Westerholm on lainsäädännön sekä kansainvälisten sopimusten/velvoitteiden asiantuntija!
Noin kymmenen vuotta sitten sodanjälkeisen historian vakavin sotilasrikosprosessi tuli korkeimman oikeuden käsittelyyn. Syytettyinä oli kenraaleita/puolustusvoimat. Syyttäjänä ARNO WESTERHOLM.
Sotilasoikeudenkäyntejä koskevan lainsäädännön perusteella, sotilaskokoonpanoon kuuluu tuomareina sotilaita, jotka presidentti nimittää kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Korkein oikeus tahallisesti viivytti oikeudenkäyntiä niin, että SYYTETYT pystyivät vaikuttamaan siihen ketkä nimettiin tuomareiksi. Lisäksi lainsäädäntö ei ole suunniteltu tilanteeseen, jossa ylimpään sodanjohtoon kuuluvia kenraaleita syytetään törkeistä rikoksista. Kenraaleita on Suomessa noin 20. Kukaan ei voi väittää, että tuomioistuin olisi puolueeton tapauksessa, jossa kaksi syytettyjen jokapäiväistä kollegaa/ystävää ovat tuomareina. Lisäksi tähän oikeudenkäyntiin hankittiin vielä syytettyjen kannalta erityisen edulliset ja syyttäjän eli Westerholmin kannalta negatiiviset kenraalit. Myös muu tuomaristo oli kyseenalainen ja lopputulos jo etukäteen päätetty!
Westerholm vei asian EU-tuomioistuimeen, mutta samalla korkeimman oikeuden presidentti valittiin Suomalaiseksi tuomioistuimen jäseneksi. Korkeimman oikeuden presidentti siis oli tuomarina asiassa, jossa käsiteltiin häntä ja hänen johtamaansa tuomioistuinta. Prosessi lopetettiin EU-tasolla.
Lakia tuntematonkin ymmärtää, että kyseessä on oikeuslaitoksen totaalinen, peittelemätön mielivalta! Mediaa informoitiin oikeudenkäynnistä, mutta ”jostain korkealta” tulleen käskyn perusteella asiasta ei saanut kirjoittaa. Kansalle ei haluttu näyttää kuinka mätä suomalainen oikeuslaitos todellisuudessa on!
Westerholm omien sanojensa mukaan palaa asiaan, kun aika on oikea. Tämä oikeusmurha kuten monet monet muut tapaukset ovat vahvistaneet Westerholmin periaatetta OIKEUDENMUKAISUUTEEN!
Painotettakoon, että Westerholm ei koskaan ole ollut syytettynä oikeudessa, hän on toiminut monessa oikeudenkäynnissä asianomistajana ja syyttäjänä. Lisäksi Westerholm on toiminut ilmaisena oikeusavustajana ihmisille, jotka ovat joutuneet viherpolitisoituneiden viranomaisten mielivaltaisen maalituksen ja ajojahdin kohteeksi.
Ääni Westerholmille Lahden puoluekokouksessa on ääni myös OIKEUDENMUKAISUUSPERIAATTEELLE!
SOTILASRIKOSOIKEUDENKÄYNTI KORKEIMMASSA OIKEUDESSA, JOSTA KANSA EI SAANUT TIETÄÄ!
12
386
Vastaukset
- Anonyymi
Kansantuomioistuimestako Westerholm haaveilee? Poliittiset tuomarit?
- Anonyymi
Aloitus jos mikä osoittaa, että Westerholm on kulkenut koko uransa kansallismielisen ideologiansa mukaisesti. Westerholm on johtaja johon voi luottaa!
- Anonyymi
Kansallissosialisti?
- Anonyymi
sukset ristissä kaikkien kanssa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sukset ristissä kaikkien kanssa
Jos yhteiskunta on mätä, SE ON KORJATTAVA!
Se, että puuttuu ongelmakohtiin ja vieläpä rautaisella asiantuntemuksella ja määrätietoisuudella on aivan muuta, kuin se, että olisi ”sukset ristissä” kaikkien kanssa!
Westerholm on vahva johtaja, joka haluaa puolueesta kokokansan kansallismielisen liikkeen! Ja vahvaa, omakohtaista ymmärrystä oikeudenmukaisuuden periaatteelle! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos yhteiskunta on mätä, SE ON KORJATTAVA!
Se, että puuttuu ongelmakohtiin ja vieläpä rautaisella asiantuntemuksella ja määrätietoisuudella on aivan muuta, kuin se, että olisi ”sukset ristissä” kaikkien kanssa!
Westerholm on vahva johtaja, joka haluaa puolueesta kokokansan kansallismielisen liikkeen! Ja vahvaa, omakohtaista ymmärrystä oikeudenmukaisuuden periaatteelle!Ylistät Westerlundia kuin kommarit Stalinia tai natsit "johtajaansa" Hitleriä.
- Anonyymi
Silmiä avaava aloitus ja sitten muutamat vihervasuritrollit yrittävät vääntää taas jotain, kun muuhun eivät pysty!
Vihervassarit: onko noin teidän mielestänne tuomioistuimessa kaikki OK, jos syytettyjen kaverit ovat tuomareita!
Westerholm on mitään pelkäämätön mies, ehdottomasti puoluejohtoon!- Anonyymi
Jos Westerholm ei pysty korjaamaan PS:ä oikealle tielle, siihen ei pysty kukaan!
Westerholm on vahvan mediablokin kohteena, VÄLITTÄKÄÄ TIETOA JÄSENISTÖLLE! - Anonyymi
Ei tule riitaa, kun kehuu omaa tekelettään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Westerholm ei pysty korjaamaan PS:ä oikealle tielle, siihen ei pysty kukaan!
Westerholm on vahvan mediablokin kohteena, VÄLITTÄKÄÄ TIETOA JÄSENISTÖLLE!💪👍✌️! Puheenjohtajistoon 14.06!
- Anonyymi
Kuka tuomitsee eu sodan lietsojat joukko tuhonnasta ukrainassa ?
Haag,, tai uusi nurnberg ukraina ja eu natseille ? ja us - gb ranska sodan lietsojille ? - Anonyymi
Menehän Westerholm pitämään välillä tupakkatauko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!8311766Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla988929Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.844719Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka304054- 1004024
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti63886Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j93680Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle233496Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.423285Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei472924