Sain siis TET -paikan Tigerista viime vuonna joka kesti noin neljä päivää, ja työskentely oli kuusi tuntia.
Ekana päivänä, siivosin kauppaa ennen kuin se avattiin. Yksi työntekijöistä näytti miten kassalla oltiin, ja niin mä sitten siinä työskentelin. Aina tuli pari ongelmaa, jonka takia kävin hakemassa työntekijää. Enhän minä hitto tietänyt missä kaikki tuotteet olivat, oliko tiettyä tuotetta jäljellä tai miten palautuksia hoidettiin.
Minulla oli yksi tauko noin 12 aikaan joka oli 20 minuuttia. Sen aikana söin yms. Olin siis viisi tuntia kassalla, todella uupunut työskentelystä. Työntekijät olivat usein takana tekemässä paperitöitä, ja välillä kävivät kaupan puolella. Olin siis tavallaan yksin hoitamassa koko kauppaa.
Lähdin niin nopeasti kuin voin, ja jalkani olivat uupuneet koska olin seissyt viisi tuntia putkeen. En haluu kuulostaa valittajalta, mut kuulostan varmaan. Kuusi tuntia ei ole paljon, mutta kassalla oleminen oli helvetin stressaavaa ja joskus asiakkaita kerääntyi ehkä kymmenen kerralla.
Saako 14 vuotias siis työskennellä kassalla itsenään?
Saako 14 vuotias työskennellä kassalla itsenään?
Anonyymi
1
239
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1002273- 2221930
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1761752Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1011316- 381220
- 1221108
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo27783290kW kulutus
Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit180681Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli47665Vanhemmassa miehessä
on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo51660