Mihin Ilkka Kanerva kuoli ja mikä on Pia Kauman kohtalo?

Anonyymi-ap

Kokoomuksen Kauma ja Kanerva olivat ETYJIssä päärooleissa ohjaamassa Ukrainan asioiden tiedottamista ja Euroopan toimia Ukrainan konfliktissa siitä alkaen, kun USA järjesti v. 2014 vallankaappauksella maahan nukkehallinnon, joka ryhtyi vainoamaan ja tappamaan maan venäläisväestöä sodan aikaansaamiseksi.

Pystyykö Kauma joka päivä vakuuttamaan USA:n uskollisuudellaan, ettei synny epäilyjä tämän alkavan hajoilla Kanervan tavoin roolistaan ETYJIssä Ukrainan sodan sytyttäjänä? Jo vähäinen pelkkä epäily, ettei kuuppa kestä, voisi olla kohtalokas.

Pikkulinnut Helsingistä lauloivat, että Kaumalle olisi käymässä kuten "Ikelle". Eli totuus ETYJin ratkaisevasta avusta USA:lle sodan sytyttämiseksi, näyttäisi tarvetta purkautua ulos. Jos pikkulintujen laulu pitää paikkansa, ei olisi kiva olla Kauma, kun pää ei kestäisikään USA:n ohjauksessa ETYJIssä tehtyjä asioita. Ei kestäisi tietoisuutta omasta roolista, missä yli 8 vuotta avusti ja lietsoi pientä sotaa ETYJIn kärkitiedottajana, ennen kuin vasta suuri sota saatiin syttymään.

Kauma tietänee paremmin kuin moni muu, kuinka valtaisa valikoima CIA:lla on aineita jotka tappavat ihmisen muutamassa kuukaudessa huomaamattomasti ja varmasti. Dimetyylielohopeakin varmaan jo ajasta kauas jälkeen jäänyt.

7

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kauman turvallisuuden kannalta olisi tärkeää, etteivät hänen tuttunsa jatkossa kertoisi eteenpäin asioista, joista tämä on avautunut helpottaakseen valtaisaa ahdistustaan. Ei ole hyvä jos CIA saa tietää, kuinka pahasti Kauman omat tekemiset vaivaavat tämän mieltä ja kuinka vaikeaa kaikkea tietoa on pitää sisällä.

    • Anonyymi

      Oliko vain naisiin päin kallellaan?

      • Anonyymi

        Kanerva siis.


    • Anonyymi

      Ottivat varmaan korona rokotteet ja lopun kaikki jo tietävätkin.

    • Anonyymi

      Ike sai geenipiikillä agressiivisen syövän johon kuoli nopeasti. Tiesi liikaa.

    • Anonyymi

      En tiedä. Mutta sen tiedän 100% varmuudella, ettei aloittajalla ole kaikki muumit laaksossa.

    • Anonyymi

      TAAS TÄMÄ sama salaliiittoteoria, jota aloittaja on tuputtanut aiemminkin....vähän mausteita mukaan..höh.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Koronapiikki?

      Näyttelijä, muusikko ja ohjaaja Jaakko Loukkola on kuollut. Hän menehtyi yllättäen maanantaina 5.6.2023.
      Salaliittoteoria
      240
      5402
    2. Venäjä räjäytti Nova Kakhovkan padon

      Osa Nova Kakhovkan padosta on tuhoutunut. Ukrainan mukaan Venäjän joukot räjäyttivät padon. "– Venäjän armeija on tehny
      Maailman menoa
      408
      2547
    3. Jotain hampaankolossa vieläkin?

      Joku hiertää, niinkö? Kaikkien näiden vuosien ja viestien jälkeen. Jännä juttu.
      Ikävä
      297
      1406
    4. Tässä ajassa sähköauto tulee bensa-autoa päästöttömäksi

      Traficom on julkistanut uuden laskurin, jolla voi vertailla autoilun päästöjä ja kustannuksia eri käyttövoimilla. Päästö
      Maailman menoa
      175
      1393
    5. Naista muistuttamaan leikattu mies halventaa Miss Suomi-kisatkin

      Itkeäkö 😭 vai nauraa? 😂 https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rimi-riutta-on-historian-ensimmainen-transsukupuolinen-mis
      Luterilaisuus
      112
      920
    6. Ehkä tosiaan niin

      että "meidän" rakkaustarina tuli tiensä päähän. Olipa vaan kiihkeä kokemus. Harmi kun et ehkä tiennyt tästä suhteesta yh
      Ikävä
      61
      818
    7. Lähden mun kanssa viikonlopuksi jonnekin?

      Vaikka Tampereelle. Ollaan yhdessä koko viikonloppu. Heinä-elokuussa? Minä maksan.
      Ikävä
      49
      746
    8. vastuuton kolmikko.

      Tarkastuslautakunta totesi yksimielisesti että puuhailu on ollut vastuutonta. Mummo voisi lopulta tehdä ainoan oikean ra
      Sysmä
      7
      696
    9. Mitä teitte tänään?

      Mitä palstalaiset teitte tänään? Oliko mitään tavallisesta poikkeavaa? Tapahtuiko jotain kivaa tai vaikka ikävää? Näitte
      Ikävä
      124
      694
    10. Oulaisten musiikkiviikot

      No nyt on esiintyjät musiikkiviikolla! Eipähän tarvi ostaa lippuja tuonne. Alkoi musiikkiviikkojen alasajo! Karmeeta....
      Oulainen
      12
      673
    Aihe