Jokainen tietää että suomen metsästysvastaisimmat puolueet ovat vihreät ja vasemmisto. Pienempiä öyhöfeminismi puolueita tähän on turha laskea, joten puhutaan pienimmistä oppositiopuolueista.
Olen ikäni pohtinut mihin perustuu tämä heidän metsästys vastaisuutensa ja lopputulema on se, että pelko erilaisuutta kohtaan on ihmiselle yleensä tarve alkaa ehdottamaan tämän erilaisuuden kieltämistä tai rajoittamista. Koska yleisnimeltään vihervasemmisto lukeutuu kaupunkilais puolueisiin ei heillä näinollen ole minkäänlaista käsitystä ja tietämystä esim luonnosta ja metsästyksestä, joten erilaisen harrastuksen ja elämäntavan pelko saa heille suuren vastustuksen tunteen.
Tällä voi olla myös kauaskantoisempiakin selityksiä. Vihervasemmiston juuret menevät niin kommunismiin kuin totalitarismiin eli heidän syntyperänsä ovat niin idän kommunismissa kuin natsi-saksassakin ja nämä kaikki ääri hallintomallit perustuvat erilaisuuden pelkoon ja erilaisuuden kieltämiseen sekä kansan holhoukseen.
Erikoista tästä tekee se että vihervasemmisto itse väittää hyväksyvänsä kaiken erilaisuuden, mutta todellisuudessa he projisoivat omaa ideologiaansa vihana kaikkeen poliittiseen ja ideologoseen vastapuoleensa.
He pyrkivät näinollen valta aseman pönkittämiseksi kieltämään mahdollisimman paljon asioita mitkä vastapuolelle ovat tärkeitä. Tämähän on erittäin tuttu tapa kommunistisissa ja totalitaristissa valtioissa.
Olen koko ikäni ihmetellyt vihreiden metsästysvihaa. Ennen some aikakautta he julistivat metsästys vastaisuuttaan lähinnä omissa Luonto lehti jne julkaisuissaan ja mielipidepalstoilla, mutta näin some aikaan heidän lonkeronsa ovat levittäytyneet kaikkialle somemaailmaan sekä ideologisten toimittajiensa mielipidemuokkaukseen metsästys vastaisuuteen mediassa.
Nämä toimittajat on helposti tunnistettavissa olkoonkin, että toimittajien pitäisi olla puolueettomia, mutta vihervasemmistolaisen toimittajan tunnistaa kauas. Uutena ilmiönä on tullut, että metsästys sanaa vältetään käyttämästä ja puhutaan termein "tappaminen, ampuminen" jne kunhan saadaan uutinen mahdollisimman negatiiviseksi metsästystä kohtaan. Metsästys sanaa käytetään korkeintaan salametsästys termin yhteydessä joka itsessään on negatiivisen kuvan luova sanamuoto.
Olkoonkin, että vihervasemmisto on edelleen varsin pieni määrältään, sillä heidän yhteenlaskettu kannatuksensa on hädintuskin 10% luokkaa ja metsästyksen kannatus yleensä noin 90% kansan keskuudessa on metsästyksen vastaisella rintamalla uskomattoman kova ääni jolle annetaan julkisuudessa suhteettoman paljon tilaa. Miksi, ei liene vaikea arvailla. He ovat parinkymmenen vuoden aikana luoneet lonkeronsa kaikkialle muunmuassa korruptoimalla aina korkeimmat hallinto-oikeudet yms tahot joissa on valtaa päättää muunmuassa metsästysasioista.
Jos jotain metsästys asiaa he eivät saa kaadettua kansallisella tasolla he menevät eu.n selän taakse. Jos eivät saa eu.a apuun he puuttuvat asiaan kansallisen oikeusjärjestelmän porsaanreijillä joka ryyditettynä metsästysvastaisilla korkeimmilla tahoilla kaataa isommat ja pienemmätkin metsästysmahdollisuudet yksi toisensa jälkeen.
He ovat myös kehitelleet ihan oman terminologian jolla hyökätä metsästystä vastaan. "Ilmastonmuutos ja luontokato" ovat yksi kokonaisuus tässä terminologiassa ja kun tämä pakkoistutetaan kansaan aivopesemällä on näillä termeillä äärimmäisen helppo hyökätä kaikkea vihervasemmistolaisen ideologian vastaisen toiminnan kimppuun. On kyse niin metsästyksestä kuin metsätaloudesta yms kaikesta luonto toiminnasta ja tämä kaikki luonnosta täysin erkaantuneiden taholta.
Miten lukijat itse ovat kokeneet tämän vihreiden ja vasemmiston todella voimakkaan hyökkäyksen rakasta harrastustamme vastaan ja omia kokemuksia aiheesta?
Metsästystä vastustavalta palstatrolliltamme en odota riviäkään kommenttia aiheeseen, mutta sitä tulee pyytämättäkin jonka voi ohittaa siten sujuvasti myös huomioimatta ko trollia.
Vihreiden ja vasemmiston metsästyksen vastaisuuden syyt pohdintaa.
56
750
Vastaukset
- Anonyymi
Tästä samasta asiasta otin puheenvuoron metsästyssuran kesäkokouksessa ja mainitsin punavihreät, jotka tuhoavat pikkuhiljaa metsästyskulttuurimme. Kyllä siinä vasenlaita katseli kengänkärkiä.
- Anonyymi
Hyvä että otit aiheen esille. Tätä edelleen kierrellään ja kaarrellaan seuroissa, vaikka ongelma on jo käsillä. Sinällään asiaa ei tarvitse varoa, koska vihreitä ja vasemmistolaisia ei seuroissa ole ja jos on, niin eivät ainakaan metsästys asiaa ole tulleet seuraan ajamaan, vaan Ohisalolaisia soluttautujia joita on jo muutenkin pesiytynyt metsästysasioista päättäviin tahoihin metsästystä alasajamaan.
Harmi että vihervasemmiston metsästysvastaisuudesta ottaa osumaa myös demarit, koska etenkin demareiden marinistit ovat vasemmistolaista metsästys vastaisuutta ajavaa porrasta, mutta edelleen vanhanliiton demareissa on iso osa metsästäjiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että otit aiheen esille. Tätä edelleen kierrellään ja kaarrellaan seuroissa, vaikka ongelma on jo käsillä. Sinällään asiaa ei tarvitse varoa, koska vihreitä ja vasemmistolaisia ei seuroissa ole ja jos on, niin eivät ainakaan metsästys asiaa ole tulleet seuraan ajamaan, vaan Ohisalolaisia soluttautujia joita on jo muutenkin pesiytynyt metsästysasioista päättäviin tahoihin metsästystä alasajamaan.
Harmi että vihervasemmiston metsästysvastaisuudesta ottaa osumaa myös demarit, koska etenkin demareiden marinistit ovat vasemmistolaista metsästys vastaisuutta ajavaa porrasta, mutta edelleen vanhanliiton demareissa on iso osa metsästäjiä.Vasemmistoliiton edustajia on ainakin meidän seurassa. He kun ovat niitten entisten kommunistien jälkeläisiä, joitten isät metsästivät. Eivät raukat tajua antaessaan vasem.Liitolle äänensä, että kannattavat samalla mets.Harrastuksen alasajoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että otit aiheen esille. Tätä edelleen kierrellään ja kaarrellaan seuroissa, vaikka ongelma on jo käsillä. Sinällään asiaa ei tarvitse varoa, koska vihreitä ja vasemmistolaisia ei seuroissa ole ja jos on, niin eivät ainakaan metsästys asiaa ole tulleet seuraan ajamaan, vaan Ohisalolaisia soluttautujia joita on jo muutenkin pesiytynyt metsästysasioista päättäviin tahoihin metsästystä alasajamaan.
Harmi että vihervasemmiston metsästysvastaisuudesta ottaa osumaa myös demarit, koska etenkin demareiden marinistit ovat vasemmistolaista metsästys vastaisuutta ajavaa porrasta, mutta edelleen vanhanliiton demareissa on iso osa metsästäjiä.Nyt on nousemassa Vihervillitys joka on tulevaisuuden metsästys kulttuurille todellinen uhka eli Therian ilmiö.Jossa ihmiset kuvittelee olevansa eläimiä ja jopa sielu siirtyy kuoleman jäkeen eläimeen.Tämä on varman vihervasemmiston kasvatusvääristelmän tulos.Joka on aiemmin näkynyt näiden heidän vanhempiensa sairaana petojensuojeluna ,joka tulee ajamaan monen pienlajin ja heikomman puolustuskyvyn sukupuuttoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on nousemassa Vihervillitys joka on tulevaisuuden metsästys kulttuurille todellinen uhka eli Therian ilmiö.Jossa ihmiset kuvittelee olevansa eläimiä ja jopa sielu siirtyy kuoleman jäkeen eläimeen.Tämä on varman vihervasemmiston kasvatusvääristelmän tulos.Joka on aiemmin näkynyt näiden heidän vanhempiensa sairaana petojensuojeluna ,joka tulee ajamaan monen pienlajin ja heikomman puolustuskyvyn sukupuuttoon.
Vihreiden petojen suojelu on aina perustunut metsästys vastaisuuteen. Perusteluhan on heillä aina sama "ei riistakantoja tarvi hoitaa kun pedot hoitaa ne"
Toisinsanoen he käyvät pien ja suurpedoilla omaa ideologista sotaansa metsästystä vastaan.
Siitä johtuu heidän pakonomainen petoeläinten suojeluvimma. Eivät he syömäriistasta niinkään välitä esimerkiksi uhanalaiset metsäpeurat he syöttäisivät mielellään susille koska mitä enemmän hirvieläimiä sitä enemmän heidän vihaamaa metsästystä. Tosin kyllä he vielä syömäriistaankin iskevät, kun huomasivat kuinka helposti valittamalla täällä saa suurpetojenkin metsästyksen loppumaan. Seuraavaksi he iskevät kanalinnustukseen. Sorsalintujen kadosta metsästäjien syyllistäminenhän on nyt jo heillä kovassa mediahuudossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että otit aiheen esille. Tätä edelleen kierrellään ja kaarrellaan seuroissa, vaikka ongelma on jo käsillä. Sinällään asiaa ei tarvitse varoa, koska vihreitä ja vasemmistolaisia ei seuroissa ole ja jos on, niin eivät ainakaan metsästys asiaa ole tulleet seuraan ajamaan, vaan Ohisalolaisia soluttautujia joita on jo muutenkin pesiytynyt metsästysasioista päättäviin tahoihin metsästystä alasajamaan.
Harmi että vihervasemmiston metsästysvastaisuudesta ottaa osumaa myös demarit, koska etenkin demareiden marinistit ovat vasemmistolaista metsästys vastaisuutta ajavaa porrasta, mutta edelleen vanhanliiton demareissa on iso osa metsästäjiä.Niin, demarit vaan ampuu kaikkea mikä metsässä asuu. Esimerkkinä nyt Lapinlahden demarit. Säälittävää ja kunnolla keppiä lain rikkojille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmistoliiton edustajia on ainakin meidän seurassa. He kun ovat niitten entisten kommunistien jälkeläisiä, joitten isät metsästivät. Eivät raukat tajua antaessaan vasem.Liitolle äänensä, että kannattavat samalla mets.Harrastuksen alasajoa.
Eihän ne vihervassarit pysty metsästystä lopettamaan vaikka olisivat kuinka vastaan? Eu on pahempi lyijyluoti kiellot ym, Euroopassa metsästää vaan rikkaat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän ne vihervassarit pysty metsästystä lopettamaan vaikka olisivat kuinka vastaan? Eu on pahempi lyijyluoti kiellot ym, Euroopassa metsästää vaan rikkaat?
Eivät niin. Siksihän ne tälläkin palstalla riehuvat ja levittävät metsästäjistä disinformaatiota, kun eivät muuhun kykene.
Eu ei suoranaisesti metsästystä kiellä onhan eu maissa kaikkiaan miljoonia metsästäjiä, mutta viherideologian varjolla eu.n virkakoneistoon soluttautuneet metsästyksen vastustajat tekevät kyllä kaikkensa metsästyksen hankaloittamiseksi ja todellakin lyijyluotikiellot ovat yksi kokonaisuus pyrkiä rajoittamaan askel kerrallaan metsästystä. Taistelu metsästyksen puolesta on nyt samassa suhteessa kuin kahtiajakoon euroopankin syösseen taistelun vihervasemmiston vallanhimoa ja ns yksipuoluevaltaa vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmistoliiton edustajia on ainakin meidän seurassa. He kun ovat niitten entisten kommunistien jälkeläisiä, joitten isät metsästivät. Eivät raukat tajua antaessaan vasem.Liitolle äänensä, että kannattavat samalla mets.Harrastuksen alasajoa.
Verinen harrastus sinulla ja samalla olet kuoleman asiamies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on nousemassa Vihervillitys joka on tulevaisuuden metsästys kulttuurille todellinen uhka eli Therian ilmiö.Jossa ihmiset kuvittelee olevansa eläimiä ja jopa sielu siirtyy kuoleman jäkeen eläimeen.Tämä on varman vihervasemmiston kasvatusvääristelmän tulos.Joka on aiemmin näkynyt näiden heidän vanhempiensa sairaana petojensuojeluna ,joka tulee ajamaan monen pienlajin ja heikomman puolustuskyvyn sukupuuttoon.
Eka.Miekipide.Oli.
Analyyttinen,jopa.
Niinkin.Ei,siinä.San-
akaan.
Vihervasemiston.
Näkökulmasta.Miten.
Voi.Vastata.Kai,Siihen.
Joku,Syy.Vanhetessa.
Ihminen.Syö.Enem-
män.Salattia,kuin.
Riistaruokaa.🤔? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät niin. Siksihän ne tälläkin palstalla riehuvat ja levittävät metsästäjistä disinformaatiota, kun eivät muuhun kykene.
Eu ei suoranaisesti metsästystä kiellä onhan eu maissa kaikkiaan miljoonia metsästäjiä, mutta viherideologian varjolla eu.n virkakoneistoon soluttautuneet metsästyksen vastustajat tekevät kyllä kaikkensa metsästyksen hankaloittamiseksi ja todellakin lyijyluotikiellot ovat yksi kokonaisuus pyrkiä rajoittamaan askel kerrallaan metsästystä. Taistelu metsästyksen puolesta on nyt samassa suhteessa kuin kahtiajakoon euroopankin syösseen taistelun vihervasemmiston vallanhimoa ja ns yksipuoluevaltaa vastaan.Riehuvat.?
Kertovat.Mieli-
pisteensä.Mitä.
Sinä.Myös.
Eivät.
- Anonyymi
Palstan vihreän metsästyksen vastustajan aktiivitrollauksen taas kiihtyessä ja jälleen myös uhkaavien kommenttien ilmestyminen metsästäjiä kohtaan on aika nostaa tätä ketjua ylös ja pohtia tuota vihreiden ja vasemmiston lietsomaa vihaa metsästäjiin uudemman kerran.
Se että palstaa moderoi metsästyksen vastustaja on tietenkin asiakeskustelut tuhoavaa toimintaa ja haitallista, mutta myös eduksi sillä nämä metsästäjiin henkeen ja terveyteen ja perheenjäseniin kohdistuvat uhkailut jäävät palstalle häirikköilmoituksista huolimatta ovat ne siis esimerkiksi poliisille suoraan nähtävillä eikä tarvitse kaivella mediakonsernin poistetusta data arkistosta.
Luonnosta täysin erkaantuneiden yleisnimeltään vihervasemmiston toiminta on erittäin kummallista. He luovat illuusion itsestään olevansa luonto puolueita, mutta kaikessa toimissaan he ovat aina luonnossa tapahtuvaa toimintaa vastaan. Ihan kaikkea. Tässä käsittelemme siis vain heidän metsästys vastaisuuttaan.
Luonnonvarat ovat hyödynnettävissä olevaa resurssia riista yhtälailla kuin marjat ja sienetkin. Luonnossa ei tunteilla ajatella ja näin ravintoketju siellä menee. On saaliita ja saalistajia. Luonnosta vieraantunut henkilö haluaa vain tästä yhtälöstä poistaa saalistajan eli metsästäjän. Siksi tuo jatkuva metsästäjien kritisointi ja tietoinen mustamaalaaminen muunmuassa mediassa on aina yllä.
Namibiassa kärsitään kovemmasta kuivuudesta sitten sadan vuoden ja he ovat päättäneet metsästää kansalle kymmeniä norsuja, virtahepoja, satoja antilooppeja ja seeproja yms lähinnä luonnonpuistoista missä on kestävät kannat näitä eläimiä.
Itselläni pisti jälleen Suomen vihervasemmistolaisessa mediassa huomioon, että sanat "kestävät kannat" jne oli laitettu lainausmerkkeihin, jolla halutaan ilmentää jälleen että metsästys olisi muka kannat tuhoavaa toimintaa.
Metsästyksestäkään ei edes puhuttu vaan käytettiin sanoja "tappaminen, teurastus" jota metsästäjiä mustamaalaavat mielellään käyttävät.
Tosin tuossa tilanteessa voidaan termistöstä poiketa sillä varsinaisestihan niitä ei enää metsästetä sillä periaatteella että saadaan jos saadaan, vaan koska nälkä pakottaa ne haetaan vähän kuin sika aitauksesta, mutta kestävästi.
Ei mene kauaa, kun tuostakin vihervasemmisto alkaa sitten syyttämään suomalaista "valkoihoista" metsästäjää.
Eräalan julkaisusta luin juttua suomen suurpetojen metsästyskiellosta. Kirjoittaja kysyi miksi suurpetojen metsästys suomessa on kiellettyä, mutta samaisessa eu jäsenmaassa Ruotsissa sallittua.
Jahti lehdestä tuttu henkilö vastasi, että "se on arvo kysymys". Metsästys on kielletty koska osa ihmisistä (alle 10% metsästys vastaiset toimijat) on sitä vastaan.
Kuten huomaatte suomessa lait ja asetukset alkavat jäämään anarkismin alle. Eli vaikka laki sallisi jonkun asian, niin nykypäivänä anarkismi tässä tapauksessa viherideologinen metsästysvastaisuus voi jyrätä lakien yli.
Aloin vain miettimään missä kohtaa maamme meni tällaiseen tilaan, että anarkialla on enemmän valtaa kuin suomen lailla?
Suurpetojen metsästysasiaa tutkinut juristikin olikin sitä mieltä, että Suomessa ei ole mitään perustetta kieltää suurpetojen kannanhoidollista metsästystä, koska kansallinen liikkumavara antaa siihen mahdollisuuden ihan kuten Ruotsissakin.
Kyse on siis myös tahtotilasta. Kerran nämä jahti lehdistäkin tutut henkilöt antavat enemmän arvoa anarkialle kuin suomalaiselle metsästyskulttuurille, niin tällainen on mahdollista. Eli viherideologian saastuttama "metsästäjien etuja ajava järjestö" kun on tarpeeksi saanut sisälleen näitä vihreän aatteen omaavia henkilöitä, niin asialle ei edes haluta tehdä mitään. Puhutaan kyllä sivulauseissa "Ruotsin mallista", mutta ei tuolla porukalla todellisuudessa edes ole tahtotilaa tuohon Ruotsin malliin.
Eli he itse tukevat anarkiaa aivan kuten Kone säätiökin.
Toisinsanoen Ruotsissa Suomen kaltainen tilanne ei edes onnistuisi, koska siellä mennään lakien ja asetuksien mukaan ei anarkian ja sen mukaan kuka huutaa kovempaa.
Ehkä tähän sopisi lainaus Tuntemattomasta sotilaasta "Tämä ei ole mikään punakaarti missä joukkoeen johtaja valitaan huutoäänestyksellä"
Valitettavasti Suomi näemmä nykyään on sellainen.
Onhan meillä myös Laillisen metsästyksen häirinnän pykäläkin. Ei edes sitä haluta käyttää, vaikka suurpetoluvista valittaminen on selkeästi Laillisen metsästyksen häirintää. Tämä kuvastakoon mainiosti millaiseen "punakaartiin" olemme Suomen lainsäädännönkin jyräämisessä kumartuneet.- Anonyymi
Todella järkevä ja asiapitoinen kirjoitus.Se menee juuri noin ja suomi on noilla suurilla punavihreillä hallituksilla ajettu niin pilalle ettei rehelliselle toiminnalle ole enää tilaa.Jos järkevää olisi niin sellaiset pitäsi kieltää,koska pelkä perustuslain muttaminekin näkyy sotkeneen kaiken.
- Anonyymi
Kuten PS-poliitikko Arno Westerholm on todennut, Suomea johtaa todellisuudessa epäsuoran politikoinnin neljä valtakomponenttia:
1) Politisoitunut ”sitoutumaton” media.
2) Vallan itselleen kaapannut oikeuslaitos/oikeusviranomaiset.
3) Vaaleissa vaihtumattomat ministeriöiden politisoituneet virkamiehet.
4) Politisoituneet tutkimuslaitokset, jotka tukevat edellä olevia vääristetyllä tiedolla.
Tilanne on erittäin vakava! Vihervasemmiston valtakomponentit pyrkivät luomaan uuden ihmisen, joka ei tunne menneisyyttään.
Perussuomalainen puolue on murroksessa. Suurin osa nykyjohdosta kiinnostunut enemmän omasta valta-asemastaan ja toimii blokkina Westerholmin ja hänen kaltaistensa politiikalle. Ammattitaito ja osaaminen ovat kautta historian olleet suurta valtaa ja valta koetaan uhkana niiden osalta joilla ei ole samankaltaisia pätevyyksiä.
Esimerkkinä metsästyspolitiikka, joka koskettaa metsästäjien lisäksi kaikkea maa- ja metsätaloutta, maa/syrjäseuduilla asumisen edellytyksiä sekä epäsuorasti koko kansaa. Metsästyskirja sisältää kaikki ongelmakohdat sekä niihin liittyvät lainsäädännölliset muutosratkaisut. Mediaa hallitseva vihervasemmisto harjoittaa mediablokkia koskien Metsästyskirjaa. Kysymys: Onko Suomessa puolueeton ja riippumaton media, sillä vain Maaseudun Tulevaisuus on kirjoittanut artikkelin Perussuomalaisen puolueen eniten positiivista huomiota saaneesta julkaisusta. Vihervasemmisto ei pysty murtamaan Metsästyskirjan vahvaa argumentaatiota joten se vaikenee. Media on siis päättänyt kansalaisten puolesta siitä minkä kirjan julkaisusta he saavat tietää ja minkä ei!
Toisaalta Perussuomalaisen puolueen johto pelkää ”liian oikeita näkökantoja” esittävää henkilöä ja hänen laajaa kannattajakuntaansa. Onko Suomen ”metsästysmyönteisin” hallitus toteuttanut mitään Metsästyskirjan lainsäädännöllistä muutosta, EI OLE!
EDELLÄ OLEVAAN KITEYTYY SUOMALAISEN POLITIIKAN YKSI YDINONGELMISTA.
Puoluetoveri ei ole hyvä jos hän on sinua pätevämpi ja saattaisi saada taakseen myös sinun äänestäjiäsi. Ei ole hyvä, vaikka hän omaisi avaimet vihervasemmiston anastaman vallan takaisinsaantiin.
Vihervasemmistolaiset poliittiset viholliset ovat yhtenäiset, oikeisto leikkii ”en tule kanssasi samalle hiekkalaatikolle” leikkiä, EIKÄ PYSTY YHDISTYMÄÄN! Muutoksen on tultava tai maamme kokee vakavat seuraukset!- Anonyymi
Oikeistopopulisteilla on kyky olla olevinaan oppositiossa silloinkin kun ovat vallassa. Perussuomalaiset ovat hallituksessa ja heidän kykynsä vaikutta poliittisiin päätöksiin on ratkaisevasti suurempi kuin medialla, oppositiopuolueilla, tutmuslaitiksilla jne.
Se että Persut eivät halua ottaa vastuuta päätöksistä, joita on tekemässä, vaan syyttävät edellistä hallitusta, mediaa ja milloin mitäkin, johtuu vain heidän epärehellusyydestään ja kyvyttömyydestään aidosti kantaa vastuuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeistopopulisteilla on kyky olla olevinaan oppositiossa silloinkin kun ovat vallassa. Perussuomalaiset ovat hallituksessa ja heidän kykynsä vaikutta poliittisiin päätöksiin on ratkaisevasti suurempi kuin medialla, oppositiopuolueilla, tutmuslaitiksilla jne.
Se että Persut eivät halua ottaa vastuuta päätöksistä, joita on tekemässä, vaan syyttävät edellistä hallitusta, mediaa ja milloin mitäkin, johtuu vain heidän epärehellusyydestään ja kyvyttömyydestään aidosti kantaa vastuuta.Kyllä tähän ketjuun joku muukin voisi kirjoittaa viherideologiasta. En tahdo jaksaa kirjoittaa enempää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeistopopulisteilla on kyky olla olevinaan oppositiossa silloinkin kun ovat vallassa. Perussuomalaiset ovat hallituksessa ja heidän kykynsä vaikutta poliittisiin päätöksiin on ratkaisevasti suurempi kuin medialla, oppositiopuolueilla, tutmuslaitiksilla jne.
Se että Persut eivät halua ottaa vastuuta päätöksistä, joita on tekemässä, vaan syyttävät edellistä hallitusta, mediaa ja milloin mitäkin, johtuu vain heidän epärehellusyydestään ja kyvyttömyydestään aidosti kantaa vastuuta.No se tuskin teitä metsästyksen vastustajia haittaa. On totta, että kyse on tahtotilasta. Viherideologia jyllää, vaikka kaikki vassaripopulistit ja anarkistit ovatkin oppositiossa.
Tuo taas johtuu siitä, että oikeuslaitokset yms ovat täysin vihervasemmistolaisen roskasakin valloittamia.
Kyllähän se nähdään jo nyt, kun korkein hallinto-oikeuskin menee poliittisen hallituksen paatösvallan edelle.
Suomi on muutenkin ajettu niin erikoiseen tilaan, että vaikka venäjä aloittaisi tänään sodan Suomea vastaan, niin erilaiset oikeustahot miettivät ja pähkäilevät päivä tai viikkotolkulla onko oikeudenmukaista estää millään tavalla Venäjän panssareiden vyöryä kohti länsirannikkoa.
Sinänsä onni että ollaan natossa, sillä nopeampi vastaus annetaan valtameren takaa kuin täältä venäjän välittömästä läheisyydestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tähän ketjuun joku muukin voisi kirjoittaa viherideologiasta. En tahdo jaksaa kirjoittaa enempää!
Lähdevettä.
Teetä.Kahvia.
Vai.Olutta.
Ulkoilma-
vaellukselle.?
- Anonyymi
"Kyllähän se nähdään jo nyt, kun korkein hallinto-oikeuskin menee poliittisen hallituksen paatösvallan edelle. " Ja Venäjälle asia on juuri päin vastoin....
- Anonyymi
1) Median tulisi puolueettomasti ja laajasti uutisoida maan ja maailman tapahtumista. Erikseen on sitten POLIITTINEN MEDIA kuten Perussuomalaisen puolueen Suomen Uutiset tai Vihreiden Vihreä lanka. Niidenkin on pysyttävä totuudessa, mutta ne voivat kommentoida tapahtumia oman ideologiansa mukaisesti. Riippumaton media, kuten lähes 100% verovaroilla kustannettu YLE tulee toimia informatiivisena mediana, ei kantaa ottavana. Samoin median käyttämien asiantuntijoiden poliittinen tausta tulisi aina tuoda esiin. Poliittisen taustan esiintuominen ei poista asiantuntijan asiantuntemusta, mutta antaa kuulijalle/lukijalle mahdollisuuden LÄHDEKRITIIKKIIN. Nykyisellään median ”asiantuntijat” lähtökohtaisesti vihervasemmistolaisia, mutta kaikki eivät sitä huomaa. On myös muistettava, että UUTISOIMATTOMUUS (kuten Metsästyskirjan kohdalla) on vahvaa median poliittista vaikuttamista.
2) Oikeuslaitos tulkitsee tapauskohtaisesti lainsäädäntöä. Jos tulkinta on systemaattisesti kansan demokraattisissa vaaleissa valitseman hallituksen linjan vastainen, LAKEJA ON MUUTETTAVA ja oikeusistuimet eivät saa toimia lainsäädännön esteenä. Eduskunta, eli enemmistöhallitus vastaa myös viimeisimpänä, KORKEIMPANA TAHONA KANSAINVÄLISTEN SOPIMUSTEN JA VELVOTTEIDEN TULKINNASTA!
3) Moni asia, kuten metsästys on erittäin spesifi ala. Kansanedustajilla/ministereillä ei välttämättä ole riittävää näkemystä/kokemusta. Silloin vaaleissa vaihtumattomat ministeriöiden virkamiehet pääsevät harjoittamaan epäsuoraa politikointia. Esimerkiksi ympäristöministeriö kokonaan ja maa- ja metsätalousministeriö suurimmalta osaltaan viherpolitisoitunut. Ministeriön virkamiehet ovat politikkojen ”työrukkasia”! EI KOSKAAN OLE SEURANNUT HYVÄÄ KUN RENGIT OTTAVAT ISÄNNÄN ROOLIN!
4) Tutkimuslaitokset täysin viherpolitisoituneet. Esimerkiksi Luonnonvarakeskus, jota ylläpidetään noin sadan miljoonan euron vuosibudjetilla tuottaa pelkää aineistoa mikä ei lainkaan vastaa sitä todellisuutta missä maaseudun väestö elää!
5) Perussuomalaisen puolueen on RYHDISTÄYDYTTÄVÄ! Johdon on aloitettava kuuntelemaan todellisia puolueen asiantuntijapoliitikkoja! Muutoin jäsenistön ja avainpoliitikkojen on ensi puoluekokouksessa vaihdettava johto!- Anonyymi
Unohdite maaseutu Suomen johtavan puolueen Kepun. Sehän on loistavasti pitänyt metsästäjien ja ammunnanharrastajien puolta, silloinkin kun metsästäjät kusivat muroiinsa. Unohtamatta Kokareiten Risikoa ja Häkkästä. Mutta sehän on mememelkein konepistooli Vanhanen. 😡😡😡
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdite maaseutu Suomen johtavan puolueen Kepun. Sehän on loistavasti pitänyt metsästäjien ja ammunnanharrastajien puolta, silloinkin kun metsästäjät kusivat muroiinsa. Unohtamatta Kokareiten Risikoa ja Häkkästä. Mutta sehän on mememelkein konepistooli Vanhanen. 😡😡😡
Keskusta on kyllä puhunut metsästäjien puolesta, mutta heidän vihervasemmiston sympatiseeraus vie kyllä pisteitä koko puolueelta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskusta on kyllä puhunut metsästäjien puolesta, mutta heidän vihervasemmiston sympatiseeraus vie kyllä pisteitä koko puolueelta.
Tämä kommentti oli sarkasmia. Kepu pyrkii Kallion ääniharavaksi, toimet sen mukaiset. Tulos reilun 10 prosentin kannatus. 🤪🤪🤪
- Anonyymi
Jos olet asunut maalla ja tunnet metsästäjiä, tiedät että metsästysrikokset on tavattoman yleisiä. Eläimiä räiskitään umpihumalassa ja jätetään kitumaan.
Kun saadaan lupa yhteen, ammutaan 2.
Kun saadaan lupa kaataa yksi peto, saarretaan koko lauma ja lahdataan se.
Kaikki tajuaa ettei luoti päähän tunnu missään. Se ei ole mitään kidutusta. Mutta te väärinkäytätte oikeuksianne ja aiheutettu jatkuvia ongelmia ihmisille ja eläimille tuolla perseilyllänne.- Anonyymi
No nyt palstan tunnetuin metsästyksen vastustaja häirikkö tuli tähänkin ketjuun trollaamaan ja kuten huomaatte tässä on helsinkiläisen ituhipin luulo ja kuvitelma metsästyksestä jota jo lähtökohtaisestikin vihaa. xD
On se vaan kumma, kun itse asun maalla ja tunnen sattumoisin satoja metsästäjiä, mutta silti kuvaelmasi ei osu sinnepäinkään mitä oikea todellisuus on. xD - Anonyymi
Jos tapahtuu metsästysrikos, niin ilmoita poliisille. Se on poliisiasia.
Tuo petojen saartaminen kuulostaa mielenkiintoiselta. Meinaatko, että susia ja ilveksiä saarretaan ja ammutaan koko "parvi" kuoliaaksi?
- Anonyymi
👍💪!
- Anonyymi
Minä olen alkanut metsästyshommiin jo 60 luvulla ja silloin vihreitä ei ollut, eikä ongelmia metsästyshommissa. Tosin vasemmistolaisia oli, eli kommunisteja ja osa heistä metsästi. Sitten kun alettiin perustamaan metsäsrysseuroja, niin kommunistit epäilivät niitä henkiinherätetyiksi suojeluskunniksi. Perustajissa kun oli veteraani porukkaa kiitettävästi mukana. (Oi niitä aikoja) Liityin Vennamolaisiin jo 70 luvulla ja sittemmin PS:n. Oikeita vihreitä, jotka osaavat arvostaa luonnon antimia ja ymmärtävät sen tärkeyden, niin ei tahdo kaupunkilaisista löytyä. Vain ikänsä luonnossa asunut voi ymmärtää kaiken kokonaisuuden. Ps. Olen se tutkan käytön hirvijahdissa vastustaja, jonka ongelmista en nyt ala selvittämään. Hyvä aloitus dx joka on aikoinaan itsekin kuulunut vihreisiin.
- Anonyymi
👗👗👗👗👗👗👗
- Anonyymi
Vassarimetsästäjät eivät metsästä, ampuvat vain salaa lähes kaikkia eläimiä.
- Anonyymi
Nykypäivänä ei tarvitse enää metsästää ruuan vuoksi.
Metsästäjät valittaa kun sitten hirvet lisääntyy ja tulee kolareita.
Kuinkahan ne tuolla Lapissa pärjäävät, poroja pimeälläkin juoksee teille ja Norjassa poroja, lampaita, hirviä ja peuroja paljon.
Autoilijan oma vika jos törmää hirveen. Eikös se tieliikennelaji sano että auto on saatava pysähtymään jos tiellä on este, jotenkin noin se menee..mutta ei kun kouhotetaan kesät talvet suuria ylinopeuksia.- Anonyymi
Taas muuttui joka trolliviestissä peräkkäin muka metsästäjänä itseään pitävän tutkatrollin mielipiteet. 😂
Alkoiko äänet taas päässäsi sanomaan, että kielletäänkö tutkat, autot, metsästäjät, etelän metsästäjät, metsästys ylipäätään vai joku muu mikä, kun kommentoit tuuliviiri viestejäsi? 😂😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas muuttui joka trolliviestissä peräkkäin muka metsästäjänä itseään pitävän tutkatrollin mielipiteet. 😂
Alkoiko äänet taas päässäsi sanomaan, että kielletäänkö tutkat, autot, metsästäjät, etelän metsästäjät, metsästys ylipäätään vai joku muu mikä, kun kommentoit tuuliviiri viestejäsi? 😂😂🤴🤴👸
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas muuttui joka trolliviestissä peräkkäin muka metsästäjänä itseään pitävän tutkatrollin mielipiteet. 😂
Alkoiko äänet taas päässäsi sanomaan, että kielletäänkö tutkat, autot, metsästäjät, etelän metsästäjät, metsästys ylipäätään vai joku muu mikä, kun kommentoit tuuliviiri viestejäsi? 😂😂Taitaa dx pösilö elää taas yksinäistä vihaansa, kun luulee samaksi kaikkia kirjottajia. BUAHAHAA
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa dx pösilö elää taas yksinäistä vihaansa, kun luulee samaksi kaikkia kirjottajia. BUAHAHAA
Edelleen kaikki metsästystä vastustavat menee samaan laariin ja siihen joiden viestit täältä poistetaan, kun ette osaa käyttäytyä vai miksi kuvittelet että tänne on perustettu vastustajat palsta. 😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen kaikki metsästystä vastustavat menee samaan laariin ja siihen joiden viestit täältä poistetaan, kun ette osaa käyttäytyä vai miksi kuvittelet että tänne on perustettu vastustajat palsta. 😂😂
Mene ite sinne, kun et pysty metsästäjienkään kanssa normaalikeskusteluun! Älä kuvittele narsisti liikoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen kaikki metsästystä vastustavat menee samaan laariin ja siihen joiden viestit täältä poistetaan, kun ette osaa käyttäytyä vai miksi kuvittelet että tänne on perustettu vastustajat palsta. 😂😂
Sinä pösilä et erota metsästyksen vastaista viestiä metsästäjien viesteistä.
Aivan uuvatti! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mene ite sinne, kun et pysty metsästäjienkään kanssa normaalikeskusteluun! Älä kuvittele narsisti liikoja.
Meinaat siis, että nämä sinun metsästäjiä mustamaalaavat viestisi on metsästäjien tekemiä. 😂 Voitko itsestäsi enää typerämpää tehdä herra metsästyksen vastustaja. 😂
Näytä täältä yksikin viestini missä puuttuisin ASIALLISEEN metsästäjän kirjoittamaan kommenttiin hyökkäämällä? Yhtään sellaista et täältä löydä. 😂
Sitävastoin teidän metsästys vastaisiin öyhötyksiin puutun joka kerta. Mitä enemmän trollaat sitä enemmän saat samaa takaisin. 🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaat siis, että nämä sinun metsästäjiä mustamaalaavat viestisi on metsästäjien tekemiä. 😂 Voitko itsestäsi enää typerämpää tehdä herra metsästyksen vastustaja. 😂
Näytä täältä yksikin viestini missä puuttuisin ASIALLISEEN metsästäjän kirjoittamaan kommenttiin hyökkäämällä? Yhtään sellaista et täältä löydä. 😂
Sitävastoin teidän metsästys vastaisiin öyhötyksiin puutun joka kerta. Mitä enemmän trollaat sitä enemmän saat samaa takaisin. 🤭👀👀👀👀👀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaat siis, että nämä sinun metsästäjiä mustamaalaavat viestisi on metsästäjien tekemiä. 😂 Voitko itsestäsi enää typerämpää tehdä herra metsästyksen vastustaja. 😂
Näytä täältä yksikin viestini missä puuttuisin ASIALLISEEN metsästäjän kirjoittamaan kommenttiin hyökkäämällä? Yhtään sellaista et täältä löydä. 😂
Sitävastoin teidän metsästys vastaisiin öyhötyksiin puutun joka kerta. Mitä enemmän trollaat sitä enemmän saat samaa takaisin. 🤭Taidat olla itse se TROLLI.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat olla itse se TROLLI.
Ei tuo dx trolli älyä mistään mitään, kunhan saa vain haukkua samoilla lauseillaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuo dx trolli älyä mistään mitään, kunhan saa vain haukkua samoilla lauseillaan.
🦴🦴🦴🦴🦴🐕🐕🐕
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaat siis, että nämä sinun metsästäjiä mustamaalaavat viestisi on metsästäjien tekemiä. 😂 Voitko itsestäsi enää typerämpää tehdä herra metsästyksen vastustaja. 😂
Näytä täältä yksikin viestini missä puuttuisin ASIALLISEEN metsästäjän kirjoittamaan kommenttiin hyökkäämällä? Yhtään sellaista et täältä löydä. 😂
Sitävastoin teidän metsästys vastaisiin öyhötyksiin puutun joka kerta. Mitä enemmän trollaat sitä enemmän saat samaa takaisin. 🤭Kaikki täällä on asiallisia aloituksia, sinä tulet ja trollaat ja sekoita koko ajan keskusteluja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat olla itse se TROLLI.
Trolli se on. Sehän on selvä asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki täällä on asiallisia aloituksia, sinä tulet ja trollaat ja sekoita koko ajan keskusteluja.
Näy yksikin teidän metsästyksen vastustajien tekemä asiallinen kommentti missä ei mustamaalata ja syyllistetä jatkuvasti perusteetta metsästäjiä? Ai ei taaskaan löydy. 😂😂
- Anonyymi
Eiköhän ne asenteet ala kettutyttöjen lapsilla muuttumaan, kun löytyy lapsen pää syötynä. Intiassa on jo toistakymnentä lasta sudet syönyt lyhyessä ajassa. T.Lapin ukko
- Anonyymi
💤💤💤💤💤💤💤💤💤💤💤💤💤💤
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
💤💤💤💤💤💤💤💤💤💤💤💤💤💤
Mitä tuo on dx?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuo on dx?
Dx on sähköshokki hoidossa! Ei saa häiritä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dx on sähköshokki hoidossa! Ei saa häiritä.
Tässä näemme metsästyksen vastustajien omasta mielestään käytävää "fiksua ja asiallista" kommentointia. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä näemme metsästyksen vastustajien omasta mielestään käytävää "fiksua ja asiallista" kommentointia. 😂
Sitä saa mitä tilaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa.
Mitä olen teiltä metsästyksen vastustajilta tilannut metsästys palstalle herra metsästyksen vastustaja? xD
- Anonyymi
Jokainen joka haluaa saa vastustaa metsästystä, siihen heillä on ihan täysi oikeus ja minä en siitä märise. Tännekin mahtuu viestejä, ei tämä palsta siitä täyty ja fiksu metsästäjä osaa keskustella myös metsästyksen vastustajien kanssa.
- Anonyymi
Ja sinun mielestä on asiallista vastustajien mustamaalata ja trollata palstaa ja avata tänne ketjuja missä kannustetaan lisää metsästys palstan trollaamiseen? 😂🤭
- Anonyymi
en lähtis vettään suoria johtopäätöksiä mut voi olla että joka aatesuunnassa on omanlaisia hankalia tyyppejä jotka vettää överiksi sitten oikein urakalla. Vihreydessäkin on hyvät ja huonot puolensa mutta se että mitä mä tällä tarkoitan niin yritän selvittää mahdollisimman lyhyesti eli siis;
1.Kohtuullisuus vihreyvessä on hyvä asia
2.jokainen yksilö tulee lähteä siitä ettei roskaa luontoa ja eikä kuluta liikaa vettä eikä liikaa osta vaatteita esim eikä nakkaa ruokaa roskiin turhan paljoo mikä on hyvvää viestintää järkevimmiltä vihreiltä
4.avohakkuiden vähentäminen ja pyrkimys enempi harvennushakkuita
5.muoviongelman ratkominen johon ollaan lähdetty
6.Kaasuauto
7.Vetyauto
sitten huonoa vihreyttä;
1.liika kansalaisten ohjaaminen (esim EU;n toimesta)
2.liian kalliit investointi-vaatimukset suomen kansalaisille
3.pateettinen höpinä "täällä liikaa ihmisiä" , no ei ainakaan suomessa mut ehkä kiinassa ja afrikassa onkin liikaa ihmisiä
4.maidon ja lihan tarpeeton haukkuminen jolloin maajussien asema hankaloituu
5.liika kaupunkilaisten fanittaminen ja liika maaseudun ihmisten mollaus
6.sähköautot eikä ole kaikki vihreet viitsineet tutkia sähköautoihin liittyviä ongelmakohtia
7.polttomoottoriautojen mahdollinen kielto vuonna 2036 eikä vihreille sopinut kompromissi-ehdotus jossa esim eräs päättäjä sanoi että vähäpäästöiset diesel&bensamoottoriautoja ei sais kielthää
8.anarkismi - Anonyymi
susi -asioissa myös osalla vihreistä männöö yli hilseen kannanotot mut kyl myös osalla metsästäjistä menee yli hilseen susiaihe kun jotkut metsästäjät lähinnä haluis sujet tappaa sukupuuttoon mut sitte on nää jotkut vihreät jotka ylisuojelee liikaa.
Luulisi että vihreä aatteinen silloin kavahtuisi jos kuulee tarinan josttain päin Suamee jossa susi liikkuu koko ajan pihapiirissä eikä saada heti sujenkaatoluppaa ja perheen lapset ei uskalla mennä kouluun eikä vanhemmat uskalla piästää lapsia meneen kouluun ilman bussia ja he joutuu ylimääräistä ja stressiä aiheuttavaa taistelua saadakseen bussikuljetuksen että on kai käynyt niinkin ettei bussikuljetusta olla saatu jolloin lapsien on ollu pakko mennä kouluun pelon tunnelmissa ja vanhempien iso pelko .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1384330Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3342169Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32044Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481871- 1061790
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561770Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4791604MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571429Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4761330Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441316