Onko muille käynyt koskaan näin ???

Anonyymi-ap

Olemme yrittäneet seuraavaa vauvelia noin 12 kk, eikä sitä enää ole kuulunut. Ikää lähes 40 vuotta, onkohan se sitten jo ikänä jotenkin luonnollinen este kenties olla enää uudelleensynnyttäjä ?

Kuukautiskierto on ollut aina säännöllinen, mutta pitkä noin 35-40 päivää. Nyt kävi ensimmäistä kertaa elämässäni niin, että ovuloin 2 kertaa (testit ja limat tuplaten siis), eikä normaalit kuukautiset ole alkaneet sen jälkeen enää.

Vain lievä rusehtava vuoto ilman kirkasta verta tuli oletettujen kuukautisten aikaan noin viikko sitten. Ennen ei ole ollut tälläistä, mutta stressaava elämäntilanne on kyllä ollut aina päällä.

Toivoina aluksi, että se olisi kiinnittymisvuoto, mutta olen tehnyt lähes päivittäin jo viikon ajan oletetuista kuukautisista tai oletetusta kiinnittymisvuodosta epätoivoisena testin ja negatiivista vaan näyttää.

Voiko ensimmäistä kertaa rusehtava vuoto ja kuukautisten siirtyminen tarkoittaakin kuukautisten kokonaan loppumista eli lapsettomuutta ?

Mitään pahoinvointia ei ole, eikä tunnu oikein miltään, mutta ihmetyttää vaan kovasti tuliko minusta nyt jo alle 40 vee kokonaan "lapseton" ilman mitään esioireita ?

Onkohan kyseessä siis varhaiset vaihdevuodet vai voiko raskaustestin plussa tosiaan viivästyä jopa 1-2 viikkoa oletetuista menkoista vai aiheuttiko harvinaisempi 2 ovulointia myös kuukautisten siirtymistä 2 viikolla eteenpäin, jolloin niitä pitääkin vielä odotella, eikä ne ole sitten edes myöhässä ?

(Ovuloinnista on jo kuitenkin noin 2 viikkoa ja testi vaan jatkaa negatiivisena, ei minkäänlaista haamuviivaa edes, puhtaan valkoiset liuskat, lähes kaikkia merkkejä jo kokeillut, kun hulluksihan tässä tulee...)

0

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

        Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
        Maailman menoa
        83
        4483
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        25
        3258
      3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

        Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
        Maailman menoa
        39
        2914
      4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        117
        2727
      5. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        16
        2700
      6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        43
        2567
      7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        17
        2559
      8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        113
        2285
      9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2095
      10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

        Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
        Maailman menoa
        28
        1737
      Aihe