MieheksiIuulijahan on narsisti

Anonyymi-ap

Ihan sattumalta huomasin kun yritin googlettaa miksi narsisti puhuu itsestään 3- persoonassa. Hän on narsisti. En ole tätä aiemmin tajunnut.

Tässä ote ja selvä mieheksiIuulija:

"Narsistia ohjaa siis ajatus, että muiden ihmisten motiivit ovat aina pahoja; kaikki ihmiset ovat narsistille lähtökohtaisesti vastustajia ja vihollisia. Tähän vaikuttaa sekin, että hän on itse omatunnottomana valmis olemaan 'paha' kenelle vaan milloin vaan.

Salaliittoteoria selkäänpuukotuksesta ja varmasta hylkäämisestä merkitsee sitä, että narsistilla on voimakas tarve pitää kaikki kontrollissaan: ihmiset, asiat ja tilanteet. Sillä tavoin hän ajattelee voivansa hyökätä ennen kuin tulee hyökätyksi - ja jotta voi ennakoiden 'lyödä muille luun kurkkuun'."

ja vielä:
-narsistin kommentit tulevat kuin puskista ja/tai ovat sekavaa sanasalaattia.
-narsisti väsyttää, uuvuttaa ja mitätöi uhriaan järjestelmällisesti.
-narsisti nauttii uhrinsa syyllistämisestä ja häpeän tuottamisesta ➜ näin hän tekee uhrin heikoksi.
-narsisti tuo keskusteluihin 3. persoonia tukemaan hänen valheitaan ja näkemyksiään sekä saadakseen uhrinsa vertaamaan itseään muihin siten, että kokee alemmuutta tms.

95

1056

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eipä sekään taida olla sitä miltä näyttää. Kuten ei jokunen muukaan asia täällä.

      • Anonyymi

        Musta tuo on ihan selvä homma. Olen yksi niistä naisista, joita hän väsymättä pommittaa täällä ja väittää mieheksi. Kyllä sopii nuo kuvaukset täysillä häneen. Yllätyin kun en olisi häntä narsistiksi ajatellut aiemmin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Musta tuo on ihan selvä homma. Olen yksi niistä naisista, joita hän väsymättä pommittaa täällä ja väittää mieheksi. Kyllä sopii nuo kuvaukset täysillä häneen. Yllätyin kun en olisi häntä narsistiksi ajatellut aiemmin.

        Minua ei juurikaan, mutta kerran pahasti. Tuo hahmon perusteluissa toiminnalleen on iso reikä.


      • Anonyymi

        Samaa mieltä.. joitain asioita osaa yhdistää hyvin sekoitettavina eräisiin ihmisiin.. Sekä sielt täältä yhdistellään aiheista osia tarinoiksi..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä.. joitain asioita osaa yhdistää hyvin sekoitettavina eräisiin ihmisiin.. Sekä sielt täältä yhdistellään aiheista osia tarinoiksi..

        Stalkkaajat kertoo kryptaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä.. joitain asioita osaa yhdistää hyvin sekoitettavina eräisiin ihmisiin.. Sekä sielt täältä yhdistellään aiheista osia tarinoiksi..

        Minusta hän jaagaa vain sitä yhtä ihmistä mutta monetkin välihuomautukset ovat siihen nähden outoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stalkkaajat kertoo kryptaa.

        Siis kumpi kertoo kryptaa? Tuon viestin kirjoittajako vai aloituksen henkilö?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis kumpi kertoo kryptaa? Tuon viestin kirjoittajako vai aloituksen henkilö?

        En ainakaa kommentin kirjoittaja mitää muuta kun ihan omaa ajatusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ainakaa kommentin kirjoittaja mitää muuta kun ihan omaa ajatusta.

        Joo, en ole perillä tuosta kryptausjutusta ollenkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, en ole perillä tuosta kryptausjutusta ollenkaan.

        Joo en minäkään. Iha outoja ovat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä.. joitain asioita osaa yhdistää hyvin sekoitettavina eräisiin ihmisiin.. Sekä sielt täältä yhdistellään aiheista osia tarinoiksi..

        Tää ap on todellakin psykopaattinen narsisti, hyvin kuvaili itseään!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Musta tuo on ihan selvä homma. Olen yksi niistä naisista, joita hän väsymättä pommittaa täällä ja väittää mieheksi. Kyllä sopii nuo kuvaukset täysillä häneen. Yllätyin kun en olisi häntä narsistiksi ajatellut aiemmin.

        Vieläkö sinä iso mies jaksat uhriutua siitä, että joku netin lukija ei usko tarinallisuuksiisi? No voi ei, voimia


      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        😋 ­N­­­y­­­m­­­f­o­­­m­­­a­a­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        💋 ­N­­­y­­m­­­f­­­o­­­m­a­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18213059

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Sopii aloittajaan mutta motiivi hämärän peitossa... Ja uskon jos sanot että olet nainen mies tai marsu miten vain!

      • Anonyymi

        Samaa lavastusta kuin suurin osa viimeaikaisista, jos et tiennyt.


      • Anonyymi

        Narsisti hyökkää yksilötasolla yksilön heikouksiin
        Mutta on porukan arvostelun ja kritiikin edessä heikko ja ilman asetta .

        Narsisti on vilöikoira joka hyökkää lauman kimppuun yksitellen yön pimeydestä yllättäen jokaisen yksilön mutta juoksee koko laumaa karkuun päivänvalossa henkensä edestä ...
        Sivusta


    • Anonyymi

      Luottamuksella on perustansa biologiassa ja narsisti taas ei luota enää kehenkään ja tekee päätelmänsä intuitiivisesti oman itsensä varassa sillä toivo on kääntynyt sisäänpäin. Siinä vainoharhaisuus, alkeellinen päättely ja kyynisyys yhdistyvät elegantiksi merkityksen, ilon ja kauhun maailmaksi missä lopulta merkitsee vain valta. Ja olipa petos mikä tahansa (lukuun ottamatta vakavia rikollisia ruumiillisia tekoja), on se useimmiten rajoitettua ja merkityksetöntäkin Moni kasvaa epäluuloiseksi taka-ajtusten etsijäksi ja alkaa liioitella tapahtuman merkitystä koska se lisää omaaa arvoa jos on aihe tällaiseen ennennäkemättömään, ennenkuulumattomaan, suureen petokseen. Kun petoksen suuruus heijastuu itseen ja palauttaa herkän voimien tasapainon itsen ja maailmankaikkeuden välille. Sen maailmankaikkeuden missä aika jauhaa pölyksi ihan kaiken.

      • Anonyymi

        Onko tämä sepustus todellakin jostain psykologian aviisista? Narsismin määritelmään ei kuulu ”ennennäkemätöntä, ennenkuulumatonta suurta petosta”. Joa kuuluisi, se ei olisi ennennäkemätön eikä ennenkuulumaton.


    • Anonyymi

      Narsisti myös uhriutuu kun hänen agendansa paljastuu.

    • Anonyymi

      Ja loputon sivistyssanojen käyttö väärässä kontekstissa kertoo epäsosiaalista nettinörtistä jonka ainoa tehtävä palstalla on nettikiusaaminen ja mustamaalaaminen t. Sivullinen pastaa

      • Anonyymi

        Hengitä paperipussiin, nii ei hengästytä kesken kirjoittelun ätmi ja AP


    • Anonyymi

      Narsismiin liittyy tiiviisti myös uhrin osa. Narsisti maalailee uhrinsa syylliseksi taitavasti, myös muita ympärillään olijoita hyödyntäen ja naruttaen myös heidät leikkiinsä mukaan. Sinä ap maalaat jotakin "häntä" narsistiksi. Minusta vaikuttaa, että se narsisti oletkin sinä ja "hän" uhri.
      Sivusta tämäkin.

      • Anonyymi

        Näi o!


      • Anonyymi

        Ei minun mielestä siihe mitään uhritarinaa tarvita että joku ukko ei pääse yli siitä että joku tiedottaa häntä mieheksi. Oletkohan vähän liian syvissä vesissä nyt ja yrität väittää aloittajan henkilöllisyydestä perättömästi?


    • Anonyymi

      Tuossa on se koko linkki.
      https://www.narsistivsmina.com/narsismi-info/

      Hän on ihan varmasti nars,isti.
      Ja uhri termi oli sieltä, en koe olevani uhri. Tämä on vain keskustelupalsta ja olen yksi sadoista mitä tuo narsissi maalittaa. Hän pitää koko palstaa vallassaan.
      Lukekaa tuolta lnkin takaa. Narsissi se on.

    • Anonyymi

      Hitto niin taitaa ollakin. Olet oikeassa ystäväiseni.

      • Anonyymi

        Olen usein oikeassa kun ihmisiä profiloidaan.


    • Anonyymi

      Peukku tälle. Tuo kun on täysin totta.

    • Anonyymi

      Eiköhän ole niin, että muut palstalaiset puhuvat joistakin toisista ihmisistä "hän" muodossa. Olet tainnut ap sekoittaa puurot ja vellit sekaisin.

      Ihmettelen, miten ap:kin tuhlaa aloituksen kaltaiseen paskan jauhantaan aikaansa päivästä toiseen vuosien ajan. Vastaan itse: hänellä on pahemmanlaatuinen palsta-addikti, josta kukaan ei näytä auttavan häntä pois. Olet reppana ap, vaikka ilmeisesti luulet itseäsi kovinkin nokkelaksi keksimiesi tarinoiden kertojaksi, tarkoituksenasi pitää palstaa hallinnassasi ja maalittaa syyttömiä ihmisiä tarinoidesi kirjoittajiksi. Mahdat olla ylpeä aikaansaannoksistasi.
      Tämä sivummalta.

      • Anonyymi

        Millä tavalla tässä voitaisiin ns maalittaa esim sinua, että joku äijä itkee netissä sitä ettei hänen uskota olevan nainen?


    • Anonyymi

      Juuri näin!

    • Anonyymi

      näin on.

    • Anonyymi

      Osuu kyllä hyvin siihen siansaksan vääntäjään. Tunteetonhan se on selvästi myös.

      • Anonyymi

        Sekin on trolli, eikä tarkoittamasi henkilö.


    • Anonyymi

      up.

    • Anonyymi

      👍👍👍

      • Anonyymi

        jeee.


    • Anonyymi

      Narsisti kaivoi aloituksen peilatakseen omaa heikkouttaan.

      • Anonyymi

        Niinpä. MieheksiIuulija tätä nostelee koko ajan itse. Huomiohoro ei saa muuten huomiota enää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. MieheksiIuulija tätä nostelee koko ajan itse. Huomiohoro ei saa muuten huomiota enää.

        Samaa mietin minäkin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. MieheksiIuulija tätä nostelee koko ajan itse. Huomiohoro ei saa muuten huomiota enää.

        Pelkkää valhetta . Se nostaa joka hyppää toisten saappaisiin.


    • Anonyymi

      just.

      • Anonyymi

        Mitä koet saavasi irti siitä, että iso mies poraa?


    • Anonyymi

      Hän on vastenmielinen ihminen ja melko varmasti narsisti.
      En ymmärrä miksi hän kiusaa täällä muita 24/7.
      Olen samaa mieltä kuin tuo aloittaja.

    • Anonyymi

      Turhaan sekoilet, en lue. 👍

      • Anonyymi

        Ei ole sekoilua tämä vaan asiaa. Kannattaisi lukea.


    • Anonyymi

      Kaikki lukijat tietää jo tämän. Mutta hyvä että muistutat uusia tulijoita aika ajoin. Kiitos siitä :)

      • Anonyymi

        Mitä kiittelemistä mies tässä ujelluksesasi on? Tarkenna hymiöhuuli


    • Anonyymi

      Olet lapsellinen teinitasolla oleva ilmiö.

    • Anonyymi

      Tietysti on. Hän ei ole koskaan selittänyt miksi pitää näitä palstoja vallassaan ja yrittää vaikuttaa kaikkeen tällä. Hän on oppikirjaesimerkki narsistista. Ilmeisesti jäänyt jo yksin tosi elämässä ja ainoa paikka kiusata muita on enää verkossa.

      • Anonyymi

        Ihmisoikeuksien puolestapuhuja on rikolliselle mielelle aina narsku.


    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen kuvaus narsismista linkin takana. Kiitos!

    • Anonyymi

      On se

      • Anonyymi

        On se . öitä


    • Anonyymi

      röyh

    • Anonyymi

      up up

    • Anonyymi

      Ehdottomasti näin. Voidaan perustaa mieheksiluulijan vihaajat ryhmä.

      • Anonyymi

        Eiköhän se oo ollut pystyssä pitemmän aikaa.


    • Anonyymi

      👍👍On.

    • Anonyymi

      juurikin niin

      • Anonyymi

        Oletko se epätoivoinen joka roikkuu miehen naiahahmoissa ja komppaa siksi tätä miehen pitkästyttävää blaastia?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei hvetti. Sinä taidat olla oikeassa. Luin tuon linkin takaa alun.

      • Anonyymi

        Minäkin luin koalakarhuista taidan olla sellainen


    • Anonyymi

      Onko hän sama joka sitä ätmiä hokee? Olen tiennyt jo vuosia narsissiksi.

      • Anonyymi

        Samoin on täälläkin ajateltu!


    • Anonyymi

      Kuka tämä mieheksiluulija on? Mitä hän tekee? Luulee naista mieheksi?

      • Anonyymi

        Ei luule naisia mieheksi vaan esittää luulevansa naisia miehiksi kiusatakseen ja manipuloidakseen palstalaisia. Tietää naiset naisiksi, mutta keksinyt, että se ärsyttää niitä kun kutsutaan miehiksi. Narsisti ei tarkoita että tarvitsee olla älykäs tai edes normijärkinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei luule naisia mieheksi vaan esittää luulevansa naisia miehiksi kiusatakseen ja manipuloidakseen palstalaisia. Tietää naiset naisiksi, mutta keksinyt, että se ärsyttää niitä kun kutsutaan miehiksi. Narsisti ei tarkoita että tarvitsee olla älykäs tai edes normijärkinen.

        Jassoo. Vai että sellaista.


    • Anonyymi

      Satuin huomaamaan että ketjun ätmi
      Luulee kaikkien käyvän keskustelua yksin tai 3 persoonassa
      Mutei koskaan tajuavan että palstalla on monia ihmisiä
      Keskustelemassa

      • Anonyymi

        Olisiko sairastunut johonkin aivoperäiseen tautiin. Niissä on oireina harhat, kuvittelee tuntevansa täällä kirjoittavat yhdeksi ja samaksi, luulee olevansa jonkin sortin ristiretkeläinen jolla on missio .


    • Anonyymi

      Hirveä lehma hän.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Olet sairas, ei näitä sairaita tekstejä kukaan lue kuin sinä itse.

      • Anonyymi

        Kaikkien pitäisi lukea. Palstalla on pari selvää narsissia. Lukekaa tuo linkki ja sen jälkeen noita mieheksiIuulijan kommentteja tämän päiväisissä viesteissäkin. Olen tästä ihan varma että hän on narsissi.


    • En tiedä mistä on kyse, mutta laitan nyt tämän tähän koska sen näkeminen uuvuttaa minua Suomi24:ssa.

       • Psykologin mukaan sanaa "trauma" tai mielenterveyshäiriöitä käytetään nykyään liian herkästi
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18313383/

    • Anonyymi

      Tuo teksti on niin mieheksiIuulijaa että te ette uskokaan.
      Lueskelin sitä taas hetken. Tämä ei ole mitään syyttämän maalitusta vaan kiusaajan motiiveiden tajuamista.

      Esim.
      Narsistilla on voimakas tarve pitää kaikki kontrollissaan: ihmiset, asiat ja tilanteet. Sillä tavoin hän ajattelee voivansa hyökätä ennen kuin tulee hyökätyksi - ja jotta voi ennakoiden 'lyödä muille luun kurkkuun'.

      Salaliittoteoria selittää muun muassa miksi narsistin kommentit tulevat kuin puskista ja/tai ovat sekavaa sanasalaattia.

      • Anonyymi

        Narsistit haluaa uhreja, joilla on todellisuudentajun kanssa ongelmia ja sellaisia löytää tällaisilta palstoilta missä ihmiset jättävät järjen narikkaan ja kuvittelevat kaikki kaivatuikseen.

        Siinä syy miksi mieheksiIuulija pesii tällä palstalla vaikka ei ketään kaipaa. Täällä on helppoja uhreja hänelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsistit haluaa uhreja, joilla on todellisuudentajun kanssa ongelmia ja sellaisia löytää tällaisilta palstoilta missä ihmiset jättävät järjen narikkaan ja kuvittelevat kaikki kaivatuikseen.

        Siinä syy miksi mieheksiIuulija pesii tällä palstalla vaikka ei ketään kaipaa. Täällä on helppoja uhreja hänelle.

        Niin sillä on iso puska ja on pesinyt nyt 20 vuotta täällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsistit haluaa uhreja, joilla on todellisuudentajun kanssa ongelmia ja sellaisia löytää tällaisilta palstoilta missä ihmiset jättävät järjen narikkaan ja kuvittelevat kaikki kaivatuikseen.

        Siinä syy miksi mieheksiIuulija pesii tällä palstalla vaikka ei ketään kaipaa. Täällä on helppoja uhreja hänelle.

        Olet mies näköjään palannut tähän anaalivaiheeseen, jossa postaat terveyskirjaston sivuilta tavaraa copy pastena


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet mies näköjään palannut tähän anaalivaiheeseen, jossa postaat terveyskirjaston sivuilta tavaraa copy pastena

        Eli ei me naisista pesu hyvä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli ei me naisista pesu hyvä

        Persu* give me a break already


    • Anonyymi

      Joo taas alkoi luulotautisen paskatekstit. Ei näitä lue kukaan. Että siitä vaan kun ei näköjään sulla ole muuta tekemistä. 👍

      • Anonyymi

        Käyt sitten naisena esiintyvä mies kaivamassa autistien iloksi tämän ujelluksen päivä toisensa jälkeen, että varmasti löytävät uuden naiskeskeisen sävyn tästä


    • Anonyymi

      Kuullostaa ihan suomen poliittiselta johdolta jotka kärsii putinin menestyksestä tai nato trolleilta

    • Toivoisin hänen lämpimän ja leikkivän kanssani kuin olla paha henki selän takana todennäköisesti on nainen kuin mies kun kaikki me naiset olemme hänelle miehiä.

      • Anonyymi

        Saa olla jo aika yksinkertainen jos ei ees tätä yhdeksän lapsen äitihahmoa tunnista miehen, eli sun trollaukseksi



    • Anonyymi

      Asiaa aloittaja. Muutenkin lisäsi tietoa narsssisteista. Kiitän.

    • Anonyymi

      Hyvä artikkeli. Tunnistin siitä sen paltasössön mutta myös irl ystäväni.
      Kiitos hyvästä jaosta.

    • Anonyymi

      up.

    • Anonyymi
      UUSI

      on se.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1867
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1563
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1266
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1214
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1212
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1140
    Aihe