Sibben Jordens sång on monotoniselta virren veisuulta kuulostavaa kuoromusiikkia vailla sanottavampia kontrasteja ja tuhlailevaa musiikillisten aiheiden keksintää, eikä Sibben kantaatteja kukaan pitäne rutiinimaisuudessaan erityisen merkittävinä teoksina ja siinä missä esim. "raikkaassa luontokuvauksessaan" johdattaa Pylkkäsen Helsinki kantaatti Tuulet osassa kaupungin historiaan ja maamme laulun syntyyn, taitavassa tunnelmien ja tilanteiden maalauksessaan, kuten kritiikki toteaa, Lokki osan sivutessa kirjavassa ja kekseliäässä ilmaisussaan Menotin tyyliä, vaikka minulle jopa Ives kollaaseineen tuli mieleen modernimmassa sävelkielessä lausujineen, tyytyy Sibbe varsin tavanomaiseen ja sovinnaiseen, paljon toistoa ja kertauksia sisältävään, ambitudiltaan suppeaan ja tunnerekisteriltään hillittyyn musiikilliseen ilmaisuun ja aineiston käsittelyyn, josta eivät juurikaan mitkään intohimoiset tunteet puhu, vaan yleisvaikutelma on laimea ja sävelkulut hymnimäisiä. Schopenhauer sanoo musiikin yhteydessä tunteiden puhuvan.
Sibeliuksen kantaatti Jordens sång
Anonyymi-ap
5531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siinä missä Sibelius tyytyy vaatimattomaan hymnimäiseen melodiikkaan homofonisessa kudoksessa, melodisen mielikuvituksen ehtyessä kappaleen puolivälissä ja samaa ohutta temaattista ainesta kunnianhimottomasti "pyöritellessä", Salmenhaaran mukaan orkesterin vain säestäessä vaatimattomasti kuoroa, Pylkkänen käy aiheeseensa käsiksi paljon suuremmalla kunnianhimolla kyntensä näyttäen musiikkidramaatikon draamallinen taju ja vaisto apunaan sävelkuvausta luodessaan aidon oopperasäveltäjän tavoin omaten kyvyn maalailla vaikuttavasti tunnelmiltaan vastakkaisia tilanteita ja tapahtumia ja tarinaa taitavasti kuljettaen visionäärisesti, eikä tilapäistyön leimasta ole tietoakaan, kuten vaatimattomammilla eväillä varustetulla sibbellä, jonka säveltämäaihekaan ei liene suonut mahdollisuutta Pylkkäsen teoksen tapaiseen ilmaisuun, mutta rupeaa ihmettelemään Sibben heikkoa musiikillista luovaa kykyä Oma maa kantaatissa, jossa hänen tulisi omata taito vaikuttavaan luonnon kuvailuun, vaikka tulos on pannukakku säveltäjän yrittäessä jopa naiivia polyfoniaa.
Pylkkänen ja Salmenhaara. 2 musiikin suurmiestä joitten töitä ei enää muista kukaan. Siksi jotta nuo ihmiskunnan suurimmat musikilliset nerot vihdoin saisivat sen huomion jonka toki ovat ansainneet niin muokatkaamme aikoinaan Stalinin Venäjällä nimellä "Pushkin ja Gogol" julkaistun D. Harmsin kirjoittaman yksi näytöksisen näytelmän teksti.
Paras näytelmä joka ikinä on kirjoitettu nimeltään: "Pylkkänen ja Salmenhaara".
Pylkkänen (falls off one side of the stage, behind the curtains, and lies there quietly).
Salmenhaara (walks in, trips over Pylkkänen and falls): Damn! I must have tripped over Pylkkänen!
Pylkkänen (getting up): Such a headache! They wouldn't let me rest! (Walks, trips over Salmenhaara and falls). Must've tripped over Salmenhaara!
Salmenhaara (getting up): Not a minute of rest! (Walks, trips over Pylkkänen and falls). Damn! Must be over Pylkkänen again.
Pylkkänen (getting up): He is always in my way! (Walks, trips over Salmenhaara and falls). This is such a headache! Must've tripped again over Salmenhaara!
Salmenhaara (getting up): Hooliganism! Vicious hooliganism! (Walks, trips over Pylkkänen and falls). Damn! Must be over Pylkkänen again!
Pylkkänen (getting up): What a vicious harasment! (Walks, trips over Salmenhaara and falls). Must've tripped over Salmenhaara!
Salmenhaara (getting up): Damn! Really, damn! (Walks, trips over Pylkkänen and falls). Over Pylkkänen!
Pylkkänen (getting up): Headache! (Walks, trips over Salmenhaara and falls). Over Salmenhaara!
Salmenhaara (getting up): Damn! (Walks, trips over Pylkkänen and falls behind the stage). Over Pylkkänen!
Pylkkänen (getting up): Headache! (Walks off the stage).
Pylkkänen's voice can be heard from behind the stage: "Over Salmenhaara!".
The curtains descend.
Voiko enää vakuuttavampaa todistusta kuin tuo näytelmä on olla siitä että kuinka merkittäviä musiikin kannalta Salmenhaara ja Puylkkänen olivat ja yhä ovat.
Muistan kuinka noin 10 vuotta sitten eräässä kaupungissa täällä Suomessa paikallinen teatteri esitti tuon yllä olevan näytelmän ja niin siinä sitten kävi että ensin koko kaupungin asuijamisto vietti noin viikon juopotellen ja irstaillen, ja sen jälkeen he suurena joukkiona marssivat kaupungin johtajan luokse vaativat ja myös saivat ratsastajapatsaat sekä Pylkkäselle että Salmenhaaralle tuon kaupungin torille.
Minä muistan Pohjolan Pucciniksi kutsuttavan Pylkkäsen ja muistavat nekin, jotka ovat olleet oopperassa Marea katsomassa ja kuuntelemassa. Syystä, että Pylkkäsen tuotanto on laaja ja se sisältää lukuisien jopa kansainvälisesti, mutta myös suomessa palkittujen ja suuren menestyksen saaneiden oopperoiden lisäksi paljon jopa sinfonisia orkesteriteoksia, kuorolle-ja/tai laulusolisteille ja orkesterille kirjoitettuja teoksia, kamarimusiikkia ja lauluja, niin suurta osaa siitä ei ole levytetty tai tallennettu muillekaan formaateille, mutta hänen musiikkiaan on silti internetissä kuultavissa erilaisista musiikki arkistoista, kuten internet archivesta ja soivasta arkistosta ja taideyliopiston Taju päätteestä ja hiukan myös tuubista..
Vaikka Pylkkänen on taitavana musiikkidramaatikkona ja melodian mestarina originellimpi luova säveltäjänero kuin Salmenhaara, jälkimmäinen kuului silti suomen johtaviin modernisteihin 1960 luvun sointikenttäajattelussaan ja serialismissaan, kunnes teki urallaan täyskäännöksen uusromantiikkaan sävellajikeskeistä funktionaalisharmonista järjestelmää suosien.
Pylkkäsen tuotantoon tutustuttuani hämmästyttää hänen tekninen sujuvuutensa ja ilmaisu-ja tyylikeinojensa moninaisuus vuolaan romanttissävyisen ja laulavan melodiikan taitajasta,
rikkaan sointiväripaletin omaavasta ranskalaista raffinemangia edustavasta impressionismia viljelevästä sävellystyylistä suuriin ja arkkitehtonista muotosuunnittelua edellyttäviin sinfonisiin muotoihin, jossa runollisen kaunis melodiikka yhdistyy taitavaan rakennesuunnitteluun motiivista kehittelyä myöten, sekä esim. vasta nyt laulutuotantoon perehtymisen myötä minulle ilmennyt taipuisuus ja mukautuminen mitä erilaisimpiin runotekstin herättämiin tunnelmiin, syvästä hartaudesta suureen ylevyyteen ja pateettisiin ja synkkiin sävyihin asti, säveltäjän tavoittaessa aidon lyyrikon tavoin runotekstin hengen, vaikka on ennen kaikkea myös pätevä oopperasäveltäjä.