Nyt tulee pitkä sepustus, toivottavasti jaksatte lukea. Homman nimi on, että olen täysin uupunut miehen ”eksistentiaaliseen kriisiin” tai ikäkriisiin tms. mitä näitä nyt onkaan. Olemme noin 40-kymppisiä ja olleet yhdessä 15 vuotta. Meillä on kolme kouluikäistä lasta. Kaikki alkoi viime syksynä, jolloin huomasin miehessäni kireyttä ja kyselin tältä missä mennään. Ei saanut mitään sanottua silloin. Sitten minun ollessa työmatkalla laittoi viestiä, että häntä ahdistaa meidän parisuhde ym. Jaahas, vai niin. No onko jotain tapahtunut? No juu ja ei, hän oli työmatkalla jurripäissään suudellut eronnutta työkaveriaan, mutta kuulemma muuta ei tapahtunut. Ja tämän itse asiassa uskonkin, miehelläni on uskomattoman surkea pokerinaama. No voitte kuvitella, että tästä alkoi melkoinen härdelli. Tämä tuli minulle kuitenkin suurena shokkina. Toki olin itsekin havainnut, että kaikki asiat eivät varmasti ihan parhaimmalla tolalla ole, mutta en olettanut kylläkään mitään tällaista.
Taustaa sen verran, että mieheni maailma on jonkin verran järkkynyt tässä viime vuosina. Hänen toinen vanhempansa kuoli noin reilu kaksi vuotta sitten, ja on sittemmin myös aloittanut uuden työn noin puolitoista vuotta sitten. Ja täältä uudesta työstä siis tämä työkaveri, jolle oli sydäntään purkanut, ja jonka kanssa sitten päätyi suutelemaan. No niin, sitten sen jälkeen olemmekin veivanneet näitä asioita aina parisuhdeterapiaa myöten ja täytyy sanoa, että pikkuhiljaa alkaa minuakin vituttaa koko homma. Itse en ole muuta tehnyt kuin pitänyt pyörät pyörimässä, hoitanut arkea, lasten koulu- ja harrastusasiat (paitsi yhdessä harrastuksessa käyvät isän kanssa), tehnyt kahta työtä, harrastanut myös itse ym. Ei jotenkin ole ollut aikaa olla huolissaan aikuisen ihmisen tunteista. Ja lähinnä ottaa päähän, ettei ole saanut suutaan auki aiemmin! Ja siis en todellakaan ole mikään nalkuttava akka, vaan aina antanut hänen tehdä ratkaisujaan ja aina pelkästään tukenut niitä, vaikka en aina kaikesta olekaan ollut samaa mieltä. Koskaan en ole myöskään kieltänyt häneltä mitään, en edes pikkulapsiaikana. Joten koen ehkä tilanteen nyt aika epäreiluna. Tilanne on tällä hetkellä se, että mies kiukuttelee minulle koko ajan, mitään en voi sanoa, kun ottaa sen nyt jatkuvasti arvosteluna. Jos kysyn vaikka, että olithan muistanut tämän tms., saan tuhahtelua ym. kommentteja. Ja kun asia olisikin niin, että tosiaan pystyy muistamaan kaikki asiat tai laittamaan ne heti kalenteriin tms., mutta ei kyllä valitettavasti toimi niin.
Nyt sitten on avautunut jostain miljoonavuotta vanhasta jutusta (yli kymmenen vuotta sitten tapahtunut), jolloin siis minä päädyin suutelemaan yhtä exääni, mutta muuta silloin ei tapahtunut. Yritin kysellä sitten häneltä, etteikö osaa yhtään suhteuttaa sitä mitä silloin tapahtui siihen mitä nyt hänelle tapahtui? Eli että minäkin olisin nyt sitten haluamassa eroa sen tähden, että hän on suudellut toista? No ilmeisesti ei osaa. Eikä hän itse asiassa ole varma haluaako erota. Miettii nyt muuttoa pois, jos ottaisimme aikalisän suhteessa. No just joo, sanoin siihen, että sitten sitä mietitään itse asioita eikä mukaan oteta kolmansia osapuolia. Jos näin tapahtuu, se on sitten siinä minun osaltani. Nyt kysynkin sitten teiltä, että miten olette näistä ikäkriisin mukanaan tuomista parisuhdekriiseistä selvinneet? Kuka erosi ja kuka pystyi säilyttämään parisuhteensa? Oletteko katuneet jotain päätöstä matkan varrella?
Miehen ikäkriisi - päättyikö parisuhde?
10
524
Vastaukset
- Anonyymi
Laita hopeat jakoon.
- Anonyymi
Kyllähän kriiseja pitkään parisuhteeseen tulee ja kuuluu ja usein ne ovatkin niitä mittareita siitä, millainen parisuhde ylipäätään on. KIvaa ja mukavaa parisuhdetta ei ole olemassakaan, siis sellaista jossa kaikki olisi hyvin ja menisi hyvin. Kun tuo kiva loppuu, toiset eroavat ja toiset käyvät yhdessä läpi myös huonot ajat ja vahvistavat näin se parisuhdettaan että parisuhdetaitojaan. Tietenkin pohjimmaisena tulee olla halu olla yhdessä ja rakkaus toista kohtaan.
Meillä on yhteisten 45 vuoden aikana ollut isompia ja pienempiä vastoinkäymisiä ja erokin on ollut molemmilla mielessä mutta onneksi emme ole eronneet koska nyt elämme taas hyvinkin rakkauden täyteistä elämää ja yhdessä on todella mukavaa.
Kummallakin on ollut kipuilunsa ja jonkun sortin ihastumisia; ne ovat tulleet ja menneet. Kommunikointiongelmia on ollut myös mutta kun ymmärsimme, että esim. mies on vähäpuheisempi ja realistisempi ja osoittaa välittämisen teoillaan ja minä taas idealisti ja sanataituri (työssäni joudun paljon puhumaan, perustelemaan, opettamaan jne,) on itsestään selvää, että jossain keskusteluissa balanssi ei ole kohdallaan.
Seksissäkin meillä oli taukoa ja näillä ikävuosilla sen merkitys on vähentynyt huomattavasti mutta jos toinen tai molemmat haluaa, niin sitä on; ei ole lainkaan kynnyskysymys enää.
Olemme molemmat eläkkeellä mutta teemme töitä koska asiantuntemustamme tarvitaan ja halutaan, TYö on ollut miehelleni aina tärkeää, joskus liiänkin kanssa, samoin hän on kova urheilemaan ja tästä on minulla tullut sanomista. Nyt taas on kivaa, että hänellä on harrastukset säilyneet ja kunto on hyvä ja mieli virkeä.
Eli, mielestäni ei missään nimessä kannata luovuttaa mutta ensisijainen katse vastoinkäymisissä on aina itseen päin; miten minä voisin muuttua tai tehdä asioita toisin. Omasta hyvinvoinnista huolehtii jokainen itse ja onnellisuus on jokaisen itsen vastuulla.
Paussi parisuhteessa ei ole lainkaan huono idea, mekin asuimme lähes kaksi vuotta jossain vaiheessa omillamme ja "seurustelimme", joka toi taas uutta piristystä suhteeseen ja näimme uusin silmin toisemme. Tuolloin tosin lapset olivat jo maailmalla ja meidän oli helppoa kokeilla erilaisia versioita parisuhteestamme- Anonyymi
Kiitos hyvästä kommentista.
Yritetään jaksaa kärvistellä sitten vielä. Itsekään en ole eron kannalla, sillä mitään vakavia ongelmia ei ole eikä meillä ole repiviä riitojakaan, jotka esim. vaikuttaisivat lasten hyvinvointiin. Välillä vaan tuntuu, että itse pyrkii ainoastaan muuttamaan omia toimintatapojaan, mutta toinen ei ole aidosti kiinnostunut itsetutkiskelusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos hyvästä kommentista.
Yritetään jaksaa kärvistellä sitten vielä. Itsekään en ole eron kannalla, sillä mitään vakavia ongelmia ei ole eikä meillä ole repiviä riitojakaan, jotka esim. vaikuttaisivat lasten hyvinvointiin. Välillä vaan tuntuu, että itse pyrkii ainoastaan muuttamaan omia toimintatapojaan, mutta toinen ei ole aidosti kiinnostunut itsetutkiskelusta.Hyvän neuvon sait, mutta entä se mies? Taas puhuit vain itsestäsi. Miestä ei kiinnosta edes keskustella. Kaikesta päätellen on ihastunut työtoveriinsa aika lailla, onhan vastassa eronnut rouva. Tiedätkö, tunnetko sitä eronnutta rouvaa?
Mies käy nyt "painia" koti, vaimo, lapset ja suku sekä ystävät ja köyden toisessa päässä lirkuttelee eronnut rouva.
En edes itse uskoisi, että "suudelmaa pahempaa ei tapahtunut", jos ei kerran suostu edes puhumaan.
Ikävä sanoa, mutta olen näitä nähnyt ihan liikaakin. Lopputulos on aina sama: ero ja lapset kulkee kahta kotia. Eikä se ruoho sitten ollutkaan parempaa aidan toisella puolella. Valitettavan harva huomaa sen liian myöhään - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvän neuvon sait, mutta entä se mies? Taas puhuit vain itsestäsi. Miestä ei kiinnosta edes keskustella. Kaikesta päätellen on ihastunut työtoveriinsa aika lailla, onhan vastassa eronnut rouva. Tiedätkö, tunnetko sitä eronnutta rouvaa?
Mies käy nyt "painia" koti, vaimo, lapset ja suku sekä ystävät ja köyden toisessa päässä lirkuttelee eronnut rouva.
En edes itse uskoisi, että "suudelmaa pahempaa ei tapahtunut", jos ei kerran suostu edes puhumaan.
Ikävä sanoa, mutta olen näitä nähnyt ihan liikaakin. Lopputulos on aina sama: ero ja lapset kulkee kahta kotia. Eikä se ruoho sitten ollutkaan parempaa aidan toisella puolella. Valitettavan harva huomaa sen liian myöhäänNiin, siis mies ei ole koskaan ollut kovinkaan hyvä puhumaan mistään. Heillä kotona ei arvostettu ko. taitoa. Tunnen eronneen rouvan, on meille tuttu monen vuoden takaa, joskus oltu jopa isommalla usean ihmisen reissulla yhtäaikaa. Itse kuvittelen, että tämä eronnut rouva on itsekin ollut myllerrystilassa (miehensä lähti toisen matkaan), ja on hetken epätoivossa, ja tosiaan "tilaisuus tekee varkaan" tyyppisesti tilanteessa hönöpäissään tehnyt virhearvion. Olen muutaman kerran pistotarkastuksenomaisesti tutkinut miehen puhelimen (hän itse ehdotti), kun on vannonut, ettei yhteyttä pidetä. Enkä ole löytänyt mitään raskauttavaa.
Mies ei ns. kieltäydy puhumasta, mutta ei oikeastaan osaa sanoa muuta kuin "En tiedä.", joten tuosta on aika vaikea päästä juurisyihin kiinni. Itse aion pitää tästä parisuhteesta kynsin ja hampain kiinni. Mutta vain niin kauan, kun itse voin edelleen edes jotenkin hyvin. Ihan niide lasten takia. Yllättävästi tutkimusten mukaan lapset ovat kiittäneet ja arvostaneet ehjää kotia ilman ristiriitoja, vaikka jotain välien viilenemistä olisikin tapahtunut.
- Anonyymi
Otan osaa, kuulostaa joiltain osin todella tutulta. Tuollainen toisen eksistentiaalinen kipuilu on pidemmän päälle hyvin kuluttavaa myös sille toiselle osapuolelle.
Minun eksäni alkoi kipuilla jo kun 30 lähestyi. Elämä oli hänestä liian urautunutta, ja pelkkää töihin ja kotiin elämää. Vaan keskusteluyrityksistä huolimatta hän ei sitten kuitenkaan kyennyt ilmaisemaan mitä hän siihen haluaisi. Minulle ei missään vaiheessa selvinnyt, että mitä hän olisi kaivannut, vaikka sitä katselin sitä kipuilua 5 kokonaista vuotta. Mikään mitä mä ehdotin ei kelvannut ja mikään ei sittne kuitenkaan häntä kiinnostanut, Sitten vielä kävi niin, että hän menetti toisen vanhmepansa tapaturmaisesti ja se oli viimeinen tikki. Suru on normaalia, mutta kun hän ei päässyt siitä lainkaan eteenpäin. Vuoden päästä kuolemasta, hän oli vielä ihan samassa pisteessä, eikä se oikei muuttunut mihinkään kahden vuoden kohdallakaan. Hänellä tuo kriiseily johti alkohlinkäytön aika rajuunkin lisääntymiseen. Juomalla pääsi yli tylsyydestä ja juomalla pääsi yli surusta, ainakin pari päivää.
Kuten kävi tekstistä ilmi, niin kyseessä on eksä. Suhde kaatui lopulta juuri tuohon, että hän ei päässyt lainkaan eteenpäin siitä kipuilustaan, eikä yhtään ainoaa sellaista asiaa löytynyt, jonka hän olisi tahtonut muuttaa. Eikä hän myöskään suostunut menemään hakemaan apua niihin ongelmiinsa. Minä en vaan lopulta jaksanut enää enempää. Olin itsekin ihan loppu, kun olin henkisesti kannatellut toista sen viisi vuotta.- Anonyymi
Ai niin, unohdin ottaa kanta tuohon aikalisään. Tuossa suhteessa josta puhuin, se olin minä, joka halusin aikalisän. No siis rehellisesti, minä halusin erota, en aikalisää. Se, että sanoin haluavani etäisyyttä ja aikalisää, oli vaan jotenkin helpompi tapa käsitellä sitä. En mä itsekään tajunnut siinä valehtelevani, vaan sen asian lopullinen tajuaminen vaati sen, että olin ollut hetken itsekseni ja saanut sitä etäisyyttä. Sitten se kirkastui, että en todellakaan halua enää mennä takaisin siihen suhteeseen. Mun olotilani olin niin yö ja päivä verrattuna siihen mitä se oli siinä suhteessa loppupuolella ollut. Vaikka eroaminen oli rankkaa ja kipeää, niin mun oli niin paljon parempi olla. Kliseisesti sanoen, kuin olisi herännyt henkiin. Ei sitä ollut edes tajunnut miten huonosti oli voinut, ennen kun pääsi siitä tilanteesta irti.
Jos siis tuohon "aikalisään" päädytte, niin kannattaa ihan varautua eroon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai niin, unohdin ottaa kanta tuohon aikalisään. Tuossa suhteessa josta puhuin, se olin minä, joka halusin aikalisän. No siis rehellisesti, minä halusin erota, en aikalisää. Se, että sanoin haluavani etäisyyttä ja aikalisää, oli vaan jotenkin helpompi tapa käsitellä sitä. En mä itsekään tajunnut siinä valehtelevani, vaan sen asian lopullinen tajuaminen vaati sen, että olin ollut hetken itsekseni ja saanut sitä etäisyyttä. Sitten se kirkastui, että en todellakaan halua enää mennä takaisin siihen suhteeseen. Mun olotilani olin niin yö ja päivä verrattuna siihen mitä se oli siinä suhteessa loppupuolella ollut. Vaikka eroaminen oli rankkaa ja kipeää, niin mun oli niin paljon parempi olla. Kliseisesti sanoen, kuin olisi herännyt henkiin. Ei sitä ollut edes tajunnut miten huonosti oli voinut, ennen kun pääsi siitä tilanteesta irti.
Jos siis tuohon "aikalisään" päädytte, niin kannattaa ihan varautua eroon.Nyt sanon, että HYVÄ! Teit oikein, jatkat elämääsi lasten kanssa vapaampana, koska se kireys, stressi näkyy aina lapsille. Se ilmapiiri ei ole hyvä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai niin, unohdin ottaa kanta tuohon aikalisään. Tuossa suhteessa josta puhuin, se olin minä, joka halusin aikalisän. No siis rehellisesti, minä halusin erota, en aikalisää. Se, että sanoin haluavani etäisyyttä ja aikalisää, oli vaan jotenkin helpompi tapa käsitellä sitä. En mä itsekään tajunnut siinä valehtelevani, vaan sen asian lopullinen tajuaminen vaati sen, että olin ollut hetken itsekseni ja saanut sitä etäisyyttä. Sitten se kirkastui, että en todellakaan halua enää mennä takaisin siihen suhteeseen. Mun olotilani olin niin yö ja päivä verrattuna siihen mitä se oli siinä suhteessa loppupuolella ollut. Vaikka eroaminen oli rankkaa ja kipeää, niin mun oli niin paljon parempi olla. Kliseisesti sanoen, kuin olisi herännyt henkiin. Ei sitä ollut edes tajunnut miten huonosti oli voinut, ennen kun pääsi siitä tilanteesta irti.
Jos siis tuohon "aikalisään" päädytte, niin kannattaa ihan varautua eroon.Niin, siis loputtomasti en minäkään ole valmis miehen tempoilua katselemaan. Nyt tässä on verrattain lyhyt aika vasta mennyt tätä ihmettelyä ja kriiseilyä. Itse pidän mielenterveydestäni edellee huolta harrastamalla ja ystävien kanssa tilannetta pohtien. Miehellä on vain pari ns. sydänystävää, joille on yrittänyt puhua, mutta joiden kiinnostus syvällisempään keskusteluun on kuulemma melko nihkeä. Tai sitten eivät hekään osaa sitä hommaa. Ei taida ihan helppoa olla mieskään.
Joku aikalisä voisi kyllä olla hyvä. Voisi yllättävästi antaa perspektiiviä asioihin, ihan molemmille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901260
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511056En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse63797Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14750Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290706- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?39661- 60648
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634