Onko tällä palstalla?

Josse

Onko tällä palstalla niin kuin tuolla muualla olen kokenut, että naiset alkavat mustasukkaisina kilpailemaan miehestä heti jos mies ei ole ns. tyly tyyppi? Minun oli lähdettävä karkuun

167

12471

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Angiina

      Minä en ainakaan henkilökohtaisesti kykene jättämään yhtään miespuolista nimimerkkiä rauhaan. Niin kuin nyt tämä sinunkin. Olin vähällä pyörtyä, kun sen huomasin. Mutta sitten onneksi muistin vanhan ohjeen Naistenklinikalta: kietaise kylmään veteen kastetut rätit ranteitten ympärille, niin jo alkaa veri kiertää aivoissa.

      • ilman

        tieteellistä todistamista että aivot löytyy. Osaathan aakkoset

    • Nyt pelkäät kyllä aivan turhaan. Tällä palstalla saat ihan rauhassa kirjoitella kaikista asioista, eikä kukaan tule Sinulle mitään sopimattomia ehdottelemaan, vaan kaikki vastaavat kirjoituksiisi kykyjensä ja taitojensa mukaan.

      Minäkin olen melkoisen uusi kirjoittaja ja liiankin kiltti mieheksi, mutta ihan rauhassa olen saanut täällä sanailla. Muutama kipakampi neito on tosin minuun hieman hermostunut, mutta eivät hekään ole vielä käsiksi käyneet. Voit siis kirjoitella kaikessa rauhassa.

      • Marion.T

        poikaparkaa - hetihän täällä akkalauma kimmppuun käy kuin naarassudet, kun uusi mies näköpiiriin ilmantuu :DD

      • norMix evk
        Marion.T kirjoitti:

        Henkensä kaupalla joutuu miesparka kommenttinsa palstalle heittämään palavalla totuuden soihdulla naarassusilaumaa etäämmälle hätistäen varoen jokaista virheliikkeen mahdollisuutta. Palstaviidakossa vallitsee viidakon laki: Syö tai tule syödyksi. *Pakenee kiireesti pensaikon suojaan*

      • Söpöstiina

        ...iskenyt dementia juhannuksen aikana...!

    • taikanainen

      on tuota luokkaa kuin Kainolla, niin vaarassa olet :)))

      • norMix evk

        Ensin menee "Jalat alta", sitten onkin jo "Mennyttä miestä". "Tää on rankka" eikä ole "Kaikki kohdallaan" eikä myöskään palstalla toteudu "Pienen pojan haaveet". Mutta toisaalta "Sitä saa, mitä tilaa", joten tämä "Yölintu" vetää varoiksi säkin päähänsä ja ottaa jalat alleen :))

      • taikanainen
        norMix evk kirjoitti:

        vai karkuun sitä luikitaan :))

        Mun sensijaan pitää panna koko suu säkkiin, hitto kun ei tiedä mitenpäin noille mariskoille olis mieliksi....Sä taidat olla niitä harvoja jotkaa tajuaa mun huumoria :))

      • vaan vain
        taikanainen kirjoitti:

        erilaisia huumorintajuja,mm sairas huumorintaju ;D

      • taikanainen
        vaan vain kirjoitti:

        erilaisia huumorintajuja,mm sairas huumorintaju ;D

        ja outo huumorintaju...;D

      • norMix evk
        taikanainen kirjoitti:

        vai karkuun sitä luikitaan :))

        Mun sensijaan pitää panna koko suu säkkiin, hitto kun ei tiedä mitenpäin noille mariskoille olis mieliksi....Sä taidat olla niitä harvoja jotkaa tajuaa mun huumoria :))

        ...mieliksi, eikä kaikki tykkää samoista jutuista. Parasta vaan säilyttää oma tyylinsä. Aina on joku, jolla on suurinpiirtein samanlainen huumorintaju :))

      • taikanainen
        norMix evk kirjoitti:

        ...mieliksi, eikä kaikki tykkää samoista jutuista. Parasta vaan säilyttää oma tyylinsä. Aina on joku, jolla on suurinpiirtein samanlainen huumorintaju :))

        jo melkein rutistaa sua :))

        Vaan kun ei...kun en tiedä joko nuo kaksi tuolla alempana saivat päätettyä olenko haukkumassa vai lääppimässä täällä... Varalta täytyy nyt pidättäytyä likistelemästä.:))

        Pelastit murheelta tänään, kiitos sanoistasi.

      • norMix evk
        taikanainen kirjoitti:

        jo melkein rutistaa sua :))

        Vaan kun ei...kun en tiedä joko nuo kaksi tuolla alempana saivat päätettyä olenko haukkumassa vai lääppimässä täällä... Varalta täytyy nyt pidättäytyä likistelemästä.:))

        Pelastit murheelta tänään, kiitos sanoistasi.

        ...tuosta melkeinrutistuksesta :))

    • Mitä se haittaa

      Miksi sinä karkuun lähdet, se on mukavaa molemmin puolin.

    • Pirre*

      heti kiinni kuin leippään..varohan vain!

      • taikanainen

        jonossa ylempänä :)))

    • Josse

      Sitenhän se yleensä tapahtuu, näköjään täälläkin. Mutta kun en ole kiinnostunut flirttailusta, minulla on upea vaimo jota rakastan ja flirttailen ihan riittämiin.
      Täytyy kokeilla jotain harrastuspalstaa. Kiitos vastauksista.

      • taikanainen

        no, kaikilla meillä ei sitä huumoria taida löytyä....

      • kalastuspalstaa

        ..puutarha ja kukkienhoitopalstalla sut imuroidaan koneen kautta joka kotiin :DD

      • Kyllä minä ainakin tämän pikaisen vierailusi normaaliksi flirttailuksi tulkitsin, mutta et suorittanut sitä riittävän taitavasti. Tämän palstan tytöt ovat kokeneet jo niin monenlaisia taitavia ja taitamattomia lähentely-yrityksiä, että eivät he ihan heti lämpene liian arkisen flirtin vaikutuksesta. Harrastelupalstojen ( varsinkin seksipalstojen) tytöt saattavat olla nopeampia ja helpompia tapauksia.

      • Pirre*

        nyt jätä meitä, ei leikistä sua suuttuu..:)

      • pelaa

        Jossei pelaa niin ei pelaa :DD

      • taikanainen
        Yleismies kirjoitti:

        Kyllä minä ainakin tämän pikaisen vierailusi normaaliksi flirttailuksi tulkitsin, mutta et suorittanut sitä riittävän taitavasti. Tämän palstan tytöt ovat kokeneet jo niin monenlaisia taitavia ja taitamattomia lähentely-yrityksiä, että eivät he ihan heti lämpene liian arkisen flirtin vaikutuksesta. Harrastelupalstojen ( varsinkin seksipalstojen) tytöt saattavat olla nopeampia ja helpompia tapauksia.

        sinne se tais ny mennä koko kommeus :)

        Onneksi sä olet kovahermosempi, et heti itkuun pillahda jos hiukan taputellaan. (lue: motataan ohimoon)

      • +-0
        taikanainen kirjoitti:

        sinne se tais ny mennä koko kommeus :)

        Onneksi sä olet kovahermosempi, et heti itkuun pillahda jos hiukan taputellaan. (lue: motataan ohimoon)

        jäikö meille nyt vain luu käteen? Byää :((

      • +-0 kirjoitti:

        jäikö meille nyt vain luu käteen? Byää :((

        Ihan turhaan Sinä suret sitä, että jäi käteen vain luu. Suhinan kirjoituksista olen ymmärtänyt, että jos "luu" on kova, niin naiset ovat tyytyväisiä. Juuri siksi kai se Suhina L minusta niin paljon tykkääkin.

    • Esimerkiksi Jermusta

      tuli täällä kova riita ;D Naisethan aina rakastuvat renttuihin....

      • dementicco

        Onko naisista tullut koskaan täällä riitaa? :DD

      • Sensijaan
        dementicco kirjoitti:

        Onko naisista tullut koskaan täällä riitaa? :DD

        NAISTEN KESKEN useinkin ;D

      • Setä
        dementicco kirjoitti:

        Onko naisista tullut koskaan täällä riitaa? :DD

        Täällä kirjoitteli vähän aikaa eräs tosi iloinen ja hauska nainen mutta hänet täältä ajoivat pois muutamat kateelliset kanssasisaret,me miehet kai olimme liikaa hänen kanssaan samaa mieltä?

      • jos ehkä
        Setä kirjoitti:

        hän heidän mielestään oli liikaa samaa mieltä miesten kanssa ;D Sellaisista naisista eivät toiset naiset pidä,siis rehellisistä!

      • täti

        miehiäkin lähtenyt samasta syystä!

      • täti
        täti kirjoitti:

        miehiäkin lähtenyt samasta syystä!

        Jos ei tykkää flirttailla naisten kanssa niin heti leimataan huumorin tajuttomaksi tai lerppa kulliksi!

      • Arska
        täti kirjoitti:

        Jos ei tykkää flirttailla naisten kanssa niin heti leimataan huumorin tajuttomaksi tai lerppa kulliksi!

        Kun nämä flirttailemattomat miehet eivät kilpaile naisista, niin miksi heidät pitäisi täältä karkottaa? Senkö vuoksi, että naiset heistä pitävät?

      • ovat pahempia
        Arska kirjoitti:

        Kun nämä flirttailemattomat miehet eivät kilpaile naisista, niin miksi heidät pitäisi täältä karkottaa? Senkö vuoksi, että naiset heistä pitävät?

        kuin legosotilaat,jois heitä et imartele niin alkaa kauhea sanasota sinua vastaan,ei sitä pidemmän päälle jaksa!

      • taikanainen
        Arska kirjoitti:

        Kun nämä flirttailemattomat miehet eivät kilpaile naisista, niin miksi heidät pitäisi täältä karkottaa? Senkö vuoksi, että naiset heistä pitävät?

        jos aikuinen mies karkoittuu noin pienestä, mitä tämä avaaja tässä, muutamasta leikkimielisestä lauseesta (joita kylläkin itse kerjäsi) niin kestääkö hän minkäänlaista keskustelua.
        Ottakaa nyt suhteellisuudentajua hiukan ja edes se pienenpieni pilke sinne silmäkulmaan.

      • olla

        provo ;D

      • leimaat

        vielä keskustelu taidottomaksikin!

      • taikanainen
        olla kirjoitti:

        provo ;D

        kestääköhän sellaista ääneen mainita :))

        Pian joku vetaisee herneet siitäkin......tää on tosikoiden luvattu maa tää palsta, ohhoijakka...

      • että pelästyi
        taikanainen kirjoitti:

        jos aikuinen mies karkoittuu noin pienestä, mitä tämä avaaja tässä, muutamasta leikkimielisestä lauseesta (joita kylläkin itse kerjäsi) niin kestääkö hän minkäänlaista keskustelua.
        Ottakaa nyt suhteellisuudentajua hiukan ja edes se pienenpieni pilke sinne silmäkulmaan.

        kun kaikkitetävät akat heti haukkumassa!

      • taikanainen
        että pelästyi kirjoitti:

        porukalla :)

      • Pirre*

        se Jermu muka..?

      • vaan
        että pelästyi kirjoitti:

        kun kaikkitetävät akat heti haukkumassa!

        lääppimässä!

      • se huumori
        taikanainen kirjoitti:

        kestääköhän sellaista ääneen mainita :))

        Pian joku vetaisee herneet siitäkin......tää on tosikoiden luvattu maa tää palsta, ohhoijakka...

        on kaikilla erilaista,et sinä itsekään aina "leikkiä" ymmärrä,olet riidellyt monen kanssa tääläkin palstalla koska olet ottanut nokkiisi ;D

      • Pirre*
        vaan kirjoitti:

        lääppimässä!

        tuoki vielä..:DD

      • taikanainen
        vaan kirjoitti:

        lääppimässä!

        päättää nyt :)

      • Pirre*
        taikanainen kirjoitti:

        kestääköhän sellaista ääneen mainita :))

        Pian joku vetaisee herneet siitäkin......tää on tosikoiden luvattu maa tää palsta, ohhoijakka...

        ei nämä voi olla täysikässii..:DD

      • taikanainen
        se huumori kirjoitti:

        on kaikilla erilaista,et sinä itsekään aina "leikkiä" ymmärrä,olet riidellyt monen kanssa tääläkin palstalla koska olet ottanut nokkiisi ;D

        mulla onkin iso nokka...sopii monta hernettä. Mimmonen sun nenu on :))

      • ole oikein
        taikanainen kirjoitti:

        mulla onkin iso nokka...sopii monta hernettä. Mimmonen sun nenu on :))

        siltä vaikuttanut kun olet täällä kanssasisariesi kanssa otellut ;D

      • taikanainen
        Pirre* kirjoitti:

        ei nämä voi olla täysikässii..:DD

        vakaviakin vielä, minä taidan kiivetä häpeäpaaluun kivitettäväksi, kun ei tuo naama pysy peruslukemilla, eikä kädet kurissa.:)

      • Naiset eivät
        Pirre* kirjoitti:

        se Jermu muka..?

        yleensä heitä tunnista,rentut kun osaavat leperrellä ;D

      • taikanainen
        ole oikein kirjoitti:

        siltä vaikuttanut kun olet täällä kanssasisariesi kanssa otellut ;D

        elämää, kuka ottaa riitelynä kuka keskusteluna.:))

      • kaikki
        Naiset eivät kirjoitti:

        yleensä heitä tunnista,rentut kun osaavat leperrellä ;D

        homot vetoaa naisiin myös!

      • Sinun huumorisi
        taikanainen kirjoitti:

        elämää, kuka ottaa riitelynä kuka keskusteluna.:))

        on vain muiden mielestä outoa ;D

      • Pirre*
        Naiset eivät kirjoitti:

        yleensä heitä tunnista,rentut kun osaavat leperrellä ;D

        tarvvii mustikseksi heittäyttyy..

      • taikanainen
        Sinun huumorisi kirjoitti:

        on vain muiden mielestä outoa ;D

        olipas se kurja kuulla, mutta saattaa olla että vielä tästä selviän henkiin :))

      • Pirre*
        taikanainen kirjoitti:

        vakaviakin vielä, minä taidan kiivetä häpeäpaaluun kivitettäväksi, kun ei tuo naama pysy peruslukemilla, eikä kädet kurissa.:)

        pyyhkimmään niihen nenän..

      • Setä
        kaikki kirjoitti:

        homot vetoaa naisiin myös!

        Naisilla itsellään on parhaina kavereina homoja mutta jos toisella naisella on homokavereita on hän taas heti muka lesbo!

      • Sinun huumorisi kirjoitti:

        on vain muiden mielestä outoa ;D

        oletko jonkun kommuunin edushenkilö,kun muiden edustajana hääräät?
        Ja sitten se DDDD!!

      • mutta olen
        emw34 kirjoitti:

        oletko jonkun kommuunin edushenkilö,kun muiden edustajana hääräät?
        Ja sitten se DDDD!!

        seurannut palstaa,vaariseni ;D

      • mutta olen kirjoitti:

        seurannut palstaa,vaariseni ;D

        edustaja oletkin. No se on kyllä vaativa homma ja varmasti siksi tuo D.kin on automaattiasennossa.
        Ole ikäänkuin,rek."tavaramerkki",mitä kukin sillä sitten ymmärtääkin.

      • Marion.T

        ihminen pelkkien kirjoitusten perusteella rakastuu
        ja eihän Jermussa mitään vikaa ole - voihan se olla vaikka nainen, mitä olen epäilly jo pidemmän aikaa:DD

        Eihän nimimerkistä tiedä kumpi sukupuoli on kyseessä. Voisinhan mäkin kirjoittaa jollakin miehisellä nikillä. Ja mistäs sen tiedätte vaikka olisinkin mies?

        Ja ei kai Jermu nyt mikään renttu ole, ei ainakaan sitä käsitystä kirjoituksista saa :DD

      • Nappiin,itsekin olen kauan

        epäillyt Jermua nimenomaan erääksi määrätyksi naiseksi!

      • suurin osa

        täällä kirjoittavista EI OLE järkeviä ;D

      • Naiset eivät kirjoitti:

        yleensä heitä tunnista,rentut kun osaavat leperrellä ;D

        "nerentut"paljon muutakin.

        Jermusta kyllä sanoisin,että hän kyllä kuuluu mieluumin "hyväjätkä" kategoriaan,kuin renttuihin,siis jos luukuttaa pitää.

        Ja D on roomalaisten aakkosten neljäs luukku,eikö?

      • Riippuu kenen

        mielestä..Jermu kirjoitta kuin ilkikurinen nainen ;D

      • Riippuu kenen kirjoitti:

        mielestä..Jermu kirjoitta kuin ilkikurinen nainen ;D

        nainenkin on 'hyväjätkä'.Ja onhan heitäkin tässäkin ketjussa.

      • olet sitä mieltä
        emw34 kirjoitti:

        nainenkin on 'hyväjätkä'.Ja onhan heitäkin tässäkin ketjussa.

        että Jermu itse asiassa on nainen?

      • Jermu
        Nappiin,itsekin olen kauan kirjoitti:

        epäillyt Jermua nimenomaan erääksi määrätyksi naiseksi!

        Huahahahhaahahaaaa ! Ai niin, terve vaan keskellä kesää !

      • Jermu
        olet sitä mieltä kirjoitti:

        että Jermu itse asiassa on nainen?

        Kaikki ei elä samanlaisissa harhoissa, kuin sinä. Hahahaahahhahhahahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa ! Ja köh!

      • houkuteltua
        Jermu kirjoitti:

        sinut tänne,on ollut niin tylsää viime aikoina ;D

      • Jermu
        houkuteltua kirjoitti:

        sinut tänne,on ollut niin tylsää viime aikoina ;D

        kun tarttee taas jatkaa töitäni. Saat jatkaa harhoissa kieriskelyäsi ihan rauhassa..

      • Marion.T
        suurin osa kirjoitti:

        täällä kirjoittavista EI OLE järkeviä ;D

        Kai sä lasket itses siihen "järkevien " joukkoon
        - vai mitä ;DDDDDDD

      • Marion.T
        Jermu kirjoitti:

        Huahahahhaahahaaaa ! Ai niin, terve vaan keskellä kesää !

        missäs mun kultamussukkani on piileskellyt?

        Huomaatko kuinka heti sait mutkin innostumaan :DDD

        Mä jo pelkäsin että sä Juhannuksena teloit ittes niin pahasti ettet enää kirjoittamaan pysty :DD

      • mutta kyllä
        Marion.T kirjoitti:

        Kai sä lasket itses siihen "järkevien " joukkoon
        - vai mitä ;DDDDDDD

        jostain syystä juuri tällä palstalla ;D

      • Pirre*
        suurin osa kirjoitti:

        täällä kirjoittavista EI OLE järkeviä ;D

        mittapuusi mukaan on järkevä kirjoittaja, huom. siis kirjoittaja?

      • yleensä kirjoittaa
        Pirre* kirjoitti:

        mittapuusi mukaan on järkevä kirjoittaja, huom. siis kirjoittaja?

        kun ihan normaalit viestit koko ajan poistetaan,täällä ilmeisesti vain vakikirjoittajat saavat kirjoittaa mitä haluavat?

      • Marion.T
        mutta kyllä kirjoitti:

        jostain syystä juuri tällä palstalla ;D

        meitä kaiken aikaa, kai sulla jotain omaakin mielipidettä on olemassa, eikä vain tuollaisia ilkeily heittoja?

        Koska ei kovin järkevää kuvaa itsestään anna, jos ei muuta tee kuin ilkeilee toisille.

        Tutulta kuulostat - todella tutulta .

      • kuten myös

        vaikka oletkin vaihtanut nikkiä ;D

      • Marion.T
        yleensä kirjoittaa kirjoitti:

        kun ihan normaalit viestit koko ajan poistetaan,täällä ilmeisesti vain vakikirjoittajat saavat kirjoittaa mitä haluavat?

        vaivaamaan, kun tuollaisia höpiset ?

        Mun kirjoituksia ainakin poistuu kaiken aikaa, mutta eipä noi niin tärkeitä ole että säilyttää pitäiskään.

        Ei se mua haittaa ja vakikirjoittajien viestit poistuu ihan siinä missä muidenkin, en usko että siinä on mitään eroa.
        Älä ota niin vakavasti asioita - tämä on sentään vain virtuaalielämää.

      • Pirre*
        yleensä kirjoittaa kirjoitti:

        kun ihan normaalit viestit koko ajan poistetaan,täällä ilmeisesti vain vakikirjoittajat saavat kirjoittaa mitä haluavat?

        mitä on hävinnyt, muka?

      • Jermu
        Marion.T kirjoitti:

        missäs mun kultamussukkani on piileskellyt?

        Huomaatko kuinka heti sait mutkin innostumaan :DDD

        Mä jo pelkäsin että sä Juhannuksena teloit ittes niin pahasti ettet enää kirjoittamaan pysty :DD

        mene siitä tseksipalstoille kuhertelemaan...Kjäh! Sitäpaitsi, nyt on paaaaaaaaaaaha paha tilanne. Toi puskaparoni suuttuu joka kerta, kun sen erittäinkin asiallista ja arvokasta materiaalia poistetaan...No sille mä tässä aloitankin naureskelemaan...
        Poisto poisto, siinäpä sille toisto.
        Poisto poisto, loppui silmien loisto.
        Poisto poisto, haukkoo palstojen roisto.
        Poisto poisto, kirjoitusten kohtalona poisto.
        Hahhahhaa, mua poistot naurattaa...hahhahhaaa poistot on niiiiiiiiiin hauskojaa!

      • 40% viesteistä
        Pirre* kirjoitti:

        mitä on hävinnyt, muka?

        tästä aiheesta tänään!

      • väliä
        40% viesteistä kirjoitti:

        tästä aiheesta tänään!

        ?????????

      • Pirre*
        40% viesteistä kirjoitti:

        tästä aiheesta tänään!

        katopas vaan, ja missä välissä muka?
        Niin... jospa sie oletkin unohtanut klikata sitä palkkia missä lukee, Lähetä viesti..:)?

      • Marion.T
        Jermu kirjoitti:

        mene siitä tseksipalstoille kuhertelemaan...Kjäh! Sitäpaitsi, nyt on paaaaaaaaaaaha paha tilanne. Toi puskaparoni suuttuu joka kerta, kun sen erittäinkin asiallista ja arvokasta materiaalia poistetaan...No sille mä tässä aloitankin naureskelemaan...
        Poisto poisto, siinäpä sille toisto.
        Poisto poisto, loppui silmien loisto.
        Poisto poisto, haukkoo palstojen roisto.
        Poisto poisto, kirjoitusten kohtalona poisto.
        Hahhahhaa, mua poistot naurattaa...hahhahhaaa poistot on niiiiiiiiiin hauskojaa!

        runoilija on tullut:DD

        On se kumma kun vähän yrittää kuherrella niin heti tulee kylmää vettä niskaan :DDDD Kjäh...

        Ei käy mäihä ei - no täytynee tyytyä sitten vain tuohon omaan ukkoon :DDDDDDDDD

      • Marion.T
        kuten myös kirjoitti:

        vaikka oletkin vaihtanut nikkiä ;D

        Mielestäni olen kirjoittanut hyvinkin maltillisesti - enkä aio alkaakaan kenenkään kanssa tappelemaan.

        Mistäs sä mun nikinvaihdon niin varmasti tiedät?

        Kuka mä muka olen aikaisemmin ollut?

        Älä usko kaikkea mitä luulet - totuus voi olla tarua ihmeellisempi.

        Toi puska-Jaana luulee mun elävän nyt Norjassa, äsken se oli vielä kirjastossa ja sitä ennen se oli työtön ja sitä ennen se olikin nainen ja sitä ennen vanhus ja sitä ennen se olikin amiksessa opiskelemassa oleva nuori....Hitto happi loppuu, mutta joka tapauksessa hauska jatkuu.

      • sinkku55
        kaikki kirjoitti:

        homot vetoaa naisiin myös!

        ne kun on niin ystävällisiä.
        Niistä ainakin tietää että niillä ei ole mitään taka-ajatuksia naisia kohtaan ja niistä saa tosi hyviä ystäviä.

      • sinkku55
        Naiset eivät kirjoitti:

        yleensä heitä tunnista,rentut kun osaavat leperrellä ;D

        Tosi miehetkin osaa leperellä ja helliä naisia:)))

      • muoriska
        jos ehkä kirjoitti:

        hän heidän mielestään oli liikaa samaa mieltä miesten kanssa ;D Sellaisista naisista eivät toiset naiset pidä,siis rehellisistä!

        puhutte??????

      • palstan lukija
        taikanainen kirjoitti:

        olipas se kurja kuulla, mutta saattaa olla että vielä tästä selviän henkiin :))

        Taikanainen, olet empaattisimpia ja hauskimpia kirjoittajia palstalla !!!
        Pidä tyylisi !!!! Vain oudot pitävät huumoriasi outona.

      • palstan lukija kirjoitti:

        Taikanainen, olet empaattisimpia ja hauskimpia kirjoittajia palstalla !!!
        Pidä tyylisi !!!! Vain oudot pitävät huumoriasi outona.

        kirjoitat.

        ps.Toivottelin tuossa aamusella hyväthuomenet myös teille "palstanlukijoille",mutta eipä ole vielä ylläpito kerennyt sitä julkituomaan.
        Siispä uudestaan.Hyvää huomenta kaikille palstalaisille,myös teille lukijoille.

      • taikanainen
        palstan lukija kirjoitti:

        Taikanainen, olet empaattisimpia ja hauskimpia kirjoittajia palstalla !!!
        Pidä tyylisi !!!! Vain oudot pitävät huumoriasi outona.

        ystävällisistä sanoistasi. :))

      • kehukerho
        palstan lukija kirjoitti:

        Taikanainen, olet empaattisimpia ja hauskimpia kirjoittajia palstalla !!!
        Pidä tyylisi !!!! Vain oudot pitävät huumoriasi outona.

        kokoontuu....

      • kehukerho kirjoitti:

        kokoontuu....

        joukkoon mukaan,koskaan lisä ole pahitteeksi.

        No,tietysti liika on liikaa ainakin talkkunansyönnissä,mutta ei kai muussa tapauksessa,en ainakaan minä tiedä.

      • taikanainen
        leimaat kirjoitti:

        vielä keskustelu taidottomaksikin!

        jäi eilen huomaamatta viestisi, anteeksi :))

        Älähän noin karkeasti sano, en mä mitään leimaa, se on sinun tulkintasi kirjoituksestani. Olet tulkinnut sen oman ymmärryksesi mukaan ja saattaa olla etteivät meidän ajatuksemme kohdanneet neutraalisti tuossa tulkinnassasi.

      • taikanainen
        kehukerho kirjoitti:

        kokoontuu....

        eihän se ole sinulta pois jos joku joskus kiitoksen sanan antaakin......vai onko :))

      • kirjoittamasi
        taikanainen kirjoitti:

        jäi eilen huomaamatta viestisi, anteeksi :))

        Älähän noin karkeasti sano, en mä mitään leimaa, se on sinun tulkintasi kirjoituksestani. Olet tulkinnut sen oman ymmärryksesi mukaan ja saattaa olla etteivät meidän ajatuksemme kohdanneet neutraalisti tuossa tulkinnassasi.

        viesti jossa leimasit!

      • taikanainen
        kirjoittamasi kirjoitti:

        viesti jossa leimasit!

        sinä leimaat leimaajaksi :))

        Sensijaan voisit hiukan käydä nuhtelemassa tuolla varsinaisissa solvauksissa jota toisaalla heitellään. Esim Eevin ketjussa on todella ilkeitä solvauksia. Ei kannata takertua tyhjänpäiväisyyksiin. Tiedämme molemmat, etten ole riidanhaluinen. Vai onko se helpompi nikilliselle kiukuta :))

      • harhaa, kaikki on harhaa...
        Jermu kirjoitti:

        Kaikki ei elä samanlaisissa harhoissa, kuin sinä. Hahahaahahhahhahahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa ! Ja köh!

        Onkohan harhaa tämäkin kun ulkona aurinko paistaa ja linnut konsertoivat! ;-)

        Entäpä jos en juokaan juuri kahvia vaan lätäkkövettä? ;-)

        Mitenhän suun panis kun minusta Jermu on aina ollut ilkikurinen miesvesseli? ;-)

        No myönnän, että vesseli on kyllä harhaa ;-))

    • lähetä
    • Napukka

      rakasteletko useammin kuin kerran viikossa? :)

    • Voi Josse-parka,
      sinulla taitaa olla sama ongelma livenä?
      Muuten tuskin karkuun juoksisit.

      Luulisin, että tuntuisi houkuttavalta olla niin puoleensavetävä, että vieraatkin naiset alkavat mustasukkaisesti taistelemaan suosiosta.

      Aurinkoista kevättä.

      PS: Minä ainakin lupaan olla sinua ahdistelematta, vaikka jäisit kirjoittelemaan muitakin hauskoja juttuja.

    • Pirre*

      nyt pallukoihin asti..

      • saat kyllä tarkentaa.
        Siis tarkoitatko niita joskus punertavia pallukoita,vai niinkuin tv-nelosella,'aivan jotain muuta'.)

      • Jermu
        emw34 kirjoitti:

        saat kyllä tarkentaa.

        olkaa hiljempaa, kun toi Puskaparonimme Jaana ei tykkää poistoista ja se haluaa sen punaisen pallukan tällä kertaa tuon Jossu-nikkinsä avulla....

        näy neloset, ihan niitä palstapallukoita; kun on n ä i n keskustelua herättävä aihekkii...:))

      • auttaa

        ...ressukkaa...

      • Pirre* kirjoitti:

        näy neloset, ihan niitä palstapallukoita; kun on n ä i n keskustelua herättävä aihekkii...:))

        tässä jo siellä ve..rajojen tuntumissa käyty.
        Siitä tuli vaan mieleen,että jokuhan sen viimeisenkin stepin ottaa.

      • meille
        emw34 kirjoitti:

        tässä jo siellä ve..rajojen tuntumissa käyty.
        Siitä tuli vaan mieleen,että jokuhan sen viimeisenkin stepin ottaa.

        ihannetyttäresi YO-tokarista ;D

      • Pocahontas

        kun ei ihanneperheilijä ole yhtään kehunut ;D

      • on esimerkkisi
        Pocahontas kirjoitti:

        kun ei ihanneperheilijä ole yhtään kehunut ;D

        niistä 40% asiallisista viesteistä jotka on poistettu

      • Marion.T
        on esimerkkisi kirjoitti:

        niistä 40% asiallisista viesteistä jotka on poistettu

        palstalle, niin jo alkaa tapahtumaan:DD

        Jos oiken järkevästi ajattelee, niin eihän täällä palstalla voi muuta kirjoittaa kuin paskaa :))
        Kaikki muut kirjoitukset tyrmätään välittömästi - outo juttu :DD

        Jermu on kyllä aika epeli, kun saa aina kovan kinan aikaiseksi :DD

        Älkää hyvät immeiset ottako tosissanne noita tappeluksia :DDD

      • autamme

        puskista saamaan 40% takaisin, ei sen kummempaa

      • Pirre*
        Pocahontas kirjoitti:

        kun ei ihanneperheilijä ole yhtään kehunut ;D

        taas riehut, mikä sinua oikein riepoo..., minä en voi ymmärtää tuommoista joidenkin nikkien vainoamista kuin sairaudeksi, niin se vaan on.

        Mitään henkilökohtaista se ei voi näin virtuaali maailmassa olla..minusta tuo on joko silkkaa ilkeyttä tai sitten sinä olet henkisesti sairas ja vakavasti!

      • tänne houkuttelin
        Marion.T kirjoitti:

        palstalle, niin jo alkaa tapahtumaan:DD

        Jos oiken järkevästi ajattelee, niin eihän täällä palstalla voi muuta kirjoittaa kuin paskaa :))
        Kaikki muut kirjoitukset tyrmätään välittömästi - outo juttu :DD

        Jermu on kyllä aika epeli, kun saa aina kovan kinan aikaiseksi :DD

        Älkää hyvät immeiset ottako tosissanne noita tappeluksia :DDD

        kun on ollut niin tylsää viime aikoina ;D

      • Pocahontas kirjoitti:

        kun ei ihanneperheilijä ole yhtään kehunut ;D

        on kyllä naulassa.
        Et ole oikein tarkkaan palstaa seurannut,kun alkukuusta kyllä lakkiaisista kerroin.
        Niitä lakkiaisia oli meillä kahdet,olet mäemmä unohtanut,että "omistan"myös pojan,joka myös sai sekä yo-lakin,että ammatillisen tutkinnon päättötodistuksen.Molemmilla aivan hyvät paperit.
        Vielä täytyy sanoa.että ko.lukio on koko maan vertailussa kahdeskymmenesviides parhaasta päästä,että tässä sulle vähän infoa.

        Jaa niin lahjat,tytölle punainen ranskalainen Tdi ajoneuvo ja pojalle musiikkilaitteita.

        katkera,mutta kuitenkin"

      • ONNITTELEN ISÄÄKIN!

        Oli mukava kuulla!

      • meille kirjoitti:

        ihannetyttäresi YO-tokarista ;D

        sp-osoitteesi,niin saat lukea ja vaikka julkaista molempien lasten tokarit.

        Ps.olet tehnyt aika huonosti päivystyksesi,kun jo alkukuusta niistä kerroin.Koitahan olla skarppina,ettei mene toistoks toistoks toistoks.

      • joskus surullinen,
        emw34 kirjoitti:

        katkera,mutta kuitenkin"

        en katkera,että entinen vaimoni sai avioliittomme aikana kaksi keskenmenoa,minulle ei siis ole omia lapsia vaikka nykyisellä avovaimolla on kolmekin aikuista poikaa!

      • ja vielä kerran
        emw34 kirjoitti:

        sp-osoitteesi,niin saat lukea ja vaikka julkaista molempien lasten tokarit.

        Ps.olet tehnyt aika huonosti päivystyksesi,kun jo alkukuusta niistä kerroin.Koitahan olla skarppina,ettei mene toistoks toistoks toistoks.

        ONNEA,olet oikeassa siinä etten ole käynyt täällä viime kuussa,olin isäni järjestämässä isäni hautajaisia koska äitipuolikin on jo vanha.

      • joskus surullinen, kirjoitti:

        en katkera,että entinen vaimoni sai avioliittomme aikana kaksi keskenmenoa,minulle ei siis ole omia lapsia vaikka nykyisellä avovaimolla on kolmekin aikuista poikaa!

        vaimosi puolesta osaa,sekä sinun menetyksestä.
        Elämä kohtelee eriarvoisesti meitä,mutta eipä tässä toisillakaan varmasti ole aina pelkkiä onnistumisia matkalla ja paljon täällä palstalla meitä sairaseläkeläisiäkin muistetaan,mutta kukin tyylillään.

      • Jermu
        Marion.T kirjoitti:

        palstalle, niin jo alkaa tapahtumaan:DD

        Jos oiken järkevästi ajattelee, niin eihän täällä palstalla voi muuta kirjoittaa kuin paskaa :))
        Kaikki muut kirjoitukset tyrmätään välittömästi - outo juttu :DD

        Jermu on kyllä aika epeli, kun saa aina kovan kinan aikaiseksi :DD

        Älkää hyvät immeiset ottako tosissanne noita tappeluksia :DDD

        Ja toiset valittaa senkin päälle vielä kadonneitten arvokirjoitustensa perään...Kjäh!
        Vähemmälläkin tappelus tulee!

      • mutta toinen kerta
        emw34 kirjoitti:

        vaimosi puolesta osaa,sekä sinun menetyksestä.
        Elämä kohtelee eriarvoisesti meitä,mutta eipä tässä toisillakaan varmasti ole aina pelkkiä onnistumisia matkalla ja paljon täällä palstalla meitä sairaseläkeläisiäkin muistetaan,mutta kukin tyylillään.

        oli jo viidennellä kuukaudella ja se oli aika raskasta silloin,osittain sen vuoksi tuli erokin,vaimoni ei päässyt sen yli ettei voi saada omia lapsia,itse olisin mielelläni adoptoinut,sellaista tämä elämä on!

      • Marion.T
        mutta toinen kerta kirjoitti:

        oli jo viidennellä kuukaudella ja se oli aika raskasta silloin,osittain sen vuoksi tuli erokin,vaimoni ei päässyt sen yli ettei voi saada omia lapsia,itse olisin mielelläni adoptoinut,sellaista tämä elämä on!

        teidän molempien puolesta.
        Tiedän kyllä mitä lapsen menetys on.

      • Marion.T
        Jermu kirjoitti:

        Ja toiset valittaa senkin päälle vielä kadonneitten arvokirjoitustensa perään...Kjäh!
        Vähemmälläkin tappelus tulee!

        ne ulos ennenkun katoavat :)) Kjäh....Kjäh...

      • kun tuohon aikaan
        Marion.T kirjoitti:

        teidän molempien puolesta.
        Tiedän kyllä mitä lapsen menetys on.

        eli 60-luvulla ei keskenmenoa käsitetty lapsen menetyksenä samalla tavalla kuin nykyään,vaimoni joutui jo viikon päästä suoraan töihin kummallakin kerralla,hän oli kaiken lisäksi työssä lasten parissa,tämä johti loppujen lopuksi syvään masennustilaan josta hän ei koskaan toipunut.

      • Marion.T
        kun tuohon aikaan kirjoitti:

        lasta ennestään - siitä huolimatta suru oli valtava. Onneksi uusi vauva tuli jo vuoden kuluttua.

        Jotenkin tuntuu että mulla on aina neljä lasta, vaikka yksi onkin poissa.

      • pallukat(kka)tulla ilman minuakin.
        Tunnelmakin jo ketjussa mukavasti rauhoittunut,että kai tästä saa poistua toisiin juttuihin.

        Vaimo tossa jostain syystä on'kylmissään',eipä tässä perheellisen auta kun mennä apuun.

        Hyvää iltaa ja öitä kaikille säädyille ja myös säädyttömille.

      • taikis
        joskus surullinen, kirjoitti:

        en katkera,että entinen vaimoni sai avioliittomme aikana kaksi keskenmenoa,minulle ei siis ole omia lapsia vaikka nykyisellä avovaimolla on kolmekin aikuista poikaa!

        otan osaa. Vaikka sanot että siitä on jo aikaa, niin ei sellaiset kokonaan unohdu milloinkaan.

        Hyvää yötä, jäi se meidän huumorintajukeskustelu vähän puolitiehen kun viestejä poistui, mutta eiköhän tärkeimmät jo tulleetkin esille kuitenkin.

      • taikis
        taikis kirjoitti:

        otan osaa. Vaikka sanot että siitä on jo aikaa, niin ei sellaiset kokonaan unohdu milloinkaan.

        Hyvää yötä, jäi se meidän huumorintajukeskustelu vähän puolitiehen kun viestejä poistui, mutta eiköhän tärkeimmät jo tulleetkin esille kuitenkin.

        siis..jos olet sama henkilö jonka kanssa iltapäivällä juttelin huumorintajusta. Oletan näin, mutta nikittömistähän ei tietenkään tiedä.

      • Pirre*
        emw34 kirjoitti:

        pallukat(kka)tulla ilman minuakin.
        Tunnelmakin jo ketjussa mukavasti rauhoittunut,että kai tästä saa poistua toisiin juttuihin.

        Vaimo tossa jostain syystä on'kylmissään',eipä tässä perheellisen auta kun mennä apuun.

        Hyvää iltaa ja öitä kaikille säädyille ja myös säädyttömille.

        lämmittämmään kultaasi ja hyvää yötä.

      • Pirre* kirjoitti:

        lämmittämmään kultaasi ja hyvää yötä.

        Hyvää huomenta.

        Vai onko muillakin,että palsta 24 ei pelitä.

        Laitoin seitsemän jälkeen viestin vaan ei ole muuta näkyvissä,kuin aika7:30 tuolla ylempänä.

        Ei muuten,mutta kun oli niiiiin paiiiinavaa sanottavaa,no ei sentään.

        minun herätyskelloni toimivat hieman eri aikkaan aamusta riippuen, siis kellojen pissihädät..:)

        Olen ihan häpeissäni noiden asiattomasti kirjoittelevien ja haukkuvien ihmisten takia, he eivät näköjään ymmärrä edes hävetä käytöstään.

        vaan sinne jonnekin, ja iloista päivää.
        Tänään saan tyttärentyttären luokseni muutamaksi päiväksi, se on sitten vilskettä leikkimökkikeittiössä viikonloppuna :))

        kyllä ajan,kun työaika oli aina ja joka päivä.

        Eikä sitä edes työksi mieltänyt.Toimeksiantajat olivat hyviä ystäviä ja heidän tarpeensa olivat omien tarpeiden edellä,useinmiten.

        Sinulla ilmeisesti tilanne samanlainen,ettei työn ja varsinaisen vapaa-ajan eroa juuri ole.

        Toivottavasti pystyt jättämään joskus ajatukset työstä pois,sillä vaikka työ olisi miten kiitollista ja palkitsevaa,niin kokonaisvaltainen irrottautuminen arjesta on työn kannaltakin pidemmän päälle todella kannattava sijoitus.

        Koetetaan antaa tuulten puhaltaa korvien väli puhtaaksi kaikesta irtokamasta,jota sinne kertyy.

        Mulla on niin vähän muuta tressaavaa,että kenenkään ja vallankaan minuun kohdistuva kirjoittelu ei saa mieltäni kuohahtamaan,saati järkkymään.
        se on kyllä totta,että kyynisyys tulee pintaan,jos yrittää saada tekemisillään jotain muutoksia aikaan.

      • oli aikoinaan

        "luonnollinen" herätyskello,hän joi lasillisen vettä määrättyyn aikaan illalla joskin myönsi vanhemmiten kellonsa alkaneen edistää...

        kaikille- tää on yks niitä aamuja kun tekis mieli jäädä petin pohjille koko päiväksi.

        Surkea pimeä sateinen keli, ja nyt pitäs olla kesä!!!!!!

        Kun voi itse määrätä sen pienen työaikansa mitä on, niin vois oikeastaan mennä takasin sänkyyn :))

        Mutta kyllä tämä tästä taas lähtee, kunhan saan cappucinoni juotua - olen taas kun uusi ihminen :DD

      • taikanainen kirjoitti:

        vaan sinne jonnekin, ja iloista päivää.
        Tänään saan tyttärentyttären luokseni muutamaksi päiväksi, se on sitten vilskettä leikkimökkikeittiössä viikonloppuna :))

        mitä parhain,kiitos hyvin nukutun yön.

        Kyllä tässä leikityttäisi itseänikin,mutta vaikka odoteltu ollaan ja täällä palstallakin eräs jo ennakoivasti minua vaariksi kutsuu,niin harmi vain,olen lapsenlapseton.

        Kai täytynee kyhätä uusi leikkimökki pihaan niinku vihjeeksi,josko sitten ymmärtäisivät alkaa toimimaan asia eteen.
        Lasten leikkari sai tässä joku vuosi sitten uuden pihan osoitteekseen.

      • Marion.T kirjoitti:

        kaikille- tää on yks niitä aamuja kun tekis mieli jäädä petin pohjille koko päiväksi.

        Surkea pimeä sateinen keli, ja nyt pitäs olla kesä!!!!!!

        Kun voi itse määrätä sen pienen työaikansa mitä on, niin vois oikeastaan mennä takasin sänkyyn :))

        Mutta kyllä tämä tästä taas lähtee, kunhan saan cappucinoni juotua - olen taas kun uusi ihminen :DD

        ennenkin maininnut että Ikaalisissa tehdään uusia ihmisiä.jos sattuis niin ikävästi,ettei cappucinosi tänään tehoa.

        Tosta Huuuuuooooomenesta,joka kyllä vaikuttaa paremmin,anteeksi vaan, hauuuukottelulta;päättelin,ettei yksi kupillinen taida vielä tehota.

        Onneksi et sentään toivottanut hyvää yötä,niinkuin eräällä vanhalla vinyylillä toivotettiin joskus kauan sitten.
        Silloin minäkin olin lähes'koskematon'.
        Taidat olla niin nuori,ettet kyseistä paljon soitettua kappaletta muista.

        toivoteltu että "hyvää yötä ja huomenta" hmm..tai sitten ei voi olla että muistan väärin :DD

        Kyllä toi cappucino vähän tehosi, näen jo kirjaimetkin yksinkertaisina - äsken näppäimistöaaä oli vielä kaksin kappalein kaikkia kirjaimia ;DD

        Ja kun päälle vetelin vielä lautasellisen kalasoppaa (omituinen aamiainen) niin kyllä se elämä alkaa taas voittamaan :DD

        Ja tänä aamuna en todellakaan ollut nuori, tänään oli se 80 aamu:) Niin ainakin peilistä olin huomaavinani.

        näitä kakstonnisia kappaleita.

        Mutta vaikka olen romantikko,ei,ei kun dementikko,niin tässä tarkoittamassani laulussa aamuinen vastaantulija toivotti 'hyvän huomenen ja minä hyvää yötä'.

        Kielen päällä pyörii niin esittäjän,kuin kappaleenkin nimi,mutta jos muistaisin,niin muistaisin,mutta kun en muista,niin en muista.

        mutta mikäs perskules se olikaan - mulle iski myös dementia, ja ihan kielen päällä on mullakin tuo esittäjä ja suurin osa kappaleen sanoistakin.

        Se laulo vähän sellasella erikoisella äänellä, ja mies se ainakin oli.

        Kamalaa kun alkaa oikein ajattelemaan, niin ei muista senkään vertaa:DD

        mäkin veton usein täällä kotona,et suurin virhe onkin siinä,et rupee ajatteleen.

        Se on harmittavaa,kun oikein viisaita funtsaa ja aikaansaannostaan jäljempänä analysoi,ja usein joku toinen,niin huomaa ettei se eläämää suurempi aikaansaannos ollutkaan.
        Niinkuin huomaat,hypin asiasta usein jopa suoraan kolmanteen ja ilman mitään sen kummempaa varoitusta saati tarkoitusta.
        Nytkin toi meidän perheen motto(mä ajattelin) sai sormet liipasimille.

      • Pirre*
        oli aikoinaan kirjoitti:

        "luonnollinen" herätyskello,hän joi lasillisen vettä määrättyyn aikaan illalla joskin myönsi vanhemmiten kellonsa alkaneen edistää...

        kyllä se jo taitaa edistää tämännii ikästen kello..:))

      • taikanainen
        emw34 kirjoitti:

        mitä parhain,kiitos hyvin nukutun yön.

        Kyllä tässä leikityttäisi itseänikin,mutta vaikka odoteltu ollaan ja täällä palstallakin eräs jo ennakoivasti minua vaariksi kutsuu,niin harmi vain,olen lapsenlapseton.

        Kai täytynee kyhätä uusi leikkimökki pihaan niinku vihjeeksi,josko sitten ymmärtäisivät alkaa toimimaan asia eteen.
        Lasten leikkari sai tässä joku vuosi sitten uuden pihan osoitteekseen.

        kahvit on jo keitetty ja hiekkakakut syöty leikkimökissä :))
        Yksi lapsenlapsi minullakin vain on, viisivuotias neiti.
        Ihastuttava olento valtavine mielikuvituksineen ja ehtymättömine energioineen.
        Olihan se aikamoinen mullistus silloin kun tulin mummoksi hiukan alle nelikymppisenä, vaan ihanaa on seurata miten tyttönen kehittyy ja kasvaa.

    • yksitypy

      Yks palsta on missä me naiset ei kilpailla miehistä ja hyväksytään kaikenluontoiset miehet on tuolla huuhaalla. Siellä meille naisille kaikki miehet ovat yhteisiä :=)))))
      Siellä takuulla viihdyt :=))

    • Olet pöljä!

      Menepä vaan karkuun...et olekaan OIKEA M I E S!!!
      Voihan!

    • olen huomannut

      Asiallisia miehiä aletaan yleisesti palstoilla vikitellä aivan riippumatta siitä haluaako mies sellaista vai ei.Sellainen tuntuu varmaan ikävältä jos sellaista ei kaipaa

      • Uskon olevani melkoisen normaali mies suhatutumisessani naisiin. Olen itsekin taipuvainen otollisessa tilanteessa harrastamaan pientä flirttiä, mutta en minä koe ollenkaan ikävänä sitäkään, jos joku nainen alkaa näyttää vilkkuvaa keltaista. Kyllä se kummasti itsetuntoa ja miehisyyttä lisää, ja mielellään siinä leikissä on hiukan mukanakin. Nettikeskusteluissa tilanne on ihan sama.

        Jos nainen ei ole oikein kiinnostava, niin silloin tämä naisen taholta tullut flirtti on tietysti hieman kiusallista. Onneksi useimmat naiset kuitenkin ovat riittävän sieviä ja muutenkin kiinnostavia, joten torjuntaa tarvitaan peräti harvoin.

        PS. En ole eläessäni tavannut sellaista miestä, joka ei olisi ollut otettu naisen pienen flirtin vuoksi.

      • avata
        Yleismies kirjoitti:

        Uskon olevani melkoisen normaali mies suhatutumisessani naisiin. Olen itsekin taipuvainen otollisessa tilanteessa harrastamaan pientä flirttiä, mutta en minä koe ollenkaan ikävänä sitäkään, jos joku nainen alkaa näyttää vilkkuvaa keltaista. Kyllä se kummasti itsetuntoa ja miehisyyttä lisää, ja mielellään siinä leikissä on hiukan mukanakin. Nettikeskusteluissa tilanne on ihan sama.

        Jos nainen ei ole oikein kiinnostava, niin silloin tämä naisen taholta tullut flirtti on tietysti hieman kiusallista. Onneksi useimmat naiset kuitenkin ovat riittävän sieviä ja muutenkin kiinnostavia, joten torjuntaa tarvitaan peräti harvoin.

        PS. En ole eläessäni tavannut sellaista miestä, joka ei olisi ollut otettu naisen pienen flirtin vuoksi.

        oman palstan,voisit avata Esson baari-palstan jossa itse olet sefuna ja siellä saisi kirjoittaa vain rekatulla nikillä ja pelkästään totuuksia ;D

    • KURPAT

      TEILLÄ ON JO ELÄMÄ ELETTY NIIN EI TEITÄ KUKAAN NUORI KOLLI ENÄÄ HUOLI NIIN TURHA TÄÄLÄ ON VUNGUTA JA VANHAT UKOT TEILLE SAMAT SANAT JOS TEILLÄ EI OLE MASSIA YLI 100 000EUROA MAISUUTTA NIIN ETTE SAA NUORTA NAISTA ÄLKÄÄ KÄÄTÄT KITISKÖ

      • Marion.T

        Tuhannet kiitokset erittäin henkevästä ja hyvin kirjoitetusta viestistä:DD
        Huomaa heti että olet laittanut kaiken kirjoituskykysi peliin - kiitos että saimme sen lukea - ilo on kokonaan meidän puolellamme :)

        Kurppa on muuten lintu - tarkoititko lehtokurppaa vai ihan jotakin muuta kurppaa?

      • sentään

        huuda,Jermu!

      • moeNa

        todistetuksi, että lasten suusta totuus kuuluu :DD

        Kyllä tuo peruskoulu on pilannut monta luonnonlahjakkuutta ;D

        HUOM! Tuo mainittu euromäärä, hihhii jo on pojalla täpäkkätä...daadaa ja on mimmit ihmeissään tuo pojan käsittelyssä :))

      • moeNa kirjoitti:

        pitää olla massi sen päälle,jos kaikki lasketaan niinkuin hän varmaan tarkoittikin.

        Se 'maisuutta',siitä selvästi edestä puuttuu tavu tai mieluumin kaksi.en kyllä millään keksi,mutta jokin kompamaisuus siihen ilmeisesti sisältyy.

        Jospa se oli sitä Ajoskieltä...

      • emw34
        Jermu kirjoitti:

        Jospa se oli sitä Ajoskieltä...

        roosaa,kun oikein komeesti kommentoi.

        Teksti oli kyllä ohuehkoa,mutta tyyli korkeaa.

        Kappalejakoa jäin kyllä kaipaamaan.

        Siloin olis ollut enemmän äksonin tuntua.
        Nyt se jäi vähän latteaks ja(olikos se sana)molotooniseks,en oo aivan varma,mutta eihän täällä pienet virheet muuta kuin elävöittää sanomaa.

        tarkoitushakuinen sananparsintasi osuu oikeaan...Molotoonista yksinräpätystä harrastaa myös ystävämme Jaana-Maikki-Setä.

      • Muahahhahahahahaaa
        Jermu kirjoitti:

        tarkoitushakuinen sananparsintasi osuu oikeaan...Molotoonista yksinräpätystä harrastaa myös ystävämme Jaana-Maikki-Setä.

        Mikä on molotoninen?

      • Muahahhahahahahaaa kirjoitti:

        Mikä on molotoninen?

        olla näitä melko harviaisia yksineuvoisia.

        Aivan varma en ole mutta tutulta sana kuitenkin kuulostaa.
        Yksineuvoinenhan opetettiin luonnontiedontunnilla varsinaisen kansakoulun kolmannella luokalla,kuitenkin kevätlukukaudella.
        Sen tarkemmin ajankohtaa en pahusvieköön muista.

      • Vaikka kaikki kirjoitukset tällä palstalla eivät niin harkittuja olekaan, niin useimmat kuitenkin kirjoittavat selvänä. Tekstistäsi päätellen Sinulla on kuitenkin jäänyt pahasti ryyppy päälle tai sitten olet pilvessä. Muuten tikkukirjaimilla kyhättyä viestiäsi ei voi ymmärtää.

        Sinulla ei tunnu olevan pienintäkään käsitystä rahasta ja omaisuudesta. Jos pidät maagisena rajana onnistumiselle 100000 euron omaisuutta, niin kovasti olet tiedoiltasi vähäinen. Suurin osa vanhoista miehistä asustelee asunnoissa, joiden arvo on moninkertaisesti tuo mainitsemasi maaginen summa. Mistä olet tuon 100000 euroa oikein keksinyt, ja kuvitteletko sen olevan paljonkin rahaa?

        Vaikka vanhalla miehellä olisi rahaa kuinka paljon hyvänsä, niin ei hänen silti kannata kokematonta ja ymmärtämätöntä nuorta naista katsella. Vanha mies on tottunut hyvään palveluun, jota voi saada ainoastaan kokeneelta ja viisaalta vanhemmalta naiselta ( esim. Suhina L). Nuoret tyttöset jäävät aina hopealle, vaikka heillä olisi kuinka sievä peppu hyvänsä.

      • Suhina L
        Yleismies kirjoitti:

        Vaikka kaikki kirjoitukset tällä palstalla eivät niin harkittuja olekaan, niin useimmat kuitenkin kirjoittavat selvänä. Tekstistäsi päätellen Sinulla on kuitenkin jäänyt pahasti ryyppy päälle tai sitten olet pilvessä. Muuten tikkukirjaimilla kyhättyä viestiäsi ei voi ymmärtää.

        Sinulla ei tunnu olevan pienintäkään käsitystä rahasta ja omaisuudesta. Jos pidät maagisena rajana onnistumiselle 100000 euron omaisuutta, niin kovasti olet tiedoiltasi vähäinen. Suurin osa vanhoista miehistä asustelee asunnoissa, joiden arvo on moninkertaisesti tuo mainitsemasi maaginen summa. Mistä olet tuon 100000 euroa oikein keksinyt, ja kuvitteletko sen olevan paljonkin rahaa?

        Vaikka vanhalla miehellä olisi rahaa kuinka paljon hyvänsä, niin ei hänen silti kannata kokematonta ja ymmärtämätöntä nuorta naista katsella. Vanha mies on tottunut hyvään palveluun, jota voi saada ainoastaan kokeneelta ja viisaalta vanhemmalta naiselta ( esim. Suhina L). Nuoret tyttöset jäävät aina hopealle, vaikka heillä olisi kuinka sievä peppu hyvänsä.

        Tuo tikkukirjaimilla kirjoittaja ei tiedä elämästä, eikä naisista mitään.
        Sitävastoin sinä Yleismies olet kokenut paljon ja seikkaillut naismaailmassa, kartuttaen kokemuksiasi, joista minä sivusuhteenasi olen saanut suuren hyödyn. Tai oikeammin olemme vaihtaneet kokemuksiamme ja siitä vaihdosta saaneet sielun, sekä ruumiin nautintoa ja taas ovat kokemuksemme karttuneet.
        Minä tästä taas lähdenkin Essolle ja livahdahan, Yleismies sinäkin jonkin tekosyyn varjolla "juttelemaan" mukavia.

    • huijareita

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=2000000000000008&posting=22000000009206020

    • kilpaillaan!

      kun mies ei ole tyly,mies on lempeä ja hellä ja....miksi ihmeessä ei tavoiteltaisi sinua?

    Ketjusta on poistettu 116 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      30
      2845
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1606
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      121
      1404
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1244
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1165
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      25
      1064
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      53
      972
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      951
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      221
      924
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      112
      875
    Aihe