Huono äitipuoli

Miksi rikoit toisten perheen? Ja täällä ollaan heti itkemässä, kun tuollasta konnaa ei kukaan näe. Hyvä et näät ittesi. Se siitä saa kun rikkoo toisten pehreeeh.

Et sinä ole mikään äiti puolikas, olet perheenrikkoja suttura, isän laastari kun ex vaimo heitti sen pellolle.

Kummallista kun luulet eett omit miehen ja tämän lapset ja talon ja auton ja jopa eks vaimonkin, huh huh.
EI KANNATA RIKOKA JA ALKAA HEITÄ HAUKKUUN! hauku ensin itsesi ja mieti mitä teit? Rikoit pehreen, rikoit lapset rikoit eks vaimon ja sinä vaan porskutat. HÄPEE KONNA.

Niin, ehkä nyt opit ettei toisten perheisiin kajota. Toivottavasti ymmärrät että sinun pitää etsiä oma mies jolla ei ole perhettä, et voi nappaa kenenkäänm miestä ja sitten täällä juoruta hänen asioistaan! Aika raukkamaista ja järkyttävää.
Kumma ettei noille ole rangiastuksia keksitty jotka juoruaa toisten asioita ja vie perhreen miehen. Opetelkaa naikkoset kunnioittamaan muita ja ajattelemaanm itä teet?????

Olen ollut hyvin samankaltaisessa tilanteessa. Koin asiasta todella huonoa omaatuntoa, mutta totuus vain on se, että kaikki me olemme erilaisia, jokainen meistä on yksilö. Jotkut kokevat lamaannuttavaa pelkoa muiden edessä puhumisesta, toiset elävät sille, jotkut ovat ujoja tai introverttejä ja toiset ovat parhaimmillaan muiden seurassa huomion keskipisteenä. Aivan samalla tavalla jotkut rakastavat lapsia, viihtyvät heidän seurassaan ja osaavat käsitellä näitä upeasti ja jotkut taas eivät pidä lapsista tai omaa minkäänlaisia kommunikointi taitoja lasten kanssa.

Oma tilanteeni ratkesi lopulta vain erolla. Yritimme hetken aikaa asua erillään, mutta aina kun tuli tilanne että emme ehtineet näkemään tai tuli jotain muutoksia yhteisiin suunnitelmiimme niin mieheni syytti minua, että tämäkään ei olisi ongelma jos asuisimme vielä yhdessä. Hän ei vain suostunut näkemään sitä että samat ongelmat oli yhdessä asuessammekin, suunnitelmiin tuli aina muutoksia hänen lastensa takia ja silloin kun lapset eivät olleet meillä, käytti hän kaiken vapaa aikansa omiin menoihinsa. Mutta silloin hänen ei vain tarvinnut uhrata aikaansa minuun tai tehdä mitään yhdessä kanssani koska mehän asuimme jo yhdessä ja se ilmeisesti riitti. Joten erosimme sitten lopulta kokonaan.

Ennen kuin otin erilleen muuton puheeksi mieheni kanssa, niin koin huonoa omaatuntoa lähinnä siksi, koska en halunnut mieheni kuvittelevan ettei hänellä olisi enää oikeutta onneen tai uuteen parisuhteeseen vain siksi koska hän oli vasten tahtoaan joutunut isäksi. Hän ei siis koskaan ollut halunnut lapsia, mutta eksä oli hankkiutunut kahteen kertaan "vahingossa" raskaaksi ja mieheni kantoi vastuunsa vaikka häntä olikin huijattu. Mieheni kärsi siis muutenkin tilanteestaan ja tuntui hirveältä jättää hänet sellaisen asian vuoksi jota hän ei itsekään halunnut. Lopulta kuitenkin tajusin, että en minä voi jäädä kärsimään ja luopua omasta elämästäni sen takia ettei hän vain kärsisi enempää. Joskus on vain ajateltava itseään, koska ei kukaan muukaan sinun onneasi rakenna. Mieti ennemmin niin päin, että jos sinulla on jatkuvasti huono olo niin fyysisesti kuin psyykkisesti, niin kyllä siinä ennen pitkään kärsii itsesi lisäksi myös ympäristösi.

Vaikka rakastinkin miestäni, ja ero teki kipeää, niin koen silti että ero oli oikea ratkaisu. Nyt kokemusta rikkaampana tiedän, etten toista kertaa ryhdy suhteeseen miehen kanssa jolla on lapsia ennestään, nyt voin myös heti perustella fiksusti deitti kumppanille miksen halua suhdetta jos hänellä on lapsia. Tai jos se ihan hirveä rakkaus nyt iskisi jotain miestä kohtaan jolla niitä lapsia olisi, niin selittäisin silti tilanteeni etten ole lapsi ihminen, enkä miksikään äitipuoleksi ole ryhtymässä ja yhteen en muuta niin kauan kuin lapset asuvat kotona tai käy viikonloppu ja loma vierailuilla. Jos mies hyväksyy sen että erillään asutaan kunnes lapset on 18, ja etten halua osallistua mihinkään heidän perhe menoihin tai olla siellä samaan aikaan lasten kanssa niin sitten asia olisi ihan eri. Ymmärtäisin täysin jos tuo ei miehelle sopisi, mutta sitten suhde saisi olla siinä. Jokaisella meistä saa ja pitää olla omat rajat, eikä niiden kiinni pitämisessä ole mitään väärää.

Itse olen myös kokenut vastaavan tilanteen, mutta hiukan eri kaavalla. Suosittelen eroamaan ja etsimään puolison joka on myös lapseton.

Minun tilanne oli se että mieheni ex vaimo käytti lapsia lyömäaseena ja kiristyskeinona. Häiriköi meidän perhe-elämää kaikin tavoin. Ex vaimo oli itse pettänyt ja lähtenyt vieraan miehen matkaan, mutta halusi silti pilata mieheni ja minun perhe-elämän sekä maineen. Minulla on myös lapsia, mutta lasten isä kuollut.

Lopulta 7 vuoden taistelun ja häiriköinnin jälkeen miehen ja lasten välit katkesivat kokonaan. Valitettavaa sanoa mutta en ole tästä ollenkaan pahoillani. Mutta jos jotain tekisin toisin niin en olisi alkuunkaan jäänyt katselemaan miehen, exän ja lapsien sairasta perhekuviota.

oo meil kans miehen eks eukko on ollu raskaana vaan kun ite halusi, mies ei koskaan halunnu kakaroita, vihaa niitä. Kumma että eksä yksi halusi, ja nyt vaatii elareita kaikista. Miesanoin miehelle että valia siitä ettei sun tarvi maksaa elareita kun ei halunnt lapsia, Rahastus on se millä eksä niitä teki. Ei sillon pitäisi elareita maksaa. Onneks ei käy miellä, ei jaksettas kumpakaan kakaroita. Mulla on kolme ja ne on ihania, ovat asumassa täällä ja se riittää, meiskin tykkää mun lapsista kun asuvat täällä, missämuualla.

Kauheet kun aattelee et joku tekee tahallaaan lapsia ja sitten pakottaa maksaan elareita. Ikinä en voisi pakottaa miestä tykkää lapsista, tai ainakaan makaa elareita jos ei haluu. Mielle se on iso menetys, kun menee elareita. Nekin rahat olisi meillä tärkeitä kun om mun lapset täällä ja itse olen työtön.

Hei. Josko lähdet siitä ajatuksesta, mikä sinua stressaa puolison lapsissa? Lapset ovat siitä jänniä, että huomaavat, jos aikuinen ei ole ok heidän seurassaan.
Voisitko perehtyä hiukan senikäisten lasten juttuihin, kuin puolisosi lapset ovat, siihen lasten maailmaan: se on erilainen kuin aikuisen maailma.
Ilmeisesti lapset ovat hyväksyneet sinut osaksi perhettä, ja niin olisi sinunkin hyväksyttävä se että miehelläsi on omia rakkaita lapsia. He ovat osa miehesi elämää joka tapauksessa, oletpa sinä kuvioissa tai päätät lähteä.
Leikki-ikäisten lasten tarpeet jo tiedät: ruokaa, rakkautta, vähän rajoja. Kun lapset alkavat päästä murrosikään,tulee muutoksia väkisinkin. Hakevat silloin rajojaan, ja omaa aikuisuuttaan.
Jos jo nyt on vaikeaa, mitä se sitten on? Kun sinunkin on silloin seisottava jämäkän lempeästi sanojesi takana, kun asetatte kotiintuloaikoja. Loukkaamatta lasta pidätte vähän kuria käytökseen, annatte siimaa rahankäyttöön yms.
Mikä on se asia mikä sinua lapsissa vierastuttaa? Itse asiassa jokainen meistä nykyään aikuisista, on ollut lapsi itsekin joskus.
Sekin voisi sinua auttaa, että muistelet oman lapsuusaikasi elämää, millaista se oli, niin saisit käsityksen puolisosi lasten maailmasta.

Minkä hele,,,,,etin takia tuollaiseen suhteeseen olet ajautunut ? Äijä joka ei ole entisessäkään suhteessa onnistunut ei onnistu ikinä .