Erkki Aaltonen

Aaltosen sinfonia tehokkaine sinfonisine jaksoineen on paljon vaikuttavampi teos kuin mikään Sibeliuksen frigideistä ja askeettisista sinfonioista.

Ärsyttää kun suomessa on niin monta suurta vaiettua säveltäjää joiden suurteoksia kukaan ei levytä mikä on kyllä pahalaista arvokkaan musiikkikulttuurin maahan polkemista ja kaupallisista syistä ja intresseistä levytetään vain sitä sentimentaalikko Sibeliusta yhä uudestaan ja uudestaan. Muualla tällainen tyhmyys ja moraalittomuus ei olisi mahdollista.




Miksei valtiovalta ota intressikseen sponsoroida suomalaisten unohdettujen säveltäjänerojen teosten levyttämistä kuten vaikka kirkkohallitus osaltaan sponsoroi armas Maasalon oratorion levytystä kun kyseessä on arvokas yhteinen kulttuuriomaisuus jota ei saa alistaa markkinavoimille.


Hesarissa kirjoitettiin Aaltosen sinfoniasta seuraavaa: Toisesta sinfoniasta tuli Aaltosen suurin menestys. Sitä esitettiin Itä-Euroopassa ja
myös itse Hiroshimassa.

Kotimaassaan Aaltosta syytettiin laskelmoinnista, mutta ilmeisen aiheettomasti.
Teos kuulostaa hyvin rehelliseltä ja syvästä vakaumuksesta syntyneeltä musiikilta.
Tyylillisesti se ammentaa Sibeliuksesta, Shostakovitshista ja uusklassismista.
Hiroshima on orkestroitu huomattavan ammattitaitoisesti. Osa itämaisista sävyistä
tuntuu päälle liimatulta, mutta Aaltonen on parhaimmillaan hyvin kekseliäs
äänenvärien yhdistelijä. Teema-aines ei valitettavasti ole kovin mieleenpainuvaa
ainakaan kertakuulemalta.
Sinfonia jakautuu viiteen taitteeseen. Sinfonista jännitettä haittaa katkelmallisuus, ja
ohjelmallisuus on joskus hieman osoittelevaa.
Uhkaava alku ennakoi tulevaa draamaa, ja japanilaisittain soiva lyyrinen taite tuntuu
kuvaavan Hiroshiman idylliä rauhan aikana. Sotarummut kumisevat pitkin matkaa,
ja lopulta pommi lähtee hitaasti putoamaan aiheuttaen valtavan räjähdyksen. Sitä
seuraa tuska ja ihmisten hätäännys.
Eniten liikutuin räjähdyksen jälkeisestä Epitafio, Andante funebre -osasta. Huilun
hiljaisesta valituksesta ja marssien kaiuista kasvaa esiin hyvin kaunis melodia.

Hiroshima on soittamisen arvoinen teos, joka kannattaisi myös levyttää. Nimensä ja
helposti seurattavan ohjelmallisuutensa ansiosta se voisi olla hyvinkin myyvä
sävellys.

Myös Aaltosen 3. sinfonia nimeltään Kansansinfonia on loistava wagneriaanisine sointimassoineen ja Beethovenin pastoraalisinfonian muistumineen. Se on muodoltaan hieman hajanaista Hiroshima sinfoniaa ehyempi,

Anonyymi kirjoitti:

Ärsyttää kun suomessa on niin monta suurta vaiettua säveltäjää joiden suurteoksia kukaan ei levytä mikä on kyllä pahalaista arvokkaan musiikkikulttuurin maahan polkemista ja kaupallisista syistä ja intresseistä levytetään vain sitä sentimentaalikko Sibeliusta yhä uudestaan ja uudestaan. Muualla tällainen tyhmyys ja moraalittomuus ei olisi mahdollista.




Miksei valtiovalta ota intressikseen sponsoroida suomalaisten unohdettujen säveltäjänerojen teosten levyttämistä kuten vaikka kirkkohallitus osaltaan sponsoroi armas Maasalon oratorion levytystä kun kyseessä on arvokas yhteinen kulttuuriomaisuus jota ei saa alistaa markkinavoimille.


Hesarissa kirjoitettiin Aaltosen sinfoniasta seuraavaa: Toisesta sinfoniasta tuli Aaltosen suurin menestys. Sitä esitettiin Itä-Euroopassa ja
myös itse Hiroshimassa.

Kotimaassaan Aaltosta syytettiin laskelmoinnista, mutta ilmeisen aiheettomasti.
Teos kuulostaa hyvin rehelliseltä ja syvästä vakaumuksesta syntyneeltä musiikilta.
Tyylillisesti se ammentaa Sibeliuksesta, Shostakovitshista ja uusklassismista.
Hiroshima on orkestroitu huomattavan ammattitaitoisesti. Osa itämaisista sävyistä
tuntuu päälle liimatulta, mutta Aaltonen on parhaimmillaan hyvin kekseliäs
äänenvärien yhdistelijä. Teema-aines ei valitettavasti ole kovin mieleenpainuvaa
ainakaan kertakuulemalta.
Sinfonia jakautuu viiteen taitteeseen. Sinfonista jännitettä haittaa katkelmallisuus, ja
ohjelmallisuus on joskus hieman osoittelevaa.
Uhkaava alku ennakoi tulevaa draamaa, ja japanilaisittain soiva lyyrinen taite tuntuu
kuvaavan Hiroshiman idylliä rauhan aikana. Sotarummut kumisevat pitkin matkaa,
ja lopulta pommi lähtee hitaasti putoamaan aiheuttaen valtavan räjähdyksen. Sitä
seuraa tuska ja ihmisten hätäännys.
Eniten liikutuin räjähdyksen jälkeisestä Epitafio, Andante funebre -osasta. Huilun
hiljaisesta valituksesta ja marssien kaiuista kasvaa esiin hyvin kaunis melodia.

Hiroshima on soittamisen arvoinen teos, joka kannattaisi myös levyttää. Nimensä ja
helposti seurattavan ohjelmallisuutensa ansiosta se voisi olla hyvinkin myyvä
sävellys.

Lue lisää

"Miksei valtiovalta ota intressikseen sponsoroida suomalaisten unohdettujen säveltäjänerojen teosten levyttämistä..."

Siksi koska Ranskan valtio ei suostu lainaamaan Suomelle lyhyeksikään ajaksi sitä Pariisissa säilytettävää kansainvälista nerouden mitta standardia. Siksi maassamme vallitsee niin politikkojen kuin tavis-rahvaan parissa sekä hämmennys että epävarmuus siitä ketkä ovat neroja ja ketkä eivät.

Mutta tapaus J.Sibeliuksesta toki tiedämme tai ainakin meillä on painavia syitä otaksua että jos järjestettäisiin kansanäänestys siitä oliko J.Sibelius nero niin äänet jakautuisivat 3 500 000 miljoonaa puolesta ja 1 vastaan. Mikä vahvasti vihjaa ellei peräti jotta tarkoittanee että J.Sibelius oli nero.

Sensijaan jos äänestettäisiin että oliko säveltäjä Erkki Aaltonen nero, niin noin 3 500 000 ääntä annettaisiin vaihtoehdolle: kuka vidun Erkki Aaltonen, minä olen aina elänyt siinä luulossa että sen musiikki-Aaltosen etunimi on Remu.

Anonyymi kirjoitti:

"Miksei valtiovalta ota intressikseen sponsoroida suomalaisten unohdettujen säveltäjänerojen teosten levyttämistä..."

Siksi koska Ranskan valtio ei suostu lainaamaan Suomelle lyhyeksikään ajaksi sitä Pariisissa säilytettävää kansainvälista nerouden mitta standardia. Siksi maassamme vallitsee niin politikkojen kuin tavis-rahvaan parissa sekä hämmennys että epävarmuus siitä ketkä ovat neroja ja ketkä eivät.

Mutta tapaus J.Sibeliuksesta toki tiedämme tai ainakin meillä on painavia syitä otaksua että jos järjestettäisiin kansanäänestys siitä oliko J.Sibelius nero niin äänet jakautuisivat 3 500 000 miljoonaa puolesta ja 1 vastaan. Mikä vahvasti vihjaa ellei peräti jotta tarkoittanee että J.Sibelius oli nero.

Sensijaan jos äänestettäisiin että oliko säveltäjä Erkki Aaltonen nero, niin noin 3 500 000 ääntä annettaisiin vaihtoehdolle: kuka vidun Erkki Aaltonen, minä olen aina elänyt siinä luulossa että sen musiikki-Aaltosen etunimi on Remu.

Lue lisää

Sibelius nyt ei ollut sen enempää nero kuin joku Salierikaan vaikka valitettavasti niin kansa uskoo eikä tunne muita suurmiehiämme säveltaiteen alalta koska nämä ovat perusteetta joutuneet unohduksiinvaikka Aaltoset ja kumpp. kepittäisivät Sibeliuksen ja nykkärit kevyesti väkevällä sinfonisella sävelpuhunnallaan. Tällä hetkellä minulla on monta rautaa tulessa kun tämänhetkinen huomioni on kiinnittynyt useisiin suomalaissäveltäjin kuten Fougstedtiin, Launikseen, Linkoon, Aaltoseen, Pylkkäseen ym.

Anonyymi kirjoitti:

"Miksei valtiovalta ota intressikseen sponsoroida suomalaisten unohdettujen säveltäjänerojen teosten levyttämistä..."

Siksi koska Ranskan valtio ei suostu lainaamaan Suomelle lyhyeksikään ajaksi sitä Pariisissa säilytettävää kansainvälista nerouden mitta standardia. Siksi maassamme vallitsee niin politikkojen kuin tavis-rahvaan parissa sekä hämmennys että epävarmuus siitä ketkä ovat neroja ja ketkä eivät.

Mutta tapaus J.Sibeliuksesta toki tiedämme tai ainakin meillä on painavia syitä otaksua että jos järjestettäisiin kansanäänestys siitä oliko J.Sibelius nero niin äänet jakautuisivat 3 500 000 miljoonaa puolesta ja 1 vastaan. Mikä vahvasti vihjaa ellei peräti jotta tarkoittanee että J.Sibelius oli nero.

Sensijaan jos äänestettäisiin että oliko säveltäjä Erkki Aaltonen nero, niin noin 3 500 000 ääntä annettaisiin vaihtoehdolle: kuka vidun Erkki Aaltonen, minä olen aina elänyt siinä luulossa että sen musiikki-Aaltosen etunimi on Remu.

Lue lisää

Kaikki ne säveltäjät ovat neroja ja tärkeitä suomalaissäveltäjiä jotka prof. Erkki Salmenhaara on maininnut ja esitellyt suomalaisia säveltäjiä kirjassaa.

Kyllä Pesosen fuugamuotoon sävellettyä sinfoniaa esitettiin joskus 50 luvulla menestyksellä Pohjoismaisilla musiikkipäivillä tanskassa Kööpenhaminassa.

En ole Sulho rannan teoksesta suomen säveltäjiä kopioinut mitään mutta olen muistinvaraisesti käyttänyt jonkin veran lähteenä Erkki Salmenhaaran teosta Kansallisromanttinen valtavirta vai minkä niminen se mahtoi ollakaan.

Eikö sinunkin mielestäsi Olavi Pesosen 2 fuugamuotoon säveltämää sinfoniaansa joissa saattaa havaita Madetojalle sukua olevaa raskasta elegisyyttä ansaitsi tulla muiden postromantiikkaa edustavien suomalaisten lajiperinteeseen kuuluvien teosten ohella paremmin tunnetuksi kuin ne ovat sillä minun mielestäni musiikillisesti haastavin, merkittävin, antoisin nautittavin ja kiehtovin osa koko säveltaiteestamme on jäänyt sibeliaanisen kapealla affektien asteikolla liikkuvan kirjoitustavaltaan kamarimusiikillisen askeettisuutta huokuvan nuorklassisen sinfonian varjoon jossa väkevämpi tunnevoima ja kontrapunktinen ajattelu on uhrattu yksinkertaisen klassisen viileyden ja loogiselle mosaiikkimaisten 3-sävelaiheiden transformaatiolle perustuvan muotosuunnittelun alttarille vaikka useimmat tähän ovat mieltyneetkin?

Anonyymi kirjoitti:

En ole Sulho rannan teoksesta suomen säveltäjiä kopioinut mitään mutta olen muistinvaraisesti käyttänyt jonkin veran lähteenä Erkki Salmenhaaran teosta Kansallisromanttinen valtavirta vai minkä niminen se mahtoi ollakaan.

Eikö sinunkin mielestäsi Olavi Pesosen 2 fuugamuotoon säveltämää sinfoniaansa joissa saattaa havaita Madetojalle sukua olevaa raskasta elegisyyttä ansaitsi tulla muiden postromantiikkaa edustavien suomalaisten lajiperinteeseen kuuluvien teosten ohella paremmin tunnetuksi kuin ne ovat sillä minun mielestäni musiikillisesti haastavin, merkittävin, antoisin nautittavin ja kiehtovin osa koko säveltaiteestamme on jäänyt sibeliaanisen kapealla affektien asteikolla liikkuvan kirjoitustavaltaan kamarimusiikillisen askeettisuutta huokuvan nuorklassisen sinfonian varjoon jossa väkevämpi tunnevoima ja kontrapunktinen ajattelu on uhrattu yksinkertaisen klassisen viileyden ja loogiselle mosaiikkimaisten 3-sävelaiheiden transformaatiolle perustuvan muotosuunnittelun alttarille vaikka useimmat tähän ovat mieltyneetkin?

Lue lisää

Pesosen 2 sinfoniaa eivät ole kai niinkään fuugamuotoon kuin fuuga-tekniikalla sävellettyjä.

Muistinvaraisesti käyttämäni lähdeteos on Suomen musiikin historia 2: Kansallisromantiikan valtavirta, kirjoittanut prof. Erkki Salmenhaara. Pätevyydestään huolimatta teos sisältää joitakin asiavirheitä kuten esim. väite että Lingon 3. ja 4. pianokonsertto olisivat tyyliltään wieniläisklassisia vaikka 4. konsertto on musiikin tutkija Korhosen näkemyksen mukaan tyyliltään uusklassinen.

Anonyymi kirjoitti:

Muistinvaraisesti käyttämäni lähdeteos on Suomen musiikin historia 2: Kansallisromantiikan valtavirta, kirjoittanut prof. Erkki Salmenhaara. Pätevyydestään huolimatta teos sisältää joitakin asiavirheitä kuten esim. väite että Lingon 3. ja 4. pianokonsertto olisivat tyyliltään wieniläisklassisia vaikka 4. konsertto on musiikin tutkija Korhosen näkemyksen mukaan tyyliltään uusklassinen.

Lue lisää

Sain sellaisen vision että Sibeliuksen musiikki voitaisiin kaikessa hiljaisuudessa hyvin lakaista maton alle ja nostaa kaikki unohdetut säveltäjä suuruutemme esille unohduksen yöstä niille kuuluvalle paikalle kansakunnan kaapin päälle.

Anonyymi kirjoitti:

Sain sellaisen vision että Sibeliuksen musiikki voitaisiin kaikessa hiljaisuudessa hyvin lakaista maton alle ja nostaa kaikki unohdetut säveltäjä suuruutemme esille unohduksen yöstä niille kuuluvalle paikalle kansakunnan kaapin päälle.

Lue lisää

Tilannehan on aivan absurdi, surkea sinfonikko Sibelius on esitetyin ja levytetyin suomalainen säveltäjä ja häntä musiikillisesti paremmat ja suuremmat säveltäjäkyvyt kuten Melartin, Saikkola, Tuukkanen , Fougstedt, Aaltonen, Fordell ovat lähes tai aivan kokonaan unohdettuja varsinkin sinfonisella tuotannollaan. Kerran kun meidän musaryhmässä soitettiin Tuukkasen Meri sinfoniaa eräs nätti hoitaja joka piti musiikista uteli olisiko hienoa mennä kuuntelemaan ko. musiikkia livenä konserttiin johon totesin että se on mahdotonta koska Tuukkanen on valitettavasti unohdettu säveltäjä. Samoin eräs kuntoutusyksikön asukas sai vahvoja mereen liittyviä alluusioita soitattaessani Tuukkasen meri sinfonian 4. osaa ja mieshoitaja piti musiikkia dramaattisena. Vielä v. 1954 radion sinfoniaorkesterin konserttiohjelmaan kuului Tuukkaselta mm. luonnekuvia kolmesta muskettisoturista jonka nuotit löytyvät netistä ja tuon konsertin johti Paavo Berglund.

Anonyymi kirjoitti:

Tilannehan on aivan absurdi, surkea sinfonikko Sibelius on esitetyin ja levytetyin suomalainen säveltäjä ja häntä musiikillisesti paremmat ja suuremmat säveltäjäkyvyt kuten Melartin, Saikkola, Tuukkanen , Fougstedt, Aaltonen, Fordell ovat lähes tai aivan kokonaan unohdettuja varsinkin sinfonisella tuotannollaan. Kerran kun meidän musaryhmässä soitettiin Tuukkasen Meri sinfoniaa eräs nätti hoitaja joka piti musiikista uteli olisiko hienoa mennä kuuntelemaan ko. musiikkia livenä konserttiin johon totesin että se on mahdotonta koska Tuukkanen on valitettavasti unohdettu säveltäjä. Samoin eräs kuntoutusyksikön asukas sai vahvoja mereen liittyviä alluusioita soitattaessani Tuukkasen meri sinfonian 4. osaa ja mieshoitaja piti musiikkia dramaattisena. Vielä v. 1954 radion sinfoniaorkesterin konserttiohjelmaan kuului Tuukkaselta mm. luonnekuvia kolmesta muskettisoturista jonka nuotit löytyvät netistä ja tuon konsertin johti Paavo Berglund.

Lue lisää

"Tilannehan on aivan absurdi, surkea sinfonikko Sibelius on esitetyin ja levytetyin suomalainen säveltäjä ja häntä musiikillisesti paremmat ja suuremmat säveltäjäkyvyt kuten Melartin, Saikkola, Tuukkanen , Fougstedt, Aaltonen, Fordell ovat lähes tai aivan kokonaan unohdettuja varsinkin sinfonisella tuotannollaan."

Kukaan eikä mikään estänyt Melartin, Saikkola, Tuukkanen , Fougstedt, Aaltonen, Fordell kaksikkoa pääsemästä kaikkien suosioon paitsi se että hitit jäivät säveltämättä, sen sijaan Sibelius suolsi hittejä tasaista tahtia, ja suolsi niitä jokseenkin joka kategoriaan, tuli hitti tasoisia yksinlauluja, tuli pikkuisia pianokappaleita, tuli joululauluja, tuli sotilasmarsseja, tuli muutama virsikin, tuli suurimuotoista orkesterimusiikkia kuten sinfoniat ja viulukonsertto, tuli pienimuotoista orkesterimusiikkia kuten musiikit eräisiin näytelmiin, ja tuli sitä ja tuli tätä ja mutta kaiken aikaa tuli varsin laadukasta sitä ja tätä. Ja kaiken tuon myötä Sibelius aidosti että yksiselitteisesti ansaitsi ja edelleen ansaitsee suosionsa.

Sama pätee kaikkiin suosituimpiin säveltäjiin, heillä on hittejä mutta niillä joitten yllä häilyy unohdus hitit puuttuvat joko kokonaan tai siten niitä on vain ehkä yksi tai kaksi.
Säveltämänsä hitit ovat perisyy sille miksi muistamme yhä J.S.Bachin, mutta jo pojillaan menee hiukka heikommin, sama pätee Mozartiin ja Beethoveniin ja Brahmsiin ja Chopiniin ja Griegiin ja Verdiin ja Tsaikovskiin ja Rossiniin, ja eräisiin muihinkin. Hittejä hittejä hittejä, niin yksikertaista se oli ja yhä on tulla suosituksi säveltäjäksi.

Niinpä dynaaminen duo Melartin, Saikkola, Tuukkanen, Fougstedt, Aaltonen, Fordell voivat syyttää unohduksestaan vain itseään, olisi pitänyt säveltää parempaa kuin mitä sävelsivät. Ei ole näyttöä että jonkun mainituista kotona tämän yrittäessä jotain säveltää olisi häiriköinyt Sibelius estäen siten mestariteoksen syntymisen, vaan kukin heistä itse mokasi homman olemalla säveltämättä hittejä.

Anonyymi kirjoitti:

"Tilannehan on aivan absurdi, surkea sinfonikko Sibelius on esitetyin ja levytetyin suomalainen säveltäjä ja häntä musiikillisesti paremmat ja suuremmat säveltäjäkyvyt kuten Melartin, Saikkola, Tuukkanen , Fougstedt, Aaltonen, Fordell ovat lähes tai aivan kokonaan unohdettuja varsinkin sinfonisella tuotannollaan."

Kukaan eikä mikään estänyt Melartin, Saikkola, Tuukkanen , Fougstedt, Aaltonen, Fordell kaksikkoa pääsemästä kaikkien suosioon paitsi se että hitit jäivät säveltämättä, sen sijaan Sibelius suolsi hittejä tasaista tahtia, ja suolsi niitä jokseenkin joka kategoriaan, tuli hitti tasoisia yksinlauluja, tuli pikkuisia pianokappaleita, tuli joululauluja, tuli sotilasmarsseja, tuli muutama virsikin, tuli suurimuotoista orkesterimusiikkia kuten sinfoniat ja viulukonsertto, tuli pienimuotoista orkesterimusiikkia kuten musiikit eräisiin näytelmiin, ja tuli sitä ja tuli tätä ja mutta kaiken aikaa tuli varsin laadukasta sitä ja tätä. Ja kaiken tuon myötä Sibelius aidosti että yksiselitteisesti ansaitsi ja edelleen ansaitsee suosionsa.

Sama pätee kaikkiin suosituimpiin säveltäjiin, heillä on hittejä mutta niillä joitten yllä häilyy unohdus hitit puuttuvat joko kokonaan tai siten niitä on vain ehkä yksi tai kaksi.
Säveltämänsä hitit ovat perisyy sille miksi muistamme yhä J.S.Bachin, mutta jo pojillaan menee hiukka heikommin, sama pätee Mozartiin ja Beethoveniin ja Brahmsiin ja Chopiniin ja Griegiin ja Verdiin ja Tsaikovskiin ja Rossiniin, ja eräisiin muihinkin. Hittejä hittejä hittejä, niin yksikertaista se oli ja yhä on tulla suosituksi säveltäjäksi.

Niinpä dynaaminen duo Melartin, Saikkola, Tuukkanen, Fougstedt, Aaltonen, Fordell voivat syyttää unohduksestaan vain itseään, olisi pitänyt säveltää parempaa kuin mitä sävelsivät. Ei ole näyttöä että jonkun mainituista kotona tämän yrittäessä jotain säveltää olisi häiriköinyt Sibelius estäen siten mestariteoksen syntymisen, vaan kukin heistä itse mokasi homman olemalla säveltämättä hittejä.

Lue lisää

Eihän tässä nyt Sibeliusta kukaan syytä heidän unohduksestaan vaan heidän laiminlyöntiinsä ovat syypäinä sekä menneet että nykypäivän orkesterit, kapellimestarit ja levy-yhtiöt jotka eivät riittävässä ja tyydyttävässä määrin esitä tai levytä näiden hienojen säveltäjien sinfonioita koska eivät ilmeisesti ymmärrä musiikista mitään tai ainakaan ole oivaltaneet näiden säveltäjien sinfonioiden korkeata laatua joka ylittää Sibeliuksen varsin vaatimattoman laatutason joita hänen frigidit, askeettiset, staattiset ja ekonomiset sinfoniat joista puuttuu emotionaalinen voima ja syvyys edustavat.

He sävelsivätkin hienoa ja vaikuttavaa musiikkia monissa sinfonioissaan joihin olen saanut hitusen verran tutustua muta minäkään en voi tuntea heidän koko tuotantoaan mutta sekin vähä jonka tunnen on tehnyt minuun paljon voimakkaamman vaikutuksen kuin Sibelius milloinkaan sinä aikana kun olen sitä aikoinaan kuunnellut mutta todennut sen (Sibeliuksen) pidemmän päälle kelvottomaksi musiikiksi jolla ei ole kompetenssia tyydyttää emotionaalisten kokemusten tarvetta niinkuin taidemusiikilla pitäisi olla.

Anonyymi kirjoitti:

"Tilannehan on aivan absurdi, surkea sinfonikko Sibelius on esitetyin ja levytetyin suomalainen säveltäjä ja häntä musiikillisesti paremmat ja suuremmat säveltäjäkyvyt kuten Melartin, Saikkola, Tuukkanen , Fougstedt, Aaltonen, Fordell ovat lähes tai aivan kokonaan unohdettuja varsinkin sinfonisella tuotannollaan."

Kukaan eikä mikään estänyt Melartin, Saikkola, Tuukkanen , Fougstedt, Aaltonen, Fordell kaksikkoa pääsemästä kaikkien suosioon paitsi se että hitit jäivät säveltämättä, sen sijaan Sibelius suolsi hittejä tasaista tahtia, ja suolsi niitä jokseenkin joka kategoriaan, tuli hitti tasoisia yksinlauluja, tuli pikkuisia pianokappaleita, tuli joululauluja, tuli sotilasmarsseja, tuli muutama virsikin, tuli suurimuotoista orkesterimusiikkia kuten sinfoniat ja viulukonsertto, tuli pienimuotoista orkesterimusiikkia kuten musiikit eräisiin näytelmiin, ja tuli sitä ja tuli tätä ja mutta kaiken aikaa tuli varsin laadukasta sitä ja tätä. Ja kaiken tuon myötä Sibelius aidosti että yksiselitteisesti ansaitsi ja edelleen ansaitsee suosionsa.

Sama pätee kaikkiin suosituimpiin säveltäjiin, heillä on hittejä mutta niillä joitten yllä häilyy unohdus hitit puuttuvat joko kokonaan tai siten niitä on vain ehkä yksi tai kaksi.
Säveltämänsä hitit ovat perisyy sille miksi muistamme yhä J.S.Bachin, mutta jo pojillaan menee hiukka heikommin, sama pätee Mozartiin ja Beethoveniin ja Brahmsiin ja Chopiniin ja Griegiin ja Verdiin ja Tsaikovskiin ja Rossiniin, ja eräisiin muihinkin. Hittejä hittejä hittejä, niin yksikertaista se oli ja yhä on tulla suosituksi säveltäjäksi.

Niinpä dynaaminen duo Melartin, Saikkola, Tuukkanen, Fougstedt, Aaltonen, Fordell voivat syyttää unohduksestaan vain itseään, olisi pitänyt säveltää parempaa kuin mitä sävelsivät. Ei ole näyttöä että jonkun mainituista kotona tämän yrittäessä jotain säveltää olisi häiriköinyt Sibelius estäen siten mestariteoksen syntymisen, vaan kukin heistä itse mokasi homman olemalla säveltämättä hittejä.

Lue lisää

Ja uskon ja tiedän että nämä mainitsemani unohdetut sävelsepot ovat nauttineet joskus aikoinaan kun heidän musiikkiaan esitettiin ahkerammin yleisön suosiota mutta jostakin syystä heidän musiikkinsa esitystraditio on päässyt katkeamaan kun nykykaput eivät ole vaalineet heidän musiikillista perintöään sillä rakkaudella jonka vain Sibelius on valitettavasti jossain määrin ansaitsemattaan saanut osakseen kun esim. Melartinin musiikki on viime aikaista renessanssia ja ponnistuksia lukuunottamatta unohdettu ja laiminlyöty törkeästi vaikka Melartin seuran asiantunteva puheenjohtaja arvosti hänen musiikkinsa Sibeliuksen veroiseksi. Eivätkä pelkästään hitit ratkaise säveltäjän suuruutta jos kunnianhimoiset orkesteriteokset eivät kestä aikaa. Onhan esim. johann straussilla paljon hittejä mutta millaista höttöä ja sälää se musikki onkaan.

Anonyymi kirjoitti:

"Tilannehan on aivan absurdi, surkea sinfonikko Sibelius on esitetyin ja levytetyin suomalainen säveltäjä ja häntä musiikillisesti paremmat ja suuremmat säveltäjäkyvyt kuten Melartin, Saikkola, Tuukkanen , Fougstedt, Aaltonen, Fordell ovat lähes tai aivan kokonaan unohdettuja varsinkin sinfonisella tuotannollaan."

Kukaan eikä mikään estänyt Melartin, Saikkola, Tuukkanen , Fougstedt, Aaltonen, Fordell kaksikkoa pääsemästä kaikkien suosioon paitsi se että hitit jäivät säveltämättä, sen sijaan Sibelius suolsi hittejä tasaista tahtia, ja suolsi niitä jokseenkin joka kategoriaan, tuli hitti tasoisia yksinlauluja, tuli pikkuisia pianokappaleita, tuli joululauluja, tuli sotilasmarsseja, tuli muutama virsikin, tuli suurimuotoista orkesterimusiikkia kuten sinfoniat ja viulukonsertto, tuli pienimuotoista orkesterimusiikkia kuten musiikit eräisiin näytelmiin, ja tuli sitä ja tuli tätä ja mutta kaiken aikaa tuli varsin laadukasta sitä ja tätä. Ja kaiken tuon myötä Sibelius aidosti että yksiselitteisesti ansaitsi ja edelleen ansaitsee suosionsa.

Sama pätee kaikkiin suosituimpiin säveltäjiin, heillä on hittejä mutta niillä joitten yllä häilyy unohdus hitit puuttuvat joko kokonaan tai siten niitä on vain ehkä yksi tai kaksi.
Säveltämänsä hitit ovat perisyy sille miksi muistamme yhä J.S.Bachin, mutta jo pojillaan menee hiukka heikommin, sama pätee Mozartiin ja Beethoveniin ja Brahmsiin ja Chopiniin ja Griegiin ja Verdiin ja Tsaikovskiin ja Rossiniin, ja eräisiin muihinkin. Hittejä hittejä hittejä, niin yksikertaista se oli ja yhä on tulla suosituksi säveltäjäksi.

Niinpä dynaaminen duo Melartin, Saikkola, Tuukkanen, Fougstedt, Aaltonen, Fordell voivat syyttää unohduksestaan vain itseään, olisi pitänyt säveltää parempaa kuin mitä sävelsivät. Ei ole näyttöä että jonkun mainituista kotona tämän yrittäessä jotain säveltää olisi häiriköinyt Sibelius estäen siten mestariteoksen syntymisen, vaan kukin heistä itse mokasi homman olemalla säveltämättä hittejä.

Lue lisää

Olen vakuuttunut siitä että näillä unohdetuilla säveltäjillä olisi aineksia useampaankin hittiin mikäli ne vain löytäisivät yleisönsä mikä on vaikeaa koska heidän musiikkiaan ei juuri esitetä johon ei aina ole syynä anakronismi ja tyyliaikakausien väliinputoaminen sillä sävelsihän esim. Nils-Erik Fougstedtkin 50-luvulla hyvin ajanmukaista dodekafonista musiikkia esim. teoksissaan Angoscia joka on todennäköisesti suomen ensimmäinen dodekafoninen teos ja Trittico sinfonicossa joka on Fougstedtin tunnetuin teos ja voittanut 2. palkinnon Helsingin kaupungin orkesterin kilpailussa aikanaan ja on tunnettuudestaan huolimata vaipunut unohduksiin.

Anonyymi kirjoitti:

"Tilannehan on aivan absurdi, surkea sinfonikko Sibelius on esitetyin ja levytetyin suomalainen säveltäjä ja häntä musiikillisesti paremmat ja suuremmat säveltäjäkyvyt kuten Melartin, Saikkola, Tuukkanen , Fougstedt, Aaltonen, Fordell ovat lähes tai aivan kokonaan unohdettuja varsinkin sinfonisella tuotannollaan."

Kukaan eikä mikään estänyt Melartin, Saikkola, Tuukkanen , Fougstedt, Aaltonen, Fordell kaksikkoa pääsemästä kaikkien suosioon paitsi se että hitit jäivät säveltämättä, sen sijaan Sibelius suolsi hittejä tasaista tahtia, ja suolsi niitä jokseenkin joka kategoriaan, tuli hitti tasoisia yksinlauluja, tuli pikkuisia pianokappaleita, tuli joululauluja, tuli sotilasmarsseja, tuli muutama virsikin, tuli suurimuotoista orkesterimusiikkia kuten sinfoniat ja viulukonsertto, tuli pienimuotoista orkesterimusiikkia kuten musiikit eräisiin näytelmiin, ja tuli sitä ja tuli tätä ja mutta kaiken aikaa tuli varsin laadukasta sitä ja tätä. Ja kaiken tuon myötä Sibelius aidosti että yksiselitteisesti ansaitsi ja edelleen ansaitsee suosionsa.

Sama pätee kaikkiin suosituimpiin säveltäjiin, heillä on hittejä mutta niillä joitten yllä häilyy unohdus hitit puuttuvat joko kokonaan tai siten niitä on vain ehkä yksi tai kaksi.
Säveltämänsä hitit ovat perisyy sille miksi muistamme yhä J.S.Bachin, mutta jo pojillaan menee hiukka heikommin, sama pätee Mozartiin ja Beethoveniin ja Brahmsiin ja Chopiniin ja Griegiin ja Verdiin ja Tsaikovskiin ja Rossiniin, ja eräisiin muihinkin. Hittejä hittejä hittejä, niin yksikertaista se oli ja yhä on tulla suosituksi säveltäjäksi.

Niinpä dynaaminen duo Melartin, Saikkola, Tuukkanen, Fougstedt, Aaltonen, Fordell voivat syyttää unohduksestaan vain itseään, olisi pitänyt säveltää parempaa kuin mitä sävelsivät. Ei ole näyttöä että jonkun mainituista kotona tämän yrittäessä jotain säveltää olisi häiriköinyt Sibelius estäen siten mestariteoksen syntymisen, vaan kukin heistä itse mokasi homman olemalla säveltämättä hittejä.

Lue lisää

Eihän suomessa ole parempaa koskaan sävelletty kuin mitä dynaaminen duo Melartin ja kumpp. sävelsi Sibeliuksen musiikista pitävät kun ovat menneet pahemman kerran retkuun kuvitellessaan luuloharhoissaan että Sibeliuksen halpaa makkaraa muistuttava musiikki olisi mukamas jotenkin suurta ja nerokasta anakronistisessa frigidiä klassismissaan mitä se ei todellakaan ole vaan ajan hampaan kuluttamaa ja hyvin vetelää ja laimeaa reprodusoimatta niitä imaginaarisia intohimoja joita esim. Melartinin vaikuttavat sinfoniat representoivat.

Anonyymi kirjoitti:

Eihän tässä nyt Sibeliusta kukaan syytä heidän unohduksestaan vaan heidän laiminlyöntiinsä ovat syypäinä sekä menneet että nykypäivän orkesterit, kapellimestarit ja levy-yhtiöt jotka eivät riittävässä ja tyydyttävässä määrin esitä tai levytä näiden hienojen säveltäjien sinfonioita koska eivät ilmeisesti ymmärrä musiikista mitään tai ainakaan ole oivaltaneet näiden säveltäjien sinfonioiden korkeata laatua joka ylittää Sibeliuksen varsin vaatimattoman laatutason joita hänen frigidit, askeettiset, staattiset ja ekonomiset sinfoniat joista puuttuu emotionaalinen voima ja syvyys edustavat.

He sävelsivätkin hienoa ja vaikuttavaa musiikkia monissa sinfonioissaan joihin olen saanut hitusen verran tutustua muta minäkään en voi tuntea heidän koko tuotantoaan mutta sekin vähä jonka tunnen on tehnyt minuun paljon voimakkaamman vaikutuksen kuin Sibelius milloinkaan sinä aikana kun olen sitä aikoinaan kuunnellut mutta todennut sen (Sibeliuksen) pidemmän päälle kelvottomaksi musiikiksi jolla ei ole kompetenssia tyydyttää emotionaalisten kokemusten tarvetta niinkuin taidemusiikilla pitäisi olla.

Lue lisää

" nykypäivän orkesterit, kapellimestarit ja levy-yhtiöt jotka eivät riittävässä ja tyydyttävässä määrin esitä tai levytä näiden hienojen säveltäjien sinfonioita koska eivät ilmeisesti ymmärrä musiikista mitään"
-tai ymmärtävät siitä liikaakin, josta seuraa se mitä mummo aikoinaan sanoi: "pask... eiku kakista ei saa kermavaahtoa vaikka sitä kuinka vatkaisi." Ja niinpä ne nykypäivän orkesterit eivät niitä maakuntasarjan sinfonioita sitten vatka.

"tai ainakaan [eivät] ole oivaltaneet näiden säveltäjien sinfonioiden korkeata laatua"
-Tai sitten nimenomaan ovat ymmärtäneet sen että mitään erityislaatua niissä ei juurikaan ole.

"joka ylittää Sibeliuksen varsin vaatimattoman laatutason joita hänen frigidit, askeettiset, staattiset ja ekonomi sinfoniat joista puuttuu emotionaalinen voima ja syvyys edustavat."
-joka puolestaan on näkemys jonka jaat ainoastaan peilikuvasi kanssa.

Se on kapitalismin lait kun määrää, jos jokin ei mene kaupaksi niin sitä ei sitten valmisteta varastoihin seisomaan. Sitä paitsi otamme esimerkiksi Beethovenin, tuon kaikkien sankarin, eihän hänenkään sinfonioista juurikaan levytetä Sinfonioita no: 1, 2, 4, 8. vaikka itse Ludvig kuulemma oli niistä ainakin No 8:aan hyvin tyytyväinen.

Anonyymi kirjoitti:

" nykypäivän orkesterit, kapellimestarit ja levy-yhtiöt jotka eivät riittävässä ja tyydyttävässä määrin esitä tai levytä näiden hienojen säveltäjien sinfonioita koska eivät ilmeisesti ymmärrä musiikista mitään"
-tai ymmärtävät siitä liikaakin, josta seuraa se mitä mummo aikoinaan sanoi: "pask... eiku kakista ei saa kermavaahtoa vaikka sitä kuinka vatkaisi." Ja niinpä ne nykypäivän orkesterit eivät niitä maakuntasarjan sinfonioita sitten vatka.

"tai ainakaan [eivät] ole oivaltaneet näiden säveltäjien sinfonioiden korkeata laatua"
-Tai sitten nimenomaan ovat ymmärtäneet sen että mitään erityislaatua niissä ei juurikaan ole.

"joka ylittää Sibeliuksen varsin vaatimattoman laatutason joita hänen frigidit, askeettiset, staattiset ja ekonomi sinfoniat joista puuttuu emotionaalinen voima ja syvyys edustavat."
-joka puolestaan on näkemys jonka jaat ainoastaan peilikuvasi kanssa.

Se on kapitalismin lait kun määrää, jos jokin ei mene kaupaksi niin sitä ei sitten valmisteta varastoihin seisomaan. Sitä paitsi otamme esimerkiksi Beethovenin, tuon kaikkien sankarin, eihän hänenkään sinfonioista juurikaan levytetä Sinfonioita no: 1, 2, 4, 8. vaikka itse Ludvig kuulemma oli niistä ainakin No 8:aan hyvin tyytyväinen.

Lue lisää

Esimerkkinä Sibeliuksen 5. sinfonian heikkoudesta mainittakoon sinfonian konservatiiviset ja yksinkertaiset harmoniat ja triviaali melodiikka sekä se ns. evige tremolo, sibeliaaninen jousihumina josta joku saksalaiskapellimestari on sinfoniaa kritisoinut Adornosta ja Leibowitzista nyt puhumattakaan. Dynaaminen duo sävelsi sentään hienostuneempaa, kompleksisempaa ja jotkut modernimpaa musiikkia sinfonioissaan kuin sibelius pyhässä klassisessa yksinkertaisuudessaan minkä vuoksi se ilmeisesti uppoaa paremmin yleisöön joka vierastaa monimutkaista ja vaikeatajuista musiikkia vaikka se olisi kaikissa suhteissa laadukkampaa ja puhuttelevampaa.

Anonyymi kirjoitti:

" nykypäivän orkesterit, kapellimestarit ja levy-yhtiöt jotka eivät riittävässä ja tyydyttävässä määrin esitä tai levytä näiden hienojen säveltäjien sinfonioita koska eivät ilmeisesti ymmärrä musiikista mitään"
-tai ymmärtävät siitä liikaakin, josta seuraa se mitä mummo aikoinaan sanoi: "pask... eiku kakista ei saa kermavaahtoa vaikka sitä kuinka vatkaisi." Ja niinpä ne nykypäivän orkesterit eivät niitä maakuntasarjan sinfonioita sitten vatka.

"tai ainakaan [eivät] ole oivaltaneet näiden säveltäjien sinfonioiden korkeata laatua"
-Tai sitten nimenomaan ovat ymmärtäneet sen että mitään erityislaatua niissä ei juurikaan ole.

"joka ylittää Sibeliuksen varsin vaatimattoman laatutason joita hänen frigidit, askeettiset, staattiset ja ekonomi sinfoniat joista puuttuu emotionaalinen voima ja syvyys edustavat."
-joka puolestaan on näkemys jonka jaat ainoastaan peilikuvasi kanssa.

Se on kapitalismin lait kun määrää, jos jokin ei mene kaupaksi niin sitä ei sitten valmisteta varastoihin seisomaan. Sitä paitsi otamme esimerkiksi Beethovenin, tuon kaikkien sankarin, eihän hänenkään sinfonioista juurikaan levytetä Sinfonioita no: 1, 2, 4, 8. vaikka itse Ludvig kuulemma oli niistä ainakin No 8:aan hyvin tyytyväinen.

Lue lisää

Kuinka niin maakuntasarjan sinfonioita? Onhan esim. Melartininkin sinfonioita säveltäjä itse johtanut ympäri Eurooppaa Berliinin filharmoniaa myöten jossa säveltäjä on otettu vastaan kukkatervehdyksin ja suosionosoituksin mutta tämän poismentyä hänet unohdettiin pitkäksi aikaa. Sibeliuksen nukkavierut sinfoniat vaikuttavat varsin provinsiaalisilta mukinmenevästä orkestroinnistaan ja temaattisesta prosessistaan huolimatta joka ei kuitenkaan korvaa emotionaalisen syvyyden ja voiman puutetta tai paranna teema-ainesta banaaliudelta. Sibeliukselta kun puuttui kyky kirjoittaa heti kerralla kompleksisempia ja jatkuvampia pitkälinjaisia ja laajakaarisia kauniita romanttisia lauluteemoja jonka kyvyn ovat kaikki muuta ammattitaitoiset suomalaissäveltäjät postromanttisen sinfoniatyylin puitteissa omanneet.

Anonyymi kirjoitti:

" nykypäivän orkesterit, kapellimestarit ja levy-yhtiöt jotka eivät riittävässä ja tyydyttävässä määrin esitä tai levytä näiden hienojen säveltäjien sinfonioita koska eivät ilmeisesti ymmärrä musiikista mitään"
-tai ymmärtävät siitä liikaakin, josta seuraa se mitä mummo aikoinaan sanoi: "pask... eiku kakista ei saa kermavaahtoa vaikka sitä kuinka vatkaisi." Ja niinpä ne nykypäivän orkesterit eivät niitä maakuntasarjan sinfonioita sitten vatka.

"tai ainakaan [eivät] ole oivaltaneet näiden säveltäjien sinfonioiden korkeata laatua"
-Tai sitten nimenomaan ovat ymmärtäneet sen että mitään erityislaatua niissä ei juurikaan ole.

"joka ylittää Sibeliuksen varsin vaatimattoman laatutason joita hänen frigidit, askeettiset, staattiset ja ekonomi sinfoniat joista puuttuu emotionaalinen voima ja syvyys edustavat."
-joka puolestaan on näkemys jonka jaat ainoastaan peilikuvasi kanssa.

Se on kapitalismin lait kun määrää, jos jokin ei mene kaupaksi niin sitä ei sitten valmisteta varastoihin seisomaan. Sitä paitsi otamme esimerkiksi Beethovenin, tuon kaikkien sankarin, eihän hänenkään sinfonioista juurikaan levytetä Sinfonioita no: 1, 2, 4, 8. vaikka itse Ludvig kuulemma oli niistä ainakin No 8:aan hyvin tyytyväinen.

Lue lisää

Olen omin korvin kuullut sen kuinka triviaaleja Sibeliuksen sinfoniat varsinkin teema-ainekseltaan ovat ja mikä vielä olennaisempaa, ne eivät tyydytä emotionaalisten kokemusten tarvettani koska niistä ilmeisesti puuttuu emotionaalinen syvyys ja voima. Mutta lupaan kertoa jos mieleni muuttuu ja saankin niistä musertavia emotionaalisia kokemuksia jota vähän epäilen koska niin ei ole koskaan tapahtunut.

Anonyymi kirjoitti:

Olen omin korvin kuullut sen kuinka triviaaleja Sibeliuksen sinfoniat varsinkin teema-ainekseltaan ovat ja mikä vielä olennaisempaa, ne eivät tyydytä emotionaalisten kokemusten tarvettani koska niistä ilmeisesti puuttuu emotionaalinen syvyys ja voima. Mutta lupaan kertoa jos mieleni muuttuu ja saankin niistä musertavia emotionaalisia kokemuksia jota vähän epäilen koska niin ei ole koskaan tapahtunut.

Lue lisää

Ihmettelen myös kovasti sitä että pohjolan Pucciniksi nimetty pohjoismaista verismiä ja myöhäisromantiikkaa edustavan Tauno Pylkkäsen unohdettua 35 minuuttista sinfoniaa v. 1945 ei ole esitetty pitkiin aikoihin vaikka luultavasti hänen lämpimistä orkesteriväreistä muodostuva pitkiä melodialinjoja hyödyntävä sävelpuhuntansa tekisi kuulijaan suuren vaikutuksen mikäli hänen teemansa ovat riittävän persoonallisia.

Anonyymi kirjoitti:

Ihmettelen myös kovasti sitä että pohjolan Pucciniksi nimetty pohjoismaista verismiä ja myöhäisromantiikkaa edustavan Tauno Pylkkäsen unohdettua 35 minuuttista sinfoniaa v. 1945 ei ole esitetty pitkiin aikoihin vaikka luultavasti hänen lämpimistä orkesteriväreistä muodostuva pitkiä melodialinjoja hyödyntävä sävelpuhuntansa tekisi kuulijaan suuren vaikutuksen mikäli hänen teemansa ovat riittävän persoonallisia.

Lue lisää

Pylkkänen sävelsi myös mm. palkitun sellokonserton 1950 ja radiossa soitettiin 60 luvulla melko usein Pylkkäsen 1943 sävellettyä 20 minuuttista sinfoniettaakin jota nykyään ei kuule missään. Eipä ole kukaan suomalainen eturivin sellisti tarttunut Pylkkäsen sellokonserttoon. Tälle soittimelle sävelletty repertoaari ei ole näet kovin laaja. Olen kuullut radiosta myös Pylkkäsen 1945 sävelletyn hienon jousikvarteton jonka kuuleminen teki silloin vaikutuksen. Myös impressionistinen Ultima Thule orkesterille jota on esitetty myös ulkomailla on tuttu teos Yle klassiselta aikaisempina vuosina.

Anonyymi kirjoitti:

Esimerkkinä Sibeliuksen 5. sinfonian heikkoudesta mainittakoon sinfonian konservatiiviset ja yksinkertaiset harmoniat ja triviaali melodiikka sekä se ns. evige tremolo, sibeliaaninen jousihumina josta joku saksalaiskapellimestari on sinfoniaa kritisoinut Adornosta ja Leibowitzista nyt puhumattakaan. Dynaaminen duo sävelsi sentään hienostuneempaa, kompleksisempaa ja jotkut modernimpaa musiikkia sinfonioissaan kuin sibelius pyhässä klassisessa yksinkertaisuudessaan minkä vuoksi se ilmeisesti uppoaa paremmin yleisöön joka vierastaa monimutkaista ja vaikeatajuista musiikkia vaikka se olisi kaikissa suhteissa laadukkampaa ja puhuttelevampaa.

Lue lisää

"sibeliaaninen jousihumina josta joku saksalaiskapellimestari on sinfoniaa kritisoinut Adornosta ja Leibowitzista nyt puhumattakaan."

Aivan, tosin jotkut saksalaiset kapellimestarit eivät pidä mistään musiikista joka on ei-saksalaisen säveltämää. Ja mitä tulee voimakaksikko Adorno ja Leipowitz niin tulisiko levyt myydä varustettuina Adorno ja Leibowitz hyväksyntä leimoilla jos heidän mielipiteensä musiikista muka on niin yleispätevä tai tärkeä tai merkityksellinen.

Ja se mielipidekkö muka on tärkeä silti vaikka hyvin tiedetään että kumpikin oli epäonnistunut säveltäjä jota puolestaan Sibelius taas hyvin monella mittarilla mitaten ei ollut.

Leipowitz oli suuri 12-säveljärjestelmän esitaistelija joka ehkä kuvitteli että sen järjestelmän orjallinen noudattaminen muka tekee hänestä säveltäjänä jotain vastaavaa kuin Beethoven. No toisin kävi.

Sen sijaan 12-säveljärjestelmälle pyllistäneen Sibeliuksen musiikki eli silloin ja elää yhä, mutta samaa ei voi sanoa Leipowitzin tököstyksistä, vaikka ne varmaankin ovat täydellisesti 12-säveljärjestelmän täysin keinotekoisia hevon peestä peräisin olevia sääntöjä noudattavia, ihan vastaavasti kuin Sibeliuksen paljon paremmat teokset eivät vähääkään olleet.

Jokaikinen Sibeliuksen teos oli tavallaan kuin isku märällä rätillä päin Leipowitzin mailmankatsomusta, ja jokainen Sibeliuksen teos kertoi Leipowitzille yksiselitteisesti kaksi asiaa, nimittäin sen että hän Leipowitz löi kätensä paskaan sotkeutuessaan säveltämisessään kaiken mailman höpö-sääntöihin millaista musiikin pitäisi olla. Ja toiseksi sen että lahjakkuus musiikin tekemiseen oli asia jota hänellä Leipowitzillä ei juurikaan ollut, eikä joittenkin höpösääntöjen noudattaminen sävellystyössään sitä lahjakkuuden puutettaan korvanneet tai peittäneet, mutta Sibeliuksella sitä lahjakkuutta piisasi siinä määrin ettei hänen tarvinnut joittenkin keinotekoisten sääntöjen taakse piiloutua jotain peitelläkseen.

Anonyymi kirjoitti:

Ihmettelen myös kovasti sitä että pohjolan Pucciniksi nimetty pohjoismaista verismiä ja myöhäisromantiikkaa edustavan Tauno Pylkkäsen unohdettua 35 minuuttista sinfoniaa v. 1945 ei ole esitetty pitkiin aikoihin vaikka luultavasti hänen lämpimistä orkesteriväreistä muodostuva pitkiä melodialinjoja hyödyntävä sävelpuhuntansa tekisi kuulijaan suuren vaikutuksen mikäli hänen teemansa ovat riittävän persoonallisia.

Lue lisää

Että Tauno Pylkkänen. Ottakaamme vuoteemme ja käykäämme kaduille tai toreille ja kysykäämme siellä ohi kulkijoita että kuka oli Tauno Pylkkänen niin monikohan tietäisi?

Ja kysykäämme että miten olis voisitko viheltää jotain jonka säveltäjä on Tauno Pylkkänen niin moniko sanoisi ettei osaa viheltää edes semmosta jonka tuntee, eikä Taunon töitä tunne lainkaan.

Ja sitten kysymme että mikä herättäisi mielenkiintosi Tauno Pylkkäsen musiikkia kohtaan, niin olisiko vastaus että jos Elastinen laittaisi tulkintansa jostain Taunon biisistä kuten Pastorale seuraavalle singlelleen vaiko että ehkä ei niin mikään.

Niin olisiko vastaus että ei kai ainakaan tuota pastoralea kun se ei ole erityisen melodinen rypistys biisiksi vaan häilyy jossain melodiaton jollotus - jokseenkin mitätön melodisesti välillä.

Käy ilmi että tuo Pastorale on sävelletty vuonna 1943. Mikä tarkoittaa että esimerkiksi Beatlesin "Your mother should know" kappaleen erinomaisen tarttuva melodia olisi vielä ollut muittenkin sävellettävissä mutta jostain syystä Pylkkänen ei sitä melodiaa joko löytänyt tai ehkä löysikin mutta tyytyi tuohon paljon vähemmän tarttuvaan melodiaan. No, toisaalta mailmankaikkeus on täynänsä arvoituksia että miksi?, jospa tuokin olisi yksi niistä.

Anonyymi kirjoitti:

Että Tauno Pylkkänen. Ottakaamme vuoteemme ja käykäämme kaduille tai toreille ja kysykäämme siellä ohi kulkijoita että kuka oli Tauno Pylkkänen niin monikohan tietäisi?

Ja kysykäämme että miten olis voisitko viheltää jotain jonka säveltäjä on Tauno Pylkkänen niin moniko sanoisi ettei osaa viheltää edes semmosta jonka tuntee, eikä Taunon töitä tunne lainkaan.

Ja sitten kysymme että mikä herättäisi mielenkiintosi Tauno Pylkkäsen musiikkia kohtaan, niin olisiko vastaus että jos Elastinen laittaisi tulkintansa jostain Taunon biisistä kuten Pastorale seuraavalle singlelleen vaiko että ehkä ei niin mikään.

Niin olisiko vastaus että ei kai ainakaan tuota pastoralea kun se ei ole erityisen melodinen rypistys biisiksi vaan häilyy jossain melodiaton jollotus - jokseenkin mitätön melodisesti välillä.

Käy ilmi että tuo Pastorale on sävelletty vuonna 1943. Mikä tarkoittaa että esimerkiksi Beatlesin "Your mother should know" kappaleen erinomaisen tarttuva melodia olisi vielä ollut muittenkin sävellettävissä mutta jostain syystä Pylkkänen ei sitä melodiaa joko löytänyt tai ehkä löysikin mutta tyytyi tuohon paljon vähemmän tarttuvaan melodiaan. No, toisaalta mailmankaikkeus on täynänsä arvoituksia että miksi?, jospa tuokin olisi yksi niistä.

Lue lisää

Tauno Pylkkäsellä on toki melodisesti paljon kauniimpaa, mieleenpainuvampaa ja tarttuvampaakin musiikkia mm. oopperoissaan kuten esim. Mare ja hänen poikansa jonka sykähdyttäviä aarioita olen kuunnellut.

Anonyymi kirjoitti:

Että Tauno Pylkkänen. Ottakaamme vuoteemme ja käykäämme kaduille tai toreille ja kysykäämme siellä ohi kulkijoita että kuka oli Tauno Pylkkänen niin monikohan tietäisi?

Ja kysykäämme että miten olis voisitko viheltää jotain jonka säveltäjä on Tauno Pylkkänen niin moniko sanoisi ettei osaa viheltää edes semmosta jonka tuntee, eikä Taunon töitä tunne lainkaan.

Ja sitten kysymme että mikä herättäisi mielenkiintosi Tauno Pylkkäsen musiikkia kohtaan, niin olisiko vastaus että jos Elastinen laittaisi tulkintansa jostain Taunon biisistä kuten Pastorale seuraavalle singlelleen vaiko että ehkä ei niin mikään.

Niin olisiko vastaus että ei kai ainakaan tuota pastoralea kun se ei ole erityisen melodinen rypistys biisiksi vaan häilyy jossain melodiaton jollotus - jokseenkin mitätön melodisesti välillä.

Käy ilmi että tuo Pastorale on sävelletty vuonna 1943. Mikä tarkoittaa että esimerkiksi Beatlesin "Your mother should know" kappaleen erinomaisen tarttuva melodia olisi vielä ollut muittenkin sävellettävissä mutta jostain syystä Pylkkänen ei sitä melodiaa joko löytänyt tai ehkä löysikin mutta tyytyi tuohon paljon vähemmän tarttuvaan melodiaan. No, toisaalta mailmankaikkeus on täynänsä arvoituksia että miksi?, jospa tuokin olisi yksi niistä.

Lue lisää

Tauno Pylkkäsen ooppera tuntematon sotilas oli aikanaan Edvin Laineen ohjaamana suuri menestys 30 esityskerrallaan ja ulkomaisen kantaesityksen Itä-Berliinissä saanut balettifantasia Kaarina Maununtytär sai tiettävästi tuolloin kohtuullisen hyvän vastaanoton. Musaryhmässä soitatin Pylkkäseltä mm. Imantin aarian Niin tahdotko.. jota eräskin klassisesta musiikista kiinnostumaton vanha rouva kutsui kauniiksi musiikiksi ja aiemmin olen soittanut Miekkatanssia ja Fantastista tanssia joista myös on niinikään pidetty kovasti. Juuri nyt viheltelen Miekkatanssia.

Anonyymi kirjoitti:

"sibeliaaninen jousihumina josta joku saksalaiskapellimestari on sinfoniaa kritisoinut Adornosta ja Leibowitzista nyt puhumattakaan."

Aivan, tosin jotkut saksalaiset kapellimestarit eivät pidä mistään musiikista joka on ei-saksalaisen säveltämää. Ja mitä tulee voimakaksikko Adorno ja Leipowitz niin tulisiko levyt myydä varustettuina Adorno ja Leibowitz hyväksyntä leimoilla jos heidän mielipiteensä musiikista muka on niin yleispätevä tai tärkeä tai merkityksellinen.

Ja se mielipidekkö muka on tärkeä silti vaikka hyvin tiedetään että kumpikin oli epäonnistunut säveltäjä jota puolestaan Sibelius taas hyvin monella mittarilla mitaten ei ollut.

Leipowitz oli suuri 12-säveljärjestelmän esitaistelija joka ehkä kuvitteli että sen järjestelmän orjallinen noudattaminen muka tekee hänestä säveltäjänä jotain vastaavaa kuin Beethoven. No toisin kävi.

Sen sijaan 12-säveljärjestelmälle pyllistäneen Sibeliuksen musiikki eli silloin ja elää yhä, mutta samaa ei voi sanoa Leipowitzin tököstyksistä, vaikka ne varmaankin ovat täydellisesti 12-säveljärjestelmän täysin keinotekoisia hevon peestä peräisin olevia sääntöjä noudattavia, ihan vastaavasti kuin Sibeliuksen paljon paremmat teokset eivät vähääkään olleet.

Jokaikinen Sibeliuksen teos oli tavallaan kuin isku märällä rätillä päin Leipowitzin mailmankatsomusta, ja jokainen Sibeliuksen teos kertoi Leipowitzille yksiselitteisesti kaksi asiaa, nimittäin sen että hän Leipowitz löi kätensä paskaan sotkeutuessaan säveltämisessään kaiken mailman höpö-sääntöihin millaista musiikin pitäisi olla. Ja toiseksi sen että lahjakkuus musiikin tekemiseen oli asia jota hänellä Leipowitzillä ei juurikaan ollut, eikä joittenkin höpösääntöjen noudattaminen sävellystyössään sitä lahjakkuuden puutettaan korvanneet tai peittäneet, mutta Sibeliuksella sitä lahjakkuutta piisasi siinä määrin ettei hänen tarvinnut joittenkin keinotekoisten sääntöjen taakse piiloutua jotain peitelläkseen.

Lue lisää

Kuuntelen juuri Spotifysta Theodor Adornon kuutta orkesterikappaletta ja kyseinen musiikki kuulostaa paljon jännittävämmältä kuin mikään Sibeliuksen sinfonioista joten ei pidä paikkansa tuo väitteesi epäonnistuneesta säveltäjästä.

Anonyymi kirjoitti:

"sibeliaaninen jousihumina josta joku saksalaiskapellimestari on sinfoniaa kritisoinut Adornosta ja Leibowitzista nyt puhumattakaan."

Aivan, tosin jotkut saksalaiset kapellimestarit eivät pidä mistään musiikista joka on ei-saksalaisen säveltämää. Ja mitä tulee voimakaksikko Adorno ja Leipowitz niin tulisiko levyt myydä varustettuina Adorno ja Leibowitz hyväksyntä leimoilla jos heidän mielipiteensä musiikista muka on niin yleispätevä tai tärkeä tai merkityksellinen.

Ja se mielipidekkö muka on tärkeä silti vaikka hyvin tiedetään että kumpikin oli epäonnistunut säveltäjä jota puolestaan Sibelius taas hyvin monella mittarilla mitaten ei ollut.

Leipowitz oli suuri 12-säveljärjestelmän esitaistelija joka ehkä kuvitteli että sen järjestelmän orjallinen noudattaminen muka tekee hänestä säveltäjänä jotain vastaavaa kuin Beethoven. No toisin kävi.

Sen sijaan 12-säveljärjestelmälle pyllistäneen Sibeliuksen musiikki eli silloin ja elää yhä, mutta samaa ei voi sanoa Leipowitzin tököstyksistä, vaikka ne varmaankin ovat täydellisesti 12-säveljärjestelmän täysin keinotekoisia hevon peestä peräisin olevia sääntöjä noudattavia, ihan vastaavasti kuin Sibeliuksen paljon paremmat teokset eivät vähääkään olleet.

Jokaikinen Sibeliuksen teos oli tavallaan kuin isku märällä rätillä päin Leipowitzin mailmankatsomusta, ja jokainen Sibeliuksen teos kertoi Leipowitzille yksiselitteisesti kaksi asiaa, nimittäin sen että hän Leipowitz löi kätensä paskaan sotkeutuessaan säveltämisessään kaiken mailman höpö-sääntöihin millaista musiikin pitäisi olla. Ja toiseksi sen että lahjakkuus musiikin tekemiseen oli asia jota hänellä Leipowitzillä ei juurikaan ollut, eikä joittenkin höpösääntöjen noudattaminen sävellystyössään sitä lahjakkuuden puutettaan korvanneet tai peittäneet, mutta Sibeliuksella sitä lahjakkuutta piisasi siinä määrin ettei hänen tarvinnut joittenkin keinotekoisten sääntöjen taakse piiloutua jotain peitelläkseen.

Lue lisää

Minusta Sibelius oli epäonnistunut säveltäjä sen vuoksi että hänen anakronistista frigidiä klassismia edustavasta musiikistaan puuttuu yksinkrtaisen harmonisen struktuurin ja triviaalin melodiikan vuoksi emotionaalinen syvyys jonka pitäisi olla musiikin kantava voima. Tässä suhteessa Melartin, Tuukkanen, Pylkkänen, Saikkola, Aaltonen, Fordell, Pesonen, Leiviskä, sävelsivät huomattavasti kestävämpiä sinfonioita kuin Sibelius jonka voin kokemuksen syvällä rintaäänellä todista oikeaksi.

Anonyymi kirjoitti:

Minusta Sibelius oli epäonnistunut säveltäjä sen vuoksi että hänen anakronistista frigidiä klassismia edustavasta musiikistaan puuttuu yksinkrtaisen harmonisen struktuurin ja triviaalin melodiikan vuoksi emotionaalinen syvyys jonka pitäisi olla musiikin kantava voima. Tässä suhteessa Melartin, Tuukkanen, Pylkkänen, Saikkola, Aaltonen, Fordell, Pesonen, Leiviskä, sävelsivät huomattavasti kestävämpiä sinfonioita kuin Sibelius jonka voin kokemuksen syvällä rintaäänellä todista oikeaksi.

Lue lisää

Löysin Spotifysta 1900-luvun alun mestarillisen kamariteoksen: vertaansa vailla oleva suomalaisen Bengt Carlsonin ranskalaisvaikutteinen ja yltäkylläinen viulusonaatti kuten hesarin levyarvostelussa kirjoitettiin. Pesee Sibeliuksen. Hänet tunnetaan myös mm. Bruckner vaikutteisesta e molli pianotriosta. Sinfonia jäi kesken mutta hän liitti jonkin sinfonian osan luultavasti scherzon johoinkin orkesterisarjaansa vai muistanko nyt väärin. Täytyy katsoa Wikipediasta.

Anonyymi kirjoitti:

Löysin Spotifysta 1900-luvun alun mestarillisen kamariteoksen: vertaansa vailla oleva suomalaisen Bengt Carlsonin ranskalaisvaikutteinen ja yltäkylläinen viulusonaatti kuten hesarin levyarvostelussa kirjoitettiin. Pesee Sibeliuksen. Hänet tunnetaan myös mm. Bruckner vaikutteisesta e molli pianotriosta. Sinfonia jäi kesken mutta hän liitti jonkin sinfonian osan luultavasti scherzon johoinkin orkesterisarjaansa vai muistanko nyt väärin. Täytyy katsoa Wikipediasta.

Lue lisää

Musiikin historiaa artikkelissa netissä kirjoitetaan Carlsonista seuraavaa: Bengt Carlson (1890-1953) suuntautui Sibeliuksen, Kuulan ja Madetojan tavoin Pariisiin sekä pääsi d’Indyn sävellysoppilaaksi (1913-14). Jo tosin ennen Pariisin-matkaansa hän oli kirjoittanut esikuvinaan Beethoven, Franck ja Sibelius a-molli-pianotrion (1912) sekä F-duuri-jousikvarteton (1913), joista hän sai loistavat arvostelut. Carlsonin pääteos on es-molli-viulusonaatti (1918), jonka ranskalaisuus ja Franck-henkinen harmoniikka eivät jääneet aikalaisilta huomaamatta. Avausosa kestää peräti yli 12 minuuttia ja viulu livertelee korkealla. kuuntelen sitä paraikaa Spotifysta.

Anonyymi kirjoitti:

"Tilannehan on aivan absurdi, surkea sinfonikko Sibelius on esitetyin ja levytetyin suomalainen säveltäjä ja häntä musiikillisesti paremmat ja suuremmat säveltäjäkyvyt kuten Melartin, Saikkola, Tuukkanen , Fougstedt, Aaltonen, Fordell ovat lähes tai aivan kokonaan unohdettuja varsinkin sinfonisella tuotannollaan."

Kukaan eikä mikään estänyt Melartin, Saikkola, Tuukkanen , Fougstedt, Aaltonen, Fordell kaksikkoa pääsemästä kaikkien suosioon paitsi se että hitit jäivät säveltämättä, sen sijaan Sibelius suolsi hittejä tasaista tahtia, ja suolsi niitä jokseenkin joka kategoriaan, tuli hitti tasoisia yksinlauluja, tuli pikkuisia pianokappaleita, tuli joululauluja, tuli sotilasmarsseja, tuli muutama virsikin, tuli suurimuotoista orkesterimusiikkia kuten sinfoniat ja viulukonsertto, tuli pienimuotoista orkesterimusiikkia kuten musiikit eräisiin näytelmiin, ja tuli sitä ja tuli tätä ja mutta kaiken aikaa tuli varsin laadukasta sitä ja tätä. Ja kaiken tuon myötä Sibelius aidosti että yksiselitteisesti ansaitsi ja edelleen ansaitsee suosionsa.

Sama pätee kaikkiin suosituimpiin säveltäjiin, heillä on hittejä mutta niillä joitten yllä häilyy unohdus hitit puuttuvat joko kokonaan tai siten niitä on vain ehkä yksi tai kaksi.
Säveltämänsä hitit ovat perisyy sille miksi muistamme yhä J.S.Bachin, mutta jo pojillaan menee hiukka heikommin, sama pätee Mozartiin ja Beethoveniin ja Brahmsiin ja Chopiniin ja Griegiin ja Verdiin ja Tsaikovskiin ja Rossiniin, ja eräisiin muihinkin. Hittejä hittejä hittejä, niin yksikertaista se oli ja yhä on tulla suosituksi säveltäjäksi.

Niinpä dynaaminen duo Melartin, Saikkola, Tuukkanen, Fougstedt, Aaltonen, Fordell voivat syyttää unohduksestaan vain itseään, olisi pitänyt säveltää parempaa kuin mitä sävelsivät. Ei ole näyttöä että jonkun mainituista kotona tämän yrittäessä jotain säveltää olisi häiriköinyt Sibelius estäen siten mestariteoksen syntymisen, vaan kukin heistä itse mokasi homman olemalla säveltämättä hittejä.

Lue lisää

"Erkki Aaltosen säveltäjän kynänjälkensä näyttää erinomaisen ammattitaitoiselta ja orkestrointi kuulostaa loisteliaalta. Hyvin merkillistä on, että vaikka hänen teoksiansa aikoinaan esitettiin toistamiseenkin hienoilla foorumeilla ja ne saivat hyviäkin arvosteluja, ne ovat merkillisellä tavalla vaipuneet unohduksiin. Radion nauhastosta löytyy cd-levyltä muutama jorma Hynnisen esittämä Erkki Aaltosen laulu. Viimeinen suuren orkesteriteoksen esitys lienee ollut Hiroshimasinfonia, jonka Tampereen kaupunginorkesteri soitti tuomas ollilan (nyk. Hannikaisen) johdolla vuonna 1998. Tuosta esityksestä on säilynyt vain yksityiseen käyttöön tarkoitettu äänite, joka soi kiehtovan hyvin ja lupaa paljon siltä varalta, että Erkki Aaltosen musiikkia aletaan esittää nykyisen korkeatasoisen orkesterisoiton merkeissä. Jotta hänen musiikkinsa saatettaisiin uudelleen arvioitavaksi, hankkeilla on Erkki Aaltonen -seuran perustaminen. Tämän seuran on tarkoituksena pitää huolta siitä, että hänen nuottinsa ja par-
tituurinsa tulevat jälleen saataville, että hänen musiikkiansa äänitetään ja saatetaan konserttien ohjelmistoon. Edition Tilli on jo osoittanut kiinnostusta. Jossakin Suomen Säveltäjien johtokunnan kokouksessa muistan Erkki Salmenhaaran – varsinaisten kokousaihepiirien ulkopuolelta – huomauttaneen, että ”on täysin absurdia ja käsittämätöntä, miten jotkin sävellykset kulkeutuvat joillekuille esittäjille, tai sitten miten ne ehkä eivät kulkeudu oikein minnekään”. Tähän samaan käsittämättömyyteen liittyy tämäkin: miten kokonaiset upeat säveltuotannot voivat noin vain joutua uppounohduksiin? Toivottavasti asia korjaantuu ainakin Erkki Aaltosen kohdalla. "
Säveltäjä Wessman

Anonyymi kirjoitti:

Tauno Pylkkäsen ooppera tuntematon sotilas oli aikanaan Edvin Laineen ohjaamana suuri menestys 30 esityskerrallaan ja ulkomaisen kantaesityksen Itä-Berliinissä saanut balettifantasia Kaarina Maununtytär sai tiettävästi tuolloin kohtuullisen hyvän vastaanoton. Musaryhmässä soitatin Pylkkäseltä mm. Imantin aarian Niin tahdotko.. jota eräskin klassisesta musiikista kiinnostumaton vanha rouva kutsui kauniiksi musiikiksi ja aiemmin olen soittanut Miekkatanssia ja Fantastista tanssia joista myös on niinikään pidetty kovasti. Juuri nyt viheltelen Miekkatanssia.

Lue lisää

"Musaryhmässä soitatin Pylkkäseltä mm. Imantin aarian Niin tahdotko.. jota eräskin klassisesta musiikista kiinnostumaton vanha rouva kutsui kauniiksi musiikiksi"

Tavatonta, No Pylkkänenhän oli oopperoitten säveltämiseen erikoistunut säveltäjä, joten kaipa hänessä aikajoin esiintyi pyrkimystä kohden kuunneltavia laulumelodioita.

Wikipedian mukaan sävelsi yli 10 oopperaa, joista levylle asti on päässyt ainakin 1.

Mutta, meillähän on tämä kansallisooppera, joka esimerkiksi Ivalossa asuvalle oopperan ystävälle sijaitsee kumminkin hiukka syrjässä. Mutta nykyaikainen televitsiooni tekniikka hihvi tasoisine äänentoistoineen voisi tulla pulmassa ivalolaisen avuksi.

Joten kirjoittakaamme: Arvoisa Suomen kansallisoopperan indentetti Erwin Kurppa. kirjoitan teitille nyt x:ttä kertaa. Se on saatana kun ei esitetä vaikkapa RSO musiikkitalossa ohjelmissa edes joskus kaiken mailman kuuntelukelvottomien kilinä ja kolina teosten sijaan mahdollisesti jopa täysin kuunneltavaa musiikkia sisältäviä Tauno Pylkkäsen Opperoita. Pyrkikää korjaamaan asia!

Anonyymi kirjoitti:

"Musaryhmässä soitatin Pylkkäseltä mm. Imantin aarian Niin tahdotko.. jota eräskin klassisesta musiikista kiinnostumaton vanha rouva kutsui kauniiksi musiikiksi"

Tavatonta, No Pylkkänenhän oli oopperoitten säveltämiseen erikoistunut säveltäjä, joten kaipa hänessä aikajoin esiintyi pyrkimystä kohden kuunneltavia laulumelodioita.

Wikipedian mukaan sävelsi yli 10 oopperaa, joista levylle asti on päässyt ainakin 1.

Mutta, meillähän on tämä kansallisooppera, joka esimerkiksi Ivalossa asuvalle oopperan ystävälle sijaitsee kumminkin hiukka syrjässä. Mutta nykyaikainen televitsiooni tekniikka hihvi tasoisine äänentoistoineen voisi tulla pulmassa ivalolaisen avuksi.

Joten kirjoittakaamme: Arvoisa Suomen kansallisoopperan indentetti Erwin Kurppa. kirjoitan teitille nyt x:ttä kertaa. Se on saatana kun ei esitetä vaikkapa RSO musiikkitalossa ohjelmissa edes joskus kaiken mailman kuuntelukelvottomien kilinä ja kolina teosten sijaan mahdollisesti jopa täysin kuunneltavaa musiikkia sisältäviä Tauno Pylkkäsen Opperoita. Pyrkikää korjaamaan asia!

Lue lisää

Maren myöhäisromanttista ja verististä tyyliä jatkanevat evakko ooppera Opri ja Oleksi ja Marea ehkä vieläkin hienompi teos historiallinen ooppera Simo Hurtta mutta Salmenhaara antoi tunnusta Pylkkäselle siitä että tämä aiheesta riippuen käytti myös moderneimpia tyylikeinoja kuten ehkä tv oopperassa Vangit ja tuntemattomassa sotilaassakin jos nyt oikein muista. Bathseeba Saarenmaalla on hämmästyttävän kypsä ooppera vain 22 vuotiaan Pylkkäsen säveltämäksi.

Anonyymi kirjoitti:

Maren myöhäisromanttista ja verististä tyyliä jatkanevat evakko ooppera Opri ja Oleksi ja Marea ehkä vieläkin hienompi teos historiallinen ooppera Simo Hurtta mutta Salmenhaara antoi tunnusta Pylkkäselle siitä että tämä aiheesta riippuen käytti myös moderneimpia tyylikeinoja kuten ehkä tv oopperassa Vangit ja tuntemattomassa sotilaassakin jos nyt oikein muista. Bathseeba Saarenmaalla on hämmästyttävän kypsä ooppera vain 22 vuotiaan Pylkkäsen säveltämäksi.

Lue lisää

Huvittaa se kun suomalaisten historiallisten säveltäjien ja sinfonikoiden kunnianhimoisia laajamuotoisia teoksia kuten sinfonioita, sinfonisia runoja tai oopperoita levytetään niin vähän, aniharvoin tai ei lainkaan ja sen sijaan muusikot käyttävät kaiken tarmonsa ja energiansa levyttämällä pienimuotoisia teoksia, kuten piano-, urku tai joskus jopa kamarimusiikkia. Löysin Spotifysta jälleen urkumusiikkia kuten mm. Sulo Salosen sinänsä kauniin Tuon kesän ihanuus nimisen partitan uruille mutta myös erään kuriositeetin, Juhani Pohjanmiehen urkusonaatin op. 2.

Anonyymi kirjoitti:

Maren myöhäisromanttista ja verististä tyyliä jatkanevat evakko ooppera Opri ja Oleksi ja Marea ehkä vieläkin hienompi teos historiallinen ooppera Simo Hurtta mutta Salmenhaara antoi tunnusta Pylkkäselle siitä että tämä aiheesta riippuen käytti myös moderneimpia tyylikeinoja kuten ehkä tv oopperassa Vangit ja tuntemattomassa sotilaassakin jos nyt oikein muista. Bathseeba Saarenmaalla on hämmästyttävän kypsä ooppera vain 22 vuotiaan Pylkkäsen säveltämäksi.

Lue lisää

"Jo Bathsebassa tulevat esiin Pylkkäsen säveltäjäpersoonallisuuden olennaisimmat piirteet. Ensinnäkin kirjoitustavan värikkyys ja vuolaus, näennäinen helppous, joka koskee yhtä hyvin orkesterisatsia kuin ihmisääntä. Tuntuu uskomattomalta että Bathseban vokaalinen käsiala on vasta 22- vuotiaan kynästä lähtenyt. Toinen Bathsebassa tuntuva myötäsyntyinen ominaispiirre: Automaattinen dramaturginen vaisto, kyky reagoida draaman tapahtumiin musiikissa sekunnilleen oikeassa rytmissä."

Anonyymi kirjoitti:

Huvittaa se kun suomalaisten historiallisten säveltäjien ja sinfonikoiden kunnianhimoisia laajamuotoisia teoksia kuten sinfonioita, sinfonisia runoja tai oopperoita levytetään niin vähän, aniharvoin tai ei lainkaan ja sen sijaan muusikot käyttävät kaiken tarmonsa ja energiansa levyttämällä pienimuotoisia teoksia, kuten piano-, urku tai joskus jopa kamarimusiikkia. Löysin Spotifysta jälleen urkumusiikkia kuten mm. Sulo Salosen sinänsä kauniin Tuon kesän ihanuus nimisen partitan uruille mutta myös erään kuriositeetin, Juhani Pohjanmiehen urkusonaatin op. 2.

Lue lisää

Sulo Salosen partita on tietysti nimeltään Sen suven suloisuus.

Anonyymi kirjoitti:

Sulo Salosen partita on tietysti nimeltään Sen suven suloisuus.

"Sulo Salosesta puheen ollen kirkkomusiikin säveltäjä Sulo Salosen merkittävimpiin kuuluva teos Requiem koostuu roomalaiskatolisen sielunmessun liturgian mukaisesti kahdeksasta osasta: [Introitus], Kyrie, Sequenz, Offertorium, Sanctus, Agnus Dei, Lux Aeterna ja Libera Me. Teoksen kokoonpano on seuraava:

oboe 1 & 2, englannintorvi, klarinetit 1 & 2 in A, fagotit 1 & 2, trumpetit 1 & 2 in B, pasuunat 1 & 2, tuuba patarummut, chimes, celesta laulusolistit: sopraano, altto, tenori, basso sekakuoro (SATB) jouset: viulu 1 & 2, alttoviulu, sello ja kontrabasso.

Orkesterilla ei alun lyhyttä johdantoa sekä pieniä välikkeitä lukuun ottamatta ole itsenäisiä osuuksia. Salonen itsekin korosti teoksen olevan nimenomaan kuorosävellys. Kantaesityksen käsiohjelman esipuheessa Salonen mainitsee orkesteriosuuden olevan luonteeltaan kamarimusiikillinen.35
Salonen kertoo konsertin käsiohjelmassa haasteena olleen, kuinka yhdistää liturginen ja konsertoiva konteksti. Tämän ongelman Salonen mainitsee ratkaisseensa käyttämällä Sequenz-osassa gregoriaanista melodiaa. Salonen kertoo myös, että vaikka teos onkin pitkälti rakennettu kontrapunktisesti, ei se kuitenkaan poissulje puhtaasti harmonisten rakenteiden käytettävyyttä.
Kantaesitys oli menestyksekäs, ja se nosti Salosen heti arvostettuun asemaan tuon ajan säveltäjien keskuudessa. Salosen pitkäjänteisen kontrapunktin tutkiskelun tulokset huomioitiin laajalti. Lisäksi muodon suvereenia hallintaa sekä persoonallista musiikillista ilmaisua ja laatua kiiteltiin.

Säveltäjä Einojuhani Rautavaara (1929–2016) kirjoitti kantaesityksestä:

Salosen aikaisempi tuotanto on todistanut tekijänsä taitavaksi, mielikuvitusrikkaaksi ja persoonalliseksi säveltäjäksi ja antoi aihetta odottaa Requiemistä paljon. Nämä odotukset toteutuvatkin, sillä saatiin kuulla teos,
jota empimättä sanoisin yhdeksi huomattavimmista, mitä Suomessa on viime vuosikymmeninä sävelletty. […] Säveltäjän mainitsema probleema, liturgisen ja konsertoivien ainesten yhdistäminen, on nähdäkseni aivan saumattomasti onnistunut. Myöskään se seikka, että Requiem useinkin johtaa mieleen Stravinskin ja joskus Orffin, ei vähääkään häiritse, sillä niin kiinteä on teoksen oma persoonallinen jännite ja niin aina oikeaan ilmaisukeinoon osuva on sen aito ja väkevä innoitus. On hämmästyttävää, että niin vähän orkesterille kirjoittanut säveltäjä kuin Salonen osoittaa näin harvinaisen värikästä soinnillista mielikuvitusta. "

Anonyymi kirjoitti:

"Erkki Aaltosen säveltäjän kynänjälkensä näyttää erinomaisen ammattitaitoiselta ja orkestrointi kuulostaa loisteliaalta. Hyvin merkillistä on, että vaikka hänen teoksiansa aikoinaan esitettiin toistamiseenkin hienoilla foorumeilla ja ne saivat hyviäkin arvosteluja, ne ovat merkillisellä tavalla vaipuneet unohduksiin. Radion nauhastosta löytyy cd-levyltä muutama jorma Hynnisen esittämä Erkki Aaltosen laulu. Viimeinen suuren orkesteriteoksen esitys lienee ollut Hiroshimasinfonia, jonka Tampereen kaupunginorkesteri soitti tuomas ollilan (nyk. Hannikaisen) johdolla vuonna 1998. Tuosta esityksestä on säilynyt vain yksityiseen käyttöön tarkoitettu äänite, joka soi kiehtovan hyvin ja lupaa paljon siltä varalta, että Erkki Aaltosen musiikkia aletaan esittää nykyisen korkeatasoisen orkesterisoiton merkeissä. Jotta hänen musiikkinsa saatettaisiin uudelleen arvioitavaksi, hankkeilla on Erkki Aaltonen -seuran perustaminen. Tämän seuran on tarkoituksena pitää huolta siitä, että hänen nuottinsa ja par-
tituurinsa tulevat jälleen saataville, että hänen musiikkiansa äänitetään ja saatetaan konserttien ohjelmistoon. Edition Tilli on jo osoittanut kiinnostusta. Jossakin Suomen Säveltäjien johtokunnan kokouksessa muistan Erkki Salmenhaaran – varsinaisten kokousaihepiirien ulkopuolelta – huomauttaneen, että ”on täysin absurdia ja käsittämätöntä, miten jotkin sävellykset kulkeutuvat joillekuille esittäjille, tai sitten miten ne ehkä eivät kulkeudu oikein minnekään”. Tähän samaan käsittämättömyyteen liittyy tämäkin: miten kokonaiset upeat säveltuotannot voivat noin vain joutua uppounohduksiin? Toivottavasti asia korjaantuu ainakin Erkki Aaltosen kohdalla. "
Säveltäjä Wessman

Lue lisää

"...hankkeilla on Erkki Aaltonen -seuran perustaminen."

Ei ehkä kannattasi nyt koska liiga on suljettu, mikä merkitsee että mainittu seura pääsisi parhaassakin tapauksessa pelamaan suomi-sarjaa. Toisaalta kun pohtii mihin sarjaan sijoittuu E.Aaltosen säveltäjyys, niin suomi-sarja voisi hyvinkin olla sille oikea paikka.

Anonyymi kirjoitti:

"...hankkeilla on Erkki Aaltonen -seuran perustaminen."

Ei ehkä kannattasi nyt koska liiga on suljettu, mikä merkitsee että mainittu seura pääsisi parhaassakin tapauksessa pelamaan suomi-sarjaa. Toisaalta kun pohtii mihin sarjaan sijoittuu E.Aaltosen säveltäjyys, niin suomi-sarja voisi hyvinkin olla sille oikea paikka.

Lue lisää

Sinähän puhut ihan potaskaa sillä Aaltosen musiikkia on esitetty paljon myös kansainvälisillä ja ulkomaisilla estradeilla mutta nykyään hän on törkeällä tavalla joutunut unohduksen johteeksi loistavasti orkestroiduista sinfonioistaan huolimatta jotka ylittävät tuoreessa keksinnässään ja taitavassa äänenvärien käytössään sibeliuksen köyhän miehen sinfonikkoutta muistuttavan sävelpuhunnan. Minusta Sibeliuksen kansallisromanttinen puskafarssia lähentelevä sävelpuhuntansa voisi hyvin edustaa jotakin kakkosdivaritason sarjaa sillä niin luotaantyöntävää on hänen frigidi ja askeettinen ilmaisunsa kun Erkin kansansinfoniassa kuullaan myös korvia hemmottelevia wagnerilaisia sointimassojakin..

Anonyymi kirjoitti:

"...hankkeilla on Erkki Aaltonen -seuran perustaminen."

Ei ehkä kannattasi nyt koska liiga on suljettu, mikä merkitsee että mainittu seura pääsisi parhaassakin tapauksessa pelamaan suomi-sarjaa. Toisaalta kun pohtii mihin sarjaan sijoittuu E.Aaltosen säveltäjyys, niin suomi-sarja voisi hyvinkin olla sille oikea paikka.

Lue lisää

Englannin kielisen "kaikki musiikki" sivuston mukaan Erkki Aaltonen oli yksi suomen originelleimpia säveltäjiä.

Anonyymi kirjoitti:

"...hankkeilla on Erkki Aaltonen -seuran perustaminen."

Ei ehkä kannattasi nyt koska liiga on suljettu, mikä merkitsee että mainittu seura pääsisi parhaassakin tapauksessa pelamaan suomi-sarjaa. Toisaalta kun pohtii mihin sarjaan sijoittuu E.Aaltosen säveltäjyys, niin suomi-sarja voisi hyvinkin olla sille oikea paikka.

Lue lisää

Englannin kielisen "kaikki musiikki" sivuston mukaan Erkki Aaltonen oli yksi suomen originelleimpia säveltäjiä.

Anonyymi kirjoitti:

"...hankkeilla on Erkki Aaltonen -seuran perustaminen."

Ei ehkä kannattasi nyt koska liiga on suljettu, mikä merkitsee että mainittu seura pääsisi parhaassakin tapauksessa pelamaan suomi-sarjaa. Toisaalta kun pohtii mihin sarjaan sijoittuu E.Aaltosen säveltäjyys, niin suomi-sarja voisi hyvinkin olla sille oikea paikka.

Lue lisää

Englannin kielisen "kaikki musiikki" sivuston mukaan Erkki Aaltonen oli yksi suomen originelleimpia säveltäjiä.

Anonyymi kirjoitti:

Englannin kielisen "kaikki musiikki" sivuston mukaan Erkki Aaltonen oli yksi suomen originelleimpia säveltäjiä.

Muuan kriitikko kirjoitti että "Suomessa on vuosien mittaan ollut niin paljon kulttuuritahtoa, että tärkein osa tärkeimmästä musiikkiperinnöstämme on saatu dokumentoitua levylle. Liekö kulttuuritahto säilynyt ennallaan mutta tärkeä musiikkiperintö loppunut, kun levylle on nyt dokumentoitu myös Juhani Pohjanmiehen piano- ja urkusävellyksiä."

Kummallinen väite kun ottaa huomioon että mm. Saikkolan, Aaltosen, Fougstedtin, Tuukkasen, Fordellin, Pesosen, Karjalaisen, Härkösen, Törnen, Pylkkäsen, Launiksen laajamuotoisia teoksia kuten sinfonioita, sinfonisia runoja ja oopperoita ei ole juuri lainkaan levytetty joitakin poikkeuksia lukuunottamatta vaan hienot säveltäjätuotannot kuten Aaltonen Hiroshima sinfonioineen on joutunut uppounohduksiin Erkki Melartinin sinfonioiden uusien editioiden levyttämisestä puhumattakaan jota saamme vielä odottaa.

Anonyymi kirjoitti:

Englannin kielisen "kaikki musiikki" sivuston mukaan Erkki Aaltonen oli yksi suomen originelleimpia säveltäjiä.

Muuan kriitikko kirjoitti että "Suomessa on vuosien mittaan ollut niin paljon kulttuuritahtoa, että tärkein osa tärkeimmästä musiikkiperinnöstämme on saatu dokumentoitua levylle. Liekö kulttuuritahto säilynyt ennallaan mutta tärkeä musiikkiperintö loppunut, kun levylle on nyt dokumentoitu myös Juhani Pohjanmiehen piano- ja urkusävellyksiä."

Kummallinen väite kun ottaa huomioon että mm. Saikkolan, Aaltosen, Fougstedtin, Tuukkasen, Fordellin, Pesosen, Karjalaisen, Härkösen, Törnen, Pylkkäsen, Launiksen laajamuotoisia teoksia kuten sinfonioita, sinfonisia runoja ja oopperoita ei ole juuri lainkaan levytetty joitakin poikkeuksia lukuunottamatta vaan hienot säveltäjätuotannot kuten Aaltonen Hiroshima sinfonioineen on joutunut uppounohduksiin Erkki Melartinin sinfonioiden uusien editioiden levyttämisestä puhumattakaan jota saamme vielä odottaa.

Anonyymi kirjoitti:

Englannin kielisen "kaikki musiikki" sivuston mukaan Erkki Aaltonen oli yksi suomen originelleimpia säveltäjiä.

Muuan kriitikko kirjoitti että "Suomessa on vuosien mittaan ollut niin paljon kulttuuritahtoa, että tärkein osa tärkeimmästä musiikkiperinnöstämme on saatu dokumentoitua levylle. Liekö kulttuuritahto säilynyt ennallaan mutta tärkeä musiikkiperintö loppunut, kun levylle on nyt dokumentoitu myös Juhani Pohjanmiehen piano- ja urkusävellyksiä."

Kummallinen väite kun ottaa huomioon että mm. Saikkolan, Aaltosen, Fougstedtin, Tuukkasen, Fordellin, Pesosen, Karjalaisen, Härkösen, Törnen, Pylkkäsen, Launiksen laajamuotoisia teoksia kuten sinfonioita, sinfonisia runoja ja oopperoita ei ole juuri lainkaan levytetty joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta vaan hienot säveltäjätuotannot kuten Aaltonen Hiroshima sinfonioineen on joutunut uppounohduksiin Erkki Melartinin sinfonioiden uusien editioiden levyttämisestä puhumattakaan jota saamme vielä odottaa.

Anonyymi kirjoitti:

Englannin kielisen "kaikki musiikki" sivuston mukaan Erkki Aaltonen oli yksi suomen originelleimpia säveltäjiä.

Muuan kriitikko kirjoitti että "Suomessa on vuosien mittaan ollut niin paljon kulttuuritahtoa, että tärkein osa tärkeimmästä musiikkiperinnöstämme on saatu dokumentoitua levylle. Liekö kulttuuritahto säilynyt ennallaan mutta tärkeä musiikkiperintö loppunut, kun levylle on nyt dokumentoitu myös Juhani Pohjanmiehen piano- ja urkusävellyksiä."

Kummallinen väite kun ottaa huomioon että mm. Saikkolan, Aaltosen, Fougstedtin, Tuukkasen, Fordellin, Pesosen, Karjalaisen, Härkösen, Törnen, Pylkkäsen, Launiksen laajamuotoisia teoksia kuten sinfonioita, sinfonisia runoja ja oopperoita ei ole juuri lainkaan levytetty joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta vaan hienot säveltäjätuotannot kuten Aaltonen Hiroshima sinfonioineen on joutunut uppounohduksiin Erkki Melartinin sinfonioiden uusien editioiden levyttämisestä puhumattakaan jota saamme vielä odottaa.

Anonyymi kirjoitti:

Sinähän puhut ihan potaskaa sillä Aaltosen musiikkia on esitetty paljon myös kansainvälisillä ja ulkomaisilla estradeilla mutta nykyään hän on törkeällä tavalla joutunut unohduksen johteeksi loistavasti orkestroiduista sinfonioistaan huolimatta jotka ylittävät tuoreessa keksinnässään ja taitavassa äänenvärien käytössään sibeliuksen köyhän miehen sinfonikkoutta muistuttavan sävelpuhunnan. Minusta Sibeliuksen kansallisromanttinen puskafarssia lähentelevä sävelpuhuntansa voisi hyvin edustaa jotakin kakkosdivaritason sarjaa sillä niin luotaantyöntävää on hänen frigidi ja askeettinen ilmaisunsa kun Erkin kansansinfoniassa kuullaan myös korvia hemmottelevia wagnerilaisia sointimassojakin..

Lue lisää

"Sibeliuksen puskafarssia lähentelevä sävelpuhuntansa"?

-No mutta tuohan todistaa että Sibelius oli räpinkin suhteen paljon edellä aikaansa jos olet löytänyt hänen musiikistaan puhuntaa.

"Sinähän puhut ihan potaskaa sillä Aaltosen musiikkia on esitetty paljon myös kansainvälisillä ja ulkomaisilla estradeilla"

-Tosin "puskafarssi" Sibeliusta on myös esitetty paljon kansainvälisillä ja ulkomaalaisilla estradeilla, ja esitetään yhä paljon, itseasiassa Sibeliusta esitetään niillä kansainvälisillä ja ulkomaalaisilla estradeilla joka vuosi enempi kuin Aaltosta ja muita pikkuoravia on niillä estradeilla esitetty kaikkina aikoina yhteensä.

Ja siihen että Sibeliusta ihan ulkomaillakin yhä ja aina vaan esitetään mutta Aaltosta ei on ehkäpä vain yksi syy. Koska Sibeliuksen musiikki joko on parempaa tai koetaan paremmaksi kuin Aaltosen musiikki.

Anonyymi kirjoitti:

"Sibeliuksen puskafarssia lähentelevä sävelpuhuntansa"?

-No mutta tuohan todistaa että Sibelius oli räpinkin suhteen paljon edellä aikaansa jos olet löytänyt hänen musiikistaan puhuntaa.

"Sinähän puhut ihan potaskaa sillä Aaltosen musiikkia on esitetty paljon myös kansainvälisillä ja ulkomaisilla estradeilla"

-Tosin "puskafarssi" Sibeliusta on myös esitetty paljon kansainvälisillä ja ulkomaalaisilla estradeilla, ja esitetään yhä paljon, itseasiassa Sibeliusta esitetään niillä kansainvälisillä ja ulkomaalaisilla estradeilla joka vuosi enempi kuin Aaltosta ja muita pikkuoravia on niillä estradeilla esitetty kaikkina aikoina yhteensä.

Ja siihen että Sibeliusta ihan ulkomaillakin yhä ja aina vaan esitetään mutta Aaltosta ei on ehkäpä vain yksi syy. Koska Sibeliuksen musiikki joko on parempaa tai koetaan paremmaksi kuin Aaltosen musiikki.

Lue lisää

Esimerkiksi haluaisin mainita Erkki Aaltosen 2. sinfonian jossa perinteisen tonaalisuuden lisäksi ajoittainen kromatiikka varsinkin atonaalisessa fuugateemassa viittaa aina dodekafoniaan asti ja kuten sanoin kuulleeni siitä , joitakin tahteja alusta, puolivälistä ja lopusta, mutta niin menestyneitä kuin ne ja varsinkin numero 2 olivatkin kaikissa itä-euroopan maissa ja japanissa jossa aaltonen miellettiin vasemmistolaiseksi säveltäjäksi ajaessaan musiikillaan aktiivisesti rauhan aatetta josta varsinkin hiroshima sinfonia on konkreettisin todiste,

Populaarisuutta tavoitteleva, merikantolaisesta uusklassisuutta enteilevästä tanhullisuudesta, Wagnerin orkesterimassoista ja Beethovenin (Sic! ikonen) pastoraalisinfoniasta vaikutteita yhdistelevä 3. ns. kansansinfonia karakteristisine väliotsikoineen on hyvin koossa pysyvä ja muodoltaan ehyt teos jossa siis hänen esim. Hämeenlinna orkesterirunoelmastaan ilmenevät Sibelius-vaikutteet ovat jo hyvästelty Aaltosen lähtiessä omille teilleen taiteilijana

Vaikka sinfonian kromaattinen myrsky scherzossa, matalien jousien mollisävyt, Finlandiaan assosioituvat hymniainekset vielä sibeliukseen hiukan 2. sinfoniassa viittaavatkin jos kohta myös Shostakovitsille tyypilliset groteskit marssirytmit ja fanfaarit tai anakronistisesti reinikulta-alkusoitossa ilmenevä eräänlainen minimalismi sekä itsenäisten äänten polyfonia monissa fuugissa ja fugatoissa jotka ovat 20-vuoden työn tuloksena saavutetun osaamisen summa vielä esikuvistaan kertovatkin kypsyneet kuitenkin jo hyvin persoonalliseksi synteesiksi

Yhä eteenpäin ja uusia ilmenemismuotoja mm. ohjelmallisilta tendensseltään vitalistisuudeltaan ja visuaalisuudellaan tuukkasella saavasta korkeimmasta absoluuttisesta sävellysmuodosta sinfoniasta täydellisimpänä muotoilmentymänä joksi sitä on luonnehdittu länsimaisen taiteen historiassa sinänsä Aaltosen Erkin tehokkaissa sinfonisissa jaksoissa, jotka jäävät salmenharan mielestä muodoltaan vain hiukan hajanaisiksi.

Mutta tässäkin voimme selvästi havaita kuinka sinfonian kehityskaari etääntyi ja jatkoi kulkuaan paljon yli Sibeliusen luoman horisontin tulevien säveltäjien jalostaessa edelleen Madetojalta ja Sibeltä perittyjä vaikutteita orkesrointitaidon, ja orkestraalisten ilmaisu-ja keinovarojen yhä kehittyessä siitä johon ainolan erakko ja oopperamestari madetoja sen jättivät toki melartinin mahlerianismin ohella. .säveltäjä wessman toivoi toimittamassaan radio-ohjelmassa että kehittyneemmän orkestrisoiton myötä voisimme saada aaltosen sinfoniat uudelleen arvioitaviksi sen jälkeen kun 2. sinfonia kuultiin edellisen kerran tampere filharmoniassa 1998.

Sibeliuksen musiikki ei kuitenkaan objektiivisin kriteerein arvioitun
a olla lainkaan parempaa musiikkia kuin Aaltosen vaikka niin jotkut Aaltosen musiikkia tuntematta kuvittelevat.

Anonyymi kirjoitti:

"Sibeliuksen puskafarssia lähentelevä sävelpuhuntansa"?

-No mutta tuohan todistaa että Sibelius oli räpinkin suhteen paljon edellä aikaansa jos olet löytänyt hänen musiikistaan puhuntaa.

"Sinähän puhut ihan potaskaa sillä Aaltosen musiikkia on esitetty paljon myös kansainvälisillä ja ulkomaisilla estradeilla"

-Tosin "puskafarssi" Sibeliusta on myös esitetty paljon kansainvälisillä ja ulkomaalaisilla estradeilla, ja esitetään yhä paljon, itseasiassa Sibeliusta esitetään niillä kansainvälisillä ja ulkomaalaisilla estradeilla joka vuosi enempi kuin Aaltosta ja muita pikkuoravia on niillä estradeilla esitetty kaikkina aikoina yhteensä.

Ja siihen että Sibeliusta ihan ulkomaillakin yhä ja aina vaan esitetään mutta Aaltosta ei on ehkäpä vain yksi syy. Koska Sibeliuksen musiikki joko on parempaa tai koetaan paremmaksi kuin Aaltosen musiikki.

Lue lisää

Esimerkiksi haluaisin mainita Erkki Aaltosen 2. sinfonian jossa perinteisen tonaalisuuden lisäksi ajoittainen kromatiikka varsinkin atonaalisessa fuugateemassa viittaa aina dodekafoniaan asti ja kuten sanoin kuulleeni siitä , joitakin tahteja alusta, puolivälistä ja lopusta, mutta niin menestyneitä kuin ne ja varsinkin numero 2 olivatkin kaikissa itä-euroopan maissa ja japanissa jossa aaltonen miellettiin vasemmistolaiseksi säveltäjäksi ajaessaan musiikillaan aktiivisesti rauhan aatetta josta varsinkin hiroshima sinfonia on konkreettisin todiste,

Populaarisuutta tavoitteleva, merikantolaisesta uusklassisuutta enteilevästä tanhullisuudesta, Wagnerin orkesterimassoista ja Beethovenin (Sic! ikonen) pastoraalisinfoniasta vaikutteita yhdistelevä 3. ns. kansansinfonia karakteristisine väliotsikoineen on hyvin koossa pysyvä ja muodoltaan ehyt teos jossa siis hänen esim. Hämeenlinna orkesterirunoelmastaan ilmenevät Sibelius-vaikutteet ovat jo hyvästelty Aaltosen lähtiessä omille teilleen taiteilijana

Vaikka sinfonian kromaattinen myrsky scherzossa, matalien jousien mollisävyt, Finlandiaan assosioituvat hymniainekset vielä sibeliukseen hiukan 2. sinfoniassa viittaavatkin jos kohta myös Shostakovitsille tyypilliset groteskit marssirytmit ja fanfaarit tai anakronistisesti reinikulta-alkusoitossa ilmenevä eräänlainen minimalismi sekä itsenäisten äänten polyfonia monissa fuugissa ja fugatoissa jotka ovat 20-vuoden työn tuloksena saavutetun osaamisen summa vielä esikuvistaan kertovatkin kypsyneet kuitenkin jo hyvin persoonalliseksi synteesiksi

Yhä eteenpäin ja uusia ilmenemismuotoja mm. ohjelmallisilta tendensseltään vitalistisuudeltaan ja visuaalisuudellaan tuukkasella saavasta korkeimmasta absoluuttisesta sävellysmuodosta sinfoniasta täydellisimpänä muotoilmentymänä joksi sitä on luonnehdittu länsimaisen taiteen historiassa sinänsä Aaltosen Erkin tehokkaissa sinfonisissa jaksoissa, jotka jäävät salmenharan mielestä muodoltaan vain hiukan hajanaisiksi.

Mutta tässäkin voimme selvästi havaita kuinka sinfonian kehityskaari etääntyi ja jatkoi kulkuaan paljon yli Sibeliusen luoman horisontin tulevien säveltäjien jalostaessa edelleen Madetojalta ja Sibeltä perittyjä vaikutteita orkesrointitaidon, ja orkestraalisten ilmaisu-ja keinovarojen yhä kehittyessä siitä johon ainolan erakko ja oopperamestari madetoja sen jättivät toki melartinin mahlerianismin ohella. .säveltäjä wessman toivoi toimittamassaan radio-ohjelmassa että kehittyneemmän orkestrisoiton myötä voisimme saada aaltosen sinfoniat uudelleen arvioitaviksi sen jälkeen kun 2. sinfonia kuultiin edellisen kerran tampere filharmoniassa 1998.

Sibeliuksen musiikki ei kuitenkaan objektiivisin kriteerein arvioitun
a olla lainkaan parempaa musiikkia kuin Aaltosen vaikka niin jotkut Aaltosen musiikkia tuntematta kuvittelevat.

Anonyymi kirjoitti:

"Sibeliuksen puskafarssia lähentelevä sävelpuhuntansa"?

-No mutta tuohan todistaa että Sibelius oli räpinkin suhteen paljon edellä aikaansa jos olet löytänyt hänen musiikistaan puhuntaa.

"Sinähän puhut ihan potaskaa sillä Aaltosen musiikkia on esitetty paljon myös kansainvälisillä ja ulkomaisilla estradeilla"

-Tosin "puskafarssi" Sibeliusta on myös esitetty paljon kansainvälisillä ja ulkomaalaisilla estradeilla, ja esitetään yhä paljon, itseasiassa Sibeliusta esitetään niillä kansainvälisillä ja ulkomaalaisilla estradeilla joka vuosi enempi kuin Aaltosta ja muita pikkuoravia on niillä estradeilla esitetty kaikkina aikoina yhteensä.

Ja siihen että Sibeliusta ihan ulkomaillakin yhä ja aina vaan esitetään mutta Aaltosta ei on ehkäpä vain yksi syy. Koska Sibeliuksen musiikki joko on parempaa tai koetaan paremmaksi kuin Aaltosen musiikki.

Lue lisää

Esimerkiksi haluaisin mainita Erkki Aaltosen 2. sinfonian jossa perinteisen tonaalisuuden lisäksi ajoittainen kromatiikka varsinkin atonaalisessa fuugateemassa viittaa aina dodekafoniaan asti ja kuten sanoin kuulleeni siitä , joitakin tahteja alusta, puolivälistä ja lopusta, mutta niin menestyneitä kuin ne ja varsinkin numero 2 olivatkin kaikissa itä-euroopan maissa ja japanissa jossa aaltonen miellettiin vasemmistolaiseksi säveltäjäksi ajaessaan musiikillaan aktiivisesti rauhan aatetta josta varsinkin hiroshima sinfonia on konkreettisin todiste,

Populaarisuutta tavoitteleva, merikantolaisesta uusklassisuutta enteilevästä tanhullisuudesta, Wagnerin orkesterimassoista ja Beethovenin (Sic! ikonen) pastoraalisinfoniasta vaikutteita yhdistelevä 3. ns. kansansinfonia karakteristisine väliotsikoineen on hyvin koossa pysyvä ja muodoltaan ehyt teos jossa siis hänen esim. Hämeenlinna orkesterirunoelmastaan ilmenevät Sibelius-vaikutteet ovat jo hyvästelty Aaltosen lähtiessä omille teilleen taiteilijana

Vaikka sinfonian kromaattinen myrsky scherzossa, matalien jousien mollisävyt, Finlandiaan assosioituvat hymniainekset vielä sibeliukseen hiukan 2. sinfoniassa viittaavatkin jos kohta myös Shostakovitsille tyypilliset groteskit marssirytmit ja fanfaarit tai anakronistisesti Reininkulta-alkusoitossa ilmenevä eräänlainen minimalismi sekä itsenäisten äänten polyfonia monissa fuugissa ja fugatoissa jotka ovat 20-vuoden työn tuloksena saavutetun osaamisen summa vielä esikuvistaan kertovatkin kypsyneet kuitenkin jo hyvin persoonalliseksi synteesiksi

Yhä eteenpäin ja uusia ilmenemismuotoja mm. ohjelmallisilta tendensseiltään vitalistisuudeltaan ja visuaalisuudellaan Tuukkasella saavasta korkeimmasta absoluuttisesta sävellysmuodosta sinfoniasta täydellisimpänä muotoilmentymänä joksi sitä on luonnehdittu länsimaisen taiteen historiassa sinänsä Aaltosen Erkin tehokkaissa sinfonisissa jaksoissa, jotka jäävät salmenharan mielestä muodoltaan vain hiukan hajanaisiksi.

Mutta tässäkin voimme selvästi havaita kuinka sinfonian kehityskaari etääntyi ja jatkoi kulkuaan paljon yli Sibeliuksen luoman horisontin tulevien säveltäjien jalostaessa edelleen Madetojalta ja Sibeltä perittyjä vaikutteita orkestrointitaidon, ja orkestraalisten ilmaisu-ja keinovarojen yhä kehittyessä siitä johon Ainolan erakko ja oopperamestari Madetoja sen jättivät toki Melartinin mahlerianismin ohella. .säveltäjä Wessman toivoi toimittamassaan radio-ohjelmassa että kehittyneemmän orkesterisoiton myötä voisimme saada Aaltosen sinfoniat uudelleen arvioitaviksi sen jälkeen kun 2. sinfonia kuultiin edellisen kerran Tampere filharmoniassa 1998.

Sibeliuksen musiikki ei kuitenkaan objektiivisin kriteerein arvioitun
a olla lainkaan parempaa musiikkia kuin Aaltosen vaikka niin jotkut Aaltosen musiikkia tuntematta kuvittelevat.

Anonyymi kirjoitti:

"Sibeliuksen puskafarssia lähentelevä sävelpuhuntansa"?

-No mutta tuohan todistaa että Sibelius oli räpinkin suhteen paljon edellä aikaansa jos olet löytänyt hänen musiikistaan puhuntaa.

"Sinähän puhut ihan potaskaa sillä Aaltosen musiikkia on esitetty paljon myös kansainvälisillä ja ulkomaisilla estradeilla"

-Tosin "puskafarssi" Sibeliusta on myös esitetty paljon kansainvälisillä ja ulkomaalaisilla estradeilla, ja esitetään yhä paljon, itseasiassa Sibeliusta esitetään niillä kansainvälisillä ja ulkomaalaisilla estradeilla joka vuosi enempi kuin Aaltosta ja muita pikkuoravia on niillä estradeilla esitetty kaikkina aikoina yhteensä.

Ja siihen että Sibeliusta ihan ulkomaillakin yhä ja aina vaan esitetään mutta Aaltosta ei on ehkäpä vain yksi syy. Koska Sibeliuksen musiikki joko on parempaa tai koetaan paremmaksi kuin Aaltosen musiikki.

Lue lisää

Esimerkiksi haluaisin mainita Erkki Aaltosen 2. sinfonian jossa perinteisen tonaalisuuden lisäksi ajoittainen kromatiikka varsinkin atonaalisessa fuugateemassa viittaa aina dodekafoniaan asti ja kuten sanoin kuulleeni siitä , joitakin tahteja alusta, puolivälistä ja lopusta, mutta niin menestyneitä kuin ne ja varsinkin numero 2 olivatkin kaikissa itä-euroopan maissa ja japanissa jossa aaltonen miellettiin vasemmistolaiseksi säveltäjäksi ajaessaan musiikillaan aktiivisesti rauhan aatetta josta varsinkin hiroshima sinfonia on konkreettisin todiste,

Populaarisuutta tavoitteleva, merikantolaisesta uusklassisuutta enteilevästä tanhullisuudesta, Wagnerin orkesterimassoista ja Beethovenin (Sic! ikonen) pastoraalisinfoniasta vaikutteita yhdistelevä 3. ns. kansansinfonia karakteristisine väliotsikoineen on hyvin koossa pysyvä ja muodoltaan ehyt teos jossa siis hänen esim. Hämeenlinna orkesterirunoelmastaan ilmenevät Sibelius-vaikutteet ovat jo hyvästelty Aaltosen lähtiessä omille teilleen taiteilijana

Vaikka sinfonian kromaattinen myrsky scherzossa, matalien jousien mollisävyt, Finlandiaan assosioituvat hymniainekset vielä sibeliukseen hiukan 2. sinfoniassa viittaavatkin jos kohta myös Shostakovitsille tyypilliset groteskit marssirytmit ja fanfaarit tai anakronistisesti Reininkulta-alkusoitossa ilmenevä eräänlainen minimalismi sekä itsenäisten äänten polyfonia monissa fuugissa ja fugatoissa jotka ovat 20-vuoden työn tuloksena saavutetun osaamisen summa vielä esikuvistaan kertovatkin kypsyneet kuitenkin jo hyvin persoonalliseksi synteesiksi

Yhä eteenpäin ja uusia ilmenemismuotoja mm. ohjelmallisilta tendensseiltään vitalistisuudeltaan ja visuaalisuudellaan Tuukkasella saavasta korkeimmasta absoluuttisesta sävellysmuodosta sinfoniasta täydellisimpänä muotoilmentymänä joksi sitä on luonnehdittu länsimaisen taiteen historiassa sinänsä Aaltosen Erkin tehokkaissa sinfonisissa jaksoissa, jotka jäävät salmenharan mielestä muodoltaan vain hiukan hajanaisiksi.

Mutta tässäkin voimme selvästi havaita kuinka sinfonian kehityskaari etääntyi ja jatkoi kulkuaan paljon yli Sibeliuksen luoman horisontin tulevien säveltäjien jalostaessa edelleen Madetojalta ja Sibeltä perittyjä vaikutteita orkestrointitaidon, ja orkestraalisten ilmaisu-ja keinovarojen yhä kehittyessä siitä johon Ainolan erakko ja oopperamestari Madetoja sen jättivät toki Melartinin mahlerianismin ohella. .säveltäjä Wessman toivoi toimittamassaan radio-ohjelmassa että kehittyneemmän orkesterisoiton myötä voisimme saada Aaltosen sinfoniat uudelleen arvioitaviksi sen jälkeen kun 2. sinfonia kuultiin edellisen kerran Tampere filharmoniassa 1998.

Sibeliuksen musiikki ei kuitenkaan objektiivisin kriteerein arvioitun
a olla lainkaan parempaa musiikkia kuin Aaltosen vaikka niin jotkut Aaltosen musiikkia tuntematta kuvittelevat.

Anonyymi kirjoitti:

"Sibeliuksen puskafarssia lähentelevä sävelpuhuntansa"?

-No mutta tuohan todistaa että Sibelius oli räpinkin suhteen paljon edellä aikaansa jos olet löytänyt hänen musiikistaan puhuntaa.

"Sinähän puhut ihan potaskaa sillä Aaltosen musiikkia on esitetty paljon myös kansainvälisillä ja ulkomaisilla estradeilla"

-Tosin "puskafarssi" Sibeliusta on myös esitetty paljon kansainvälisillä ja ulkomaalaisilla estradeilla, ja esitetään yhä paljon, itseasiassa Sibeliusta esitetään niillä kansainvälisillä ja ulkomaalaisilla estradeilla joka vuosi enempi kuin Aaltosta ja muita pikkuoravia on niillä estradeilla esitetty kaikkina aikoina yhteensä.

Ja siihen että Sibeliusta ihan ulkomaillakin yhä ja aina vaan esitetään mutta Aaltosta ei on ehkäpä vain yksi syy. Koska Sibeliuksen musiikki joko on parempaa tai koetaan paremmaksi kuin Aaltosen musiikki.

Lue lisää

Esimerkiksi haluaisin mainita Erkki Aaltosen 2. sinfonian jossa perinteisen tonaalisuuden lisäksi ajoittainen kromatiikka varsinkin atonaalisessa fuugateemassa viittaa aina dodekafoniaan asti ja kuten sanoin kuulleeni siitä , joitakin tahteja alusta, puolivälistä ja lopusta, mutta niin menestyneitä kuin ne ja varsinkin numero 2 olivatkin kaikissa itä-euroopan maissa ja japanissa jossa aaltonen miellettiin vasemmistolaiseksi säveltäjäksi ajaessaan musiikillaan aktiivisesti rauhan aatetta josta varsinkin hiroshima sinfonia on konkreettisin todiste,

Populaarisuutta tavoitteleva, merikantolaisesta uusklassisuutta enteilevästä tanhullisuudesta, Wagnerin orkesterimassoista ja Beethovenin (Sic! ikonen) pastoraalisinfoniasta vaikutteita yhdistelevä 3. ns. kansansinfonia karakteristisine väliotsikoineen on hyvin koossa pysyvä ja muodoltaan ehyt teos jossa siis hänen esim. Hämeenlinna orkesterirunoelmastaan ilmenevät Sibelius-vaikutteet ovat jo hyvästelty Aaltosen lähtiessä omille teilleen taiteilijana

Vaikka sinfonian kromaattinen myrsky scherzossa, matalien jousien mollisävyt, Finlandiaan assosioituvat hymniainekset vielä sibeliukseen hiukan 2. sinfoniassa viittaavatkin jos kohta myös Shostakovitsille tyypilliset groteskit marssirytmit ja fanfaarit tai anakronistisesti Reininkulta-alkusoitossa ilmenevä eräänlainen minimalismi sekä itsenäisten äänten polyfonia monissa fuugissa ja fugatoissa jotka ovat 20-vuoden työn tuloksena saavutetun osaamisen summa vielä esikuvistaan kertovatkin kypsyneet kuitenkin jo hyvin persoonalliseksi synteesiksi

Yhä eteenpäin ja uusia ilmenemismuotoja mm. ohjelmallisilta tendensseiltään vitalistisuudeltaan ja visuaalisuudellaan Tuukkasella saavasta korkeimmasta absoluuttisesta sävellysmuodosta sinfoniasta täydellisimpänä muotoilmentymänä joksi sitä on luonnehdittu länsimaisen taiteen historiassa sinänsä Aaltosen Erkin tehokkaissa sinfonisissa jaksoissa, jotka jäävät salmenharan mielestä muodoltaan vain hiukan hajanaisiksi.

Mutta tässäkin voimme selvästi havaita kuinka sinfonian kehityskaari etääntyi ja jatkoi kulkuaan paljon yli Sibeliuksen luoman horisontin tulevien säveltäjien jalostaessa edelleen Madetojalta ja Sibeltä perittyjä vaikutteita orkestrointitaidon, ja orkestraalisten ilmaisu-ja keinovarojen yhä kehittyessä siitä johon Ainolan erakko ja oopperamestari Madetoja sen jättivät toki Melartinin mahlerianismin ohella. .säveltäjä Wessman toivoi toimittamassaan radio-ohjelmassa että kehittyneemmän orkesterisoiton myötä voisimme saada Aaltosen sinfoniat uudelleen arvioitaviksi sen jälkeen kun 2. sinfonia kuultiin edellisen kerran Tampere filharmoniassa 1998.

Sibeliuksen musiikki ei kuitenkaan objektiivisin kriteerein arvioitun
a olla lainkaan parempaa musiikkia kuin Aaltosen vaikka niin jotkut Aaltosen musiikkia tuntematta kuvittelevat.

Anonyymi kirjoitti:

"Sibeliuksen puskafarssia lähentelevä sävelpuhuntansa"?

-No mutta tuohan todistaa että Sibelius oli räpinkin suhteen paljon edellä aikaansa jos olet löytänyt hänen musiikistaan puhuntaa.

"Sinähän puhut ihan potaskaa sillä Aaltosen musiikkia on esitetty paljon myös kansainvälisillä ja ulkomaisilla estradeilla"

-Tosin "puskafarssi" Sibeliusta on myös esitetty paljon kansainvälisillä ja ulkomaalaisilla estradeilla, ja esitetään yhä paljon, itseasiassa Sibeliusta esitetään niillä kansainvälisillä ja ulkomaalaisilla estradeilla joka vuosi enempi kuin Aaltosta ja muita pikkuoravia on niillä estradeilla esitetty kaikkina aikoina yhteensä.

Ja siihen että Sibeliusta ihan ulkomaillakin yhä ja aina vaan esitetään mutta Aaltosta ei on ehkäpä vain yksi syy. Koska Sibeliuksen musiikki joko on parempaa tai koetaan paremmaksi kuin Aaltosen musiikki.

Lue lisää

Pikkuoraviako muka? Mahdatko koskaan olla kuullut Aaltosen mestarillisia sinfonioita tai muiden Sibeliusta suurempien sinfonikkojen joiden sinfonioissa on orkestraalista voimaa enemmän kuin Sibeliuksen askeettisissa ja kirjoitustavaltaan lähes kamarimusiikillisissa ja frigideissä sinfonioissa joista eivät puhu mitkään suuret intohimot kuten usein Melartinilla joiden sinfonioissa on myös laajuutta enemmän kuin Sibeliuksen sangen ekonomisissa ja kompakteissa teoksissa joiden teema-aines on varsin triviaalia ja banaalia Sibeliuksen omaamatta kykyä luoda heti keralla kompleksisempia ja jatkuvampia laajakaarisia ja pitkälinjaisia romanttisia lauluteemoja kuten esim. Melartin ja Tuukkanen. Sibelius on mittasuhteiltaan vaatimattomien sinfonioiden luojana pikemminkin se pikkuorava joka ei pärjää vertailussa mahleriaanisella Melartinille jos hänen sinfonioidensa uusia editioita saisi kuullakseen levyltä.

Anonyymi kirjoitti:

Pikkuoraviako muka? Mahdatko koskaan olla kuullut Aaltosen mestarillisia sinfonioita tai muiden Sibeliusta suurempien sinfonikkojen joiden sinfonioissa on orkestraalista voimaa enemmän kuin Sibeliuksen askeettisissa ja kirjoitustavaltaan lähes kamarimusiikillisissa ja frigideissä sinfonioissa joista eivät puhu mitkään suuret intohimot kuten usein Melartinilla joiden sinfonioissa on myös laajuutta enemmän kuin Sibeliuksen sangen ekonomisissa ja kompakteissa teoksissa joiden teema-aines on varsin triviaalia ja banaalia Sibeliuksen omaamatta kykyä luoda heti keralla kompleksisempia ja jatkuvampia laajakaarisia ja pitkälinjaisia romanttisia lauluteemoja kuten esim. Melartin ja Tuukkanen. Sibelius on mittasuhteiltaan vaatimattomien sinfonioiden luojana pikemminkin se pikkuorava joka ei pärjää vertailussa mahleriaanisella Melartinille jos hänen sinfonioidensa uusia editioita saisi kuullakseen levyltä.

Lue lisää

"Ahti Sonnisen merkittävin Kalevalaa sivuava sävellys ja ylipäänsä hänen pääteoksensa on kolmentoista vuoden sävellystyön jälkeen vuonna 1972 valmistunut Suomalainen messiadi.
Säveltäjä tilasi messiadin tekstin vuonna 1958 Martti Haaviolta, joka kokosi tekstiksi vanhoja pakanakristillisiä legendarunoja, käyttäen ensisijaisesti pohjana toimittamaansa kansanrunovalikoimaa Kirjokansi. Messiadin runot ovat siis vanhoja kalevalamittaisia toisintoja Raamatun joulunajan ja pääsiäisen tapahtumista. Sävellyksessä pyritään yhdistämään vanhempaa, pakanallista maailmankuvaa kristillisyyden eri ilmenemismuotoihin, kuten herännäisyyteen, ortodoksisuuteen ja vähäisemmässä määrin myös roomalaiskatolisuuteen. Siten se perustuu eri uskontojen ekumenialle ja pyrkii yleisemmällä tasolla kuvastamaan uskon ja epäuskon välisen kamppailun vaikeutta.
Suomalainen messiadi on sävelletty sopraano- ja baritonisolistille, sekakuorolle, poikakuorolle ja pienehkölle orkesterille. Teoksen musiikillinen materiaali on moninaista, vaihdellen arkaaisesta tonaalisesta kuorotyylistä modernimpiin sävellysteknisiin keinovaroihin. Säveltäjälleen se oli keskeisen tärkeä teos: Sonninen koki Suomalaisen messiadin elämäntyönään, joka muodostaisi jatkon ja kristalloituman menneitten sukupolvien hengelliselle kilvoitukselle. Ennen kantaesitystä hän totesi: ”Sen tähden – vaikka kritiikki sanoisi teoksesta mitä tahansa – olen levollisella mielellä. Minulle on suotu osa luoda jotain kestävää arvoa omaavaa…!”" (Aho)

Anonyymi kirjoitti:

Pikkuoraviako muka? Mahdatko koskaan olla kuullut Aaltosen mestarillisia sinfonioita tai muiden Sibeliusta suurempien sinfonikkojen joiden sinfonioissa on orkestraalista voimaa enemmän kuin Sibeliuksen askeettisissa ja kirjoitustavaltaan lähes kamarimusiikillisissa ja frigideissä sinfonioissa joista eivät puhu mitkään suuret intohimot kuten usein Melartinilla joiden sinfonioissa on myös laajuutta enemmän kuin Sibeliuksen sangen ekonomisissa ja kompakteissa teoksissa joiden teema-aines on varsin triviaalia ja banaalia Sibeliuksen omaamatta kykyä luoda heti keralla kompleksisempia ja jatkuvampia laajakaarisia ja pitkälinjaisia romanttisia lauluteemoja kuten esim. Melartin ja Tuukkanen. Sibelius on mittasuhteiltaan vaatimattomien sinfonioiden luojana pikemminkin se pikkuorava joka ei pärjää vertailussa mahleriaanisella Melartinille jos hänen sinfonioidensa uusia editioita saisi kuullakseen levyltä.

Lue lisää

"Ahti Sonnisen merkittävin Kalevalaa sivuava sävellys ja ylipäänsä hänen pääteoksensa on kolmentoista vuoden sävellystyön jälkeen vuonna 1972 valmistunut Suomalainen messiadi.
Säveltäjä tilasi messiadin tekstin vuonna 1958 Martti Haaviolta, joka kokosi tekstiksi vanhoja pakanakristillisiä legendarunoja, käyttäen ensisijaisesti pohjana toimittamaansa kansanrunovalikoimaa Kirjokansi. Messiadin runot ovat siis vanhoja kalevalamittaisia toisintoja Raamatun joulunajan ja pääsiäisen tapahtumista. Sävellyksessä pyritään yhdistämään vanhempaa, pakanallista maailmankuvaa kristillisyyden eri ilmenemismuotoihin, kuten herännäisyyteen, ortodoksisuuteen ja vähäisemmässä määrin myös roomalaiskatolisuuteen. Siten se perustuu eri uskontojen ekumenialle ja pyrkii yleisemmällä tasolla kuvastamaan uskon ja epäuskon välisen kamppailun vaikeutta.
Suomalainen messiadi on sävelletty sopraano- ja baritonisolistille, sekakuorolle, poikakuorolle ja pienehkölle orkesterille. Teoksen musiikillinen materiaali on moninaista, vaihdellen arkaaisesta tonaalisesta kuorotyylistä modernimpiin sävellysteknisiin keinovaroihin. Säveltäjälleen se oli keskeisen tärkeä teos: Sonninen koki Suomalaisen messiadin elämäntyönään, joka muodostaisi jatkon ja kristalloituman menneitten sukupolvien hengelliselle kilvoitukselle. Ennen kantaesitystä hän totesi: ”Sen tähden – vaikka kritiikki sanoisi teoksesta mitä tahansa – olen levollisella mielellä. Minulle on suotu osa luoda jotain kestävää arvoa omaavaa…!”" (Aho)

Anonyymi kirjoitti:

Pikkuoraviako muka? Mahdatko koskaan olla kuullut Aaltosen mestarillisia sinfonioita tai muiden Sibeliusta suurempien sinfonikkojen joiden sinfonioissa on orkestraalista voimaa enemmän kuin Sibeliuksen askeettisissa ja kirjoitustavaltaan lähes kamarimusiikillisissa ja frigideissä sinfonioissa joista eivät puhu mitkään suuret intohimot kuten usein Melartinilla joiden sinfonioissa on myös laajuutta enemmän kuin Sibeliuksen sangen ekonomisissa ja kompakteissa teoksissa joiden teema-aines on varsin triviaalia ja banaalia Sibeliuksen omaamatta kykyä luoda heti keralla kompleksisempia ja jatkuvampia laajakaarisia ja pitkälinjaisia romanttisia lauluteemoja kuten esim. Melartin ja Tuukkanen. Sibelius on mittasuhteiltaan vaatimattomien sinfonioiden luojana pikemminkin se pikkuorava joka ei pärjää vertailussa mahleriaanisella Melartinille jos hänen sinfonioidensa uusia editioita saisi kuullakseen levyltä.

Lue lisää

"Ahti Sonnisen merkittävin Kalevalaa sivuava sävellys ja ylipäänsä hänen pääteoksensa on kolmentoista vuoden sävellystyön jälkeen vuonna 1972 valmistunut Suomalainen messiadi.
Säveltäjä tilasi messiadin tekstin vuonna 1958 Martti Haaviolta, joka kokosi tekstiksi vanhoja pakanakristillisiä legendarunoja, käyttäen ensisijaisesti pohjana toimittamaansa kansanrunovalikoimaa Kirjokansi. Messiadin runot ovat siis vanhoja kalevalamittaisia toisintoja Raamatun joulunajan ja pääsiäisen tapahtumista. Sävellyksessä pyritään yhdistämään vanhempaa, pakanallista maailmankuvaa kristillisyyden eri ilmenemismuotoihin, kuten herännäisyyteen, ortodoksisuuteen ja vähäisemmässä määrin myös roomalaiskatolisuuteen. Siten se perustuu eri uskontojen ekumenialle ja pyrkii yleisemmällä tasolla kuvastamaan uskon ja epäuskon välisen kamppailun vaikeutta.
Suomalainen messiadi on sävelletty sopraano- ja baritonisolistille, sekakuorolle, poikakuorolle ja pienehkölle orkesterille. Teoksen musiikillinen materiaali on moninaista, vaihdellen arkaaisesta tonaalisesta kuorotyylistä modernimpiin sävellysteknisiin keinovaroihin. Säveltäjälleen se oli keskeisen tärkeä teos: Sonninen koki Suomalaisen messiadin elämäntyönään, joka muodostaisi jatkon ja kristalloituman menneitten sukupolvien hengelliselle kilvoitukselle. Ennen kantaesitystä hän totesi: ”Sen tähden – vaikka kritiikki sanoisi teoksesta mitä tahansa – olen levollisella mielellä. Minulle on suotu osa luoda jotain kestävää arvoa omaavaa…!”" (Aho)

Anonyymi kirjoitti:

Pikkuoraviako muka? Mahdatko koskaan olla kuullut Aaltosen mestarillisia sinfonioita tai muiden Sibeliusta suurempien sinfonikkojen joiden sinfonioissa on orkestraalista voimaa enemmän kuin Sibeliuksen askeettisissa ja kirjoitustavaltaan lähes kamarimusiikillisissa ja frigideissä sinfonioissa joista eivät puhu mitkään suuret intohimot kuten usein Melartinilla joiden sinfonioissa on myös laajuutta enemmän kuin Sibeliuksen sangen ekonomisissa ja kompakteissa teoksissa joiden teema-aines on varsin triviaalia ja banaalia Sibeliuksen omaamatta kykyä luoda heti keralla kompleksisempia ja jatkuvampia laajakaarisia ja pitkälinjaisia romanttisia lauluteemoja kuten esim. Melartin ja Tuukkanen. Sibelius on mittasuhteiltaan vaatimattomien sinfonioiden luojana pikemminkin se pikkuorava joka ei pärjää vertailussa mahleriaanisella Melartinille jos hänen sinfonioidensa uusia editioita saisi kuullakseen levyltä.

Lue lisää

"Ahti Sonnisen merkittävin Kalevalaa sivuava sävellys ja ylipäänsä hänen pääteoksensa on kolmentoista vuoden sävellystyön jälkeen vuonna 1972 valmistunut Suomalainen messiadi.
Säveltäjä tilasi messiadin tekstin vuonna 1958 Martti Haaviolta, joka kokosi tekstiksi vanhoja pakanakristillisiä legendarunoja, käyttäen ensisijaisesti pohjana toimittamaansa kansanrunovalikoimaa Kirjokansi. Messiadin runot ovat siis vanhoja kalevalamittaisia toisintoja Raamatun joulunajan ja pääsiäisen tapahtumista. Sävellyksessä pyritään yhdistämään vanhempaa, pakanallista maailmankuvaa kristillisyyden eri ilmenemismuotoihin, kuten herännäisyyteen, ortodoksisuuteen ja vähäisemmässä määrin myös roomalaiskatolisuuteen. Siten se perustuu eri uskontojen ekumenialle ja pyrkii yleisemmällä tasolla kuvastamaan uskon ja epäuskon välisen kamppailun vaikeutta.
Suomalainen messiadi on sävelletty sopraano- ja baritonisolistille, sekakuorolle, poikakuorolle ja pienehkölle orkesterille. Teoksen musiikillinen materiaali on moninaista, vaihdellen arkaaisesta tonaalisesta kuorotyylistä modernimpiin sävellysteknisiin keinovaroihin. Säveltäjälleen se oli keskeisen tärkeä teos: Sonninen koki Suomalaisen messiadin elämäntyönään, joka muodostaisi jatkon ja kristalloituman menneitten sukupolvien hengelliselle kilvoitukselle. Ennen kantaesitystä hän totesi: ”Sen tähden – vaikka kritiikki sanoisi teoksesta mitä tahansa – olen levollisella mielellä. Minulle on suotu osa luoda jotain kestävää arvoa omaavaa…!”" (Aho)

Anonyymi kirjoitti:

Pikkuoraviako muka? Mahdatko koskaan olla kuullut Aaltosen mestarillisia sinfonioita tai muiden Sibeliusta suurempien sinfonikkojen joiden sinfonioissa on orkestraalista voimaa enemmän kuin Sibeliuksen askeettisissa ja kirjoitustavaltaan lähes kamarimusiikillisissa ja frigideissä sinfonioissa joista eivät puhu mitkään suuret intohimot kuten usein Melartinilla joiden sinfonioissa on myös laajuutta enemmän kuin Sibeliuksen sangen ekonomisissa ja kompakteissa teoksissa joiden teema-aines on varsin triviaalia ja banaalia Sibeliuksen omaamatta kykyä luoda heti keralla kompleksisempia ja jatkuvampia laajakaarisia ja pitkälinjaisia romanttisia lauluteemoja kuten esim. Melartin ja Tuukkanen. Sibelius on mittasuhteiltaan vaatimattomien sinfonioiden luojana pikemminkin se pikkuorava joka ei pärjää vertailussa mahleriaanisella Melartinille jos hänen sinfonioidensa uusia editioita saisi kuullakseen levyltä.

Lue lisää

"Ahti Sonnisen merkittävin Kalevalaa sivuava sävellys ja ylipäänsä hänen pääteoksensa on kolmentoista vuoden sävellystyön jälkeen vuonna 1972 valmistunut Suomalainen messiadi.
Säveltäjä tilasi messiadin tekstin vuonna 1958 Martti Haaviolta, joka kokosi tekstiksi vanhoja pakanakristillisiä legendarunoja, käyttäen ensisijaisesti pohjana toimittamaansa kansanrunovalikoimaa Kirjokansi. Messiadin runot ovat siis vanhoja kalevalamittaisia toisintoja Raamatun joulunajan ja pääsiäisen tapahtumista. Sävellyksessä pyritään yhdistämään vanhempaa, pakanallista maailmankuvaa kristillisyyden eri ilmenemismuotoihin, kuten herännäisyyteen, ortodoksisuuteen ja vähäisemmässä määrin myös roomalaiskatolisuuteen. Siten se perustuu eri uskontojen ekumenialle ja pyrkii yleisemmällä tasolla kuvastamaan uskon ja epäuskon välisen kamppailun vaikeutta.
Suomalainen messiadi on sävelletty sopraano- ja baritonisolistille, sekakuorolle, poikakuorolle ja pienehkölle orkesterille. Teoksen musiikillinen materiaali on moninaista, vaihdellen arkaaisesta tonaalisesta kuorotyylistä modernimpiin sävellysteknisiin keinovaroihin. Säveltäjälleen se oli keskeisen tärkeä teos: Sonninen koki Suomalaisen messiadin elämäntyönään, joka muodostaisi jatkon ja kristalloituman menneitten sukupolvien hengelliselle kilvoitukselle. Ennen kantaesitystä hän totesi: ”Sen tähden – vaikka kritiikki sanoisi teoksesta mitä tahansa – olen levollisella mielellä. Minulle on suotu osa luoda jotain kestävää arvoa omaavaa…!”" (Aho)

Anonyymi kirjoitti:

Pikkuoraviako muka? Mahdatko koskaan olla kuullut Aaltosen mestarillisia sinfonioita tai muiden Sibeliusta suurempien sinfonikkojen joiden sinfonioissa on orkestraalista voimaa enemmän kuin Sibeliuksen askeettisissa ja kirjoitustavaltaan lähes kamarimusiikillisissa ja frigideissä sinfonioissa joista eivät puhu mitkään suuret intohimot kuten usein Melartinilla joiden sinfonioissa on myös laajuutta enemmän kuin Sibeliuksen sangen ekonomisissa ja kompakteissa teoksissa joiden teema-aines on varsin triviaalia ja banaalia Sibeliuksen omaamatta kykyä luoda heti keralla kompleksisempia ja jatkuvampia laajakaarisia ja pitkälinjaisia romanttisia lauluteemoja kuten esim. Melartin ja Tuukkanen. Sibelius on mittasuhteiltaan vaatimattomien sinfonioiden luojana pikemminkin se pikkuorava joka ei pärjää vertailussa mahleriaanisella Melartinille jos hänen sinfonioidensa uusia editioita saisi kuullakseen levyltä.

Lue lisää

"Ahti Sonnisen merkittävin Kalevalaa sivuava sävellys ja ylipäänsä hänen pääteoksensa on kolmentoista vuoden sävellystyön jälkeen vuonna 1972 valmistunut Suomalainen messiadi.
Säveltäjä tilasi messiadin tekstin vuonna 1958 Martti Haaviolta, joka kokosi tekstiksi vanhoja pakanakristillisiä legendarunoja, käyttäen ensisijaisesti pohjana toimittamaansa kansanrunovalikoimaa Kirjokansi. Messiadin runot ovat siis vanhoja kalevalamittaisia toisintoja Raamatun joulunajan ja pääsiäisen tapahtumista. Sävellyksessä pyritään yhdistämään vanhempaa, pakanallista maailmankuvaa kristillisyyden eri ilmenemismuotoihin, kuten herännäisyyteen, ortodoksisuuteen ja vähäisemmässä määrin myös roomalaiskatolisuuteen. Siten se perustuu eri uskontojen ekumenialle ja pyrkii yleisemmällä tasolla kuvastamaan uskon ja epäuskon välisen kamppailun vaikeutta.
Suomalainen messiadi on sävelletty sopraano- ja baritonisolistille, sekakuorolle, poikakuorolle ja pienehkölle orkesterille. Teoksen musiikillinen materiaali on moninaista, vaihdellen arkaaisesta tonaalisesta kuorotyylistä modernimpiin sävellysteknisiin keinovaroihin. Säveltäjälleen se oli keskeisen tärkeä teos: Sonninen koki Suomalaisen messiadin elämäntyönään, joka muodostaisi jatkon ja kristalloituman menneitten sukupolvien hengelliselle kilvoitukselle. Ennen kantaesitystä hän totesi: ”Sen tähden – vaikka kritiikki sanoisi teoksesta mitä tahansa – olen levollisella mielellä. Minulle on suotu osa luoda jotain kestävää arvoa omaavaa…!”" (Aho)

Anonyymi kirjoitti:

Pikkuoraviako muka? Mahdatko koskaan olla kuullut Aaltosen mestarillisia sinfonioita tai muiden Sibeliusta suurempien sinfonikkojen joiden sinfonioissa on orkestraalista voimaa enemmän kuin Sibeliuksen askeettisissa ja kirjoitustavaltaan lähes kamarimusiikillisissa ja frigideissä sinfonioissa joista eivät puhu mitkään suuret intohimot kuten usein Melartinilla joiden sinfonioissa on myös laajuutta enemmän kuin Sibeliuksen sangen ekonomisissa ja kompakteissa teoksissa joiden teema-aines on varsin triviaalia ja banaalia Sibeliuksen omaamatta kykyä luoda heti keralla kompleksisempia ja jatkuvampia laajakaarisia ja pitkälinjaisia romanttisia lauluteemoja kuten esim. Melartin ja Tuukkanen. Sibelius on mittasuhteiltaan vaatimattomien sinfonioiden luojana pikemminkin se pikkuorava joka ei pärjää vertailussa mahleriaanisella Melartinille jos hänen sinfonioidensa uusia editioita saisi kuullakseen levyltä.

Lue lisää

"Ahti Sonnisen merkittävin Kalevalaa sivuava sävellys ja ylipäänsä hänen pääteoksensa on kolmentoista vuoden sävellystyön jälkeen vuonna 1972 valmistunut Suomalainen messiadi.
Säveltäjä tilasi messiadin tekstin vuonna 1958 Martti Haaviolta, joka kokosi tekstiksi vanhoja pakanakristillisiä legendarunoja, käyttäen ensisijaisesti pohjana toimittamaansa kansanrunovalikoimaa Kirjokansi. Messiadin runot ovat siis vanhoja kalevalamittaisia toisintoja Raamatun joulunajan ja pääsiäisen tapahtumista. Sävellyksessä pyritään yhdistämään vanhempaa, pakanallista maailmankuvaa kristillisyyden eri ilmenemismuotoihin, kuten herännäisyyteen, ortodoksisuuteen ja vähäisemmässä määrin myös roomalaiskatolisuuteen. Siten se perustuu eri uskontojen ekumenialle ja pyrkii yleisemmällä tasolla kuvastamaan uskon ja epäuskon välisen kamppailun vaikeutta.
Suomalainen messiadi on sävelletty sopraano- ja baritonisolistille, sekakuorolle, poikakuorolle ja pienehkölle orkesterille. Teoksen musiikillinen materiaali on moninaista, vaihdellen arkaaisesta tonaalisesta kuorotyylistä modernimpiin sävellysteknisiin keinovaroihin. Säveltäjälleen se oli keskeisen tärkeä teos: Sonninen koki Suomalaisen messiadin elämäntyönään, joka muodostaisi jatkon ja kristalloituman menneitten sukupolvien hengelliselle kilvoitukselle. Ennen kantaesitystä hän totesi: ”Sen tähden – vaikka kritiikki sanoisi teoksesta mitä tahansa – olen levollisella mielellä. Minulle on suotu osa luoda jotain kestävää arvoa omaavaa…!”" (Aho)

Anonyymi kirjoitti:

Pikkuoraviako muka? Mahdatko koskaan olla kuullut Aaltosen mestarillisia sinfonioita tai muiden Sibeliusta suurempien sinfonikkojen joiden sinfonioissa on orkestraalista voimaa enemmän kuin Sibeliuksen askeettisissa ja kirjoitustavaltaan lähes kamarimusiikillisissa ja frigideissä sinfonioissa joista eivät puhu mitkään suuret intohimot kuten usein Melartinilla joiden sinfonioissa on myös laajuutta enemmän kuin Sibeliuksen sangen ekonomisissa ja kompakteissa teoksissa joiden teema-aines on varsin triviaalia ja banaalia Sibeliuksen omaamatta kykyä luoda heti keralla kompleksisempia ja jatkuvampia laajakaarisia ja pitkälinjaisia romanttisia lauluteemoja kuten esim. Melartin ja Tuukkanen. Sibelius on mittasuhteiltaan vaatimattomien sinfonioiden luojana pikemminkin se pikkuorava joka ei pärjää vertailussa mahleriaanisella Melartinille jos hänen sinfonioidensa uusia editioita saisi kuullakseen levyltä.

Lue lisää

"Ahti Sonnisen merkittävin Kalevalaa sivuava sävellys ja ylipäänsä hänen pääteoksensa on kolmentoista vuoden sävellystyön jälkeen vuonna 1972 valmistunut Suomalainen messiadi.
Säveltäjä tilasi messiadin tekstin vuonna 1958 Martti Haaviolta, joka kokosi tekstiksi vanhoja pakanakristillisiä legendarunoja, käyttäen ensisijaisesti pohjana toimittamaansa kansanrunovalikoimaa Kirjokansi. Messiadin runot ovat siis vanhoja kalevalamittaisia toisintoja Raamatun joulunajan ja pääsiäisen tapahtumista. Sävellyksessä pyritään yhdistämään vanhempaa, pakanallista maailmankuvaa kristillisyyden eri ilmenemismuotoihin, kuten herännäisyyteen, ortodoksisuuteen ja vähäisemmässä määrin myös roomalaiskatolisuuteen. Siten se perustuu eri uskontojen ekumenialle ja pyrkii yleisemmällä tasolla kuvastamaan uskon ja epäuskon välisen kamppailun vaikeutta.
Suomalainen messiadi on sävelletty sopraano- ja baritonisolistille, sekakuorolle, poikakuorolle ja pienehkölle orkesterille. Teoksen musiikillinen materiaali on moninaista, vaihdellen arkaaisesta tonaalisesta kuorotyylistä modernimpiin sävellysteknisiin keinovaroihin. Säveltäjälleen se oli keskeisen tärkeä teos: Sonninen koki Suomalaisen messiadin elämäntyönään, joka muodostaisi jatkon ja kristalloituman menneitten sukupolvien hengelliselle kilvoitukselle. Ennen kantaesitystä hän totesi: ”Sen tähden – vaikka kritiikki sanoisi teoksesta mitä tahansa – olen levollisella mielellä. Minulle on suotu osa luoda jotain kestävää arvoa omaavaa…!”" (Aho)

Anonyymi kirjoitti:

"Ahti Sonnisen merkittävin Kalevalaa sivuava sävellys ja ylipäänsä hänen pääteoksensa on kolmentoista vuoden sävellystyön jälkeen vuonna 1972 valmistunut Suomalainen messiadi.
Säveltäjä tilasi messiadin tekstin vuonna 1958 Martti Haaviolta, joka kokosi tekstiksi vanhoja pakanakristillisiä legendarunoja, käyttäen ensisijaisesti pohjana toimittamaansa kansanrunovalikoimaa Kirjokansi. Messiadin runot ovat siis vanhoja kalevalamittaisia toisintoja Raamatun joulunajan ja pääsiäisen tapahtumista. Sävellyksessä pyritään yhdistämään vanhempaa, pakanallista maailmankuvaa kristillisyyden eri ilmenemismuotoihin, kuten herännäisyyteen, ortodoksisuuteen ja vähäisemmässä määrin myös roomalaiskatolisuuteen. Siten se perustuu eri uskontojen ekumenialle ja pyrkii yleisemmällä tasolla kuvastamaan uskon ja epäuskon välisen kamppailun vaikeutta.
Suomalainen messiadi on sävelletty sopraano- ja baritonisolistille, sekakuorolle, poikakuorolle ja pienehkölle orkesterille. Teoksen musiikillinen materiaali on moninaista, vaihdellen arkaaisesta tonaalisesta kuorotyylistä modernimpiin sävellysteknisiin keinovaroihin. Säveltäjälleen se oli keskeisen tärkeä teos: Sonninen koki Suomalaisen messiadin elämäntyönään, joka muodostaisi jatkon ja kristalloituman menneitten sukupolvien hengelliselle kilvoitukselle. Ennen kantaesitystä hän totesi: ”Sen tähden – vaikka kritiikki sanoisi teoksesta mitä tahansa – olen levollisella mielellä. Minulle on suotu osa luoda jotain kestävää arvoa omaavaa…!”" (Aho)

Lue lisää

Mutta se ettei Sibelius säveltänyt musiikkia esim. kaatuneiden aseveljien muistolle ja kunniaksi mitä ilmeisimmin johtui vain Sibeliuksen suhteettoman suureksi kasvaneesta ja hänet säveltäjänä musertaneesta itsekritiikistään jota seurasi Ainolan hiljaisuudeksi kutsuttu vaihe ja 8. sinfonian suuret polttajaiset. Tästä syystä mitään muutakaan musiikkia hän ei sitten tuon takassa poltetun sinfonian käsikirjoitusaineiston lisäksi tuonut julkisuuteen eikä näin ottanut osaa maansa sotaponnistuksiin kuten niin monet muut isänmaalliset säveltäjät teoksillaan joita sota ja sen menetykset erityisesti koskettivat. En yhtään ihmettele että laadullisesti niin heikkoja ja emotionaalisesti niin köyhiä ja vähänsanovia sinfonioita säveltänyt säveltäjä heitti pyyhkeen kehään jo niin varhaisessa vaiheessa ollessaan luonnostelemassa vasta 8. sinfoniaansa kun hän katsoi ettei hänellä ole maailmalle enää mitään annettavaa ja sekin mikä hänen kynästään oli lähtenyt aiemmin oli sangen ala-arvoista musiikkia

Anonyymi kirjoitti:

Mutta se ettei Sibelius säveltänyt musiikkia esim. kaatuneiden aseveljien muistolle ja kunniaksi mitä ilmeisimmin johtui vain Sibeliuksen suhteettoman suureksi kasvaneesta ja hänet säveltäjänä musertaneesta itsekritiikistään jota seurasi Ainolan hiljaisuudeksi kutsuttu vaihe ja 8. sinfonian suuret polttajaiset. Tästä syystä mitään muutakaan musiikkia hän ei sitten tuon takassa poltetun sinfonian käsikirjoitusaineiston lisäksi tuonut julkisuuteen eikä näin ottanut osaa maansa sotaponnistuksiin kuten niin monet muut isänmaalliset säveltäjät teoksillaan joita sota ja sen menetykset erityisesti koskettivat. En yhtään ihmettele että laadullisesti niin heikkoja ja emotionaalisesti niin köyhiä ja vähänsanovia sinfonioita säveltänyt säveltäjä heitti pyyhkeen kehään jo niin varhaisessa vaiheessa ollessaan luonnostelemassa vasta 8. sinfoniaansa kun hän katsoi ettei hänellä ole maailmalle enää mitään annettavaa ja sekin mikä hänen kynästään oli lähtenyt aiemmin oli sangen ala-arvoista musiikkia

Lue lisää

No voi voi sitä Sibeliusta että se ei sävellellyt sota-aiheisia teoksia vaikka sota päättyi niinkin pian kuin vain 12 - 13 vuotta sen jälkeen kun Sibelius lakkasi säveltämästä ilmeisimmin käsien lisääntynen vapinan takia.

Mutta monet muut sitten kumminkin sota-aiheisia teoksia säveltelivät, mikä herättää kysymyksen kuinkahan niiden monien muiden säveltäjien sota-aiheiset teokset sitten auttoivat maata sotaponnistuksissa, varsinkin kun huomioi että ne kansakunnan sota ponnistukset tapahtuivat sota-aikana mutta ne harvojen kuulemat sota-aiheiset teokset ilmaantuivat vasta sodan jälkeen?

Kaikesta huolimatta kysyin eräältä naapurissa asuvalta ikijermulta että mites hänen sotimistaan jatkosodassa siellä jossain karjalan korvissa auttoi se että Ahti Sonninen sävelsi jonkun mukamas sotaa käsittelevän tai sivuavan teoksen vuosia ja vuosikymmeniä sodan jälkeen, niin se iki-jermu käski minun mennä muualle viduilemaan.

Anonyymi kirjoitti:

No voi voi sitä Sibeliusta että se ei sävellellyt sota-aiheisia teoksia vaikka sota päättyi niinkin pian kuin vain 12 - 13 vuotta sen jälkeen kun Sibelius lakkasi säveltämästä ilmeisimmin käsien lisääntynen vapinan takia.

Mutta monet muut sitten kumminkin sota-aiheisia teoksia säveltelivät, mikä herättää kysymyksen kuinkahan niiden monien muiden säveltäjien sota-aiheiset teokset sitten auttoivat maata sotaponnistuksissa, varsinkin kun huomioi että ne kansakunnan sota ponnistukset tapahtuivat sota-aikana mutta ne harvojen kuulemat sota-aiheiset teokset ilmaantuivat vasta sodan jälkeen?

Kaikesta huolimatta kysyin eräältä naapurissa asuvalta ikijermulta että mites hänen sotimistaan jatkosodassa siellä jossain karjalan korvissa auttoi se että Ahti Sonninen sävelsi jonkun mukamas sotaa käsittelevän tai sivuavan teoksen vuosia ja vuosikymmeniä sodan jälkeen, niin se iki-jermu käski minun mennä muualle viduilemaan.

Lue lisää

Kyllä meidän sotasankarisäveltäjät sävelsivät sota-aiheisia teoksia tai muuta absoluuttista musiikkia sota-aikanakin kuten esim. Pylkkänen, Karjalainen, Sonninen, Saikkola, Törne, Fougstedt ym. mutta Sibeliukselta ei vain ilmestynyt ainuttakaan teosta korpisotureittemme kunniaksi, muistoksi tai hengennostatukseksi mikä kyllä jättää hänet omaan arvoonsa epäisänmaallisena säveltäjänä joka ajatteli vain omaa eikä kansakunnan etua.

Anonyymi kirjoitti:

No voi voi sitä Sibeliusta että se ei sävellellyt sota-aiheisia teoksia vaikka sota päättyi niinkin pian kuin vain 12 - 13 vuotta sen jälkeen kun Sibelius lakkasi säveltämästä ilmeisimmin käsien lisääntynen vapinan takia.

Mutta monet muut sitten kumminkin sota-aiheisia teoksia säveltelivät, mikä herättää kysymyksen kuinkahan niiden monien muiden säveltäjien sota-aiheiset teokset sitten auttoivat maata sotaponnistuksissa, varsinkin kun huomioi että ne kansakunnan sota ponnistukset tapahtuivat sota-aikana mutta ne harvojen kuulemat sota-aiheiset teokset ilmaantuivat vasta sodan jälkeen?

Kaikesta huolimatta kysyin eräältä naapurissa asuvalta ikijermulta että mites hänen sotimistaan jatkosodassa siellä jossain karjalan korvissa auttoi se että Ahti Sonninen sävelsi jonkun mukamas sotaa käsittelevän tai sivuavan teoksen vuosia ja vuosikymmeniä sodan jälkeen, niin se iki-jermu käski minun mennä muualle viduilemaan.

Lue lisää

Säveltäjä Jean Sibeliuksen säveltämistyötä ratkaisevasti vaikeuttaneelle vapinalle jota hän lääkitsi alkoholilla on löytynyt hyvin todennäköinen lääketieteellinen syy. Kyseessä on "essentiaalinen vapina", jota on kutsuttu myös aktiovapinaksi ja ryhdyntävapinaksi. Myös valeriaana rauhoitti Sibeliuksen hermoja ja vähensi säveltäjän rauhattomuutta. Mutta kaikkein ratkaisevin syy Sibeliuksen sävellystyön lopettamiselle oli suunnattoman suureksi kasvanut itsekritiikki joka kahlitsi hänen luomistyötään ja sai säveltäjän tuhoamaan ilmeisesti valmiin 8. sinfonian käsikirjoitusaineiston jonka jälkeen hän joitakin tilapäisluonteisia pikkukappaleita lukuunottamatta lopetti säveltämisen.

Anonyymi kirjoitti:

Säveltäjä Jean Sibeliuksen säveltämistyötä ratkaisevasti vaikeuttaneelle vapinalle jota hän lääkitsi alkoholilla on löytynyt hyvin todennäköinen lääketieteellinen syy. Kyseessä on "essentiaalinen vapina", jota on kutsuttu myös aktiovapinaksi ja ryhdyntävapinaksi. Myös valeriaana rauhoitti Sibeliuksen hermoja ja vähensi säveltäjän rauhattomuutta. Mutta kaikkein ratkaisevin syy Sibeliuksen sävellystyön lopettamiselle oli suunnattoman suureksi kasvanut itsekritiikki joka kahlitsi hänen luomistyötään ja sai säveltäjän tuhoamaan ilmeisesti valmiin 8. sinfonian käsikirjoitusaineiston jonka jälkeen hän joitakin tilapäisluonteisia pikkukappaleita lukuunottamatta lopetti säveltämisen.

Lue lisää

"Jatkosodan aikana kotimaisia kantaesityksiä Helsingin kaupunginorkesterilla oli runsaasti mm. Ahti Sonnisen Itä karjalainen sarja, Tauno Pylkkäsen Sankarimarssi ja Väinö Raition Voiton hymni jne.

Sota-ajan ohjelmistoissa kymmenen esitetyimmän säveltäjän listalle on jollekin yksittäiselle kaudelle mahtunut suomalaisista säveltäjänimistä sellaisia kuin Kalervo Tuukkanen (1909–1979), Nils Lerche (1905–1986), Sulho Ranta (1901–1960), Tauno Pylkkänen (1918–1980) ja Väinö Pesola (1886–1966). Heille oli omistettu yksittäisiä sävellyskonsertteja, joiden myötä useampi teos on tullut yhdessä ainoassa konsertissa esille ja tästä syystä säveltäjän nimi on päätynyt kyseisenä vuonna soitetuimpien listalle. Konserttikaudelta 1942–1943 suomalaissäveltäjistä poikkeuksellisesti teosesitysten määrillä erottuu Selim Palmgren, joka on tuona kautena päätynyt tilastokakkoseksi heti Sibeliuksen jälkeen. Esitysten yhteislukemasta 23 kuitenkin pelkästään 15 esitystä koostuu Palmgrenin kaikki viisi pianokonserttoa sisältäneestä konsertista, joka ensimmäisen konsertin suuren suosion seurauksena toistettiin vielä kaksi kertaa. (Liite 1; Liite 3.)

Mikä oli sotavuosina suomalaisen ja ulkomaisen ohjelmiston suhde ja muuttuiko se verrattuna edeltäviin vuosiin? Suomalaisten teosten osuus 1930-luvun loppupuolen ohjelmistoissa oli keskimäärin 40 % ja heti kaudella 1939–1940 se nousi 15 prosenttiyksikköä ollen yli puolet kaikista teosten esityksistä. Välirauhan aikana konserttikaudella 1940–1941 suomalaisten teosten esityksiä oli tasan puolet kaikista esitetyistä teoksista."

Anonyymi kirjoitti:

"Jatkosodan aikana kotimaisia kantaesityksiä Helsingin kaupunginorkesterilla oli runsaasti mm. Ahti Sonnisen Itä karjalainen sarja, Tauno Pylkkäsen Sankarimarssi ja Väinö Raition Voiton hymni jne.

Sota-ajan ohjelmistoissa kymmenen esitetyimmän säveltäjän listalle on jollekin yksittäiselle kaudelle mahtunut suomalaisista säveltäjänimistä sellaisia kuin Kalervo Tuukkanen (1909–1979), Nils Lerche (1905–1986), Sulho Ranta (1901–1960), Tauno Pylkkänen (1918–1980) ja Väinö Pesola (1886–1966). Heille oli omistettu yksittäisiä sävellyskonsertteja, joiden myötä useampi teos on tullut yhdessä ainoassa konsertissa esille ja tästä syystä säveltäjän nimi on päätynyt kyseisenä vuonna soitetuimpien listalle. Konserttikaudelta 1942–1943 suomalaissäveltäjistä poikkeuksellisesti teosesitysten määrillä erottuu Selim Palmgren, joka on tuona kautena päätynyt tilastokakkoseksi heti Sibeliuksen jälkeen. Esitysten yhteislukemasta 23 kuitenkin pelkästään 15 esitystä koostuu Palmgrenin kaikki viisi pianokonserttoa sisältäneestä konsertista, joka ensimmäisen konsertin suuren suosion seurauksena toistettiin vielä kaksi kertaa. (Liite 1; Liite 3.)

Mikä oli sotavuosina suomalaisen ja ulkomaisen ohjelmiston suhde ja muuttuiko se verrattuna edeltäviin vuosiin? Suomalaisten teosten osuus 1930-luvun loppupuolen ohjelmistoissa oli keskimäärin 40 % ja heti kaudella 1939–1940 se nousi 15 prosenttiyksikköä ollen yli puolet kaikista teosten esityksistä. Välirauhan aikana konserttikaudella 1940–1941 suomalaisten teosten esityksiä oli tasan puolet kaikista esitetyistä teoksista."

Lue lisää

Ja ainoat sota-ajan sävellykset jotka ovat jääneet kansakunnan muistiin oli Topi Kärjen Siks oon mä suruinen ja Liljankukka. Jotka toki ovat hienoja lauluja, mutta miten ne edistivät sotaponnistuksia, varsinkin kun ne ensi levytettiin vasta sodan päätyttyä, sitä en tiedä. Mutta varmaan niin kumminkin oli jos Sonnisen 1950-luvulla tehdyt teokset muka auttoi maata ja kansaa 1940-luvun alkupuolen sotaponnistuksissa kuten anti-Sibelius-Johadisti meille tiesi kertoa.

Muuan Kärjen sota-ajan lauluista oli tekstiltään hiukka arveluttava Anun Anuksessa. joka ei juurikaan radio soittoaikaa saanut vaikka oli rintamailtamissa suht' suosittu.

Anonyymi kirjoitti:

Ja ainoat sota-ajan sävellykset jotka ovat jääneet kansakunnan muistiin oli Topi Kärjen Siks oon mä suruinen ja Liljankukka. Jotka toki ovat hienoja lauluja, mutta miten ne edistivät sotaponnistuksia, varsinkin kun ne ensi levytettiin vasta sodan päätyttyä, sitä en tiedä. Mutta varmaan niin kumminkin oli jos Sonnisen 1950-luvulla tehdyt teokset muka auttoi maata ja kansaa 1940-luvun alkupuolen sotaponnistuksissa kuten anti-Sibelius-Johadisti meille tiesi kertoa.

Muuan Kärjen sota-ajan lauluista oli tekstiltään hiukka arveluttava Anun Anuksessa. joka ei juurikaan radio soittoaikaa saanut vaikka oli rintamailtamissa suht' suosittu.

Lue lisää

"Muuan Kärjen sota-ajan lauluista oli tekstiltään hiukka arveluttava Anun Anuksessa. joka ei juurikaan radio soittoaikaa saanut vaikka oli rintamailtamissa suht' suosittu."

Tommosta se on kun luottaa muistiinsa. Tietenkään sen laulu nimi ei ollut Anun anuksessa, vaan Vienon anuksessa.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä meidän sotasankarisäveltäjät sävelsivät sota-aiheisia teoksia tai muuta absoluuttista musiikkia sota-aikanakin kuten esim. Pylkkänen, Karjalainen, Sonninen, Saikkola, Törne, Fougstedt ym. mutta Sibeliukselta ei vain ilmestynyt ainuttakaan teosta korpisotureittemme kunniaksi, muistoksi tai hengennostatukseksi mikä kyllä jättää hänet omaan arvoonsa epäisänmaallisena säveltäjänä joka ajatteli vain omaa eikä kansakunnan etua.

Lue lisää

"Kyllä meidän sotasankarisäveltäjät sävelsivät sota-aiheisia teoksia tai muuta absoluuttista musiikkia sota-aikanakin kuten esim. Pylkkänen, Karjalainen, Sonninen, Saikkola, Törne, Fougstedt ym. mutta Sibeliukselta ei vain ilmestynyt ainuttakaan teosta korpisotureittemme kunniaksi, ..."

Muuan ex-rintamajermu tämän minulle kertoi:
Oli synkän ja myrskyisen yön jälkeinen päivä eräällä jatkosodan rintama osuudella. Vihulainen oli ollut jo pari vuorokautta erityisen meluisalla päällä kun ammuskeli jatkuvasti suuri kaliberisella tykistöllään asemiimme. Pikkuhiljaa pakokauhu alkoi meikäläisten parissa lisääntyä ja moni meistä rintamamiesoletetuista sanoi että josko täältä pitäisi lähteä lipettiin, varsinkin kun ei ole Sibeliuksen Janneakaan kertaakaan täällä näkynyt.

Mutta silloin kapteeni Stiff-Upperlipsanen sanoi: "Pojat! Janne Sibelius on jo vanha mies ja siksi vapautettu sotapalveluksesta, emmekä me halua tänne rintamalle siviileitä kuten Sibelius haittana tupeksimaan, mutta muistakaa niitä Pylkkäsen, Karjalaisen, Sonnisen, Saikkolan, Törnen, Fougstedtin ynnä muiden sota-aiheisia sävellyksiä joita Pylkkänen, Karjalainen, Sonninen, Saikkola, Törne, Fougstedt ynnä muut ehkä jo pian sodan jälkeen joko aikovat tai peräti tulevat säveltämään, ja sitä kuinka ne sävellykset vaikka niitä ei vielä vuosiin ole olemassa niin silti ne jo ovat auttaneet niin koko kansakuntaamme kuin varsinkin meitä rintamamiesoletettuja yhteisissä sotaponnistuksissamme, joten olkaa vainolaisen edessä kuin rintamamiehet älkääkä kuin jotkut rintamamiesoletetut!"

Nuo kapteenin jämerän miehekkäät sanat saivat monet jo lähes paniikissa olleista häpeämään mielentilaansa ja tuota pikaa hekin terästäytyivät taas periksiantamattomaan maanpuolustushenkeen, ja niinpä pari tuntia myöhemmin viholainen lyötiin verissä päin vetäytymään takaisin kun se yritti hyökkäyksellä asemiamme vallata.

Anonyymi kirjoitti:

"Kyllä meidän sotasankarisäveltäjät sävelsivät sota-aiheisia teoksia tai muuta absoluuttista musiikkia sota-aikanakin kuten esim. Pylkkänen, Karjalainen, Sonninen, Saikkola, Törne, Fougstedt ym. mutta Sibeliukselta ei vain ilmestynyt ainuttakaan teosta korpisotureittemme kunniaksi, ..."

Muuan ex-rintamajermu tämän minulle kertoi:
Oli synkän ja myrskyisen yön jälkeinen päivä eräällä jatkosodan rintama osuudella. Vihulainen oli ollut jo pari vuorokautta erityisen meluisalla päällä kun ammuskeli jatkuvasti suuri kaliberisella tykistöllään asemiimme. Pikkuhiljaa pakokauhu alkoi meikäläisten parissa lisääntyä ja moni meistä rintamamiesoletetuista sanoi että josko täältä pitäisi lähteä lipettiin, varsinkin kun ei ole Sibeliuksen Janneakaan kertaakaan täällä näkynyt.

Mutta silloin kapteeni Stiff-Upperlipsanen sanoi: "Pojat! Janne Sibelius on jo vanha mies ja siksi vapautettu sotapalveluksesta, emmekä me halua tänne rintamalle siviileitä kuten Sibelius haittana tupeksimaan, mutta muistakaa niitä Pylkkäsen, Karjalaisen, Sonnisen, Saikkolan, Törnen, Fougstedtin ynnä muiden sota-aiheisia sävellyksiä joita Pylkkänen, Karjalainen, Sonninen, Saikkola, Törne, Fougstedt ynnä muut ehkä jo pian sodan jälkeen joko aikovat tai peräti tulevat säveltämään, ja sitä kuinka ne sävellykset vaikka niitä ei vielä vuosiin ole olemassa niin silti ne jo ovat auttaneet niin koko kansakuntaamme kuin varsinkin meitä rintamamiesoletettuja yhteisissä sotaponnistuksissamme, joten olkaa vainolaisen edessä kuin rintamamiehet älkääkä kuin jotkut rintamamiesoletetut!"

Nuo kapteenin jämerän miehekkäät sanat saivat monet jo lähes paniikissa olleista häpeämään mielentilaansa ja tuota pikaa hekin terästäytyivät taas periksiantamattomaan maanpuolustushenkeen, ja niinpä pari tuntia myöhemmin viholainen lyötiin verissä päin vetäytymään takaisin kun se yritti hyökkäyksellä asemiamme vallata.

Lue lisää

Kyllä minä tänne yritin sellaista listaa postata jossa näitä sota-aikana sotilaiden hengennostattamiseksi sävellettyjä teoksia olisi ollut mutta se jostakin syystä poistettiin täältä ja mieleen on jäänyt vain mm. väinö Haapalaisen Pro Patria, Tauno Pylkkäsen Kullervon sotaanlähtö, Fougstedtin Preludio Eroico etc ja esim. Kalervo Tuukkasen 2. sinfoniassa v 1944 finaalina on massiivinen marssi joka kummunnee sotakokemuksista. Pylkkänenhän tosin vapautettiin rintamapalveluksesta mutta hän palveli pääesikunnassa ja ehti säveltää tuona aikana. Fougstedt kykeni säveltämän keskellä taisteluitakin tykkien jylistessä ja Saikkola sai hengennostatusta kuunnellessaan tykistökeskityksen aikana teltassa radiosta omaa orkesterisarjaansa Kuvia karjalasta josta miehet intoutuivat niin että lähtivät vastahyökkäykseen ja valloittivat vanjalta tärkeän kukkulan. Saikkola sävelsi myös sinfonisen kuvan Karjala palaa joka on valituslaulu menetetylle viipurille ja Traaginen sinfonia kaatuneille aseveljille. Ahti Karjalainen sävelsi myös sota aikana 1. sinfoniansa kaatuneiden aseveljien muistolle jonka avausosassa kuullaan myös laukauksia. Kaikki nämä teokset edustavat korkeampaa laadullista tasoa kuin Sibeliuksen askeettinen ja frigidi sinfonikkous.

Anonyymi kirjoitti:

"Kyllä meidän sotasankarisäveltäjät sävelsivät sota-aiheisia teoksia tai muuta absoluuttista musiikkia sota-aikanakin kuten esim. Pylkkänen, Karjalainen, Sonninen, Saikkola, Törne, Fougstedt ym. mutta Sibeliukselta ei vain ilmestynyt ainuttakaan teosta korpisotureittemme kunniaksi, ..."

Muuan ex-rintamajermu tämän minulle kertoi:
Oli synkän ja myrskyisen yön jälkeinen päivä eräällä jatkosodan rintama osuudella. Vihulainen oli ollut jo pari vuorokautta erityisen meluisalla päällä kun ammuskeli jatkuvasti suuri kaliberisella tykistöllään asemiimme. Pikkuhiljaa pakokauhu alkoi meikäläisten parissa lisääntyä ja moni meistä rintamamiesoletetuista sanoi että josko täältä pitäisi lähteä lipettiin, varsinkin kun ei ole Sibeliuksen Janneakaan kertaakaan täällä näkynyt.

Mutta silloin kapteeni Stiff-Upperlipsanen sanoi: "Pojat! Janne Sibelius on jo vanha mies ja siksi vapautettu sotapalveluksesta, emmekä me halua tänne rintamalle siviileitä kuten Sibelius haittana tupeksimaan, mutta muistakaa niitä Pylkkäsen, Karjalaisen, Sonnisen, Saikkolan, Törnen, Fougstedtin ynnä muiden sota-aiheisia sävellyksiä joita Pylkkänen, Karjalainen, Sonninen, Saikkola, Törne, Fougstedt ynnä muut ehkä jo pian sodan jälkeen joko aikovat tai peräti tulevat säveltämään, ja sitä kuinka ne sävellykset vaikka niitä ei vielä vuosiin ole olemassa niin silti ne jo ovat auttaneet niin koko kansakuntaamme kuin varsinkin meitä rintamamiesoletettuja yhteisissä sotaponnistuksissamme, joten olkaa vainolaisen edessä kuin rintamamiehet älkääkä kuin jotkut rintamamiesoletetut!"

Nuo kapteenin jämerän miehekkäät sanat saivat monet jo lähes paniikissa olleista häpeämään mielentilaansa ja tuota pikaa hekin terästäytyivät taas periksiantamattomaan maanpuolustushenkeen, ja niinpä pari tuntia myöhemmin viholainen lyötiin verissä päin vetäytymään takaisin kun se yritti hyökkäyksellä asemiamme vallata.

Lue lisää

Itse oivalsin varsin myöhään postromanttisen musiikin kuten Deliuksen tai Melartinin ja kumpp. kauneuden ja vastaavasti anakronistista frigidiä klassismia edustavan Sibeliuksen musiikin ja varsinkin hänen sinfonioidensa heikkouden ja emotionaalisen köyhyyden sisäänpäinkääntyneessä modaalisuudessaan.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä minä tänne yritin sellaista listaa postata jossa näitä sota-aikana sotilaiden hengennostattamiseksi sävellettyjä teoksia olisi ollut mutta se jostakin syystä poistettiin täältä ja mieleen on jäänyt vain mm. väinö Haapalaisen Pro Patria, Tauno Pylkkäsen Kullervon sotaanlähtö, Fougstedtin Preludio Eroico etc ja esim. Kalervo Tuukkasen 2. sinfoniassa v 1944 finaalina on massiivinen marssi joka kummunnee sotakokemuksista. Pylkkänenhän tosin vapautettiin rintamapalveluksesta mutta hän palveli pääesikunnassa ja ehti säveltää tuona aikana. Fougstedt kykeni säveltämän keskellä taisteluitakin tykkien jylistessä ja Saikkola sai hengennostatusta kuunnellessaan tykistökeskityksen aikana teltassa radiosta omaa orkesterisarjaansa Kuvia karjalasta josta miehet intoutuivat niin että lähtivät vastahyökkäykseen ja valloittivat vanjalta tärkeän kukkulan. Saikkola sävelsi myös sinfonisen kuvan Karjala palaa joka on valituslaulu menetetylle viipurille ja Traaginen sinfonia kaatuneille aseveljille. Ahti Karjalainen sävelsi myös sota aikana 1. sinfoniansa kaatuneiden aseveljien muistolle jonka avausosassa kuullaan myös laukauksia. Kaikki nämä teokset edustavat korkeampaa laadullista tasoa kuin Sibeliuksen askeettinen ja frigidi sinfonikkous.

Lue lisää

"Saikkola sai hengennostatusta kuunnellessaan tykistökeskityksen aikana teltassa radiosta omaa orkesterisarjaansa Kuvia karjalasta josta miehet intoutuivat niin että lähtivät vastahyökkäykseen ja valloittivat vanjalta tärkeän kukkulan. "

Tuota on pakko kommentoida lainaten Kate Bushia:
"Wow! Wow! Wow! Wow! Wow! Wow! Unbelievable!
Wow! Wow! Wow! Wow! Wow! Wow! Unbelievable!"

Oispa radio silloin Saikkolan aika vässyn "Kuvia Karjalasta" sijaan soittanut Richard Wagnerin - Ride Of The Valkyries ja Sibben Jääkärimarssin niin Suomen itäraja olisi nyt Uralilla.

Anonyymi kirjoitti:

"Saikkola sai hengennostatusta kuunnellessaan tykistökeskityksen aikana teltassa radiosta omaa orkesterisarjaansa Kuvia karjalasta josta miehet intoutuivat niin että lähtivät vastahyökkäykseen ja valloittivat vanjalta tärkeän kukkulan. "

Tuota on pakko kommentoida lainaten Kate Bushia:
"Wow! Wow! Wow! Wow! Wow! Wow! Unbelievable!
Wow! Wow! Wow! Wow! Wow! Wow! Unbelievable!"

Oispa radio silloin Saikkolan aika vässyn "Kuvia Karjalasta" sijaan soittanut Richard Wagnerin - Ride Of The Valkyries ja Sibben Jääkärimarssin niin Suomen itäraja olisi nyt Uralilla.

Lue lisää

Väitätkö että Saikkolan orkesterimusiikki on vässyä? Kutsuisin sitä törkeäksi solvaukseksi suuren taiteilijan hengentuotteita kohtaan. Kyllä Saikkolan orkesteriteokset Sibeliuksen vässyt, ja askeettiset sinfoniat päihittää. Käsittämättömän suureen suosioonsa nähden Sibeliuksen sinfoniat ovat totta puhuen yllättävän kehnoja teoksia joiden ei pitäisi kuulua ydinrepertoaariin.

Anonyymi kirjoitti:

Väitätkö että Saikkolan orkesterimusiikki on vässyä? Kutsuisin sitä törkeäksi solvaukseksi suuren taiteilijan hengentuotteita kohtaan. Kyllä Saikkolan orkesteriteokset Sibeliuksen vässyt, ja askeettiset sinfoniat päihittää. Käsittämättömän suureen suosioonsa nähden Sibeliuksen sinfoniat ovat totta puhuen yllättävän kehnoja teoksia joiden ei pitäisi kuulua ydinrepertoaariin.

Lue lisää

"Väitätkö että Saikkolan orkesterimusiikki on vässyä?"

Kaikki orkesterimusiikki verrattuna mainittuun Wagnerin pläjäykseen kuten myös verrattuna mainittuun Sibeliuksen marssiin on vässyä.

"Kyllä Saikkolan orkesteriteokset Sibeliuksen vässyt, ja askeettiset sinfoniat päihittää. Käsittämättömän suureen suosioonsa nähden Sibeliuksen sinfoniat ovat totta puhuen yllättävän kehnoja teoksia joiden ei pitäisi kuulua ydinrepertoaariin."

Anti-Sibelius-jihadistilla ei ole mistään mitään mielipidettä joka ei lopussa menisi Sibeliuksen solvaamiseksi.

Hän ilmeisimmin yrittää yhä uudestaan ja uudestaan vakuuttaa itseään ettei muka pidä Sibeliuksen musiikista, semmoinen tunne tahtoo aika-ajoin että itse formula kilpailunkin aikana ilmetä kun lukee noita vuodatuksiaan, ja noin on ollut jo hyvänaikaa että hän aina vertaa kaikkea Sibeliukseen, mikä kertoo että Sibelius merkitsee hänelle paljon, olettaisin jopa että Sibelius musiikkeineen on hänelle selkeästi salarakas, ja tuon totuuden myöntämien itselleen voisi olla juuri se asia joka aloittaisi parantumisprosessin siitä mitkä ikinä aivoisiaan sitten vaivaakaan, varsinkin jos kyse on jostain tzykologisesta eikä phyysisestä vaivasta.

Anonyymi kirjoitti:

"Väitätkö että Saikkolan orkesterimusiikki on vässyä?"

Kaikki orkesterimusiikki verrattuna mainittuun Wagnerin pläjäykseen kuten myös verrattuna mainittuun Sibeliuksen marssiin on vässyä.

"Kyllä Saikkolan orkesteriteokset Sibeliuksen vässyt, ja askeettiset sinfoniat päihittää. Käsittämättömän suureen suosioonsa nähden Sibeliuksen sinfoniat ovat totta puhuen yllättävän kehnoja teoksia joiden ei pitäisi kuulua ydinrepertoaariin."

Anti-Sibelius-jihadistilla ei ole mistään mitään mielipidettä joka ei lopussa menisi Sibeliuksen solvaamiseksi.

Hän ilmeisimmin yrittää yhä uudestaan ja uudestaan vakuuttaa itseään ettei muka pidä Sibeliuksen musiikista, semmoinen tunne tahtoo aika-ajoin että itse formula kilpailunkin aikana ilmetä kun lukee noita vuodatuksiaan, ja noin on ollut jo hyvänaikaa että hän aina vertaa kaikkea Sibeliukseen, mikä kertoo että Sibelius merkitsee hänelle paljon, olettaisin jopa että Sibelius musiikkeineen on hänelle selkeästi salarakas, ja tuon totuuden myöntämien itselleen voisi olla juuri se asia joka aloittaisi parantumisprosessin siitä mitkä ikinä aivoisiaan sitten vaivaakaan, varsinkin jos kyse on jostain tzykologisesta eikä phyysisestä vaivasta.

Lue lisää

Sain kirjoituksestasi päivän parhaat hörönaurut, Sibeliusko muka salarakas. Pötyä. Inhoan hänen musiikkiaan enemmän kuin kenenkään toisen suomalaisen säveltäjän jotka kaikki nostaisin Sibeliuksen yläpuolelle sillä Sibeliuksen anakronistista frigidiä klassismia edustavista sinfonioista puuttuu emotionaalinen syvyys ja voima sekä askeettisina ja kirjoitustavaltaan ja tekstuuriltaan lähes kamarimusiikillisista Sibeliuksen sinfonioista puuttuu myös orkestraalinen voima ja harmoninen ja melodinen mielikuvitus joka johtuu siitä että Sibeliuksen sinfoniat ovat harmonisesti yksinkertaisia diatonisessa päivänpaisteisuudessaan ja niistä puuttuu melodinen keksintä hänen ollessa kykenemätön luomaan heti kerralla kompleksisempia ja jatkuvampia laajakaarisia ja pitkälinjaisia kauniita ja pakahduttavia romanttisia lauluteemoja kuten Melartin, Tuukkanen etc. sinfonioissaan.

Anonyymi kirjoitti:

"Väitätkö että Saikkolan orkesterimusiikki on vässyä?"

Kaikki orkesterimusiikki verrattuna mainittuun Wagnerin pläjäykseen kuten myös verrattuna mainittuun Sibeliuksen marssiin on vässyä.

"Kyllä Saikkolan orkesteriteokset Sibeliuksen vässyt, ja askeettiset sinfoniat päihittää. Käsittämättömän suureen suosioonsa nähden Sibeliuksen sinfoniat ovat totta puhuen yllättävän kehnoja teoksia joiden ei pitäisi kuulua ydinrepertoaariin."

Anti-Sibelius-jihadistilla ei ole mistään mitään mielipidettä joka ei lopussa menisi Sibeliuksen solvaamiseksi.

Hän ilmeisimmin yrittää yhä uudestaan ja uudestaan vakuuttaa itseään ettei muka pidä Sibeliuksen musiikista, semmoinen tunne tahtoo aika-ajoin että itse formula kilpailunkin aikana ilmetä kun lukee noita vuodatuksiaan, ja noin on ollut jo hyvänaikaa että hän aina vertaa kaikkea Sibeliukseen, mikä kertoo että Sibelius merkitsee hänelle paljon, olettaisin jopa että Sibelius musiikkeineen on hänelle selkeästi salarakas, ja tuon totuuden myöntämien itselleen voisi olla juuri se asia joka aloittaisi parantumisprosessin siitä mitkä ikinä aivoisiaan sitten vaivaakaan, varsinkin jos kyse on jostain tzykologisesta eikä phyysisestä vaivasta.

Lue lisää

Myönnän kyllä että Sibeliuksen Jääkärimarssi on Sibeliuksen lähes parhaana kappaleena vetävä pikku marssi joka saa kyyneleet silmiin muttei se tavoita Saikkolan teoksen emotionaalisia syvyyksiä ja dimensioita joilla se kohoaa Sibeliuksen emotionaalisesti köyhän sävelkielen yläpuolelle varsinkin tämän sinfonioissa. Saikkolalla on valtava tuotanto johon kuuluu mm. 10 sinfoniaa, 12 sinfoniettaa, 3 oopperaa ja paljon muuta orkesteri-ja soitinmusiikkia ja on suoranainen rikos että se on unohdettu niin totaalisesti arkistojen uumeniin.

Anonyymi kirjoitti:

"Väitätkö että Saikkolan orkesterimusiikki on vässyä?"

Kaikki orkesterimusiikki verrattuna mainittuun Wagnerin pläjäykseen kuten myös verrattuna mainittuun Sibeliuksen marssiin on vässyä.

"Kyllä Saikkolan orkesteriteokset Sibeliuksen vässyt, ja askeettiset sinfoniat päihittää. Käsittämättömän suureen suosioonsa nähden Sibeliuksen sinfoniat ovat totta puhuen yllättävän kehnoja teoksia joiden ei pitäisi kuulua ydinrepertoaariin."

Anti-Sibelius-jihadistilla ei ole mistään mitään mielipidettä joka ei lopussa menisi Sibeliuksen solvaamiseksi.

Hän ilmeisimmin yrittää yhä uudestaan ja uudestaan vakuuttaa itseään ettei muka pidä Sibeliuksen musiikista, semmoinen tunne tahtoo aika-ajoin että itse formula kilpailunkin aikana ilmetä kun lukee noita vuodatuksiaan, ja noin on ollut jo hyvänaikaa että hän aina vertaa kaikkea Sibeliukseen, mikä kertoo että Sibelius merkitsee hänelle paljon, olettaisin jopa että Sibelius musiikkeineen on hänelle selkeästi salarakas, ja tuon totuuden myöntämien itselleen voisi olla juuri se asia joka aloittaisi parantumisprosessin siitä mitkä ikinä aivoisiaan sitten vaivaakaan, varsinkin jos kyse on jostain tzykologisesta eikä phyysisestä vaivasta.

Lue lisää

Repesin jälleen kuunneltuani Sibeliusta. Tällä kertaa kyseessä oli hänen sinfoninen runonsa Tapiola itsensä Herbert von Karajanin johtamana ja minua alkoi naurattamaan sen musiikin staattisuus ja minimalismia lähestyvä tautologia, toisteisuus, enkä pystynyt kyllästyttyäni teoksen steriiliin ilmaisuun jatkamaan enää kuuntelua vaan jätin sen kesken. Kysyn yhä uudelleen. Miksi näin huonoa ja tylsää musiikkia soitetaan jatkuvasti maailman konserttisaleissa? Kyllä suomesta löytyy paljon parempaakin musiikkia mutta kun on päässyt säveltäjänä osaksi kaanonia ja ydinrepertoaaria niin sellaista musiikkia on vaikea pitkän esitystradition vuoksi totaalisesti unohtaa ja hylätäkään vaikka se olisi kuinka huonoa ja ikävystyttävää tahansa.