Väsynyt zombi

Olen jotenkin aivan valtavan väsynyt. En tiedä johtuuko tuosta kamalasta menneestä vuodesta (työskentelen hoitoalalla) vai kaamosmasennustako vai mitä lie. Mutta olen aivan poikki! En erota oikein onko psyykkistä vai fyysistä väsymystä, luultavasti molempia.

Olen aina ollut introvertti ja viihtynyt yksin. Yleensä kyllä teen asioita, mutta nyt tekee mieli vain maata yksin kämpällä kaikki vapaa-aika. Töiden jälkeen olen aivan kuollut. Olen aiemminkin ollut väsynyt, mutta en näin voimakkaasti.

En oikein voi puhua tästä kenellekkään. Tuntuu, että kukaan perheenjäsenistä ei ymmärrä väsymystäni. Olenhan nuori, yksin asuva. Muilla on lapsia ja niiden arki tuntuu olevan rankempaa. En vähättele heidän väsymystään, mutta tulee tunne, että he vähättelevät minun. Ainakin yksi siskoni kommentoi aina siihen malliin ja naurahtelee "pienille" ongelmilleni. Joten en ole enää heille puhunut väsymyksestäni yhtään. Isäni varmasti ymmärtäisi täysin, mutta hänelle en halua aiheuttaa enempää huolia.

Minulla on muutama ystävä jolle voisin puhua, mutta yksi asuu kaukana ja silloin kun nähdään, puhumme kyllä kaikesta, mutta en osaa enää niin perinpohjaisesti kertoa kuulumisiani kuin ennen, enkä kyllä kerkeisikään kun ei ole aikaa jauhaa niin kauan negatiivisia asioita. Tapaamisemme on yleensä niin ainutlaatuisia, että haluaa viettää mahdollisimman hauskaa aikaa hänen kanssaan (se piristää pitkään♡).

Pari muuta ystävää asuu lähellä, mutta heillä on omat ongelmat, joten en viiti niin paljon heillekään puhua kuin ehkä haluaisin.

Välillä mietin onko minulla joku sairaus. Vitamiineja olen syönyt. Rautakuurin omatoimisesti aloitin.

Töissä on jonkin verran stressiä. Lähinnä siksi, että minusta tuli erään alueen vastuuhoitaja. En olisi halunnut sitä pestiä, mutta se vain jotenkin sysättiin minulle enkä oikein osannut sanoa "ei" siinä kohtaa. Katson kuinka homma etenee, voinhan aina siitä perääntyä, mutta hyvältähän se ei muiden silmissä näytä.

Kavereita en ole nähnyt aikoihin sattuneesta syystä. Lähimpiä ystäviä muutaman kerran. Tuntuu, että on ihan erakoitunut heistä. Perhe on kyllä pysynyt lähellä.

Menneisyydessäni on vaikeita asioita, mutta olen jotenkuten niistä päässyt yli. Keskusteluavusta ei kuitenkaan koskaan haittaa olisi.

Haluaisin vain eroon tuosta hirvittävästä väsymyksestä. Tuntuu, että hyväntuulisen ja ystävällisen minun tilalle on tullut joku äkänen zombi. (En siis kenellekkään oikeasti ole ilkeä, mutta pääni sisällä saatan olla äkänen, kärsimätön ja välillä tuntuu, että itku tulee.)