Onko epävakailla oikeasti empatiakykyä?

Mulla on ollut epävakaan diagnoosi olemassa jo yli 20 vuotta, mutta ei multa ole ikinä empatiaa puuttunut.
Tosin sain diagnoosin sellaiseen aikaan kun koko elämäni oli todella epävakaata päihdeongelmien takia.

En edes tiedä, minkälainen ihmisen kuuluisi muka olla, jos on todettu epävakaaksi.
Kun olen lukenut jotain tietoja ja oirekuvailuja kyseisestä ongelmasta, en tunnista niistä ns. itseäni.

Tunnet ilmeisesti yhden epävakaan. Sen pohjalta ei pidä tehdä päätelmiä kaikista!

Niillä epävakailla joita tunnen, on empatiaa. Ongelma on se että silloin kun se mopo karkaa, niin sitä on vaikeaa nähdä.

Sallinet vastata, vaikken ole epävakaa.

Epävakaissa on vähintään kaksi ikään kuin persoonatilaa. Empatiaa he voivat ehkä kokea "normaalitilassaan". Voihan se olla tietysti keinotekoistakin.

Minusta empatia on silloin keinotekoista tai opeteltu koreografia, jos se kumpuaa oman hyödyn tavoittelusta. Opeteltu empatia voi olla myös oman narsistisen grandiositeetin ruokkimista tyyliin: "Katsokaa kuinka minulla on empatiaa ja kuinka hyvä ihminen olen."

Empatiassa tulisi osata astua toisen kenkiin ja miettiä asioita hänen kantiltaan. Se voi olla vaikeaa, jos ei ole itsereflektiota. Epävakailla ei ole empatiaa itseään kohtaan, joten sitä ei osata antaa muillekaan.

Kun epävakaa henkilö splittaa, silloin persoona vaihtuu ja minkäänlaista empatiaa tai armoa kanssaihmistä kohtaan ei todellakaan ole.

On empatia. Se tosin on hautautunut hylätyksi tulemisen ja kaltoinkohdelluksi tulemisen pelon alle. He tulkitsevat ahnaasti mikroilmeitäsi ja imevät ajatuksiasi ennakoidakseen tulevaa. Taustalla hylätyksi tulemisen kokemuksia, väkivaltaa, ennakoimattomia aikuisia. Tärkeää olisi vakaus ja turvallisuus olosuhteissa, jolloin muu persoonallisuus empatioineen pääsee esiintymään.

Oikeastaan epävakaa persoonallisuus on vanhanaikainen ja tietoon perustumaton roskadiagnoosi. Oikeammin pitäisi puhua vaikeasti ja pitkäkestoisesti traumatisoituneista.

Ympäristö on ollut tällaisille henkilöille usein todella invalidoiva, suorastaan dystooppinen. Koeta olla mahdollisimman johdonmukainen tunteistasi, tarpeissasi ja teoissasi. Sanoita niitä mahdollisimman yksiselitteisesti. Tiedän, raskasta. Mutta palkinnoksi voit saada intensiivisen ja omistautuvan suhteen. Jos ei ole sinun juttusi niin peräänny mahdollisimman pian ja nätisti.

Onko sinulla empatiakykyä ns. epävakaata kohtaan?

Käsittääkseni epävakaa kärsii todella paljon. Onkohan siinä tilassa mahdollisuuksia empatian kokemiseen muita kohtaan. Itse saavat sitä niukasti tai ei ollenkaan osakseen.

Narsisti tuollainen on. Alidiagnosoitu naisilla.

Mut kun on diagnosoitu epävakaaksi niin voin vastata omasta puolestani, että tunnen myötätuntoa esimerkiksi tuotantoeläimiä kohtaan mutta en turhanpäiväisiä ihmisten rutinoita jaksa.

Ei ole. Kaikki on esitystä.

Narsisti on täysin tunnevammainen oman etunsa ajaja. Ei tunne aidosti mitään mutta teeskentelee kun siitä itse jotakin hyötyy. Välittää vain itsestään. On haitallinen kaikille joiden elämään kuuluu. Kova valehtelemaan.
Jos olet noin kamalan tyypin kanssa tekemisissä, hankkiudu pian eroon siitä eläkä ole missään kontaktissa enää ikinä. Se ei koskaan tule muuttumaan. Jos et arvosta itseäsi ja haluat ottaa röyhkeämmiksi menevät haitalliset temput siltä vastaan, jatka mutta se voi olla elämäsi pahin virhe.

Epävakaana voin sanoa että kyllä empatia kyky löytyy, mitä nyt se saattaa hetkellisesti "kadota" voimakkaissa, hetkellisesti psykoosiin vievissä tunne tiloissa. Tuo kuulostaa enemmän psykopaatin kuin epävakaan käytökseltä, jossa empatian esittäminen on vain keino manipuloida oman hyödyn tavoittelemiseksi.

Kyllä minulla on empatiankykyä epävakaana, varmaan liiaksikin asti. Olen ihminen, jolle muut haluavat uskoutua ja sekin on välillä rankkaa. Kun itselläni sitten on paha olo, vetäydyn yksinäisyyteen, enkä juurikaan osaa avautua kenellekään. Jos ihmiset tiedostaisivat kuinka rankkaa päivittäinen elämä on epävakaalle, ehkä he ymmärtäisivät paremmin. Nuorempana riitaannuin helposti ihmisten kanssa, tähän päivään se ei enää päde. Sanotaankin, että epävakaus poistuu useimmilta vanhemmiten. Koen itse niin että ei se mihinkään poistu, mutta sitä oppii sietämään. Siis en reagoi välttämättä mitenkään, vaikka minulle oltaisiin ilkeitä. Sekään ei ole ehkä hyvä asia, mutta kun oma pää ei kestä enää minkäänlaisia riitoja. Enkä halua karkottaa ihmisiä läheltäni.

Tunne-elämäni elää ihan omaa elämäänsä, enkä juuri voi vaikuttaa siihen. Kun tulee huono päivä, tuntuu se maailmanlopulta ja haluaisin vain päästä pois. Tuska on suunnattoman kova. Tällä hetkellä on taas aivan hirveä olo, olen maailman onnettomin ihminen. Tuossa aiemmin joku kirjoitti että epävakaa on väärä nimitys, osuvampi olisi syvästi traumatisoitunut ihminen. Sitähän se on ja meitä epävakaita on monenlaisia. Joillakin voi olla myös muita persoonallisuushäiriöitä, mitä ei ole diagnosoitu.

Tänään on se huono päivä. Koen syvää arvottomuutta, minulla ei ole mitään merkitystä täällä maailmassa ja kukaan ei rakasta minua. Siltä se tuntuu. Eilen puhuin ystäväni kanssa ja fiilis oli hyvä. Sanoin hänelle että olo voi vaihtua koska vaan, mutta aion nauttia nyt tästä olosta enkä mieti muuta. Mutta sieltä se romahdus tulikin sitten. Elämästä tekee vielä haastavampaa se, etten pysty osallistumaan työelämään. Sanotaan että työ on terapiaa ja se varmasti on ainakin osittain totta.

Tämän diagnoosin saavat ovat myös usein erityisherkkiä. Herkät ihmiset kokevat voimakkaammin ympäröivän maailman tuomat ärsykkeet. Ja näkee myös ne epäkohdat. Ei tällä yhteiskunnalla ole oikein mitään keinoja auttaa mielenterveysongelmiin sairastunutta. Lääkettä tarjotaan, mutta eivät ne kaikille sovi. Minulle kokeiltiin useampia, kaikista tuli vaan huonompi olo. Onneksi eivät tuputa niitä väkisin enää, kun on ihan paperilla ettei ne sovi.

En määrittele itseäni epävakaaksi vaikka tämä diagnoosi on, vaan toistuvaksi traumatisoituneeksi ihmiseksi. Empatiakyvyltäni olen normaali, tunnen empatiaa ja myötätuntoa ihmisiä kohtaan.

Itselläni on psykoosipiirteinen persoonallisuus vaikka minulla ei ole oireita saatika lääkitystä ollut koskaan.Myöskään hoitotahoa ei ole.Minulta ei ole koskaan kysytty siihen liittyvistä oireista tai diagnoosia ei ole mainittu lääkärinlausunnoissa muuta kuin diagnoosi kohdassa.Kävin tässä muutama päivä sitten labrakokeissa lääkekontrollin takia.Puhelimessa kahtena eri päivänä kysyttiin miten olen voinut.Sanoin voivani hyvin.Jos minulla ei olisi diagnoosia niin mun voinnista ei kyseltäis näin paljon. Ja nämä puhelimessa käyty asiat käytiin muutaman päivän sisällä. Luuleeko terveydenhuollossa että vointini olisi huonontunut parissa päivässä kun olen kertonut voivani hyvin ja ei ole oireita.Joita terveydenhuollossa nähtävästi minulla luullaan olevan.Kun kerran saanut diagnoosin niin siitä ei pääse eroon millään ja toinen diagnoosi joka minulla kuulemma on keskivaikea masennus.Juu niin oli 11 vuotta sitten josta olen parantunut mutta terveydenhuollossa luullaan että olen edelleen keskivaikeasti masentunut. Terveydenhuollossa ei ihmetellä miksi ei ole hoitotahoa tai lääkitystä. On vaan kirjoitettu että voin hyvin. ja totta kai nämä diagnoosit mainittu.Olis ollut ihan asiallista että lääkäri olisi kertonut mulle näistä diagnooseista ,eikä antaa mun lukea lääkärinlausunnoista näistä. Joku varmasti ajattelee että on pakko olla oireita kun on saanut diagnoosin.Juu kyllä täytän pari kriteeriä. Minulla on vain kaksi pitkäaikasta ystävää ja en tykkää olla joukon keskipisteenä.Nämä lääkäri on usein lausunnoissa maininnut.Mistään muista oireista ei ole sanaakaan.Ei mistään harhoista sanakaan tai muustakaan. Tapasin tämän lääkärin aina kun kelaan piti toimittaa lääkärinlausunto.Vuonna 2000 aloitin ja 2011 lopetin ja vasta tänä viimesenä vuonna pärähtää tuo persoonallisuushäiriö diagnoosi. En tiennyt sellasta minulla olevan.Ilmassa on paljon kysymyksiä. Koska minulla on tämä diagnoosi alkanut kun ei 11 vuoden aikana tullut esille missään yhteydessä. Kävin myös terapioissa mutta terapeutit eivät sanallakaan ottaneet tätä diagnoosia tai oireita esiin.Eli kaiken järjen mukaan sain diagnoosin sinä päivänä kun kävin viimeisen kerran tämän lääkärin vastaanotolla. Ihmettelen edelleen miksi diagnoosista tai siihen liittyvistä oireista ei puhuttu missään.

Lisään vielä että mulla on lääkitys unettomuuteen koodilla 112 eli vaikeat psykoosit ja mielenterveyden häiriöt

Tässä on vaan se ongelma ettei koskaa ollut psykoosia saatika vaikeaa psykoosia. Mulla on muutenkin huono mielikuvitus niin mä en osaa edes keksiä mitään harhoja.

Mulla oli vuodesta 2000-2008 toiset lääkeyritykset unettomuuteen varsinaisilla nukahtamislääkkeillä jotka ei auttaneet. Nyt kun käytössä ollut 14 vuotta ns. psykoosi ja skitsofrenia lääkkeet niin niillä nukkuu kuin tukki ja vievät kyllä tajun edelleen nopeasti.Kun lääkkeet ottaa illalla niin sen jälkeen ei lähdetä enää seikkailemaan esim ulos.Kerran lähdin ja paluu kotiin oli tosi nopea.

Eli mulla on diagnoosin antaneen lääkärin mielestä mulla on psykoosi ja skitsofrenia koska unilääkkeni on varsinaisesti niihin tarkoitettu.

Välillä pelottaa tuleeko nämä olemattomat harhat joskus esiin terveydenhuollossa joskus tuleavaisuudessa. Jos mua kehotettais keksimään harhoja niin siihen musta ei olis.Mun mielikuvituksettomuus on tullut aina esiin jos on pitänyt keksiä tarinoita. En tiedä liittyykä huono mielikuvitus harhoihin.Kun sitä vaan on kuullut että voi olla useita henkilöitä pään sisällä joiden kanssa juttelee.Sen takia mietin että huonolla mielikuvituksella ei varmasti löytyis mitään keskusteltavaa.

Tammikuussa sitten saan taas kertoa voinnista kun varaan soittoaikaa hoitajalle kilpirauhaskokeesta. Mielenkiinnolla odotan mitä sieltä silloin tulee.

Olen tässä muutaman päivän miettinyt kun kysytään miten voin niin kertoa että haluisin jutella lääkärin kanssa tästä diagnoosista koska tää on aika uuvuttavaa aina silloin kun terveydenhuollosta on kyse.

Jos epävakaa tiedostaa kehittämiskohteitaan ja saa niihin apua, on helpompi tunnistaa et "aa, nyt taas tunnen liian vahvasti tästä asiasta, tämä ei ole näin iso asia ja tuo ihminen ei ole vain ja ainoastaan kauhea/vastaavasti täydellisen virheetön ja jumalallinen, vaan tämä on mun tunne ja vastoin mun puskevaa tunnetta tarpeesta toimintaan minun EI kannata nyt toimia tässä tilanteessa, esim. sanoa tai tehdä jotain normitunteellisten silmissä impulsiivista, vaan yrittää rauhoittaa sisäinen itseni". Tämä ehkä vaatii jonkinlaista uskoa ja toivoa itseen ja maailmaan eli jos näitä peruspilareita ei ole saanut esim. terapiassa kehittää, voi ankkuroituminen itseen arjen tunnetilanteissa olla hankalaa. Ylenpalttisia tunteita voi olla suuntaan ja toiseen, myös siis positiivisia tunteita, mikä tekeekin epävakaasta toisinaan "helpon uhrin" esim. narsistisemmalle yksilölle (, vaikka toki kaikki kai olemme uhreja tavallamme). Ylilyöntejä/virhearviointeja epävakaalle lähes aina tulee jossain määrin, joten järkyttävän itsesyyttelyn ja pohjamutiin vajoamisen sijaan (tyypillistä ylilyöntien jälkeen epävakaalle), olisi hyvä ymmärtää rationaalisesti, että elämä jatkuu nyt parempana tästä, vaikka ylilyönti tuli tehtyä mm. tähän häiriöön liittyvän itsesäätelyn kehittymättömyyden ja impulssien takia ja epävakaan olisi hyvä jälleen löytää se sisäinen "hyvä minä", uskoa siihen ja toteuttaa sitä rauhoittaen itseä, vaikka ikävän tilanteen/kehnon valinnan/toiminnan jälkeen se on vaikeaa kaikille, saati ihmiselle, joka tuntee tunteet moninkertaisina. Epävakaat yleensä ymmärtävät häiriötään. Kenties turvasana-tyyppinen kommunikointi voisi auttaa avoimen keskusteluyhteyden ohella. Se, ettei itse provosoidu tai hylkää, kun "mopo lähtee käsistä" ja tunteet ottavat vallan, ei myöskään vähättele tunteen lähdettä, koska usein tunne vain koetaan ja ilmaistaan liian vahvasti, mutta taustalla voi olla rationaalinen toive/pointti, josta kuka vain (tosin vähemmässä määrin) ärtyisi. Kannattaa kuulla syy tähän ja ilmaista, "kuulen mitä sanot, sulla on pointti - silti nyt hengitetään, ettei lähde mopo käsistä ja sitten kun isoin tunne asiasta on mennyt, mietimme, mitä tehdään rationaalisesti tälle asialle, emme toimi nyt tunnepuuskassa". Tämä tosin vaatii lampaan hermoja epävakaan läheiseltä, mutta johdonmukaisuus ja pitkällinen turvallisuus sekä ymmärtäminen ja toisen älyn ja rationaalisuuden erottaminen hänen tunteistaan ovat keskeisiä. Epävakaa monesti perheessään tottunut ailahtelevuuteen ja äkkisuojautumista vaativiin olosuhteisiin, joten myös puoliso saattaa tulla valittua vähän väärästä laarista. Joko narsisteista, jotka haavoittuvan itsetuntonsa seurauksena viehättyvät epävakaan suunnattoman ihailevista tunteista, tai muista kuumakalleista. Onneksi hyvät rauhalliset ystävyyssuhteet voivat olla kultaakin kalliimpia ja eheyttäviä epävakaalle. Moni asia on kiinni hänen omasta tiedostamisen ja kehityksen tilastaan. Monesti ko. persoonallisuushäiriön rosoisimmat kulmat tasoittuvat iän myötä, sillä kaikkien meidän persoonallisuus kehittyy jollain tavoin hautaan asti. Epävakaa henkilö on vaarassa enemmän kuin muut esim. lopettaa elämänsä impulssin vallassa nuorena vain yhden häntä järkyttäneen sattumuksen seurauksena. Samoin hän on muita suuremmassa riskissä tehdä huono impulsiivinen valinta, esim. lähteä yksin kävelemään vaarallista reittiä keskellä yötä, testata rajojaan, kokeilla jotain uutta, ja tämä valinta voi olla hyvin spontaani. Siksikin tiedostaminen koko ajan olisi hänelle äärimmäisen tärkeää. Kääntöpuolena epävakaa saattaa olla hyvin sukkela ymmärtämään työssään/opinnoissaan/hätätilanteessa, miten pitää toimia ja hoitaa aktiivisen puolustautumisjärjestelmänsä vuoksi homman kotiin ennen kuin kukaan muu ehtii silmiään räpäyttää. Jos hän hallitsee suuttumuksen rajansa, mutta säilyttää puolustautumiskykynsä, hän voi olla mukava, omistautuva läheinen, joka tietää heti, miten puolustaa läheisiään tilanteissa, joissa moni muu ei. Kun tosiaan häiriössä on pahempia vaiheita, varsinkin nuorempana, epävakaa saattaa mennä tunnetiloihin, joihin kaikki nuoret, mutta syvemmin, esim. regressiiviseen epäempaattiseen moodiin, mikä voi johtaa ääritilanteisiin. Nuoruudessa hyvä olisikin vankka tukiverkko ja esim. dialektinen terapia, jossa näiden tiedostamista ja tunnistamista harjoiteltaisiin itse, jottei joutuisi niihin moniin sudenkuoppiin, joita nuoren tiellä jo muutenkin on,

Narsisti on sellainen teeskentelijä joka ei oikeasti kykene empatiaan. Kun hetken sellaista typerystä katselee, ei voi olla huomaamatta vajautta röyhkeässä, epärehellisessä oman etunsa tavoittelijassa. Kannattaa katkaista välit kokonaan sellaiseen ihmisjätökseen.

Kokoomuslaisia saa työntää junan alle vaikka ja kuinka.

he eivät ole ihmisiä-

Kyllä empatiaa löytyy paljonkin. Rakastan suunnattomasti vaimoani, on saanut kärsimäkin mieleni oikuista, ei kuitenkaan esim. väkivaltaa. Psykiatrisessa hoidossa olen ollut itsetuhokäytöksen vuoksi sekä paranoididen psykoosin vuoksi. Puhumalla asioista ja tietysti monentyyppisellä itsehillinnällä pystymme elämään rauhallista arkea. Paljon asioita joudun pitämään sisälläni ja käsitellä niitä hiljaisina herkimpäni. Todella vähäisestä terapiasta ei ole hyötyä. Se on lähinnä kuulustelua päihteiden sekakäytöstä, mihin olen syyllistynyt kymmenien vuosien ajan. Nyt olen raitistumassa, mikä on luonut vaikeuksia, mutta vaihtoehtoja ei enää ole takaisin aiempaan.
Vaimoani rakastaa minua todella paljon ja tunne on molemminpuolinen.