Miten elämä sujuu eläkkeellä?

Oletko tyytyväinen elämääsi?

Anonyymi kirjoitti:

Oletko tyytyväinen elämääsi?

Toisinaan kyllä, toisinaan en.

Joten olet eläkkeellä masennuksesta , ja autteleva ihmisiä

Anonyymi kirjoitti:

Joten olet eläkkeellä masennuksesta , ja autteleva ihmisiä

Jep. Välillä on parempia kausia. Välillä ei jaksa mitään. Autan jos on voimia. Tuo elämään sisältöä ja vaihtelua päiviin.

Mukava kuulla, että tunnut voivan suht hyvin kumminkin. Pelkässä masennuksessa onkin paljon hyviä puolia, mm. vain yksi dg, ei välttis pysyvä eli voi parantua, on absoluuttisesti toimintakykyinen kun fysiikka pelaa hyvin. Vaikka tuntuu ettei sängystä jaksaisi nousta, mutta lihakset toimii kumminkin. Ylös ja ulos päässee jos aivan pakko, esim. kauppaan, olipa käytös sitten kuinka hitaan ja vajaan oloista hyvänsä.

Monisairas

Anonyymi kirjoitti:

Jep. Välillä on parempia kausia. Välillä ei jaksa mitään. Autan jos on voimia. Tuo elämään sisältöä ja vaihtelua päiviin.

Eläkkeelle jäädessään, pitää olla varasto viinoja ja parikymmentä koria kaljaa.

Puoli vuotta pärjää hienosti, kun ottaa päivässä yhre kirkkaan ja pari kaljoo.

Joutilaan aika mennee siivillä!

Kunpa kaikki olisikin elämässä noin yksinkertaista... Ole onnellinen, että sinulla on kaikki hyvin.

Anonyymi kirjoitti:

Kunpa kaikki olisikin elämässä noin yksinkertaista... Ole onnellinen, että sinulla on kaikki hyvin.

Jokainen joka on käynyt masennuksen lävitse elämässään tietää että se ei parane kotona olemisella , vaan yksinäisyys lisää usein huonoa oloa.
Ja jokainen tietää myös miten tärkeää se on että tapaa muitakin ihmisiä aina välillä sillä usein ne tapaamiset katkaisee hetkeksi masentuneen mielen , ja olo tuntuu hyvältä kun saa puhua toisten ihmisten kanssa.
Niin että jos sitä vaan haluaa itsekseen olla kotinurkissa masentuneena niin voi olla ettei pääse koskaan irti masennuksesta .
Sitten ei kukaan tiedä kenenkään toisen asioista miten hyvin ne ovat , sillä jokainen ihminen kokee asiast eri tavalla , vaikka voi voida huonostikin voi löytää valopilkkuja odottamattomasta taholta .
Siis yksinkertaisuudesta ei ole kyse silloin kun ihminen todella haluaa tulla terveeksi ja olla yhtenä lenkkinä yhteiskunnassa .

Anonyymi kirjoitti:

Jokainen joka on käynyt masennuksen lävitse elämässään tietää että se ei parane kotona olemisella , vaan yksinäisyys lisää usein huonoa oloa.
Ja jokainen tietää myös miten tärkeää se on että tapaa muitakin ihmisiä aina välillä sillä usein ne tapaamiset katkaisee hetkeksi masentuneen mielen , ja olo tuntuu hyvältä kun saa puhua toisten ihmisten kanssa.
Niin että jos sitä vaan haluaa itsekseen olla kotinurkissa masentuneena niin voi olla ettei pääse koskaan irti masennuksesta .
Sitten ei kukaan tiedä kenenkään toisen asioista miten hyvin ne ovat , sillä jokainen ihminen kokee asiast eri tavalla , vaikka voi voida huonostikin voi löytää valopilkkuja odottamattomasta taholta .
Siis yksinkertaisuudesta ei ole kyse silloin kun ihminen todella haluaa tulla terveeksi ja olla yhtenä lenkkinä yhteiskunnassa .

Lue lisää

Unohdat, että jokaisella on erilaiset lähtökohdat, jo syntymästä alkaen. Kaikki se vaikuttaa. Sitä paitsi en usko, että kukaan "haluaa itsekseen olla kotinurkissa masentuneena". Ei kukaan "halua" olla masentunut.

Anonyymi kirjoitti:

Jokainen joka on käynyt masennuksen lävitse elämässään tietää että se ei parane kotona olemisella , vaan yksinäisyys lisää usein huonoa oloa.
Ja jokainen tietää myös miten tärkeää se on että tapaa muitakin ihmisiä aina välillä sillä usein ne tapaamiset katkaisee hetkeksi masentuneen mielen , ja olo tuntuu hyvältä kun saa puhua toisten ihmisten kanssa.
Niin että jos sitä vaan haluaa itsekseen olla kotinurkissa masentuneena niin voi olla ettei pääse koskaan irti masennuksesta .
Sitten ei kukaan tiedä kenenkään toisen asioista miten hyvin ne ovat , sillä jokainen ihminen kokee asiast eri tavalla , vaikka voi voida huonostikin voi löytää valopilkkuja odottamattomasta taholta .
Siis yksinkertaisuudesta ei ole kyse silloin kun ihminen todella haluaa tulla terveeksi ja olla yhtenä lenkkinä yhteiskunnassa .

Lue lisää

Masenus ei parana kaljottelulla eläkepäivinä ja tupakoimalla. Jos viellä lääket pääle jonain päivänä kehos sisällä tepee ja ihminen kuolee äkisti sydis.Ei parane kotona makaamallakaan.Joten itseän pitäisi niskasta otta kinni ja opetella päivärytmi.Helsinki on paljon tuki pistetä ilmasia masntuneille,mutta montako nihin menen kun ei jaksa. Sepä se. Tuki pisteet löytyy varmaan Mielterveys liton sivuilta ja aktivitetit ilmaiset netistä.

Mitäs tapahtuis, jos vaan menisit töihin?

Anonyymi kirjoitti:

Mitäs tapahtuis, jos vaan menisit töihin?

Niin mitä ?
Varmaan se olis eka päivät näillä potilailla hieman paniikin tyylisiä mutta kyllä se siitä alkais menemään, kun hyväksyy vaan itsensä sellaisena kun on, masennus mukaan luettuna.

Useat asiat kaipaa potilaan omaa hyväksyntää , ja jokainen haluaa todella tienata tulevaa vanhuus eläkettä olemalla töissä , joten kun selittää itselleen masennuksen aikana että oma tilanne in juuri nyt masennus, mutta se menee aina ohitse ennemmin tai myöhemmin, ja jos ottaa esim lääkkeitä niin paranee äkkiämmin.

Kotona oleminen ei paranna kenenkään oloa vaan masennus saattaa tulla yhä syvemmäksi . Niin että pitäisi vaan yrittää pysyä kiinni yhteiskunnassa antamalla oman työpanoksensa .

Anonyymi kirjoitti:

Mitäs tapahtuis, jos vaan menisit töihin?

Eläkkeen nimi on TYÖKYVYTTÖMYYSeläke ei KOTIELÄMÄeläke.Kuule kun mä en pärjännyt kuntoutuksessa niin mitäpä luulet että tapahtuu jos haen töitä.Kuka ottaa töihin ihmisen jolla ei ole työkokemusta ja on keski-ikäinen.En usko että kukaan ottaa asiakaspalvelu ja sosiaalialalle töihin ihmistä jolla ei ole työkokemusta.Ottaisitko itse?

Tässähän on tietyllä tapaa huijauksen makua, mutta ymmärrettävistä syistä. Sitä en voi ymmärtää, jos lääkkeen kelakorvaus on sidoksissa työkykyyn, mutta sehän on selvää, että parannuttuaan ei lääkettä tarvitse ja dg tottakai pitää poistaa. Jos tosiaan paranee eläkkeellä, mutta jossain työssä sairastuu, niin ehkä sittenkin löytyy joku työ mitä pystyy tekeen.

Itsellä on monta syytä miksi eläkkeellä, joista masennus on eräs muttei keskeisin. Olen myös sitä mieltä ettei joutenolo kotona ole hyväksi, mutta mulla sitä ainakin tekee etupäässä sosiaalisesti "erittäin hirveä" ja muutoin hankala taudinkuva mistä masennus kumpuaa eikä se poistu koskaan, päinvastoin lähenee höperyyttä, niin sen koen. Muutenhan sitä voisi ajankuluksi tehdä muutakin kuin möllöttää kotona, vaikkei rahaa nyt isommin ole. Koen myös, että eläkkeelle jouduin, mutta parempi se kuin näennäistyönhaku ainaisine rahanhakuineen. Mulla ei ole koskaan todettu varsinaista työkyvyttömyyttä, vaan ole enemmmän kyvytön saamaan sopivaa työtä. En todellakaan ole niitä ihnisiä, että riittää, kun saa olla, syödä, katsoo telkkaria ja surffata netissä!

Jos joku viihtyy kotona yksikseen,lienee vähän vetäytyvä persoona eli erakko. Pelkällä masennuksella ei pitäisi pysyviä eläkkeitä myöntää kuin hyvin perustellusti, kun nyt niitä tehdään ihan liukuhihnalta. Koko masennus on kokenut pahan arvonlaskun eikä enää oikein kunnolla ymmärretä mitä se on oikeesti. Minusta on paljon sellaisia huithapeli-ihmisiä, joilla ei mitään vastuuta, suunnitelmia, huolta huomisesta, holtitonta käytöstä, heikko kritiin ja epävarmuuden sieto, liika arkuus kokeilla uutta ym. joille eläkettä oikeampi paikka olisi elämänhallintakurssi.

Monisairas

Anonyymi kirjoitti:

Tässähän on tietyllä tapaa huijauksen makua, mutta ymmärrettävistä syistä. Sitä en voi ymmärtää, jos lääkkeen kelakorvaus on sidoksissa työkykyyn, mutta sehän on selvää, että parannuttuaan ei lääkettä tarvitse ja dg tottakai pitää poistaa. Jos tosiaan paranee eläkkeellä, mutta jossain työssä sairastuu, niin ehkä sittenkin löytyy joku työ mitä pystyy tekeen.

Itsellä on monta syytä miksi eläkkeellä, joista masennus on eräs muttei keskeisin. Olen myös sitä mieltä ettei joutenolo kotona ole hyväksi, mutta mulla sitä ainakin tekee etupäässä sosiaalisesti "erittäin hirveä" ja muutoin hankala taudinkuva mistä masennus kumpuaa eikä se poistu koskaan, päinvastoin lähenee höperyyttä, niin sen koen. Muutenhan sitä voisi ajankuluksi tehdä muutakin kuin möllöttää kotona, vaikkei rahaa nyt isommin ole. Koen myös, että eläkkeelle jouduin, mutta parempi se kuin näennäistyönhaku ainaisine rahanhakuineen. Mulla ei ole koskaan todettu varsinaista työkyvyttömyyttä, vaan ole enemmmän kyvytön saamaan sopivaa työtä. En todellakaan ole niitä ihnisiä, että riittää, kun saa olla, syödä, katsoo telkkaria ja surffata netissä!

Jos joku viihtyy kotona yksikseen,lienee vähän vetäytyvä persoona eli erakko. Pelkällä masennuksella ei pitäisi pysyviä eläkkeitä myöntää kuin hyvin perustellusti, kun nyt niitä tehdään ihan liukuhihnalta. Koko masennus on kokenut pahan arvonlaskun eikä enää oikein kunnolla ymmärretä mitä se on oikeesti. Minusta on paljon sellaisia huithapeli-ihmisiä, joilla ei mitään vastuuta, suunnitelmia, huolta huomisesta, holtitonta käytöstä, heikko kritiin ja epävarmuuden sieto, liika arkuus kokeilla uutta ym. joille eläkettä oikeampi paikka olisi elämänhallintakurssi.

Monisairas

Lue lisää

Mulle sanottiin jos haluan vaihtaa diagnoosin niin mut katsotaan työkykyiseksi. Mulle oltais voitu sanoa että poistavat diagnoosit ja ilmoittaudut työttömäksi työnhakijaksi. Ja samalla poistuu kelakorvaus unilääkkeisiin.Sitä en todellakaan halua. Mulla nousee toisen lääkkeen hinta 50 eurolla. Onneksi mulla on kelakorvaus lääkkeisiin ja maksan sitten 4,50 e per lääke jatkossa. Vaikka ihmiselle on diagnooseja niin ei se tarkoita sitä etteikö kotona pärjäisi. Ihmiset sotkee työelämän/kuntoutuksen kotielämään. Ne ongelmat joita on työelämässä/kuntoutuksessa puuttuvat kotona.

Kun selvitin diagnoosin vaihtamista paikkansa pitäväksi niin se ei onnistu niistä syistä jotka olen maininnut. Mä hyväksyin diagnoosin koska ei ole mitään järkeä aloittaa samaa kuntoutusrumbaa alusta sen takia että sä saisit jonkun paikkansa pitävän diagnoosin tilalle. Mulla oli ahdistuneisuushäiriö joka muuttui muutamassa kuukaudessa psykoosipiirteiseksi persoonallisuudeksi. Tämä on diagnoosi jota lääkäri ei mitenkään perustellut lausunnossaan. Muuten kuin etten halunnut mennä klubitalolle joka sijaitsi siihen aikaa lähellä kotia. Lääkärillä oli elämäntehtävänään saada mut istumaan klubitalolle mutta kun en halunnut niin lääkäri ei tykännyt tästä yhtään.Hyvä ettei suuttunut mulle kun kieltäydyin.Tästä hän jaksoi jankata mulle jatkuvasti.

Anonyymi kirjoitti:

Eläkkeen nimi on TYÖKYVYTTÖMYYSeläke ei KOTIELÄMÄeläke.Kuule kun mä en pärjännyt kuntoutuksessa niin mitäpä luulet että tapahtuu jos haen töitä.Kuka ottaa töihin ihmisen jolla ei ole työkokemusta ja on keski-ikäinen.En usko että kukaan ottaa asiakaspalvelu ja sosiaalialalle töihin ihmistä jolla ei ole työkokemusta.Ottaisitko itse?

Lue lisää

Olen ottanut, useammankin. Asia johon kiinnitän eniten huomiota, on ihmisen luotettavuus.

Eihän sitä palkatessa voi täydellisesti tietää, ja on tullut tehtyä virheitäkin, mutta virheistä oppii, eivätkä he koeaikaa pidemmäksi ajaksi taloon jää.

Anonyymi kirjoitti:

Olen ottanut, useammankin. Asia johon kiinnitän eniten huomiota, on ihmisen luotettavuus.

Eihän sitä palkatessa voi täydellisesti tietää, ja on tullut tehtyä virheitäkin, mutta virheistä oppii, eivätkä he koeaikaa pidemmäksi ajaksi taloon jää.

Lue lisää

Eli sä voit ottaa ihmisen töihin joka ei osaa työtehtäviä?

Anonyymi kirjoitti:

Olen ottanut, useammankin. Asia johon kiinnitän eniten huomiota, on ihmisen luotettavuus.

Eihän sitä palkatessa voi täydellisesti tietää, ja on tullut tehtyä virheitäkin, mutta virheistä oppii, eivätkä he koeaikaa pidemmäksi ajaksi taloon jää.

Lue lisää

Mua kiinnostaa tietää miten mielenterveysongelmaiset ovat pärjänneet sosiaalialan työtehtävissä.

Anonyymi kirjoitti:

Eli sä voit ottaa ihmisen töihin joka ei osaa työtehtäviä?

Vastakysymyksenä voisin heittää, että onko se sinun mielessä synonyymi luotettavuudelle?

Tietenkin kaikki työntekijät pitää perehdyttää työhönsä. Perehdytyksen lisäksi voidaan joissain tapauksissa käyttää esimerkiksi oppisopimuskoulutusta.

Sellasta kirja viisautta ja mekaanista työtä on helppo opettaa, mutta älykkyys on jo huomattavasti vaikeampaa. Ne ihmiset joilla on sekä viisautta, että älykkyyttä on myös niitä ihmisiä joita niin sanotusti headhuntataan.

Asenne on sitten tietenkin se kaikkein vaikein. Sitä on työnantajan toimesta lähes mahdoton opettaa.

Anonyymi kirjoitti:

Mua kiinnostaa tietää miten mielenterveysongelmaiset ovat pärjänneet sosiaalialan työtehtävissä.

Miksi se pärjääminen pitäisi erota niistä kaikista muista aloista, joissa mielenterveysongelmaisia on?

Suomessa on se neljännes miljoona miepä palveluiden käyttäjää, että eiköhän siitä riitä jokaiselle alalle jos jonkinsorttista pärjääjää.

Anonyymi kirjoitti:

Miksi se pärjääminen pitäisi erota niistä kaikista muista aloista, joissa mielenterveysongelmaisia on?

Suomessa on se neljännes miljoona miepä palveluiden käyttäjää, että eiköhän siitä riitä jokaiselle alalle jos jonkinsorttista pärjääjää.

Lue lisää

Koska sä et voi näyttää tunteita asiakkaille tai jos tulee paniikkikohtaus tai ahdistuneisuuskohtaus asiakkaan luona niin onko sun mielestä työntekijä silloin työkykyinen?

Anonyymi kirjoitti:

Mua kiinnostaa tietää miten mielenterveysongelmaiset ovat pärjänneet sosiaalialan työtehtävissä.

Huonosti tai ei ollenkaan.

Niin tämäpä näissä just helposti tulee eli pidetään roolia yllä.
Onhan se toki itselläkin niin, että jos tekisin jotain mitä moni muu jopa lääkäri on sanonut, niin oireet pahenee isosti, fyysiset ja psyykkiset jopa höperyyteen asti mikä sinänsä ihan selvää eikä ihmeellistä. Tai näin luulis mutta eipä vaan monellekaan ole, tiedä sitten ovatko pershäröjä vai mitä vajakkeja! Mutta eipä todellakaan tekemättä oleminen paranna eli on se vaan ihan toista olla absoluuttisesti sairas 24/7, joidenkin mielestä ihan kehari mitä en suinkaan ole. Työnteko olisi ollut monin verroin helpompaa kuin kulkeminen sinne tänne mitä usein kuulen, ja sehän on törkeää vtuilua terveys huomioiden!

Toisaalta mä kyllä pystyisin kognitiiviseen työhön ilman isompia uupumuksia ym, kunhan tietyt reunaehdot huomioidaan ja myös toimitaan niiden mukaan. Mutta siis eläkkeellä olen, hain ja pääsin sen jälkeen, kun kukaan ei palkannut enkä saanut rahaa yrityksen ostoon, ja oli myös kaikkee kuntoutushömppää. Hassua tuokin sinänsä, kun moni taho piti työkykyisenä ja itse itseäni muka liiaksi vähättelin, mikä ei totta ensinkään, vaan mun työalue olisi kapea ja siinä olen v*itun hyvä, myös yrittäjätyyppi. Jos sitä en voi/saa tehdä, en ole lakien mukan ja muutenkaan työkyinen.

Monisairas

Anonyymi kirjoitti:

Niin tämäpä näissä just helposti tulee eli pidetään roolia yllä.
Onhan se toki itselläkin niin, että jos tekisin jotain mitä moni muu jopa lääkäri on sanonut, niin oireet pahenee isosti, fyysiset ja psyykkiset jopa höperyyteen asti mikä sinänsä ihan selvää eikä ihmeellistä. Tai näin luulis mutta eipä vaan monellekaan ole, tiedä sitten ovatko pershäröjä vai mitä vajakkeja! Mutta eipä todellakaan tekemättä oleminen paranna eli on se vaan ihan toista olla absoluuttisesti sairas 24/7, joidenkin mielestä ihan kehari mitä en suinkaan ole. Työnteko olisi ollut monin verroin helpompaa kuin kulkeminen sinne tänne mitä usein kuulen, ja sehän on törkeää vtuilua terveys huomioiden!

Toisaalta mä kyllä pystyisin kognitiiviseen työhön ilman isompia uupumuksia ym, kunhan tietyt reunaehdot huomioidaan ja myös toimitaan niiden mukaan. Mutta siis eläkkeellä olen, hain ja pääsin sen jälkeen, kun kukaan ei palkannut enkä saanut rahaa yrityksen ostoon, ja oli myös kaikkee kuntoutushömppää. Hassua tuokin sinänsä, kun moni taho piti työkykyisenä ja itse itseäni muka liiaksi vähättelin, mikä ei totta ensinkään, vaan mun työalue olisi kapea ja siinä olen v*itun hyvä, myös yrittäjätyyppi. Jos sitä en voi/saa tehdä, en ole lakien mukan ja muutenkaan työkyinen.

Monisairas

Lue lisää

Vuonna 2006 kun oli viimeiset kuntoutustoimenpiteet niin kahden kuukauden sisällä ensin (työkokeilussa) arvioitiin että pärjään työelämässä ja kun toinen kuukausi alkoi samassa kuntoutuspaikassa niin arvioitiin etten pärjää työelämässä. Eli olin unohtanut opitut työtehtävä aina sitä mukaan kun jouduin opettelee uudet työtehtävät. Luulen että tämä unohtaminen johtui siitä etten pystynyt säilyttää opittua vaan oli pakko unohtaa jotta pystyi oppimaan uutta.Tämä tapahtui jo koulu-ja opiskeluaikana.Silloin en vielä tiedostanut miksi näin tapahtui.

Kotona pärjää koska kotona sä et joudu oppimaan uutta ja uusia työtehtäviä.

Silloin kuntoutuksen aikana voin todella huonosti eikä silloin pystynyt ajattelemaan mistä kaikki johtuu.Vasta vuosien jälkeen kun tervehtyi niin pystyi käsittelee asioita.Luulen että lukuisat terapiat epäonnistui tästä syystä.

Mä vasta viime syksynä luin sosiaalisesta uupumuksesta ja emotionaalisesta uupumuksesta. Joiden oireet tunnistan itsestäni.Koskaan näistä ei mulle esim terapioissa puhuttu tai otettu esiin.Eikö terveydenhuollossa sitten tiedetä tälläisestä. Jos jotain ongelmia arkielämässä on niin juurikin tätä sosiaalista uupumusta. Esim jos käyn äidillä ja nään samalla siskoa sunnuntaisin niin en jaksa olla pitkään koska mä aln psyykkisesti väsymään.Tänäänkin lähdin pian pois koska psyykkisesti en enää jaksanut.Meillä on lämpimät välit ettei siitä johdu etten jaksa pitkään olla.Sama koskee mun ystäviä.Mulle riittää tunnin tapaaminen ja sitten alkaa psyykkisesti väsymään.Voitte kuvitella mitä on olla 8 tuntia ihmisten parissa ja samalla pitäis tehdä työtehtäviä.

Anonyymi kirjoitti:

Vuonna 2006 kun oli viimeiset kuntoutustoimenpiteet niin kahden kuukauden sisällä ensin (työkokeilussa) arvioitiin että pärjään työelämässä ja kun toinen kuukausi alkoi samassa kuntoutuspaikassa niin arvioitiin etten pärjää työelämässä. Eli olin unohtanut opitut työtehtävä aina sitä mukaan kun jouduin opettelee uudet työtehtävät. Luulen että tämä unohtaminen johtui siitä etten pystynyt säilyttää opittua vaan oli pakko unohtaa jotta pystyi oppimaan uutta.Tämä tapahtui jo koulu-ja opiskeluaikana.Silloin en vielä tiedostanut miksi näin tapahtui.

Kotona pärjää koska kotona sä et joudu oppimaan uutta ja uusia työtehtäviä.

Silloin kuntoutuksen aikana voin todella huonosti eikä silloin pystynyt ajattelemaan mistä kaikki johtuu.Vasta vuosien jälkeen kun tervehtyi niin pystyi käsittelee asioita.Luulen että lukuisat terapiat epäonnistui tästä syystä.

Mä vasta viime syksynä luin sosiaalisesta uupumuksesta ja emotionaalisesta uupumuksesta. Joiden oireet tunnistan itsestäni.Koskaan näistä ei mulle esim terapioissa puhuttu tai otettu esiin.Eikö terveydenhuollossa sitten tiedetä tälläisestä. Jos jotain ongelmia arkielämässä on niin juurikin tätä sosiaalista uupumusta. Esim jos käyn äidillä ja nään samalla siskoa sunnuntaisin niin en jaksa olla pitkään koska mä aln psyykkisesti väsymään.Tänäänkin lähdin pian pois koska psyykkisesti en enää jaksanut.Meillä on lämpimät välit ettei siitä johdu etten jaksa pitkään olla.Sama koskee mun ystäviä.Mulle riittää tunnin tapaaminen ja sitten alkaa psyykkisesti väsymään.Voitte kuvitella mitä on olla 8 tuntia ihmisten parissa ja samalla pitäis tehdä työtehtäviä.

Lue lisää

Tuo on jotenkin tuttua. Ihmisten seura väsyttää, oli siinä sitten kenen kanssa hyvänsä.

Muistan kymmenien vuosien takaa tilanteen, jossa piti tutustua moniin uusiin ihmisiin ja olla sosiaalinen viikkokausia. Selvisin kyllä, mutta kun lopulta sain jäädä päiväksi yksin, olin onnessani, vapaa oma itseni.

Myöhemmin olin työnhakua varten psykologisessa testissä. Tulokset osoittivat mm väsymystä ihmisiin.

Selvitty tosin on, mutta usein on voimat lopussa. On todella kuluttavaa olla varsinkin isossa ihmisjoukossa.

Anonyymi kirjoitti:

Tuo on jotenkin tuttua. Ihmisten seura väsyttää, oli siinä sitten kenen kanssa hyvänsä.

Muistan kymmenien vuosien takaa tilanteen, jossa piti tutustua moniin uusiin ihmisiin ja olla sosiaalinen viikkokausia. Selvisin kyllä, mutta kun lopulta sain jäädä päiväksi yksin, olin onnessani, vapaa oma itseni.

Myöhemmin olin työnhakua varten psykologisessa testissä. Tulokset osoittivat mm väsymystä ihmisiin.

Selvitty tosin on, mutta usein on voimat lopussa. On todella kuluttavaa olla varsinkin isossa ihmisjoukossa.

Lue lisää

Tuttua on myös mutta luulen ettei ole pääosin psyykkistä vaan neurogista uupumusta, ja puhumisen vaikeutta. Se ei ole ratkaisevaa onko ihmiset tuttuja vai vieraita, vaan enemmän vaikuttaa mm persoona

Monisairas

Anonyymi kirjoitti:

Vuonna 2006 kun oli viimeiset kuntoutustoimenpiteet niin kahden kuukauden sisällä ensin (työkokeilussa) arvioitiin että pärjään työelämässä ja kun toinen kuukausi alkoi samassa kuntoutuspaikassa niin arvioitiin etten pärjää työelämässä. Eli olin unohtanut opitut työtehtävä aina sitä mukaan kun jouduin opettelee uudet työtehtävät. Luulen että tämä unohtaminen johtui siitä etten pystynyt säilyttää opittua vaan oli pakko unohtaa jotta pystyi oppimaan uutta.Tämä tapahtui jo koulu-ja opiskeluaikana.Silloin en vielä tiedostanut miksi näin tapahtui.

Kotona pärjää koska kotona sä et joudu oppimaan uutta ja uusia työtehtäviä.

Silloin kuntoutuksen aikana voin todella huonosti eikä silloin pystynyt ajattelemaan mistä kaikki johtuu.Vasta vuosien jälkeen kun tervehtyi niin pystyi käsittelee asioita.Luulen että lukuisat terapiat epäonnistui tästä syystä.

Mä vasta viime syksynä luin sosiaalisesta uupumuksesta ja emotionaalisesta uupumuksesta. Joiden oireet tunnistan itsestäni.Koskaan näistä ei mulle esim terapioissa puhuttu tai otettu esiin.Eikö terveydenhuollossa sitten tiedetä tälläisestä. Jos jotain ongelmia arkielämässä on niin juurikin tätä sosiaalista uupumusta. Esim jos käyn äidillä ja nään samalla siskoa sunnuntaisin niin en jaksa olla pitkään koska mä aln psyykkisesti väsymään.Tänäänkin lähdin pian pois koska psyykkisesti en enää jaksanut.Meillä on lämpimät välit ettei siitä johdu etten jaksa pitkään olla.Sama koskee mun ystäviä.Mulle riittää tunnin tapaaminen ja sitten alkaa psyykkisesti väsymään.Voitte kuvitella mitä on olla 8 tuntia ihmisten parissa ja samalla pitäis tehdä työtehtäviä.

Lue lisää

Jos teillä on lämpimät välit ja silti uuvuttaa ja joukossa tekeminen , niin olisitko sitten introvertti. Näitä mulla ei ainakaan ole, siitä olen varma, mutta muuten lienee myös psyykkistä uupumusta ja nämä eri uupumuksethan menee vähän päällekäin itse kullakin, mutta painotukset vaihtelee.

Mulla ei ole näin, ja meillä on semmoset omaan hyötyyn/asiaan pohjautuvat välit ja niinhän siinä on käynyt, että minulta aina ollaan oltujoutilaalta pyytämässä apua (ilmaiseksi tai melkein!) mutta toisinpäin ei niinkään, vaikka aasikin sen jo huomaa mikä mun toimntakyky ja todellinen avuntarve!

Mulla sosiaalisesti hyvin hankala oirekuva mikä ahdistaa ja luonnollisesti vaikuttaa sitten kommunikointiin ja samoin on vaihtelevasti tiettyä puheentuoton ja ajattelun vaikeutta riippumatta kiinnostuksesta ja joukossa erityisen hankalaa ellei kaikki puhu samasta asiasta ja ole näkökentässä. Taustahäly ei haittaa.

Toisinaan sen uupumuksen tuntee todella selvästi, eikä siihen tarvita kuin vaikka kaupassa käynti kävellen, tauko juomisessa/syömisessä, helteessä olo, univaje. Jos mä osaan jonkun ulkoo ja jos kuvitellaan, että pitäisi neuvoa jotakuta asiakasta, se onnistuisi hermostumatta vaikka mikä olis. Mut ei niin että nyt syrjäytyneenä, köyhänä, tyhjäpäänä pitäisi rupatella ties mistä pitkät pätkät (että on tekemistä tai ns. kuuluu tehdä) eikä varsinkaan epäsosiaalisten keskustelioiden kanssa, jotka ei siedä kritiikiä ja vtuilevat herkästi tai turhaa valitusta ja murehtimista mitä tehdä esim. "tonnista on hävinnyt 1 euro, ja voi miten sitä nyt köyhtyy"-tyyliin!

Monisairas

Ei se mene ihan noin. Jos yksinkertaistetaan niin mäkin olisi masentumatta jos: tekisin taloushallinnon töitä ja kaikkea sitä, on perusvälineet säätöpöytineen, kotoa tai kototoimistosta käsin, ei jatkuvia fyysisiä ihmiskontakteja, perusvälineet, ei tartte syödä munaa, sokeria, kaalia, "e-koodeja", ei ole liian kuumaa ja kosteaa´. Ei ole ongelma neuvoa ja ratkoa ongelmia eikä haasteet haittaa, päinvastoin. Mitäköön muut kuinka sekona ja vajakkina hyvänsä mutta, kun alansa ammattilaiset ovat myös todenneet näin!
Mun terveys on sellainen ettei jatkuvat kulkemiset ole ollenkaan hyvä tapa toimia eikä jatkuva puhuminen.

Noh nyt eläkkeellä, nyt kuulee varsinkin semmosilta, joilla ei isommin yleissivistystä ja tunnetaitoja eikä kunnianhimoa ja rahakin pitäis mieluummin tulla helpolla, että on kivaa tekemistä käydä sitten kahvilla tai syömässä tai tehdä "ajankuluksi" ja talkoilla rakennustöitä tai metsätöitä, vaikka aasi ja sokea reettakin jo näkee&tajuu mikä terveys ja että niistä on haittaa ja oireet pahenee eikä siis hyötyä. Saa tolkuttaa samat asiat 100 kertaa! Mut sehän se tuossa onkin, kun on tättäkuukuu ja vielä kaikkea hirveää, ja jos niistä jotain sanot niin kauheaa huutoa ja vtuilla, jopa perusteetonta psykiatrisointia. Se se tässä välillä ihmetyttää, että kahvilla voi käydä, mutta yksinkään ei voi työtä tehdä mitä en ymmärrä...

Masennusohjeita ei siis voi sellaisenaan toiselle tolkuttaa, vaan kaikki lähtee kunkin yksilöllisestä tilanteesta ja tarpeista. Ääripäässä, jotkut keharit, kun mamma&pappa maksaa kaiken kalliita leluja myöten ja paapoo sekä yhteiskunta samoin. Ollaan tyytyväisiä ettei tarvi tehdä ja ajatella mitää, riittää kun saa mussuttaa herkkuja ja katsoo telkkaa. Tämmöstä yritetään tolkuttaa munkin päähän ja voi jessus, kun ihmiset osaisi pitää turpansa kiinni!!! Ihmiset paasaa liiaksi omia ajatuksiaan vailla kummempaa tietoa ja kokemusta, suorastaan projisoi välillä. Oma lukunsa on selkeästi epäsosiaaliset ihmiset, jotka ei muuta osaa kuin vi**uilla masentuneelle ja hyväksikäyttää mikä vain pahentaa sitä, pahimmillaan niin paljon, että kiinnostus itseen on pyöreä nolla. Senkin jälkeen osa on sitä mieltä, että kaikki lähtee vain ihmisen halusta, siis vapaasta tahdosta. Paljon on siis oppimista masennukseen suhtautumisessa tässä maassa, joskin on myös sitä mikä näyttää masennukselle muttei oikeesti ole.

Monisairas

Anonyymi kirjoitti:

Ei se mene ihan noin. Jos yksinkertaistetaan niin mäkin olisi masentumatta jos: tekisin taloushallinnon töitä ja kaikkea sitä, on perusvälineet säätöpöytineen, kotoa tai kototoimistosta käsin, ei jatkuvia fyysisiä ihmiskontakteja, perusvälineet, ei tartte syödä munaa, sokeria, kaalia, "e-koodeja", ei ole liian kuumaa ja kosteaa´. Ei ole ongelma neuvoa ja ratkoa ongelmia eikä haasteet haittaa, päinvastoin. Mitäköön muut kuinka sekona ja vajakkina hyvänsä mutta, kun alansa ammattilaiset ovat myös todenneet näin!
Mun terveys on sellainen ettei jatkuvat kulkemiset ole ollenkaan hyvä tapa toimia eikä jatkuva puhuminen.

Noh nyt eläkkeellä, nyt kuulee varsinkin semmosilta, joilla ei isommin yleissivistystä ja tunnetaitoja eikä kunnianhimoa ja rahakin pitäis mieluummin tulla helpolla, että on kivaa tekemistä käydä sitten kahvilla tai syömässä tai tehdä "ajankuluksi" ja talkoilla rakennustöitä tai metsätöitä, vaikka aasi ja sokea reettakin jo näkee&tajuu mikä terveys ja että niistä on haittaa ja oireet pahenee eikä siis hyötyä. Saa tolkuttaa samat asiat 100 kertaa! Mut sehän se tuossa onkin, kun on tättäkuukuu ja vielä kaikkea hirveää, ja jos niistä jotain sanot niin kauheaa huutoa ja vtuilla, jopa perusteetonta psykiatrisointia. Se se tässä välillä ihmetyttää, että kahvilla voi käydä, mutta yksinkään ei voi työtä tehdä mitä en ymmärrä...

Masennusohjeita ei siis voi sellaisenaan toiselle tolkuttaa, vaan kaikki lähtee kunkin yksilöllisestä tilanteesta ja tarpeista. Ääripäässä, jotkut keharit, kun mamma&pappa maksaa kaiken kalliita leluja myöten ja paapoo sekä yhteiskunta samoin. Ollaan tyytyväisiä ettei tarvi tehdä ja ajatella mitää, riittää kun saa mussuttaa herkkuja ja katsoo telkkaa. Tämmöstä yritetään tolkuttaa munkin päähän ja voi jessus, kun ihmiset osaisi pitää turpansa kiinni!!! Ihmiset paasaa liiaksi omia ajatuksiaan vailla kummempaa tietoa ja kokemusta, suorastaan projisoi välillä. Oma lukunsa on selkeästi epäsosiaaliset ihmiset, jotka ei muuta osaa kuin vi**uilla masentuneelle ja hyväksikäyttää mikä vain pahentaa sitä, pahimmillaan niin paljon, että kiinnostus itseen on pyöreä nolla. Senkin jälkeen osa on sitä mieltä, että kaikki lähtee vain ihmisen halusta, siis vapaasta tahdosta. Paljon on siis oppimista masennukseen suhtautumisessa tässä maassa, joskin on myös sitä mikä näyttää masennukselle muttei oikeesti ole.

Monisairas

Lue lisää

Elikkä tarkoitin tuon eka kappaleen siinä mielessä, että jos kerran "vaikeuksista huolimatta otetaan vaan niskasta kiinni" niinku täällä kehotetaan, niin se menis itellä tohon tyylin, kun katsotaan omat vahvuudet ja heikkoudet. Depis ei koskaan minusta poistu terveyden takia, mutta lievittyy kyllä. Jos asiat olisi ja olleet vaan minusta kiinni, niin mähän olisin monet kerrat tehnyt vaikka mitä toisin niinku olen tolkuttanut. Mutku ei ole ihmisillä älliä eikä tunneälliä niin vängätään vastaan ja ilkeillään!

Asiat ei aina ole niin yksinkertaisia, ja jumankekka, kun pitäis oikein raatalangasta viäntöö semmosiakin mitä eroa voi olla fyysisesti terveen ja sairaan masennuksella sosiaalisesti ja muutenkin sekä miten kannattaa toimia. Se lievittyy aina ja kaikilla tekemällä sitä mikä tuo vahvuuksia painottamalla ja ennen kaikkea sitä mikä tuo mielihyvää!

Monisairas