Tietääkö joku lakipykälät

Anonyymi-ap

Kohdalleni osui seuraavanlainen tapaus:
Sain yllättäen kutsun vapaaehtoisuuteen vedoten mennä studioon laulamaan karaokea äänitettäväksi.
Annettiin ymmärtää, että tämä on hyvä juttu ja joku tuttava pariskuntakin oli kutsun saanut.
Ilmoittauduin whatsupissa, jonne pitikin. Olin maininnut jo paikan päällä ja nyt viestissäkin, että kiinnostaa, mutta ajankohta sopisi vasta kolmen viikon päästä.
Olin toipumassa uupumuksesta ja juuri irtisanoutunut. Olin työvalmennus kurssilla ja läjäpäin hakemuksia tehtävänä. Keskittyminen oli hankalaa ja sain tärkeän hakemuksen tehtyä vasta kuukauden myöhässä. Tästä siis taloudellista tappiota.
Ilmoittauduin laulamaan. Ja siitä alkoikin viikon mittainen pommitus. Asialinjaa, flirttiä, ronkumista kotiini. Tyyppi oli naimisissa ja vaimo kuulemma erittäin sairas. Vetosi terapeuttiseksi viestittelyn.. Alkuun en ollut mitenkään päin kiinnostunut mutta jonkun muurin läpi lopulta pääsi.
Kun vihdoin sai tavoitteensa saavutettua, alkoi nöyryytys. Peräti neljästi kahden viikon aikana. Itselläni virtataso on ollut koko ajan matalalla, enkä osannut tyrmätä tarpeeksi tehokkaasti. Nöyryyttäminen sai minut melkeimpä samalle tasolle missä olin ollut puoli vuotta aiemmin.
Pääsin tästä tyypistä eroon, mutta selvisi, että koko ajan hänen vaimonsa on ollut taustalla. Hän on katsellut kuviani, lukenut viestejäni. Melko varmana kuunnellut puheluita mitä mies on soittanut. Jokainen puhelu alkoi viiveellä. Onko sitten yhdistetty vai onko nauhoitettu.
Koen itseni hyväksikytetyksi. Häirityksi baiheessa, missä yritän saada elämääni järjestykseen virallisesti. Minulta ei kysytty kertaakaan halukkuutta viihdyttää vaimoa. Eräässä viestissä tosin on mainittu näin: En boi seurustella, mutta voit kuulua tavallaan perheeseen. Koska viestejä tuli paljon. Yhteen kysymykseen vastatessa viisi lisää. En tajunnut kyseisen viestin merkitystä..

Onkohan tällaiseen rikoslaissa mitään ryhmää mihin tällainen kuuluisi. Esim. Erehdyttäminen kolmannen osapuolen seksuaalisille mieltymyksille tietämättä, että hän on toimissa edes mukana.

1

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tee rikosilmoitus

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. S-kauppa nosti hintoja, K-kauppa laski

      Elintarvikkeiden arvonlisävero laski vuodenvaihteessa 13,5 prosenttiin. S-kauppa siirsi alennuksen suoraan katteisiin pi
      Maailman menoa
      67
      5927
    2. Vilma Nissinen pyytää anteeksi rasistisia lausuntojaan

      Nöyrtyi kuten persut yleensäkin. On kyllä noloa tuollainen vätystely, kun ei ole miestä seisoa omien lausuntojensa takan
      Maailman menoa
      349
      5749
    3. Hiihtäjä Vilma Nissisen kommentit aiheutti paniikkia

      ja hernettä vedettiin nenään. Nissinen kertoi torstaina haastattelussa, kun häneltä kysyttiin, että tykkääkö hän hiihtä
      Maailman menoa
      93
      4731
    4. Huuto yltyy persujen piirissä Venezuelan johdosta.

      Kohta kakofonia yltyy kun persut tajuavat mitä Venezuelassa tapahtui. Von den Leydenki jo kipuilee kuten persut EU:ssa y
      Maailman menoa
      12
      2235
    5. Ikävä uutinen uudesta Unelmia Italiassa kaudesta - Iso pettymys tv-katsojille!

      Unelmia Italiassa -sarja kertoo Ellen Jokikunnaksen perheen elämästä Suomessa ja Italiassa. Nyt Ellen on kertonut tuleva
      Tv-sarjat
      18
      2048
    6. Nyt ottaa persua pattiin: sähköauto joulukuun myydyin

      🤣 prööt prööt pakoputkellaan pörisevää persua ottaa nyt saamaristi pattiin, kun paristoilla kulkeva sähköauto on noussu
      Maailman menoa
      52
      1952
    7. Ovatko Perussuomalaiset kommunisteja?

      Toiset sanovat että ovat, toiset sanovat että eivät. Ainakin heillä on paljon sen aatteen piirteitä, koska haluavat kont
      Maailman menoa
      43
      1870
    8. Martina vuokraa yksiötä

      Nyt on tarkka'ampujan yksiö vuokrattavana 800 e. Toivottavasti löytyy hyvä asukas.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      1211
    9. Jokaisella tytöllä on supervoimansa

      Millaisia ajatuksia artikkeli herättää? Mainos: Dove | ”Itsetuntoni oli ihan romuttunut” – Peppina Rosén haastaa tavan
      Sinkut
      203
      1114
    10. Voi kauhiaa: keikkapaikat keikahtavat juopottelun puutteessa!

      Vai ei tule rahaa artistille viinanmyynnin vähennyttyä. Missähän muualla kannattavuus korreloi myrkyn imemismäärän ka
      Maailman menoa
      64
      1061
    Aihe