Ehtoota taas, saunallapa hyvinkin taas, kuten melkein joka ilta.

Anonyymi-ap

Kyllä sentään aina jokunen päivä on ettei lämmitetä saunaa rannassa, varsinkin talven aikaan on harvakseltaan. Vieraat Ukrainasta jo oppineet myös talon tavoille, ja ovat saunan jo hyvin omaksuneet. Myös upseeri miehensä piakkoin tulee vieraaksemme, olenkin häneen ollut useita kertoja yhteyksissä, arveli marraskuun aikana pääsevänsä käymään. En hänestä tarkemmin, ettei kytille mene tiedot. En tiedä niin teistä palstalasista onko trolleja Venäjältä ? Hyvä olla kuitenkin varovainen, he haluaa vain lietsoa epäsopua, kuten näyttää jokunen täälläkin. Te kuitenkin nimene ja naamanne palstanne antaneet lienette niin olemattomia, sama vaikka työhistoria ja muukin tieto olisi Osuuskaupan ilmoitustaululla. Jos vielä upseerista, hän on sattumoisin kolleegani -everstiluutnantti. Kun olen majuri evp, mutta reservissä everstiluutnantti, kuten nämä yleensä tapoihin kuului ylentää seuraavaan arvoon eläköityessä, kellä nyt siihen oli saumoja.

Kuten sanonta: "vahinko ei tule kello kaulassa".
Juuri taphtui vahinko Ruotsalaisten ydinvoimalassa, pisti heidän lehtiä selatessa silmään "Vakt råkade skjuta skarpt på Oskarshamns kärnkraftverk".
Oskarshamnin ydinvoimalassa ammuttiin vahingossa ase lauantaina.
Vartija ampui vahingossa palvelusaseensa harjoituksen aikana.
>Oskarshamnin ydinvoimalaitoksen turvallisuushenkilöstöllä oli harjoitus.

Jotenkin vartija ampui vahingossa aseensa.

- Voin vahvistaa, että yksi työntekijämme ampui vaarallisen laukauksen harjoituksen yhteydessä viime lauantaina. Aineellisia vahinkoja on sattunut kerroksessa, josta laukaus laukesi. Mutta vaaraa ei koskaan ollut kenellekään, sanoo Vesperin viestintäpäällikkö Sirpa Franzén, joka vastaa ydinvoimalaitoksen turvallisuudesta.
"Oli huolissaan"
Hän kertoo, että yhtiö on käynnistänyt sisäisen tutkinnan tapauksesta.
- Olemme käyneet läpi sen, että kaikkia rutiinejamme aseiden käsittelyssä noudatetaan kirjaimellisesti. Olemme myös hoitaneet toistaiseksi poistetun työntekijän.
Täällä ei kaikkia aseen käsittelyyn liittyviä rutiineja ole voitu noudattaa. Miten näet mitä tapahtui?
- Otamme tapahtuneen vakavasti. Mitään ei pitäisi tapahtua normaalissa tapauksessa. Meillä on erittäin tiukat rutiinit aseiden käsittelyssä ja erittäin tiukat vaatimukset työntekijöidemme osaamiselle ja kokemukselle.<

Kuten meilläkin armeijassa "Tiukat vaatimukset ja selkeät menettelytavat". Nämä toverit armeijasta täälläkin sen hyvin tietää mitä aina painotettiin kovapanosammunnoissa. esim. kun aloikkaita ammutettiin RK:lla, siinä oli vahteja enemmälti selän takana ettei epähuomiossa käännä piippua suuntaan mihin ei kuulu.
Se on tuo etusormen peijooni, sellainen, se saattaa vetää huomaamatta. Siksi "sormeakin" rutinoitetaan ammunnoissa. Ettei tyhjästä ole keksitty komentoa
"tähdätty laukaus tauluja kohti" kun ase ns "tyhjä".

Siinäpä tulikin !
Vielä hetki niin saa kiukaan pellin kiinni. Tästä sitten ansaitulle kahville, ollut menoa senverran että jäi ip kahvi väliin. karjatilallinen toi maitoa, kun oli lehmä poikinut kun haki heinärullia.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eerstiluutantti on palstan asiakirjoittajia,onko muita ?Armeija opettanut saunassa puhdistautumaan tiuhaan.Ammatteja joissa sauna on päivittäin,muistan eräänkin tiilitehtaan jossa pöly tunkeutui joka paikkaan,saunassa puhdistui.

      • Anonyymi

        Kun aloittaja on pankkomajuri jolla pankkolängvitsi näkyy olevan hallussa ja ensimmäinen vastaaja on samalta näppäimistöltä kirjoittava pankkomajuri jolla myöskin näkyy pankkolängvitsi olevan hyvin hallussa, ei kenelläkään ole riitaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun aloittaja on pankkomajuri jolla pankkolängvitsi näkyy olevan hallussa ja ensimmäinen vastaaja on samalta näppäimistöltä kirjoittava pankkomajuri jolla myöskin näkyy pankkolängvitsi olevan hyvin hallussa, ei kenelläkään ole riitaa.

        Everstiluutnantti, herra everstiluutnantti sinulle Pankkolängvitsi. Opettele sivarina vihdoin tämä..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sinä olit jotain, mitä ei pitänyt olla olemassa

      Hei kaunis, maailmani pysähtyi, vaikka en ollut valmis pysähtymään. Yhtäkkiä, arvaamatta, olit siinä edessäni valmiina riisumaan kaiken. Ja voi armas
      Ikävä
      152
      1865
    2. Paperittomille täydet Kelan edut! Suomalaiset 1500:- kk palkalla töihin.

      Ohisalo ja vihreet vihaa Suomalaisia , kuinka paperittomalle joka livahtaa jostain vaan Suomeen .annetaan paremmat edut kuin Suomalaiselle?
      Helsinki
      149
      1388
    3. Mies, olen tullut siihen tulokseen

      ..Että tempperamenttini on sinulle liikaa.
      Ikävä
      122
      980
    4. Kyllä minä sen myönnän

      että minua varmasti joskus vtuttaa jos ja kun sinulla on joku, toivottavasti joku hyvä, ettet pilaa elämääsi. Ajattele järkevästi ja rauhoitu joskus
      Ikävä
      42
      811
    5. Rasmus Takaluoma

      Poliisi oli pahoinpidellyt Rasmuksen baarissa julkisesti. Virkaveljet salailevat nyt tapahtuneen julki tuomista. Usko meni poliisiin täysin.
      Kadonneet ihmiset
      4
      738
    6. Sannan "valtiovierailu" nyt

      Sanna pitänyt puheen valtiovierailun aluksi. Toimittajat aivan äimänä, kaikki vittuilee Sannalle ja kyselee mitä vittua se siellä tekee. Joku jopa ott
      Maailman menoa
      312
      732
    7. Saavuttamattomalle

      Leikin kotia täällä ja sydän vaeltaa jossain..
      Ikävä
      48
      727
    8. Marin myönsi, ei kunnon syytä matkustaa Uutseen-seelantiin ja Australiaan

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b910963d-bfe4-4e77-9ad9-c501b10596d5 Kukaan muu pääministeri suomessa ei ole koskaan tehnyt vastaavaa matkaa. N
      Maailman menoa
      288
      640
    9. Hyvää yötä

      Mukavimmalle miehelle. Vältän yhtä tiettyä sanaa kun heti sotketaan.
      Ikävä
      98
      638
    10. Haavemaan ihmiset

      Mitä jos näkisitte toisenne, keskutelisitte... Yks asia johtaisi toiseen ja 💕💕
      Ikävä
      63
      535
    Aihe