Koska vaparit ovat pääasiallisesti miehiä, eivät kaikki, mutta aika ukkoutunut ryhmä kuitenkin, toki Jorin mukaan naisten osuus olisi kasvussa (?), ja vaparit ovat jaksaneet jauhaa naisten uskonnollisuudesta iät ja ajat, niin eikö jo vapariliitto kuvasta sitä että uskonnoissakin esiintyvä naisiin kohdistuva alistaminen ole peräisin ihan miehistä?
Uskonnot ovat KAIKKI ihmisen luomuksia, joten ne kuvaavat vain ihmisten asenteita.
Kertokaa miksi miehet haluavat alistaa naisia ja miksi itseään kuitenkin uskovaisia viisaampina pitävät vaparimiehet saattavat sortua samaan? Vai muskelitko ne maailmaa vaan hallitsevat?
Mikä sitä voi uhata, on miehen kiinnostus naisista, jonka vuoksi naisia tulee hallita?
Miehet versus naiset
19
203
Vastaukset
Tästä on keskusteltu ennenkin. Olemme jauhaneet uskonnollisuudesta suhteessa ikään, sukupuoleen ja asuinpaikkaan. Mielelläni jauhaisin myös suhteessa esimerkiksi tuloluokkiin, mutta siitä ei yhtä helposti tilastoja ole saatavilla. Tästä sinä nostat toistuvasti esiin nimenomaan sukupuolen.
Kysymykseen tasa-arvosta, sukupuolten sen paremmin kuin laajemminkaan, minulla ei taida hyvää vastausta olla. En tiedä onko kenelläkään. Mikä on oma veikkauksesi?- Anonyymi
Kaari Utrio kirjoittaa Facessa, että Rosina Heikel (1842-1929) oli Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen naislääkäri. Kivinen tie herätti myötätuntoa jopa vanhoillisissa piireissä. Kuulemma säätyvaltiopäivien pappissäätykin oli myönteinen asialle 1870-luvulla. Myöhemmin mieli muuttui ja se vastusti järjestelmällisesti naisten koulutusta. Ja miksi? Koska se oli yleinen miesnäkemys.
Naisten toimen hoitamista myös rajoitettiin vahvasti.
Ei tästä voida kaiketi uskontoa syyttää? Anonyymi kirjoitti:
Kaari Utrio kirjoittaa Facessa, että Rosina Heikel (1842-1929) oli Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen naislääkäri. Kivinen tie herätti myötätuntoa jopa vanhoillisissa piireissä. Kuulemma säätyvaltiopäivien pappissäätykin oli myönteinen asialle 1870-luvulla. Myöhemmin mieli muuttui ja se vastusti järjestelmällisesti naisten koulutusta. Ja miksi? Koska se oli yleinen miesnäkemys.
Naisten toimen hoitamista myös rajoitettiin vahvasti.
Ei tästä voida kaiketi uskontoa syyttää?Vaikea sanoa. Yhtäältä Raamatussa nainen on kakkossijalla, toisaalta tuli meille kieltolakikin vaikka kristinuskon pyhässä rituaalissa on tilkka viiniä. Ja juuri nyt nähdään miten seksuaalivähemmistöjen osalta maallisen yhteiskunnan arvot imeytyvät kirkkoon -- onko sitten kääntäen kirkon vanhoillisempi linja jarruttanut maallisen yhteiskunnan kehitystä? Tuntuisi ilmeiseltä että on.
Sellaista konetta meillä ei ole, millä voisi vetää yhteiskuntaa pari vuosisataa taaksepäin ja kokeilla kehitystä uudelleen ememmällä tai vähemmällä uskonnolla.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Vaikea sanoa. Yhtäältä Raamatussa nainen on kakkossijalla, toisaalta tuli meille kieltolakikin vaikka kristinuskon pyhässä rituaalissa on tilkka viiniä. Ja juuri nyt nähdään miten seksuaalivähemmistöjen osalta maallisen yhteiskunnan arvot imeytyvät kirkkoon -- onko sitten kääntäen kirkon vanhoillisempi linja jarruttanut maallisen yhteiskunnan kehitystä? Tuntuisi ilmeiseltä että on.
Sellaista konetta meillä ei ole, millä voisi vetää yhteiskuntaa pari vuosisataa taaksepäin ja kokeilla kehitystä uudelleen ememmällä tai vähemmällä uskonnolla.Muistuttaisin tässä kohden siitä, ettei ole olemassa mitään yhtä ja ainoaa oikeaa raamattua. Raamattu on aikakausiensa tuote ja useinkaan kirjoittajia eivät ole ne, joiden ne väitetään peristeisesti kirjoittaneen.
Kristinusko oli todennäköisesti parannus naisen asemaan ainakin juutalaisuudessa. Paavali tuo esiin naisia, jotka työskentelivät hänen kanssaan ja kutsuu yhtä muistaakseni apostoliksi. Aikaa myöden miehet sitten alistivat naiset asemaan, jossa haluavat heidät pitää.
Sivustolla https://www.worldhistory.org/article/1492/women-in-ancient-persia/
kerrotaan, että naisilla oli varsin paljon oikeuksia. Kun Sassanidien valtakausi päättyi 651, naisten asema heikkeni ja heitä alettiin pitämään toisen luokan kansalaisina.
He eivät enää voineet matkustaa ilman miehen lupaa, eivätkä he voineet omistaa tai johtaa omaa yritystään, eivätkä he enää voineet vapaasti valita omaa puolisoaan.
Persia liitettiin islamilaiseen kalifaattiin (Rashidun kalifaatti). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaari Utrio kirjoittaa Facessa, että Rosina Heikel (1842-1929) oli Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen naislääkäri. Kivinen tie herätti myötätuntoa jopa vanhoillisissa piireissä. Kuulemma säätyvaltiopäivien pappissäätykin oli myönteinen asialle 1870-luvulla. Myöhemmin mieli muuttui ja se vastusti järjestelmällisesti naisten koulutusta. Ja miksi? Koska se oli yleinen miesnäkemys.
Naisten toimen hoitamista myös rajoitettiin vahvasti.
Ei tästä voida kaiketi uskontoa syyttää?Jos Suomen pappissääty vastusti naisten koulutusta, ei siitä tietenkään voi uskontoa syyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Suomen pappissääty vastusti naisten koulutusta, ei siitä tietenkään voi uskontoa syyttää.
Ensin ei vastustanut mutta sittemmin kyllä. Joten ei siinä kaiketi uskonto ollut syynä.
Anonyymi kirjoitti:
Muistuttaisin tässä kohden siitä, ettei ole olemassa mitään yhtä ja ainoaa oikeaa raamattua. Raamattu on aikakausiensa tuote ja useinkaan kirjoittajia eivät ole ne, joiden ne väitetään peristeisesti kirjoittaneen.
Kristinusko oli todennäköisesti parannus naisen asemaan ainakin juutalaisuudessa. Paavali tuo esiin naisia, jotka työskentelivät hänen kanssaan ja kutsuu yhtä muistaakseni apostoliksi. Aikaa myöden miehet sitten alistivat naiset asemaan, jossa haluavat heidät pitää.
Sivustolla https://www.worldhistory.org/article/1492/women-in-ancient-persia/
kerrotaan, että naisilla oli varsin paljon oikeuksia. Kun Sassanidien valtakausi päättyi 651, naisten asema heikkeni ja heitä alettiin pitämään toisen luokan kansalaisina.
He eivät enää voineet matkustaa ilman miehen lupaa, eivätkä he voineet omistaa tai johtaa omaa yritystään, eivätkä he enää voineet vapaasti valita omaa puolisoaan.
Persia liitettiin islamilaiseen kalifaattiin (Rashidun kalifaatti).On totta että Raamatusta on erilaisia kaanoneita, ainakin koptikristityillä laajempi kuin kirkkoraamattu täällä. Lutherkin ajatteli poistaa Jaakobin kirjeen kaanonista.
Mutta kuitenkin pääosa kaanonia on aika vakiintunut. Ja onko niissä kirjoissa, jotka meillä nimetään apokryfeiksi, sellaista mikä muuttaisi olennaisesti käsitystä sukupuolten asemasta?- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
On totta että Raamatusta on erilaisia kaanoneita, ainakin koptikristityillä laajempi kuin kirkkoraamattu täällä. Lutherkin ajatteli poistaa Jaakobin kirjeen kaanonista.
Mutta kuitenkin pääosa kaanonia on aika vakiintunut. Ja onko niissä kirjoissa, jotka meillä nimetään apokryfeiksi, sellaista mikä muuttaisi olennaisesti käsitystä sukupuolten asemasta?Tehdäänpä nyt niin, että sinä esität raamatusta näkemyksesi naisten asemasta.
Anonyymi kirjoitti:
Tehdäänpä nyt niin, että sinä esität raamatusta näkemyksesi naisten asemasta.
Nähdäkseni Raamattu torjuu naispappeuden. Vain muutamissa jakeissa -- mutta ei ylipäänsä papin virasta montaakaan jaetta ole.
Toki tiedän että Raamattua tulkitaan erittäin vaihdellen. Katolinen kirkko esimerkiksi vaatii papeilta naimattomuutta, vaikka Raamatussa seurakunnan paimenen tuli olla "yhden vaimon mies".
(Ja toistetaan nyt vielä kerran: Jumalia ei ole. Raamattu ei ole pyhä kirja vaan joidenkin pyhänä pitämä kirja. Raamatulla ei, suuntaan eikä toiseen, pidä perustella lainsäädäntöä.)
- Anonyymi
Vaparit ovat jauhaneet uskontojen roolista naisten alistamisesta. Kaikki uskonnot ovat tukeneet sitä. Tiedot ihmisen esihistoriasta ovat hieman hajanaisia, kun kirjoitettua historiaa ei ole. Toki on antropologien huomioita alkeellisista kulttuurista. Työnjakoa on, mutta joissakin kulttuureissa naisen rooli on vahva eikä alisteinen.
Vaparit ovat maininneet tilastollisen huomion, että aikuisista naisista on kirkon jäsenyydessä suurempi osuus kuin samanikäisistä miehistä on jäsenenä. Ero on ollut jopa 10 prosenttiyksikköä. Sille on kulttuurisia ja lapsiin liittyviä syitä, ei biologisia.
Vaparien omassa toiminnassa naisten ja miesten välillä vallitsee tasa-arvo.- Anonyymi
No millainen mielestäsi oli naisen asema Persiassa? Samanlainen kuin islamissa?
- Anonyymi
Vaparit ovat "jauhaneet" eli tuoneet esille aivan oikeaa asiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaparit ovat "jauhaneet" eli tuoneet esille aivan oikeaa asiaa.
Uskonnoissa on eroja.
Anonyymi kirjoitti:
Uskonnoissa on eroja.
Toisaalta itsestäänselvästi noin: nykypäivän käytännön islamissa naisen asema on olennaisesti heikompi kuin nykypäivän käytännön kristinuskossa.
Mutta avoimeksi jää olisiko jonkin muun tekijän ollessa toinen voinut syntyä vaikka tänne pohjoiseen naisia rajusti alistava kristinuskon muoto, ja johonkin muualle maallistunut islam joka olisi liki tasa-arvoinen.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Toisaalta itsestäänselvästi noin: nykypäivän käytännön islamissa naisen asema on olennaisesti heikompi kuin nykypäivän käytännön kristinuskossa.
Mutta avoimeksi jää olisiko jonkin muun tekijän ollessa toinen voinut syntyä vaikka tänne pohjoiseen naisia rajusti alistava kristinuskon muoto, ja johonkin muualle maallistunut islam joka olisi liki tasa-arvoinen.Ei tässä nyt ole tarvetta spekuloida vaihtoehtoisilla tapahtumilla, joita ei ole olemassa.
Yksi esimerkki naisten asemasta ja sen heikkenemisestä on muinainen Egypti, jossa naisilla oli paremmat oikeudet kuin monilla naisilla tänä päivänä.
https://www.worldhistory.org/article/623/women-in-ancient-egypt/
Taantuminen alkoi viimeistään Ptolemaiosten kaudella ja kiihtyi kun Egypti liitettiin Roomaan. Kreikkalais-roomalaiset lait ja asenteet naisia kohtaan ja kristinuskon nousu heikensivät naisen asemaa. Muslimiarabien hyökkäys kyseenalaisti entisestään naisten oikeuksia ja asemaa.
Voidaan ihan hyvällä syyllä kysyä mikä ajaa miehet alistamaan naisia uskonnon voimalla?
- Anonyymi
Ai Jai. Vaparit eivät pitäneet siitä, että heitä kutsutaan harhaanjohtajiksi, mitä he oikeasti ovat. Raamattu han ei ole selvä sen suhteen mikä on naisten asema, kuten liiton puheenjohtaja tuossa ylempänä väittää.
Sen sijaan selvää on miten miehet haluavat raamattua tulkita. Ja koska vaparit tekevät samaa, he tarkoituksella antavat väärää tietoa. - Anonyymi
Lienee aika selvää, että Jori edustaa raamatun valikoivaa lukutapaa, jota vanhoilliset piirit myöskin noudattavat. Se jättää huomioon ottamatta kontekstin, ympäröivän kulttuurin vaatimukset, esiin tuodut naiset asemineen ja tutkimustulokset. Kun vaparien tulisi edustaa järkevää ja rationaalista suhtautumista asioihin, sitä on todella vaikea tuollaisesta löytää.
Heprealaisestakin raamatusta voi pohtia oliko se vain ideaali ja käytäntö ihan jotain muuta. Joka tapauksessa Elefantinessa on ollut aikoinaan jahvistinen temppeli ja siellä papitar. - Anonyymi
Raamattu hyväksyy orjuuden, se on täysin selvää, joten vaparit ja vanhoilliset kristilliset ryhmät myöskin sen hyväksyvät?
Vapaa-ajattelijoiden mielestä Raamattu on ihmisten kirjoittama eikä jumalia ole. Siksi Raamatun käsitysten orjuudesta (tai mistään) ei tule ohjata yhteiskuntaa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2357945
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455580- 594852
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1563839- 783614
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162055Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗322051- 311869
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹461769- 391717