Musiikki versus kirjallisuus

Kuinka syvästi maailmankirjallisuuden klassikot voivat vaikuttaa tunteisiin? Tuleeko tiedoitsevasta subjektista tiedoitsemisen puhdas subjekti niitä lukiessa? Onko teillä suuria lukukokemuksia-ja elämyksiä? Eräs tunnettu kapellimestari on sanonut että mm. James Joycen teokset vastaavat Beethovenin myöhäisiä jousikvartettoja vaikutukseltaan. Tohdin epäillä, sillä musiikkia kuunnellessa voi suuremmassa määrin kylpeä autuaassa itseunhossa kun lukuprosessi edellyttää jatkuvaa tarkkaavaisuutta, ajattelua, silmien liikuttajalihasten käyttöä ja muistia eikä siihen saata uppoutua yhtä antaumuksellisesti kuin musiikin kuunteluun, joka vaikuttaa voimakkaammin ja ripeämmin emootioihin jos on virittäytynyt musiikin luomaan tunnelmaan suurissa mestariteoksissa.. Eihän niitä muuten ymmärrä.

Koska lukemisessa lienee kuitenkin kysymys sanoilla merkittyjen käsitteiden välillisen tietotavan kiihdyttämisestä, niin tällaisen käsitteellistä ajattelua edellyttävän ja ideoita eli tahdon esineellistymisasteita esittävän taidemuodon reseptiossa, jossa täytyy sana sanalta ymmärtää objektiivisen maailman havaintoihin pohjaavien käsitteiden merkitys, ja jotka vain toistavat tuttuja ulkomaailman ilmiöitä, ei voi uppoutua yhtä antaumuksellisesti taiteen vietäväksi kuin musiikissa, jossa sävelet kertovat salaista tarinaansa tahdosta ja kaikista sen vireistä, ja jossa ei tarvitse ajatella, muistaa ja ymmärtää mitään käsitteellistä saati teoriaa, vaan välittömästi itse tahtoa esittäessään vaikuttaa pikaisesti kuuloaistin välityksellä ilman lihasvoiman käyttöä, kuten silmien liikuttamista ja kirjan kädessä pitämistä, tunteisiin, tahtoon ja affekteihin välittömintä tietotapaamme kiihdyttäessään, jolle musiikki ilmaisee itse tahdon vireet, "musiikin muotoutumisen ollessa äärimmäisen eriytynyttä ja tarkkaa, perustuessaan pelkästään omaan materiaaliinsa, ei mihinkään aiheelle vieraaseen käsitteistöön, vaan sointivärien vuosi lähes äärettömään määrään säveliä", joita korkeimmalla esteettisen kontemplaation asteella suurimpien nerojen mestariteoksissa ei tajuta enää soivana materiana, vaan se transformoituu siksi tunne-elämykseksi, joka on ollut luovan prosessin alullepanijana ja musiikillisessa reseptiossa äly tunkee kuulohavainnon tahtona ulos tajunnasta, puhtaan mielteen alueelle heijastuneiden objektivoitujen tahdonliikkeiden täyttäessä tajunnan. Schopenhauerin ja Hildesheimerin teorioita tässä soveltaen musiikin metafysiikasta.