Kirjolla -sarjan kakkoskausi

Assina on tosi antoisaa katsoa muiden neuroepätyypillisten
todellista (ei-sepitettyä) elämää.

Eilen tullut Kirjolla -sarjan kakkoskauden eka jakso tulvi
minulle tuttuja asioita keräilyvimmasta pelkojen ja häpeän kautta
saavutuksiin vahvuuksien alalla.

Vilhelmiina elää abivuotta ja hänen keräilykohteenaan
on mm. kaikki Kekkoseen liittyvä tieto ja fanituotteet
korviksia ja sukkia myöten. Hän kertoo sosiaalisesti aktiivisena
kohdanneensa sen yleisen neurotyypillisen enemmistön reaktion,
että "ei sulla voi olla autismia". Normaali enemmistö elää
autismikirjon suhteen yhä aika harhaisissa kuvitelmissa.
Tällaisia seurantareality-ohjelmia todella tarvitaan,
jotta myös autismikirjon ulkopuolelle syntyneelle enemmistölle
annettaisiin mahdollisuus kohdata todellista kirjoltaan laajaa
autismin sisäavaruutta ja sen lukemattomia ilmenemismuotoja.
Vilhelmiina sanoo viisaasti: "Autismi ei ole heikentävä tekijä,
se tekee vain hyvällä tavalla erilaisen."

Micon "ekkona" (erityiskiinnostuksenkohteena) ovat vaatteet.
Se ilmenee tyypillisesti himona kerätä kaiken asiaan liittyvän.
Mico on kokenut diagnoosin samalla lailla kuin minä,
suurena helpotuksena. Vihdoinkin on selitys sille, miksi voi
"romahtaa pienestä asiasta". Mico keräilee virtuaalilemmikkejä
ja käyntikortteja ja on päässyt opiskelemaan vaatealaa
kahteenkin korkeakouluun.

Leena on hänkin aivan ainutlaatuinen tapaus. Hän on äiti.
Hän puhuu autismikirjosta osuvasti "rinnakkaistodellisuutena".
Hän tekee tatuointeja ja taidetta monella tavalla. Sitten hän vielä
ällistyttää näyttämällä kirkkaita mitalejaan. Hän on mm.
saavuttanut vuonna 2019 brasilialaisessa jiu-jitsussa
valkovöiden MM-kullan.

Topi, jonka uniikki puhetapa tuli tutuksi jo Kirjolla -realityn
ekalta kaudelta, paiskoo taas elämänmyönteisiä aforismejaan.
"Arki on ihmiselämän perusta. Herää, syö, mene töihin. Jos sinä
pystyt löytämään onnea siitä, tulet olemaan aina onnellinen."
Topi paljastuu aikuispulkkailun uudisraivaajaksi. Hän julistaa:
"Jos aikuisena oleminen on sitä, että tulee turtuneeksi
jääsydämeksi ja unohtaa lapsuuden yksinkertaiset fyysiset
nautinnot niin silloin aikuisuus on yliarvostettu asia."

Helena Bäckman ja Milla Karrasch, onnittelut Kirjolla-realityn
ohjauksesta ja käsikirjoituksesta! Onnittelut koko tiimille!

Lopuksi vielä hyvä uutinen:
Koko Kirjolla -realityn kakkoskausi on jo kokonaan
katsottavissa ylen areenassa:
https://areena.yle.fi/1-66195516

Assina en malttanut olla katsomatta Kirjolla -realityn
kakkoskauden kakkosjaksoa etukäteen areenasta.

Siinä on sosiaalisesti aktiivisen Vilhelmiinan penkkari-irrottelua,
Leenan itkettävän liikuttavaa puhetta koulukokemuksistaan ja
yhden pelastavan ihmisen suuresta myönteisestä vaikutuksesta
koko hänen loppuelämäänsä. Micon kautta pääsemme vilkaisemaan
trans-autismin ja muunsukupuolisuuden arkitodellisuuteen.
Topin kautta pääsemme katsomaan myös penkkarihulinaa ja
karkkien heittelyä ja täytyy sanoa, että assina koen innostavana
sen, miten hyvin Topi on oppinut olemaan häpeämättä
omia erityisinnostuksiaan.

Puheenaoleva kakkosjakso tulee ensi maanantaina tv2 klo 21,
uusinnat aina seuraavana sunnuntaina.
Ylen areenasta kaikki jaksot voi katsoa vaikka heti.

Tässä tarkennettua infoa neuroepätyypillisyydestä
kiinnostuneille:

Kirjolla -realityn kakkoskauden jaksojen uusinnat tulevat
sekä torstaisin tv1 klo 20
että sunnuntaisin tv2 klo 20.

Jaksoja on kaikkiaan 8.
Tänään torstaina 31.10. uusitaan ykkösjakso tv1:ssä klo 20.

Ylen areenassa katsottavissa jo kaikki jaksot:
https://areena.yle.fi/1-66195516

Kirjolla -realityn kakkoskauden kolmosjakso tuli juuri
katsottua ylen areenasta. Kiitos Micolle, Topille,
Vilhelmiinalle ja Leenalle!

Mico on trans-autisti, jonka kuultuaan moni sanoo:
SIIS MITÄ!!?? Hänen kihlattunsa on Aki. Puhuvat
autismikirjoisuuden haasteista eli rajoitteista, mm.
toiminnan ohjauksen ongelmista ja arjen sujumisesta,
jota pitää joka kerta ajatella, kun autismikirjoisille
aivoille on vierasta normaali arjen sujuvuus.
Mico katkaisi välit äitiinsä 4 vuotta sitten.
Ilmeisesti äidille lapsen trans-autismi oli jotain
täysin muuta kuin mitä hän oli lapsestaan odottanut.
Näin voi käydä, kaikki eivät kertakaikkiaan sovi
normiodotuksiin ja normimuottiin. 12-vuotiaana
kaverin mielestä Micon autismi oli "liian
lapsellista" eli häntä ei hyväksytty omana
todellisena itsenään. Mutta Mico tajusi, että
hänen ei pidä lähteä maskaamaan eli tekeytymään
miksikään epäaidoksi.

Topi ja siskonsa Sointu tulevat hyvin keskenään toimeen.
Suunnittelevat yhteistä Madridin matkaa.
Topilla on samoja pelkoja kuin minulla: kauhistuttaa
ajatella, jos ulkomailla lompakko tai känny katoaa.
Topin 30-vuotisjuhlat lähestyvät. Valitaan musiikkia
ja Topi aina nopeasti kävelevänä liikunnallisena
ihmisenä väläyttää hurjia tanssiliikkeitään.

Vilhelmiina laittaa äidin kanssa ruokaa.
Uniikki "Sisko"-kissa kiipeilee olkapäällä.
Autismikirjoisena ymmärrän täysin, kun
Vilhelmiina kertoo pitävänsä tilanteesta,
jossa on "ihan omaa eikä muita ihmisiä".
Samoin osaan samastua siihen, kun ei
halua mennä kaikkiin pikkujouluihin -
eikä jatkoille vaan nukkumaan! Erityisen
autismikirjoista on Vilhelmiinan kuvaus
siitä, että toisen lapsen luona halusi vain
leikkiä hänen uusilla leluilla eikä niinkään
olla hänen kanssaan.

Leena pohdiskelee äitiyttään tyyliin "Jos mä
olisin tiennyt...". Miten moni autismikirjoinen
olisikaan halunnut tietää kirjolla olostaan
paljon aikaisemmin kuin se tapahtui!
Miten yksin autismikirjoiset äidit yhä
helposti jäävät! Ainoa tuki tulee itseltä!
Autismikirjoisen lapsen paras äiti on
sellainen, jolla on omakohtainen käytännön
kokemustieto siitä, mitä kirjolle syntyminen
ihmiselle merkitsee. Se äidin kokemustieto
antaa lapselle korvaamatonta turvaa ja
yhteistä tunnekieltä.
Leena kertoi edellisessä jaksossa, ettei
voisi pärjätä monessakaan työpaikassa.
Se pohdiskelu kolahti minuun. Tajusin,
että työelämässä minulla on ollut suuri
onni. Pisin työpaikkani on ollut minulle
erityiskiinnostava, tosi sopiva ja antoisa
- ja mikä tärkeintä - sosiaalista vetäytymis-
taipumustani ei katsottu liian kieroon.
Se työpaikka antoi taloudellisen itsenäisyyden
ja sain räätälöidä kaikesta vapaa-ajastani täysin
omien halujeni ja erityiskiinnostuksenkohteideni
mukaisen. Olisipa kaikilla kirjolle syntyneillä
sellainen työpaikka!

Olen tykännyt katsoa tuota sarjaa.
Se antaa oikeasti käsityksen siitä, että autistitkin ovat sydämellisiä, ihania ihmisiä, vaikka elämässä on haasteita.
Mitä enemmän saa tietoa erilaisuudesta, sen helpompaa on ymmärtää. Ihmisillä pitäisi enemmän olla tahtoa saada sitä tietoa, niin yleinen puhe ei olisi useinkaan niin " tuomitsevaa ".
Jokaiselle ihmiselle on annettava mahdollisuus olla ja elää sellaisena kuin hän on.
Rikolliset nyt asia erikseen, vaikka toki ihminen voi muuttua, siihenkin olisi hyvä olla mahdollisuus.

Kirjolla seurantarealityn kakkoskauden jakson 4/8
katsoin eilen ja nyt ylen areenasta uudestaan.

Assina tunnistaa heti tiettyjä asioita muita asseja
seuratessaan. Tunnistaa stimmailut, epäröinnit ja
tietyn joustamattoman kiinnipitämisen oikeudestaan
olla aivoiltaan juuri niin autistinen kuin todella on.
Se on perusoikeus ja autistilla olisi päässä vikaa, jos
siitä ei pitäisi kiinni.

Topi tutustuu seinäkiipeilyyn ja huomaa, miten paljon
se vaatii sormilta. Topin ystävä Eemeli nauttii Topin
vilpittömästä innostumisesta. Topi imitoi 98-vuotiaan David
Attenborough'n puhetapaa, David on erityiskiinnostunut
luonnosta ja eläimistä enkä ihmettelisi, jos hänelläkin
olisi AS. Lopuksi Topi lähtee Sointu-siskonsa turvallisen
osaavassa seurassa Madridiin. Lentoonlähtö herättää
pelon tunteita.

Vilhelmiina on nerokkaasti huomannut sen, että kynnet
ovat aina mukana ja niitä voi käyttää stimmaukseen.
Niinpä hän menee kynsitaiteilijalle ja kynsiin tehdään
stimmailuun eli rauhoittavaan räpläilyyn ja nypistelyyn
sopivia rakennekohoumia geelillä, joka kovetetaan
UV-lampun alla. Lopuksi Vilhelmiina yllättää sooloartistina.
Hän laulaa ja soittaa hienosti kitaralla omaa sävellystään ja
sanoitustaan.

Mico ei vielä yläasteella tiennyt olevansa autisti. Se
aiheutti hämmennystä varsinkin halussa löytää kumppani.
Limingan taidekoulusta löytyi Aki, joka on kyllin
samalla aallonpituudella, koska hänellä on sekä
autismi että adhd. Mico sanoo, ettei ainakaan haluaisi
seurustella neurotyypillisen kanssa, koska "jos mä
suoraan sanon niin siinä on kaikkee sellaista tyhmää
ylimääräistä hömpötystä". Minä assina näen ja koen
neurotyypilliset samoin.

Leenalla on menossa näyttelyn rakentaminen ja hän
pohtii elämän kaoottisuutta. Hän tietää, että vain
noin 9 %:lla autisteista on pitkä parisuhde. Hän sanoo
"vihaavansa toisen ihmisen käytöstapoja". Juuri
käytöksessähän eri neurotyyppien erot selvimmin näkyvät.
Sekä neurotyypillisillä että autismikirjoisilla on omat
rutiinit, jotka eroavat toisistaan ja kumpuavat suoraan
aivotoiminnan pysyvistä eroista. Leena sanoo parisuhteensa
toimivan parhaiten kuin "rinnakkaisilla raiteilla". Liian samoilla
raiteilla puuskuttaminen johtaisikin junaonnettomuuteen.

Tämä kakkoskausi on tylsä. Ainoa mielenkiintoinen on Topi.
Muut ovat liian tavallisia, aivan kuin se ykköskadella ollut väsynyt tyttö.
Topin osuudet menevät joka jaksossa turhan nopeasti ohi. Topia ja siskoaan voisi katsella koko jakson ajan, muut ovat turhia.