Minä kyllä luen aina. Viimeksi Kari Hotakaisem ” Opetuslapsen”. Aika järkyttävää luettavaa, miten suurta pimeyttä ja väkivaltaisuutta voi ihmismielestä räjähtää esiin.Jäi paha maku.
Lukeeko kukaan kesällä?
Anonyymi-ap
52
770
Vastaukset
- Anonyymi
Tottamooses kesälläkin luetaan !
Vahva lukusuositus Sixten Korkmanin uusimmalle kirjalle
"Talous ja humanismi".
Talouden ymmärtämiseksi tarvitaan kulttuuritietoisuutta ja humanismia.
https://agricolaverkko.fi/review/talouden-taustavirroista-jarjella-ja-sydamella/
Tavallinen ihminen ei tipu kärryiltä, Korkman kirjoittaa niin hyvin,
selkeästi ja ymmärrettävästi. Kirja on mielenkiintoinen ja laajasti yleissivistävä.
Kevyt "kesätietokirja". - Anonyymi
Hotakaisessa ja Tervossa on minun suhteeni yksi yhteinen piirre:
kuuntelen heidän nokkelia juttujaan mielellään, mutta kirjoitettu teksti ei
vedä samalla tavalla.
Viimeisen Hotakaisen kirjan kehuttiin olevan parasta Hotakaista ja
ajankohtaista, mutta en tullut lainanneeksi sitä, koska edellisetkin jäivät kesken
ja sitä tapahtuu harvoin.
Minulla ei ole ilmeisesti tarpeeksi kykyä sisäistää Hotakaisen tekstiä
tai varsinkin tyyliä.
Sain käsityksen, että viimeinen kirja on aika synkkä ja väkivaltainenkin.
niinkuin kerroit.
Lueskelen parhaillaan kirjaa vuodelta 1986, Veijo Meren esseitä
"Julma prinsessa ja kosijat", en ole päässyt Veijo Mereenkään oikein
sisälle. Hänkin on ilmaisussaan lakoninen ja pelkistetty kuten Hotakainen.
Yritän avata sitä lakonisuuden mysteerioita, ettei hyvät kirjat menisi
sivu suun. Ehkä sitten avautuisi Hotakainenkin. . .- Anonyymi
Tae o on paska kirjoittelija. Ostinmkeraan sen kieli oli niin töks töks omituista ilmaisua että heitin roskiin junassa. En muista edes nimeä joku,pokkari ale oli.
Minulla on hyllyssä mokat tunnettua kirjaa kuten Sofian valinta ja muut valheet sodasta. Fiktio ja haluaa ym ym hyvin Hollywoodin kultakaivos. Titanic oli muuta mitä kerrottu laivakinnoli olympia.
- Anonyymi
Missä kaikki lukijat "luuraavat" ?
Tutkiskelen ja luen Ville Hännisen kirjaa "Kirjan kasvot" - sata vuotta
suomalaisia kirjankansia.
https://kirjat.finlit.fi/sivu/tuote/kirjan-kasvot/1963116
Minua on aina kiinnostanut kuvataide, niin ollen myös kirjojen ulkoasu ja suunnittelijat.
"Kirjan henki tiivistyy usein kirjan kanteen".
Kirjassa esitellään vuodesta 1917 alkaen lähes tähän päivään asti
yli 300 kirjankantta pienin mielenkiintoisin tarinoin ajasta,
jolloin kirja on ilmestynyt, ihmisistä kirjan kansien takana ja
tietenkin kaiken perusta on kirjailija.
Oikein kivan kiinnostava, ulko- ja painoasultaan laadukas kirja
- luonnollisestikin.- Anonyymi
Ehkä kirja kirjana onkin monille juuri se "rakkain" kirjan muoto ?
Ville Hänninen luonnehtii kirjaa kuvaavasti näin:
”Kirja on kokonaistaideteos, se kertoo itsestään koko olemuksellaan: paperillaan, koollaan, kirjaintyypeillään, värimaailmallaan, päänauhallaan, esilehdillään, kansikuvallaan.”
Luetaan toki :)
Olen juuri lukenut loppuun "Tuuli tietää nimeni", Isabel Allenden uutuusromaani, julkaistu vasta pari viikkoa sitten.
Hyvin ajakohtaisia asioita käsittelevä romaani joka lähtee liikkeelle Wienin kristalliyöstä 1938-Saksassa ja El Mozote-massamurhasta El Salvadorissa 1981 ja kahden pakolaisen tarinasta ja miten he kohtaavat USA:ssa.
Kannattaa lukea jo aiheensakin puolesta: pakolaisuus, sodan traumat, kotoutuminen ja yhteiskuntaan integroituminen.
Olen puolivälissä dekkaria nimeltään "Hiidenjumi", kirjoittaja on hyvä ystäväni ruotsinsuomalainen, Suomessa esikoisdekkaristaan palkittu Milka Hakkarainen. Kevyellä kädellä kirjoitettua, vauhdikasta kerrontaa pahuuden voimista ja kadonneista tytöistä, mukana sidoksena me too-skandaalia.
Suosittelen iltalukemisiksi, jos ei ole taipuvainen näkemään painajaisia. Cozy crimeksi minä luokittelisin vaikka pahan voimia ja verisiä veitsiä tulee esiin lähes jokaisessa kirjan lyhyistä luvuista.- Anonyymi
Luotko tuon uuden Alkenden kirjan Alkukielellä vai ruotsiksi vai suomeksi?
Miten verinen veitsi voi olla kevyttä kesälukemista? - Anonyymi
Luin äskettäin kirjan kahden ihmisen kohtaamisesta, pakolaisen ja suomalaisen
pakolaiskeskuksen avustajan. Pakolaisen tarina vankilassa virumisesta kauheissa
oloissa (ennen pakoon pääsyä) oli niin rankkaa, että jouduin hyppimään vähän yli.
Toisen ihmisen kärsimyksistä on vaikea lukea, kun on itsekin kokenut
ahdistavia asioita.
Se ei ollut kirjallisesti kovin tasokas kirja tavallaan, mutta avartava silti,
mikään ei ole sellaista mitä luulee, jos ei tiedä muuta kuin mediassa kerrotut
päällimmäiset uutiset.
Minulle ei kirja ollut ihan uutta, olen jonkun verran lukenut olosuhteista
maissa, joista ihmisiä on paennut henkensä pelastaakseen.
Isabel Allenden kirjan luin englanniksi "The Wind Knows My Name". En tiedä onki sitä edes käännetty vielä suomeksi tai ruotsiksi.
Jos verinen veitsi dekkarissa tai tv-sarjassa tuntuu liian raalta illan viihteeksi, niin silloin on parempia keskittyä hyvänmielen kirjallsuuteen ja perhekeskeisiin tv-ohjelmiin. Jokaisella on oma makunsa ja oma jännityksen ja raadollisuuden sietokykynsä. Minulla se on korkea mitä tulee viihteeseen ja kirjallisuuteen, mutta kun on kysymys tosielämästä niin maailman pahuus jää asumaan verkkokalvoilleni ja aivojeni poimuihin.- Anonyymi
Järkyttävää antaa pahuuden asua omassa päässään ja silmissään. Haet vapasehtoisedti sitä raakuutta viihteestä ja kirjoista, kuvottavaa!!!!
Anonyymi kirjoitti:
Järkyttävää antaa pahuuden asua omassa päässään ja silmissään. Haet vapasehtoisedti sitä raakuutta viihteestä ja kirjoista, kuvottavaa!!!!
Osaan toki erottaa faktan fiktiosta, eli viihteessä pahuus lokeroituu eri tasolle ja on vain satua, tarinaa, ja sen olemassaoloa ei saa eikä pidä kieltää hautaamalla päätään santaan. Vähän samalla tavalla kuin painostavat unet, joissa psyykemme käsittelee vaikeita asioita ja muokkaa niitä muotoon jota pystymme käsittelemään ilman että mielenterveytemme järkkyy. Minä en näe siinä mitään kuvottavaa. Pahuus on läsnä elässämme, jollain tasolla, vaikka kuinka sulkisimme korvamme, silmämme ja mielemme siltä.
Nyt oikeassa elämässä tapahtuneet pahuudet, kuten El Mozoten kansanmurha, missä El Salvadorin armeijan yksikkö murhasi, raiskasi ja teloitti raasti 800 maalaista ja pikkukylän asukasta, miestä, naista ja kaikki pikkulapset mukaan luettuna, syytettynä sissien tukemisesta (tämä evankelinen pikkukylä oli täysin syytön: kaikki tiesivät että El Mozote oli neutraali, on esimerkki pahuudesta joka jää asumaan ihmismieleen pitkäksi aikaa. Eikä se ole vapaaehtoista pahuuden etsimistä tai muistelua. Kaikki eivät vain pysty ummistamaan silmiä pahuudelta kun se tulee eteemme tv-ruudusta tai muualta mediasta.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Osaan toki erottaa faktan fiktiosta, eli viihteessä pahuus lokeroituu eri tasolle ja on vain satua, tarinaa, ja sen olemassaoloa ei saa eikä pidä kieltää hautaamalla päätään santaan. Vähän samalla tavalla kuin painostavat unet, joissa psyykemme käsittelee vaikeita asioita ja muokkaa niitä muotoon jota pystymme käsittelemään ilman että mielenterveytemme järkkyy. Minä en näe siinä mitään kuvottavaa. Pahuus on läsnä elässämme, jollain tasolla, vaikka kuinka sulkisimme korvamme, silmämme ja mielemme siltä.
Nyt oikeassa elämässä tapahtuneet pahuudet, kuten El Mozoten kansanmurha, missä El Salvadorin armeijan yksikkö murhasi, raiskasi ja teloitti raasti 800 maalaista ja pikkukylän asukasta, miestä, naista ja kaikki pikkulapset mukaan luettuna, syytettynä sissien tukemisesta (tämä evankelinen pikkukylä oli täysin syytön: kaikki tiesivät että El Mozote oli neutraali, on esimerkki pahuudesta joka jää asumaan ihmismieleen pitkäksi aikaa. Eikä se ole vapaaehtoista pahuuden etsimistä tai muistelua. Kaikki eivät vain pysty ummistamaan silmiä pahuudelta kun se tulee eteemme tv-ruudusta tai muualta mediasta.Siinä sitä taas hurskastellaan ja kyökkifilosofialla seliselitetään.
Kyllä suurin osa ihmisistä ottaa osaa ihmisten hätään ja tuntee myötätuntoa kärsiviä kohtaan. Ei niiltä suljeta silmiä, vaikka sitä ei kailoteta palstoilla.
Tietysti normaali aikuinen erottaa faktan ja fiktion, mutta harvalla on tarve ruokkia mieltään väkivaltaisella ja kauhufiktiolla tyyliin veriset veitset. - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Osaan toki erottaa faktan fiktiosta, eli viihteessä pahuus lokeroituu eri tasolle ja on vain satua, tarinaa, ja sen olemassaoloa ei saa eikä pidä kieltää hautaamalla päätään santaan. Vähän samalla tavalla kuin painostavat unet, joissa psyykemme käsittelee vaikeita asioita ja muokkaa niitä muotoon jota pystymme käsittelemään ilman että mielenterveytemme järkkyy. Minä en näe siinä mitään kuvottavaa. Pahuus on läsnä elässämme, jollain tasolla, vaikka kuinka sulkisimme korvamme, silmämme ja mielemme siltä.
Nyt oikeassa elämässä tapahtuneet pahuudet, kuten El Mozoten kansanmurha, missä El Salvadorin armeijan yksikkö murhasi, raiskasi ja teloitti raasti 800 maalaista ja pikkukylän asukasta, miestä, naista ja kaikki pikkulapset mukaan luettuna, syytettynä sissien tukemisesta (tämä evankelinen pikkukylä oli täysin syytön: kaikki tiesivät että El Mozote oli neutraali, on esimerkki pahuudesta joka jää asumaan ihmismieleen pitkäksi aikaa. Eikä se ole vapaaehtoista pahuuden etsimistä tai muistelua. Kaikki eivät vain pysty ummistamaan silmiä pahuudelta kun se tulee eteemme tv-ruudusta tai muualta mediasta.Kukaan ei ole hautaamassa päätään santaan tosielämän kauheilta ja rumilta tapahtumilta. Mutta miksi jotkut niitä vielä kirjoista lukee ja töllöstä katsoo, jopa vanhukset? Lapsia ja nuoria koetetaan suojella väkivaltaisuuksien katsomiselta, se on aivan oikein. Ei niistä mieli ylenny, vaikka kuinka tietää ne ” saduksi”. Miksi jotkut haluaa sitä saastaa päästää sisälleen?
- Anonyymi
"Viihde" on usein väkivaltaa nykyään. Esim. TV-sarjat.
Tänään hain kirjastoautolta 10 kirjaa sattumanvaraisia, mitenkään valikoimatta, koska onhan sitä tutustuttava "kaikenmaailman" kirjoittajiin.
Eniten minua häiritsee, kun kirjailija sekoittaa nimet, kun ei muista ketä tarkoitti.
Nyt tuli kylläkin uusi ongelma, koska kuvattu tapahtuma oli kuitenkin suomesta, jossa rekipelillä oltiin liikkeellä, mutta naapuri tarjosi auraa hevosen eteen, koska oli niin kamala lumipyry.
Minulle ei todellakaan selviä, miten aura liitetään talvikelillä hevosen eteen, joka vetää rekeä?- Anonyymi
Rikos- ja väkivalta on ottanut tilan ainakin TV-viihteestä.
Kaipaisin televisioon draamaa, jollaisia ovat ovat olleet esim.
Forsytein taru ja Downton Abbey.
Onko mitään sellaista uudemman ajan kirjallisuudessa ?- Anonyymi
Enää ei taideta kirjoittaa ainakaan kotimaista sukutarinaa.
Viimeinen muistamani sukutarina oli Eeva Joenpellon kirjasarja,
joka oli tasoltaan erinomaista.
Voi niitä silti olla, vaikka minä en muista .....
En kesälläkään kirjoja hylkää, mutta huomattavasti vähemmän käytän lukemiseen aikaa, yöpöpydällä jokin kirja sentään koko ajan on. Hotakaisen Opetuslapsen olen lukenut, ja minuakin järkytti ja tympäisi se väkivallan kylmä yksityiskohtainen suunnittelu ja toteutus. Tytöllä ei tuntunut olevan edes uskottavaa motiivia kostoon, vaikka eihän väkivalta saisi olla ratkaisu mihinkään. Hotakainen on kuitenkin erittäin hyvä kirjoittaja, mutta ainakaan tässä kirjassa ei säästä lukijoidensa tunteita eikä kaunistele asioita.
Minulla ei ole erityistä kesälukemista, luonto- ja matkaoppaita ja kasvikirjoja lukuunottamatta. Jännitys-, rikos- ja kauhukirjallisuus ei oikein pure, ei scifi , fantasia sentään jossain määrin.Rakkautta, seikkailua ja romantiikkaa saa kyllä mielellään olla vaikka kaikissa kirjoissa, jos se tyyliin ja juoneen sopii. :) Hyviä, varsinkin naisten kirjoittamia dekkareita luen välillä.
Luin artikkelin lukuhäpeästä, jota jotkut voivat tuntea silloin, kun aika tai mielenkiinto ei riitä "oikeanlaisten" kirjojen lukemiseen, ehkä vain rakkausviihde tai toimintajännärit uppoavat, kriitikoiden ylistämät uutuudet ja kirjapalkinnot menevät ohi. Oodissa on toiminut Lukuhäpeä-lukupiirikin, jossa tästä turhasta häpeäntunteesta rohkaistaan irti.
Viimeksi luin Tuula-liina Variksen kirjan "Sattunut syntymään". Variksen kirjoista pidän, hänen rauhallinen ja ymmärtäväinen asenteensa entistä puolisoaan Pentti Saarikoskea kohtaan antoi jo ymmärtää Tuula-Liinan avaran mielenlaadun. Hän on useita vuosia minua vanhempi, mutta kuitenkin yhtymäkohtia 60-lukuun on, sen ajan henkiseen ja aineelliseenkin murrokseen. Tämä mainittu kirja on Variksen omakohtainen romaani naiseksi ja taiteilijaksi kasvamisesta jatkosodan aikana synyneenä Essin kaksossiskona Assina. Tragedioita ovat vanhempien varhaiset kuolemat ja etenkin äidin kova asenne tyttöjään kohtaan. Lapsia ei saanut kehua eikä kannustaa, etteivät ylpistyisi, kaikki omat haaveet lytättiin. Assi kuitenkin selviää, löytää oman tiensä. Moni sodan jälkeenkin syntynyt tyttö on kokenut samaa, mutta on paljon myös meitä paremmin ymmärrettyjä tyttöjä, joita on kohdeltu tasa-arvoisina poikien kanssa ja kannustettu koulunkäynnissä ja harrastuksissa. Olen aina osannut olla kiitollinen omille vanhemmilleni näistä elämäneväistä, tie on siinä mielessä ollut helpompi. Toki olen omat virheeni ja kompurointini tehnyt ja saanut tehdä, niistähän voi vaikka oppia.Minäkin luin (joskus keväällä) tuon Tuulaliina Variksen kirjan "Sattunut syntymään". Olen aina pitänyt hänen kirjoistaan, niin tästäkin. Samaan kiinnitin minäkin huomioni: kauniisti ja ymmärtävästi käsitteli kirjassa entistä puolisoaan, Pentti Saarikoskea - jolle eivät omat lapsetkaan juuri armoa antaneet..))
Hyvin tuosta ajankuvasta voi itseään ja omaa lapsuuttaan peilata, vaikka se erilainen olikin.
"Vaikea, mutta ymmärretty lapsuus", minulla..)) Kuulemma sekin antaa riittävän hyvät eväät elämälle ja ymmärryksen kasvaessa selviää vuosi vuodelta paremmin. Näin sanovat.
En muista kerroinko täällä jo Trevor Noahin kirjasta Laiton lapsi. Ehdottomasti paras lukuelämys tämän kevään kirjoista. Kertoi Noahin omasta lapsuudesta ja nuoruudesta Etelä-Afrikassa ja kasvusta tunnetuksi koomikoksi ja näyttelijäksi. Noah kirjoittaa rankoista aiheista kevyesti, lukijaa säästäen...
Pauliina Vanhatalo on näistä nuorista kirjailijoista sellainen, jolta olen lukenut paljon. Keskivaikea vuosi, oman masennuskauden kuvaus, ja nyt tämä: Toinen elämä.
Sopii mielestäni näinkin vanhan lukemiseksi, jos yleensä tykkää kasvu- ja selviytymistarinoista. Tunne-elämän kriisejähän tuntevalle ihmiselle pakkaa tulla tämän tästä..))
Kun kävin lapsuudenkodissani huomasin, että siellä(kin) minulla on paljon kirjoja, sellaisia, joita voi lukea toiseenkin kertaan. Matkalukemiseksi otin Kari Suomalaisen "Ihmisen ääni" - Maarit Niiniluodon haastatteluista koottu kirja, joka hyvin valottaa Kari Suomalaisen persoonaa ja hänen omintakeista, konstailematonta ajatteluaan.
Kirjapiirissä meillä oli viimeksi käsittelyssä Johanna Elomaan kirja Prinsessan pako. Kertoi siis paljon julkisuuttakin saaneen Dubain prinsessa Latifan pakoyrityksestä, jossa suomalainen Tiina Jauhiainen oli osallisena. Kultaiseen häkkiinsä Latifa joutui palaamaan, enkä ainakaan itse ole nähnyt uutisia hänestä sen jälkeen.
Vino pino kesälukemista odottaa hiljaista hetkeä: Jarkko Tontti, Antti Tuuri, Sara Osman, Abdulrazak Gurnah...Onneksi laina-aika on pidenntty kesäksi ja voihan lainoja uusiakin.
Laiskat lukevat, sanoi toinen kirjoittaja...)) En nyt niinkään sanoisi: tänäänkin kipitetty kaupalle, 4 km, kasteltu kasvit, laitettu ruokaa ja mitä vielä ehtiikään. Lukeminen edustaa minulle lepoa ja vapaa-aikaa, jonka katson ansainneeni...
Minä luen dekkareita ja murhamysteereitä, mutta suosin myös naisdekkaristeja. Kauhua ja dystopioita inhoan, mutta hyvä juoni, hyvä tarina vie mukanaan.
Luin juuri tästä uudesta suomalaisesta dekkarikirjailijasta, Nilla Kjellsdotter, joka kirjoittaa ruotsiksi. Taidanpa laittaa nimen korvan taakse.
Olen nyt mukana myös Suomi-instituutin kirjaston etälukupiirissä ja ensimmäinen kirja jonka luemme on Lumikeron "Tätä en vielä kertonut", jonka luen sitten kun ensimmäinen tapaaminen zoomilla on lähempänä elokuussa.
Nyt alkukesästä on vielä paljon tekemistä pihalla ja kasvimaalla, ja lukeminen jää kyllä vain iltalukemiseksi.- Anonyymi
En lue enää dekkareita. Katson muutaman amerikkalaisen murhan viikossa
paljon parempia koska nimet ja psykologiset taustat kerrotaan ja osoitteet
alf rehn on kummajainen joka pakeni Kööpenhaminaan professoriksi
Joten hän uskaltaa lohkaista sfp = rkp
https://pbs.twimg.com/media/Fy2oIhkXwAADEJ3?format=jpg&name=medium - Anonyymi
Laiskat lukevat, kun eivät viitsi ulkotöitä hakea ja tehdä.
Kesätyö on terapiaakin.- Anonyymi
Ainakin nuo paloma ja ramona sanoo lukevansa vain iltasella. Mutta millonkas se paloma kirjottaa niitä kirjoja, yölläkö?
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin nuo paloma ja ramona sanoo lukevansa vain iltasella. Mutta millonkas se paloma kirjottaa niitä kirjoja, yölläkö?
Kirjoitan yleensä aikaisin aamulla, olen aamuvirkku. Nyt juuri olen kirjoitustauolla, koska uusin kirjani on valmis ja olen lähettänyt sen oikolukuun ja editointiin. Teemme ulkotöitä yhdessä mieheni kanssa sitten aamupäivästä, ennen lounasta/brunssia. Keväällä ja kevätkesällä en kirjoita läheskään yhtä paljon kuin talvella, mutta ideoita pukkaa pyörimään aivoissa seuraavaan kirjaan, vaikka edellinenkään ei ole vielä tullut painosta.
- Anonyymi
Kaikki eivät asu böndellä. Mitä ulkotöitä suosittelet kaupungissa kerrostalossa asuville ?
- Anonyymi
Entä jos ei katso tarvitsevansa terapiaa tai pitää kirjoja itselleen parempana
terapiana ? - Anonyymi
Mikä sinä olet sanomaan kuka on laiska ?
- Anonyymi
"Laiskuus" on luovuutta. Se hauduttaa ideoita ja aikaansaa innovaatioita.
- Anonyymi
Laiskuutta ei ole. Laiskaksi nimittäminen voi johtua myös nimittelijän tärkeilyn
halusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laiskuutta ei ole. Laiskaksi nimittäminen voi johtua myös nimittelijän tärkeilyn
halusta.Juurikin noin. Jos vielä itse hoitaa huushollinsa, se jo vaatii ahkeruutta ja jaksamista vanhoilta. Saati että hoitaa vielä omakotitaloa ja sen pihaa , ehtii vielä kirjojakin kirjoitella. Hattua nostan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki eivät asu böndellä. Mitä ulkotöitä suosittelet kaupungissa kerrostalossa asuville ?
Kaupungeissa ja muossa taajamissa on ok ja rivitaloja pihoineen. Kerrostalon asukas voi omistaa mökin tai vuokrata viljelypalstan tai vaikka hakea kesärengin tai piian paikkaa maalla asuvan avuksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupungeissa ja muossa taajamissa on ok ja rivitaloja pihoineen. Kerrostalon asukas voi omistaa mökin tai vuokrata viljelypalstan tai vaikka hakea kesärengin tai piian paikkaa maalla asuvan avuksi.
Mietitkö sinä ollenkaan mitä kirjoitat?
- Anonyymi
Piiiiiitkä juttu viime vuoden lainatuimmista kirjoista.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009668200.html- Anonyymi
Ahkerat lukijat ovat varmaankin useimmat näistä kirjoista lukeneet,
mutta vähemmän lukeville on lukuvinkkejä.
Kotimaisen kaunokirjallisuuden kategoriassa lainatuin oli Enni Mustosen (oikealta nimeltään Kirsti Manninen) Tekijä.
Romaani on kymmenosaisen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan loppuhuipennus.
Oletko lukenut ? Piditkö ? Mistä sarja kertoo ? - Anonyymi
Men pöljä halla.ahonaäänestäjä jonnekin muualle sekoilemaan.
- Anonyymi
Herätys! Nyt on ollut sadepäiviä, kai te jotain olette lukeneet?
Minulla on meneillään Eve Hietamiehen kirja Palavaa lunta. Se on rankka kertomus Riikka Tuomen jo lapsena alkaneesta päihdeaddiktiosta, joka vei hänet ihan pohjalle huumeiden käyttäjäksi. Hän on ollut nyt kuivilla monta vuotta ja auttaa naisia joilla on jokin addiktiosairaus. Se voi liittyä ruokaan, päihteisiin, seksiin, peleihin. - Anonyymi
Kirjailija Miki Liukkonen on kuollut
https://www.is.fi/viihde/art-2000009699493.html - Anonyymi
Voi sentään, niin nuori. Herää ajatuksia, kun hän otti eron Behm'stä niin raskaasti.
Rauha hänen sielulleen. - Anonyymi
Uutuuskirja paljastaa salaisuuksia edesmenneestä kulttuurin
monitoimivaikuttajasta Jörn Donnerista.
Hänen vaimonsa luuli olleensa miehen suuri rakkaus, kunnes
totuus iski silmille
https://www.is.fi/viihde/art-2000009807556.html- Anonyymi
Bitte Westerlundille selvisi, että Jörn Donnerilla oli lukuisia suhteita avioliiton ulkopuolella
ja yksi 50 vuotta kestänyt "suuri rakkaus".
- Anonyymi
Sellaista se on. Emme aina tunne perinpohjin ihmistä, vaikka jakaisimme
elämän keskenämme. Sattuipa sopivasti. Sain juuri loppuun Annie Ernauxin muistelmakirjan "Vuodet".
Erneux, (s. 1940), sai siis viime vuonna kirjallisuuden Nobelpalkinnon, kuten muistetaan..))
Kun luin kirjan ensi kerran, olin melkein pettynyt: "omaa" historiaa, tuttua ajankuvaa. Tietysti Ranska on Ranska ja Suomi on Suomi. Yhteneväisyyttä oli kuitenkin paljon. Kai siitä voi päätellä, että ikkunat ovat olleet auki Eurooppaan jo pitkään meilläkin ?
Kirjan takakannessa on esittely: "Valokuvat ja filminpätkät omasta elämästä punoutuvat yhteen elokuvien, tuotemerkkien ja historiallisten tapahtumien kanssa." Tätä kai pidettiin Ranskassa taidokkaana ja poikkeuksellisena kuvauksena tietystä ajasta ja kirjan katsottiin edustavan uudentyyppistä muistelmateosta.
Minulle tuli mieleen Väinö Linnan Pohjantähti-trilogia. Siinähän historiaa kuvattiin myös yksityisen ihmisen näkökulmasta ja taidokkaista henkilökuvauksista muodostui suomalaisen luokkayhteiskunnan arkkityyppejä, joihin monet pystyivät samaistumaan.
Näin ei mielestäni Erneuxin kirjassa käynyt. Ehkä meidän yksilökeskeinen aika on liian sirpaleinen, siitä ei voi tehdä mitään suurta, yhteistä kertomusta ja siksi muistelmistakin tulee helposti raportointia, pinnallista kerrontaa, missä kertojakaan ei juuri erotu taustastaan. Pitäiskö erottua, voi tietysti kysyä.
Kun luin kirjaa uudelleen, siitä avautui tietysti paljon enemmän kuin ensi lukemisesta.
Tarkkanäköinen, mutta suopea ajankuva on tietysti hyvän kirjallisuuden tunnusmerkki eikä kirjailija nyt yltiöpositiivinen ollut.
Ihminen, nainenkin, on nyt saanut "vapautensa" ja paljon muutakin, mutta entä sitten ?
Tuntuu kuin "olemisen sietämätön keveys" olisi silti vaivannut kirjailijaa jotenkin, vaikka hänkin oli saanut elämältä kaiken, mitä tavoitteli.
Olen juuri menossa palauttamaan kirjaa kirjastoautolle, en ehdi enää palata siihen, mutta olisi kiva, jos joku toinen jatkaisi..))Nimi piti tietysi olla "Ernaux" kaikissa kohdin. Myös kirjassa minun oli vaikea hahmottaa näitä raskankielisiä nimiä ja henkilöitä. Se teki lukemisesta hidasta ja takkuilevaa, aika ajoin...
Luin Annie Ernauxin "Vuodet", kuukausi asitten ja taisin jotain kommentoidakin.
Ei kai tarkoituskaan ollut että yksilön henkilökohtainen tarina erottuisi kovin selvästi aikakauden kollektiivisistä muistelmista, vaan että se kietoutuisi ikään kuin osaksi samaan kudokseen, missä mielestäni Ernaux onnistuu erinomaisesti.
Pinnallinen ja syvällinen kertomus punoutuvat samoin saumattomasti yhteen kertomukseen elämästä vuosisadallamme, joka on aina monipohjaista ja sisältää kokemuksia ja muistoja eri kerroksista ajatuksenvirtaa.Paloma.se01 kirjoitti:
Luin Annie Ernauxin "Vuodet", kuukausi asitten ja taisin jotain kommentoidakin.
Ei kai tarkoituskaan ollut että yksilön henkilökohtainen tarina erottuisi kovin selvästi aikakauden kollektiivisistä muistelmista, vaan että se kietoutuisi ikään kuin osaksi samaan kudokseen, missä mielestäni Ernaux onnistuu erinomaisesti.
Pinnallinen ja syvällinen kertomus punoutuvat samoin saumattomasti yhteen kertomukseen elämästä vuosisadallamme, joka on aina monipohjaista ja sisältää kokemuksia ja muistoja eri kerroksista ajatuksenvirtaa.No, minähän olen tunnetusti addiktoitunut selviytymis- ja kasvutarinoihin, Paloma..)),
Katson, että niiden kautta kerrontaan tulee syvyyttä jo ensi lukemisella, kun pääsee mukaan kirjailijan kokemusmaailmaan, pystyy ehkä samaistumaankin siihen.
Ernaux kirjoittaa kyllä intiimisti, mutta hänen nahkoihinsa en oikein pääse, ehkä kulttuurierot tekevät sen ja myös se, että Ernaux on kotonaan tässä ajassa, minä en..))
Meinaan kyllä laittaa tilaukseen muitakin Ernauxin kirjoja. Onhan niitä suomennettu...
Kyllä kesällä jää lukemiset vähemmälle verrattuna talviaikaan . Niin paljon on sitä muuta touhua.
No tuossa ihan pitkässä juoksussa lukuasiana on yksi Rudolf Steinerin kirja.Minäkään en kesällä oikein osaa keskittyä kirjoihin, kun on niin monenlaista menoa ja puuhaa ulkosalla , mutta ilman yöpöytäkirjaa en osaa olla ja joskus sateen ropistessa on mukava vietää rauhallinen lukuhetki sohvan nurkassa.
Pian on syksyn ensimmäinen lukupiiri, vetäjä ja konsepti on vaihtunut, eka kerta on suunnittelua ja kesälukemisten purkamista. Tuo Ernaux on jäänyt minullekin lukusuunnitelmiin, kaikki suomennetut kiinnostavat, mutta pitänee aloittaa tuosta teoksesta Vuodet.
Paraikaa luen Alex Schulmanin kirjaa Kiirehdi rakkain. Tämäkin kirja on autofiktio, kertoo rakkaudesta isään, tämän vanhenemisesta, hoitokotiin joutumisesta ja muisteluista isän kuoleman jälkeen. Kirjan omistuskirjoitus kuuluu : Isälle. Minulla on niin ikävä sinua. Koskettavaa luettavaa tämäkin Alex Schulmanin kirja, kuten aiemmatkin tilitykset vanhemmista ja isovanhemmista.- Anonyymi
Ramoona kirjoitti:
Minäkään en kesällä oikein osaa keskittyä kirjoihin, kun on niin monenlaista menoa ja puuhaa ulkosalla , mutta ilman yöpöytäkirjaa en osaa olla ja joskus sateen ropistessa on mukava vietää rauhallinen lukuhetki sohvan nurkassa.
Pian on syksyn ensimmäinen lukupiiri, vetäjä ja konsepti on vaihtunut, eka kerta on suunnittelua ja kesälukemisten purkamista. Tuo Ernaux on jäänyt minullekin lukusuunnitelmiin, kaikki suomennetut kiinnostavat, mutta pitänee aloittaa tuosta teoksesta Vuodet.
Paraikaa luen Alex Schulmanin kirjaa Kiirehdi rakkain. Tämäkin kirja on autofiktio, kertoo rakkaudesta isään, tämän vanhenemisesta, hoitokotiin joutumisesta ja muisteluista isän kuoleman jälkeen. Kirjan omistuskirjoitus kuuluu : Isälle. Minulla on niin ikävä sinua. Koskettavaa luettavaa tämäkin Alex Schulmanin kirja, kuten aiemmatkin tilitykset vanhemmista ja isovanhemmista.Minä olen lukenut monta kirjaa kesän aikana ja nyt on meneillään yksi kirja , joka on mielestäni kopio erään toisen mielikirjailijani kirjasta , kaikki tapahtuu kirjassa suunnilleen samalla tavalla kun sen minun mielikirjailijan kirjassa.
Joten ihan tuntuu että kaikki mitä kirjassa tapahtuu olen jo lukenut aikaisemmin toisen kirjailijan kirjoittamana.
Ilmeisesti sitä ei ole huomattu minun tavallani koska kirja on myynnissä .
Mutta jotenkin tuntuu että kaksi ihmistä kirjoittavat samoista asioista ja henkilötkin kirjassa ovat suurin piirtein saman tyylisiä samoilla ominaisuuksilla myös miljöö on sama jolloin lukijalla on tietysti mielikuva siitä kirjasta mitä on lukenut aikaisemmin .
Sehän on nyt vaan minun tulkintani , joku toinen ehkä näkee asia toisin . Mutta hyvää ajanvietettä sinänsä .
- Anonyymi
Päivittäin luen älypuhelimesta kaikenlaista useita tunteja. Kirjoja kai viisi- kuusi kpl koko vuonna.
Syynä ollut heikko tarjonta ja laiskuus, jos syksyllä uutuusten tulo aktivoisi. - Anonyymi
Linkissä on muutamia syksyn uutuuskirjoja, romaaneja, runoutta, jännäriä ym.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kirjauutuuksia-syksy-2023
Valitsin kolme luettavakseni: Jorge Luis Borgesin "Kertomukset",
Antonia Pozzi'n "Runoja iltahämärässä" ja Katriina Huttusen
"Jälkikuoleman".
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 762894
Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten112025- 791628
Muistutus t-Naiselle.
Olet ilkeä ja narsistinen k-pää. Annat itsestäsi kiltin kuvan ulospäin kelataksesi ihmiset ansaan. Sitten päsmäröit, hau1521471Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu3131436Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1211222Oiskohan se aika
Selvittää pää vihdoin ja viimein. Minun kaivattu ei todellakaan käy täällä ja piste. Ei ole mitään järkeä enää tuhlata t51219Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä291139- 201123
Mää oikeasti vielä kuolen
Tämän tilanteen takia. Minä tosissani yritin ja tiedän että tämä tilanne sattuu sinuunkin. Molemmat taidetaan olla niin451067