Mikä autuus ja onni, kun sai eilen ja tänään herätä vilpoisaan säähän. Jaksoi eilen siivotakkin ja tänään leivon pullaa, kun uunin lämpö ei tee oloa tukalaksi. Mikä parasta, uni maistuu viileässä ja suo lepoa.
Kasvit kärsivät ja nuutuvat paahteessa, koivu jo keltaisia lehtiä pudottavat. Sadetta hartaasti toivotaan tänne, jossain päin Eurooppaa hukutaan tulviin.
Hetkeksi helpotti
22
<50
Vastaukset 22
- Anonyymi
Tässä saadaan esimakua ilmastonmuutoksesta. Sään ääri-ilmiöt yleistyvät pohjolassakin. Rantaan rakentaminen kostautuu, vesi vie mökit ja saunat mennessään kuin lastut laineilla.
- Anonyymi
No nyt saadaan sadetta kuin saavista kaatamalla ja ukkosen säestyksellä. Jos vaikka jotain muita sieniä saisi myöhemmin, kanttarellit kuivui kokonaan.
- Anonyymi
Missä sataa nyt ? Uudellamaalla paikkakunnallani ei ole sadetta näkynyt kuin kolme minuuttia viikkoja sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä sataa nyt ? Uudellamaalla paikkakunnallani ei ole sadetta näkynyt kuin kolme minuuttia viikkoja sitten.
Ypäjällä sataa💦🌧
- Anonyymi
Mahtavaa, että on ollut pari päivää vähemmän korventavaa, mutta
helleh*vetti jatkuu. Huomisesta alkaen taas "helle, jolle ei loppua näy".- Anonyymi
niinkö??? ei kai,,,,
toivottavasti erehdyit,,, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niinkö??? ei kai,,,,
toivottavasti erehdyit,,,Niin minäkin toivon, että meteorologit erehtyvät, mutta jatkuvaa hellettä luvattiin loppuviikosta alkaen. Jo huomenna lämpenee lisää.
Kylmää on, palelee, noin 12 asteen pudotus lämpötiloissa tuntuu. Ajoin mökiltä kirkolle ja pistin saunan päälle, josko vilu kaikkoaisi. Tuulikin kylmää ja aamulla satoi kunnolla vettäkin.
Mutta en valita, luin juuri, että helteet palaavat, edessä pimenevät elokuun trooppiset yöt. Grilliterassilla lyhtyjen alla istuissa suljen silmäni ja kuvittelen olevani kaukomailla 🤣- Anonyymi
Kyllä minä tyydyn tähän hetkeen,paikkaan ja seuraani silmät auki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä minä tyydyn tähän hetkeen,paikkaan ja seuraani silmät auki.
juu niin minäkin ihan tässä ja nyt tyytyväinen elämääni.
- Anonyymi
Todella surkeaa, jos kesäisessä yössä, joudut mökilläsi haaveileen kaukomaista.
Anonyymi kirjoitti:
Todella surkeaa, jos kesäisessä yössä, joudut mökilläsi haaveileen kaukomaista.
No, mistä sinää haaveilisit, matkasta Keskisen kyläkauppaan vai?
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
No, mistä sinää haaveilisit, matkasta Keskisen kyläkauppaan vai?
Voi sinua ressukkaa….,
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
No, mistä sinää haaveilisit, matkasta Keskisen kyläkauppaan vai?
Ei minun tarvitse haaveilla mistään. Se mitä haluan, niin sen toteutan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todella surkeaa, jos kesäisessä yössä, joudut mökilläsi haaveileen kaukomaista.
Yksinäinen se raukka on, kun sen ulkomainen poikakaveri puhuu vaan vierasta kieltä ja asustelee siellä sen rapun alla kellarikerroksessa. Eikä ole raukalla lapsenlapsiakaan. Haaveet ei mitään maksa, jospa ulkomailta löytyisi uusia face kavereita, kaikille nykyisille on varmaan sanottu liian suoraan ja pahasti. Täälläkin pitää ihan vieraille ihmisille öykkäröidä, kai se pahaa oloa helpottaa.
- Anonyymi
Eikö se toisaalta ole ihanaa, voi istua lämpimällä terassilla Suomen trooppisessa yössä. Minä rakastan istua parvekkeella ja nauttia illasta, kun on lämmintä. En haaveile tosiaankaan ulkomaista nyt, kun korona pirulainen on niin monessa mukana tuolla etelän maissa ja turistiparatiiseissa.
Niinpä, voi nauttia ihanasta kesäyön lämmöstä täällä kotimaassa. Immanuel Kant kirjoitti
Onnellisuuden säännöt
Jotain, mitä tehdä
joku, joka rakastaa
jotain, mitä toivoa 🥰
Lisään tähän jajotain mistä haaveilla 💞- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Niinpä, voi nauttia ihanasta kesäyön lämmöstä täällä kotimaassa. Immanuel Kant kirjoitti
Onnellisuuden säännöt
Jotain, mitä tehdä
joku, joka rakastaa
jotain, mitä toivoa 🥰
Lisään tähän jajotain mistä haaveilla 💞Kai yksi noin kritiikitön ja vähään tyytyvä tuollaisellekkin löytyy.
Anonyymi kirjoitti:
Kai yksi noin kritiikitön ja vähään tyytyvä tuollaisellekkin löytyy.
Sinulle on täysin mahdottomuus löytää ketään jolle noin hapan maistuisi.
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Sinulle on täysin mahdottomuus löytää ketään jolle noin hapan maistuisi.
Voi tuota kateuden määrää. Itse olet elämäsi sössinyt siihen pisteeseen, että netti on ainut sisältö.
- Anonyymi
Vanhalta menee itsekritiikki. Luulee olevansa ihanan näköinen ja pistää
kuvansa nettiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2112088
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,491247Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861137- 81986
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56881- 71813
- 100792
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77737Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.348695- 34688