Lastentekolakko
9
521
Vastaukset
- sillä loppuu
että kustannukset jaetaan?
- lisää lapsia.
On töitä, joissa pätkätyösuhteet ovat perusteltuja esim. työn kausiluontoisuuden vuoksi. On myös monia töitä, joissa ei ole perusteita määräaikaisille työsuhteille. Työtä on tarjolla jatkuvasti ja ympäri vuoden. Siitä huolimatta työnantaja palkkaa nuoren naisen määräaikaiseksi. Sopimuksia uusitaan ja uusitaan yksi toisensa jälkeen. Monella työnantajalla voi olla ainoana perusteena se, ettei nuorta naista uskalla palkata toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tällöinhän nainen voisi jopa tuntea taloudellisen tilanteensa niin hyväksi, että alkaisi lisääntymään. Elämä voisi tuntua liiankin turvalliselta, toisin kuin pätkätöissä. Äitiyslomasta ja sijaisen palkkaamisestahan tunnetusti aiheutuu kustannuksia, ja nimenomaan juuri naisen työnantajalle.
Nuori nainen on siis suurempi riski työnantajalle kuin mies, tai jo synnytysiän ohittanut nainen. Vakituiseen työhön hakeva nuori nainen on monen työnantajan silmissä aina heikommassa asemassa kuin muut hakijat. Tasaamalla vanhemmuudesta aiheutuvia kustannuksia kaikkien työnantajien kesken ei nuori synnytysikäinen nainen ole enää firmalle sen suurempi riski kuin kukaan muukaan. Hän voisi siis olla jopa tasa-arvoinen muihin nähden!
Miesten pätkätyöt eivät siis tulisi lisääntymään tämän muutoksen myötä, sillä naisten pätkätöihinkään ei monesti ole ollut sen suurempaa syytä kuin tämä kustannusten pelko. Ei ole olemassa satoja tuhansia työpaikkoja, joita ei voisi hoitaa muuten kuin määräaikaisilla työsuhteilla. Nyt siis on tarkoitus puuttua perusteettomiin pätkätöihin, yhtälailla miestenkin, toki. Perusteltuja määräaikaisuuksia ovat juuri kausiluonteiset työt, joita ei tehdä kuin esim. kesällä. Hyvin monessa työpaikassa vakinaistaminen olisi kuitenkin itse työnteko huomioon ottaen aivan mahdollista, koska työ on kuitenkin tehtävä, eikä se minnekään katoa.
Tosiasia on, ettei pätkätyöputkessa elävä nainen koe lisääntymistä kovinkaan houkuttelevaksi. Epävarmuus tulevaisuudesta on liian suuri. Eli mikäli valtiovalta haluaa lisää veronmaksajia Suomeen, on sen puututtava naisten pätkätöihin. - että
lisää lapsia. kirjoitti:
On töitä, joissa pätkätyösuhteet ovat perusteltuja esim. työn kausiluontoisuuden vuoksi. On myös monia töitä, joissa ei ole perusteita määräaikaisille työsuhteille. Työtä on tarjolla jatkuvasti ja ympäri vuoden. Siitä huolimatta työnantaja palkkaa nuoren naisen määräaikaiseksi. Sopimuksia uusitaan ja uusitaan yksi toisensa jälkeen. Monella työnantajalla voi olla ainoana perusteena se, ettei nuorta naista uskalla palkata toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tällöinhän nainen voisi jopa tuntea taloudellisen tilanteensa niin hyväksi, että alkaisi lisääntymään. Elämä voisi tuntua liiankin turvalliselta, toisin kuin pätkätöissä. Äitiyslomasta ja sijaisen palkkaamisestahan tunnetusti aiheutuu kustannuksia, ja nimenomaan juuri naisen työnantajalle.
Nuori nainen on siis suurempi riski työnantajalle kuin mies, tai jo synnytysiän ohittanut nainen. Vakituiseen työhön hakeva nuori nainen on monen työnantajan silmissä aina heikommassa asemassa kuin muut hakijat. Tasaamalla vanhemmuudesta aiheutuvia kustannuksia kaikkien työnantajien kesken ei nuori synnytysikäinen nainen ole enää firmalle sen suurempi riski kuin kukaan muukaan. Hän voisi siis olla jopa tasa-arvoinen muihin nähden!
Miesten pätkätyöt eivät siis tulisi lisääntymään tämän muutoksen myötä, sillä naisten pätkätöihinkään ei monesti ole ollut sen suurempaa syytä kuin tämä kustannusten pelko. Ei ole olemassa satoja tuhansia työpaikkoja, joita ei voisi hoitaa muuten kuin määräaikaisilla työsuhteilla. Nyt siis on tarkoitus puuttua perusteettomiin pätkätöihin, yhtälailla miestenkin, toki. Perusteltuja määräaikaisuuksia ovat juuri kausiluonteiset työt, joita ei tehdä kuin esim. kesällä. Hyvin monessa työpaikassa vakinaistaminen olisi kuitenkin itse työnteko huomioon ottaen aivan mahdollista, koska työ on kuitenkin tehtävä, eikä se minnekään katoa.
Tosiasia on, ettei pätkätyöputkessa elävä nainen koe lisääntymistä kovinkaan houkuttelevaksi. Epävarmuus tulevaisuudesta on liian suuri. Eli mikäli valtiovalta haluaa lisää veronmaksajia Suomeen, on sen puututtava naisten pätkätöihin.miesten työnantaja maksaa, mutta mies ei jää lomalle? Minä oon kyllä ymmärtänyt että myös mies jäisi maksua vastaavalle lomalle työstään. Silloin tää syrjii yhtä lailla miestä kuin naistakin. Pian on kokonaisia perheitä, joitten kumpikaan vanhempi ei ole vakityössä. Vähentääkö se sitten huolta huomisesta? Ei varmalla! Ja silloin tyssää syntyvyys kuin seinään. TULEE OIKEA SYNNYTYSLAKKO!! Sillä on talossa MIES joka katsoo sen perään on varaa tehdä jälkeläisiä. Naiset tekee yhteiskunnan piikkiin.
Joten minä sanon kyllä että moisen mallin toteuttamisesta seuraa ihan muuta kuin lisää veronamaksajia. Menee vielä loputkin.
- Nari Säre
...pätkätöistä:
http://www.ek.fi/arkisto/ekarchive/20030814-092131-2180.pdf
Määräaikaiset työsuhteet ovat suurin piirtein tasan jakautuneet naisten ja miesten välillä.
Osa-aikaisia töitä naiset tekevät selvästi miehiä enemmän... kuitenkin suomessa tehdään EU-maista selkeästi vähiten osa-aikaisia, johtuen siitä, ettei sellaisia kannata tukisysteemeissä oikein ottaa vastaan, vaikka haluaisikin.
Minäkään en ole vielä keksinyt, miten miesten työllistämisriskin kasvattaminen vaikuttaisi noin yleensä pätkätöihin ... no ehkä naisten osalta, mutta se ilmeisesti sitten pistäisi määräaikaiset työt nykyistäkin enemmän miesten ongelmiksi?
Jännä, kun asiasta viljellään niin paljon myyttejä. Vastuu vanhemmuudesta kuuluu vanhemmille ja yhteiskunnalle. Työnantajien tehtävänä ei ole kantaa vastuuta työntekijöidensä henkilökohtaisista ratkaisuista. Työnantajat kustantakoot mm. ammattitaudeista johtuvat menot, joihin voivat omin toimin vaikuttaa.
- maksavat kustannukset.
Jos vastuu vanhemmuuden kustannuksista mielestäsi kuuluu vanhemmille ja yhteiskunnalle, niin miksi sitten käytännön tosielämässä on niin, että kustannusten maksajiksi joutuvat nimenomaan naisten työnantajat?? Ajatteleppa, miten paljon Suomessa on pieniä, yhden-kahden-kolmen naisen kampaamoja. Paljon. Hukassa on tällainen yrittäjä, jolta työntekijä, ehkä kaksikin jää yhtä aikaa äitiyslomalle. Kustannukset n.10 000€/vuodessa/vauva. Entäs isän työnantaja? Ei maksa mitään. Nyt ei olla siis hakemassa maksumiestä äitiydestä aiheutuville kuluille, sillä sellainen jo on: äidin työnantaja. Nyt ollaan jakamassa näitä kustannuksia Ruotsin mallin mukaan kaikkien työnantajien kesken, tasapuolisesti, sillä tämä asia koskettaa myös miehiä.
maksavat kustannukset. kirjoitti:

Ilmaisinko asian jotenkin epäselvästi? En missään nimessä kannata nykyistä käytäntöä, jossa äidin työnantaja joutuu vastuuseen. Nämä kulut eivät kuuluu *ensinkään* työnantajille, vaan yhteiskunnalle. Työnantaja maksakoon palkkaa tehdystä työstä (piste).
- olis parempi

..........
- kokonaan yhteiskunnan
EsaH kirjoitti:
Ilmaisinko asian jotenkin epäselvästi? En missään nimessä kannata nykyistä käytäntöä, jossa äidin työnantaja joutuu vastuuseen. Nämä kulut eivät kuuluu *ensinkään* työnantajille, vaan yhteiskunnalle. Työnantaja maksakoon palkkaa tehdystä työstä (piste).
vastuulle, mutta kumpikohan on todennäköisempää: työnantajan poistuminen tämän äitiyden kuvion tiimoilta kokonaan vaiko kustannusten jakaminen kaikkien työnantajien kesken? Mietipä tätä. Ensimmäistä vaihtoehtoa ei tule koskaan tapahtumaan, joten jälkimmäinen on ainoa toteuttamiskelpoinen tulevaisuudessa. Ns. pienempi paha. Tuplapiste.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!9311932Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla1069040Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1194983- 1014198
Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka384157Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti73933Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei733852Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113709Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden403593Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle293551