Mukavaa luettavaa, että Pattaya aukeaa, en tiennytkään sen olevan suljettu.
Chiang Mai ei ole ollut suljettu,
Tuo niin sanottu aukeaminen ja mikäli sen myötä syksyllä alkanut massamatkailu entisestään kovastikkin massaantuu, niin sillä tulee olemaan suuri vaikutus viirustsunamin laajenemiseen, mutta kuten sanottu aika näyttää tuon seikan.
Tämä Neidon alituinen kloonailu on jo mennyt överiksi hänen lainkaan sitä hallitsematta, mutta kyllä se minulle sopii että niin Neito Neitona kuin Neito sinisenä Chlanggina kirjoittaa mm. myrkkyhampaista.
Hymyillen, moi.
PUOLIVALO-SENSEI.
8
159
Vastaukset
- Anonyymi
Annas kun isi kertoo pikkuiselle dysleksia Bamppers- senseille.
Test & go on pois käytöstä 15-31.01. ja Pattayalle ei voinut tällä välillä sitä hakea, joten Pattayalle päästäkseen olisi pitänyt olla pitkä karanteeni hotellissa, tai mennä Phuketin sandboxin kautta (7pv)
Myös Chiang Maissa tilanne on ollut täsmälleen sama. Test & go on jäähyllä helmikuun ensimmäiseen saakka. Tätähän ei tietenkään Savon Sanomissa ole sinulle kerrottu.
Matkailu ei ole lisännyt koronaa Thaimaassa ja WHO ennustaa jo sen tukehtumista tähän Omicroniin, joten puolivalo-sensein virnuilu ja vahingonilo hyytyy näinä aikoina invakodin latvalahojen osastolla ja puuronhimo katoaa jopa viikoiksi.
T 2010- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Kiitos suunnattomasti että sanavalinnoillasi ja ulosantisi tasolla osoitat olevasi mikä olet.
Ole hyvä ja iloisia invahomoilu- hetkiä sinulle Savon Sydämessä <3
Mitä kloonailuun tulee niin olet erittäin, erittäin, erittäin vakavasti päästäsi sairas ihminen numerosensei.
Aina kun Saaristomaksa- persoonasi järkyttyy jostakin tosiasiasta koskien häntä itseään, hän pakenee paikalta ja kaivaa sinut esille aivojensa sopukoista.
DID- oireyhtymä on Saaristomaksalla niin paha, että hän uskoo sinun tosissaan olevan eri henkilö kuin hän itse. Tämän hän havaitsi tänään siitä kun joku kummasteli sitä miten teillä molemmilla voi olla identtinen lukihäiriö.
Siitäkös Saarimaksa järkyttyi ja simsalabim jo oli Senssu palstalla minuuteissa.
Dysleksia:
"Paitsi varsinainen oikeinkirjoitus, myös kirjoitelmien laatiminen on monille vaikeaa. Lukivaikeuksisten on yleensä vaikea erottaa kuulonvaraisesti samankaltaisia äänteitä (esim. t-d, p-b), lyhyitä ja pitkiä vokaaleja (esim. aa, ee) tai kaksoiskonsonantteja (esim. kk, pp). Lukivaikeudessa ei ole kuitenkaan kyse ymmärtämisen vaikeudesta. Ymmärtämisen vaikeudet voivat liittyä laajemmin oppimisvaikeuksiin.
Lukivaikeus ilmenee harvoin pelkkänä lukemisen ja kirjoittamisen vaikeutena. Yleensä vaikeuksia ilmenee vielä enemmän kielten opiskelussa. Lukivaikeuteen liittyy erittäin usein vaikeuksia tarkkaavuuden ylläpitämisessä, matematiikassa ja motoriikassa sekä lyhytaikaisen muistin eli työmuistin kapeutta. Usein myös ajan hahmottaminen ja tarkat aikataulut tuottavat hankaluuksia"
T 2010 - Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Kiitos suunnattomasti että sanavalinnoillasi ja ulosantisi tasolla osoitat olevasi mikä olet.
(Uhriutumisjakso on alkanut, kohta tulee kuunvaihde ja viinat onneksi, numerosensein itsetunto palaa hetkeksi)
Anonyymi kirjoitti:
Ole hyvä ja iloisia invahomoilu- hetkiä sinulle Savon Sydämessä <3
Mitä kloonailuun tulee niin olet erittäin, erittäin, erittäin vakavasti päästäsi sairas ihminen numerosensei.
Aina kun Saaristomaksa- persoonasi järkyttyy jostakin tosiasiasta koskien häntä itseään, hän pakenee paikalta ja kaivaa sinut esille aivojensa sopukoista.
DID- oireyhtymä on Saaristomaksalla niin paha, että hän uskoo sinun tosissaan olevan eri henkilö kuin hän itse. Tämän hän havaitsi tänään siitä kun joku kummasteli sitä miten teillä molemmilla voi olla identtinen lukihäiriö.
Siitäkös Saarimaksa järkyttyi ja simsalabim jo oli Senssu palstalla minuuteissa.
Dysleksia:
"Paitsi varsinainen oikeinkirjoitus, myös kirjoitelmien laatiminen on monille vaikeaa. Lukivaikeuksisten on yleensä vaikea erottaa kuulonvaraisesti samankaltaisia äänteitä (esim. t-d, p-b), lyhyitä ja pitkiä vokaaleja (esim. aa, ee) tai kaksoiskonsonantteja (esim. kk, pp). Lukivaikeudessa ei ole kuitenkaan kyse ymmärtämisen vaikeudesta. Ymmärtämisen vaikeudet voivat liittyä laajemmin oppimisvaikeuksiin.
Lukivaikeus ilmenee harvoin pelkkänä lukemisen ja kirjoittamisen vaikeutena. Yleensä vaikeuksia ilmenee vielä enemmän kielten opiskelussa. Lukivaikeuteen liittyy erittäin usein vaikeuksia tarkkaavuuden ylläpitämisessä, matematiikassa ja motoriikassa sekä lyhytaikaisen muistin eli työmuistin kapeutta. Usein myös ajan hahmottaminen ja tarkat aikataulut tuottavat hankaluuksia"
T 2010Olen sanonut ja sanon edelleen, kyllä sinä olet tosi kova internetfeikki ja sanoja sinulla riittää puskahuuteluihisi enemmän kuin komppanialla naisia.
Laita aijaten se räpsy hyvä Neito niin kutsun sinut tänne Chiang Maihin ja lupaan, sinä itket polvillasi minun edessäni.
Ja kuten ennenkin, jatka sinä valitsemallasi tyylillä, hauskaahan sun hermoilujas on lukea.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ole hyvä ja iloisia invahomoilu- hetkiä sinulle Savon Sydämessä <3
Mitä kloonailuun tulee niin olet erittäin, erittäin, erittäin vakavasti päästäsi sairas ihminen numerosensei.
Aina kun Saaristomaksa- persoonasi järkyttyy jostakin tosiasiasta koskien häntä itseään, hän pakenee paikalta ja kaivaa sinut esille aivojensa sopukoista.
DID- oireyhtymä on Saaristomaksalla niin paha, että hän uskoo sinun tosissaan olevan eri henkilö kuin hän itse. Tämän hän havaitsi tänään siitä kun joku kummasteli sitä miten teillä molemmilla voi olla identtinen lukihäiriö.
Siitäkös Saarimaksa järkyttyi ja simsalabim jo oli Senssu palstalla minuuteissa.
Dysleksia:
"Paitsi varsinainen oikeinkirjoitus, myös kirjoitelmien laatiminen on monille vaikeaa. Lukivaikeuksisten on yleensä vaikea erottaa kuulonvaraisesti samankaltaisia äänteitä (esim. t-d, p-b), lyhyitä ja pitkiä vokaaleja (esim. aa, ee) tai kaksoiskonsonantteja (esim. kk, pp). Lukivaikeudessa ei ole kuitenkaan kyse ymmärtämisen vaikeudesta. Ymmärtämisen vaikeudet voivat liittyä laajemmin oppimisvaikeuksiin.
Lukivaikeus ilmenee harvoin pelkkänä lukemisen ja kirjoittamisen vaikeutena. Yleensä vaikeuksia ilmenee vielä enemmän kielten opiskelussa. Lukivaikeuteen liittyy erittäin usein vaikeuksia tarkkaavuuden ylläpitämisessä, matematiikassa ja motoriikassa sekä lyhytaikaisen muistin eli työmuistin kapeutta. Usein myös ajan hahmottaminen ja tarkat aikataulut tuottavat hankaluuksia"
T 2010Numball ei enää uakalle edes sinisellään kommentoida peläten että menee persoonat sekaisin.
- Anonyymi
Ja puolivalo sensei ryhtyi taas isäntänsä sihteeriksi.
- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Olen sanonut ja sanon edelleen, kyllä sinä olet tosi kova internetfeikki ja sanoja sinulla riittää puskahuuteluihisi enemmän kuin komppanialla naisia.
Laita aijaten se räpsy hyvä Neito niin kutsun sinut tänne Chiang Maihin ja lupaan, sinä itket polvillasi minun edessäni.
Ja kuten ennenkin, jatka sinä valitsemallasi tyylillä, hauskaahan sun hermoilujas on lukea.Onse pahapäinen se meitin sensei. Kymppi ystävällisesti juttelee Thaimaan avaamisesta ja mielenterveysasioista pelkkää asiaa, niin sinä haluat itkettää toista niin että polvillaan on sitten oikein toinen. Et kuulosta reilulta etkä rauhalliselta mieheltä ja syyttelet Kymppiä huonoista hermoista. Kai siellä Chiang Maissa nyt muutakin on tekemistä turisteilla kuin polvillaan itkeskellä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981
