Kysymys vapaaehtoisesti lapsettomille

Olen elänyt yksin koko elämäni, niin miten se yksin kuoleminen tässä ongelma olisi. Kuolleena en myöskään ole tietoinen haudalla palavista kynttilöistä oli niitä tahi ei.

Ymmärrän tuon tunteesi. Ihmisillä on myös sisäsyntyinen tarve levittää omia geenejään.

Mitä tulee vanhuuteesi, niin onhan sinulla miehesi tukena ja turvana. Itselläni ei sitäkään( naista) . Day by day.

Tässä lapsettomana ihmisenä nyt ei nyt muutenkaan oo mihinkään kiire, eikä mieltä paina asuntolainojen korot kuin sähkön hintakaan. Ikääkin jo sen verran, että saa ton "vahinkorahastonkin" pistää meneen. Yksin oon kaiken tottunu tekeen, niin mikäs siinä. Pikkuhiljaa tässä omakustannetta kirjottelen. Pistän sen painoon ja sitten "joudun" lähettämään siitä kuusi kappaletta kansalliskirjastoon. Tää koskee siis kaikkia kirjoja mitä painetaan enemmän kuin 50 kappaletta. Mutta kukas sitä tarkastaa vaikka painattas vaan noi kuusi. Oma kädenjälki on tässä, ei välttämättä tarvi lapsia tehdä. ja vaikka oiskin, niin ne saattais olla maailmalla, eikä kukaan voi edellyttääkään, että ois siinä haudalla itkemässä. Ja jos ei kirjoittaa tykkää, niin voi maalata, säveltää ym. En mäkään mikään kirjailija oo, että enemmänkin taustaa kirjoittelen noihin valokuviin, mitä onkin vuosien mittaan kertynyt.

Kyllä näitä yksinäisiä on niitäkin joilla on lapsia , joten samat ajatukset todella pyörii mielessä kaikilla kun vanhenee.
Moni vanhus katselee hoitokodin ikkunasta pihalle odotellen lapsiaan jotka eivät koskaan tule.
Yksinäisyys vaivaa monia ihmisiä nykyään, eikä omat lapset ole mitenkään takuu siitä että saisi hyvän vanhuuden.
Ja sitten on lakikin olemassa ettei ole lasten velvollisuus juridisesti olla apuna vanhukselle vaan vanhat ovat kuntien vastuulla.

Niin että ennenvanhaan oli itsestään selvyys että omat lapset hoitivat vanhempansa , tänään kun naisetkin kaikki ovat työssä kodin ulkopuolella , ja oma perhe hoidellaan työpapäivän päätyttyä , niin siinä ei ole enää aikaa vanhukselle .

Ja eräät päättävät olla hankkimatta lapsia , ja siinä,ei ole mitään väärää, jokaisella on päätös valita lapset tai olla ilman.
Mutta kuntien pitäisi olla enemmän tietoisia yksinäisten ihmisten arkipäivästä ja eteenkin sairauksista mitä monelle tulee iän mukana .
Mutta sitten on tietysti niitäkin vielä jotka todella hoitelevat omat vanhempansa , joten meitä on monenlaisia ihmisiä tässä maailmassa.

Vanhuudesta vielä. Että mun mummo ja isä lopetti syömisen kun joutu vuodepotilaaksi. Kuulostaa ehkä kauheelta, mutta vaihtoehtona voisi olla vuosienkin vuodehoito, jossa ei ole mitään toivoa. Itse ajattelin menetellä ihan samoin. olen myös harjoitellu syömättä oloa ja huomannu että se nälkä menee tavallaan ohi. Enemmänkin vaikuttaa aivotoimintaan ja yleiseen jaksamiseen. Että jos oisin vuoteeseen sidottu niin varmasti onnistus. Siitä seuraa vaan sellanen luonnollinen hiipuminen.

Ei lasten hankkiminen tee autuaaksi, tai että he pelastavat sinut yksinäisyydeltä tulevaisuudessa. Lapsettomuus e tarkoita automaattisesti yksinäisyyttä, tai että jälkikasvu huolehtisi sinusta. Monille oikeasti tärkeät ihmiset voivat olla jotain aivan muuta kuin omat lapset. Tämän olen nähnyt oman isäni kohdalla, ja tunne on molemminpuolinen. Kannattaa hankkia ystäviä ja sosiaalisia kontakteja puolison lisäksi. Tuo kuolleiden muistelu on myös mielenkiintoinen konsepti. Kuollessaan ihminen unohtuu joka tapauksessa ajan saatossa. Yleensä kuolemaa on turha miettiä liikaa. Tärkeämpää on elää haluamallaan tavalla, oli siinä lapset mukana tai ei.

Miks joku murehtii jostain kuolemasta. se on nyt ongelma siitä pienimmästä päästä. Mun suurin ongelma on että miten selviäis tästä päivästä. Joku voi pitää ristiriitaisena, mutta ei ole.

Eletään aikamme ja kuollaan pois, totesi eräs lappilainen iäkäs nainen. Ja oli sovussa itsensä ja elämän kanssa.

Ihmisen aika on joka tapauksessa rajallinen. Miksi pitäisi jonkun muistella kuollutta, kun aika täällä loppuu niin se loppuu. Muistella saa tietenkin ken haluaa, mutta se ei vaikuta ihmisen elämään. Eivät lapset ratkaise kenenkään elämää, elämäntapoja on monia. Ei pitäisi tänä päivänä tarvita edes todeta.

No itselläni on kaksi minua nuorempaa sisarusta, jotka toivottavasti ovat minun kuollessani elossa vielä ja kykeneväisiä minut hautaamaan.