Pate , 13 v, kertoo mulle asioistansa, minä en ehdi ymmärtää. Hän puhuu nopeasti, yhteen pötköön, painottamatta, ilman välimerkkejä, kuten monet julkiksetkin nykyään.
Onko syntymässä uusi kieli?
Puhummeko jo nyt eri kieltä, vanhat ja nuoret?
Muistan, kun opetin häntä eka-luokalla, että, lue koko lause, sano se sitten ja painota, kuin puhuisit mulle.
Silloin hän osasi.
Ehdittekö te ymmärtää nuorten puhetta?
soilike
42
3296
Vastaukset
- Leny
Minä olen kiinnittänyt tuohon muutokseen myös huomiota. Uusi puhetyyli kuuluu ja näkyy myös tiedotusvälineissä nuoremmissa esiintyjissä. Juuri puheen rytmi ja nopeus ovat kovin muuttuneet.Minua kiusaa muuttunut sanojen painotustapa. Laitetaan paino sanan loppuun. Esim. timanttikorvaKORU. Myös e:n lausuminen on tullut leveämmäksi, oikeastaan e:n ja Ä:n välimuodoksi. Monilla on tapa puhua suu venytettynä levälleen. ( Jaana Pelkonen ) Mutta kun katsoo noita vanhoja Suomi-filmejä, niin niissä puhuttu kieli kuulostaa aivan hassulta.
häiritsee tuo nuotti ,mikä nykyään on tullut ainakin nuorten puheeseen.
Korostaen lopputavua,kuten Lenykin sanoi ,puheeseen tulee mielestäni "kiekaisu" ei hyvä.
Kyllä puhe muutenkin on epäselvää,mistä johtunee.
Soilike kerron,,,että pyysin illalla poistamaan ketjuni,ei siis liittynyt mitenkään vastaukseesi,ettei synny väärin käsitystä,silloin et ollut vielä vastannut.
Kiitos ,kumminkin ,kun huomioit aiheeni,oli vain aika tyhjänpäiväinen,,,aloitukseksi.tässä nähdään tämä minun hätäisyys,en malta edes katsoa ,onko poistettu,ja siellä tökötti vielä.
Kai se nyt sitten taas on häipynyt,anteeksi hölmöilyni.
- Suvi2
käyttää oikeaa äidinkieltämme. Esim. "lähdetkö pelaamaan?" Nykykielellä se on "lähdeks pelaa".
Isompien lasten puheessa vilisee englanninkielisten sanojen väännöksiä tai jotakin sinnepäin.
Pelästyin jo, että olenko jo täyttä ymmärrystä vailla kun en pysy heidän mukanaan, mutta nyt helpotuksekseni luin, että eivät kaikki muutkaan.
Olemmeko myös kielen suhteen menossa EUhun?!- Äikän ope
Hei,
olen äidinkielen opettaja, enkä malttanut olla ottamatta osaa tähän keskusteluun.
Jokaisen puhekieli on juuri sitä oikeaa äidinkieltämme. Suomen kieli eli äidinkielemme on kaikkien puhekielten, murteiden, kirjoitetun kielen ja kaikkien eri variaatioiden summa. Ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa puhua, vaan jokaisen puhetapa on juuri oikea.
Vaikka eri puolilla Suomea puhutaan eri tavoin ja eri ikäiset ihmiset puhuvat eri tavoin, ei mikään puheen muoto ole sen oikeampi tai väärämpi kuin joku toinen. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa puhua, ja vähän kuin sormenjälki; toista prikulleen samanlaista yksilöä kielellisesti ei ole.
Miten olisikaan?
Kieli heijastaa elettyä elämää, joten se jättää jokaiseen ihmiseen omat merkkinsä; ovathan elämätkin erilaisia. Lapset ja nuoret elävät oman etsikkovaiheensa, ja on mielestäni ihan luonnollista, että tuo etsikkovaihe näkyy myös puhutussa kielessä. Ei ole uutta sekään, että on jokin arvostettu puhemalli, jota tavoitellaan. Lisäksi on puheenparsia, jotka ovat erityisen tarttuvia, niin kuin on aina ollut.
Kirjoitettu kieli on sitten toinen asia. Eri sanojen ja muotojen kirjoitustapa on aikoinaan sovittu asia. Ei ole mitään luonnonlakia, miksi tietyt sanat kirjoitetaan tietyllä tavalla (ei esimerkiksi härjät vaan härät, ei mehtä vaan metsä jne.) vaan kirjoitettu kieli on sopimuksenvarainen yhdistelmä koko kielialueen murrepiirteitä.
Kirjoitettuun kieleen kohdistuvat myös koulussa opitut ohjeet ja säännöt, mutta puhekieltä eivät samat säännöt koske. Välimerkit, lauserajat ja sanavälit ovat kaikki kirjoitetun kielen piirteitä. Eihän pilkkujen paikkaa voi tarkistaa vaikkapa lukemalla teksti ääneen. Eikä puheessa ole mitään sanavälejä vaan puhumme kaikki sanat yhteen pötköön. Yhdyssanat ovat hyvä esimerkki siitä, miten puhekieli ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan. Puheen perusteella ei voi päätellä esimerkiksi sitä, että aika lailla kirjoitetaan erikseen, sillä kirjoitettua kieltä koskeva sääntö: taipumattomat adjektiivit aika, ensi, eri, kelpo ja viime, kirjoitetaan pääsanasta erilleen, ei ylety puhekieleen eikä tietenkään ole tarpeenkaan.
Kielen muuttumisesta on puhuttu aina. Yleensä niin, että vanhemmat kauhistelevat kielen muuttuneen omana elinaikanaan. Muutokset eivät kuitenkaan ole seurausta siitä, että lapset eivät osaisi puhua hyvää, elinympäristössään käypää kieltä, vaan siitä, että elinympäristö muuttuu. Ei ole ihme, että puhekielessä viliseen englanninkielisiä sanoja, sillä viime vuosina vaikkapa tietokonesanastoa on tullut paljon sieltä, mistä itse asiakin on tullut. Kieli kehittyy siis ympäristön mukana.
Samalla kun kieleen tulee uusia sanoja, vanhoja jää pois käytöstä. Kieli on kuin paikannimi, joka sekin on tietenkin kieltä. Tarvitsemme asioille nimiä, jotta voisimme puhua niistä. Sellaiset sanat, joita emme tarvitse, jäävät joko vähitellen pois käytöstä, tai niitä ei ole koskaan kuultukaan. Tämäkin on kielen muuttumista, mutta ei tarkoita sitä, että lapsi ei osaa puhua oikein.
Kuinka moni vanhemmista ihmisistä ihmettelee esimerkiksi kani-sanaa? Tuskin kukaan, vaikka sana on alun perin ruotsalainen lainasana, eikä omaperäinen suomen kielen sana.
Olen myös äiti ja minulla on kaksi pientä lasta. Olen kotoisin eri murrealueelta kuin missä lapseni ovat koko ikänsä kasvaneet. Kuuntelen kiinnostuneena lasten puhetta, jossa vilahtelee aika ajoin sanoja, joita en ole koskaan edes kuullut tai joiden merkitystä en tiedä. Samassa kieliympäristössä ikänsä eläneet eivät moisia eroja huomaa. Lapsiani taas naurattaa kotiseutuni ihmisten puhetapa. Onhan Etelä-Suomen ihmisten puhetapa kovin erilainen kuin Pohjois-Suomessa asuvien puhetapa. Mutta asuinpaikasta riippumatta, me puhumme kaikki sitä ihan oikeaa äidinkieltä.
Suomen kieli oli olemassa jo ennen kuin siitä alettiin kehittää sivistyskieltä. Ruotsalainen sivistyneistökin halusi opetella suomen kieltä, ja opiskeli sitä kielioppikirjoista. Samoin kuin opiskellessamme vieraita kieliä, vaikkapa englantia, ruotsinkieliset oppivat kieliopillisesti oikean huolitellun puheenparren. Sivistyneistön puhekieltä pidettiin tavoiteltavana ihanteena, ja tuo lienee vaikuttavan yhä vieläkin siihen, että kirjakieltä muistuttavaa puhetapaa pidetään mielellään sinä oikeana suomen kielenä.
Äidinkieli on kieli, joka omaksutaan ympäristöstä. Vieraat kielet opetellaan. Jos ajatellaan niin, että ruotsinkielinen opettelee kieliopista suomen kielen, jota sitten suomen kielinen alkaa matkia, kyse ei olekaan enää omaksutusta äidinkielestä vaan opitusta suomen kielestä.
Nykyajan lapsi voi hyvin siis sanoa, että "lähdetkö pelaamaan", "lähdeks pelaa" tai vaikkapa "lähekkönää pellaamaan" - ja jokainen vaihtoehto on ihan oikeata äidinkieltämme.
Jos jaksoit lukea tämän, olisi mukava, jos jaksaisit kommentoidakin. Siis mielipiteitä? Äikän ope kirjoitti:
Hei,
olen äidinkielen opettaja, enkä malttanut olla ottamatta osaa tähän keskusteluun.
Jokaisen puhekieli on juuri sitä oikeaa äidinkieltämme. Suomen kieli eli äidinkielemme on kaikkien puhekielten, murteiden, kirjoitetun kielen ja kaikkien eri variaatioiden summa. Ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa puhua, vaan jokaisen puhetapa on juuri oikea.
Vaikka eri puolilla Suomea puhutaan eri tavoin ja eri ikäiset ihmiset puhuvat eri tavoin, ei mikään puheen muoto ole sen oikeampi tai väärämpi kuin joku toinen. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa puhua, ja vähän kuin sormenjälki; toista prikulleen samanlaista yksilöä kielellisesti ei ole.
Miten olisikaan?
Kieli heijastaa elettyä elämää, joten se jättää jokaiseen ihmiseen omat merkkinsä; ovathan elämätkin erilaisia. Lapset ja nuoret elävät oman etsikkovaiheensa, ja on mielestäni ihan luonnollista, että tuo etsikkovaihe näkyy myös puhutussa kielessä. Ei ole uutta sekään, että on jokin arvostettu puhemalli, jota tavoitellaan. Lisäksi on puheenparsia, jotka ovat erityisen tarttuvia, niin kuin on aina ollut.
Kirjoitettu kieli on sitten toinen asia. Eri sanojen ja muotojen kirjoitustapa on aikoinaan sovittu asia. Ei ole mitään luonnonlakia, miksi tietyt sanat kirjoitetaan tietyllä tavalla (ei esimerkiksi härjät vaan härät, ei mehtä vaan metsä jne.) vaan kirjoitettu kieli on sopimuksenvarainen yhdistelmä koko kielialueen murrepiirteitä.
Kirjoitettuun kieleen kohdistuvat myös koulussa opitut ohjeet ja säännöt, mutta puhekieltä eivät samat säännöt koske. Välimerkit, lauserajat ja sanavälit ovat kaikki kirjoitetun kielen piirteitä. Eihän pilkkujen paikkaa voi tarkistaa vaikkapa lukemalla teksti ääneen. Eikä puheessa ole mitään sanavälejä vaan puhumme kaikki sanat yhteen pötköön. Yhdyssanat ovat hyvä esimerkki siitä, miten puhekieli ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan. Puheen perusteella ei voi päätellä esimerkiksi sitä, että aika lailla kirjoitetaan erikseen, sillä kirjoitettua kieltä koskeva sääntö: taipumattomat adjektiivit aika, ensi, eri, kelpo ja viime, kirjoitetaan pääsanasta erilleen, ei ylety puhekieleen eikä tietenkään ole tarpeenkaan.
Kielen muuttumisesta on puhuttu aina. Yleensä niin, että vanhemmat kauhistelevat kielen muuttuneen omana elinaikanaan. Muutokset eivät kuitenkaan ole seurausta siitä, että lapset eivät osaisi puhua hyvää, elinympäristössään käypää kieltä, vaan siitä, että elinympäristö muuttuu. Ei ole ihme, että puhekielessä viliseen englanninkielisiä sanoja, sillä viime vuosina vaikkapa tietokonesanastoa on tullut paljon sieltä, mistä itse asiakin on tullut. Kieli kehittyy siis ympäristön mukana.
Samalla kun kieleen tulee uusia sanoja, vanhoja jää pois käytöstä. Kieli on kuin paikannimi, joka sekin on tietenkin kieltä. Tarvitsemme asioille nimiä, jotta voisimme puhua niistä. Sellaiset sanat, joita emme tarvitse, jäävät joko vähitellen pois käytöstä, tai niitä ei ole koskaan kuultukaan. Tämäkin on kielen muuttumista, mutta ei tarkoita sitä, että lapsi ei osaa puhua oikein.
Kuinka moni vanhemmista ihmisistä ihmettelee esimerkiksi kani-sanaa? Tuskin kukaan, vaikka sana on alun perin ruotsalainen lainasana, eikä omaperäinen suomen kielen sana.
Olen myös äiti ja minulla on kaksi pientä lasta. Olen kotoisin eri murrealueelta kuin missä lapseni ovat koko ikänsä kasvaneet. Kuuntelen kiinnostuneena lasten puhetta, jossa vilahtelee aika ajoin sanoja, joita en ole koskaan edes kuullut tai joiden merkitystä en tiedä. Samassa kieliympäristössä ikänsä eläneet eivät moisia eroja huomaa. Lapsiani taas naurattaa kotiseutuni ihmisten puhetapa. Onhan Etelä-Suomen ihmisten puhetapa kovin erilainen kuin Pohjois-Suomessa asuvien puhetapa. Mutta asuinpaikasta riippumatta, me puhumme kaikki sitä ihan oikeaa äidinkieltä.
Suomen kieli oli olemassa jo ennen kuin siitä alettiin kehittää sivistyskieltä. Ruotsalainen sivistyneistökin halusi opetella suomen kieltä, ja opiskeli sitä kielioppikirjoista. Samoin kuin opiskellessamme vieraita kieliä, vaikkapa englantia, ruotsinkieliset oppivat kieliopillisesti oikean huolitellun puheenparren. Sivistyneistön puhekieltä pidettiin tavoiteltavana ihanteena, ja tuo lienee vaikuttavan yhä vieläkin siihen, että kirjakieltä muistuttavaa puhetapaa pidetään mielellään sinä oikeana suomen kielenä.
Äidinkieli on kieli, joka omaksutaan ympäristöstä. Vieraat kielet opetellaan. Jos ajatellaan niin, että ruotsinkielinen opettelee kieliopista suomen kielen, jota sitten suomen kielinen alkaa matkia, kyse ei olekaan enää omaksutusta äidinkielestä vaan opitusta suomen kielestä.
Nykyajan lapsi voi hyvin siis sanoa, että "lähdetkö pelaamaan", "lähdeks pelaa" tai vaikkapa "lähekkönää pellaamaan" - ja jokainen vaihtoehto on ihan oikeata äidinkieltämme.
Jos jaksoit lukea tämän, olisi mukava, jos jaksaisit kommentoidakin. Siis mielipiteitä?Suomi24 · Posti · Opastus Hae Internetistä:
Tervetuloa kalle.artturi | Omat palvelut | Kirjaudu ulos
Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Ikäryhmät > 70
Tältä viestisi tulee näyttämään
Hyvä, että malttisi petti!
Kirjoittanut: Ruuneperi 29.6.2005 klo 06.37
Tuollaisia, osaavan henkilön kommentteja, palsta kaipaa.
Täällä kirjoittavat useat, itseni kaltaiset, huonosti suomea osaavat. Omakin taitoni on tuollaista teknisen opiskelun ohelle "vaatteisin tarttunutta".
Sanoit, että kaikki murteetkin ovat äidinkieltämme ja yhtä hyvää sellaista. Minulle murteet ovat puhekieltä ja kirjoitettu kieli n.s. kirjakieltä, jota ei kukaan puhu, yrittää monikin.
Kuten huomasit, kirjoitin äidinkielen yhdyssanaksi toisin kuin Sinä.
Toimin "mutun" enkä sääntöjen varassa. Äidin kieli on minusta kieli, jota äitini puhui, siis ei yhdyssana. Samoin suomenkieli on meidän kielemme ja Suomen kieli taas Suomessa puhuttu kieli.
Sekaannusten välttämiseksi kirjoitan nyt vai pienin kirjaimin kun perustelen:
äidinkielen ja suomenkielen kirjoitan yhteen koska ne eivät taivu erikseen vaan yhtenä.
Olisi hyvä, jos opettaisit meitä vähän osaavia!
Tiedän, että joukossamme on korkeastikin koulutettuja, ilmeisesti akateemisestikin sivistyneitä, jotka osaavat kieltämme hyvin mutta valtaosa meistä on kansanihmisiä (eihän kansan ihmisiä).
Vielä puutun erääseen ilmiöön eli yhdyssanojen kirjoitukseen palstalla. On useita kirjoittajia, jotka kirjoittavat kaikki yhdyssanat erikseen.
Edellinen kaivertaa pahasti lukiessani. Anna siis, pliis, pikkusen perussääntöjä aiheesta!
Vielä sanoisin suomenkielestä, että se lienee (miten on) myöhään eriytynyt muista kielistä, vähän kehittynyt siis puhekielenä ja säännöin rajoitettu kehittymästä - liian varhain.
Tule toistekin meitä opastamaan jos aikasi ja kiinnostuksesi riittävät! Ruodi vaikka minun kirjoituksiani, minä pidän siitä jos se tapahtuu asiallisesti ja oikean tiedon varassa.
Onko muuten Ruuneperi sopimaton nimimerkki? Tällaiseksi minua on nimitetty pienten riimittelyjeni takia.
Terveiset täältä Takahikiän Peräkylän Apulaiskielitoimistosta, josta Sinulle ei liene kukaan ennen kirjoittanutkaan.
Hyvää kesän jatkoa t. RuuneperiRuuneperi kirjoitti:
Suomi24 · Posti · Opastus Hae Internetistä:
Tervetuloa kalle.artturi | Omat palvelut | Kirjaudu ulos
Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Ikäryhmät > 70
Tältä viestisi tulee näyttämään
Hyvä, että malttisi petti!
Kirjoittanut: Ruuneperi 29.6.2005 klo 06.37
Tuollaisia, osaavan henkilön kommentteja, palsta kaipaa.
Täällä kirjoittavat useat, itseni kaltaiset, huonosti suomea osaavat. Omakin taitoni on tuollaista teknisen opiskelun ohelle "vaatteisin tarttunutta".
Sanoit, että kaikki murteetkin ovat äidinkieltämme ja yhtä hyvää sellaista. Minulle murteet ovat puhekieltä ja kirjoitettu kieli n.s. kirjakieltä, jota ei kukaan puhu, yrittää monikin.
Kuten huomasit, kirjoitin äidinkielen yhdyssanaksi toisin kuin Sinä.
Toimin "mutun" enkä sääntöjen varassa. Äidin kieli on minusta kieli, jota äitini puhui, siis ei yhdyssana. Samoin suomenkieli on meidän kielemme ja Suomen kieli taas Suomessa puhuttu kieli.
Sekaannusten välttämiseksi kirjoitan nyt vai pienin kirjaimin kun perustelen:
äidinkielen ja suomenkielen kirjoitan yhteen koska ne eivät taivu erikseen vaan yhtenä.
Olisi hyvä, jos opettaisit meitä vähän osaavia!
Tiedän, että joukossamme on korkeastikin koulutettuja, ilmeisesti akateemisestikin sivistyneitä, jotka osaavat kieltämme hyvin mutta valtaosa meistä on kansanihmisiä (eihän kansan ihmisiä).
Vielä puutun erääseen ilmiöön eli yhdyssanojen kirjoitukseen palstalla. On useita kirjoittajia, jotka kirjoittavat kaikki yhdyssanat erikseen.
Edellinen kaivertaa pahasti lukiessani. Anna siis, pliis, pikkusen perussääntöjä aiheesta!
Vielä sanoisin suomenkielestä, että se lienee (miten on) myöhään eriytynyt muista kielistä, vähän kehittynyt siis puhekielenä ja säännöin rajoitettu kehittymästä - liian varhain.
Tule toistekin meitä opastamaan jos aikasi ja kiinnostuksesi riittävät! Ruodi vaikka minun kirjoituksiani, minä pidän siitä jos se tapahtuu asiallisesti ja oikean tiedon varassa.
Onko muuten Ruuneperi sopimaton nimimerkki? Tällaiseksi minua on nimitetty pienten riimittelyjeni takia.
Terveiset täältä Takahikiän Peräkylän Apulaiskielitoimistosta, josta Sinulle ei liene kukaan ennen kirjoittanutkaan.
Hyvää kesän jatkoa t. RuuneperiEn saanut viestiäni aamulla lähtemään vaan jöuduin kopioimaan sen myöhemmin lähetettäväksi.
"Maalasin" vähän liian ylös!- Kirjar ilm. rek.
Ruuneperi kirjoitti:
Suomi24 · Posti · Opastus Hae Internetistä:
Tervetuloa kalle.artturi | Omat palvelut | Kirjaudu ulos
Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Ikäryhmät > 70
Tältä viestisi tulee näyttämään
Hyvä, että malttisi petti!
Kirjoittanut: Ruuneperi 29.6.2005 klo 06.37
Tuollaisia, osaavan henkilön kommentteja, palsta kaipaa.
Täällä kirjoittavat useat, itseni kaltaiset, huonosti suomea osaavat. Omakin taitoni on tuollaista teknisen opiskelun ohelle "vaatteisin tarttunutta".
Sanoit, että kaikki murteetkin ovat äidinkieltämme ja yhtä hyvää sellaista. Minulle murteet ovat puhekieltä ja kirjoitettu kieli n.s. kirjakieltä, jota ei kukaan puhu, yrittää monikin.
Kuten huomasit, kirjoitin äidinkielen yhdyssanaksi toisin kuin Sinä.
Toimin "mutun" enkä sääntöjen varassa. Äidin kieli on minusta kieli, jota äitini puhui, siis ei yhdyssana. Samoin suomenkieli on meidän kielemme ja Suomen kieli taas Suomessa puhuttu kieli.
Sekaannusten välttämiseksi kirjoitan nyt vai pienin kirjaimin kun perustelen:
äidinkielen ja suomenkielen kirjoitan yhteen koska ne eivät taivu erikseen vaan yhtenä.
Olisi hyvä, jos opettaisit meitä vähän osaavia!
Tiedän, että joukossamme on korkeastikin koulutettuja, ilmeisesti akateemisestikin sivistyneitä, jotka osaavat kieltämme hyvin mutta valtaosa meistä on kansanihmisiä (eihän kansan ihmisiä).
Vielä puutun erääseen ilmiöön eli yhdyssanojen kirjoitukseen palstalla. On useita kirjoittajia, jotka kirjoittavat kaikki yhdyssanat erikseen.
Edellinen kaivertaa pahasti lukiessani. Anna siis, pliis, pikkusen perussääntöjä aiheesta!
Vielä sanoisin suomenkielestä, että se lienee (miten on) myöhään eriytynyt muista kielistä, vähän kehittynyt siis puhekielenä ja säännöin rajoitettu kehittymästä - liian varhain.
Tule toistekin meitä opastamaan jos aikasi ja kiinnostuksesi riittävät! Ruodi vaikka minun kirjoituksiani, minä pidän siitä jos se tapahtuu asiallisesti ja oikean tiedon varassa.
Onko muuten Ruuneperi sopimaton nimimerkki? Tällaiseksi minua on nimitetty pienten riimittelyjeni takia.
Terveiset täältä Takahikiän Peräkylän Apulaiskielitoimistosta, josta Sinulle ei liene kukaan ennen kirjoittanutkaan.
Hyvää kesän jatkoa t. RuuneperiEttäkö ihan kieliopillisestikin pitää täällä tuo oikeinkirjoitus hallita?
Ettäkö häiritsee lukiessa jos virheelliseen muotoon on tullut sanat kirjoitettua ?
Mielestäni täällä PITÄÄ jokaisen hyväksyä JOKAISEN teksti juuri sellaisena kun se tällä sivulla on luettavissa, vaatimatta yhdyssanojen (oikeallisuutta) ( oikeillisuutta) oikeaa muotoa, tai pilkun ja pisteen paikasta huomauttelua.
Useimmat meistä eivät varmasti ole aktiivisti kirjoittamista harjoittavia, on ollut pitkä tauko koulun käynnin ja tämän päivän välillä, jolloin kynän käyttö oli jokapäiväistä, huom. oli pakko kirjoittaa koulussa, ja siitäkin on aikaa.
Mitä enemmän kieltä käyttää kirjoittaen tai lukien, sitä paremmin osaa myöskin itse sanoja paperille suoltaa, mutta päivittäinen puhe kielikin on sitä "äidinkieltä" jota hänen helmoissaan pyöriessämme olemme oppineet. Lisäksi tuo paikallinen murrekin tahtoo tarttua myös kirjoittaen esitettyyn "" puhheeseen"" ja se on kielemme rikkautta. Annetaan sanojen tulla paperille niin kuin ne luontevimmin käsistämme lähtevät !
Ja lukijana; Älkäämme tarkkailko pillkujen ja pisteiden paikkoja, ei niillä, eikä ihan oikein kirjoitetulla lausemuodolla ole niin suurta merkitystä kuin sillä, mitä kirjoittaja on tarkoittanut meidän tekstistänsä sisällöllisesti löytävän.
Arvostelematta ketään,tässä on vain minun mielipiteeni ja toiveeni ettei kaikkien tarvitse loistaa, vaan voimme olla juuri sellaisia kuin olemme, sanallisine virheinemmekin.
Kukkikoon kielellinen monimuotoisuus ilman kieliopin kaavojakin.
Moni oli kelkkamäessä kun kielioppia opiskeltiin, niin tylsää se oli! Kirjar ilm. rek. kirjoitti:
Ettäkö ihan kieliopillisestikin pitää täällä tuo oikeinkirjoitus hallita?
Ettäkö häiritsee lukiessa jos virheelliseen muotoon on tullut sanat kirjoitettua ?
Mielestäni täällä PITÄÄ jokaisen hyväksyä JOKAISEN teksti juuri sellaisena kun se tällä sivulla on luettavissa, vaatimatta yhdyssanojen (oikeallisuutta) ( oikeillisuutta) oikeaa muotoa, tai pilkun ja pisteen paikasta huomauttelua.
Useimmat meistä eivät varmasti ole aktiivisti kirjoittamista harjoittavia, on ollut pitkä tauko koulun käynnin ja tämän päivän välillä, jolloin kynän käyttö oli jokapäiväistä, huom. oli pakko kirjoittaa koulussa, ja siitäkin on aikaa.
Mitä enemmän kieltä käyttää kirjoittaen tai lukien, sitä paremmin osaa myöskin itse sanoja paperille suoltaa, mutta päivittäinen puhe kielikin on sitä "äidinkieltä" jota hänen helmoissaan pyöriessämme olemme oppineet. Lisäksi tuo paikallinen murrekin tahtoo tarttua myös kirjoittaen esitettyyn "" puhheeseen"" ja se on kielemme rikkautta. Annetaan sanojen tulla paperille niin kuin ne luontevimmin käsistämme lähtevät !
Ja lukijana; Älkäämme tarkkailko pillkujen ja pisteiden paikkoja, ei niillä, eikä ihan oikein kirjoitetulla lausemuodolla ole niin suurta merkitystä kuin sillä, mitä kirjoittaja on tarkoittanut meidän tekstistänsä sisällöllisesti löytävän.
Arvostelematta ketään,tässä on vain minun mielipiteeni ja toiveeni ettei kaikkien tarvitse loistaa, vaan voimme olla juuri sellaisia kuin olemme, sanallisine virheinemmekin.
Kukkikoon kielellinen monimuotoisuus ilman kieliopin kaavojakin.
Moni oli kelkkamäessä kun kielioppia opiskeltiin, niin tylsää se oli!Kyllä Sinä ainakin minua arvostelit mielipitestäni.
En mielestäni tuominnut ketään, esitin vain käsityksiäni ja kiinnostuksiani.
Asiat ovat juuri niinkuin sanoit, ei meitä voi toisiksi muutaa, eikä pidäkään.
Varmaankin silmääsi tai korvaasi tarttuu sellaista, josta et pidä. Eikö sitä saa sanoa?
Itse teen paljon kirjoitusvirheitä kun en osaa - valitettavasti.- Kirjar ilm. rek
Ruuneperi kirjoitti:
Kyllä Sinä ainakin minua arvostelit mielipitestäni.
En mielestäni tuominnut ketään, esitin vain käsityksiäni ja kiinnostuksiani.
Asiat ovat juuri niinkuin sanoit, ei meitä voi toisiksi muutaa, eikä pidäkään.
Varmaankin silmääsi tai korvaasi tarttuu sellaista, josta et pidä. Eikö sitä saa sanoa?
Itse teen paljon kirjoitusvirheitä kun en osaa - valitettavasti.En arvostellut, esitin kysymyksen?
Sekä oman mielipiteeni kielen oikeillisuudesta, koska en ole expertti missään kielessä, saati sitten kieliopissa jota aina ei mielestäni tarvitse niin orjallisesti noudattaa.
Viestisi ovat ymmärrettäviä, luen niitä mielelläni, kuten kaikkien kirjoittajien viestejä.
Jos joku sana on väärin kirjoitettu omassa viestissänikin, ajattelen vain, että kukaan meistä ei ole täydellinen, minä viimeksi, mutta yritän ja joskus tulen väärin ymmärretyksi, kuten nytkin.
Kysyin,sinä vastasit, kiitos kannanotosta, näinhän meidän pitääkin keskustella, eikö vain, vaatimatta liikaa toisiltamme tai itseltämme.
Jos me kaikki olisimme kaikista asioista samaa mieltä, ei keskustelua tarvittaisi. - Trina
Kirjar ilm. rek kirjoitti:
En arvostellut, esitin kysymyksen?
Sekä oman mielipiteeni kielen oikeillisuudesta, koska en ole expertti missään kielessä, saati sitten kieliopissa jota aina ei mielestäni tarvitse niin orjallisesti noudattaa.
Viestisi ovat ymmärrettäviä, luen niitä mielelläni, kuten kaikkien kirjoittajien viestejä.
Jos joku sana on väärin kirjoitettu omassa viestissänikin, ajattelen vain, että kukaan meistä ei ole täydellinen, minä viimeksi, mutta yritän ja joskus tulen väärin ymmärretyksi, kuten nytkin.
Kysyin,sinä vastasit, kiitos kannanotosta, näinhän meidän pitääkin keskustella, eikö vain, vaatimatta liikaa toisiltamme tai itseltämme.
Jos me kaikki olisimme kaikista asioista samaa mieltä, ei keskustelua tarvittaisi.kirjoitettuihin viesteihin. Yleensä olen hyvin
selvän saanut ja se lienee tärkeintä.
Nyt puuttuisin yleiseen kielenkäyttöön esim.
radiossa ja TV:ssä.
Hyvin paljon kielioppivirheitä kuulee näissä
medioissa ja samoin esim. "Hesarissa".
Yksi tällainen on ketä-sana.
Kysytään esim. "Tiesitkö ketä oli puhelimessa"?
Varmaan oli tarkoitus kysyä "kuka oli"?
Tämä on erikoisesti ärsyttänyt minua.
Tämä toistuu hyvin usein. Eiköhän nykyään
kouluissa opeteta pronominien käyttöä? - Suvi2
Äikän ope kirjoitti:
Hei,
olen äidinkielen opettaja, enkä malttanut olla ottamatta osaa tähän keskusteluun.
Jokaisen puhekieli on juuri sitä oikeaa äidinkieltämme. Suomen kieli eli äidinkielemme on kaikkien puhekielten, murteiden, kirjoitetun kielen ja kaikkien eri variaatioiden summa. Ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa puhua, vaan jokaisen puhetapa on juuri oikea.
Vaikka eri puolilla Suomea puhutaan eri tavoin ja eri ikäiset ihmiset puhuvat eri tavoin, ei mikään puheen muoto ole sen oikeampi tai väärämpi kuin joku toinen. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa puhua, ja vähän kuin sormenjälki; toista prikulleen samanlaista yksilöä kielellisesti ei ole.
Miten olisikaan?
Kieli heijastaa elettyä elämää, joten se jättää jokaiseen ihmiseen omat merkkinsä; ovathan elämätkin erilaisia. Lapset ja nuoret elävät oman etsikkovaiheensa, ja on mielestäni ihan luonnollista, että tuo etsikkovaihe näkyy myös puhutussa kielessä. Ei ole uutta sekään, että on jokin arvostettu puhemalli, jota tavoitellaan. Lisäksi on puheenparsia, jotka ovat erityisen tarttuvia, niin kuin on aina ollut.
Kirjoitettu kieli on sitten toinen asia. Eri sanojen ja muotojen kirjoitustapa on aikoinaan sovittu asia. Ei ole mitään luonnonlakia, miksi tietyt sanat kirjoitetaan tietyllä tavalla (ei esimerkiksi härjät vaan härät, ei mehtä vaan metsä jne.) vaan kirjoitettu kieli on sopimuksenvarainen yhdistelmä koko kielialueen murrepiirteitä.
Kirjoitettuun kieleen kohdistuvat myös koulussa opitut ohjeet ja säännöt, mutta puhekieltä eivät samat säännöt koske. Välimerkit, lauserajat ja sanavälit ovat kaikki kirjoitetun kielen piirteitä. Eihän pilkkujen paikkaa voi tarkistaa vaikkapa lukemalla teksti ääneen. Eikä puheessa ole mitään sanavälejä vaan puhumme kaikki sanat yhteen pötköön. Yhdyssanat ovat hyvä esimerkki siitä, miten puhekieli ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan. Puheen perusteella ei voi päätellä esimerkiksi sitä, että aika lailla kirjoitetaan erikseen, sillä kirjoitettua kieltä koskeva sääntö: taipumattomat adjektiivit aika, ensi, eri, kelpo ja viime, kirjoitetaan pääsanasta erilleen, ei ylety puhekieleen eikä tietenkään ole tarpeenkaan.
Kielen muuttumisesta on puhuttu aina. Yleensä niin, että vanhemmat kauhistelevat kielen muuttuneen omana elinaikanaan. Muutokset eivät kuitenkaan ole seurausta siitä, että lapset eivät osaisi puhua hyvää, elinympäristössään käypää kieltä, vaan siitä, että elinympäristö muuttuu. Ei ole ihme, että puhekielessä viliseen englanninkielisiä sanoja, sillä viime vuosina vaikkapa tietokonesanastoa on tullut paljon sieltä, mistä itse asiakin on tullut. Kieli kehittyy siis ympäristön mukana.
Samalla kun kieleen tulee uusia sanoja, vanhoja jää pois käytöstä. Kieli on kuin paikannimi, joka sekin on tietenkin kieltä. Tarvitsemme asioille nimiä, jotta voisimme puhua niistä. Sellaiset sanat, joita emme tarvitse, jäävät joko vähitellen pois käytöstä, tai niitä ei ole koskaan kuultukaan. Tämäkin on kielen muuttumista, mutta ei tarkoita sitä, että lapsi ei osaa puhua oikein.
Kuinka moni vanhemmista ihmisistä ihmettelee esimerkiksi kani-sanaa? Tuskin kukaan, vaikka sana on alun perin ruotsalainen lainasana, eikä omaperäinen suomen kielen sana.
Olen myös äiti ja minulla on kaksi pientä lasta. Olen kotoisin eri murrealueelta kuin missä lapseni ovat koko ikänsä kasvaneet. Kuuntelen kiinnostuneena lasten puhetta, jossa vilahtelee aika ajoin sanoja, joita en ole koskaan edes kuullut tai joiden merkitystä en tiedä. Samassa kieliympäristössä ikänsä eläneet eivät moisia eroja huomaa. Lapsiani taas naurattaa kotiseutuni ihmisten puhetapa. Onhan Etelä-Suomen ihmisten puhetapa kovin erilainen kuin Pohjois-Suomessa asuvien puhetapa. Mutta asuinpaikasta riippumatta, me puhumme kaikki sitä ihan oikeaa äidinkieltä.
Suomen kieli oli olemassa jo ennen kuin siitä alettiin kehittää sivistyskieltä. Ruotsalainen sivistyneistökin halusi opetella suomen kieltä, ja opiskeli sitä kielioppikirjoista. Samoin kuin opiskellessamme vieraita kieliä, vaikkapa englantia, ruotsinkieliset oppivat kieliopillisesti oikean huolitellun puheenparren. Sivistyneistön puhekieltä pidettiin tavoiteltavana ihanteena, ja tuo lienee vaikuttavan yhä vieläkin siihen, että kirjakieltä muistuttavaa puhetapaa pidetään mielellään sinä oikeana suomen kielenä.
Äidinkieli on kieli, joka omaksutaan ympäristöstä. Vieraat kielet opetellaan. Jos ajatellaan niin, että ruotsinkielinen opettelee kieliopista suomen kielen, jota sitten suomen kielinen alkaa matkia, kyse ei olekaan enää omaksutusta äidinkielestä vaan opitusta suomen kielestä.
Nykyajan lapsi voi hyvin siis sanoa, että "lähdetkö pelaamaan", "lähdeks pelaa" tai vaikkapa "lähekkönää pellaamaan" - ja jokainen vaihtoehto on ihan oikeata äidinkieltämme.
Jos jaksoit lukea tämän, olisi mukava, jos jaksaisit kommentoidakin. Siis mielipiteitä?Varmaankin olet oikeassa. Kaikkihan muuttuu, mutta valitettavasti ei aina hyvään suuntaan.
Tuo "lähdeks pelaa?" vihlaisi vain niin pahasti entisen äidinkielen opettajan korvaan. Nykyisin kai on kahden sanan kysymyslauseen jakaminen yks. 2:n pers. ja mon. 3. pers. aivan normaalia. Jos lapset kotonaan sekä muualla käyttävät vapaa-aikanaan tuollaista kieltä, on ymmärrettävää, että oppimisessa tulee olemaan vaikeuksia.
Kuten sanoin, kaikki muuttuu ja nykyinen kielenkäyttö olkoon mitä tahansa, se ei enää kuulu minulle. Kunhan itse osaisin kaunista äidinkieltäni edes jotenkin.
Hyvää pilvetöntä kesää sinulle ja kunhan tavataan, kysyn: "lähdeks pelaa..." - matikan ope
Äikän ope kirjoitti:
Hei,
olen äidinkielen opettaja, enkä malttanut olla ottamatta osaa tähän keskusteluun.
Jokaisen puhekieli on juuri sitä oikeaa äidinkieltämme. Suomen kieli eli äidinkielemme on kaikkien puhekielten, murteiden, kirjoitetun kielen ja kaikkien eri variaatioiden summa. Ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa puhua, vaan jokaisen puhetapa on juuri oikea.
Vaikka eri puolilla Suomea puhutaan eri tavoin ja eri ikäiset ihmiset puhuvat eri tavoin, ei mikään puheen muoto ole sen oikeampi tai väärämpi kuin joku toinen. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa puhua, ja vähän kuin sormenjälki; toista prikulleen samanlaista yksilöä kielellisesti ei ole.
Miten olisikaan?
Kieli heijastaa elettyä elämää, joten se jättää jokaiseen ihmiseen omat merkkinsä; ovathan elämätkin erilaisia. Lapset ja nuoret elävät oman etsikkovaiheensa, ja on mielestäni ihan luonnollista, että tuo etsikkovaihe näkyy myös puhutussa kielessä. Ei ole uutta sekään, että on jokin arvostettu puhemalli, jota tavoitellaan. Lisäksi on puheenparsia, jotka ovat erityisen tarttuvia, niin kuin on aina ollut.
Kirjoitettu kieli on sitten toinen asia. Eri sanojen ja muotojen kirjoitustapa on aikoinaan sovittu asia. Ei ole mitään luonnonlakia, miksi tietyt sanat kirjoitetaan tietyllä tavalla (ei esimerkiksi härjät vaan härät, ei mehtä vaan metsä jne.) vaan kirjoitettu kieli on sopimuksenvarainen yhdistelmä koko kielialueen murrepiirteitä.
Kirjoitettuun kieleen kohdistuvat myös koulussa opitut ohjeet ja säännöt, mutta puhekieltä eivät samat säännöt koske. Välimerkit, lauserajat ja sanavälit ovat kaikki kirjoitetun kielen piirteitä. Eihän pilkkujen paikkaa voi tarkistaa vaikkapa lukemalla teksti ääneen. Eikä puheessa ole mitään sanavälejä vaan puhumme kaikki sanat yhteen pötköön. Yhdyssanat ovat hyvä esimerkki siitä, miten puhekieli ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan. Puheen perusteella ei voi päätellä esimerkiksi sitä, että aika lailla kirjoitetaan erikseen, sillä kirjoitettua kieltä koskeva sääntö: taipumattomat adjektiivit aika, ensi, eri, kelpo ja viime, kirjoitetaan pääsanasta erilleen, ei ylety puhekieleen eikä tietenkään ole tarpeenkaan.
Kielen muuttumisesta on puhuttu aina. Yleensä niin, että vanhemmat kauhistelevat kielen muuttuneen omana elinaikanaan. Muutokset eivät kuitenkaan ole seurausta siitä, että lapset eivät osaisi puhua hyvää, elinympäristössään käypää kieltä, vaan siitä, että elinympäristö muuttuu. Ei ole ihme, että puhekielessä viliseen englanninkielisiä sanoja, sillä viime vuosina vaikkapa tietokonesanastoa on tullut paljon sieltä, mistä itse asiakin on tullut. Kieli kehittyy siis ympäristön mukana.
Samalla kun kieleen tulee uusia sanoja, vanhoja jää pois käytöstä. Kieli on kuin paikannimi, joka sekin on tietenkin kieltä. Tarvitsemme asioille nimiä, jotta voisimme puhua niistä. Sellaiset sanat, joita emme tarvitse, jäävät joko vähitellen pois käytöstä, tai niitä ei ole koskaan kuultukaan. Tämäkin on kielen muuttumista, mutta ei tarkoita sitä, että lapsi ei osaa puhua oikein.
Kuinka moni vanhemmista ihmisistä ihmettelee esimerkiksi kani-sanaa? Tuskin kukaan, vaikka sana on alun perin ruotsalainen lainasana, eikä omaperäinen suomen kielen sana.
Olen myös äiti ja minulla on kaksi pientä lasta. Olen kotoisin eri murrealueelta kuin missä lapseni ovat koko ikänsä kasvaneet. Kuuntelen kiinnostuneena lasten puhetta, jossa vilahtelee aika ajoin sanoja, joita en ole koskaan edes kuullut tai joiden merkitystä en tiedä. Samassa kieliympäristössä ikänsä eläneet eivät moisia eroja huomaa. Lapsiani taas naurattaa kotiseutuni ihmisten puhetapa. Onhan Etelä-Suomen ihmisten puhetapa kovin erilainen kuin Pohjois-Suomessa asuvien puhetapa. Mutta asuinpaikasta riippumatta, me puhumme kaikki sitä ihan oikeaa äidinkieltä.
Suomen kieli oli olemassa jo ennen kuin siitä alettiin kehittää sivistyskieltä. Ruotsalainen sivistyneistökin halusi opetella suomen kieltä, ja opiskeli sitä kielioppikirjoista. Samoin kuin opiskellessamme vieraita kieliä, vaikkapa englantia, ruotsinkieliset oppivat kieliopillisesti oikean huolitellun puheenparren. Sivistyneistön puhekieltä pidettiin tavoiteltavana ihanteena, ja tuo lienee vaikuttavan yhä vieläkin siihen, että kirjakieltä muistuttavaa puhetapaa pidetään mielellään sinä oikeana suomen kielenä.
Äidinkieli on kieli, joka omaksutaan ympäristöstä. Vieraat kielet opetellaan. Jos ajatellaan niin, että ruotsinkielinen opettelee kieliopista suomen kielen, jota sitten suomen kielinen alkaa matkia, kyse ei olekaan enää omaksutusta äidinkielestä vaan opitusta suomen kielestä.
Nykyajan lapsi voi hyvin siis sanoa, että "lähdetkö pelaamaan", "lähdeks pelaa" tai vaikkapa "lähekkönää pellaamaan" - ja jokainen vaihtoehto on ihan oikeata äidinkieltämme.
Jos jaksoit lukea tämän, olisi mukava, jos jaksaisit kommentoidakin. Siis mielipiteitä?Tarkoititko noin, vai lapsus linguae?
Kiitos aivan verrattoman hyvästä kirjoituksestasi! - saara.dma
Äikän ope kirjoitti:
Hei,
olen äidinkielen opettaja, enkä malttanut olla ottamatta osaa tähän keskusteluun.
Jokaisen puhekieli on juuri sitä oikeaa äidinkieltämme. Suomen kieli eli äidinkielemme on kaikkien puhekielten, murteiden, kirjoitetun kielen ja kaikkien eri variaatioiden summa. Ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa puhua, vaan jokaisen puhetapa on juuri oikea.
Vaikka eri puolilla Suomea puhutaan eri tavoin ja eri ikäiset ihmiset puhuvat eri tavoin, ei mikään puheen muoto ole sen oikeampi tai väärämpi kuin joku toinen. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa puhua, ja vähän kuin sormenjälki; toista prikulleen samanlaista yksilöä kielellisesti ei ole.
Miten olisikaan?
Kieli heijastaa elettyä elämää, joten se jättää jokaiseen ihmiseen omat merkkinsä; ovathan elämätkin erilaisia. Lapset ja nuoret elävät oman etsikkovaiheensa, ja on mielestäni ihan luonnollista, että tuo etsikkovaihe näkyy myös puhutussa kielessä. Ei ole uutta sekään, että on jokin arvostettu puhemalli, jota tavoitellaan. Lisäksi on puheenparsia, jotka ovat erityisen tarttuvia, niin kuin on aina ollut.
Kirjoitettu kieli on sitten toinen asia. Eri sanojen ja muotojen kirjoitustapa on aikoinaan sovittu asia. Ei ole mitään luonnonlakia, miksi tietyt sanat kirjoitetaan tietyllä tavalla (ei esimerkiksi härjät vaan härät, ei mehtä vaan metsä jne.) vaan kirjoitettu kieli on sopimuksenvarainen yhdistelmä koko kielialueen murrepiirteitä.
Kirjoitettuun kieleen kohdistuvat myös koulussa opitut ohjeet ja säännöt, mutta puhekieltä eivät samat säännöt koske. Välimerkit, lauserajat ja sanavälit ovat kaikki kirjoitetun kielen piirteitä. Eihän pilkkujen paikkaa voi tarkistaa vaikkapa lukemalla teksti ääneen. Eikä puheessa ole mitään sanavälejä vaan puhumme kaikki sanat yhteen pötköön. Yhdyssanat ovat hyvä esimerkki siitä, miten puhekieli ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan. Puheen perusteella ei voi päätellä esimerkiksi sitä, että aika lailla kirjoitetaan erikseen, sillä kirjoitettua kieltä koskeva sääntö: taipumattomat adjektiivit aika, ensi, eri, kelpo ja viime, kirjoitetaan pääsanasta erilleen, ei ylety puhekieleen eikä tietenkään ole tarpeenkaan.
Kielen muuttumisesta on puhuttu aina. Yleensä niin, että vanhemmat kauhistelevat kielen muuttuneen omana elinaikanaan. Muutokset eivät kuitenkaan ole seurausta siitä, että lapset eivät osaisi puhua hyvää, elinympäristössään käypää kieltä, vaan siitä, että elinympäristö muuttuu. Ei ole ihme, että puhekielessä viliseen englanninkielisiä sanoja, sillä viime vuosina vaikkapa tietokonesanastoa on tullut paljon sieltä, mistä itse asiakin on tullut. Kieli kehittyy siis ympäristön mukana.
Samalla kun kieleen tulee uusia sanoja, vanhoja jää pois käytöstä. Kieli on kuin paikannimi, joka sekin on tietenkin kieltä. Tarvitsemme asioille nimiä, jotta voisimme puhua niistä. Sellaiset sanat, joita emme tarvitse, jäävät joko vähitellen pois käytöstä, tai niitä ei ole koskaan kuultukaan. Tämäkin on kielen muuttumista, mutta ei tarkoita sitä, että lapsi ei osaa puhua oikein.
Kuinka moni vanhemmista ihmisistä ihmettelee esimerkiksi kani-sanaa? Tuskin kukaan, vaikka sana on alun perin ruotsalainen lainasana, eikä omaperäinen suomen kielen sana.
Olen myös äiti ja minulla on kaksi pientä lasta. Olen kotoisin eri murrealueelta kuin missä lapseni ovat koko ikänsä kasvaneet. Kuuntelen kiinnostuneena lasten puhetta, jossa vilahtelee aika ajoin sanoja, joita en ole koskaan edes kuullut tai joiden merkitystä en tiedä. Samassa kieliympäristössä ikänsä eläneet eivät moisia eroja huomaa. Lapsiani taas naurattaa kotiseutuni ihmisten puhetapa. Onhan Etelä-Suomen ihmisten puhetapa kovin erilainen kuin Pohjois-Suomessa asuvien puhetapa. Mutta asuinpaikasta riippumatta, me puhumme kaikki sitä ihan oikeaa äidinkieltä.
Suomen kieli oli olemassa jo ennen kuin siitä alettiin kehittää sivistyskieltä. Ruotsalainen sivistyneistökin halusi opetella suomen kieltä, ja opiskeli sitä kielioppikirjoista. Samoin kuin opiskellessamme vieraita kieliä, vaikkapa englantia, ruotsinkieliset oppivat kieliopillisesti oikean huolitellun puheenparren. Sivistyneistön puhekieltä pidettiin tavoiteltavana ihanteena, ja tuo lienee vaikuttavan yhä vieläkin siihen, että kirjakieltä muistuttavaa puhetapaa pidetään mielellään sinä oikeana suomen kielenä.
Äidinkieli on kieli, joka omaksutaan ympäristöstä. Vieraat kielet opetellaan. Jos ajatellaan niin, että ruotsinkielinen opettelee kieliopista suomen kielen, jota sitten suomen kielinen alkaa matkia, kyse ei olekaan enää omaksutusta äidinkielestä vaan opitusta suomen kielestä.
Nykyajan lapsi voi hyvin siis sanoa, että "lähdetkö pelaamaan", "lähdeks pelaa" tai vaikkapa "lähekkönää pellaamaan" - ja jokainen vaihtoehto on ihan oikeata äidinkieltämme.
Jos jaksoit lukea tämän, olisi mukava, jos jaksaisit kommentoidakin. Siis mielipiteitä?Luin kirjoituksesi ja olen kanssasi hyvin suurelta osin samaa mieltä. Tässä kuitenkin pari kommenttia.
"Puhekieli on ... äidinkieltämme ... jokaisen puhetapa on juuri oikea."
Mutta minkäs teet, kun et saa selvää mitä puhutaan! Kuulet kyllä, mutta et erota sanoja kelvottoman artikulaation takia.
Silloin kun emme ymmärrä nuorten käyttämää kieltä, on siis kysymys puheen epäselvyydestä, joka ei johdy mistään puheviasta eikä uusien sanojen käytöstä, vaan puheessa vokaalien vääristymisestä, veltosta tavasta puhua ja toisaalta liiasta puhenopeudesta.
On tietenkin paljon nuoria ihmisiä, joiden kielenkäyttö on hyvää. Kysynkin, kuinka paljon kouluissa kiinnitetään huomiota hyvään artikulaatioon.
Jos taas puhutaan nuorten aikuisten puhetavasta, niin esim. työelämässä olisi "kirjakieltä muistuttavaa puhetapaa" käytettävä juuri siksi, että kaikilta murrealueilta tulevilla henkilöillä olisi kaikkien ymmärtämä yhteinen puhekieli, kaunis sivistynyt suomenkieli. - nimenomaan
Äikän ope kirjoitti:
Hei,
olen äidinkielen opettaja, enkä malttanut olla ottamatta osaa tähän keskusteluun.
Jokaisen puhekieli on juuri sitä oikeaa äidinkieltämme. Suomen kieli eli äidinkielemme on kaikkien puhekielten, murteiden, kirjoitetun kielen ja kaikkien eri variaatioiden summa. Ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa puhua, vaan jokaisen puhetapa on juuri oikea.
Vaikka eri puolilla Suomea puhutaan eri tavoin ja eri ikäiset ihmiset puhuvat eri tavoin, ei mikään puheen muoto ole sen oikeampi tai väärämpi kuin joku toinen. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa puhua, ja vähän kuin sormenjälki; toista prikulleen samanlaista yksilöä kielellisesti ei ole.
Miten olisikaan?
Kieli heijastaa elettyä elämää, joten se jättää jokaiseen ihmiseen omat merkkinsä; ovathan elämätkin erilaisia. Lapset ja nuoret elävät oman etsikkovaiheensa, ja on mielestäni ihan luonnollista, että tuo etsikkovaihe näkyy myös puhutussa kielessä. Ei ole uutta sekään, että on jokin arvostettu puhemalli, jota tavoitellaan. Lisäksi on puheenparsia, jotka ovat erityisen tarttuvia, niin kuin on aina ollut.
Kirjoitettu kieli on sitten toinen asia. Eri sanojen ja muotojen kirjoitustapa on aikoinaan sovittu asia. Ei ole mitään luonnonlakia, miksi tietyt sanat kirjoitetaan tietyllä tavalla (ei esimerkiksi härjät vaan härät, ei mehtä vaan metsä jne.) vaan kirjoitettu kieli on sopimuksenvarainen yhdistelmä koko kielialueen murrepiirteitä.
Kirjoitettuun kieleen kohdistuvat myös koulussa opitut ohjeet ja säännöt, mutta puhekieltä eivät samat säännöt koske. Välimerkit, lauserajat ja sanavälit ovat kaikki kirjoitetun kielen piirteitä. Eihän pilkkujen paikkaa voi tarkistaa vaikkapa lukemalla teksti ääneen. Eikä puheessa ole mitään sanavälejä vaan puhumme kaikki sanat yhteen pötköön. Yhdyssanat ovat hyvä esimerkki siitä, miten puhekieli ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan. Puheen perusteella ei voi päätellä esimerkiksi sitä, että aika lailla kirjoitetaan erikseen, sillä kirjoitettua kieltä koskeva sääntö: taipumattomat adjektiivit aika, ensi, eri, kelpo ja viime, kirjoitetaan pääsanasta erilleen, ei ylety puhekieleen eikä tietenkään ole tarpeenkaan.
Kielen muuttumisesta on puhuttu aina. Yleensä niin, että vanhemmat kauhistelevat kielen muuttuneen omana elinaikanaan. Muutokset eivät kuitenkaan ole seurausta siitä, että lapset eivät osaisi puhua hyvää, elinympäristössään käypää kieltä, vaan siitä, että elinympäristö muuttuu. Ei ole ihme, että puhekielessä viliseen englanninkielisiä sanoja, sillä viime vuosina vaikkapa tietokonesanastoa on tullut paljon sieltä, mistä itse asiakin on tullut. Kieli kehittyy siis ympäristön mukana.
Samalla kun kieleen tulee uusia sanoja, vanhoja jää pois käytöstä. Kieli on kuin paikannimi, joka sekin on tietenkin kieltä. Tarvitsemme asioille nimiä, jotta voisimme puhua niistä. Sellaiset sanat, joita emme tarvitse, jäävät joko vähitellen pois käytöstä, tai niitä ei ole koskaan kuultukaan. Tämäkin on kielen muuttumista, mutta ei tarkoita sitä, että lapsi ei osaa puhua oikein.
Kuinka moni vanhemmista ihmisistä ihmettelee esimerkiksi kani-sanaa? Tuskin kukaan, vaikka sana on alun perin ruotsalainen lainasana, eikä omaperäinen suomen kielen sana.
Olen myös äiti ja minulla on kaksi pientä lasta. Olen kotoisin eri murrealueelta kuin missä lapseni ovat koko ikänsä kasvaneet. Kuuntelen kiinnostuneena lasten puhetta, jossa vilahtelee aika ajoin sanoja, joita en ole koskaan edes kuullut tai joiden merkitystä en tiedä. Samassa kieliympäristössä ikänsä eläneet eivät moisia eroja huomaa. Lapsiani taas naurattaa kotiseutuni ihmisten puhetapa. Onhan Etelä-Suomen ihmisten puhetapa kovin erilainen kuin Pohjois-Suomessa asuvien puhetapa. Mutta asuinpaikasta riippumatta, me puhumme kaikki sitä ihan oikeaa äidinkieltä.
Suomen kieli oli olemassa jo ennen kuin siitä alettiin kehittää sivistyskieltä. Ruotsalainen sivistyneistökin halusi opetella suomen kieltä, ja opiskeli sitä kielioppikirjoista. Samoin kuin opiskellessamme vieraita kieliä, vaikkapa englantia, ruotsinkieliset oppivat kieliopillisesti oikean huolitellun puheenparren. Sivistyneistön puhekieltä pidettiin tavoiteltavana ihanteena, ja tuo lienee vaikuttavan yhä vieläkin siihen, että kirjakieltä muistuttavaa puhetapaa pidetään mielellään sinä oikeana suomen kielenä.
Äidinkieli on kieli, joka omaksutaan ympäristöstä. Vieraat kielet opetellaan. Jos ajatellaan niin, että ruotsinkielinen opettelee kieliopista suomen kielen, jota sitten suomen kielinen alkaa matkia, kyse ei olekaan enää omaksutusta äidinkielestä vaan opitusta suomen kielestä.
Nykyajan lapsi voi hyvin siis sanoa, että "lähdetkö pelaamaan", "lähdeks pelaa" tai vaikkapa "lähekkönää pellaamaan" - ja jokainen vaihtoehto on ihan oikeata äidinkieltämme.
Jos jaksoit lukea tämän, olisi mukava, jos jaksaisit kommentoidakin. Siis mielipiteitä?toivomus, että kertoisivat lapsille ettei tämä nykyään niin yleinen loppukiekaisu kuulu suomenkieleen. Sehän on monissa muissa kielissä kysymyslauseen merkki,esim. espanjan ja venäjän kielissä. Minun kielikorvaani suorastaan riipii aina, kun kuulen sen.
- annuli1
Äikän ope kirjoitti:
Hei,
olen äidinkielen opettaja, enkä malttanut olla ottamatta osaa tähän keskusteluun.
Jokaisen puhekieli on juuri sitä oikeaa äidinkieltämme. Suomen kieli eli äidinkielemme on kaikkien puhekielten, murteiden, kirjoitetun kielen ja kaikkien eri variaatioiden summa. Ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa puhua, vaan jokaisen puhetapa on juuri oikea.
Vaikka eri puolilla Suomea puhutaan eri tavoin ja eri ikäiset ihmiset puhuvat eri tavoin, ei mikään puheen muoto ole sen oikeampi tai väärämpi kuin joku toinen. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa puhua, ja vähän kuin sormenjälki; toista prikulleen samanlaista yksilöä kielellisesti ei ole.
Miten olisikaan?
Kieli heijastaa elettyä elämää, joten se jättää jokaiseen ihmiseen omat merkkinsä; ovathan elämätkin erilaisia. Lapset ja nuoret elävät oman etsikkovaiheensa, ja on mielestäni ihan luonnollista, että tuo etsikkovaihe näkyy myös puhutussa kielessä. Ei ole uutta sekään, että on jokin arvostettu puhemalli, jota tavoitellaan. Lisäksi on puheenparsia, jotka ovat erityisen tarttuvia, niin kuin on aina ollut.
Kirjoitettu kieli on sitten toinen asia. Eri sanojen ja muotojen kirjoitustapa on aikoinaan sovittu asia. Ei ole mitään luonnonlakia, miksi tietyt sanat kirjoitetaan tietyllä tavalla (ei esimerkiksi härjät vaan härät, ei mehtä vaan metsä jne.) vaan kirjoitettu kieli on sopimuksenvarainen yhdistelmä koko kielialueen murrepiirteitä.
Kirjoitettuun kieleen kohdistuvat myös koulussa opitut ohjeet ja säännöt, mutta puhekieltä eivät samat säännöt koske. Välimerkit, lauserajat ja sanavälit ovat kaikki kirjoitetun kielen piirteitä. Eihän pilkkujen paikkaa voi tarkistaa vaikkapa lukemalla teksti ääneen. Eikä puheessa ole mitään sanavälejä vaan puhumme kaikki sanat yhteen pötköön. Yhdyssanat ovat hyvä esimerkki siitä, miten puhekieli ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan. Puheen perusteella ei voi päätellä esimerkiksi sitä, että aika lailla kirjoitetaan erikseen, sillä kirjoitettua kieltä koskeva sääntö: taipumattomat adjektiivit aika, ensi, eri, kelpo ja viime, kirjoitetaan pääsanasta erilleen, ei ylety puhekieleen eikä tietenkään ole tarpeenkaan.
Kielen muuttumisesta on puhuttu aina. Yleensä niin, että vanhemmat kauhistelevat kielen muuttuneen omana elinaikanaan. Muutokset eivät kuitenkaan ole seurausta siitä, että lapset eivät osaisi puhua hyvää, elinympäristössään käypää kieltä, vaan siitä, että elinympäristö muuttuu. Ei ole ihme, että puhekielessä viliseen englanninkielisiä sanoja, sillä viime vuosina vaikkapa tietokonesanastoa on tullut paljon sieltä, mistä itse asiakin on tullut. Kieli kehittyy siis ympäristön mukana.
Samalla kun kieleen tulee uusia sanoja, vanhoja jää pois käytöstä. Kieli on kuin paikannimi, joka sekin on tietenkin kieltä. Tarvitsemme asioille nimiä, jotta voisimme puhua niistä. Sellaiset sanat, joita emme tarvitse, jäävät joko vähitellen pois käytöstä, tai niitä ei ole koskaan kuultukaan. Tämäkin on kielen muuttumista, mutta ei tarkoita sitä, että lapsi ei osaa puhua oikein.
Kuinka moni vanhemmista ihmisistä ihmettelee esimerkiksi kani-sanaa? Tuskin kukaan, vaikka sana on alun perin ruotsalainen lainasana, eikä omaperäinen suomen kielen sana.
Olen myös äiti ja minulla on kaksi pientä lasta. Olen kotoisin eri murrealueelta kuin missä lapseni ovat koko ikänsä kasvaneet. Kuuntelen kiinnostuneena lasten puhetta, jossa vilahtelee aika ajoin sanoja, joita en ole koskaan edes kuullut tai joiden merkitystä en tiedä. Samassa kieliympäristössä ikänsä eläneet eivät moisia eroja huomaa. Lapsiani taas naurattaa kotiseutuni ihmisten puhetapa. Onhan Etelä-Suomen ihmisten puhetapa kovin erilainen kuin Pohjois-Suomessa asuvien puhetapa. Mutta asuinpaikasta riippumatta, me puhumme kaikki sitä ihan oikeaa äidinkieltä.
Suomen kieli oli olemassa jo ennen kuin siitä alettiin kehittää sivistyskieltä. Ruotsalainen sivistyneistökin halusi opetella suomen kieltä, ja opiskeli sitä kielioppikirjoista. Samoin kuin opiskellessamme vieraita kieliä, vaikkapa englantia, ruotsinkieliset oppivat kieliopillisesti oikean huolitellun puheenparren. Sivistyneistön puhekieltä pidettiin tavoiteltavana ihanteena, ja tuo lienee vaikuttavan yhä vieläkin siihen, että kirjakieltä muistuttavaa puhetapaa pidetään mielellään sinä oikeana suomen kielenä.
Äidinkieli on kieli, joka omaksutaan ympäristöstä. Vieraat kielet opetellaan. Jos ajatellaan niin, että ruotsinkielinen opettelee kieliopista suomen kielen, jota sitten suomen kielinen alkaa matkia, kyse ei olekaan enää omaksutusta äidinkielestä vaan opitusta suomen kielestä.
Nykyajan lapsi voi hyvin siis sanoa, että "lähdetkö pelaamaan", "lähdeks pelaa" tai vaikkapa "lähekkönää pellaamaan" - ja jokainen vaihtoehto on ihan oikeata äidinkieltämme.
Jos jaksoit lukea tämän, olisi mukava, jos jaksaisit kommentoidakin. Siis mielipiteitä?Murteet eri puolilla maata ovat kovin erilaisia, joskus on vaikea jopa ymmärtää jotakin murretta.
Esim. sana "tuima" merkitsee Hämeessä liian suolaista ruokaa taas Etelä-Karjalassa suolatonta. Tuimalla on muitakin merkityksiä eri asia yhteyksissä.
Olen kotoisin Keski-Suomesta jossa puhekieli on melko puhdasta kirjakieltä. Kotipitäjän murre oli nuoruudessa puheessani mukana. Jouduin kuitenkin opettelemaan kirjakielellä viestimisen totaalisesti, jo sen vuoksi, että olisin puhuessani uskottava, leimautumatta jonkin alueen viestinviejäksi. Työ siis asetti vaatimuksen, olen tänään hyvin tyytyväinen tulokseen.Toivottavasti oppijatkin omaksuivat kirjakielen puhekielekseen. - Leny
nimenomaan kirjoitti:
toivomus, että kertoisivat lapsille ettei tämä nykyään niin yleinen loppukiekaisu kuulu suomenkieleen. Sehän on monissa muissa kielissä kysymyslauseen merkki,esim. espanjan ja venäjän kielissä. Minun kielikorvaani suorastaan riipii aina, kun kuulen sen.
Norjalaiset ovat vieneet tuon kiekaisun huippuunsa. Sitä ei osaa edes matkia.
- Äikän ope
matikan ope kirjoitti:
Tarkoititko noin, vai lapsus linguae?
Kiitos aivan verrattoman hyvästä kirjoituksestasi!No lapsushan se.
Piti olla "vaikuttanee".
Kiitoksia kiitoksista. Mukavaa, että ymmärsit viestini sanoman. Kirjoitus oli sattumanvarainen, spontaani ja suoraan sydämestäni. - zakzak
Äikän ope kirjoitti:
Hei,
olen äidinkielen opettaja, enkä malttanut olla ottamatta osaa tähän keskusteluun.
Jokaisen puhekieli on juuri sitä oikeaa äidinkieltämme. Suomen kieli eli äidinkielemme on kaikkien puhekielten, murteiden, kirjoitetun kielen ja kaikkien eri variaatioiden summa. Ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa puhua, vaan jokaisen puhetapa on juuri oikea.
Vaikka eri puolilla Suomea puhutaan eri tavoin ja eri ikäiset ihmiset puhuvat eri tavoin, ei mikään puheen muoto ole sen oikeampi tai väärämpi kuin joku toinen. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa puhua, ja vähän kuin sormenjälki; toista prikulleen samanlaista yksilöä kielellisesti ei ole.
Miten olisikaan?
Kieli heijastaa elettyä elämää, joten se jättää jokaiseen ihmiseen omat merkkinsä; ovathan elämätkin erilaisia. Lapset ja nuoret elävät oman etsikkovaiheensa, ja on mielestäni ihan luonnollista, että tuo etsikkovaihe näkyy myös puhutussa kielessä. Ei ole uutta sekään, että on jokin arvostettu puhemalli, jota tavoitellaan. Lisäksi on puheenparsia, jotka ovat erityisen tarttuvia, niin kuin on aina ollut.
Kirjoitettu kieli on sitten toinen asia. Eri sanojen ja muotojen kirjoitustapa on aikoinaan sovittu asia. Ei ole mitään luonnonlakia, miksi tietyt sanat kirjoitetaan tietyllä tavalla (ei esimerkiksi härjät vaan härät, ei mehtä vaan metsä jne.) vaan kirjoitettu kieli on sopimuksenvarainen yhdistelmä koko kielialueen murrepiirteitä.
Kirjoitettuun kieleen kohdistuvat myös koulussa opitut ohjeet ja säännöt, mutta puhekieltä eivät samat säännöt koske. Välimerkit, lauserajat ja sanavälit ovat kaikki kirjoitetun kielen piirteitä. Eihän pilkkujen paikkaa voi tarkistaa vaikkapa lukemalla teksti ääneen. Eikä puheessa ole mitään sanavälejä vaan puhumme kaikki sanat yhteen pötköön. Yhdyssanat ovat hyvä esimerkki siitä, miten puhekieli ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan. Puheen perusteella ei voi päätellä esimerkiksi sitä, että aika lailla kirjoitetaan erikseen, sillä kirjoitettua kieltä koskeva sääntö: taipumattomat adjektiivit aika, ensi, eri, kelpo ja viime, kirjoitetaan pääsanasta erilleen, ei ylety puhekieleen eikä tietenkään ole tarpeenkaan.
Kielen muuttumisesta on puhuttu aina. Yleensä niin, että vanhemmat kauhistelevat kielen muuttuneen omana elinaikanaan. Muutokset eivät kuitenkaan ole seurausta siitä, että lapset eivät osaisi puhua hyvää, elinympäristössään käypää kieltä, vaan siitä, että elinympäristö muuttuu. Ei ole ihme, että puhekielessä viliseen englanninkielisiä sanoja, sillä viime vuosina vaikkapa tietokonesanastoa on tullut paljon sieltä, mistä itse asiakin on tullut. Kieli kehittyy siis ympäristön mukana.
Samalla kun kieleen tulee uusia sanoja, vanhoja jää pois käytöstä. Kieli on kuin paikannimi, joka sekin on tietenkin kieltä. Tarvitsemme asioille nimiä, jotta voisimme puhua niistä. Sellaiset sanat, joita emme tarvitse, jäävät joko vähitellen pois käytöstä, tai niitä ei ole koskaan kuultukaan. Tämäkin on kielen muuttumista, mutta ei tarkoita sitä, että lapsi ei osaa puhua oikein.
Kuinka moni vanhemmista ihmisistä ihmettelee esimerkiksi kani-sanaa? Tuskin kukaan, vaikka sana on alun perin ruotsalainen lainasana, eikä omaperäinen suomen kielen sana.
Olen myös äiti ja minulla on kaksi pientä lasta. Olen kotoisin eri murrealueelta kuin missä lapseni ovat koko ikänsä kasvaneet. Kuuntelen kiinnostuneena lasten puhetta, jossa vilahtelee aika ajoin sanoja, joita en ole koskaan edes kuullut tai joiden merkitystä en tiedä. Samassa kieliympäristössä ikänsä eläneet eivät moisia eroja huomaa. Lapsiani taas naurattaa kotiseutuni ihmisten puhetapa. Onhan Etelä-Suomen ihmisten puhetapa kovin erilainen kuin Pohjois-Suomessa asuvien puhetapa. Mutta asuinpaikasta riippumatta, me puhumme kaikki sitä ihan oikeaa äidinkieltä.
Suomen kieli oli olemassa jo ennen kuin siitä alettiin kehittää sivistyskieltä. Ruotsalainen sivistyneistökin halusi opetella suomen kieltä, ja opiskeli sitä kielioppikirjoista. Samoin kuin opiskellessamme vieraita kieliä, vaikkapa englantia, ruotsinkieliset oppivat kieliopillisesti oikean huolitellun puheenparren. Sivistyneistön puhekieltä pidettiin tavoiteltavana ihanteena, ja tuo lienee vaikuttavan yhä vieläkin siihen, että kirjakieltä muistuttavaa puhetapaa pidetään mielellään sinä oikeana suomen kielenä.
Äidinkieli on kieli, joka omaksutaan ympäristöstä. Vieraat kielet opetellaan. Jos ajatellaan niin, että ruotsinkielinen opettelee kieliopista suomen kielen, jota sitten suomen kielinen alkaa matkia, kyse ei olekaan enää omaksutusta äidinkielestä vaan opitusta suomen kielestä.
Nykyajan lapsi voi hyvin siis sanoa, että "lähdetkö pelaamaan", "lähdeks pelaa" tai vaikkapa "lähekkönää pellaamaan" - ja jokainen vaihtoehto on ihan oikeata äidinkieltämme.
Jos jaksoit lukea tämän, olisi mukava, jos jaksaisit kommentoidakin. Siis mielipiteitä?Kaikki oli ihan totta, mitä sanoit.
On kuitenkin valitettavasti niin, että hyvin monet nuoret eivät osaa kirjoittaa suomen kieltä ymmärrettävästi edes "virallisissa" teksteissä. En osaa ollenkaan sanoa, missä vika on, mutta joskus näkee akateemisesti koulutettujen ihmisten kirjoittavan niin virheellisesti, että on suorastaan vaikea ymmärtää tekstiä. Erityisesti yhdyssanojen ja pilkkujen väärä kirjoittaminen tekee tekstin vaikeaselkoiseksi. Pilkkusäännöt ovat nykyisin paljon väljempiä kuin ennen, ja hyvä niin. Nykyisin näkee sellaisia tekstejä, joissa kirjoittaja ei tiedä, mihin PISTE kuuluu (= pilkun tilalle pannaan piste, ja aloitetaan sivulauseen sijasta uusi virke). Se yhdessä virheellisten yhdyssanojen kanssa tekee teksistä aivan lukukelvotonta. - Minä luulen, että nykyinen tekstiviestikulttuuri voi olla yksi tekijä, joka näyttää laajenevan koskemaan muutakin kirjoittamista.
En nyt viittaa näihin sivustoihin. Kaikkihan tekevät virheitä, kuten minä itsekin. Nämä sivut ovat sellaisia, joille kukin kirjoittakoon just tarkaan oman tyylinsä mukaan. Täällä kaikki osaavat tuoda ajatuksensa esiin omalla henkilökohtaisella tavallaan. - saara.dma
zakzak kirjoitti:
Kaikki oli ihan totta, mitä sanoit.
On kuitenkin valitettavasti niin, että hyvin monet nuoret eivät osaa kirjoittaa suomen kieltä ymmärrettävästi edes "virallisissa" teksteissä. En osaa ollenkaan sanoa, missä vika on, mutta joskus näkee akateemisesti koulutettujen ihmisten kirjoittavan niin virheellisesti, että on suorastaan vaikea ymmärtää tekstiä. Erityisesti yhdyssanojen ja pilkkujen väärä kirjoittaminen tekee tekstin vaikeaselkoiseksi. Pilkkusäännöt ovat nykyisin paljon väljempiä kuin ennen, ja hyvä niin. Nykyisin näkee sellaisia tekstejä, joissa kirjoittaja ei tiedä, mihin PISTE kuuluu (= pilkun tilalle pannaan piste, ja aloitetaan sivulauseen sijasta uusi virke). Se yhdessä virheellisten yhdyssanojen kanssa tekee teksistä aivan lukukelvotonta. - Minä luulen, että nykyinen tekstiviestikulttuuri voi olla yksi tekijä, joka näyttää laajenevan koskemaan muutakin kirjoittamista.
En nyt viittaa näihin sivustoihin. Kaikkihan tekevät virheitä, kuten minä itsekin. Nämä sivut ovat sellaisia, joille kukin kirjoittakoon just tarkaan oman tyylinsä mukaan. Täällä kaikki osaavat tuoda ajatuksensa esiin omalla henkilökohtaisella tavallaan.Jatkan tästä kirjoittamisesta, mutta vähän eri kantilta.
Oletteko huomanneet, että jos nuori tai nuori aikuinen joutuu kirjoittamaan jotain käsin, hänen käsialastaan on usein vaikeaa saada selvää.
Nykyään kouluissa ei enää varmaankaan ole riittävästi kirjoittamisen opetusta, kaunokirjoitusta. Uuden kirjoitusmalliston ja liian vähäisen tuntimäärän myötä kirjainten ja numeroiden muodot hämärtyvät varsinkin silloin kun kirjoitusnopeus kasvaa. Ehkä ajatellaan, että nyt vaan näpytellään ja laitetaan rastia ruutuun!
Eniten minua kiukuttaa, jos numerot kirjoitetaan niin, että 1, 7, 4, 9 ym. menevät tunnistamattomiksi. Numerothan edustavat ehdottoman eksaktia tietoa.
Koululaitoksen opetuksen suunnittelijatkin tekivät muuten mielestäni virheen, kun seitsemästä poistettiin poikkiviiva. Nyt sitten vaalien alla ehdokkaat, joiden äänestysnumeroon sisältyy seitsemän, opettavat äänestäjilleen mainoksissaan, että seitsemään pitää laittaa varmuuden vuoksi poikkiviiva.
Pyysit, hyvä äikän ope, meiltä kirjoittajilta kommentointia ansiokkaan kirjoituksesi johdosta. Mekin odotamme nyt sinulta tietoa, miten kouluissa koetaan nämä ongelmat, joita me olemme tuoneet esille. - Mariah
saara.dma kirjoitti:
Jatkan tästä kirjoittamisesta, mutta vähän eri kantilta.
Oletteko huomanneet, että jos nuori tai nuori aikuinen joutuu kirjoittamaan jotain käsin, hänen käsialastaan on usein vaikeaa saada selvää.
Nykyään kouluissa ei enää varmaankaan ole riittävästi kirjoittamisen opetusta, kaunokirjoitusta. Uuden kirjoitusmalliston ja liian vähäisen tuntimäärän myötä kirjainten ja numeroiden muodot hämärtyvät varsinkin silloin kun kirjoitusnopeus kasvaa. Ehkä ajatellaan, että nyt vaan näpytellään ja laitetaan rastia ruutuun!
Eniten minua kiukuttaa, jos numerot kirjoitetaan niin, että 1, 7, 4, 9 ym. menevät tunnistamattomiksi. Numerothan edustavat ehdottoman eksaktia tietoa.
Koululaitoksen opetuksen suunnittelijatkin tekivät muuten mielestäni virheen, kun seitsemästä poistettiin poikkiviiva. Nyt sitten vaalien alla ehdokkaat, joiden äänestysnumeroon sisältyy seitsemän, opettavat äänestäjilleen mainoksissaan, että seitsemään pitää laittaa varmuuden vuoksi poikkiviiva.
Pyysit, hyvä äikän ope, meiltä kirjoittajilta kommentointia ansiokkaan kirjoituksesi johdosta. Mekin odotamme nyt sinulta tietoa, miten kouluissa koetaan nämä ongelmat, joita me olemme tuoneet esille.tilinumeroni minulle muistikortille mukaan, onnistui laittamaan kyllä sellaisia harakanvarpaita, ettei selvää saanut !
- Äikän ope
Ruuneperi kirjoitti:
Suomi24 · Posti · Opastus Hae Internetistä:
Tervetuloa kalle.artturi | Omat palvelut | Kirjaudu ulos
Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Ikäryhmät > 70
Tältä viestisi tulee näyttämään
Hyvä, että malttisi petti!
Kirjoittanut: Ruuneperi 29.6.2005 klo 06.37
Tuollaisia, osaavan henkilön kommentteja, palsta kaipaa.
Täällä kirjoittavat useat, itseni kaltaiset, huonosti suomea osaavat. Omakin taitoni on tuollaista teknisen opiskelun ohelle "vaatteisin tarttunutta".
Sanoit, että kaikki murteetkin ovat äidinkieltämme ja yhtä hyvää sellaista. Minulle murteet ovat puhekieltä ja kirjoitettu kieli n.s. kirjakieltä, jota ei kukaan puhu, yrittää monikin.
Kuten huomasit, kirjoitin äidinkielen yhdyssanaksi toisin kuin Sinä.
Toimin "mutun" enkä sääntöjen varassa. Äidin kieli on minusta kieli, jota äitini puhui, siis ei yhdyssana. Samoin suomenkieli on meidän kielemme ja Suomen kieli taas Suomessa puhuttu kieli.
Sekaannusten välttämiseksi kirjoitan nyt vai pienin kirjaimin kun perustelen:
äidinkielen ja suomenkielen kirjoitan yhteen koska ne eivät taivu erikseen vaan yhtenä.
Olisi hyvä, jos opettaisit meitä vähän osaavia!
Tiedän, että joukossamme on korkeastikin koulutettuja, ilmeisesti akateemisestikin sivistyneitä, jotka osaavat kieltämme hyvin mutta valtaosa meistä on kansanihmisiä (eihän kansan ihmisiä).
Vielä puutun erääseen ilmiöön eli yhdyssanojen kirjoitukseen palstalla. On useita kirjoittajia, jotka kirjoittavat kaikki yhdyssanat erikseen.
Edellinen kaivertaa pahasti lukiessani. Anna siis, pliis, pikkusen perussääntöjä aiheesta!
Vielä sanoisin suomenkielestä, että se lienee (miten on) myöhään eriytynyt muista kielistä, vähän kehittynyt siis puhekielenä ja säännöin rajoitettu kehittymästä - liian varhain.
Tule toistekin meitä opastamaan jos aikasi ja kiinnostuksesi riittävät! Ruodi vaikka minun kirjoituksiani, minä pidän siitä jos se tapahtuu asiallisesti ja oikean tiedon varassa.
Onko muuten Ruuneperi sopimaton nimimerkki? Tällaiseksi minua on nimitetty pienten riimittelyjeni takia.
Terveiset täältä Takahikiän Peräkylän Apulaiskielitoimistosta, josta Sinulle ei liene kukaan ennen kirjoittanutkaan.
Hyvää kesän jatkoa t. RuuneperiVastaan mielelläni kirjoitukseesi, ja aloitankin vastaukseni pyytämällä anteeksi.
En missään tapauksessa halunnut kirjoituksellani opastaa ketään. Kirjoitin spontaanisti ja täysin sydämestäni kirjoituksen vain puolustuspuheeksi lasten ja nuorten puolesta. Kirjoitukseni tarkoitus oli siis perustella, miksi pidän puhekieleen kohdistuvaa kritiikkiä paikoin epäoikeudenmukaisena. Kirjoituksesta tuli ajateltua pidempi, koska innostuin sitten miettimään myös sitä, mikä saattaisi olla tietyn kielimuodon arvostuksen taustalla. Mutta se siitä.
Nimimerkkisi on mielestäni upea ja arvatenkin osuva. Jos itsekin pidät nimimerkistäsi, niin voisiko sen parempaa olla?
Itselleni J. L. Runebergistä tulee mieleen loistava runoilija, joka arvosti köyhää talonpoikaista kansaa, tunsi ja kuvasi maalaisympäristöä ja ymmärsi tavallisen ihmisen arvon.
Pyysit opastusta yhdyssanojen oikeinkirjoituksessa. Etkä ihan helposta asiasta ohjeita pyytänytkään. Yhdyssanojen oikeinkirjoitusta koskeva säännöstö on laajahko. Perussääntöjenkin antaminen nopeasti on haastava tehtävä, josta minun on ajan puutteen ja kohta alkavan lomamatkan vuoksi kieltäydyttävä. Otan tässä kuitenkin kantaa kirjoituksissamme esille tulleisin yhdyssanoihin.
Yhdyssanavirhe on pahimmillaan silloin, kun sanan yhteen- tai erilleenkirjoittaminen muuttaa koko asian merkityksen toiseksi. Esimerkiksi tuo sana äidinkieli. Yhteenkirjoitettuna sillä tarkoitetaan tosiaan sitä jokaisen ensikieltä. Erikseen kirjoitettuna kyse on äidin suussa olevasta kielestä, ja miksei äidin puhumasta kielestäkin, mutta ei äidinkielestä. Oikeinkirjoitus ratkaisee siis merkityksen.
Suomen kieli ei ole yhdyssana, eikä sitä kirjoiteta isolla alkukirjaimella, muuten kuin lauseen alussa niin kuin nyt tässä. Kielet on sovittu kirjoitettavaksi sanaliitoiksi, joten siksi suomen kieli, englannin kieli, ruotsin kieli jne. Sana suomenkielinen on sitten taas yhdyssana, koska sitä koskee sopimus, jonka mukaan substantiivialkuiset vakiintuneet -inen-loppuiset yhtymät kirjoitetaan yhteen. Tässä tapauksessa tuo vakiintuneisuus on se ratkaiseva piirre.
Taivutus on siis ennen kaikkea seurausta sanojen kirjoitusasusta, eivätkä selityksenä sanojen kirjoitusasulle. Siis näin:
Äidinkielessäkin on omat vaikeutensa.
Äidinkin kielessä on ollut joskus palovamma.
Suomen kieltä pidetään vaikeana oppia.
Perussääntö voisi olla sellainen, että jos kahden sanan väliin voi laittaa adjektiivin (hyvä, hieno, paras, nopea jne.) tai -kin-päätteen, kyseessä ei ole yhdyssana. Kokeile: kielenvastaisia ovat esimerkiksi polkukinpyörä, puhelinkinvastaaja, työkinmääräys. Siispä edeltävät kirjoitetaan yhteen. YHDYSSANAAN KUULUVIEN SANOJEN KESKINÄINEN SUHDE ON NIIN KIINTEÄ, ETTÄ VÄLIIN EI MAHDU MITÄÄN. (Ei tarkoitettu huudoksi...)
Kansanihminen on mielestäni yhdyssana, sillä sillä on vakiintunut merkitys. Samoin vaikkapa talonpoika ja kananmuna ovat vakiintuneita, ja siksi yhteen. Jos puhutaan jonkun tietyn talon pojasta, kirjoitetaan erilleen, mutta merkityskin on ihan toinen kuin talonpojasta puhuttaessa.
Sanoit myös, että suomen kielesi on sellaista "takkiin tarttunutta". Hyvin on takkiisi tarttunut, sillä yhdyssanoihin harva ymmärtää edes kiinnittää huomiota siten kuin sinä teit.
Olet huomannut juuri sen, mikä on koko oikeinkirjoituksen ydin. Kirjoittamalla sovittujen sääntöjen mukaisesti, lukijan on helpompi lukea tekstiä eli löytää se sanoma sellaisena kuin kirjoittaja sen tarkoitti löydettäväksi.
Kieli muuten kehittyy säännöistä riippumatta. Kielenhuoltoa ei harjoiteta sen vuoksi, etteikö kieli pääse kehittymään. Päinvastoin. Säännöillä pyritään säilyttämään kieli.
Oppilaani kysyvät joskus, miksi pitää kirjoittaa tietyllä tavalla. Olen aina vastannut, että siksi, että lapsenlapsemme ja heidänkin lapsensa pystyisivät lukemaan joskus tekstejämme.
Älä sinä enää koskaan kuitenkaan vähättele kirjoitustaitoasi. Koulutus ei takaa sivistystä eikä edes hyvää kirjoitustaitoa.
Oma äitini tekee kirjoittaessaan varmaan kaikki mahdolliset virheet. Silti sähköpostikirjeenvaihtomme sujuu oikein hyvin. Olen ylpeä iäkkäästä äidistäni, joka vanhoilla päivillään innostui ostamaan tietokoneen ja opetteli sitä käyttämään. Ja kirjoittaa joka päivä enemmän kuin koskaan aikaisemmin elämässään. En etsi äitini kirjoituksista virheitä, vaan sanomaa. Samoin teen täällä.
Hyvää kesää! - Äikän ope
Kirjar ilm. rek. kirjoitti:
Ettäkö ihan kieliopillisestikin pitää täällä tuo oikeinkirjoitus hallita?
Ettäkö häiritsee lukiessa jos virheelliseen muotoon on tullut sanat kirjoitettua ?
Mielestäni täällä PITÄÄ jokaisen hyväksyä JOKAISEN teksti juuri sellaisena kun se tällä sivulla on luettavissa, vaatimatta yhdyssanojen (oikeallisuutta) ( oikeillisuutta) oikeaa muotoa, tai pilkun ja pisteen paikasta huomauttelua.
Useimmat meistä eivät varmasti ole aktiivisti kirjoittamista harjoittavia, on ollut pitkä tauko koulun käynnin ja tämän päivän välillä, jolloin kynän käyttö oli jokapäiväistä, huom. oli pakko kirjoittaa koulussa, ja siitäkin on aikaa.
Mitä enemmän kieltä käyttää kirjoittaen tai lukien, sitä paremmin osaa myöskin itse sanoja paperille suoltaa, mutta päivittäinen puhe kielikin on sitä "äidinkieltä" jota hänen helmoissaan pyöriessämme olemme oppineet. Lisäksi tuo paikallinen murrekin tahtoo tarttua myös kirjoittaen esitettyyn "" puhheeseen"" ja se on kielemme rikkautta. Annetaan sanojen tulla paperille niin kuin ne luontevimmin käsistämme lähtevät !
Ja lukijana; Älkäämme tarkkailko pillkujen ja pisteiden paikkoja, ei niillä, eikä ihan oikein kirjoitetulla lausemuodolla ole niin suurta merkitystä kuin sillä, mitä kirjoittaja on tarkoittanut meidän tekstistänsä sisällöllisesti löytävän.
Arvostelematta ketään,tässä on vain minun mielipiteeni ja toiveeni ettei kaikkien tarvitse loistaa, vaan voimme olla juuri sellaisia kuin olemme, sanallisine virheinemmekin.
Kukkikoon kielellinen monimuotoisuus ilman kieliopin kaavojakin.
Moni oli kelkkamäessä kun kielioppia opiskeltiin, niin tylsää se oli!Olen pahoillani, jos kirjoitukseni aiheutti mielipahaa. Ymmärsin myös Ruuneperin vastauksen toisella tavalla kuin sinä, enkä nähnyt siinä mitään kieliopillisia tai oikeinkirjoitukseen kohdistuvia mielipiteitä, jotka olisin voinut tulkita arvosteluksi.
Peräänkuulutat jokaisen oikeutta olla oma itsensä. Eikös kieliopista ja oikeinkirjoituksesta kiinnostunut ja välittävä ole yhtä oma itsensä kuin ihminen, joka kehottaa olemaan välittämättä oikeinkirjoituksesta? - Äikän ope
Suvi2 kirjoitti:
Varmaankin olet oikeassa. Kaikkihan muuttuu, mutta valitettavasti ei aina hyvään suuntaan.
Tuo "lähdeks pelaa?" vihlaisi vain niin pahasti entisen äidinkielen opettajan korvaan. Nykyisin kai on kahden sanan kysymyslauseen jakaminen yks. 2:n pers. ja mon. 3. pers. aivan normaalia. Jos lapset kotonaan sekä muualla käyttävät vapaa-aikanaan tuollaista kieltä, on ymmärrettävää, että oppimisessa tulee olemaan vaikeuksia.
Kuten sanoin, kaikki muuttuu ja nykyinen kielenkäyttö olkoon mitä tahansa, se ei enää kuulu minulle. Kunhan itse osaisin kaunista äidinkieltäni edes jotenkin.
Hyvää pilvetöntä kesää sinulle ja kunhan tavataan, kysyn: "lähdeks pelaa..."Totta on, että kieli ja kielen opetus muuttuvat kaiken aikaa.
Muistan, kun oma kouluaikainen äidinkielen opettajani kärsi kovasti ale-sanasta, joka juuri tuolloin alkoi laajeta nopeasti yleiseen käyttöön. Nyt en kiinnittäisi koko sanaan huomiota, ellei se olisi jäänyt muistiini juuri sen vuoksi, että se oli opettajani mielestä kieliopillinen fiasko.
Kolmannen luokan oppikirjassa on puhekielen mon. 1. persoonan muodosta alettu käyttää nimitystä 7. persoona. Siis ei enää passiivi, vaan 7. persoona. Termi kuulostaa minunkin korvissani vääryydeltä.
Kuulin juuri, että uuteen opetussuunnitelmaan ei sisälly yläasteella sanaluokkien opetusta lainkaan. Käytännössä sitä on pakko mielestäni opettaa, koska ei muuten ole käsitteitä, joiden avulla voidaan puhua muista asioista. Mitenkähän sitä opettaisi sijamuotoja, jos oppilas ei tiedä, mitä eroa on substantiivilla ja verbillä?
Muistaakseni viime vuonna hyväksyttiin tavan adessiivikin, kuten esim. odotan innolla, katson mielenkiinnolla jne. Itselläni menee silti viiva alle vanhasta tottumuksesta.
Vaikka puolustinkin tuota puhekielen muotoa, en silti itse käytä muotoa "lähdeks pelaa". Ehkäpä se johtuu siitä, että en ole enää niiiin nuori.
Toivottavasti tiemme kohtaavat vielä, sillä kuulisin mielelläni ajatuksiasi äidinkielestä ja opettamisesta enemmänkin.
Hyvää kesää. Elämä on ihanaa! - Äikän ope
saara.dma kirjoitti:
Luin kirjoituksesi ja olen kanssasi hyvin suurelta osin samaa mieltä. Tässä kuitenkin pari kommenttia.
"Puhekieli on ... äidinkieltämme ... jokaisen puhetapa on juuri oikea."
Mutta minkäs teet, kun et saa selvää mitä puhutaan! Kuulet kyllä, mutta et erota sanoja kelvottoman artikulaation takia.
Silloin kun emme ymmärrä nuorten käyttämää kieltä, on siis kysymys puheen epäselvyydestä, joka ei johdy mistään puheviasta eikä uusien sanojen käytöstä, vaan puheessa vokaalien vääristymisestä, veltosta tavasta puhua ja toisaalta liiasta puhenopeudesta.
On tietenkin paljon nuoria ihmisiä, joiden kielenkäyttö on hyvää. Kysynkin, kuinka paljon kouluissa kiinnitetään huomiota hyvään artikulaatioon.
Jos taas puhutaan nuorten aikuisten puhetavasta, niin esim. työelämässä olisi "kirjakieltä muistuttavaa puhetapaa" käytettävä juuri siksi, että kaikilta murrealueilta tulevilla henkilöillä olisi kaikkien ymmärtämä yhteinen puhekieli, kaunis sivistynyt suomenkieli.Vastaan nopeasti ja lyhyesti.
Puheen selkeyteen liittyviä asioita kyllä harjoitellaan äidinkielen tunneilla.
Epäselvä puhe ei aina ole ihan yksiselitteinen asia, joten sen enempää en tässä ota asiaan kantaa.
Toivot, että työelämässä käytettäisiin yleiskieltä, jotta kaikki olisivat kielellisesti tasavertaisia. Ymmärsinkö oikein?
Et ole toiveesi kanssa yksin, mutta myös vastakkaisia näkemyksiä on. Murteen puhuminen on ollut aina mielipiteitä jakava ilmiö. Joinakin vuosina murteet ovat muotia ja niitä arvostetaan enemmän kuin jonain toisena aikana. Myös eri murteisiin kohdistetaan erilaisia mielipiteitä ja asenteita. Näissä asioissa tuskin koskaan päästään täydelliseen yksimielisyyteen; kieli on myös tunneasia. - Äikän ope
nimenomaan kirjoitti:
toivomus, että kertoisivat lapsille ettei tämä nykyään niin yleinen loppukiekaisu kuulu suomenkieleen. Sehän on monissa muissa kielissä kysymyslauseen merkki,esim. espanjan ja venäjän kielissä. Minun kielikorvaani suorastaan riipii aina, kun kuulen sen.
Tämä vastaus on nyt sitten vain huumorintajuisille!
Kyllähän me kerromme ne asiat lapsille.
Aikoinaan äidinkielen opettajat kertoivat monia asioita myös tänne kirjoittaville, mutta mutta. Äikän ope kirjoitti:
Vastaan mielelläni kirjoitukseesi, ja aloitankin vastaukseni pyytämällä anteeksi.
En missään tapauksessa halunnut kirjoituksellani opastaa ketään. Kirjoitin spontaanisti ja täysin sydämestäni kirjoituksen vain puolustuspuheeksi lasten ja nuorten puolesta. Kirjoitukseni tarkoitus oli siis perustella, miksi pidän puhekieleen kohdistuvaa kritiikkiä paikoin epäoikeudenmukaisena. Kirjoituksesta tuli ajateltua pidempi, koska innostuin sitten miettimään myös sitä, mikä saattaisi olla tietyn kielimuodon arvostuksen taustalla. Mutta se siitä.
Nimimerkkisi on mielestäni upea ja arvatenkin osuva. Jos itsekin pidät nimimerkistäsi, niin voisiko sen parempaa olla?
Itselleni J. L. Runebergistä tulee mieleen loistava runoilija, joka arvosti köyhää talonpoikaista kansaa, tunsi ja kuvasi maalaisympäristöä ja ymmärsi tavallisen ihmisen arvon.
Pyysit opastusta yhdyssanojen oikeinkirjoituksessa. Etkä ihan helposta asiasta ohjeita pyytänytkään. Yhdyssanojen oikeinkirjoitusta koskeva säännöstö on laajahko. Perussääntöjenkin antaminen nopeasti on haastava tehtävä, josta minun on ajan puutteen ja kohta alkavan lomamatkan vuoksi kieltäydyttävä. Otan tässä kuitenkin kantaa kirjoituksissamme esille tulleisin yhdyssanoihin.
Yhdyssanavirhe on pahimmillaan silloin, kun sanan yhteen- tai erilleenkirjoittaminen muuttaa koko asian merkityksen toiseksi. Esimerkiksi tuo sana äidinkieli. Yhteenkirjoitettuna sillä tarkoitetaan tosiaan sitä jokaisen ensikieltä. Erikseen kirjoitettuna kyse on äidin suussa olevasta kielestä, ja miksei äidin puhumasta kielestäkin, mutta ei äidinkielestä. Oikeinkirjoitus ratkaisee siis merkityksen.
Suomen kieli ei ole yhdyssana, eikä sitä kirjoiteta isolla alkukirjaimella, muuten kuin lauseen alussa niin kuin nyt tässä. Kielet on sovittu kirjoitettavaksi sanaliitoiksi, joten siksi suomen kieli, englannin kieli, ruotsin kieli jne. Sana suomenkielinen on sitten taas yhdyssana, koska sitä koskee sopimus, jonka mukaan substantiivialkuiset vakiintuneet -inen-loppuiset yhtymät kirjoitetaan yhteen. Tässä tapauksessa tuo vakiintuneisuus on se ratkaiseva piirre.
Taivutus on siis ennen kaikkea seurausta sanojen kirjoitusasusta, eivätkä selityksenä sanojen kirjoitusasulle. Siis näin:
Äidinkielessäkin on omat vaikeutensa.
Äidinkin kielessä on ollut joskus palovamma.
Suomen kieltä pidetään vaikeana oppia.
Perussääntö voisi olla sellainen, että jos kahden sanan väliin voi laittaa adjektiivin (hyvä, hieno, paras, nopea jne.) tai -kin-päätteen, kyseessä ei ole yhdyssana. Kokeile: kielenvastaisia ovat esimerkiksi polkukinpyörä, puhelinkinvastaaja, työkinmääräys. Siispä edeltävät kirjoitetaan yhteen. YHDYSSANAAN KUULUVIEN SANOJEN KESKINÄINEN SUHDE ON NIIN KIINTEÄ, ETTÄ VÄLIIN EI MAHDU MITÄÄN. (Ei tarkoitettu huudoksi...)
Kansanihminen on mielestäni yhdyssana, sillä sillä on vakiintunut merkitys. Samoin vaikkapa talonpoika ja kananmuna ovat vakiintuneita, ja siksi yhteen. Jos puhutaan jonkun tietyn talon pojasta, kirjoitetaan erilleen, mutta merkityskin on ihan toinen kuin talonpojasta puhuttaessa.
Sanoit myös, että suomen kielesi on sellaista "takkiin tarttunutta". Hyvin on takkiisi tarttunut, sillä yhdyssanoihin harva ymmärtää edes kiinnittää huomiota siten kuin sinä teit.
Olet huomannut juuri sen, mikä on koko oikeinkirjoituksen ydin. Kirjoittamalla sovittujen sääntöjen mukaisesti, lukijan on helpompi lukea tekstiä eli löytää se sanoma sellaisena kuin kirjoittaja sen tarkoitti löydettäväksi.
Kieli muuten kehittyy säännöistä riippumatta. Kielenhuoltoa ei harjoiteta sen vuoksi, etteikö kieli pääse kehittymään. Päinvastoin. Säännöillä pyritään säilyttämään kieli.
Oppilaani kysyvät joskus, miksi pitää kirjoittaa tietyllä tavalla. Olen aina vastannut, että siksi, että lapsenlapsemme ja heidänkin lapsensa pystyisivät lukemaan joskus tekstejämme.
Älä sinä enää koskaan kuitenkaan vähättele kirjoitustaitoasi. Koulutus ei takaa sivistystä eikä edes hyvää kirjoitustaitoa.
Oma äitini tekee kirjoittaessaan varmaan kaikki mahdolliset virheet. Silti sähköpostikirjeenvaihtomme sujuu oikein hyvin. Olen ylpeä iäkkäästä äidistäni, joka vanhoilla päivillään innostui ostamaan tietokoneen ja opetteli sitä käyttämään. Ja kirjoittaa joka päivä enemmän kuin koskaan aikaisemmin elämässään. En etsi äitini kirjoituksista virheitä, vaan sanomaa. Samoin teen täällä.
Hyvää kesää!Opastuksesi otin kiitollisuudella vastaan.
Olen aina ollut kiinnostunut kielistä ja tällaisena perfektionistina näen kaikessa pieniä virheitä, myös itsessäni ja kirjoituksissani.
Kommenttisi nimimerkistäni oli lohduttava, en olekaan kansallisrunoilijamme häpäisijä.
Kuin kesäinen, raikas tuulahdus,
oli viestisi palstallemme.
Ei ollenkaan mikään "suutahdus"
sitä epäile lainkaan emme.
On lämmin ja kaunis kesäinen sää
ja jokainen palstan harmaapää
sua sydämestään kiittelee,
josko tämä nyt riittänee?
Kauniita kesäpäiviä!- saara.dma
Äikän ope kirjoitti:
Vastaan nopeasti ja lyhyesti.
Puheen selkeyteen liittyviä asioita kyllä harjoitellaan äidinkielen tunneilla.
Epäselvä puhe ei aina ole ihan yksiselitteinen asia, joten sen enempää en tässä ota asiaan kantaa.
Toivot, että työelämässä käytettäisiin yleiskieltä, jotta kaikki olisivat kielellisesti tasavertaisia. Ymmärsinkö oikein?
Et ole toiveesi kanssa yksin, mutta myös vastakkaisia näkemyksiä on. Murteen puhuminen on ollut aina mielipiteitä jakava ilmiö. Joinakin vuosina murteet ovat muotia ja niitä arvostetaan enemmän kuin jonain toisena aikana. Myös eri murteisiin kohdistetaan erilaisia mielipiteitä ja asenteita. Näissä asioissa tuskin koskaan päästään täydelliseen yksimielisyyteen; kieli on myös tunneasia.Kiitos vastauksestasi.
Täsmennyksenä vielä omaan kirjoitukseeni sanon, että työelämällä tarkoitin esim. busineksessa, virastoissa ja opetustehtävissä työskentelyä, joka monesti on yleisönpalvelua, suullista esittämistä, liikesuhteiden luomista yms.
Mediapuolella TV:n nuoret uutisankkurit omaavat aivan mallikelpoisen selkeän ja omaan työhönsä sopivan puhetyylin - valinta on varmaan tehty suuresta joukosta.
On myös joskus hauska huomata, kun murre tuppaa "kirjakielen" läpi esim. Seppo Kääriäisellä - muutenkin kuin Yksinvaltiaissa!
Kaunista kesäsunnuntaita! - Itsekin
saara.dma kirjoitti:
Jatkan tästä kirjoittamisesta, mutta vähän eri kantilta.
Oletteko huomanneet, että jos nuori tai nuori aikuinen joutuu kirjoittamaan jotain käsin, hänen käsialastaan on usein vaikeaa saada selvää.
Nykyään kouluissa ei enää varmaankaan ole riittävästi kirjoittamisen opetusta, kaunokirjoitusta. Uuden kirjoitusmalliston ja liian vähäisen tuntimäärän myötä kirjainten ja numeroiden muodot hämärtyvät varsinkin silloin kun kirjoitusnopeus kasvaa. Ehkä ajatellaan, että nyt vaan näpytellään ja laitetaan rastia ruutuun!
Eniten minua kiukuttaa, jos numerot kirjoitetaan niin, että 1, 7, 4, 9 ym. menevät tunnistamattomiksi. Numerothan edustavat ehdottoman eksaktia tietoa.
Koululaitoksen opetuksen suunnittelijatkin tekivät muuten mielestäni virheen, kun seitsemästä poistettiin poikkiviiva. Nyt sitten vaalien alla ehdokkaat, joiden äänestysnumeroon sisältyy seitsemän, opettavat äänestäjilleen mainoksissaan, että seitsemään pitää laittaa varmuuden vuoksi poikkiviiva.
Pyysit, hyvä äikän ope, meiltä kirjoittajilta kommentointia ansiokkaan kirjoituksesi johdosta. Mekin odotamme nyt sinulta tietoa, miten kouluissa koetaan nämä ongelmat, joita me olemme tuoneet esille.Nykyisin työelämässä kirjoitetaan pääasiassa tietokoneella.Tietokone on ensisijainen kirjoitustapa, ja meidän kaikkien käsinkirjoitustaito heikkenee koko ajan. Joskus en saa selvää edes itseni käsin kirjoittamasta tekstistä! (Ehkä minun pitäisi nykyisin viedä muistilappuni apteekkiin luettaviksi.)
Kaunokirjoitus kouluissa on muuttunut valtavasti. Kokonaan on hylätty se entinen jatkuvan viivan periaate, nykyinen kaunokirjoitus muistuttaa enemmän tekstausta. - zakzak
Itsekin kirjoitti:
Nykyisin työelämässä kirjoitetaan pääasiassa tietokoneella.Tietokone on ensisijainen kirjoitustapa, ja meidän kaikkien käsinkirjoitustaito heikkenee koko ajan. Joskus en saa selvää edes itseni käsin kirjoittamasta tekstistä! (Ehkä minun pitäisi nykyisin viedä muistilappuni apteekkiin luettaviksi.)
Kaunokirjoitus kouluissa on muuttunut valtavasti. Kokonaan on hylätty se entinen jatkuvan viivan periaate, nykyinen kaunokirjoitus muistuttaa enemmän tekstausta.Nyt tuli virhe!
Kirjoitin nimimerkin "Itsekin". Kone hyväksyi sen, vaikka se on jonkun toisen rekisteröimä! - Anonyymi
Äikän ope kirjoitti:
Hei,
olen äidinkielen opettaja, enkä malttanut olla ottamatta osaa tähän keskusteluun.
Jokaisen puhekieli on juuri sitä oikeaa äidinkieltämme. Suomen kieli eli äidinkielemme on kaikkien puhekielten, murteiden, kirjoitetun kielen ja kaikkien eri variaatioiden summa. Ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa puhua, vaan jokaisen puhetapa on juuri oikea.
Vaikka eri puolilla Suomea puhutaan eri tavoin ja eri ikäiset ihmiset puhuvat eri tavoin, ei mikään puheen muoto ole sen oikeampi tai väärämpi kuin joku toinen. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa puhua, ja vähän kuin sormenjälki; toista prikulleen samanlaista yksilöä kielellisesti ei ole.
Miten olisikaan?
Kieli heijastaa elettyä elämää, joten se jättää jokaiseen ihmiseen omat merkkinsä; ovathan elämätkin erilaisia. Lapset ja nuoret elävät oman etsikkovaiheensa, ja on mielestäni ihan luonnollista, että tuo etsikkovaihe näkyy myös puhutussa kielessä. Ei ole uutta sekään, että on jokin arvostettu puhemalli, jota tavoitellaan. Lisäksi on puheenparsia, jotka ovat erityisen tarttuvia, niin kuin on aina ollut.
Kirjoitettu kieli on sitten toinen asia. Eri sanojen ja muotojen kirjoitustapa on aikoinaan sovittu asia. Ei ole mitään luonnonlakia, miksi tietyt sanat kirjoitetaan tietyllä tavalla (ei esimerkiksi härjät vaan härät, ei mehtä vaan metsä jne.) vaan kirjoitettu kieli on sopimuksenvarainen yhdistelmä koko kielialueen murrepiirteitä.
Kirjoitettuun kieleen kohdistuvat myös koulussa opitut ohjeet ja säännöt, mutta puhekieltä eivät samat säännöt koske. Välimerkit, lauserajat ja sanavälit ovat kaikki kirjoitetun kielen piirteitä. Eihän pilkkujen paikkaa voi tarkistaa vaikkapa lukemalla teksti ääneen. Eikä puheessa ole mitään sanavälejä vaan puhumme kaikki sanat yhteen pötköön. Yhdyssanat ovat hyvä esimerkki siitä, miten puhekieli ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan. Puheen perusteella ei voi päätellä esimerkiksi sitä, että aika lailla kirjoitetaan erikseen, sillä kirjoitettua kieltä koskeva sääntö: taipumattomat adjektiivit aika, ensi, eri, kelpo ja viime, kirjoitetaan pääsanasta erilleen, ei ylety puhekieleen eikä tietenkään ole tarpeenkaan.
Kielen muuttumisesta on puhuttu aina. Yleensä niin, että vanhemmat kauhistelevat kielen muuttuneen omana elinaikanaan. Muutokset eivät kuitenkaan ole seurausta siitä, että lapset eivät osaisi puhua hyvää, elinympäristössään käypää kieltä, vaan siitä, että elinympäristö muuttuu. Ei ole ihme, että puhekielessä viliseen englanninkielisiä sanoja, sillä viime vuosina vaikkapa tietokonesanastoa on tullut paljon sieltä, mistä itse asiakin on tullut. Kieli kehittyy siis ympäristön mukana.
Samalla kun kieleen tulee uusia sanoja, vanhoja jää pois käytöstä. Kieli on kuin paikannimi, joka sekin on tietenkin kieltä. Tarvitsemme asioille nimiä, jotta voisimme puhua niistä. Sellaiset sanat, joita emme tarvitse, jäävät joko vähitellen pois käytöstä, tai niitä ei ole koskaan kuultukaan. Tämäkin on kielen muuttumista, mutta ei tarkoita sitä, että lapsi ei osaa puhua oikein.
Kuinka moni vanhemmista ihmisistä ihmettelee esimerkiksi kani-sanaa? Tuskin kukaan, vaikka sana on alun perin ruotsalainen lainasana, eikä omaperäinen suomen kielen sana.
Olen myös äiti ja minulla on kaksi pientä lasta. Olen kotoisin eri murrealueelta kuin missä lapseni ovat koko ikänsä kasvaneet. Kuuntelen kiinnostuneena lasten puhetta, jossa vilahtelee aika ajoin sanoja, joita en ole koskaan edes kuullut tai joiden merkitystä en tiedä. Samassa kieliympäristössä ikänsä eläneet eivät moisia eroja huomaa. Lapsiani taas naurattaa kotiseutuni ihmisten puhetapa. Onhan Etelä-Suomen ihmisten puhetapa kovin erilainen kuin Pohjois-Suomessa asuvien puhetapa. Mutta asuinpaikasta riippumatta, me puhumme kaikki sitä ihan oikeaa äidinkieltä.
Suomen kieli oli olemassa jo ennen kuin siitä alettiin kehittää sivistyskieltä. Ruotsalainen sivistyneistökin halusi opetella suomen kieltä, ja opiskeli sitä kielioppikirjoista. Samoin kuin opiskellessamme vieraita kieliä, vaikkapa englantia, ruotsinkieliset oppivat kieliopillisesti oikean huolitellun puheenparren. Sivistyneistön puhekieltä pidettiin tavoiteltavana ihanteena, ja tuo lienee vaikuttavan yhä vieläkin siihen, että kirjakieltä muistuttavaa puhetapaa pidetään mielellään sinä oikeana suomen kielenä.
Äidinkieli on kieli, joka omaksutaan ympäristöstä. Vieraat kielet opetellaan. Jos ajatellaan niin, että ruotsinkielinen opettelee kieliopista suomen kielen, jota sitten suomen kielinen alkaa matkia, kyse ei olekaan enää omaksutusta äidinkielestä vaan opitusta suomen kielestä.
Nykyajan lapsi voi hyvin siis sanoa, että "lähdetkö pelaamaan", "lähdeks pelaa" tai vaikkapa "lähekkönää pellaamaan" - ja jokainen vaihtoehto on ihan oikeata äidinkieltämme.
Jos jaksoit lukea tämän, olisi mukava, jos jaksaisit kommentoidakin. Siis mielipiteitä?Hieno juttu. Mutta mistäköhän nuorten, varsinkin tyttöjen puhenopeuden kiihtyminen johtuu? Ihmettelee vaari.
- Anonyymi
Äikän ope kirjoitti:
Hei,
olen äidinkielen opettaja, enkä malttanut olla ottamatta osaa tähän keskusteluun.
Jokaisen puhekieli on juuri sitä oikeaa äidinkieltämme. Suomen kieli eli äidinkielemme on kaikkien puhekielten, murteiden, kirjoitetun kielen ja kaikkien eri variaatioiden summa. Ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa puhua, vaan jokaisen puhetapa on juuri oikea.
Vaikka eri puolilla Suomea puhutaan eri tavoin ja eri ikäiset ihmiset puhuvat eri tavoin, ei mikään puheen muoto ole sen oikeampi tai väärämpi kuin joku toinen. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa puhua, ja vähän kuin sormenjälki; toista prikulleen samanlaista yksilöä kielellisesti ei ole.
Miten olisikaan?
Kieli heijastaa elettyä elämää, joten se jättää jokaiseen ihmiseen omat merkkinsä; ovathan elämätkin erilaisia. Lapset ja nuoret elävät oman etsikkovaiheensa, ja on mielestäni ihan luonnollista, että tuo etsikkovaihe näkyy myös puhutussa kielessä. Ei ole uutta sekään, että on jokin arvostettu puhemalli, jota tavoitellaan. Lisäksi on puheenparsia, jotka ovat erityisen tarttuvia, niin kuin on aina ollut.
Kirjoitettu kieli on sitten toinen asia. Eri sanojen ja muotojen kirjoitustapa on aikoinaan sovittu asia. Ei ole mitään luonnonlakia, miksi tietyt sanat kirjoitetaan tietyllä tavalla (ei esimerkiksi härjät vaan härät, ei mehtä vaan metsä jne.) vaan kirjoitettu kieli on sopimuksenvarainen yhdistelmä koko kielialueen murrepiirteitä.
Kirjoitettuun kieleen kohdistuvat myös koulussa opitut ohjeet ja säännöt, mutta puhekieltä eivät samat säännöt koske. Välimerkit, lauserajat ja sanavälit ovat kaikki kirjoitetun kielen piirteitä. Eihän pilkkujen paikkaa voi tarkistaa vaikkapa lukemalla teksti ääneen. Eikä puheessa ole mitään sanavälejä vaan puhumme kaikki sanat yhteen pötköön. Yhdyssanat ovat hyvä esimerkki siitä, miten puhekieli ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan. Puheen perusteella ei voi päätellä esimerkiksi sitä, että aika lailla kirjoitetaan erikseen, sillä kirjoitettua kieltä koskeva sääntö: taipumattomat adjektiivit aika, ensi, eri, kelpo ja viime, kirjoitetaan pääsanasta erilleen, ei ylety puhekieleen eikä tietenkään ole tarpeenkaan.
Kielen muuttumisesta on puhuttu aina. Yleensä niin, että vanhemmat kauhistelevat kielen muuttuneen omana elinaikanaan. Muutokset eivät kuitenkaan ole seurausta siitä, että lapset eivät osaisi puhua hyvää, elinympäristössään käypää kieltä, vaan siitä, että elinympäristö muuttuu. Ei ole ihme, että puhekielessä viliseen englanninkielisiä sanoja, sillä viime vuosina vaikkapa tietokonesanastoa on tullut paljon sieltä, mistä itse asiakin on tullut. Kieli kehittyy siis ympäristön mukana.
Samalla kun kieleen tulee uusia sanoja, vanhoja jää pois käytöstä. Kieli on kuin paikannimi, joka sekin on tietenkin kieltä. Tarvitsemme asioille nimiä, jotta voisimme puhua niistä. Sellaiset sanat, joita emme tarvitse, jäävät joko vähitellen pois käytöstä, tai niitä ei ole koskaan kuultukaan. Tämäkin on kielen muuttumista, mutta ei tarkoita sitä, että lapsi ei osaa puhua oikein.
Kuinka moni vanhemmista ihmisistä ihmettelee esimerkiksi kani-sanaa? Tuskin kukaan, vaikka sana on alun perin ruotsalainen lainasana, eikä omaperäinen suomen kielen sana.
Olen myös äiti ja minulla on kaksi pientä lasta. Olen kotoisin eri murrealueelta kuin missä lapseni ovat koko ikänsä kasvaneet. Kuuntelen kiinnostuneena lasten puhetta, jossa vilahtelee aika ajoin sanoja, joita en ole koskaan edes kuullut tai joiden merkitystä en tiedä. Samassa kieliympäristössä ikänsä eläneet eivät moisia eroja huomaa. Lapsiani taas naurattaa kotiseutuni ihmisten puhetapa. Onhan Etelä-Suomen ihmisten puhetapa kovin erilainen kuin Pohjois-Suomessa asuvien puhetapa. Mutta asuinpaikasta riippumatta, me puhumme kaikki sitä ihan oikeaa äidinkieltä.
Suomen kieli oli olemassa jo ennen kuin siitä alettiin kehittää sivistyskieltä. Ruotsalainen sivistyneistökin halusi opetella suomen kieltä, ja opiskeli sitä kielioppikirjoista. Samoin kuin opiskellessamme vieraita kieliä, vaikkapa englantia, ruotsinkieliset oppivat kieliopillisesti oikean huolitellun puheenparren. Sivistyneistön puhekieltä pidettiin tavoiteltavana ihanteena, ja tuo lienee vaikuttavan yhä vieläkin siihen, että kirjakieltä muistuttavaa puhetapaa pidetään mielellään sinä oikeana suomen kielenä.
Äidinkieli on kieli, joka omaksutaan ympäristöstä. Vieraat kielet opetellaan. Jos ajatellaan niin, että ruotsinkielinen opettelee kieliopista suomen kielen, jota sitten suomen kielinen alkaa matkia, kyse ei olekaan enää omaksutusta äidinkielestä vaan opitusta suomen kielestä.
Nykyajan lapsi voi hyvin siis sanoa, että "lähdetkö pelaamaan", "lähdeks pelaa" tai vaikkapa "lähekkönää pellaamaan" - ja jokainen vaihtoehto on ihan oikeata äidinkieltämme.
Jos jaksoit lukea tämän, olisi mukava, jos jaksaisit kommentoidakin. Siis mielipiteitä?No miksi siis edes opetetaan äidinkieltä jos ei sitä oikeaa sanaa edes ole siis
” lähdeks pelaa ” on minun mielestäni jokin muunnos suomen kielestä. Miten voidaan esim vaihto oppilaille opettaa suomen kieltä jos siinä kaikki vaihtoehdot ovat sitä oikeaa.
Suomen kieli on muutenkinvaikea opetella ihmiselle joka sitä yrittää opetella käytännössä
Kun käytetään sanoja jos jonkinlaisia . Kaikki kummat lyhennykset kuten terkkari. Makkara, kehari sivari , pikkarit jne .
Ei voi olla oikeaa kieltä mitenkään kaikki kummalliset muutokset . Lasten tulisi esim tietää kun laittavat alushousut jalkaansa ettei alushousut ole pikkareita , jos pieni lapsi oppii heti alusta ainoastaan puhumaan näillä kummallisilla muutoksilla , niin ei edes tiedä miten ne on kirjakielessä ja heistä tulee aika heikkoja oppilaista koulussa .
Joten minä omaan kaksi murretta itse , Hämeen murteen ja Etelä-Pohjanmaan murteen, mutta en puhuisi kumpaakaan vaihto oppilaalle jolla on tarkoitus oppia suomen kieli .
Murteet sinänsä on ihania , mutta silti olisi hyvä jokaisen osata se yleiskieli kitä opetetaan kouluissa( ainakin ennen opetettiin) - Anonyymi
Kirjar ilm. rek. kirjoitti:
Ettäkö ihan kieliopillisestikin pitää täällä tuo oikeinkirjoitus hallita?
Ettäkö häiritsee lukiessa jos virheelliseen muotoon on tullut sanat kirjoitettua ?
Mielestäni täällä PITÄÄ jokaisen hyväksyä JOKAISEN teksti juuri sellaisena kun se tällä sivulla on luettavissa, vaatimatta yhdyssanojen (oikeallisuutta) ( oikeillisuutta) oikeaa muotoa, tai pilkun ja pisteen paikasta huomauttelua.
Useimmat meistä eivät varmasti ole aktiivisti kirjoittamista harjoittavia, on ollut pitkä tauko koulun käynnin ja tämän päivän välillä, jolloin kynän käyttö oli jokapäiväistä, huom. oli pakko kirjoittaa koulussa, ja siitäkin on aikaa.
Mitä enemmän kieltä käyttää kirjoittaen tai lukien, sitä paremmin osaa myöskin itse sanoja paperille suoltaa, mutta päivittäinen puhe kielikin on sitä "äidinkieltä" jota hänen helmoissaan pyöriessämme olemme oppineet. Lisäksi tuo paikallinen murrekin tahtoo tarttua myös kirjoittaen esitettyyn "" puhheeseen"" ja se on kielemme rikkautta. Annetaan sanojen tulla paperille niin kuin ne luontevimmin käsistämme lähtevät !
Ja lukijana; Älkäämme tarkkailko pillkujen ja pisteiden paikkoja, ei niillä, eikä ihan oikein kirjoitetulla lausemuodolla ole niin suurta merkitystä kuin sillä, mitä kirjoittaja on tarkoittanut meidän tekstistänsä sisällöllisesti löytävän.
Arvostelematta ketään,tässä on vain minun mielipiteeni ja toiveeni ettei kaikkien tarvitse loistaa, vaan voimme olla juuri sellaisia kuin olemme, sanallisine virheinemmekin.
Kukkikoon kielellinen monimuotoisuus ilman kieliopin kaavojakin.
Moni oli kelkkamäessä kun kielioppia opiskeltiin, niin tylsää se oli!Ihan niin turhaa se pilkun viilaus . Kaikki kuitenkin ymmärtävät toisen sanoman vaikka ihan kieliopillisesti olekaan .minulla saattaa esim puhelin tehdä yhdyssanasta kaksi sanaa koska Asetukset ovat vieraalla kielellä niin oikein kirjoitus systeemi ei huoli jotain sanaa.
Ainoa mikä ihmisiä ärsyttää netti palstoilla on ihmiset jotka kirjoittelevat suurilla kirjaimilla tekstinsä , siinä toivossa että se muka huomattaisiin , paremmin, mutta sillä on ihan päinvastainen vaikutus, ei oikein kukaan jaksa sellaista lukea edes . Moni huomauttaa näille ihmisille vaan eivät välitä vaikka jo säännöissä lukee ettei isoja kirjaimia käytetä,tekstissä muuten kun lauseen alussa
Muutamia vuosia sitten seurasin yhtä kehitysvammaisen opetusta , ja hän oppi tuntemaan isot kirjaimet ja käytti niitä, ei ymmärtänyt että joka kirjaimella on pieni vastine . Joten hän sai luvan kirjoitella isoilla kirjaimilla . Niin että näitäkin häiriöitä saattaa olla joillakin harvoilla . - Anonyymi
Trina kirjoitti:
kirjoitettuihin viesteihin. Yleensä olen hyvin
selvän saanut ja se lienee tärkeintä.
Nyt puuttuisin yleiseen kielenkäyttöön esim.
radiossa ja TV:ssä.
Hyvin paljon kielioppivirheitä kuulee näissä
medioissa ja samoin esim. "Hesarissa".
Yksi tällainen on ketä-sana.
Kysytään esim. "Tiesitkö ketä oli puhelimessa"?
Varmaan oli tarkoitus kysyä "kuka oli"?
Tämä on erikoisesti ärsyttänyt minua.
Tämä toistuu hyvin usein. Eiköhän nykyään
kouluissa opeteta pronominien käyttöä?Minua ärsyttää kun joku televisiossa sanoo ” kaksi kaksosta ” silloin ei ole oikein ymmärtänyt sanan merkitystä .
- Anonyymi
Suvi2 kirjoitti:
Varmaankin olet oikeassa. Kaikkihan muuttuu, mutta valitettavasti ei aina hyvään suuntaan.
Tuo "lähdeks pelaa?" vihlaisi vain niin pahasti entisen äidinkielen opettajan korvaan. Nykyisin kai on kahden sanan kysymyslauseen jakaminen yks. 2:n pers. ja mon. 3. pers. aivan normaalia. Jos lapset kotonaan sekä muualla käyttävät vapaa-aikanaan tuollaista kieltä, on ymmärrettävää, että oppimisessa tulee olemaan vaikeuksia.
Kuten sanoin, kaikki muuttuu ja nykyinen kielenkäyttö olkoon mitä tahansa, se ei enää kuulu minulle. Kunhan itse osaisin kaunista äidinkieltäni edes jotenkin.
Hyvää pilvetöntä kesää sinulle ja kunhan tavataan, kysyn: "lähdeks pelaa..."Jos vieras kielinen opettele suomen kieltä ja on oppinut kirjakielellä ilmaisemaan asian niin joku sanoo ” lähdeks pelaa” niin ei toinen voi sitä ymmärtää . Kyllä lapsille on opetettava ensin suomenkieli ennekun hän aloittaa murteilla puhumisen.
Yksi ystävänioli mukana näytelmässä ja ei osannut sanoa repliikkejään suomeksi vaan väänteli omalla murteellaan , vielä kehtasi sanoa ” emmä alakaa hianostelohon ” joten hänelle oli opetettu että suomen kielen puhuminen on hienostelua . Yritä siinä sitten selittää että kaikki eivät osaa tiettyjen paikkojen murteita mutta osaavat kirjakielen. Näistä murrelapsiasta tulee aika huonoja oppilaita kun heille ei ole opetettu suomea .
Ihmettelen kovasti kun aikuiset ihmiset ovat ottaneet näitä uusia muunnoksia jokapäiväiseen elämäänsä puhekielenä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No miksi siis edes opetetaan äidinkieltä jos ei sitä oikeaa sanaa edes ole siis
” lähdeks pelaa ” on minun mielestäni jokin muunnos suomen kielestä. Miten voidaan esim vaihto oppilaille opettaa suomen kieltä jos siinä kaikki vaihtoehdot ovat sitä oikeaa.
Suomen kieli on muutenkinvaikea opetella ihmiselle joka sitä yrittää opetella käytännössä
Kun käytetään sanoja jos jonkinlaisia . Kaikki kummat lyhennykset kuten terkkari. Makkara, kehari sivari , pikkarit jne .
Ei voi olla oikeaa kieltä mitenkään kaikki kummalliset muutokset . Lasten tulisi esim tietää kun laittavat alushousut jalkaansa ettei alushousut ole pikkareita , jos pieni lapsi oppii heti alusta ainoastaan puhumaan näillä kummallisilla muutoksilla , niin ei edes tiedä miten ne on kirjakielessä ja heistä tulee aika heikkoja oppilaista koulussa .
Joten minä omaan kaksi murretta itse , Hämeen murteen ja Etelä-Pohjanmaan murteen, mutta en puhuisi kumpaakaan vaihto oppilaalle jolla on tarkoitus oppia suomen kieli .
Murteet sinänsä on ihania , mutta silti olisi hyvä jokaisen osata se yleiskieli kitä opetetaan kouluissa( ainakin ennen opetettiin)Sinulla on ainakin persoonallinen pilkkujen ja pisteiden käyttö.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on ainakin persoonallinen pilkkujen ja pisteiden käyttö.
BengJospa se on hänen puhelimensa, mikä senkin tekee :))
- Anonyymi
Tiedänpä, että teidän kaikkien kantsis hankkia kuulolaite, niin puheen ymmärtäminenkin elpyisi.
Näin kävi meillä, ollaan kasikyppisiä, eikä muori ymmärtänyt minun lauseita . Mut kappas keppana ,kun sai kuukokojeet, alkoi ymmärtää. - Anonyymi
2005 nuoret silloin, hyvin nyt ymmärtää ovat jo keskiikäsiä
- Anonyymi
Vasemmistolaiset muuttavat puhetapaansa nopeutetuksi.
- Anonyymi
Monella meillä iäkkäillä on sama ongelma Minä olen sen myöskin huomannut
Lapsenlapset puhuu nopeasti usein epäselvästi eikä ehdi eroittamaan sanoja sillä vauhdilla. Joku sanoo että olisi kuulossa vikaa, mutta miten sitten kun ymmärtää niitä hiljempää puhuviakin jos ne ovat omaa ikäluokkaa siis ei voimolla kuulossa vikaa,.yksi minun lastenlapsista puhuu niin hiljaa että pidättelenhenkeäni kun hän puhuu että kuulisin paremmin . Sitten toinen näistä kyllä omaa äänen mutta niin nopeasti selvittää asiansa etti saa mitään käsitystä.
Kolme kertaa olen kysynyt samaa asiaa samalta henkilöltä enkä ole kuullut vastausta joten enää en kysele , siinäpä mutisee omiaan. - Anonyymi
Kyllä se näin on, että puhekieli on ihan eri , kuin kirjoituskieli. Olen itse 77v , ja puhun nopeasti. Yli 40v olen ollut asiakaspalvelussa alueella ,jossa puhutaan nopeasti murteella, jossa jää sanojen lopusta kirjaimia pois. Kaikki ymmärsi loistavasti.
Siis puhetyylini on nopeaa, kirjaimia jää lopusta pois , sekä ajatus lentää sutjakkaasti. Kun , yksi asia on sanottu loppuun aletaan puhumaan ihan toisesta asiasta, joka kuitenkin voi liittyä edelliseen aiheeseen , tai sitten ei.
Tähän saakka kaikki okei. MUTTA, kun mieheni taas puhuu/ajattelee hitaasti ja rauhallisesti. Tähän , kun yhdistää huonokuuloisuuden, niin yhtälö on vähintään mielenkiintoinen. Hän on saanut huippuhyvät kuulokojeet, näppärä sormistaan on ja osaa kyllä käyttää niitä kaikkien digilaitteiden kanssa sekä muuten myös. Ei vaan oiken vielä tunnusta huonokuuloisuuttaan, vaikka käyrät ja todellisuus kertoo muuta.
Ok,hiukan alkaa aktivoitumaan kahden vuoden kiukuttelun jälkeen.
Meidän molempien lapsuuden murre on hidasta ja harvasanaista, mutta yhtä kauan olemme asuneet täällä Satakunnassa.
🤗Revi siitä sit- olemme kohta kasikymppisiä. Ei siinä enää kukaan voi alkaa puhumaan selkokieltä, kun on nopea puhetyyli.
Onneksi molemmat hallitsemme digilaitteet erinomaisesti ja käytämme niitä paljon päivittäin.
Voi olla välillä vaiti👍.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perintovero 100 prosenttiin, työeläkkeet ja maataloustuet pois
Noilla eväillä lähden tasapainottamaan valtiontaloutta ja korjaamaan työntekijöiden palkkakuoppaa nostamatta työnantajie3246319Riikka runnoo: polttoöljyn hinta nousi maaliskuussa 40 prosenttia
Onko irvistelijällä sakset hävinneet, vai miksei osaa leikata polttoaineiden hintaa kansalaisten kukkarolle sopivalle ta674154Purra ryöväsi Marinin Itä.-Suomelle neuvottelemat EU-rahat
Perust vihaavat suomalaisia, mutta eritoten itäsuomalaisia. "Osa kaksikäyttörahoista on alun perin Itä- ja Pohjois-Suom413505Miksi persut hyökkäävät jatkuvasti henkilöitä päin?
Miksei persut yritä lainkaan korjata asioita, vaan koko ajan haukkuvat henkilöitä? Ei tuollaisilla turvanpieksäjillä ole813416Seida Sohrabi: Suomi ei ole rasistinen maa
Seidalta taas täyttä asiaa. Miksi punavihreät naiset eivät pysty samaan - no se ideologia estää. "Meillä on valitettava993365Demariskandaali! Eveliina Heinäluoma (sdp) kahmii kaikki Hitas asunnot itselleen!
Heinäluoma on ostanut useita yhteiskunnan tukemia, hintasäännösteltyjä asuntoja itselleen! Ei ihme, että Hitas on ollut1953285Dannysta tulee isä 83-vuotiaana
Huh huh sentään sellaista naista, joka laitattaa itsensä paksuksi ikälopulle papalle ! Ajatellaanko lapsen oikeuksia oll692717Demarien sanoin kuvaamaton ahneus - Eveliina Heinäluoma vain yksi esimerkki
Mutta näin se on demari-eliitissä aina ollut, käytännössä siis nämä eliittiin kuuluvat ovat puhtaasti porvareita - Marin1022698Abdullah iski Citycenterin vessassa
Miksi näitä juttuja pitää lukea lähes päivittäin? https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011913632.html2152395Ranskan vasemmistojohtaja tunnustaa, että väestö on vaihtumassa
ja se on vaan hyvä asia hänen mielestään. Kyseessä siis Ranskan vasemmistojohtaja Jean-Luc Mélenchon jonka puheet järkyt782113