10 vuotta isännöitsijänä toimineena joudun kyselemään palstalaisten näkemystä siihen, miksi taloyhtiöiden hallitusten kokouksista on tullut yhtä "sirkusta" eli yleisiä keskustelutilaisuuksia, joiden pääpaino on hallitusten jäsenten keskinäinen kuulumisten vaihtaminen ja aivan mitättämissä pikkuasioissa pyöriminen? Keskimääräinen kokousten kesto on samalla lisääntynyt niin dramaattisesti, että se on jo riittävä syy avata asiasta ketju.
Tämän kevään hallitusten tilinpäätöskokousten keskimääräinen kesto on nimittäin ollut tasan kaksi tuntia. Näin ei ollut aikaisemmin. Joskus "vanhoina hyvinä aikoina" isännöitsijä pystyi pitämään työpäivän jatkeena kaksikin hallituksen kokousta (esim. klo 16:00-17:00 ja toinen heti perään klo 17:15-18:15). Kokoukset menivät tunnissa tai jopa vähän vajaassa tunnissa heittäen läpi, mutta eivät mene enää. Nyt on tuskaa saada klo 16:00 alkanut kokous päättymään edes klo 18:00 mennessä. Homma menee siitäkin muutamalla minuutilla ylitse, kun hallituksen jäsenet puhuvat, puhuvat ja puhuvat. Kokouksen päätyttyä jäädään vielä vähän juttelemaan. Kenelläkään ei ole nykyään enää kiire kotiin. 80 % hallituksen jäsenistä ovat eläkeläisiä.
Jokainen tietää, ettei kukaan täysijärkinen isännöitsijä halua istua kahdeksan tunnin työpäivän päälle kahta kahden tunnin kokousta. Sen sijaan kaksi tunnin mittaista kokousta voisi kyllä istua, niin kevät olisi nopeammin kuitattu. Nyt hallitukset tuntuvat tekevän kaikkensa, että kokous kestää niin pitkään kuin mahdollista. Esityslistalla ei ole mitään hankkeita, vain tilinpäätöksen käsittely ja talousarvioehdotuksen hyväksyntä, ja kokoukset kestävät silti kaksi tuntia.
Mitä on tapahtunut? Aiheuttiko korona tämän? Vai inflaatio ja korkojen nousu? Vai onko porukka soseet housuissa sen takia, että hoitovastikkeissa on 5-20 % korotuspainetta ja rahoitusvastikkeita pitää nostaa kohonneiden korkojen perässä 30 %?
Tuntuu siltä, että mitä tahansa maailmassa tapahtuukin (olipa se sitten COVID-19, Ukrainassa käytävä sota, rapsakka inflaatio, sähkön hintavaihtelut, kaukolämmön kallistuminen tai raju korkojen nousu), niin kaikki tämä on lisännyt suorasti ja epäsuorasti isännöitsijän työmäärää. Kokousten kesto on lisääntynyt 100 % viimeisen kahden vuodan aikana. Puhelin pirisee yhtenään : "riittävätkö taloyhtiömme rahat?" Osaako joku sano, miksi ihmiset ovat ihan paniikissa?
Onko näköpiirissa, että isännöitsijän työmäärä enää koskaan palaisi sille tasolle, jossa oltiin ennen kolme vuotta sitten alkanutta korona-aikaa? Siitä alkoi kaikki tämä "paha", joka on tehnyt taloyhtiöiden hallitusten työskentelystä yhtä sirkusta ja lisännyt isännöitsijän työmäärää yllättävän paljon, yllättävän pitkäksi aikaa. Loppua sille ei nimittäin ole näköpiirissä. Valitettavasti. Kevään 2023 hallitusten kokoukset ovat kestoltaan pidempiä kuin koskaan aikaisemmin.
Hallitustyöskentelyn tehokkuus on romahtanut - Miksi?
35
202
Vastaukset
- Anonyymi
Älä itke. Laskuta joka lisätunnista +200% loppuu turhat jaarrittelut.
- Anonyymi
Eipä sekään näytä vaikuttavan, että laskut ovat todella hurjia. Perusteluna on vain, että renkipoika kuuntelee, kun me asiantuntijat pohdimme. Mikäs siinä sitten. Huvittaa vain, että keskustelun alla on joku saunamaksun korotus yhdellä eurolla ja tähän käytetään tunti lisämaksullista aikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Aikaa käytetään nykyään tosiaankin aivan älyttömiin asioihin. Viisi hallituksen jäsentä ja isännöitsijä istuvat iltakokousta, isännöitsijällä rullaa kevään loputon ylityörumba ja aikaa käytetään 15 minuuttia sen selvittämiseen, miksi taloyhtiön saunaosaston vessaan on hankittu vessapaperia. Se on hyvä kysymys! Miksi ihmeessä wc:ssä tarvitaankaan wc-paperia?
Toinen aikaa kuluttava asia ovat diktaattorin asemaan nousseet puheenjohtajat, joille hallituksen kaksituntinen kokous kuusi kertas vuodessa on omaa monologia ja vallankäyttöä varten. Ainut sisältö eläkeläisen elämässä. Puheenjohtaja saa jollain tasolla kiksit siitä, että hän määrää sen, mitä tahtia kokous etenee ja kuinka kauan kokous kestää. Puheenjohtaja kyykyttää muita ihan niin paljon kuin lystää ja isännöitsijä on tosiaan renkipoikana sihteerin roolissa ja kirjaa kaiken ylös.
Kun normi tilinpäätöskokouksen esityslista on kolme sivua pitkä ja kokous kestää kaksi tuntia, on jossain vika. Todennäköisimmin vika on puheenjohtajassa. - Anonyymi
Se on kyllä ihan totta, että laskua pitää lyödä tiskiin siihen tahtiin, etteivät eläkeläiset halua istua kokouksissa koko iltaa!
Mikä on yhdistävä tekijä tehottomille eli liian pitkiksi venyville kokouksille? Eläkeikäinen puheenjohtaja.
Tuskin kukaan yllättyi, vai yllätyitkö sinä? Vaikka sama puheenjohtaja olisi hoitanut puheenjohtajan tehtävänsä ja kokoukset tehokkaasti ollessaan työelämässä, tapahtuu merkillinen käänne huonompaan sinä päivänä, kun hän jää eläkkeelle. Katsokaas, eläkeläisellä on liian paljon aikaa. Yhtäkkiä ei ole enää mitään väliä sillä, kestääkö kokous tunin tai kaksi tai kolme tuntia. Oikeastaan päinvastoin! Mitä pidempään hallituksen kokous tai yhtiökokous kestää, sitä enemmän se tuotta sisältöä eläkkeellä olevan tyhjään ja autioon arkeen.
Eläkkeelle siirtyessään ihminen alkaa hoitaa arjen rutiineja tehottomammin. Se on luonnollista, onhan hänellä ikääkin jo niin paljon, ettei hän työelämässä pysty enää tuottamaan järkevästi lisäarvoa. Eläkeikäinen on eläkkeellä luonnollisesta syystä. Hän on liian vanha tekemään töitä.
Ilmeisesti taloyhtiön hallituksen toimintaa ei voi verrata työntekoon, koska käytännössä milloinkaan tehokkuutta ei käytetä mittarina hyvän taloyhtiön hallitukselle. Mutta onhan se toisaalta niin, että jos jossain taloyhtiössä asiat hoidetaan istumalla kokouksissa koko vuoden aikana yhteensä 3 tuntia ja toisessa taloyhtiössä hallitus istuu kokouksissa 14 tuntia vuodessa, meidän ei tarvitse arvuutta kumpi hallitus hoitaa hommansa tehokkaammin? Jos samaan lopputulokseen pääsee vähemmällä, enemmän aikaa käyttänyt on kiistatta huonompi. - Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17754180K
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Olisiko muissa maissa yhtä ääliömäisintä taloyhtiö mallia kuin suomalainen asunto-osakeyhtiö? Varmaankin nämä eläkeläiset eivät myöskään mitään remontteja halua ja osakkeet sen takia arvottomia.
Luulisi, että omaisuutta haluttaisiin edes hoitaa, mutta eipä siltä vaikuta. Ihmiset on niin perusitsekkäitä, että tällainen asumismuoto kyllä on jonkin pirun keksintö.- Anonyymi
Ja isännöitsijä istuu kuin mikäkin Ylämaan Robin.
- Anonyymi
Suomalainen as-oy malli on tosiaan aivan älytön. Ylimmässä vallassa eli taloyhtiön hallituksessa on joukko seniilejä eläkeläisiä, jotka eivät tiedä taloyhtiön hallinnosta, kirjanpidosta, taloudenpidosta, rakennustekniikasta ja korjaushankkeista paljoakaan. He niistä kuitenkin päättävät.
Asunto-osakeyhtiö -mallin pitäisi mennä siihen suuntaan kuin oikeissa osakeyhtiöissä. Isännnöitsijän pitäisi olla toimitusjohtaja, joka oikeasti johtaa taloyhtiötä ja tekee päätöksiä itsenäisesti. Vain siinä tapauksessa, että toimitusjohtaja epäonnistuu, on hallituksen aika astua esiin, antaa potkut ja valita uusi toimitusjohtaja.
Ei voi olla niin, että isännöitsijä ei saa yksin päättää 100 euron kuramaton hankinnasta, vaan sekin kierrätetään varmuuden vuoksi hallituksella, ettei tule jälkikäteen sanomista. Sanomista nimittäin tulee aina jälkikäteen: joko siitä, mitä isännöitsijä teki tai siitä, mikä jäi tekemättä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalainen as-oy malli on tosiaan aivan älytön. Ylimmässä vallassa eli taloyhtiön hallituksessa on joukko seniilejä eläkeläisiä, jotka eivät tiedä taloyhtiön hallinnosta, kirjanpidosta, taloudenpidosta, rakennustekniikasta ja korjaushankkeista paljoakaan. He niistä kuitenkin päättävät.
Asunto-osakeyhtiö -mallin pitäisi mennä siihen suuntaan kuin oikeissa osakeyhtiöissä. Isännnöitsijän pitäisi olla toimitusjohtaja, joka oikeasti johtaa taloyhtiötä ja tekee päätöksiä itsenäisesti. Vain siinä tapauksessa, että toimitusjohtaja epäonnistuu, on hallituksen aika astua esiin, antaa potkut ja valita uusi toimitusjohtaja.
Ei voi olla niin, että isännöitsijä ei saa yksin päättää 100 euron kuramaton hankinnasta, vaan sekin kierrätetään varmuuden vuoksi hallituksella, ettei tule jälkikäteen sanomista. Sanomista nimittäin tulee aina jälkikäteen: joko siitä, mitä isännöitsijä teki tai siitä, mikä jäi tekemättä.Kaksi viikko on taas tehty töitä tuon edellisen kommentin jälkeen. Sama fiilis pinnalla: "Ei ole todellista! Miten voi olla, että kokoukset venyvät nykyään niin pitkiksi?" Saat johonkin väliin supernopean yhden tunnin mittaisen hallituksen tilinpäätöskokouksen ja fiilis nousee heti. Seuraavana iltana hallitus istuu tilinpäätöskokousta 2 h 45 min.
Sori, mutta tässä ei ole mitään järkeä. Hitusen vajaa kolmen tunnin iltakokous on pitkä. Isännöitsijä painaa työtä normipäivän verran pohjalle klo 8-16 ja sitten istutaan ylitöinä yksi hallituksen kokous klo 17-20. Huh huh. Niin raskas viikko taas takana, ettei pysty sanomaan mitään muuta kuin tämän touhun olevan aivan järjetöntä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaksi viikko on taas tehty töitä tuon edellisen kommentin jälkeen. Sama fiilis pinnalla: "Ei ole todellista! Miten voi olla, että kokoukset venyvät nykyään niin pitkiksi?" Saat johonkin väliin supernopean yhden tunnin mittaisen hallituksen tilinpäätöskokouksen ja fiilis nousee heti. Seuraavana iltana hallitus istuu tilinpäätöskokousta 2 h 45 min.
Sori, mutta tässä ei ole mitään järkeä. Hitusen vajaa kolmen tunnin iltakokous on pitkä. Isännöitsijä painaa työtä normipäivän verran pohjalle klo 8-16 ja sitten istutaan ylitöinä yksi hallituksen kokous klo 17-20. Huh huh. Niin raskas viikko taas takana, ettei pysty sanomaan mitään muuta kuin tämän touhun olevan aivan järjetöntä.Köytännössä taloyhtiö on kuin iso ”työpaikka” tai koululuokka jossa on erilaisia ihmisiä työyhteisön jäseninä jokaislla on oma roolinsa ja kaikkien ääni pitäisi tulla esiin ja jokainen tulla kuulluksi ja huomioiduksi. Jos näin ei tapahdu, ei ketään enää kinnosta osallistua mihinkään..
Taloyhtiössä saattaa asua toista sataa erilaista ihmistä, joilla jokaisella on asumiseen ja viihtymiseen liittyviä ongelmia ja lukematon määrä kysymyksiä joihin taloyhtiön hallitus ei ehkä koskaan vastaa tai ei tiedä, eikä edes välitä ottaa selvää - tämä kaikki joko siksi etteivät kykene tai eivät viitsi.
Sitten kun kerran tai kaksi vuodessa tulee yhtiökokous, onkin jo niin moni ongelma päässyt räjähtämään käsiin mm.naapureita häiritsevä tupakointi, metelöinti, rempat, pyykinpesut ja monet liittyvät asiat.
Ongelmana on se, etteivät osakkaat saa yhtään mitään tietoa taloyhtiön hallituksen taholta mistään. Pihalle ilmaantuu jokin vempula jonka käyttötarkoitus ja mielekkyys jää täysin hämärän peittoon ja ainoa paikka missä asiaa voi käsitellä, on taloyhtiön kokous. Kun hallitus ei vastaa yhteydenottoihin eikä juuri muuhunkaan.
Hallitus elää omaa elämääbsä ja tekee muutaman ihmisen voimin päätöksiä jotka vaikuttavat koko taloyhtiön asukkaiden elämiseen ja olemiseen, asumisviihtyvyyteen.
Jos se vuorovaikutus taloyhtiön hallituksen ja asukkaiden välillä edes hiukkaakaan toimisi, ei kokousten tarvitsisi kestää tuntikausia.
Käytännössä suosittelisin että taloyhtiön hallitus kokoustaisi asukkaiden kanssa - ilman isännöitsijää- eräänlaisia : missä nyt tänään mennään- tilanteen kartoitus- kokouksia siis . Informatiivisia tilaisuuksia, joissa asukkaat voicat tuoda esiin omia asumisensa liittyviä ongelmia.
Ongelmana on siis taloyhtiön hallituksen sulkeutuneisuus, umpeutuneisuus ja vuorovaikutuksen olemattomuus ja sen täydellinen puuttuminen suhteessa osakkaisiin eli asukkaisiin.
Taloybtiön hallitus elää siis täysin asukkaista riippumatonta elämää, tekee päätöksiä ja hankintoja, suunitelmia, osakkaiden selän takana.
Kun luottamus ja vuorovaikutus puuttuu hallinon ja osakkaiden välillä, ei kerran vuodessa kokoustaminen ketään kiinnosta, koska siellä ei käsitellä esim. mitä taloyhtiössä on jouduttu ilkivallan takia jkorjaamaan tai mitä sinne roskakatokseen on taas tuotu joka lisää taloyhtiön kystanuksia.
Asioita käsitellään numeroina, pelkkinä tilastoina , ei konkreettosina tapahtumina, joten ihmiset vieraantuvat kaikesta , myös päätöksenteosta eivätkä koe enää koukstamisia mielekkäinä tai tärkeinä. Koska konkretia puuttuu kokonaan.
Ihmiset haluavat tietää tasan tarkkaan mistä mikäkin johtuu. Kuka teki ja mitä teki, onko ilkivaltaan syyllistyneitä edes yritetty saada kiinni jne.
Tai mitä tehdään häiritsevälle tupakoinnille ? Ei riitä se että äänesttetään ja äänestystulos ei puolla tupakointikiellon hakua, asia jätetään siihen. Vellomaan. Osakas jätetään yksin asumishaittansa kanssa pärjämään, ” se on soroonoo, kestä tai muuta pous” .. siinä kaikki
. Ei anna taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän toimista ja asenteista lainkaan hyvää kuvaa, jos asenne on tuollainen hällä väliä, ei kiinnosta, ole vaiti, suu kiinni…tai….
Itse luulen että taloyhtiöissä on juuri tuon tyyppisiä ongelmia jotka vain kasautuvat kerros kerrokselta ja lopulta johtavat siihen ettei taloyhtiön kokouksissa käy kun harvat .
Mitä hyötyä on käydä kokouksissa joissa ei saa vastauksia eikä ongelmiin puututa vaan ne lakaistaan maton alle. Tai esitetään tilastoraportteja jotka eivät kerro konkreettisesti yhtään mitään. Ei edes uusille asukkaille selitetä miten vuosikertomusta luetaan ja mitä sieltä löytyy, mitä tarkoittaa tase jne. Perusasioita ei tunneta.
Joillekin omistusasunto voi olla se ensimmäinen eikä tiedetä yhtään mitään, miten toimtakertomusta luetaan ja mitä sillä tarkoitetaan. Ja kun ei ymmärretä, ei sitten edes kiinnosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köytännössä taloyhtiö on kuin iso ”työpaikka” tai koululuokka jossa on erilaisia ihmisiä työyhteisön jäseninä jokaislla on oma roolinsa ja kaikkien ääni pitäisi tulla esiin ja jokainen tulla kuulluksi ja huomioiduksi. Jos näin ei tapahdu, ei ketään enää kinnosta osallistua mihinkään..

Joillekin omistusasunto voi olla se ensimmäinen eikä tiedetä yhtään mitään, miten toimtakertomusta luetaan ja mitä sillä tarkoitetaan. Ja kun ei ymmärretä, ei sitten edes kiinnosta.Siinä oli paljon hyviä ideoita.

Joillekin omistusasunto voi olla se ensimmäinen eikä tiedetä yhtään mitään, miten toimtakertomusta luetaan ja mitä sillä tarkoitetaan. Ja kun ei ymmärretä, ei sitten edes kiinnosta.Asunto- osakeyhtiölaissa on monia korjattavia asioita. Asukasdemokratiaa, asukkaiden huolien kuuntelemista tulisi olla enemmän ja siten etteivät päällemäsmärit ja huuliveikot, sanavalmiit hupiveikot ja kaikkien kaverit ole ensimmäisinä äänessä. Avoimuutta ja viestintää tulee olla entistä enemmän asukkaiden ja taloyhtiön hallituksen välillä. Mitä hyötyä on hallituksesta joka ei tiedota mistään mitään osakkaita? Ei mitään. Nostaa kokouspalkkioita ja touhuaa itsekseen ja tekee mitä huvittaa..
Samoin asumisterveyteen liittyviä ongelmia ja asioita ei tule antaa sellaisten ihmisten päätettäväksi, jotka itse kärsivät addiktiostaan, tai joita jokin asumiseen liittyvä ongelma ei suoraan liity eikä heitä koske, kuten mm.tupakointikiellon haku. Tupakoivat ja tupakoivia kavereidensa etuja ajavat toki vastustavat kaikkia rajoituksia, eivätkä välitä naapureistaan tuon taivaallista,.
Sama koskee narsistisia, persoonallisuushäiriöisiä hallituksen jäseniä, jotka pyrkivät kiusaamaan osakkaita , joiden naamataulu , mielipiteet ei nyt satu miellyttämään.
Henkilökohtaiset kaunat, vastenmielisyyden tunteet, omien ja kavereiden etujen ajaminen vaikuttavat päätöksiin joista kärsivät kaikki muut.
- Anonyymi
Kysy suoraan Sanna Marinilta niin ei tarvitse tänne säveltää tolkuttomia vuodatuksia.
- Anonyymi
Kannattaa jättää lukematta ne vuodatukset, kun ei kuitenkaan niihin osaa kantaa ottaa. Ilmeisesti ymmärrys eivät siihen riitä. Turha komentoida, jos ei toisen ajatuksia , huolia edes ymmärrä, vai mitä?

Katselin erään taloyhtiön vanhoja pöytäkirjoja 80-luvun lopulta. Oli pakko katsoa, kauanko kokoukset kestivät silloin, kun tänä vuonna yhtiökokous kesti liki kolme tuntia hallituksen järjestäytymisineen. (Hallituksen järjestäytymiskokous yksistään kesti tunnin!)
80-luvun lopulla yhtiökokous oli kestänyt 20 minuutia. Joku pidempi yhtiökokous 45 minuuttia. Pöytäkirjoista sen näkee, kun katsoo kokouksen alku- ja loppuajan. Hallituksen kokoukset olivat myös olleet suh nopeita. Tänä vuonna hallituksen tilinpäätöskokous kesti 2h 45min. Se on aika paljon, kun suunnitteilla ei ole mitään korjaushankkeita tms.
Mikä juttu tämä on, että nykyään istutaan kaksi tuntia kokousta ja väki ihmettelee joka asiaa tilinpäätöksessä päälle normaalit pyykkinarujen uusimiset ja wc-paperin hankinnat, jotka keskeyttävät kokousta sopivasti? Pienimmät ostolaskut katsotaan läpi suurennuslasin kanssa. On ihan hyvä, että kulut ovat syynissä.
Miten kokoukset nuijittiin aikanaan läpi 20 tai 40 minuutissa? Meillä on opittavaa menneestä. Katsotaan sitten vasta tulevaan, niin päästään eroon nykyisistä kahden tunnin kokouksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katselin erään taloyhtiön vanhoja pöytäkirjoja 80-luvun lopulta. Oli pakko katsoa, kauanko kokoukset kestivät silloin, kun tänä vuonna yhtiökokous kesti liki kolme tuntia hallituksen järjestäytymisineen. (Hallituksen järjestäytymiskokous yksistään kesti tunnin!)
80-luvun lopulla yhtiökokous oli kestänyt 20 minuutia. Joku pidempi yhtiökokous 45 minuuttia. Pöytäkirjoista sen näkee, kun katsoo kokouksen alku- ja loppuajan. Hallituksen kokoukset olivat myös olleet suh nopeita. Tänä vuonna hallituksen tilinpäätöskokous kesti 2h 45min. Se on aika paljon, kun suunnitteilla ei ole mitään korjaushankkeita tms.
Mikä juttu tämä on, että nykyään istutaan kaksi tuntia kokousta ja väki ihmettelee joka asiaa tilinpäätöksessä päälle normaalit pyykkinarujen uusimiset ja wc-paperin hankinnat, jotka keskeyttävät kokousta sopivasti? Pienimmät ostolaskut katsotaan läpi suurennuslasin kanssa. On ihan hyvä, että kulut ovat syynissä.
Miten kokoukset nuijittiin aikanaan läpi 20 tai 40 minuutissa? Meillä on opittavaa menneestä. Katsotaan sitten vasta tulevaan, niin päästään eroon nykyisistä kahden tunnin kokouksista.Juuri siksi taloyhtiössä tulisi olla näitä ilman isännöitsijää- kokouksia. Tai että siellä olisi edes joku täysin ulkopuolinen, hallituksesta riippumaton taho seuraamassa,, sellainen henkilö jolla ei ole intohimoja mihinkään suuntaan.
Juuri sitä.puolueettomuutta ja ulkopuolisen näkökulmaa kaivattaisiin toden teolla. Muutoin vanhat tupajäärät ylikulkevat oman hovinsa myötävaikutuksella yksittäisten osakkaiden yli säälimättä ja itsekeskeisesti, ajaen vain omia etujaan.
Olisi siis syytä myös pitää ham taloyhtiön asukkaita informoivia kokouksia joissa jokainen voisi purkaa niitä naapuri- huoliaan, tupakansavu - ja tai pyykinpesuaika- ongelmiaan ja juttujaan. Myös mahdollisuus siihen että voi kysyä ihan mitä vain päähän pälkähtää.
Siellä myös taloyhtiön hallituksen jäsenet voisivat kertoa mitä ollaan tässä suunniteltu ja mihin pitäisi asukkaiden nyt kiinnittää erityistä huomiota tai mitä seurata, mitä ongelmia taloyhtiössä on ilmennyt ja miten ne rstkaistaan, eikä elää siinä omassa kuplassaan tilintekovelvollisena teoistaan tai ratkaisuistaan vain omalle lähi kaveripiirilleen tai tutuilleen. Vastuu tekemisistään, miksi johonkin on päädytty tsi mitä tehty, siitä kuuluu informoida kaikkia talon asukkaita , eikä vain niitä jotka luetaan ”hoviin.”
Nykyinen kerrostaloasuminen tuo joka vuosi ja vuosikymmen eteen täysin uusia haasteita itse asukkaille ja naapuruussuhteille.
On kaikenlaista häirikköä ja asumiseen liittyvää häiriköintiä ja epämiellyttävää, asumisviihtyvyyteen liityyvää ongelmaa , kuten nyt tuo tupakoinnin ja tupakoivien keskittäminen tiettyihin taloyhtiöihin.
Samoin on paljon ulkomaalaisia, omine erikoisine tapoineen tai omine käsityksineen asumisesta enenevässä määrin ja tuomassa sitä ristiaallokkoa taloyhtiöihin.
Omistusasunnoissa asuu entistä enemmän mitä erilaisimpia vuokralaisia , sijoittajien elellessä jossain ihan muualla ja olllessa täysin pihalla siitä mitä taloyhtiöissä tapahtuu. Ei olla pätkääkään kiinnostuneita, kunhan vuokra juoksee, muutoin ei välitetää mistään mitään..
Samoin asuu erilaisia rakennusyhtiöiden työporukoita vuokralla enemmän ja enemmän jotka tuovat ehkä ongelmia, ei osata toimia pyykkituvassa, ei tiedetä ajanvarauskirjasta yhtään mitään, normaalit asumiseen liityyvät kuviot ihan hukassa. Tullaan pesemään pyykiä milloin huvittaa ja toisten ajalla tai jätetään hirvittävät sotkut jälkeensä tai pestään akennustuömsilla likaantuneita työvaatteita , rasvaa ja muuta määrittelemätöntä likaa taskunkäänteet täynnä joka sitten sotkee koko pesukoneen ja jättä ongelman sille seuraavalle pyykkinpesijälle.
Kaikki tuo on tullut tuon kultaisen 80- luvun jälkeen. Ongelmat ovat monimuotoisempia ja hankalampia ja aiheutttavat ristiriitoja.
Kertostaloasuminen ei ole enää sitä samaa mitä se on joskus ollut. Se pitää ymmärtää. Se tuo ongelmia ja hankalammin käsiteltäviä ristiriitoja , kuten juuri tuo tupakoinnin yleistyminen joissain asuinalueilla ja taloyhtiöissä. Segrekaation tuomia muutoksia siis.
Meillä erityisiä ongelmia tuo vallan jämähtäminen vuosikymmeniksi aina samoille naamoille, se passivoittaa ihan kaikki muut talon asukkaat, kun mikään ei muutu vaan muuttuu vain ehkä jopa entistä pahemmaksi joidenkin osakkaiden näkökulmasta katsoen.
Vallan keskittyminen aina samoille tuo sisäpiiriläisyyttä ja omien etujen ajamista jopa toisten asukkaiden hyvinvoinnin kustannuksella. Näin on meillä käynyt.
Tupakoivia hyyssätään ja suojellaan muut saavat ihan vapaasti kärsiä kenenkään välittämättä tai solidaarisuudesta kavereita kohtaan, jopa estämään kaikki muutokset jotka toisivat sen asumisviihtyvyyden ihan kaikkien ulottuville eikä vain niiden omille suosikkiasukkaille ja kavereille ja helpottamaan heidän elämäänsä ja viihtyvyyttä,.
Ei esim.ole oikeasti toimivaa virallista tupakointipaikkaa vaan sallitaan naapureita häiritsevä tupakointi lähes missä/ tahansa piha- alueella, sisäänkäyntien edessä, toisten ikkunoinen ja parvekkeiden alla. Ja ihan turha hakea mitään tupakontikieltoja tuolaiseen taloyhtiöön, hallitus jo itsessään on valmiina tekemään kaiken sen estääkseen.
Ei siis kohella asukkaita asiunto- osakeyhtiölain edellyttämällä tavalla ja sen hengen mukaisesti- tasa- arvoisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri siksi taloyhtiössä tulisi olla näitä ilman isännöitsijää- kokouksia. Tai että siellä olisi edes joku täysin ulkopuolinen, hallituksesta riippumaton taho seuraamassa,, sellainen henkilö jolla ei ole intohimoja mihinkään suuntaan.

Ei siis kohella asukkaita asiunto- osakeyhtiölain edellyttämällä tavalla ja sen hengen mukaisesti- tasa- arvoisesti.Segrekaatio on kyllä tuonut isoja muutoksia taloyhtiöiden asukasrakenteisiin. Yhä enenevässä määrin esim.sosiaalista asumista keskitetään tietyille asuinalueille , joten ongelmat sitten sen mukaan. Ja tällä en tarkoita yksinomaan vuokra- asuntojen keskittämistä van ihan asuntosijoittajien ja ostajien omaa toimintaa. Asunto- osakeyhtiöt sitten ongelmineen sen näköisiä ja yhtiökokoukset osallistujineen myös. Riitaisuutta, tyytymättömyyttä ja hirvittävästi ongelmia, roskaisuutta ja yhteisen omaisuuden tärvelyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Segrekaatio on kyllä tuonut isoja muutoksia taloyhtiöiden asukasrakenteisiin. Yhä enenevässä määrin esim.sosiaalista asumista keskitetään tietyille asuinalueille , joten ongelmat sitten sen mukaan. Ja tällä en tarkoita yksinomaan vuokra- asuntojen keskittämistä van ihan asuntosijoittajien ja ostajien omaa toimintaa. Asunto- osakeyhtiöt sitten ongelmineen sen näköisiä ja yhtiökokoukset osallistujineen myös. Riitaisuutta, tyytymättömyyttä ja hirvittävästi ongelmia, roskaisuutta ja yhteisen omaisuuden tärvelyä.
Siellä on nimenomaan mainittu sijoittajat, jotka eivät mistään välitä, edes hallituksessa. Pitää paikkansa. Rahaa on kuin roskaa, mutta omaan ,eikä yhteiseen pääomaan haluta sijoittaa.
Sijoittajat olettavat että aina joku muu hoitaa hommat. Sellaiseen hallitukseen ei tahdo saada edes yhteyttä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä on nimenomaan mainittu sijoittajat, jotka eivät mistään välitä, edes hallituksessa. Pitää paikkansa. Rahaa on kuin roskaa, mutta omaan ,eikä yhteiseen pääomaan haluta sijoittaa.
Sijoittajat olettavat että aina joku muu hoitaa hommat. Sellaiseen hallitukseen ei tahdo saada edes yhteyttä.Ei tahdo saada muutoinkaan mitään vuoropuhelua aikaiseksi, vaikka asuisivat itse omistamissaan asunnoissa,. Jos otat yhteyttä kysyäksesi jotain, se koetaan häirintänä ja ikinä et saaa kunnon perusteltuja vastauksiakaan kysymyksiisi. . Osakkaan yhteydenotto koetaan enemmän hallitusjäsenten häiritsemisenä. . Siksi heidän puhelinnumeroitakaan laiteta ilmoitustaululle julkisesti näkyviin , kun hallituksen jäsenet eivät jaksa vastailla ”idioottien kysymyksiin” = lähes suora lainaus yhden jäsenen kommentista.
Minua taloyhtiön hallituksen jäsenet eivät ainakaan ole viiteen vuoteen edustaneet. Tupakka haiseee ajoittain huoneistossa edelleen,, vaikka en itse polta, mutta ne naapurit polttaa, hallitusjäsenen hyvät kaverit.
He edustavat korkeintaan omia kavereitaan tai itseään. Mutta ei missään tspauksessa koko taloyhtiötä.
Isännöitsijöihin saa yhteyttä vielä vähemmän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tahdo saada muutoinkaan mitään vuoropuhelua aikaiseksi, vaikka asuisivat itse omistamissaan asunnoissa,. Jos otat yhteyttä kysyäksesi jotain, se koetaan häirintänä ja ikinä et saaa kunnon perusteltuja vastauksiakaan kysymyksiisi. . Osakkaan yhteydenotto koetaan enemmän hallitusjäsenten häiritsemisenä. . Siksi heidän puhelinnumeroitakaan laiteta ilmoitustaululle julkisesti näkyviin , kun hallituksen jäsenet eivät jaksa vastailla ”idioottien kysymyksiin” = lähes suora lainaus yhden jäsenen kommentista.
Minua taloyhtiön hallituksen jäsenet eivät ainakaan ole viiteen vuoteen edustaneet. Tupakka haiseee ajoittain huoneistossa edelleen,, vaikka en itse polta, mutta ne naapurit polttaa, hallitusjäsenen hyvät kaverit.
He edustavat korkeintaan omia kavereitaan tai itseään. Mutta ei missään tspauksessa koko taloyhtiötä.
Isännöitsijöihin saa yhteyttä vielä vähemmän."Isännöitsijöihin saa yhteyttä vielä vähemmän."
Raju yleistys, joka erottaa jyvät akanoista. Juuri puolitoista viikkoa sitten eräässä taloyhtiössä asuva vuokralainen soitteli minulle lauantaina kaksi kertaa. Siis vuokralainen saa yhteyden työntekijäisännöitsijään lauantaina! En tiedä, vastaavatko alan yrittäjät lauantaisin vuokralaisten yhteydenottoihin?
Viime viikolla neuvottelin erään taloyhtiön hallituksen jäsenen kanssa arki-iltana kokouksen jälkeen klo 19 heidän isännöintiasioistaan. En ole kyseisen taloyhtiön isännöitsijä edes!
Isännöitsijään saa ihan tajuttoman helposti yhteyden: minä tahansa viikonpäivänä klo 8-22. Aina on työntekijäisännöitisjä puhelun päässä, vaikka kesken lounastauon.
Tältä pohjalta en tajua alalla yleistä valitusta, että isännöitsijää ei saa kiinnni. Miten niin ei saa? Soita. Jos isännöitsijä ei vastaa heti puhelimeen eikä palauta puhelua 10 minuutin sisällä, niin isännöitsijä vaihtoon! Miksi olla asiakkaan toimistossa, jos tuntuu, ettei isännöitsijää tavoita? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Isännöitsijöihin saa yhteyttä vielä vähemmän."
Raju yleistys, joka erottaa jyvät akanoista. Juuri puolitoista viikkoa sitten eräässä taloyhtiössä asuva vuokralainen soitteli minulle lauantaina kaksi kertaa. Siis vuokralainen saa yhteyden työntekijäisännöitsijään lauantaina! En tiedä, vastaavatko alan yrittäjät lauantaisin vuokralaisten yhteydenottoihin?
Viime viikolla neuvottelin erään taloyhtiön hallituksen jäsenen kanssa arki-iltana kokouksen jälkeen klo 19 heidän isännöintiasioistaan. En ole kyseisen taloyhtiön isännöitsijä edes!
Isännöitsijään saa ihan tajuttoman helposti yhteyden: minä tahansa viikonpäivänä klo 8-22. Aina on työntekijäisännöitisjä puhelun päässä, vaikka kesken lounastauon.
Tältä pohjalta en tajua alalla yleistä valitusta, että isännöitsijää ei saa kiinnni. Miten niin ei saa? Soita. Jos isännöitsijä ei vastaa heti puhelimeen eikä palauta puhelua 10 minuutin sisällä, niin isännöitsijä vaihtoon! Miksi olla asiakkaan toimistossa, jos tuntuu, ettei isännöitsijää tavoita?Tuohan vain kertoo sen tosiasian sen ettei sitä oman taloyhtiön isännöitsijää ilmeisesti saa kiinni silloin kun on tarve. Loppuunpalamisen vaarahan on tuossa selkeä ” joka taloyhtiön ” asioita hoitavalle henkilölle.
Se kertoo myös siitä, että isännöitsijöiden työkuorma on valtava, isännöitsijätoimisto on haukannut liian ison kakun syötäväksi, tilanne jostakaikki kärsivät.
- Anonyymi
Lopetat iltakokousten pitämisen. Jaarittelu vähenee kummasti, kun pidetään kokous vaikka klo 8-9 aamulla.
- Anonyymi
"Hauskaa" huumoria. Hallitus päättää kokouksen alkamisajan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hauskaa" huumoria. Hallitus päättää kokouksen alkamisajan.
Isännöitsijän läsnäolo kokouksessa ei ole pakollista. Eli saavat kaikessa rauhassa pitää jaarittelutuokioitaan illalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hauskaa" huumoria. Hallitus päättää kokouksen alkamisajan.
Hallitus saa tosiaan päättää kokousajan, mutta työntekijäisännöitsijällä ei voi olla työntekovelvoitetta työaikansa klo 8-16 ulkopuolella. Ei millään toimialalla työntekijä ole töissä silloin, kun asiakas sanoo. Ainostaan firman aukioloaikoina ollaan töissä.
- Anonyymi
Harva hallitus ymmärtää, että isännöitsijä on hallituksen ja yhtiön puolella.
- Anonyymi
Tuohon en ota kantaa.
Käytäntö ainakin meillä osoitti että isännöitsijä voi myös toimia täysin jopa lakia ja hyviä isännöintitapoja vastaan. Liiallinen veljeily taloyhtiön hallituksen jäsenen kanssa, voi kääntyä yksittäisten osakkaiden etuja vastaan ja sotia tasa- arvoa ja yhdenvertaisuutta vastaan.
Yksittäiset osakkaat ovat täysin itsevaltaisen hallituksen jäsenten ja välinpitämättömän avioeron jälkimaininkien ja oman katkeruutensa kanssa painivan isännöitsijän sormien puristuksessa. Siihen lisänä vielä isännöitsijän mahdollinen päihdeongelma.
Kukaan ei valvo isännöitsijän ja taloyhtiön hallitusten toimia, paitsi asukkaat. Jos hekin ovat sokeutuneita tai täysin välinpitämättömiä kaiken suhteen, , kukaan ei voi yhtään mitään. Tämä on se kaikista julmin tosiasia.
Siinä jää yksittäinen osakas helposti viikonloppukaljottelijoiden , ketjupolttajien ja lähipubin ”ravimiesten ja Toto- pelalaajien ” jalkojen alle poljettavaksi.
Kuka valvoo? Ei kukaan. - Anonyymi

Kuka valvoo? Ei kukaan.Niin, kuka oikeastaan valvoo isännöitsijää? Jos isännöitsijä ei kykene valvomaan taloyhtiötä, niin kuka valvoo taloyhtiötön toimintaa?
Taloyhtiölläkin täysin vapaat kädet toimia miten huvittaa silloin kun suurin osa taloyhtiön asukkaista on passivoituneita. Kukaan ei itseasiassa valvo ketään. Taloyhtiön säännön täysin mielivaltaisia, ehkä jopa lakia rikkovia?
Siis ihan oikeasti voi kehittyä klikkiytymiä, isännöitsijä- taloyhtiön hallitus ja itse asukkaat ovat vain jokin täysin ulkopuolinen, mutta välttämätön rasite.
Miten esim.taloyhtiö jossa suurin osa on sijoitusasuntoja, omistajat asuvat ulkomailla tai ovat täysin välinpitämättömiä kuten kaupunki, säätiöt jne.? Hehän eivät koskaan osallistu yhtään mihinkään, eivät yhtiökokouksiinkaan.
. Taloa hallinnoi sitten ihan oma porukka, jossa asukkaat ovat vain jokin välttämätön paha oman vallankäytön pönkittämiseen.
Eikö oikeasti tällaista vallankäytön vääristymää tapahdu kaiken aikaa jossain?
Sisältääkö asunto- osakeyhtiölaki yhtään mitään tämän tyyppisen ilmiön varalta? Tuskin!
Eli laki ei ole muuttunut mihinkään suuntaan, vaikka koko lain toimintaympäristö, kulttuuri ja siihen liittyvät ilmiöt ovat muuttuneet.
Kuten eräs Lahden tapaus osoitti. Asuntosijoittaja- joka omisti ison osan taloyhtiön asunnoista, jätti vuokrat maksamatta ja koko taloyhtiö oli kusisessa tilanteessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, kuka oikeastaan valvoo isännöitsijää? Jos isännöitsijä ei kykene valvomaan taloyhtiötä, niin kuka valvoo taloyhtiötön toimintaa?
Taloyhtiölläkin täysin vapaat kädet toimia miten huvittaa silloin kun suurin osa taloyhtiön asukkaista on passivoituneita. Kukaan ei itseasiassa valvo ketään. Taloyhtiön säännön täysin mielivaltaisia, ehkä jopa lakia rikkovia?
Siis ihan oikeasti voi kehittyä klikkiytymiä, isännöitsijä- taloyhtiön hallitus ja itse asukkaat ovat vain jokin täysin ulkopuolinen, mutta välttämätön rasite.
Miten esim.taloyhtiö jossa suurin osa on sijoitusasuntoja, omistajat asuvat ulkomailla tai ovat täysin välinpitämättömiä kuten kaupunki, säätiöt jne.? Hehän eivät koskaan osallistu yhtään mihinkään, eivät yhtiökokouksiinkaan.
. Taloa hallinnoi sitten ihan oma porukka, jossa asukkaat ovat vain jokin välttämätön paha oman vallankäytön pönkittämiseen.
Eikö oikeasti tällaista vallankäytön vääristymää tapahdu kaiken aikaa jossain?
Sisältääkö asunto- osakeyhtiölaki yhtään mitään tämän tyyppisen ilmiön varalta? Tuskin!
Eli laki ei ole muuttunut mihinkään suuntaan, vaikka koko lain toimintaympäristö, kulttuuri ja siihen liittyvät ilmiöt ovat muuttuneet.
Kuten eräs Lahden tapaus osoitti. Asuntosijoittaja- joka omisti ison osan taloyhtiön asunnoista, jätti vuokrat maksamatta ja koko taloyhtiö oli kusisessa tilanteessa.Laki ei ole tarkka, mutta kyllä siellä selkeästi määritetään isännöitsijän ja hallituksen rooli ja heidän vastuunsa. Kaikki on kuitenkin suhteellista. Jos osakkaat eivät käytä valtaansa, ei asialle oikein voi mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laki ei ole tarkka, mutta kyllä siellä selkeästi määritetään isännöitsijän ja hallituksen rooli ja heidän vastuunsa. Kaikki on kuitenkin suhteellista. Jos osakkaat eivät käytä valtaansa, ei asialle oikein voi mitään.
Ja se vielä, että isännöitsijä toimii hallituksen ohjeiden mukaan ja osakkaat ne sen hallituksen teoriassa valitsevat. Oikeastaan näin ei kuitenkaan käytännössä käy, kun osallistujia on vähän ja sitten hallitus äänestää itse itsensä.
Hullu puheenjohtaja voi ajaa koko taloyhtiön vaikeuksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja se vielä, että isännöitsijä toimii hallituksen ohjeiden mukaan ja osakkaat ne sen hallituksen teoriassa valitsevat. Oikeastaan näin ei kuitenkaan käytännössä käy, kun osallistujia on vähän ja sitten hallitus äänestää itse itsensä.
Hullu puheenjohtaja voi ajaa koko taloyhtiön vaikeuksiin.Juuri näin, hallitus käytännössä valitsee itse itsensä aina uudestaan..näin varmasti on jo joissain taloyhtiöissä käynytkin, ihan oikeasti. Hallitus ilmeisesti valitsee itse myös varajäsenensä,. Kukaan ei ehdota yhtään mitään joten hallitus valitsee itsellensä myös varajäsenet.
. Käytännössä hallitus ei siis edusta koko taloyhtiötä lainkaan, vaan omaa itseään ja samanmielisiä kavereitaan. Ja se sitten näkyy siinä, miten asioita hoidetaan.
Omaa etuaan vastaan tuskin se hullu puheenjohtajakaan tuskin toimii.
Se ettei kokouksiin osallistuta, kertoo kaiken itse taloyhtiön hallituksesta. Mitä- sen voi jokainen itse päätellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin, hallitus käytännössä valitsee itse itsensä aina uudestaan..näin varmasti on jo joissain taloyhtiöissä käynytkin, ihan oikeasti. Hallitus ilmeisesti valitsee itse myös varajäsenensä,. Kukaan ei ehdota yhtään mitään joten hallitus valitsee itsellensä myös varajäsenet.
. Käytännössä hallitus ei siis edusta koko taloyhtiötä lainkaan, vaan omaa itseään ja samanmielisiä kavereitaan. Ja se sitten näkyy siinä, miten asioita hoidetaan.
Omaa etuaan vastaan tuskin se hullu puheenjohtajakaan tuskin toimii.
Se ettei kokouksiin osallistuta, kertoo kaiken itse taloyhtiön hallituksesta. Mitä- sen voi jokainen itse päätellä.Lainsäädännössä pitäisi määrätä pakollinen merkintä tilinpäätökseen ja isännöitsijäntodistukseen, jossa lukisi "Yhtiökokoukseen osallistui x hallituksen ulkopuolista osakasta." Tai "Yhtiökokoukseen osallistui x osakasta hallituksen lisäksi."
Siitä näkisi heti missä mennään.
- Anonyymi
Sanna Marinin hallituksesta ne seniilit on ottaneet mallia. Sieltä löytyy jokaiselle sekopäälle joku mediavaikuttaja tai muuten vain idiootti ministeri malliksi.
- Anonyymi
1)epäpätevä hallitus (usein täystollot, vastuuttomat ja laiskat tai ne joille hallitus on näyttämö) ei pysty antaamaan ohjeita isännöitsijälle, joita asoy-lain mukaan tämän pitää muka noudattaa. Isännöitsijä nykyään ei ota vastuuta mistään eikä sano selkeästi mielipidettä eikä tee päätöstä omasta aloitteestaan. Se on sama kun amatööri tulee sairaalaan ja tulee ohjeistamaan kirurgia. Esim. taloyhtiössämme yhtä ja samoja asioita käsitellään vuosia 2-3 yhtiökokouksessa sillä hallitus ei niitä asioita edes valmistele asiantuntijoiden ka. Isännöitsijälle viis veissaan onko hallituksen tai yhtiökokous tehokas tai asiallinen. Ehkä päinvastoin korkean tuntitaksan takia. Siis isännöitsijä eikä isännöintifirma ole millä lailla kiinnostunut tai motivoitunut oman toimintansa tehokkuudesta eikä heidän tulonsa ole tuloksista riippuvaisia 2) suuri osa isännöitsijöitä on epäpätevää vasta valmistunutta porukkaa jolla ei ole aikaa eikä halua perehtyä kohteisiin, taloushallintoon jne. Isännöitsijöillä ei ole hajuakaan kustannustehokkuudesta 3) isännöintifirman valitsee hallitus joten riittää olla vain sen mieleen ja palvella pj:ta ja antaa "lisäarvoa" hallituksen surkimuksille, jotka paisuvat ylpeydestä määräämällä kymmenien/satojen tuhansiaen eurojen budjettia. 4)nyky asoy:ta riivaa näennäinen demokratia samoin kuin politiikassa jolloin osakas muka delegoi oikeutensa hallitukselle, eli riviosakkaalla ei ole todellista päätös- eikä tiedonsaantioikeutta. Isännöitsijä-hallitus muodostaa kastin jossa toimii kielteinen siitosvalinta. Eli isännöinnin laatu-hinta ei toimi, kilpailus ja isännöitsijöiden karsinta ei pelaa. Edes hallituksen tekemä kantelu isännöitsijästä on rajoitettu. Epäpätevien surkimusten valta on tuhonnut monet maat ja imperiumit. Sama tapahtuu suomalaisissa asoy:ssä jotka ovat muuttuneet kehnoiksi kolhooseiksi.
- Anonyymi
Sepä onkin ihan täysin osakkaista kiinni millaisen hallituksen valitsevat. Yleensä yhtiökokoukseen ei ole tulijoita, joten demokratia päätöksenteossa ei toteudu lainkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103419MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768