Lievä älyllinen kehitysvamma ei ole oikein

Onko oikein, että Kehitysvammmaisten puolella jos on Lievä älyllinen kehitysvamma kirjoittaa lääkäri, että olen muille asiakkaille Kehitysvamma puolella ryhmissä vaaraksi?

Onko oikein, että vammaissosiaali työntekijä ei suostu myöntämään avustajaa jonka avulla ryhmäkoti asuminen onnistuu kun en ota ohjausta vastaan kuten muut älyllisen kehitysvamman saaneena ja vammaissosiaali työntekijä on todennut jos ei Ohjaajilla ole mahdollista vahtii käytän hyväksi ADHD takia muita asiakkaita eli pitäisi olla vahva valvonta, että minä en pääse muita asiakkaita käyttää hyväksi sano, että olen liian älykäs muihin asiakkaisiin verrattuna.

Voiko vammaissosiaali työntekijä kieltää myöntämästä minua työkeskus työtoiminta ryhmään, jos lukee Lievä älyllinen kehitysvamma lukisi lääkäri lausunnoissa kun lukee koko testi Heikkolahja tasolla. Eihän Heikkolahjaisuus tasolla olevat ole samalla viivalla koskaan niiden kanssa joilla on koko testi mennyt älyllisen kehitysvamman tasolle.
Heikkolahjaisuus tarkoittaa sitä että älykkyys taso on normaali älykkyys tason alle mennyt reilusti ja älyllisen kehitysvamman yli mennyt 71-84äö tietenkin silloin olen Lievästi älyllisesti kehitysvamman saaneena asiakas joka saa käytös häiriöt kun joudut olla kotona jos et osaa toimia ryhmässä ohjatusti niin vaaditaan asiakkuuden lopetusta.

Jos kaikki Kehitysvamma ohjaus kriteerit eivät täyty ja on vaan muiden ihmisten kanssa ongelma joka vaati ihmisten kanssa avustajaa ja osaat kaikki muut kuten terveet ihmiset niin silloin ei saa edes Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena samoja tukia kuten ne jotka eivät ole Heikkolahjaisuus tasolla.
Miksi eivät Ohjaajat edes voi auttaa saamaan minua avustetun itsemurhan.

Onko oikein että kaikki muut keharit saa tuet minä en.

1

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei sua haluta ottaa mihinkään ryhmiin koska olet pelottava ja vaarallinen muille ja uhkailet muita. Ja ehkä itselles myös? Kun puhut itsemurhasta.
      Pitää myös ottaa ohjausta vastaan jos avustajan haluaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5750
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3637
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      221
      1836
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1752
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1202
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      278
      929
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe