Viimeeksi oli puhetta imaamista jonka Raastuvanoikeus tuomitsi uhkailusta ja pahoinpitelystä; 4kk ja 15 vrk, ehdollista vankeutta.
Josta imaami on kertonut valittavansa joka oikeusasteeseen Suomessa ja Euroopan tuomioistuimeen asti! Siis väittää saamaansa tuomiota laittomaksi/rasistiseksi,
Mä vastasin tähän erään toisenhenkilöön aloitukseen, mutt suomalaisena mulla ei saa olla omia ajatuksia, sillä ne selvästikin tulkitaan rasistisiksi.
Nyt olisi mielenkiintoista tietää. valittiko mielipiteestäni suomalainen naiskansanedustaja vai islamilainen yhteisö vai imaami eli hengellinenjohtaja,
Juttu jatkuu... IS: Helsinkiläisen "päiväkodin" tiloissa toimii Saudirahoitteunen MOSKEIJA!
Talon asukas on Ilta - Sanomien mukaan valittanut moskeijan toiminnasta sekä Helsingin kaupungille että taloyhtiön hallitukselle.
Mahtaisiko taloyhtiö vuokrata mulle tuon kerhohuoneen, jos lupaisin perustaa laittoman salakapakan sen tiloihin, kun kerran moskeijakin on käynyt laatuun.
Tuskin niihin tiloihin enää islamistit tulisi, Ja kun laittomuuksiin aletaan niin;
Ehkä Simiti ystävällisesti tulisi viinin valmistajaksi sekä "viininlaskijaksi" olisi taatusti Hesan suosituin ja halvin juottola! Kotimaista korpikuusen kyyneltä mustanviinimarja mehuun tai tavallista kotisimaa väkevämpää "kiljusimaa" !
trollikka
Oletteko huomanneet ettei miellä ole enää lupaa puhua edes siitä, mitä lehdissä kerrotaan!
15
227
Vastaukset
En koska se ei pidä mun itteni mielestäni millään tavalla tai tasolla paikkaansa. Ja täältä poistuu niin viattomia kommentteja missä ei loukata yhtään ketään millään tavalla kuten esimerkkinä Huitaleen kommetti "niin minustakin" mulle eilen ja sitten taas läpi pääsee välillä niin törkeitä toista ja toisia loukkaavia ja halventavia kommetteja että mun silmään nää poistot on aivan täysin sattumanvaraisia eikä niissä ole tippaakaan mitään logiikkaa eikä järkeä.🙂.
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
❤️ Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞 - Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#180159242
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Jotain on muuttumassa,kun IS kirjoittaa suomalaisten muslimien Saudi- arabia kytköksistä ja muista hämäristä kuvioista.
oon huomannu. Katos kattokaas, kun botti on hyvä renki mutta huono isäntä. Niin kuin aikanaan tulesta sanottiin.
- Anonyymi
En osaa sanoa mitään tuollaisen. Mielestäni väkivalta ja pahoinpitelyt pitää tuomita, mutten tunne yhtään imaamia, enkä ole käynyt koskaan suomalaisessa moskeijassa tai asunut edes lähellä, niin ei sanottavaa jollekin marginaali-ilmiöllle.
- Anonyymi
Kumpa olisikin! Kyllä tämä on mennyt niin vastakkain asetteluksi, ja jos ett myötäile mukana; olet rasisti! Nämä ihmiset jotka tänne ovat pakolaisina tulleet; niin miks ihmeessä Suomeen? Teillä varmaan on ollut ihan mahtavat olosuhteet siellä entisessä kotimaassanne! Vai mitä? Meillä ei palatseja ole tarjota majoittamiseen ja pahus vie kun suomalaiset eivät suostu edes siivoamaan teidän huushollejanne.
Meillä on kotonamme sääntö ett se joka sotkee, myös siivoaa sotkunsa.
Asian ymmärtää jo mun kolmivuotias tyttärenikin, siivoaa lelunsa lattialta pois, ennen nukkumaan menoaan!
Mä kyllä ymmärrän työperäisen maahanmuuton jos muuttaja pystyy elättämään itsensä täällä ansiotuloillaan! Sitä mä en ymmärrä ett tänne tulee kouluttamaton aputyöntekijä, joka nostaa asumistukea, koska palkallaan ei tule toimeen. Vuoden kuluttua suomalaiset maksavat ehkä lapsilisiä, suomen ulkopuolella eläville lapsilleen. Onhan se kurjaa elää perheestään erossa, joten anotaan oikeutta perheenyhdistämistä! Samoin haetaan suurempaa asuntoa, joten asumiskustannuksetkin nousevat, mutt niistähän on Kela antanut korvauksen ainakin perheellisille!
Halvempaa olisi varmaan maksaa suomalaisille työntekijöille kohtuullista palkkaa, kuin pyörittää tätä tukien sirkusta! Jonka tällä hetkellä maksaa työväestö, verorahoina. Mutt oikeesti, tämä nyljentä on mennyt jo liian pitkälle, kun vapaamatkutajia alkaa olla liikaa.
Taivas meitä varjelkoon; ettei Haavistosta tule (missään nimessä) presidenttiä!
Valta taatusti sokaisee hänet; sehän nähtiin jo hänen ulkoministeri kaudellaan!
Presidenttinä olisi todellinen "reissu Pekka" ja Suomi tunnettaisiin pian taas; "vastuullisena valtiona" oikeana paratiisina! Valitettavasti sillä ei ole tulevaisuutta.
Suomalaiset taatusti tekisivät työtä, jollei olisi edullisempaa olla tukirahojen varassa ja hakea ilmaisia ruokakasseja aina, kun niitä on ollut jaossa.
Kierrätystä on alettu myös harrastamaan enenevässä määrässä. Nyt syksyllä on myös metsissä ruokaa, jota voi poimia jokamiehen oikeudella! Järvistä, joista ja merestä saa kalaa, imaiseksi onkimalla ja kalastuksenhoitomaksun maksettuaan, myös virvelöimällä. Suosittelen, tulee vuoden mittaan halvemmaksi kuin kalan istaminen kalakauppiaalta.
trollikka- Anonyymi
Montako maahanmuuttajaa tällä palstalla on? Jos Kokoomus haluaa raahata halpaa työvoimaa Suomeen, niin Persujen pitäisi estää, jos ymmärtävät mihin heitä toivottiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako maahanmuuttajaa tällä palstalla on? Jos Kokoomus haluaa raahata halpaa työvoimaa Suomeen, niin Persujen pitäisi estää, jos ymmärtävät mihin heitä toivottiin.
Orpo o n pääministeri.Purra ei voi siitä päättää.Toivotaan että seuraavissa vaaleissa ps on 1 sijalla.Silloin ps pystyy vaikuttamaan paremmin maan asoihin Tämä kesästä saakka jatkunut rasistin jauhaminen on uskomattomattoman typerää.Täällä nöyristellään joka puolelle ja pyllistetään omalle kansalle Suomalaisten pitäisi oppia kunnioittamaan itseään ja omia arvojaab.
- Anonyymi
Olisipa mielenkiintoista alkaa kanssasi kirjeenvaihtoon ap🫡 t. Tuleva diktaattori🥰😁
- Anonyymi
Eihän tuota lupaa ole ollut enää ainakaan kymmeneen vuoteen. Kaikki kantasuomalaisten etua ajava poistetaan ja haittaavaa hehkutetaan vailla järkeä.
-harmiseikirj-- Anonyymi
Sorry, mä otin kantaa sun aloittamaan ketjuun... ja sen jälkeenhän se poistetiin!
Ilmeisesti vihreiden naisedustaja veti herneen nenäänsä; arvostelin turhan kriittisesti sitä lakia perheenyhdistämisestä! Alunperinkin se laki oli hyväuskoisten säätämä; susi jo syntyessään!
Koittakaas mennä Kanadaan tai Austraaliaan, vähävaraisena ja huonosti koulutettuna; vaikka sulla olisi hotellista huone varattu viikoksi. Ei käy sanoo tullimies, kun on arvioinut sun mahdollisen varallisuutesi tulla omillas toimeen, sitä ensimmäistä viikkoakaan.
Epäilevät heti laittomaksi työnhakijaksi, ja asian liittyvän nuorten naisten kohdalla jotenkin prostituutioon. He suojelevat omien kansalaistensa työpaikkojakin halpatylvoimalta, ja rikollisilta! Niin kannattaisi tehdä täälläkin.
trollikka - Anonyymi

trollikkaNo niinpä. Jos ajatellaan vaikkapa suomalaisten työttömyyslukuja ja sitä määrää mitä täältä on itäblokkilaiset ja muut veijarit esim. raksa-alalla kantaneet rahaa omiin kotimaihinsa. Niillä summilla olisi Suomen talous ehkä edelleenkin kunnossa mutta koska eu ja vapaa liikkuvuus eihän sitä tietenkään voi kansallista etua koskaan ajatella missään asiassa.
-harmiseikirj- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sorry, mä otin kantaa sun aloittamaan ketjuun... ja sen jälkeenhän se poistetiin!
Ilmeisesti vihreiden naisedustaja veti herneen nenäänsä; arvostelin turhan kriittisesti sitä lakia perheenyhdistämisestä! Alunperinkin se laki oli hyväuskoisten säätämä; susi jo syntyessään!
Koittakaas mennä Kanadaan tai Austraaliaan, vähävaraisena ja huonosti koulutettuna; vaikka sulla olisi hotellista huone varattu viikoksi. Ei käy sanoo tullimies, kun on arvioinut sun mahdollisen varallisuutesi tulla omillas toimeen, sitä ensimmäistä viikkoakaan.
Epäilevät heti laittomaksi työnhakijaksi, ja asian liittyvän nuorten naisten kohdalla jotenkin prostituutioon. He suojelevat omien kansalaistensa työpaikkojakin halpatylvoimalta, ja rikollisilta! Niin kannattaisi tehdä täälläkin.
trollikkaJa kuitenkin ainakin USA:n talous pyörii laittomien maahantulijoiden ja halpatyövoiman avulla. Sen maan järjestelmä romahtaisi, jos heidän tulonsa oikeasti estettäisiin ja jo maassa olevat poistettaisiin.
- Anonyymi
En tiedä ovatko moskeijat sinällään laittomia. Vuokranantajalta sellaseen varmasti tarvitsee luvan, mutta voisinko mä esimerkiksi ihan vapaasti perustaa jonkun oman kirkon, jos se vaan tilan vuokraajalle on ok. Ei tuohon varsinaisesti mitään lakiin perustuvaa estettä ole. Vai onko?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti27735057Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos294524Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s864494Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2583872Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori1003180Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös192639Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta572485En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122024Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi451688Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.3991594