Havaintojani autismikirjon sisäavaruudesta

Meillä autismikirjoisilla on synnynnäisessä "sisäavaruudessa"
eläminen ainoa vaihtoehto. Missä tahansa muualla eläminen
olisi meille (meidän aivoillemme) elämän teeskentelyä.

Kuitenkin erittäin ja valitettavan yleistä on se, että me
autismikirjoiset saamme suurelta normienemmistöltä
harva se päivä osaksemme monella tavalla muotoiltuja
kainoja tai vähemmän kainoja toivomuksia tyyliin
"olisi jo aika sinunkin muuttua normaaliksi"!

Autismikirjoisena elämisen ongelmat johtuvat pääosin juuri
tuosta suuren normienemmistön suuresta erilaisuudesta.
Siis suuresta erimielisyydestä sen suuren kysymyksen edessä,
onko hyväksyttävää syntyä pysyvästi erilaiseksi eli onko
hyväksyttävää elää enemmistönkaltaisen normaaliuden
ulkopuolella.

Miten harvoin enemmistö kykeneekään todella omalla
kohdallaan pohtimaan tuota suurta kysymystä - vaikka
todellisuudessa on niin että nekin, jotka eivät sitä
omalla kohdallaan usko, olisivat voineet syntyä
enemmistönkaltaisen normaaliuden ulkopuolelle.

Tunnettu AS-ihminen kunniatohtori Greta Thunberg on
sanonut: "AS sinänsä ei ole se asia, josta AS-ihminen kärsii."

Tuo on harvinaisen totta. Eihän mustaihoiset ihmisetkään kärsi
siitä, että ovat mustaihoisia, vaan he kärsivät siitä rasismista,
jonka jotkut ihmisreppanat mustaihoisiin kohdistavat.

Autismikirjoisuus ja mustaihoisuus ovat yhtä synnynnäisiä
ja pysyviä ominaisuuksia. Niiden perusteella syrjiminen
on rasismia.

Greta Thunberg on sanonut vihaisista rasisteista osuvasti:
"Kun vihaajat tuijottavat ja menevät vain ulkonäkösi ja
erilaisuutesi mukaan, se tarkoittaa, että
heillä ei ole enää minne mennä."

Niinpä. Rasistinen suhtautuminen on umpikuja.
Se on ansa, johon kukaan viisas ihminen ei lankea.

Autismikirjon synnynnäisyys ja pysyvyys ei ole
rasisteille valjennut. Siksi meidän autismikirjon
sisäpuolella olevien ihmisten - jos jaksamme ja
jos meitä kiinnostaa - on syytä iloisesti kertoilla
kaikille siitä, millaista todellinen arkielämämme
pysyvästi on ja millä tavoilla huomaamme
autismikirjoisuutemme joka päivä.

Autismikirjon todellinen olemassaolo tuo keskusteluun
käsitteet "sisäpuolisuus" ja "ulkopuolisuus".
Keskustelukommentit ovat hyvin erilaisia riippuen
siitä, onko kommentoija autismikirjon ulko- vai
sisäpuolella.

Autismikirjon sisäpuolisten (kokemusasiantuntijoiden)
näkemyksiä on tuotava nykyistä enemmän esiin.
Jos nimittäin autismin kokemusasiantuntijat eivät
kerro/ sano ääneen kaikkea sitä, millaisessa
sisäavaruudessa oikein elävät, jää ikään kuin voimaan
ulkopuolisen enemmistön käsitykset ja odotukset.
Ulkopuolisten käsityksissä liikutaan teorioiden maailmassa eikä
tavoiteta autismikirjon realistista arkipäivän konkretiaa.

Autismikirjon sisäpuolinen vähemmistö ei voi olla näkemättä
sitä, minkä näkemisessä ulkopuolinen enemmistö on ikään
kuin sokeassa pisteessä. Puhun normimuottiboxista.
Ulkopuoliset eivät ilman sisäpuolisten apua osaa nähdä
normimuottiboxinsa ulkopuolista maailmaa sellaisena
kuin se on.

Ilman sisäpuolisten apua ulkopuoliset luulevat harhaisesti
koko elämänsä, että heidän rakkaan normimuottiboxinsa
ulkopuolinen maailma on vääränlainen ja virheellinen.
Ei se ole!

Seuraavassa postauksessani kerron, MIKSI
normimuottiboxin ulkopuolinen maailma
EI ole vääränlainen eikä virheellinen.

The real existence of the autism spectrum
brings into the discussion the concepts of
"internality" and "externality".
(Suomeksi: Autismikirjon todellinen olemassaolo
tuo keskusteluun käsitteet
"sisäpuolisuus" ja "ulkopuolisuus".)

On oltava tarkkana, mistä ulkopuolisuudesta
kulloinkin puhutaan.
Puhutaanko autismikirjon vai neurotyypillisen
normimuottiboxin ulkopuolisesta maailmasta.

Olennainen kysymys kuuluu:
Miksi normimuottiboxin ulkopuolinen maailma
ei ole vääränlainen eikä virheellinen?

Kysymykseen löytyy monia oikeita vastauksia,
monia todellisia syitä.

Tässä ehkä painavin syy:

Autismikirjon sisäpuoliset (ja siis neurotyypillisen
normimuottiboxin ulkopuoliset) ihmiset ovat
historian saatossa tuottaneet koko ihmiskunnalle
runsaasti suurta taidetta, merkittävää tiedettä ja
mullistavia keksintöjä.
Edison, Newton, Tesla, Churchill, Hesse, Hitchcock,
Kubrick, Sokrates, Kant, van Gogh, da Vinci,
Beethoven, Mozart, Curie, Musk, Ford, Darwin,
Disney, Presley, Asperger, Kafka, Joyce,
Goethe, Shakespeare, Orwell, Beckett,
Einstein jne.
He kaikki ovat tehneet merkittävän elämäntyönsä
neurotyypillisen normimuottiboxin ulkopuolella.
He kaikki ovat oivaltaneet, että ei ole millään lailla
väärin, jos pysyttelee koko elämänsä autismikirjon
sisäpuolella. He kaikki ovat oivaltaneet, että jos on
syntynyt normimuottiboxin ulkopuolelle, olisi suuri
virhe kuvitella, että onnellisin ja merkityksellisin
elämä löytyisi normimuottiboxin sisäpuolelta.

Kyllä Jos on syntynyt autismikirjon sisäpuolelle,
silloin sieltä löytyy myös todellisin ja aidoin elämä!

Normienemmistö syöttää autismikirjoiselle
vähemmistölle edelleen paljon vääriä neuvoja.
Mutta ei hätää, sillä autismikirjon sisällä on
menossa suuren tiedostamisen, oivaltamisen ja
voimaantumisen vallankumous.

Luin ahmimalla taas viiden vuoden takaisia kirjoituksia
suomi24:n autismi-osion "maratonketjusta":
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15607838/mita-jokaisen-tulisi-ymmartaa-assta

Tuossa liian pitkäksi kasvaneessa (yli 700 kommenttia)
ketjussa monet ajatukset ovat edelleen hyvin ajankohtaisia.
Kommentointi siihen ketjuun on ylipituuden takia suljettu mutta
en ihmettele yhtään, että sitä ketjua yhä käydään lukemassa niin
paljon, että lukijoiden määrä on jo 11 205.

Mielenkiintoisella tavalla autismikirjokulttuurissa syntyy
uusia sanallisia ilmaisuja sille tosiasialle, että on kaksi erilaista
neurobiologista aivotoiminnallista käyttöjärjestelmää:

1) - neurotyypillinen ("nentti") käyttöjärjestelmä, jonka
sisäpuolella elää n. 98-prosenttinen enemmistö

2) - asperger ("assi") käyttöjärjestelmä, jonka
"sisäavaruudessa" elää n. 2-prosenttinen pieni vähemmistö

Neurotyypillistä eli "nenttijärjestelmää" on alettu tässä ketjussa
kutsua "normimuottiboxiksi".
Normimuottiboxi on assin silmin "ahdas ontelo", jonka
ulkopuolelle vain harva enemmistönkaltaisuutta rakastava
normi-ihminen uskaltaa katsoa tai astua, koska silloin
"pelottava outouden tunne iskee vasten kasvoja".

Asperger- eli "assijärjestelmää" on alettu kutsua tässä ketjussa
yksinkertaisesti "autismikirjoksi".
Autismikirjon ja normimuottiboxin välillä vallitsee lähes
"muurimainen" suuri synnynnäinen ja pysyvä erilaisuuus,
joka eräiden tutkijoiden mukaan on jopa suurempi
kuin sukupuolten välinen erilaisuus.

Lopuksi on aiheellista tuoda keskusteluun mukaan käsite
"rinnakkaistodellisuus".
Normimuottiboxi ja autismikirjo ovat rinnakkaistodellisuuksia.
Ne eivät ole vastakohtia, vaan ne sijaitsevat rinnakkain.

Nykyään on viisastuttu ja herätty siihen oivallukseen, että
nämä MOLEMMAT neurobiologiset aivojen käyttöjärjestelmät/
todellisuudet/ sisäavaruudet on täysi syy HYVÄKSYÄ
SELLAISENAAN.

Voidaan sanoa, että autismikulttuurin rakentavan
positiivisuuden riemuvoitto on tuloillaan.
Valo taivaanrannalla jo häämöttää. Edessämme on
"rauhallisen ja rakastavan rinnakkaiselon" tulevaisuus.

Assina huomaa asioita, joita nentit eivät huomaa.
Nentit elävät omassa sisäavaruudessaan ja sen ulkopuolella on
maailma, joka on heille vähintään epämukavuusaluetta.

Ajatellaanpa nenttiä, joka kohtaa AS-ihmisen - siis ihmisen,
joka elää pysyvästi nentille vieraassa sisäavaruudessa.
Nentti katselee ja kuuntelee assia ja tulee nopeasti
siihen tulokseen, että jotain tuossa assissa on
pielessä, jokin häiriö, jokin sairaus.

Se, mitä nentti ei huomaa, on se, että hän ajattelee
assin kohdatessaan näin: "Jos minä käyttäytyisin noin,
olisin sairas!"

Niinpä niin. Nentti vertaa kaikkea nenttimäiseen itseensä
eikä tiedosta sitä tärkeintä eli kahden erilaisen synnynnäisen
ja pysyvän neurobiologisen tilan olemassaoloa.

Jos assi käyttäytyisi nenttimäisesti, hän todella olisi
sairas.

Näin on. Siitä huolimatta nenttien enemmistölauma yrittää
tehdä asseistakin juuri nenttimäisiä, ns. normaaleja, siis
hyvin epäassimaisia, siis hyvin epäaitoja, siis sairaita.

Ydinoivallus, joka monilta puuttuu, on se, että jos assi
käyttäytyy assimaisesti niin silloin hän ei ole ainakaan
sairas, vaan silloin hän on terve aito oma itsensä.
Oivaltakaa tämä - ja erottukaa enemmistöstä eduksenne!

Lopuksi haluan puhua vähän itsestäni. Olen jo täyttänyt 70 vuotta.
Synnyin kolmantena poikana maalaistaloon, karjatilalle.
Äitini sanoi eläessään usein:
"Kyllä te miehet olette sitten kummallisia!"

Äitini oli nentti ja isäni oli assi. Oli siinä äidilläni
ihmettelemistä. Äitini kuoli vaikeaan sairauteen
vähän ennen kuin tajusin olevani assi. Äidilleni
siis jäi miesten kummallisuus ikuiseksi mysteeriksi.

Äitini elämän lähestyessä loppuaan sain kerrottua hänelle,
miten paljon arvostan hänen valtavaa työmääräänsä
karjatilalla. Hautajaisista muistan erityisesti sen, kun
kirkossa laskin hänen arkulleen yhden ruusun ja
sanoin: "Kiitos elämästä, äiti!"

Assien kuvaukset normienemmistöstä (eli nenttimäisen
normimuottiboxin sisäpuolisessa maailmassa elävien
ihmisten käsityksistä) ovat mielenkiintoista luettavaa.

On pitkä matka siihen, että normimuottiboxin sisäpuolella
opittaisiin näkemään näitä asioita niin laaja-alaisesti ja tarkasti
kuin ne jo nähdään ja koetaan autismikulttuurin sisäpuolella.

Yleisyydestään huolimatta nenttimäisyys (eli normimuottiboxin
sisäpuolelle syntyminen) näyttää assin silmin siltä, että on
synnytty hyvin "ahtaaseen onkaloon". Siinä onkalossa
koetaan tärkeimmäksi arvoksi "enemmistönkaltaisuus" ja
suurimmaksi "häiriöksi" ja "sairaudeksi" se, että tuosta
"pyhästä enemmistönkaltaisuudesta" jopa
synnynnäisesti ja pysyvästi poiketaan.

Sanomattakin on selvää, että normimuottiboxin sisällä
vallitsee räikeän suppea käsitys normaaliudesta.

Yleinen mutta ahdas normimuottiboxi on tunnetusti
enemmistön kansoittama. Sen sisällä aitoa ja suorapuheista
autismikirjoista ihmistä kuvataan usein näin:
"Hän töksäyttelee, kun ei ymmärrä sosiaalisia kuvioita."

Assina olen ihmetellyt usein sitä, että nenttienemmistö
ei näytä näkevän omissa nenttimäisissä sosiaalisissa
kuvioissaan mitään kritisoitavaa. Enemmistö näyttää elävän
sokeassa ylimielisyydessä, aivan kuin sen sosiaaliset
kuviot olisivat kaiken arvostelun yläpuolella.

Nenttienemmistö ei edes osaa kyseenalaistaa käsitystään
siitä, että muka "jokainen assi haluaisi olla nentti, joka osaa
nenttimäiset sosiaaliset kuviot".

Eipä ole ihme, että nenttimaailma on niin usein täysin
epäonnistunut autismikirjoisten ihmisten "terapoimisessa",
"hoitamisessa", "kurssittamisessa", "parantamisessa" jne.

Jos on synnynnäinen ja pysyvä assi niin miksi ihmeessä
pitäisi pakko-omaksua nenttimäiset sosiaaliset kuviot!?
Eikö kaikkein tärkeintä ole se, että jokainen assi löytää omat
autismikirjoiset kuviot eli oman aidoimman itsensä?!

Jos assi ei löydä omia ASSIMAISIA sosiaalisia kuvioitaan, hän
leijailee kuin haamu läpi elämänsä - vailla sitä tärkeintä
eli yhteyttä itseensä.

Assin luontainen tehtävä on suhtautua kaikkiin sosiaalisiin
kuvioihin sillä skarpilla näkökykyisyydellä, jonka assius antaa.
Assin tehtävä ei ole alkuunkaan olla mikään nenttienemmistön
kynnysmatto eli nenttien muka "ylivoimaisesti parhaiden"
sosiaalisten kuvioiden tallattavana.

Varsinkin nenttimäisen sosiaalisuuden kuormittavuus
on jokaiselle assille ihan perusluonteinen ydintieto.
Jos se tärkeä tieto yritetään "terapoida" asseilta pois,
ollaan ajamassa assit vaaralliseen ylikuormitukseen ja
tuhoamassa heidän mielenterveytensä!

Haluaako itseään täynnä oleva normimuottienemmistö
silkalla ymmärtämättömyydellään tuhota kaikki
tulevaisuuden einsteinit?!

Kun katselen maailmaa, elämää ja ihmisiä assina - eli täältä
autismikirjon sisäavaruudesta käsin - syntyy harva se päivä
todella sellaisia havaintoja, joiden kertomiseen juuri
tämä ketju on luotu.

Erityisen usein näen, että SOSIAALISUUS on sitä aluetta, jossa
nenttien ja assien kokemukset eroavat toisistaan. Ja ihmettelyä
ja sanailua syntyy puolin ja toisin.

Ei ole helppo edes heti uskoa, että nentti ja assi puhuvat
samasta asiasta, kun he puhuvat omista sosiaalisista
TUNNEKOKEMUKSISTAAN.

Miten voikaan nenttienemmistölle niin tuttu ja turvallinen
sosiaalisuus näyttäytyä niin erilaiselta, kun sitä kuvaa assi,
joka on syntynyt pysyvästi autismikirjon sisäpuolelle!

Ihminen mielletään "hyvin sosiaaliseksi", jos hän tulee
hyvin toimeen muiden ihmisten kanssa ja kykenee
helposti sopeutumaan muiden ihmisten muodostamaan
yhteisöön.

Se, että nenttienemmistön silmin assit usein nähdään
"epäsosiaalisina", "epäseurallisina" ja "sopeutumattomina",
johtuu nenttien ja assien pysyvästä neurobiologisesta
erilaisuudesta.

Samasta syystä johtuu se, että assivähemmistön silmin
nenttienemmistö nähdään ja koetaan "ylisosiaaliseksi",
jopa "seurallisuuteen addiktoituneeksi".

Totuuksia on kussakin sosiaalisessa tilanteessa kuitenkin
vain yksi. MUTTA sitä totuutta katsotaan kahdesta hyvin
erilaisesta näkökulmasta, kahden hyvin erilaisen
aivotoiminnan läpi.

Ovatko nentit missään huonoja sopeutujia? Kyllä.
Olennaista on nähdä, että nentit sopeutuvat huonosti
assien assimaiseen kokemistodellisuuteen. Tämä totuus
jää helposti huomaamatta, kun puhutaan vain siitä, että
ne ovat assit, jotka "eivät osaa sopeutua", ne ovat assit,
jotka "eivät osaa solahtaa nenttien normimuottiin".

Sosiaalisten sähellysten ja "sossimisten" keskellä ihmisen
aivotoiminnassa todella aktivoituvat eri aivoalueet riippuen siitä,
onko hän syntynyt autismikirjon sisäpuolelle vai ulkopuolelle.
Juuri tästä tässä puhutaan - ja varsinkin assit puhuvat tästä -
koska vain autismikirjon sisäavaruuteen nämä asiat näkyvät
niin kirkkaasti.

Se, että nenttienemmistölle sosiaalinen sopeutuminen on
"elämän iloista peruskauraa" ja sosiaalista sopeutumista
pidetään synonyyminä "onnistuneelle elämälle", johtaa
helposti siihen, että erilaisia vähemmistöjä (esim.
autismikirjoisia) leimataan tavalla tai toisella
"huonoiksi" - ja syrjitään!

Suositussa ketjussa Mitä jokaisen tulisi ymmärtää AS:sta?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15607838/mita-jokaisen-tulisi-ymmartaa-assta
on useita erilaisia kuvauksia siitä, miten nenttienemmistö
huomaamattaankin syrjii ja aliarvostaa autismivähemmistöä.
Pääsyynä ei ole kenenkään "huonous", vaan puolin ja toisin
neurobiologinen (synnynnäinen ja pysyvä) erilaisuus erityisesti
tavassa kokea ja aistia sosiaaliset tilanteet.

Assien kaverisuhteista - varsinkin niiden ongelmallisuudesta - on
suomi24:ssä keskusteltu paljonkin. Se on juuri sitä autismikirjon
sosiaalista aluetta, jossa pysyvä assius usein törmää pysyvään
nenttiyteen.

Neurobiologisesta statuksesta riippumatta elämässä on
kuitenkin onneksi tärkeintä se, kuinka hyvin ihminen oppii
olemaan KAVERI ITSENSÄ KANSSA. Siinä on haastetta!
Autismikirjon sisäavaruudesta käsin näen, että lopulta meidän
kaikkien ihmisyys punnitaan juuri sen haasteen edessä.

Kun assina vertaan tätä eläkkeelläoloaikaa siihen,
kun olin töissä ja piti herätä varhain ja päivät olivat
sosiaalisia niin - enpä vaihtaisi tätä siihen.

Nyt voin muodostaa todella "kiinteän kaverisuhteen
itseni kanssa". Toisin sanoen minulla on vihdoinkin
mahdollisuus elää kokopäiväisesti assiuden ehdoilla,
noudattaa juuri niitä rutiineja, jotka sopivat juuri
minulle luontaiseen vrk-rytmiin ja jotka olen löytänyt
itseäni kuunnellen.

Sopu itseni kanssa on täydellinen - ja sitä kautta
myös muiden kanssa!

Aika olennaista on se, että minulla on nyt täydet
mahdollisuudet säädellä myös sosiaalisia suhteitani ja
siten ennaltaehkäistä sosiaalisten tilanteiden
aiheuttamat ylikuormitustilat AS-aivoissani.
Ei enää masennuskausia, ei enää luovuutta tylsistävää
masennuslääkitystä! - Tosin tarvitsen, koska olen
"seiskakymppinen", verenpaine- ja kolesterolilääkitystä
mutta se ei luomiskykyäni haittaa.

Lopuksi annan hyvän neuvon!
Tämä on kaikille nenteille eli teille, jotka elätte koko
elämänne autismikirjon ulkopuolella:
Jos tunnette autismikirjoisia niin muistakaa antaa
heidän elää omaa elämäänsä! Vaikka kuinka
mielenne tekisi "mestaroida ja moukaroida" heitä
niin uskokaa minua - kokemusasiantuntijaa -
kun sanon: He elävät omassa sisäavaruudessaan,
johon teillä ei ole pääsyä! Jättäkää nenttimäiset
neuvonne antamatta, sillä niillä "neuvoillanne"
voisitte vain autismikirjoisen ihmisen laserkatseen
alla paljastua melkoiseksi "ymmärrystyhjiöksi".

Assina oppii helposti omaksumaan tietoa autismikirjosta,
koska
1) on itse autismikirjon sisällä ja törmää sen todelliseen
olemassaoloon joka päivä ja
2) siihen oppimiseen on tosi kova kiinnostus ja
hyvä motivaatio, koska asia on niin omakohtainen.

Mutta jos yritän kuvitella itseni nentiksi, joka on
pysyvästi autismikirjon ulkopuolella ja vailla
motivaatiota oppia ymmärtämään sitä, onkin
vaikea sanoa, mitä silloin kirjoittaisin tänne.
Nentin asemaan on siis tosi vaikea samastua, jos
ei ole nentti.

Myös autismikirjoisen ihmisen asemaan on
ilmeisen vaikea samastua ja tuntea empatiaa,
jos ei ole itse autismikirjolla.

On siis aivan ilmeisesti niin, että autismikirjon
ymmärtämisen lisäämiseen pystymme selvästi
parhaiten vain me, jotka olemme autismikirjon
sisällä. Meillä on konkreettinen jokapäiväinen
kosketus siihen todellisuuteen, meillä on
elämänmittainen kokemusasiantuntijuus ja
oikeastaan me emme voi puhua autismikirjosta
mitään puppua, koska se tietoisuus on meissä niin
kokonaisvaltaista ja joka solussa. Ja sitä paitsi me
inhoamme valehtelua. Me olemme intensiivisen
kiinnostuneita nimenomaan totuudesta.

Siksi assina aina ihmettelenkin sitä, jos
autismikirjoisten asioita yritetään edistää
KUUNTELEMATTA ITSE AUTISMIKIRJOISIA!

Käsitys Aspergerin syndroomasta ja koko
autismikirjosta "SAIRAUTENA" on harhaisuudessaan
suorastaan vaarallinen, koska se voi aiheuttaa sen,
että nenttilääkärit alkavat päättää autismikirjoisten
asioita kuuntelematta yhtään itse autismikirjoisia, koska
"hehän ovat sairaita ja me terveinä tiedämme..."!

Nämä itse autismikirjoisten luomat suomi24:n
keskusteluketjut ovat todellisia autismikirjopyhättöjä.
Näiden ääreen kiinnostuneet normi-ihmiset voivat
kerääntyä kuuntelemaan "jumalan sanaa" :-) - eli
tässä tapauksessa yksinkertaisen vakuuttavaa,
yksilöllistä ja totuudellista raportointia suoraan
monimuotoisen autismikirjon sisäavaruuden
arjen keskeltä.

Moktar.Gubta / Valuuttakauppias
Siinä esimerkki teeskennellystä autistismista.

Oli hiukan "tipalla", etten pudonnut yhteiskunnan ulkopuolelle monelle oudossa omintakeisuudessani.

Vasta kun tutustuin kirjastossa asberg-ihmisiin, tiesin olevani yksi heistä.
Saan yhä eläkemiehenä erilaista asennetta kohdatessani myös kokonaan minulle tuntemattomia ihmisiä.
Tiede tuli apuun näissäkin ongelmissa.

"AS-ihmisten muodostamassa vähemmistössä piilee
paljon arvokasta lahjakkuutta. Jos ympäristö ei
sivisty, vaan pysyy ymmärtämättömänä, joudutaan
jäämään ilman lahjakkuuden hedelmiä."

Noin kirjoitin tämän ketjun osassa n:o yksi eli
ketjussa "Mitä jokaisen tulisi ymmärtää AS:sta?"
Etsikää tuo mammuttimaisen järkälemäinen ketju ja
lukekaa sitä! Sillä totuus on, että varsinkin sen
ketjun loppupuolen kirjoituksissa on huomionarvoista
syvällisyyttä suoraan autismikirjon sisäavaruudesta.

Mihinkäs jäinkään! "Jos ympäristö ei sivisty...!" Ai niin!
Joo. Assin silmin ympäristö ei todellakaan vaikuta
sivistyneeltä, jos ja kun vahvuuksia sisältävä autismikirjo
leimataan "sairaudeksi". Siis niin uskomatonta kuin se onkin
niin on ihmisiä, jotka sumeilematta - hyvin suuren
tietämättömyytensä vallassa - väittävät, että se, mikä
antaa mm. poikkeuksellisia vahvuuksia, on "sairautta"!

"Tunnetusti on ihmisiä kaikkiin juniin. Mutta
pitääkö joidenkin väkisin tunkea itsensä jopa
romutettuihin museojuniin",
vaahtoaa junafriikki assi ja jatkaa:

Mistä löytyisi ympäristö, josta huokuu viisaus ja
sivistys!
Ehkä juuri autismikirjon sisäavaruus on se alue, josta
voisi ammentaa ahdasta normimuottiboxia avarampia
oivalluksia!
Ainakin muuan Albert Einstein ponnahti ihmiskunnan
historiaan juuri autismikirjon sisäavaruudesta.

Lopuksi vielä tämä:

Kun assin silmin katselen normienemmistöä ja
vähän käytän värikynää niin näyttää tältä:

Normienemmistö elää ahtaassa normimuottiboxissaan ja
uskoo sen olevan "ihmisen ainoa sallittu ja terve olotila".
Voi voi! Ja herran jestas!
Assina en voi olla näkemättä, mitä se "ihmisen ainoa sallittu
ja terve olotila" oikein on. Se on AHTAASSA
NORMIMUOTTIBOXISSA KYHJÖTTÄMISTÄ!
:-)
Ei sovi minulle!
Luojan kiitos!
Geenini ovat toista maata!

Assiuden sisäavaruus on melkoinen näköalapaikka.

Miten paljon näkeekään, kun saa katsella
normi-ihmisten enemmistöä sivusta!

Assi edustaa synnynnäisesti ja pysyvästi
erilaista neurobiologista variaatiota.
Oman erilaisuutensa pohjalta assi oppii arvostamaan
muitakin erilaisia, esim. homoseksuaaleja, jotka
synnynnäisesti ja pysyvästi edustavat erilaista
"rakkauden variaatiota".

Aina kun jotkut normimuottityypit väittävät, että
"aivoissa voi olla vain yksi neurotyyppi", assi tietää, että
he valehtelevat. Assille on todella valjennut se, että
normaali todellisuus on odotettua, opetettua ja oletettua
paljon monimuotoisempi.

Jos olet assi niin onneksi olkoon!
Assiuden myötä olet saanut harvinaisen aitiopaikan
keskelle normaaliuden moninaisuutta.
Olet saanut paikan, josta näet joka päivä asioita, joita
moni ahtaan normimuottiboxin kyhjöttäjä ei opi
näkemään koskaan.

Autismin maailma oli hieno 2-osainen tv-dokumenttisarja.
Hyvä uutinen on se, että tuo dokumenttisarja on yhä
katsottavissa ylen areenasta:
https://areena.yle.fi/1-65453308
Suosittelen!

Tuon dokumenttisarjan juontajakin on kirjolla. Hän puhuu
aivan kuin minä, kun hän kertoo mm. muuton rasittavuudesta
ja uudesta kodistaan: "Täällä minun täytyy tuntea oloni
riittävän mukavaksi, jotta voin olla itsevarmasti oma
itseni."

Just noin tää autismikirjoisen ihmisen elämä
menee ja sujuu! Uuden kodin "sisustaminen" autismiin
sopivaksi on hidasta ja työlästä. Oma sisäavaruus
ei saa häiriintyä - ei varsinkaan kotona!
Tosi tärkeää - varsinkin kotona - on mm. pysyminen
erossa ulkopuolisista normi-ihmisistä ja heidän
elämiskulttuuristaan, joka on "ylisosiaalista ja
kaikkinielevän tasapäistävää".

Jos joku (omaa ymmärrystään yliarvioiva) nentti menee
ennakkoon ilmoittamatta ja odottamatta soittamaan
autismikirjoisen ihmisen ovikelloa niin hänen on turha
odottaa, että pääsisi yllätysvierailulle. Ovikello
on todennäköisesti poissa päältä!
Ja kun tai paremminkin jos joku nentti lopulta pääsee
autismi-ihmisen kotiin, hän huomaa tulleensa johonkin,
joka ei juuri ollenkaan muistuta nentille niin rakasta
normimuottiboxia, vaan on kuin vieraalta planeetalta.

Mikä auttaisi normienemmistöä ymmärtämään paremmin
autismikirjolla elävää ihmistä. Autismin maailma -sarja
onnistuu siinä aika hyvin, koska se sisältää mm.
pariminuuttisia lyhytelokuvia, joissa kuvataan
kokeellisen elokuvailmaisun keinoin autismikirjoisen
ihmisen aivotoimintaa, sitä sisäavaruutta, jossa
usein vallitsee meneillään oleva syväprosessointi,
hyperfokusoitunut tila, pysyvästi voimakas
aistiherkkyys ja alituisesti uhkaava ylikuormitustila.

Ohjelman ääressä tajuaa, miten vaikeaa autistin on
päästää muut omaan autistiseen sisäavaruuteensa.
Jos sitä maailmaa selittää sanallisesti, se ei valkene
monellekaan normienemmistön tavikselle.
Mutta se valkenee paremmin, kun se tuossa sarjassa
ilmaistaan tehokkaalla audiovisuaalisuudella.

Ohjelmasarjassa ääneen pääsee mm. Bathin yliopiston
psykologian opettaja tohtori Punit Shah.
Hän kertoo hyvin kiintoisia totuuksia autismille tyypillisten
rutiinien (toistuvien käyttäytymismallien) positiivisesta
vaikutuksesta autismikirjoisen ihmisen selviytymiseen.

On uutta tieteessä se, että autistinen käytös nähdään
hyödyllisenä. Nykyään se oivallus valtaa vauhdilla
koko neurobiologista tutkimusalaa. Voidaan puhua
jopa ajattelun "välkkyvästä vallankumouksesta".

Jo pitkään autismikulttuurin sisällä on muhinut
näkemys siitä, että mitä paremmin autismikirjoisia
ihmisiä opitaan kuuntelemaan, sitä selvemmin
ymmärretään autistisen käyttäytymisen hyödyllisyys
ja se, että autismikirjoisen ihmisen aivoille ei ollenkaan sovi
ahtaan normimuottiboxin mukainen neurotyypillisyys.

Siis vihdoinkin aletaan laajasti ymmärtää se, että
autismikirjoinen ihminen saa vahvuutensa toimimaan ja
pääsee parhaisiin tuloksiin silloin, kun hänen autistista
käyttäytymistään ei yritetä poistaa, vaan se hyväksytään.

Autismikirjoinen ihminen on haaste neurobiologisesti
normaaleille ihmisille. Autismikirjoinen ihminen on
syntynyt aitopaikalle näkemään, kenellä on hyvä
yleissivistys ja kenellä ei.

Yleistä on se, että normi-ihmiset eivät osaa ottaa
autismikirjoisen ihmisen erilaisuutta huomioon,
vaan (huomaamattaankin) työntävät hänet "sairauden"
kategoriaan. Usein normaalit eivät edes ole tietoisia
tästä käytöksestään.

Empatian osoittaminen autismikirjoista ihmistä kohtaan
ei ole enemmistön keskuudessa kovinkaan yleistä. Empatia
(eli myötätuntoinen eläytyminen) ei ole alkuunkaan
todellista empatiaa, jos se toteutuu tyyliin
"voi voi sinua sairasta rukkaa".

Avarakatseisuuden vähyys paljastuu siinä, että
normienemmistö näkee vain oman normimuottinsa ja
sen "puhdasoppisen" boxin ulkopuolella näkyy hämärästi
vain "epänormaaleja ja häiriöisiä ihmispoloisia".

Niinpä niin.
Eipä ole sattuma, että yleissivistyksen asiantuntijat
nimeävät hyvän yleissivistyksen olevan juuri sitä, että
kyetään todelliseen empatiaan, ollaan avarakatseisia ja
osataan ottaa muut huomioon.

Ylen Linna tv-sarjassa on autismikirjoinen Eve.
Hän tiedostaa olevansa älykäs mutta ei
sosiaalisessa mielessä. Assina pidän tuota
varsin hyvänä itsensä tiedostamisena.

Suomi24:ssä joku tyypillinen huonon yleissivistyksen
omaava hemmo raapustelee Evestä tähän tyyliin:
"...ei kyllä ole normaali millään mittarilla, päänupissa
näkyy viiraavan aika lailla..."
Assina tunnistan tuon Eveä rienaavan hemmon
sellaiseksi tavikseksi, joka kyhjöttää enemmistön
suosimassa ahtaassa normimuottiboxissaan ja uskoo
olevansa itse vailla minkäänlaista viiraamista, vaikka
todellisuudessa tuo hemmo on itse oman normaaliutensa
ahtaassa vankilassa eikä edes tiedosta sitä!

Joku toinen hemmo (tai ehkä sama) naputtelee
suomi24:ssä myös tähän tyyliin:
"..ihan sama missä ne pidetään kunhan pidetään
normi ihmisten ulkopuolella."
Avovankilassa mm. Eve on näköjään paljon fiksumpi
kommentoija kuin suuret ihmismassat vankiloiden
ulkopuolella!
Mitä tämä kertoo normienemmistöstä eli
autismikirjon ulkopuolisesta maailmasta eli
"vapaudessa" elävistä normimuotti-ihmisistä.
Ei ainakaan kovin hyvää!

Miten on mahdollista, että jotkut niistä, jotka
EIVÄT ole autismikirjolla, tuntuvat kärsivän
autismikirjosta enemmän kuin ne, jotka
todella ovat autismikirjolla?!

Miten usein assina olenkaan huomannut sen, että
normi-ihmiset alkavat puhua minulle ikään
kuin pikkulapselle, että "milloin aiot aikuistua,
muuttaa yhteen, mennä naimisiin ja
saada lapsia ja ostaa omakotitalon ja auton ja
hankkia koiran ja viedä lapsia harrastuksiin
NIIN KUIN KAIKKI MUUTKIN, NIIN KUIN
KUNNON IHMISET!"

Aina kun tuon kuulen, tiedän, että tuo
ihminen elää aivan toisenlaisessa maailmassa
kuin minä eikä osaa hetkeksikään päästä pois
omasta ahtaasta normimuottiboxistaan, jota
maailman tappiin saakka tuntuu tuputtuvan
kaikille muillekin.

Meitä ERILAISIA ihmisiä on paljon! Normimuottiboxi
estää tosi monia NÄKEMÄSTÄ meitä - silloinkin
kun olemme ihan lähellä!

Kun katselee tätä elämää assina, muodostuu automaattisesti
aika skeptinen suhde normienemmistön ihmisiin.
Miksi?
Siksi että he aina vertaavat sinua omaan normaaliuteensa ja
näkevät sinut "epänormaalina", "sairaana", "häiriönä" ja
"vääristyneenä". He eivät pysty näkemään sinua omana
arvokkaana yksilöllisenä itsenäsi, sellaisena, millainen
todella olet.

Assina ei todellakaan halua muodostaa läheistä suhdetta
- ei fyysistä eikä henkistä - siihen ahtaaseen normimuottiin,
jota normaaliuteensa addiktoitunut normienemmistö tuntuu
pitävän pakollisena kaikille.

Millaiseen ihmiseen assi sitten mielellään muodostaa
läheisen suhteen. Vain sellaiseen, joka näkee assin
autismikirjoisuuden pysyvyyden ja arvostaa sitä.
Sellaisia ihmisiä on vähän mutta pitkästä kokemuksestani
tiedän, että heitä kyllä löytyy.

Suurin osa normi-ihmisistä herättää assissa aiheellisia pelkoja.
Ne aiheelliset pelot ovat assiuden arkipäivää.
Ne pelot nousevat todellisista havainnoista, tilanteista, joissa
assi huomaa, että "nyt minut kuvitellaan aivan erilaiseksi kuin olen
ja minua yritetään väkisin muuttaa joksikin itselleni vieraaksi".

Assina minun omat rutiinini merkitsevät minulle paljon eikä
elämäni saa muuttua liikaa. Mahdollisten muutosten on
tultava aina sisältäpäin, minun assimaisesta itsestäni.
Muutokset eivät ole oikeansuuntaisia, jos ne tulevat
odottamatta ja kaikenmaailman pihalla olevien
normitavisten päästä.

Mutta kyllä assikin voi elää onnellisessa suhteessa.
Mitä se edellyttää?
Se edellyttää sitä, että onnistuu löytämään sellaisen
ystävän, joka on loistavan hyvin selvillä siitä, mitä on
elää synnynnäisesti erilaisena.

Ylen areenassa olevaa 2-osaista Autismin maailma
tv-dokumenttisarjaa en voi kylliksi kehua.
Klikatkaa ja katsokaa sen molemmat osat:
https://areena.yle.fi/1-65453308
Suosittelen todella!

Kun katsoin molemmat osat uudelleen, hämmästelin
dokumentin tapaa pureutua syvällisesti autismikirjon
ytimeen. Siinä puhutaan juuri niistä asioista, jotka
kaikkien tulisi nykyään autismikirjosta ymmärtää.

Erityisen ansiokkaasti dokumenttisarjan
kakkososassa (noin 22 minuutin kohdalla) puhutaan
nykytieteen uusista näkemyksistä, varsinkin siitä,
miten HYÖDYLLISIÄ autismikirjoisten ihmisten
kaavamaiset rutiinit, "rajoittavat ja toistuvat"
toimintatavat ja käyttäytymismallit
todellisuudessa ovat.

Moni ei ole vielä herännyt tieteen uusille oivalluksille.
Moni suhtautuu yhä hyvin vanhanaikaisesti ja pitää
autismikirjolla olevien käytöstapoja "ongelmallisina
vajavuuksina joille on pantava piste".

Kuitenkin uusimmassa tieteessä nykyään nähdään se,
että autistinen käytös on autistille (ja lopulta
kaikille muillekin) todella hyödyllistä.
Ymmärretään, että autistiset käyttäytymistavat
edustavat autismikirjolla olevien ihmisten
parhaita kykyjä. Jos ne käyttäytymistavat
poistetaan, autisti (ja kaikki muutkin) samalla
menettävät autismikirjoisuuden parhaat vahvuudet
ja niiden arvokkaimmat hedelmät.

Autismin maailman kakkososassa tohtori Punit Shah
sanoo autistin kaavamaisesta käytöksestä näin:
"Jos se ei vahingoita häntä itseään tai muita, se
voi auttaa häntä säätelemään tunteitaan tai muita
piirteitä ja sillä voi olla myös yhteys autistin
vahvuuksiin."

Autismikulttuurin sisällä on jo kauan muhinut näitä ajatuksia.
Monet asioita pohtineet "syväprosessoivat" autismikirjoiset
ihmiset ovat monin tavoin yrittäneet kertoa, miten tuhoisa
suhtautumistapa neurotyypillisellä enemmistöllä on niihin
asioihin, joita se ei kykene ymmärtämään. Suhtaudutaan
mitätöivästi tyyliin "Jos emme ymmärrä autismia niin
se on pyrittävä poistamaan, ainakin leimaamaan
"sairaaksi", "epäsosiaaliseksi", "ärsyttävän häiritseväksi" jne!

Kysymys kuuluu: Mikä on ongelma?
Ongelma ei suinkaan ole itse autismi, vaan se että
autismikirjon ulkopuolella oleva enemmistö ei vielä
kykene ymmärtämään sitä!

Olisinpa saanut jo koululaisena 50-luvulla eteeni
tuollaisen 6-12-vuotiaille autismikirjoisille
tarkoitetun "Minun autismini" -oppaan, jonka on
autismiliiton tilaamana tehnyt Marjo Grönholm!
Se löytyy netistä:
https://minunautismini.webnode.fi/
Suosittelen tsekkaamaan!

Ajattelen sitä pientä poikaa, joka koki 7-vuotiaasta
lähtien kansakoulun alaluokilla olevansa niin arka ja
erilainen. Kukaan ei tiennyt eikä nähnyt, että
olin autismikirjolla ja olisin kiihkeästi tarvinnut
oikeaa tietoa omasta erilaisuudestani.

Olisin huojentunut aika perin pohjin, jos olisin jo
tuolloin varhaisteininä saanut tietää sen, että
minulla on erilaiset aivot ja siksi koen ympäröivän
maailman vähän toisin kuin muut:
- jotkin asiat "superkiinnostavat"
- aistini ovat normaalia herkemmät
- koen vars. muut ihmiset poikkeavalla tavalla
jne. jne.

Se, että tuntin tarvitsevani jo varhain paljon omaa
rauhaa ja että viihdyin niin hyvin yksin, sai aikuiset
huolestumaan. En ymmärtänyt ollenkaan, miksi
aikuisten maailmaa huolestutti se, mikä minulle
oli parasta laatuaikaa ja juuri niitä hetkiä, jolloin
tunsin, että nyt elämäni sujuu, kun saan rauhassa
piirrellä ja tutkia kirjoja, nyt kehityn ja nyt aivoni
toimivat erinomaisesti.

Yksin omassa rauhassa elin myös stimmailun maailmassa,
josta yritin päästä eroon, koska en ymmärtänyt sitä.
Olisipa joku kertonut minulle jo tuolloin sen totuuden, että
tuo kaikki yksin tapahtuva stimmailu rauhoittaa erityisherkkää
hermostoani ja on siten vain terveydelleni hyödyllistä!

Aikuisten maailma, johon olin pakosti itsekin kasvamassa ja
joutumassa, tuntui selittämättömän oudolta. Minulle
tuli oppikoulussa voimakas esiintymispelko. Pakollisen
esitelmän pitäminen luokan edessä oli jokavuotinen
painajainen. Aina edellisenä päivänä rukoilin hartaasti, että
opettaja soittaisi minulle ja sanoisi, että minun ei tarvitse pitää
sitä esitelmää. Jos sellainen soitto olisi tullut, se olisi
ollut ylivoimaisesti elämäni onnellisin päivä.

Yhä huomaan assina saavani paljon voimaa ylen areenassa
(tämän vuoden lokakuun loppuun asti olevasta) 2-osaisesta
Autismi maailma -dokumenttisarjasta!
Sarja huokuu arvokasta ymmärrystä!
Eipä ihme, sillä siinä pääsevät ääneen ne, jotka todella
tietävät, mitä on elää autismikirjon sisäavaruudessa.

Se löytyy täältä:
https://areena.yle.fi/1-65453308
Suosittelen lämpimästi!

Katsoin juuri sarjan ykkösosan Flon ja Murrayn tarinat ja
raapustin paperille havaintojani ja omia mietteitäni.

Autismikirjoiset teinit piileskelevät huoneissaan
soimaten itseään. He viipyvät myös wc:ssä muita kauemmin.
Miksi? Siksi, että silloin he saavat olla edes hetken piilossa
normienemmistön ahdistavilta vaateilta ja pyyteiltä.

Kun olin teini, en tiennyt olevani autismikirjolla. En
tiennyt olevani niin epänormaali, että minulle olisi pitänyt
antaa Normaalin ihmisen käsikirja!

Kun ajattelen asiaa nyt - yli 50 vuotta myöhemmin - ymmärrän,
että oli tosi hyvä, että EN saanut teininä mitään tuollaista ohjekirjaa.
Sellainen olisi saattanut johdella minut vain kehittämään itselleni
täydellisen valheellisen normaaliuden MASKIN, sellaisen
raskaan kuoren, jota pahimmassa tapauksessa olisin kantanut
koko loppuelämäni - ja pian joutunut suljetulle osastolle tai
kuollut totaaliin uupumukseen!

Kaikille diagnosoiduille ja diagnosoimattomille
autismikirjoisille annan elintärkeän ohjeen:
RIISUKAA RASKAAT MASKINNE!

Jokaisella autismikirjoisella ihmisellä on LUPA
näyttää autistinen puolensa, se AITO puoli
itsestään, mikä ei ole ulkoisesti opeteltua, vaan
sisäistä, synnynnäistä ja pysyvää.
Jos tuo LUPA evätään niin tutkimusten mukaan
ihmisen itsemurhariski nousee 8-kertaiseksi!

Todella suositeltavan Autismin maailma -dokumenttisarjan
ykkösosassa on tärkeää tietoa tyttöjen ja naisten autismikirjoisuudesta.
Klikkaa se täältä:
https://areena.yle.fi/1-65453308

Britannian ainoassa autististen tyttöjen koulussa (Limpsfield Grange)
on paljon spesiaalitietoa siitä, miten autismikirjo ilmenee tytöillä.
Koulun rehtori Sarah Wild ja professori Francesca Happé
kertovat dokumentissa (22 minuutin kohdalla) kiintoisia faktoja.
Esim. 20-30 vuotta sitten luultiin, että poikien autismikirjoisuus on
kymmenen kertaa yleisempää kuin tytöillä. Nyttemmin on
huomattu, miten paljon tytöt "maskaavat" eli pyrkivät
peittämään autismikirjoisuutensa poikia useammin.
Arvioidaankin, että todellisuudessa poikien autismikirjoisuus
on vain kaksi kertaa yleisempää kuin tytöillä.

Tyttöjen autismikirjoisuuden tunnistaminen on siis edelleen
puutteellista. Tietoa puuttuu mutta sitä hankitaan uusilla
tutkimuksilla, joilla pyritään siihen, että tyttöjä ja naisia
ei enää tulevaisuudessa niin paljon ALIDIAGNOSOITAISI.

Maskaaminen on tytöillä pääosin sen tosiasian
salaamista, että on sosiaalisesti kömpelö.
Maskaamisen petollisuus on siinä, että autismikirjoisuus
on synnynnäistä ja pysyvää eikä sitä voi millään
naamioitumisella poistaa eikä tukahduttaa.
Se jää uuvuttamaan ikään kuin pinnan alle ja
oireet ilmenevät varsinkin ylikuormittumisena
sosiaalisissa tilanteissa. Ylikuormittuminen voi
kroonistua ja johtaa mystiseen voimien loppumiseen.

On kiintoisaa, että autismikirjoiset eli sosiaalisesti
kömpelöt tytöt voivat kiintyä erityisesti hevosiin
(tai koiriin). Niiden seurassa oleminen ei ollenkaan
kuormita autismikirjoisia aivoja. Niinpä näissä
ihannetapauksissa ihmisen ja eläimen välille voi
syntyä poikkeuksellisen ymmärtävä ja toisiaan
hämmästyttävän oikein tulkitseva yhteys.

Tuo edellä mainittu itsemurhariskin nouseminen 8-kertaiseksi
on nimenomaan maskaavien normaaliälyisten autistityttöjen
ja -naisten traagista todellisuutta. Se on otettava vakavasti.

Autismin maailman osassa 1 professori Francesca Happé
toteaa suoraan siteeraten mm. näin:

- "Jos tyttö on sosiaalisesti kömpelö, on osattava epäillä autismia.
- On tutkittu, että 70 prosentilla autistisista lapsista ja aikuisista
on mielenterveyden häiriöitä, kuten ahdistusta ja depressiota.
ADHD on myös yleistä, ja itsemurhariski on kohonnut.
- Suurimmassa vaarassa ovat normaaliälyiset autistiset naiset,
joiden itsemurhariski on 8-kertainen normaaliin verrattuna.
Älykäs autistinainen tappaa itsensä 8 kertaa luultavammin.
- (miesjuontaja huokaa syvään) Sehän on järkyttävää. Traagista.
- Nämä järkyttävät tilastot kuvastavat mielenterveysriskiä, jonka
muu maailma sälyttää autistisille naisille."

Ylen areenasta löytyvän Autismin maailma -dokumenttisarjan
koskettavimpia kohtia on se, kun autismikirjoinen Flo kertoo
videolla äidilleen, millainen hän on todellisuudessa ollessaan
yksin ilman maskaamista.
Videon kautta Flon äiti ymmärtää tyttärensä todellisuudesta ja
tuskasta paljon uutta, sellaista mitä hänen olisi
pitänyt nähdä jo kauan sitten.
Mutta ei koskaan ole liian myöhäistä nähdä, millainen
oma lapsi todella on - miten rakastettava, silloin kun hän
uskaltaa vihdoinkin olla rohkeasti ja avoimesti todellinen
aito autismikirjoinen oma itsensä.

Kevät lähestyy. Hormonit alkavat hyrrätä.
Romansseja voi syntyä.

Mutta miksi autismikirjolla olevat ihmiset kiinnostuneen
kumppanin pettymykseksi ovat usein vastahakoisia?

Vastaus:
Täältä autismikirjon sisäavaruudesta käsin näkee
hyvin orastavien ihmissuhteiden mahdollisuudet - ja
varsinkin niiden epäonnistumisen todennäköisyyden.

Autismikirjoisuus ei näy ulospäin. Se tulee siksi usein
kiinnostuneelle (tai jopa ihastuneelle) ei-autistiselle
kumppanille hyvin ikävänä yllätyksenä - varsinkin
kun se on synnynnäistä ja pysyvää.

Autismikirjoinen aikuinen ihminen on usein naimaton
tai eronnut. Miksi? Juuri siksi, että ihmissuhteet, varsinkin
läheiset sellaiset, kuormittavat autismikirjoisia aivoja
tavalla, jonka vain harvoin normienemmistön ymmärryskyky
pystyy käsittämään. Esim. autismikirjoisuuden leimaaminen
"sairaudeksi" ja "häiriöksi" kertoo juuri tästä enemmistön
ymmärryskyvyn riittämättömyydestä. Autismikirjoisuus
ei oikein millään näytä mahtuvan enemmistön terveys- ja
normaaliuskäsityksen sisään. Neurodiversiteetti on yhä
enemmistömassoille jotain sellaista, jota "ei voi olla".

Autismikirjoisen ihmisen sisäavaruuden syvyys on
normienemmistölle jotain aivan selittämätöntä - melkein
kuin ufot ja oudot elämänmuodot vieraalla planeetalla.

Harva ihminen on käynyt kuussa.
Vielä harvempi ei-autistinen ihminen (ei yksikään!) on
käynyt autismikirjon sisäpuolella.

Siksi tämän ketjun harvinaiset ja avartavat viestit ja
autenttiset matkaraportit autismikirjon SISÄLTÄ ovat
niin tärkeitä.

"On joskus rankkaa olla autisti. Se tuntuu vähän siltä kuin
olis aivovaurio - kaikilla muilla ihmisillä.”
- Marjut Ollitervo -

Venla Rossi kirjoitti 4.6.2023 hesariin loistavan artikkelin
UUSI NORMAALI. Löytyy täältä:
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000009512349.html

Heti tuon artikkelin alussa todetaan:
"Kaikki autistit eivät halua enää sopeutua: heidän mielestään
on maailman vuoro muuttua."

Juuri tuohon suuntaan autismikulttuurin sisällä on edetty.
Herääminen on tapahtunut tällä vuosituhannella.
Kaikki osapuolet kiittävät!

On vihdoinkin oivallettu, että ns. sopeutumisvaraa on
eniten tavallisten ihmisten asenteissa ja tietämyksessä.
Autismikirjoisia ihmisiä ei saada millään "sopeutettua"
normaaleiksi, vaikka sitä on tietämättömyyden sumussa
vuosikymmeniä monin tavoin yritetty ja tulokset ovat
epäonnistuneet. Sen sijaan kaikki ne ihmiset, jotka eivät
vielä ymmärrä autismikirjon synnynnäistä pysyvyyttä,
voidaan saada tolkun tielle oikealla ja todenmukaisella
informaatiolla ja tiedottavalla valistuksella.

Tuo linkitetty juttu on ansiokas esimerkki siitä, miten
vihdoinkin uudet todenmukaiset näkemykset puskevat
esiin ja saavuttavat tavallisten ihmisten tietoisuuden.
Tietämättömyyden pimeydestä ja ahtaudesta voi todella
päästä valoisampaan, avarampaan ja onnellisempaan
tilaan.

Monella tavalla - esim. ansiokkaalla tv-sarjalla Kirjolla, josta on
tulossa uusi kausi - autismitietoisuus leviää ja ennakko-
luulot hälvenevät. Syvällä elää kuitenkin mm. sellainen harhaluulo,
että "autismikirjo on sairaus".

Nykyään, kun eletään netin synnyttämässä mielipidekaaoksessa,
on moni menettänyt kykynsä sunnistaa kohti totuutta. Monien
"varmat" mielipiteet ovat aikansa eläneitä valheita, mutta niitä
hoetaan, koska hädissään uskotaan, että kun lähikapakan Arskakin
oli sitä mieltä niin täytyyhän sen olla yleinen mielipide eli "totta".

Ne, jotka yhä kuvittelevat, että homoseksuaalisuus on
"parannettava sairaus", ovat myös taipuvaisia uskomaan
muitakin valheita, esim. valheita autismikirjosta.

Uusi normaali eli "uusi yleinen mielipide" puskee esiin
kuin pajunkissat varhaiskeväällä. Uusi normaali on mm.
sen tajuamista, että "autistien eheyttäjät" ovat yhtä
väärässä kuin Päivi Räsänen. (Btw tänään kuulin, että
on syntynyt uusi slangisana "päivittää". Se tarkoittaa
sitä, että lyö raamatulla homoja).

Uusi normaali on uuden avaran ja ajantasaisen tiedon mukaan
elämistä keskellä 2020-lukua.

Uusi normaali on sitä, että autismikirjoisiin ihmisiin kohdistuneet
"pakkonormaalistamistoimet" tajutaan aataminaikuisiksi ja
harhaoppisiksi.

Uusi normaali on sen tajuamista, että räikeän tietämätön ja
ummehtuneen vanhoillinen suhtautuminen autismikirjoisiin
on auttamatta nykyään jo suorastaan häpeä.

Autismista kiinnostuneita suorastaan hemmotellaan,
kun on ensinnäkin ylen areenassa lokakuun loppuun asti
katsottavissa 2-osainen dokusarja Autismin maailma.
https://areena.yle.fi/1-65453308
Ja toiseksi on netissä luettavissa (tilaajille tai
2 viikon ilmaistarjoukseen tarttuville) Helsingin
Sanomien ansiokas artikkeli Uusi normaali.
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000009512349.html
Suosittelen!

Kun assina tsekkailen netistä noita pätevästi informoivia
ja monipuolisia autismipläjäyksiä, saan niistä joka kerta
irti uutta oivallettavaa. Noiden autismipläjäysten uudet
ja avarat näkemykset ovat minulle kuin vihreä laidun, jolle
talvella syntyneet vasikat päästetään navetasta ensimmäistä
kertaa! Btw, näkyykö jotenkin, että olen karjatilalta! :-)

Autismikirjoinen ihminen voidaan "uusmääritellä" näin:

"Autismikirjoinen ihminen on sellainen, että hänen on
vaikea toimia neuroetuoikeutettujen konventioiden ja
rituaalien mukaisesti.”

"Neuroetuoikeutettuja" ovat kaikki neurobiologisesti normaalia
neurotyyppiä eli "nenttiyttä" edustavat ihmiset, jotka vaatimattomasti
muodostavat noin 98-prosenttisen enemmistön!

Autismikirjoiset ihmispolot - joista olen yksi, kymmenien
tuhansien muiden suomalaisten joukossa - joutuvat siis
2 prosentin vähemmistössä elämään koko elämänsä
- elleivät muuta kuuhun - sellaisen ylivoimaisen enemmistön
kanssa, jonka "konventiot ja rituaalit" tuntuvat vierailta
eivätkä synkkaa autismikirjoisen ihmisen synnynnäisesti
erilaisen aivotoiminnan kanssa.

Nämä kaksi synnynnäiseltä neurotyypiltään erilaista ihmisryhmää
(normienemmistö eli "nentit" ja autismikirjovähemmistö)
eivät neurobiologisesta erilaisuudestaan johtuen useinkaan
elä sopusointuisessa rinnakkaiselossa, vaan - kuten mm. täällä
suomi24:n autismi-osiossa on nähty - erimielisyyttä ilmenee.
Useimmiten autismikirjoiset kainosti joutuvat huomauttelemaan
neuronormaalille enemmistölle, että sen käsitykset ovat yhtä
pahasti vanhentuneet kuin ruostunut itäauto tai veivattava
lankapuhelin.

Uusi normaali on sen ymmärtämistä, että on todella olemassa
kaksi neurobiologisesti erilaista synnynnäistä ja pysyvää
neurotyyppiä. Jompaankumpaan ihminen syntyy ja pysyy
siinä koko elämänsä, koska aivoja ei ole vielä opittu
vaihtamaan.

Tätä pysyvää "kahden erilaisen kokemusmaailman"
todellisuutta valotti mm. supersuosittu ja lopulta ylipitkäksi
muodostunut suomi24:n keskusteluketju Mitä jokaisen tulisi
ymmärtää AS:sta eli Aspergerin syndroomasta?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15607838/mita-jokaisen-tulisi-ymmartaa-assta
Tuo syväluotaava mammuttiketju on yhä kaikkien luettavissa ja
lukijoita onkin kertynyt jo yli 11300.
Suosittelen!

Autismista kiinnostuneita todella hemmotellaan!
Hyvä niin, sillä tiedolla hemmottelu ei pilaa ketään!
Päinvastoin!

Kun neurobiologisesti normaali enemmistö törmää
autismikirjon vähemmistön edustajaan (ja niin käy
usein), enemmistön mielessä tapahtuu enimmäkseen
sellaisia reaktioita, joita voisi kuvata lauseilla
"tuo eksynyt pitää ohjata oikealle tielle", "tuo toimii
väärällä tavalla", "tuo ihminen ei kuulu tänne",
"onko tuo tyyppi tahallaan noin vaikea", "miksi
tuo kerjää huomiota noin oudolla tavalla, onko
se narsisti", "mikä tuo naiivi reppana oikein luulee
olevansa" jne. jne.

Se aiheeton ylemmyydentunto, jossa enemmistö
kelluu, näyttäytyy autismikirjoiselle ihmiselle
vääjäämättä juuri niissä tilanteissa, joissa kaksi
aivojen erilaista ohjelmointia/kytkentää/
käyttöjärjestelmää (autistinen ja ei-autistinen)
kohtaavat.

Tuo em. enemmistön aiheeton ylemmyydentunto voi
pysyä pitkäänkin enemmistön tiedostamiskyvyn
ulottumattomissa, sillä enemmistön sisällä vaikuttaa
aina ns. ENEMMISTÖHARHA, jota voi kuvata lauseella
"mehän olemme enemmistö, joten me tiedämme
parhaiten".

Enemmistön edustama "totuus" on ymmärrettävästi varsin
tavoiteltu pyrkimys varsinkin diktatuurimaiden johtajilla.
Diktatuuri pyritään naamioimaan "demokraattiseksi"
luomalla kulissinomaiset näytösvaalit, jotka manipuloidaan
näyttämään sellainen "totuus", että diktaattorilla on
"jättisuuri suosio" ja että diktaattorin vallan jatkumiselle
on "kansan antama legitiimi mandaatti".

Autismikirjo edustaa tavallaan niitä ihmisiä, joiden näkökykyä
ja kiinnostusta kirkkaaseen totuuteen ei silmänkääntötempuilla
sumenneta, ei edes diktaattorien kulissimaisten teatterinäytösten
harhaisessa hulinassa.

Autismikirjoiset ihmiset ovat ihmiskunnan historian
saatossa paitsi tehneet lukuisia mullistavia keksintöjä,
myös toimineet laser-katseisina kriitikkoina ja huomanneet
ensimmäisten joukossa ne kehityskulut, jotka jatkuessaan
johtavat pahuuteen, sortoon, ihmisoikeuksien polkemiseen ja
suureen inhimilliseen kärsimykseen. Vieläkö joku väittää,
että autismikirjoisilla ei muka ole humaania sydäntä!

Ei ole millään lailla sattuma, että H. C. Andersen kuuluu
julkisuudessa assiksi arveltujen merkkihenkilöiden
joukkoon. Juuri H. C. Andersen (1805-1875) kirjoitti
legendaarisen ja hämmästyttävän hyvin aikaa kestäneen
sadun Keisarin uudet vaatteet. Siinä tarinassahan aikuiset
ja keisari itse ovat täysin huijauksen lumoissa mutta vain
assimainen lapsi uskaltaa sanoa totuuden.

Kun assina katselen tätä ihmisten maailmaa, huomaan
jatkuvasti monia kiintoisia tapahtumia.

Esim. miten usein onkaan tapahtunut niin että autismikirjo
ja neurotyypillisyys joutuvat ristiriitaan siksi, että
autismikirjoinen, varsinkin luova autismikirjoinen,
tarvitsee hyvin paljon häiriötöntä yksinoloa.

Jos autismikirjoisella, esim. luovalla assilla, on
ei-autistinen eli neurotyypillinen eli "nentti"
elämänkumppani niin se nenttikumppani joutuu
seuraamaan sivusta sitä luovan assin tärkeintä
elämänaluetta eli luovaa syväprosessointia.
Jos nenttikumppani on vielä hyvin läheisyydenkipeä
niin hänen elämänsä luovan assin kanssa on sitä,
että hän joutuu paljon kyhjöttämään orpona yksin
täysin vailla kumppanin seuraa.
Assina lisään tähän hymiön.
:-)

Luovimpien ihmisten elämään eivät yksinkertaisesti
mahdu sellaiset läheisyydenkipeät ihmiset, jotka eivät
kestä olla yksin, vaan koko ajan pitää olla joku toinen,
jonka kautta elää.

Miten moni ihmiskunnan historian suuri luova
ihminen onkaan todettu hyvin aspergerpiirteiseksi!
Nobelin kirjallisuuspalkinnonkin on saanut ainakin
seitsemän julkisuudessa aspergeriksi arveltua
luovaa autismikirjolaista.
Ennen kuin joku kysyy, keitäs nämä tällaiset
nobelistit ovat niin annan luettelon niistä:
W. B. Yeats (kirjallisuuden nobel 1923)
G. B. Shaw (kirjallisuuden nobel 1925)
Hermann Hesse (kirjallisuuden nobel 1946)
Bertrand Russell (kirjallisuuden nobel 1950)
Winston Churchill (kirjallisuuden nobel 1953)
Samuel Beckett (kirjallisuuden nobel 1969)
Bob Dylan (kirjallisuuden nobel 2016)

Niinpä niin. Autismikirjo merkitsee niin suurta erilaisuutta
normienemmistöön verrattuna, että esim. neurotyypillisen
ihmisen avioliitto autismikirjoisen ihmisen kanssa voi olla
onnellinen vain silloin, kun autismikirjoisuuden muodostama
suuri erilaisuus (rajoitteineen ja vahvuuksineen) saa
tarvitsemansa ymmärtämisen ja hyväksymisen.
Muussa tapauksessa autismikirjoinen kokee siinä liitossa
joutuneensa ansaan, jossa hänen parhaat (mahdollisesti
hyvinkin arvokkaat) vahvuutensa tukahtuvat eli hän ei
saa olla aito luova oma itsensä.

Tuolla toisessa ketjussa aloittaja kysyy:
"Valehtelevatko asperger-ihmiset muita
todennäköisemmin, jos siitä on heille hyötyä?"

Tuohon on assina helppo vastata.

Asperger-ihmisethän ovat sellaisia, että he puhuvat totta,
vaikka siitä olisi heille haittaa.

Esim. jos asiat ovat niin huonosti, että "keisarilla ei ole vaatteita"
eli jos valtion johtajalla on vain vallanhalua mutta ei pätevyyttä
eikä humaaniutta niin aspergeri sanoo sen totuuden ääneen,
vaikka siitä voi seurata hänelle paljonkin harmia.

Historia onneksi opettaa meille sen, että usein juuri
kohtalokkaat seuraukset ovat varmin todiste siitä, että
totuudenpuhuja oli oikeassa.
Esim. vuonna 1633 Galileo Galilei pakotettiin peruuttamaan
oppinsa, jonka mukaan maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin.
Galilei kuitenkin mutisi kuuluisat sanat:
Eppur si muove! (Se liikkuu sittenkin!)
Galilei tuomittiin harhaoppiseksi ja hänet
suljettiin siperialaiseen vank... anteeksi
elinikäiseen kotiarestiin.

Eräs nentti tuskailee assien kanssa tyyliin:

"En ymmärrä ollenkaan, miksi normaalien
ihmissuhdeodotusten täyttyminen assien kanssa
aina kariutuu! Ovatko assit tyhmiä?
Häiritsevätkö he tahallaan?"

Assina näen heti, mistä kiikastaa.

Nentti ei näe eikä tiedä, että assien aivoille eivät
ollenkaan sovi sellaiset ihmissuhdeodotukset,
jotka ovat totaalisen neurotyypillisiä.
Nykyään tämän perustotuuden pitäisi olla jo
hyvin tiedossa. Mutta niin ei näytä
olevan, vaan tietoa ja viisautta varsinkin
enemmistöltä eli nenteiltä puuttuu.

Näissä asioissa kukaan ihminen ei pyri
tahallisesti häiritsemään. Mutta jos
tietämättömyyttä on ihan perusasioissa niin
silloin totuus koetaan "häiriöksi".
:-)

Totuuden kokeminen "häiriöksi" on kiintoisa ilmiö.

Elämme aikakautta, jolloin on muuttunut ajankohtaiseksi
se vanha sanonta, että sodan ensimmäinen uhri on totuus.
Nykyään totuus on korvattu milloin näytösvaaleilla, milloin
räikeällä sotapropagandalla.

Kaikki jääkiekkofanit tietävät, mikä ero on puolustajalla ja
hyökkääjällä. Mutta sodassa ja sotapropagandassa on todella
yleistä se, että puolustajaa aletaan nimittää "hyökkääjäksi", jotta
todellinen verinen ja rikollinen hyökkääjä saisi "synninpäästön".
Siis sotarikosta yritetään peitellä ja sälyttää siitä vastuu uhrille.

Kun nykyään luemme ulkomaan uutisia, nämä syvän epärellisyyden
ilmiöt suorastaan hyppäävät sieltä silmillemme. Onneksi kaikenlaiset
räikeän epätodet väitteet pannaan nykyään usein lainausmerkkeihin
ja vähänkin fiksu lukija osaa heti pohtia, onko tuon ja tuon sitaatin
suustaan päästänyt tyyppi kovinkaan nero totuudenpuhuja vai
päästeleekö hän epätoivoissaan selviä hätävalheita.

Nuori kunniatohtori Greta Thunberg on sanonut osuvasti, että
autismikirjoisilla ihmisillä on laserkatse. Kyllä. Autismikirjoiset
ovat terävänäköisiä. He syväprosessoivat asioita. Kysymyksessä
on nimenomaan syvä rakkaus ja kiinnostus totuuteen.
Sellainen rakkaus ja kiinnostus on yhtä arvokasta sekä
sodan että rauhan aikana.

Rehellisyydestä, köyhyydestä ja assiudesta sananen.

Ahaneen kukkaro on alavariinsa vajjaa.
- suomalaista murreviisautta -

Köyhyysrajan tuntumasta löytyy paljon meitä
autismikirjoisia.
- tilastollinen fakta -

Kun köyhällä on rehellisyys, hän on rikkaampi kuin
kaikki vilunkipelillä rikastuneet.
- vanha viisaus -

Meidän assien rehellisyys (kiinnostus tosiasioita kohtaan)
johtuu tunnetusti siitä, että me koemme aistiherkkyytemme
takia maailman helposti ylikuormittuneen kaoottisena.
MUTTA kun me syväprosessoimalla poimimme sieltä
kaaoksesta esiin varmoja totuuksia niin me pysymme
tolkuissamme ja jalat tukevasti maassa - ja parhaassa
tapauksessa saatamme löytää/keksiä jopa jonkin tieteelle
uuden totuuden - kuten ihmiskunnan monet julkisuudessa
asseiksi arvellut merkkihenkilöt ovat tehneet.

Mm. Galileo Galilei (1564-1642) kuuluu julkisuudessa
asseiksi arveltuihin. Rehellisesti totuutta puhuttuaan
hänet tuomittiin elinikäiseen kotiarestiin.

Aiemmin linkitetyssä hesarin upeassa UUSI NORMAALI -artikkelissa
mainitaan myös upea autismikulttuurillinen sanasto, jonka
otsikossa sanotaan:
"Miten puhumme itsestämme
ja kuinka haluamme meille
puhuttavan
-Autismin syrjimätön sanasto "

Se löytyy netistä, tässä linkki:
https://asy.fi/wp-content/uploads/2022/10/AAVA-hankkeessa-tuotettu-sanasto.pdf
Suosittelen!

Sanastosta löytyy esimerkiksi ylikuormituksesta johtuvaa
tunneromahdusta kuvaava sana melttari (meltdown) ja
maskaaminen (masking), jossa autisti pyrkii välttämään
autistityypillistä käytöstä, eli mukautuu neurotyypillisen
yhteiskunnan vaatimuksiin.

Sanastosta löytyy selvitykset myös
mm. seuraaville kiinnostaville käsitteille:

- intensiivinen maailma
- myötätuntokuilu
- hyperakusia
- stimmaaminen eli aistirauhoittaminen
- selektiivinen mutismi
- prosodia
- systemointi
- neurodiversiteetti
- aistiherkkyys
- synestesia
- aistiuupumus
- sosiaalinen kuormitus
- toiseuttaminen
- vähemmistöstressi
- neurotyypillinen eli nentti
- nentismi
- omamaailmaisuus eli takiwatanga

Kun autismikirjoinen ihminen tiedostaa autismikirjoisuutensa,
se merkitsee suurta muutosta parempaan. Sumu hälvenee ja
maisemat kirkastuvat. Tiedän tämän omasta kokemuksestani.

Erilaisuuden syyn tunnistaminen toimii parhaana
itseymmärryksen välineenä. Se parantaa toimintakykyä.

Tässä hyvä sitaatti kokemusasiantuntijalta:

"Sen myötä olen löytänyt kodin itsestäni. Nyt minun on helppo
laskeutua itseeni, maadoittua ja ymmärtää omaa mielenjuoksuani,
ajatteluani ja toimintaani sekä omia toiminnanohjauksen haasteita.
On paljon helpompi suhtautua lempeämmin ja armollisesti itseään
kohtaan, kun tietää, mistä asioissa on oikeasti kyse."
- Cheyenne Järvinen -

Autismkirjoon suhtautumisessa ennemmin tai myöhemmin
päästään siihen, että ihmiset autismikirjoisen ihmisen
ympärillä automaattisesti hyväksyvät ja ymmärtävät
sen, että autismikirjoinen ihminen juuri autismikirjoisen
käytöksen kautta suoriutuu elämässään parhaiten.

Jotta tähän päästään, pitää vielä paljon jakaa oikeaa
tietoa siitä, millä tavalla autismikirjoinen ihminen on
luotu selviytymään, miten poikkeuksellisen herkät
hänen aistinsa ovat ja millä keinoilla hänen on
säädeltävä kuormitustaan ja kehon tunnetarpeita.

Yhä autismikirjoisia ihmisiä syrjäytyy. On huomattava,
että se syrjäytyminen ei johdu autismikirjoisuudesta
itsestään, vaan ympäristön tietämättömyydestä,
ymmärtämättömyydestä ja tuen puutteesta.
Väärän ja puutteellisen tiedon pohjalta edelleen
autismikirjoisiin suhtaudutaan tavalla, mikä
tuntuvasti - ja tarpeettomasti - lisää autismikirjoisten
ihmisten kuormitusta niin että arvokkaat ja
synnynnäiset vahvuudet menetetään.

Olen varma, että pikku hiljaa yleisesti aletaan
ymmärtää mm. se, miksi autismikirjoisen ihmisen on
terveytensä takia huolellisesti säädeltävä sosiaalista
kanssakäymistään. Mitä kauemmin ympärillä on yhä
väärää ja tietämätöntä suhtautumista, sitä kauemmin
autistikirjoisen ihmisen on rajoitettava suhteitaan
muihin ihmisiin.

Autismikirjoinen ihminen on todellinen kokemusasiantuntija,
joka tuntee oikean tiedon jokaisella hermosolullaan ja
on joutunut oppimaan sen kantapään kautta. Jos häntä
ei kuunnella, ollaan kuin kuuroja apinoita.

Tulevaisuus autismikirjoisten kohdalla näyttää
valoisalta. Niin paljon mediassa nyt puhutaan ja
jaetaan OIKEAA tietoa autismikirjosta, että
yks jos toinenkin havahtuu vihdoin näkemään,
että me autismikirjoiset emme ole sairaita ja
huonoja, vaan me olemme "vain" SYVÄSTI
ERILAISIA. Ja että meillä on rajoitteidemme
lisäksi myös merkittäviä VAHVUUKSIA.

Vaikka joku on sanonut, että "uudet sairauslöydöt
vain kaventavat normaaliuden kenttää" niin
todellisuudessa onneksi normaaliuden rajat
vain laajenevat.

Kyse on siitä, että esim. autismikirjoisuuus
aletaan ymmärtää normaaliuden yhdeksi
muodoksi. Normaalius on monimuotoista.
Ja juuri monimuotoisuudellaan ihmislaji
pärjää selviytymistaistelussa.

Yhä paremmin aletaan ymmärtää millaisessa
ympäristössä neurodiversiteettiä edustavat
autismikirjoiset ihmiset voivat hyvin ja ovat
tuottoisimpia, jopa hyvin innovatiivisia.

Asperger-ihmiset eivät tarvitse hoitoa, vaan
joustoa, tilaa ja kunnioitusta. En muista, mistä
luin tuon mutta se on totta.

Yhdenmukaisuuden, samankaltaisuuden ja
tasapäisyyden ihanteet ovat äärimmilleen
vietyinä kolkkoja kaikuja historiasta, 40-luvun
romahtaneesta natsi-Saksasta. Niiden
järkyttävien perikatojen suuntaan emme voi
lähteä - jos vähänkin on vielä päässämme järkeä
ja rinnassamme pelotonta sydäntä.

Sotaa emme todellakaan voi ruveta
hyväksymään. On käsittämätöntä, että jopa
suurvaltajohtajien tasolta vielä nykyäänkin voi
löytyä syvän epähumaania militarismia.
Jotkut ovat ylentäneet itsensä kyvyttömyytensä
tasolle - eivätkä näe, että koko maailma säälivästi
ja avoimesti nauraa heille!

Jostain poimin nämä viisaat sanat:
"Tarvitaan enemmän aidosti avointa yhteisöllisyyttä,
jossa rehellisyys ja aitous ovat suurempia hyveitä kuin
yhdenmukaisuuus ja samankaltaisuus."

Normaalien ihmisten ja autismikirjoisten ihmisten
sosiaalinen kohtaaminen tulee tulevaisuudessa
toteutumaan yhä suuremman ymmärryksen ja
arvostuksen ilmapiirissä.

"Emme me oireile, vaan yritämme kestää liiallisia
aistimuksia, sosiaalisia kontakteja ja hermoston
ylivirittymistä päivästä toiseen."

Noin toteaa autismikirjoisen perheen äiti.
Tuossa on huomio kiinnitetty "oireista" juuri
oikeaan suuntaan: aistiherkkyyteen, sosiaalisten
kontaktien kuormittavuuteen ja neurobiologiseen
ylivirittymiseen.

Usein kun puhutaan autismikirjoisen "oireista",
unohdetaan niiden synnynnäisyys ja
pysyvyys ja kuvitellaan, että ne ovat
tilapäisiä ja poistettavissa.

Autimikirjoisillle, erityisesti tytöille, on hyvin
tyypillistä se, että he peittelevät "oireitaan"
oman mielenterveytensä kustannuksella.
Sitä sanotaan maskaamiseksi (engl. masking).

Ydinasia, joka kaikkien on syytä oivaltaa, on se, että
mikään autismikirjoisuuden muoto, esim. Aspergerin
syndrooma, ei ole "hoidettavissa oleva sairaus",
vaan synnynnäisten ja pysyvien neurobiologisten
ominaisuuksien yhdistelmä.

Jos jollain hoitoyhteisöllä on hyvin ahdas käsitys siitä,
mikä on normaalia, kaikkien asperger-ihmisten kannattaa
pysyä sellaisesta hyvin kaukana!

ASPERGER ON ERILAISUUTTA, JOKA EI TARVITSE
HOITOA, VAAN JOUSTOA, TILAA JA KUNNIOITUSTA.

Pohdin taas sitä, jos joku kysyy minulta (assilta),
kannattaako autismikirjoisen, esim. AS-ihmisen, kanssa
alkaa seurustella niin vastaan jotenkin näin:

Normaalissa (neurotyypillisessä) merkityksessä
seurustelu AS-ihmisen kanssa on jotain aivan muuta
kuin seurustelu neurotyypillisten eli nenttien kesken.
Jos nenttiosapuoli yrittää muodostaa läheistä
ihmissuhdetta AS-osapuolen kanssa TIETÄMÄTTÄ
MIHIN RYHTYY niin en suosittele!!
MUTTA jos nentillä on ERITTÄIN HYVÄ tietämys siitä,
miten suuresti autismikirjoinen ihminen eroaa
neurotyypillisestä enemmistöihmisestä niin
silloin on pieniä mahdollisuuksia.
On tosin erittäin harvinaista, että normienemmistöstä
löytyy tuota vaadittavaa erittäin hyvää tietämystä.

Autismikirjon sisäavaruudessa joutuu melkein vierailemaan
sellainen nentti, joka yrittää AS-ihmisen kanssa seurustella.
Pitää muistaa, että ihminen on käynyt kuussa mutta toistaiseksi
yksikään nentti ei ole todella onnistunut käymään autismikirjon
sisäpuolella.

Jo se "melkein vierailu" voi järkyttää outoudellaan
neuronormaalia eli nenttiä melkoisesti. Helposti nentti alkaa
kiristellä hampaitaan ja vihjailla, että "eikös nyt olisi jo
aika sinunkin muuttua normaaliksi".
Silloin AS-ihminen tietää, että tuolla nentillä ei ole
edes alkeistietoja autismikirjon todellisuudesta, koska
hän ei tiedä edes sitä, että autismikirjo on synnynnäistä ja
pysyvää.

Ihmiset, jotka yrittävät muuttaa autismikirjoista ihmistä
normaaliksi, ovat syvän tietämättömyytensä lisäksi myös
sokeita näkemään autismikirjoon sisältyviä vahvuuksia.
Sellaiset "telaketjunormaalistajat" ovat yleisiä mutta me
assit onneksi osaamme karttaa sellaisia tyyppejä.
Meillä on "lasernäkö" emmekä vahingossakaan halua,
että ruttoa muistuttavat kauhuskenaariot alkaisivat
toteutua.
:-)

Mikä on ei-autistisen enemmistön eli "nenttien" pahin painajainen?
Onko se autisti naapurina?

Vastaus on myönteinen, jos nentillä on poikkeuksellisen
huono kyky sietää erilaisuutta.
Vastaus on myönteinen, jos nentti ei halua, että naapurista
kuuluu minkäänlaisia elämän ääniä.
Vastaus on myönteinen, jos nentti hurahtaneesti kuvittelee
olevansa koko tällä pallolla ainoa oikean ihmisen mittapuu.

Miten ajattelevat fiksuimmat ihmiset.
He ajattelevat näin:
"Juuri ihmisten erilaisuus on se, mikä muodostaa
ihmiskunnan aarteiston ja rikastaa sivistystämme eniten."

Joillakin ihmisillä valitettavasti on noussut päähän ajatus:
"Kaikkien täytyy olla enemmistönkaltaisia!".
Minulle (assina) tulee usein mieleen kysymyksiä:
"Miksi suuri enemmistö tuntuu pelkäävän eniten juuri
pientä vähemmistöä? Onko enemmistönkaltaisuutta
vaativa ihminen poikkeuksellisen pelokas ja epävarma
itsestään?"

Ihmiskunnan historiassa on jo satoja tuhansia kertoja
törmätty siihen, että autismikirjoisuus on osoittautunut
normaalin enemmistön ymmärryskyvylle ylivoimaiseksi
haasteeksi.

Haasteen ylivoimaisuudesta kertovat mm. lukemattomat yritykset
kokonaan kieltää autismikirjoisuuden olemassaolo, yritykset polttaa
tai hukuttaa autismikirjoiset "noitina", yritykset leimata heidät vain
"tilapäiseksi muoti-ilmiöksi", yritykset kuvitella se kaikki vain
"kepeäksi mielen hairahdukseksi", yritykset "hoitaa se kaikki
pois viikon pikku vieroituskurssilla", yritykset "tehdä kaikille
palvelus ja määrätietoisesti vääntää autistireppanat vääriltä
sivuraiteilta takaisin oikealle tielle". Jne.

Normienemmistö on lukemattomia kertoja sortunut luulemaan,
että tietävät jo autismikirjoisuudesta riittävästi. Tämä luulo
on elänyt siitä huolimatta, että autismikirjoiset ovat yrittäneet
monin tavoin ilmaista näkemyksensä siitä, että normienemmistö
ei ole vielä ollenkaan onnistunut todellla kurkistamaan autismikirjon
sisälle. Eihän normienemmistö ole vielä edes kunnolla vaivautunut
kuuntelemaan autismikirjoisia! Puhumattakaan siitä, että
normienemmistö olisi suostunut avaamaan silmiään sille, että
autismikirjon sisältä paljastuu myös vahvuuksia.

Tässä vinkki kaikille, jotka ovat kiinnostuneita
ymmärtämään olennaisia asioita autismikirjon
sisäavaruudesta:
Lukekaapa tarkkaan "Erilaiset aivot" -esite!
Se tulvii kiteytettyä tietoa autismista ja muusta
neurovähemmistöstä!

Se esite löytyy pdf-muodossa täältä:
https://paut.fi/media/erilaiset-aivot-trifold.pdf

Esitteessä käytetään mm. sanaa "Ekko" (=erityiskiinnostuksenkohde).
Tunnen sen henkilön, joka keksi tuon ekko-sanan.
:-)

Esitteestä haluan poimia tähän erään lauseen:

"Tarvitsemme ymmärrystä, ei parannusta, sillä
vaikka aivomme ovat erilaiset, ne eivät ole vialliset."

Tuo lause on erittäin totta. Tuo lause on aiheellista sanoa,
koska yhä moni neuronormaalin valtaväestön edustaja
ajattelee - harhaisesti! - näin:
"totta kai autismisairautta potevat pitää parantaa,
ilman muuta heidän aivojensa viat pitää korjata".

Tuollainen normienemmistön ajattelu on monella
tavalla virheellistä!

Ensinnäkään autismi ei ole sairaus vaan erilaisuus.
Toiseksi se erilaisuus on synnynnäinen ja pysyvä.
Kolmanneksi tuota synnynnäistä ja pysyvää erilaisuutta
ei voi eikä pidä yrittää hoitaa, parantaa eikä korjata,
vaan sitä pitää oppia ymmärtämään, koska se
tarvitsee joustoa, tilaa ja kunnioitusta.

"Hyvinvointi perustuu ihmisen mahdollisuuksiin
olla sellainen kuin on."
- Maarit Kuoppala -

Tuossa on sanottu syvällinen totuus.

Suomi ei olisi maailman onnellisin maa, ellei täällä
olisi suhteellisen hyvä sietokyky myös sellaisia kohtaan,
jotka ovat erilaisia.

Eräs tyyppi tosin irvaili, että se kertoo maailman
tilasta tosi huolestuttavia asioita, jos SUOMI
rankataan maailman ONNELLISIMMAKSI maaksi.
Tyyppi tarkoitti sanoa sen totuuden, että Suomi ei
ole mikään puhdas pulmunen siinä mielessä, että
täällä ei olisi erilaisten syrjintää eikä koulukiusaamista.
Muualla maailmassa valitettavasti moni asia todellisen
hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin huonommin kuin
Suomessa.

Netistä olen löytänyt hyviä kirjoituksia autismikirjosta
mm. täältä:
https://paut.fi/aihe/autismipolku

Piakkoin tulen kommentoimaan em. autismipolun varrelta
löytyviä Maarit Kuoppalan kolumneja, jotka pureutuvat
autismikirjoisen ihmisen elämään eritellen näkökulmia ja
havainnollistaen sitä meille asseille niin tuttua autismikirjon
"sisäavaruutta" mm. viiden pääpiirteen kautta.

Assina ilahdun aina, kun huomaan, että autismikirjosta
on vihdoinkin herätty puhumaan. Erityisen paljon
ilahdun, jos huomaan, että siitä puhutaan
vihdoinkin totuudenmukaisesti!
:-)

Tie on mukautettava maastoon.

Kuulostaako järkeenkäyvältä?
Kyllä.

Mutta millaista on autismikirjoisen ihmisen maasto,
se mihin hänen on raivattava oma tiensä.

Se maasto on hänen erilaisten aivojensa mukaista.
Se maasto on aistiherkkyyden mukaisesti kumpuilevaa,
joskus jopa ylitsepääsemättömän jyrkkäseinäistä. Se maasto
on mahdotonta silloin, kun aistiherkän ihmisen aistikuormitus
menee todella sietorajan yli. Silloin pitää pelastautua, koska on
hätätilanne. Silloin on valitettavasti harvoin se ihannetilanne,
että löytyy suojainen kämppä, jossa vallitsee lämpö ja ymmärrys.

Mitä kaikkea autismikirjon sisäavaruudessa todella tapahtuukaan.
Tänään haluan puhua eräästä tapahtumasta, joka johtuu juuri
liiallisesta aistikuormituksesta. Eli tänään haluan puhua
MELTTARISTA (englanniksi meltdown, suomeksi tunneromahdus).

Mistä melttari syntyy. Se syntyy ylenmääräisesti kuormittavista
ja ahdistavista sosiaalisista tilanteista, joista ei pääse pakenemaan.
Autismikirjoiset ihmiset tietävät, mistä puhun. Minäkin tiedän,
koska olen assi ja minulla on erilaiset aivot ja niiden kanssa elän
joka hetki autismikirjon "sisäavaruudessa", josta kirjoitan näitä
havaintojani.

Olen joutunut tarpomaan melttareiden läpi. Olen nähnyt ne sisältäpäin.
Mutta ulkopuolinen enemmistö ei usein vieläkään näe eikä ymmärrä
melttareiden sisäisiä syitä. Tiedon tarve on suuri.

Neuronormaali enemmistö "näkee" autismikirjoisten ihmisten
melttarit neurotyypillisesti hyvin "epäsopivina", vaikka todellisuudessa
ne ovat sellaisessa ylikuormitustilanteessa autismikirjoisen ihmisen
ainoat sopivat, jopa ainoat mahdolliset suojautumiskeinot!

Miten kaukana ns. normaali enemmistö onkaan autismikirjoisen
vähemmistön tarpeiden ymmärtämisestä!
Koska neurotyypillinen enemmistö itse ei ole kokenut tuollaisia
aistitiedon ylikuormituksen aiheuttamia romahduksia, sillä on pitkä
matka suhtautua sellaiseen empaattisesti eli kyetä eläytymään
autismikirjoisen vähemmistön kriittisiin tilanteisiin.
Vasta todenmukaista tietoa saatuaan enemmistöllä on
eväät kykyyn tuntea empatiaa autismikirjoisia kohtaan.
Todenmukaisen tiedon tarve on todella SUURI.

Ennen kuin enemmistö kunnolla kykenee empatiaan meitä
kohtaan, joudumme näkemään ja kuulemaan kaikenlaista ikävää.
Kun neuronormaalit enemmistöihmiset joutuvat kohtaamaan
yhden autismikirjoisen ihmisen, jolla on menossa tyypillinen
melttari, heidän eteensä ikään kuin nousee seinä ja huomataan,
miten avuttomia he ovat. He käsittävät väärin. He tarrautuvat
huteriin ennakkoluuloihinsa. He joukolla hylkäävät ja tuomitsevat
tuon yksittäisen autismikirjoisen ihmislapsen ja yltyvät
moraalisaarnaamaan, että "eihän kukaan voi sallia tuollaista
häiriökäyttäytymistä".

Mutta itse asiassa tuollaisessa tilanteessa juuri sen ymmärtämättömän
enemmistön käyttäytyminen on sitä todellista häiriökäyttäytymistä.
Tuomitaan, koska ei ymmärretä. Tuomitaan, koska ei
osata olla oikeudenmukaisia. Tuomitaan, koska ei osata
kunnioittaa.

Koko inhimillinen kulttuuri ja elinympäristö pitäisi mukauttaa ja
suunnitella niin, että seinät eivät nouse eteen enää yhdenkään
autismikirjoisen ihmisen elämän edessä.

Huhtikuisen sadepäivän ratoksi huomaan tekeväni kahta asiaa.
Seuraan ikkunasta kaukoputkella jäällä kipittelevää västäräkkiä.
Ja sitten palaan koneen ääreen pohtimaan oman autismikirjoisuuteni
yksilöllisiä piirteitä. Siinä pohdinnassa käytän hyödyllisenä siivilänä
Maarit Kuoppalan autismipolku -kolumnien materiaalia.

On tunnettua ja olen todella huomannut, että autismikirjoinen
ihminen on usealla elämänalueella ERILAINEN kuin normaali ihminen:

1) erilainen SOSIAALISESTI
- kohdallani välitön face-to-face -kontakti tai puhelinsoitto
ei tunnu niin omalta kuin VÄLILLINEN kommunikointi (tekstiviesti,
sähköposti jne.)
- tarvitsen paljon sellaista rauhoittavaa yksinoloa, jossa
ulkoiset häiriöt on minimoitu

2) erilainen AISTIKOKEMUSMAAILMA
- minua stressaavat odottamattomat kovat äänet ja liian
kirkkaat valot
- erityisen kuormittavaa on sosiaalisten tilanteiden
odottamattomuus ja häly, niiltä minun pitää suojautua ja
palautuminen niistä vaatii tunteja omassa rauhassa

3) erilainen ARJEN SUJUMINEN ja TOIMINNANOHJAUS
- arkeni sujumattomuus näkyy erityisesti siivoukseen
liittyvänä aloittamisvaikeutena
- "ekkot" menevät kiinnostavuudessaan aina
kirkkaasti siivoustarpeiden yli :-)

Jo nuo kolme elämänaluetta osoittavat, että neuronormaalit ja
autismikirjoiset elävät ikään kuin eri avaruudessa, eri planeetalla.
Autismikirjoisen oma "sisäavaruus" ja yhteys omaan itseen
erityisine yksilöllisine tarpeineen ja tunteineen on joka
hetki huomionarvoisempi fokusoitumiskohde kuin
kaikenmaailman ulkopuoliset pyyteet ja vaateet, jotka
tulevat ikään kuin joltain oudolta Neuronormus -planeetalta.
Sen planeetan suuntaan avautuvaksi autismikirjon aivodataa
ei ollenkaan luotu.

En koskaan kai lakkaa ihmettelemästä neuronormaaleissa
sitä, miten he heti hätääntyvät, jos joku on erilainen kuin he.
En lakkaa ihmettelemästä sitä, miten kokemattomia ja
avuttomia he ovat ERILAISUUDEN edessä.

Autismikirjoinen syntyy maailmaan (sisäavaruuteen),
jossa juuri maailman erilaisuus iskee syntymästä asti
vasten kasvoja. Enemmistö on kuin toisesta maailmasta.

Siinä kahtiajakautuneessa elämän kontekstissa
joudut elämään lapsuuden ja nuoruuden. Ja siinä
ristiriidassa joudut päättämään, kumpi on tärkeämpää:
muiden kuunteleminen vai oman itsen kuunteleminen?

Tuhansia kertoja autismikirjoisena kuulet, että
"käyttäydyt huonosti"!

Mutta jos autismikirjoisena ihmisenä olet viisas ja
kaiken sen erilaisuuspommituksenkin keskellä
osaat arvostaa itseäsi ja vahvuuksiasi, kykenet
kirkkaasti oivaltamaan tämän:

"Jos käyttäytyisin heidän ymmärtämättömän mielensä
mukaan, se merkitsisi itseni laiminlyömistä!"

Miten usein autismikirjoisena huomaankaan sen, että
lukumääräisesti ylivoimainen neuronormaali enemmistö
tuppaa pitämään "hölmönä" jokaista sellaista ihmistä,
joka "ei älyä elää normaalilla tavalla".

Silloin aina joudun toteamaan sen tosiasian, että enemmistö
ei ollenkaan näe sitä todellista erilaisuutta, johon me kaikki
neuroepätyypilliset olemme pysyvästi syntyneet. Jos ei
näe, ei voi ymmärtääkään. Normaaliuden aiheuttama
sokeus on yleisempää kuin enemmistö tietääkään!

Moni neuronormaali elää selvässä HARHALUULOSSA, kun
ajattelee, että "jos minä olisin syntynyt neuroepätyypilliseksi
niin minä kyllä osaisin ihan helposti käyttäytyä normaalisti"!
:-)

Autismikirjon ulkopuolelle syntyneelle normienemmistölle
näyttää olevan tosi vaikeaa tajuta, mitä merkitsee, jos on
sattunutkin saamaan synnynnäisesti ja pysyvästi erilaiset aivot.

Monelle neuronormaalille on myös vaikeaa käsittää sitä, miksi
neuroepätyypillinen ihminen ei koko ajan hillittömästi
hakeudu heidän "fiksuun ja osaavaan" seuraansa, vaan usein
jopa aktiivisesti jättäytyy "sivistyksen ulkopuolelle" vetäytymällä
yksinäisyyteen.

Luovana neuroepätyypillisenä ihmisenä olen huomannut, että
yksinolo on hyvin usein se kaikkein HEDELMÄLLISIN olotila.
Siihen on lukemattomia syitä. Painavin syy on se, että
ollessani yksin minun ei tarvitse ollenkaan pelätä sitä, että
taas joku "kaikkitietävä" neuronormaali häiritsee ja yrittää
tunkea minua omaan ahtaaseen normimuottiinsa.

Neuroepätyypillisenä ihmisenä tiedän olevani näkökykyinen.
Tiedän omistavani erilaiset aivot ja ymmärrän, että ne eivät
ole vialliset. Aivoni oivaltavat mm. sen, että minun ei ole järkeä
ängetä itseäni tieten tahtoen kuuntelemaan sellaisia
normimuotilla valettuja massaihmisiä, "betonijusseja", jotka
HARHAISESTI pitävät itseään "sivistyneinä, fiksuina, osaavina
ja pätevinä" - jopa pätevinä neuvomaan jokaista neuroepätyypillistä
ihmistä.

Miksi neuroepätyypillisen ihmisen pitäisi kuunnella normimuotilla
valettua neurotyypillistä enemmistöä. Se kuunteluhan on
ajankohtaista vasta sinä kauniina päivänä, jolloin tapahtuu se
ihme, että enemmistön normimuottiaivoissa ensimmäisen kerran
avautuu myös neuroepätyypillinen aivotoiminnallinen data.

"Kyllä tää kirjojuttu on saanut jo liian suuret mittasuhteet."

Noin kirjoittaa sellainen ihminen, joka ei ole vielä
ymmärtänyt, että esim. autismikirjosta on vihdoinkin
(eläköön!) alettu puhua ja tehdä tv-ohjelmia suoraan
ilman lääketieteen (paikoin hyvinkin outoa) perinnejargonia
ja ilman tavallisten "räyhäkonservatiivien" vanhoillisia
puheenvuoroja.

Vihdoinkin on siis päästy asioiden ytimeen eli
kuulemaan itse autismikirjoisia ihmisiä. Heidän
kuulemisensa ei joillekuille ("räyhäkonservatiiveille"?)
kelpaa. Onko yhä jokin kansanosa, joka ei suostu
vieläkään antamaan autismikirjoisille ihmisoikeuksia
ja mielipidevapautta?! Autismikirjoisethan ovat
kokemusasiantuntijoita parhaasta päästä! On todella
tervehdittävä ilolla sitä, että elinikäisen erityiskokemuksen
omaavat pääsevät vihdoinkin itse ääneen.

Siis ei todellakaan ole mitään järkeä jatkaa ja jatkaa sitä
auttamatta vanhentunutta linjaa, että vain kansan syvien
rivien "räyhäkonservatiivit" ja kaukana todellisesta
omakohtaisesta autismikokemuksesta olevat
nenttilääkärit pääsevät puhumaan omia outoja
käsityksiään siitä, miten "AS ja ADHD ja muut
'kirjaindiagnoosit' ovat vain muotidiagnooseja" ja
muuta sellaista höpönhöpöä. Muoti muuttuu mutta
autismikirjo on synnynnäistä ja pysyvää. Ei ole
tämä totuus mennyt läheskään kaikille lääkäreille
vielä jakeluun.

Todellakin asia on näin:
"... kyllä on vihdoinkin aika antaa meidän
autismikirjoisten itse puhua siitä todellisuudesta, jossa elämme.
Varsinkin kun tätä ennen on vallinnut hiljaisuus.
Assina oon iloinen, että totuutta tuodaan julki eikä
enää pelkät tyhmät ennakkoluulot pääse
tyrannisoimaan."

Olen varma, että kunhan vanhoillisimmatkin ihmiset
lopulta tajuavat esim. sen, että Aspergerin syndrooma
on synnynnäinen ja pysyvä ja että siinä on myös ilmi-
selviä vahvuuksia, niin sen jälkeen kukaan ei enää kaipaa
sitä vanhaa aikaa, jolloin elettiin autismikirjon suhteen
tiedollisessa pimeydessä.

Autismikirjoisten erityiskyvykkyydet menetetään niin kauan
kuin esim. koulumaailmassa on ymmärtämätöntä ahdasmielistä
suhtautumista autismikirjoisia ihmisiä kohtaan.

Jos ei asenteet avarru ja tervehdy, me kaikki - sekä autismikirjoiset
että ei-autismikirjoinen enemmistö - menetetään kyvykkyyden hedelmiä.

Jos hyväksyttävän normaaliuden määritelmä yhä
"räyhäkonservatiivien" sivistymättömyyden takia pysyy
sairaan ahtaana ja totuuden kertomista autismikirjosta
paheksutaan, syyllistytään repressiivisyyteen eli
vastustetaan terveitä uudistuksia ja estetään
henkinen kehitys.

Se enemmistö, joka syntyy autismikirjon ulkopuolelle,
joutuu kuvittelemaan, millainen se autismikirjo oikein
on. Ja aina kun joutuu kuvittelemaan jonkin asian niin
se kuvitelma kertoo hyvin paljon siitä kuvittelijasta
itsestään. Kuvitelmissaan ihminen tuppaa nostamaan
itseään - ja työntämään muita alhaisempaan ja
sairaampaan suuntaan.

Autismikirjon ymmärtäminen on tavattoman vaikeaa
puuhaa sille enemmistölle, joka ei koskaan konkreettisesti
voi päästä sen sisälle. Ymmärtämisvaikeus saa enemmistön
turvautumaan laiskuuteen eli omahyväisiin kuvitelmiin,
joissa ymmärtämisvaikeus selitetään johtuvaksi siitä, että
kyseessä on muka "kehityshäiriö" ja "sairaus", vaikka
todellisuudessa kyseessä on vain neuromoninaisuus eli
neurodiversiteetti - biodiversiteetin neurologinen muoto.

Jos meillä ei olisi autismikirjon tapaisia "enemmistönkaltaisuuden
poikkeamia", ihmiskunnan selviämisen välinearsenaali jäisi ehkä
jopa kohtalokkaan suppeaksi.

Autismikirjosta puhuminen uudella tavalla on tosi tervettä.
Yhä useampi on alkanut huomata, että autismikirjon ulkopuolella
todellisuutta kuvataan eri lailla kuin autismikirjon sisäpuolella.

Mitä esim. on "sosiaalinen oppiminen"?

Nenttien eli autismikirjon ulkopuolelle syntyneiden
mielestä autismikirjoisen ihmisen "sosiaalinen
oppiminen" on sitä, että autismikirjoinen alkaa
jäljitellä neurotyypillistä sosiaalisuutta. Oppii siis
teeskentelemään!

Autismikirjoisten ihmisten näkemys "sosiaalisesta
oppimisesta" on onneksi aivan erilainen, paljon
terveempi, todenmukaisempi ja rehellisempi.

Nimittäin autismikirjoinen ihminen oivaltaa, että
kun on syntynyt autismikirjon neuroepätyypilliseen
sisäavaruuteen niin neurotyypillisyyden jäljittelemisen
"oppiminen" merkitsee fuskaamista, pelkurimaista maskin
taakse vetäytymistä. Käytännössä se on suistumista vakavaan
ylikuormitustilaan, melttareihin ja burnoutiin. Se on oman
mielenterveytensä perustan tärvelemistä!

Autismikirjoinen ihminen ymmärtää, mikä on hänen
autismikirjoisille aivoilleen kaikkein luontevinta, sopivinta,
terveintä ja todellisinta SOSIAALISTA OPPIMISTA.
Sitä on tietenkin se, että hän oppii KYSEENALAISTAMAAN
sellaiset ihmiset, jotka yrittävät väkinäisesti tunkea häntä
ahtaaseen neurotyypillisen sosiaalisuuden muottiin.

Kyse on siitä, ymmärtääkö autismikirjon synnynnäisyyden
ja pysyvyyden vai ei. Autismikirjon ulkopuolelle syntyneen
enemmistön keskuudessa tämä ymmärrys on yhä ollut
huolestuttavan vähäistä. Siksi autismikirjon todellisuuden
suurempi tuominen julkisuuteen, tv-katsojien olohuoneisiin,
on mitä positiivisin asia.

On selvää, että ymmärrystä on eniten kokemusasiantuntijoilla,
siis meillä, jotka olemme syntyneet autismikirjon sisäavaruuteen
ja jotka elämme siinä koko elämämme. Ellei meitä ole pakolla
aivopesty aivan idiooteiksi, me kirkkaasti tiedostamme luissa
ja ytimissämme sen, että meille mikään TODELLINEN sosiaalinen
oppiminen ei voi mitenkään olla sitä, että alamme toimia omien
- myös vahvuuksia sisältävien - aivojemme vastaisesti.

Ranskankielisessä wikipediassa sanotaan AS-lapsista
mm. näin:
"Heidän toistuva tarpeensa miettiä ennen reagoimista
sosiaalisissa yhteyksissä saa muut lapset pitämään
heitä ... älyllisesti jälkeenjääneinä."

Tuo miettimistarve sosiaalisissa tilanteissa on aika
keskeinen AS-ominaisuus. Se ei tietenkään johdu
mistään "älyllisestä jälkeenjääneisyydestä", vaan siitä,
että AS-aivojen "sosiaalinen kooditus ja kytkennät"
ovat synnynnäisesti ja pysyvästi neuroEPÄtyypillisiä.

Jos on saanut AS-aivot, niiden kanssa joutuu tulemaan
toimeen koko elämänsä. Joutuu kohtaamaan yhä
uudestaan neuronormaalin enemmistön yhteisölliset
reagointitavat. Ne tavat ovat autismikirjoiselle ihmiselle
vieraita, kuin outoa kieltä. Sitä "enemmistökieltä" on pakko
kuitenkin jossain määrin edes hitaasti oppia "lukemaan", vaikka
omien aivojen "peruskieli" toimiikin pysyvästi autismikirjon
sanelemalla tavalla enemmistöstä poiketen.

Hyvää asiassa on se, että autismikirjoinen ihminen saa
erilaisten aivojensa ansiosta syväprosessoinnin kyvyn,
kyvyn nähdä - varsinkin sosiaaliset tilanteet - tavalla, joka
on erilainen, vaihtoehtoinen ja usein hedelmällisesti
kriittinen ja kyseenalaistava.

Tunnettua on, että AS-aivoiset ihmiset ovat hyvin
oikeudentajuisia. He näkevät epäoikeudenmukaisuudet
normaalia herkemmin. Se on selvä vahvuus. Neuronormaalin
enemmistön parissahan tapahtuu usein niin että vakiintuneet
epäoikeudenmukaisuudet ohitetaan ikään kuin "yleisen
mielipiteen painoarvon" varassa.

Neurotyypillinen enemmistö ei tunnista esim. vähemmistöihin
kohdistamaansa rasismia niin herkästi kuin autismikirjoiset.
Yhä onkin helppo nähdä, miten pitkä matka enemmistöllä
on siihen, että se oppisi suhtautumaan esim. homoseksuaaleihin
ja autismikirjolla oleviin ihmisiin tasavertaisesti, ilman alhaisesta
sivistystasosta kertovia rasistisia vivahteita.

Ranskankielisessä wikipediassa todetaan:

"Aspergereilla on useita etuja neurotyyppisiin ihmisiin verrattuna työelämässä.
Heille on tyypillistä tietokoneohjelmoinnin ja graafisten ohjelmien nopea
omaksuminen, ja he yleensä kunnioittavat ehdottomasti sääntöjä, mikä tekee
heistä erittäin rehellisiä. Jos työ on erityisen kiinnostuksen kohteena, niin
Asperger-henkilö on suorastaan hyperpätevä."

Asia on juuri noin.

Miten moni suomalainen "junttityöpaikka" onkaan mokannut pahasti,
kun ei ole nähnyt asperger-henkilön suurta potentiaalia.
Mitä juntimpi työpaikka, sitä todennäköisemmin asperger-henkilö
joutuu kiusatuksi, leimataan "ongelmaksi" ja irtisanotaan - tai hän
itse näkee tilanteen ja irtisanoutuu - ja viimeisenä päivänä
toteaa: "Minä lähden täältä mutta tänne jää ongelma."

Erilaisuutta ei ole vielä opittu tässä maassa kylliksi arvostamaan,
vaikka tämän maan pitäisi olla maailman onnellisin!
Esim. autismikirjoisten ihmisten erilaisuus koetaan monessa
paikassa "yhtenäisyyttä rikkovaksi". Jos olet hyvin lahjakas
mutta selvästi erilainen, sinun erilaisuudellasi yritetään
kiusata sinua ja mitätöidä sinun kadehdittavat vahvuutesi.

Ja sitten vielä ihmetellään, miksi aspergerille ei niin vain
löydy tästä maasta kunnon työpaikkaa!

Miten näen oman elämäni?

Tuo on olennainen kysymys itselleni,
jopa se kaikkein olennaisin.

Meidät autismikirjoiset ihmiset - joita on Suomessa
kymmeniä tuhansia - jatkuvasti yhä määritellään
niiden toimesta, jotka ovat autismikirjon ulkopuolella.
Tästä syystä määritelmät ja kuvaukset jäävät ulkokohtaisiksi
eikä niissä päästä pintaa syvemmälle. Ei päästä
autismikirjon sisäavaruuteen, siihen missä jokainen
autismikirjolla oleva ihminen elää koko elämänsä.

"Autismikirjo ei ole oikein, siihen ei pidä kannustaa!"

Joku on lausahtanut noin ja assina en voi olla
kommentoimatta.

Kuka ihme KANNUSTAA autismikirjoon?
Eihän autismikirjolle voi päästä kuin syntymällä
autismikirjoiseksi.
Ihan sama pätee homoseksuaalisuuteen - tuohon
rakkauden variaatioon - joka on esim. Päivi
Räsäselle valtava kompastuskivi, jonka yli hän
ei millään tunnu pääsevän - ei vaikka on
kuuden ällän ylioppilas ja lääkäri!

Tv:ssä on ilahduttavasti viime aikoina ollut esillä
tämä pitkään lähes tyystin vaiettu - kymmeniä
tuhansia suomalaisia koskeva - autismikirjo.
Joku on älähtänyt, että siitä ei edellenkään
saisi puhua. Jonkun toopen mielestä ainakaan
itse autisteja ei saisi tv:ssä päästää ääneen,
vaikka juuri itse kirjolla olevilla on siitä
kaikkein painavinta ja omakohtaisinta
kerrottavaa.

Autismikirjoisia merkkihenkilöitä on ihmiskunnan
historiassa huomattava määrä, monia nimekkäitä
tieteen ja taiteen tekijöitä, uranuurtajia,
tienraivaajia ja keksijöitä. Olisiko kaikkien
heidän muka pitänyt vaieta!

Se "ajatus", että autismikirjo muka "ei ole oikein", on
ahdasmielisen ja tietämättömän normienemmistön
rasistista höpinää.

Eikö muka ole oikein, että ihmiskunnan sisällä on
elänyt ja koko ajan elää autismikirjoisia ihmisiä,
sellaisia, jotka ovat antaneet huomattavan merkittävän
panoksensa ihmiskunnan sivistystason nousuun.

"Mainitse edes muutama sellainen!", huutaa joku
pelokas uuno takarivistä.

No tässä tulee sen pitkän listan
suppea versio:

Steven Spielberg, Alfred Hitchcock, Stanley Kubrick,
Sokrates, Immanuel Kant, Bill Gates, Mozart,
Nikola Tesla, Marie Curie, Elon Musk,
Walt Disney, Bob Dylan, Elvis Presley, Marilyn Monroe,
Thomas Jefferson, George Washington, Abraham Lincoln,
Hans Asperger, Franz Kafka, James Joyce,
Goethe, Shakespeare, Arthur Conan Doyle,
H. C. Andersen, George Orwell, Bertrand Russell,
Winston Churchill, Samuel Beckett, Hermann Hesse,
Vincent van Gogh, Leonardo da Vinci, Ludwig van Beethoven,
Thomas Alva Edison, Henry Ford, Isaac Newton,
Charles Darwin, Galileo Galilei ja Albert Einstein.

On tunnettua, että me asperger-ihmiset usein KUVITTELEMME
sellaisen maailman, jossa meidän erilaisuutemme osataan ottaa huomioon.

Kuviteltu puoliso/ mielikuvitusystävä on yksi yleisimmistä kuvitelmiemme
kohteista. Kun kuvittelemme meille sopivan puolison/ystävän niin
voimme unohtaa todellisuussa sen, että enemmistö on sosiaalisesti
hyvin erilainen kuin me eikä sellainen enemmistösosiaalisuus
synkkaa meidän erilaisten asperger-aivojemme kytkentöjen
kanssa. Mielikuvituspuolisomme/fantasiaystävämme on meidän
omien henkilökohtaisten asperger-ominaisuuksiemme heijastumaa.
Sen kautta vihdoinkin - vaikkakin vain mielikuvituksessa - voimme
saada hyväksyvää rakkautta.

Osa neuronormaaleista pitää tuollaista mielikuvitteluamme
"harhaisena". Mutta jos neuronormaalit voisivat saada edes tunnin
elämästään kokea maailman niin kuin me assit niin he tajuaisivat,
miten hyvin sellainen kuvittelu todella toimii.

Pakkohan meidän on se ymmärrys kuvitella, jos sitä ymmärrystä
ei meitä ympäröivästä enemmistöstä löydy!

Sitä paitsi aivot eivät kehity, jos niitä ei käytä. Mielikuvitus on
eräs aivojen hämmästyttävimmistä kyvyistä. Ilman sitä
ihmiskunta yhä eläisi kivikauden tasolla.

Ymmärrys autismikirjoa kohtaan voi lisääntyä vain niin
että ensin kuvitellaan, millaista se ymmärrys voisi olla.
Sitten pikku hiljaa se ymmärrys voi herätä eloon myös
todellisuudessa.

Sitä paitsi enemmistö ei edes tiedä, mitä on autismikirjon
ymmärtäminen, ellemme me kirjolla olevat ensin
väännä sitä heille rautalangasta.

Tony Attwood uskoo, että "Asperger-nuorten keskuudessa
masennus on ennemmin sääntö kuin poikkeus".

Tuo on valitettavasti totta.

Monet asiat nykyajassa ovat sellaisia, että varsinkin
herkässä iässä oleviin asperger-nuoriin kohdistuu
kohtuuttomia paineita.

Muistan miten teini-iässä sain burnoutin ja jouduin
siitä selvitäkseni olemaan poissa lukiosta koko
kevätlukukauden.

Mitä olisi pitänyt tapahtua, jotta niin ei olisi käynyt.

Tietenkin minun olisi pitänyt saada jotain kautta
tietää itsestäni se olennainen tosiasia, että minä
kuulun autismikirjoon, että minulla on Aspergerin
syndrooma ja että siitä syystä minun aivoni ovat
vakavasti ylikuormittuneet. Kuitenkaan tuolloin
60- ja 70-lukujen vaihteessa kukaan - ei yksikään
opettaja - tiennyt mitään mistään Aspergerista.

Se yleinen tietämättömyys johti siihen, että
jouduin rämpimään läpi synkkien masennusten
ikään kuin suunnistaja sumussa vailla mitään
todellista karttaa.

Onko nyt vuonna 2024 tietämys autismikirjosta
sitten niin hyvällä tasolla, että kaikki asperger-nuoret
saavat kasvaa herkimmät vuotensa ilman aivojen
vakavaa ylikuormittumista, niin että heitä osataan
tulkita oikein, ohjata oikeaan suuntaan ja antaa
ajoissa todella ymmärtäviä ja toimivia neuvoja?

Valitettavasti ikääntyneenä assina näen, että yhä on
suurta tietämättömyyttä. Ei yleisesti vieläkään käsitetä,
millainen ilmiö autismikirjo oikein on ja miten se
tulisi ymmärtää. Moni kirjolla oleva nuori joutuu
masentumaan.

Ilahduttavaa on se, että vihdoinkin nykyaikainen
"ylirunsas ja sekalaisen pinnallinen" tv-tarjonta on
alkanut sisältää myös pinnan alle sukeltavia tasokkaita
dokumentteja autismikirjosta!

Kiinnostuneiden kannattaa mennä esim.
ylen areenaan ja hakea tv-ohjelmia ja podcasteja
mm. tällaisilla hakusanoilla:
"autismin maailma"
"neurotyypit"
"nepsyt"
"kirjolla"
Suosittelen!

Ranskankielisen wikipedian Syndrome d'Asperger -artikkelissa
sanotaan näin:

"Videopelien pelaaminen ei aiheuta autismia, vaan sen avulla
autistiset ihmiset voivat paeta maailmaan, jossa he voivat välttää
kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen."

Tuo on totta.

Neuronormaalissa enemmistössä on paljon sellaisia maallikoita,
jotka ovat täysiä ummikoita autismikirjon edessä ja jotka
HARHAISESTI luulevat autismin syiksi milloin mitäkin: videopelit,
rokotukset, psyykkinen trauma jne.

Autismikirjon synnynnäisyys ja pysyvyys ei tunnu millään
uppoavan neuronormaalin enemmistön kaaliin!

Autismikirjo on synnynnäistä ja pysyvää erilaisuutta,
luonnon monimuotoisuutta, neurodiversiteettiä, joka on
osa biodiversiteettiä, joka auttaa elollisia selviytymään.

Monimuotoisuuden normaalius, luonnollisuus ja
hyödyllisyys on pikku hiljaa valkenemassa vasta
enemmistön fiksuimmalle osalle.

Assina elän autismikirjon sisäavaruudessa ja täältä
käsin on helppo nähdä, miksi kasvokkain tapahtuva
vuorovaikutus on niin usein autismikirjoiselle ihmiselle
kuormittava ja negatiivinen kokemus.

Jos autismikirjon ulkopuolelle syntynyt enemmistö voisi nähdä
ja kokea sosiaaliset tilanteet edes yhden tunnin ajan autismikirjoisin
silmin - autismikirjoisin aivoin - niin se enemmistö tajuaisi, miksi
silmiin katsominen ei tunnu autismikirjoisesta ihmisestä hyvältä.

Miksi ihmeessä pitäisi katsoa silmiin sitä ihmisenemmistöä, josta
autismikirjoa kohtaan huokuu suuri kylmä tietämättömyys,
ymmärtämättömät mitätöivät asenteet ja loputtomat
vääränlaiset neuvot!

Kun autismikirjoista ihmistä ei hyväksytä sellaisena kuin
hän on, herää monia kysymyksiä.

Esim. ovatko ne, jotka eivät hyväksy, enimmäkseen
sellaisia narsisteja tai psykopaatteja, joita ei kukaan
voikaan hyväksyä sellaisina narsisteina ja
psykopaatteina millaisia ovat?
Ja juuri siksi sellaiset ihmiset etsivät ihmisten joukosta
silmätikuikseen erilaisia, joita haukkuvat "sairaiksi" tai
"vaarallisiksi", jotta heidän omat pahat ja todella
psyykkisesti sairaat ominaisuutensa eivät nousisi
yleiseen keskusteluun ja tietoisuuteen?

Autismikirjon leimaaminen "kehityshäiriöksi" tai
"sairaudeksi" on aiheuttanut paljon vääriä
ennakkoluuloja ja autismikirjon ydinolemuksen
ymmärtäminen on eksynyt harhateille ja
huomattavasti vaikeutunut.

"Autismikirjo ei ole sairautta vaan erilaisuutta."

Tuo on erittäin viisas ajatus, joka on jo auttanut
monia ihmisiä oivaltamaan, mistä autismikirjossa
todellisuudessa on kysymys.

On tunnettua, että lukemattomat tieteen ja taiteen
merkkihenkilöt ja suuret keksijät ovat autismikirjoisia.
On paljon ihmisiä, jotka eivät ennakkoluuloisina pysty
tätä uskomaan vaan ajattelevat:
"Eihän kukaan sellainen voi tehdä mitään merkittävää,
joka on sairauden vallassa!"

Niinpä niin. Autismikirjon pitäminen "sairautena"
todella sokeuttaa, se estää näkemästä, mistä siinä
todella on kysymys.

Autismikirjoon syntyminen on jotain sellaista, jonka
ymmärtäminen on vaikeaa sille enemmistölle, joka
on syntynyt autismikirjon ulkopuolelle eli ns.
normaalien ihmisten suureen joukkoon.

Autismikirjoisilla ihmisillä on normaalista poikkeava
aivotoiminta, joka ilmenee varsinkin sosiaalisissa
tilanteissa.

Normienemmistö odottaa autismikirjoisiltakin ihmisiltä
"normaalia" naimisiin menemistä, "normaalia" sosiaalisuutta ja
"normaalia" sujuvaa vuorovaikutusta muiden ihmisten
kanssa.

Nuo autismikirjoisiin kohdistuvat "normaaliuden" odotukset
ovat outoja. Ne perustuvat selvästi sellaiseen naiiviin uskoon,
että mitään todellista autismikirjoa - neuroepätyypillisyyttä -
ei ole olemassa.

Eräiden tutkijoiden mukaan autismikirjoisten ja ns. normaalien
ihmisten välinen ero on jopa suurempi kuin sukupuolten välinen ero.
Jos se suuri ero kuvitellaan olemattomaksi eikä sitä oteta
todellisuudessa huomioon, ollaan yhtä tyhmiä kuin jos
kuviteltaisiin, että metsässä kasvaa muka vain havupuita
eikä koskaan ainuttakaan lehtipuuta. Tai että kaikki eläimet
ovat muka vain maassa käveleviä nelijalkaisia eikä yhdelläkään
eläimellä voi olla siipiä, joilla se lentää.

Normaalin todellisuuden näkeminen sairaan suppeasti ei
ole sivistynyttä. Sivistymättömiä ihmisiä ei voi pitää
luotettavina. Ainakaan minä autismikirjoisena en voi.

Autismikirjoisiin, esim. aspergereihin, on suunnattu
käyttäytymisterapioita, joilla pyritään tekemään
asperger-ihmisistä enemmän normaaleja.

Assina en voi olla näkemättä tuossa sitä, että
tuollaisilla terapioilla yritetään helpottaa
lähinnä vain niiden oloa, joille autismikirjon
ymmärtäminen on liian vaikeaa ja jotka
ymmärtävät vain sitä normaaliutta, mihin
ovat itse syntyneet.

Autismikirjoisen käyttäytymisen todellinen
ymmärtäminen on aivan muuta kuin yritykset
sen käyttäytymisen muuttamiseen.

Ei todellakaan vielä yleisesti ymmärretä, että
autismikirjo on synnynnäinen ja pysyvä, ja kaiken
lisäksi sellainen erilaisuuden muoto, joka on hyödyttänyt
jo nyt ihmiskuntaa huomattavasti. Autismikirjo on
siis sellainen erilaisuuden muoto, jonka hyödyllisyyttä
ei ole vielä koko laajuudessaan ymmärretty.

Ei voida puhua autismikirjon ymmärtämisestä, jos
se edelleen kuvitellaan "sairaudeksi", joka voidaan
"parantaa". Ei ole millään lailla autismikirjoisen
ihmisen parantamista se, että häntä erilaisilla
terapioilla painostetaan toimimaan vastoin
vahvoja erityisresurssejaan ja hänet yritetään
lukita puutteelliseen näkemykseen itsestään.

Assina en ymmärrä sitä, miksi autismikirjoisten
ihmisten poikkeuksellisia ominaisuuksia yritetään
leikata pois. Miksi esim. asseilla ei saisi olla
mitään sellaista, mitä normaaleilla ei ole?

Moderointi (kohtuullistaminen, lieventäminen, hillitseminen) on
nykyajan melskeessä varsinkin netissä ja somessa hyvin ajankohtaista.

Autismikirjon odotettua ja onnistunutta esiinpääsyäkin on
yritetty "moderoida". Sellainen moderointi on selvästi
moderoinnin väärinkäsittämistä.

Ei ole tilanteen oikeaa moderointia (kohtuullistamista) se,
että niitä ihmisiä, jotka vihdoinkin muotoilevat ja jakavat oikeaa
informaatiota autismikirjosta, yritetään rajoittaa ja
vaientaa.

On päivänselvää, että kohtuuton pätevän informaation estäminen
ja kohtuuttoman disinformaation tarjoaminen tilalle on toimintaa,
jonka seuraukset ovat hyvin negatiiviset.

Autismikirjoiset ihmiset rakastavat nettiä ja erityisesti
sitä, että netissä ei joudu katsomaan ketään silmiin, vaan
voi keskittyä vain ja ainoastaan sen pohtimiseen, mikä on
totta ja mikä ei. Tästä totuuteen pyrkimisestä pitäisi
antaa meille autismikirjoisille vihdoinkin kiitosta!

Netin keksijät ovat luultavasti autismikirjoisia.
No, ainakin 39-vuotias facebookin luoja Mark
Zuckerberg on assi.

Normaaliksi syntyminen on noussut joillakin ihmisillä
päähän. He eivät osaa edes kuvitella, että hekin olisivat
voineet syntyä esim. neuroepätyypillisiksi.

Normaaliuteen itsensä kettingeillä sitoneet ja
ajattelussaan ahdasmielisyyteen hurahtaneet ns.
telaketjunormaalit ovat luultavasti aina täällä
keskuudessamme ja kaikki me vähemmistöjä edustavat
valtavirrasta poikkeavat erilaiset ihmiset joudumme
pidättelemään nauruamme, kun luemme/kuuntelemme
heidän näkemyksiään, jotka ovat juuri kohtuuttoman
mitätöiviä ja kohtuuttoman disinformoivia.

Kehitys ei mene eteenpäin, elleivät kaikki kehitystä
estävät eli repressiiviset ihmiset ensin pääse ilmaisemaan
omia kehitystä, uusiutumista ja mielipiteenvapautta
estäviä näkemyksiään. Repressiiviset voimat ovat
kautta historian - TIETÄMÄTTÄÄN - panneet alulle
suuria terveitä muutoksia.

Repressiivisyyden ydinpesäkkeet eli diktatuurit ovat
toinen toisensa jälkeen kaatuneet ja on alkanut aika,
jolloin kaikkien on helpompi hengittää ja kaikkia erilaisia
ihmisiä ruhjova ja rusentava epäinhimillisen ahdas
totalitaarinen normimuotti on vihdoinkin hylätty ja
kärrätty museoon.

Autismikirjoon edelleen usein yhdistetään sana "häiriö".
On syytä kysyä, KENELLE se on häiriö.

Jostain olen kirjoittanut ylös autismikirjoisen ihmisen
pohdiskelua tähän tyyliin:

"Onko häiriö häiriö siksi, että se aiheuttaa muille haittaa
vai siksi, että häiriö aiheuttaa itselle haittaa muiden kautta, koska
erilaisuutta ei tässä yhteiskunnassa edelleenkään hyväksytä?"

Assina näen, että nuo kysymykset ovat olennaisia.

On aika hämmästyttävää, miten usein jotkut ihan muut kuin
itse autismikirjoiset kokevat, että autismikirjo häiritsee!

Lähes aina ne, joita autismikirjo häiritsee, ovat syntyneet
autismikirjon ulkopuoliseen enemmistöön. Näyttää
pahasti siltä, että heidän järkensä/järjettömyytensä mukaan
myös synnynnäisesti erilaisten ihmisten pitäisi ahtautua
enemmistönkaltaiseen normimuottiin.

Ehkä se todellinen häiriö löytyykin juuri sieltä,
normikäsitysten liiasta ahtaudesta.

Autismikirjoisen ihmisen elämän konteksti eli se
"asiayhteys", jossa hän elää, on se, että ympärillä on
98%:sti sellaisia täysin ei-autistisia ihmisiä, jotka eivät
ymmärrä autismikirjoa, vaan kokevat sen häiritseväksi.

Ei olekaan helppoa ymmärtää sitä, että joillakin
ihmisillä aivot todella toimivat eri lailla kuin
enemmistöllä. Ehkä sen ymmärtäminen onnistuu
vain meiltä autismikirjoisilta, meiltä jotka tutustumme
omaan erilaiseen aivotoimintaamme jo ihan pieninä
lapsina, sen jälkeen varttuvina nuorina ja lopulta
valveutuneina aikuisina ja viisaina vanhuksina.

On syytä vihdoinkin herätä näkemään se tosiasia, että
huomattavan suuri osa AS-ihmisten "oireista" ei johdu
itse AS:sta vaan kontekstista. Eli siitä, että jokaisen assin
on elettävä elämänsä jokainen päivä 98-prosenttisen
ei-assimaisuuden ympäröimänä.

Miettikääpä kumpi on helpompaa:

1) autismikirjoisen ihmisen muuttua normaaliksi
vai
2) neuronormaalin ihmisen opetella ymmärtämään autismikirjoisia?

Kumpi on mahdollista?

Yhä liian moni neuronormaali ihminen yrittää "auttaa" autismikirjoisia
ihmisiä niin että vaatii heitä muuttamaan synnynnäistä ja pysyvää
neurobiologisuuttaan, siis vaatii heitä vaihtamaan synnynnäiset
aivonsa!

Assina näen kirkkaasti, miten tämä asia oikein on.
Se on näin:

Ainakin tuhat kertaa helpompaa kuin autismikirjoisen
ihmisen aivojen vaihtaminen on ohjelmoida neurotyypillisten
ihmisten aivojen dataa todenmukaisella informaatiolla
sellaiseen suuntaan, että heille pikku hiljaa valkenee,
mistä synnynnäisessä ja pysyvässä autismikirjossa on
kysymys ja mistä ei.

Siis se, mikä on mahdollista, on lisätä jokaisen ymmärrystä
autismikirjoa kohtaan. Tällä ymmärryksen lisäämisen
tiellä operoi mm. vuonna 2019 aloitettu, yli 700 kommenttia
ja yli 11 tuhatta lukijaa saanut ketju Mitä jokaisen tulisi
ymmärtää AS:sta?
Tuo mammutiksi kasvanut ketju on yhä kaikkien luettavissa täällä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15607838/mita-jokaisen-tulisi-ymmartaa-assta

Millaisilta ihmisiltä onnistuu autismikirjon ymmärtäminen?

Sellaisilta, jotka jollain tavalla ovat synnynnäisesti itsekin
valtavirrasta poikkeavia. Esim. homoseksuaalit. He
edustavat valtavirrasta poikkeavaa rakkauden variaatiota,
ymmärtävät muitakin normaaliuden variaatioita, kuten
juuri siis esim. autismikirjoa, joka on normaaliuden
neurovariaatio.

Entä sitten valtavirtaa edustavat ihmiset, joita me assit
nimitämme neurotyypillisiksi eli "nenteiksi" ja tiedämme,
että heitä on noin 98 % väestöstä?

Heidän joukostaan kokemukseni mukaan löytyy sieltä
täältä muutamia autismikirjon ymmärtäjiä. Heidät
tunnistaa siitä, että he ovat laajasti arvostettuja ja
monipuolisesti sivistyneitä. He ovat luotettavia, koska
he elävät totuuden puolella, ovat oikeudenmukaisia
ja ymmärtävät, mitä käytännössä tarkoittaa ihmisarvon
kunnioittaminen.

Usein heilläkin on jokin synnynnäinen valtavirrasta
erottuva erityisominaisuuus, joka on avannut heidän
silmänsä näkemään todellisuuden normaalia laajemmin
eli heillä on kadehdittava kyky nähdä myös ahtaan
normimuottiboxin ulkopuolelle.

Usein heidän lähisuvustaankin löytyy kirjolla olevia yksilöitä,
joiden kautta heidän ymmärryksensä on syventynyt.

"Jos hermostosi on rakentunut tietyllä tavalla et voi
ymmärtää, miltä kokonaisvaltaisesti tuntuu, jos
hermostosi olisi erilainen."

Poimin tuon viisaan kommentin jostain ketjusta.

Asia on juuri noin.
Autismikirjoisen ihmisen hermosto (aivojen neurobiologia)
on rakentunut toimimaan epätyypillisellä tavalla,
siinä on epätyypilliset kytkennät.

Jos sinäkin kuulut meihin autismikirjoisiin niin
sinulla on epätyypillinen aivotoiminta ja sinusta
kokonaisvaltaisesti tuntuu epätyypilliseltä.
Se oma epätyypillisyytesi on synnynnäistä ja pysyvää ja
se antaa sinulle enemmistöön verrattuna pysyvästi
epätyypillisen elämän.

Me autismikirjoiset olemme kohdusta hautaan
normaaliuden vähemmistövariaatioita ja
tarjoamme moneen asiaan rikastuttavan
vaihtoehtoisen näkökulman. Neurodiversiteetti
(neuromoninaisuus) on juuri meidän ansiostamme
rikas ja se antaa - erityisvahvuuksiemme kautta -
ihmiskunnalle arvokkaita selviytymiseväitä.

"... puhutaan toistuvasti erikseen terveistä ihmisistä ja autistisista. Mielestäni tämä ei ole asiallista, koska sehän sisältää sen ajatuksen, että autistit ovat sairaita. Kuitenkaan autismi ei ole sairaus. Näin ollen autistisuus ja terveys eivät ole ristiriidassa keskenään ominaisuuksina. Mielestäni on myös arvottavaa puhua autismista kärsivistä ihmisistä. Ei siitä välttämättä kärsi."

Tuo näkökykyinen kommentti osui silmiini
jostain ketjusta ja poimin sen tähän.

Autismi ei todellakaan ole sairaus vaan ominaisuus, neurobiologinen
tila, jolle on ominaista enemmistöstä poikkeava aivotoiminta.
Usein terveys ja autistisuus kuvitellaan vastakohdiksi mutta
todellisuudessa autistisuus/autismikirjoisuus on vain
terveyden eräs muoto, joka on noin 2 %:lla väestöstä.

Autismikirjosta kärsiminen tuntuu käytännössä olevan
suurinta niillä, jotka eivät ole autismikirjoisia!

Myös se, että kokee autismikirjon "häiriöksi", näyttää
puheista päätellen olevan yleisintä niillä, jotka
ovat ns. normaaleja eli neurotyypillisiä eli ovat
syntyneet autismikirjon ulkopuolelle!

Tämän ketjun ydinajatus on kiinnittää huomio juuri
tähän, miten erilainen puhetapa ja käsitteidenmuodostus
ihmisellä on riippuen siitä, onko hän syntynyt
autismikirjon sisälle vai sen ulkopuolelle.

Nämä puhetavat aiheuttavat hämmennystä niin kauan
kuin niiden syntypohjaa ei ymmärretä, vaan kuvitellaan,
että toinen on terve/oikea ja toinen sairas/väärä.

Meitä autismikirjoisia ihmisiä on vihdoinkin syytä kuunnella
enemmän. Jos näin ei tehdä, autismikirjo pysyy ikuisesti
enemmistölle täytenä mysteerinä.

Jos jollekulle ihmiselle voitaisiin antaa mahdollisuus
nähdä maailma SEKÄ normaalin enemmistön ETTÄ
aspergerin silmin niin hänellä olisi kiintoisaa
kerrottavaa - jos hän selviäisi siitä kokemuksesta
puhekykyisenä!

Mutta valitettavasti em. "neurobiologinen matkailu"
ei ole mahdollista. Tilanne ei ole sekä-että, vaan joko-tai.
Eli jokainen ihminen pysyy ikuisesti siinä
neurobiologisessa maailmassa, mihin syntyy.
Kaikki muu on toista maailmaa.

Neuronormaalille enemmistölle autismikirjoinen
maailma on sitä toista maailmaa.

Se, mikä kuitenkin on enemmistölle mahdollista, on
esim. lukeminen siitä toisesta maailmasta. Lukemisen
kautta enemmistö voi ymmärtää aika paljon, vaikka
siellä toisessa maailmassa se ei voikaan käydä.

Ymmärtäminen on siis mahdollista.

Jotta ymmärtäminen alkaisi, pitää ottaa ensimmäinen askel.
Autismikirjon ymmärtämisen ensimmäinen askel on
se hetki, jolloin ihminen tajuaa, että autismikirjoisuutta
ei ole mahdollista mestaroida eikä muuttaa
normaaliudeksi.

Ensimmäistäkään askelta ymmärtämisen suuntaan ei ole
otettu, jos yhä kuvitellaan, että autismikirjoinen ihminen on
kuin muovailtavaa vahaa, josta voidaan terapoida, kurssittaa ja
peukaloida normaali neurotyypillinen ihminen.

Kaikki tuollainen puoskaroiva muovailu on lopetettava,
koska jo sen yrittäminen on tuhoisaa. Tuhotaan se, mikä
autismikirjossa on arvokkainta. Aiheutetaan se, että
autismikirjoinen ihminen menettää erityisvahvuutensa.

On todella jo aika oppia ymmärtämään ja hyväksymään
autismikirjoisuus sellaisena, millainen se pysyvästi on.
Se on osa arvokasta biodiversiteettiä, luonnon
monimuotoisuutta.

Oltaisiinko ihmiskirjon ihmisiä vaan kaikki. Pois saa jäädä jaottelu vihdoin.

Olen assina sanonut ääneen (=kirjoittanut tänne) sen, että
autismikirjon ulkopuolelle syntynyt enemmistö monella
tavalla - HUOMAAMATTAAN - ajattelee, puhuu ja kirjoittaa
tästä maailmasta tietyllä tavalla hyvin puutteellisesti, niin
että jokin todellisuuden osa kokonaan unohtuu - tai se
aktiivisesti jopa halutaan mitätöidä olemattomiin.

Autismikirjoisena näen usein, miten vaikeaa normaalille
enemmistölle on autismikirjoisuuden huomioon ottaminen.
Ahtaan normimuotin mukaiset aivot eivät ikään kuin
halua nähdä autismikirjoa. Autismikirjon todellinen
olemassaolo jää normiaivoille "avautumattomaksi
dataksi".

Asia on juuri niin kuin tuolla edellä sanottiin eli näin:
"Jos hermostosi on rakentunut tietyllä tavalla et voi
ymmärtää, miltä kokonaisvaltaisesti tuntuu, jos
hermostosi olisi erilainen."

Joku kirjoitti eilen näin:
"Oltaisiinko ihmiskirjon ihmisiä vaan kaikki.
Pois saa jäädä jaottelu vihdoin."

Tuo ehkä näyttää "nentin" eli neurotyypillisen
enemmistön silmissä ihan viisaalta ajatukselta.
MUTTA autismikirjoinen ihminen näkee, että
tuo ajatus on kuin ahtaan normimuotin
ikioma puhekupla! "Pois saa jäädä erilaisuus
vihdoin! Oltaisiinko vaan samanlaisia ihmisiä
kaikki!"

Autismikirjon olemassaolon mitätöiminen tapahtuu
enemmistön normiaivojen sokeassa pisteessä.
Autismikirjo (eli normiaivoille avautumaton data)
on jotain, jonka olemassaolo pyritään normienemmistön
ajattelukultturissa tavalla tai toisella kieltämään.
Vähintään se pyritään leimaamaan "häiriöksi" tai
"sairaudeksi".

Lukekaa tätä ketjua! Lukekaa myös tämän ketjun maratonmaista
"ykkösosaa" eli ketjua Mitä jokaisen tulisi ymmärtää AS:sta.
Se on täällä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15607838/mita-jokaisen-tulisi-ymmartaa-assta

Huomio kaikki normiaivoiset!
Älkää masentuko siitä, että autismikirjon sisäavaruudesta
kertova data ei avaudu teille kovin helposti.
Huomatkaa pieni valonpilkahdus eli se, että mm.
tämän ketjun ja tuon linkitetyn ketjun autismikirjoiset
kirjoittajat voivat paikoin onnistua avaamaan sitä
myös teille, jotka olette pysyvästi syntyneet
autismikirjon ulkopuolelle.

"Suomi on perustaltaan sivistysvaltio. Siksi onkin
todennäköistä, että tämän ketjun johtoajatus
kahden erilaisen aivojen 'käyttöjärjestelmän'
olemassaolon yleisestä tunnustamisesta ja
hyväksymisestä tulee vähitellen toteutumaan."

Noin kirjoitin tämän vuoden alussa tämän ketjun
"ekaan maraton-versioon" eli tähän:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15607838/mita-jokaisen-tulisi-ymmartaa-assta

Aivotutkimuksissa on todettu, että AS-aivoissa
esiintyy "epätyypillisiä yhteyksiä".
Varsinkin sosiaalisissa tilanteissa AS-aivoissa
aktivoituvat "epätyypilliset" lohkot.
Se on todettu nykyaikaisilla aivokuvantamisen
menetelmilläkin.

Kun assina olen erossa muista ihmisistä niin aivojeni "epätyypillisyys"
ei ollenkaan haittaa, koska silloin ei ole ketään, joka voisi
paheksua sitä, miten "kummallisesti" koen sosiaaliset
tilanteet. Ja ollessani erossa muista voin vapaasti päästää
erityisvahvuuteni valloilleen, sillä silloin normimuotti-ihmisten
"telaketjunormaalit" massat eivät pääse häiritsemään.

Neurotieteellisissä tutkimuksissa Aspergerin oireyhtymää
on kuvattu "poikkeavuudeksi aivojen tiedonkäsittelyssä".
Alan suurimpiin guruihin kuuluvan Tony Attwoodin mielestä
se ei ole niinkään "poikkeama", vaan "normaali tiedonkäsittelyn
muunnelma".

Juuri niin.
Esim. meidän assien edustama neurodiversiteetti (neuro-
moninaisuus) on normaali neurovariaatio. Siis meidän
edustamamme epätyypillinen neurologinen kehitys on
normaali ihmisen prosessi, joka ansaitsee arvoisensa
hyväksynnän aivan kuten kuka tahansa erilainen ihmisyksilö
- tai mikä tahansa erilainen automalli - tai mikä tahansa
erilainen taidesuuntaus.

Valitettavasti kuitenkin on yhä niin, että siinä missä
autismin oikeuksien liike ihan oikein pitää autismikirjoa
normaalina muunteluna ja normaalina erilaistumisena niin
monet lääkäriyhteisöt yhä pitävät kiinni siitä vanhasta
näkemyksestä, että se on "hoidettava sairaus".

Esim. Aspergerin syndrooma on synnynnäinen ja pysyvä erilaisuus.
Miten synnynnäinen ja pysyvä erilaisuus voisi olla "hoidettava sairaus"?
Silloinhan esim. enemmistöstä poikkeava musta ihonvärikin olisi
"hoidettava sairaus"! Se olisi rasismia!

Assina koen hyvin positiiviseksi, oikeaksi ja sivistyneeksi signaaliksi sen,
että Autistisen Pride Dayn kaltaisissa tapahtumissa vaaditaan
autistisen persoonallisuuden sosiaalista hyväksyntää ja
"depatologisointia" eli sairaus-statuksen purkamista.

Eletään muutosten vyöryssä. Käsitykset AS:sta ja koko autismikirjosta
ovat yhä kaikkea muuta kuin vakiintuneita. Lääketieteessä on useita
eri koulukuntia, neurotieteissä on erilaisia näkemyksiä, uusia
tutkimuksia tehdään paljon ja pikku hiljaa mennään rytinällä
eteenpäin kohti entistä kirkkaampia oivalluksia.

Nopeinta kehitys tietenkin olisi, jos meitä autismikirjoisia
kuunneltaisiin paljon enemmän kuin vieläkään tapahtuu.
:-)

On mahdoton antaa autismikirjon ihmisille hyviä
neuvoja, jos pitää autismikirjoa jonain ihan muuna kuin
mitä se todella on. Autismikirjoisen ihmisen pysyvä
synnynnäinen erilaisuus on otettava lähtökohdaksi eikä
kuviteltava, että se on jokin "kitkettävä ongelma".

Käytetyt termistöt ovat hämmästyttävän erilaisia riippuen
siitä kummalla puolella olet, oletko enemmistön lailla autismikirjon
ulkopuolella vai oletko esim. asperger-ihmisten lailla autismikirjon
sisäpuolella.

Autismikirjon tutkijat osaavat käyttää relevantteja käsitteitä ja
termejä. He kuvaavat "syväprosessointiin liittyvien alueiden
aktivoitumista, jolloin prosessointi on hitaampaa ja tuntuu
intensiivisemmältä". He toteavat sen tosiasian, että "autisteilla
on normaalia suurempi havaintokyky ja hyperkonnektiivisuus
aivoalueiden välillä, mistä johtuen käsitellyksi tulee suurempi
määrä informaatiota". Jne.

Hyperkonnektiivisuus tarkoittaa sitä, että eri aivoalueiden välillä
on poikkeuksellisen hyvät toisiinsa liittyvät "linkkiyhteydet".

Nuo em. aivotoiminnan konkreettiset eroavuudet
normaaliin verrattuna selittävät mm. sen, miksi me
assit saamme herkästi tunneromahduksia eli "melttareita",
engl. meltdown.

Juuri melttareiden kohdalla näemme malliesimerkin siitä, miten
erilaisin sanavalinnoin siitä puhutaan riippuen siitä, ymmärretäänkö
koko ilmiötä vai ei - eli ollaanko sisällä vai ollaanko "pihalla".
Pihalla olevat "nentit" eli neuronormaali enemmistö kärkkäästi
turvautuu kuvaamaan melttaria - aivan väärin - "tahalliseksi
nirppanokkakiukutteluksi". :-) Sen sijaan ne, jotka ymmärtävät ja
ovat päässeet ilmiön sisälle, kuvaavat melttaria - aivan oikein -
"informaation syväprosessoinnin ylikuormitustilaksi".

Liikkeellä on yhä aivan vääriä käsityksiä autismikirjosta.

Ne, jotka eivät ymmärrä autismikirjoa, uskovat yhä vanhanaikaisesti siihen,
että autismikirjoisen ihmisen peruspiirteet, esim. katsekontaktin välttäminen ja
itsestimulaatio (stimmaaminen) ovat muka "ongelmakäyttäytymistä"!

Viime syksynä ilmestyi Mary Lynch Barberan Auta autistista lastasi -kirja.
Sitä on todella aiheellisesti kritisoitu siitä, että se sortuu pahaan perusvirheeseen,
Se kirja pyrkii peittämään ja piilottamaan autismia, vaikka se otsikossaan puhuu
autistisen lapsen "auttamisesta"! Paha ristiriita!

Autismiliiton kuntoutuskannanotto vuodelta 2022 on todella osuva
ja tärkeä. Siinä todetaan:
”Mikään kuntoutusmenetelmä, joka perustuu tarkoitukseen peittää tai poistaa
autismikirjolle ominaiset piirteet käyttäytymisestä, ei ole tarkoituksenmukaista
eikä lisää autismikirjon ihmisen hyvinvointia”.

Jokainen tajuaa, että olisi aivan järjetöntä "kuntouttaa" esim.
Suomessa asuvia mustaihoisia ihmisiä niin että ihon
väriä pyrittäisiin peittämään tai poistamaan! Mutta yhä
autismikirjoisten kohdalla jotkut eivät tajua, että aivan
yhtä järjetöntä on "kuntouttaa" autismikirjon ihmisiä
niin että autismin piirteet pyritään peittämään tai
poistamaan.

Sekä ihonväri että autismikirjo ovat synnynnäisiä ja pysyviä
ominaisuuksia. Jos niiden perusteella ihmistä syrjitään tai
sorretaan "kuntoutuksen" peitenimellä, se on selvästi
tuomittavaa rasismia.

Sen ymmärtäminen, että erilaisuus on olennainen
ja normaali osa elämää, on nykyajan muutosvyöryissä
monelta unohtunut.

Lukemattomat erilaiset ihmiset, esim.
neurokirjoon kuuluvat, esim. me autismikirjoiset,
tunnemme, että joitakin normi-ihmisiä on alkanut
vuosi vuodelta yhä enemmän ottaa päähän eli
mennä yli ymmärryksen se, että juuri monet
erilaisuutta edustavat vähemmistöryhmät ovat
voimaantuneet ja löytäneet todellisen erilaisen
itsensä ja alkaneet vuosi vuodelta voida paremmin
ja tuntea olevansa entistä onnellisempia.

Huomionarvoista on se, että me erilaiset ihmiset
olemme löytäneet oikean tien onneen TÄYSIN ITSE
eli ILMAN normienemmistön ensimmäistäkään
neuvoa!

Katsoin viime yönä livenä euroviisuja ja ihastelin varsinkin
Sveitsin Nemoa, joka ansaitusti voitti koko kisan. Hän on
yksi monista voimaantuneista vähemmistön edustajista ja
voittajakappale The Code (koodi) kertoo juuri siitä, miten
on kaikkea muuta kuin yksinkertaista löytää itseään, jos
on synnynnäisesti erilainen. The Code -kappaleen sanat
menevät tähän tyyliin:

"Tämä tarina on minun totuuteni...
kävin helvetissä edestakaisin,
jotta oikean reitin löytäisin
koodin rikkoen...
jostain välistä ykkösen ja nollan
olen löytänyt taivaan valtakunnan
ja lailla rummun sydämeni hakkaa...
nyt olen paratiisin löytänyt ja
koodin murtanut..."

Autismikirjoisena olen monesti törmännyt koodisanomiin,
jotka selvästi tulevat autismikirjon ulkopuolelta. Ne tulevat
normienemmistön normimuottiin valetuista aivoista ja minulle
ne koodisanomat ovat kuin salakirjoitussanomia, jotka eivät
vastaa minun autismikirjoisten eli erilaisten aivojeni kooditusta
eivätkä ole minulle avautuvaa dataa.

Esim. minun aivoissani ei avaudu sellainen sanoma, joka
leimaa autismikirjon synnynnäiset ja pysyvät ominaisuudet
"häiriöiksi, jotka on korjattava ei-häiriöiksi eli sellaisiksi,
että ne eivät enää häiritsisi sitä enemmistöä, jota
kaikki pysyvä erilaisuus häiritsee..."

Termistöjen erilaisuudesta olen puhunut. Olen tarkoittanut
sillä tätä samaa, siis tätä koodikielten olennaista erilaisuutta
ja kohtaamattomuutta. Siis tätä, että autismikirjon ulkopuoliset
ihmiset horisevat autismikirjosta ihan omiaan ja me autismikirjon
sisäavaruudessa elävät tajuamme, että nuo ulkopuolisten
hölinät ja pulinat eivät ollenkaan vastaa meidän autismikirjoisten
ihmisten arkipäiväistä todellisuuttamme.

Olen puhunut muutamankin kerran siitä, miten normienemmistö
usein haksahtaa tyrkyttämään meille autismikirjoisille aivan
vääriä neuvoja. Assina olen törmännyt enemmän kuin kymmenen
kertaa sellaisiin normienemmistön edustajiin, jotka ovat
yrittäneet "hyvällä tarkoituksella" OPASTAA minua mutta joiden
kovan ja "vilpittömän" yrityksen pahaa VINKSAHTANEISUUTTA
en ole voinut olla huomaamatta.

Autismikirjoisena oppivaisena ihmisyksilönä huomaa pian,
että tärkeintä on löytää aito yhteys omaan erilaiseen itseensä
ja erityisesti jättää sumea telaketjunormaalien käyttämä
varsin "häiriöpitoinen" kommunikointi omaan arvoonsa.

Normienemmistö elää omassa maailmassaan. Se ei ole
vielä kertaakaan käynyt autismikirjon sisäavaruudessa,
jossa me autismikirjoiset ihmiset elämme 24/7.

"Erilaisuus on negatiivinen ominaisuus!"

Noin lausahti viime viikolla eräs tyyppi, joka on nykyajan
melskeestä suorastaan seonnut ja hurahtanut ihailemaan
ja ihannoimaan diktatuureja.

Nykyajan vauhdikas kehitys alalla kuin alalla
on aiheuttanut monissa ihmisisssä ähkyä - ja
joissakin vielä pahempaa.

Varsinkin eräs hyvään sivistykseen olennaisesti
kuuluva kyky tuntuu kadonneen joistakin ihmisistä.
Mistä kyvystä oikein puhun. Puhun kyvystä
SIETÄÄ SYNNYNNÄISTÄ ERILAISUUTTA.

Neurokirjo, mm. autismikirjo, on vain yksi sellainen
synnynnäisen erilaisuuden muoto, jota jotkut eivät
ollenkaan kykene ymmärtämään.

Toinen sellainen on HLBT-todellisuus. Kirjaimet tulevat
sanoista homo, lesbo, biseksuaali ja transsukupuolinen.
Esim. Päivi Räsäseltä on korkea aika vakavasti kysyä:
"Pidätkö todella syntinä sitä, että jotkut ihmiset
ovat synnynnäisesti erilaisia kuin sinä?"

Eiväthän tietenkään kaikki ihmiset voi pysyä nykyisessä
kehitysvauhdissa mukana. Uusi tieto ei välttämättä osu yksiin
sen kanssa, mitä "kansakoulussa opetettiin". Jotkut ihmispoloiset
ovat kohtalokkaasti jumittuneet vanhojen aikojen opetuksiin, jopa
niihin aikoihin, jolloin raamattu kirjoitetiin! Se tapahtui - uskokaa
tai älkää - keskiajan tuolla puolen!

Kyllä nykyään on sellainen ihminen TOSI TIETÄMÄTÖN, joka ei
ymmärrä, että tässä meidän kaikkien todellisuudessa on todella
olemassa sekä autismikirjo että tämä HLBT -todellisuus.
Jotkut ihmiset yrittävät yhä epätoivoisesti elää menneisyydessä,
sellaisessa pimeydessä, jolloin noita synnynnäisen todellisuuden
muotoja vainottiin.

1600-luvulla papit paasasivat, että maapallo on litteä ja kaikkeuden
keskus, jota aurinko kiertää. Lukemattomat "tosi uskovat" haksahtivat
pahasti luulemaan samoin. Ja samat "tosi uskovat" ressukat
hurrasivat, kun aikaansa edellä ollut toisinajattelija Galileo Galilei
julistettiin kirkonkiroukseen. Nykyään arvellaan, että Galilei
oli autismikirjoinen. Vasta vuonna 1992 paavi Johannes Paavali II
pyysi anteeksi Galilein kohtelua.

Elämme valistunutta nykyaikaa. Vai elämmekö?
AS-ihmisen pelkkää erilaisuutta valitettavasti yhä luullaan
"häiriöksi" tai jopa "sairaudeksi". Näin tapahtuu paljolti
siksi, että enemmistön edustamaa normaaliutta yhä
omahyväisesti ja ahdaskatseisesti luullaan
"ainoaksi oikeaksi terveyden muodoksi".

Enemmistön omaa napaansa tuijottava ahdas peruskäsitys
normaaliudesta ja terveydestä pitäisi jotenkin saada
avartumaan, sillä nykyisen peruskäsityksen ahtaudesta
kärsivät kaikki. Esim. me autismikirjoiset ihmiset kärsimme
nykyisen peruskäsityksen ahtaudesta selvästi enemmän
kuin autismikirjoisuudestamme!

Onneksi tämä pimeyden aika on vääjäämättä väistymässä.
Tutkimukset etenevät monella rintamalla ja onkin vain ajan
kysymys, milloin kaikki alkavat saada oikeaa informaatiota ja
enemmistö vihdoin uskaltaa luopua vanhasta ahtaasta kuplastaan.
Uusi oikea tieto puhkaisee kuplan. Kuplan puhkeaminen tarkoittaa
sitä, että oivalletaan vihdoin se tosiasia, että todellisuudessa
normaaliuden terveitä variaatioita on paljon enemmän kuin
enemmistö tällä hetkellä vielä uskookaan.

Pian koittaa aika, jolloin ihmetellään, miten ummehtuneessa
tietämättömyydessä on joskus eletty. Jopa pelkkä erilaisuus,
esim. autismikirjoisuus, on herättänyt niin suurta pelkoa,
että se on pudotettu ja suljettu "häiriöiden" ja "sairauksien"
jäteastiaan. Sinne ovat menneet kaikki autismikirjon arvokkaat
vahvuudet ja tulevaisuuden einsteinit!

Kuka kaipaa vanhaa pimeyden aikaa?
Ei kukaan!

Saatuani työssä niin pahan vamman, ettei lääkäri katsonut 50v. äijällä paranevan. Nyt olen 86v. mies
Olin lukutoukka jo pennusta alkaen. Vuosien myötä selvisi neurologinen erilaisuuteni, Asberginsyndrooma.

Tekniikassa olen huono, mutta lukeminen onnistuu.

Tarvitsemme ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla.
Ihmiskunnan historiassa etenkin vallitsevien virhekäsitysten
kyseenalaistajina Asperger-ihmiset ovat menestyneet hyvin.
Tieteen merkkihenkilöissä ja suurissa keksijöissä onkin
Asperger-ihmisiä huomattava määrä.

Monia hämmentää se, että YKSILÖLLINEN MUUNTELU on
niin suurta koko autismikirjossa - ja myös sen sisällä olevassa
Asperger-piirteiden kirjossa. Onkin monia ikäihmisiä, jotka
ovat Asperger-ihmisiä TIETÄMÄTTÄÄN.

Suuresta yksilöllisestä muuntelusta huolimatta moni
varttunut on tunnistanut aspergerin itsessään, kun on
saanut vihdoin tällä vuosituhannella eteensä riittävän
pätevää informaatiota sen ilmenemismuodoista.
Minulla tunnistaminen tapahtui 58-vuotiaana. Siitä
on nyt 16 vuotta. Tunnistaminen merkitsi elämälleni
käännekohtaa. Siitä alkoi suuri ahaa-elämysten ketju ja
uusi todenmukaisempi elämä.

Maailmassa arvioidaan olevan vähintään 30 miljoonaa
Asperger-ihmistä - riippumatta siitä onko heillä siitä
virallista diagnoosia vai ei.

Missä huitelee tavallisen kansan neuronormaalien syvien rivien
käsitys autismikirjosta.

Se osittain yhä huitelee vanhoillisissa sfääreissä, koska omaa kokemusta
autismikirjosta sillä ei ole. Eikä sillä ole kiinnostustakaan asiaan, jonka
se kokee omalle rakkaalle itselleen niin vieraaksi. Ja miten helposti se
ajautuukaan ajattelemaan esim. niin, että mikään tiede ei muka tue
pride-tapahtumia, sellaisia iloisia kulkueita, joissa kirjolla olevat
marssivat ylpeinä kirjolla olostaan.

Ja missä sitten huitelevat uskonnollisten piirien kaikkein vanhoillisimmat.
He ovat osittain Päivi Räsäsen vanhoilliskristillisissä jalanjäljissä harhautuneet
uskomaan, että pride-kulkue on kuolemansynti, jota kirkko ei missään
tapauksessa saa tukea. Onneksi viisas arkkipiispamme on Räsäsen
kanssa eri mieltä.

Uskonnollisten piirien harjoittamat äärivanhoilliset demonisoinnit
on silkkana huuhaana syytä jättää omaan arvoonsa, koska ne piirit
ovat sitoneet itsensä kettingeillä keskiajan tuolla puolen syntyneisiin
kirjoituksiin.

Mutta tuo väite, että nykytiede ei muka tue pride-tapahtumia, ei
todellakaan ole totta. Nykytiede nimenomaan ymmärtää,
että neurobiologisen moninaisuuden tunnustaminen ja
hyväksyminen vähentää merkittävästi itsemurhariskiä, edistää
yksilön hyvinvointia, elämänlaatua, mielenterveyttä ja yhteiskunnallista
yhdenvertaisuutta. Ne, jotka tunkkaisen taantumuksellisesti
horisevat, että "pride-kulkueet ovat vahingollisia nuorille",
eivät alkuunkaan tiedä, mistä puhuvat.

Autismi-ilmiön oivaltaminen suureksi kirjoksi on nimenomaan
tieteellisen tutkimuksen suuria saavutuksia.

Neurokirjon monimuotoisuuden ymmärtäminen ja
hyväksyminen muodostaa pride-kulkueiden ytimen ja
suurimman positiivisen energialähteen.

Jotta tulevaisuus olisi nykyistä valoisampi, tätä
pride-tapahtumien viitoittamaa voimia-antavaa
kehityskulkua on aktiivisesti suojeltava
äärikonservatiivien tyhmyydeltä.

Englanninkielisessä wikipediassa sanotaan narsistisesta
persoonallisuushäiriöstä se ydinasia, että NARSISTILTA
PUUTTUU KUNNON ITSETIETOISUUS eli hänellä on
vaikeuksia ymmärtää omia piirteitään.
Tästä johtuen narsistin näkemys itsestä on erittäin
riippuvainen muiden mielipiteistä.
Ja oman häilyvyytensä takia narsisti ei osaa kunnioittaa
myöskään toisten rajoja.

Olen usein huomannut, että suurimpia vaikeuksia autismikirjoisten
ihmisten ymmärtämisessä on juuri narsisteilla.

Narsistinen ihminen saattaa ihan tosissaan uskoa sellaista
huuhaata, että jos koulussa kerrotaan esim. homoudesta,
sukupuolen moninaisuudesta, autismikirjoisuudesta jne. niin
se muka "aiheuttaa sosiaalista tartuntaa ja sekoittaa kasvavan
nuoren identiteettiä". Totuushan on päinvastainen. Todellisuuden
tekeminen näkyväksi koulussa auttaa nuoria yksilöitä
hyväksymään itsensä ja sen lisäksi ymmärtämään myös
niitä, jotka ovat erilaisia.

Narsistit ovat siis itsetietoisuudeltaan puutteellisia. Se
aiheuttaa puutteellisuutta myös sen tiedostamisessa,
millaisia muut ovat.

Yhteiskunta ei ole vahva, ellei se tunnusta ja arvosta
ihmisten moninaisuutta.

Uskon, että monilta verisiltä ja sotarikoksia pursuvilta
sodilta vältyttäisiin, jos kaikin keinoin pyrittäisiin siihen,
että aivan kaikenlaiset lapset ja aivan kaikenlaiset nuoret
saisivat kylliksi oikeaa tieteellistä tietoa ja ymmärtävää
rakkautta. Sen antamassa myönteisessä nosteessa lapsilla
ja nuorilla olisi parhaat mahdollisuudet löytää todellinen
itsensä, itseluottamuksensa ja parhaat kykynsä.
Se olisi tehokkainta työtä onnellisen ja rauhanomaisen
tulevaisuuden hyväksi!

Italiankielinen Wikipedia sanoo Aspergerin syndroomasta
(sindrome de Asperger) mm. näin:

"sosiaalinen vuorovaikutus on laadullisesti heikentynyt...
pystyvät lähestymään muita sosiaalisesti, vaikkakin kiusallisesti...
tätä sosiaalista epämukavuutta on kutsuttu "aktiiviseksi mutta oudoksi"...
heitä pidetään outoina juuri heidän lähestymistapansa vuoksi..."

Tuo kaikki kertoo enemmistönkaltaisen neurotyypillisen ihmisen
tunnekokemuksesta, kun hän kohtaa asperger-ihmisen.
Erilaisuus on selvästi olemassa mutta kun se suhteutetaan
pelkästään enemmistönkaltaiseen normaaliuteen niin
se nähdään "outona", "kiusallisena", "laadullisesti heikentyneenä".

Jotta asperger-ilmiö todella valkenisi enemmistölle, olisi
asperger-ihmisen sosiaalisuuden ilmauksiin jo vihdoin syytä
perehtyä syvemmin ja nimenomaan asperger-ihmisen oman
neurobiologisen kokemustodellisuuden pohjalta.
Niin kauan kuin tuo olennainen pohja sivuutetaan,
jää koko tämä autismikirjon muoto enemmistölle ikuisesti
hämärän peittoon eli se näyttäytyy "kiusallisena ja outona".

Italiankielisessä wikipediassa sanotaan
AS:sta mm. näin:

"...rajoitettuja ja toistuvia kiinnostuksen kohteita ja
aktiviteetteja, jotka ovat joskus epätavallisen intensiivisiä tai
joihin liittyy liioiteltua keskittymistä.
...tiettyjen ja kapeiden kiinnostuksen kohteiden tavoittelu
on yksi oireyhtymän hallitsevimmista ominaisuuksista."

Tuon perusteellahan Aspergerin syndroomaa voidaan
kutsua Nerouden oireyhtymäksi, sillä suuret keksijät ja
merkittävät tiedeihmisethän ovat juuri sellaisia, joilla
on nimenomaan "rajoitettuja kiinnostuksenkohteita",
ei siis rajoittamattoman epämääräisiä, vaan ihan
tarkkarajaisia erityisiä asioita, jotka kiinnostavat epätavallisen
intensiivisesti ja joihin liittyy epänormaalin voimakas
keskittyminen (kyky hyperfokusoitua).

En ymmärrä, miksi neuronormaalien ihmisten massat
pitävät juuri ihmiskunnan merkkihenkilöiden erityis-
ominaisuuksia sellaisina, että ne pitää nimetä joksikin
oireyhtymäksi ja oire-sanallahan viitataan useimmiten
johonkin sairauteen!

Olisiko kyseessä enemmistön kateus? Siis kateus
niitä harvoja ihmisiä kohtaan, jotka kykenevät
enemmistöstä erottuen keksimään uusia merkittäviä
asioita ja tutkimuksillaan luomaan uusia toimivia -
jopa mullistavia - teorioita, joista palkitaan lopulta
Nobelilla - kuten esim. julkisuudessa asperger-
ihmiseksi arvellulle Albert Einsteinille kävi!

Autistien ja ei-autistien termistöt eroavat toisistaan.
Ne termistöt olisi jotenkin yhtenäistettävä ja sitä kautta
saatava toimimaan yhteistyössä, yhteiseksi hyväksi.

Neuronormaali enemmistö sanoo meistä aspergereista, että
meillä on
- "heikentynyt sosiaalinen vuorovaikutus"
- "puutteita sosiaalisen vastavuoroisuuden viestimisessä"
- "vaikeuksia yleisen kehitystason mukaisten sosiaalisten
siteiden luomisessa ja ylläpitämisessä"
- "alhainen sosiaalinen aloitekyky" jne.

Niin kauan kuin autistit ja ei-autistit edustavat toisilleen
vierasta sosiaalista maailmaa, on selvää, että me autistit
emme riemusta kiljuen ryntää ei-autistien vieraaseen
sosiaaliseen maailmaan ja sen outoihin sääntöihin.

Assina koen, tiedän ja ymmärrän, että AS-aivot kokevat
sosiaaliset tilanteet toisella tavalla kuin neuronormaalit aivot.
Toisin sanoen meidän AS-aivoissamme neuronormaalien aivojen
synnyttämä sosiaalinen data ei avaudu.

Se, mitä neuronormaali enemmistö ei ymmärrä eikä edes
huomaa, on se, että yhtä lailla heidän neuronormaaleissa
aivoissaan meidän assien sosiaalinen aivodata ei avaudu.

"Heikentyneen sosiaalisen vuorovaikutuksen" syyt eivät
siis ole vain meissä AS-aivoisissa, vaan MOLEMMINPUOLISESSA
VAIKEUDESSA AVATA TOISEN OSAPUOLEN SOSIAALISTA
AIVODATAA.

Neuronormaalissa termistössä meitä autismikirjoisia on
usein sanottu "itsekeskeisiksi". Mutta parempi ilmaus
olisi "terve itsepuolustus" - sillä me - samoin kuin
neuronormaali enemmistökin - vain puolustamme
perusoikeuttamme olla sellaisia kuin me synnynnäisesti
olemme. Aivoissamme on erilainen "käyttöjärjestelmä",
jota ei saa toimimaan toisen käyttöjärjestelmän lailla, vaikka
siihen suunnattaisiin kuinka "varhaisia interventioita".

Näen tulevaisuuden aika toiveikkaana. Vaikka autistien
ja ei-autistien erilaisuus on synnynnäistä ja pysyvää niin
se ei onneksi ole vastakkaista. Se on RINNAKKAISTA.
Näin ollen kumpaakin osapuolta rikastuttava rinnakkaiselo
ja molemminpuolinen ymmärtäminen on täysin mahdollista.

Oletteko huomanneet, että usein käy niin, että kun kirjolla oleva
ihminen puhuu neurotyypillisen enemmistön edustajalle niin
neurotyypillinen jotenkin hämmentyy ja "ymmärtää" tilanteen
niin että "tuolla on jotenkin vinksahtaneet aivot, kun se ei
sosiaalisesti käyttäydy ihan meidän 'kunnon ihmisten' lailla"?
:-)

Kirjolla olemisen ja kirjolla elämisen tragiikka on juuri
siinä, että meidän synnynnäinen ja pysyvä aivotoiminnan
erilaisuus ei "avaudu" eikä tunnu enemmistöstä luontevalta,
vaan meitä kirjolla olijoita jatkuvasti väärintulkitaan enemmistön
neurotyypillisen aivotoiminnan "avautumattomilla"
mittareilla ja termistöillä. Tilanne on vähän sama kuin
sillä onnettomalla kielenkääntäjällä, joka sai eteensä
saksankielisen tekstin ja tosissaan luuli, että se on
englantia.

Kohdatessaan kirjolla olevan ihmisen enemmistö ikään kuin
kuvittelee, että "tuo reppana vain kuuluu suuren enemmistön
osaamattomimpaan kastiin", vaikka todellisuudessa kyseessä
on varsin osaava vähemmistö, jonka erityisosaamista enemmistö
ei vain tiedä, näe eikä ymmärrä.

Meidät autismikirjoiset kuvitellaan "häiriöisiksi normi-ihmisiksi",
vaikka me emme ole ahtaan normimuotin mukaisia ihmisiä
ollenkaan.

Perusongelma on siinä, että suuri massaihmisten
enemmistö ei kykene asettumaan oman boxinsa
ulkopuolelle, vaan näkee kaiken omahyväisesti niin
että "se, joka ei ole meidän kaltainen, on pakosti
jotenkin eksynyt, seonnut, häiriöinen ja vajaa,
sellainen jolta nimenomaan PUUTTUU jotain
olennaista".

Kuitenkin todellisuudessa on niin että meillä
autismikirjoisilla on paljon sellaista erityisosaamista,
joka nimenomaan puuttuu enemmistöltä.

Jostain luin juuri, että "huolimatta korkeasta kognitiivisesta potentiaalista,
useimmat nuoret aikuiset, joilla on Aspergerin oireyhtymä, jäävät kotiin".

Neurotyypillinen enemmistö, jonka monet AS-ihmiset kokevat
ylisosiaaliseksi, ei erityisemmin arvosta kotiin jäämistä.
Mutta me AS-ihmiset tiedämme, että yksin kotiin jääminen voi
tarkoittaa meille ihannetilannetta eli sellaista häiriöttömyyttä,
jossa voimme maksimoida erityisvahvuuksiemme koko potentiaalin
ja jossa AS:n rajoitteet täysin katoavat.

Internetin haitoista on puhuttu paljon. Mutta miten valtavasti
internet onkaan antanut meille AS-ihmisille mahdollisuuksia
kommunikoida ja jakaa monimuotoisuuttaan tavalla, joka ei
vuosikymmeniä sitten ollut ollenkaan mahdollista.

Meidän AS-ihmisten harvinaisuus on noin kahden prosentin luokkaa
väestöstä ja me olemme maantieteellisesti hyvin hajallaan.
Onneksi monet internet-sivustot ovat todella suuresti helpottaneet
meidän yhteydenpitoamme.

Eräs maailmanlaajuinen kirjolla olevien ihmisten sivusto on
Wrong Planet:
https://wrongplanet.net/
Kannattaa tutustua ja tarvittaessa käyttää google kääntäjää,
joka on kokemukseni mukaan nopea ja yllättävän hyvä.

Tässä linkki, jossa asperger-nainen
kertoo kokemuksistaan:
https://www.is.fi/menaiset/hyva-fiilis/art-2000009460075.html

Hän on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan
Naisia autismin kirjolla (Atena, 2023).
Kysykää kirjastosta tai ostakaa!

Tuon linkin artikkeli kannattaa klikata. Se on hyvä!
Se voi antaa tärkeitä ahaa-elämyksiä!

Mitä olennaista tuo artikkeli kertoo asperger-ihmisestä?
Mm. tällaista:
- tuntee ihmisten seurassa itsensä ulkopuoliseksi
- haluaa tarkkailla kaikkea ulkopuolelta
- ei aloitekykyä osallistua
- rakastaa kirjastoja
- ei pidä muuttuvista suunnitelmista
- väsyy nopeasti ja tarvitsee taukoja
- epämääräinen ahdistus, jolle ei löydy syytä
- käy terapiassa, syö masennuslääkkeitä
- on jatkuvasti varpaillaan ja tuntee surua, jota ei osaa selittää
- sosiaalisissa tilanteissa näyttelee
- ylimukautuu muiden toiveisiin
- muut ihmiset eivät tiedä, miten paljon pitää ponnistella
ollakseen "normaali"
- kapeita erityisiä kiinnostuksen kohteita eli "ekkoja"
- eläimet tuntuvat paremmilta kuin ihmiset
- käyttää aivojaan älyllisten ongelmien ratkomiseen
- inhoaa ihmisiä, jotka eivät anna tilaa olla erilainen
- liian normaali, että hänen kokemansa haasteet otettaisiin vakavasti
- liian poikkeava sopiakseen joukkoon

Lopuksi poimin artikkelista kaksi viisasta suoraa sitaattia:

"Vaikka autismilla on biologiset syynsä, se on sosiaalinen rakennelma.
Jos yhteiskunnan normeja ei olisi laadittu enemmistön aivoille,
autismi-käsitettä ei edes tarvittaisi."

"Autisteilla voi olla vaikeuksia arkipäivän askareissa, mutta toisaalta
erityiset aivot ovat vahvuus. Itseään kiinnostaviin asioihin autistinen
ihminen jaksaa keskittyä syvällisesti ja määrätietoisesti."

Italiankielisestä wikipediasta käänsin google kääntäjällä
juttua AS:sta eli Aspergerin oireyhtymästä. Huomioni kiinnittyi
siihen, miten AS:n erästä suurinta erityisvahvuutta oli kuvattu
oudon negatiivisesti:

"rajoitettuja ja toistuvia kiinnostuksen kohteita ja aktiviteetteja, jotka
ovat joskus epätavallisen intensiivisiä tai joihin liittyy liioiteltua keskittymistä...
...kapeiden kiinnostuksen kohteiden tavoittelu on
yksi oireyhtymän hallitsevimmista ominaisuuksista."

Nuo kuvaukset ovat varmasti neuronormaalien aivojen tuotoksia,
toisin sanoen ne ovat syntyneet sellaisissa aivopoimuissa, joille
ns. "ekkot" eli erityiskiinnostuksenkohteet edustavat jotain
saavuttamatonta, tuntematonta ja pelottavaa.

Meille asseille niin tuttu hyperfokusoitumista ja syväprosessointia
sisältävä "ekkoilu" on muille "tuntematon lentävä esine",
varsinkin sille 98-prosenttiselle enemmistölle, jolla on neurotyypilliset
aivot ja joka joutuu koko elämänsä ajan katselemaan ja kuvailemaan
meitä asseja autismikirjon sisäavaruuden ulkopuolelta.

Vain sellainen ihminen, joka on todella "pihalla" meidän todellisuudestamme,
voi nähdä meidän arvokkaan ja tuottoisan autismikirjoisen "ekkojen" pariin
uppoutumisemme "kapeuden tavoitteluna" ja "liioiteltuna keskittymisenä".
:-)

Suomen ollessa maailman onnellisin maa on
mukava vähän pohtia, mitä onnellisuus oikein on.

Yksi tapa käsittää onnellisuus on puhua tunneonnesta.
Tunneonni on tunne, jota koetaan, kun jotain mukavaa tapahtuu.

Mutta onko tunneonnen syntytapa kaikilla sama?
Kokevatko kaikki ihmiset samat asiat mukaviksi?

Kun tapahtuu jotain sosiaalisesti yllättävää niin
koemmeko me autismikirjoiset silloin, että jotain
mukavaa tapahtuu?
Emme.

Juuri sosiaalisuuden alueellla neuronormaalin enemmistön
ja autismikirjoisen vähemmistön tunneonni syntyy
hyvin eri lailla.

Voisin sanoa omasta kokemuksestani, että assina
koen tunneonnea vain sellaisissa sosiaalisissa
tilanteissa, joissa minulle syntyy tunne, että nyt
minun autismikirjoisuuttani ymmärretään ja minun
erilaisuuteni osataan ottaa huomioon rikastavana
tekijänä, hedelmällisenä muuttujana, ja että minua
todella kuunnellaan sellaisena kuin olen eikä
sorruta osoittelemaan sormella ja ihmettelemään,
miksi en "älyä olla" samanlainen kuin kaikki muut.

Kuinka suuren osan ihmisen elämästä vievät
sosiaaliset tilanteet?
Aika suuren osan.
Autismikirjoisen ihmisen elämän suuri osa ei ole
onnellista, jos juuri sosiaalisissa tilanteissa vallitsee
autismivastainen perusasenne, sellainen jossa
yli-ihannoidaan enemmistönkaltaisuutta ja halveksien
ja peläten jahdataan kaikkea erilaisuutta, vaikka se
erilaisuus sisältäisi kiistattomia vahvuuksia.

Useat tutkijat ovat todenneet, että Aspergerin oireyhtymä
tulisi nähdä erilaisena kognitiivisena tyylinä eikä sairautena.
Siksi se pitäisi poistaa mielenterveyshäiriöiden diagnostisesta ja
tilastollisesta käsikirjasta, kuten on tehty homoseksuaalisuuden
kohdalla.

Olen assina samaa mieltä. Neuroerilaisuutta (neurodiversiteettiä)
ei pitäisi patologisoida, vaan ymmärtää luonnolliseksi osaksi
sitä biodiversiteettiä, joka vahvistaa kaiken elollisen
selviytymistä. Luonto selviytyy juuri monimuotoisuudellaan.

Yleinen biodiversiteetin mittari on lajirunsaus. Autismikirjoiset
ihmiset tulisi nähdä omana neurotyyppinään, omana
neurobiologisena alalajinaan. Ihmislajin sisäinen muuntelu
tulisi nähdä luonnon omana tehokkaana selviytymisvälineenä.

Autismikirjo on positiivinen neurovariaatio. Se on konkreettinen
esimerkki siitä, miten ihmislaji ylläpitää selviytymismahdollisuuksiaan
juuri monimuotoisuuden kautta.

Brittiläinen professori Simon Baron-Cohen on Cambridgen yliopiston
alaisen autismin tutkimuskeskuksen johtaja. Mm. hän on sanonut ääneen
sen tosiasian, että Aspergerin oireyhtymän ja kykyjen yhdistelmä on
tuottanut loistavia ihmisiä, jotka ovat antaneet merkittävän panoksen
ihmiskunnan historiaan.

Netistä löytyy useita luetteloja niistä kuuluisista taiteen ja
tieteen ihmisistä, jotka ovat ilmoittaneet, että heillä on
Aspergerin oireyhtymä. Viimeksi törmäsin sellaiseen
luetteloon italiankielisessä wikipediassa:
Greta Thunberg, Elon Musk, Dan Aykroyd, Anthony Hopkins,
Daryl Hannah, Sia, Susanna Tamaro, Antonia De Gattis,
Bobby Fischer, Temple Grandin, Alan Turing, Susan Boyle,
Courtney Love ja Giovanni Allevi.

Me AS-ihmiset koemme, että jos meitä kohdellaan sairauden
vallassa olevina ihmisinä, meitä ei ollenkaan nähdä sellaisina
kuin me todellisuudessa olemme.

Autismikirjo eroaa sairauksista monella tavalla. Ensinnäkin
se on synnynnäinen ja pysyvä. Toiseksi sitä ei voi "parantaa".
Niin kauan kuin luullaan, että autismikirjoisesta ihmisestä
voidaan muokata/mestaroida/peukaloida/terapoida
normaali neurotyypillinen ihminen, eletään sivistyksellisesti
yhtä pimeässä kuin keskiajan inkvisition noitavainoissa.

Aspergerin oireyhtymä (autismikirjon yleisin muoto) on
ihmiskunnan historiassa ehtinyt jo lukemattomia kertoja
todistaa olevansa jotain sellaista, jota ei pidä väärinymmärtää
"sairaudeksi", vaan tulee avata silmät sen poikkeuksellisille
vahvuuksille. Ne AS:n vahvuudet ovat sellaisia, joita ei yksikään
sairaus voi ihmiselle antaa. Niiden vahvuuksien voimin
ihmiskunta on ottanut suuria tieteen edistysaskelia ja
aikaansaanut monia suuria taideteoksia ja suuria keksintöjä.

Julkisuudessa asperger-ihmisiksi (Homo aspiens) arveltujen
merkkihenkilöiden lista on pitkä:
Edison, Newton, Tesla, Churchill, Hesse, Hitchcock,
Kubrick, Sokrates, Kant, van Gogh, da Vinci,
Beethoven, Mozart, Curie, Ford, Darwin,
Disney, Presley, Asperger, Kafka, Joyce,
Goethe, Shakespeare, Orwell, Beckett,
Einstein jne. jne.

Mm. nuo em. ihmiskunnan merkkihenkilöt ovat
suuria juuri siksi, että heidän aivonsa ovat olleet
autismikirjoisia ja sen neurobiologisen erilaisuuden
ansiosta he ovat kyenneet luomaan merkittäviä uusia
erilaisia asioita: teorioita, oivalluksia, innovaatioita...
Heidän aivonsa olisivat menneet pilalle, jos ne olisi
yritetty "parantaa" yrittämällä tunkea ne väkisin
ahtaaseen normimuottiin.

"Aspergerin oireyhtymää sairastavien aikuisten, jotka
eivät yleensä halua parantua, ja saman diagnoosin saaneiden
lasten vanhempien, jotka yleensä etsivät apua ja hoitoa lapsilleen,
asenteen välillä on ristiriita."

Noin sanoo italiankielinen wikipedia. Assina en voi olla
kommentoimatta. Tuollainen kirjoittelu on tietämätöntä
vanhoillista "sairastamisen" ja "parantumisen" sekamelskaa.

Eniten särähtää korvaan sanat "eivät halua parantua"!
Totuushan on se, että assi, joka ymmärtää, että assius on
synnynnäinen ja pysyvä, ymmärtää myös sen, että
siitä ei voi "parantua normaaliksi" mutta sitä voi
oppia ymmärtämään ja ennen muuta sen vahvuuksia
voi oppia tietoisesti hyödyntämään omaksi ja kaikkien
ihmisten parhaaksi.

"Sairastamisesta" ja "parantumisesta" horiseminen johtaa
autismikirjoisten lasten vanhempia pahasti harhaan ja
pahimmassa tapauksessa he alkavat uskoa, että
voivat saada kuun taivaalta eli että heidän lapsensa
voi "parantua sairaudestaan ja tervehtyä normaaliksi".

Se, että Aspergerin oireyhtymä yhä esitellään "sairautena" tai
ikään kuin "tilapäisenä häiriönä", on vaikeuttanut autismikirjoisten
lasten elämää tuntuvasti. "Parannettava sairaus" olisi pian
korvattava jollain totuudenmukaisemmalla ilmauksella, esim.
"pysyviä vahvuuksia ja herkkyyksiä sisältävä neurovariaatio".

Lopuksi poimin tämän ketjun alkupuolelta kolme tähän
teemaan littyvää ajattelemisen arvoista sitaattia:

1) "Asperger on erilaisuutta, joka ei tarvitse hoitoa,
vaan joustoa, tilaa ja kunnioitusta."

2) "Autismikirjoinen ihminen saa vahvuutensa toimimaan ja
pääsee parhaisiin tuloksiin silloin, kun hänen autistista
käyttäytymistään ei yritetä poistaa, vaan se hyväksytään."

3) "Jokaisella autismikirjoisella ihmisellä on LUPA
näyttää autistinen puolensa, se AITO puoli
itsestään, mikä ei ole ulkoisesti opeteltua, vaan
sisäistä, synnynnäistä ja pysyvää. Jos tuo LUPA ja AITOUS
evätään niin tutkimusten mukaan autismikirjoisen
ihmisen itsemurhariski nousee 8-kertaiseksi!"

Autismikirjon yleisintä muotoa on totuttu nimittämään
Aspergerin syndroomaksi (AS).
Nyttemmin on alettu puhua vain autismikirjosta, koska
AS ei ole selvärajaisesti siitä erotettavissa, vaan on
yksilöllisesti varioiva osa sitä pitkää autismikirjon jatkumoa
sijoittuen sen yleisimpään "hyvälaatuiseen" päähän.

Autismikirjo näkyy usein selvimmin ihmisen sosiaalisuudessa.
Autismikirjon ulkopuolinen enemmistö, joka kokee sosiaalisuuden
elämänsä ytimeksi, huomaa tämän ensimmäisenä. Jotkut meistä
autismikirjoisista aiheuttamme tuolle normaalille enemmistölle
suurta päänvaivaa ja hämmennystä pelkästään sillä, että olemme
sosiaalisesti vetäytyjäyksilöitä eikä siis enemmistön seura
useinkaan meille "kelpaa".

Normaalin enemmistön ei ole alkuunkaan helppo samastua
meidän autismikirjoisten asemaan, koska normaaleilla ei ole
sitä, mitä meillä on: epänormaalisti toimivat aivot.
Monet normaalit eivät edes usko, että jonkun ihmisen aivot
voisivat toimia toisin kuin heillä.

Autismikirjoiseksi syntyminen on sekä kirous että siunaus.
Meillä autismikirjoisilla on useita tehokkaita keinoja
välttää autismikirjon huonot puolet eli torjua sen tuoma
kirous. Yksi tehokkaimmista keinoista on juuri sosiaalisuuden
tietoinen rajaaminen ja välttely, erityisesti sosiaalisuuden
niiden muotojen välttely, jotka ovat yksinomaisen tyypillisiä
neuronormaalille enemmistölle.

Niinpä meitä autismikirjoisia on lähinnä kahdenlaisia:
1) sosiaalisia vetäytyjäyksilöitä
ja
2) sosiaalisesti aktiivisia mutta enemmistön
mielestä "outoja kummajaisia".

Meidän autismikirjoisten perustilanne on se, että
sosiaaliset tilanteet enemmistöaivoisten kanssa
aiheuttavat turhaa kitkaa ja turhaa selittämispakkoa eikä
meidän realistisinkaan selitys tunnu aukeavan normaalien
ihmisten keskushermoston "käyttöjärjestelmässä".

Koska tilanne on tämä niin kukapa meistä sitä nyt mistään
syystä tahallaan tuppautuisi sosiaalisiin tilanteisiin enemmistön
kanssa. Välissä on ymmärryksen puutteen synnyttämä muuri.
Niinpä olen eräänkin kerran joutunut käyttämään lausetta :
"Selittää voin uudelleeen mutta ymmärrystä en voi antaa".

Autismikirjon ulkopuolinen enemmistö on tietyllä tavalla
enemmistöasemansa sokaisemaa. Se uskoo, että normaaliudesta
on etua kaikessa. Mutta kun sellainen normaali enemmistöihminen
kohtaa autismikirjoisen ihmisen niin normaalius ei todellakaan
auta yhtään mitään! Useinkin se vain haittaa!

Autismikirjoksi kutsuttu ilmiö on osa neuroepätyypillisyyttä.
Se koostuu karkeasti ottaen kahdesta asiasta: rajoitteista ja
vahvuuksista. Tällaisen kaksitahoisen epänormaalin ilmiön
edessä "omaan yksinkertaiseen normaaliuteensa hurahtanut"
enemmistöihminen on tosi vaikeuksissa.
Ensinnäkin juuri normaalius estää häntä ymmärtämästä
autismikirjoisten RAJOITTEITA. Ja toiseks normaalius estää
häntä ymmärtämästä, että autismikirjoisella usein on
normaalin tason ylittäviä VAHVUUKSIA. Pahimmassa
tapauksessa normaalin enemmistön ymmärtämättömyys
on siis 100-prosenttista!

Onneksi viime vuosina ymmärryksen valoa on pilkahdellut
koko ajan siellä täällä yhä enemmän. On monella tasolla
herätty tajuamaan, että neurodiversiteetin ("aivomoninaisuuden")
hedelmällisyys ihmiskunnalle on kiistaton.

Jospa jossain kaukaisessa tulevaisuudessa, jolloin
planeettamme on käymässä elinkelvottomaksi, juuri
ne yksilöt, joilla on "erilaiset aivot", pystyvät
esittämään parhaat ratkaisut ja pelastamaan
ihmislajin!

Autismikirjoisena ihmisenä törmää todella usein
elämänsä varrella siihen, että pidetään neuronormaalina
ihmisenä, vaikka ei sitä ole.

Erityisen suuret normaaliuden odotukset tulevat esiin
ihastumisissa ja seurustelun alkuvaiheissa. Silloin se toinen
normienemmistöä edustava osapuoli elää omien ahtaiden
normitoiveidensa huumassa eikä suostu ottamaan vastaan
sen toisen neuroepätyypillisyyttä eli ei kykene näkemään
sitä toista sellaisena kuin hän synnynnäisesti ja pysyvästi
todella on.

Ennuste on tuolloin huono. Se neuroepätyypillinen osapuoli ei
mitenkään voi ruveta maskaamaan ja elämään valheellista elämää ja
tuhoamaan todellisia voimavarojaan ja mielenterveyttään.

Normiosapuoli virheellisesti kokee, että neuroepätyypillinen osapuoli
tarvitsee hyviä "neuvoja" ja "vähän ohjausta", jotta homma saadaan
"raiteilleen". Mutta normiosapuolen oma ratkaiseva tietämättömyys,
joka on ydinongelma, jää helposti häneltä itseltään täysin huomaamatta
ja vain neuroepätyypillisen osapuolen "omituisuus", "naiivius",
"herkkänahkaisuus", "itsepäisyys", "osaamattomuus" jne. jne.
virheellisesti kuvitellaan ongelman ytimeksi.

Neuroepätyypillisenä oppivaisena ihmisenä oppii onneksi varsin
pian tunnistamaan ne ihmiset, jotka edustavat ahdasta
normimuottia ja joiden mielestä "sivistys" on sitä että
aivan kaikki ihmiset runtataan vaikka väkisin ahtaaseen
normimuottiiin ja aivan kaikista tehdään diktatuurin keinoin
enemmistönkaltaisia tottelevaisia kunnon kloonikansalaisia.

Onneksi nykyään jo ollaan siinä sivistyksen vaiheessa, jossa
ahtaan normimuotin räyhäkannattajat, jotka yhä vannovat
"pakollisen enemmistönkaltaisuuden" nimeen, edustavat
selvästi heikentyvää ja kutistuvaa vähemmistöä.

Kun elän autismikirjoisena eli neurobiologisesti erilaisena,
huomaan herkästi sen, jos joku tai jotkut suhtautuvat
minuun negatiivisesti erilaisuuteni takia.

Pelkkä erilaisuus on joillekin ihmisille "sairautta".
Erilaisiin vähemmistöihin jotkut ihmiset suhtautuvat rasistisesti.

Nämä "jotkut ihmiset" muodostavat itsekin nimenomaan
erilaisen vähemmistön. He ovat erilaisia nimenomaan
verrattaessa heitä siihen sivistyneeseen enemmistöön,
joka ymmärtää, että ihmisoikeudet ja perusvapaudet
kuuluvat tasapuolisesti kaikille ihmisille.

Rasismi tarkoittaa sitä, että jokin ihmisryhmä arvotetaan
alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät.
Rasistit kohdistavat rasisminsa varsinkin sellaisiin
ihmisryhmiin, joilla on erilainen etninen alkuperä,
erilainen ihonväri, eri kansalaisuus, erilainen kulttuuri,
erilainen äidinkieli, erilainen seksuaalinen suuntautuminen,
erilainen uskonto - tai erilainen neurobiologia.

Rasistiset ihmiset ovat yleensä oppineet asenteensa
siitä sosiaalisesta ympäristöstä, jossa liikkuvat.
Seura tekee kaltaisekseen. Valitse siis seurasi
viisaasti, ettet ajaudu tyhmyyden tiivistäjäksi.

Rasistit uskovat, että kaikkia poikkeavia ihmisiä saa
vapaasti arvottaa alempiarvoisiksi. Rasistit ovat
jengiytyneitä ei-yksilöitä, jotka elävät yhdessä
rasistisen uskonsa sumuisessa kuplassa. He
"tukevat" toisiaan estämällä aatetovereitaan
heräämästä suvaitsevuuteen.

Neurobiologinen poikkeavuus on synnynnäistä ja
pysyvää. Mutta onneksi rasismi on opittua ja siksi
siitä voi myös oppia pääsemään eroon.

Niinpä.

Mitä eroa on autismilla ja rasismilla?

Vastaus:
Rasismi on itse valittua ja siitä voi päästä eroon.

Rasismin lisäksi nykyaikaa vaivaavat monenkirjavat
salaliittoteorioihin uskovien foliohattu-ihmisten
muodostamat hörhöjengit.
Salaliittoihin hurahtavilla ihmisillä ei ole riittävää
todellista tietopohjaa, joka voisi suojella heitä
hurahtamasta disinformaatiota tahallaan levittäviin
sivustoihin.

Mutta onneksi salaliittouskovaiset törmäävät lopulta
vääjäämättä oikeaan todellisuuteen ja joutuvat
huomaamaan, että heidän vouhkaamisellaan ei
olekaan mitään merkitystä esim. oikeudessa,
jossa - nykyään - punnitaan vain tosiasioita ja
voimassa olevia lakeja.

Me autismikirjoon kuuluvat asperger-ihmiset olemme
keskimääräistä kiinnostuneempia etsimään juuri totuutta.
Meitä kiinnostavat tietopuoliset kirjat enemmän kuin
fiktiiviset romaanit.
Meitä onkin sanottu "käveleviksi tietosanakirjoiksi".

Rasismista ja foliohattuilusta ovat totuudet kaukana.
Todellinen tieto on peitetty paksulla multipostaamisen
ja trollaamisen eli tahallisen häiritsemisen savuverholla.

Ei savua ilman tulta.

Mutta onneksi lopulta aina asia on niin, että
totuus ei pala tulessakaan.

Piipahtakaamme vielä vertailun vuoksi menneisyydessä.
1600-luvulla Galileo Galilei oli kaukoputkella tekemiensä
tutkimusten perusteella päätynyt käsitykseen, joka oli
vastoin silloisia Raamatun tulkintoja.
Vuonna 1633 monipäiväisen oikeudenkäynnin jälkeen hänet
pakotettiin peruuttamaan oppinsa, jonka mukaan maa
kiertää aurinkoa eikä päinvastoin. Hänen kerrotaan
mutisseen kuuluisat sanat: "Eppur si muove!" "Se liikkuu sittenkin!"
Galilei tuomittiin harhaoppiseksi - siis häntä luultiin foliohattuhörhöksi -
ja hänet suljettiin elinikäiseen kotiarestiin ja hänen teostensa julkaisu
kiellettiin.

Tuo on historiallinen malliesimerkiksi tieteen ja uskonnon
välisestä ristiriidasta. Katolinen kirkko myönsi Galilein olevan
oikeassa vasta vuonna 1992!!

Nykyään julkisuudessa arvellaan, että Galileilla oli
Aspergerin syndrooma.

Tämän ketjun sisarketjussa Mitä jokaisen tulisi ymmärtää AS:sta
tapahtui se, että sen maksimipituus täyttyi.
Mutta onneksi se maratonketju on yhä luettavissa täällä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15607838/mita-jokaisen-tulisi-ymmartaa-assta#page-top

Tuon em. sisarketjun uumenista löytyy muutama erittäin huomionarvoinen
tutkimustulos, joiden soisi tulevan kaikkien niiden tietoon, jotka todella haluavat
ymmärtää autismikirjoa ja sitä, miksi sen ymmärtäminen näyttää olevan
neuronormaalille enemmistölle yhä niin vaikeaa.

Poimin tähän erään erittäin huomionarvoisen tutkimustuloksen:

Vuonna 2012 julkaistiin MYÖTÄTUNTOKUILU -teoria autistien ja
neurotyypillisten henkilöiden vuorovaikutuksen eroavaisuuksista,
joka kyseenalaisti olemassa olevia käsityksiä vuorovaikutushaasteiden
taustasyistä (Milton).

Autismikirjoisten ja neurotyypillisten välisiä vuorovaikutussuhteita
tutkittaessa havaittiin, että autistit ymmärtävät toisiaan pääosin
yhtä vaivatta kuin neurotyypillisetkin ymmärtävät toisiaan.
Sen sijaan kommunikointi neurotyypillisten ja autismikirjoisten
välillä suorastaan vilisee väärinkäsityksiä, aivan kuin puhuisivat
eri kieltä.

Siis autismikirjoon liittyvät ymmärretyksi tulemisen vaikeudet eivät
johdu autismipiirteistä, vaan ongelmia aiheuttaa se, että sekä
neurotyypillisten että autismikirjoisten on vaikea ymmärtää toistensa
tapoja hahmottaa vars. sosiaalisia tilanteita, koska aivoissa on pysyvästi
erilainen "käyttöjärjestelmä", "erilaiset kytkennät". Tästä syystä eri
neurotyyppien välinen vuorovaikutus ja kommunikointi "tökkii".
Toisin sanoen neurobiologinen "myötätuntokuilu" on todella
molemminpuolinen.

On tunnettua, että enemmistö helposti sortuu nielemään
näkemyksen, jonka mukaan "vähemmistöt ovat viallisia".
Esim. neuronormaali enemmistö helposti ajautuu harhaisesti
uskomaan, että meiltä autismikirjoisilta "puuttuu kyky empatiaan".
Kuitenkin neuronormaali enemmistö jättää helposti huomiotta
sen ilmiselvän tosiasian, että siltä puuttuu ihan vastaava kyky
tuntea empatiaa meitä autismikirjoisia kohtaan.

Siis ongelma ei ole kummassakaan erikseen vaan siinä välissä.
Välissä on tiedollinen kuilu. Aivodatat eivät avaudu, koska ovat
eri neurotyyppiä. "Mielenluku" jää tapahtumatta, koska välissä
on pysyvä neurobiologinen aivotoiminnallinen erilaisuus.

Olen autismikirjolla ja näen ihmiset kahdenlaisina:

1) neuronormaaleina, jotka muodostavat enemmistön ja
joutuvat elämään koko elämänsä autismikirjon ulkopuolella

2) autismikirjoisina, jotka muodostavat vähemmistön ja
joutuvat elämään koko elämänsä autismikirjon sisäpuolella

Näistä em. faktoista ei ole vaikea päätellä, kumpi noista kahdesta
ihmisryhmästä omaa paremmat kyvyt nähdä, mistä autismikirjossa
todella on kysymys.

Koska kuulun autismikirjoisiin niin minun näkökulmastani
näyttää suorastaan huvittavalta esim. se, kun aina joskus
neuronormaalit ihmiset odottavat saavansa kehuja siitä,
että ovat ns. normaaleja. He odottavat näitä kehuja
jopa meiltä autismikirjoisilta!

Kuten on tutkimuksissa todettu syntyminen neuronormaaliin
enemmistöön aiheuttaa tietynlaisia ymmärrysvaikeuksia ja
tietynlaista empatiakyvyttömyyttä. Tarkemmin sanoen
neuronormaalit aivot eivät kunnolla kykene ymmärtämään
autismikirjoisen ihmisen kommunikointitapoja. Lisäksi
neuronormaalit aivot eivät kunnolla kykene tuntemaan
empatiaa meitä autismikirjoisia ihmisiä kohtaan.

Autismikirjoiset silmäni eivät voi olla huomaamatta sitä,
miten sokeita ovat sellaiset rakkauden- ja huomionkipeät
neuronormaalit ihmiset, jotka rakastuvat johonkuhun
erityislahjakkaaseen autismikirjoiseen ihmiseen.
He odottavat autismikirjoiselta ihmiseltä kehuja,
positiivista huomiota ja rakkautta.

Neuronormaalien sokeus näkyy siinä, että he eivät
ymmärrä, miksi autismikirjoinen ihminen kiinnittää
koko ajan päähuomionsa ihan muuhun kuin näihin
huomionkipeisiin "rakastuneisiin" neuronormaaleihin.

Mihin me autismikirjoiset sitten kiinnitämme päähuomiomme.
Hyvä ja olennainen kysymys! Jotta vastaus löytyisi, pitää
tarkastella sitä, millaisessa maailmassa me autismikirjoiset
joudumme elämään.

Neuronormaalit eivät näe sitä tosiasiaa, että me
autismikirjoiset joudumme elämään neuronormaalin
enemmistön itselleen kyhäämän ja räätälöidyn valtakulttuurin
keskellä ja että se valtakulttuuri jäykkine "ylisosiaalisine"
tapoineen on luotu VAIN neuronormaaleille sopivaksi.
Meillä autismikirjoisilla on täysi työ pysyä kasassa
sellaisen kulttuurin keskellä, joka on luotu ihan
toisenlaisille aivoille.

Neuronormaalien luoman valtakulttuurin keskellä
meitä pienessä vähemmistössä eläviä autismikirjoisia,
joiden aivot toimivat eri lailla, vaanivat koko ajan mm.
vähemmistöstressi, aivojen ylikuormittuminen ja
uupuminen. Niiden ongelmien ehkäisyyn ja ratkaisemiseen
menee suurin osa meidän huomiostamme.

Koska neuronormaaleja on ylivoimainen enemmistö, se
saa osan heistä harhaisesti luulemaan, että kun kerran olet
normaali ja enemmistössä niin et muka voi olla väärässä.

Mutta silloin neuronormaali enemmistö on väärässä - ja
siltä puuttuu kyky nähdä todellisuus - , jos se ei tiedosta
vallitsevaa kahdenlaisen aivodatan ja kahdenlaisen
neurotyypin pysyvää olemassaoloa.

Voiko läheinen ihmissuhde kestää, jos osapuolilla on
erilainen neurobiologinen aivotoiminta eikä sitä edes
molemminpuolisesti tiedosteta eikä oteta huomioon.

Miten moni neuronormaali ihminen onkaan yrittänyt elää
läheisessä ihmissuhteessa autismikirjoisen ihmisen kanssa
tiedostamatta ollenkaan, mihin on ryhtynyt, epäonnistuen
sekä autismikirjon tunnistamisessa että sen ymmärtämisessä.

Kirjoitin tästä asiasta jo ketjussa Mitä jokaisen tulisi ymmärtää
AS:sta. Kirjoitin, että läheinen ihmissuhde päättyy varmasti, jos
neuronormaali osapuoli elää siinä pahassa harhassa, että "kyllä
minä, saakutti sentään, tuon tilapäisesti autistisen reppanan vielä
parannan ja omalla esimerkillisyydelläni hoidan ja kasvatan
normaaliksi eli kunnon ihmiseksi". :-)

Ihmissuhteet meidän autismikirjoisten kanssa eivät voi onnistua, jos
ei ymmärretä sitä perusfaktaa, että meidän autismikirjoisuutemme
on synnynnäistä ja pysyvää. Meidän on pakko kiinnittää huomiomme
olennaiseen. Meidän on pakko säilyttää hyvä yhteys synnynnäiseen
neurobiologiseen autismikirjoisuuteemme - muussa tapauksessa
ajaudumme tyhjiöön kuin avaruuskävelyllä oleva astronautti, jonka
turvaköysi katkeaa.

Jos olet autismikirjolla, sinun elämässäsi on karkeasti ottaen
kolme vaihetta.

Aluksi elämääsi jäytää epämääräinen selittämätön
erilaisuuden tunne.

Sitten kun autismikirjoisuus valkenee niin
epätietoisuutesi alkaa haihtua. Elämäsi muuttuu
tärkeiden oivallusten sarjaksi.
Ne oivallukset johtavat siihen, että ymmärrät
vihdoin lopettaa tietämättömyydestäsi johtuneet
epätoivoiset ja haitalliset yritykset vääntää itsestäsi
normaalia.

Kolmas ja viimeinen vaihe on se, kun huomaat
laskeutuneesi maan pinnalle. Eli hyväksyt vihdoin
pysyvän erilaisuutesi ja olet löytänyt todellisen itsesi.

Voiko synnynnäistä seksuaalista suuntautumista muuttaa?
Voidaanko synnynnäinen autismikirjoisuus "parantaa normaaliksi"?

Assina olen seurannut keskustelua ns. eheytyshoidoista.

Näen kirkkaasti sen, että käsite "EHEYTYShoito" on hyvin
harhaanjohtava.
Se perustuu siihen virheelliseen käsitykseen, että homous
ei olisikaan aito synnynnäinen rakkauden variaatio, vaan
että se muka olisi jotain "rikkinäisyyttä", joka voitaisiin
"korjata eheäksi".

Nykyaikana monet totuudet valkenevat. Joidenkin päässä
vain tätä valkenemista ei tapahdu. Esim. uskonnollisten
piirien vanhoillisimmat yksilöt tuntuvat sulkeutuneen kuin
johonkin museojunaan, joka on hylätty lopetetulle asemalle.
Samaan aikaan pendolino-junat viilettävät ihan toisaalla ja
kuljettavat ihmisten onnellista enemmistöä kohti parempaa
tulevaisuutta.

Ihminen X, joka hakeutuu ns. eheytyshoitoihin, tekee usein niin
sosiaalisten ennakkoluulojen takia eli siksi, että ympäröivä
homofobinen yhteisö asettaa paineita. Ns. eheytyshoito on
tietenkin tehotonta, koska se ei alkuunkaan muuta
sosiaalisia ennakkoluuloja.

Ns. eheytyshoitojen toimimisesta ei ole olemassa mitään
tieteellistä näyttöä. Sen sijaan näyttöä on monessa tapauksessa
siitä, että sellainen "hoito" on psyykkisesti vahingollista eli
mielenterveyttä tuhoavaa.

Suora sitaatti Wikipediasta:
Yhdysvaltalainen vuonna 1976 perustettu eheyttämisjärjestö
Exodus International, joka kutsui itseään suurimmaksi ja
vanhimmaksi homoseksuaaleja kristinuskon avulla eheyttäväksi
järjestöksi, lopetti toimintansa kesäkuussa 2013 ja pyysi anteeksi
toimintaansa. Exoduksen puheenjohtaja Alan Chambers myönsi
olleensa osa "tietämättömyyden järjestelmää".

Assina näen, että suhteessa meihin autismikirjoisiin monet
neuronormaalin enemmistön edustajat elävät yhä omassa
"tietämättömyyden järjestelmässään". Eli he - "normaalit
kunnon kansalaiset" - eivät ymmärrä meidän pysyvää
synnynnäistä autismikirjoisuuttamme, vaan pitävät
harhaisesti meidän neuroepätyypillisyyttämme jonain
"sairautena" tai "korjattavana häiriönä", vaikka me
olemme erilaisuudestamme huolimatta synnynnäisesti
ja pysyvästi täysin eheitä.

Tosiasioista on syytä puhua totuudenmukaisilla sanoilla.
Usko siihen, että enemmistönkaltaisuudesta poikkeavat
ihmiset ovat muka "rikkinäisiä" ja kaipaavat "eheytystä", on
selvää harhauskoa - eli vakavaa tiedollista rikkinäisyyttä.

Mitä tapahtuu AS-ihmiselle kun ikää tulee?

Vastaus: Iän myötä AS-piirteet kirkastuvat - ja
valaisevat sen polun, jota kulkemalla AS-ihminen
on omimmillaan ja parhaimmillaan.

Neuronormaali enemmistö on taipuvainen väittämään,
että AS muka pahenee iän myötä, koska se enemmistö
odottaa harhaisesti, että "kyllä assitkin tajuavat muuttua
normaaleiksi, kunhan vanhenevat ja viisastuvat".
:-)

Mutta fakta on se, että me assit pysymme asseina, vaikka
ikää tulisi kuinka.
The autism spectrum is here to stay!

Täällä keskuudessamme on liikkunut valtavan haamun lailla
jo pitkään tietoisuus siitä, että autismikirjo on
synnynnäistä ja pysyvää.
MUTTA hämmästyttävän suuri osa normienemmistöstä
ei ole vielä ollenkaan huomannut sitä!
Missä todellisuudessa ja missä tietoisuudessa
normienemmistö oikein elää!
Onko normaalius kuin kaihi, joka sumentaa
näkökykyä?
Leviääkö se kaihi normisosiaalisuuden kautta
sivuuttaen tosiasiat, järjen ja kaiken suoran
kokemuksen? Se, mitä enemmistö sanoo, on
muka totuus. Vain enemmistönkaltaisuus on
muka tervettä ja oikeaa.

Fakta on kuitenkin se, että sosiaalisuus on sivistynyttä
vain silloin, kun siihen sisältyy erilaisuuden kunnioittaminen.

Ja kuten eräs assi sanoi:
"Jos normaaliutta luullaan ihmisen ainoaksi
terveeksi olomuodoksi, on eksytty sairauden poluille."

Assina olen jo monta kertaa huomannut olevani onnekas.
Olisi ollut vaarallista syntyä siihen enemmistönkaltaisuuden
sokaisevaan huumaan, jossa ei nähdä sitä faktaa, että
ihmiskunta selviytyy parhaiten monimuotoisuudellaan.

Ei kannata koskaan unohtaa sitä tosiasiaa, että juuri asseiksi
eli neuroepätyypillisiksi arvellut merkkihenkilöt tieteen,
taiteen ja keksintöjen alalla ovat vieneet ihmiskunnan
kehitystä merkittävästi nimenomaan terveempään ja
parempaan suuntaan.

Assina olen ihmetellyt usein sitä, että neuronormaali enemmistö
olettaa neuroepätyypillisen vähemmistönkin haluavan
itselleen neuronormaalia elämää!

Eihän kala halua lintumaista elämää. Eihän omenapuu halua
olla kuin sieni. Eihän koivu halua olla kuusi. Eihän vety
halua olla happi.

AS-ihminen haluaa elää assimaista elämää. On outoa, että
tätä eivät kaikki tajua.

Autismikirjoisen ihmisen ei sallita olla terve, jos hänen ei
sallita olla sitä, mitä hän todella on!

Meille asseille on tyypillistä - tutkimusten mukaan
ainakin 85 %:lle asseista - ns. ekkot eli erityiskiinnostuksenkohteet.

Asperger-guru Tony Attwood:
"Erityiskiinnostuksenkohde eroaa tavallisesta harrastuksesta
niin, että se on epätavallisen voimakas.
Suurin osa kiinnostuksenkohteeseen liittyvästä tiedosta on
itsehankittua tai itseopeteltua. Se opettelu on kyltymättömän
intensiivistä, se auttaa ahdistuksen voittamisessa,
tuottaa mielihyvää, auttaa rentoutumaan, se luo
vaihtoehtoista todellisuutta, se luo tunteen omasta
identiteetistä, se osoittaa henkilön älykkyyttä ja
hyvää muistia."

Erityisen huomionarvoista on tuo, että ekkot
"auttavat ahdistuksen voittamisessa".
Nimittäin jos meidän assien ei anneta rauhassa
puuhastella omimpien ekkojemme parissa,
me alamme voida huonosti.
Miksi?
Siksi että silloin meillä on tunne, että ympäristö ei
ollenkaan ymmärrä eikä näe, missä ovat meidän
suurimmat vahvuutemme!

Tony Attwood on sanonut:
"Vaikka Asperger-henkilöillä on vaikeuksia elämän
sosiaalisilla alueilla, suurin osa on huomattavan
kyvykkäitä valitsemallaan erityistaidon alueella."

Hans Asperger (1906-1980), josta oireyhtymä on saanut
nimensä, on sanonut, että autisteilla on erityiskiinnostuksissaan
"epätavallista silmää olennaiselle".

AS-aivojen toimintaan perehtyneet tutkijat puhuvat
kyvystä "syväprosessointiin".

Brittiläinen autismin tutkija Simon Baron-Cohen on sanonut:
"AS-henkilöillä on kyky tutkia ja ymmärtää monimutkaisia järjestelmiä.
AS-henkilöt eivät tarvitse muiden ihmisten seuraa viihtyäkseen."

Assina olen huomannut erityisen usein tuon,
että me AS-henkilöt emme todellakaan tarvitse
muiden ihmisten seuraa viihtyäksemme. Meillä on
FLOW-tiloihin johtavia "ekkoja", joiden parissa on todella
antoisaa ja silloin AS-aivomme toimivat erinomaisesti.
Silloin elämässämme ei ole ikäviä ulkopuolisia häiriötekijöitä,
kuten esim. assitonta enemmistöä edustavia "telaketjunormaaleja",
jotka tunnistamme aina siitä, että he äänekkäästi ja ylimielisinä
ihmettelevät meidän "kummallista erilaisuuttamme", jota käyttävät
tekosyynä kiusatakseen meitä. Ja vailla minkäänlaista tietoa he
tyrkyttävät meille muka "asiantuntevia neuvojaan", joita
noudattamalla varmasti alkaisimme voida pahoin.

Katsomisvinkki:
Ylen areenassa on 31.10.2024 asti katsottavissa
2-osainen dokumenttisarja Autismin maailma, jota
on jo katsottu jo yli 56 000 kertaa.
https://areena.yle.fi/1-65453307

Autismin maailman osassa 2/2 kerrotaan mm. se
tärkeä tosiasia, että autismikirjon nykytutkimus on
osoittanut sen, että jos autismikirjoisen ihmisen
epänormaali käytös 'poistetaan', se ei ole ollenkaan
hyödyllistä, vaan se päinvastoin haittaa estämällä
tunteiden säätelytavat ja samalla estyy autismikirjoisen
ihmisen yhteys omiin vahvuuksiinsa ja sitä kautta hänen
selviytymisensä vaikeutuu.

Joten huomatkaa kaikki, että fakta on tämä:

Meidän autismikirjoisten ihmisten käytös on
hyödyllisintä juuri sellaisena kuin se meissä
synnynnäisesti ja pysyvästi ilmenee!

Se enemmistö, joka ei ole autismikirjolla, helposti arvioi
kaikkia vähemmistöjä omahyväisesti. Eli haksahtaa omalta
ei-autistiselta pohjaltaan siihen traagiseen harhauskoon, että
autismikirjoisille ihmisille tehdään muka "palvelus", jos
heidät pakko-ohjataan ei-autistiselle tielle ja siis väkisin
prässätään heistäkin normimuotin mukaisia kloonattuja
taviksia, joilla ei ainakaan enää ole ainuttakaan erityiskykyä.

Mm. ns. ABA-"kuntoutus" on eräs epätoivoinen yritys mestaroida
synnynnäistä autismikirjoisuutta joksikin sellaiseksi, jota voisi
kutsua ei-autistiseksi - vaikka se olisi parhaassakin tapauksessa
vain teeskenneltyä ei-autistisuutta.

Tuollainen em. "kuntoutus"-ajattelu on selvää autismivastaisuutta
eikä se pohjaudu tieteeseen vaan kyvyttömyyteen nähdä autismi
sellaisena kuin se todella on eli synnynnäisenä ja pysyvänä tilana.
Sen synnynnäisen ja pysyvän tilan väkinäiset peukaloimisyritykset
aiheuttavat autismikirjoiselle ihmiselle traumaattisia seurauksia.

Autismikirjo tulisi vihdoinkin ymmärtää tieteen tutkimustulosten
pohjalta. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että
autismikirjoisen ihmisen autismikirjoisuuden poistamisyritykset
ovat yhtä järjettömiä kuin olisivat yritykset poistaa synnynnäisesti
mustaihoisten ihonväri ja muuttaa se valkoiseksi - tai päinvastoin.

Kysymys on sivistyksen tasosta. Eli kysymys on mm.
siitä, kuinka paljon synnynnäistä ja pysyvää erilaisuutta,
esim. neuromonimuotoisuutta, siedetään.
Jos sitä ei siedetä, sivistyksen taso on tuomittavan matala.
Jokainen todella sivistynyt ihminen ymmärtää, että juuri
monimuotoisuus, mukaan lukien neuromonimuotoisuus,
on se, mikä auttaa ihmiskuntaa selviytymään.

Nykyajan vyöryvissä muutostiloissa ihmiset helposti
erehtyvät kaipaamaan vääränlaista samanlaisuutta.
Esim. neuroepätyypillisille autismikirjoisille ihmisille
ei ymmärretä antaa kylliksi tilaa olla sitä, mitä todella
ovat.

Ymmärryksen lisäämiseen tässä tilanteessa on hyvät
mahdollisuudet nimenomaan meillä autismikirjoisilla.
Me olemme näkökykyisiä kokemusasiantuntijoita ja
tiedämme varsinkin sen tosiasian, miten järjettömiä ja
HAITALLISIA ovat yritykset "poistaa" ihmisen synnynnäinen
ja pysyvä autismikirjoisuus.

Olisi jo korkea aika ei-autistisen enemmistönkin nähdä se
tosiasia, että autismikirjoisten ihmisten synnynnäiset ja pysyvät
erityisvahvuudet ovat tuottaneet ihmiskunnan historiassa
erittäin paljon hyvää.

Sen sijaan, että autismikirjoisia ihmisiä yritetään muuttaa,
heitä pitäisi ymmärtää. Pitäisi pysähtyä ja syventyä tutkimaan,
millainen synnynnäinen ja pysyvä ilmiö autismikirjo oikein on.

Moni rientää "neuvomaan" vailla ymmärrystä. Moni kuvittelee
tietävänsä, mitä autismikirjoinen ihminen haluaa, vaikka ei
ole kertaakaan kysynyt sitä itse autismikirjoiselta.
Normaali enemmistö luulee tietävänsä. "Me tiedämme, koska
olemme normaaleja ja olemme enemmistössä". Mutta juuri
tuo kyvyttömyys asettua oman boxin ulkopuolelle estää
normienemmistöä ymmärtämästä synnynnäisesti ja
pysyvästi erilaisia ihmisiä.

"Hyvänen aika, älä näytä tuota outoa autismikirjoisuuttasi
kenellekään! Peitä se! Piilota se! Ole yksi meistä, äläkä
kuvittele olevasi jotain erikoista!"
Tuohon tyyliin olen assina ja herkkäkorvaisena kuullut
joidenkin puhuvan. Tuollaiset vinksahtaneita neuvoja
latelevat urpot ja lyylit sijoitan päässäni "kartettavien
ihmisten kategoriaan". He ovat niin epävarmoja itsestään,
että he hätääntyvät tuolla lailla heti, jos heidän
näköpiiriinsä ilmestyy erilainen ihminen!

Jos ihminen on sivistynyt, fiksu ja itsensä löytänyt niin
ei hän pelästy kohdatessaan erilaisuutta. Hän jopa
ilahtuu erilaisuudesta. Hän jopa kokee, että samanlaisuus
ei ole koskaan niin kiinnostavaa kuin erilaisuus!

Autismikirjo on erilaisuudessaan melkoinen vedenjakaja.
Ihmiset jakautuvat sen suhteen kahteen leiriin.
Leiri A edustaa pelkopohjaista painajaismaista pyrkimystä
pakolliseen enemmistönkaltaisuuteen. "Erilaisuus on
potentiaalisesti pahaa ja vaarallista. Erilaisuutta
vastaan on taisteltava."

Leiri B on hereillä. Se seuraa aikaansa ja tieteen
tutkimustuloksia. Se on tietoinen siitä, miten
suuren innovatiivisen panoksen juuri autismikirjoiset
ihmiset ovat ihmiskunnalle antaneet.
Leiri B on vielä vähemmistössä mutta se on
voimakkaassa nousussa. Se ymmärtää, että
leiri A:n vimma peitellä ja piilottaa autismikirjoa
on vanhoillista menneisyyden toimintaa.
Leiri B edustaa tulevaisuutta, toivoa, sivistystä ja
ymmärrystä.

ABA-kuntouttajilla on suuri vastuu mm. siinä, että
he eivät vahingossa (tietämättään) erehdy poiskitkemään
autismikirjoon kuuluvia vahvuuksia.
Toinen sudenkuoppa on se, että pyrkiessään kovasti
saamaan autistisen kehitysvammalapsen ULKOISEEN
käytökseen ei-autistiselta näyttäviä piirteitä he erehtyvät
tulkitsemaan kaiken sellaisen "näytöksi onnistumisesta", vaikka
todellisuudesta lapsi vain "kuntouttajien" painostuksen
edessä yrittää päästä siitä ahdistavasta tilanteesta
epätoivoisesti eroon.

Lapsen kuunteleminen ja hänen mielensä luku on
erittäin tärkeätä. Lapsi vaistoaa, jos häntä painostetaan
olemaan jotain sellaista, mitä hän ei voi olla.
Autistinen lapsi ei voi olla onnellinen, jos hänet
väännetään sellaiseksi, että hän vääntäjien mieliksi
hetken pystyy ULKOISESTI TEESKENTELEMÄÄN
ei-autistisuutta.

Autismi tehdään ongelmalliseksi ja sitä selvästi
pahennetaan, jos ei-autistiset "kuntouttajat" ovat
autismivastaisia "teleketjunormaaleja". Silloin
"kuntouttajissa" itsessään on suurempi ongelma kuin
autisteissa.

Autismiliiton kannanotto on erittäin hyvä:

"Kuntoutuksen on lähdettävä siitä, että tuetaan autismikirjon ihmisen terveen itsetunnon kehittymistä. Hänellä ei ole tarvetta muuttua tai peittää piirteitään. Kuntoutuksen keskeisin tehtävä on tukea taitoja, jotka varmistavat mahdollisimman itsenäisen elämän ja omien tavoitteiden saavuttamisen.

Mikään kuntoutusmenetelmä, joka perustuu tarkoitukseen peittää tai poistaa autismikirjolle ominaiset piirteet käyttäytymisestä, ei ole tarkoituksenmukaista eikä lisää autismikirjon ihmisen hyvinvointia.

Autismikirjon ihmiselle suunnatun kuntoutuksen ja tuen on aina lähdettävä hänen henkilökohtaisen toimintakykynsä lisäämisestä eri toimintaympäristöissä siten, että yksilön hyvinvointi on keskiössä. Edellytyksenä on, että autismikirjon ihmiset hyväksytään sellaisina kuin he ovat."

Heti aluksi ydinkysymys:

Miksi ihmeessä meidän autismikirjoisten ihmisten
pitäisi olla jotain sellaista, mitä EMME VOI OLLA!

Miksi meitä autismikirjon ihmisiä ei hyväksytä sellaisina
millaisia me synnynnäisesti ja pysyvästi olemme?

Liian monet haluavat muuttaa meitä itsensä kaltaisiksi ja
vieläpä uskovat, että sillä tavalla "auttavat" meitä!
Mutta he eivät todellakaan auta meitä, vaan he
aiheuttavat meille traumoja!

Miksi näin tapahtuu? Siksi, koska heidänkaltaisiltaan
telaketjunormaaleilta auttamisuskovaisilta puuttuu
jotain aivan olennaista. Me näemme, että heiltä puuttuu
kunnioitus, heiltä puuttuu perustietoa, heiltä puuttuu
näkökykyä, heiltä puuttuu empatiaa, heiltä puuttuu
ihmisoikeuksien syvempi ymmärrys.

Normaalien eli neurotyypillisten ihmisten enemmistö on
tehnyt ITSELLEEN SOPIVAN maailman, johon se enemmistö
yrittää tunkea myös meidät, jotka olemme synnynnäisesti ja
pysyvästi erilaisia, neuroepätyypillisiä.

Havainnollistan asiaa vertauksella.
Enemmistö koostuu ikään kuin kuusista ja männyistä.
Mutta me olemme ikään kuin koivuja ja on suorastaan
naurettavaa, että enemmistö ei huomaa, että meidän
tehtävämme tässä elämässä ei ole tuottaa neulasia ja
käpyjä, vaan vihreitä lehtiä, hyviä aineksia saunavastaan,
johon enemmistö neulasineen ei kelpaa.

Enemmistölle on käsittämätöntä, että assina viihdyn usein
parhaiten yksin. Enemmistö näkee minut ikään kuin
olisin "normaaliudesta jälkeenjäänyt" ja se on enemmistön
maailmassa vähintään "paha kehityshäiriö". :-)

Miten sitten minä näen enemmistön. Näen sen niin että
enemmistön maailma koostuu asennejumittumista, joista
hallitsevin on se, että "normaaliudesta poikkeaminen on
kuolemansynti ja se, ken siihen lankeaa, on itse syypää
siihen, että joutuu kiusatuksi".

Vieläkö joku ihmettelee, miksi tykkään vetäytyä yksinäisyyteen!
Miten usein autismikirjoinen ihminen onkaan hyvässä seurassa
vain silloin, kun on yksin!

Silloin kun enemmistö huomaa minun todellisen erilaisuuteni niin
voi sitä väärien neuvojen ja vääränlaisen opastuksen määrää!
Minua aina huvittaa se, että siinä tilanteessa eniten tarvitsisivat
neuvoja ja opastusta he itse.

Kaikkien erilaisten on todella syytä karttaa normaaliuteen
jumittuneen enemmistön asennemaailmaa. Mitä tulee
autismikirjon ymmärtämiseen niin siitä asennemaailmasta
ei normaalia syvempää viisautta löydy.

Sivistyneet ihmiset ymmärtävät, että jokaisen kannattaa
löytää oma itsensä, oma vahvuutensa ja toteuttaa sen
mukainen elämä.

Kullekin yksilöllisten kykyjensä mukaan. Hiiteen se, että
kaikille tyrkytetään pelkopohjaista enemmistönkaltaisuutta!

On aika usein törmätty siihen, että tietyt "normienemmistön
tukipylväät" kyseenalaistavat ne pitkät listat, joissa on lueteltu
julkisuudessa asseiksi arveltuja merkkihenkilöitä!
On selvää, että normienemmistöltä puuttuu se sisäinen tieto,
joka tässä asiassa on nimenomaan asseilla. Enemmistö ei
kokemuksellisesti tiedä esim. sitä, miten intensiivisiä ja
hyperfokusoituvia assien "ekkot" eli erityiskiinnostuksenkohteet
ovat ja miten syvälle ja pitkälle assi voi niiden kanssa päästä.
Ulkopuolinen normienemmistö voi vain ihmetellä, miten
se voi olla mahdollista!

Me autismikirjoiset edustamme neuromoninaisuutta ja olemme
todella sen sisällä. Olemme sisällä jossain sellaisessa, mikä on
MERKITTÄVÄÄ. Meillä on sisäinen tieto ja synnynnäinen
kyky oivaltaa, että neurodiversiteetti on moninkertaisesti
arvokkaampi asia kuin tasapäistävä "enemmistönkaltaisuus".

Yhä uudestaan assina törmään siihen havaintoon, että
"assiton enemmistö" ei juurikaan pysty näkemään sitä
autismikirjon sisäpuolista todellisuutta, jossa me
autismikirjoiset ihmiset elämme koko elämämme
ajan 24/7.

Jos tätä kahden eri maailman todellisuutta vertaa
meihin täällä maapallolla eläviin ja kaikkiin muualla
avaruudessa eläviin niin tajuaa, miten VÄHÄN
maapallolla elävä ihmispopulaatio (normienemmistö)
tähän mennessä todella tietää siitä, millaista
elämää eletään ulkoavaruudessa (autismikirjon
sisäavaruudessa).

Vaikka nämä kaksi todellisuutta elävät tällä samalla
pallolla niin se enemmistö tietämättömyyksissään
suhtautuu vähemmistöön niin että irrationaalisesti
kokee sen vaaralliseksi uhaksi ja yrittää työntää sitä
yhä syvemmälle "sairauksien" ja "häiriöiden" suuntaan
ja sokeutuu yhä pahemmin sille tosiasialle, että sellainen
pelkopohjainen torjumisvimmainen perusasenne tuhoaa
tämän vähemmistön arvokkaita erityisvahvuuksia.

Tätä tutkimuksissa todettua vahvuuksien tuhoutumista
valottaa mm. 2-osaisen Autismin maailma -tv-dokumentin
kakkososa, joka on 31.10.-24 asti yhä katsottavissa
ylen areenasta:
https://areena.yle.fi/1-65453307

Tuossa dokumentissa (kohdassa 27.30) Bathin yliopistossa
Englannissa toimiva psykologian opettaja tohtori Punit Shah
kertoo hyvin kiintoisia totuuksia autismille tyypillisten
rutiinien (toistuvien käyttäytymismallien) tärkeydestä
autismikirjoiselle ihmiselle. On uutta tieteessä se, että
nykyään AUTISTINEN KÄYTÖS NÄHDÄÄN HYÖDYLLISENÄ.
On siis vihdoinkin alettu ymmärtää se, että autismikirjoinen
ihminen saa vahvuutensa toimimaan ja pääsee parhaisiin
tuloksiin silloin, kun hänen autistista käyttäytymistään
EI YRITETÄ POISTAA, VAAN SE HYVÄKSYTÄÄN.
Tämä on uuden autismitietoisen liikkeen perusajatuksia ja
tämä ydinoivallus jokaisen tulisi ymmärtää.

Autismikirjosta puhuttaessa huomataan aina suuri
ero sen välillä, onko puhuja autismikirjon ulkopuolella
vai sen sisäpuolella. Se 98-prosenttinen enemmistö, joka
on ulkopuolella, on autismikirjon ilmiöiden edessä
yhä liian usein ihan pihalla.

"Miten autisti ikinä voisi saada Nobel-palkinnon?!"
"Miten yksikään autisti ikinä voisi johdattaa meidät
syvimpien kysymysten äärelle?!" Jne.
Mm. Albert Einstein teki sen!

Niinpä. Se, mikä normaalilla enemmistöllä menee jakeluun
kaikkein HUONOIMMIN, on juuri kuuluisien assien saavutusten
suuruus. Sen sijaan me autismikirjon sisäpuolelle syntyneet
assit "ekkoinemme" ja erityisvahvuuksinemme ymmärrämme
suurimpien assien saavutukset oikein hyvin.

Assina olen lukemattomia kertoja huomannut, että
aina kun todenmukainen tieto AS-erilaisuudesta puuttuu,
silloin jää puuttumaan myös todellinen AS-ymmärrys.

AS-lapsen isän ja äidin pitäisi unohtaa omat itsekkäät
odotuksensa "normaalista lapsesta". Valitettavasti
näin ei aina tapahdu. Jotkut vanhemmat pettyvät ja
tuskastuvat lapsensa "sairaalloiseen syndroomaisuuteen"
ja haksahtavat yltyvien vaatimusten tuhoisalle tielle.
"Minun lapseni TÄYTYY kyetä kaikessa NORMAALIUTEEN,
NORMAALIIN sosiaalisuuteen, NORMAALIIN avioliittoon,
NORMAALIIN lasten hankkimiseen, sillä MINULLA on
täysi OIKEUS NAUTTIA LAPSENLAPSISTA!" jne. jne.

Huh huh! Vaatimuksista paistaa ammottava todenmukaisen
tiedon puute, joka on johtanut ymmärtämättömiin
vaatimuksiin, mitkä taas saa lapsessa aikaan toistuvia
"käsittämättömiä raivareita".

Isien ja äitien halu rakastaa omaa lastaan on aina suuri.
MUTTA he eivät voi onnistua siinä, elleivät he kykene
kannustamaan ja vilpittömästi sanomaan AS-lapselleen:
"Ole rohkeasti oma autismikirjoinen itsesi!"

Onneksi ollaan menossa parempaan suuntaan.
Moni on jo oivaltanut, että ongelmat poistuvat silloin,
kun AS-lapsi hyväksytään sellaisena kuin hän on eli
hänen annetaan aidosti ja koko sydämellään elää
sitä erilaista elämää, joka on suoraa seurausta siitä,
että hänellä on pysyvästi erilaiset aivot.

Autismikirjoisuuden monimuotoisesta todellisuudesta
osaavat puhua parhaiten itse autismikirjoiset.
Muut eli koko neuronormaali enemmistö enimmäkseen
vain seisoo huuli pyöreänä ja kykenee asettumaan sen
kaiken "kummallisuuden" edessä enimmäkseen vain
älyllisesti laiskaan epätoivoiseen vastahankaan!

Jotta enemmistökin voisi lopulta ymmärtää autismikirjon
ilmiöitä, tarvitaan runsaasti todenmukaista tietoa, mm.
tv-dokumentteja ja keskusteluja, joissa monimuotoinen ja
yksilöllisesti varioiva autismikirjo saa kuuluville
OMAN TODELLISEN ÄÄNENSÄ.

Siis miten paljon kaivataankaan lisää autenttisia
havaintoja autismikirjon sisäavaruudesta!

Assina koen kiinnostavaksi sen, mitä julkisuudessa
assiksi arveltu Albert Einstein sanoi avioliitosta:

"Avioliitto koettelee raskaasti kärsivällisyyttä."

Niinpä.
Avioliitto on instituutio, jonka on luonut
neuronormaali enemmistö itselleen sopivaksi.
Avioliitto on hyvin jäykkä sosiaalinen kaava,
johon autismikirjoinen sosiaalisuuden kokeminen
sopii huonosti.

Minä assina koen avioliiton "ylisosiaaliseksi" ja
siksi olen karttanut avioliittoon menemistä.
Assina tarvitsen hyvin paljon yksinoloa ja
siihen on kaksi syytä:

1) Ensinnäkin "ekkoni" eli erityiskiinnostuksenkohteeni
vetävät minua puoleensa niin paljon, että mikään
ihmissuhde ei voi sitä ylittää.

2) Toiseksi minun assiuteni ongelmallisuus häviää täysin,
kun olen yksin, jolloin minun erilainen sosiaalisuuden
kokemiseni ei pääse ketään häiritsemään.

Avioliitto ja autismikirjoinen yksin viihtyminen ovat
lähes vastakohtia. Assina en voisi mitenkään elää
sellaisessa ilmapiirissä, jossa paheksutaan yksin
olemista.

Vanhemmalla iällä Einstein piti avioitumisiaan
virheinä.

Assina minun on helppo uskoa, miten paljon Einsteinin
avioliitot veivät aikaa ja energiaa hänen merkittävimmiltä
"ekkoiltaan". Hän olisi halunnut rauhassa vain pohtia sitä,
miten "aika ja avaruus ovat kytköksissä toisiinsa" ja miten
"valon energia absorboituu elektroneihin kvantteina"!
:-)

Einstein arvatenkin koki niin, että avioliitto kaikkine
"normisosiaalisine" odotuksineen ei antanut kylliksi
tilaa hänen omalle vapaalle ajattelulleen eikä niille
hänen erityiskiinnostuksenkohteilleen, joiden parissa
hän pääsi selvästi muita pidemmälle ja syvemmälle
onnistuen luomaan mullistavan suhteellisuusteorian.

Viime vuoden marraskuussa eräs assi kirjoitti näin:

>>>Assina tiedän ja koen, että AS katsoo minua
kaikista lapsuudenkuvistani.
Ja nyt yhä se sama AS katsoo minua peilistä.
Hymyilen sille takaisin ja ajattelen:
"Minä tiedän, miltä sinusta tuntuu."<<<

Mitä autismi oikein on. Miltä se näyttää autistin omin silmin.

Tätä pohdin tänään heräillessäni, kun katselin kännyni
muistikortilta vanhoja otoksiani. Paljon selfieitä. Mutta
kiinnostavimpia olivat muutamat piirrostaiteiluni, jotka olin
ikuistanut kännyni kameralla. Autismikirjoisena ihmisenä
elämäni ydin ei ole sosiaalisuudessa, vaan taiteellisessa
tuotteliaisuudessani.

Neuronormaali enemmistö elää vilkkaassa sosiaalisuudessaan.
Autismikirjoisena ihmisenä pidän siihen etäisyyttä mutta
vilkuilen sitä sivusta, samalla kun tunnen kodikasta lämpöä
olemalla yksin luovien pohdintojeni, kirjoitusteni ja piirtelyideni
parissa.

Omin silmin näen autismin juuri sellaisena ihanneolotilana, joka
on riemastuttavan vapaa kaikista "neuronormaaleista häiriöistä".

Neuronormaali enemmistö joutuu elämään koko elämänsä
autismikirjon hyvien puolien tuolla puolen.
Sieltä kaukaa autisti kuulee ääniä ja "opastusta", joka on
suunnattu hänelle mutta jota autisti ei koe omakseen, koska
hän vaistoaa, että se johdattaisi hänet "neuronormaaliuden
umpikujaan", paikkaan, jossa autisti menettäisi elintärkeän
yhteyden itseensä ja hänen mielensä sairastuisi.

Lopuksi siteeraan jälleen erästä assia:

>>> Täyden volyymin AS-elämä on luovaa, onnellista ja tervettä.
Sellainen on AS-ihmiselle mahdollista vasta silloin, kun
hän on itsenäistynyt ja varmasti yksin. Se tarkoittaa sellaista
tilannetta, jossa kukaan "enemmistönkaltaisuutta saarnaava
konventio-olio" ei häiritse. <<<

Ne, jotka eivät ymmärrä, että Aspergerin syndrooma on
ihmisen tiedonkäsittelyn ja aistimisherkkyyden normaali
muunnelma, joutuvat hädissään luokittelemaan sen
"sairaudeksi" tai "kehityshäiriöksi".

Olen huomannut, että kaikki se, mitä enemmistö ei ymmärrä,
on enemmistölle helposti jotain "pois heitettävää", jotain
sellaista, jota "ei tulekaan ymmärtää".

Enemmistö käyttäytyy enemmistönkaltaisesti ja on
paljon tilanteita, joissa se on negatiivista. Miten moni
kuuluisa assi (Sokrates, Darwin, Galilei, Newton,
Tesla, Einstein jne.) onkaan törmännyt ympäröivän
aikalaisenemmistön taholta tulleeseen pilkkaan ja
tuomitsemiseen!

Autismikirjon ulkopuolelle syntyneelle enemmistölle
hyvin vaikeatajuisia asioita/ilmiöitä ovat mm.
AS-ihmisten "liialliset" erityiskiinnostuksenkohteet ja
AS:n antamat erityiset taidot ja kyvyt, jotka ylittävät
normaalin tason ja tuottavat enemmistöä pelottavia
tuloksia. :-)

AS näkyy yleensä selvästi koulussa. Muistan, miten
tunnistamattomana assina koin täysin turhaksi ja
jopa haitalliseksi sen, että jouduin menemään
kirkkohistorian tunneille. Kuka hullu ja päästään
vialla oleva tyyppi oli päättänyt, että lasten pitää
päntätä jotain kirkkohistoriaa!

Myös historiaa opetettiin minun mielestäni ihan väärin.
Oli todella epäkiinnostavaa lukea sellaista historiaa,
josta oli puhdistettu kaikki moraaliset aspektit eli
veristen diktaattorien tekosista kerrottiin kuin
suurista uroteoista! Että pyrkikää tekin tähän!!

AS-ihmisenä minun on ollut aina vaikea keskittyä
ja tarttua sellaisiin asioihin, joita en ole omien
kiinnostuksieni pohjalta itse valinnut.
Koulu tyrkytti minulle paljon silkkaa tympeyttä.
Olin koulussa vähällä menettää yhteyden itseeni.

On sanottu, että AS-aikuiset elävät usein vetäytyneinä
ja heillä on vain vähän henkilökohtaisia ​​sosiaalisia kontakteja.
Allekirjoitan tuon ja tiedän, miksi niin on. Niin ei olisi, jos
enemmistökin olisi syntynyt autismikirjon sisäpuolelle ja
omaisi kyvyn olla järkyttymättä autismikirjoisten ihmisten
aivoprosessien pysyvästä erilaisuudesta.

Eräs assi on sanonut asian näin:

"Miksi ihmeessä minun pitäisi ehdoin tahdoin hakeutua
sellaisen ihmisenemmistön seuraan, joka synnynnäisen
puutteellisen ymmärryskykynsä vuoksi järkyttyy
siitä, millainen minä olen!"

Enemmistössä oleminen sokeuttaa. Jos olet syntynyt
suureen enemmistöön, et ilman muuta osaa suhtautua
pienempiin vähemmistöihin niin että kykenisit pitämään
niitä samanarvoisina kuin itseäsi. Enemmistöön syntyminen
rajoittaa ymmärryskykyäsi.

Vähemmistöön syntyminen on sekä siunaus että kirous.
KIROUS se on siinä mielessä, että enemmistö vähättelee
vähemmistöjä, osa enemmistönkaltaisuuden kuplassa
kelluvista ihmisistä jopa kuvittelee harhaisen rasistisesti,
että "vähemmistöissä on vain vajaakykyisiä ihmisiä".

Missä mielessä sitten vähemmistöön syntyminen on
SIUNAUS.
Enemmistöön syntyneet eivät sitä vähemmistöön
syntymisen siunauksellisuutta useinkaan pysty
näkemään ja uskomaan. Aika yleinen enemmistön
kommentti on tämä:
"Onneksi en syntynyt luuseriksi mihinkään surkeaan
vähemmistöön!"
:-)

Minä, joka kuulun assi-vähemmistöön, olen
lukemattomia kertoja huomannut sen, että
juuri assiuden "aivoerilaisuudesta" ponnahtelee
paljon ja koko ajan näkemyksiä ja innovaatioita,
jotka ovat kuulemisen, lukemisen ja pohtimisen
arvoisia, jopa avartavia ja merkittäviä.

Koska olen syntynyt autismikirjon sisäpuoliseen
todellisuuteen, olen nähnyt ja kokenut omin silmin
niitä syitä, joiden ansiosta ihmiskunnalle on koitunut
monenlaista huomattavaa siunauksellista hyvää juuri
mm. pienen AS-ihmisten vähemmistön taholta.

Loppusitaatti autismitutkija Simon Baron-Cohenilta:

"AS:n kyky-yhdistelmän geeneillä on ollut
merkittävä panos ihmiskunnan historiaan".

"Ollaksemme onnellisia meidän täytyy viihtyä
itsemme kanssa." - Katja Lahti -

Kuten kaikilla ihmisillä myös AS-ihmisellä on elämässään
perustehtävänä muodostaa hyvä suhde itseensä. Se ei ole
AS-ihmiselle ihan helppoa, koska hän edustaa neurobiologisesti
pientä 2-prosenttista vähemmistöä keskellä sitä ympäröivää
ihmismassaa, joka 98-prosenttisesti eroaa hänen synnynnäisestä
ja pysyvästä tavastaan aistia ja kokea tämä maailma.

AS-ihmisen suhde itseensä joutuu koville varsinkin parisuhteessa,
erityisesti sellaisessa parisuhteessa, jonka toinen osapuoli on
"enemmistöläinen" eli neurotyypillinen eli "nentti" eli pysyvästi
autismikirjon ulkopuolella.

Kaikissa parisuhteissa olennaisia ovat molempien osapuolten
odotukset ja toiveet. AS-osapuolen näkökulmasta "nenttien"
odotukset ja toiveet ovat tietenkin vain "nenttien" odotuksia ja
toiveita. MUTTA koska ne ovat tässä maailmassa 98-prosenttisesti
vallitsevia, joutuu AS-ihminen omine odotuksineen ja toiveineen
pakosti ahtaalle. AS-ihminen joutuu vetäytymään omaan
autismikirjon sisäpuoliseen maailmaansa, jotta voisi säilyttää
sen tärkeimmän eli mielenterveytensä ja ylipäänsä yhteyden
itseensä.

Hyvin harva "nentti" ymmärtää, miten mahdotonta AS-ihmiselle
on vastata neurobiologisesti normaalin kumppanin syvälle
juurtuneisiin "normaaliutta odottaviin" toiveisiin.

Assina olen huomannut, että AS:ni takia minua voidaan
pitää "ongelmatapauksena" MUTTA samaan hengenvetoon
myös "valovoimaisena menestyjänä". Tämä johtuu
AS:lle tyypillisestä jyrkän epätasaisesta kykyprofiilistani.
Lähinnä sosiaalisuudessa olen enemmistölle "ongelmatapaus",
koska koen sosiaaliset tilanteet epänormaalilla tavalla ja
enemmistö helposti kokee minut "töksäyttelijäksi".
Kykyprofiilini harvoissa kykyhuipuissa olen sitten taas
normaalia enemmistöä parempi.
On siinä autismikirjon ulkopuolisilla enemmistöläisillä
melkoinen dilemma! Huomaavat, että eivät ollenkaan
kykene muodostamaan minusta yhteistä mielipidettä!

Ilman oikeaa tietoa toisen ihmisen erilaisuus ei voi
mennä jakeluun. Toinen ihminen, esim. AS-ihminen,
voi joutua olemaan pitkään jopa enemmistön silmille
pelkkää pimeyttä!

Luin kiinnostavaa tutkimustietoa siitä, että AS-lapsilla
on usein normaalia nopeammin kasvavat aivot, jopa
65 % enemmän hermosoluja aivojen etukuoressa ja
laajentunut amygdala eli mantelitumake.
Erilaisuutta ilmenee siis myös aivojen rakenteessa
eikä vain toiminnassa.

Miten paljon tarvitaankaan todellista tietoa niistä
huomattavista, hämmentävistä ja pysyvistä eroista,
jotka vallitsevat assien ja nenttien aivojen
"käyttöjärjestelmien" välillä.

Todellista tietoa kannattaa kysellä meiltä
kokemusasiantuntijoilta, jotka olemme syntyneet
autismikirjon sisäpuolelle. Todellista tietoa vain
harvoin pystyy antamaan se enemmistö, joka on
"juurtunut syvälle normaaliutta odottaviin
toiveisiinsa".

Assina tiedän, että jokainen AS-ihminen haluaa elää
onnellisen elämän. Se onnistuu vain jos kykenee
taistelemaan itselleen perusoikeuden viihtyä
oman assimaisen itsensä kanssa.

Kirjolla olemisen problematiikka avautuisi varmasti nykyistä
paremmin, jos meitä itse kirjolla olevia kuunneltaisiin paljon
enemmän kuin vieläkään tapahtuu.

Me autismikirjolle syntyneet ihmiset osaamme monessa
tapauksessa todella kiintoisalla tavalla kuvata
SEKÄ omaa neuroepätyypillistä kokemismaailmaamme
ETTÄ sitä 98-prosenttista enemmistöä, joka elää ympärillämme
muodostaen tänne ikään kuin "vieraan planeetan", jonka
säännöt ja tapakulttuuri eivät niin vain avaudu meidän
erilaisten aivojemme "käyttöjärjestelmässä".

Avautumattomuutta, vierautta, kummallisuuksia...
Missä vika? Vastaukset ovat hyvin erilaisia riippuen siitä,
onko vastaaja autismikirjon tällä puolen vai tuolla
puolen.

Kun me kirjolla olevat puhumme itsestämme, enemmistöllä
on vaikeuksia uskoa. Ja kun me kirjolla olevat puhumme
enemmistöstä, enemmistö ei tunnista eikä hyväksy sitä,
vaikka me todella puhumme siitä, miltä enemmistö ihan
aidosti meidän silmin ja korvin näyttää ja kuulostaa.

Kun elää assina niin lähes päivittäistä rutiinia on se, että
normienemmistön kanssa törmää herkullisiin näkemyseroihin.
Jos ei jaa enemmistön käsityksiä niin enemmistö kyllä
monella tavalla huomauttaa siitä. Ne huomautukset
ovat minun assimaisessa kokemusmaailmassani usein
herkullisia helmiä, jotka hipovat koomisuuden rajoja.

Marjut Ollitervo stand-up -keikallaan haastaa ilahduttavasti
vallitsevia käsityksiä autismista ja sanoo:
"On joskus rankkaa olla autisti. Se tuntuu vähän siltä kuin
olisi aivovaurio" - (pitää tauon) - "...kaikilla muilla ihmisillä."

Juuri niin! Tuttu tunne!

Meidän autismikirjoisten aivojemme tapa toimia on tuottanut
ja koko ajan tuottaa karkeasti ottaen kahdenlaisia seurauksia:

1) Ensinnäkin selvä "aivoerilaisuutemme" on aiheuttanut
samanlaisuuden nimeen vannovassa enemmistömassassa
meihin kohdistuvaa moralisoivaa debattia, esim. haukutaan
"sairaaksi", "kehityshäiriöiseksi" ja "keskenkasvuiseksi".
Miten hyvin tuollaiset määreet sopivat esim. ihmiskunnan
kuuluisimpaan assiin Albert Einsteiniin?!

2) Toiseksi aivojemme erilaisuus on tuottanut kaikenlaista
kiistattoman merkittävää: taiteen merkkiteoksia, tieteen
edistysaskelia, lukemattomia keksintöjä jne.

"Sairaudeksi leimaamisen" harharetkiltä olisi jo aika
palata todellisuuteen. Olisi jo aika laajentaa käsitystä
siitä, mikä on normaalia. Olisi aika syvällisesti keskustella
normaalien ihmisten maailmasta ja hyväksyttävänä
pidetyn ajattelun ja kokemisen rajoittuneisuudesta.

Normaalien ihmisten maailma puhuu esim. Aspergerin
syndroomasta "puutteita ja vajavaisuuksia kuhisevana
ongelmana, joka on diagnosoitava sairaudeksi". Sen
sijaan tuhansia AS-ihmisiä ympäri maailmaa tutkinut
Tony Attwood näkee selvästi pintaa syvemmälle ja
sanoo:

"Hyödyllisempää kuin diagnoosi ja puutteiden osoittaminen
on AS-ihmisen vahvuuksien ja kykyjen tunnistaminen."

Neurotieteellisissä tutkimuksissa Aspergerin oireyhtymää
on kuvattu "poikkeavuudeksi aivojen tiedonkäsittelyssä".
Tony Attwoodin mielestä se ei ole niinkään "poikkeama",
vaan "normaali tiedonkäsittelyn muunnelma".

On todella hyvä, että tieteellinen tutkimus edistyy kaiken aikaa.
Se johtaa siihen, että vanhaa termistöä korvataan uudella.
Epätyypillinen neurologinen kehitys ei ole enää "kehityshäiriö",
vaan se on yksinkertaisesti normaalia luonnon muuntelua,
normaalia erilaistumista. Se on juuri sitä biodiversiteettiä eli
monimuotoisuutta, jolla luonto tekee itsestään kestävämmän.

Moni nuori, jolla on Aspergerin syndrooma, on joutunut
masennukseen koulukiusaamisen tai muun ympäristön
väärän suhtautumisen vuoksi.

Kiintoisaa on se, että monesta piinatusta AS-teinistä on
tullut selvästi onnellisempi heti, kun hänet on poistettu
koulusta tai hän on itse hakeutunut sairauslomalle, jonka
aikana hän on päässyt täysillä uppoutumaan omiin
"ekkoihinsa" eli erityiskiinnostuksenkohteisiinsa.

Uskon ja tiedän tuon todeksi, koska noin on käynyt
minullekin. "Ekkoilla" on assille todella suuri
parantava vaikutus!

"Ekkoilla" ja AS:n vahvuuksilla on suora yhteys. Myös
autistisella käytöksellä on suora positiivinen yhteys
AS:n vahvuuksiin! Tutkimukset ovat selvästi
osoittaneet, että assi menettää vahvuutensa, jos
hänen autistinen käytöksensä "poistetaan".

Koulu, jossa ei ole Asperger-luokkia, voi olla assille
uuvuttava helvetti. Minä sain assina burnoutin, kun
olin lukion abiluokalla. Silloin jouduin ottamaan ohjat
omiin käsiini. Lopetin koulun joulusta, olin koulusta
poissa koko kevätlukukauden ja palasin uudelleen
abiluokalle toipuneena seuraavana syksynä. Siis
minun oli ihan omalla luvallani pakko tuplata
abivuosi, vaikka olin "hyvä oppilas". Siitä on nyt
yli 50 vuotta. Silloin ei yksikään opettaja tiennyt
AS:sta mitään - eikä tiennyt se psykiatrikaan, jonka
luona kävin hakemassa koulun tarvitsemat paperit,
joilla selittää se, miksi yksi oppilas teki näin.

Kokemuksesta tiedän, että assi voi todella ihan itse
tajuta oman tilansa ja toimia aktiivisesti - omilla
autistisen käytöksen suomilla vahvuuksillaan - niin
että paranee jopa burnoutista.

Joku - Enbuske? - on väittänyt Aspergerin syndroomaa
supervoimaksi. Kokemuksesta tiedän, että väitteessä
on perää.

AS-ihmisenä puran lähes päivittäin sitä kahden maailman
todellisuutta, jossa joudun elämään.

Juice Leskinen, jolla oli virallinen AS-diagnoosi,
on kuvaillut kokemuksiaan mm. kappaleessa
Kaksoiselämää:

"Yksinäisyys ympärillä joskus ottaa hahmon ihmisen
Tiedän mitä haluan tiedän miten vähään kykenen
Yksinäisyys sydämessä, katkeriksi pisaroiksi tiivistyy
Siinä yksinäisyyden on seuraus, siinä on sen syy...
...Yksinäisyys, yksinäisyys joskus siihen hermostun
Halki aavikon jäisen rämmin kunnes havahdun
Kadehdi en niitä jotka luotuja on kaksoiselämään
Joskus tuntuu etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään"

Kappaleen lopussa Juice kuvaa lähes epätoivoista
pyrkimystä päästä yhteyteen muiden kanssa:

"Aion tulla viereesi uudestaan
Poikki ikiroutaisen isänmaan
Vaikken koskaan luotasi poistunutkaan
Tulen uudestaan"

AS-ihminen tuntee jo varhain olevansa ulkopuolinen.
Ympäröivä ihmismassa tuntuu hänestä vieraalta.

Sen sijaan että AS-ihminen tuntisi kuuluvansa muiden
joukkoon, hän tietää kuuluvansa johonkin
selkiintymättömään omaan sisäiseen maailmaansa.
Ympäröivä ulkomaailma ei tunnu hyväksyvän sitä
sisäistä maailmaa, vaan yrittää kovasti ohjata siitä pois
ja tyrkyttää "neuvoja", jotka eivät siihen sisäiseen
maailmaan sovi, vaan ovat kovin ulkokohtaisia, kuin
päälle liimattuja. Niiden "neuvojen" noudattaminen
syöksisi AS-ihmisen epäaitouden syövereihin, hänestä
tulisi pelkkä kuplamainen tyhjä teeskentelijä, jonka
elämässä ei olisi enää sydän mukana.

AS-ihmisen usein pelastaa se, että hän oppii välttämään
liiallista sosiaalisuutta ja keskittymään omimpien
erityisvahvuuksiensa jalostamiseen. Sen kautta hän
huomaa pääsevänsä eteenpäin, omin ehdoin,
omin vaihtoehtoisin autismikirjoisin tavoin ja
- kuten listat kuuluisista asseista kertovat -
hän voi parhaassa tapauksessa päätyä jopa
ihmiskunnan merkkihenkilöksi.

Autismikirjo on se sana, jota nykyään eniten suositellaan
käytettäväksi. Aspergerin syndrooma (AS) on ollut muutaman
vuosikymmenen ajan se sana, jota on käytetty autismikirjon
yleisimmästä muodosta. Kuitenkaan AS ei ole selvärajaisesti
erotettavissa autismikirjosta. Siellä se kuitenkin yhä
yleisimpänä - joskin häilyvärajaisena - lymyää
autismikirjon sisällä. Se ei ole hävinnyt eikä
häviämässä minnekään. Siksi käytän sitä
sanaa yhä - selvyyden vuoksi.

Vaikeasti hahmotettavien neurobiologisten erilaisuuksien
maailmassa liikutaan. Niiden keskellä eletään, jos on synnytty
2-prosenttiseen autismikirjoiseen vähemmistöön.

On sanottu usein, että AS-ihminen (tuo autismikirjon yleisin
ihmismuoto) haluaa jutella mieluiten VAIN YHDEN IHMISEN
KANSSA KERRALLAAN. Se on totta. Heti jos assina joutuu
monien ihmisten pöytään tai suureen keskustelupaneeliin
niin on suuri todennäköisyys sille, että assi joutuu autismikirjon
ulkopuolella elävien ihmettelijöiden silmätikuksi eikä saa
perille omia näkemyksiään, koska enemmistö jyrää ne.

Internet on autismikirjoiselle ihmiselle kuin taivaan lahja.
Tänne voi rauhassa kirjoittaa aidon näkemyksensä ja se
enimmäkseen säilyy sellaisenaan vääristymättä, vaikka
enemmistö kuinka kohdistaisi siihen erilaisuudenpelkojaan
ja omahyväisiä normaalistamispaineitaan.

Harva AS-ihminen saa lapsena tietää, miten paljon tällä
planeetalla on kohtalotovereita eli muita samalla lailla
autismikirjoisia. Vuonna 2015 julkaistun tutkimuksen
mukaan maailmassa Aspergerin syndrooma on noin
31 miljoonalla ihmisellä riippumatta siitä, onko heitä
diagnosoitu vai ei.

Assina me emme siis ole tässä maailmassa yksin, vaikka
usein voi siltä tuntuakin. Assien kokonaismäärä tällä
pallolla on siis vähintään viisi kertaa koko Suomen väkiluku.
AS-ihmisen kannattaa muistaa tuo varsinkin silloin, kun
joutuu normienemmistön jyräämäksi. Meitä kirjolla
olevia on siis maailmassa viisi kertaa enemmän kuin
suomalaisia.

Kun katselin youtubesta upeaa 36-minuuttista videota
Helsinki pride 2024 -kulkueesta, tuli mieleeni, että
maailman kaikki autismikirjoiset ihmiset eivät
mitenkään mahtuisi pride-kulkueena Helsinkiin - eivät
edes koko Suomeen.

Synnynnäistä erilaisuutta on aihetta juhlia. Ihmisten
erilaisuus ei ole sairautta eikä heikkoutta vaan itse
asiassa se on terveyttä ja vahvuutta, joka parantaa
luonnon ja ihmislajin selviytymismahdollisuuksia.

AS-ihmisten erilaisuus tulee erityisesti esiin
sosiaalisissa tilanteissa. Normienemmistö, jolla on
ihan oma sosiaalinen tapakulttuurinsa, on
taipuvainen pitämään omia tapojaan ainoina
oikeina. Normienemmistö esim. sanoo, että meidän
assien "sosiaalinen motivaatio on heikentynyt".
Todellisuudessa meidän sosiaalinen motivaatiomme
ei ole heikentynyt yhtään, vaan me vain osaamme
fiksuina ihmisinä kartella pahimpia "telaketjunormaaleja",
sellaisia "normaaliuden jäykkiä tukipylväitä", jotka
kokevat luonnon ja ihmislajin monimuotoisuuden
- vastoin totuutta - itseään uhkaavana asiana.

Onko sellainen enemmistöyhteisö terve, joka pelkää
erilaisten ihmisten vähemmistöjä?

Autismikirjolaisena elän kahdessa maailmassa
- niin kuin Juice Leskinen, Elon Musk, Bob Dylan,
Hermann Hesse jne. jne.
Toinen maailma on oma ja toinen maailma on vieras.
Toisessa maailmassa olen sisällä ja se toinen
maailma on minun ympärilläni.

Ajoittain kadotan kontrollini, koska en aina osaa
huolehtia siitä, että se vieras neurotyypillinen
normienemmistön maailma ei tuppautuisi liian
lähelle elämääni. Se vieras maailma, joka puhuu
minulle vierasta kieltä eikä aina ymmärrä
minun omaa kieltäni, pyrkii kontrolloimaan
minua ja väittää vastoin totuutta, että minun
aivoissani on muka "häiriöitä ja puutteita",
jos en kykene "parantumaan" sen vieraan
maailman kaltaiseksi.

Synnynnäisesti ja pysyvästi autismikirjoisena
minulla on oikeus neurodiversiteettiin, siihen, että
saan olla sellainen kuin todella olen, olla sitä
kirjolla olevaa "alkuperäiskansaa" johon kuulun.

Olen elänyt jo yli kuusi vuosikymmentä. Siinä
ajassa ihmislapsi kyllä huomaa sen, jos eroaa
ympäröivästä enemmistöstä. Niitä eroja pidetään
äänekkäästi "outoina". Jos kykysi kriittiseen ja
omaperäiseen luovuuteen on normaalia suurempi,
ympäröivä normimaailma kyllä tavalla tai toisella
älähtää, yrittää kontrolloida ja "palauttaa sinut
takaisin oikealle tielle".

Elämme niin suurta muutosmyllerrysten aikaa,
että moni on henkisesti taantunut ja alkanut
vaatia vaikka väkisin paluuta entiseen,
yksinkertaiseen ja normaaliin - sanalla sanoen
enemmistönkaltaisuuteen. Mutta ei ajan suurta
ratasta voi kääntää taaksepäin.

Monimuotoisuus ja sen hyväksyminen on
tullut jäädäkseen. Miksi? Siksi, että jos me
ihmiset emme hyväksyisi monimuotoisuuttamme,
me tuskin älykkäänä lajina selviytyisimme.

Viime vuonna eräs assi kirjoitti:
"Me assit olisimme sokeita masokisteja, jos me tahallaan ja
loputtomasti löisimme päätämme assittoman enemmistön
suuriin ongelmiin ymmärtää meitä."

Niinpä.
Miten meidän autismikirjoisten pitäisi ja kannattaisi
suhtautua autismikirjon ulkopuoliseen enemmistöön,
siihen suureen ihmisjoukkoon, jolla on selviä ongelmia
ymmärtää meitä. Ne ongelmat ovat ilmenneet monin
tavoin niin, että meitä on tulkittu väärin, meidät on
kuviteltu "sairaiksi" ja kykymme vuorovaikutukseen
on yksipuolisesti kuviteltu "puutteelliseksi".

Oikea suhtautumistapa on löytynyt autismikirjoisten
ihmisten kuuntelemisen, maltillisen järjenkäytön ja
ja neurotieteellisten tutkimusten antaman faktatiedon
kautta.

Enää me assit emme tee sitä "masokistista" virhettä, että
menisimme mukaan neurotyypillisen enemmistön niihin
luuloteltuihin "käsityksiin", että meillä muka ei olisi kykyä
tuntea empatiaa ja että toistuvat vuorovaikutusongelmat
meidän ja neurotyypillisten ihmisten välillä johtuisivat
muka vain meistä, meidän "sairaudestamme", meidän
"häiriöstämme".

Todellinen tieto autismikirjon olemuksesta onneksi on
viime vuosina ilahduttavasti kasvanut. Se on kuin uuden
kirkkaan aamun sarastus. Sen ydin piilee siinä, että on
vihdoin tiedostettu faktaksi kahden terveen mutta erilaisen
neurotyypin pysyvä olemassaolo.

Vuosikymmeniä jatkunut vastakkainasettelun ja yksipuolisen
syyllistämisen kausi tuotti paljon negatiivisia tuloksia. Nyt
on toisin, kun on huomattu, että pysyvän erilaisuuden kanssa
voi oppia elämään positiivisesti rinnakkain. Ensin on vain
pitänyt ryömiä pois vuosikymmeniä vallinneesta
tietämättömyyden pimeydestä.

Autismikirjosta on ollut varsinkin Helsingin Sanomissa
hyviä artikkeleita ja mielipidekirjoituksia.
Poimin niistä muutaman:

"Ihmiset tulkitsevat vuorovaikutusta omista lähtökohdistaan,
oman neurotyyppinsä mukaisella tavalla, ja usein lähtökohtaisesti
olettaen toisten olevan samankaltaisia itsensä kanssa.
...Neurotyypillisyys on yhteiskunnassamme vahva normi.
Lisäämällä tietoisuutta autismista voimme edistää toimivaa ja
toisia kunnioittavaa vuorovaikutusta."

Tuo on totta. Neurotyypillinen enemmistö, joka muodostaa jopa
98% väestöstämme, helposti olettaa, että ne, jotka eivät ole
neurotyypiltään enemmistön kaltaisia, ovat "vääränlaisia" ja
että he tarvitsevat "parantajaa", joka "ohjaa heidätkin oikealle eli
neurotyypilliselle tielle" eli että heidätkin pitää - jopa "ihan heidän
omaksi parhaakseen" - tunkea ahtaaseen normimuottiin, sillä
"eiväthän he muuten voi olla onnellisia!"
Huh huh!
Tuollainen enemmistöajattelu on itsekästä, ahdasta ja harhaista.
On klassinen emämoka kuvitella, että autismikirjoiseksi syntynyt
ihminen, jolla on pysyvästi autismikirjoiset aivot, muka itse asiassa
haluaisi elää neurotyypillisten aivojen määräämällä tavalla!
Jokainen tajuaa, että yksikään koivuksi syntynyt puu ei halua
olla mänty. Mutta kaikki eivät tajua, miksi neuroepätyypilliseksi
syntynyt ihminen ei halua olla neurotyypillinen.

Assina huomaan usein, miten vain erittäin harva
neurotyypillinen ihminen tunnistaa itsessään sen, että
hänen kykynsä toimivaan vuorovaikutukseen
autismikirjoisten kanssa on puutteellinen!

Vuorovaikutus on puutteellinen, jos puuttuu todellinen
ymmärrys. Silloin ei löydy yhteistä kieltä.

Artikkelissa Autismi haastaa näkökulmaamme
HS kirjoitti heinäkuussa näin:

"Synnynnäinen keskushermoston ominaisuus määriteltiin
alkujaan vuorovaikutuksen ongelmaksi. Uuden tutkimuksen
mukaan kyse on pikemminkin kielimuurista.
Suhtautuminen niin autismiin kuin muihinkin kehityksellisiin
”häiriöihin” on muuttunut viime vuosina. Keskushermoston
ominaisuuksien luontaista vaihtelua hahmotetaan yhä
useammin neurokirjona: ei ole yhtä normaalia neurotyyppiä,
josta poikkeaminen olisi aina merkki häiriöstä.
Ehkä autismissa on kyse ennen kaikkea erilaisesta tavasta
hahmottaa ihmismieltä. Tämä erilaisuus kuitenkin haastaa
valtaväestön sosiaalisia normeja ja käsityksiä hyvästä elämästä."

Juuri noin.
Koska olen syntynyt kirjolle ja elän siinä pysyvästi koko elämäni,
koen hyvin silmiinpistäväksi sen valitettavan faktan, että valtaväestö
on juuttunut enemmistönormeihinsa. Valtaväestölle tekisi hyvää
opetella kyky empaattisesti asettua edes hetkeksi oman rakkaan
enemmistöboxinsa ulkopuolelle.

Assina on helppo nähdä se, että assin kumppaniksi ei voi kelvata
sellainen ihminen, joka yhä harhaisesti uskoo, että neurotyyppejä
on olemassa vain yksi ja että ne muut "epämääräiset häiriötyypit"
on tiukin ottein opetettava tavoille eli neurotyypillisiksi.

Vaikka assin kumppaniksi haluava olisi muuten kuinka hyvä
ja täydellisen sopiva niin tuo yllämainittu harhausko tekee
hänet sopimattomaksi.

Onnellinen parisuhde eri neurotyyppien välillä on mahdollinen
mutta se edellyttää molemminpuolista ymmärrystä nimenomaan
erilaisista neurotyypeistä ja niiden synnynnäisyydestä ja pysyvyydestä.
Sellainen ymmärrys on yhä suhteellisen harvinaista, vaikka esim.
tv ja HS ovat ansiokkaasti tarjonneet hyvää oikeaa informaatiota.

Autismikirjoisena ihmisenä ei ole mahdollista solahtaa siihen
neurotyypilliseen ahtaaseen normimuottiin, jota esim. nykyinen
avioliittoinstituutio edustaa.

Tässä neurotyypillisten itselleen luomassa ylisosiaalisessa
yhteiskunnassa esim. minä assina tiedän, että autismikirjoisen
ihmisen menestymismahdollisuudet piilevät siinä, kuinka
assimaisesti hän onnistuu elämään. Hän menestyy, jos onnistuu
kiertämään neurotyypillisen yhteiskunnan uuvuttavimmat
ylisosiaalisuuden ansat ja ehkäisemään rajoitteidensa haitat
keskittymällä omassa rauhassaan omiin erityisvahvuuksiinsa.

Normimuottia tyrkyttävät "telaketjunormaalit" on jätettävä
nuolemaan näppejään!

Pitäisikö autismia hoitaa, parantaa ja yrittää muuttaa normaaliksi
vai pitäisikö autistisia ihmisiä tukea elämään parempaa elämää
nimenomaan autistisina ihmisinä?

Tuohon on helppo vastata. Koska autismikirjon ominaisuudet
ovat synnynnäisiä ja pysyviä, autismikirjoisen ihmisen
erilaisuutta pitää oppia ymmärtämään ja sitä pitää
tukea.

On olennaista huomata, että autismikirjoinen ihminen
ei kärsi autismikirjoisuudestaan, vaan hän kärsii siitä,
että neurotyypillinen enemmistö suhtautuu häneen
ymmärtämättömästi eli ympäristö "vammauttaa" hänet.
Se "vammauttava" ymmärtämättömyys ilmenee lähinnä niin
että autismikirjoisen ihmisen synnynnäisiä ominaisuuksia yritetään
väkisin muuttaa, poistaa tai peittää, VAIKKA NE OVAT PYSYVIÄ!

Lopuksi esitän vetoomuksen kaikille teille
neurotyypillisille eli normaaleille ihmisille:

Olkaa viisaita!
Malttakaa mielenne ja pidättykää mestaroimasta meitä!
Meillä on pysyvästi erilaiset aivot, joten älkää yrittäkö
tökerosti peukaloida niitä!
Hankkikaa ensin asiantunteva perustietämys ja ymmärrys!
Muistakaa, että me emme tarvitse "parantajaa", vaan
me tarvitsemme vain joustoa, tilaa ja kunnioitusta.

Assin haastattelu:

- Mikä Aspergerin syndroomassa on olennaisinta, sellaista
mikä tulee esiin uudestaan ja uudestaan?

Assi: - Törmäys neurotyypilliseen enemmistöön.

- Mistä tämä törmäys johtuu?

Assi: - Se johtuu siitä, että enemmistö ihmisistä uskoo
harhaisesti, että heidän sanaton, vallitseva ja "itsestäänselvä"
neurotyypillisyytensä pätee myös meidän kohdalla.

- Eikö teidän assien pitäisi oppia neurotyypillisiksi?

Assi: - Tuo on yhtä outo ajatus kuin se, että pysyvästi
mustaihoiseksi syntyneelle ihmiselle sanottaisiin:
"Sinun pitäisi oppia muuttumaan valkoihoiseksi, koska
sinä pystyt siihen kyllä, kunhan vain yrität!"

- Mikä on tärkein neuvo, jonka haluat antaa
meille neurotyypillisille?

Assi: - Antakaa, hyvänen aika, meidän synnynnäisesti ja
pysyvästi erilaisten olla ihan rauhassa sitä, mitä
todella olemme! Te pystytte ymmärtämään tämän
asian tärkeyden, kunhan vain yritätte!

Neurotyypillisen enemmistön laatima luettelo Aspergerin syndrooman
erityispiirteistä kuulostaa itse asseista ihan tietyllä tavalla
vinksahtaneelta.

Esim. "vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja
kommunikoinnissa".

On vinksahtanutta väittää, että tuossa asiassa olisi
vaikeuksia vain AS-osapuolella. Todellisuudessahan on
niin, että normienemmistön ja AS-vähemmistön välillä
oleva pysyvä neurotyyppiero aiheuttaa vuorovaikutus- ja
kommunikointivaikeuksia MOLEMMIN PUOLIN.
Osuvaa on käyttää termiä MYÖTÄTUNTOKUILU. Tai
MOLEMMINPUOLINEN NEUROLOGINEN KIELIMUURI.

Jos me kaikki kirjolla olevat ihmiset ilman mitään vaikeuksia
solahtaisimme sujuvaan vuorovaikutukseen ja kitkattomaan
kommunikointiin neurotyypillisyyden kanssa, silloin mekin
olisimme neurotyypillisiä. Silloin toteutuisi se vannoutuneen
normienemmistön hartaasti - ja harhaisesti - rukoilema päiväuni,
jossa vihdoinkin olisi kokonaan haihtunut tältä planeetalta sellainen
ilmiö kuin autismikirjo, joka on niin pitkään painajaismaisesti
piinannut normienemmistön ymmärryskykyä.

Mutta ajatelkaa, jos ihmiskunnan historiasta poistettaisiin
kaikki ne suuret taiteen ja tieteen saavutukset ja keksinnöt,
jotka ovat lähtöisin julkisuudessa asseiksi arveltujen henkilöiden
autismikirjoisista aivoista! Sellainen poisto merkitsisi koko
ihmiskunnalle suurta takapakkia.

On syytä vakavasti pohtia, mikä on mahdollista ja mikä ei.
Onko mahdollista muuttaa synnynnäistä neurotyyppiä toiseksi?
Se EI OLE mahdollista.
Mutta onko mahdollista - siitä huolimatta että se vaatii
paljon aivotyötä - oppia ymmärtämään se, että synnynnäisiä
neurotyyppejä on enemmän kuin yksi ja että eri neurotyypit
voivat oppia elämään sovussa ja antoisasti rinnakkain?
Se ON mahdollista.

Tehdäänpä ajatusleikki. Ajatellaan tilannetta, jossa
neurotyypeistä ylivoimaisesti yleisin olisikin
autismikirjoisuus ja se mitä nykyään sanotaan
"neurotyypilliseksi" olisikin 2 prosentin vähemmistössä.

Silloin se vähemmistöön joutunut neurotyyppi, jota nykyään siis
sanomme "neurotyypilliseksi", diagnosoitaisiin "kehityshäiriöksi"
ja varmasti huomattaisiin sen vähemmistön vaikeudet asettua
toisen ihmisen asemaan ja selvät ongelmat kommunikoinnissa ja
sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ylivoimaisessa enemmistössä
olevan autismikirjoisuuden kanssa.

Ja silloin suuri autismikirjoinen enemmistö kovasti ihmettelisi
tätä pientä neurotyyppivähemmistöä varsinkin siitä, että siltä
puuttuu tärkeä kyky paneutua erityisiin kiinnostuksenkohteisiin
ja lisäksi sillä on poikkeavan heikot reaktiot aistiärsykkeisiin.

Assina olen joskus ajatellut sitä, miten näkisin asiat, jos
olisin syntynyt neurotyypilliseksi eli nentiksi ja
eläisin keskellä enemmistöä, jonka ajatteluun, näkemyksiin
ja sosiaalisiin tapoihin olisin saumattomasti solahtanut
pienestä pitäen.

Miten nenttinä kokisin sen, jos kohtaisin elämäni ekan
kerran oikean assin? Mitä ihmettelisin ja mitä minun olisi
vaikea ymmärtää?

Ehkä kummeksuisin eniten assin jatkuvaa yksin viihtymistä.
Sitä että häneen ei helposti saa normaalia kontaktia.
Hän ei vastaa normaaliin ovikellon soittoon, koska siitä ei
ole hänen kanssaan ennakkoon sovittu.

Ehkä hämmästelisin sitä, miksi ihmeessä hän on yhtäkkiä
niin vaikea ja haluaa lähteä pois oltuaan ensin tunnin
juhlivan seurueeni mukana.

Ehkä kaikkein eniten ihmettelisin sitä, miten hän onnistuu
saamaan kapealla luovalla lahjakkuusalueellaan niin hienoja
tuloksia. Mutta samanaikaisesti hän tuntuu muuttuvan
yhä erakkomaisemmaksi.

Alkaisin ehkä ajatella, että jokin tuon assin elämässä
todella mättää, takkuaa ja tökkii. Yhtyisin ehkä niiden
näkemyksiin, joiden mielestä hän on todella epänormaali ja
hänellä on varmasti jokin "häiriö", jopa "sairaus".

Arvioisin häntä siis oman enemmistönenttiyteni
näkökulmasta enkä hevin pystyisi mieltämään hänen
epätyypillistä neurovariaatiotaan luonnolliseksi osaksi
"neuromoninaisuuden normaaliutta".

Mutta minä en ole nentti, joten voin vain etäisesti arvata,
mitä nenttiaivoisen enemmistön pääkopassa liikkuu.
Osaan sanoa varmuudella vain sen, että ilman meidän
assien omia näkökulmia, omia näkemyksiä ja omia
kommentteja nenttienemmistö on tyhjän päällä, jos se
yksin ja vain keskenään yrittää lisätä autismikirjon
syvempää ymmärtämistä.

Autismikirjoa kuvaava termistö on HÄMMÄSTYTTÄVÄN
ERILAISTA riippuen siitä, onko se putkahtanut ulkopuolisten
nenttien vai meidän sisäpuolisten assien aivoista!

Assina ihastuin Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä
olevaan repliikkiin:
"Jos ei oo pokkaa olla oma ittensä ni voi saman tien
painuu v***uun koko planeetalta!"

Tämä planeetta ei todellakaan kaipaa ainuttakaan
teeskentelijää!
Jos olet syntynyt neuroepätyypilliseksi, esim. assiksi,
niin et valitettavasti voi vieläkään välttyä siltä, että
neurotyypillinen enemmistö alkaa kautta rantain
kohdistaa sinuun vihjailuja tyyliin "eikös sinunkin pitäisi
oppia jo tavoille, sinuna minä unohtaisin nuo tolloilut" jne.

Huh huh! Että assien muka pitäisi alkaa teeskennellä olevansa
neurotyypillisiä - ja vain siksi että niin monelta neurotyypillisen
enemmistön edustajalta yhä puuttuu sivistykseen kuuluva kyky
terveellä tavalla kohdata synnynnäisesti erilainen ihminen!

Tässä kuussa Helsingin Sanomissa ollut
artikkeli Autismi haastaa näkökulmaamme
on kiintoisa ja hyvä.

Autismikirjoa kiteytellään siinä tällä tavalla:
"Yhdistäviä piirteitä ovat usein erikoiskiinnostukset ja toistuvat rutiinit,
aistiherkkyys vaikkapa taustamelulle sekä toisaalta tiettyjen myönteisten
aistikokemusten hakeminen esimerkiksi pienillä kehonliikkeillä. Oman
toiminnan ohjaamisessa voi olla tiettyjä, erityisesti suunnitteluun ja
joustavuuteen liittyviä haasteita."

Assina pidän tuota kiteyttelyä muuten hyvänä mutta tuosta
puuttuu maininnat kykyprofiilin jyrkästä epätasaisuudesta ja
alttiudesta ylikuormittua ja stressaantua sosiaalisissa tilanteissa.

"Toistuvat rutiinit" on mielenkiintoinen ilmaus, koska
neurotyypillisellä enemmistöllä on myös paljon
hyvin silmiinpistäviä - ainakin assin silmiin pistäviä -
todella toistuvia rutiineja. Mutta koska autismikirjo
on vähemmistössä, sen perusominaisuudet helposti
nähdään "oireina" ja myös tuo "toistuvat rutiinit"
nähdään sellaisena lähes epäterveenä ominaisuutena,
vaikka se ei sitä todellisuudessa ole.

Normienemmistö näkee myös autismikirjoisen ihmisen
oman toiminnan ohjaamisessa "haasteita". Niissäkin on
kysymys paljolti vain synnynnäisestä erilaisuudesta
suhteessa neurotyypilliseen enemmistöön.

Autismikirjoiset aivot toimivat tavalla, mikä eroaa neurotyypillisten
aivojen toiminnasta. Jos neurotyypillistä aivojen toimintatapaa
(yleisintä neurotyyppiä) pidetään ainoana oikeana niin helposti
harhaudutaan kyseenalaistamaan kaikki toisenlaiset synnynnäiset
neurotyypit, pahimmassa tapauksessa jopa pyritään "poistamaan"
ne erilaiset toimintatavat, jolloin esim. autismikirjoisen ihmisen
tärkeät sisäiset yhteydet omiin arvokkaisiin erityisvahvuuksiinsa
vaarantuvat.

Tuossa em. artikkelissa puhutaan myös autismikirjoisille
aivoille tyypillisestä "stimmaamisesta". Se ilmaistaan näin:
"tiettyjen myönteisten aistikokemusten hakeminen esimerkiksi
pienillä kehonliikkeillä". Assina pidän tuota ilmaisua aika
hyvänä. "Stimmaaminen" on normienemmistölle vieras
asia mutta autismikirjoiselle jokapäiväistä hyvin toimivaa
todellisuutta.

Ennen ajateltiin, että autismikirjoisen käyttäytymisen takana
on "sairaalloisia kehityshäiriöitä". Niistä pimeistä ajoista ollaan
onneksi pääsemässä jo kirkkaampaan ajatteluun.

Assina on nyt vuonna 2024 paljon helpompi hengittää kuin
esim. vuonna 1969, jolloin kärvistelin burnoutin kourissa eikä
kukaan tiennyt eikä tunnistanut sen todellista syytä.

Nykyään tajutaan, että autistinen käyttäytyminen syntyy siitä,
että keskushermoston toiminnassa on useita synnynnäisiä
ERILAISUUKSIA. Niiden suorana seurauksena on PYSYVÄSTI
erilainen tapa kokea, aistia, tuntea, toimia ja ajatella. Se tapa
ei ole "sairas" eikä "viallinen". Se on vain ERILAINEN.

Kukin ihminen edustaa jotain synnynnäistä ja pysyvää
neurotyyppiä. Yleisin on ns. neurotyypillinen neurotyyppi,
joka on suurella enemmistöllä ja jota on virheellisesti
pidetty ainoana oikeana ja ainoana terveenä neurotyyppinä.
Muista neurotyypeistä esim. autismikirjoinen neurotyyppi on
nähty "viallisena" ja "kehityshäiriöisenä" tai jopa "sairaana",
vaikka siihen sisältyy myös selviä erityisvahvuuksia.

Kirjolla olevan eli autismikirjoisen ihmisen pysyvä erilaisuus
on vasta viime vuosina alettu nähdä luonnon monimuotoisuuteen
kuuluvan terveen neurodiversiteetin ilmentymänä. Se on
merkinnyt lähes vallankumousta verrattuna siihen vanhaan
ajatteluun, jossa eri neurotyyppien väliset vuorovaikutuksen
ongelmat nähtiin puolisokeasti vain "vähemmistöä vaivaavina
rajoitteina" ja "vähemmistön kehityksellisenä jälkeenjääneisyytenä"
jne.

Nyt kun on entistä enemmän opittu näkemään, että vähemmistössä
olevat neurotyypitkin ovat omalla tavallaan terveitä ja niiden
erilaisuus on selvästi myös hyödyllistä, on vuorovaikutusongelmat
opittu näkemään avautunein silmin. Vuorovaikutusongelmat
osataan vihdoin sijoittaa sinne, missä ne todella ovat:
kahden eri neurotyypin välissä!

HS:n artikkelissa 'Autismi haastaa näkökulmamme' asia on
ilmaistu näin:
"Se, ettei vuorovaikutus autistien ja muiden ihmisten välillä aina suju
ongelmitta, voi kertoa aivan yhtä paljon ei-autisteista kuin autisteista."

Nykyään siis nähdään, että vuorovaikutusongelmat johtuvat kahden
erilaisen mutta terveen neurotyypin kommunikoinnin erilaisuudesta.
Siis viestit eivät kohtaa siksi, että ne tulevat "eri maailmoista".
Suotta ei ole alettu puhua "kielimuurista". Kyse on siis kahdesta
eri kielestä, joissa kummassakaan ei ole mitään vikaa.

Aina kun autistisia lapsia yritetään hoitaa, auttaa ja tukea, on
olennaisinta ymmärtää se, että autistinen lapsi ei voi muuttua
neuronormaaliksi eli hänen aivojaan ei voi peukoloida niin
että hän alkaisi suoltaa autismikirjon ulkopuolista kieltä ja
solahtaisi "normaaliin" sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Jokaisen autismikirjoisen ihmisen onnellisuus on kiinni siitä,
kuinka hyvin ja kuinka hyväksytysti hänen sallitaan elää
omien aidosti erilaisten aivojensa mukaisella tavalla.

Assina tunnistaa poikkeuksellisen herkästi sellaiset
ihmiset, joilla on paha taipumus yrittää määräillä
muita ihmisiä. Jopa meitä asseja sellaiset ihmiset
- tietämättömät ressukat - yrittävät määräillä!

Määräilevät ihmiset ovat assin näkökulmasta todella
niitä kaikkein kartettavimpia ihmisiä, koska sellaiset
tyypit sukupuolesta riippumatta ovat räikeän
tietämättömiä siitä, millaista on elää autismikirjoisena
ja mitä edellyttää se, että autismikirjoinen ihminen
pääsee itsenäiseen elämään, oppii todella hyväksymään
itsensä ja löytää parhaat tavat hyödyntää arvokkaita
erityisvahvuuksiaan.

Autismikirjoisena ihmisenä iästä riippumatta on
opittava kuuntelemaan omien erilaisten aivojensa
aitoja viestejä. Voi vain kuvitella, miten paljon sitä
tärkeintä eli itsensä kuuntelua häiritsevät kaikki ne
määräilevät ihmiset, jotka eivät ymmärrä mitään
autismikirjoisuudesta - ja pahimmassa tapauksessa
uskovat, että "se on pahaa, se pitää kitkeä pois!"

Autismikirjoisia ihmisiä on virheellisesti ennen pidetty
"vuorovaikutusongelmaisina". Se on yhtä paha harhakäsitys
kuin ammoinen luulo, että autismin synnyttävät "jääkaappiäidit".
Vuorovaikutuksessa on kaksi osapuolta ja vuorovaikutus tökkii
pahasti, jos toiselta osapuolelta puuttuu tieto ja ymmärrys.
Autismikirjon kohdalla tämä tietämätön ja ymmärtämätön
osapuoli on useimmiten yhä se enemmistössä oleva
ei-autismikirjoinen osapuoli.

Miten paljon siis tarvitaankaan niitä ihmisiä, jotka vakavasti
ja pätevästi osaavat jakaa oikeaa tietoa autismikirjoisesta
neurotyypistä ja johdattaa normienemmistöä kohti
autismikirjon syvempää ymmärtämistä.

Mikä Aspergerin syndroomassa on assille itselleen vaikeinta?
Ei suinkaan itse syndrooma, vaan se, että ympäröivä maailma
ymmärtää sitä huonosti, jopa niin huonosti, että kuvittelee
sen olevan jotain "kuntoutuksella kitkettävää" tai "varhaisella
puuttumisella poistettavaa".

Vaikeinta on siis ihan tietyllä tavalla se, että assia ympäröivällä
enemmistöllä on vuorovaikutusongelmia suhteessa assiin.
Ne vuorovaikutusongelmat ovat sitä suurempia, mitä
puutteellisempi AS-tietämys ja AS-ymmärrys
ympäröivällä enemmistöllä on.

AS:n vaikeudet poistuvat parhaiten niin että enemmistöä
valistetaan. Ympäröivän enemmistön tietämättömyys on
valistuksella kitkettävissä. Ympäröivän enemmistön
ymmärtämättömyys on kyllin runsaalla ja oikealla
informaatiolla todella poistettavissa.

Usein hoetaan fraasimaisesti, että tieto lisää tuskaa. Mutta
samalla unohdetaan se tosiasia, että paljon enemmän
tuskaa lisää tietämättömyys.

Pariisin kesäolympialaisten eilisissä avajaisissa oli yhtenä
keskeisenä teemana diversiteetin eli monimuotoisuuden
arvostaminen. Näin sen suurena toivonpilkahduksena.
Ymmärryksen soihtu ei ole suinkaan sammumassa.

Aika monille autismikirjon ulkopuolella eläville (eli
suurelle enemmistölle) autismikirjoinen ihminen on kuin
"harhautunut normaali". On siis tosi monille yllättävän
vaikeaa tajuta, että kirjolla olevat ovat synnynnäisesti ja
pysyvästi omanlaisiaan neurotyyppejä eikä heitä ole
mahdollista "ohjata normaalille tielle", koska heidän on
kuljettava omaa tietään eli sitä tietä, jonka aidoin sisäinen
ohjaus tulee koko heidän elämänsä ajan heidän omista
erilaisista aivoistaan.

On siis täyttä hölynpölyä, jos joku neuroenemmistön
edustaja sanoo autismikirjoisista:
"Hekin ovat ihan normaaleja, heidät vain pitää
tiukasti houkutella löytämään se!"

Enemmistöillä on yleinen taipumus suhtautua sokeasti
vähemmistöihin. Ei ole harvinaista, että heteroenemmistö
yrittää neuvoa homovähemmistöä ymmärtämättä
ymmärtämättömyyttään. Samoin ei ole harvinaista se,
että neuroenemmistö yrittää neuvoa neurovähemmistöä
yhtä sokeasti - eli ymmärtämättä ymmärtämättömyyttään.

Erilaisten aivojen mysteeri tuppaa olemaan lähes ikuinen
mysteeri niille, joiden aivot edustavat suurta enemmistöä.
Mysteeri alkaa avautua vasta siinä vaiheessa, kun opitaan
kuuntelemaan niitä, joilla todella on erilaiset aivot.

Assiksi syntyneenä olen pienestä pitäen ihmetellyt ja
pohtinut erilaisuuttani. Olemassaolomme on suuri
mysteeri. Se näyttäytyy sitä salaperäisemmältä, mitä
pienempään vähemmistöön huomaa syntyneensä.

Se, että autismikirjoinen ihminen ei ole kiinnostunut
muista ihmisistä, on myytti. Se myytti on syntynyt siitä,
että neuronormaali enemmistö pitää todellisena
kiinnostuksena vain neurotyypillistä tapaa olla
kiinnostunut.

Autismikirjoisen ihmisen erityiskiinnostukset ovat
normienemmistölle vieraita ja enemmistö kuvaa
niitä usein negatiivisesti ymmärtämättä niiden
voimakkuutta ja syvyyttä.

Ajatellaanpa hetken autismikirjoista vähemmistöä.
Se joutuu elämään ylivoimaisen neurotyypillisen
enemmistön ympäröimänä. Miksi autismikirjoinen
vähemmistö olisi kovasti kiinnostunut itselleen vieraasta
enemmistön neurotyypistä, kun juuri sen enemmistön
taholta tulee niin paljon ymmärtämättömiä neuvoja ja
väärää uskomusinformaatiota.

Assina olisin tyhmä, jos en keskittyisi omiin vahvuuksiini,
ja oman todellisen identiteettini kirkastamiseen. Olisin
tyhmä, jos en jättäisi ymmärtämätöntä nenttienemmistöä
yksin hoeskelemaan myyttisiä mantrojaan siitä, että minun
synnynnäinen neurotyyppini on muka "parannettava sairaus"!

Jos autismikirjoinen ihminen ei pidä kiinnostustensa
fokusta siinä, missä hän on lahjakas ja mikä on hänen
neuroepätyypillisessä tilanteessaan olennaista, hän
huomaa pian olevansa lopen uupunut ja joutuneensa
ympäröivän enemmistön saartamaksi ja jallittamaksi.

Assit ovat aika usein hyviä pohdiskelemaan ja
kuvaamaan sitä tilannetta, jossa elävät, sitä
vähemmistöasemaa keskellä ylivoimaista
toisenlaista enemmistöä.

Assina koen olevani todellisuudessa hyvin kiinnostunut
tästä ihmisten maailmasta. Se, että osaan nähdä
enemmistön hyvin kriittisessä valossa, näyttää
usein enemmistöstä tuntuvan siltä kuin minulta
puuttuisi kiinnostus heitä ja heidän vierasta
tapakulttuuriaan kohtaan.

Aika suppeaa kiinnostukseni olisi, jos kytkisin aivoni
pois päältä ja hyppäisin enemmistöä omahyväisesti
ja kritiikittömästi fanittaviin huutosakkeihin.