Nyt käräytellään joidenkin aivosoluja oikein kunnolla. Risteys on kevyenliikenteen osalta mielenkiintoinen asia. Tieliikennelaki määrittää pyörätien sekä risteyksen seuraavalla tavalla.
Tässä laissa tarkoitetaan:
- pyörätiellä polkupyöräliikenteelle tarkoitettua, liikennemerkillä osoitettua, ajoradasta rakenteellisesti erotettua tai erillistä tien osaa taikka erillistä tietä;
- risteyksellä samassa tasossa olevaa teiden risteämää, liittymää tai haarautumaa mukaan luettuina tällaisten risteämien, liittymien tai haarautumien muodostamat alueet;
Kuten näkyy, niin pyörätie voi olla ihan oma erillinen tie, tai se voi olla tien osa. Jos pyörätie lasketaan ajoratojen kanssa osaksi tietä, niin silloinhan pyörätien omat risteyskohdat eivät muodosta risteyksessä omia "pikkuristeyksiä", vaan ne ovat risteyksen osia, eli osa samaa risteystä ajoratojen risteyskohtien kanssa. Kun ajoradat eivät muodosta kohdassa risteystä, mutta pyörätiet risteävät (esim. T-risteys sivusta), niin silloin on kyse pyörätien omasta risteyksestä.
Jos taas pyörätie lasketaan ihan omaksi tieksi, niin silloin pyörätien risteävät kohdat ovat aina omia risteyksiä (eikä ajorata ja sen risteävät kohdat vaikuta tilanteeseen ollenkaan).
Yhtä risteystä ei voida jakaa moneksi risteykseksi. Kun olet saapunut risteyksen sisään, ole risteyksessä, kunnes jätät risteyksen. Voit ajaa monen risteyksen osan läpi siinä matkalla. Yhden risteyksen jakamisesta moneksi risteykseksi on täysin tuhoon tuomittu ajatusmalli muutenkin. Se johtaisi ihan käsittämättömiin tulkintoihin tieliikennelaista. Silloin kolmio koskisi vain "ensimmäistä" risteävää kohtaa ja ne loput takana olevat risteyksen osat muuttuisivat tasa-arvoisiksi. Noinhan ei ole, vaan kun savut risteykseen, olet risteyksessä, kunnes jätät risteyksen. Kolmion velvoite on voimassa koko matkan.
Mikä se risteys oikeasti on?
31
488
Vastaukset
- Anonyymi
Risteyksellä tarkoitetaan samassa tasossa olevaa teiden risteämää, liittymää tai haarautumaa mukaan luettuina tällaisten risteämien, liittymien tai haarautumien muodostamat alueet. Pääpaino erityisesti sanalla alueet. Liikenneympyrä on kahden tai useamman risteyksen muodostama kokonaisuus.
Ilman jatkomääritelmiä ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä risteyksessä eikä viittä metriä lähempänä risteävän ajoradan lähintä reunaa tai sen ajateltua jatkoa ajoradalla. Lisäksi pysäköinnissä tulee tilanteessa ottaa huomioon, ettei ajoneuvoa saa pysäyttää tai pysäköidä sellaiseen paikkaan eikä siten että siitä aiheutuu vaaraa tai että liikenne tarpeettomasti estyy tai häiriytyy. Risteyksen vaikutusalue on siis - ainakin pysäköinnin osalta - oletuksena viisi metriä.
Erityisesti mainitaan, että ajoneuvolla risteystä lähestyttäessä on noudatettava erityistä varovaisuutta. Ajoneuvolla risteystä lähestyttäessä tai sinne ajettaessa ajotapa on sovitettava niin, ettei risteävän tien liikenteelle aiheudu haittaa, jos ajoneuvo joudutaan pysäyttämään risteykseen.- Anonyymi
Juu, myös liikenneympyrä on tieliikennelaissa määritelty. Tässä laissa tarkoitetaan: liikenneympyrällä liikennemerkeillä osoitettua kahden tai useamman risteyksen muodostamaa kokonaisuutta;
Iso risteys on pyöräilijän kannalta kuitenkin mielenkiintoinen käsite, jos pyörätie katsotaan olevan osa tietä. Pyöräilijä saapuu risteykseen, ylittää ensimmäiset ajoradat ja kääntyy sitten toisella puolella ja ylittää ne toisetkin ajoradat. Vasta siitä eteenpäin jatkaessa hän jättää kyseisen risteyksen taakseen. Pyöräilijä on koko ajan ajanut yhdessä ja samassa risteyksessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, myös liikenneympyrä on tieliikennelaissa määritelty. Tässä laissa tarkoitetaan: liikenneympyrällä liikennemerkeillä osoitettua kahden tai useamman risteyksen muodostamaa kokonaisuutta;
Iso risteys on pyöräilijän kannalta kuitenkin mielenkiintoinen käsite, jos pyörätie katsotaan olevan osa tietä. Pyöräilijä saapuu risteykseen, ylittää ensimmäiset ajoradat ja kääntyy sitten toisella puolella ja ylittää ne toisetkin ajoradat. Vasta siitä eteenpäin jatkaessa hän jättää kyseisen risteyksen taakseen. Pyöräilijä on koko ajan ajanut yhdessä ja samassa risteyksessä.Liikenneympyrässä ajavalla on etuajo-oikeus eli kolmion velvoite koskee ympyrään ajavaa. Liikenneympyrässä ollaan sen jälkeen, kun kolmion takaa ympyrän liikenteeseen on liitytty.
Ympyrässä kiertosuuntaan ajava ei koskaan käänny mihinkään. Ajajan kääntyessä oikealle hän samalla poistuu liikenneympyrästä. Kääntyjän on aina väistettävä muuta liikennettä: kääntyvä väistää ja kääntyjän on väistettävä risteävää tietä ylittävää.
Kun liittyy tielle pihasta, pysäköintipaikalta, pihakadulta tai muusta vastaavasta paikasta, liittyjän on väistettävä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liikenneympyrässä ajavalla on etuajo-oikeus eli kolmion velvoite koskee ympyrään ajavaa. Liikenneympyrässä ollaan sen jälkeen, kun kolmion takaa ympyrän liikenteeseen on liitytty.
Ympyrässä kiertosuuntaan ajava ei koskaan käänny mihinkään. Ajajan kääntyessä oikealle hän samalla poistuu liikenneympyrästä. Kääntyjän on aina väistettävä muuta liikennettä: kääntyvä väistää ja kääntyjän on väistettävä risteävää tietä ylittävää.
Kun liittyy tielle pihasta, pysäköintipaikalta, pihakadulta tai muusta vastaavasta paikasta, liittyjän on väistettävä.Toki, mutta tässä kohtaa puhutaan risteyksestä lähinnä pyöräilijöiden näkökulmasta. Pyöräilypalstasta kun on kyse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki, mutta tässä kohtaa puhutaan risteyksestä lähinnä pyöräilijöiden näkökulmasta. Pyöräilypalstasta kun on kyse.
Tuo koko hoito koskee pyöräilijää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo koko hoito koskee pyöräilijää.
Tuskin koskee. Harvoin pyöräilijä esim. ajaa liikenneympyrässä, vaan hän pyöräilee vieressä kulkevalla kevyenliikenteen väylällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin koskee. Harvoin pyöräilijä esim. ajaa liikenneympyrässä, vaan hän pyöräilee vieressä kulkevalla kevyenliikenteen väylällä.
Kyll minä ainakin poljen liikenneympyrää ympäri, oli vieressä sitten kevlari tahi ei. Naispuoliset moottoriajoneuvoa käyttävät eivät huomioi polkupyöräilijää liikenneympyrässä mitenkään. Eteen vaan surutta. Kevyenliikenteen vöylästä sen verran että jos on semmoinen pätkä väylää ja se kohta päättyy maantiehen niin voisi olettaa että polkupyöräilijä on etuoikeutettu koska hän tulee vasemmalta ja autoilijan kuuluisi väistää tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta eteen änkeäviä. Jos niin tekisi polkupyöräilijänä alle jäisi, on ne niin röyhkeitä nuo moottoriajoneuvon kuljettajat.

Tieliikennelaissa lukee: "Jos kaksisuuntainen pyörätie on vain tien vasemmalla puolella ja ajoradan oikealla puolella olevan pientareen tai ajoradan oikean reunan käyttö on kulkureitin tai muun vastaavan syyn vuoksi turvallisempaa, polkupyöräilijä saa käyttää piennarta tai ajoradan oikeaa reunaa."
Tuo on lähinnä se tilanne, jolloin saa pyöräillä ajoradalla, vaikka vieressä kulkee kevyenliikenteen väylä. Aina ja joka tilanteessa ei siis saa pyöräillä ajoradalla, vaikka pyöräilijä itse miten paljon niin haluaisikin tehdä.
Tuo maantiehen liittyvä väylä asia ei oikein auennut, että mitä tarkoitettiin. Väistämissäännöt on osattava. 24 § löytyy iso osa väistämissäännöistä, mutta ei toki ihan kaikki.
Väistäminen
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180729#L3P24 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin koskee. Harvoin pyöräilijä esim. ajaa liikenneympyrässä, vaan hän pyöräilee vieressä kulkevalla kevyenliikenteen väylällä.
Voitko sanoa selkeämmin, mitä haluat sanoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voitko sanoa selkeämmin, mitä haluat sanoa.
Aiemmin väitettiin, että "koko hoito koskee pyöräilijää", kun oli puhe, miten liikenneympyrässä ajetaan.
Katso tämä kuva. https://goo.gl/maps/FWqGjMXUU6JkfP6P8
Pyöräilijä pyöräilee tuossa jommallakummalla puolella löytyvää kevyenliikenteen väylää pitkin, eikä pyöräile ajoradalla liikenneympyrässä. Koko hoito ei siis koskee pyöräilijää, koska pyöräilijä ei kovinkaan usein aja siinä liikenneympyrässä, vaan sillä kevyenliikenteen väylällä. Oliko nyt yhtään selkeämpää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aiemmin väitettiin, että "koko hoito koskee pyöräilijää", kun oli puhe, miten liikenneympyrässä ajetaan.
Katso tämä kuva. https://goo.gl/maps/FWqGjMXUU6JkfP6P8
Pyöräilijä pyöräilee tuossa jommallakummalla puolella löytyvää kevyenliikenteen väylää pitkin, eikä pyöräile ajoradalla liikenneympyrässä. Koko hoito ei siis koskee pyöräilijää, koska pyöräilijä ei kovinkaan usein aja siinä liikenneympyrässä, vaan sillä kevyenliikenteen väylällä. Oliko nyt yhtään selkeämpää?Niin mutta kuka kirjoitti tämä?
"Juu, myös liikenneympyrä on tieliikennelaissa määritelty. Tässä laissa tarkoitetaan: liikenneympyrällä liikennemerkeillä osoitettua kahden tai useamman risteyksen muodostamaa kokonaisuutta;...... Iso risteys on pyöräilijän kannalta kuitenkin mielenkiintoinen käsite, jos pyörätie katsotaan olevan osa tietä. Pyöräilijä saapuu risteykseen, ylittää ensimmäiset ajoradat ja kääntyy sitten toisella puolella ja ylittää ne toisetkin ajoradat. Vasta siitä eteenpäin jatkaessa hän jättää kyseisen risteyksen taakseen. Pyöräilijä on koko ajan ajanut yhdessä ja samassa risteyksessä."
Mitä tuossa haluttiin kysyä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin mutta kuka kirjoitti tämä?
"Juu, myös liikenneympyrä on tieliikennelaissa määritelty. Tässä laissa tarkoitetaan: liikenneympyrällä liikennemerkeillä osoitettua kahden tai useamman risteyksen muodostamaa kokonaisuutta;...... Iso risteys on pyöräilijän kannalta kuitenkin mielenkiintoinen käsite, jos pyörätie katsotaan olevan osa tietä. Pyöräilijä saapuu risteykseen, ylittää ensimmäiset ajoradat ja kääntyy sitten toisella puolella ja ylittää ne toisetkin ajoradat. Vasta siitä eteenpäin jatkaessa hän jättää kyseisen risteyksen taakseen. Pyöräilijä on koko ajan ajanut yhdessä ja samassa risteyksessä."
Mitä tuossa haluttiin kysyä?Ei haluttu kysyä mitään. Eihän siinä ole mitään kysymystä. Siinä on toteamuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei haluttu kysyä mitään. Eihän siinä ole mitään kysymystä. Siinä on toteamuksia.
Aivan koska "iso risteys on pyöräilijän kannalta kuitenkin mielenkiintoinen käsite, jos pyörätie katsotaan olevan osa tietä. Pyöräilijä saapuu risteykseen, ylittää ensimmäiset ajoradat ja kääntyy sitten toisella puolella ja ylittää ne toisetkin ajoradat. Vasta siitä eteenpäin jatkaessa hän jättää kyseisen risteyksen taakseen. Pyöräilijä on koko ajan ajanut yhdessä ja samassa risteyksessä."
Mitähän tuossa yritettiin todeta? Se, että yritettiin todeta se että on mielenkiintoista.
Itse en näe tuota mielenkiintoisena. - Anonyymi

Itse en näe tuota mielenkiintoisena.Todettiin se, että kevyenliikenteen muodostamat risteävät kohdat eivät ole omia "pikkuristeyksiä", vaan ovat risteyksen osia. Jos et pidä sitä mielenkiintoisena, niin sitten et pidä. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Syytä on kuitenkin muistaa, että mielipide ei kuitenkaan vaikuta liikennesääntöihin ja velvollisuuteen noudattaa niitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todettiin se, että kevyenliikenteen muodostamat risteävät kohdat eivät ole omia "pikkuristeyksiä", vaan ovat risteyksen osia. Jos et pidä sitä mielenkiintoisena, niin sitten et pidä. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Syytä on kuitenkin muistaa, että mielipide ei kuitenkaan vaikuta liikennesääntöihin ja velvollisuuteen noudattaa niitä.Iskikö sinulla pahakin pätemisen tarve päälle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan koska "iso risteys on pyöräilijän kannalta kuitenkin mielenkiintoinen käsite, jos pyörätie katsotaan olevan osa tietä. Pyöräilijä saapuu risteykseen, ylittää ensimmäiset ajoradat ja kääntyy sitten toisella puolella ja ylittää ne toisetkin ajoradat. Vasta siitä eteenpäin jatkaessa hän jättää kyseisen risteyksen taakseen. Pyöräilijä on koko ajan ajanut yhdessä ja samassa risteyksessä."
Mitähän tuossa yritettiin todeta? Se, että yritettiin todeta se että on mielenkiintoista.
Itse en näe tuota mielenkiintoisena.Liikenneympyrässä on kaksi tai useampi liittymä. Autoilija poistuu haluamastaan liittymästä, ja koska autoilija samalla kääntyy, autoilija väistää pyöräilijää, joka ajaa suojatietä saman risteyksen (liikenneympyrän) vaikutusalueella.
Autoilijaa koskee nyt kaksi perussääntöä: kolmion takaa tullessa väistetään ja käännyttäessä väistetään.
Ei ole sen monimutkaisempaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iskikö sinulla pahakin pätemisen tarve päälle?
Ei yhtään. Vastasin kysymykseen.
- Anonyymi
Risteys on paikka, jossa citymaasturin oveen potkaistaan pyöräilykengällä kunnon lommo.
- Anonyymi
Kaikesta sekoilusta huolimatta pyöräilijät on täysiä ääliöitä.
- Anonyymi
Kun äly ei riitä järkevään keskusteluun, niin sitten alkaa haukkuminen.
- Anonyymi
Aloituksesta heti uusi kysymys: Kevytliikenne on sääntöjen kannalta mielenkiintoinen asia. Käsittääkseni sellaista termiä ei ole tieliikennelaissa eikä sen valmisteluaineistoissa. Onko sellaiselle jokin tarve? Minusta ei, koska sekä väylät, säännöt että liikkumisen tavat ovat erilaisia jalankulkijoille, pyöräilijöille, niihin rinnastettaville sähköhärpättimille, mopoille ja muille vastaaville.
Onko mopo muuten kevyttäliikennettä? Entä skootteri? Miksi? Miksi ei? Mites kevyt moottoripyörä? Sen luokittelussakin on vielä "kevyt".
Mitä jos puhuttaisiin kulkijoista tässä mielessä jalankulkijoina, pyöräilijöinä, mopoilijoina ja jätettäisiin hiljalleen taakse tuo vanha mössö kevyttäliikennettä?- Anonyymi
Voihan joka tekstissä toki aina kirjoittaa pitkä litania, kuten pyörällä, mopolla, jalan, suksilla, luistimilla, potkukelkalla, pyörätuolilla jne. tai jalankulkua avustavan tai korvaavan liikkumisvälineen käyttäviä yms. tai sitten lyhentää asia ja käyttää epävirallista termiä kevyt liikenne. Toki jos asia koskee vain tiettyä tienkäyttäjäryhmää, niin kannattaa mainita suoraan kyseinen ryhmä.
- Anonyymi
"Liikenneympyrässä on kaksi tai useampi liittymä. Autoilija poistuu haluamastaan liittymästä, ja koska autoilija samalla kääntyy, autoilija väistää pyöräilijää, joka ajaa suojatietä saman risteyksen (liikenneympyrän) vaikutusalueella.
Autoilijaa koskee nyt kaksi perussääntöä: kolmion takaa tullessa väistetään ja käännyttäessä väistetään."
Jos autolija ja pyöräilijä molemmat kääntyvät liikenneympyrän liittymässä, mutta eri suuntiin, autoilijalla on joka tapauksessa ollut kolmio hänen ajaessaan liikenneympyrään. Jos pyöräilijä ajaa kelviä, pyöräilijällä on silti etuajo-oikeus.
"Onko mopo muuten kevyttäliikennettä? Entä skootteri? Miksi? Miksi ei? Mites kevyt moottoripyörä? Sen luokittelussakin on vielä "kevyt"."
Mopolla ja moposkootterilla saa ajaa kelviä vain jos se on erikseen liikennemerkillä todettu.
Edellisten termitys määritellään moottorin tilavuuden ja-tai tehon mukaisesti sekä maksiminopeuden mukaisesti, ja asia selviää rekisteriotteesta. Sama koskee sähköajoneuvoja, joissa tehon ja maksiminopeuden mukaisesti. Kevytmoottoripyörä on moottoripyörä, joka ei ole mopo, ja jonka moottoritilavuus on enitään 125 ccm ja teho enintään 11 kW. Kevytmoottoripyörällä ei ole ksokaan oikeutta ajaa kelvillä.
Erikseen on sähköpyörät ja skuutit, joita ei rekisteröidä jos niiden teho ja nopeus vastaavat normituksia. Niitä voi käyttää, vaikka ei kärsisikään lihasheikkoudesta. - Anonyymi
Minun lihasheikkouteni haluaisi edelleen tietää kuka on västämisvelvollinen kun kevyenliikenteenväylä päättyy maantiehen. Käsittääkseni on se ja sama kummalle puolen maantietä. Autoilija lähestyy kuitenkin oikealta eteen änkeävää polkupyöräilijää, onhan kysymyksessä tasa-arvoinen risteteys. Kuinka moni autoilija niin oikeasti älyää toimia?
- Anonyymi
Hyvä kysymys.
Todellinen tilanne, jossa kelvi loppuu 90 asteen kulmassa ajorataan, vaikka jatkuukin jalankulkijoille suojatien yli kadun toisella puolella. Vasemmalta tulevalla autoilijalla on kolmio, oikealta tulevalla autolijalla ei kuitenkaan ole kolmiota...!
1) Koska kelvi ei jatku ajoradan toisella puolella, vain jalkakäytävä jatkuu, miten pyöräilijä käyttää oikeuttaan pyöräillä suojatietä? Ilmeisesti vasemmalle kääntyessään pyöräilijä siirtyy - vasemmalta tulevan autoilijan väistäessä - ajoradan oikaan laitaan. Pyöräilijän on kuitenkin väistettävä oikealta tulevaa autoilijaa, koska sillä puolella ei ole kolmiota...?!
2) Jos pyöräilijä kääntyykin oikealle, vasemmalta tuleva autoilija pysähtyy ja antaa suojatietä käyttävän pyöräilijän ryhmittyä kulkusuuntaansa oikealle, ja luultavasti vasta sen jälkeen ohittaa pyöräilijän suuremman ajonopeutensa avulla. Riittävän kaukaa.
3) Miten on mahdollista, että pyöräilijällä on suojatiellä yhtä aikaa oikeus mennä ennen autoa (auto vasemmalta), mutta velvollisuus väistää autoa (auto oikealta)?
4) Saako alle 12-vuotias lapsi pyöräillä ennen kaikkia autoja, koska hänellä on joka tapauksessa oikeus pyöräillä myös jalkakäytävällä?
(5) Pitääkö autoilijan erotella toisistaan ne lapset, joilla on oikeus pyöräillä myös jalkakäytävällä? Kenen vika on, jos alle 12-vuotias lapsi pyöräilee kovaa vauhtia kelviltä suojatien yli jalkakäytälle?
Tässä ei riitä sanonta autoilijan tilannenopeudesta ja yleisestä turavllisuudesta, vaan kuka on oikeassa ja kuka väärässä? Miten ihmeessä tällaisia sääntöjä voi opettaa kenellekään, ainakaan lapselle? Pikkulapsihan saa aina pyöräillä myös jalkakäytävällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kysymys.
Todellinen tilanne, jossa kelvi loppuu 90 asteen kulmassa ajorataan, vaikka jatkuukin jalankulkijoille suojatien yli kadun toisella puolella. Vasemmalta tulevalla autoilijalla on kolmio, oikealta tulevalla autolijalla ei kuitenkaan ole kolmiota...!
1) Koska kelvi ei jatku ajoradan toisella puolella, vain jalkakäytävä jatkuu, miten pyöräilijä käyttää oikeuttaan pyöräillä suojatietä? Ilmeisesti vasemmalle kääntyessään pyöräilijä siirtyy - vasemmalta tulevan autoilijan väistäessä - ajoradan oikaan laitaan. Pyöräilijän on kuitenkin väistettävä oikealta tulevaa autoilijaa, koska sillä puolella ei ole kolmiota...?!
2) Jos pyöräilijä kääntyykin oikealle, vasemmalta tuleva autoilija pysähtyy ja antaa suojatietä käyttävän pyöräilijän ryhmittyä kulkusuuntaansa oikealle, ja luultavasti vasta sen jälkeen ohittaa pyöräilijän suuremman ajonopeutensa avulla. Riittävän kaukaa.
3) Miten on mahdollista, että pyöräilijällä on suojatiellä yhtä aikaa oikeus mennä ennen autoa (auto vasemmalta), mutta velvollisuus väistää autoa (auto oikealta)?
4) Saako alle 12-vuotias lapsi pyöräillä ennen kaikkia autoja, koska hänellä on joka tapauksessa oikeus pyöräillä myös jalkakäytävällä?
(5) Pitääkö autoilijan erotella toisistaan ne lapset, joilla on oikeus pyöräillä myös jalkakäytävällä? Kenen vika on, jos alle 12-vuotias lapsi pyöräilee kovaa vauhtia kelviltä suojatien yli jalkakäytälle?
Tässä ei riitä sanonta autoilijan tilannenopeudesta ja yleisestä turavllisuudesta, vaan kuka on oikeassa ja kuka väärässä? Miten ihmeessä tällaisia sääntöjä voi opettaa kenellekään, ainakaan lapselle? Pikkulapsihan saa aina pyöräillä myös jalkakäytävällä.Sitten on olemassa pätkäpyöräteitä jotka päättyvät maantielle keskelle ei mitään. Toisin sanoen, ei suojatietä, ei mitään liikennemerkkiä mihinkään suuntaan. Tämmöisessä tapauksessa polkupyöräilijän matka jatkuu samaan suuntaan autolijan kanssa, usein maantiellä jossa ei ole mitään todellista piennarta. Koska polkupyöräilijä änkeää köytännössä auton eteen on siinä samanarvoinen risteys silloin, eli autolijan kuuluisi väistää oikealta eteen änkeävää. Niin olen ymmärtänyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten on olemassa pätkäpyöräteitä jotka päättyvät maantielle keskelle ei mitään. Toisin sanoen, ei suojatietä, ei mitään liikennemerkkiä mihinkään suuntaan. Tämmöisessä tapauksessa polkupyöräilijän matka jatkuu samaan suuntaan autolijan kanssa, usein maantiellä jossa ei ole mitään todellista piennarta. Koska polkupyöräilijä änkeää köytännössä auton eteen on siinä samanarvoinen risteys silloin, eli autolijan kuuluisi väistää oikealta eteen änkeävää. Niin olen ymmärtänyt.
Olet ymmärtänyt väärin. Ei tuollainen takuulla ole samanarvoinen risteys. On aina väistettävä muita tienkäyttäjiä tultaessa tielle pihakadulta, kävelykadulta, moottorikelkkailureitiltä, polulta tai vastaavalta vähäiseltä tieltä, kiinteistön pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai muulta vastaavalta tiehen liittyvältä alueelta, taikka tien ulkopuolelta jne.
- Anonyymi
Kevyenliikenteen väylän ja ajoradan risteyskohdat eivät ole tasa-arvoisi risteyksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kysymys.
Todellinen tilanne, jossa kelvi loppuu 90 asteen kulmassa ajorataan, vaikka jatkuukin jalankulkijoille suojatien yli kadun toisella puolella. Vasemmalta tulevalla autoilijalla on kolmio, oikealta tulevalla autolijalla ei kuitenkaan ole kolmiota...!
1) Koska kelvi ei jatku ajoradan toisella puolella, vain jalkakäytävä jatkuu, miten pyöräilijä käyttää oikeuttaan pyöräillä suojatietä? Ilmeisesti vasemmalle kääntyessään pyöräilijä siirtyy - vasemmalta tulevan autoilijan väistäessä - ajoradan oikaan laitaan. Pyöräilijän on kuitenkin väistettävä oikealta tulevaa autoilijaa, koska sillä puolella ei ole kolmiota...?!
2) Jos pyöräilijä kääntyykin oikealle, vasemmalta tuleva autoilija pysähtyy ja antaa suojatietä käyttävän pyöräilijän ryhmittyä kulkusuuntaansa oikealle, ja luultavasti vasta sen jälkeen ohittaa pyöräilijän suuremman ajonopeutensa avulla. Riittävän kaukaa.
3) Miten on mahdollista, että pyöräilijällä on suojatiellä yhtä aikaa oikeus mennä ennen autoa (auto vasemmalta), mutta velvollisuus väistää autoa (auto oikealta)?
4) Saako alle 12-vuotias lapsi pyöräillä ennen kaikkia autoja, koska hänellä on joka tapauksessa oikeus pyöräillä myös jalkakäytävällä?
(5) Pitääkö autoilijan erotella toisistaan ne lapset, joilla on oikeus pyöräillä myös jalkakäytävällä? Kenen vika on, jos alle 12-vuotias lapsi pyöräilee kovaa vauhtia kelviltä suojatien yli jalkakäytälle?
Tässä ei riitä sanonta autoilijan tilannenopeudesta ja yleisestä turavllisuudesta, vaan kuka on oikeassa ja kuka väärässä? Miten ihmeessä tällaisia sääntöjä voi opettaa kenellekään, ainakaan lapselle? Pikkulapsihan saa aina pyöräillä myös jalkakäytävällä.Pyöräilijä käyttää oikeutta ylittää ajorata suojatietä käyttäen, koska se on tieliikennelain mukaan sallittu (18 §). Jalkakäytävälle ei saa ajaa, mutta jokaisen suojatien saa ylittää pyöräilemällä.
Ei ole mikään ihmeellinen asia, että yhdestä suunnasta tuleviin nähden saa mennä ensiksi mutta toisesta suunnasta tuleviin nähden pitää väistää. Täysin normaaleja liikennetilanteita ja väistämissäännöt pitää osata (mm. 24 §).
Esimerkki: https://i.ibb.co/2cxfYFq/vasistamisjarjestys.jpg
Ikä ei vaikuta väistämissääntöihin tai väistämisvelvollisuuksiin. Lapsia pitää toki tieliikennelain mukaan aina liikenteessä varoa erityisesti, koska eivät vielä osaa liikenne sääntöjä (29 §).
- Anonyymi
Kun valitetaan kevyenliikenteen termin käyttämisestä, niin sitten ei myöskään pidä käyttää termejä kevli/kelvi tai kevyenliikenteen väylä, vaan käyttää väylämallin oikeaa termiä, kuten esim. Jalkakäytävä, Pyörätie, Yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä, Pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain, Moottorikelkkailureitti tai Ratsastustie.
Ehkä on joskus kuitenkin helpompi käyttää termiä kevyenliikenteen väylä, aivan kuten on myös käyttää termiä kevytliikenne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161658
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361396Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1621236- 1431199
- 521135
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1081095- 571081
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1161076Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46959