Miksei Saksa rakentanut kunnollista nelimoottorista pommikonetta?

Kyse oli vain siitä,että Saksalla ei ollut sinun kaltaisiasi neroja käytössä.
Hommia hoitelivat kaikenkarvaiset suunnittelijat ja teollisuusmiehet kenraalien tuella.
Ei sellaisesta mitään tule.

Saksalla oli suunniteltu ja rakennettu muutamia, mutta moottoreita niihin ei olisi saatu mistään Saksan orjatyöpajoista. Amerikassa oli hallit ja linjat.

Eivät Saksan rahkeetkaan kaikkeen riittäneet, vaan Luftwaffen tehtäväksi jäi maavoimien tukeminen. Kannataa myös muistaa, että Reichsbankin pääjohtajan Hjalmar Schachtin muistelmien mukaan Saksa oli talvella - 39 konkurssikypsä

Kaikkea Saksan toimintaa haittasi eräs perustavanlaatuinen ongelma. Natsit olivat kaapanneet vallan vaiheittain 1932-34. He tunkivat ministeriöitten ym. johtoon omia kokemattomia puolueviskaaleitaan, loivat kiireellä uusia hallintohimmeleitä, käytännössä perustivat samaan aikaan uudestaan aselajit jne. Organisaatioiden välillä oli kireää kilpailua ja pitkää puukkoa lyötiin (heh) toisten selkään kilpailtaessa fuuhrerin suosiosta.

Saksan aselajit oli kehitetty nopeita hyökkäyksiä varten. Kun jonkun raskaan pommikoneen tekeminen vaati kymmenien hävittäjäkoneiden materiaalin ja työn, niin valitsivat hävittäjät.

Joku saku (Manstein?) sanoi myöhemmin, ettei esim. mitään Englannin-strategiaa edes ollut ennen kesää -40.

Ei briteilläkään ollut lennostojen käytössä sen kummempia pommikoneita 1938 kuin sakujen heinkelit ja junkersit. Kehitystyötä oli tosin käynnissä ja tässä brittien lentokoneteollisuuden mahti näkyi. Se oli 1940 paikkeilla ihan eri luokkaa kuin Saksan. Pitkänmatkan raskaat pommikoneet tulivat käyttöön vasta sodan aikana. Ja sakemannien kehitystyötä haittasivat sekä organisatooriset että moottoritekniset ongelmat.

Saksan kenraalit lähtivät voittamaan edellistä sotaa. Kun silloin sota jumittui vuosikausien asemasodaksi ja sitä taklaamaan kehitettiin panssariase ja taktiset ilmavoimat.

Ei kai näillä ihmeaseilla aina edes osu kaupungin kokoiseen maaliin, Hitler itse lienee katunut, ettei rakentanut sukellusveneitä ja pst-tykkejä.

Hitlerin direktiivi nro 17, annettu 1. elokuuta 1940, erityisesti kielsi Luftwaffea suorittamasta terrori-iskuja. Führer julisti, että terrori-iskut voivat olla hänen käskynsä mukaisesti vain kostokeino.

Kaupunkien aluepommituksen tarkoitus esitettiin British Air Staff -asiakirjassa, joka on päivätty 23. syyskuuta 1941:

Kaupungin aluetta vastaan ​​tehdyn hyökkäyksen perimmäisenä tavoitteena on murtaa sitä miehittävän väestön moraali. Tämän varmistamiseksi meidän on saavutettava kaksi asiaa: ensinnäkin meidän on tehtävä kaupungista fyysisesti asumiskelvoton ja toiseksi meidän on saatava ihmiset tietoisiksi jatkuvasta henkilökohtaisesta vaarasta. Välitön tavoite on siis kaksiosainen, nimittäin tuottaa (i) tuhoa ja (ii) kuolemanpelkoa.

14. helmikuuta 1942 aluepommitusohje annettiin Bomber Commandille. Pommitusten piti "keskittyä vihollisen siviiliväestön ja erityisesti teollisuustyöntekijöiden moraaliin". Vaikka sitä ei koskaan nimenomaisesti ilmoitettu, tämä oli lähin brittien julistus rajoittamattomasta ilmapommituksesta – direktiivissä 22 sanottiin, että "sinulla on sen mukaisesti lupa käyttää joukkojasi rajoituksetta", ja sitten luetteloitiin joukko ensisijaisia ​​kohteita, joihin kuului Dortmund . , Essen , Duisburg , Düsseldorf ja Köln . Toissijaisia ​​kohteita olivat Braunschweig , Lyypekki , Rostock ja Bremen, Kiel , Hannover , Frankfurt , Mannheim , Stuttgart ja Schweinfurt . Direktiivissä todettiin, että "operaatioiden tulisi nyt keskittyä vihollisen siviiliväestön ja erityisesti teollisuustyöntekijöiden moraaliin". Sekaannusten välttämiseksi Sir Charles Portal kirjoitti marsalkka Norman Bottomleylle 15. helmikuuta "...Oletan, että on selvää, että tähtäyspisteet ovat taajama-alueet, eivät esimerkiksi telakat tai lentokoneet. tehtaita". Tehtaat eivät olleet enää kohteita.

Suomeen tilattiin 3 kpl.

Koneita ei sodan sytyttyä kuitenkaan toimitettu Suomeen, vaan Saksan valtio takavarikoi ne, ja ne menivät saksalaisten omaan käyttöön tyyppimerkinnällä D-1; ensin Lufthansalle ja myöhemmin Luftwaffelle. Kaikki kolme konetta tuhoutuivat sodan aikana.

Saksalla oli kaksimoottorinen pommikone mutta taistelukestävyys oli huono, moottorit ongelmalliset, puolustusaseistus melko onneton. Muuten samaa luokkaa kuin Lancaster ja kantoi isomman pommikuorman.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heinkel_He_177

Nelimoottorisena versiona tuo olisi päihittänyt niin B-17/24/ kuin Lancasterinkin.

Jostain syystä Saksalaiset olivat viehättyneet kaksimoottorisiin pommikoneisiin.

Tämä vielä unohtui. Heinkel 111 kantoi vain 2500kg pommilastin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heinkel_He_111

Saksa kehitti "salaa" taktisiin pommituksiin kykenevät 2-moottoriset pommikonetyypit. Nämä olivatkin vertailukelpoisia mihin tahansa aikakautensa vastaaviin koneisiin. Esim. He 111 kuljetti 2500 kg pommikuorman, tosin hitaus koitui kohtalokkaaksi.

Nelimoottoristen koneiden kehitystyössä ongelmat moninkertaistuivat. Isompi massa, pidemmät siivet, rakenteisiin kohdistuvat voimat, moottoritekniikka jne. olivat kysymyksiä joihin kaikkiin piti etsiä ratkaisu. Esim. Condoria vaivasivat monet lastentaudit ja sen rakenne oli hiukan heppoinen, mistä syystä se soveltui pommitusten sijaan merivalvontakoneeksi.

Kun resursseja ei haluttu juuri suunnata nelimoottoristen kehittelyyn, niin vaikea optimointi massa-toimintasäde-lentokorkeus-pommikuorma-lujuus-moottoritekniikka jäi keskeneräiseksi.

Mahtava Ural Bomber.

Wever, vuonna 1933 perustetun Luftwaffen esikuntapäällikkö, ymmärsi strategisen pommituksen merkityksen sodassa. Sodassa Neuvostoliittoa vastaan ​​hän odotti, että saksalaiset joukot eivät edes hyökkäisi Moskovasta itään . Wever ehdotti strategisen pommikoneen käyttöä Uralin tehtaiden eliminoimiseksi, mikä lopettaa Neuvostoliiton maajoukkojen kyvyn taistella.

1930 puolessa välissä kehiteltiin "Ural pommittajaa" sillä nelimoottorisia pommikoneita haluavat tiesivät, että tulossa oleva vaatii vihollisen sotateollisuuden vahingoittamista tai tuhoamista, mutta sittemmin Luftwaffen johtoon valittiin henkilöitä ketkä halusivat taktisia sekä syöksypommittajia minkä takia monet koneet "rampautettiin" lisäämässä niihin kyky syöksypommitukseen.

Koska Saksa ei panostanut kunnon pommareihin saivat viholliset rakentaa omia sotakoneitaan suht rauhassa.

Göring hylkäsi projektin ja hän myöhemmin sanoi: "Führer ei koskaan kysy minulta, kuinka suuria pommikoneemme ovat, mutta kuinka monta meillä on."

Heinkell 111 oli neljä moottoria jotka pyöritti kahta potkuria. Saksan lähes kaikki aseet oli liian teknisiä ja kalliita valmistaa. Kun sota jatkui niin pommitukset tuhosivat tehtaita. Yhdysvallat sai rauhassa rakentaa ylivoimaisella teollisuudellaan aseita kenenkään uhkaamatta .

Natsijohdon innostus oli valtava, kun He 176 nousi ensimmäistä kertaa ilmaan 20. heinäkuuta 1939.

Viisi viikkoa myöhemmin oli suihkumoottorinen He 178 valmis ensimmäiselle lennolleen. Ensiesittely 27. elokuuta ei kuitenkaan suurta huomiota saanut, mikä oli virtuoosille valtava pettymys. Sota oli juuri alkamassa ja saksalaisilla oli muuta mietittävää.

Vuonna 1958 kuollut Heinkel kirjoitti myöhemmin muistelmissaan, kuinka hän katkeroitui tuolloin pahoin.

Kone oli kuin MIG-15, joka piti Koreassa vastustajaa pilkkanaan.

"Kone oli kuin MIG-15, joka piti Koreassa vastustajaa pilkkanaan."

Eli hävisi ilmataistelut 1 : 5!

ensiksikin kenraalien puhetapa puhua vainajien puolesta on sairasta adolf hitlerin ilmavoimien ystävä kuoli lentokoneonnettomuudessa goebbelsin ja "göringin" hermot eivät kestäneet enää huumeita ja kipulääkkeitä kun joutuivat tuomiolle sotarikoksista montako voitti 2. maailman sodassa kuolleita oli siviiliuhreineen yli 40 miljoonaa eli voittajien manifestikin on huijausta, kuolihan adolfkin pommiattentaatissa eli hänellä oli sairas ylityörakkaus räjähdysaineisiin, vai yöpyikö jopa ruutitynnyrissä

Briteissä alettiin pohtia sodan aikana että tarkkuuspommitukset teollisuuslaitoksiin olivat huomattavasti tehokkaampia ja taloudellisempia niiden tuhoamisessa kuin massapommitukset vähän sinne päin. Ongelmana oli vaan sopivan kaluston puute, sillä silloisten taktisen tason pommarien toimintasäde ja puolustusaseistus ei ollut omiaan strategisen tason iskuihin syvälle vihollisen ilmatilaan.

Näkemys tulikin realistiseksi Mosquiton myötä, kun siinä oli kone jolla oli kantamaa ja joka kykeni nopeutensa ansiosta välttämään hävittäjätorjunnan joka aiemmilta saman sarjan koneilta oli puuttunut.

On laskettu, että huomattavasti pienempi määrä halvempia Mosquitoja olisi kyennyt parempaan vaikutukseen strategisia maaleja kohtaan (pl. saksalaisten siviilien terroripommitukset). Mossehan kykeni viemään 2 x 2000kg pommeja Berliiniin asti samassa ajassa kuin B-17 vei 2500kg, ja pudottamaan ne tarkasti kohteeseen.

Tämä olisi vaatinut vähemmän miehistöä, vähemmän moottoreita, vähemmän materiaaleja ja vähemmän rahaa, ja saanut aikaan paremmat tulokset.

Mutta, koska teollisuuslaitokset pukkasi Halifaxia ja Lancastereja täydellä höyryllä, ja Mosquiton rakenne oli varsin erilainen, ei linjoja lähdetty muuttamaan vaan mentiin vanhoilla konsteilla.

Siinä tapahtui niin,että Stuka oli oleellisesti halvempi valmistaa kuin raskas pommikone ja kykeni kuitenkin täsmäpommittajana riittävään tuhovaikutukseen.Vuonna 1940 se olikin melkoinen helvetinkone tuhotessaan vastustajan tykistöasemia ja huoltotukikohtia.
Sodan jatkuessa Stukan ongelma eli hitaus kävi yhä ilmeisemmäksi.Se vaati hävittäjäsuojan että tappioluvut pysyisivät siedettävinä.
Sodan loppuvaiheessa oli jo liian myöhä edes haaveilla raskaasta pommikoneesta.
Ei ollut resursseja edes hävittäjien riittävän polttoainehuollon ylläpitämiseksi.

kaikki on jälleen"kuolleidenkin"ajatuksia koska lentämistä kehitettiin sodan aikana:" stuka v-siipi on ollut historiassa mutta englannin messesmithit ja saksan spitfiret olivat pienempiä lentokoneita, mutta u-2 ohjukset tuhosivat saksan

Ei polttoainetta, ei nelimoottorisia pommikoneita. Ei mopolla mahdottomia.

Nykyään on muotia mustamaalata raskaat pommikoneet "tarpeettomiksi" mutta todellisuudessa olivat törkeä osa liittoutuneiden arsenaalia.

Monet Saksan sulattamat ja muut vastaavat tuotantolaitokset tuhottiin mikä näkyi Saksalaisten käyttämän metallin laadussa ja se taas näkyi rintamalla heikkolaatuisempana panssarina ja tykinammuksien jäädessä enemmissä määrin suutareiksi. On silkkaa hulluuttaa väittää ettei pommituksilla saatu mitään aikaan.

Englantia ei ollut tarkoitus pommittaa, vaan ensin saavuttaa ilmaherruus ampumalla alas kaikki brittihävittäjät, ja sitten suorittaa maihinnousu.

Saksassa ei ymmärretty suurta kuvaa.

Saksa ei olisi voinut lyödä Neuvostoliittoa koska Neukkujen tehtaat siirrettiin Uralille niin ettei koneet kuten He-111 voineet millään lentää sinne asti ja takaisin. Saksalla oli aikoinaan Uralinpommittaja kehitteillä mutta tyhmästi luopuivat siitä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Ural_bomber

"vaikka tiesivät jo ennen sotaa että Brittien hyvin puolustettua teollisuutta täytyy pommittaa?"

Eiväthän tienneet. Vielä sodan alettuakin Hitler yritti saada britit irtautumaan sodasta rauhantarjouksilla ja taisi sen sanoa jo Mein Kampfissakin, ettei halua sotaa Britanniaa vastaan.

Liittoutuneet eivät saaneet pommitettua Saksaa polvilleen, miten saksalaiset olisivat saaneet britit. Jos se jotenkin olisi onnistunutkin, niin olisi vaatinut pitkän ja kalliin kampanjan. Saksalla ei sellaisiin ollut aikaa, se tavoitteli lyhyttä sotaa ja luonnonvaroja.

Puolustussodassa, jollaista britit suunnittelivat käyvänsä, strategisten pommarien ajateltiin oikeasti voivan korvata maataistelut, ja ennen sotaa siihen saatettiin jopa uskoa.

Saksan kenraalit käsittelivät 1MS traumaansa paikoilleen jämähtäneestä jalkaväen asemasodasta. Eivät kyenneet näkemään että sota ratkaistaan pääosin ilmasodankäynnillä. Vasta Normandiassa havahtuivat huomaamaan mitä ilmaherruus käytännössä tarkoitti.

Syöksypommittaja Stukan oli tarkoitus korvata raskas pommikone.
Stuka ohjasi syöksyssä pommikuormansa tarkasti maaliin,kun taas vaakalennosta pommeja tiputtelevan pommikoneen tarkkuus oli luokkaa "kymmeniä hehtaareja".
Kun yhden raskaan pommikoneen hinnalla sai 4-5 Stukaa,oli valinta selvä!
Sodan alkuvaihe olikin Stukan ansiosta varsinainen menestystarina.
Se tuhosi tehokkaasti vihollisen tykistöasemia,kulkuyhteyksiä ja panssarikeskittymiä.
Vuodesta 1943 alkoivat vastustajan uudet,nopeammat hävittäjäkoneet estää Stukien tehokasta käyttöä ja natsit alkoivat joutua auttamattomasti puolustuskannalle.

Saksassa piti jokaisen pommikoneen kyetä syöksypommitukseen. Tuo aiheutti liikaa vaatimuksia rakenteelle, eli paino kasvoi jne. Isojen moottorien jäähdytyksen kanssa oli jatkuvia ongelmia sodan loppuun asti.

Syitä oli monia, tässä tärkeimmät:

1.Strateginen painotus: Natsi-Saksa keskittyi enemmän hävittäjiin ja kaksimoottorisiin pommikoneisiin, kuten Heinkel He 111:een ja Junkers Ju 88:aan, jotka pystyivät suorittamaan monenlaisia tehtäviä ja olivat riittävän tehokkaita sodan alkuvaiheessa.

2.Teolliset resurssit: Saksan teollisuus oli rajallista, ja nelimoottoristen pommikoneiden valmistaminen olisi vaatinut enemmän resursseja ja aikaa, joita ei ollut saatavilla sodan aikana.

3.Kilpailu muiden projektien kanssa: Saksan ilmailuministeriö oli keskittynyt kehittämään muita lentokonesuunnitelmia, kuten pitkän kantaman pommikoneita, mutta ne eivät koskaan saavuttaneet nelimoottoristen pommikoneiden tasoa.

4.Sodan aikaiset tarpeet: Alkuvaiheessa Saksan ilmavoimat eivät nähneet tarvetta nelimoottorisille pommikoneille, koska sodan strategia perustui nopeisiin ja liikkuviin operaatioihin.

Mitäpä 4 -moottorisilla pommikoneilla olisi tehty, kun lentobensiiniä ei riittänyt 1 - 2 -moottorisiinkaan, panssarivaunujen bensiinistä nyt puhumattakaan.

Eivät osanneet rakentaa tähtimoottoria.

Vielä 1941 Saksalla oli täysi ilmaylivoima mannermaalla. Brittien yritykset pommittaa päivällä torjuttiin tehokkaasti. Tuolloin briteilä oli esim. 4-moottorinen Short Stirling ja tappiot kovia. Saksa sai tietysti koneen hylkyjä tutkittavaksi, mutta kiinnostus ei herännyt. Itärintamalla 1941 ja -42 kesällä taistelumenestys ei varsinaisesti riippunut pommikoneiden koosta. Stalingadin motin huolto osoitti sitten vakavat puutteet kapasiteetissa.

Saksalla ei ollut riittävästi öljyä.