viljan hinnat nousussa

Anonyymi

23

1759

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Raportit joutuivat miinustamaan planeetan uutta vehnäsatoa EU:n, Ukrainan
      ja Argentiinan osalta, - plussaa povataan Kanadaan ja Venäjälle.
      Kulutusta miinustetaan, mutta viennissä liikkuu enemmän vehnää, - jolloin
      varastot vähenevät.

      Vehnän pitemmän ajanjakson hinnat povataan entiselle tasolle ja tämä
      sen kautta että Usan farmihinta pidetään 10,50 dollarissa bushelilta,
      -jossa tosin 25 centin miinus edelliseen.
      Meneillään oleva FOB hintojen laku viime maaliskuun tasolle nähdään
      johtuven lähinnä "sadonkorjuun paineesta" , joskin tunnustetaan alkavan
      lamakauden näkymien osuus.

      "Grain" raportin alussa kehutaan Pakistanin touko- kesäkuun aikana
      myöhästyneenä istutetun riisin satonäkymiä sillä innolla että metsäveli
      häätyi jo päättelemään että "hyviä uutisia lentelee kuin variksia".
      Onkohan lannoitteita saatu normaalimäärä tuottajille, riitääkö tuottajien
      rahat kastelupumppujen dieselin ostoon, ja mistä tiedetään monsuunisateiden
      määrä ?
      Jatkossa sitten raportti käsittelee Pakistanin tilannetta kohtuullisen
      asiallisesti.
      Pakistan vie riisiä mutta ostaa vehnää toteaan otsikkokin, ja minne
      vie, - siitä löytyy kuvaaja.
      Kuvaajasta näkuyy että Afrikan itäosan huonot maksajat ovat menettäneet
      tasaisesti asemiaan tuojina, mutta Kiina taas on kasvattanut ostojaan
      vuoden 2018 tasosta alkaen yli kolminkertaiseksi.
      EU on myös hieman kasvattanut tuontiaan mutta loput planeetan tuojista
      ovat saaneet tuotua vähemmän, - tämä on kuvaajassa lyhenteellä ROW,
      - eli rest of world.

      Tässä välissä jatketaan pätkä Kiinan peltoresurssien parissa.
      Edellisessä katsausletkassa pästiin ihmettelemään Kiinan peltomaan
      pilaantumista myrkyllisen kadmiumin vuoksi.
      Tästä syystä Kiinan riisintuonnin kasvu käy ymmärettäväksi, mutta jotain
      vaikutusta voi olettaa myrkkyriisillä olevan vehnänkin tuonnin kasvun
      kanssa.

      Pakistan on myös kasvattanut vehnän tuontiaan, ja raportti tietää kertoa
      että hallinto on "agressiivisesti" haalinut viimeksi saatua vehnäsatoa
      varastoihin, ja samalla innolla ostanut tuontivehnää.
      Syynä on tällä kertaa edellistä huonompi sato, joten hallinto varautuu
      varmistamaan vehnän saatavuutta kulutukseen.
      Syynä huonompaan satoon raportti luettelee lannoitepulan ja jyvien
      täyttymisen vaiheeseen osuneen hellejakson.
      Seurauksena hallinto aloitti vehnän haalimisen etuajassa, josta seurasi
      hintojen nousu kuluttajille.
      Niimpä hallinto häätyi purkamaan varastojaan, jotka menivätkin siksi alas
      että nyt arvioidaan vuoden 2023 kevättalvelle kireitä aikoja.

      Raportti häätykin sanelemaan että väestön kasvu, korkea inflaatio,
      maidon, lihan ja hedelmien korkeat hinnat lisäävät entisestään vehnän
      merkitystä Pakistanin ruokahuollossa, - josta aiheutuu huolta sen
      saatavuudesta.
      Pakistan asettikin touko 17. ja touko 31 ostotarjouksen 500 000 tonnin
      määristä, mutta vain toinen onnistui johtamaan kauppoihin.
      Vehnän saatavuus oli tuolloin vähää vaille nolla, eikä kovin hyvä ole
      vieläkään, muistuttaa metsäveli.
      Tällä erää on vetämässä heinä 8, asetettu 300 000 tonnin ostotarjous.
      Hallinto on myöntänyt valtuudet 3 milj. tonnin ostoihin, joista
      Pakistanissa povataan ostettavan 2 milj. t. Venäjältä.
      Tässä kanattaa muistaa miten tuontivaltuutuksia lisäiltiin lähes
      tuplaksi aiemman vastaavan tilanteen aikana.
      ---
      Jordania osti 60 000 t. vehnää marraskuun laivauksiin hintaan 413 doll.t.
      josa rahti.
      Ameropa pulju myi, - ainoan toisen tarjouksen teki CHS pulju 439,35 doll.t.
      Näkyy että hintojen pysyväiseen laskuun ei uskota, eikä nykyisiin tarjota.
      ---
      soija heinä 15,88 elo 14,81
      maissi----7,40 syys 6,02
      vehnäfutuurit
      ------Chicago Kansas Minneapolis
      heinä 7,98----8,67----8,89
      syys 8,14-----8,65----9,13
      joulu 8,30----8,73----9,27
      maalis 8,46---8,78----9,39
      Pariisi vehnä
      syys 344,25 joulu 334,25 maalis 330,75 touko 329
      rapsi
      elo 668,50 marras 672,25 helmi 674,25 touko 668,50
      maissi
      elo 321 marras 305,50 maalis 305,50 kesä 303,75

      • Anonyymi

        Edelliseen täytyy nyt lisätä ja paljon.
        Onkohan kaikilla tiedossa että rahan arvolle on käymässä huonosti.
        Euron arvosta on jo sulanut päälle 10 % , mikä iskee nyt esimerkiksi metsäveljen lisäinvestointiin kiinalaisten litiumakkujen oston yhteydessä.
        Ne kun hinnoitellaan dollareissa ja euro on heikentynyt taalan tasolle.
        Moni muukin hinnoitellaan dollareissa, mutta tämä ei ole kuin pieni osa
        nyt käsillä olevassa ongelmassa.

        Ongelman alkusyynä ei ole ainoastaan energian hintojen nousu, vaan myös
        keskuspankkien rahan määrän lisääminen tilanteessa josssa rahalle ei
        ole reaalista kohdetta ja reaalitalouden lisätarvetta.
        Perusteettoman rahan levittäminen kaikkiin hyviin tarkoituksiin tekee
        rahan arvottomaksi.
        Kuten Zimbawessa.

        Jätän muiden hoteisiin asian parissa rähisemisen, mutta muutama
        maatalouteen liittyvä asia on syytä ainakin alustavasti tuoda esiin.
        Moni viljelijä on aiempina vuosina kiinnittänyt viljan hinnan jollekin
        kaupan tarjoamalle tasolle, ja inflaation ollessa vähäinen, ei tässä
        mielessä ole tullut tappiota.
        Toisin on nyt.
        Kuka takaa minkä arvoinen kiinityshinnnan ostoarvo on tulevaisuudessa ?
        Ei kukaan.


    • Anonyymi

      Viikolla 1-7.7. myytiin Usasta 1,017 milj.t. vehnää ja laivattiin 270 000 t.
      Kauden myynti pompsahti 7,07 milj. tonniin, josta laivaamatta 5,35 milj. t.
      ---
      Maissia myytiin 59 000 t. kuluvan kauden laivauksiin ja 348 200 t.
      seuraavan, - viikolla laivattiin 916 100 tonnia.
      Kauden myynti kasvoi 60,41 milj. tonniin, josta laivaamatta 7 milj. t.
      Seuraavan kauden myyntiä on karttunut 6,83 milj. tonnia.
      ---
      Soijan myynti kuluvan kauden laivauksiin väheni 362 900 t. , mutta kasvoi
      113 900 t. seuraavalle, - viikolla laivattiin 440 900 t.
      Myynti kuluvan kauden laivauksiin väheni 59,46 milj. tonniin, ja kasvoi
      seuraavalle 13,85 milj. tonniin.
      ---
      Viikon taivaanmerkki oli Kiinan tulo vehnän ostajaksi 265 000 tonnin
      määrällä, josta 135 300 t. oli Chicagossa pelattavaa SRW vehnää,
      kevätvehnää ostettiin 65 000 t. ja WW vehnää 65 000 t.
      Brasilia osti 27 000 t. HRW vehnää ja Italia 30 000 t. durumia.

      Kaupanteossa näkyy että laivaukset eivät ole vielä kasvaneet.
      HRW vehnän uutta satoa riitti laivattavaksi vain 69 400 t. SRW vehnää
      laivattiin 75,3 milj. t., kevätvehnää 94 400 t. ja WW vehnää 30 800 t.
      Durumin laivaukset ovat olleet lamassa jo pitkään.
      ---
      Iranin osalta aika jolloin oltiin lähellä omavaraisuutta on jo mennyttä,
      ja peltomaan resurssiluonne kulutukseen nähden miinuksella.
      Osittain kyseessä on veden puute, eli muu kulutus vie kasteluun tarvittavan
      veden, vaikkakin mukana on myös kuivempaa kohti muuttuva paikallis-ilmasto.
      Iranissa lasketaan että maatalous kuluttaa 85 % saatavilla olevista
      vesivaroista.
      Alla oleva linkki on Iranin propagandasivustolle jossa lainataan ylipääpatu
      Ali Khamenein hurskaita puheita vuodelta 2000:
      "Vaikka täällä on puutetta vedestä, niin Allahin salliessa, - sama vesimäärä
      riittää ruokkimaan 4 kertaisen väestön".
      Pönäköitä puheita pidettiin lisää, ja maatalouden tavoitteeksi asetettiin
      riisin ja vehnän osalta omavaraisuus.
      Sittemmin on jouduttu odottelemaan sallimista kuivissa oloissa, eikä
      omavaraisuus ole parantunut lainkaan.

      Linkin artikkeli häätyy päättelemään että Iran tarvitsee 7 milj. hehtaaria
      viljelymaata ulkomailla varmistamaan maan ruokahuollon.
      Iranin yksityissektori on jossain määrin hankkinut viljelymaata ulkomailta,
      josta kerrotaan että noin 30 milj. tonnista ulkoa tuodusta ruuasta vain
      noin 7 % tulee näin hankituilta viljelyksiltä.
      Kyseessä on kuitenkin eniten voittoa tuottavat tuotteet kuten banaani ja
      muut hedelmät.
      Iranin kerrotaan tuovan 90 % tarvitsemistaan öljykasveista, ja noin 30 %
      riisistä.
      Lisäksi tuodaan suuret määrät rehuviljoja.
      Linkin artikkelin aiheena on Iranin sopimus Venezuelan kanssa maatalouden
      harjoittamisesta Iranin lukuun.
      Peräti 1 miljoonaa hehtaaria olisi tarkoitus hankkia Iranin tarpeisiin.
      Soijaa sekä maissia olisi tarkoitus viljellä.
      Iranilla on sopimus Venäjällä tapahtuvasta viljelyksestä 100 000 hehtaarin
      alalla, ja artikkeli valittaa että tämä vastaa vain 0,8 % Iranin omasta
      noin 12 milj. hehtaarin peltoalasta.
      https://www.iranintl.com/en/202207100700
      ---
      soija heinä 16,10 elo 14,72
      maissi------6,95 syys 6,05
      vehnäfutuurit
      ------Chicago Kansas Minneapolis
      heinä 7,94----8,67----8,87
      syys 7,95-----8,47----9,10
      joulu 8,13----8,55----9,22
      maalis 8,29---8,60----9,33
      Pariisi vehnä
      syys 342,75 joulu 330,75 maalis 327,50 touko 326,25
      rapsi
      elo 669,25 marras 673,50 helmi 673,50 touko 670,50
      maissi
      elo 328,75 marras 315,25 maalis 315,50 kesä 313,50

    • Anonyymi

      Viikolla 49. vietiin Kanadasta 133 300 t. tavallista vehnää ja 105 300 t.
      durumia, - viikko aiemmin luvut olivat 302 900 ja 11 100 t.
      Tavallisen vehnän osalta vientiä on karttunut 10,53 milj. t., - vastaan
      18,82 milj. t. vuosi aiemmin.
      Durumin vienti on tasossa 2,45 milj. t. - vastaan 5,77 milj. t.
      Yhteensä vehnää on viety 12,98 milj. t. , - vastaan 24,59 milj. t. vuosi
      sitten, - eli katovuoden vuoksi vienti on puolittunut.

      Tavallisen vehnän viennistä kevätvehnän myllylaatujen osuus on 8,91 milj. t.
      Vajaalaatuinen "other" vehnä on tarvittu Kanadassa ja sen vienti on alle
      puolet edellisvuosien tasosta, - nyt 0,77 milj. t.

      Rypsiä on viety 5,02 milj. t. , - vastaan 10,15 milj. t. vuosi sitten.
      Ohraa on viety 1,91 milj. t., - vastaan 3,69 milj. t.

      Tässä ei ole vielä kaikki kuivuuden vaikutukset, Kanada on päätynyt
      rehuviljojen tuojaksi, joista Usan maissia on tuotu 3,39 milj. tonnia,
      ja laivausta odottaa 0,28 milj. tonnin erä ostettua.
      Vuosi sitten oli tuotu vain 0,52 milj. t.
      Kanada on tuonut myös ohraa Australiasta.
      ---
      Ukrainassa on korjattu satoa noin 10 % kylvöalasta, ja kasaan on saatu
      3,6 milj. tonnia,
      Vehnää on saatu 1,7 milj. t. ja satotaso on ollut huono 2,88 t/ha , vastaan
      4,53 tonnia vuosi sitten.
      Syynä on kuivuus Ukrainan eteläosassa josta korjuu on aloitettu.
      Osansa on myös lannoitteiden ja muiden tarpeellisten saannin vaikeudet.
      https://www.agriculture.com/markets/newswire/ukraine-harvests-36-mln-t-grain-with-low-yield-so-far-farm-ministry-says
      ---
      soija elo 14,69 syys 13,63
      maissi syys 6,06 joulu 6,05
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 7,81-----8,39----9,06
      joulu 7,98----8,48----9,19
      maalis 8,13---8,53----9,33
      touko 8,22----8,54----9,42
      Pariisi vehnä
      syys 325,50 joulu 316,75 maalis 315,75 touko 314,50
      rapsi
      elo 675,25 marras 680 helmi 679,25 touko 676,50
      maissi
      elo 323,25 marras 305,50 maalis 305,25 kesä 307,50

    • Anonyymi

      Kansasin vehnäsato on pääosin korjattu, mutta vielä ei olla saatu
      aikaan arvioita sadon määrästä.
      "Wheat tour" arvioi 39,7 bushelin satoa acrelta, mutta satotulosten
      perusteella arvioiden tuohon ei päästä.
      Puintitulokset ovat olleet keskimäärin alle, mutta kun kokonaan hylätyt
      pellot eivät näy näissä arvioissa, niin arvelen että 35 busheliakin
      jäänee saamatta.
      Tuoreimmat arviot ovat kesäkuun puoliväliltä, jolloin arveltiin noin
      30 % miinusta normaalista.
      ---
      Tappohelteet kurittavat ainakin Ranskan ja Saksan maissisatoa, -Saksassa
      osaa ollaan jo niittämässä rehuksi.
      Linkistä löytyy kuva metrisestä kasvustosta, ja tekstissä povataan että
      parissa viikossa paljon maissia on jo hengiltä.
      Usassa jännitetään myös tappohelteistä, mutta siellä koska maissin pölyttäminen on vielä kesken.
      https://twitter.com/BooBoo_grains
      ---
      Venäjän arvioidaan vievän tässä kuussa 2 milj. t. vehnää, viime viikolla
      vietiin 500 000 t. ja edellisellä 340 000 t.
      Hinnat ovat hieman nousseet, ja ovat nyt FOB hintoina 360 doll. t.
      ---
      soija elo 14,96 syys 13,97
      maissi syys 6,11 joulu 6,09
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas minneapolis
      syys 8,07-----8,68----9,39
      joulu 8,24----8,76----9,50
      maalis 8,39---8,82----9,62
      touko 8,45----8,83----9,70
      Pariisi vehnä
      syys 325,50 joulu 316,75 maalis 315,75 touko 314,50
      rapsi
      elo 675,25 marras 680 helmi 679,25 touko 676,50
      maissi
      elo 323,25 marras 305,50 maalis 305,25 kesä 307,50

    • Anonyymi

      Ukrainassa vehnän sadonkorjuu saattaa hirttää kiinni varastotilojen
      puutteen vuoksi.
      Toisaalta vehnästä on tarjottu tuottajille 100 dollaria tonnilta, mikä
      on alle tuotantokustannusten, joten miksi korjata lainkaan ?
      Tietenkin kaikki mahdollinen tehdään että sato saataisiin talteen,
      - vaikka parempien hintojen toivossa.
      Varastoinnin ongelmia helpottamaan on hakittu 250 tonnia vetäviä
      muovikalvosta tehtyjä tilapäisvarastoja.
      Maksavat noin 1000 dollaria kappale, joten kustannus tonnia kohti
      on 4 dollaria, - sekin voi olla nykyisessä tilanteessa liikaa.
      ---
      YK:n ruokaohjeman tarpeisiin on aiemmin ostettu paljon juuri Ukrainasta.
      Monet hankkeet ovat nyt täysin jumissa rahojen loppumisen vuoksi, ja
      siksi että tarjonta ei vielä kata edes rikkaiden maiden kysyntää.
      Esimerkiksi Jemen on pulassa koska maahan saatu vehnä loppuu muutamassa
      viikossa
      Jemenissä valtaa pitävä liivijengi häätyi kokoamaan valtuuskunnan, joka
      matkustaa Intiaan vehnän ostotoiveissa.
      Intia saattaa jotain luvatakin, vaikka vehnän vientikielto on voimassa ja
      lisänä äskettäi säädetty jahojen viennin kielto.
      ---
      Usan kevätvehnästä 68 % oli tähkällä heinä 17. tason katsastuksessa.
      Minnesotassa viikko aiemmin oli 34 % tähkällä, ja nyt 71 % , - vastaan
      normaalisti 99 %.
      Pohjois-Dakotassa viikko aienmmin 38 %, nyt 63 % ja normaalisti 91 %
      Eli noin puolet vehnästä tuli, - tai tulee tähkälle heinäkuun puolivälin
      jälkeen.
      Huomattava osuus ei ole vielä tähkällä, - P-Dakotassa 37 % ja Minnesotassa
      29 %.
      ---
      soija elo 14,78 syys 13,77
      maissi syys 5,97 joulu 5,95
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 8,11-----8,68----9,29
      joulu 8,27----8,75----9,41
      maalis 8,42---8,81----9,54
      touko 8,49----8,84----9,63
      Pariisi vehnä
      syys 337 joulu 327 maalis 325 touko 323,25
      rapsi
      elo 658,75 marras 667,25 helmi 666,50 touko 665
      maissi
      elo 327,50 marras 311 maalis 311,25 kesä 316,25

    • Anonyymi

      Brasilian maissin kiusaksi asettuneesta "leaf hopper" hyönteisestä oli
      aiemmin puhetta ja nyt hieman lisää.
      Linkissä maissi ja soijaguru Cordonnier selvittää tilannetta.
      Hyönteinen levittää virusta joka aiheuttaa maissille kasvuhäiriön, jonka
      seurauksena sato saattaa pahimmillaan jäädä vain 1,2 tonniin hehtaarilta.
      Tämä jos hyöteisen torjuntaa ei suoriteta, kun taas onnistuneen torjunnan
      myötä satoa voi saada Brasilian ilmastossa 10,8 tonnia.

      Hyönteinen on uusi vitsaus Brasiliassa ja sen tuhot menivät aiempina
      vuosina paljolti kuivuuden taikka hallojen syyksi, ja vasta nyt sen
      vahingollisuus on paljastunut koska kasvuolot olivat esimerkiksi Paranassa
      muutoin kelvolliset.
      Paranassa on päädytty suosittelemaan että pitkän kasvukauden maisisadosta
      luovutaan ja tiivistetään safrinhan kylvöaikaa lyhyemmäksi.
      Tämä koska halutaan pienentää nopeasti lisäntyvää hyönteiskantaa.

      Paranan maakunnassa pitkän kasvukauden maissi kylvetään syys-lokakuussa
      ja safrinha tammi-helmikuussa.
      Jyrkkiä toimenpiteitä tarvitaan kalliin ja jopa yli kymmeneen kertaan
      suoritetun hyöteismyrkyn levittämisen ohella.
      Linkin artikkelin lopusta löytyy pari kuvaa tuhoutuneesta maissista,
      joista näkee että tilanne on peräti leikitön.

      Leikittömäksi muullekin planeetalle tilanne tulee sen kautta että
      planeetan "leipäkoriksikin" kehuttu Brasilia menettää suuren osan
      kyvystään tuottaa maissia.
      https://www.soybeansandcorn.com/articles/9277/

      soija elo 14,53 syys 13,53
      maissi syys 5,92 joulu 5,89
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 8,23-----8,75---9,24
      joulu 8,38----8,82---9,35
      maalis 8,52---8,87---9,47
      touko 8,58----8,88---9,56
      Pariisi vehnä
      syys 340 joulu 327,25 maalis 325 touko 323,25
      rapsi
      elo 630 maalis 647,25 helmi 648 touko 646,50
      maissi
      elo 328,50 marras 313,25 maalis 313,75 kesä 314,75

    • Anonyymi

      Viikolla 8-14.7. myytiin Usasta 511 100 t. vehnää ja laivattiin 141 800 t.
      Kauden myynti kasvoi 7,58 milj. tonniin, josta laivaamatta 5,72 milj. t.
      Laivattu määrä oli vuosi sitten 2,38 milj. t., ja nyt vain 1,85 milj. t.
      Myyty määrä on tasoissa vuodentakaisen kanssa, mutta laivaamaton määrä
      on 0,52 milj. t. suurempi.
      ---
      Maissia myytiin 33 900 t. kuluvan, ja 570 200 t. seuraavan kauden
      laivauksiin, - viikolla laivattiin 1,109 milj. t.
      Kauden myynti pysyi 60,4 milj. t. tasolla mutta laivaamaton laski 1,1 milj.
      tonnia alemmaksi.
      Seuraavan kauden myyntiä on karttunut 7,4 milj. tonnia.
      ---
      Soijaa myytiin 203 500 t. kuluvan, ja 254 799 t. seuraavan kauden
      laivauksiin, - viikolla laivattiin 499 900 t.
      Kauden myynti on tasossa 59,59 milj. t., josta laivaamatta 6,62 milj. t.
      Seuraavan kauden myynti kasvoi 14,1 milj. tonniin.
      ---
      Usan oma kysyntä estää vehnän laivausten kasvun, kuin myös kevätvehnän
      puute, - sitä saatiin laivatuksi vain 2 400 tonnia.
      Kevätvehnän myynti kuitenkin sujui 185 700 tonnin määrällä.
      ---
      Romaniassa vehnäsato jäi 7,5 milj. tonniin, - kuivuus vei vehnäsasadosta
      merkittävän osan.
      EU:n ennuste oli alkuaan 14,8 milj. tonnia, josta siis puolet häipyi.
      Romanian maissisatoa ennustettiin 14,5 milj. tonniin, mutta Romaniassa
      arvioidaan että alle 19 milj. tonnin päädytään.
      Viime kaudella Romania ja Bulgaria kannattelivat EU:n alkukauden vientiä,
      mutta nyt on toisin.
      ---
      soija elo 14,21 syys 13,18
      maissi syys 5,75 joulu 5,73
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 8,08-----8,63----9,12
      joulu 8,23----8,69----9,23
      maalis 8,36---8,73----9,34
      touko 8,42----8,74----9,43
      Pariisi vehnä
      syys 350,75 joulu 335,25 maalis 331,75 touko 329,75
      rapsi
      elo 623,75 marras 630 helmi 632,50 touko 631,75
      maissi
      elo 333,25 marras 318 maalis 318,25 kesä 318

    • Anonyymi

      Turkissa käydyissä neuvotteluissa lienee saatu jonkinlainen järjestely
      Ukrainan viljanviennille.
      Ukrainassa ei kuitenkaan suuresti luoteta Venäjän sopimuksien pitämiseen.
      Sota jatkuu edelleen, satamalaitteita ja siiloja on tuhottu ja vehnää
      palanut pelloille.
      Sopimuskin on määräaikainen eli 120 vuorokautta.

      Pikainen laivausten aloittaminen on mahdotonta koska satamat on raivattava
      ensin miinoista.
      satamien varastot vaikka olisivatkin ehjät, - eivät ole kovin suuret.
      BBC uutisoi että Odessassa on 20 milj. tonnia viljaa odottamassa laivausta,
      mutta tämä ei pidä paikkaansa.
      Alueella kauan toiminut Mike Lee tietää kertoa että Odessan varastojen
      kapasiteetti on vain 815 000 tonnia.
      Muut varastot ovat pitkin Ukrainaa ja niiden siirto satamiin on työlästä
      rauhankin aikana.
      Rauha ei ole näköpiirissä, vaan sotiminen jatkuu ainakin siksi kauan kunnes
      selviää onnistuuko Ukraina valtaamaan menetetyt alueet takaisin.
      ---
      Kiinan kerrotaan ostaneen parin viikon aikana 1 milj. t. vehnää
      Australiasta, Usasta 265 000 t., Kanadasta noin 400 000 t ja
      Ranskastakin erään markkinapuheen mukaan noin 2-7 laivausta.
      Eli noin 2 milj. tonnin hujakalla oleva määrä.
      ---
      soija elo 14,32 syys 13,25
      maissi syys 5,62 joulu 5,62
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 7,55-----8,16----8,71
      joulu 7,74----8,25----8,84
      maalis 7,88---8,27----8,96
      touko 7,98----8,30----9.06
      Pariisi vehnä
      syys 325,75 joulu 312,50 maalis 310,25 touko 308,75
      rapsi
      elo 633,50 marras 637,50 helmi 638 touko 637,25
      maissi
      elo 323 marras 302 maalis 302 kesä 304,50

    • Anonyymi

      Ukrainan vehnän sadonkorjuu on edennyt alueelle jossa kuivuus
      on ollut vähäisempää.
      Sadon keskimäärinen taso ei kuitenkaan ole kuin 3,2 tonnia hehtaarilta.

      Venäjän eteläosan vehnää on korjattu sateiden pätkimänä, mutta keskimäärä
      on peräti 4,4 t. hehtaarilta.
      Tämä keskimäärä koskee jo korjattua alaa, mikä on 21 % kokonais-alasta.
      Sateisuus on ollut siksi suurta että väistämättä laatu on heikentynyt.
      Tähänastisen perusteella heinäkuun vientimääräksi povataan 2,2 milj. t. ,
      -vastaan aiempien vuosien keskimäärä 2,6 milj. t.
      Vientiä on voitu hoitaa varastojen auttamana, mutta kunhan se alkaa olla
      kiinni uuden sadon laadusta, tulee vaikeuksia.
      ---
      Jälleen lisää planeetan viljelyalan muutoksista.
      DimSums blogissa kerrotaan Kiinan maatalousmaahan kohdistuvasta paineeesta
      joka tulee vaurastuneen Kiinan mökkimatkailun puolelta.
      Hallinto ei ole ollut täysin tätä vastaan, vaan on katsonut että toiminta
      tuo lisää rahaa sitä kipeästi tarvitsevalle maaseudulle.
      Viljelymaata ei kuitenkaan saisi jäädä alle.

      Kiinalainen sanonta kuuluu että "vuoret ovat korkeita ja keisari kaukana"
      - niimpä on harrastettu monenlaista vilunkia sääntöjen kiertämiseksi.
      Kiinassa maata ei voi yksityiset omistaa, vaan sen hallinta kuuluu
      paikallisten kylien tai maatalouskombinaattien vastuulle.
      Yksituumainen kylä voi viritellä rahan toivossa monenlaista toimintaa,
      ja eräskin viritys oli mökkikylän naamioiminen kasvihuoneeksi.
      Myös muka työväen tarvitsemia parakkeja on pykätty rahastamaan kaupungin
      rähinää karkuun pyrkiviä kiinalaisia.
      Näitä virityksiä sitten on ratsattu hallinnon toimesta, ja moitittu
      ankarasti syntisiä.
      Kannattaa katsella linkin artikkelista kuvia virityksistä.
      http://dimsums.blogspot.com/2022/07/cropland-v-tourism-conflict-in-rural.html

      Pientähän tämä on sen rinnalla mitä Kiinassa tapahtuu hallinnon luvalla,
      - kun rakennetaan teitä, patoaltaita, kanavia, asutusta ynnä muuta tarpeellista.
      Eipä teollisuuttakaan voida sijoittaa kuin tasamaille, ja Kiinan peltoalaan
      kohdistuu sitä alati vähentävää toimintaa.
      ---
      soija elo 14,72 syys 13,55
      maissi syys 5,78 joulu 5,82
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 7,69-----8,38----8,84
      joulu 7,88----8,45----8,96
      maalis 8,03---8,51----9,07
      touko 8,12----8,52----9,16
      Pariisi vehnä
      syys 331,75 joulu 314,75 maalis 312 touko 310,25
      rapsi
      elo 626,25 marras 631,75 helmi 631,75 touko 630,75
      maissi
      elo 330 marras 306,25 maalis 306,50 kesä 305

    • Anonyymi

      Ukrainan viljanviennin osalta optimismi häipyi venäjän ampumien ohjusten
      vaikutuksesta.
      Metsäveljen arvio on että Ukrainan vastahyökkäysen alettua, ja varsinkin
      jos se alkaa etelässä, - mitään viljanvientiä satamien kautta ei tulla
      näkemään moneen kuukauteen.
      ---
      Viimeisin heinä 25. päivätty MARS bulletin sanelee otsikossaan että
      "kuuma ja kuiva säätila otti omansa".
      Menetykset koskevat eniten keväkylvöisiä auringonkukkaa, maissia ja
      soijaa joille povataan 8-9 % miinusta.
      Kesäkuussa tehtyä ennustetta miinustettiin maissin osalta 7,9 % ja
      5 vuoden keskiarvoon tuli miinusta 7,8 %
      Maissin hehtaarisato asetettiin EU:n keskiarvona 7,25 tonniin hehtaarilta.

      Lisäksi menetykset kohdistuvat alueille jotka jo ennestään olivat saaneet
      miinusta syysviljojen osalta.
      Espanja, etelä-Ranska, keskinen Saksa, Italia, Unkarin itäosa, sekä
      Ukrainan läntinen ja eteläosa ovat miinuslistalla.

      Ranskassa heinäkuun tappohelteet osuivat maissin pölytysvaiheeseen, joten
      arviot satomäärästä ovat epävarmoja, - suuret lisämiinukset ovat mahdollisia.
      Linkin ennusteen lopulta löytyy povaukset maittain ja eri viljojen osalta.
      EU:n yhteinen ennuste löytyy kunkin listan alusta.
      https://publications.jrc.ec.europa.eu/repository/bitstream/JRC127963/JRC127963_01.pdf

      Tänään pariisin huumoripössi veivasi maissin elokuun futuurin päälle
      vastaavan vehnäfutuurin.
      Syynä on osittain futuurin meno selvitykseen, mutta osa tulee Ranskan
      laitumien kurjan tilanteen vuoksi.
      Maissia ja muita rehuviljoja on alettava käyttämään karjataloudessa
      normaalia enemmän.
      ---
      soija elo 15,30 syys 13,96
      maissi syys 5,95 joulu 5,99
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 8,05-----8,77----9,28
      joulu 8,22----8,85----9,39
      maalis 8,37---8,89----9,49
      touko 8,44----8,89----9,56
      Pariisi vehnä
      syys 244,50 joulu 326,75 maalis 323,25 touko 321
      rapsi
      elo 641,75 marras 543,50 helmi 643,50 touko 642
      maissi
      elo 349,25 marras 316,50 maalis 316,75 kesä 319,25

    • Anonyymi

      Usan pohjoisosassa on menossa katsastus kevätvehnän satopotentiaalista.
      Potentiaalia tietenkin on ainakin tarpeeksi sadetta saaneilla alueilla,
      - mutta vehnä on monta viikkoa myöhässä.
      Taudit ovat vaivanneet, josta löytyy rumia kuvia alla olevasta linkistä.
      Jos vehnä on kuvan mukaisesti saastunut, ei sato kelpaa jauhatukseen.
      Linkin loppupuolella kuvissa on kyse HRW ja SRW vehnästä, joten sekaannuksen välttämiseksi kannattaa tarkistaa kuvan päiväys.
      https://twitter.com/search?q=#wheattour22&src=typed_query&f=live

      Kuitenkin vehnä on vielä varsin kelvollisen näköistä ja satopotentiaaliksi
      saatiin ensimmäisen päivän katsastuksessa 48,9 bushelia acrelta, mikä
      tekee hehtaarisadoksi 3285 kiloa.
      Toisaalta vehnä on vielä siksi vihreää että mahdollinen pahakin tautisuus
      jää vielä piiloon.

      Heinäsirkatkin vaivaavat ja linkin videosta näkee miten ne ovat syöneet
      vehnästä lehdet paikoin kokonaan, - jyvät eivät valmistu.
      https://twitter.com/CBoryski/status/1551954590723104768?cxt=HHwWgICz-cie04krAAAA

      Video on peräisin tästä ketjusta, jossa katsastajalle on osunut erittäin
      heikkoa vehnää kuivuuden ja tautisuuden vuoksi.
      Katsastaja pitää pahaa "vomitoksin" ongelmaa selvänä.
      https://twitter.com/CBoryski
      ---
      Egyptin vehnän osto Ukrainasta peruuntui, koska vehnää ei voitu laivata.
      Laivaukset oli sovittu jo helmi-maaliskuulle, ja Egypti olisi saanut
      vielä vehnät halvalla 346- 360 doll. hintaan.
      Maaliskuussa muualta ostettu vehnä maksoi 494,25 dollaria tonnilta.
      ---
      Intiassa vehnän "procurement" eli hallinnon ostama määrä on jäämässä
      alle 20 milj. tonnin, - ollen nyt tasolla 18,8 milj. tonnia.
      Määrä on alle puolet siitä mitä ostettiin vuosi sitten.
      Intiassa vahvistuu käsitys että hallinnon ilmoittama 106,4 milj. tonnin
      sato ei voi pitää paikkaansa, vaan että tappohelteiden tuoma miinus
      on huomattavasti arvioitua suurempi.
      USDA:n arvio on 99 milj. t. , mutta Intiassa arvellaan että 95 milj. t.
      selittää parhaiten vallitsevan niukkuuden.
      Intiassa vehnän hinnat ovatkin nousseet ennätystasolle vientikiellon
      jälkeisestä kuopasta.
      ---
      soija elo 15,79 syys 14,27
      maissi syys 6,01 joulu 6,04
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 7,89----8,61----9,10
      joulu 8,08---8,69----9,22
      maalis 8,24--8,72----9,32
      touko 8,32---8,74----9,41
      Pariisi vehnä
      syys 340 joulu 327 maalis 324 touko 322,25
      rapsi
      elo 663,75 marras 667,50 helmi 664,25 touko 663
      maissi
      elo 352,50 marras 322,25 maalis 322 kesä 321,25

    • Anonyymi

      Viikolla 15-21.7. myytiin Usasta 412 000 t. vehnää ja laivattiin 345 899 t.
      Kauden myynti kasvoi 7,99 milj. tonniin, josta laivaamatta 5,79 milj. t.
      Myynti on lähellä vuodentakaista, mutta laivaukset ovat jäljessä 0,52 milj.
      tonnia.
      ---
      Maissia myytiin kuluvan kauden laivauksiin 150 300 t, ja 193 700 t.
      seuraavan, - viikolla laivattiin 867 900 t.
      Kauden myynti kasvoi 60,6 milj. tonniin, josta laivaamatta 5,2 milj. t.
      ---
      Soijan myynti väheni 58 600 t. kuluvan kauden laivauksiin, - seuraavan
      kauden laivauksiin myytiin 748 800 t. - viikolla laivattiin 395 400 t.
      Kauden myynti on tasossa 59,53 milj. t. josta laivaamatta 6,17 milj. t.
      ---
      Usan kevätvehnän katsastus sai toisen katsastuspäivän tulokseksi 47,7
      bushelia acrelta.
      Durum vehnän poteniaaliksi saatiin 39,9 bushelia.
      Katsastajat povaavat että 4 - 6 viikkoa menee sadonkorjuun aloittamiseen.
      ---
      soija elo 16,13 syys 14,56
      maissi syys 6,14 joulu 6,18
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 8,16----8,89----9,28
      joulu 8,35---8,94----9,40
      maalis 8,50--8,98----9,50
      touko 8,57---8,98----9,58
      Pariisi vehnä
      syys 341,25 joulu 328,50 maalis 325,75 touko 324
      rapsi
      elo 690 marras 679,75 helmi 675,25 touko 673,50
      maissi
      elo 352 marras 323,25 maalis 320,50 kesä 322

    • Anonyymi

      Usan kevätvehnän katsastus päätyi tasoon 49,1 bushelia acrelta , mikä
      tekee hehtaarisadoksi 3,29 tonnia.
      Kyse on vasta potentiaalista, jonka toteutumisen esteenä voivat olla
      kasvitaudit, heinäsirkat, sateinen korjuusää taikka hallat.
      Lähipäiviksi on luvassa tappoheltee, jotka osuvat nyt pahaan aikaan
      viimeiseksi kylvetyn kolmanneksen osalta.
      Vehnän röyhyvaiheessa ei saisi olla 37 asteen ylittäviä lämpötiloja,
      ja nyt povataan pahimmillaan 42 asteen helteitä osalle kevätvehnän
      aluetta.
      ---
      EU:n alueen kuivuus ja korkeat lämpötilat näkyvät Ukarin vehnäsadossa
      25 % miinuksena kun verrataan 5 vuoden keskiarvoon.
      Maatalousministerin mukaan vehnää saatiin 3,9 milj. tonnia ja ohraa
      1,4 milj. t.
      ---
      EU:n maissisato jää alle normaalin, mutta miten paljon riippuu sateista
      joita tulisi saada pikaisesti.
      Saksassa nykyinen tilanne lupaa 4 milj. tonnin satoa jyvämaissina korjatun
      osalta, mutta lisää sadetta tarvitaan että tämä noin 10 % miinustettu
      sato toteutuisi.
      Ei vain ole luvassa, kuten ei Ranskaankaan.
      ---
      soija elo 16,41 syys 14,92
      maissi syys 6,18 joulu 6,22
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 8,11-----8,79----9,06
      joulu 8,30----8,86----9,18
      maalis 8,48---8,91----9,30
      touko 8,56----8,92----9,39
      Pariisi vehnä
      syys 343 joulu 331,75 maalis 328 touko 326
      rapsi
      marras 689,75 helmi 688,25 touko 686,50 elo 667,75
      maissi
      elo 352,25 marras 328,25 maalis 327,25 kesä 326,25

    • Anonyymi

      Ukrainasta ensimmäiset alukset läksivät viljalastissa matkalle kohti
      Turkkia ja Libanonia.
      Odessassa kerrotaan olevan 15 alusta, jotka jäivät sodan alettua mottiin.
      Useat olivat ehditty lastata täyteen, mikä saa epäilemään niiden lastin laatua.
      Enimmät laivaukset olivat tuolloin jo maissia taikka vehnän rehulaatua,
      - myllyvehnän oltua vähissä.

      Jos nyt suman purku onnistuu, jää vielä satamien siiloihin vanhaa tavaraa,
      eli uuden sadon laivaukset siirtyvät ainakin kuukaudella, - jos nyt
      kaikki menee kuin strömsöössä.

      Mitään miinaan ajoja ei saa tapahtua, taikka vienti hyytyy jälleen.
      Laivausten vakuuttaminen on joka tapauksessa hinnakasta koska
      vakuutusmarkkinat luokittelevat alueen korkean riskin alueeksi.
      ---
      soija 15,94 syys 14,34
      maissi syys 6,07 joulu 6,11
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 7,99----8,65----9,10
      joulu 8,21---8,72----9,10
      maalis 8,35--8,77----9,21
      touko 8,45---8,79----9,30
      Pariisi vehnä
      syys 366 joulu 325,50 maalis 322,50 touko 320,75
      rapsi
      marras 651,25 helmi 650 touko 650,25 elo 638,25
      maissi
      elo 342 marras 320,25 maalis 318,50 kesä 318

    • Anonyymi

      Usan kevätvehnän katsastajat havaitsivat että kaikki kylvöt eivät
      olleet vielä tähkällä.
      Heinä 31. päivätty USDAn katsatus kertoo saman asian varsinkin Pohjois-
      Dakotan osalta jossa 5 % ei olut vielä tähkällä.
      Viikko aiemmin sama tilanne oli 19 % osuudella kylvöistä.
      Minnesotassa viikko sitten 6 % ei ollut tähkällä, mutta nyt jo 100 %.

      Kun tilannetta vertaa metsäveljen survival hengessä viljelemään vehnään,
      niin Usan säät ovat häätäneet vehnän tähkälle noin 40 vuorokaudessa
      kylvöstä, - vastaan 50 vuorokautta täällä suomessa.
      Vehnän katsastajat moittivatkin Usan vehnää lyhytkortiseksi, ja kuvista
      näkyi että tähkätkin olivat pienehköjä.
      Metsäveljen vehnä on nyt kuukausi tähkälle tulon jälkeen taikinavaiheessa,
      ja menee vielä viikko tai kaksi ennenkuin jyvä alkaa kovettua, - säät
      määräävät siirtyykö puintikypsyys syyskuun puolelle.

      Usan vehnästä voi tällä pohjalla sanella että syyskuun alussa vehnän
      jyvät ovat vielä pehmeitä, - halloja ei saisi esiintyä taikka itävyys
      menee, laadusta puhumattakaan.
      Usan kevätvehnästä suuri osa on röyhyllä ja osa saa meneillään olevan
      hellejakson aikana peruttamattomaa vioitusta.
      ---
      EU:n komission arviossa maissin sato putoaa vuodentakaisesta 72,7 milj.
      tonnista 65,8 milj. tonniin, eli lähes 7 milj.t. miinusta.
      Miinus tuskin jää viimeiseksi epäedullisten säiden jatkuessa.
      Paljon muutakin syötävää menee samalla, ja EU:n entisestään huono omavaraisuus koukkaa erikoisen syvälle.
      Kuvaan kuuluu että komissio puuhastelee maatalouden ilmastovaikutusten
      parissa tavalla joka tuhoaa lisää ruokahuollon kurjaa tilaa.
      Ja tietenkin "meidän nilkit painaa perässä".
      ---
      soija elo 15,65 syys 14,10
      maissi syys 5,90 joulu 5,93
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 7,74----8,40----8,73
      joulu 7,93---8,47----8,86
      maalis 8,11--8,53----8,99
      touko 8,21---8,56----9,08
      Pariisi vehnä
      syys 339 joulu 326,50 maalis 322,75 touko 321,25
      rapsi
      marras 656,75 helmi 655,50 touko 655 elo 644,25
      maissi
      elo 340 marras 323,25 maalis 321,75 kesä 319,75

    • Anonyymi

      Tällä kertaa jatketaan planeetan peltoalan resurssiluonteen perkaamista.
      Peltohan on sinällään apinansuvun elinehto ja resurssi, mutta pellon
      tuottokyky vaihtelee suuresti lukuisten syiden vuoksi.
      Niitä on jo sivuttu aiemmissa saarnoissa, - kun on haettu tekijöitä joista
      tuottokyky riippuu.
      Pellon tuottokykyyn voi vaikuttaa myös politikointi, josta esimerkkinä
      muinainen neukkulan pakkokollektisointi, jonka seurauksena saatiin aikaan
      nälänhätä.
      Tuoreempi tapaus on Sri Lankan viherstalinistien masinoima jussien
      pakkosiirto ituhippien siperiaan, - lähes samoin seurauksin.

      EU:n komission askartelu nälänhädän aikaansaamiseksi johti äskettäin
      Hollannissa laajoihin mielenosoituksiin, joilla tuskin on mitään
      vaikutusta komissioon.
      EU:n politiikan linjoille on siirtynyt myös Kanada, jossa pääjehu
      Trudeau asetti tavoitteeksi lannoitteiden tuottamien typen oksidien
      vähentämiseksi 30 prosentilla.
      Tämä ilmastosyistä, koska näillä päästöillä katsotaan olevan osuutta
      ilmaston lämpenemisessä.

      Päätös tuli yllätyksenä, ja on tyypillinen nyt Kanadan vallankahvassa
      olevalle liivijengille.
      Kolmenkymmenen prosentin vähennys käytännössä merkitsisi viljantuotannosta
      luopumista nykyisessä mitassa, ja Kanadan viljanviennin loppumista.
      Hallitus tietenkin kiistää tämän ja hurskastelee että tavoitteena oleva
      vähennys saavutetaan "samaan aikaan kun satotasoa ei vaaranneta".

      Kanadan tuottajien keskustelupalstalla päivitellään asiaa ja todetaan
      että pikään jatkunut kampanja maatalouden tuhoksi jatkuu.
      Lannoitteiden hinnat ovat edelleen korkealla tasolla, tuottajahinnat
      laskeneet lähelle sotaa edeltävälle tasolle, ja eräät ennustavat
      että hallituksen tavoitteet saattavat toteutua ilman mitään toimenpiteitä
      asian suhteen.
      Jos ei kannata viljellä, jätetään viljelemättä.
      Ilman tuottajaa pellon resurssiarvo on käytännössä nollassa, jos mittana
      käytetään ruuantuotantoa.
      No saisihan kylläkin Suomen eräiltä "pakettipelloilta" saa kelpo tavalla
      pettua...
      ---
      Kanadankin viljat ovat melkoiselta osalta kasvussaan myöhässä, mikä on
      saanut kanadanjussit muistelemaan menneitä.
      Halla teki suuret tuhot elokuun 20 päivä vuosiluvulla 2004.
      Tapahtumassa laaja alue Kanadan länsiosan vehnää muuttui rehuvehnäksi,
      eikä sekään täyttänyt normaalia rehuvehnän laatua.
      ---
      soija elo 15,58 syys 14,05
      maissi syys 5,90 joulu 5,95
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 7,66----8,36----8,75
      joulu 7,86---8,45----8,89
      maalis 8,06--8,51----9,03
      touko 8,16---8,53----9,12
      Pariisi vehnä
      syys 337 joulu 323 maalis 318,25 touko 316,25
      rapsi
      marras 633 helmi 634,50 touko 633,75 elo 625,25
      maaissi
      elo 340 marras 321 maalis 318,25 kesä 318,50

    • Anonyymi

      Viikolla 22-28.7. myytiin Usasta 249 900 t. vehnää ja laivattiin 288 400 t.
      Kauden myynti kasvoi 8,24 milj. tonniin, josta laivaamatta 5,75 milj. t.
      Myynti edustaa 37,8 % osuutta USDAn vientiarviosta.
      ---
      Maissia myytiin 57 900 t. kuluvan kauden laivauksiin ja 256 700 t.
      seuraavan, - viikolla laivattiin 1,201 milj. tonnia.
      Kauden myynti on tasossa 60,6 milj. t. , josta laivaamatta 4,24 milj. t.
      Seuraavan kauden myynti kasvoi 7,85 milj. tonniin.
      ---
      Soijan myynti väheni 11 000 t. kluvan kauden laivauksiin mutta kasvoi
      410 600 t. seuraavalle, - viikolla laivattiin 527 600 t.
      Kauden myynti on tasossa 59,5 milj. t. , josta laivaamatta 5,63 milj. t.
      Seuraavan kauden myynti kasvoi 15,26 milj. tonniin.
      ---
      Jordania osti tammikuun laivauksiin 60 000 t. vehnää hintaan 404 doll. t.
      jossa mukana rahti.
      Tunisia osti 125 000 t. vehnää hintaan 389 - 392 doll. t. jossa rahti.
      Algeria osti 660 000 t. vehnää syys- lokakuun laivauksiin 384 doll.t.
      hinnalla jossa mukana rahti.
      ---
      soija elo 16,18 syys 14,63
      maissi syys 6,02 joulu 6,06
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 7,81-----8,59----8,94
      joulu 8,01----8,66----9,08
      maalis 8,19---8,72----9,22
      touko 8,30----8,74----9,30
      Pariisi vehnä
      syys 342,25 joulu 328,25 maalis 322,25 touko 320
      rapsi
      marras 648,50 helmi 647,25 touko 646,75 elo 637
      maissi
      elo 340 marras 327 maalis 323,50 kesä 322

    • Anonyymi

      Kanadan vehnän tilastokausi saatiin päätökseen heinä 31.
      Tavallista vehnää kertyi vientiin 11,52 milj. t. , josta kevätvehnän
      myllylaatuja 9,76 milj. tonnia.
      Vajaalaatuisen "other" nimellä tilastoidun osuus oli 0,87 milj. t.
      Vuodentakaiseen verraten tuli tavallisen osalle 8,1 milj. tonnin miinus.
      Durumia vietiin 2,63 milj. t. , jossa vuodentakaiseen 3,42 milj. t. miinus.
      Yhteensa vehniä vietiin 14,15 milj. t, jossa miinusta 11,56 milj. tonnia.

      Rypsin vienti jäi 5,1 milj. tonniin, jossa vuodentakaiseen 5,47 milj.
      tonnin miinus, - eli vienti puolittui.
      Kanadasta viedään paljon muutakin syötävää, - viljat ja muut yhteenlaskien
      vienti jäi 29,24 milj. tonniin - vastaan 50,93 milj. t. vuosi sitten.

      Kauden päättyessä tilastoinnin kattamat varastot jäivät tavallisen vehnän osalta 1,83 milj. tonniin, mikä lienee vähäisyyden suhteen ennätys.
      Määrästä 1,15 milj. t. oli satamien varastoissa, mutta alkupään varastot
      lähes kuivuivat, eli niissä oli enää 0,64 milj. t. tuntematonta laatua
      ja lajiketta.

      Varastot syötiin ja vietiin tasolle joka panee ihmettelemään miten
      Kanadassa selvitään uuteen satoon saakka.
      Pääosa vehnästä tulee puintikuntoon syyskuun puolella, joskin jotain
      ehdittäneen saada elokuun aikana Albertan maakunnasta jossa voitiin
      kylvää ajoissa.
      Jotain voidaan ostaa Usasta mutta ei kevätvehnää.
      ---
      soija elo 16,16 syys 14,62
      maissi syys 6,09 joulu 6,09
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 7,76-----8,49-----8,86
      syys 7,95-----8,55-----9,00
      maalis 8,14---8,61-----9,13
      touko 8,26----8,65-----9,22
      Pariisi vehnä
      syys 242,50 joulu 326,25 maalis 320 touko 318
      rapsi
      marras 653,25 helmi 651,75 touko 651,50 elo 641
      maissi
      marras 327,25 maalis 324 kesä 322,25

    • Anonyymi

      US Wheat Associates sivustolta löytyy tuore arvio planeetan viljatilanteesta.
      Vaikka järjestö ei olekaan mikään erityinen maamiehen ystävä, ja on monesti
      julkaissut lähinnä tuutilullaa, - kannattaa silti katsastaa mitä järjestön
      analyytikko sanelee.
      Aluksi muistellaan heinäkuun alussa julkaistua USDAn raporttia, jossa
      planeetan vehnäsato asetettiin 7,5 milj. t. edellistä pienemmäksi, ja
      vehnän kulutusta lisättiin määrällä joka kiristää vehnän taseita 12,6 milj.
      tonnilla vuodentakaiseen nähden.
      Usan vehnäsadon arviot kerrotaan heinäkuun raportin mukaisina.

      Analyytikko ei ryhdy riitelemään raportin kanssa, vaan aloittaa arvioda
      asiaa muun planeetan osalta enemmän nykytilanteen pohjalta.
      Kanadan vehnäsato on USDAn raporteissa arvioitu 57 % suuremmaksi viimeksi
      saatua kurjaa satoa.
      Tätä vastaan tuodaan Kanadalainen arvio joka pitää USDAn arviota liian
      optimistisena, ja joka perustaa kritiikin myöhästyneihin kylvöihin ja
      monen alueen yhä jatkuvalla kuivuudella.
      Tähän voi lisätä ranskalaisen Agritel puljun tuoreen avion, joka paikan
      päällä tehdyssä katsastuksessa havaitsi paljon kasvitautien vuoksi huonokuntoista vehnää.

      EU:n osalta lainataan MARS bulletinin ja Agritelin arvioita joissa on
      miinustettu Ranskan ja EU:n keskimääräistä satotasoa.
      Saksan osalta arvio tulee tuottajajärjestö DBV:n taholta joka näkee
      vain 1 % parannuksen vuodentakaisesta, ja asettaa sadon 21,38 milj. tonniin.
      Romaniam kuivuus tulee mainituksi, ja jokikuljetusten vaikeuden Tonavan
      ja Reinin vesitilanteen vuoksi.

      Argentiinan vehnäsatoa jätetään arvioimatta mutta vienti povataan
      Argentiinassa toimivan USDAn attasean mukaisesti 12,35 milj. tonniin, vastaan USDAn heinäkuinen arvio 13,5 milj. t.

      Venäjän sato asemoidaan SovEconin arvion perusteella 81,5 milj. tonniin,
      mutta nuomautetaan että rankkasateista on seurannut rehulaadun kasvu.

      Ukrainan vehnäsato jäisi USDAn mukaan 19,5 milj. tonniin, josta seuraisi
      10 milj. tonnin vientimäärä, - miinusta edeliseen kauteen lähes 9 milj. t.
      Tähän metsäveljen kommenttina että edellisen kauden vientikin jäi sodan
      vuoksi aiempaa pienemmäksi, joten tämän kesäkuun loppuun ulottuneen kauden
      tuoma vajaus on vielä täyttämättä, - eli pulallla on "kovat pohjat".

      Kazakhstanin vehnäsatoon povataan prosentuaalisesti suurehko lisä, mutta
      kun se tulee katovuoden jälkeen, niin satomäärä jäänee vaatimattomaan
      13,5 milj. tonniin.

      Runsauden tuntua tuomaan manataan Brasilian vehnäsato ennätykseen eli
      9 milj. tonniin.
      Brasilian vehnäsato harvoin onnistuu tuottamaan kunnon laatua, ja maa
      onkin usein vienyt rehuvehnää ja tuonut myllylaatua.

      Tämä siis taholta joka yleensä kunnostautuu tuutilullan tuotannossa.
      Piakkoin saadaan uudet USDAn raportit, joissa tuskin suuria muutoksia
      nähdään.
      https://www.uswheat.org/wheatletter/black-sea-grain-corridor-weather-and-harvest-pressure-wheat-prices/

      Soija elo 16,19 syys 14,69
      maissi syys 6,09 joulu 6,07
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 7,81-----8,49-----8,80
      joulu 8,02----8,57-----8,94
      maalis 8,18---8,63-----9,07
      touko 8,30----8,65-----9,16
      Pariisi vehnä
      syys 341 joulu 325,75 maalis 320,25 touko 318,25
      rapsi
      marras 655,75 helmi 656 touko 655,25 elo 644,75
      maissi
      marras 327 maalis 321,75 kesä 321

    • Anonyymi

      Usan maissisadon näkymiä on syytä aina välillä tarkistaa, - elo 8.
      päivätyssä katsastuksessa maissin kunto on muutaman pykälän huonompi
      kuin vuosi sitten.
      Kuitenkin kunto on huonoin sitten vuoden 2012.

      Luokissa huono ja erittäin huono oli 16 % Usan maissin kylvöalasta,
      - vastaan 11 % vuosi sitten.
      Huonoiten on mennyt Teksasissa jonka maissista 50 % on huonoimmissa
      luokissa.
      Oklahoma puuttuu kokonaan listalta ja Kansasissa huonoa on 38 %
      Muita huonon onnen osavaltoja ovat Colorado, Missouri,Kentucky, Nebraska,
      Pohjois-Carolina jaTennessee,
      Näissä kaikissa huonoimmat luokat ylittävät 20 % osuuden.
      Maissin mahtituottajat eivät vielä ole kovin huonossa tilanteessa, Iowassa
      vain 6 %, Illinois 5 %, Ohio 13 %, ja Indiana 15 %.

      Usan kevätvehnääkin on korjattu niissä osavalloissa joita säät suosivat
      kylvöjen suorittamista, mutta humattavatsi vähemmän kuin vuosi sitten,
      jolloin kova kuivuus valmisti jyvät etuajassa.
      Noin 60 % osuuden Usan kevätvehnästä tuottavista pohjois-Dakota ei vielä
      ole aloittanut ja Minnesotakin vain 2 % osuudella.
      Vuosi sitten oli korjattu 21 % ja 70 %.
      Etelä-Dakotassa päästiin kylvöille jo huuhtikuussa, ja siellä on korjattu
      54 % , - vastaan 69 % vuosi sitten.

      Kevätvehnän kunto on alkanut alamäen helteiden, heinäsirkkojen ja
      tautisuuden vuoksi, - viikossa tuli 6 % miinus.
      ---
      Ranskan ilmatieteenlaitos kertoo etä kuivuus on pahin sitten 1952, jolloin
      vakiomenetelmällä aloitettu tilastointi alkoi.
      ---
      soija elo 16,93 syys 15,13
      maissi syys 6,15 joulu 6,13
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 7,81----8,52-----8,92
      joulu 7,99---8,59-----9,06
      maalis 8,17--8,64-----9,18
      touko 8,29---8,69-----9,26
      Pariisi vehnä
      syys 340,25 joulu 324,75 maalis 320 touko 318
      rapsi
      marras 660,25 helmi 660,25 touko 658,25 elo 649,25
      maissi
      marras 327,50 maalis 324 kesä 323,25

    • Anonyymi

      Kansasin vehnän ja maissintuottaja arvioi että kolmannes kansasin
      maissinkylvöistä on menetetty.
      Linkistä löytyy kuvia joissa näkyy sateen varassa olleen maissin täystuho.
      Tällä tuottajalla on saatavilla pohjavettä kasteluun.
      Tuottaja kertoo vuoden 2011 olleen samaa luokkaa kuivuuden suhteen.
      Yleensä tuottajat arvioivat Usan tulevaa satoa vuodentakaista huonommaksi.
      https://talk.newagtalk.com/forums/thread-view.asp?tid=1072222&mid=9789480#M9789480

      Linkistä löytyy video vehnän sadonkorjuusta vuodelta 1936.
      Merkillisesti kumpuilevat pellot ovat yleisiä Palouse nimisellä hujakalla,
      joka sijaitsee Usan länsirannikon Washingtonin osavaltiossa.
      Tämä osavaltio oli vehnän tuottajana muita paremmassa asemassa koska
      matka rannikolle oli lyhyt, ja muutamaa jokeakin voitiin käyttää
      kuljetuksiin.

      Aurinkoenergialla toimitaan, hevosten toimiessa biopolttoaineen muuttajina
      liikevoimaksi.
      Näitä puimureita alettiin valmistaa jo 1903, ja valmistus jatkui 1936 asti.
      Suurempi osuus hoidettiin kuitenkin hevosvetoisilla niittokoneilla joissa
      oli lyhteensitoja, jonka jälkeen lyhteet puitiin höyrykoneen ollessa
      puimakoneen voimanlähteenä.
      https://www.youtube.com/watch?v=PD2JITVuBAQ

      Hevosten kuluttama vilja, sekä tarvittava heinäala ovat tietenkin poissa
      apinasuvun ruokahuollosta.
      Eli pellon resursiluonne romahtaa apinansuvun elättämisen kannalta.
      Sama tietenkin on seurauksena peltokasveista tehtyjen biopolttoaineiden
      varassa toimivassa viljelyssä.
      Suurempi ongelma on kuitenkin ruuan rahtaaminen pitkien taipaleiden taakse
      sinne missä kuluttajien kuuluu olevan ihkumpaa asua.
      ---
      soija elo 16,88 syys 15,03
      maissi syys 6,21 joulu 6,18
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 8,03-----8,74----9,06
      joulu 8,19----8,79----9,19
      maalis 8,35---8,84----9,31
      touko 8,45----8,86----9,39
      Pariisi vehnä
      syys 340,50 joulu 327,25 maalis 323,50 touko 322,25
      rapsi
      marras 659 helmi 660 touko 659,25 elo 648,75
      maissi
      marras 330,50 maalis 325,50 kesä 325

    • Anonyymi

      Viikolla 29.7-4.8. myytiin Usasta 359 200 t. vehnää ja laivattiin 615 300 t.
      Kauden myynti kasvoi 8,6 milj. tonniin, josta laivaamatta 5,49 milj. t.
      ---
      Maissia myytiin 191 800 t. kuluvan kauden laivauksiin, ja 191 300 t.
      seuraavan, - viikolla laivattiin 705 300 t.
      Kauden myynti kasvoi 60,85 milj. tonniin, josta laivaamatta 3,73 milj. t.
      Syyskuun alusta alkavan kauden myyntiä on karttunut 8,04 milj. tonnia.
      ---
      Soijan myynti väheni kuluvan kauden laivauksiin ja kasvoi 477 200 t.
      seuraavan, - viikolla laivattiin 894 500 t.
      Kauden myynti väheni 59,4 milj. tonniin josta laivaamatta 4,67 milj. t.
      Seuraavan kauden myynti kasvoi 15,74 milj. tonnin.
      --
      Ukrainassa venäjä miehittää suurella osuudella syysvehnän tuotannon
      aluetta, jossa kylvöt pitäisi aloittaa elo-syyskuussa.
      Niinpä arvioidaan että kylvöt jäävät jopa puoleen vuodentakaisesta,
      jolloin syysviljojen kylvöala oli noin 9 milj. hehtaaria.
      ---
      Huomenna tulee julki uudet raportit ja uusi katsausletka alkaa.
      --
      soija elo 17,09 syys 15,20
      maissi syys 6,29 joulu 6,28
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 8,11----8,88----9,21
      joulu 8,26---8,91----9,35
      maalis 7,41--8,96----9,47
      touko 8,51---8,99----9,55

      Pariisi vehnä
      syys 338 joulu 328 maalis 325,25 touko 323,75
      rapsi
      marras 660 helmi 660,50 touko 661,75 elo 649,25
      maissi
      marras 334,75 maalis 330,50 kesä 329

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Siivooja Auri Kananen ei hätkähdä "mörskäkoteja": Tuhohyönteisiä, tiskit likoamassa pari vuotta...

      Kananen siivoaa järkyttävään kuntoon päässeitä koteja - ja elättää itsensä somesisällöillä. Vastaan on tullut kaikkea maan ja taivaan väliltä: vuosien
      Maailman menoa
      37
      1974
    2. Ok. Hyvä sait mut vihaamaan itseäsi

      Oletko nyt tyytyväinen . Hyvästi
      Ikävä
      259
      1876
    3. En oikein tiedä mitä mun pitäisi tehdä

      Mies, auttaisitko minua? Sinä olet ihana, mutta toisinaan aiheutat minulle ahdistusta. Olen niin sekaisin ja se on sun syy. Miksi tämä on niin vaikeet
      Ikävä
      113
      1548
    4. Onko sinulla ja hänellä

      kuinka paljon ikäeroa?
      Ikävä
      87
      1317
    5. Ensitreffit alttarilla: Otto ja Assi hörppivät viiniä - Otto harmistuu Assin reaktiosta: "Mikä..."

      Otto ja Assi viettävät ekaa juhannusta yhdessä. Yhteinen viinihetki ei suju ihan kuin strömsössä… Tsemii Otolle, oot symppis! Varo juonipaljastuksi
      Ensitreffit alttarilla
      6
      1315
    6. Persut erotti rokotekriitikon

      Turun ”korona­paasaaja” heitettiin ulos perus­suomalaisten ryhmästä: https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009111451.html?share=b969f2bb00583cc8f0a2
      Maailman menoa
      216
      1305
    7. Nyt ei enää kantaverkon siirtokyky kestä tuulivoiman lisäystä

      Uudet tuulivoimalat joutuvat seisomaan tyhjän panttina. Tuliko ongelma taas yllättäen ja pyytämättä. Mitä siellä Fingridissä on nämä vuodet puuhailtu,
      Maailman menoa
      118
      1205
    8. Mitä luulet muiden ajattelevan jos näkisi

      käsipuolessas hänen, sen ihmisen jota täällä ikävöit?
      Ikävä
      79
      1087
    9. Se on mies nyt niin, että sydämeni ei kestä tätä

      Kaipuuta, eikä tätä radiohiljaisuutta. Voitko tehdä jotain?
      Ikävä
      53
      882
    Aihe