En siis osaa elää elämää enkä tehdä mitään. Olen 30v mies ja asun tuetussa asumisessa. Mulla on skitsofrenia diagnoosi mitä en tiedä oireita ite. En käy töissä tai opiskele, ei ole yhtään ihmissuhteita paitsi vanhemmat ja tuetun asumisen ohjaajat. Ongelma on siis siinä että en osaa tehdä mitään. Olen todella arka ja ujo enkä uskalla lähestyä ihmisiä. En saa aikaa kulumaan, eikä rahaa ole edes ryyppäämiseen mikä voisi auttaa sosiaalisuudessa. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Mitä tässä pitäisi tehdä, aloittaa joku harrastus? Mikään ei tunnu oikeen kiinnostavan.
Miten tätä elämää eletään
Anonyymi-ap
7456
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No joo, joku harrastus ois varmasti parempi, kuin ryyppääminen. Vaikea sanoa, miten "oppisit tekemään jotain" kun itselläni ei ole koskaan ollut sellaisia ongelmia. Käy vaikka uimahallissa. En tiedä onko miesten puolella toisin, mutta naisten puolella ainakin saunassa syntyy usein keskustelua ja vakikävijöiden välille muodostuu tuttavuuksia. Nythän niitä syksyllä alkaa kaikenlaisia harrastusryhmiä. Joissakin kirjastoissa esimerkiksi on ihan ilmaisia lukupiirejä, joissa jokainen lukee saman kirjan ja siitä sitten keskustellaan.
Tai mene jonkun seurakunnan toimintaan mukaan. No en tiedä, useinhan ne on kyllä vähän sairasta lahkotouhua, mutta seuran takia kai siellä suurinosa on. Siksi niitä sanotaan seurakunniksi...
Olet tuetussa asumismuodossa, mutta onko silti oma vuokra-asunto, vai onko se jokin hoito-/palvelukoti?
Eikö noilla, jotka järjestävät tuollaista tuettua juttua, ole mitään yhteistä toimintaa ?
Useinhan jossain tuollaisissa järjestetään jotain ryhmä-, tms. yhteistä tekemistä.
On jotain toimintaa mutta pelkään sosiaalisia tilanteita nii jättäydyn niistä pois.
Ei se pelko lähde koskaan pois, jos ei sille tee mitään.
Olisi hyvä, jos edes yrittäisit mennä niihin toimintoihin, vaikka vain käymään. Pääseehän sieltä pois, jos siltä tuntuu.
Vaikka olisit vain vähän aikaa kerrallaan, voit mahdollisesti huomata jälkeenpäin, ettei se niin kauheaa ollutkaan.
Sosiaalisten tilanteiden pelkoon on altistava hoito oikeastaan se paras hoito. Eli pikkuhiljaa kokeilee mennä tilanteisiin, ja poistuu kun siltä tuntuu.
Mitä kauemmin kaikkea välttelee, pelko vain voimistuu ja kynnys nousee ajan myötä.
Mitä ajattelet niistä sosiaalisista tilanteista, mikä niissä pelottaa ?
Onko mielessä ehkä, mitä muut sinusta ajattelevat, tms. ?
Jos ne on sen tuetun asumismuodon yhteisiä toimintoja, niin kaikilla muillakin, jotka osallistuvat, taitaa olla jokin psyykkinen ongelma. Eivät he ole yhtään sinua parempia, niin ei tarvitse ajatella.
Itse olen huomannut, jos jännittää, niin sanon ääneen, että mua jännittää. Sitten muutkin tietävät sen, ja se helpottaa myös itseäni.
Mulla oli nuorempana tosi paha sosiaalisten tilanteiden pelko, jota aloin hoitaa täysin väärällä tavalla, hain rohkaisua päihteistä. No senhän saattaa kuvitella, mitä siitä seurasi, kaikki meni vain entistä vaikeammaksi.
Sitten sain omat ongelmat selvitettyä ajan kanssa, sain myös ammattiapua, ja pelot ja jännitykset jäivät pois.
Rohkeutta vaan menemiseen, siinä voi itsekin yllättyä positiivisesti.
Oon todella ujo ja menen jotenkin mykäksi varsinkin isommissa porukoissa. Enkö osaa keskustella ja menetän ns. Toimintakyvyn.
On aika paljon sellaisia ihmisiä, jotka tykkäävät seurata vierestä, vähän kauempaa, toisten tohinoita.
Ei ole mikään pakko mennä porukkaan suoraan keskustelemaan.
Voi vähän niin kuin tunnustella tilannetta, ja katsoa, miten homma etenee.
Ja jos uskallus ei riitä alkaa puhua mitään, niin ei ole pakko, kukaan ei pakota.
Ei saa mitään selville omasta itsestä tuollaisissa tilanteissa, jos ei edes yritä.