Tekopyhä Putin ja Voitonpäivän paraati

Anonyymi-ap

Suomessa NL:a myötäilevässä eli ihannoivassa Yleisradiossa (telkkarissa) esitettiin minun nuoruudessani paljon neuvostoliittolaisia elokuvia. Niissä Putinin ikäluokkaa edustavat nuoret elivät ihanteellista nuoruutta, kokivat romansseja ja olivat kesät pioneerileireillä. He saivat tietenkin sotilaallista ja aatteellista "rauhankasvatusta". Se oli meiistä modernin maailman nuorisosta naurettavaa, mutta samalla tosi järkyttävää todellisuutta.
Tosi elämässä neuvostoliittolainen nuoriso kuunteli salaa radiosta poppia, punkkia ja rokkia. He tahtoivat tanssia diskoissa, juoda cokista ja jauhaa purukumia. Tytöt haaveilivat pukeutuvansa minihameeseen ja sukkahousuihin. Pojat odottivat, koska pääsisivät oikeaan leffateatteriin katsomaan amerikkalaisia toimintajännäreitä ja syömään aitoon hampurilaisbaariin.

1

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yleisradion oli pakko olla suomettunut. Se tarkoitti, ettei Neuvostoliitosta saanut puhua pahaa, kritisoida sitä. Mutta se oli vain näyttelemistä. Kyllä se tiedettiin, että Neuvostoliitto oli mätä ja epäonnistunut sosiaali- imperialistinen maa. Yhden puolueen yläluokan diktatuuri. Yksityisesti tästä puhuttiin suoraan. Yleisradio edusti kaikkia puolueita.

      Neuvostoliiton puolella oli vain SKPn tiedonantajalaiset, taistolaiset. Äänimäärä n 100.000 kun SKDLn yhteensä oli n. 400.000. Neljäsosa siis vain toisesta työväenpuolueesta oli Neuvostoliiton kannalla oikeasti. Marxilais-leniniläiset, Kiinan ja Albanian linjan kommunistit arvostelivat Neuvostoliittoa ja suomettumisen rähmällään olon puolta täysin avoimesti. Samoin Hesarin kulttuurisivut. Ja Vennamo, Ehnrooth, Junnila ja Kauko Kare. Ele Alenius ja Aarne Saarinen olivat epäsuosiossa Neuvostoliitossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      50
      3354
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      550
      2071
    3. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      84
      1956
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1950
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1578
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1528
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1386
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1349
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1297
    10. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      48
      1220
    Aihe