Vuonna 2000 Suomen valtion menot oli 33 mrd. €. Vuonna 2023 menoja arvioidaan olevan noin 83,2 mrd. €. Eli valtion menot ovat lisääntyneet 152 %.
Koko julkisen sektorin yhteenlaskettu velka vuonna 2022 oli 194 mrd. €. (valtio + kunnat
Euroopan keskuspankki syötti miljardeja nolla korolla taloutta elvytykseen Suomikin otti siinä omansa velkaantuessaan. Samoin edunvalvontajärjestöt palkankorotuksillaan, jotka lankeavat nyt meidän kaikkien maksettavaksi. Tämä näkyy myös hyvinvointialueitten rahoitusvajeissa. Suomi elää velaksi ja kotimaisen ostovoiman turvin. Kotitalouden ovat velkaantuneet noin 240 Miljardilla se on kotimaisesta ostovoimasta pois.
Samankaltaista sisäistä devalvaatiota ei voida tehdä mitä kilpailukykysopimus oli joka solmittiin kesällä 2016. Sopimus oli vahvasti pääministeri Sipilän ajama, mutta työmarkkinajärjestöt päättivät sopimuksen sisällöstä. Jonka Olli Rehn neuvotteli edunvalvonta järjestöjen kanssa.
Julkinen talous on pysynyt pystyssä velkarahalla sekä kotimaisen ostovoiman turvin joka sekin alkaa hiipumaan.
Nyt tehdään sisäistä devalvaatiota karsimalla lähipalveluja sekä hyvinvointipalveluja heikoimmassa asemassa olevilta.
Tämä on seurausta useiden hallituksien sekä ay järjestöjen päätöksistä pitää taloutta yllä velkarahalla. (elintasosi on velkaa)
Kustannustason yrityksissä katon määrää globaalit markkinat ja siinä yritys on puun ja kuoren välissä, kun ay- liike vaatii lisäprosentteja. Ay-liikkeeseen kuuluva työntekijä tavallaan hyväksyy sen, että työkaveri siirtyy leipäjonoon seuraavissa yt:erissä ja hommat tehdään jatkossa pienemmällä porukalla uupumusta välttäen.
Toki palkkoja kuuluu nostaa siellä, missä tuottavuus on parantunut ja paranee myös jatkossa.
Julkisella puolella maksuvaraa ei ole vuosiin ollut. Harva lienee valmis rahoittamaan kunnan palkkajuhlat lisävelalla tai veronkorotuksilla.
Suomi on jäänyt talouden reuna-alueeksi maailmantalouden mannerlaatat loittonevat suomesta sekä markkinat ei vedä venäjän sodan takia. Odotettavissa vain niukkuuden jakamista.
Kun eletään yli varojen niin laitetaan maksajat joilla on maksukykyä myös näistä veloista maksamaan.
Vuonna 2016 alkaneen nousukauden huippu saavutettiin jo 2018. Sinä aikanakin käytännössä joka vuosi otettiin uutta velkaa.
Realismia on, että nykymenon jatkuessa Suomi ei lyhennä velkaansa ollenkaan, vaan tulee ylittämään EU:n 60 %:n rajan.
Ekonomistit olivat useamman kerran ennen syksyn 2018 budjettiriihtä sanoneet, että nyt on aika kerätä puskureita. Se tarkoittaa velan lyhentämistä. Mutta puuttuu poliittinen rohkeus tehdä tarvittavat päätökset.
Valtionvelkaa tulisi lyhentää neljä miljardia vuodessa.
Suomi ei tullut eikä tule kuntoon kuin solidaarisuudella, jossa kaikki laitetaan maksamaan. Se tarkoittaa ennen kaikkea niitä, joilla on maksukykyä. Osingot kattavammin verolle ym. Solidaarisuus tarkoittaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Se ei toteudu, jos jokainen ajaa puolueensa etua saadakseen kannatukset nousemaan. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on paras lääke torjumaan syrjäytymistä ja eriarvoistumista.
Kulujen sopeutus on vaikeaa poliittisesti, koska se koskee kaikkia poliittisia ryhmittymiä! Onko edustajillamme selkärankaa?
Suomen talous on näivettynyt Julkinen sektori kuitenkin kasvaa rajusti
5
277
Vastaukset
- Anonyymi
Mix sä tommosta märehdit täällä? Eihän ny oo edes mitään vaaleja tulossa just.
Kirjoita hupaisia ja hauskoja kissa ja koira jutskia! - Anonyymi
Kyllä tämä nykyine hallitus ehdottomasti parantaa Suomen taloutta jotka on nakertanu etenki demarit ja keskusta,Kyllä tähän hulluuteen olikin jo aika saada stoppi
- Anonyymi
Hallitus lupaisi lopettaa velkaantumisen, mutta nyt se ottaa velkaa, että hyvätulosille annetaan verohelpotuksia.
Edellinen hallitus otti velkaa yrityksille etteivät ne menneet nurin koronan vuoksi. - Anonyymi
Mun mielest on hallituksen tehtävät järkätä meitsille manii niin että mun pitää tulla toimeen omalla työttömyys palkalla. Nyt oon niin surkeet liisat että ei voi edes lomalla käydä ku kerran vuodessa.
- Anonyymi
Miksei se Suomi vaan yksinkertaisesti järkkää menoja tulojen mukaan!?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581321Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491155- 1271018
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?207990Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18986Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42889
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875