Skitsofrenian vallankumouksellisen lääkehoidon tulokset tutkimuksen valossa -historiallinen katsaus

1. Ehkä sinä et menisi vertaamaan, mutta alan tukijat ovat menneet vertaamaan ja pitävät niitä siinä määrin vertailukelpoisina, että ovat sisällyttäneet tutkimukset kyseiseen systemaattiseen tutkimuskatsaukseen. Heitä nimenomaan kiinnosti tuo diagnostisten kriteerien laaja ja kapea-alaisuus sekä sen vaikutus siihen, kuinka moni skitsofreniapotilaista toipui. Kyseisen systemaattisen tutkimuskatsauksen mukaan se ei ollut tilastollisesti merkitsevällä tasolla yhteydessä toipuneiden osuuteen. Toipuneiden osuuteen oli yhteydessä vain tutkituista muuttujista a) aika (uudemmat tutkimukset tuottivat heikommat tulokset) b) maan kehitystaso (köyhyys ja psykiatrisen hoidon heikko saavutettavuus maassa on yhteydessä skitsofrenian hyvään ennusteeseen) Skitsofreniahan on aina ollut tulkinnanvarainen häiriö, ja esimerkiksi DSM-5 määritelmän mukainen skitsofrenian kappa-arvo on 0,46 eli enemmistö psykiatreista ei ole yhtä mieltä antamistaan diagnooseista. Myös narratiivi siitä, että skitsofrenian tai ylipäätään psykiatristen sairauksien reliabiliteetti olisi jokin parantunut on valheellinen. Ainoa kehitys mitä on tapahtunut on se, että hyvänä pidetyn reliabiliteetin kriteerejä laskettiin esimerkiksi DSM 5 niin, että se mikä olisi aikaisemmin ollut huono eli epäluotettava diagnoosi, on nykyään hyväksyttävä. Lisäksi reliabiliteetti on laskenut siksi, koska diagnooseja tekevät kliinikot eivät enää pääse vaihtamaan ajatuksia potilaan oireista kuten esimerkiksi DSM-III, mikä luonnollisesti nostaa reliabiliteettia eli tässä tapauksessa yksimielisyyttä psykiatrien välillä.
http://1boringoldman.com/index.php/2012/05/22/to-take-us-seriously/

Tietenkin on hyvä tämä tiedostaa, että häiriön reliabiliteetti on kohtuullisen surkea, minkä vuoksi diagnostisissa kriteereissä on aina tiettyä tulkinnanvaraisuutta. Psykiatrit eivät osaa ennustaa potilaiden oireiden perusteella heidän toimintakykyään vuosikymmenen päästä ylipäätään, koska kyseinen häiriö ja sen kulku eri potilailla on yksilöllinen. Suurin ennusteeseen vaikuttavat tekijät ovat psykososiaalisia luonnollisesti, jos käytetyt parantumisen kriteerit ovat usein osin psykososiaalisia. Jos on koulukiusattu erakko jolla ei ennen psykoosiakaan ollut yhtään kaveria eikä töitä eikä ammattia, niin tuskin sellaista saa stigmatisoivan diagnoosin ja aivoja vaurioittavan hoidonkaan jälkeen.

2. jos olisit yhtään vaivannut päätäsi aiheella, löytäisit runsaasti tutkimuksia mielisairauden ja sen hoidon käsittelystä mediassa. Peräpukamista kärsivien ihmisten vaarallisuudesta, ja peräpukamien hoidon vallankumouksesta et ehkä löydä diskurssianalyyttisia tai muita mediatutkimuksia, mutta skitsofrenian ja muiden mielisairauksien käsittelystä kyllä löydät runsain mitoin.

3. Tätä hypoteesia voidaan tutkia, mutta siihen ei noilla tutkimuskatsauksilla vastata. Jos sinulla olisi alkeelliset kausaalipäättelyn kyvyt ymmärtäisit ennen oletusten tekemistä etsiä pitkäaikaistutkimuksia, jossa tätä aihetta tutkitaan. Esimerkiksi Suomesssa on vuosikymmeniä tutkittu hoitomenetelmää, jossa painotetaan varhaiseen psykososiaaliseen hoitoon ja vältetään turhaa lääkehoitoa. Se on ollut systemaattisesti yhteydessä merkittävästi vähäisempään laitoshoidon tarpeeseen ja vähäisempään työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneiden määrään eli parempaan toimintakykyyn. Esimerkiksi vunna 2018 julkaistu tutkimus vertaili käypää hoitoa ja tarpeen mukaista hoitoa keskenään. Ei ole mitään syytä olettaa, että laitoshoidon lisäämisellä parannetaan potilaiden toipumista tai toimintakykyä. Lääkehoito taas on pitkän aikavälin naturalistisssa tutkimuksissa systemaattisesti ollut yhteydessä heikompaan toimintakykyyn etenkin silloin jos tutkimukset tehdään kunnolla ja muut ennusteeseen vaikuttavat tekijät otetaan huomioon. Vaatii aivan valtavaa empiiristä näyttöä siitä, että lääkkeet jotka lisäävät monien sairauksien riskiä vähentäisivät kuolleisuutta. Vähän kuin väittäisi heroiinin tai alkoholin lisäävän elinikää, väite on hupaisa ja kummallinen. Etenkin kun tiedetään, että mikään mekanismi ei selitä niiden pitkäin aikavälin hoitoa psykoosien hoidossa. Itse asiassa hoidon perusteena käytetty dopamiinihypoteesi empiirisen näytön perusteella antaa olettaa, että antipsykootit pitkällä aikavälillä lisäävät psykoosiriskiä, koska ne lisäävät dopaminenergisen järjestelmän herkkyyttä dopamiinille.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/30253321/

Oikeasti edes lyhyen aikavälin kokeissa ei meta-analyysien mukaan hoidollinen vaste oli kovinkaan kummoinen. Tutkijat kutsuvat sitä itse meta-analyyseisssaan kliiniseltä relevanssiltaan "rajoittuneeksi" ja "kliinisesti merkityksettömäksi".
https://www.cambridge.org/core/journals/the-british-journal-of-psychiatry/article/clinical-relevance-of-findings-in-trials-of-antipsychotics-systematic-review/340B04370B086FD88E933ECEB63A826F

Anonyymi kirjoitti:

1. Ehkä sinä et menisi vertaamaan, mutta alan tukijat ovat menneet vertaamaan ja pitävät niitä siinä määrin vertailukelpoisina, että ovat sisällyttäneet tutkimukset kyseiseen systemaattiseen tutkimuskatsaukseen. Heitä nimenomaan kiinnosti tuo diagnostisten kriteerien laaja ja kapea-alaisuus sekä sen vaikutus siihen, kuinka moni skitsofreniapotilaista toipui. Kyseisen systemaattisen tutkimuskatsauksen mukaan se ei ollut tilastollisesti merkitsevällä tasolla yhteydessä toipuneiden osuuteen. Toipuneiden osuuteen oli yhteydessä vain tutkituista muuttujista a) aika (uudemmat tutkimukset tuottivat heikommat tulokset) b) maan kehitystaso (köyhyys ja psykiatrisen hoidon heikko saavutettavuus maassa on yhteydessä skitsofrenian hyvään ennusteeseen) Skitsofreniahan on aina ollut tulkinnanvarainen häiriö, ja esimerkiksi DSM-5 määritelmän mukainen skitsofrenian kappa-arvo on 0,46 eli enemmistö psykiatreista ei ole yhtä mieltä antamistaan diagnooseista. Myös narratiivi siitä, että skitsofrenian tai ylipäätään psykiatristen sairauksien reliabiliteetti olisi jokin parantunut on valheellinen. Ainoa kehitys mitä on tapahtunut on se, että hyvänä pidetyn reliabiliteetin kriteerejä laskettiin esimerkiksi DSM 5 niin, että se mikä olisi aikaisemmin ollut huono eli epäluotettava diagnoosi, on nykyään hyväksyttävä. Lisäksi reliabiliteetti on laskenut siksi, koska diagnooseja tekevät kliinikot eivät enää pääse vaihtamaan ajatuksia potilaan oireista kuten esimerkiksi DSM-III, mikä luonnollisesti nostaa reliabiliteettia eli tässä tapauksessa yksimielisyyttä psykiatrien välillä.
http://1boringoldman.com/index.php/2012/05/22/to-take-us-seriously/

Tietenkin on hyvä tämä tiedostaa, että häiriön reliabiliteetti on kohtuullisen surkea, minkä vuoksi diagnostisissa kriteereissä on aina tiettyä tulkinnanvaraisuutta. Psykiatrit eivät osaa ennustaa potilaiden oireiden perusteella heidän toimintakykyään vuosikymmenen päästä ylipäätään, koska kyseinen häiriö ja sen kulku eri potilailla on yksilöllinen. Suurin ennusteeseen vaikuttavat tekijät ovat psykososiaalisia luonnollisesti, jos käytetyt parantumisen kriteerit ovat usein osin psykososiaalisia. Jos on koulukiusattu erakko jolla ei ennen psykoosiakaan ollut yhtään kaveria eikä töitä eikä ammattia, niin tuskin sellaista saa stigmatisoivan diagnoosin ja aivoja vaurioittavan hoidonkaan jälkeen.

2. jos olisit yhtään vaivannut päätäsi aiheella, löytäisit runsaasti tutkimuksia mielisairauden ja sen hoidon käsittelystä mediassa. Peräpukamista kärsivien ihmisten vaarallisuudesta, ja peräpukamien hoidon vallankumouksesta et ehkä löydä diskurssianalyyttisia tai muita mediatutkimuksia, mutta skitsofrenian ja muiden mielisairauksien käsittelystä kyllä löydät runsain mitoin.

3. Tätä hypoteesia voidaan tutkia, mutta siihen ei noilla tutkimuskatsauksilla vastata. Jos sinulla olisi alkeelliset kausaalipäättelyn kyvyt ymmärtäisit ennen oletusten tekemistä etsiä pitkäaikaistutkimuksia, jossa tätä aihetta tutkitaan. Esimerkiksi Suomesssa on vuosikymmeniä tutkittu hoitomenetelmää, jossa painotetaan varhaiseen psykososiaaliseen hoitoon ja vältetään turhaa lääkehoitoa. Se on ollut systemaattisesti yhteydessä merkittävästi vähäisempään laitoshoidon tarpeeseen ja vähäisempään työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneiden määrään eli parempaan toimintakykyyn. Esimerkiksi vunna 2018 julkaistu tutkimus vertaili käypää hoitoa ja tarpeen mukaista hoitoa keskenään. Ei ole mitään syytä olettaa, että laitoshoidon lisäämisellä parannetaan potilaiden toipumista tai toimintakykyä. Lääkehoito taas on pitkän aikavälin naturalistisssa tutkimuksissa systemaattisesti ollut yhteydessä heikompaan toimintakykyyn etenkin silloin jos tutkimukset tehdään kunnolla ja muut ennusteeseen vaikuttavat tekijät otetaan huomioon. Vaatii aivan valtavaa empiiristä näyttöä siitä, että lääkkeet jotka lisäävät monien sairauksien riskiä vähentäisivät kuolleisuutta. Vähän kuin väittäisi heroiinin tai alkoholin lisäävän elinikää, väite on hupaisa ja kummallinen. Etenkin kun tiedetään, että mikään mekanismi ei selitä niiden pitkäin aikavälin hoitoa psykoosien hoidossa. Itse asiassa hoidon perusteena käytetty dopamiinihypoteesi empiirisen näytön perusteella antaa olettaa, että antipsykootit pitkällä aikavälillä lisäävät psykoosiriskiä, koska ne lisäävät dopaminenergisen järjestelmän herkkyyttä dopamiinille.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/30253321/

Oikeasti edes lyhyen aikavälin kokeissa ei meta-analyysien mukaan hoidollinen vaste oli kovinkaan kummoinen. Tutkijat kutsuvat sitä itse meta-analyyseisssaan kliiniseltä relevanssiltaan "rajoittuneeksi" ja "kliinisesti merkityksettömäksi".
https://www.cambridge.org/core/journals/the-british-journal-of-psychiatry/article/clinical-relevance-of-findings-in-trials-of-antipsychotics-systematic-review/340B04370B086FD88E933ECEB63A826F

Lue lisää

1. Miksi emme osta psykoosisairauksien hoitoa, ostopalveluna kehitysmaista? Tehokkaampaa hoitoa, halvemmalla. Todellinen win win tilanne. Eikä sinne heti tarvitse lähettää kaikkia potilaita. “Teoriasi” todistamiseen riittää muutamien satojen ihmisten lähettäminen.

Parasta tässä on se, että suomesta varmasti löytyisi ihmisiä joilla on riittävästi urheilumieltä, lähteä koekaniiniksi moiseen, mutta riittäisikö sinulla? (Ei. Eikä sitä tarvitse sanoa tässä ääneen, kunhan pohdit. Kuvitteletko todella saavasi parempaa hoitoa kehitysmaassa?)

2. Olen vaivannut päätäni, oman osuuteni, ja vähän jonkun toisenkin osuutta, mutta jos “pään vaivaaminen” on sinun mielestä valtamediaa, niin ei ihme että meidän näkemykset mielenterveyden parantamisesta poikkeavat toisistaan niin paljon.

3. Se on totta, että minulla ei ole päättelykykyä, siksi menin ja luin linkkaamasi tutkimuksen loppupäätelmän. Jostain syystä siellä oli päätelty ihan eri asioita mitä sinä haluat minun päättelevän. Sehän ei ole mikään uutinen, että psyykelääkkeissä ei ole tullut samanlaista läpimurtoa, kuin vaikkapa syöpät, tai HIV, lääkkeissä, mutta tutkijoiden loppupäätelmässä ei millään tavalla kehoteta lopettamaan edes ensimmäisen sukupolven lääkkeiden käyttöä.

Hidas kehitys muistuttaa minua toisesta asiasta. Avoimen dialogin mallia on nyt kehitelty, mitä, kolmekymmentä vuotta? Tuona aikana sitä on esitelty uutena ihme messiaana joka toisessa skitsofrenia konferenssissa. Opintomatkoja on tehty puolin ja toisin. Kaikki ei siis ole Keroputaan itsensä keksimää, vaan he ovat myös ahkerasti lainanneet hyviä käytäntöjä muista sairaanhoitopiireistä.

Tämän lisäksi meillä on ollut kohta kymmenen vuotta mahdollisuus valita hoitopaikka. Jos tämä ihmehoito on niin hyvää, niin miksi sinne ei hakeuduta hoitoon? Kuvittele jos sama tilanne olisi vaikka syövän kohdalla?

Koska en itse osaa päätellä mistä tämä johtuu, niin luen sen taas linkkaamastasi linkistä. Lyhykäisesti. ”Tulokset ovat lupaavia, mutta lisätutkimusta tarvitaan.” Olisi kiva elää niin pitkään, että aukottomia tuloksia saadaan, ja asiassa päästään eteenpäin. Ei edelleenkään ole minulta pois, vaikka avoin dialogi leviäisi koko maailmaan, mutta siihen ei pelkät lupaukset riitä.

Perhekeskeisestä hoidosta saa hyvän aasinsillan, asumiseen, tai siis tässä tapauksessa niihin laitospaikkojen purkamiseen. Kannattaa muistaa, että laitoshoidon purkaminen oli edellinen messias, ennen keroputaan mallia. Miten siis voi olla että aikamme suurin muutos mielenterveydenhoidossa ei muka näy tilastoissa? Ihan varmasti näkyy, mutta onko se näky kaikille kaunis?

4. En tarkoita tällä sitä, etteikö hoitoa pitäisi kehittää, enkä sitä, etteikö tutkimukset olisi hyvä työkalu siihen. Mutta pelkkä hoitokielteisyys ei ole rakentavaa kritiikkiä.

Kehittämiseen tarvitaan, monisukupolvisia ketjuja, varhaista puuttumista, voimavarakeskeisyyttä, toipumisorientaatiota, kuntouttavaa työtoimintaa, eritasoisia asumispalveluita. Jne. jne. Ne kaikki tarvitsevat kuitenkin oman ketjunsa asian käsittelyyn, joten lopetan tämän henkilökohtaisuuksiin, kun niihin kerta päästiin. Jos et pysty minulle kuusivuotiaalle selittämään miten asia on, et ymmärrä sitä itsekkään.

Anonyymi kirjoitti:

1. Miksi emme osta psykoosisairauksien hoitoa, ostopalveluna kehitysmaista? Tehokkaampaa hoitoa, halvemmalla. Todellinen win win tilanne. Eikä sinne heti tarvitse lähettää kaikkia potilaita. “Teoriasi” todistamiseen riittää muutamien satojen ihmisten lähettäminen.

Parasta tässä on se, että suomesta varmasti löytyisi ihmisiä joilla on riittävästi urheilumieltä, lähteä koekaniiniksi moiseen, mutta riittäisikö sinulla? (Ei. Eikä sitä tarvitse sanoa tässä ääneen, kunhan pohdit. Kuvitteletko todella saavasi parempaa hoitoa kehitysmaassa?)

2. Olen vaivannut päätäni, oman osuuteni, ja vähän jonkun toisenkin osuutta, mutta jos “pään vaivaaminen” on sinun mielestä valtamediaa, niin ei ihme että meidän näkemykset mielenterveyden parantamisesta poikkeavat toisistaan niin paljon.

3. Se on totta, että minulla ei ole päättelykykyä, siksi menin ja luin linkkaamasi tutkimuksen loppupäätelmän. Jostain syystä siellä oli päätelty ihan eri asioita mitä sinä haluat minun päättelevän. Sehän ei ole mikään uutinen, että psyykelääkkeissä ei ole tullut samanlaista läpimurtoa, kuin vaikkapa syöpät, tai HIV, lääkkeissä, mutta tutkijoiden loppupäätelmässä ei millään tavalla kehoteta lopettamaan edes ensimmäisen sukupolven lääkkeiden käyttöä.

Hidas kehitys muistuttaa minua toisesta asiasta. Avoimen dialogin mallia on nyt kehitelty, mitä, kolmekymmentä vuotta? Tuona aikana sitä on esitelty uutena ihme messiaana joka toisessa skitsofrenia konferenssissa. Opintomatkoja on tehty puolin ja toisin. Kaikki ei siis ole Keroputaan itsensä keksimää, vaan he ovat myös ahkerasti lainanneet hyviä käytäntöjä muista sairaanhoitopiireistä.

Tämän lisäksi meillä on ollut kohta kymmenen vuotta mahdollisuus valita hoitopaikka. Jos tämä ihmehoito on niin hyvää, niin miksi sinne ei hakeuduta hoitoon? Kuvittele jos sama tilanne olisi vaikka syövän kohdalla?

Koska en itse osaa päätellä mistä tämä johtuu, niin luen sen taas linkkaamastasi linkistä. Lyhykäisesti. ”Tulokset ovat lupaavia, mutta lisätutkimusta tarvitaan.” Olisi kiva elää niin pitkään, että aukottomia tuloksia saadaan, ja asiassa päästään eteenpäin. Ei edelleenkään ole minulta pois, vaikka avoin dialogi leviäisi koko maailmaan, mutta siihen ei pelkät lupaukset riitä.

Perhekeskeisestä hoidosta saa hyvän aasinsillan, asumiseen, tai siis tässä tapauksessa niihin laitospaikkojen purkamiseen. Kannattaa muistaa, että laitoshoidon purkaminen oli edellinen messias, ennen keroputaan mallia. Miten siis voi olla että aikamme suurin muutos mielenterveydenhoidossa ei muka näy tilastoissa? Ihan varmasti näkyy, mutta onko se näky kaikille kaunis?

4. En tarkoita tällä sitä, etteikö hoitoa pitäisi kehittää, enkä sitä, etteikö tutkimukset olisi hyvä työkalu siihen. Mutta pelkkä hoitokielteisyys ei ole rakentavaa kritiikkiä.

Kehittämiseen tarvitaan, monisukupolvisia ketjuja, varhaista puuttumista, voimavarakeskeisyyttä, toipumisorientaatiota, kuntouttavaa työtoimintaa, eritasoisia asumispalveluita. Jne. jne. Ne kaikki tarvitsevat kuitenkin oman ketjunsa asian käsittelyyn, joten lopetan tämän henkilökohtaisuuksiin, kun niihin kerta päästiin. Jos et pysty minulle kuusivuotiaalle selittämään miten asia on, et ymmärrä sitä itsekkään.

Lue lisää

1. Todennäköisesti suurin syy kehitysmaiden parempaan psykoosisairauksien ennusteeseen on tosiaan siinä, että siellä on niin vähän terveyspalveluja Siellä ei ole tietenkään mitään ostettavaa . Et voi tietenkään tuotteistaa kulttuuria etkä yhteiskuntarakenteita ja lääkehoidon puutteita. .Yhtä vähän voit tai haluat tuotteistaa puuttuvaa syöpähoitoa tai puutetta rokotteista. Tämä oli se pointti. Minä en väittänyt, että mielisairauksien kehitys on edennyt ja että hoidolla on parannettu mielisairauksien ennustetta ja mielisairauden toimintakykyä. Siitä on puhuttu julkisuudessa niin pitkään kuin minä olen elänyt ja os et ole siitä tietoinen, me elämme ilmeisesti eri yhteiskunnissa.

3. Valtamedia on merkittävä vallankäyttäjä ja se vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen ihmiset saavat asioista. Sinusta valtamediassa ei mielisairauksia käsitellä lainkaan, halusin vain korjata väärinkäsityksesi. Jotta en selittäisi sinulle kuin kuusivuotiaalle asiaa, niin voit mennä ihan itse tietokantahauilla etsimään aiheista esimerkiksi hakusanoilla mental illness AND media research.

4. Itsekin luin tuon tutkimuskatsauksen ja ymmärrän kuten sinäkin, että hypoteesi syistä ei ole sama kuin tutkimusnäyttöön pohjautuva näyttö. Tutkijat voivat esittää hypoteeseja syistä, mutta se ei tarkoita että niille olisi välttämättä löydettävissä vahvaa näyttöä. Kuten tutkijatkin toteavat, laitoshoidon vähentämisen yhteyttä ei voi tuossa tutkimuksessa tarkastella. Noiden tutkimuskatsausten pohjalta ei voi tehdä johtopäätöksiä laitoshoidon vaikutuksesta ihmisten työllistymiseen ja siihen, saavatko he kavereita. Tutkimuskatsauksissa ei ylipäätän tehdä mitään suosituksia lääkehoitoon liittyen. Se on käypä hoito -suositusten tehtävä. Tutkimuskatsauksessa kuitenkin todetaan, että tulokset eivät tue sitä väitettä, että parantunut psykoosien hoito ja kehittynyt lääkehoito olisivat yhteydessä parantuneisiin hoitotuloksiin.

Itse taas linkkasin tutkimuksia, jossa vähäisempi laitoshoito ja lääkehoito on yhteydessä rajusti vähäisempään työkyvyttömyyseläkkeiden määriin. Tietenkin tarpeenmukaisen hoidon mallia pitäisi tutkia enemmän, tiedätköhän sinä tosiaan miksi sitä ei ole tutkittu? Sitä on kehitetty 30 vuotta mutta sitä ei ole koettu muualla Suomessa koettu tarpeelliseksi sen enempää kehittää. Johtuisiko se siitä, että lääkehoito ja biomedikaaliset interventiot nähdään niin ensisijaisina, että potilaiden psykososiaaliset tarpeet ja ihmisoikeudet unohtuvat? Linkkasin myös meta-analyyseja, joiden mukaan lääkehoidon kliininen vaste on korkeintaan minmaalinen, usein ei sitäkään. Ainoa kehitys mitä on lääkehoidossa tapahtunut on plasebovasteen parantuminen. Ja senhän takia parantunut lääkehoito ei näy tutkimuskatsauksissa, jotka tutkivat hoidon tuloksia eri vuosikymmenillä. Sitä ei ole. Mitään kehitystä mihinkään suuntaan ei ole tapahtunut, eikä nuo lääkkeet tehokkaasti hoida psykoottisia harhoja. Tätähän ei tietenkään noissa tutkimuskatsauksissa esitetä hypoteesina, vaikka sille on vahvaa näyttöä lukuisista eri meta-analyyseista ja myös naturalistissta pitkäaikaistutkimuksista. Avoimen dialogin malli ei taas näy hoitotuloksissa, koska sitä ei edes laajamittaisesti sovelleta. Se on toki maailman tutkituimpia hoitojärjestelmiä, mutta se ei tarkoita että se olisi laajasti käytössä. Sitä paitsi laitoshoitopaikkojen purkaminen ei tarkoita, etteikö monet mielisairaat asuisi käytännössä laitoksissa erilaisisa palveluasumisyksiköissä. Laitoshoidon purkaminen ei tarkoita laitostumisen katoamista.

4. Jotta mitään voisi koskaan kehittää, pitäisi osata tunnustaa tosiasiat. Et voi lähteä kehittämään palveluja jos et ymmärrä niiden todellisia vaikutuksia. Jos elät harhaisessa kuvitelmassa, että psykosoosien hoitoon on kehitetty tehokkaita lääkkeitä jotka ehkäisevät pitkällä aikavälillä psykoosien uusiutumista ja että ainoa syy hoidon epäonnistumiseen on potilaiden sairaudentunnottomuus ja hoitokielteisyys, niin et pysty koskaan luomaan toimivia hoitojärjestelmiä, joihon potilaat luottavat ja hoitoja, joihin he haluavat sitoutua. Kukaan normaalijärkinen ihminen ei vedä niitä hermomyrkkyjä vapaaehtoisesti, joita psykiatrit tyrkyttävät. Kyse on ihmisoikeusrikoksesta, josta YK:n erityislähettiläätkin ovat monta kertaa huomauttaneet.

Anonyymi kirjoitti:

1. Miksi emme osta psykoosisairauksien hoitoa, ostopalveluna kehitysmaista? Tehokkaampaa hoitoa, halvemmalla. Todellinen win win tilanne. Eikä sinne heti tarvitse lähettää kaikkia potilaita. “Teoriasi” todistamiseen riittää muutamien satojen ihmisten lähettäminen.

Parasta tässä on se, että suomesta varmasti löytyisi ihmisiä joilla on riittävästi urheilumieltä, lähteä koekaniiniksi moiseen, mutta riittäisikö sinulla? (Ei. Eikä sitä tarvitse sanoa tässä ääneen, kunhan pohdit. Kuvitteletko todella saavasi parempaa hoitoa kehitysmaassa?)

2. Olen vaivannut päätäni, oman osuuteni, ja vähän jonkun toisenkin osuutta, mutta jos “pään vaivaaminen” on sinun mielestä valtamediaa, niin ei ihme että meidän näkemykset mielenterveyden parantamisesta poikkeavat toisistaan niin paljon.

3. Se on totta, että minulla ei ole päättelykykyä, siksi menin ja luin linkkaamasi tutkimuksen loppupäätelmän. Jostain syystä siellä oli päätelty ihan eri asioita mitä sinä haluat minun päättelevän. Sehän ei ole mikään uutinen, että psyykelääkkeissä ei ole tullut samanlaista läpimurtoa, kuin vaikkapa syöpät, tai HIV, lääkkeissä, mutta tutkijoiden loppupäätelmässä ei millään tavalla kehoteta lopettamaan edes ensimmäisen sukupolven lääkkeiden käyttöä.

Hidas kehitys muistuttaa minua toisesta asiasta. Avoimen dialogin mallia on nyt kehitelty, mitä, kolmekymmentä vuotta? Tuona aikana sitä on esitelty uutena ihme messiaana joka toisessa skitsofrenia konferenssissa. Opintomatkoja on tehty puolin ja toisin. Kaikki ei siis ole Keroputaan itsensä keksimää, vaan he ovat myös ahkerasti lainanneet hyviä käytäntöjä muista sairaanhoitopiireistä.

Tämän lisäksi meillä on ollut kohta kymmenen vuotta mahdollisuus valita hoitopaikka. Jos tämä ihmehoito on niin hyvää, niin miksi sinne ei hakeuduta hoitoon? Kuvittele jos sama tilanne olisi vaikka syövän kohdalla?

Koska en itse osaa päätellä mistä tämä johtuu, niin luen sen taas linkkaamastasi linkistä. Lyhykäisesti. ”Tulokset ovat lupaavia, mutta lisätutkimusta tarvitaan.” Olisi kiva elää niin pitkään, että aukottomia tuloksia saadaan, ja asiassa päästään eteenpäin. Ei edelleenkään ole minulta pois, vaikka avoin dialogi leviäisi koko maailmaan, mutta siihen ei pelkät lupaukset riitä.

Perhekeskeisestä hoidosta saa hyvän aasinsillan, asumiseen, tai siis tässä tapauksessa niihin laitospaikkojen purkamiseen. Kannattaa muistaa, että laitoshoidon purkaminen oli edellinen messias, ennen keroputaan mallia. Miten siis voi olla että aikamme suurin muutos mielenterveydenhoidossa ei muka näy tilastoissa? Ihan varmasti näkyy, mutta onko se näky kaikille kaunis?

4. En tarkoita tällä sitä, etteikö hoitoa pitäisi kehittää, enkä sitä, etteikö tutkimukset olisi hyvä työkalu siihen. Mutta pelkkä hoitokielteisyys ei ole rakentavaa kritiikkiä.

Kehittämiseen tarvitaan, monisukupolvisia ketjuja, varhaista puuttumista, voimavarakeskeisyyttä, toipumisorientaatiota, kuntouttavaa työtoimintaa, eritasoisia asumispalveluita. Jne. jne. Ne kaikki tarvitsevat kuitenkin oman ketjunsa asian käsittelyyn, joten lopetan tämän henkilökohtaisuuksiin, kun niihin kerta päästiin. Jos et pysty minulle kuusivuotiaalle selittämään miten asia on, et ymmärrä sitä itsekkään.

Lue lisää

Sinä muuten käytät oikein hienoja termejä, kuten varhainen puuttuminen, voimavarakeskeisyys ja toipumisorientaatio. Noita on viljelty jo muutaman vuosikymmen ja odotan jännityksellä, että miten hoitotulokset kehittyvät. Paljon huonommiksi ne eivät voi mitenkään mennä. En ole totta puhuen itse hoitojen kehittämisen suhteen kovin aktiivinen, koska tarkoitukseni on pysyä psykiatreista niin kaukana kuin mahdollista. Mutta oikeastaan olen kyllä sitä mieltä tuosta ehdotuksestasi, että kehitysmaissa käytetty minimaalisen hoidon malli voisi toimia Suomessakin. Kustannusneutraalimpi tapahan on tuoda se Suomeen. Se tosin heikentäisi tiettyjen ammattiryhmien työllistymistä, mahdollisuutta laiskanpulskeaan keskiluokkaiseen elämään ja vähentäisi heidän elämänsä merkitystä, kun ei voisi enää kehitellä hoitamiinsa fantasiasairauksiin toipumisoirentaatio- ja voimavarakeskeiskeisiä hoitomeneltelmiä. Mutta sillä voisi olla siinä mielessä hyötyä, että kun ei ole pakkohoidon ja stigmatisoivien diagnoosien aiheuttamia traumoja, niin potentiaalisilla hoidon uhreilla olisi vähemmän mistä toipua. Monet potilaat tunnistavat yllätttävän helposti itsessään voimavaroja ihan ilman valtavaa massiivista fiktiivisten sairauksien hoitoon perehtynyttä puoskariarmeijaakin. Itsekin olisin pitänyt psykoosiani lähinnä erittäin toimivana coping-keinona ilman minua hoitaneita jälkeenjääneitä puoskareita, eräänlaisena voimavarana itsessään. Minulla on myös lukuisia muita voimavaroja, joita olen hyödyntänyt ihan menestyksellä elämässäni ja mikä tärkeintä, en veloita siitä minkäänlaista palkkaa enkä vaadi ylimääräistä suitsutusta, että tunnistan itsessäni voimavaroja, olen sillä tavalla suhteellisen kustannusneutraali, toisin kuin veronmaksajien rahoilla itsensä työllistäneet puoskarit. Kymppitonnin kuukausipalkalla tehdään toki paljon tärkeämpääkin työtä, kuten aiheutetaan lääkeriippuvuudella krooninen työkyvyttömyys potilaille, jotka ilman tehokasta hoitoaan lääkeresistenttiin skitsofreniaan olisivat jo valmistuneet yliopistosta ja menneet työelämään. Psykoosien hoito on tällä hetkellä tasolla, jonka YK:n kidutukseen erikoistunut erityislähettiläs näkee täyttävän usein kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kieltämän kidutuksen ja halventavan kohtelun määritelmän. On todella sympaattista, miten hienojen ja kauniiden käsitteiden kanssa psykiatrisessa hoidossa sentään kuitenkin askarrellaan.


https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/10/05/vaarallinen-ihmelaake-kasikirjoitus

Anonyymi kirjoitti:

Sinä muuten käytät oikein hienoja termejä, kuten varhainen puuttuminen, voimavarakeskeisyys ja toipumisorientaatio. Noita on viljelty jo muutaman vuosikymmen ja odotan jännityksellä, että miten hoitotulokset kehittyvät. Paljon huonommiksi ne eivät voi mitenkään mennä. En ole totta puhuen itse hoitojen kehittämisen suhteen kovin aktiivinen, koska tarkoitukseni on pysyä psykiatreista niin kaukana kuin mahdollista. Mutta oikeastaan olen kyllä sitä mieltä tuosta ehdotuksestasi, että kehitysmaissa käytetty minimaalisen hoidon malli voisi toimia Suomessakin. Kustannusneutraalimpi tapahan on tuoda se Suomeen. Se tosin heikentäisi tiettyjen ammattiryhmien työllistymistä, mahdollisuutta laiskanpulskeaan keskiluokkaiseen elämään ja vähentäisi heidän elämänsä merkitystä, kun ei voisi enää kehitellä hoitamiinsa fantasiasairauksiin toipumisoirentaatio- ja voimavarakeskeiskeisiä hoitomeneltelmiä. Mutta sillä voisi olla siinä mielessä hyötyä, että kun ei ole pakkohoidon ja stigmatisoivien diagnoosien aiheuttamia traumoja, niin potentiaalisilla hoidon uhreilla olisi vähemmän mistä toipua. Monet potilaat tunnistavat yllätttävän helposti itsessään voimavaroja ihan ilman valtavaa massiivista fiktiivisten sairauksien hoitoon perehtynyttä puoskariarmeijaakin. Itsekin olisin pitänyt psykoosiani lähinnä erittäin toimivana coping-keinona ilman minua hoitaneita jälkeenjääneitä puoskareita, eräänlaisena voimavarana itsessään. Minulla on myös lukuisia muita voimavaroja, joita olen hyödyntänyt ihan menestyksellä elämässäni ja mikä tärkeintä, en veloita siitä minkäänlaista palkkaa enkä vaadi ylimääräistä suitsutusta, että tunnistan itsessäni voimavaroja, olen sillä tavalla suhteellisen kustannusneutraali, toisin kuin veronmaksajien rahoilla itsensä työllistäneet puoskarit. Kymppitonnin kuukausipalkalla tehdään toki paljon tärkeämpääkin työtä, kuten aiheutetaan lääkeriippuvuudella krooninen työkyvyttömyys potilaille, jotka ilman tehokasta hoitoaan lääkeresistenttiin skitsofreniaan olisivat jo valmistuneet yliopistosta ja menneet työelämään. Psykoosien hoito on tällä hetkellä tasolla, jonka YK:n kidutukseen erikoistunut erityislähettiläs näkee täyttävän usein kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kieltämän kidutuksen ja halventavan kohtelun määritelmän. On todella sympaattista, miten hienojen ja kauniiden käsitteiden kanssa psykiatrisessa hoidossa sentään kuitenkin askarrellaan.


https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/10/05/vaarallinen-ihmelaake-kasikirjoitus

Lue lisää

Kyllä. Paljon hienoja sanoja. Menee vähän aiheen ohi, mutta suomessa ei ehkä ole niin hienoja uniformuja tai koulupukuja kuin muualla, mutta sitävastoin virkamiehet tahtovat vetäytyä sellasien ammattislangilla rakennetun "uniformun" taakse.

Hyvänä esimerkkinä vaikka kela, joka on aikanaan saanut paljonkin kritiikkiä siitä. Vaikka muutosta on, niin ilmiö näkyy siellä täällä, myös tällä foorumilla.

Itse termeistä hoitomaailmassa sellainen havainto, noin parinkymmenen vuoden ajalta, niin eri oppilaiden opinnäyte töissä, ja vastaavissa kirjallisissa tuotoksissa tietyt perus asiat tuntuvat olevan pitkälti samoja. Mutta terminologia on vaihtunut tuona aikana.

Ikään kuin termit vaihtuisivat nopeammin, kuin itse hoitokäytännöt.

Mutta on hoito myös muuttunut tuona aikana, ja aika paljonkin. Sellainen ehkä suurin konkreettinen ero nyt ja parikymmentä vuotta sitten on se miten ihmiset pääsevät tai joutuvat eläkkeelle.

Se on kaksi aivan eri maailmaa. Ikäväkseni joudun sanomaan sen, että vanhemmasta sukupolvesta näkee sen ”laitostumisen” Ei ehkä paras sana kuvaamaan sitä passiivisuutta, mutta kun en parempaakaan keksi.

Mitä sitten ostopalveluihin tulee, niin about jokainen suomessa toimiva ulkomaalainen terveystalo olisi valmis tuottamaan mielenterveyspalvelua suomalaisille jossain halvemmassa maassa, jos se vain olisi eettisesti mahdollista.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä. Paljon hienoja sanoja. Menee vähän aiheen ohi, mutta suomessa ei ehkä ole niin hienoja uniformuja tai koulupukuja kuin muualla, mutta sitävastoin virkamiehet tahtovat vetäytyä sellasien ammattislangilla rakennetun "uniformun" taakse.

Hyvänä esimerkkinä vaikka kela, joka on aikanaan saanut paljonkin kritiikkiä siitä. Vaikka muutosta on, niin ilmiö näkyy siellä täällä, myös tällä foorumilla.

Itse termeistä hoitomaailmassa sellainen havainto, noin parinkymmenen vuoden ajalta, niin eri oppilaiden opinnäyte töissä, ja vastaavissa kirjallisissa tuotoksissa tietyt perus asiat tuntuvat olevan pitkälti samoja. Mutta terminologia on vaihtunut tuona aikana.

Ikään kuin termit vaihtuisivat nopeammin, kuin itse hoitokäytännöt.

Mutta on hoito myös muuttunut tuona aikana, ja aika paljonkin. Sellainen ehkä suurin konkreettinen ero nyt ja parikymmentä vuotta sitten on se miten ihmiset pääsevät tai joutuvat eläkkeelle.

Se on kaksi aivan eri maailmaa. Ikäväkseni joudun sanomaan sen, että vanhemmasta sukupolvesta näkee sen ”laitostumisen” Ei ehkä paras sana kuvaamaan sitä passiivisuutta, mutta kun en parempaakaan keksi.

Mitä sitten ostopalveluihin tulee, niin about jokainen suomessa toimiva ulkomaalainen terveystalo olisi valmis tuottamaan mielenterveyspalvelua suomalaisille jossain halvemmassa maassa, jos se vain olisi eettisesti mahdollista.

Lue lisää

Käytit sanaa " laitostuminen ", kerroit ettet muuta keksinyt.
Miltä kuulostaisi kroonistuminen ?

Ihmiset, jotka ovat jo vuosia käyttäneet psyykenlääkityksiä, ja olleet poissa työelämästä, ovat kroonistuneet, ja ajan myötä muuttuneet passiivisemmiksi elämässään.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä. Paljon hienoja sanoja. Menee vähän aiheen ohi, mutta suomessa ei ehkä ole niin hienoja uniformuja tai koulupukuja kuin muualla, mutta sitävastoin virkamiehet tahtovat vetäytyä sellasien ammattislangilla rakennetun "uniformun" taakse.

Hyvänä esimerkkinä vaikka kela, joka on aikanaan saanut paljonkin kritiikkiä siitä. Vaikka muutosta on, niin ilmiö näkyy siellä täällä, myös tällä foorumilla.

Itse termeistä hoitomaailmassa sellainen havainto, noin parinkymmenen vuoden ajalta, niin eri oppilaiden opinnäyte töissä, ja vastaavissa kirjallisissa tuotoksissa tietyt perus asiat tuntuvat olevan pitkälti samoja. Mutta terminologia on vaihtunut tuona aikana.

Ikään kuin termit vaihtuisivat nopeammin, kuin itse hoitokäytännöt.

Mutta on hoito myös muuttunut tuona aikana, ja aika paljonkin. Sellainen ehkä suurin konkreettinen ero nyt ja parikymmentä vuotta sitten on se miten ihmiset pääsevät tai joutuvat eläkkeelle.

Se on kaksi aivan eri maailmaa. Ikäväkseni joudun sanomaan sen, että vanhemmasta sukupolvesta näkee sen ”laitostumisen” Ei ehkä paras sana kuvaamaan sitä passiivisuutta, mutta kun en parempaakaan keksi.

Mitä sitten ostopalveluihin tulee, niin about jokainen suomessa toimiva ulkomaalainen terveystalo olisi valmis tuottamaan mielenterveyspalvelua suomalaisille jossain halvemmassa maassa, jos se vain olisi eettisesti mahdollista.

Lue lisää

"Mitä sitten ostopalveluihin tulee, niin about jokainen suomessa toimiva ulkomaalainen terveystalo olisi valmis tuottamaan mielenterveyspalvelua suomalaisille jossain halvemmassa maassa, jos se vain olisi eettisesti mahdollista."

Tämä ei ratkaise ongelmaa. Jos siirtää työkyvyttömyyden aiheuttajan eli psykiatrisenhoidon kehittyvään maahan, niin se ei lisää potilaiden elinikää eikä toipuneiden osuutta. WHOn tutkimukset osoittivat jo vuosikymmeniä sitten, että skitsofreenikoiden ennuste oli kaikkei surkein Venäjällä Moskovassa ja paras kehitysmaissa kuten Intiassa ja Nigeriassa sekä Kolumbiassa. Tutkijat esittivät tutkimuseksen johtopäätöksissä hypoteesin, jonka mukaan erot johtuvat siinä että Intiassa ja Nigeriassa käytetään enemmän neuroleptejä kuin Venäjällä ja länsimaissa. Hypoteesia testattiin tutkimalla sitä, kuinka suuri osuus potilaista käytti neuroleptejä eri maissa. Kehittyvissä maissa 15 % käytti neuroleptejä, länsimaissa 61%. Vuonna 2011 julkaistussa Eli Lilyn rahoittamssa vertailevassa tutkimuksessa taas kaikkia potilaita lääkittiin neurolepteillä. Vertailussa oli taloudelliselta ja yhteiskunnalliselta kehitykseltään ja profiililtään erilaisia maita. Kyseisessä vertailussa potilaista merkittävästi pienempi osa saavutti remission kuin aikaisemmissa tutkimuksissa, vaikka psykiatrinen hoito oli laadukasta ja kaikki saivat asianmukaisen neuroleptilääkityksen. Toki edelleen ero kehittyvien maidan ja länsimaiden välillä oli selkeä funktionaalisessa remissiossa ja tutkijat ehdottivat hypoteesina johtopäätöksissään, että syynä on perhekeskeisempi kulttuuri ja erilainen yhteiskuntarakenne. Toisin sanoen kehittyvissä maissa tapahtui sama kehityskulku kuin länsimaissa oli ennen sitä tapahtunut - tehokas neuroleptihoito ei lisännyt remission todennäköisyyttä, vaan romahdutti sen puoleen.

Tämä ei toki tarkoita, etteikö myös yhteiskunan ja työmarkkinoiden rakenteella ja yhteisöllisyydellä sekä muilla kulttuurisilla tekijöilä olisi vaikutusta potilaiden toimintakykyyn, mutta se on osittain vahva näyttö siitä että mitä ei kannata tehdä jos haluaa lisätä skitsofreniasta toipuneiden osuutta. Jos kerran lääkehoito on niin mullistavaa kuin on vuosikymmeniä väitetty -sitähän on pidetty yhtä tehokkaana hoitomuotona kuin insuliinia diabetekseen tai antibiootteja bakteeritulehdusten hoitoon -luulisi että sen saatavuuden parantuminen ei ainakaan merkittävän vahvasti korreloisi ennusteen romahtamisen kanssa. Yhteiskuntarakenteen ja työmarkkinoiden sekä muiden yhteiskunnallisten/kulttuuristen tekijöiden kontrolloiminen on mahdollista, jos samassa maassa on vuosikymmeniä tarjolla toisistaan merkittävästi eroavaa hoitosysteemiä, josta toisessa on tarjolla merkittävästi vähemmän sellaisia laadukkaita psykiatrisia hoitomenetlemiä kuten neuroleptilääkitys ja pakkohoito sekä sairaalahoito. Näin saadaan vastaus ainakin osittain kysymykseen, että selittääkö kehitysmaiden yhteisöllisempi kulttuuri ja erilainen yhteiskuntarakenne kaiken eri maissa havaituista eroista vai onko hoidolla kuten lääkehoidon ja pakkohoidon tarjonnan saatavuudella vaikutusta potilaiden toimintakykyyn. Suomessa vuosikymmeniä tutkittu avoimen dialogin hoito antaa osittain vastauksen tähän kysymykseen, koska ero Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin valtakulttuurissa ja työmarkkinoissa ei eroa merkittävästi muusta Suomesta. Vuonna 2018 julkaistiin 20 vuotta käsittävä pitkäaikaistutkimus, jonka mukaan avoimen hoitomallin menetelmä romahduttaa työkyvyttömyyseläkkeiden määrän puoleen ja on yhteydessä merkittävästi vähäisempään lääkehoidon ja sairaanhoidon tarpeeseen.

https://robertwhitakerbooks.com/anatomy-of-an-epidemic/antipsychoticsschizophrenia/

https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/59636

Se miksi neuroleptihoito ei olekaan niin tehokas psykoosisairauksien hoitomuoto saattaa saada yllättävää tukea myös lääkeyhtiöiden pääosin rahoittamista kokeista. Tutkijat ovat itsekin yllättyneet, miten heikko kliininen vaste lääkehoidolla on potilaisiin, jotka valikoidaan erityisen tarkkaan lääkekokeisiin sen perusteella, että he reagoivat hyvin lääkkeisiin ja huonosti plaseboon. Monissa plasebovastetta tutkivissa meta-analyyseissa pohditaankin, että onko aikaisemmissa kokeissa liioteltu lääkkeiden tehoa skitsofrenian hoidossa ja mitkä tekijät selittävät ylikorostunutta plasebovastetta ja heikkoa singaalidetektiota (tätä hienoa sanaa he käyttävät puhuessaan plasebon ja lääkkeen välisestä erosta). Tutkijat eivät ole itse asiassa erityisen huolestuneita siitä varsinaisesti, että lääkkeet eivät ehkä olekaan tehokkaita psykoosien hoidossa vaan siitä, että kokeissa ei saada lääkehoitoa näyttämään siltä, että se olisi tehokas hoitomuoto psykoosien hoidossa. Sen takia he ovat tuhlanneet paljon aikaa ja resursseja saadakseen selville, mitkä tekijät selittävät kohonnutta plasebovastetta lääkekokeissa ja miten singaalidetektiota voitaisiin parantaa niin, että psykiatrien ammatillinen itsetunto säilyisi. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23896810/

Anonyymi kirjoitti:

"Mitä sitten ostopalveluihin tulee, niin about jokainen suomessa toimiva ulkomaalainen terveystalo olisi valmis tuottamaan mielenterveyspalvelua suomalaisille jossain halvemmassa maassa, jos se vain olisi eettisesti mahdollista."

Tämä ei ratkaise ongelmaa. Jos siirtää työkyvyttömyyden aiheuttajan eli psykiatrisenhoidon kehittyvään maahan, niin se ei lisää potilaiden elinikää eikä toipuneiden osuutta. WHOn tutkimukset osoittivat jo vuosikymmeniä sitten, että skitsofreenikoiden ennuste oli kaikkei surkein Venäjällä Moskovassa ja paras kehitysmaissa kuten Intiassa ja Nigeriassa sekä Kolumbiassa. Tutkijat esittivät tutkimuseksen johtopäätöksissä hypoteesin, jonka mukaan erot johtuvat siinä että Intiassa ja Nigeriassa käytetään enemmän neuroleptejä kuin Venäjällä ja länsimaissa. Hypoteesia testattiin tutkimalla sitä, kuinka suuri osuus potilaista käytti neuroleptejä eri maissa. Kehittyvissä maissa 15 % käytti neuroleptejä, länsimaissa 61%. Vuonna 2011 julkaistussa Eli Lilyn rahoittamssa vertailevassa tutkimuksessa taas kaikkia potilaita lääkittiin neurolepteillä. Vertailussa oli taloudelliselta ja yhteiskunnalliselta kehitykseltään ja profiililtään erilaisia maita. Kyseisessä vertailussa potilaista merkittävästi pienempi osa saavutti remission kuin aikaisemmissa tutkimuksissa, vaikka psykiatrinen hoito oli laadukasta ja kaikki saivat asianmukaisen neuroleptilääkityksen. Toki edelleen ero kehittyvien maidan ja länsimaiden välillä oli selkeä funktionaalisessa remissiossa ja tutkijat ehdottivat hypoteesina johtopäätöksissään, että syynä on perhekeskeisempi kulttuuri ja erilainen yhteiskuntarakenne. Toisin sanoen kehittyvissä maissa tapahtui sama kehityskulku kuin länsimaissa oli ennen sitä tapahtunut - tehokas neuroleptihoito ei lisännyt remission todennäköisyyttä, vaan romahdutti sen puoleen.

Tämä ei toki tarkoita, etteikö myös yhteiskunan ja työmarkkinoiden rakenteella ja yhteisöllisyydellä sekä muilla kulttuurisilla tekijöilä olisi vaikutusta potilaiden toimintakykyyn, mutta se on osittain vahva näyttö siitä että mitä ei kannata tehdä jos haluaa lisätä skitsofreniasta toipuneiden osuutta. Jos kerran lääkehoito on niin mullistavaa kuin on vuosikymmeniä väitetty -sitähän on pidetty yhtä tehokkaana hoitomuotona kuin insuliinia diabetekseen tai antibiootteja bakteeritulehdusten hoitoon -luulisi että sen saatavuuden parantuminen ei ainakaan merkittävän vahvasti korreloisi ennusteen romahtamisen kanssa. Yhteiskuntarakenteen ja työmarkkinoiden sekä muiden yhteiskunnallisten/kulttuuristen tekijöiden kontrolloiminen on mahdollista, jos samassa maassa on vuosikymmeniä tarjolla toisistaan merkittävästi eroavaa hoitosysteemiä, josta toisessa on tarjolla merkittävästi vähemmän sellaisia laadukkaita psykiatrisia hoitomenetlemiä kuten neuroleptilääkitys ja pakkohoito sekä sairaalahoito. Näin saadaan vastaus ainakin osittain kysymykseen, että selittääkö kehitysmaiden yhteisöllisempi kulttuuri ja erilainen yhteiskuntarakenne kaiken eri maissa havaituista eroista vai onko hoidolla kuten lääkehoidon ja pakkohoidon tarjonnan saatavuudella vaikutusta potilaiden toimintakykyyn. Suomessa vuosikymmeniä tutkittu avoimen dialogin hoito antaa osittain vastauksen tähän kysymykseen, koska ero Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin valtakulttuurissa ja työmarkkinoissa ei eroa merkittävästi muusta Suomesta. Vuonna 2018 julkaistiin 20 vuotta käsittävä pitkäaikaistutkimus, jonka mukaan avoimen hoitomallin menetelmä romahduttaa työkyvyttömyyseläkkeiden määrän puoleen ja on yhteydessä merkittävästi vähäisempään lääkehoidon ja sairaanhoidon tarpeeseen.

https://robertwhitakerbooks.com/anatomy-of-an-epidemic/antipsychoticsschizophrenia/

https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/59636

Se miksi neuroleptihoito ei olekaan niin tehokas psykoosisairauksien hoitomuoto saattaa saada yllättävää tukea myös lääkeyhtiöiden pääosin rahoittamista kokeista. Tutkijat ovat itsekin yllättyneet, miten heikko kliininen vaste lääkehoidolla on potilaisiin, jotka valikoidaan erityisen tarkkaan lääkekokeisiin sen perusteella, että he reagoivat hyvin lääkkeisiin ja huonosti plaseboon. Monissa plasebovastetta tutkivissa meta-analyyseissa pohditaankin, että onko aikaisemmissa kokeissa liioteltu lääkkeiden tehoa skitsofrenian hoidossa ja mitkä tekijät selittävät ylikorostunutta plasebovastetta ja heikkoa singaalidetektiota (tätä hienoa sanaa he käyttävät puhuessaan plasebon ja lääkkeen välisestä erosta). Tutkijat eivät ole itse asiassa erityisen huolestuneita siitä varsinaisesti, että lääkkeet eivät ehkä olekaan tehokkaita psykoosien hoidossa vaan siitä, että kokeissa ei saada lääkehoitoa näyttämään siltä, että se olisi tehokas hoitomuoto psykoosien hoidossa. Sen takia he ovat tuhlanneet paljon aikaa ja resursseja saadakseen selville, mitkä tekijät selittävät kohonnutta plasebovastetta lääkekokeissa ja miten singaalidetektiota voitaisiin parantaa niin, että psykiatrien ammatillinen itsetunto säilyisi. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23896810/

Lue lisää

" koska ero Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin valtakulttuurissa ja työmarkkinoissa ei eroa merkittävästi muusta Suomesta."

Koska yksinkertaisin selitys on yleensä aina se oikea. GEENIT

Anonyymi kirjoitti:

" koska ero Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin valtakulttuurissa ja työmarkkinoissa ei eroa merkittävästi muusta Suomesta."

Koska yksinkertaisin selitys on yleensä aina se oikea. GEENIT

Lue lisää

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä oli enemmän skitsofreniaa kuin muualla Suomessa ennen avoimen dialogin hoitomallin käyttöön ottoa. Muutamassa vuodessa uusien skitsofreniadiagnoosien vuosittainen ilmaantuvuus romahti 90 %, joten mikään pakko potilaille ei ole antaa skitsofreniadignoosia, jos ei ehdoin tahdoin haluta. Ei sellaista diskreettiä sairautta kuin skitsofrenia ole olemassakaan. Geeneillä ei ole hoidon vasteen kanssa mitään tekemistä.
https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/17522439.2011.601750

Kyseistä hoitomuotoa tutkinut Tomi Bersgröm itse asiassa on sitä mieltä, että skitsofreniadiagnoosista ja muista psykiatrisista diagnooseista tulisi luopua, koska ne vääristävät käsitksiä mielenterveysongelmista ja niiden syistä. Esimerkiksi skitsofreniaan liittyy voimakas stigma sen historiallisen syntyhistorian takia, ja sitä hyväksikäyttävät taitavasti sellaiset lääkeyhtiöiden konsultit ja muut kuvottavat siat, joita ei oikeasti edes kiinnosta hoitaa eikä auttaa skitsofreniadiagnoosin saaneita ihmisiä, vaan he halauvat pönkittää omaa asemaansa ja taloudellisia yhteistyösuhteitaan lääkeyhtiöihin. Tässä maailmassa on valtava määrä psykiatreja, tutkijoita ja muita, jotka hyötyvät valtavan paljon enemmän skitsofreniadiagnoosista kuin itse diagnoosin saaneet. Psykiatri Thomas Szasz kutsui skitsofreniaa ja vuosikymmeniä sitten psykiatrian pyhäksi symboliksi, jonka avulla pönkitetään ja oikeutetaan biologisen psykiatrian hoitomenetelmiä. Psykiatreilla on ollut aina ongelmia lääketieteellisen identiteettinsä kanssa ja he ovat äärimmäisen riippuvaisia esimerkiksi lääkeyhtiöiden rahoittamasta ja tuottamasta datasta. Monia psykiatrisia ongelmia ei oikeasti voi hoitaa tehokkaasti lääketieteellisin interventioin, minkä takia kaikki ongelmat mitä psykiatrit hoitavat tuppaavat kroonistumaan ja pahenemaan. Masennusperäiset työkyyvyttömyyseläkkeet räjähtävät heti kun psykiatria alkaa laajamittaisest hoitaa tunne-elämän ongelmia, ja psykoosisairauksien ennuste on aina ollut huono samasta syystä.
https://yle.fi/uutiset/3-12099892

Anonyymi kirjoitti:

Käytit sanaa " laitostuminen ", kerroit ettet muuta keksinyt.
Miltä kuulostaisi kroonistuminen ?

Ihmiset, jotka ovat jo vuosia käyttäneet psyykenlääkityksiä, ja olleet poissa työelämästä, ovat kroonistuneet, ja ajan myötä muuttuneet passiivisemmiksi elämässään.

Lue lisää

Lääkitseminen on ajanoloon muuttunut, mutta tässä asiayhteydessä puhutaan enemmän juuri siitä kaikesta muusta sen lääkitsemisen ohessa, kuinka nämä sukupolvet eroavat toisistaan.

Anonyymi kirjoitti:

Lääkitseminen on ajanoloon muuttunut, mutta tässä asiayhteydessä puhutaan enemmän juuri siitä kaikesta muusta sen lääkitsemisen ohessa, kuinka nämä sukupolvet eroavat toisistaan.

Lue lisää

En itse näkisi, että sukupolvierot vaikuttaisivat tässä kovin paljoa.

Nyt kun nuoret saavat mielialaoireita, lääkitykset annetaan joka tapauksessa.
Ja mitä kauemmin ihminen on poissa esim. työelämästä, opiskelemasta tms., sen vaikeampaa sinne on palata.
Lääkityskierre ja ongelmat saattavat jatkua vaikka kuinka kauan, eli nyt nuoremmat voivat yhtä hyvin kroonistua ajan myötä.

Ainoa hyvä puoli verrattuna aikaan vuosia sitten, on se, ettei nykyään ilmeisesti määrätä lääkkeitä montaa eri sorttia, eli jokin tolkku siinä asiassa on kenties löytynyt.

Ja " siitä kaikesta muusta..", ihmisten mielialaoireiden syyt, ja se miten ihmiset niihin suhtautuvat, elävät niiden kanssa, sekään ei muutu sukupolvien vaihtuessa.
Paljon on samanlaisia ja -tyylisiä asioita, joista ihmiset edelleen ahdistuvat ja masentuvat.
Myös skitsofrenian synty pysyy ja on pysynyt, pitkälti samanlaisten aiheuttajien mukaisina, sitä eivät vuodet muuta mihinkään.
Hoitomuodot ja -vaihtoehdot ovat ne, mitkä muuttuvat, tai ainakin yritetään etsiä uusia keinoja.

Anonyymi kirjoitti:

1. Miksi emme osta psykoosisairauksien hoitoa, ostopalveluna kehitysmaista? Tehokkaampaa hoitoa, halvemmalla. Todellinen win win tilanne. Eikä sinne heti tarvitse lähettää kaikkia potilaita. “Teoriasi” todistamiseen riittää muutamien satojen ihmisten lähettäminen.

Parasta tässä on se, että suomesta varmasti löytyisi ihmisiä joilla on riittävästi urheilumieltä, lähteä koekaniiniksi moiseen, mutta riittäisikö sinulla? (Ei. Eikä sitä tarvitse sanoa tässä ääneen, kunhan pohdit. Kuvitteletko todella saavasi parempaa hoitoa kehitysmaassa?)

2. Olen vaivannut päätäni, oman osuuteni, ja vähän jonkun toisenkin osuutta, mutta jos “pään vaivaaminen” on sinun mielestä valtamediaa, niin ei ihme että meidän näkemykset mielenterveyden parantamisesta poikkeavat toisistaan niin paljon.

3. Se on totta, että minulla ei ole päättelykykyä, siksi menin ja luin linkkaamasi tutkimuksen loppupäätelmän. Jostain syystä siellä oli päätelty ihan eri asioita mitä sinä haluat minun päättelevän. Sehän ei ole mikään uutinen, että psyykelääkkeissä ei ole tullut samanlaista läpimurtoa, kuin vaikkapa syöpät, tai HIV, lääkkeissä, mutta tutkijoiden loppupäätelmässä ei millään tavalla kehoteta lopettamaan edes ensimmäisen sukupolven lääkkeiden käyttöä.

Hidas kehitys muistuttaa minua toisesta asiasta. Avoimen dialogin mallia on nyt kehitelty, mitä, kolmekymmentä vuotta? Tuona aikana sitä on esitelty uutena ihme messiaana joka toisessa skitsofrenia konferenssissa. Opintomatkoja on tehty puolin ja toisin. Kaikki ei siis ole Keroputaan itsensä keksimää, vaan he ovat myös ahkerasti lainanneet hyviä käytäntöjä muista sairaanhoitopiireistä.

Tämän lisäksi meillä on ollut kohta kymmenen vuotta mahdollisuus valita hoitopaikka. Jos tämä ihmehoito on niin hyvää, niin miksi sinne ei hakeuduta hoitoon? Kuvittele jos sama tilanne olisi vaikka syövän kohdalla?

Koska en itse osaa päätellä mistä tämä johtuu, niin luen sen taas linkkaamastasi linkistä. Lyhykäisesti. ”Tulokset ovat lupaavia, mutta lisätutkimusta tarvitaan.” Olisi kiva elää niin pitkään, että aukottomia tuloksia saadaan, ja asiassa päästään eteenpäin. Ei edelleenkään ole minulta pois, vaikka avoin dialogi leviäisi koko maailmaan, mutta siihen ei pelkät lupaukset riitä.

Perhekeskeisestä hoidosta saa hyvän aasinsillan, asumiseen, tai siis tässä tapauksessa niihin laitospaikkojen purkamiseen. Kannattaa muistaa, että laitoshoidon purkaminen oli edellinen messias, ennen keroputaan mallia. Miten siis voi olla että aikamme suurin muutos mielenterveydenhoidossa ei muka näy tilastoissa? Ihan varmasti näkyy, mutta onko se näky kaikille kaunis?

4. En tarkoita tällä sitä, etteikö hoitoa pitäisi kehittää, enkä sitä, etteikö tutkimukset olisi hyvä työkalu siihen. Mutta pelkkä hoitokielteisyys ei ole rakentavaa kritiikkiä.

Kehittämiseen tarvitaan, monisukupolvisia ketjuja, varhaista puuttumista, voimavarakeskeisyyttä, toipumisorientaatiota, kuntouttavaa työtoimintaa, eritasoisia asumispalveluita. Jne. jne. Ne kaikki tarvitsevat kuitenkin oman ketjunsa asian käsittelyyn, joten lopetan tämän henkilökohtaisuuksiin, kun niihin kerta päästiin. Jos et pysty minulle kuusivuotiaalle selittämään miten asia on, et ymmärrä sitä itsekkään.

Lue lisää

Tutkijat esittävät usein johtopäätöksissään sellaisia omituisia hypoteeseja asioiden välisisistä syy-yhteyksistä, jotka voitaisiin kumota jo heidän omilla tutkimuksillaan. Esimerkiksi tuossa tutkimuskatsauksessa ja muissa tutkimuksissa löydetty yhteys köyhien maiden paremmasta skitsofrenian ennusteesta ei tue näyttöä siitä, että a) kehittynyt lääkitys b) laitoshoidon puute olisi ehdoton edellytys hyville hoitotuloksille. Intian Agra ei ollut 60-luvulla kuuluisa psykiatrisista sairaaloistaan, ei ollut myöskään Nigeria eikä Kolumbia. Tuo hypoteesi onkin verrattavissa WHOn tutkijoiden esittämään hypoteesiin, jonka mukaan Intian Agrassa oli länsimaita paremmat tulokset skitsofrenian hoidossa, koska siellä on tarjolla erityisen paljon neuroleptilääkitystä jo 60-luvulla. Maalaisjärjelläkin ajateltuna kuulostaa täysin hölmöltä idealta, mutta sitä ideaa sitten tutkimusten hölmöt aiheesta mitään ymmärtämättömät lukijat saattoivat toistella tohkeissaan tutkijoiden suulla. Se miksi länsimaissa huonontuneet hoitotulokset sattuvat korreloimaan laitoshoidon purkamisen kanssa saattaa johtua siitä, että usein sairaaloissa tarjolla ollut, usein tosin vaatimaton yhteisöllisyys, korvattiin hermomyrkyillä, joita pidettiin antibioottien kaltaisina ihmelääkkeinä psykoosiin.

Anonyymi kirjoitti:

1. Miksi emme osta psykoosisairauksien hoitoa, ostopalveluna kehitysmaista? Tehokkaampaa hoitoa, halvemmalla. Todellinen win win tilanne. Eikä sinne heti tarvitse lähettää kaikkia potilaita. “Teoriasi” todistamiseen riittää muutamien satojen ihmisten lähettäminen.

Parasta tässä on se, että suomesta varmasti löytyisi ihmisiä joilla on riittävästi urheilumieltä, lähteä koekaniiniksi moiseen, mutta riittäisikö sinulla? (Ei. Eikä sitä tarvitse sanoa tässä ääneen, kunhan pohdit. Kuvitteletko todella saavasi parempaa hoitoa kehitysmaassa?)

2. Olen vaivannut päätäni, oman osuuteni, ja vähän jonkun toisenkin osuutta, mutta jos “pään vaivaaminen” on sinun mielestä valtamediaa, niin ei ihme että meidän näkemykset mielenterveyden parantamisesta poikkeavat toisistaan niin paljon.

3. Se on totta, että minulla ei ole päättelykykyä, siksi menin ja luin linkkaamasi tutkimuksen loppupäätelmän. Jostain syystä siellä oli päätelty ihan eri asioita mitä sinä haluat minun päättelevän. Sehän ei ole mikään uutinen, että psyykelääkkeissä ei ole tullut samanlaista läpimurtoa, kuin vaikkapa syöpät, tai HIV, lääkkeissä, mutta tutkijoiden loppupäätelmässä ei millään tavalla kehoteta lopettamaan edes ensimmäisen sukupolven lääkkeiden käyttöä.

Hidas kehitys muistuttaa minua toisesta asiasta. Avoimen dialogin mallia on nyt kehitelty, mitä, kolmekymmentä vuotta? Tuona aikana sitä on esitelty uutena ihme messiaana joka toisessa skitsofrenia konferenssissa. Opintomatkoja on tehty puolin ja toisin. Kaikki ei siis ole Keroputaan itsensä keksimää, vaan he ovat myös ahkerasti lainanneet hyviä käytäntöjä muista sairaanhoitopiireistä.

Tämän lisäksi meillä on ollut kohta kymmenen vuotta mahdollisuus valita hoitopaikka. Jos tämä ihmehoito on niin hyvää, niin miksi sinne ei hakeuduta hoitoon? Kuvittele jos sama tilanne olisi vaikka syövän kohdalla?

Koska en itse osaa päätellä mistä tämä johtuu, niin luen sen taas linkkaamastasi linkistä. Lyhykäisesti. ”Tulokset ovat lupaavia, mutta lisätutkimusta tarvitaan.” Olisi kiva elää niin pitkään, että aukottomia tuloksia saadaan, ja asiassa päästään eteenpäin. Ei edelleenkään ole minulta pois, vaikka avoin dialogi leviäisi koko maailmaan, mutta siihen ei pelkät lupaukset riitä.

Perhekeskeisestä hoidosta saa hyvän aasinsillan, asumiseen, tai siis tässä tapauksessa niihin laitospaikkojen purkamiseen. Kannattaa muistaa, että laitoshoidon purkaminen oli edellinen messias, ennen keroputaan mallia. Miten siis voi olla että aikamme suurin muutos mielenterveydenhoidossa ei muka näy tilastoissa? Ihan varmasti näkyy, mutta onko se näky kaikille kaunis?

4. En tarkoita tällä sitä, etteikö hoitoa pitäisi kehittää, enkä sitä, etteikö tutkimukset olisi hyvä työkalu siihen. Mutta pelkkä hoitokielteisyys ei ole rakentavaa kritiikkiä.

Kehittämiseen tarvitaan, monisukupolvisia ketjuja, varhaista puuttumista, voimavarakeskeisyyttä, toipumisorientaatiota, kuntouttavaa työtoimintaa, eritasoisia asumispalveluita. Jne. jne. Ne kaikki tarvitsevat kuitenkin oman ketjunsa asian käsittelyyn, joten lopetan tämän henkilökohtaisuuksiin, kun niihin kerta päästiin. Jos et pysty minulle kuusivuotiaalle selittämään miten asia on, et ymmärrä sitä itsekkään.

Lue lisää

" Sehän ei ole mikään uutinen, että psyykelääkkeissä ei ole tullut samanlaista läpimurtoa, kuin vaikkapa syöpät, tai HIV, lääkkeissä, mutta tutkijoiden loppupäätelmässä ei millään tavalla kehoteta lopettamaan edes ensimmäisen sukupolven lääkkeiden käyttöä."

Toden totta neuroleptien läpimurto edelleen odottaa tulemistaan. Olen muutaman meta-analyysin lukenut niiden kliinisestä merkitsevyydestä. Niisä puhutaan järjestäen plasebovasteen ongelmista, mutta korostunut lääkevaste ei noiden tutkimusten mukaan tuota minkäänlaista ongelmaa. Suhteessa plaseboon sitä katsos ei käytännössä ole ja siksi ainoa keino parantaa lääkekokeiden onnistumisprosenttia on plasebovasteen laskeminen niin, ettei se vaikuta liikaa lääkevasteeseen. Tämän ongelman kanssa painiskeluun tutkijat käyttävätkin paljon aivokapasiteettiaan. Monissa kokeissa saadaan todella hyviä tuloksia pelkästään huonon sokkoutuksen tai plasebokontrollin täydellisen puuttumisen johdosta. NNT 2 ei ole harvinainen tulos, kun potilailla on niin rajuja sivuoireita että ei ole vaikea arvata kumpaan ryhmään kuuluu tai jos plasebokontrollia ei edes ole. Oikeasti vain hyvin sokkoutetut plasebokontrolloidut kaksoissokkokokeet kertovat niiden todellisen vasteen, koska eihän ole mitään syytä hoitaa hermomyrkyillä potilaita, jos saman vasteen saa pelkillä uskomuksilla. HIV lääkkeet käytännössä tekivät vääjäämättömästi kuolemaan johtavasta sairaudesta kroonisen lääkityksellä hallittavan sairauden. HIV lääkitys pohjautuu syvälliseen ymmärrykseen HIV-viruksen toimintamekanismeista, neuroleptien vastetta ei voi mitata paitsi kysymyksillä, joissa mitataan oikeastaan kaikkia mahdollisia inhimillisiä negatiivisia tunteita ja reaktioita ja ajatustapoja.

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22687813/
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/18180760/

On äärimmäisen omahyväistä verrata suhteellista kuolleisuutta lisääviä hermomyrkkyjä lääkkeisiin, jotka käytännössä ovat pelastaneet miljoonien ihmisten hengen ja romahduttaneet HIV-tartunnan saaneiden kuolleisuuden.Ajatteleppa jos köyhien maiden HIV-potilaat eläisivät kuin ihmeen kaupalla ilman modernia lääketiedettä suhteessa muuhun väestöön pidempään kuin kehittyneiden maiden kehittyneen lääketieteen parissa elävät, ja sinä sanoisit että lääkekehityksen "läpimurto" on vielä edessä. Sitten nauraisit omahyväisesti tutkijoiden johtopäätökselle, että ehkä kehittynyt lääketiede ei ehkä olekaan niin kehittynyttä, kun sen puute johtaa ennusteen rajuun paranemiseen. Psykiatrialla ei ole varaa omahyväisyyteen noiden tulosten valossa, jos hyvää ennustetta selittää tutkimus toisensa jälkeen vahvasti maan köyhyys ja modernin lääkehoidon puute. Suunnaton omahyväisyys yhdistettynä harhaiseen kuvitelmaan omasta tietotasosta ja hoiden tehosta voi johtaa siihen, että potilaiden todelliset ongelmat sivuutetaan ja YK:n erityisraportoijat esittävät huolestuneita kannanottoja psykiatristen potilaiden ihmisoikeuksien toteutumisesta psykiatrisessa hoidossa. Jos olet kovin kiinnostunut psykoosien hoidon kehittämisestä, niin sinuna minä lähtisin nöyrästi palaveeraamaa maahan, jossa toipuneiden osuus ja remissio on moninkertainen suhteessa omaan maahasi. Kysyisin hyvin nöyrästi heiltä, että miksi psykoosit uusiutuvat harvemmin ja potilaiden funktionaalinen remissio on niin hyvä ilman modernia lääkehoitoa, jonka pitäisi relapsikokeiden mukaan tehokkaasti vähentää relapseja. Että olisiko heillä jokin kyseistä periytyvää degeneratiivista aivosairautta tehokkaasti hoitava salainen rohto, josta ette ole vielä tietoisia. Ehkä he ovat salaa selvittäneet skitsofrenian etiologian ja biologiset syntymekanismit, mutta tieto ei ole jostain syystä ulottunut modernia lääketiedettä harjoittavien mielenterveysalan ammattilaisten pullakahvipöytiin.

Olet oikeassa siinä, että puutteet somaattisten sairauksien hoidossa selittävät osaltaan varmasti monien potilaiden ennenaikaisen kuolleisuuden. Aloituksen tarkoituksena olikin tuoda esille se, että niin yleisesti väitetään psykiatrisen hoidon parantaneen jollain tasolla mielenterveysongelmista kärsivien asemaa ja toimintakykyä, vaikka sellaisesta ei ole mitään näyttöä. Väittteenä ei ollut, että lääkkeet olisivat ainoa syy toipuneiden osuuden romahtamiseen tai suhteellisen kuolleisuuden kasvuun, vaan että ne eivät ole vähentäneet potilaiden kuolleisuutta eivätkä lisänneet vakavista mielenterveysongelmista kärisneiden ennustetta. Köyhissä maissa joissa psykiatrista hoitoa on vähiten tarjolla, on kaikkein parhaimmat tulokset "hoidossa" vaikka käytetyt diagnostiset kriteerit ovat samoja.

Psykososiaalisilla tekijöillä kuten diagnoosiin liittyvällä stigmalla onkin todennäköisesti paljon merkittävämpi vaikutus kuolleisuuden nousuun ja toipuneiden osuuden romahtamiseen kuin yleensä oletetaan. Se ei liity vain alihoitoon vaan siihen, miten ihminen on motivoitunut hoitamaan omaa terveyttään ja miten hän tulee kohdelluksi tavallisesa arjessaan lähiyhteisönsä taholta. Alhainen sosiaalinen status yhdistettynä yksinäisyyteen ja taloudelliseen epävarmuuteen ovat myrkkyä ihmisen tunnesäätelylle ja ne lisäävät esimerkiksi stressivasteiden kautta monien sairauksien ja niihin kuolemisen riskiä, oli kyse sitten keuhkokuumeesta tai itsemurhista. Millään neuroleptilääkityksellä ei voida ratkaista noita ongelmia, vaikka ne jollain potilailla vähentäisivät koettuja ahdistavia elämyksiä ja ajatuksia lyhytaikaisesti. Tavallaan hoito ja kulttuurin tavat jäsentää psykoottisia kokemuksia moninkertaistavat tuon stigman kautta potilaiden stressiä ja heikentävät heidän resilienssiään tuhoten sosiaalisia verkostoja ja luottamusta toisiin ihmisiin. Tuota on pidetty myös osasyynä sille, miksi köyhissä maissa kuten Intiassa on huomattavan paljon parempi ennuste skitsofrenialle.

Kun ihmisten kokemuksia ei medikalisoida eikä patologisoida samassa määrin, potilaiden itsetunto ja minäkuva pysyvät sellaisina että he kykenevät elämään suhteellisen normaalia elämää jopa silloin, kun kärsivät ääniharhoista, koska ääniharhojen sisältö reagoi siihen, miten niitä tulkitaan eri ympäristöissä. Tällöin myös riski erinäisille päihdehäiriöille ja tunnesyömiselle vähenee, kun ihmisellä on sosiaalisia ja psyykkisiä resursseja käsitellä negatiivisia kokemuksiaan rakentavammin. Nyt hoidossa käy niin, että nekin joilla ei ole pahoja psykososiaalisia ongelmia eikä päihdeongelmia kärsivät ylilääkinnästä ja stigmasta, joka laskee heidän ennustettaan ja lisää heidän ennenaikaista kuolemanriskiään. Kuolleisuuden vähentäminen edellyttäisikin nykyisistä diagnostisista lääketieteellisesti täysin merkityksettömistä kriteereistä luopumista ja psykososiaalisten riskitekijöiden ottamista tosissaan psykoosien hoidossa, koska ne ovat erittäin merkittäviä kliinisesti merkitseviä riskitekijöitä. Niihin voi myös puuttua toisin kuin mystisiin geeneihin ja vielä tuntemattomiin biomarkkereihin, joita ei skitsofreniallekaan tulla koskaan löytämään.

Anonyymi kirjoitti:

Olet oikeassa siinä, että puutteet somaattisten sairauksien hoidossa selittävät osaltaan varmasti monien potilaiden ennenaikaisen kuolleisuuden. Aloituksen tarkoituksena olikin tuoda esille se, että niin yleisesti väitetään psykiatrisen hoidon parantaneen jollain tasolla mielenterveysongelmista kärsivien asemaa ja toimintakykyä, vaikka sellaisesta ei ole mitään näyttöä. Väittteenä ei ollut, että lääkkeet olisivat ainoa syy toipuneiden osuuden romahtamiseen tai suhteellisen kuolleisuuden kasvuun, vaan että ne eivät ole vähentäneet potilaiden kuolleisuutta eivätkä lisänneet vakavista mielenterveysongelmista kärisneiden ennustetta. Köyhissä maissa joissa psykiatrista hoitoa on vähiten tarjolla, on kaikkein parhaimmat tulokset "hoidossa" vaikka käytetyt diagnostiset kriteerit ovat samoja.

Psykososiaalisilla tekijöillä kuten diagnoosiin liittyvällä stigmalla onkin todennäköisesti paljon merkittävämpi vaikutus kuolleisuuden nousuun ja toipuneiden osuuden romahtamiseen kuin yleensä oletetaan. Se ei liity vain alihoitoon vaan siihen, miten ihminen on motivoitunut hoitamaan omaa terveyttään ja miten hän tulee kohdelluksi tavallisesa arjessaan lähiyhteisönsä taholta. Alhainen sosiaalinen status yhdistettynä yksinäisyyteen ja taloudelliseen epävarmuuteen ovat myrkkyä ihmisen tunnesäätelylle ja ne lisäävät esimerkiksi stressivasteiden kautta monien sairauksien ja niihin kuolemisen riskiä, oli kyse sitten keuhkokuumeesta tai itsemurhista. Millään neuroleptilääkityksellä ei voida ratkaista noita ongelmia, vaikka ne jollain potilailla vähentäisivät koettuja ahdistavia elämyksiä ja ajatuksia lyhytaikaisesti. Tavallaan hoito ja kulttuurin tavat jäsentää psykoottisia kokemuksia moninkertaistavat tuon stigman kautta potilaiden stressiä ja heikentävät heidän resilienssiään tuhoten sosiaalisia verkostoja ja luottamusta toisiin ihmisiin. Tuota on pidetty myös osasyynä sille, miksi köyhissä maissa kuten Intiassa on huomattavan paljon parempi ennuste skitsofrenialle.

Kun ihmisten kokemuksia ei medikalisoida eikä patologisoida samassa määrin, potilaiden itsetunto ja minäkuva pysyvät sellaisina että he kykenevät elämään suhteellisen normaalia elämää jopa silloin, kun kärsivät ääniharhoista, koska ääniharhojen sisältö reagoi siihen, miten niitä tulkitaan eri ympäristöissä. Tällöin myös riski erinäisille päihdehäiriöille ja tunnesyömiselle vähenee, kun ihmisellä on sosiaalisia ja psyykkisiä resursseja käsitellä negatiivisia kokemuksiaan rakentavammin. Nyt hoidossa käy niin, että nekin joilla ei ole pahoja psykososiaalisia ongelmia eikä päihdeongelmia kärsivät ylilääkinnästä ja stigmasta, joka laskee heidän ennustettaan ja lisää heidän ennenaikaista kuolemanriskiään. Kuolleisuuden vähentäminen edellyttäisikin nykyisistä diagnostisista lääketieteellisesti täysin merkityksettömistä kriteereistä luopumista ja psykososiaalisten riskitekijöiden ottamista tosissaan psykoosien hoidossa, koska ne ovat erittäin merkittäviä kliinisesti merkitseviä riskitekijöitä. Niihin voi myös puuttua toisin kuin mystisiin geeneihin ja vielä tuntemattomiin biomarkkereihin, joita ei skitsofreniallekaan tulla koskaan löytämään.

Lue lisää

en voi kuin toivoa että edes avo-hoidon puolella pakko-lääkityksestä luovuttaisiin..oma lääkärini oli varma että psykoosit uusiutuu ja tuhoaa toiminta kykyni ja että joudun hoitokotiin jos jätän injektiolla käymättä..en tiedä voiko ne pakko-hoidosta pakottaa hoitokotiin, toivottavasti ei..

Anonyymi kirjoitti:

en voi kuin toivoa että edes avo-hoidon puolella pakko-lääkityksestä luovuttaisiin..oma lääkärini oli varma että psykoosit uusiutuu ja tuhoaa toiminta kykyni ja että joudun hoitokotiin jos jätän injektiolla käymättä..en tiedä voiko ne pakko-hoidosta pakottaa hoitokotiin, toivottavasti ei..

Lue lisää

Kukaan, edes lääkäri, ei voi olla aina täysin varma, uusiutuuko psykoosi vai ei.
Minullekin on sanottu, että psykoosilääkkeitä pitäisi syödä ennaltaehkäisevästi ( silloin oli viimeisestä psykoosista jo lähes 20 vuotta ).
Sanottiin myös, että lääkitys parantaa elämänlaatuani ( itse kerroin elämänlaatuni parantuneen lopetettuani lääkkeet ).

Avohoidossa ei voi pakottaa käyttämään lääkkeitä, pakkohoidossa kyllä.
Itseänikin tosin tavallaan " uhattiin " pakkohoidolla, kun aikoinaan kerroin lopettaneeni lääkkeiden käytön.

Tuosta en tiedä, voiko pakkohoidosta pakottaa hoitokotiin, mielestäni niin ei saisi olla. Potilaan kanssa on keskusteltava, ja tulisi pyrkiä yhteisymmärrykseen ( joka sekään ei aina valitettavasti toteudu vaikka pitäisi ).

Anonyymi kirjoitti:

Kukaan, edes lääkäri, ei voi olla aina täysin varma, uusiutuuko psykoosi vai ei.
Minullekin on sanottu, että psykoosilääkkeitä pitäisi syödä ennaltaehkäisevästi ( silloin oli viimeisestä psykoosista jo lähes 20 vuotta ).
Sanottiin myös, että lääkitys parantaa elämänlaatuani ( itse kerroin elämänlaatuni parantuneen lopetettuani lääkkeet ).

Avohoidossa ei voi pakottaa käyttämään lääkkeitä, pakkohoidossa kyllä.
Itseänikin tosin tavallaan " uhattiin " pakkohoidolla, kun aikoinaan kerroin lopettaneeni lääkkeiden käytön.

Tuosta en tiedä, voiko pakkohoidosta pakottaa hoitokotiin, mielestäni niin ei saisi olla. Potilaan kanssa on keskusteltava, ja tulisi pyrkiä yhteisymmärrykseen ( joka sekään ei aina valitettavasti toteudu vaikka pitäisi ).

Lue lisää

Sanottakoon hoitokodeista vaikka niin, että suomessa on about 8000 koditonta, ja heillä useammallakin on mielenterveysongelmia, eli ei voi pakottaa.

Anonyymi kirjoitti:

Kukaan, edes lääkäri, ei voi olla aina täysin varma, uusiutuuko psykoosi vai ei.
Minullekin on sanottu, että psykoosilääkkeitä pitäisi syödä ennaltaehkäisevästi ( silloin oli viimeisestä psykoosista jo lähes 20 vuotta ).
Sanottiin myös, että lääkitys parantaa elämänlaatuani ( itse kerroin elämänlaatuni parantuneen lopetettuani lääkkeet ).

Avohoidossa ei voi pakottaa käyttämään lääkkeitä, pakkohoidossa kyllä.
Itseänikin tosin tavallaan " uhattiin " pakkohoidolla, kun aikoinaan kerroin lopettaneeni lääkkeiden käytön.

Tuosta en tiedä, voiko pakkohoidosta pakottaa hoitokotiin, mielestäni niin ei saisi olla. Potilaan kanssa on keskusteltava, ja tulisi pyrkiä yhteisymmärrykseen ( joka sekään ei aina valitettavasti toteudu vaikka pitäisi ).

Lue lisää

valitettavasti mulla on sellanen tilanne että pakkohoidon lääkäri kirjoitti omakantaan että "jos ei saavu piikille, tehtävä virka-apu pyyntö", ja viimeks kun tapasin toista lääkäriä, lääkäri sanoi että mun vaihtoehdot on sairaalahoito tai piikki..

Anonyymi kirjoitti:

valitettavasti mulla on sellanen tilanne että pakkohoidon lääkäri kirjoitti omakantaan että "jos ei saavu piikille, tehtävä virka-apu pyyntö", ja viimeks kun tapasin toista lääkäriä, lääkäri sanoi että mun vaihtoehdot on sairaalahoito tai piikki..

Lue lisää

Olisiko paikkakunnan muutto mahdollista?

Anonyymi kirjoitti:

valitettavasti mulla on sellanen tilanne että pakkohoidon lääkäri kirjoitti omakantaan että "jos ei saavu piikille, tehtävä virka-apu pyyntö", ja viimeks kun tapasin toista lääkäriä, lääkäri sanoi että mun vaihtoehdot on sairaalahoito tai piikki..

Lue lisää

Valitettavasti tuollainen tilanne johtuu jostakin syystä.
Oletko esim. psykoosissa aiemmin tehnyt jotain typerää, harkitsematonta, ja hoitava taho ajattelee, että asiat toistuvat kenties psykoosin uusiessa ?

Lääkärit voivat sanoa mitä vain, ja jotkut jopa tehdäkin kuten sanovat.
Toisaalta jos nuo ovat ainoat vaihtoehdot ja haluaa pysyä poissa sairaalasta, niin eikös se piikki ole kuitenkin parempi vaihtoehto ?
Lääkitäänhän sairaalassakin, ja jos ei pillereitä suostu syömään, niin sielläkin piikitetään.

Valitettavaa, että tilanteesi on mikä on, ja ainahan olisi hyvä, jos tulevaisuudessa olisi parempaa edessä.
Hyvää alkanutta vuotta joka tapauksessa !

Anonyymi kirjoitti:

Olisiko paikkakunnan muutto mahdollista?

Sitäpä tässä harkitsen. En halua syödä lopun elämääni lääkkeitä / käydä injektiolla. Tyhmää jos on pakko muuttaa, viihdyn nykyisessä kaupungissani, mulla on täällä perhettä ja ystäviä mutta pakon edessä..

Anonyymi kirjoitti:

Sitäpä tässä harkitsen. En halua syödä lopun elämääni lääkkeitä / käydä injektiolla. Tyhmää jos on pakko muuttaa, viihdyn nykyisessä kaupungissani, mulla on täällä perhettä ja ystäviä mutta pakon edessä..

Lue lisää

Paikkakunnan vaihdosta on hyötyä, vain jos siellä pystyy elämään ilman lääkkeitä...

Anonyymi kirjoitti:

Paikkakunnan vaihdosta on hyötyä, vain jos siellä pystyy elämään ilman lääkkeitä...

Tämä tietysti riippuu siitä onko virka-apu pyyntö valtakunnallinen vai kunnallinen? Eli jos muutan toiselle paikkakunnalle, ja hoito-henkilökunta tekee virka-apu pyynnön täällä nykyisellä paikkakunnalla, niin tuleeko ne hakemaan siellä toisella paikka-kunnalla..

Antipsykoottien kliininen relevanssi eli hoidollinen vaste Clinical Global Impression Change -skaalalla oli erään tutkimuskatsauksen mukaan korkeintaan minimaalinen. PANSS-skaalalla mitattuna vaste ei ollut suurella osalla lääkkeistä edes minimaalinen. CGI-C -skaalalla mitattuna -1 on raja minimaaliselle vasteelle, -2 hyvälle vasteelle ja -3 merkittävälle vasteelle. PANSS-skaalalla mitattuna muutos lähtötasosta oli keskimäärin alle minimaalisen vasteen -0.9, uuden sukupolven antipsykootit pärjäsivät aavistuksen paremmin ja saivat keskimäärin -1 vasteen lähtötasosta, kun taas ns. perinteiset neuroleptit saivat -0.7 astetta. Brief Psyciatric Rating skaalalta muutettuna vaste oli hivenen parempi, yhteensä -1,6 pistettä eli yli minimaalisen vasteen. Tämä johtuu siitä, että kyseinen skaala mittaa enemmän kiihtymystilaan liittyviä positiivisia oireita. Ero uuden sukupolven ja perinteisten neuroleptien välilä oli noin -0,3 pistettä. Yksikään lääke ei tuota hyvää vastetta molemmilla skaaloilla mitattuna, ja vain harvat yksittäiset lääkkeet tuottavat lähellekään -2 vastetta kummallakaan skaalalla. Tutkijat toteavatkin, että lääkkeiden teho eli vaste lääkekokeissa on "epätoivottavan alhainen" ja "mitätön".

https://www.cambridge.org/core/journals/the-british-journal-of-psychiatry/article/clinical-relevance-of-findings-in-trials-of-antipsychotics-systematic-review/340B04370B086FD88E933ECEB63A826F

Lääkkeiden "kehitys" viimeisen 50 vuoden aikana on ollut siis maksimissaan tuo 0,3 pistettä CGI-C skaalalle muunnettuna, tosin sekin on todennäköisesti harhaa joka johtuu mm. siitä, miten tutkimuksia toteutetaan. Monissa tutkimuksissa esimerkiksi käytetään eri annostuksia eri lääkkeille halutun eron saamiseksi, jolloin toinen lääke näyttää "tehokkaammalta" kuin onkaan.

Anonyymi kirjoitti:

Antipsykoottien kliininen relevanssi eli hoidollinen vaste Clinical Global Impression Change -skaalalla oli erään tutkimuskatsauksen mukaan korkeintaan minimaalinen. PANSS-skaalalla mitattuna vaste ei ollut suurella osalla lääkkeistä edes minimaalinen. CGI-C -skaalalla mitattuna -1 on raja minimaaliselle vasteelle, -2 hyvälle vasteelle ja -3 merkittävälle vasteelle. PANSS-skaalalla mitattuna muutos lähtötasosta oli keskimäärin alle minimaalisen vasteen -0.9, uuden sukupolven antipsykootit pärjäsivät aavistuksen paremmin ja saivat keskimäärin -1 vasteen lähtötasosta, kun taas ns. perinteiset neuroleptit saivat -0.7 astetta. Brief Psyciatric Rating skaalalta muutettuna vaste oli hivenen parempi, yhteensä -1,6 pistettä eli yli minimaalisen vasteen. Tämä johtuu siitä, että kyseinen skaala mittaa enemmän kiihtymystilaan liittyviä positiivisia oireita. Ero uuden sukupolven ja perinteisten neuroleptien välilä oli noin -0,3 pistettä. Yksikään lääke ei tuota hyvää vastetta molemmilla skaaloilla mitattuna, ja vain harvat yksittäiset lääkkeet tuottavat lähellekään -2 vastetta kummallakaan skaalalla. Tutkijat toteavatkin, että lääkkeiden teho eli vaste lääkekokeissa on "epätoivottavan alhainen" ja "mitätön".

https://www.cambridge.org/core/journals/the-british-journal-of-psychiatry/article/clinical-relevance-of-findings-in-trials-of-antipsychotics-systematic-review/340B04370B086FD88E933ECEB63A826F

Lääkkeiden "kehitys" viimeisen 50 vuoden aikana on ollut siis maksimissaan tuo 0,3 pistettä CGI-C skaalalle muunnettuna, tosin sekin on todennäköisesti harhaa joka johtuu mm. siitä, miten tutkimuksia toteutetaan. Monissa tutkimuksissa esimerkiksi käytetään eri annostuksia eri lääkkeille halutun eron saamiseksi, jolloin toinen lääke näyttää "tehokkaammalta" kuin onkaan.

Lue lisää

Voin todeta 30 vuoden kokemuksella klotsapiinista, että lääkärit eivät ole koskaan ehdottaneet sen korvaamista jollain muulla lääkkeellä, eli kehitystä ei ole kohdallani tapahtunut ollenkaan. Edelleen ollaan riippuvaisia tästä myrkystä, tai kauniimmin. likaisesta lääkkeestä. Jos näistä asioista tiedettäisiin oikeasti jotain, niin myöskin parannus olisi löydettävissä, nykyään ollaan enemmänkin "noitatohtoreita", kuin lääkäreitä.

Yksi syy siihen miksi lääketiede ei oikein ymmärrä näitä sairauksia on se, että ne eivät ole "tästä maailmasta", mutta ei siitä nyt sen enempää.

Anonyymi kirjoitti:

Voin todeta 30 vuoden kokemuksella klotsapiinista, että lääkärit eivät ole koskaan ehdottaneet sen korvaamista jollain muulla lääkkeellä, eli kehitystä ei ole kohdallani tapahtunut ollenkaan. Edelleen ollaan riippuvaisia tästä myrkystä, tai kauniimmin. likaisesta lääkkeestä. Jos näistä asioista tiedettäisiin oikeasti jotain, niin myöskin parannus olisi löydettävissä, nykyään ollaan enemmänkin "noitatohtoreita", kuin lääkäreitä.

Yksi syy siihen miksi lääketiede ei oikein ymmärrä näitä sairauksia on se, että ne eivät ole "tästä maailmasta", mutta ei siitä nyt sen enempää.

Lue lisää

Käsite noitatohtori onkin aika kuvaava siinä mielessä, että ainoa "kehitys" mikä skitsofrenian lääkehoitoon liittyvissä plasebokontrolloiduissa kokeissa on havaittavissa on plasebovasteen ja lääkkeeseen liittyvän vasteen eron pieneneminen ja plasebovasteen suureneminen. Toisin sanoen meta-analyysi toisensa jälkeen on havainnut, että mitä uudemmasta kokeesta on kyse, sitä suurempi on plasebovasteen osuus. Erään meta-analyysin mukaan kohonnut plasebovaste on yhteydessä koehenkilöiden nuorempaan ikään, vakavampaan sairauteen (korkeampiin pistemääriin) ja lyhyempään sairauden kestoon.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23896810/

Toisin sanoen kokeisiin rekrytoidaan muun muassa yhä enemmän hyvin aivopestyjä ja hoitovastetta odottavia potilaita, ja odotukset hoidossa näkyvät suurempana plasebovasteena. Lääkekehitys junnaa paikallaan, mutta harhaiset kuvitelman lääkkeiden tehosta sentään kehittyvät ja menevät eteenpäin. Ihan samoin kuten masennuslääketutkimuksissa, joissa plasebo selittää lähes kaiken lääkkeiden vasteesta eikä ole riippuvainen lääkkeen vaikutusmekanismista. Lääkkeiden kehittäjien näkökulmasta on ikävää, jos plasebo selittää hyvin suuren osan lääkkeen tehosta, koska plasebovasteen laskeminen laskee lääkkeen kokonaisvastetta. Noita tutkimuksia on vähän vaikea soveltaa pakkohoitotilanteissa, joissa potilaalta puuttuu usko hoidon ihmeitä tekevään voimaan. Ihmisoikeusnäkökulmasta varsin kiehtovia kysymyksiä.

Anonyymi kirjoitti:

Käsite noitatohtori onkin aika kuvaava siinä mielessä, että ainoa "kehitys" mikä skitsofrenian lääkehoitoon liittyvissä plasebokontrolloiduissa kokeissa on havaittavissa on plasebovasteen ja lääkkeeseen liittyvän vasteen eron pieneneminen ja plasebovasteen suureneminen. Toisin sanoen meta-analyysi toisensa jälkeen on havainnut, että mitä uudemmasta kokeesta on kyse, sitä suurempi on plasebovasteen osuus. Erään meta-analyysin mukaan kohonnut plasebovaste on yhteydessä koehenkilöiden nuorempaan ikään, vakavampaan sairauteen (korkeampiin pistemääriin) ja lyhyempään sairauden kestoon.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23896810/

Toisin sanoen kokeisiin rekrytoidaan muun muassa yhä enemmän hyvin aivopestyjä ja hoitovastetta odottavia potilaita, ja odotukset hoidossa näkyvät suurempana plasebovasteena. Lääkekehitys junnaa paikallaan, mutta harhaiset kuvitelman lääkkeiden tehosta sentään kehittyvät ja menevät eteenpäin. Ihan samoin kuten masennuslääketutkimuksissa, joissa plasebo selittää lähes kaiken lääkkeiden vasteesta eikä ole riippuvainen lääkkeen vaikutusmekanismista. Lääkkeiden kehittäjien näkökulmasta on ikävää, jos plasebo selittää hyvin suuren osan lääkkeen tehosta, koska plasebovasteen laskeminen laskee lääkkeen kokonaisvastetta. Noita tutkimuksia on vähän vaikea soveltaa pakkohoitotilanteissa, joissa potilaalta puuttuu usko hoidon ihmeitä tekevään voimaan. Ihmisoikeusnäkökulmasta varsin kiehtovia kysymyksiä.

Lue lisää

Käsittääkseni pieni osa ihmisistä paranee näistäkin sairauksista nykytiedon mukaan, aiemminhan uskottiin, että nämä eivät koskaan parane. Olen aina ihmetellyt sitäkin, miksi neurologit eivät hoida näitä sairauksia, koska nehän ovat aivosairauksia, mielihän on abstrakti käsite, eikä se siksi voi oikeasti olla sairas. Oikea käsite on siis aivosairaus, eli mielisairaita pitäisikin kutsua aivosairaiksi. Mielisairas on myös halventava ja leimaava sana, ja siitä pitäisi jo päästä kokonaan eroon.

Jossain oli muuten juttua siitä, että köyhissä maissa, jossa ei ihmisillä ole varaa kalliisiin lääkkeisiin, ihmiset ovat 10-15 vuoden päästä parantuneet, joten pitääkö länsimaat ihmiset sairaina väkipakolla, uskottelemalla ihmiset luulemaan, että paraneminen on mahdotonta?

Näissä sairauksissa ihmisen uskolla lienee vielä aika suuri merkitys, mielisairaukset ovat oikeasti siis psykosomaattisia, kun psykiatri antaa sinulle diagnoosin, alat uskoa siihen niin lujasti, että et koskaan usko tulevasi enää normaaliksi.

Psykiatriassa on paljon mätää, se on todellakin sitä noitatohtoriutta.

Anonyymi kirjoitti:

Käsittääkseni pieni osa ihmisistä paranee näistäkin sairauksista nykytiedon mukaan, aiemminhan uskottiin, että nämä eivät koskaan parane. Olen aina ihmetellyt sitäkin, miksi neurologit eivät hoida näitä sairauksia, koska nehän ovat aivosairauksia, mielihän on abstrakti käsite, eikä se siksi voi oikeasti olla sairas. Oikea käsite on siis aivosairaus, eli mielisairaita pitäisikin kutsua aivosairaiksi. Mielisairas on myös halventava ja leimaava sana, ja siitä pitäisi jo päästä kokonaan eroon.

Jossain oli muuten juttua siitä, että köyhissä maissa, jossa ei ihmisillä ole varaa kalliisiin lääkkeisiin, ihmiset ovat 10-15 vuoden päästä parantuneet, joten pitääkö länsimaat ihmiset sairaina väkipakolla, uskottelemalla ihmiset luulemaan, että paraneminen on mahdotonta?

Näissä sairauksissa ihmisen uskolla lienee vielä aika suuri merkitys, mielisairaukset ovat oikeasti siis psykosomaattisia, kun psykiatri antaa sinulle diagnoosin, alat uskoa siihen niin lujasti, että et koskaan usko tulevasi enää normaaliksi.

Psykiatriassa on paljon mätää, se on todellakin sitä noitatohtoriutta.

Lue lisää

Skitsofreniasta on aina "parantunut" ihmisiä. Parantuminen on vähän moniulotteinen juttu, koska skitsofreniasta parantumista tutkitaan monin eri kriteerein ja ne sisältävät sellaisia mittareita, joita moni ns. tavallinenkaan ihminen ei välttämättä täysin täytä. Kaikki eivät ole supersosiaalisia ja on ihan normaaleja ihmisiä, joilla ei juurikaan ole läheisiä kavereita ollut koskaan elämässään ja joille työllistyminen on syystä tai toisesta aika hankalaa. Ja vaikka ei olisi psykoottisia harhoja vuosikymmeneen, kävisi kokoaikatöissä ainakin ajoittain, mutta ei olisi lainkaan kavereita eikä läheisiä, ei olisi tiukempien kriteerien mukaan välttämättä täysin "parantunut" skitsofreniasta heikon psykososiaalisen toimintakyvyn takia. Sosiaalinen syrjäytyminen prosessina ei kuitenkaan itsessään ole lääketieteellinen sairaus, eikä sitä voi lääketieteellisesti hoitaa.

Varhain skitsofreniadiagnoosin saattoivat saada encephalitis lethargica -virussairautta sairastaneet potilaat, joiden oireet muistuttivat osin neuroleptien aiheuttamia sivuoireita -parkinsonismia, älyllistä taantumista ja ennenaikaisen kuoleman. Tuo sairaus erotettiin skitsofreniasta vuonna 1917. Mutta tuollaisten sekaannuksien johdosta skitsofreniaa pidettiin alun perin nuoruusiän dementiana, joka johtaa kuolemaan ja sillä oli osin siksikin erittäin huono ennuste. Toinen syy oli siinä, missä kulttuurhisitoriallisissa olosuhteissa kyseinen diagnoosi muodostui. Sekä Bleuer ja Kraepelin olivat eugenisteja, jotka uskoivat mielisairauksien geneettiseen periytymiseen sekä massamurhaamisen ettiikkaan kansallisen geneettisen puhtauden edistämiseksi. Geneettisestä rappiosta kertoi suvussa esiintyvät seksuaaliset poikkeavuudet ja sisäänpäin kääntyneisyys, joitakin mainitakseni. Nämä tällaiset ideat ja ajatukset ovat osa psykiatrisen hoidon traditiota ja ihmiskuvaa, jolle hoitoparadigma pohjautuu osittain edelleen.

Köyhissä maissa on vertailevien kansainvälisten tutkimusten mukaan paremmat hoitotulokset skitsofreenikoilla, joiden diagnostiset kriteerit ovat yhteneviä länsimaissa käytettyjen kriteerien kanssa. Siis huomattavasti paremmat. Tosin hoidon tulokset romahtavat, jos kehitysmaa kehittyy sen verran, että lääketieteellinen psykiatrinen hoito yleisy.y siellä ( Schizophrenia Outpatient Health Outcomes (W-SOHO) study 2011.) Köyhyys ei siis itsessään selitä suoraan hyvää ennustetta eikä pelkkä kehittymätön yhteiskuntarakennekaan ja luonnollinen työnteon pakollisuus, vaan se että psykiatrinen hoito aiheuttaa potilaille alkuperäistä aivotulehduksen alalajia muistuttavan dementoivan parkinsonismia aiheuttavan, älylliseen taantumiseen johtavan sairaudenkuvan. Se on oikeasti havaittavissa aivokuvantamismenetelmissä ja psykiatrit ovat vuosikymmeniä pitäneet sitä todisteena skitsofreniasta neurodegeneratiivisena aivosairautena. Neuroleptien aiheuttama aivojen surkastuminen on yhteydessä ns. kongitiivisiin puutosoireisiin eli älylliseen taantumiseen, eikä tätä kehityskulkua hidasta stigmatisoiva ja väkivaltainen hoitokulttuuri, joka johtaa monilla krooniseen stressiin, yksinäisyyteen ja tuhoaviin tunnesäätelykeinoihin. Siitä tosiaan tulee somaattinen sairaus psykiatrisen hoidon myötä. Plaseboa ja noseboa on paljon tutkittu ja tiedetään tapauksia, jossa parkinssonin tautia sairastanut nainen sai takaisin väliaikaisesti liikuntakykynsä saatuaan lumeleikkauksen ja itsemurhaa yrittänyt mies joutui sairaalahoitoon otettuaan yliannostuksen masennuslääkkeiksi luulemiaan plasebolääkkeitä. Joten ei ole vaikea ymmärtää mitä tapahtuu, kun nuorelle ihmiselle sanotaan, että hänen uskomuksensa ajatuksensiirtoon on merkki elinikäisestä neurodengeratiivisesta aivosairaudesta. On todella huvittavaa että skitsofrenian heikkoa ennustetta tutkivat tutkijat yllättyvät siitä, että kyseisellä hoidolla ei tuoteta sosiaalisesti virkeitä, kokoaikatyössä käyviä kunnon kansalaisia usein jo valmiiksi syrjäytyneistä ja syrjäänvetäytyvistä traumatisoituneista ihmisistä, joilla on yleensä siinä taustalla oikeita ongelmia kuten vakavia huume- ja päihderiippuvuuksia ja käsittelemättömiä traumaattisia kokemuksia.

Anonyymi kirjoitti:

Voin todeta 30 vuoden kokemuksella klotsapiinista, että lääkärit eivät ole koskaan ehdottaneet sen korvaamista jollain muulla lääkkeellä, eli kehitystä ei ole kohdallani tapahtunut ollenkaan. Edelleen ollaan riippuvaisia tästä myrkystä, tai kauniimmin. likaisesta lääkkeestä. Jos näistä asioista tiedettäisiin oikeasti jotain, niin myöskin parannus olisi löydettävissä, nykyään ollaan enemmänkin "noitatohtoreita", kuin lääkäreitä.

Yksi syy siihen miksi lääketiede ei oikein ymmärrä näitä sairauksia on se, että ne eivät ole "tästä maailmasta", mutta ei siitä nyt sen enempää.

Lue lisää

Mielenkiinnosta haluaisin kysyä fyysisestä terveydestäsi, kun kerroit käyttäneesi klotsapiinia 30 vuotta.
Eli miten on fyysisen terveytesi laita, onko tullut mitään sairauksia, diabetesta, sydänvaivoja, ylipainoa tms. ?