Hei,
Minä ja puolisoni olemme asumuserossa. Ero oli aluksi yksipuolinen naisen puolelta. Meistä oli tullut kuulemma kämppiksiä yms. eikä hän halunnut tehdä asian eteen mitään, vaan näki eron parhaimpana ratkaisuna sillä koki ilmeisesti ahdistusta suhteemme tilasta. Olisin halunnut käydä pariterapiassa yms. ja muutenkin ratkaista tilanteen. Toki molemmilla on osansa tilanteen syntyyn. Suhde on ollut pitkä, yli 10 vuotta. Onko tälläistä tilannetta mahdollista välttää pitkissä suhteissa vai onko se aina väistämättä edessä? Voiko tälläisen tilanteen ratkaista jotenkin?
Ero, miten olisi voinut välttää?
Anonyymi
26
3090
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä syitä suhteen muuttumisen taustalla voisi olla ?
Vaihtoehtoja:
- seksuaalinen eritahtisuus ja mieltymykset
- erilaiset arvot, elämäntapa ja/ tai tavoitteet
- erilaiset persoonat/ luonteet
- erilaiset mielenkiinnon kohteet
Summa summarum: liian vähän yhdistäviä tekijöitä tai toisaalta liikaa erottavia esim. em. tekijöitä ? - Anonyymi
Olen itse sitä mieltä, että suurimman osan eroista voisi välttää, jos osapuolet sitoutuisivat työskentelemään suhteen eteen. Useimmiten motivaatiota ei ole ja se on sitten siinä.
Anna avioliiton olla ja elä niinkuin haluat. Voit ajatella vain itseäsi ja tehdä elämästäsi itsesi näköisen teoksen. - Anonyymi
Miten voisi välttää...yrittää järjestää laatuaikaa sen kumppanin kanssa ja huomioida kumppania, olla aktiivinen yhteiselle tekemiselle ja suunnitelmille.
- Anonyymi
Naiset tekevät tuon lähestulkoon aina ja jokaisessa suhteessa.
He alkavat kavereidensa kanssa työstää suhdettaan ja omissa liitoissaan epäonnistuneet "ystävät" tietysti suosittelevat eroa ainoana ja hyvänä vaihtoehtona.
Ämmät ovat kuin sopulit, omia mielipiteitä ja päätöksiä ei ole.- Anonyymi
nainen on naiselle susi. > pitänee paikkansa.
- Anonyymi
Vaikea sanoa. Ehkä hän vain tajusi, että et ole oikea mies hänelle. Joskus sen tajuamiseen voi mennä pitkä aika.
- Anonyymi
Jos mies ei tee mitään suhteen eteen vaan romantiikka ja yhteisten juttujen järjestäminen on aina toisen kontolla niin kiinnostus loppuu. Mies ei voi pitää naista itsestään selvyytenä!!
Eikö keskustelulla pääse eteen päin, saman pöydän ääressä, mun liitomi aika kyllä sovitti yhtteisistä peli säänöistä niistä pidettiin kiini vaikka oli 5 lasta ympärillä nyt ole leskimies neljänkymenen seisemän vuoden jälkeen, on tyhjä olo. Etsin kyllä kumpania vielä.
- Anonyymi
Yleensä kun nainen näkee eron yhtäkkiä ainoana vaihtoehtona, eikä halua pelastaa suhdetta. Niin hyvin usein naisella on jo uusi kiinnostuksen kohde, eli uusi suhde rakenteilla. Naiset ovat taitavia peittämään tämän kaiken. Sitten kun uutta suhdetta on hetken aikaa perhoset vatsassa rakenneltu valmiiksi, alkaa ne eropuheet vanhalle. Näin se kuulkaa hyvin usein menee. Ja hyvin usein se vanha suhde on vain ns arkipäiväistynyt, eikä vaatisi muuta kuin hieman juttelua ja yhdessä tekemistä, mutta silti uusi ihastus vain vie mennessään jos sellainen on.
Sanoisin että useimmilla tulee tämä vaihe parisuhteessa. Ne selviää kenellä ei osu uutta ihastusta. Mutta ne keillä osuu uusi ihastus, hyppäävät usein sinne, ja katuvat myöhemmin, ainakin salaa, vaikkeivat asiaa kehtaa myöntääkään.
Siinä vaiheessa kun naisella tai miehellä on uusi suhde orastamassa. Niin ei auta mikään pariterapia tai järkipuhe. Se on myöhäistä siinä vaiheessa. Enemmänkin kaikki anelu ja järkipuhe vain ajaa toista pois, uuteen syliin. Kaikkein paras jos huomaa että toisella on uutta meneillään, niin luovuttaa heti samantien ja toivottaa hyvää loppuelämää, ja keskittyy oman elämänsä uudelleen rakentamiseen. Surutyö ja erotyö kannattaa aloittaa heti. Toisen eroaikeita ei kannata yrittää estää, siinä vain rikkoo itsensä. Mitään kostotoimia yms ei myöskään kannata aloittaa. Antaa ihmisen mennä jos on mennäkseen, ketään et voi omistaa. Omasta elämästäsi voit päättää, et toisten.
Näillä ohjeilla on hyvin pärjätty. Sitäpaitsi olisiko se edes kivaa jatkaa parisuhdetta toisen kanssa, jos saisitkin "manipuloitua" toisen jatkamaan sinun kanssasi. Itse en ainakaan pystyisi kuvitellakaan sellaista, oksettavaa. Jos toinen osoittaa kiinnostuksen muualle, ainoa oikea tapa on päästää irti, antaa mennä.- Anonyymi
Kuvaamasi kaltaista tilannetta yleensä edeltää jo pidempi ajanjakso ettei suhde oli toiminut. Monesti ainakin naiset on yrittäneet puhua kumppanillensa jo tuolloin, että jotain tarttis tehdä, että suhteen saa toimivaksi. Jos suhde pitkään jatkuu huonona on mielestäni aika loogista, että jompikumpi ihastuu johonkin toiseen ja suhde silloin katkeaa. On aika läpinäkyvääkin ryhtyä toimimaan siinä vaiheessa, kun vasta toisen menettämisestä on jo suuri. Yleensä tuommoiset muutokset ei myöskään kestä, vähän sama ilmiö kuin painon pudotuksessa. Moni onnistuu pudottamaan painoaan, mutta juju on siinä, että onnistuu luomaan uudenlaiset elämäntavat ja pitämään painonsa alempana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvaamasi kaltaista tilannetta yleensä edeltää jo pidempi ajanjakso ettei suhde oli toiminut. Monesti ainakin naiset on yrittäneet puhua kumppanillensa jo tuolloin, että jotain tarttis tehdä, että suhteen saa toimivaksi. Jos suhde pitkään jatkuu huonona on mielestäni aika loogista, että jompikumpi ihastuu johonkin toiseen ja suhde silloin katkeaa. On aika läpinäkyvääkin ryhtyä toimimaan siinä vaiheessa, kun vasta toisen menettämisestä on jo suuri. Yleensä tuommoiset muutokset ei myöskään kestä, vähän sama ilmiö kuin painon pudotuksessa. Moni onnistuu pudottamaan painoaan, mutta juju on siinä, että onnistuu luomaan uudenlaiset elämäntavat ja pitämään painonsa alempana.
Juurikin näin, en hoksannut sitä tuohon kirjoittaa, mutta asia on kyllä näin kuten sanot. Sitä tarkoitinkin sillä, että asiat olisi useimmiten vielä saatavissa kuntoon, jos molemmin puolin olisi tahtoa. Sitten kun toisella ei ole enää tahtoa, on peli ns menetetty.
Useimmiten se "jotain tarttis tehdä", ilmenee siten että esim nainen on tyytymätön mieheensä, ja haluaisi tämän muuttuvan. Näkemättä kuitenkaan sitä että hän on itse 50% osasyyllinen asioihin. Jos kuvittelee että parisuhde voisi parantua, vain jos toinen muuttuisi, ollaan jo pahasti metsässä.
Pitkien parisuhteiden salaisuus on se, että ymmärretään oma osuus, ja se ettei toinen voi kuitenkaan hirveästi muuttua. Pitää vain hyväksyä toisen puutteet, tai sitten olla hyväksymättä, välimuoto ei oikein toimi. Itseään ja omaa ajattelutapaa on helpompi muuttaa kuin toista ihmistä.
Se on selvää että koskaan ei löydä täydellistä puolisoa. Aina löytyy jotain parannettavaa, kukaan ei ole täydellinen. Jos toisen muuttamisen tielle lähtee, niin saa olla vaihtamassa puolisoa parempaan aina muutaman vuoden välein.
Toki alkoholismi yms vaikeat jutut, mustasukkaisuus, väkivalta, jne. Silloin on suhteen lopettamisen paikka. Mutta ns suhteen arkipäiväistyminen, siihen on aina molemmat 50% osallisia, ja täytyisi osata katsoa myös peiliin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin näin, en hoksannut sitä tuohon kirjoittaa, mutta asia on kyllä näin kuten sanot. Sitä tarkoitinkin sillä, että asiat olisi useimmiten vielä saatavissa kuntoon, jos molemmin puolin olisi tahtoa. Sitten kun toisella ei ole enää tahtoa, on peli ns menetetty.
Useimmiten se "jotain tarttis tehdä", ilmenee siten että esim nainen on tyytymätön mieheensä, ja haluaisi tämän muuttuvan. Näkemättä kuitenkaan sitä että hän on itse 50% osasyyllinen asioihin. Jos kuvittelee että parisuhde voisi parantua, vain jos toinen muuttuisi, ollaan jo pahasti metsässä.
Pitkien parisuhteiden salaisuus on se, että ymmärretään oma osuus, ja se ettei toinen voi kuitenkaan hirveästi muuttua. Pitää vain hyväksyä toisen puutteet, tai sitten olla hyväksymättä, välimuoto ei oikein toimi. Itseään ja omaa ajattelutapaa on helpompi muuttaa kuin toista ihmistä.
Se on selvää että koskaan ei löydä täydellistä puolisoa. Aina löytyy jotain parannettavaa, kukaan ei ole täydellinen. Jos toisen muuttamisen tielle lähtee, niin saa olla vaihtamassa puolisoa parempaan aina muutaman vuoden välein.
Toki alkoholismi yms vaikeat jutut, mustasukkaisuus, väkivalta, jne. Silloin on suhteen lopettamisen paikka. Mutta ns suhteen arkipäiväistyminen, siihen on aina molemmat 50% osallisia, ja täytyisi osata katsoa myös peiliin.Niin, monestihan se menee niin, että naisella on ensin tahtoa, mutta miehellä ei, tai toistepäin ja sitten toinen herää liian myöhään. Mä en oikein usko, että monetkaan suhteissa funtsii että vain toisen pitäis muuttua ja monethan käy terapioissakin eikä niissä koskaan käsitellä vain toisen muuttumista vaan kokonaisuutta. Ite ainakin koin, että tein niin tai näin niin mikään ei muutu tai mietin, että jos tekis tai olis noin niin ehkä sit kaikki toimis eli syyllisyyttä. Mutta olen oppinut asiassa kuin asiassa, että toisen puolesta ei voi muuttua, toimia eikä ottaa kontolleen toisen tekemisiä. Mä ite uskon, että harvemmin erot johtuu suhteen arkipäiväistymisestä. Ja tottakai viime kädessä kysymys on myös siitä kuinka paljon asioita sietää, toiset on siinäkin vahvempia. Tiedä sitten, onko avioliiton tarkoitus selviytymistarina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, monestihan se menee niin, että naisella on ensin tahtoa, mutta miehellä ei, tai toistepäin ja sitten toinen herää liian myöhään. Mä en oikein usko, että monetkaan suhteissa funtsii että vain toisen pitäis muuttua ja monethan käy terapioissakin eikä niissä koskaan käsitellä vain toisen muuttumista vaan kokonaisuutta. Ite ainakin koin, että tein niin tai näin niin mikään ei muutu tai mietin, että jos tekis tai olis noin niin ehkä sit kaikki toimis eli syyllisyyttä. Mutta olen oppinut asiassa kuin asiassa, että toisen puolesta ei voi muuttua, toimia eikä ottaa kontolleen toisen tekemisiä. Mä ite uskon, että harvemmin erot johtuu suhteen arkipäiväistymisestä. Ja tottakai viime kädessä kysymys on myös siitä kuinka paljon asioita sietää, toiset on siinäkin vahvempia. Tiedä sitten, onko avioliiton tarkoitus selviytymistarina.
Kävin joskus exäni kanssa pariterapiassa, ja kyllä se aika yksipuolista syyttelyä oli. Sekä terapeutti että ex puoliso nostivat vain esille niitä asioita, mitä olin tehnyt tai jättänyt tekemättä. Kukaan ei kysynyt missään vaiheessa, miten minä koin asiat.
Esimerkiksi koin olevani vuosia päävastuussa kodista ja lapsista, kun exällä oli aikaa vieviä harrastuksia. Olen siis mies. Toki se on vain minun kokemukseni, mutta kyllä moni huomautteli minulle jo paljon ennen eroa, että "asuuko vaimosi täällä enää ollenkaan". Kyllä, hän oli aktiivinen kilpaharrastaja, sekä tykkäsi myös tapailla kavereitaan. Käytännössä joka arkipäivä hän tapasi tulla vasta iltayhdeksän aikoihin kotiin, milloin harrastuksissa, milloin ystävillä. Myös lapset monesti kyseli, että milloin äiti tulee kotiin. Lisäksi viikonloppuisin usein kisoja yms tapahtumia ja illanistujaisia.
Tämmöistä oli siis vuosia, totuin tavallaan siihen, että olin ns koti-isä, ja pystyin tekemään osan töistä etänä. Toisaalta minua hiersi se, että tunsin ihan oikeasti, ettei minulla ole parisuhdetta, vaan olen lähinnä koti sisäkkö. Tottakai sellainen alkaa hiertää, varsinkin kun toinen ei anna mitään kiitosta, liihottaa vain liihottamistaan. Toisaalta nautin olostani lasten kanssa, enkä heihin missään vaiheessa väsynyt. Vaan enemmänkin siihen parisuhteen puuttumiseen.
Joskus yritin järjestää kahdenkeskistä laatuaikaa, mutta exä ei ollut hirveän kiinnostunut moisesta. Pitkin hampain lähti kanssani illalliselle ravintolaan, tai teatteriin, ja huokaili samalla että hän voisi lukea mieluummin yksin rauhassa kirjaa.
Loppuaikoina mietin monesti, että eihän tämä ole oikein, että toinen ei osallistu juuri mihinkään, muuta kuin itseensä ja omiin huvituksiin. Kaikki kahdenkeskinen oli väkinäistä, ja minä olin aina se joka yritin jotain järjestää. Ja kyllä, mietin loppuaikoina itsekin eroa, koska koin olevani niin yksin lasten kanssa.
Lopulta viimeinen niitti oli se, kun sanoin että kaverit pyysi juhliin viikonloppuna, etten pystyisi katsoa lapsia eräänä viikonloppuna, milloin hänellä olisi kisat. Oli nimittäin itsestäänselvyys, että minä automaattisesti olen aina käytettävissä, kuten aina ennenkin. Laskin tuolloin kesällä, että hän oli ollut vain yhtenä viikonloppuna viimeisen puolen vuoden ajan kotona. Ajattelin että minullakin on oikeus ilmoittaa, hyvissä ajoin, että tuo viikonloppu mulla olisi menoja.
Ja voitteko kuvitella. Tämä nostettiin myöhemmin pariterapiassa niin suuresti esille, että tunsin olevani miltei rikollinen, kun olin kehdannut pilata hänen kisaviikonloppunsa. Muistan kuinka hän mielenosoituksellisesti perui kisansa, ilmoittamatta minulle siitä mitään, jotta saisi uhriutua lasten kanssa.
Tätä tarkoitin. Minua syyllistettiin tällaisesta, ja kukaan ei kysynyt minulta, miltä minusta mahtoi tuntua, tai koinko asioissa tasapuolisuutta ylipäätään. Jopa pariterapeutti oli täysin exän talutusnuorassa, eikä nähnyt asiaa laajemmin, vain tämän pienen irroitetun osan.
Olisi ollut helpompi keskustella, jos toinen osapuoli olisi tullut puolitiehen vastaan. Mutta ei. Pelkkää syyllistämistä ja poterosta huutamista. Nostin kädet pystyyn ja luovutin. Ainut järkevä vaihtoehto tuollaisen kanssa, oli laittaa nimi paperiin ja thats it. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kävin joskus exäni kanssa pariterapiassa, ja kyllä se aika yksipuolista syyttelyä oli. Sekä terapeutti että ex puoliso nostivat vain esille niitä asioita, mitä olin tehnyt tai jättänyt tekemättä. Kukaan ei kysynyt missään vaiheessa, miten minä koin asiat.
Esimerkiksi koin olevani vuosia päävastuussa kodista ja lapsista, kun exällä oli aikaa vieviä harrastuksia. Olen siis mies. Toki se on vain minun kokemukseni, mutta kyllä moni huomautteli minulle jo paljon ennen eroa, että "asuuko vaimosi täällä enää ollenkaan". Kyllä, hän oli aktiivinen kilpaharrastaja, sekä tykkäsi myös tapailla kavereitaan. Käytännössä joka arkipäivä hän tapasi tulla vasta iltayhdeksän aikoihin kotiin, milloin harrastuksissa, milloin ystävillä. Myös lapset monesti kyseli, että milloin äiti tulee kotiin. Lisäksi viikonloppuisin usein kisoja yms tapahtumia ja illanistujaisia.
Tämmöistä oli siis vuosia, totuin tavallaan siihen, että olin ns koti-isä, ja pystyin tekemään osan töistä etänä. Toisaalta minua hiersi se, että tunsin ihan oikeasti, ettei minulla ole parisuhdetta, vaan olen lähinnä koti sisäkkö. Tottakai sellainen alkaa hiertää, varsinkin kun toinen ei anna mitään kiitosta, liihottaa vain liihottamistaan. Toisaalta nautin olostani lasten kanssa, enkä heihin missään vaiheessa väsynyt. Vaan enemmänkin siihen parisuhteen puuttumiseen.
Joskus yritin järjestää kahdenkeskistä laatuaikaa, mutta exä ei ollut hirveän kiinnostunut moisesta. Pitkin hampain lähti kanssani illalliselle ravintolaan, tai teatteriin, ja huokaili samalla että hän voisi lukea mieluummin yksin rauhassa kirjaa.
Loppuaikoina mietin monesti, että eihän tämä ole oikein, että toinen ei osallistu juuri mihinkään, muuta kuin itseensä ja omiin huvituksiin. Kaikki kahdenkeskinen oli väkinäistä, ja minä olin aina se joka yritin jotain järjestää. Ja kyllä, mietin loppuaikoina itsekin eroa, koska koin olevani niin yksin lasten kanssa.
Lopulta viimeinen niitti oli se, kun sanoin että kaverit pyysi juhliin viikonloppuna, etten pystyisi katsoa lapsia eräänä viikonloppuna, milloin hänellä olisi kisat. Oli nimittäin itsestäänselvyys, että minä automaattisesti olen aina käytettävissä, kuten aina ennenkin. Laskin tuolloin kesällä, että hän oli ollut vain yhtenä viikonloppuna viimeisen puolen vuoden ajan kotona. Ajattelin että minullakin on oikeus ilmoittaa, hyvissä ajoin, että tuo viikonloppu mulla olisi menoja.
Ja voitteko kuvitella. Tämä nostettiin myöhemmin pariterapiassa niin suuresti esille, että tunsin olevani miltei rikollinen, kun olin kehdannut pilata hänen kisaviikonloppunsa. Muistan kuinka hän mielenosoituksellisesti perui kisansa, ilmoittamatta minulle siitä mitään, jotta saisi uhriutua lasten kanssa.
Tätä tarkoitin. Minua syyllistettiin tällaisesta, ja kukaan ei kysynyt minulta, miltä minusta mahtoi tuntua, tai koinko asioissa tasapuolisuutta ylipäätään. Jopa pariterapeutti oli täysin exän talutusnuorassa, eikä nähnyt asiaa laajemmin, vain tämän pienen irroitetun osan.
Olisi ollut helpompi keskustella, jos toinen osapuoli olisi tullut puolitiehen vastaan. Mutta ei. Pelkkää syyllistämistä ja poterosta huutamista. Nostin kädet pystyyn ja luovutin. Ainut järkevä vaihtoehto tuollaisen kanssa, oli laittaa nimi paperiin ja thats it.Ihmeellinen pariterapia sinulla ollut, jos vain toista kuunneltiin. Tekstistäsi haluan nostaa yhden asian esiin. En omista asioistani aio tänne enempää kertoa ja teidän tilanteesta on vaikea tietää, mutta itselleni terapiassa todellakin suositeltiin, että viettäisin paljon aikaa myös mualla kuin kotona, jotta jaksaisin, tämä antaisi mahdollisuuden toiselle korjausliikkeisiin ja pikkuhiljaa voitaisiin palata normaalimpaan. Muutokseen tarvitaan aina kaksi. Voisiko sinullakin olla niin, että kumppanisi ei pysty olemaan kotona? Suhde toimii, jos kumpikin haluaa toisen parasta, eikä vain omasta näkökulmasta vaan sen toisen tarpeet huomioiden. Tämä ketju on ollut terapeuttinen itselleni, kiitos. Ajatusten purkua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvaamasi kaltaista tilannetta yleensä edeltää jo pidempi ajanjakso ettei suhde oli toiminut. Monesti ainakin naiset on yrittäneet puhua kumppanillensa jo tuolloin, että jotain tarttis tehdä, että suhteen saa toimivaksi. Jos suhde pitkään jatkuu huonona on mielestäni aika loogista, että jompikumpi ihastuu johonkin toiseen ja suhde silloin katkeaa. On aika läpinäkyvääkin ryhtyä toimimaan siinä vaiheessa, kun vasta toisen menettämisestä on jo suuri. Yleensä tuommoiset muutokset ei myöskään kestä, vähän sama ilmiö kuin painon pudotuksessa. Moni onnistuu pudottamaan painoaan, mutta juju on siinä, että onnistuu luomaan uudenlaiset elämäntavat ja pitämään painonsa alempana.
Usein se uusi suhdekin menee karille, jollei yhtään mieti mikä edellisessä meni vikaan, ei kun suhteesta toiseen, no ensiksi on oikeen kivaa, mutta kun arki koittaa niin taas ollaan samassa pisteessä, kun edellisenkin suhteen kanssa, näin kävi mulle , eron jälkeen on hyvä pitää tauko ja olla yksin muutama vuosi ja sitten vasta alkaa katsoa uutta.
Nyt mulla uusi orastava suhde, ja nyt hitaasti etiäpäin ei heti muuteta yhteen tutustutaan ensin kunnolla ja katsotaan mitä tästä tulee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usein se uusi suhdekin menee karille, jollei yhtään mieti mikä edellisessä meni vikaan, ei kun suhteesta toiseen, no ensiksi on oikeen kivaa, mutta kun arki koittaa niin taas ollaan samassa pisteessä, kun edellisenkin suhteen kanssa, näin kävi mulle , eron jälkeen on hyvä pitää tauko ja olla yksin muutama vuosi ja sitten vasta alkaa katsoa uutta.
Nyt mulla uusi orastava suhde, ja nyt hitaasti etiäpäin ei heti muuteta yhteen tutustutaan ensin kunnolla ja katsotaan mitä tästä tulee.Juuri luin asiantuntijan vinkit siitä kuinka oikeasti ei ole olemassa mitään tiettyä sopivaa aikaa eron jälkeen, koska voi mennä jonkun toisen kanssa kimppaan. Jollekin riittää pari viikkoa, jollekin kuukausi, jollekin vuosia ja jollekin ei koskaan. Vaikka olisit vuosia eron jälkeen yksin niin ei se kerro mitään oletko käsitellyt erosi. Jokainen suhde on myös omanlaisensa niinkuin me kaikki ihmiset olemme erilaisia. Mutta morjensta nyt, viettäkää ihmeessä aikanne tällä palstalla sitä ihmetellen, on paljon turvallisempaa, ei tule pettymyksiä eikä mitään muutakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kävin joskus exäni kanssa pariterapiassa, ja kyllä se aika yksipuolista syyttelyä oli. Sekä terapeutti että ex puoliso nostivat vain esille niitä asioita, mitä olin tehnyt tai jättänyt tekemättä. Kukaan ei kysynyt missään vaiheessa, miten minä koin asiat.
Esimerkiksi koin olevani vuosia päävastuussa kodista ja lapsista, kun exällä oli aikaa vieviä harrastuksia. Olen siis mies. Toki se on vain minun kokemukseni, mutta kyllä moni huomautteli minulle jo paljon ennen eroa, että "asuuko vaimosi täällä enää ollenkaan". Kyllä, hän oli aktiivinen kilpaharrastaja, sekä tykkäsi myös tapailla kavereitaan. Käytännössä joka arkipäivä hän tapasi tulla vasta iltayhdeksän aikoihin kotiin, milloin harrastuksissa, milloin ystävillä. Myös lapset monesti kyseli, että milloin äiti tulee kotiin. Lisäksi viikonloppuisin usein kisoja yms tapahtumia ja illanistujaisia.
Tämmöistä oli siis vuosia, totuin tavallaan siihen, että olin ns koti-isä, ja pystyin tekemään osan töistä etänä. Toisaalta minua hiersi se, että tunsin ihan oikeasti, ettei minulla ole parisuhdetta, vaan olen lähinnä koti sisäkkö. Tottakai sellainen alkaa hiertää, varsinkin kun toinen ei anna mitään kiitosta, liihottaa vain liihottamistaan. Toisaalta nautin olostani lasten kanssa, enkä heihin missään vaiheessa väsynyt. Vaan enemmänkin siihen parisuhteen puuttumiseen.
Joskus yritin järjestää kahdenkeskistä laatuaikaa, mutta exä ei ollut hirveän kiinnostunut moisesta. Pitkin hampain lähti kanssani illalliselle ravintolaan, tai teatteriin, ja huokaili samalla että hän voisi lukea mieluummin yksin rauhassa kirjaa.
Loppuaikoina mietin monesti, että eihän tämä ole oikein, että toinen ei osallistu juuri mihinkään, muuta kuin itseensä ja omiin huvituksiin. Kaikki kahdenkeskinen oli väkinäistä, ja minä olin aina se joka yritin jotain järjestää. Ja kyllä, mietin loppuaikoina itsekin eroa, koska koin olevani niin yksin lasten kanssa.
Lopulta viimeinen niitti oli se, kun sanoin että kaverit pyysi juhliin viikonloppuna, etten pystyisi katsoa lapsia eräänä viikonloppuna, milloin hänellä olisi kisat. Oli nimittäin itsestäänselvyys, että minä automaattisesti olen aina käytettävissä, kuten aina ennenkin. Laskin tuolloin kesällä, että hän oli ollut vain yhtenä viikonloppuna viimeisen puolen vuoden ajan kotona. Ajattelin että minullakin on oikeus ilmoittaa, hyvissä ajoin, että tuo viikonloppu mulla olisi menoja.
Ja voitteko kuvitella. Tämä nostettiin myöhemmin pariterapiassa niin suuresti esille, että tunsin olevani miltei rikollinen, kun olin kehdannut pilata hänen kisaviikonloppunsa. Muistan kuinka hän mielenosoituksellisesti perui kisansa, ilmoittamatta minulle siitä mitään, jotta saisi uhriutua lasten kanssa.
Tätä tarkoitin. Minua syyllistettiin tällaisesta, ja kukaan ei kysynyt minulta, miltä minusta mahtoi tuntua, tai koinko asioissa tasapuolisuutta ylipäätään. Jopa pariterapeutti oli täysin exän talutusnuorassa, eikä nähnyt asiaa laajemmin, vain tämän pienen irroitetun osan.
Olisi ollut helpompi keskustella, jos toinen osapuoli olisi tullut puolitiehen vastaan. Mutta ei. Pelkkää syyllistämistä ja poterosta huutamista. Nostin kädet pystyyn ja luovutin. Ainut järkevä vaihtoehto tuollaisen kanssa, oli laittaa nimi paperiin ja thats it.Ihan hirveen itsekäs exä sulla, oikeesti törkeää käytöstä häneltä. Ja terapeutilta.
- Anonyymi
Meillä se oli niin päin että minä yritin sopeutua koko avioliiton ajan toisen oikkuihin ja mielialan vaihteluihin. Sopeutumista kesti vuosia, erimieltä oleminen ei tullut kyseeseen koska siitä olisi seurannut vain kuukausia kestävä mykkäkoulu ja tavaroiden paiskonta ja lapsille kiukuttelu.
Siinä sopeutumisessaan sitä pikkuhiljaa väsyy enemmän ja enemmän, unohtaa kokonaa itsensä ja oman hyvinvointinsa.
Parisuhde päättyi siihen kun fyysinen kunto petti lopullisesti ja makasin sydänkohtauksen saaneena sairaalassa. Puoliso ärtyneenä kiukkusi sairaalasänkyni vieressä että voi helvetti oliko sun pakko just nyt tänne joutua kun olis niin paljon muuta tekemistä ollut. Siinä vaiheessa lopultakin luovutin ja sanoin, että tämä avioliitto oli tässä. En jaksa, enkä enää halua jatkaa yhdessä.
Sairaalasta tultuani hain vaatteeni ja muun henk.koht. omaisuuteni kotoani, pistin oven perässäni kiinni ja lähdin.
Avioeropaperit ja osituksen hoiti lakimies. Lasten huoltajuudet yms. lakimies ja lastensuojelun porukka. Emme ole olleet lähtöni jälkeen enää puheväleissä exän kanssa. - Anonyymi
Jännämies naiskautti? Ei enää urpot sytytä😛
- Anonyymi
Ei kait se enää tuossa vaiheessa enää mikään auta jos toisella ei ole tahtotilaa korjata suhdetta. Harmi että heräsit tilanteeseen liian myöhään. Mutta kyllähän tilanteen on pitänyt olla jo pitkään pyllyllään jos toinen on jo ratkabsub tehnyt. Tuskinpa se nyt ihan yllätyksenä kuitenkaan tuli .
- Anonyymi
Sukset meni ristiin
- Anonyymi
Yleisesti erojen syynä on 50/50 molemmat. Ei silti kannata itseään liikaa syyttää. Jokainen varmasti tekee parhaansa, mutta aina se ei vain riitä. Joskus odotukset eivät vain täyty, tai ihminen muuttuu matkan varrella, ja alkaa haluamaan jotain muuta. Joskus ero voi olla vain seuraus pitkästä suhteesta, jossa tavallaan erilleen ajautuminen ei ole kummankaan vika, vaan seuraus. Tunteet ja ajatukset muuttuu, ei se ole kenenkään vika.
Monesti kuulen kuinka jotkut syyttävät eksiään. Itsekin meinasin sortua siihen, kunnes tajusin asiat, ja sen että tässä on vain yksi elämä, ja ajatukset voi ja saakin muuttua. Ei mihinkään pidä loppuelämäksi hirttäytyä, jos tuntuu että haluaisi jotain ihan muuta. Niin vain joskus tapahtuu.
Väkisin jatkettu suhde, ei sekään ole kenellekään hyväksi. Siinä menee elämä hukkaan. Erosta selviää kyllä, ja jätetynkin elämä siitä paranee, kun muistaa että käsittelee asiat, eikä syytä itseään liikaa, eikä toistakaan. Ajattelee että tämä on vain elämää, elämä jatkuu.- Anonyymi
Joskus sitä vaan kasvetaan erilleen, ja suhdetta pitkään nakertanut asia, jonka tiedosti jo aika alusta saakka, kasvaa lopulta niin suhteettomaan mittaan, että sitä ei enää jaksa sietää. Siihen päälle lukuisat muut pettymykset, kommunikaatiovaikeudet... Lopulta ei enää edes kiinnosta pelastaa mitään, koska mitäpä sekään muuttaisi.
- Anonyymi
Eipä suostunut vaimo pariterapiaan. Mutta ei halua erotakaan.
Mutta ei halua asua yhdessäkään. Siinä teille lähes 30-vuotisen parisuhteen ongelmakohtia....
Ihan oikeasti, kun minäkään en haluaisi erota, haluaisin puhua asiat selviksi ja saada seksiä kerran-pari kuukaudessa. En ole väkivaltainen, puhun kaikesta estoitta ja teen suurimman osan kotitöistä ja lasten kanssa vietän suuren osan ajastani.
Ainut mikä ahdistaa on, etten saa vaimosta selvää (toista suhdetta hänellä ei ole eikä kuulemma ikinä tule), jäljellä on vain typerä neuvottomuuden tunne.
En millään tahtoisi erota rakastamastani ihmisestä, mutta en enää asu yhteisessä kodissammekaan - koska se kuulemma alkoi "ahdistaa" puolisoani.
Vitun elämä. - Anonyymi
ja varsinkin jos toinen käy vieraissa, mutta haluaisi jatkaa parisuhdetta, unohtaen puolison, ei sitä jaksa, itse erosin
- Anonyymi
Aina tarvitaan kaksi, hyvään suhteeseen ja huonoon. Kummankin aiemmat elämänkokemukset muokkaavat ja olet sellainen kumppani miksi olet muovautunut. Se on lähtökohtaisesti sinun mukanaan tuoma hyvyytesi tai vajavaisuutesi suhteessa. Yksipuoliseksi tämä asia menee siinä, jos jollain parisuhteenosa-alueella kituva puoliso ei saa suutaanauki. Siis oikeasti auki, en tarkoita nyt mitään tinttailua ja märinää tekemättömistä kotitöistä tai seksuaalisuuteen liittyvistä asioista.
Ota aikaa ja kerro niin että toinen pysähtyy, varmista se että asia menee eprille ja tult ymmärretyksi siitämiksi sinulla on toiveita tai puutteita. Liian usein on omissakin suhteissa menty oletuksella ja heitetty ikäänkuin vinkkejä, joista pitäisi itse selvittää loput.
Kun olet varma että olet tullut ymmärretyksi, mutta muutosta ei tapahdu niinonmuutostenaika. Mitä ne sitten ovatkin, toinen joustaa, molemmat joustaa tai erotaan jne...
Itsellä kokemuksia siitä, että suhteessa kaikki on hyvin. Olin seksuaalisesti halukkaampi osapuoli. Pikkuhiljaa ajauduttiin fyysisesti erilleen kun itse en halunnut läheisyyttä sen satuttaessa vain muistutuksena että muuta ei tipu ja vaimo ei halunnut seksiä mutta kärsi läheisyyden puutteesta ja siitä kun ei tullut huomioiduksi ja kehutuksi kauniina naisena. Tämä naurattaa minua edelleen kun aina se on näin. Aukeni vähän vaimonkin silmät kun sanoin että voisi se olla miehenkin kiva kuulla joskus että sinä riität, ihailen sinua, olet komea kunkatselin sinua tänään ja mitämuuta tahansa. Enpä kuullut alkuvuoden jälkeen yli 10v suhteen aikana näitä asioita koskaan.
Viimeinen pommi oli,kun vaimo kertoi olevansa ihastunut ja seksuaalisesti kiinnostunut toisesta miehestä ja jotain oli jo vähän tehtykin. Kumpikin olivat varattuja ja tahoillaansuhteessa ongelmia. Ihmettelin ääneen kysyen että miten voi olla niin, että kerrot pienemmällä kynnyksellä ja helpommin parivuotta tuntemallesi ihmiselle meidän suhteen ongelmia ja kipupisteitä. Eihän siihen vaimo osannut vastata mitään, onhan se ihan tyhmä tilanne.
Tästä alkoi suhteessa uusi aika, keskustelu lisääntyi satoja prosentteja. Läheisyys lisääntyi, samoin ymmärrys toista kohtaan. Yhteistä aikaa alkoi löytyä ja sitä myöden seksiäkin. Ihastumisen alkuhuuma on mukaansatempaavaa ja huumaannuttavaa. Se on ihana kokea ja sitä varmasti on keski-iässä tarjolla niin miehille kuin naisillekkin. Mutta pitkän liiton ymmärrystä ja toisilleen lupautumista tapaa harvoin. Se ei ole niin tähtisädettä ja ilotulitusta kuin alkukiimassa rypytetyt lakanat ja salainen seksi ruokatunnilla. Vaikka kaikkea sitä voi olla pitkässäkin suhteessa, jos vain halua on. Ja se tunneside on kuitenkin paljon isompi kun vain antaa itselleen luvan sen ymmärtää.
Vaimokin oli jo tehnyt irtautumistyöätä itsekseen. Perustellut miksi uusi on vain parempi, ja miksi minäolen vain huonompi. Turvallisesta ja tutusta miehestä kotona tulee nopeasti lähes kirosana. Uusi on erilaisuudessaan viehättävä ja mystiikkaa täynnä. Niinkauan kuin on molemminpuolista alua niin on toivoa, jos se jää yksipuoliseksi niin tosiasioiden tunnustaminen vähentää/lyhentää kummankin tuskaa. Mutta tarinanoppi on se, että keskustelkaa. Jos ei osaa/uskalla pyytää puolisoltaa jotain mitä kodin ulkopuolellapystyy. Niin pyrkikää kasvamaan ja miettimään miksi niin on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?691295En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061207- 1131135
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731070Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop52821IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var74736Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9682- 41661
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän362659- 53646