Neuroleptien varhainen lopettaminen kuusinkertaistaa todennäköisyyden parantua skitsofreniasta

Psyykenlääkkeet, niin neuroleptit kuin muutkin, vammauttavat ihmisiä. Tämä on julkinen salaisuus, mistä pitää olla HUS hys.

"Psykoosisairautta" ei ole olemassakaan. Se on henkinen kriisi, joka voi tulla kenelle vaan kun olosuhteet ovat riittävän paineiset. "Psykoosi" pitkittyy "skitsofreniaksi" ellei siihen saa oikeanlaista apua. Psykoaktiiviset aineet eli reseptihuumeet voivat hetkeksi helpottaa oloa mutta pitkän päälle ne synnyttävät skitsofrenian ( ja lisäksi huumeorjuuden). Oikeanlainen apu on psykososiaalista tukea, esimerkiksi keskusteluja ja verkostoterapiaa avoimen dialogin hoitomallin mukaisesti, rauhallisessa ympäristössä. Oikea apu parantaa, siitä on Keroputaalta tutkimustuloksia jo kolmenkymmenen vuoden ajalta.

Ei tarvitse sanoa, että ennen on käytetty varsin surutta.
Psykoosilääkkeitä kirjoitetaan nykyisin jo vaikka pelkkään unettomuuteen.

Olen kuullut, että masennukseenkin jotkut ovat saaneet psykoosilääkkeitä.
Ja kyllä, vanhuksille ja vammaisillekin edelleen käytetään, syitä en tiedä, mutta oletettavasti rauhoittamistarkoituksessa.
Hoitohenkilökunnalla on helpompaa hoitaa tokkuraisia, uneliaita, ei-vilkkaita ihmisiä.

Pahinta mielestäni on, että psykoosilääkkeitä määrätään jo lapsillekin. Itse tiedän erään tapauksen, jossa 9-vuotias söi säännöllisesti psykoosilääkettä.

Kysyisin aivan samaa, että miksi näitä lääkkeitä määrätään niin yleisesti ?

Mitkä oireet? Esimerkiksi skitsofrenian lääkehoidon toimivuutta tutkivalla PANSS-skaalalla "oireet" joita tutkitaan eivät sisällä vain voimakasta harhaisuutta kuten deluusioita tai harha-aistimuksia (joka sekin on osin tulkinnanvaraista etenkin lievässä muodossaan), vaan sellaisia käyttäytymis -ja tunneilmaisun muotoja kuten "innostuneisuus", "vihamielisyys", "epäilevyys" tai sitten negatiivisia "oireita", jotka voisivat sopia vakavaan depressioon ja/tai neuroleptien aiheuttamiin "sivuoireisiin". Siis mieti mitä ja miten nuo tutkijat tulkitsevat sellaista oiretta kuin "sterotyyppinen ajattelu", ihan kuin se olisi jotenkin erityisen epätavallista ihmisten keskuudessa. Yleiset "oireet" joita tutkitaan on syyllisyydentunne, yhteistyökyvyttömyys, heikko impulssikontrolli ja heikko arviointikyky. Ei hitto vieköön, sosiaalinen välttäminen ja ahdistuneisuus? Huono keskittymiskyky? Noita "oireita" eli yleisinhimillisä käyttäytymistapoja ja tunneilmaisun tapoja sitten pisteytetään skitsofrenian oireistona. Pelkästään hoitokielteisyys ja se ettei tykkää lääkäristä nostaa noita pisteitä pilviin, jos potilas "paranoidisesti" pelkää lääkitystä ja tulkitsee "sairauttaan" väärin, on yhteistyökyvytön ja vihamielinen. Myös esimerkiksi hyvin traumatisoitunut ihminen voi olla voimakkaan epäilevävinen, lamaantunut, vihamielinen ja sisäänpäinkääntynyt ja suorastaan harhainen. Pelkästään pahat unihäiriöt ja univaje aiheuttaa skitsofrenian oireita pitkällä aikavälillä monille ihmisille.

Ihmisillä on sellainen huvittava kuvitelma, että skitsofrenia olisi jokin mitattavissa oleva aivosairaus, eikä ihan tulkinnanvarainen käyttäytymisen ja tunnelämän ilmaisuille pohjautuva häiriö, jonka diagnosoimiseksi et tarvitse minkäänlaista tietoa ihmisen genetiikasta eikä aivojen toiminnasta. Se diagnosoidaan ihmisellä, joka käyttäytyy ja puhuu hassuja pidemmän aikaa kuin muutaman kuukauden. Lääkehoidon tehoa ei oikeasti tutkita koskaan, ei koskaan ensipsykoosiin sairastuneilla ihmisillä ja hyvin harvoin ne kestävät enemmän kuin muutaman kuukauden. Niissä käytetään näitä kroonisesti sairaita potilaita, jotka Harrowin tutkimuksen mukaan eivät juuri koskaan onnistu kouluttautumaan, työllistymään tai perustamaan perhettä. Heillä sitten tehdään näitä tieteellisiä "kokeita", joissa testataan mitä jännittävää tapahtuu kun vieroitat vahvoista lääkkeistä riippuvaisen potilaan viikossa parissa plasebolle tai suoraan lääkitykseltä. Onko hän vihamielisempi kuin lääkitty potilas? Innostuneempi, ahdistuneempi, epäilevämpi? Aktivoituuko hänen väkisin aivojen toimintaa lamaavilla lääkkeillä vaimennetut ääniharhat, jotka ovat usein vielä väkivaltaisempia ja vaikeammpin hallittavia kuin sairauden alussa? Itse olen skitsofreenikko, koska olin kokenut jo hetken aikaa ajoittain kuulevani ihmisten ajatuksia ja joskus ne olivat aika ilkeitä. En ole löytänyt lääketieteellistä selitystä, että voimakkaasti lihottavat ja dementoivat lääkkeet parantaisivat itsetuntoani ja veisivät ikävät ajatukset pois päästäni, vaan päin vastoin. Itsetuntoni on parantunut, kun olen opiskellut ja saavuttanut elämässäni asioita, joita olen tavoitellut. Sillä tavalla ihmisen suhde itseensä muuttuu ja sitähän nuo äänet ja ajatukset usein ilmentävät, ihmisen suhdetta itseensä ja sitä miten minuus ja persoona on kehittynyt.

Ongelma on se, että psyykkiset kriisit ja ongelmat eivät poistu kuudessa viikossa, vaikka lääketutkijat toisin väittävät. On hyvin keinotekoista väittää, että niiden tehoa voisi tutkia viikkojen tai edes kuukausien kestävillä kokeilla etenkään, kun ne ovat tutkimusastelemaltaan hyvin vinoutuneita ja antavat vain vähän tietoa siitä, miten ihmisten "oireet" kehittyvät ja muuttuvat eri konteksteissa pitkällä aikavälillä. Eivätkä ne edes ole lyhyellä aikavälillä mitenkään erikoisen tehokkaita. Jotta saat aktiivisella lääkkeellä yhdestä ihmisestä vähemmän paranoidin, vähemmän innostuneet, vähemmän epäileväisen/paranoidin ja pikkuisen vähemmän vihamielisen, yhteistyökykyisemmän ja sosiaalisesti mielyttävämmän kaikin puolin muutamaksi viikoksi, sinun pitää hoitaa seitsemän muuta potilasta ilman minkäänlaista vastetta paitsi plasebovaste, joka selittää reippaasti yli puolet lääkityksen tehosta. On aika raju väite olettaa, että NNT 7 lyhyellä aikavälillä aivotoimintaa lamaavalla lääkkeellä parantaisi toimintaakykyä tai pitäisi edes oireita "kurissa" pitkällä aikavälillä. Ihmiset on vaan saatu aivopestyä uskomaan tuo erittäinkin epäuskottava johtopäätös lyhyen aikavälin kokeiden perusteella.

Anonyymi kirjoitti:

Mitkä oireet? Esimerkiksi skitsofrenian lääkehoidon toimivuutta tutkivalla PANSS-skaalalla "oireet" joita tutkitaan eivät sisällä vain voimakasta harhaisuutta kuten deluusioita tai harha-aistimuksia (joka sekin on osin tulkinnanvaraista etenkin lievässä muodossaan), vaan sellaisia käyttäytymis -ja tunneilmaisun muotoja kuten "innostuneisuus", "vihamielisyys", "epäilevyys" tai sitten negatiivisia "oireita", jotka voisivat sopia vakavaan depressioon ja/tai neuroleptien aiheuttamiin "sivuoireisiin". Siis mieti mitä ja miten nuo tutkijat tulkitsevat sellaista oiretta kuin "sterotyyppinen ajattelu", ihan kuin se olisi jotenkin erityisen epätavallista ihmisten keskuudessa. Yleiset "oireet" joita tutkitaan on syyllisyydentunne, yhteistyökyvyttömyys, heikko impulssikontrolli ja heikko arviointikyky. Ei hitto vieköön, sosiaalinen välttäminen ja ahdistuneisuus? Huono keskittymiskyky? Noita "oireita" eli yleisinhimillisä käyttäytymistapoja ja tunneilmaisun tapoja sitten pisteytetään skitsofrenian oireistona. Pelkästään hoitokielteisyys ja se ettei tykkää lääkäristä nostaa noita pisteitä pilviin, jos potilas "paranoidisesti" pelkää lääkitystä ja tulkitsee "sairauttaan" väärin, on yhteistyökyvytön ja vihamielinen. Myös esimerkiksi hyvin traumatisoitunut ihminen voi olla voimakkaan epäilevävinen, lamaantunut, vihamielinen ja sisäänpäinkääntynyt ja suorastaan harhainen. Pelkästään pahat unihäiriöt ja univaje aiheuttaa skitsofrenian oireita pitkällä aikavälillä monille ihmisille.

Ihmisillä on sellainen huvittava kuvitelma, että skitsofrenia olisi jokin mitattavissa oleva aivosairaus, eikä ihan tulkinnanvarainen käyttäytymisen ja tunnelämän ilmaisuille pohjautuva häiriö, jonka diagnosoimiseksi et tarvitse minkäänlaista tietoa ihmisen genetiikasta eikä aivojen toiminnasta. Se diagnosoidaan ihmisellä, joka käyttäytyy ja puhuu hassuja pidemmän aikaa kuin muutaman kuukauden. Lääkehoidon tehoa ei oikeasti tutkita koskaan, ei koskaan ensipsykoosiin sairastuneilla ihmisillä ja hyvin harvoin ne kestävät enemmän kuin muutaman kuukauden. Niissä käytetään näitä kroonisesti sairaita potilaita, jotka Harrowin tutkimuksen mukaan eivät juuri koskaan onnistu kouluttautumaan, työllistymään tai perustamaan perhettä. Heillä sitten tehdään näitä tieteellisiä "kokeita", joissa testataan mitä jännittävää tapahtuu kun vieroitat vahvoista lääkkeistä riippuvaisen potilaan viikossa parissa plasebolle tai suoraan lääkitykseltä. Onko hän vihamielisempi kuin lääkitty potilas? Innostuneempi, ahdistuneempi, epäilevämpi? Aktivoituuko hänen väkisin aivojen toimintaa lamaavilla lääkkeillä vaimennetut ääniharhat, jotka ovat usein vielä väkivaltaisempia ja vaikeammpin hallittavia kuin sairauden alussa? Itse olen skitsofreenikko, koska olin kokenut jo hetken aikaa ajoittain kuulevani ihmisten ajatuksia ja joskus ne olivat aika ilkeitä. En ole löytänyt lääketieteellistä selitystä, että voimakkaasti lihottavat ja dementoivat lääkkeet parantaisivat itsetuntoani ja veisivät ikävät ajatukset pois päästäni, vaan päin vastoin. Itsetuntoni on parantunut, kun olen opiskellut ja saavuttanut elämässäni asioita, joita olen tavoitellut. Sillä tavalla ihmisen suhde itseensä muuttuu ja sitähän nuo äänet ja ajatukset usein ilmentävät, ihmisen suhdetta itseensä ja sitä miten minuus ja persoona on kehittynyt.

Ongelma on se, että psyykkiset kriisit ja ongelmat eivät poistu kuudessa viikossa, vaikka lääketutkijat toisin väittävät. On hyvin keinotekoista väittää, että niiden tehoa voisi tutkia viikkojen tai edes kuukausien kestävillä kokeilla etenkään, kun ne ovat tutkimusastelemaltaan hyvin vinoutuneita ja antavat vain vähän tietoa siitä, miten ihmisten "oireet" kehittyvät ja muuttuvat eri konteksteissa pitkällä aikavälillä. Eivätkä ne edes ole lyhyellä aikavälillä mitenkään erikoisen tehokkaita. Jotta saat aktiivisella lääkkeellä yhdestä ihmisestä vähemmän paranoidin, vähemmän innostuneet, vähemmän epäileväisen/paranoidin ja pikkuisen vähemmän vihamielisen, yhteistyökykyisemmän ja sosiaalisesti mielyttävämmän kaikin puolin muutamaksi viikoksi, sinun pitää hoitaa seitsemän muuta potilasta ilman minkäänlaista vastetta paitsi plasebovaste, joka selittää reippaasti yli puolet lääkityksen tehosta. On aika raju väite olettaa, että NNT 7 lyhyellä aikavälillä aivotoimintaa lamaavalla lääkkeellä parantaisi toimintaakykyä tai pitäisi edes oireita "kurissa" pitkällä aikavälillä. Ihmiset on vaan saatu aivopestyä uskomaan tuo erittäinkin epäuskottava johtopäätös lyhyen aikavälin kokeiden perusteella.

Lue lisää

"Itsetuntoni on parantunut, kun olen opiskellut ja saavuttanut elämässäni asioita, joita olen tavoitellut."

Olet tuottanut pettymyksen sinut diagnosoineille lääkäreille. Kuinka kehtaat? Etkö tajua, että sinun pitäisi olla konttaava, kuolaava, lääkäreille kiltisti tassua antava SKITSOFREENIKKO? Ja PARANOIDI vielä? Eikä mikään tavallinen, töissä ja koulussa käyvä, muista erottautumattomasti pukeutuva ja puhuva normityyppi! - Pakka menee sekaisin. Kukaan ei tiedä, missä on ja mihin kuuluu kun sinunkaltaisesi eivät pysy lestissään. Onko täällä muitakin samanlaisia...??!

Anonyymi kirjoitti:

"Itsetuntoni on parantunut, kun olen opiskellut ja saavuttanut elämässäni asioita, joita olen tavoitellut."

Olet tuottanut pettymyksen sinut diagnosoineille lääkäreille. Kuinka kehtaat? Etkö tajua, että sinun pitäisi olla konttaava, kuolaava, lääkäreille kiltisti tassua antava SKITSOFREENIKKO? Ja PARANOIDI vielä? Eikä mikään tavallinen, töissä ja koulussa käyvä, muista erottautumattomasti pukeutuva ja puhuva normityyppi! - Pakka menee sekaisin. Kukaan ei tiedä, missä on ja mihin kuuluu kun sinunkaltaisesi eivät pysy lestissään. Onko täällä muitakin samanlaisia...??!

Lue lisää

Meitä kehtaavia pitäisi olla paljon enemmän.
Olisi osattava näyttää voimavaramme, että meistäkin on elämään aivan normaalia täyspainoista elämää.

Jos sattuu diagnoosin saamaan, niin se ei ole maailmanloppu.
Mikä edes johtaa noihin diagnooseihin, kenties ihmisen luonne, tunteiden omakohtainen tulkinta ja niistä seuraava käytös, vähänkin " normaalista " poikkeava käytös ?

Miksi nykyään kaikki ihmisen toiminnat ja ajatuksenjuoksu täytyy muuttaa joksikin diagnoosiksi ?
Meneekö maailma siihen, että jossain vaiheessa ihminen luokitellaan " epänormaaliksi ", jos hänellä ei ole diagnoosia ?

Harhoissa ei ole kyse loogisen päättelykyvyn ongelmista, vaan siitä, että mieli käsittelee jotain menneisyydessä tapahtunutta traumaattista asiaa muokkaamalla tämän hetken havaintojaan. Koetut asiat ovat niin vaikeita ja raskaita, että niitä ei voi käsitellä tietoisuudessa sellaisinaan, vaan ne puetaan harhojen muotoon, vähän niin kuin unessa.

Harhoiksi kutsuttuja ajatuksia tai havaintoja voi tulla myös silloin, kun ihminen elää pitkään kovassa sisäisessä paineessa, esimerkiksi sellaisessa sosiaalisessa todellisuudessa, joka on täynnä kestämättömiä ristiriitoja. Ns. vuorovaikutuksen kaksoissidokset perheessä tuottavat tällaista ahdistusta ja painetta pitkään jatkuessaan. Ihmisen oma todellisuus ja havainnot kielletään, eikä hän voi puhua niistä missään, vaan joutuu mukautumaan todellisuuteen jonka tietää olevan valheellinen. Tällöin oma sisäinen todellisuus, joka on autenttinen ja havaitsee maailman oikein, mutta ei voi ilmaista sitä, purkautuu joskus harhojen muodossa.

Loogisen päättelyn puutteita ja muita kognitiivisia ongelmia psykoosissa olevalle/olleelle ihmiselle tulee vasta sitten kun hän on pitempään syönyt neurolepteja tai muita vahvoja psykotrooppisia aineita. Neuroleptit nimittäin kutistavat aivoja (tutkittu juttu) ja aiheuttavat muitakin neurologisia ongelmia. Näistä toipuminen kestää sitä pitempään mitä kauemmin on neurolepteja käyttänyt. Skitsofreniadiagnoosin saaneiden ihmisten kognitiiviset vaikeudet johtuvat siis pääosin lääkkeistä, mutta niitä hoidetaan "sairauden oireina."

Anonyymi kirjoitti:

Harhoissa ei ole kyse loogisen päättelykyvyn ongelmista, vaan siitä, että mieli käsittelee jotain menneisyydessä tapahtunutta traumaattista asiaa muokkaamalla tämän hetken havaintojaan. Koetut asiat ovat niin vaikeita ja raskaita, että niitä ei voi käsitellä tietoisuudessa sellaisinaan, vaan ne puetaan harhojen muotoon, vähän niin kuin unessa.

Harhoiksi kutsuttuja ajatuksia tai havaintoja voi tulla myös silloin, kun ihminen elää pitkään kovassa sisäisessä paineessa, esimerkiksi sellaisessa sosiaalisessa todellisuudessa, joka on täynnä kestämättömiä ristiriitoja. Ns. vuorovaikutuksen kaksoissidokset perheessä tuottavat tällaista ahdistusta ja painetta pitkään jatkuessaan. Ihmisen oma todellisuus ja havainnot kielletään, eikä hän voi puhua niistä missään, vaan joutuu mukautumaan todellisuuteen jonka tietää olevan valheellinen. Tällöin oma sisäinen todellisuus, joka on autenttinen ja havaitsee maailman oikein, mutta ei voi ilmaista sitä, purkautuu joskus harhojen muodossa.

Loogisen päättelyn puutteita ja muita kognitiivisia ongelmia psykoosissa olevalle/olleelle ihmiselle tulee vasta sitten kun hän on pitempään syönyt neurolepteja tai muita vahvoja psykotrooppisia aineita. Neuroleptit nimittäin kutistavat aivoja (tutkittu juttu) ja aiheuttavat muitakin neurologisia ongelmia. Näistä toipuminen kestää sitä pitempään mitä kauemmin on neurolepteja käyttänyt. Skitsofreniadiagnoosin saaneiden ihmisten kognitiiviset vaikeudet johtuvat siis pääosin lääkkeistä, mutta niitä hoidetaan "sairauden oireina."

Lue lisää

Harhoista pääsee parhaiten eroon jos saa puhua niistä rauhassa jonkun sellaisen ihmisen kanssa, joka ei julista omaa maailmanselitystään vaan on kiinnostunut kuulemaan mitä toinen sanoo, ja mitä hän on kokenut. Harhoissa on yleensä jokin kiinteä tosipohja. Ihminen on todella joskus kokenut, tai kokee paraikaa, sellaista mistä hän kertoo harhoiksi sanottujen käsitysten tai havaintojen muodossa. Jos haluaa tukea harhoja kokevaa ihmistä ei siis kannata saada hepulia siitä että hän puhuu omituisia, ja on selvästikin ns. muissa maailmoissa, vaan koettaa kuunnella, ainakin niin kauan kuin jaksaa olla empaattinen eikä koe tarvetta tyrkyttää omaa "oikeaa" käsitystään tilalle. Sitten kun ei enää jaksa - traumatodellisuus, varsinkin "harhainen" , on raskasta kuunneltavaa - pitää vetäytyä tehtävästä ja antaa vuoro ammattilaisille. Psykoosien ja muiden vakavien henkisten kriisien hoidossa aidosti päteviä ammattilaisia vaan on aika harvassa paikassa tällä hetkellä. Lähinnä tulee mieleen vain Tornio, jossa on kehitetty ns. Keroputaan malli, ja avoimen dialogin hoitomenetelmä. Muualla enemmänkin vain pumpataan lääkkeitä ja autetaan antamalla hullunleima. Mikä on sekä turhaa että väärin...

Minun "sairauteni" puhkesi klassisesti kun olin muuttanut uudelle paikkakunnalle opintojen johdosta ja loin saada päähäni entisen koulukiusaajani ajatuksia. Ongelmani ei ollut niinkään, että en olisi hahmottanut niitä ajatuksiksi omassa päässäni ja erottanut niitä nykyhetken todellisuudesta vaan siitä, että kävin läpi traumaattista kokemustani niin väkivaltaisesti ja hallitsemattomasti, että en saanut unta enkä kyennyt keskittymään mihinkään. Siitä psykoosini eteni niin, että samaistuin aina kaikkiin niihin ihmisiin, jotka olivat minua hyväksikäyttäneet ja satuttaneet ja tajusin, että ne valtasivat minuuteni niin täysin, etten tavallaan enää ollut olemassa. Lopulta psykoosini laajeni hallitsemattomasti ja tuntui, että kävin läpi kaikkien muidenkin ihmisten traumaattisia kokemuksia aamusta iltaan, joskus valvoen päiväkausia.

On kornia sanoa minun kaltaiselle ihmiselle, että opettele loogisen päättelykyvyn alkeet tai syö neurolepteja diabeteksen kaltaiseen aivojen kehityshäiriöön, vai miksikän sitä psykiatrien toiveunissa nykyään kutsutaan. Hyväntahtoista mutta vähän kornia, jos hoitaa ihmistä joka yrittää aamusta iltaan päässään prosessoida kokemaansa musertavaa ja hallitsematonta lamauttavaa väkivaltaa. Koin psykiatrisen hoidon vain uudeksi tavaksi nujertaa minut pakkohoitoineen ja alentuvine tulkintoineen ongelmien juurisyistä, se oli lamauttavaa väkivaltaa eikä se auttanut minua sanallistamaan ja kohtaamaan minuuteni ja persoonani kehitykseen liittyviä ongelmia vaan lähinnä uusinsi sitä mitä yritin jatkuvasti käydä läpi ns. psykoottisissa harhoissani. Se mitä näin psykoosissani ei sitä paitsi ollut mitenkään kaukana reaalitodellisuudesta, minä vain koin sen kohtaamisen vaikeaksi.
Psykoosini heijasti enemmänkin sitä ulottuvuutta reaalimaailmasta, mitä ei haluttu nähdä eikä kohdata.

Kokemukseni pohjalta ymmärrän, miksi skitsofreenikoilla on keskimäärin heikko ennuste, jos he ovat yhtään keskimäärin kuten minä olen. On helppo syrjäytyä, jos saa hoitoa psykososiaalisiin traumoihinsa tavalla, joka uusintaa näitä traumoja. Ymmärrän myös että pitkään jatkuva sekavuustila ja psykoosi voi aiheuttaa muisti- ja keskittymisongelmia, mutta ei niitä millään dementoivilla lääkkeillä hoideta etenkään pitkällä aikavälillä. Hyvin rajussa psykoosissa parempia lääkkeitä kuin neuroleptit ovat ehkä nukahtamis- ja unilääkkeet, koska yleensä tuolloin ongelma on että ihmisen hermosto käy ylikierroksilla eikä normaali unirytmi toimi, mikä ylläpitää ylikuormitustilaa. Monesti psykoosi eli psykoosiksi tulkitava kiihtymystila laimenee jo siitä, että ihminen saa nukkua pari päivää. Itse en kyllä mitenkään kokenut neurolepteista mitään hyötyä psykoosiini, mutta varmasti niiden käyttö korreloi kiihtymystilani laskun kanssa koska sain nukuttua sairaalassa. Tutkimusten mukaan neuroleptien teho psykoosin hoidossa on parhaimmillaankin sellainen, että puolet hyötyy lääkkeestä ja siitäkin 60-70 % selittyy plasebovasteella. Niiden vaste suhteessa plaseboon on kliinisesti merkityksetön, kuten on masennuslääkkeilläkin -eivät ne ole mitään antispykoottisia lääkkeitä, jotka poistaisivat tuosta vain ns. harhaiset ajatuskulut tai edes merkittävästi vähentäisivät niitä. En ymmärrä, millä perustella niitä syötetään jopa väkisin potilaille, oli ihmisen psykoottisten harhat sitten miten lieviä ja harmottiomia tahansa. Kognitiivinen suorituskyky ei pysy samana edes ns. ihan tavallisilla terveillä ihmillä, vaan se voi vaihdella vireystilan ja psyykkisen kuormituksen johdosta hyvinkin paljon. Psykoosiin liittyy varmasti paljon ns. virhetulkintoja joita voi kyllä hoitaa jollain tasolla auttamalla ihmistä hahmottamaan niihin liittyviä prosesseja, mutta et voi lähetä olettamaan, että ihmisen ongelmien juurisyy ovat virhetulkinnat tai puuteet loogisessa päättelykyvyssä, jos et yhtään ylipäätään hahmota hänen kokemusmaailmaansa. Se on samanlaista puoskarointia kuin kertoa väkivaltaa kokeneelle ihmiselle, että hänen traumaattiset kokemuksensa ovat kuin diabetes, joka on hoidettavissa pois erittäin ikäviä sivuoireita aiheuttavilla huumausaineilla. Ja että jos hän ei halua hoitoa, häntä voidaan hoitaa väkisin aineilla, jotka saivat minutkin ensimmäistä kertaa elämässäni toivomaan aidosti itsemurhaa niiden aiheuttaman akatisian johdosta. En ole koskaan elämässäni ennen psykiatrista hoitoa enkä sen jälkeen ollut aidosti itsetuhoinen. Ymmärrän silti, miksi skitsofreenikoilla on keskimäärin erittäinkin kohonnut itsemurhakuolleisuus.

Anonyymi kirjoitti:

Harhoista pääsee parhaiten eroon jos saa puhua niistä rauhassa jonkun sellaisen ihmisen kanssa, joka ei julista omaa maailmanselitystään vaan on kiinnostunut kuulemaan mitä toinen sanoo, ja mitä hän on kokenut. Harhoissa on yleensä jokin kiinteä tosipohja. Ihminen on todella joskus kokenut, tai kokee paraikaa, sellaista mistä hän kertoo harhoiksi sanottujen käsitysten tai havaintojen muodossa. Jos haluaa tukea harhoja kokevaa ihmistä ei siis kannata saada hepulia siitä että hän puhuu omituisia, ja on selvästikin ns. muissa maailmoissa, vaan koettaa kuunnella, ainakin niin kauan kuin jaksaa olla empaattinen eikä koe tarvetta tyrkyttää omaa "oikeaa" käsitystään tilalle. Sitten kun ei enää jaksa - traumatodellisuus, varsinkin "harhainen" , on raskasta kuunneltavaa - pitää vetäytyä tehtävästä ja antaa vuoro ammattilaisille. Psykoosien ja muiden vakavien henkisten kriisien hoidossa aidosti päteviä ammattilaisia vaan on aika harvassa paikassa tällä hetkellä. Lähinnä tulee mieleen vain Tornio, jossa on kehitetty ns. Keroputaan malli, ja avoimen dialogin hoitomenetelmä. Muualla enemmänkin vain pumpataan lääkkeitä ja autetaan antamalla hullunleima. Mikä on sekä turhaa että väärin...

Lue lisää

Ei ollu kivaa dabbaa niidä siellä baatissa mudda daas on bari wiikkoa vehemmen giu

Tuota kun luki, niin lähes tuntui kuin olisin itse sen kirjoittanut.
Oli niin tuttua tekstiä.

Ainoa, että minulla oli eri lääkkeestä kokemus, siis lopuksi. Aikaisempina vuosina lääkkeitä oli enemmän kuin lääkäri määräsi.

Minä puhuin lääkärille lääkityksen purkamisesta, mutta siihen ei koskaan suostuttu, niin minunkin täytyi itsekseen se lopettaa.
En kertonut lääkärille siitä syystä, kun en lopetuksen aikana tavannut lääkäriä kertaakaan.
Myöhemmin kun oli lääkärille aika ( jo useampi kuukausi lopetuksesta ), niin rehellisesti kerroin lopettaneeni lääkkeen käytön. Ja tulihan se kanta selväksi, jonka myös tiesin kysymättäkin.

Kannattaa huomioida, että antipsykoottisia lääkkeitä koskevissa kokeissa on melkein edellytys relapsin mittaamiseen, ettet ole psykoosissa. Joanna Moncrieff kumppaneineen tutki vuonna 2020 julkaisussa tutkimuksessaan antipsykoottisten lääkkeiden ja havaitsi, että tutkimuksissa käytettyjä relapsin määritelmiä on yhtä monta kuin tutkimuksia itsessään. Nykyään niissä käytetään erinäisisä skaaloja, kuten PANSS-skaalaa, joka mittaa vähän kaikkea psyykkistä pahoinvointia yhteistyökyvyttömyydestä, unettomuudesta ja ahdistuksesta hallusinaatioihin. Ennen vanhaan korostettiin puhtaasti psykiatrien subjektiivisia arvioita, eikä niitä tarvinnut paljon eritellä. Käytännössähän potilaan pitää nykyään relapsin kriteerit täyttääkseen oleva kykenevä vastaamaan kysymyksiin, joita noissa mittareissa kysytään. Oikeasti psykoosissa oleva potilas on yleensä niin sekaisin että tuskin pystyy keskittymään vastaamaan kysymyksiin. Niissähän tutkitaan ihan puhtaita tulkintoja tilanteessa, kun vieroita keskimäärin alle kahdessa viikossa lääkeriippuvaisen psykoosipotilaan vahvalta lääkitykseltä. Tutkijat tuovatkin tuossa tutkimuksessa esille sen ongelman, että oikeastihan nuo "oireet" voivat helposti sekoittua vieroitusoireisiin. Noiden kokeiden käyttäminen "näyttönä" siitä että neuroleptit estävät psykoosin uusiutumista ei näin ollen ole välttämättä lainkaan perusteltua, kun psykoosi määritellään itse tutkimuksissa miten sattuu, usein mitataan myös kaikkea muuta kuin psykoottisia oireita itsessään. Potilaille kuitenkin muistetaan aina painottaa, että lääkkeet ehkäisevät tehokkaasti psykoosia eikä lähinnä antipsykoottien vieroitusoireita. Monet oikeasti kuvitteleva ja pelkäävät ihan turhaan menevänsä psykoosiin lopettaessaan antipsykootit, suurin osa ei mene edes skitsofreenikoista. Heille voi tulla vieroituksesta oireita, jotka psykiatrit saattavat tulkita psykoosin ennakko-oireiksi, mutta ne eivät ole psykoosia itsessään.

https://joannamoncrieff.com/2019/12/10/what-does-relapse-mean-definitions-in-long-term-antipsychotic-treatment-trials-are-inconsistent-and-unclear/

Anonyymi kirjoitti:

Kannattaa huomioida, että antipsykoottisia lääkkeitä koskevissa kokeissa on melkein edellytys relapsin mittaamiseen, ettet ole psykoosissa. Joanna Moncrieff kumppaneineen tutki vuonna 2020 julkaisussa tutkimuksessaan antipsykoottisten lääkkeiden ja havaitsi, että tutkimuksissa käytettyjä relapsin määritelmiä on yhtä monta kuin tutkimuksia itsessään. Nykyään niissä käytetään erinäisisä skaaloja, kuten PANSS-skaalaa, joka mittaa vähän kaikkea psyykkistä pahoinvointia yhteistyökyvyttömyydestä, unettomuudesta ja ahdistuksesta hallusinaatioihin. Ennen vanhaan korostettiin puhtaasti psykiatrien subjektiivisia arvioita, eikä niitä tarvinnut paljon eritellä. Käytännössähän potilaan pitää nykyään relapsin kriteerit täyttääkseen oleva kykenevä vastaamaan kysymyksiin, joita noissa mittareissa kysytään. Oikeasti psykoosissa oleva potilas on yleensä niin sekaisin että tuskin pystyy keskittymään vastaamaan kysymyksiin. Niissähän tutkitaan ihan puhtaita tulkintoja tilanteessa, kun vieroita keskimäärin alle kahdessa viikossa lääkeriippuvaisen psykoosipotilaan vahvalta lääkitykseltä. Tutkijat tuovatkin tuossa tutkimuksessa esille sen ongelman, että oikeastihan nuo "oireet" voivat helposti sekoittua vieroitusoireisiin. Noiden kokeiden käyttäminen "näyttönä" siitä että neuroleptit estävät psykoosin uusiutumista ei näin ollen ole välttämättä lainkaan perusteltua, kun psykoosi määritellään itse tutkimuksissa miten sattuu, usein mitataan myös kaikkea muuta kuin psykoottisia oireita itsessään. Potilaille kuitenkin muistetaan aina painottaa, että lääkkeet ehkäisevät tehokkaasti psykoosia eikä lähinnä antipsykoottien vieroitusoireita. Monet oikeasti kuvitteleva ja pelkäävät ihan turhaan menevänsä psykoosiin lopettaessaan antipsykootit, suurin osa ei mene edes skitsofreenikoista. Heille voi tulla vieroituksesta oireita, jotka psykiatrit saattavat tulkita psykoosin ennakko-oireiksi, mutta ne eivät ole psykoosia itsessään.

https://joannamoncrieff.com/2019/12/10/what-does-relapse-mean-definitions-in-long-term-antipsychotic-treatment-trials-are-inconsistent-and-unclear/

Lue lisää

Mietin kuinka suuria nuo relapsilukemat olisi jos vieroitus toteutettaisiin 10 prosenttia kk edellisestä annoksesta tyylisillä vähennyksillä https://academic.oup.com/schizophreniabulletin/article/47/4/1116/6178746
ja ihmiset saisi tukea vieroitukseensa? Oikeasti tiedostettaisiin että viekkarit voi olla sekä henkisen että fyysisen tason oireita, eikä se automaattisesti tarkoita, että potilaalla on relapsi päällä. Viekkareiden vaikeus tiedostettaisiin, ja emotionaalisella tasolla voi olla haastavaa selvitä tunteiden kanssa jotka nousee liiankin voimakkaasti pintaan vieroitusvaiheessa ja voivat vaikuttaa esimerkiksi tunnesäätelyyn, myös esim. ärtyisyyden tunteet, levottomuus ym voi olla vieroituksen yksi puoli. Yksi oire etenkin liian nopeasta vieroitustahdista voi olla unettomuus ja potilasta tuettaisiin löytämään erilaisia keinoja pärjätä unettomuuden kanssa.

Yksi helvetillisin oire tosiaan on unettomuus, ja jos uni häviää se voi olla sekavuustilan alku. Siksi vieroitus pitäisikin pitää hyvin hitaana ja tarvittaessa aina stopata hetkeksi aikaa jos uni meinaa karata.

Ja kuinkakohan monelle potilaalle on edes moisesta mainittu? Että koukuttuessaan näihin voimakkaisiin aineisiin uni voi häiriintyä vieroitusoireena ja he saattavat olla alttiimpia psykooseille?

Ja kuinkakohan moni psykiatri näkee ihan kelpo vieroitukseksi "pistä puoliksi" - metodin, joka ei kyllä valitettavasti ole monessakaan tapauksessa toimiva metodi.

Anonyymi kirjoitti:

Mietin kuinka suuria nuo relapsilukemat olisi jos vieroitus toteutettaisiin 10 prosenttia kk edellisestä annoksesta tyylisillä vähennyksillä https://academic.oup.com/schizophreniabulletin/article/47/4/1116/6178746
ja ihmiset saisi tukea vieroitukseensa? Oikeasti tiedostettaisiin että viekkarit voi olla sekä henkisen että fyysisen tason oireita, eikä se automaattisesti tarkoita, että potilaalla on relapsi päällä. Viekkareiden vaikeus tiedostettaisiin, ja emotionaalisella tasolla voi olla haastavaa selvitä tunteiden kanssa jotka nousee liiankin voimakkaasti pintaan vieroitusvaiheessa ja voivat vaikuttaa esimerkiksi tunnesäätelyyn, myös esim. ärtyisyyden tunteet, levottomuus ym voi olla vieroituksen yksi puoli. Yksi oire etenkin liian nopeasta vieroitustahdista voi olla unettomuus ja potilasta tuettaisiin löytämään erilaisia keinoja pärjätä unettomuuden kanssa.

Yksi helvetillisin oire tosiaan on unettomuus, ja jos uni häviää se voi olla sekavuustilan alku. Siksi vieroitus pitäisikin pitää hyvin hitaana ja tarvittaessa aina stopata hetkeksi aikaa jos uni meinaa karata.

Ja kuinkakohan monelle potilaalle on edes moisesta mainittu? Että koukuttuessaan näihin voimakkaisiin aineisiin uni voi häiriintyä vieroitusoireena ja he saattavat olla alttiimpia psykooseille?

Ja kuinkakohan moni psykiatri näkee ihan kelpo vieroitukseksi "pistä puoliksi" - metodin, joka ei kyllä valitettavasti ole monessakaan tapauksessa toimiva metodi.

Lue lisää

Kyllähän esimerkiksi skitsofrenian käypä hoito -suosituksessa nykyään tuodaan esille, että neurolepteista vieroittaminen pitäisi olla mahdollisimman hidasta ja tiedostetaan, että näitä lopetusoireita voi tulla. Ainakin näin näennäisesti tiedostetaan ongelma, eri asia on että miten käytännön tasolla niihin kiinnitetään huomiota. Kovin spesifejä ohjeita ei kieltämättä ole tarjolla. Oma asiansa onkin sitten sekin, miten paljon kiinnitetään huomiota vieroitusoireisiin tutkimuksissa, joihin nuo käypä hoito -suositukset pohjautuvat.

Niitä ei ihan kamalasti käsittääkseni tutkita, että missä suhteessa vieroitusoireet sotketaan psykoosin relapsiin. Tämä ei ole yllätys, kun relapsinkaan ei tarvitse merkitä kliinisesti merkitsevää psykoosia, vaan mitä tahansa tosiaan liian nopean vieroituksen aiheuttaman levottomuuden, ahdisuksen ja unettomuuden aiheuttaman ahdistuksen ja sekavuuden välillä. On oikeasti merkittävä ongelma että relapsi voi viitata tutkimuksissa mihin sattuu, koska se antaa todella harhaanjohtavan kuvan myös lääkityksen ja psykoosin uusiutumisen riskin yhteydestä. Liian nopea vieroittaminen varmasti lisää psykoosiriskiä, mutta paljon harvemmin se ilmenee kuin mitä ihmisiä pelotellaan. Kun oireita mittaavat skaalat ovat usein niin laajoja ja tulkinnanvaraisia, että käytännössä ihan jokaisella ihmisellä on niissä mitattavia subjektiivisia kokemuksia ja käyttäytymispiirteitä aina välillä, niin onhan se vähän vaikea erottaa milloin on kyse "sairauden" oireiden palaamisesta ja milloin esimerkiksi juuri vieroitusoireiden aiheuttamien lievempien ongelmien ilmenemisestä.

Eräässä tutkimuskatsauksessa havaittiin, että kokeissa systemaattisesti vieroitettiin potilaat hyvin nopeasti edelliseltä lääkitykseltä ennen kokeen alkua. Esimerkiksi neuroleptejä käsitelevissä satunnaistetuissa kontrolloiduissa kokeissa (joissa tutkitaan juuri esim. relapsin ehkäisyä lääkityksellä) 58 % :ssa vieroitus tehtiin alle kahdessa viikossa, mikä on todella nopea vieroitustahti kun ajattelee, että suosituksissa se on pikemminkin kuukausia kuin päiviä. Tässä suhteessa on jopa yllättävää, miten vähän kliinisesti merkitseviä relapseja eli sairaalahoitoon johtavia psykooseja oikeasti ilmenee noissa kokeissa kun tulkitsee tätä näyttöä suhteessa väitteeseen, että psykooseilla olisi tosiaan jotain suurempaakin yhteyttä dopaminenergisen järjestelmän häiriöön. Tiedetäänhän, että nuo lääkkeet herkistävät dopaminenergistä järjestelmää reagoimaan dopamiiniin johtuen tosiaan siitä, että ne blokkaavat usein suurimman osan erityisesi d2 reseptoreista. Oikeastihan aika pieni vähemmistö lääkeriippuvaisista skitsofreenikoistakin menee ilmeisen vakavaan sairaalahoitoa vaativaan psykoosiin siitä, että heidät vieroitetaan muutamassa päivässä neuroleptilta. Niiden hitaampi lopettaminen toki vähentää vieroitusoireita eli relapseja, jotka eivät ole sama asia kuin psykoosi. Vaikka nopea vieroittaminen toki lisää myös psykoosiriskiä itsessään, niin noissa kokeissa ei käytännössä eroteta kovinkaan selkeästi mikä on psykoosia ja mikä yleisempää fyysistä ja psyykkistä pahoinvointia, jotka ennustavat itsessään kuitenkin heikosti varsinaisen kliinisesti merkitsevän psykoosin uusiutumista. Tuossa sinun linkkaamassa tutkimuksessakin viitataan juurikin noihin relapsitutkimuksiin, joissa relapsien määrä laskee rajusti ajan kuluessa. Tutkitustihan jopa kahdessa kolmasosaa psyykenlääkkeitä kokevista tutkimuksista vieroitusoireet voivat sekoittaa tutkimustulosten tulkintaa.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/30923288/
https://pubmed.ncbi.nlm.nihkugov/30893683/

En usko, että moni psykiatri saati sitten hoitajat ova perehtyneitä noihin ongelmiin, joita relapsitutkimuksiin tai ylipäätään lääkekokeisiin liittyy. Tutkimusnäyttö ei muutenkaan juurikaan keskity lääkkeiden haittojen tutkimiseen, vaan halutaan korostaa lyhytaikaisia hyötyjä, joita vielä tutkitaan aika tulkinnanvaraisilla mittareilla huonosi sokkoutetuissa kokeissa.. Psykiatreja ei kiinnosta vieroittaa potilaitaan lääkkeistä, koska heitä ei käytännössä ole siihen koulutettu. Heidät on koulutettu määräämään lääkkeitä, ei purkamaan niitä. Siksi kai useammilla on aika olematon ymmärrys siitä, miten vieroittaa potilas neurolepilta. Kun jo tutkimusnäytön tasolla sotketaan asioita pahasti keskenään, kuten esimerkiksi lääkityksen aiheuttamat vieroitusoireet relapsiin, niin voi olettaa, että psykiatrien itsessään on aika mahdotonta muodostaa koulutuksensa pohjalta realistista kuvaa siitä, miten paljon potilaat oikeasti hyötyvät lääkkeistä ja mitä riskejä lääkitykseen liittyy suhteessa hyötyihin. Ja kun vielä psykiatrisessa hoidossa on sellainen oletus, että vakavasi mielisairaiden subjektiivisilla kokemuksilla lääkityksen vaikutuksista ei ole samaa arvoa kuin psykiatrien omaksumalla, kaupallisten intressien tuottamalla tutkimusnäytöllä, niin siinä mennään jo aika vaarallisilla vesillä mitä tulee lääkärin etiikkaan ja potilaiden oikeuksien toteutumiseen.