väittäessään UAP- tekniikan olevan "maan ulkopuolista".
Historian ja egyptologian tutkijana nykyisin käytössä olevien tietojen perusteella väittäisin telluksella asuvan olioita, jotka ovat olleet ja kehittyneet täällä vuosimiljoonien kuluessa omaan tasoonsa ja todennäköisesti osallistuneet homo sapienscin kehitykseen geenimanipulaatioin.
David Grusch on luultavasti erehtynyt
13
692
Vastaukset
- Anonyymi
Aika erikoista että niitä salaisia lajeja on arviolta 60 eri sorttia, jotka jemmassa toimivat taka-alalla ja antavat tyhmemmän ihmiskunnan porskutella herruudessa?
Tuo on vain yksi teoria ja kaukana valtateoriasta. Kymmenet muut teoriat on sitä edellä. Ufotutkimus, eikä mikään muukaan tutkimus mene niin että valitaan yhden teoreetikon yksi todistamaton tai vaikeasti todistettava väitös ja sitten ratsastetaan sillä unohtaen kaikki muut asiat ja seikat ja sitä kautta kokonaisuus.
Kokonaisuus on niin valtava tässä paradigmassa, että yksittäisten asioiden liiallinen korostaminen johtaa sekametelisoppaan, koska aina tulee tilalle vielä miellyttävämpi ja kiinnostavampi teoria, joka riitelee sen edellisen kanssa.
Siitä tulee sitten sellainen kilpavarustelu näille tubebloggareille ja podcast- tyypeille että kuka keksii kaikkein kiehtovimman teorian jolla vedetään klikkauksia puoleensa.
Siinä hukkuu ensin totuus ja sitten kokonaisuus.
Jotta jotakin voi teorioista sanoa, niin pitää kysyä että verrattuna mihin ja jotta sen tietäisi, joutuu tekemään tutkimustyötä sen eteen laajalti.
Se on kovaa hommaa se sellainen tutkimustyö ja aivotyö siihen päälle. Siksi on kevyempää pysytellä tällaisella harrastelijatasolla joka kurkkii mitä uutta viisaammat on keksineet.- Anonyymi
Olet taas hengen hurmassasi sekoittanut digman ja doksin.
Anonyymi kirjoitti:
Olet taas hengen hurmassasi sekoittanut digman ja doksin.
Olet aivan oikeassa. Ainoastaan aiheesta kiinnostuneena amatöörinä en kuitenkaan ota vajavaisuudestani paineita, etsiessä oikeita sanoja. Kaiken teoriaa ei vielä ole olemassa, on jännittävää nähdä tuleeko sellainen vai onko sellaista olemassa.
- Anonyymi
Eli valitaan yksi teoria ja uskotaan lujasti siihen. Helppoa harrastaja tasolla.
- Anonyymi
Tarkalleen ottaen ei tainnut rajata kokonaan maan ulkopuolelle. Taisi puhua yleisesti non human intelligentsistä.
- Anonyymi
Grusch puhui eri ulottuvuuksien eläjistä.
- Anonyymi
Vuosimiljoonien kuluessa?
Tuon ajan kuluesssa olennot lienevät jo jättäneet materiaaliset kehonsa ja maapallon. - Anonyymi
Saattaa sillä David Gruschilla olla NRO/NGA/Pentagon UAP Task Forcen johtajistoon kuuluneena jotain tietoa enemmän kuin meillä Suomi24n kommentoijilla.
- Anonyymi
Mutta hänkään ei sitä kenellekkään kerro. Monella on tietoa ja todisteita mutta kukaan ei kerro. Oliko väärä kommentointi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta hänkään ei sitä kenellekkään kerro. Monella on tietoa ja todisteita mutta kukaan ei kerro. Oliko väärä kommentointi?
Oli väärää tietoa. David Grusch on jo kertonut tietonsa Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitealle.
- Anonyymi
Amerikkalaisilla senaattoreilla on vaatimuksia ufo-asiakirjoista.
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-164836
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1833076- 532440
- 2392272
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2572046Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva371763Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve551660Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841490- 1371324
Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk91212Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro141121