Aihe

Neurolepteista palautuminen / niiden lopetus

Anonyymi

Olen itse syönyt neuroleptejä yli vuoden ja olo on ollut kauhea. Ne on kuitenkin olleet välttämättömät sillä ne on tosi hyvin toiminut skitsofrenian positiivisiin oireisiin, mutta pahentanut negatiivisia oireita. Nyt uskon, ettei positiiviset oireet enää palaa, vaikka lopettaisin lääkkeet.

Päätin lopettaa lääkkeiden syönnin itsenäisesti, koska pelkään että niiden käytöllä on pysyviä vaikutuksia aivoihin ja koska ne pahentavat minulla sairauden negatiivisia oireita (aloitekyvyttömyys, passiivisuus, tunneköyhyys) sekä aiheuttavat järjestöntä väsymystä.

Mutta kun yritin selvittää netistä näistä asioista, tietoa on tosi vähän saatavilla: eikö sitä ole ollenkaan tutkittu, että vaikuttaako neuroleptit pysyvästi aivoihin ja palautuuko dopamiinitasot entiselleen, kun lopettaa neuroleptien käytön.

Onko kenelläkään kokemusta, kuinka kauan meni neuroleptien lopetuksesta että aivotoiminta normalisoitui ja pystyi taas tuntemaan mielihyvää asioista (dopamiinireseptorien toiminnan normalisoituminen)? Tai onko kenelläkään muita kokemuksia kauan meni että toimintakyky palautui neuroleptien lopettamisen jälkeen?

(olen vain lukenut kirjoituksia, jossa sanottiin että toimintakyky parani lopetuksen jälkeen ja tunteiden kokeminen palautui mutta siinä ei kerrottu kauan siihen meni... itselläni vasta ensimmäinen päivä ilman lääkkeitä... ilman sen kummempia vieroitusoireita vielä, vähän kummallinen olo ja lievää pahoinvointia)

47

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt sinulla kävi tuuri. Riittää kun täällä katsot ihan mitä vain muuta kuin narsisti ketjua, niin noin neljännessä tai viidennessä viestissä on tarvitsemasi tieto.

      • Anonyymi

        Joo, kehotuksia lopettaa ja lopettajien viestejä on paljon, mutta missään en ole oikein löytänyt ovatko he palautuneet entiselleen lääkkeen lopetuksen jälkeen. Nähnyt vain jotain kommentteja, missä ihmisillä on ollut samoja pelkoja kuin minulla, että pelkää että tunne-elämä ei palaudukkaan. Toivoni on siis sen yhden viestin varassa, jonka luin että tunne-elämä ja toimintakyky oli palautunut. Olisi hyvä tietää kauanko tarvitsen kärsivällisyyttä lopetuksen jälkeen ennen kuin voin alkaa olettaa toimintakykyni ja tunteideni palaavan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, kehotuksia lopettaa ja lopettajien viestejä on paljon, mutta missään en ole oikein löytänyt ovatko he palautuneet entiselleen lääkkeen lopetuksen jälkeen. Nähnyt vain jotain kommentteja, missä ihmisillä on ollut samoja pelkoja kuin minulla, että pelkää että tunne-elämä ei palaudukkaan. Toivoni on siis sen yhden viestin varassa, jonka luin että tunne-elämä ja toimintakyky oli palautunut. Olisi hyvä tietää kauanko tarvitsen kärsivällisyyttä lopetuksen jälkeen ennen kuin voin alkaa olettaa toimintakykyni ja tunteideni palaavan.

        ITse söin noin kaksivuotta, ja kai sitä suht ennalleen palasi. Ehkä enemmän olen ollut huolissani noista nukahtamislääkkeistä. Kaikkinensa ikä, sairaus, ja lääkkeet ovat vieneet veronsa, mutta en voi yksistään syyttää lääkkeitä.

        Omalla kohdallani kyse on siis siitä, että joudun sopeutumaan elämääni sellaisena kuin se on, eikä nuoruuden into enää koskaan palaa.


    • Anonyymi

      Ei kai aloittaja lopeta neuroleptejä aivan kokonaan ykskaks ?
      Ne täytyy lopettaa pikkuhiljaa jos aikoo onnistua.

      Itse pääsin aika helposti eroon yhdestä neuroleptistä, jota käytin n. 10 vuotta.
      Ei mennyt todellakaan kauaa, kun tunne-elämä palasi raiteilleen.
      Tosin tuntuihan se alkuun vähän oudolta, yllättävältäkin, kun huomasin kuinka paljon kaikenlaisia tunteita voi tunteakaan.

      Aivoista muuten en osaa sanoa, itselläni jäi ainakin ongelmia kognitiivisissa taidoissa.
      Uuden oppiminen on hankalaa ja muisti ajoittain heittelee, keskittyminen toimii hyvin ja ajatukset, ja juuri tunnemaailma toimii hyvin.

      Tosin mulla on jäänyt hermostoon haittaa vuosikausien lääkitysten jälkeen, eli se vaikuttaa kehoon. Raajojen toiminta on huonompaa, koordinaatio ja motoriikka heikohkoa.

      Kuitenkin olen kaikin puolin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, kun pärjään ilman lääkkeitä.
      Joskus olen miettinyt miten monta vuotta meni elämästä hukkaan niissä lääkehuuruissa, mutta turha niitä on surra, mennyt mikä mennyt.

      • Anonyymi

        (aloittaja:)

        Kiitos kommenteista. Luo toivoa, että ainakin tunne-elämä on palannut ennalleen. Sitä juuri kaipaankin, että voisi tuntea... että asiat tuntuisi ja innostuisi asioista niin kuin ennen.

        Mä söin lääkkeitä aiemmin puolikkaalla annoksella pari kuukautta, mutta se ei helpottanut haittavaikutuksia merkittävästi. Sitten söin taas kokonaisella annoksella. Nyt vointi on sen verran huono fyysisesti, että jotenkin turhautuminen haittavaikutuksiin ylitti niiden vieroitusoireiden pelon ja vähensin nopeasti viikossa annoksen pienemmäksi, yhtenä päivänä otin isomman annoksen vieroitusoireisiin ja nyt päivän ilman. Tarvittaessa otan pienen annoksen myöhemminkin vieroitusoireisiin, kun keksin että niitä tabletteja voi puolittaa eli silloin 1/4 annos. Tiedän että monet lopettaa kuukausien tai jopa vuosien aikana, mutta kun osastolla lääkkeet aloitettiin ja lopetettiin päivän aikana niin mun logiikalla "hätätapauksessa" voi lopettaa nopeastikin. Ongelmahan nopeassa lopetuksessa on ymmärtääkseni nimenomaan just vieroitusoireet. Yhdessä lääkeohjeessa suositeltiin hidasta portaittaista lopetusta, mutta siinä sanottiin että silloin haittavaikutuksia joutuu sietämään pitkään ja tarvittaessa voi lopettaa nopeammin, jos haittavaikutukset on kovat. Ja nyt koen että olo on niin huono lääkkeillä, että on melkein "hätätapaus" ja pitää lopettaa ne nopeammin.

        Terveyskirjasto: "Lääkkeen asteittaiseenkin lopettamiseen liittyy ongelmia, vaikka se onkin ainoa tapa pitää lopetusoireet mahdollisimman pieninä. Lääkityksen lopettaminen asteittain pitkittää nimittäin haittavaikutusten jatkumista. Tämä on erityisen hankalaa, jos lääkitys lopetetaan juuri haittavaikutusten takia."

        Terveyskirjasto: "Pitkään käytetyn psykoosilääkityksen lopettaminen voi ohimenevästi lisätä alttiutta akuuttiin psykoosiin ainakin muutaman viikon ajan."

        Olen huomioinut tuon psykoosin ilmenemisen mahdollisuuden sillä, että jos sairauden positiiviset oireet palaa niin sitten aloitan lääkityksen tilapäisesti uudelleen.


    • Anonyymi

      Mun yksi tuttu lopetti neuroleptilääkityksen kertaheitolla.
      Niinhän siinä kävi, että psykoosi iski päälle, ja sairaalaan suljetulle.

      • Anonyymi

        Tiedän valitettavan monta joilla lopettaminen on epäonnistunut, tavalla tai toisella.

        Psykoosi lääkkeet on tarkkaa puuhaa, vähän niin kuin ripulin parantaminen piereskelemällä. Liikaa ei ole hyvä, mutta ei aina liian vähänkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän valitettavan monta joilla lopettaminen on epäonnistunut, tavalla tai toisella.

        Psykoosi lääkkeet on tarkkaa puuhaa, vähän niin kuin ripulin parantaminen piereskelemällä. Liikaa ei ole hyvä, mutta ei aina liian vähänkään.

        (aloittaja:)

        Lääkkeet auttaa psykoosiin ja ehkäisee uutta psykoosia. Mutta mulla vaikeinta on tottua ja hyväksyä tämä todellisuus. Siihen lääkkeet ei auta ja uskon että ne pahentaa sitä kun ne blokkaa dopimiinireseptorien toimintaa jolloin mikään ei ainakaan tunnu miltään. Harhat ei tunnu enää merkitykselliseltä (joten niitä ei enää jaksa edes ajatella), mutta ei myöskään todellisuus (joten ei oikein jaksa edes ajatella yhtään mitään kun mikään ei tunnu miltään, edes ajattelu).

        Neuroleotit on erittäin hyödyllisiä psykoosin hoidossa, mutta ainakin itse jäin vellomaan sellaiseen zombie olotilaan ja olemaan kyvytön tekemään yhtään mitään. Haluaisin voida hyvin ja päästä töihin, enkä koe että se on mahdollinen lääkkeillä, joten on vain otettava se uuden psykoosin riski - se jota ei välttämättä koskaan tule ja jos tulee niin voi aloittaa ne lääkkeet uudelleen vähäksi aikaa. (toki sitäkin kauhukuvaa on väläytelty lääkärissä että psykoosi jotenkin tuhoaa aivoja ja uusi psykoosi on aina tuhoavampi aivoille ja siksi pitäisi syödä lääkkeitä lopun elämää ettei elämä ole sitä että aina sairastuu uuteen psykoosiin mikä tuhoaisi aivoja)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        (aloittaja:)

        Lääkkeet auttaa psykoosiin ja ehkäisee uutta psykoosia. Mutta mulla vaikeinta on tottua ja hyväksyä tämä todellisuus. Siihen lääkkeet ei auta ja uskon että ne pahentaa sitä kun ne blokkaa dopimiinireseptorien toimintaa jolloin mikään ei ainakaan tunnu miltään. Harhat ei tunnu enää merkitykselliseltä (joten niitä ei enää jaksa edes ajatella), mutta ei myöskään todellisuus (joten ei oikein jaksa edes ajatella yhtään mitään kun mikään ei tunnu miltään, edes ajattelu).

        Neuroleotit on erittäin hyödyllisiä psykoosin hoidossa, mutta ainakin itse jäin vellomaan sellaiseen zombie olotilaan ja olemaan kyvytön tekemään yhtään mitään. Haluaisin voida hyvin ja päästä töihin, enkä koe että se on mahdollinen lääkkeillä, joten on vain otettava se uuden psykoosin riski - se jota ei välttämättä koskaan tule ja jos tulee niin voi aloittaa ne lääkkeet uudelleen vähäksi aikaa. (toki sitäkin kauhukuvaa on väläytelty lääkärissä että psykoosi jotenkin tuhoaa aivoja ja uusi psykoosi on aina tuhoavampi aivoille ja siksi pitäisi syödä lääkkeitä lopun elämää ettei elämä ole sitä että aina sairastuu uuteen psykoosiin mikä tuhoaisi aivoja)

        "(toki sitäkin kauhukuvaa on väläytelty lääkärissä että psykoosi jotenkin tuhoaa aivoja ja uusi psykoosi on aina tuhoavampi aivoille ja siksi pitäisi syödä lääkkeitä lopun elämää ettei elämä ole sitä että aina sairastuu uuteen psykoosiin mikä tuhoaisi aivoja)"

        Tämä on ihan kertakaikkista puppua, ihan kaameaa epätieteellistä uskomustodistelua. Sille ei ole mitään tieteellistä pohjaa, ei niin mitään. Olisi kiva tietää, mistä jotkut lääkärit vetävät tuon...? Nimittäin tutkitusti asia on juuri päinvastoin. Neuroleptit aiheuttavat solukuolemaa aivojen harmaassa ja valkoisessa aineessa. Tämä on todettu sekä aivokuvantamisella että ruumiinavauksissa. Solukato etuaivokuorella alkaa jo muutamassa viikossa sellaisilla isohkoilla annoksilla kuin mitä yleisesti käytetään psykoosin hoidossa.

        Palautumisesta on tietääkseni hyvin vähän tutkimusta. Tiedetään, että hermosolut uusiutuvat hyvin hitaasti. Aiemmin uskottiin, etteivät ne uusiudu lainkaan, mutta viime vuosina on saatu selville, että ainakin hippokampuksessa (muistin keskus) syntyy uusia soluja ihmisen koko eliniän ajan. Muista aivoalueista ei vastaavia tutkimustuloksia ole. Aivot kyllä sopeutuvat hermosolujen vähenemiseenkin, pääasiassa muodostamalla uusia kytkentöjä jäljellejääneiden solujen välille. Joten toimintoja voi palautua sitä kautta.

        Minua ihan oikeasti kiinnostaa, mistä jotkut mt-työntekijät vetäisevät tuon "psykoosi tuhoaa aivoja" -sadun...? Jos joku tietää tutkimusviitteen, ottaisin mielenkiinnolla vastaan ja kävisin lukemassa alkuperäisen artikkelin, nähdäkseni mitä metodeja tutkimuksessa on käytetty... jos siis ylipäänsä on tutkittu.

        Nimittäin käytännön mielenterveyshoidossa leviää monenlaista legendaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "(toki sitäkin kauhukuvaa on väläytelty lääkärissä että psykoosi jotenkin tuhoaa aivoja ja uusi psykoosi on aina tuhoavampi aivoille ja siksi pitäisi syödä lääkkeitä lopun elämää ettei elämä ole sitä että aina sairastuu uuteen psykoosiin mikä tuhoaisi aivoja)"

        Tämä on ihan kertakaikkista puppua, ihan kaameaa epätieteellistä uskomustodistelua. Sille ei ole mitään tieteellistä pohjaa, ei niin mitään. Olisi kiva tietää, mistä jotkut lääkärit vetävät tuon...? Nimittäin tutkitusti asia on juuri päinvastoin. Neuroleptit aiheuttavat solukuolemaa aivojen harmaassa ja valkoisessa aineessa. Tämä on todettu sekä aivokuvantamisella että ruumiinavauksissa. Solukato etuaivokuorella alkaa jo muutamassa viikossa sellaisilla isohkoilla annoksilla kuin mitä yleisesti käytetään psykoosin hoidossa.

        Palautumisesta on tietääkseni hyvin vähän tutkimusta. Tiedetään, että hermosolut uusiutuvat hyvin hitaasti. Aiemmin uskottiin, etteivät ne uusiudu lainkaan, mutta viime vuosina on saatu selville, että ainakin hippokampuksessa (muistin keskus) syntyy uusia soluja ihmisen koko eliniän ajan. Muista aivoalueista ei vastaavia tutkimustuloksia ole. Aivot kyllä sopeutuvat hermosolujen vähenemiseenkin, pääasiassa muodostamalla uusia kytkentöjä jäljellejääneiden solujen välille. Joten toimintoja voi palautua sitä kautta.

        Minua ihan oikeasti kiinnostaa, mistä jotkut mt-työntekijät vetäisevät tuon "psykoosi tuhoaa aivoja" -sadun...? Jos joku tietää tutkimusviitteen, ottaisin mielenkiinnolla vastaan ja kävisin lukemassa alkuperäisen artikkelin, nähdäkseni mitä metodeja tutkimuksessa on käytetty... jos siis ylipäänsä on tutkittu.

        Nimittäin käytännön mielenterveyshoidossa leviää monenlaista legendaa.

        Psykoosi tuhoaa aivoja-pelottelulla ja sadulla kemiallisista häiriötiloista aivoissa joita lääke korjaa ihmisiä yritetään saada käyttämään lääkkeitä mt-puolella.
        Kemiallinen epätasapaino kyllä on potilaalla aivoissa, kun käyttää lääkkeitä ja aivot hermosto mukaanlukien mukautuu niihin ja lääke lopetetaan. Siitä on seurauksena vieroitusoireet. Ne tuntuivat siltä ainakin itselle että mistään kovin terveellisistä aineista ei ole kysymys, koska ne tuntemukset tuntui luonnottomilta. Mm.sähköiskutuntemukset päässä jos katsetta liikautti sivuttaissuunnassa tai unen häiriintyminen vieroituksessa.

        Kuulisin itsekin mielellään lähdettä väitteille missä psykoosien nähdään aiheuttavan aivovaurioita.

        Voin ainakin itse hurjan kamalien lääkekokemusteni perusteella todeta että minulle on kammo jäänyt lääkkeistä. Minua ei kukaan pelotteleva lääkäri tai hoitaja saa käyttämään enää mitään.


    • Anonyymi

      Dobamiini tasojen noustessa masennus poistuu,
      Kehollinen liikukta sutjakoituu, koska kemialliinen parkinson tauti poistuu ja paino putoaa herkästi, koska somatomediini eli kasvuhormoni tuotanto palautuu ennalleen, jota tarvitaan kaikkeen liikkeeseen ja sydämen rasituskyvyn ylläpitoon.
      Valkosolu tasosi nouseenormaali tasolle (dobamiini sulkijat laskee reilusti niitä),
      Joka vähentää syöpä ja tulehdus riskiä.

      Laihtuminen onnistuu vasta neuroleptien lopetuksen jälkeen,
      Koska dobamiini sulkijat estää somatomediinien tuotannon ja seuraus on kiinteän lihas massan väheneminen koko elimistöstä ja tilalle tulee rasvaa, jolloin yksilö ei jaksa eikä pysty liikkumaan koska rasitus kyky on pienempi.

      Kun lopetat dobamiinit olet enemmän ulkona automaattisesti koska jaksat ja elämöstäsi tulee rikkaampaa luonnossa liikkumalla.

      Muista kehosi on sinun omaisuutta, eikä kenelläkään ole oikeus väkivalloin tunkea sinne aineita joita et halua, onnea sinulle ja pysy poissa MT systeemsitä joka niitä kauppaa.

    • Anonyymi

      Neuroleptien käyttö ei laske valkosoluja.
      Ainoa, että on olemassa riski, että valkosolut saattavat laskea, ja se on jo haittavaikutus pahemmasta päästä.

      Leponex eli Froidir-lääkitystä käyttävää seurataan verikokein sen takia, koska sillä lääkkeellä on isoin riski saada valkosolut vähenemään.

      Omasta kokemuksesta voin kertoa, että laihduttaminenkin onnistuu myös lääkitysten aikana, ne eivät ole este laihtumiselle.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        (aloittija:)

        Kiitos, löysin Mad in Finlandilta muutaman mielenkiintoisen julkaisun. Löysin myös samalla Mad in America sivuston, jota lukiessa tuli oikeastaan henkisesti paha olo, kun luki muiden ihmisten vieroituskokemuksia - joillakin kun lopetusoireet on kestäneet kuukausia.

        Itselläni päivä 5 lääkkeettä oli vähän pettymys. Oma teoriani oli se, että kun lääkkeet kerta blokkaa dopamiinireseptoreita niin jos lääkkeitä ei kerta ole niin yhtäkkiä tämä dopamiini pääsee viemään viestiä eteenpäin. Eräs amerikkalainen kuvaili sitä rekalla mäessä: on riski että menettää rekan hallinnan kun lopettaa lääkkeet. Mitään tällaista ei ole kuitenkaan tapahtunut, en ole yhtään energisempi tai koe mitään muutakaan epätasapainoisuutta. Päinvastoin on rauhallisempi olo, tiesin aina että ahdistukseni johtui lääkkeestä sillä se alkoi samana päivänä kun lääkkeen aloitin. Ainoa positiivinen asia on se, että lääkkeiden aikana minulla oli jatkuvaa fyysistä pahoinvointia ja oksentelua ja se loppui kun lopetin lääkkeet. Tilalle tuli kuitenkin erilainen pahoinvointi tai kummallinen olo, jota on todella vaikea kuvailla. Koko ajan on sellainen olo henkisesti kuin jokin ei olis ihan nyt kohillaan ja pitäisi tehdä jotain, mutta en vain tiedä mitä. Yhtä vaikea lähteä liikkeelle kuin ennen niin olen lähinnä ihmetellyt oloani kotona. Toivon todella, että lähipäivinä alkaisi tapahtumaan jotain positiivisia muutoksia energiatasojen ja toimintakyvyn suhteen.


      • Anonyymi

        Niin hyviä juttuja kun sieltä löytyykin, (esimerkiksi jotkut kokemuspohjaiset tekstit.) niin aina kannattaa pitää hyppysellinen lähde kritiikkiä mukana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin hyviä juttuja kun sieltä löytyykin, (esimerkiksi jotkut kokemuspohjaiset tekstit.) niin aina kannattaa pitää hyppysellinen lähde kritiikkiä mukana.

        Tämä on kyllä niin totta.
        Kokemuspohjaiset jutut ovat hyviä, mutta aina on muistettava, että kokemukset ovat yksilöllisiä.


    • Anonyymi

      (aloittaja:)

      Nyt vasta kolahti et mitä mä oon oikein pistänyt kroppaani. Kukaan ei neuroleptejä aloittaessa (lääkärit) maininnut, että niistä voi olla vaikea joskus päästä eroon, siis todella vaikea...

      5 pävää meni jotenkin ilman, mutta sitten en enää kestänyt sitä outoa oloa, otin 1/4 annoksen ja nukuin koko päivän ja seuraavan yön. Nyt tuntuu että olen loukussa: en voi elää lääkkeillä enkä ilman ja siitä tuli tosi pelottava olo että mitä hittoa mä teen.

      1/2 annoksen vähennys meni melko helposti (viime vuonna söin sitä pidempään, sitten taas koko annos ja ennen lopetusta vähän aikaa 1/2 annos) ja mun logiikalla yhtä helposti olis pitänyt mennä seuraava sama vähennys. Mutta mad in America sivulla moni sanoi että juuri ne vikat lääkkeet / vikat pienimmät annokset on vaikeimpia lopettaa. Luulis ettei pideni annos tee kropassa juuri mitään niin miksi kroppa kaikista eniten rupee temppuilemaan juuri kun sen pienen annoksen jättää pois.

      Tämä ihmetyttää lisäksi siksi että puoli vuotta sitten minulla meni kaksi neuroleptiä, joista toisen lopetin kokonaan yhtäkkiä eikä siitä tullut mitään muuta kuin helpottunut olo.

      Tulee jotenkin huumeriippuvainen olo, kun ei pysty lopettamaan lääkkeitä silloin kun itse haluaisi.

    • Anonyymi

      Mä söin Zyprexaa reilut 10 vuotta ja lopetin ne hitaasti laskemalla annostusta.
      Projektiin meni kolmisen kuukautta, ja hyvin pääsin eroon.

      Mulle ei tullut vieroitusoireita, kumma kyllä.
      Saattoi johtua siitä, kun elämä on kunnossa ja olen tasapainossa itseni ja pääni kanssa.
      Jälkeenpäin olen vain ajatellut, että onneksi pääsin eroon, moni asia muuuttui paremmaksi, sekä henkisellä puolella kuin myös fyysisellä.

      • Anonyymi

        (aloittaja:)

        Kiitos viestistä. Täytyy munkin lopettaa näköjään pikkuhiljaa. 3 kuukautta kuulostaa ihan hyvältä ajalta, jos kroppa sen aikana sopeutuisi lääkkeettömyyteen kun syö ensin pienempää annosta. Hienoa, ettei sulle tullut vieroitusoireita - antaa toivoa näiden nettiviestien lukemisen jälkeen kun lukenut kaikkia horror viestejä kuinka ihmisillä on mennyt kuukausi kaupalla, jopa vuoden esim. unettomuuden ja pahoinvoinnin kanssa huonolla ruokahalulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        (aloittaja:)

        Kiitos viestistä. Täytyy munkin lopettaa näköjään pikkuhiljaa. 3 kuukautta kuulostaa ihan hyvältä ajalta, jos kroppa sen aikana sopeutuisi lääkkeettömyyteen kun syö ensin pienempää annosta. Hienoa, ettei sulle tullut vieroitusoireita - antaa toivoa näiden nettiviestien lukemisen jälkeen kun lukenut kaikkia horror viestejä kuinka ihmisillä on mennyt kuukausi kaupalla, jopa vuoden esim. unettomuuden ja pahoinvoinnin kanssa huonolla ruokahalulla.

        Ei se varsinainen lopettaminen kaikilla vie ihan niin kauan, se on yksilöllistä. Tästä ei pidä ottaa mallia, mutta eräs tuttavani lopetti Zyprexan seinään, ja hänelle ei tullut viekkareita. Mutta kuitenkin ne haitat, mitä sen ja monen muun vahvan psykotrooppisen aineen pitkäaikaisesta (ja osittain vastentahtoisesta) käytöstä oli, pysyvät hänellä yhä. Lopetuksesta nyt vuosi. Hän valittaa samaa kuin aloittaja, eli tunteettomuutta, lisäksi neurologisia häiriöitä. Jälkimmäiset ovat nähtävissä muillekin, mm. hänen puheessaan ja järkeilyssään (muuten älykäs ihminen). Ja liikkumisessa, joka on edelleen kömpelöä, vaikka hän koettaa kävellä ja ulkoilla paljon.

        Yksi harmillinen seuraus neurolepteistä on että kun ne lamaavat aivojen dopamiini- eli mielihyväjärjestelmää, ei oikein mistään asioista saa nautintoa kuten ennen. Liikunnasta, harrastuksista jne. Jos polttaa tupakkaa, pitää polttaa kaksinkertainen annos jotta saisi saman fiiliksen. Itse en polta, mutta näin on minulle kertonut moni, mm. kyseinen tuttavani. Ja tupakoinnin lopettaminen on myös siitä syystä vaikeampaa kuin muuten olisi. Tietenkin useimmat haluaisivat lopettaa (lääkärit jotka moittivat psyykenlääkkeen käyttäjiä huonoista elintavoista eivät huomaa omien reseptiensä vaikutuksia...)

        Alkoholin suhteen sama juttu jos käyttää, tuttavani ei ole koskaan käyttänyt.


    • Anonyymi

      Täällä taas klo 11:00 kirjoittelija.

      Kerroin, ettei mulle tullut vieroitusoireita, silti on jäänyt ongelmia lääkitysten seurauksena.
      Vaikeuksia on uuden oppimisessa ja muisti heittelee.
      Samoin neurologista vaivaa on, hermosto on vaurioitunut, ja se vaikuttaa liikuntakykyyn.

      Tunne-elämä onneksi on palautunut, mielestäni se tapahtui aika piankin lääkityksen lopetettuani.

      Tuo mitä joku tupakasta kirjoitti, niin ei mun kohdalla pidä paikkaansa.
      Eli mulla ei ole ollut tarvetta polttaa sen enempää kuin ennenkään, en koe että se vaikuttaisi mitenkään kummemmin mielihyvän tuntemiseen.

      Aikoinaan, kun lääkkeitä söin suuria määriä, niin käytin samaan aikaan suuria määriä alkoholia ja vähän muitakin päihteitä.
      Lääkkeiden lopetuksen jälkeen nekään eivät ole muodostuneet ongelmaksi.

      Voisi sanoa, että lääkkeistä on vaikea päästä eroon, ja niistä saattaa jäädä ikuisia ongelmia, mutta kaikenkaikkiaan ajan myötä elämä ainakin omalla kohdallani on muokkaantunut paremmaksi.

      • Anonyymi

        (aloittaja:) Joo, noita pysyviä haittoja lääkkeestä on tosi vaikea todistaa ja yrittää saada jotain korvausta siihen esim. lääkefirmoilta koska lääkkeen haittavaikutuslistassa ei ole mitään puhetta pysyvistä haitoista lääkkeen lopettamisen jälkeenkin.

        Jostakin luin, että joku ihminen oli saanut jotain korvauksia, kun lääkäri oli diagnosoinut jonkun pysyvän Parkinsonismin ja totesi sen johtuvan lääkkeestä. Itsellä Parkinsonismia tuli isoimmalla annoksella mitä olen syönyt, mutta pienemmällä annoksella on "vain" kropan hitautta, mitä on tosi vaikea lähteä todistamaan millään, että kuinka nopea olin aiemmin urheiluharrastuksissa ja töissä. Puhumattakaan tunteisiin, seksuaalisuuteen, muistiin tai kognitiivisiin taitoihin liittyvät haitat - myös niitä lienee turha yrittää lähteä todistelemaan ja hakemaan jotain korvauksia niihin. Sitä paitsi mikään pieni (eikä iso) rahasumma ei riittäisi korvaamaan niitä...

        Enkä siis ole lääkevastainen, mutta mun mielestä noita lääkkeitä ei pitäisi syödä liian pitkään. Esim. haitat on niiin suuret että niitä ei kannattaisi syödä pitempään kuin psykoosi kestää. Itsenikin olisi pitänyt lopettaa lääke jo aikoja sitten, mutta jatkoin sitä koska minulle puhuttiin elinikäisestä lääkityksestä psykoosin estoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        (aloittaja:) Joo, noita pysyviä haittoja lääkkeestä on tosi vaikea todistaa ja yrittää saada jotain korvausta siihen esim. lääkefirmoilta koska lääkkeen haittavaikutuslistassa ei ole mitään puhetta pysyvistä haitoista lääkkeen lopettamisen jälkeenkin.

        Jostakin luin, että joku ihminen oli saanut jotain korvauksia, kun lääkäri oli diagnosoinut jonkun pysyvän Parkinsonismin ja totesi sen johtuvan lääkkeestä. Itsellä Parkinsonismia tuli isoimmalla annoksella mitä olen syönyt, mutta pienemmällä annoksella on "vain" kropan hitautta, mitä on tosi vaikea lähteä todistamaan millään, että kuinka nopea olin aiemmin urheiluharrastuksissa ja töissä. Puhumattakaan tunteisiin, seksuaalisuuteen, muistiin tai kognitiivisiin taitoihin liittyvät haitat - myös niitä lienee turha yrittää lähteä todistelemaan ja hakemaan jotain korvauksia niihin. Sitä paitsi mikään pieni (eikä iso) rahasumma ei riittäisi korvaamaan niitä...

        Enkä siis ole lääkevastainen, mutta mun mielestä noita lääkkeitä ei pitäisi syödä liian pitkään. Esim. haitat on niiin suuret että niitä ei kannattaisi syödä pitempään kuin psykoosi kestää. Itsenikin olisi pitänyt lopettaa lääke jo aikoja sitten, mutta jatkoin sitä koska minulle puhuttiin elinikäisestä lääkityksestä psykoosin estoon.

        Aina ne puhuvat elinikäisestä lääkityksestä. Omalla kohdallani oli sama juttu.
        Minun olisi pitänyt kuulemma syödä ennaltaehkäisevästi ( ettei vaan tule enää psykoosia ).
        Monet vuodet olen ollut jo ilman lääkkeitä, eikä ole mitään psykoosia, edes psykoosiin viittaavaa tullut.

        Vaikka minulle on haittoja jäänyt, niin en elä elämääni sillä tavalla, että miettisin kaiken johtuvan lääkkeistä, vaikka suurin osa vaikeuksista johtuukin.
        Jos jää roikkumaan tuollaiseen ajatukseen ja pyörittelee sitä mielessään, niin tottakai se haittaa jatkuvasti siellä omassa pääkopassa.

        Sehän on ihan selvää, ettei mitkään lääkeyhtiöt tai jokin muu instanssi alkaisi korvata aiheutuneita haittoja. Olisi pelkkää toiveajattelua roikkua sellaisessa haaveessa, että korvauksia saisi.

        Elämän on kuitenkin jatkuttava, ja jatkuukin, paremmin ja ajoittain vähän huonommin, mutta silti ainakin omalla kohdallani ilman jatkuvaa zombie-olotilaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina ne puhuvat elinikäisestä lääkityksestä. Omalla kohdallani oli sama juttu.
        Minun olisi pitänyt kuulemma syödä ennaltaehkäisevästi ( ettei vaan tule enää psykoosia ).
        Monet vuodet olen ollut jo ilman lääkkeitä, eikä ole mitään psykoosia, edes psykoosiin viittaavaa tullut.

        Vaikka minulle on haittoja jäänyt, niin en elä elämääni sillä tavalla, että miettisin kaiken johtuvan lääkkeistä, vaikka suurin osa vaikeuksista johtuukin.
        Jos jää roikkumaan tuollaiseen ajatukseen ja pyörittelee sitä mielessään, niin tottakai se haittaa jatkuvasti siellä omassa pääkopassa.

        Sehän on ihan selvää, ettei mitkään lääkeyhtiöt tai jokin muu instanssi alkaisi korvata aiheutuneita haittoja. Olisi pelkkää toiveajattelua roikkua sellaisessa haaveessa, että korvauksia saisi.

        Elämän on kuitenkin jatkuttava, ja jatkuukin, paremmin ja ajoittain vähän huonommin, mutta silti ainakin omalla kohdallani ilman jatkuvaa zombie-olotilaa.

        Psykoosi ei ole niin kauhea asia kuin mt-ammattilaiset yleensä antavat ymmärtää. Avoimen dialogin hoitomallissa Länsi-Lapin sairaanhoitopiirissä ei pyritä varsinaisesti edes lopettamaan käynnissä olevaa psykoosia, vaan tukemaan ihmistä sen läpikäymisessä. Neurolepteja ei siellä siis yleensä käytetä. Lääkkeistä on käytössä miedot rauhoittavat, kuten bentsot, ja unilääkkeet. Monen kohdallahan psykoosin on laukaissut pitkäkestoinen unenpuute.

        Mt-työntekijät ovat yleensä järkyttävän tietämättömiä mielen toiminnasta, ja mistä psykoottisissa kokemuksissa on kyse. Monille psykoosin kokeneille se on matka omaan itseen, raskas mutta palkitseva, ja sen jälkeen voi jopa olla vahvempi kuin ennen. Joillekin kokemus on pelottava tai tuskallinen, ja tällöin voivat lääkkeet helpottaa oloa. Paras apu löytyy silloinkin psykososiaalisesta tuesta, eli ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita kuuntelemaan mitä sinulle on tapahtunut ja kulkemaan vierellä silloinkin kun on vaikeaa. Ihmisistä, jotka eivät laita sanoja suuhusi eivätkä diagnosoi, vaan pyrkivät varmistamaan sinulle turvallisen ja rauhallisen ympäristön, jossa voit koota itsesi.

        Psykoosin hoito on politiikkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykoosi ei ole niin kauhea asia kuin mt-ammattilaiset yleensä antavat ymmärtää. Avoimen dialogin hoitomallissa Länsi-Lapin sairaanhoitopiirissä ei pyritä varsinaisesti edes lopettamaan käynnissä olevaa psykoosia, vaan tukemaan ihmistä sen läpikäymisessä. Neurolepteja ei siellä siis yleensä käytetä. Lääkkeistä on käytössä miedot rauhoittavat, kuten bentsot, ja unilääkkeet. Monen kohdallahan psykoosin on laukaissut pitkäkestoinen unenpuute.

        Mt-työntekijät ovat yleensä järkyttävän tietämättömiä mielen toiminnasta, ja mistä psykoottisissa kokemuksissa on kyse. Monille psykoosin kokeneille se on matka omaan itseen, raskas mutta palkitseva, ja sen jälkeen voi jopa olla vahvempi kuin ennen. Joillekin kokemus on pelottava tai tuskallinen, ja tällöin voivat lääkkeet helpottaa oloa. Paras apu löytyy silloinkin psykososiaalisesta tuesta, eli ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita kuuntelemaan mitä sinulle on tapahtunut ja kulkemaan vierellä silloinkin kun on vaikeaa. Ihmisistä, jotka eivät laita sanoja suuhusi eivätkä diagnosoi, vaan pyrkivät varmistamaan sinulle turvallisen ja rauhallisen ympäristön, jossa voit koota itsesi.

        Psykoosin hoito on politiikkaa.

        Eiköhän tosta avoimen dialogin mallistakin pitäs pikkuhiljaa ruveta kehittelemään varhaisen dialogin mallia. Tilanne on aina päässy liian pahaks jos pitää mennä osastolle ettimään rauhallista ympäristöö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tosta avoimen dialogin mallistakin pitäs pikkuhiljaa ruveta kehittelemään varhaisen dialogin mallia. Tilanne on aina päässy liian pahaks jos pitää mennä osastolle ettimään rauhallista ympäristöö.

        Aivan oikein. Niin sanovat avoimen dialogin kehittäjätkin. Kun on psykoosi, se on sitä vakavampi mitä kauemmin ihminen on elänyt sosiaalisessa ympäristössään ja siinä olevissa, yleensä kaikkien yhteisissä ongelmissa, ilman että on saanut tukea. Jos jo varhaisvaiheessa olisi ollut paikalla joku ulkopuolinen, joka olisi suostunut ja osannut kuunnella, tilanne ei olisi kärjistynyt niin että tarvitaan sairaalahoitoa. Eikä vain sitä yhtä, pahiten kärsivää ja kipuilevaa yksilöä/perheenjäsentä, vaan koko porukkaa.

        Avoimen dialogin mt-ammattilaisilla Keroputaalla on kolmivuotinen perheterapiakoulutus. Sen pohjalta hoitavat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykoosi ei ole niin kauhea asia kuin mt-ammattilaiset yleensä antavat ymmärtää. Avoimen dialogin hoitomallissa Länsi-Lapin sairaanhoitopiirissä ei pyritä varsinaisesti edes lopettamaan käynnissä olevaa psykoosia, vaan tukemaan ihmistä sen läpikäymisessä. Neurolepteja ei siellä siis yleensä käytetä. Lääkkeistä on käytössä miedot rauhoittavat, kuten bentsot, ja unilääkkeet. Monen kohdallahan psykoosin on laukaissut pitkäkestoinen unenpuute.

        Mt-työntekijät ovat yleensä järkyttävän tietämättömiä mielen toiminnasta, ja mistä psykoottisissa kokemuksissa on kyse. Monille psykoosin kokeneille se on matka omaan itseen, raskas mutta palkitseva, ja sen jälkeen voi jopa olla vahvempi kuin ennen. Joillekin kokemus on pelottava tai tuskallinen, ja tällöin voivat lääkkeet helpottaa oloa. Paras apu löytyy silloinkin psykososiaalisesta tuesta, eli ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita kuuntelemaan mitä sinulle on tapahtunut ja kulkemaan vierellä silloinkin kun on vaikeaa. Ihmisistä, jotka eivät laita sanoja suuhusi eivätkä diagnosoi, vaan pyrkivät varmistamaan sinulle turvallisen ja rauhallisen ympäristön, jossa voit koota itsesi.

        Psykoosin hoito on politiikkaa.

        Eihän kukaan voi tietää toisesta ihmisestä, miten tämä psykoosin kokee.
        Se on vain yksilön oma kokemus. Ja sitä pitäisi osata " käsitellä " oikein.

        En tosin osaa sanoa itsekään, mitä se " oikein " olisi, mutta mielestäni ei ainakaan psykoosin kaltaisen tilan ylläpitoa lääkityksillä.

        Paljon on ollut puhetta ja kehuja tuosta avoimen dialogin mallista. Se on jännä, jos ja kun se kerran toimii niin hyvin. niin miksei sitä voitaisi kokeilla muuallakin Suomessa.
        Saattaisi tulla yllättävänkin hyviä tuloksia, ja voisi jopa olla että ammattihenkilöstökin voisi päästä ehkä helpommalla. Työ olisi varmaan hyvinkin erilaista ja kenties antoisampaa myös henkilökunnalle.

        Itse jos olisin vaikka hoitajana, niin minusta olisi mukavampi asettua oikeasti auttamaan, ja keskustelemaan potilaan kanssa, eikä vain tyrkyttää lääkekippoa eteen monesti päivässä.
        Se olisi sellaista ihmisläheisempää työtä, jossa toinen huomioidaan, ja toinen myös tietäisi tulleensa huomioiduksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kukaan voi tietää toisesta ihmisestä, miten tämä psykoosin kokee.
        Se on vain yksilön oma kokemus. Ja sitä pitäisi osata " käsitellä " oikein.

        En tosin osaa sanoa itsekään, mitä se " oikein " olisi, mutta mielestäni ei ainakaan psykoosin kaltaisen tilan ylläpitoa lääkityksillä.

        Paljon on ollut puhetta ja kehuja tuosta avoimen dialogin mallista. Se on jännä, jos ja kun se kerran toimii niin hyvin. niin miksei sitä voitaisi kokeilla muuallakin Suomessa.
        Saattaisi tulla yllättävänkin hyviä tuloksia, ja voisi jopa olla että ammattihenkilöstökin voisi päästä ehkä helpommalla. Työ olisi varmaan hyvinkin erilaista ja kenties antoisampaa myös henkilökunnalle.

        Itse jos olisin vaikka hoitajana, niin minusta olisi mukavampi asettua oikeasti auttamaan, ja keskustelemaan potilaan kanssa, eikä vain tyrkyttää lääkekippoa eteen monesti päivässä.
        Se olisi sellaista ihmisläheisempää työtä, jossa toinen huomioidaan, ja toinen myös tietäisi tulleensa huomioiduksi.

        Länsi-Lapin hoitomallista on tehty dokumentti, löytyy googlettamalla Youtube Avoin dialogi.

        Siinä on yksi aika jännä kohta, missä hoitaja kuvaa, kuinka he keskustelivat ryhmässä potilaan kanssa hänen kokemuksistaan, ja ryhmään kuuluva lääkäri sitten vaan yhtäkkiä otti ja lähti... ilmoitti että on "kuullut tarpeeksi." Siinä olivat hämmentyneitä sekä hoitaja että ihminen jonka asioista oli puhuttu. Se on lääkärien käytöstä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länsi-Lapin hoitomallista on tehty dokumentti, löytyy googlettamalla Youtube Avoin dialogi.

        Siinä on yksi aika jännä kohta, missä hoitaja kuvaa, kuinka he keskustelivat ryhmässä potilaan kanssa hänen kokemuksistaan, ja ryhmään kuuluva lääkäri sitten vaan yhtäkkiä otti ja lähti... ilmoitti että on "kuullut tarpeeksi." Siinä olivat hämmentyneitä sekä hoitaja että ihminen jonka asioista oli puhuttu. Se on lääkärien käytöstä.

        Siis se lääkäri oli jostain muualta, ei Keroputaan sairaalasta missä avointa dialogia käytetään. Hän ei tiennyt ko. menetelmästä, oli tullut mukaan vaan kattomaan mistä on kyse. Eikä siis ilmeisesti tykännyt... Sellaista se on kun joutuu ihan oikeasti puhumaan ihmisten kanssa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länsi-Lapin hoitomallista on tehty dokumentti, löytyy googlettamalla Youtube Avoin dialogi.

        Siinä on yksi aika jännä kohta, missä hoitaja kuvaa, kuinka he keskustelivat ryhmässä potilaan kanssa hänen kokemuksistaan, ja ryhmään kuuluva lääkäri sitten vaan yhtäkkiä otti ja lähti... ilmoitti että on "kuullut tarpeeksi." Siinä olivat hämmentyneitä sekä hoitaja että ihminen jonka asioista oli puhuttu. Se on lääkärien käytöstä.

        Kilpailevalta foorumilta löytyi myös tunteisiin menevä kokemuspohjainen teksti. =D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        (aloittaja:) Joo, noita pysyviä haittoja lääkkeestä on tosi vaikea todistaa ja yrittää saada jotain korvausta siihen esim. lääkefirmoilta koska lääkkeen haittavaikutuslistassa ei ole mitään puhetta pysyvistä haitoista lääkkeen lopettamisen jälkeenkin.

        Jostakin luin, että joku ihminen oli saanut jotain korvauksia, kun lääkäri oli diagnosoinut jonkun pysyvän Parkinsonismin ja totesi sen johtuvan lääkkeestä. Itsellä Parkinsonismia tuli isoimmalla annoksella mitä olen syönyt, mutta pienemmällä annoksella on "vain" kropan hitautta, mitä on tosi vaikea lähteä todistamaan millään, että kuinka nopea olin aiemmin urheiluharrastuksissa ja töissä. Puhumattakaan tunteisiin, seksuaalisuuteen, muistiin tai kognitiivisiin taitoihin liittyvät haitat - myös niitä lienee turha yrittää lähteä todistelemaan ja hakemaan jotain korvauksia niihin. Sitä paitsi mikään pieni (eikä iso) rahasumma ei riittäisi korvaamaan niitä...

        Enkä siis ole lääkevastainen, mutta mun mielestä noita lääkkeitä ei pitäisi syödä liian pitkään. Esim. haitat on niiin suuret että niitä ei kannattaisi syödä pitempään kuin psykoosi kestää. Itsenikin olisi pitänyt lopettaa lääke jo aikoja sitten, mutta jatkoin sitä koska minulle puhuttiin elinikäisestä lääkityksestä psykoosin estoon.

        "Puhumattakaan tunteisiin, seksuaalisuuteen, muistiin tai kognitiivisiin taitoihin liittyvät haitat - myös niitä lienee turha yrittää lähteä todistelemaan ja hakemaan jotain korvauksia niihin. Sitä paitsi mikään pieni (eikä iso) rahasumma ei riittäisi korvaamaan niitä..."

        Tulee tuosta mieleen mitä venäläistä rulettia psyykenlääkkeiden syönti on. Itse olen maksanut todella kovan hinnan pitkäaikaisista lääkityksistä, koska koen haittoja mitä tuossa mainitsit. Haitat itsessään aiheuttavat minulle kärsimystä. Haitoista en koskaan kuullut lääkäriltä ja opin lähes kaiken kantapään kautta. Tällä tietämyksellä en olisi koskenut lääkkeisiin pitkiä aikoja. Hinta maksettavaksi on liian kova.

        Ehkä hinta kannatti maksaa? 1/3 ajasta lääkkeillä oli ok olla. 2/3 lääkkeistä olo oli mitäänsanomaton tai kärsin haitoista tai viekkareista. Loppu oli katastrofiaikaa jossa lääkkeet vaan vaihtuili ja olo heikkeni. Tuo jakso on kestänyt pitkään ja olo on alkanut helpottua irrottautuessa lääkkeistä.

        Mikään summa ei korvaisi haittoja enkä niitä saa koskaan todistettua vaikka tiedän että ne liittyy lääkkeisiin.

        Parempaa onnea muille psykiatrian kanssa asioidessa!


    • Anonyymi

      (aloittaja:)

      Hoidon pitää pohjautua aina näyttöön. Lääkehoidon näyttö on helpompi perustella ja sen puolesta helpompi argumentoida kun lääkettä voi mitata: ollaan annettu X mg:aa lääkettä Y. Ei-lääkkettömiin hoitomalleihin toki voidaan löytää näyttöä, mutta niitä on aina vaikeampi argumentoida, kun joku voi väittää vastaan että parantuminen ei johtunut avoimen dialogin mallista vaan jostakin muusta tekijästä (toki lääkkeistäkin voi sanoa saman argumentin). Tai että oliko potilaalle annettu hoito todella avoimen dialogin mallin mukaista. Lääkkeestä voidaan todistaa että todella annettiin lääkettä Y ja oikea määrä. Joka tapauksessa lääkkellisiä hoitoja kannattavat tuntuvat olevan parempia perustelemaan kannattamaansa hoitoa, jolloin ne pysyy käypä hoito suosituksissa yms. Koska ei riitä se että joku lääkkeetön hoitomalli testattaisiin Suomessa vaan sen pitäisi toimia myös muissa maissa. Lääkkeettömille hoitomuodoille on vaikea löytää yhteneväisiä malleja kansaivalisesti, joten ne tuskin tulevat yleistymään ihan lähitulevaisuudessa.

      Itse olisin mielelläni ottanut vastaan jotakin ei-lääkkeellistä hoitoa. Mutta kun en sellaista koskaan saanut. Itse asiassa olin psykoosissa monta vuotta ja hoidon piirissäkin kolmesti ennen kuin neljännellä kerralla vasta (toinen osastohoito) yksi lääkäri osasi diagnosoida minut oikein ja antaa oikeat lääkkeet, jotka saivat pääni totaalisesti jumiin - loppui harhat mutta niin myös kaikki muu ajattelu tuntui loppuvan. Lääkehoito on parasta ja kauheinta mitä minulle on tapahtunut. Uskon kuitenkin että joku terapia muotokin olisi toiminut, kunhan vaan joku olisi keskustellut niistä harhoista minun kanssa, mutta kun kukaan ei edes tunnistanut kuinka harhainen olin koska pidin kaiken sisälläni. Oikea diagnoosini oli skitsofrenia, mutta ekat lääkärit diagnosoi ahdistusta, masennusta ja joku haluasi tehdä myös autismi testin mille vaan nauroin. Lääkkeitäkin sain, mutta ei ne ahdistus ja masennuslääkkeet tietenkään auttaneet psykoosiin. Psykoosilääkkeet on taas aivan hirveetä myrkkyä, sai mun kropan täysin pysähdyksiin, pahoinvointia, oksentelua, väsymystä koko päivä... mutta toisaalta kukaan muukaan ei minua osannut aiemmin auttaa kuin niitä määrännyt lääkäri.

      Avoimen dialogin malli olisi ihan hyvin voinut toimia kohdallani, jos joku olisi ensin tunnistanut että olin tosi harhainen. Sekin on stereotypia että harhat näkyisi päällepäin, ei välttämättä näy (kaikki mun harhat oli "salaista tietoa" jotka ohjasivat toimintaani ja jotka peitin visusti koska ne oli "valtiontason salaista tietoa"!!! Minut diagnosoitiin väärin monta kertaa, jolloin tuskin avoimen dialogin malli olisi toiminut jos ei olisi osattu keskustella oikeista asioista.

      Oon miettinyt tosi paljon sitä, että missä vika kun kesti niin kauan saada oikea diagnoosi. Mielestäni siinä, että aiemmat lääkärit ei ottanut minun puheita tosissaan, eivät olleet kiinnostuneet kyselemään lisää ja kun rupesin leikkimään tervettä niin uskoivat heti sen ja lopettivat hoitosuhteen.

      Oikean diagnoosin tehnyt lääkäri takertui siihen että luulin että joku oli yrittänyt myrkyttää mua. Olin puhunut siitä aiempien lääkärien kanssa, mutta ne vaan päivitteli asiaa että ei nyt kukaan oo sua myrkyttänyt ja antoi asian olla. Diagnoosin tehnyt lääkäri sen sijaan takertui siihen seikkaan ja rupes kaivamaan musta lisää asioita, jotka johti siihen että aloin puhumaan enemmän ja harhat alkoi paljastua. Harmi vaan että se lääkäri oli lääkemyönteinen lääkäri, eikä sitten hoitanut harhoja puhumalla. Koska en niihin harhoihin huvikseen uskonut, ne oli mun mielestä vaan tosi pahoja virhepäätelmiä siitä miten maailma toimii ja mitä mun pitäisi tehdä elämälläni.

      En suosittele kokemukseni perusteella lääkkeitä kellekkään, paitsi jos se on ainoa taho jota kiinnostaa auttaa sitä ihmistä.

      • Anonyymi

        "Minut diagnosoitiin väärin monta kertaa, jolloin tuskin avoimen dialogin malli olisi toiminut jos ei olisi osattu keskustella oikeista asioista."

        Tämä on liian pikainen kommentti kiinnostavaan kirjoitukseesi, mutta kuitenkin: avoimen dialogin mallissa ei tarvita diagnooseja periaatteessa ollenkaan, koska ongelman ydin (jota itse kutsut skitsofreniaksi, se on OK, mutta ei välttämätöntä nimetä siten) selviää juuri puhumalla. Kun varataan tarpeeksi aikaa ja rauhaa.

        Länsi-Lapissakin tietenkin joudutaan käyttämään diagnooseja, koska se on virallisen terveydenhuollon osa, sairaanhoitopiiri. Kanta-järjestelmän käyttö on pakollista ja se vaatii diagnooseja. Mutta avoimen dialogin kehittäjät ovat alunperin tarkoittaneet, ettei ihmisiä tarvitsisi diagnosoida ollenkaan. Eikä tarvitsekaan. Diagnoosit eivät edes kerro mitään oleellista ongelmasta. Jonkun kohdalla ne voivat johtaa "sopivan" lääkkeen valintaan, kuten sinulla, mutta lääkehän ei yleensä ole lopullinen apu.

        Avoimen dialogin malli on tosi järeä työkalu, kun oikein käytetään.


    • Anonyymi

      Minä haluaisin kanssa mainita tuosta diagnosointi- systeemistä.
      Tavallaan on ihan ymmärrettävää, että Kanta, ym. tarvitsevat jonkin diagnoosin,
      mutta, ihmiselle ei ole välttämättä hyväksi saada jokin diagnoosi.

      Joitain saattaa oikeasti helpottaa se, että " löytyy " diagnoosi, jolla voi selittää ehkä mahdollisen oireilun.

      Toisaalta joillakin voi olla todella vaikeaa hyväksyä tilanne, että asetetaan jokin psykiatrinen diagnoosi.

      Joidenkin kohdalla diagnosointi voi aiheuttaa jopa jonkinasteista uhriutumista, ( jos tuo nyt on oikea sana tässä kohtaa ), eli ihminen saattaa tahtomattaankin tuudittautua ajatukseen, että hänessä on jotain pahastikin vialla.

      Joku taas saattaa käyttää diagnoosia puolustellakseen käyttäytymistään vedoten diagnoosiin, että hänellä kun nyt on tämä niin hän voi esim. tehdä jotain mikä voi olla vaikea selittää muulla tavoin.

      Vaihtoehtoja näihin diagnoosiasioihin ja niiden " seurauksiin " on varmaan olemassa vaikka kuinka paljon, jos alkaisi syvällisesti ajatella.

      Omasta mielestäni kuitenkin tärkeintä olisi hoidon tulos, on se sitten millaista hoitoa tahansa.
      Jokaiselle ei edes sovi samanlaiset hoitomuodot, olisi oltava enemmän yksilöllisiä vaihtoehtoja.

      • Anonyymi

        Diagnosoivalle lähestymistavalle on olemassa vaihtoehtoja:

        Uusi ajattelutapa inhimillisen ahdingon ymmärtämiseksi

        https://madinfinland.org/uusi_ajattelutapa/

        "Biologisen sairausmallin on osoitettu olevan yhteydessä lääkärien tuntemaan vähäiseen empatiaan potilaita kohtaan. Psykiatrinen diagnoosi puolestaan johtaa tutkimusten mukaan sairausdiagnoosin saaneiden näyttäytymiseen arvaamattomassa ja omituisessa valossa. Nykyinen sairausmalli ei ole koskaan perustunut tieteelliseen näyttöön ja sen teoreettiset lähtökohdat ovat erittäin kyseenalaiset..."

        Jutun kirjoittaja on kokemusasiantuntija.


    • Anonyymi

      Skitsofrenia ym. Psyykke diaknoosit ovat suulla tehtyjä diaknooseja kuten koko Psyykke teoria on sulla tehty.
      En siis usko enempää heidän kirjoihinsa kun Maxin kommunismi kirjoihin

      Heidän diaknoosit oavt keinotekosia koska heillä on kuin "kiintiöt" kuinka paljon heidän on myytävä eli markkinoitava Psyykke pillereitä ja se ei ole mahdollista ellei he tee Psyykke diaknooseja hatusta.
      Koko psyche teoria on big farman lääketehtaassa tehty eika pilleri oli opioidit ja niistä valtavasti rahaa, sitten on ollut insuliini lääkityksiä ihmisille joilla ei ole sokeri tautia koko psykiatria on vaarallista puoskarointia toisten näkymättömällä sisimmällä. Lopeta niiden puoskareiden kanssa kanssa käyminen.

      Ihmisellä on iankaikkinen sielu, eikä ole olemassa sellaista sielua joka paranee tuhansilla big farama pillereillä, jotka valitettavasti sosialisti valtiomme maksaa, siksi Suomessa jokainen yksilö on potentiaalinen kauppa tavara hermomyrkky tehtaalle, näin ei olisi jos meillä olisi vähemmän autoritaari maa, joka ei maksa kansan myrkyttämistä.

    • Anonyymi

      Vaikka mä en ole itse mikään iso psykiatrian fani niin asuessani eräässä kuntoutusyksikössä tapasin jatkuvasti ihmisiä, jotka oli vahvasti lääkitty ja täysin tyytyväisiä siihen. Mikä mä oon siihen sanomaan että ne ei sais kokea olevansa tyytyväisiä hoitoon, koska mä en itse ollut.

      Kamalinta oli kuitenkin nähdä se, että niiltä ihmisiltä puuttui jotenkin kyky kyseenalaistaa lääkitystään. Yksi sai neurolepteista epilepsia kohtauksia ja hänelle määrättiin siihen epilepsialääkkeet, jonka jälkeen kohtaukset loppuivat. Mä kauhistelin asiaa, että miten se suostui siihen ni sen mielestä se oli hyvä juttu että sai epilepsialääkkeet että pystyy syömään sen neuroleptit. Hänelle oli kuitenkin määrätty tupla-annos neurolepteja verrattuna mitä monet muu syö samaa lääkettä, joten epilepsiakohtauksien jälkeen olisi voinut olla myös vaihtoehtona, että lääkitystä olisi vähennetty niin että niitä kohtauksia ei tule.

      Toinen tapaus oli sellainen että kaverilla meni väsyttävää neuroleptia ja hän olisi halunnut rauhottavia. No lääkäri ei suostunut rauhottaviin vaan keksi että koska kaveri oli valittanut myös väsymystä niin hän piti "myyntipuheen" kaverille Abilifysta, että se antaa energiaa päivään. Millä perusteella Abilify muka on millään tavalla piristävä tai energisoiva? Abilifyn tuoteselosteesta: "ABILIFYta käytetään aikuisten ja vähintään 13-vuotiaiden potilaiden hoitoon sairauden tilassa, jonka oireita ovat poikkeavalla tavalla kohonnut mieliala, valtava energisyys..." Kaveri siis uskoi lääkärin myyntipuheen ja kuvittelee syövänsä illalla rauhoittavaa neuroleptia ja aamulla piristävää Abilifyta. Eikä taaskaan tämäkään henkilö kyseenalaistanut lääkärin päätöksiä tai sanomisia.

      Kun tavallaan tulee sellainen olo, että näille ihmisille pitäisi puhua järkeä niiden lääkityksestä mutta kumpikin esimerkin ihminen vakuutteli moneen kertaan olevansa täysin tyytyväinen omaan lääkitykseen. Eikä nää kaks ollut ainoita siellä kuntoutusyksikössä. Tulin lopulta siihen tulokseen, että en voi muuta kuin antaa niiden olla tyytyväinen saamaansa hoitoon :/

      • Anonyymi

        "Tulin lopulta siihen tulokseen, että en voi muuta kuin antaa niiden olla tyytyväinen saamaansa hoitoon :/"

        Miksi heidän pitäisi olla tyytymättömiä saamaansa hoitoon?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tulin lopulta siihen tulokseen, että en voi muuta kuin antaa niiden olla tyytyväinen saamaansa hoitoon :/"

        Miksi heidän pitäisi olla tyytymättömiä saamaansa hoitoon?

        En ole edellinen kirjoittaja, mutta: Siksi, että vahvoilla psyykenlääkkeillä kuten Abilify ym. tiedetään olevan vakavia haittoja pitkäaikaiskäytössä.


      • Anonyymi

        Mulle psykiatri markkinoi Zyprexan masennusta parantavana. Anna mun kaikki kestää. En pystynyt ajattelemaan kunnolla, olo oli apaattinen, genitaalialueelta hävisi tunto, kävin hitaalla. Olo oli kuin olisi utuinen olo kokoajan. Outo, lääkitty. Ei pystynyt mihinkään aivot jarrutettuna.


    • Anonyymi

      "Miksi heidän pitäisi olla tyytymättömiä saamaansa hoitoon?"

      (ed. viestin kirjoittaja:) Sitä mä oikeastaan itsekkin mietin. Mutta hyvin monet, jotka ovat itse kokeilleet psykoosilääkkeitä, tietää niiden valtavat haittavaikutukset. Sitä vaan miettii, että onko ne lääkkeet oikeesti jollekin muka sopivia vai ovatko sokeita haittavaikutuksille ja heitä pitäisi suojella ja saada ymmärtämään mitä heille syötetään (ne jotka oli tyytyväisiä lääkkeisiin, oli kuitenkin työkyvyttömiä) koska hyvin suuri ihmisryhmä on joutunut kokemaan yrityksen ja erehdyksen kautta millainen vaikutus psykoosilääkkeillä on heidän elämään (netissä on ainakin paljon kirjoituksia).

      Ja lääkkeiden "myyminen" jonakin toisena kuin se on mun mielestä vaan vääriin. Muun muassa psykoosilääkkeitä oon kuullut sanottavan piristäväksi ja jotain toista rauhottavaksi. Itsellekin "myytiin" tällainen rauhoittava lääke, joka lääkärin mukaan ei voi aiheuttaa ahdistusta koska se rauhoittaa. Ahdistus on kuulemma sairauteeni kuuluvaa. Kun lopetin tämän "rauhoittavan" psyykosilääkkeen, myös ahdistus loppui. Osastolla tapasin myös yhden erittäin ahdistuneen naisen, joka söi psykoosilääkkeitä ja se vaihdettiin toiseen. Olen testannut itse kummatkin ja kummastakin tulee hullu ahdistus. Jos se ihminen uskoo samaa lääkäriä niin se uskoo että se vaan on ahdistunut ja sen pitää syödä lääkkeitä, vaikka se ahdistus voi johtua lääkkeistä. Lääkärit on kuitenkin auktoriteetteja ja jotkut uskoo heitä aika sokeasti.

      Asia pohdituttaa siksi, että MT-ala kiinnosti itseä jo ennen omaa sairastumista. Ja jos nyt hakeudun alalle niin sitä miettii, että miten ihmisiä pitäisi auttaa. Antaako heidän syödä rauhassa niitä lääkkeitä vai pitäisikö huonosti voivalle ihmiselle (työkyvyttömyyden syy psyykkinen, joten kai voi sanoa että voi huonosti) hoitajana vinkata, että harkitse lääkkeen lopettamista. Se on kuitenkin niiden oma päätös, eikä kukaan kelle oon ehdottanut lääkkeiden lopettamista, oo sitä lopettanut, koska ne oli niitä tyytyväisiä asiakkaita :/ Itse uskon kuntoutuvani töihin nimenomaan ilman lääkkeitä, koska lääkkeet aiheutti hirveesti haittavaikutuksia.

    • Anonyymi

      "Mulle psykiatri markkinoi Zyprexan masennusta parantavana."

      Joo toi off-label määräys on pelottava, koska sitä haluaa uskoa lääkäriä kun on hakemassa apua niin avun tarpeen vaiheessa ei välttämättä osaa kyseenalaistaa lääkärin määräyksiä kunnes huomaa virheen kantapään kautta. Itsellä Zyprexa aiheutti masennuksen tyyppistä tilaa, kun tunteet latistui niin paljon ja mikään ei kiinnostanut. Juuri toipumassa siitä ongelmasta. Parempaan päin menossa kun lopetin lääkkeen.

    • Anonyymi

      Kyllähän ne vaikuttaa. Muun muassa vähentävät aivomassaasi puoli prosenttia per vuosi pysyvästi varsinkin ensimmäisinä vuosina ja sen lisäksi vaikuttavat myös välittömään kognitiiviseen suorituskykyysi alentavasti. Ne vähentää neuronien välisiä yhteyksiä. Tämä yhteyksien puuttuminen on neuronien luonnollinen karsiutumismekanismi. Ties jos tästä syystä pienentävät aivoja.

      Niitä syötetään aivan liian paljon ja pitkään, mutta psykiatrian ensisijainen on tarkoitus käyttäytymisen kontrollointi ja lyhyen ajan tavoitteet. Yli vuosikymmenen elinajan alenemaa ei Suomen psykiatrian tavoitteissakaan mainita kuin tekosyynä monitoroinnin lisäämiselle. On myös esimerkiksi tutkimuksia, jossa puolet skitsofreniadiagnoosin saaneista ei toisten psykiatrien mielestä täyttäneetkään skitsofreenikon kriteerejä tai jossa potilaan rotu lisäsi moninkertaiseksi skitsofreniadiagnoosin saannin todennäköisyyttä perusteettomasti. Että en uskoisi suoraan ihan kaikkea, mitä suositellaan, ennen kuin on kovaa dataa näyttää, että skitsofreenikoiksi luokiteltavien elinajanodotteet lyhenevät samaa luokkaa kuin vaikka liikalihavilla tai tupakanpolttajilla ja 90% ei ole työttöminä.

      • Anonyymi

        Ongelman muodostaa
        • julkimot syö hulluuslääkkeitä
        • julkimoilla jatkuu hulluus
        • ei apua

        • viina/ sauna / kaverit auttaa

        • jos ei auta niin loppu tulee


      • Anonyymi

        Vaikka mä haahuilin lääkittynä viitisentoista vuotta, niin en kertaakaan kokenut, että mua olisi yritetty, tai siis mun käytöstä, jotenkin kontrolloida.


    • Anonyymi

      (aloittaja:)
      Oli pakko palata 1/4 annokseen, kun tuli sen verran lopetusoireita. Lähinnä 8 tunnin unien jälkeen en pystynyt nukkumaan, mutta olo oli kuin aivot ei olisi levännyt. Lisäksi oli pahoinvointia ja kaikin puolin outoa oloa sekä voimaton olo. Oksentelu (jota oli nimenomaan lääkkeiden syönnin aikana, isommalla annoksella) onneksi jo loppui. Löysin jonkinlaisen tasapainon nyt 1/4 annoksella, mutta ihmettelen kyllä kuinka noista neurolepteistä voi tulla niin vahvoja lopetusoireita. En uskaltanut vaan jatkaa ilman lääkkeitä, kun tosi monet netissä on sanonut että ne lopetusoireet on jatkuneet pahimmillaan monta kuukautta, eikä kroppa meinaa tottua olemaan ilman lääkettä.

    • Anonyymi
      UUSI

      (aloittaja:)
      Ei onnistunut elämä 1/4 annoksella niin nostin sen 4/10 annokseen. Pystyn taas nukkumaan mutta kropassa on välillä aivan järjettömiä väsymyskohtauksia ja muutenkin kroppa/hermosto on jotenkin ihan sekaisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työttömyyden loputtomasta piinasta eroon?

      Olen hyvin kouluttautunut . Omaan useita tutkintoja. Ikää on 56v. Jäin 3v sitten työttömäksi, sen jälkeen olen hakenut yli 150 työpaikkaa tuloksetta
      272
      6801
    2. Stockmannista kirpputori

      Laatutavaratalosta kirppariksi, niin se maailma muuttuu. Pöly ja tunkkaisuus leijailee sieraimiin kun astuu Stockalle kirppariin, ennen tuoksui parfyy
      Maailman menoa
      105
      4164