Suomalaisten heppoisa puolustelu tyhmyydelleen on aina selittää että " on helppo olla jälkiviisas" No ei ole. Jos on niin tyhmä ettei selviä asioita ymmärrä silloin kun pitäisi on turha puhua jälkiviisaudesta. Tyhmä mikä tyhmä. Suomalaiset antavat itselleen anteeksi käsittämättömimmätkin typeryydet selittämällä ettei kukaan voinut tietää ja selittämällä sitten että on helppoa olla " jälkiviisas". Näin voi samat typerykset jatkaa typerää toimintaansa ja olla jälleen tekemättä päätöksiä jotka viisaammat näkevät selvästi ennakolta. Eilen NATOon.
Tyhmyys ei jälkiviisaudella katoa mihinkään
35
92
Vastaukset
- Anonyymi
No en minä nyt kovin raskaasti syyttäisi 90-luvun poliitikkoja siitä että olettivat Venäjän kehittyvän sivistysvaltioksi joka noudattaa sopimuksiaan ja rakentaa hyvinvointiaan hyvillä suhteilla naapurimaihin ja Eurooppaan.
Eihän se että venäläiset Neuvostokommunismin aikaansaamaan kurjuuden jälkeen päättävät uudelleen vastaavaan kehityskulkuun kääntyä.
Jos Venäjästä olisi kehittynyt demokratia, ei Suomella olisi mitään tarvetta Nato-jäsenyydelle. Ymmärrän sen senhetkisen päätöksen jatkaa liittoutumattomuuslinjalla mutta EU-jäsenenä.- Anonyymi
Korjaus: Eihän se näyttänyt ollenkaan todennäköiseltä että venäläiset ....
- Anonyymi
Asia kuin asia niin suomalaiset selittävät tyhmyyttään aina sillä että eihän kukaan voinut arvata ja sitten sanotaan että hyvähän se on olla jälkiviisas . Jos on niin tyhmä ettei selviä asioita ymmärrä niin jälkiviisastelulla ei tee mitään vaan on tuomittu jatkamaan tyhmien päätösten tekoa.
- Anonyymi
Eihän kukaan tälläkään hetkellä voi tietää varmasti miten tulevaisuus menee. Päätökset tehdään aina päätöksentekohetkellä käytettävissä olevin tiedoin.
Niin tehtiin myös 90 luvulla.
Menneistä pitää oppia ja niinhän tässä nyt toimitaan. Tuo syyttely on sitä turhaa jälkiviisastelua josta ei ole mitään hyötyä.
”Kun faktat muuttuvat, minä muutan mielipiteeni sen mukaan”. Niin tapahtui Nato asiassakin. Minäkään en kannattanut Nato jäsenyyttä enne viime vuoden joulukuuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän kukaan tälläkään hetkellä voi tietää varmasti miten tulevaisuus menee. Päätökset tehdään aina päätöksentekohetkellä käytettävissä olevin tiedoin.
Niin tehtiin myös 90 luvulla.
Menneistä pitää oppia ja niinhän tässä nyt toimitaan. Tuo syyttely on sitä turhaa jälkiviisastelua josta ei ole mitään hyötyä.
”Kun faktat muuttuvat, minä muutan mielipiteeni sen mukaan”. Niin tapahtui Nato asiassakin. Minäkään en kannattanut Nato jäsenyyttä enne viime vuoden joulukuuta.Miksi sitä pitäisi ennustella kun Venäjä suoraan sanoo mitä se aikoo.
Mutta kuten aina, eliitti Suomessa ei kuuntele muuta kuin omaa himoaan ja huonosti käy.
- Anonyymi
Ei suomalaiset päättäjät mitään opi. Sen huomaa siitä että mitään "virheitä" ei korjata . Selviltä asioilta suljetaan silmät ja alkaa spede showmainen finska förklaring.
- Anonyymi
Virheitä ei korjata koska ne kiduttaa muita eikä heitä itseään.
Orjien sopiikin kitua kunhan itsellä menee edelleen hyvin.
Mutta kosto tulee kaikille pahuuden rakastajille.
- Anonyymi
Ei siis Natoon, kun ei voi olla jälkiviisas?
- Anonyymi
Koko 90 luku oli yhtä virhettä joka ei jälki viisastelulla muutu miksikään. NATO päätöstäkään ei ole tehty saatikka jotain hakemusta jätetty.
- Anonyymi
Suomessa tällaiset asiat käsitellään asiallisesti ja sitten tehdään päätös. Niin toimitaan Nato-hakemukseenkin liittyen.
Kyllä se hakemus käytännössä jo aika varmasti lähtee kun asia on ensin käsitelty parlamentaarisesti. - Anonyymi
Jospa Putinin i voittaa sodan,on suomi taas vaikeuksissa.
Voi taas suomettua. Eli saada halpaa öljyä ja maakaasua Venäjältä.
😅😅🤣🤣😁😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa tällaiset asiat käsitellään asiallisesti ja sitten tehdään päätös. Niin toimitaan Nato-hakemukseenkin liittyen.
Kyllä se hakemus käytännössä jo aika varmasti lähtee kun asia on ensin käsitelty parlamentaarisesti.Eli asia on jo päätetty mutta teeskennellään parlamenttia ja demokratiaa jotta muka toimittaisiin laillisesti.
Kyllä totaalinen pahuus onkin osattu nykyään tehdä hyvin lailliseksi harrastukseksi.
Ja Raamatusta voi lukea mikä on sen loppu.
- Anonyymi
Nato-olmin pitää mennä Natoon, jonka jälkeen se ei uskalla, eikä edes voi tulla pimeästä "turvallisesta" peräsuolestaan auringonvaloon, koska se kuolisi heti ympäröivän reaalimaailman säteilevään voimaan. HETI!
- Anonyymi
Vai tuollaista se peräsuolessa eläminen on, minulle ihan vieras asia tuo.
Kiitos kun kuvailit kokemustasi.
Näin on. Ihminen on tyhmä jos ei osaa idän villien tuhatvuotisesta murhaamishistoriasta vetää sitä johtopäätöstä että Suomi tarvitsee uskottavan Natopuolustuksen. Nykyisin ei ole tyhmä vaan on huijarisyndrooma ja muuta roskaa.
- Anonyymi
Yksinkertaisia ja mustavalkoisia ratkaisuja on aika vähän. Usein ongelmat ovat tulkinnanvaraisia ja monimutkaisia. On hyvä, että nostat keskusteluun tyhmyyden. Sekin on tulkinnanvarainen käsite. Tyhmyys ei nimittäin ole älyn vastakohta, kuten monet yhä uskovat.
Kaikki aliarvioivat tyhmien ihmisten määrän, kirjoitti Carlo M. Cipolla. Hän väitti, että tyhmyys on vaarallisempaa, kuin suoranainen pahuus. Tämä voi tuntua hullulta, mutta totta se on: tyhmät ihmiset aiheuttavat enemmän yhteiskunnallista vahinkoa kuin pahat ihmiset. Tyhmyys on oma taiteenlajinsa; tyhmät ihmiset tekevät tyhmiä päätöksiä koulutuksesta, mitattavasta älykkyydestä ja menestyksestä riippumatta.
Mitä se tyhmyys sitten on? Carlo M. Cipollan mukaan tyhmyys on kyky tehdä päätöksiä, jotka eivät hyödytä itseä tai ketään muuta. Täsmällisemmin: tyhmillä on lähes yliluonnollinen kyky tehdä vääriä ja haitallisia valintoja. Esimerkiksi Erkki Tuomiojaa pidetään älykkönä, ja hänen aivonsa saattavat olla ylikellotettu loistavaan laskentatehoon, mutta samalla hän on tyhmä kuin saapas. Esimerkkejä voisi luetella loputtomasti. Oleellista on havaita, että monet tyhmiä ratkaisuja tekevät ovat idealisteja ja vahvasti uskonnollisia.
Tämä on tärkeää, sillä kyvyttömyys nähdä ja hyväksyä vallitsevia tosiasioita hämärtyy idealistisessa ja uskonnollisessa ajattelussa. Diettrich Bonhoefferin mukaan kyse on eettisiin tai ideologisiin syihin perustuva tosiasioiden aktiivinen kieltäminen. Tämä voi olla seurausta kognitiivisesta dissonanssista tai valenssien ristiriidasta: ihminen pyrkii säilyttämään maailmankuvansa ja kognitiivisen eheytensä silloinkin,kun tosiasiat ovat ristiriidassa omien näkemysten kanssa. Tämä johtaa yhtäältä tosiasioiden kieltämiseen ja välttelyyn ja toisaalta omien mielikuvien vahventamiseen, eli vahvistusvinoumaan. Bonhoefferin mukaan tyhmyys ei ole niinkään individuaalinen ominaisuus, kuin jonkin ryhmän ominaisuus.
Sanonta: joukossa tyhmyys tiivistyy, on hyvin kuvaava. Erityisesti erilaisissa uskonnollisissa ja ideologisissa lahkoissa samanhenkistä maailmankuvaa vahvistetaan välttämällä tätä maailmankuvaa haastavia näkemyksiä ja vahvistamalla omia ja muiden ryhmän jäsenten uskomuksia. Se johtaa siihen, että hyvin älykäskin ihminen taatuu ryhmässä ryhmän tyhmimpien tasolle. Ihmisen normaali kehitys edellyttää feedbackia, joka myös haastaa ihmisen arvioimaan näkemyksiään. Jos negatiivinen feedback poistetaan, ihminen oppii tarkastelemaan maailmaa putkinäköisesti. Riittävään yleissivistykseen ja lähdeheuristiikkaan perustuva arvostelukyky on tärkeä väline kamppailussa tyhmyyttä vastaan. Se kuitenkin edellyttää omien näkemysten rehellistä arviointia suhteessa näkemykset haastavaan tietoon. Ei-tyhmä osaa muuttaa ajatteluaan silloin kun hän huomasa olleensa väärässä; siksi takinkääntäjät toimivat ei-tyhmästi, kun taas ehdottomasti omista näkemyksistään kiinnipitävät toimivat älyttömän tyhmästi.
Goebbels opetti, että propaganda tulee suunnata aina väestön oppimattomimmalle ja herkkäuskoisimmalle osalle - he omaksuvat helposti helppoja mustavalkoisia totuuksia. Suurin osa väestöstä kuuluu tähän herkkäuskoiseen ja arvostelukyvyttömään massaan, joka etsii sankareita, guruja ja vahvoja johtajia kertomaan kuinka pitää elää ja ajatella. Ei-tyhmät ihmiset ymmärtävät myös, että aina on heitä viisaampia ihmisiä ja ihmisiä, jotka ymmärtävät jonkin spesifin jutun heitä paremmin - siksi he osaavat kuunnella. Kaikkein tyhmimpiä ovat DYOR-ihmiset. Ihmisen elämä on jatkuvaa opiskelua ja kamppailua kaikkialla vaanivaa tyhmyyttä vastaan, mutta tokentube-videoiden sisäistäminen ei ihan oikeasti haasta sellaisten ihmisten tietämystä, jotka ovat opiskelleet ja työskennelleet jonkun alan parissa vuosikymmeniä.
Lopuksi. Tyhmien asioiden määrittely on hankalaa, koska asioilla ja ilmiöillä on ajallinen ulottuvuus. Me emme näe tulevaisuuteen, vaikka voimme tehdä tulevaisuudesta valistuneita arvauksia. Kun Venäjä 1808-1809 valloitti Suomen, tulevaisuutemme koki valtavan suunnanmuutoksen. Negatiivinen tapahtuma johti reilut sata vuotta myöhemmin Suomen itsenäistymiseen. Olisiko Ruotsi-Suomen pitänyt liittyä Iso Britannian kauppasaartoon, ettei Venäjä Napoleonin toiveesta olisi hyökännyt Suomeen? Olisiko siten vältetty Suomen sota? Tätä voi spekuloida miten paljon vain, mutta tosiasiassa emme näe päätöstemme pitkäaikaisia vaikutuksia. Näemme ratkaisujen vaikutukset välittömästi tai muutama sukupolven perspektiivissä. Tämä tekee tyhmien päätösten arvostelemisen itsessään aika tyhmäksi.- Anonyymi
Tyhmyys on oikeastaan pahuuden kasvualusta. Lyhytnäköiset typerykset nostavat kaikkialla diktaattorit valtaan, koska he tarjoavat yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin ongelmiin. Sen jälkeen onkin myöhäistä katua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmyys on oikeastaan pahuuden kasvualusta. Lyhytnäköiset typerykset nostavat kaikkialla diktaattorit valtaan, koska he tarjoavat yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin ongelmiin. Sen jälkeen onkin myöhäistä katua.
Ensin he rakentavat itse "monimutkaisen ongelman" ja sitten tarjoavat helppoa ratkaisua, "kaikki valta mulle".
- Anonyymi
"No en minä nyt kovin raskaasti syyttäisi 90-luvun poliitikkoja siitä että olettivat Venäjän kehittyvän sivistysvaltioksi joka noudattaa sopimuksiaan ja rakentaa hyvinvointiaan hyvillä suhteilla naapurimaihin ja Eurooppaan."
Niin .
Vaikka vertailukohtina käyttäisi kaikkia itäeuroopan maita jotka toimivat Suomeen nähden nerokkaasti liittyen Natoon välittömästi erotessaan NL ikeestä he osasivat ja tiesivät sen minkä Suomalaiset sotaveteraanit ja tavallinenkin kansa tiesi pitkästä maamme historiasta "ryssä on aina ryssä vaikka voissa paistaisi"
90 luvun politikoilta tämä yleisesti tunnettu asia oli jotenkin lipsunut tietoisuudesta ohitse oliko jo totuttu niin tehtaankadun ja kremlin alisteisuuteen ?
No nykypolitiitikot maksavat nyt siitä hintaa ja korjaavat näiden 90 luvun politikoiden suoranaista välinpitämättömyyttä laiskuutta ja omanedun tavoittelun tuomaa laskua jälkipolville siitä että 90 luvun politikot saivat eläkevirkoja venäläisissä pankeissa ja yhtiöissä....eikös se "hyödyllinen idiootti " nimitys juuri siitä ole peräisin.- Anonyymi
Mitä höpinää 90-luvusta? Suomalaiset poliitikot eivät tehneet 90-luvulla mitään virhettä turvallisuuspolitiikassa, koska silloin Venäjällä mentiin Jeltsinin johdolla kohti demokratiaa.
Virhe tapahtui 2000-luvun alussa, kun Putin nousi valtaan presidentiksi. Silloin jokainen asiantunteva ihminen saattoi ymmärtää, että Suomen olisi liityttävä Natoon. Näin tein itse. Olen kannattanut Natoa sieltä asti ja Suomen olisi pitänyt liittyä Baltian maiden kanssa Natoon v 2004.
Konkreettisesti virheen teki nimenomaan presidentti Tarja Halonen ja sen aikainen valtioneuvosto. Hän ei toki ymmärrä virheettään pyytää anteeksi, koska luulee toimineennsa sen aikaisten käytettävissä olevien tietojen varassa. Mutta asia ei ole n iin, vaan silloisten käytettävissä olevien tietojen valossa oli nimenomaan tiedossa [korostetaan ainakin itselläni], että Putin on vaarallinen kansainväliselle turvallisuudelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä höpinää 90-luvusta? Suomalaiset poliitikot eivät tehneet 90-luvulla mitään virhettä turvallisuuspolitiikassa, koska silloin Venäjällä mentiin Jeltsinin johdolla kohti demokratiaa.
Virhe tapahtui 2000-luvun alussa, kun Putin nousi valtaan presidentiksi. Silloin jokainen asiantunteva ihminen saattoi ymmärtää, että Suomen olisi liityttävä Natoon. Näin tein itse. Olen kannattanut Natoa sieltä asti ja Suomen olisi pitänyt liittyä Baltian maiden kanssa Natoon v 2004.
Konkreettisesti virheen teki nimenomaan presidentti Tarja Halonen ja sen aikainen valtioneuvosto. Hän ei toki ymmärrä virheettään pyytää anteeksi, koska luulee toimineennsa sen aikaisten käytettävissä olevien tietojen varassa. Mutta asia ei ole n iin, vaan silloisten käytettävissä olevien tietojen valossa oli nimenomaan tiedossa [korostetaan ainakin itselläni], että Putin on vaarallinen kansainväliselle turvallisuudelle.Halonen astui liikkuvaan junaan ja ilmeisesti halusi uskoa että kun putinille ollaan kiva, niin hänkin on kiva muille.
Virhehän tuo nyt jälkikäteen katsoen tietenkin oli. Mutta historiassa niitä on, turha niissä on piehtaroida. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä höpinää 90-luvusta? Suomalaiset poliitikot eivät tehneet 90-luvulla mitään virhettä turvallisuuspolitiikassa, koska silloin Venäjällä mentiin Jeltsinin johdolla kohti demokratiaa.
Virhe tapahtui 2000-luvun alussa, kun Putin nousi valtaan presidentiksi. Silloin jokainen asiantunteva ihminen saattoi ymmärtää, että Suomen olisi liityttävä Natoon. Näin tein itse. Olen kannattanut Natoa sieltä asti ja Suomen olisi pitänyt liittyä Baltian maiden kanssa Natoon v 2004.
Konkreettisesti virheen teki nimenomaan presidentti Tarja Halonen ja sen aikainen valtioneuvosto. Hän ei toki ymmärrä virheettään pyytää anteeksi, koska luulee toimineennsa sen aikaisten käytettävissä olevien tietojen varassa. Mutta asia ei ole n iin, vaan silloisten käytettävissä olevien tietojen valossa oli nimenomaan tiedossa [korostetaan ainakin itselläni], että Putin on vaarallinen kansainväliselle turvallisuudelle."Konkreettisesti virheen teki nimenomaan presidentti Tarja Halonen ja sen aikainen valtioneuvosto."
Höpö höpö. Nato vaatii, että jäsenyydelle on myös kansan enemmistön kannatus. Noihin aikoihin ei ollut, joten aiheesta oli turha edes puhua.
- Anonyymi
Meidän suurin ongelma on aktiiviset ja tyhmät päättäjät. Näitä ovat äänestäneet tyhmät suomalaiset eli enemmistö. Halosenkin kannatus huiteli jossain yhdeksässä kymmenessä prosentissa. Suomen historiassa olisi vältytty valtavasta määrästä kuolleita jos meillä ei olisi ollut tyhmiä ja aktiivisia poliitikkoja.
- Anonyymi
Kaikki eivät ole yhtä tyhmiä kuin suomalaiset poliitikot. Englannin suurlähettiläs tänään Iltasanomissa: Näimme mitä on tapahtumassa ja yritimme selittää tätä muille. Asiat ovat tapahtuneet pitkälti niin kuin ennakoimme. Mutta ei näissä asioissa oikeassa oleminen lohduta, olisi ollut paljon parempi olla väärässä.
- Anonyymi
#Englannin suurlähettiläs tänään Iltasanomissa: Näimme mitä on tapahtumassa ja yritimme selittää tätä muille.#
Englannin suurlähettiläs? Mitäs mieltä Scotlannin tai Walesin suurlähettiläillä oli asiaan sanomista?
- Anonyymi
Tänään Iltasanomissa: Eversti (evp) Aapo Cederbergin mukaan Suomen suurin ongelma on siis avoimuus ja liiallinen sinisilmäisyys. Aivan niin Naiveja , sinisilmäisiä , tai mitä sanaa nyt haluaakaan käyttää tyhmistä.
- Anonyymi
Jäljistä päätellen venäjän armeija nauttii verijuhlista. Kaikki he ovat syyllisiä.
- Anonyymi
Venäläiset ovat kollektiivisesti vastuussa hyökkäyksestä. Turha yrittää kaataa kaikkea yhden johtajan syyksi.
- Anonyymi
Voittaja vie, häviäjä vikisee, ;)
- Anonyymi
Venäjä on tällä kertaa se häviäjä ja vikisee!
- Anonyymi
Eversti (evp) Aapo Cederbergin mukaan Suomen suurin ongelma on siis avoin ja liiallinen höpläytys alttius. Aivan liian helposti peloteltavia, sinisilmäisiä , propagandan uhreja, tai mitä sanaa nyt haluaakaan käyttää tyhmistä.
- Anonyymi
Se on se ja sama mitä sanoo!
Suomi liittyy Naton jäsenmaaksi!
- Anonyymi
Olen miettinyt pitkään miksi eliitti ja valtajoukko ovat tyhmempia kuin muut ihmiset.
Päädyin toteamaan että rikkaat selviää ongelmista rahalla. Ei koskaan tarvitse miettiä ja selvittää eikä oivaltaa uusia tapoja toimia kun vain maksaa muille ongelmien ratkaisusta.
Nämä pääsee johtajiksi ja valtiaiksi muita kiusaamaan.- Anonyymi
No, onneksi nyt on sekä kansa että sen johto päättäväisiä ja liitymme jämäkästi Natoon!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211861
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1421712Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill561562Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671372Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1751367- 1511326
- 521228
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761173- 591168
- 1191055