Olin mieheni kanssa yhdessä 56 vuotta.Nyt jouduin luopumaan hänestä ja hautaamaan hänet maan multiin.Kyllä pistää miettimään ,miten tästä eteenpäin.Joka päivä odotan häntä kotiin.Illat on tosi yksinäisiä.Onneksi on minulla ollut paljon ystäviä jotka ovat minua tukeneet.Nyt kun aikaa on kulunut,tapaan ystäviä harvemmin.Ymmärrän,kaikilla on oma elämä.Kyllä mietityttää ,miten tulen viettämään tulevan kevään ja kesän.?Uudet ystävätkin on tervetulleita,seksisuhteita en ole hakemassa.
Miten selvitä yksin elämässä.?
Anonyymi
859
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voimia surutyöhön, se ei lopu koskaan.
Elämästä selviää vain elämällä, vaikka hetki kerrallaan. En usko voivani antaa mitään järkevää neuvoa, sillä surussa tuntuu joskus siltä ettei parempia päiviä voi tulla. Tulee vain vähemmän hirveitä hetkiä. Tiedät jo itsekin, että ystäviä tapaamalla, tekemällä niitä asioita joista nautit, mitä ikinä ne ovatkaan, pääset vähän kevyemmin eteenpäin. En ole menettänyt miestäni, mutta lapsen kyllä. Parasta mitä tiedän tällä hetkellä, on katsoa hänen kuvaansa ja käydä hautausmaalla. Sitäpä lähinnä teenkin, siihen asti että osaan nauttia taas jostain muusta.
Kyllä sinä selviät. Voimia.
Suru kertoo, että elämässä oli ollut jotakin arvokasta. Voimia sinulle. Näin Korona-aikaan moni harrastusmahdollisuus on kiinni. Kun kansalaisopistot ja urheilupaikat jälleen aukeavat, löytyisikö niistä tekemistä. Pääsisit ihmisten ilmoille säännöllisesti. Entä voitko ottaa lemmikkiä? Kissalle tai koiralle voi jutella ja niistä on seuraa. On mukavaa, kun tietää, että joku odottaa kotona.
Koiraa ulkoiluttaessani ihmiset tulevat juttelemaan . Koirapuistossa tapaan samaan aikaan samoja ihmisiä, joiden kanssa on mukava vaihtaa muutama sana, kun koiramme laukkaavat yhtä matkaa puistossa.
Kyllä sitä tottuu elämään yksin ilman kumppania oikein hyvin. Jopa niin hyvin ettei haluakaan mitään miestä elämäänsä.
Jaksamista sinulle, sen kanssa oppii elämään, kun aikaa kuluu. Itselle oli kova paikka isän siirtyminen tuon puoleiseen. Vuosien vieriessä aina jossain yhteydessä tullut muistoja mieleen, oppinut niihin suhtautumaan vähemmän tunteella nykyisin. 👍
Ei se arjen pyörittäminen paljoa vaadi. Monet pärjää yksinkin, jos sinulla on ystäviä, nyt sinulla on paremmin aikaa heille, kun olet vapaampi liikkumaan, kun ei tarvi toista huomioida samoin kuin aiemmin arjessa.
Otan osaa! Puolison kuolema on kova paikka. Kokemusta on. Suru jää ihmiseen, mutta sen kanssa oppii elämään. Ilon päiviäkin silti vielä tulee.
Itse ostin kaverikseni kissan. Siitä on jo 15 vuotta, ja kissakin on kuollut. Suuri oli suru senkin kuolemasta. Mutta minulla on sen kuolleen kissan poika ja sen pojanpojanpojan kaksi tytärtä. Uskomattoman paljon iloa on kissoista ollut ja on joka päivä. Koskaan en ole yksin.
Kyllä sinäkin selviät, vaikka kaipuun hetkiä jää. Saat varmasti jotain uutta tilalle.