Kumppani on sairastunut henkisesti ja pidän yllä kokolailla melkeinpä kaikkea poislukien asunnon siistimistä ja pyykinpesua. Arvostan kovasti hänen panostaan yrittää ja on hakenut apuakin ja vertaistukiryhmässä lisäksi. Ja en laske rahoja tippaakaan mitä tähän olen laittanut kesästä asti sillä ei ole väliä. Ikävä vain nähdä että toinen vaipuu vaaleanharmaaksi lakanaksi ja on poissaoleva. Ei ymmärrä tai ei kuule. Jos hänen tämän hetkinen olemuksensa olisi voimakas mauste hän olisi lähellä vehnäjauhoa..
4kk tätä on kestänyt näin pahana ja alan itsekin olemaan väsynyt. Teen paljon töitä jotta hän voi levätä ja olla kotona. Ja yrittää parhaansa mukaan toipua.
Järjestän yllätyksiä ravintoloihin, ja koitan piristää positiivisilla yllätyksillä kerran viikkoon.
Koitan keskustella. Koitan kuunnella...Ei.
Ei mitään kontaktia.
Katsoo silmiin ja tiedän että hän rakastaa minua mutta silmien takana ei ole mitään.
Surua js tyhjää.
Aivankuin sielu olisi poissa ja tilalla vain kuoret.
Tämä alkaa olla aika ahdistavaa.
Hän ei tapaa ystäviä. Hän ei käy missään. Ei syö. Ei hoida mitään asioita. Koitan nätisti kysyä ja vihjailla niin siitä hän masentuu entisestään.
Ainoa milloin hän tekee asioita on silloin kun minä olen hänen kanssaan...
Js se ei ole minun mielestä oikein normaalia..
Olen koittanut rohkaista harrastuksiin ja että lähden tueksi. Ei.
Olen koittanut pyytää että heräisi samaan aikaan joka pv ja pikkuhiljaa yhdessä mentäsiin edes vaikka ulos. Ei.
Hänen vuosien traumat on iskeneet päälle yhtäkkiä kun hänen asiansa on nk.hyvin...
Ja saa apua ammattilaisilta tietenkin lääkkeet ja terapiat.
Mutta pelottaa oikeasti jo kohta et kun erehdyn käymään jossakin että makaako täällä kuollut kumppani kun tulen kotiin...
Nukun itse n.4h yössä ja työpäivät on yleensä pitkiä sekä tehtaalla että kotitoimistolla.
Mutta olen paljon kotona.
Koen syyllisyyttä kun menen harrastukseen keskiviikkoisin.
Koen syyllisyyttä kaikesta vaikka en ole muutakuin auttanut.
Hieron niskat ja teen ruuat...
Hoidan ihan kaiken paitsi tosiaan pyykinpesun ja siistimisen...
Hän vaan hokee että sinä jätät minut kuitenkin...
Rakastavalle ihmiselle todella kova paikka alkaa myöntämään itsellensä tappio ja todeta tätäkö tämä tulee olemaan. Heikkoina hetkinä näin...
Itkettää paljon nykyään. Ja omat ystävät erkanee myös koska ei ole heille aikaa.
En ole kuitenkaan luovuttaja tyyppiä ainakaan ensimmäisessä ylämäessä.
Mutta tämä menee jo kohta aikalailla pystysuoraan tämä mäki...
Huoh.
Luoja anna minulle voimia selättää nämä haasteet...
Olen niin väsynyt että en enää kauan aikaa jaksa itekään...
Ajatuksia saa laittaa. Tai vittuilla tai ihan mitä vaan..
Raskas elämä vai elämänvaihe?
12
321
Vastaukset
- Anonyymi
Oletpa kauan jaksanut.
Olisiko kumppanille lyhyt psykiatrinen osastojakso paikallaan, ihan teidän molempien jaksamiseksi? Kuukausia kestänyt lääkitys ja terapia ei ole auttanut, niin olisiko syytä tehdä niihin muutoksia.
Ajattele itseäsikin että jaksat olla kumppanin tukena. Sano avoimesti hänelle että olet huolissasi, ja tunnet itsesi avuttomaksi kun et osaa auttaa. Älä sääli, vaan kannusta. Pienet käskemisetkään ei riko häntä.
Vertaistukiryhmät ei toimi kaikilla. Käsittääkseni paraneminen alkaa siitä, kun asia on kaunistelematta nostettu esille. Mitä on tapahtunut, miten se vaikutti, voiko asialle vielä tehdä jotain, ja miten sen kanssa elää. Turhat piipittelyt ja säälit pois, ja kannustava keskustelu.- Anonyymi
ja kannustava keskustelu sekä tavoitteet. Kävelylenkit, kauppareissut milloin, miten usein. Pääasia että teette yhdessä, ja häneltäkin vaaditaan jotain ettei passivoidu.
- Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
😋 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
4 kuukautta vielä lyhyt aika. Mulla meni aikoinaan erittäin vakavassa masennuksessa puolivuotta silloin olin vaan ja itkin. Lopulta aloin toipumaan tärkeitä oli akuutti vaiheessa lääkitys ja tuki. Pikku hiljaa kun aloin voida paremmin lääkitys lopetettiin . Ja kaikki masennuksen vaiheet käytiin läpi ja siinä meni vuosia kuitenkin elin ns. Normi arkea. Kyllä mua kaverit pakkotti liikkumaan mutta en jaksanut tai nauttinut siitä. Jouduin ottamaan rauhoittavia ahdistuin niin paljon Tärkeintä olikin lääkäri sanoi ettei minua saa jättää yksin. Joku oli aina luonani. Oli se varmasti läheisille rankkaa. Mutta toisaalta en kaivannut muuta kuin levätä. Aikaa ja aikaa. Ei tuollainen hetkessä mene ohi. Ehkä sinun pitää hakea itsellesikin tukea ❤️
- Anonyymi
Sekä jatkan vielä tuohon että puolisisi hokee että sinä jätät kuitenkin minut. Se on masennus joka puhuu minä ajatellin että kaikille on vaan parempi että kuolen että elämäni on ihan turhaa ja olen muille vaan taakka. Ettei kukaan oikeasti välitä. Se on masennus joka ne ajatukset vääristää.
- Anonyymi
Varmastikin ymmärrät, että jos sinä uuvut, ei puolisollasi ole sitäkään tukea enää... ja toivottavasti ymmärrät, ettet voi olla vastuussa puolisosi elämästä. Kuvailusi perusteella hoidot ja lääkkeet eivät ilmeisesti tepsi vai onko hän käyttänyt vasta näitä hetken aikaa?
Kun aidosti rakastaa haluaa toki tehdä kaikkensa, jotta rakkalla olisi hyvä olo, mutta marttyyriyys ei auta ketään vaan päinvastoin. Sinäkin voisit saada jonkinlaista tukea tai ammattiapua tilanteeseesi. - Anonyymi
Voimia! Olet todella arjen sankari ja arkienkeli. Pidä huoli omasta jaksamisesta myös. Yksi sairas perheessä riittää. Toivon hänellekin paranemista ja toipumista ja sinulle uusia näkökulmia ja jaksamista haastavassa tilanteessa. Kaikki vielä hyväksi muuttuu. Rukoillen puolestasi.
- Anonyymi
Kumppanisi osaa varmasti arvostaa sitä, että jaksat hänen rinnallaan, millainen kultakimpale olet. Jos ei nyt kykene, niin myöhemmin. Ja minä ainakin arvostan hyvin paljon.
Sinäkin voisit hakea itsellesi apua, tuo on varmasti sen verran rankkaa sinullekin. Toivottavasti jaksat hänen tukenaan, sillä onhan se tärkeää hänelle, mutta yksin ei sinunkaan tarvitse pärjätä.
Pystyisitkö sinä järjestämään hänen ystävänsä teidän kotiinne siksi aikaa, kun olet poissa? - Anonyymi
Aikaa tulee menemään enne kuin toipuu, ei mitata kuukausissa vaan vuosissa ja vain oikeanlaisella hoidolla joka menee myös potilaan tajuntaan. Päivä kerrallaan
- Anonyymi
Pidä huoli itsestäsi. Unesi määrä kuulostaa kovin vähältä. Masennus paranee hitaasti. Parasta siinäkin olisi edes jonkinlaisen arkirutiinin noudattaminen vaikkei mikään huvita ja tuntuu raskaalta. Silti toisen puolesta ei voi elää.
- Anonyymi
Sanon kokemuksella että pidä huoli omasta jaksamisesta.Uupuneena et jaksa tukea ja auttaa.Tuki ei tarvitse olla muuta kuin läsnäoloa.Masennuksen suosta puolisosi vielä nousee mutta siihen voi mennä vuosikin.Vertaisryhmistä voisit saada voimia myös itsellesi,finfamilta esim. Voimia teille molemmille!
- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
💋 Tyttö, jolla on hellä kieli ja huulet -> https://cum4.fun/?/fi018144569ye
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 972773
Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu1042350- 912130
- 161894
Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en451747- 421746
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?1211712- 781706
Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.1301491Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?411294