Jumalan sanan varma perustus

Elä­mäm­me pe­rus­tus­ta voi­daan tar­kas­tel­la eri­lai­sis­ta nä­kö­kul­mis­ta. Seu­ra­tes­sam­me päi­vit­täi­siä uu­ti­sia huo­maam­me, et­tä ym­pä­röi­vä yh­teis­kun­tam­me on mo­nen­lais­ten muu­tos­ten kou­ris­sa. Kaik­ki muu­tok­set ei­vät ra­ken­na us­ko­am­me tai tun­nu muu­ten­kaan toi­vo­tuil­ta. Uu­dis­tuk­sia saa­te­taan­kin jos­kus teh­dä ih­mis­ten het­kel­lis­ten tar­pei­den poh­jal­ta nä­ke­mät­tä pi­dem­mäl­le.

Meil­lä Suo­mes­sa mo­net asi­at ovat hy­vin, var­sin­kin jos ase­maam­me ver­taa joi­den­kin mui­den mai­den kan­sa­lais­ten ti­lan­tee­seen. Tie­däm­me, et­tä asi­oi­ta voi­tai­siin mo­nes­ti teh­dä vii­saam­min ja pa­rem­min. On tär­ke­ää, et­tä va­lin­to­ja teh­dään kes­tä­väl­le poh­jal­le. Mitä jää jäl­jel­le, jos kaik­ki ajal­li­set pe­rus­tuk­set ka­to­a­vat ym­pä­ril­tä? Mikä kes­tää ian­kaik­ki­ses­ti?

Olem­me tois­tu­vas­ti ko­ke­neet, et­tä Ju­ma­lan sana tuo elä­määm­me kes­tä­vän poh­jan, jol­le ha­lu­am­me ra­ken­taa. Jee­sus sa­noo: ”Jo­kai­nen, joka kuu­lee nämä sa­na­ni ja te­kee nii­den mu­kaan, on kuin jär­ke­vä mies, joka ra­ken­si ta­lon­sa kal­li­ol­le” (Matt. 7:24).

Elä­män ja us­kon pe­rus­tuk­sia ko­e­tel­laan eri­tyi­ses­ti vas­toin­käy­mi­sis­sä. Sel­vi­täk­sem­me elä­män tuo­mis­sa myrs­kyis­sä tar­vit­sem­me Ju­ma­lan sa­nan va­raan ra­ken­ne­tun pe­rus­tuk­sen, joka on Kris­tus. Kris­tuk­sen seu­raa­jat ovat Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ra­ken­nuk­sen elä­viä ki­viä. Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on hen­gel­li­nen ra­ken­nus, jon­ka voi näh­dä vain Py­hän Hen­gen avaa­min sil­min.

On ih­meel­lis­tä, et­tä vie­lä­kin Ju­ma­la ra­ken­taa val­ta­kun­taan­sa sa­nan­sa kaut­ta. Val­ta­kun­nan asuk­kai­den teh­tä­vä­nä on il­moit­taa kai­kil­le ih­mi­sil­le Ju­ma­la voi­maa, joka siir­tää ih­mi­set pi­mey­den val­ta­kun­nas­ta va­lon val­ta­kun­taan.

Sy­dä­men us­ko pe­las­taa

Jot­kut ovat pa­hen­tu­neet Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­min saar­naan. Evan­ke­liu­min ydin on liit­tää ih­mi­nen Ju­ma­lan ra­ken­nuk­seen. Mik­si mo­net louk­kaan­tu­vat Ju­ma­lan sa­naan ja Ju­ma­lan ra­ken­nuk­sen kal­lii­seen kul­ma­ki­veen, Jee­suk­seen?

Ih­mi­nen on ai­na ha­lun­nut luo­da it­se sel­lai­sen Ju­ma­lan, joka ei vaa­di ih­mis­tä pa­ran­nuk­seen ei­kä puhu syn­nis­tä. Mo­net ih­mi­set ha­lu­ai­si­vat nous­ta Ju­ma­lan sa­nan ylä­puo­lel­le.

Ra­ken­nel­ma, jon­ka ih­mi­nen on ra­ken­ta­nut oman ju­ma­lan­sa va­raan, sor­tuu myrs­ky­jen tul­les­sa. Sil­loin ei au­ta, vaik­ka pe­rus­tus oli­si kau­nis­tet­tu Jee­suk­sen ni­mel­lä. Tie­to Jee­suk­sen lu­nas­tus­työs­tä ei pe­las­ta ih­mis­tä, jos ih­mi­sel­tä puut­tuu hen­ki­lö­koh­tai­nen sy­dä­men us­ko Kris­tuk­seen.

Jot­ta elä­män pe­rus­tus kes­täi­si, ih­mi­sen on kuun­nel­ta­va enem­män Ju­ma­lan sa­naa kuin omia mie­li­pi­tei­tään. Tämä tar­koit­taa sitä, et­tä ih­mi­nen suos­tuu Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­seen elä­mään. Ju­ma­lan sana on muut­tu­ma­ton ja pyhä.

Paa­va­li muis­tut­taa lo­pu­na­jas­ta: ”Tu­lee näet ai­ka, jol­loin ih­mi­set ei­vät sie­dä kuul­la ter­vet­tä op­pia vaan haa­li­vat it­sel­leen ha­lun­sa mu­kai­sia opet­ta­jia kuul­lak­seen sitä mitä kul­loin­kin mie­li te­kee. He tuk­ki­vat kor­van­sa to­tuu­del­ta ja kään­ty­vät kuun­te­le­maan ta­ru­ja.” (2. Tim. 4:3.) Elä­vä Ju­ma­lan sana pe­lot­taa mo­nia ih­mi­siä. Sik­si sen saar­naa­jat py­ri­tään vai­en­ta­maan ja hei­dän ju­lis­tuk­sen­sa te­ke­mään tur­hak­si.

Us­ko vah­vis­tuu sa­nan kuu­los­sa

Ih­mi­nen, joka on saa­nut kaik­ki syn­nit an­teek­si, ei louk­kaan­nu Ju­ma­lan sa­naan, vaan ra­kas­taa sitä ja ha­lu­aa elää sen mu­kaan. Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa us­ko vah­vis­tuu ja toi­vo kir­kas­tuu: ”To­tuus on si­nun sa­na­si pe­rus­ta, oi­ke­at ja ikui­set ovat si­nun pää­tök­se­si” (Ps. 119:160).

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan pe­rus­tus on sama ei­len, tä­nään ja ian­kaik­ki­ses­ti. Kun elä­mäs­sä tu­lee kär­si­myk­siä ja ko­et­te­le­muk­sia, saam­me tur­vau­tua kaik­ki­val­ti­aan Ju­ma­lan apuun. ”Kun van­hurs­kaat huu­ta­vat apua, Her­ra kuu­lee ja pe­las­taa hei­dät kai­kes­ta hä­däs­tä” (Ps. 34:18).

Pääs­täk­sem­me tai­vaa­seen on tär­ke­ää, et­tä kor­vam­me säi­ly­vät avoi­mi­na Ju­ma­lan pu­heel­le. Jee­sus sa­noi: ”Au­tu­ai­ta ovat kaik­ki, jot­ka kuu­le­vat Ju­ma­lan sa­nan ja nou­dat­ta­vat sitä” (Luuk. 11:28). Ju­ma­lan sana opet­taa aset­ta­maan myös ajal­li­set asi­at oi­ke­aan ar­vo­jär­jes­tyk­seen. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan elä­vi­nä ki­vi­nä saam­me kai­ken tar­peel­li­sen. Tur­vam­me ja pe­rus­tuk­sem­me on mu­ka­nam­me ai­na siel­lä, mis­sä lii­kum­me.

Ur­po Luok­ka­la