Parasiitti DNA Virusperäistä roskaa genomissamme

”No on se nyt vaan fakta, että eliöiden genomeissa on tolkuttomasti loisia, pseudogeenejä, muita toistojaksoja, joista tiedetään, että ne ovat virheellisiä/lähinnä haitallisia + ne ovat yhteisiä monille eliöryhmille, osa jopa suurimmalle osalle kaikkia monisoluisia”.
”Sitten kun tätä samaa roskaa löytyy monen lajiryhmän genomeista täysin samanlaisena ja samoista paikoista niin baraminioletuksessa se tarkoittaa sitä, että jumala laittoi baraminien perimään mukaan virheitä.”
Näin siis nimimerkki Ylermi talvella 2023 Facebook-ryhmässä, jossa keskusteltiin luomisesta, parasiitti-DNA:sta ja baramineista eli ns. luoduista lajityypeistä (ks. osat 1 ja 2). Ylermi kiistää paitsi baraminit, myös geneettisen rappeutumisen. – Mutta uskoo samalla, että sukukuntamme genomi on täynnä virheitä (siis rappeutunut)!
𝐁𝐚𝐫𝐚𝐦𝐢𝐧𝐢𝐭
Baramin tulee heprean sanoista bara ja min, jossa bara tarkoittaa ”luoda” (tai tehdä). Min viittaa samankaltaisiin asioihin, samantyyppisiin eliöihin kuten lokkeihin tai hylkeisiin. Suomen kielessä sanalle ei ole suoraa vastiketta, joten se on käännetty lajiksi. Niinpä Raamatussamme kerrotaan Jumalan luoneen kasvit ja eläimet lajinsa mukaan, mutta englannissa ”according to its kind”, ei ”according to its species”. Kind viittaa siis tyyppiin, samankaltaisuuteen. Jumala siis loi sen ja sen kaltaisia kasveja ja eläimiä. Israelissa 40 vuotta asunut ystäväni sanoi, että sanan min voi ymmärtää monella tavalla asiayhteydestä riippuen, mutta yleensä sillä tarkoitetaan jotain yksittäistä lajia kuten heinäsorsaa laajempaa eläinjoukkoa eli min ei viittaa yksittäiseen sorsalajiin vaan sorsalintuihin yleensä.
Ne, jotka pitävät Nooan aikaista maailmanlaajuista vedenpaisumusta satuna, vetoavat mielellään hänen arkkiinsa vaatien selitystä, miten pari kutakin monen montaa eläinlajia olisi saatu sinne tungettua. Nooalla ja hänen pojillaan olisi ollut valtava urakka lapioidessaan kokonaisen vuoden ajan sontaa arkista mereen. Lisäksi arkin perään olisi pitänyt kytkeä muutama proomu heiniä ja muuta rehua varten.
Mukaan piti siis ottaa yksi pari kutakin ”maalla elävää ja sieraimilla hengittävää eläintä”. Puhtaita eläimiä piti kuitenkin ottaa seitsemän paria. Puhtaat eläimet olivat niitä, joita oli lupa syödä. Suurin osa, kuten korppi, korppikotkat, haukat, pöllöt, ”käpälillä liikkuvat nelijalkaiset”, sika, jänis, hiiret, liskot, lepakot jne. olivat saastaisia eli niitä ei saanut syödä ja niitä tuli arkkiin vain yksi pari.
Laji (eng. species) on ihmisen keksimä käsite, jolla eläimet ja kasvit pyritään sijoittamaan eri kategorioihin. Luokittelun aloitti ruotsalainen Carl von Linné (Linneaus) 1700-luvulla. Linné antoi kullekin eliölle suku- ja etunimen: Asio flammeus, suopöllö oli lapsuuteni kaveri, jonka adoptoin untuvikkona. Asio tarkoittaa pöllöjen sukua (lat. genus) ja flammeus suvun tiettyä lajia, joka pesii maassa ja jolla on mustat renkaat silmien ympärillä. Lajikäsite on kuitenkin kiistelty ja epämääräinen. Erilaisia määritelmiä on ainakin 15.
Nooan arkissa ei tainnut olla suopöllöä, vaan ”peruspöllö”, josta kaikki nykyiset pöllöt polveutuvat. Suurikokoisessa, kolmikerroksisessa arkissa (n. 150x25x15 m) oli siis vain yksi pariskunta kustakin 8 000 maaselkärankaisten suvusta (paitsi 7 paria muutamia puhtaita eläimiä). Suurin osa oli todennäköisesti poikasia. On koetettu väittää, että noin kookasta laivaa ei voi rakentaa pelkästä puusta, mutta se ei pidä paikkaansa. Muinaiset kiinalaiset ja kreikkalaiset rakensivat yhtä suuria aluksia.
Palataan nimimerkki Ylermin kantaan, jossa ”todellisuus kaataa jäävettä isolla saavilla baraminien niskaan”. Ylermin todellisuus on ”…fakta, että eliöiden genomeissa on tolkuttomasti loisia, pseudogeenejä, muita toistojaksoja, joista tiedetään, että ne ovat virheellisiä/lähinnä haitallisia + ne ovat yhteisiä monille eliöryhmille, osa jopa suurimmalle osalle kaikkia monisoluisia”. (Yhteinen kantamuoto!)

2

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ylermi: ”Sitten kun tätä samaa roskaa löytyy monen lajiryhmän genomeista täysin samanlaisena ja samoista paikoista niin baraminioletuksessa se tarkoittaa sitä, että jumala laittoi baraminien perimään mukaan virheitä.”
      Siinä, että erilaisten lajien DNA:ssa on samoja ”roska-sekvenssejä” jopa samoissa paikoissa, ei ole mitään ihmeellistä. Sille löytyy ”luonnollisia selityksiä” ilman kaikille yhteistä kantamuotoakin. Homologiat (yhteisestä alkuperästä johtuvat samankaltaisuudet?) ovat mielenkiintoisia, mutta vähemmän merkityksellisiä – eroavaisuudet (ja niiden alkuperä!) ovat tärkeitä: Jos homologiat todistavat yhteisen kantamuodon, ”dyshomologiat” (homoplasiat*) kumoavat sen. (Yhteisestä kantamuodosta artikkelin loppupuolella).
      (*Homoplasialla viitataan sellaisten eliöiden samankaltaisiin, saman toimisiin rakenteisiin, jotka eivät ole toisiinsa nähden suorissa polveutumissuhteissa. Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa ultraäänitutkan, jonka omistavat delfiini, lepakko, rasvalintu ja päästäinen [jolla on myös samaa myrkkyä kuin kobralla]).
      𝐆𝐞𝐧𝐞𝐞𝐭𝐭𝐢𝐧𝐞𝐧 𝐫𝐚𝐩𝐩𝐞𝐮𝐭𝐮𝐦𝐢𝐧𝐞𝐧
      Ja vielä (Ylermi): ”Kato se video minkä linkkasin. Siinä osoitetaan, että mitä massiivisempi genomi jollakin otuksella on, niin sitä enemmän sillä on rasitteena lois-dna:ta. Eli todellisuus kaataa jäävettä nyt isolla saavilla geneettisen rappeutumisen ja baraminien niskaan.”
      Videolla Ylermi siis tarkoittaa Z. Hancockin Youtube esitelmää ”Parasites in your genome”, jota käsitelin osissa 1 ja 2.
      Geneettinen rappeutuminen (jonka Ylermi kiistää, mutta johon hän vetoaa!) on todellisuutta. Siitä on kirjoitettu jo vuosikymmenet geneetikkojen itsensä toimesta. Herman Müller huolestui siitä jo vuonna 1950: Our load of mutations (Amer. J. Human Genetics 2:111-176). Itsellänikin on James Crow´n artikkeli vuodelta 1997 (PNAS 94:8380-6): The high spontaneous mutation rate: is it a health risk? (Yes, it is!) Geneettisen rappeutumisen todellisuus kaataakin jäävettä isolla saavilla jonkin muun niskaan. On erikoista, että Ylermi vetoaa siihen, miten genomimme on täynnä rappiota eli virheitä, pseudogeenejä sekä kaikenlaista loista ja muuta roinaa, että ei siellä paljoa muuta olekaan. Näin monella tavalla virheellinen genomi on ilman muuta myös rappeutunut. Miksi puhua geeniterapiasta, jos geenit eivät ole rappeutuneita? (Ihmiskunnan genomiin, tai tarkemmin sanottuna pangenomiin, on kerääntynyt jo yli puoli miljoonaa perinnöllisiä sairauksia aiheuttavia geenivirheitä. Katso https://www.hgmd.cf.ac.uk/ac/index.php.)
      𝐊𝐢𝐬𝐬𝐚𝐞𝐥𝐚̈𝐢𝐧𝐭𝐞𝐧 𝐛𝐚𝐫𝐚𝐦𝐢𝐧, 𝐤𝐨𝐭𝐢𝐤𝐢𝐬𝐬𝐨𝐣𝐞𝐧 𝐚𝐥𝐥𝐞𝐞𝐥𝐢𝐭 𝐣𝐚 𝐤𝐢𝐬𝐬𝐨𝐣𝐞𝐧 𝐤𝐨𝐭𝐢𝐦𝐚𝐚
      Ylermi viittasi myös erääseen saksalaiseen kotikissojen geenejä selvittäneeseen tutkimukseen. Sen mukaan kissojen joistain geeneistä on olemassa jopa 32 erilaista muunnosta eli alleelia, seikka, jonka siis pitäisi kaataa jäävettä isolla saavilla baraminien niskaan. (Uskon, että tällainen tutkimus on tehty, mutta itse valitettavasti hukkasin Ylermin välittämän kirjallisuusviitteen, emmekä myöhemmin saaneet häneen enää yhteyttä.)
      Kreationistien väite baraminien vedenpaisumuksen jälkeisestä nopeasta lajiutumisesta on Ylermin mukaan pötyä jo pelkästään siitäkin syystä, että kotikissoille ei olisi mitenkään voinut kehittyä samasta geenistä 32 erilaista alleelia vain 4 500 vuodessa (jolloin peruskissapari päästettiin arkista ulos). Näkemyksen perustana lienee ns. molekyylikello. Kello on evoluutioteoreettinen kehäpäätelmä, joka olettaa sen, mitä sen pitäisi todistaa: Sen kalibrointi perustuu oletettuun yhteiseen kantamuotoon ja kehitysopillisen aikataulun miljooniin vuosiin eli oletetuista evoluutiovuosista pääteltyyn geenien mutatoitumisnopeuteen, ei siis reaaliajassa mitattuun (ks. liite ”Molekyylikello”).

      • Toinen, yhtä hypoteettinen lähtökohta on, että kaikki geneettinen variaatio – siis alleelien moninaisuus johtuu mutaatioista. Mutta kreationistit voivat vastaavasti esittää luomiseen perustuvan hypoteesin, että baramineille oli jo alussa, tulevia sopeutumistarpeita silmällä pitäen, luotu runsas geneettinen heterotsygotia, monipuolisuus: Arkkiin päässeen kissaeläinparin (sukusolujen) vastingeeneissä oli runsasta variaatiota eli nukleotidien (A, C, G ja T) vaihtelua samoissa vastingeenissä (joita oli siis 2+2 kpl). Tämä ei ole yhtään sen epätieteellisempi kuin monet evoluutiohypoteesit: Siivettömät linnut kehittyivät, koska ne saivat valintaedun: Siipien kasvattamiseen tarvittava energia säästyi!
        Erään maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan (josta dokumentti TV:n ykköskanavalla vuosia sitten) kotikissojen kotimaa on Turkki, jonka itärajalla on se kuuluisa Araratin vuoristo. (Tutkimuksessa oli mukana myös suomalaisia kissoja. Geenit tutkittiin sylkinäytteistä.)
        Ainakin kaikki suuret kissaeläimet (leijona, tiikeri, jaguaari, puuma jne.) risteytyvät keskenään, mikä puhuu sen puolesta, että ne ovat samaa luotua lajityyppiä (baramin). Samoin risteytyvät monet muut eläinryhmät kuten hevos- ja koiraeläimet. Muuli on hevosen ja aasin risteytys ja on yleensä steriili, mutta ei aina. Mutta tunnetaan ainakin 70 tapausta, kun muuli on synnyttänyt.
        Näillä baramineilla, kuten kissoilla on sama ruumiinkaava. – Eivätkä geenit (ja mutaatiot) määrää ruumiinkaavaa; geenit ja DNA eivät ole elämän piirustuksia, vaikka niin on väitetty sitten Crickin ja Wattsonin päivien (1950 -luku). Jo 10 vuotta sitten kreationistinen biologi Alex Williams kirjoitti aiheesta merkittävän artikkelin Journal of Creation-tiedelehdessä (”Heredity is foundationally cellular, not genetic”, Vol. 28(3) 2014). Nyt myös maailman ehkä arvostetuin tiedelehti Nature kirjoitti samoin: ”Genes are not the blueprint of life. The view of biology often presented to the public is oversimplified and out of date” (Vol. 626, 8 February 2024, Denis Noble).* “Elämän piirustukset”, kuten ruumiinkaava, on koodattu munasoluun, ei geeneihin: Uudet mutaatiot eivät synnytä uusia ruumiinkaavoja (uusia eliötyyppejä) vaan korkeintaan pilaavat jo olemassa olevatkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      99
      2423
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      225
      1996
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1782
    4. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      41
      1385
    5. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      103
      1359
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1138
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      278
      869
    8. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      53
      751
    9. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      181
      723
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      52
      714
    Aihe