kertokaa koulu-ajoistanne

No ala-asteella ajattelin noin. Yläasteella tekeydyn pelleksi ja amiskan tokdlla heräsin käymään koulua itseni vuoksi.

Sain stipendinkin ja siitä lähtien olen miettinyt, että mitä teenkään voin parantaa elämääni.

Autokoulusta, ripikoulusta ja muista elämänkouluista ei tässä huvita lätistä...

Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan tuollaista kohtelua.

Ala-asteella pelättiin opettajia. Meidän luokanvalvojamme oli todella ilkeä ja julma. Ei kaikille, siksi olikin järkkyä miten luokan priimuksella oli myöhemmin aivan eri käsitys tyypistä kuin muilla.

Yläasteella ei kiinnostanut muut kuin viikonloppujen vietot.

Sen jälkeen on opiskelut maistuneet. Kaikkea sontaa on tietysti ollut joka paikassa ja tullut vähän joka suunnasta, mutta sisulla sitten vaan. Se vaan kuuluu kaikkeen elämään että hommat välillä vastustaa.

Aina sitä jotain, edes pientä, opiskelee. Se on tärkeää. Nykyään voi opiskella etänäkin, jos ei halua muiden ihmisten tapaamisesta rasittua.

xLiner

Ala-asteella istuttiin ihan normaalisti muiden kanssa vaikka olinkin välillä kiusattu, yläasteella ei käyty ruokailussa kuin häiriköimässä ja ammattikoulussa elämässä oli muuta mukamas niin paljon tärkeämpää ja hienompas tekemistä että koulussa käytiin vaan silloin tällöin mikä johtikin siihen että suht hyvistä numeroista huolimatta ei päässyt läpi koska pari kurssoia jäi suorittamatta kun oli liikaa poissaoloja eikä voitu katsoa läsnäolleeksi.🙂.

Ala-asteella normaalia. Ylä-asteella alettiin puolustamaan kiusattuja, kamppailulajien osaaminen auttoi huomattavasti, ja puututtiin muutenkin epäkohtiin kuten epämääräisiin koulu-avustajien toimintatapoihin. Eikä tilanne ole muuttunut sen suhteen. Tulen aina puuttumaan ja jos minun yksityisyyteen kajotaan olen valmis menemään aika syvään päätyyn eikä mikään sitä estä tai lannista.

Ala-asteella ketään jätetty yksin, enkä muista että kukaan olisi nojaillut yksin jossakin nurkassa. Porukalla kisailtiin välitunneilla. Opettaja kiusasi yhden perheen lapsia, ihan meitä samoja kakaroita, joten joku muu kuin väri oli aiheuttaja. Se tuntui pahalta.
Yläasteella löytyi oma ystävä, jonka kanssa käveltiin koulua ympäri ja juteltiin omia salaisuuksia. Toista sukupuolta vilkuiltiin, ei joudettu kiusata. En kiinnittänyt silloin huomioita, löysivätkö kaikki oman ystävän vai oliko joku yksin. Kiusaamista ei ainakaan luokassa näkynyt.

Eikös pahikset istu takapulpeteissa, takapiruina.

Kurjaa tuommonen. Ei mullakaan ole mitään niin hilpeää muisteltavaa peruskoulun ajoilta, lähinnä muistan sen ajan aika raskaana kaiken kaikkiaan, vaikka mulla oli muutama varsin hyvä ystäväkin. Mun migreeni oli ihan sietämätöntä ja kroonista koko peruskoulun ajan ja kertyi paljon poissaoloja sen takia, jolloin tietysti myös opiskelu ja oppiminen oli haastavampaa, kun jos olis ollut pää kivuton ja aina läsnä koulussa.

Kiusaamiset oli oma lukunsa sitten vielä mitkä kuormitti lapsuutta ja nuoruutta.

Olen ehkä erilainen kokemuksieni kanssa, en voi valittaa. Minulla on lukihäiriö, olin koulussa, jossa se tunnistettiin ja sain aika edistyksellistä tukea. Ekalla 4*45min/vko (muitakin samassa ryhmässä) ja vitosluokalla enää 1 krt * 45min/vko, Siinä kohtaa laaja-alainen erityisopettaja totesi, että olen jo selkeästi normaalitason yläpuolella testatuissa asioissa (esim. lukunopeus, luetun ynmärtäminen jne.) ja pärjään ilman tukea. Äitini myös tuki vahvasti kotona esim. teki muistipelejä englannin sanakokeista tai kertotaulusta.

Olin tiettyyn harrastukseen liittyvällä erikoisluokalla 3-9lk. Olin alussa huonompi kuin muut ja lopussa keskitasoa, vaikka 9lk keskiarvoni oli 8.7 (luokan 9lk keskiarvojen keskiarvo oli 8.7!). Meitä oli 32 luokalla ja isoin osa oli lahjakkaita urheilussa, musiikissa, matematiikassa, verbaalisesti tai melkein kaikessa. Tuolla luokalla sulauduin taustaan, koska porukka oli niin äänekästä, vauhdikasta, aktiivista ja eläväistä. Lähes jokainen meistä olisi ollut erilainen tavallisella luokalla, mutta keskenämme olimme omiemme joukossa eikä erilaisuuden kokemusta syntynyt.

Lukiossa, vaikka olin pitkä matikka+fysiikka-luokalla, huomasi eron aiempaan. Vaikka lukion pitkä matikka meni 2.5 kurssia ennen kuin tuli mitään uutta. Opetus oli huonoa ja luokka rauhaton ja opettajia heitettiin pyyhekumeilla yms. Päädyin laskemaan matikan kirjaa eteenpäin itsekseni korvatulpat korvissa. Silti lukio oli työläs ja samaan aikaan kilpaurheilin 20-30h/vko. Isojen koealueiden lukemista ja opiskelutekniikkaa piti opetella. Pussikaljalle ei kerennyt rantsuun. 😂

Yliopisto meni sitten jo hyvin helposti ja vähällä työllä. Ehkä johtuu siitä, että valitsin alan, joka on itselle luontaisesti helppo ja mielekäs. Mielenkiintoni oli 80% valmentamisessa ja ajankäytöstä iso osa (>20h/vko).

Se, että on ainakin yksi oma kaveri ja tulee hyväksityksi omana itsenään, on tosi tärkeä juttu lapsen ja nuoren koulun käynnille. Samoin se, että vaikeuksiin saa tukea aikaisessa vaiheessa on tärkeää.

Ala-aste oli ihan mukava ajanjakso mutta yläasteella homma muuttui. Useampi opettaja ehti tokaista ettei teistä pojista mitään tule joka vei kärjen yrittämiseltä. Osa pojista taisikin olla enemmän rehtorin kansliassa kuin luokassa ja osalle tuli niin paljon poissaoloja että olisi pitänyt jättää luokalle.
Itse valitsin luokissa ikkunapaikan suunnilleen jonon puolivälistä. Siinä sai olla rauhassa kun opettajat seurasivat etu- ja takarivin tapahtumia. Enimmäkseen katselin ikkunasta ulos elellen hiukan omassa mailmassa ja opettajat antoivat olla rauhassa koska en häirinnyt muita.
Oikeastaan koulut menneet vähän kuten koko elämä, keskitason suorittamista pienillä vaihteluilla; muutama tähtihetki kuorrutteena.

Yksi koulu on joka avasi aika paljon silmiä oli aliupseerikoulu. Siinä kun tuvassa istuu uudet alokkaat ja ryhmänjohtajana pitää heistä huolehtia sekä yrittää muodostaa heistä yhtenäinen porukka niin olihan se itselleni hyvin kasvattava koulu.

Nämäkin on sellaisia, että jos kysyisi silloisilta luokkakavereilta, niin heillä voisi olla hyvinkin eri kuva tilanteesta. Tässä jälkikäteen kun on kuunnellut, niin valtaosa on tainnut kokea olevansa jotenkin sorsittu ja syrjitty ja jopa kiusattu ja sitten on tietenkin erikseen ne tosi rajut tapaukset.

Sitten se miniminä osuus ... mä olin peruskoulussa aina ns. kympin tyttö. Moni piti varmasti hikarina ja kuvitteli, että mä opiskelen kauheasti. Todellisuudessa en opiskellut yhtään ja meni kokeisiin oikeastaan aina ihan vaan niillä tiedoin mitä tunneilta ja läksyistä päähän tarttui ja se oli paljon. Se varmaan on se "imago", joka mulla olisi, jos luokkakavereilta kysyttäisiin. Se hikari, joka veti kaikesta kympin, oli aine kuin aine, piirsi hyvin, oli musikaalinen, tiesi kaiken jos siltä kysyttiin, se jota paremman numeron kaikki olisivat halunnet matikankokeesta saada ja jos sait kympin niin se piru sai kymppiplussan. Ja todellakin sain tuosta kuulla monta kertaa ja varsinkin muutamat pojat vihasivat mua yli kaiken, juuri tuon matematiikan takia.

Mä olen introvertti yksilö ja varsinkin ala-asteella mä olin myös tosi ujo ja mun oli vaikea puhua muille. Silti mussa on se toinen puoli, joka pitää kyllä puolensa ja mun nenilleni on ihan turha yrittää hyppiä. Se puoli aktivoituu, kun mua on yritetty kiusata ja siis kyllähän sitä yritti useampi. Se sitten kyllä loppui ihan yhtä nopeasti kuin alkoikin, kun vedin verbaalisesti turpaan, nolasin ja kerran tappelin välitunnilla ihan nyrkkien kera sellasen pari vuotta vanhemman ja tuplasti isomman pojan kanssa ja pidin pintani, eli sitä ei siis kumpikaan voittanut. Ystäviä mulla oli 2 hyvää, mutta jälkikäteen ajatellen ne oli aika outoja ystävyyssuhteita. Sitten mulla oli tosi paljon sellasia vähän oudompia tyyppejä kavereina, jotka varmaan hakeutuivat mun seuraani pitkälti, koska mun seurassa sai olla turvassa kiusaajilta. Jossain vaiheessa yläasteella mä huomasin, että se mun kaveripiirini oli kaiketi jotenkin kummallinen koostumukseltaan. Valtaosalla muilla oli se joku kupla, jossa oli juuri tietynlaista porukkaa, niin mulla oli kaikenlaista. Oli kiusaajaa ja kiusattua ja pahista ja arkaa ja nörttiä ja sporttia ja you name it. Oikeastaan ainoat, jotka puuttuivat kokonaan olivat nätit tytöt, ne inhos mua. Joskus musta tuntui, että mut tunsi ihmiset, joista mä ite en saanut lainkaan päähäni, että kuka hitto se on (ja mä siis asuin pienellä paikkakunnalla). Mutta joo, sellanen outolinto.

Ala- ja yläkoulussa kiusattiin ujouteni ja jonkinlaisen "erilaisuuteni" vuoksi. Tai no, pojat kiusas molemmissa ja nosti tahallaan silmätikuksi koska olin ujo enkä tykännyt olla huomion kohteena enkä osannut/uskaltanut puolustautua.
Tytöt kiusas alakoulussa potkimalla pois porukasta, jopa mun koko lapsuuteni paras kaveri meni tähän mukaan koska toiset hänen kaverinsa ei tykänneet minusta.
Yläkouluun mennessä muodostui sit vähän sellainen "hylkiöiden" porukka, osin eri-ikäisistäkin tytöistä.
Myös tän bestiksen kanssa saatiin välit sovittua ja muistan kun kerran käveltiin käsi kädessä koulua ympäri välitunnilla ja ensin mietin et aatteleeko muut meidän olevan pari, mut sit totesin itekseni et mitä sitte vaikka aatteliskin, me ollaan parhaita ystäviä ja tässä nyt yksikkönä muita vastaan niinku. Se oli sillai suloinen tunne pitää parasta ystävää kädestä.

Olin se pitkätukka metallipää, jota ei koulu buuri kiinnostanut ja jota kaikki pelkäsi, vaikka syytä ei olisi ollutkaan... Näytin hurjemmalta mitä oikeasti olin.

Yläasteella rehtori oli äidinkielen opettajana ja välillä tuoksahti alkoholille ja oli välillä känissä.
Kerrankin pronomineja opetti ja kun ei persoona pronominia muistanut, niin kädellä takapuoletan läpsi vinkiksi.
Yleensä äidinkielen tunnille mentiin pelonsekaisin tuntein, jos reksi on kännissä.

Liikuntatunnilla oli se, joka jäi viimeiseksi, kun pelijoukkueisiin valittiin pelaajat ja lopussa, toinen joukkue totesi, että ottakaa tuo, ei me haluta.
Ihan säälistä otti toinen joukkue meikäläisen.
Liikuntatunnilla liikunnan opettaja pakotti tekemään kiepin rekillä, vaikka kiepin teko silloin pelotti.

Liikuntatunneista uinti pelotti eniten varsikin talvella, kun uimahalli oli vanha kupla halli, jonka käytävällä paleli talvella.
Hirveä kloorin haju jäi myös mieleen ja uimahousut ja pyyhe tuoksu hirvesti kloorille uimahallissa käynnin jälkeen.

Rasittavaa. Oma porukka paras, tervettä järkeä siunattu sille porukalle.

Alakoulussa muistelen, että odotin aina välitunteja. Niillä oli tapana yleensä pelailla jotain, joskus vaan jonkun kanssa kahdestaan mutta joskus suunnilleen koko luokan kanssa.

Ala-aste oli ok siihen saakka, kunnes mun paras kaveri joutui pitkäksi ajaksi sairaalaan ( anoreksia). Sen jälkeen kaksi luokan tyttöä keksivät alkaa kiusata mua, kun haahuilin välitunnilla yksinäni tai kolmantena pyöränä yksien kaverusten kanssa. Sain jotain outoja lappuja postiluukusta kotiin ja kuulin huuteluita. Olin aika ujo ja arka lukutoukka. Sitten kutosella mentäessä oltiin muutettu maalle. Uudessa koulussa musta tuli yhden pojan silmätikku. Olin väärän tyylinen siihen Lacoste-paita ja permis- porukkaan, kaikilla tytöillä oli samanlainen pastelliväri-tyyli ja mulla päällä jotain farkkua ja mustaa, tukkakin pitkä ja ilman permistä:/ Lisäksi akne ja muut murrosiän merkit, mitä muilla ei vielä ollut ja hyvin ujo ja likinäköinenkin olin. Toi poika kiusasi mua koko yläasteen ajan ja ennen hyvä koulumenestyskin ( josta myös kiusattiin) laski reippaasti. Jossain vaiheessa musta tuli "kapinallinen" ja aloin tahallaan pitää rajuja meikkejä ja mustaa tyyliä, värjätä tukkaa punaiseksi. Ajattelin että ollaan sitten kunnolla erilaisia. En halunnut edes kuulua siihen jengiin. Lukiossa kiusaaminen loppui. Kiusaaja ei onneksi tullut lukioon. Mutta silloin olin jo täysin vieraantunut porukasta. Mun parhaita kavereita oli edelleen se bestis ala-asteelta ja eräs naapurin tyttö, joka kävi toista koulua. Heitä näin kouluajan ulkopuolella.
Tein sitten sellaisen tempun omille lapsilleni, että muutettiin takaisin samalle paikkakunnalle maalle, missä olin kouluni käynyt :/. He eivät varsinaisesti ole tulleet koulukiusatuksi, mutta samanlaisia tuntemuksia heilläkin tästä paikkakunnasta kuin mulla nuorena:( Että semmosta. Onneksi nyt ollaan kaikki aikuisia.

Sanoisin että minun kouluaikani ei ollut mitenkään erikoinen, olin keskinkertainen ala-asteella, ja yläasteella sain hieman paremman todistuksen, keskiarvo oli jotain 8,6 lukuaineissa. Vaikka monet luulevat että suomi on äidinkieleni, niin se ei pidä paikkaansa, ruotsi on äidinkieleni. Muistan vielä kun ala-asteella suomenkieliset pojat tulivat välillä kiusaamaan meitä ruotsinkielisiä ja olivat vielä välillä väkivaltaisia.

Lukiossa sitten tehtiin enemmän työtä, puolet luokastani sai laudaturin keskiarvona ylioppilaskirjoituksissa, kuten minäkin. Mitään häirikköjä ei ollut luokalla. En ollut silti niin hyvä matematiikassa ja fysiikassa, mutta tietokoneiden ohjelmointi kiinnosti enemmän kuin koulunkäynti. Meillä oli myös huono opettaja lukiossa matematiikassa ja fysiikassa, ei paljon herättänyt kiinnostusta. Sen huomasi hyvin, kun meillä oli joskus toinen opettaja, ero opetuksen laadussa oli merkittävä.

Mutta tajusin että fysiikkaa pitää opiskella enemmän lukion jälkeen, koska siinä on paljon asioita, joista olen kiinnostunut. Ja sitten opiskelin itselleni fysiikan ja tietotekniikan tutkinnon (FM/DI), niissä oli kyllä hieman työtä. Arvostan erityisen paljon niitä, joille yliopistotason matematiikka on helppoa.

Kouluajat olivat mukavia, suorastaan inspiroivia. Kansakoulussa meitä oli luokalla 39 oppilasta.. eli ylärajan yläpuolella mentiin. Nykyään valitetaan suurista ryhmäkoista.. Oppikoulu oli uusi, opettajat motivoituneita ja heillä oli niksit kaikkiin ongelmiin. Arvostan edelleen. Mottona oli, ettei ketään jätetä yksin ja näin myös tapahtui.

- Sheena

Jaa että kauheilta kouluajoilta. No Meeerin ajat 1-2 luokalla oon varmaan moneen sataan jo kertonu teille. Että keskitytään Raaakkelin. No ei opettajassa itsessään mitään vikaa. Mutta keskikoulupohjalta suoritettu kansakoulujen opettajaseminaari ei oikein antanu eväitä peruskoulun opetusohjelman läpivientiin etenkään 6 luokalla. Raaakeli aloitti tunnin kuulustelemalla edellisen läksyn. meni siinä rivi riviltä tekstiä läpi ja jokaisen kysymyksen jälkeen vielä pelasi aikaa, kun oppilaat viittasivat. Uusi kappale käytiin täsmälleen samaan tapaan, mutta oppilaat sai pitää kirjaa auki. Matikka oli oikein painajaista, eikä Raaakelilla ollut minkäänlaista käsitystä esim. potenssiin korotuksesta. Välillä käytiin läheisellä normaalikoululla katsomassa minkälaiset käsityö, kuvis ja musiikki luokat ovat. Mutta meidän paskassa kyläkoulussa ei sellasista voinut edes uneksia. Ylä asteelle siirtyminen oli todellinen helpotus. Aineopettajat osasi todellakin opettaa ja luokkatiloja riitti, etenkin käsityötilat oli entisessä kansalaiskoulussa aivan ruhtinaalliset.

Loppuko tääkin keskustelu taas kun seinään, mun kommentin jälkeen. Joo mä ymmärrän että te ootte epätoivoisia sinkkuja ja täytätte elämänne tyhjänpäiväisellä' shoppailulla. Mutta oisko joskus ees hetki tarpeellista pohtia asioita vähän syvällisemmältä kannalta. Koulutus on suomen perusta ja vain sillä me saadaan pysyyn työpaikat suomessa. Ja ilman työpaikkoja meidän vanhojen on turha haaveilla mistään eläkkeistä.

Minulla on kouluajoista pelkästään hyviä muistoja.

Eipä nyt mitään kiusaamista/eristämistä ollut. Liikuntatunnilla tulin tosin joukkuepeleihin valituksi viimeisimpien joukosta.

Se nyt ei tosin johtunut syrjimisestä. Se oli sellaista sekavaa aikaa.

>simiti<

Nyt jo muutamia viikkoja olen haistanut ajoittain mielessäni uuden lukikirjan ja syksyn tuoksun. Se on yhtä aikaa miellyttävä ja epämiellyttävä tunne. En pitänyt erityisemmin koulusta, koska olin aamu-uninen, väsynyt ja hajamielinen. Syksyisin haikailin mennyttä kesää ja olin harmissani miten nopeasti se oli mennyt. Kesäisin pidin sadepäivistä jolloin saatoin lukea Aku Ankkoja ja muita sarjakuvia niin paljon kuin halusin ja elin poppareilla.

Minua kiuxzatytiin noin 25-vuotta yläkoulussa, josta jäi traumat joista en ole vieläkään pastrantunut.

Mua on kiusattu koulussa koko ala-aste ja ylä-aste ajat. Sellainen hiljainen ja kiltti etupulpetin tyttö olin. Kavereita mulla oli kyllä muutamia, mutta usein koin jääväni porukan ulkopuolelle. Amiksessa tilanne muuttui, se oli tosi kivaa aikaa. Siellä mua ei enää kiusannut kukaan ja oikeasti tunsin ensimmäistä kertaa kuuluvani johonkin.

Ikävä kuulla kokemuksestasi. Kenenkään ei pitäisi joutua olemaan yksin. Toivottavasti olet sittemmin kohdannut ihmisiä, jotka hyväksyät sinut omana itsenäsi.

Itselläni on kouluajoista pääosin positiivisia muistoja. 1-2 luokka ei ollut niin mieluista aikaa, mutta kun siirryin toiseen kouluun musiikkiluokalle, aloin viihtymään koulussa todella hyvin. Meillä oli ihana opettaja, joka teki koulunkäynnistä todella hauskaa. Hänellä oli modernit opetusmetodit, hän antoi oppilaille paljon vastuuta ja mahdollisuuden ilmaista itseään, mutta myös vaati paljon. Meillä oli konsertteja, teatteriesityksiä, teimme taidetta, opettelimme asioita metsässä kulkien, teimme luokkaretkiä ulkomaille asti.. Tätä luokkaa ja opettajaa muistelen edelleen lämmöllä.

Yläaste oli haastavampaa aikaa, vaikka sekin sujui ihan mallikkaasti opiskelun suhteen. Sain stipendejä keskiarvosta ja opiskeluasenteesta, minulla oli ystäviä jne. Mielialaani vaikutti kuitenkin merkittävästi vanhempieni alkoholismi, joka vain paheni vuosi vuodelta. Perhettämme kohtasi myös toisenlainen tragedia, jota en tässä sen enempää avaa. Se oli hyvin vaikeaa aikaa perheemme osalta. Pärjäsin kuitenkin koulussa hyvin ihan lukion loppuun asti. Pidin erityisesti taideaineista ja vietin paljon aikaa kuvisluokassa koulun jälkeenkin.

Minua ei ole mielestäni kiusattu merkittävän paljon, mutta joitain yksittäisiä kokemuksia kiusaamisesta minulla on. Eräs "ystäväni" esim. otti minut silmätikukseen ja piikitteli minua huumorin varjolla. Se vaikutti itsetuntooni, sillä hän onnistui iskemään herkkiin paikkoihin. Hän teki pilkkaa esim. ulkoisesta olemuksestani, minkä myötä aloin uskomaan olevani epäviehättävä. Kunpa tuolloin olisi tajunnut, miten olemattoman vähän merkitystä hänen kaltaistensa ihmisten sanoilla on..

Yhteenvetona voisi sanoa, että minulla on hyvä kokemus kouluajoista. Suurin vaikuttaja on mielestäni ollut se, että olen saanut käydä koulussa ympäristössä, jossa on ollut innostavaa opiskella. Minulla oli ihan huipputyyppejä luokkakavereina, joista usein kanssa pidämme yhtyettä tänä päivänäkin. Siitä ei voi olla kuin kiitollinen.

Ensimmäisen luokan opettaja kiusasi samoin osa lapsista. Jouduin vaihtamaan kuulua toiselle paikkakunnalle . Pidin siitä. Kunnes vuoden päästä päätettiin että joudun vaihtamaan koulua takasin kotikuntaan mutta eri kouluun kun aiemmin. Siellä viihdyin ja sain ystäviä. Yläaste oli ihan ok. 9 luokalla sairastuin aloin saada kohtauksia ja jouduin olemaan paljon pois koulusta. Jotenkin kuitenkin pääsin opiskelu paikkaan mihin halusin. Kuitenkin sain kohtauksia jatkuvasti ja kahden vuoden jälkeen jouduin lopettamaan opiskelut koska kohtauset estivät ne eikä alakaan ollut muutenkaan oma. Pidin välivuotta koko ajan kuitenkin sain kohtauksia. Hain 3 kouluun johon kaikkiin pääsin. Aloitin lopulta sen mikä eniten kiinnosti. Mutta jatkuvat sairaskohtaukset olivat lopulta liikaa ja masennun jätin opinnot odottamaan. Monta vuotta toivoin että voisin jatkaa opiskelua mutta olo vain huononi. Sen pituinen se.

Jouduin jossain vaiheessa yläkoulussa vaihtamaan koulua. En tuntenut ketään entuudestaan. Minua kiusattiin ja lopetin koulun.

Lyhyestä virsi kaunis: minä olin se kiusattu, "rumaksi" haukuttu.

Olin primus jokaisena vuonna paitsi 7. luokalla.

Oli kavereiden näkemis mesta. Aina oli frendejä, no, siinä se sitten ne hyvät olikin. Sain niskaani kaikki byrokratiat, kukaan opiskelija kiusannut, Päin vastoin, kaikkien kanssa tulin toimeen ja kavereita riitti, mutta aikuiset savusti ulos... Oli kova paikka tajuta alle 15 v, että ei ole niitä perus oikeuksia. Ja, niistä taistellu siitä asti. Olin juuri sillä linjalla, etten pitäny suutani kiinni, missä olis pitänyt, mutta peli piti vetää hyvin mielenkiintosella tavalla, koska olin myös niille uhka. Ja, näistä on kaikista dokumentit mustaa valkosella, eli ei ole minkään hullun kuvitelmia... No, tein mitä halusin ja mitä koin, että oli pakko, jotta vältin sossut ja laitokset. Adoptoin itseni kouluun ja luokkaan, johon, kukaan mua kelpuuttanut. Hitto, menin sinne vaan. Itse itseni kutsuin, ja vaan vein. Rehtori olis halunnut eroon, kuten jo kertoi, kun torppasi, mutta muut tykkäs, ja koululautakunta puhui sen ympäri, että kuhan jossain käyn, ja olen. Olin puoltoista vuotta, kuulumatta minkään koulun kirjoille. Mutta hyvin meni...

Olin se hajuton ja mauton kiltti pitkä laiha poika, jota ei varmaan muista juuri kukaan hyvässä eikä pahassa. Keskiarvo 7,5 ja 8,5 välissä koko kouluajan ala-asteelta lukioon.

Ikävimmät kokemukset peruskoulun liikuntatunneilta, kun tuli aina viimeisten joukossa valituksi, kun olin huono pallopeleissä.

Muutamia kavereita onneksi oli. Naismailmassa menestys oli huono tai miltei olematon, kunnes lukiossa löytyi tyttöystävä ja sittemmin vaimo.

Oman kouluajan läpinäkyvyden takia olikin vaikea uskoa, kun nelikymppisenä yhtäkkiä huomasinkin, että menestys naismaailmassa olikin suorastaan ylitsepursuavaa.