Maapallon kauneus kertoo suunnittelusta ja edistää tiedettä

𝐌𝐚𝐚𝐩𝐚𝐥𝐥𝐨𝐧 𝐤𝐚𝐮𝐧𝐞𝐮𝐬 𝐤𝐞𝐫𝐭𝐨𝐨 𝐬𝐮𝐮𝐧𝐧𝐢𝐭𝐭𝐞𝐥𝐮𝐬𝐭𝐚 𝐣𝐚 𝐞𝐝𝐢𝐬𝐭𝐚̈𝐚̈ 𝐭𝐢𝐞𝐝𝐞𝐭𝐭𝐚̈
Luomakunnan kauneus välittää viestin ainutlaatuisen maapallomme alkuperästä. Jos älykästä, "itsestään kehittynyttä" elämää olisi muualla maailmankaikkeudessa, luomisen nerokkuutta tulvivaa kauneutta sen eliöt tuskin katselisivat.
Hypoteettiset elinkelpoiset planeetat olisivat samalla myös parhaita paikkoja tieteellisen tutkimuksen tekemiseen.
Tähtitaivas on kaunis
Kauniita ovat myös täydellinen auringonpimennys, sateenkaari, jalokivet, lintujen ja perhosten välkehtivä väriloisto, tähdenlennot, revontulet jne. Kauneuden lisäksi niiden tutkiminen on tarjonnut valtavan määrän hyödyllisiä tieteen tutkimustuloksia. Revontulten takia tehdään matkoja, lintutarhoissa käydään ja sateenkaaria pysähdytään ihailemaan.
Sateenkaari on kuin valtava siveltimen veto taivaalla
Se on yllättävä ilmiö, joka on ikään kuin vieras tavanomaisessa maisemassa. Kuinka se syntyy ja kuka tilasi sen maisemaa kaunistamaan? Sateenkaari synnyttää paljon kysymyksiä. Sen tutkiminen on edistänyt tietämystä optiikasta. Newton tutki lasisia prismoja ja sai aikaan keinotekoisia sateenkaaria. Kemistit kuumensivat alkuaineita ja havaitsivat kullekin ominaisen spektrin. Astronomit tutkivat kaukaisten tähtien spektrejä ja selvittävät niiden ja tähtisumujen koostumuksia.
Galaksien spektrejä
Kosmologia syntyi satakunta vuotta sitten. Tutkijat havaitsivat, että lähes kaikilla galakseilla oli punasiirtynyt spektri. Tämä johti olettamukseen, jonka mukaan kosmoksella on ollut alku. Muitakin hypoteeseja toki on.
Sateenkaaret liittyvät myös olemassaoloomme
Emme voi elää ilman ilmakehää, jossa veden kiertokulku toteutuu. Pelkkä karu taivaankappaleen pinta ei riittäisi elämälle. Venuksen kaltainen pilvipeitto estäisi tuntemamme elämän. Maapallo on paras paikka kauneudelle ja sateenkaarille.

11

389

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kauneus ei kerro yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Koska vastailet edellisiin aloituksiisi? Silmät ja korvat kiinni ja joku satunnainen copy-paste roskapaikasta, ja sitten karkuun.

      Sinulta unohtui todistaa se luominen. Taas.

      Entä rumat asiat? Miksi et ottanut niitä mukaan? Koska et ole kirjoittanut tätä vaan sokeasti varastat muiden tekstejä ilman edes lukematta sen sisältöä.

      Ei kai kukaan enää vuonna 2024 ihmettele mikä on sateenkaari? Paitsi Arto tietenkin, kun hänellä ei ole havaintoakaan mitä palstalle oksentaa. Tai, onhan Arto jo näyttänyt ettei tiedä miten valo toimii.

      Siellä on muuten enemmänkin asian tiimoilta kuin vain punasiirtymä. Tiedätkö sinä mihin tämä punasiirtymä liittyy ja mitä se kertoo? Et tietystikkään.

      Ei veden kiertokulku ole pakollinen elämälle. Elämää voi olla myös veden alla esimerkiksi kuumien lähteiden lähellä.

      Miksi väität, että vain maassa olisi sateenkaaria? Jos tietäisit miten sateenkaaret muodostuvat, niin et väittäisi mitään noin idioottimaista.

      Ja taas jäi luominen todistamatta. Lähinnä käytiin läpi kuinka jumalien piilopaikat ovat vähissä vaikka kuinka laajalti ja pitkälle tutkimme.

    • Anonyymi

      Paras todistus luomisesta on, että olemme täällä. Laava kivestä itsestään syntynyttä elämää ei ole todistettu, edes tieteen omin keinoin. Luomiskertomus kertoo tapahtumat kirjattuina Raamattuun, inspiroitujen patriarkkojen toimiessa välittäjinä. Meidän on tehtävä itse ratkaisevan tärkeä valinta. Uskommeko maailmankaikkeuden suurimpaan arvovaltaan, viisauteen, hyvyyteen, pyhyyteen, voimaan, valtasuuruuteen, erehtymättömyyteen, oikeudenmukaisuuteen, eli Taivaan Isäämme. Olemme Hänen unelma, omasta miljardien persoonien perheestä, ikuisuuden yksinäisyyden jälkeen. Isämme on ääretön ja ajaton ja hänen tahtonsa toteutuu. Hänen viisautensa suodattaa pahuuden erilleen hyvyydestä aikojenkuluessa, suodatin on vapaa tahto. Jokainen valitsee itse, hyvyyden tai pahuuden. Kuten Aatami ja Eeva. Jeesus toi armon tullessaan. Hän valitsee Jumalan perheen jäsenet, ehdottoman oikeudenmukaisesti. Potentiaalisetkin Hän armossaan kelpuuttaa. Pahuus menee omaan paikkaansa omavalintansa perusteella.

      • Anonyymi

        Vanhan testamentin Jumala oli sadistinen hirviö.


      • Anonyymi

        Fakta nyt on se, että kaikki on syntynyt sotkan munasta. Kaikki oleva todistaa siitä ja mikään ei todista sitä vastaan.


      • Anonyymi

        "Laava kivestä itsestään syntynyttä elämää ei ole todistettu, edes tieteen omin keinoin."
        Voi, voi ja voi. Kukaan ei ole väittänyt, että elämä on syntynyt edes laavakivestä. "Laava kivestä" puhumattakaan. Ovatko uskonto ja yleissivistys toisensa poissulkevia?

        "Hän valitsee Jumalan perheen jäsenet, ehdottoman oikeudenmukaisesti. "
        Mitä arvelet, oletko itse valittujen joukossa?

        Muutakin kysyttävää olisi, mutta ei maksa vaivaa. Näiltä julistajilta ei saa vastauksia. He eivät ole keskustelupalstalla keskustelemassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Laava kivestä itsestään syntynyttä elämää ei ole todistettu, edes tieteen omin keinoin."
        Voi, voi ja voi. Kukaan ei ole väittänyt, että elämä on syntynyt edes laavakivestä. "Laava kivestä" puhumattakaan. Ovatko uskonto ja yleissivistys toisensa poissulkevia?

        "Hän valitsee Jumalan perheen jäsenet, ehdottoman oikeudenmukaisesti. "
        Mitä arvelet, oletko itse valittujen joukossa?

        Muutakin kysyttävää olisi, mutta ei maksa vaivaa. Näiltä julistajilta ei saa vastauksia. He eivät ole keskustelupalstalla keskustelemassa.

        Uskova voi hyvinkin olla sivistynyt. Ristiriitatilanteessa sivistys vain kytkeytyy pois päältä.


    • Ovatko nämä luomisopilliset ulostulot tiedettä vai hengellistä kamaa?

    • Anonyymi

      Kauneus huipentuu lapsia tappavassa malarialoisessa ja paiserutossa.

      Kiitos Jeesus näistä.

      • Anonyymi

        Älä unohda koleraa. Siinä taas oiva esimerkki jumalallisesta rakkaudesta.


    • Anonyymi

      "Luomakunnan kauneus välittää viestin ainutlaatuisen maapallomme alkuperästä."

      Jo ensimmäinen lause on täyttä potaskaa, otsikosta puhumattakaan. Kenenkähän tekstiä lienee?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45241
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      25996
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      325
      15677
    4. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11203
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      171
      10805
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9707
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9681
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8478
    9. Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?

      Tätä jäin pohdiskelemaan.
      Maailman menoa
      242
      6824
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6491
    Aihe