Alavieskan ja Ylivieskan välillä pudaksen kohdilla ilkivaltaa

Anonyymi

Viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 30-31.10.2021 noin klo: 02:00 ajoin Alavieskasta Ylivieskan suuntaan ja pudaksen kohdilla edelläni ajoi musta matala porrasperäinen Mersu joka ensinnäkin ajeli miten sattuu, (tienpuolelta toiselle.) Mersu oli täynnä nuoria miehiä jotka näyttelivät ensin keskareitaan ja alkoivat heittelemään kaikenlaisia tavaroita eteeni autooni, mm. olut-tölkkejä, roskia ja pieniä kiviä, ynnä muuta mitä käsiinsä saivat. Autooni tuli tuossa rytäkässä ilkivallan jälkiä. Kyseinen musta matala ja rämisevä Mersu bongattu tänään Alavieskan S-Marketin pihalla noin klo: 15:00. Yhdellä autossa istuvista oli yllään oranssi-heijasteinen työtakki. ja yksi tummiin pukeutunut toinen mieshenkilö valokuvasi kaupan pihalla ihmisten autoja, mm. minun autoani. Mersuporukka lähti karkuun kaasu pohjassa, kun huomasivat minun kävelevän kaupan sisältä autolleni päin. Kaikki informaatio tästä Mersusta ja Mersussa olevista henkilöistä suoraan ensisijaisesti Poliisiin. Silminnäkijähavaintoja tarvitaan, koska Mersu oli hyvin likainen, eikä rekisteriotetta saanut ylös. (Vielä.) Asia kiinnostaa meidän lisäksi myös Poliisia. Jos sinulla on mitään mahdollisia havaintoja jotka johtavat näiden rikollisten ongelmanuorien jäljille, niin tänne palstalle lisätietoja Kiitos. Nämä on saatava edesvastuuseen teoistaan, silllä juuri sinä saatat tulevaisuudessa pelastaa esimerkiksi vielä jonkun lapsen hengen.

6

1261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pannaampa tarkkailuun, Alavieskassa Sokoksen pihalla tuo rötiskö on pyörinyt toisinaan.

    • Anonyymi

      3-4 kuvaukseen sopivaa Mersua löytyy Alavieskasta, ovat samaa porukkaa joka on jo pitemmän aikaa terrorisoineet koko kylää, ajetaan miten sattuu väliin pitkin jalkakäytäviä, väärää puolta ja ihmisten postilaatikoita nurin. Näitä herroja eivät mitkään säännö koske ja soittavat vain suutaan jos heille asiasta mainitaan.

    • Anonyymi

      Samat räkänokat pyörii kalajoellakin.

    • Anonyymi

      Turhaa odottaa että ns poliisi johon ihmiset luottavat tekee asialle yhtään mitään,ne isruu kiltisti toimistosaan ja autoisaan ja syövät ja juovat kahvia helppo työ ja loistava palkka

    • Anonyymi

      Ei se voi oll vANHAeRKKIKÄÄN, KOSka VÄV y OTTI POIS AUTONSA. Ekin presidenttiehdokas joka on ns nälkälakossa, ehtii kuolla nälkään ennen vaaleja. Papparainen on monistanut n 20o tuhatta a4-arkkia valituksiinsa. Varsinainen UKKO NOOA

      • Anonyymi

        Sulla tuo syndrooma jatkuu vuodesta toiseen


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      195
      11768
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8194
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6196
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      171
      5116
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      42
      4891
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      47
      4470
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      116
      4373
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      118
      3845
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      81
      3343
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1821
    Aihe