Psyykesairauden "hyväksyminen", tai sairauteen identifioituminen eivät lisää elämänlaatua

Liikalihavat kärsivät usein persoonallisuuden häiriöistä

Kaikille ei edes tule mitään sivuvaikutuksia. Ihmiset ovat heti lukemassa netistä mitä sivuvaikutuksia lääkkeellä on ja se jää ali tajuntaan ja hyvässä lykyssä saakin sen sitten.
Tiedän monia tapauksia etteivät ole saaneet muuta kun että hieman suuta kuivaa, ja siihen van lasillinen vettä niin ongelma on poissa.
Ja niitä sivuvaikutuksia on tuoteselostuksessa jos jonkin laisia . Monia ei saa kukaan koskaan. Mutta ne ovat siellä siksi että JOS sattuis saamaan jonkun niistä nja voi huonosti niin ei voi hakea korvauksia lääke tehtaalta koska se on mukana tuoteselostuksessa. Siis minun neuvoni ettei niin kovasti luettaisi millaisia sivuvaikutuksia lääkkeillä on kun aloittaa lääkityksen,

Anonyymi kirjoitti:

Kaikille ei edes tule mitään sivuvaikutuksia. Ihmiset ovat heti lukemassa netistä mitä sivuvaikutuksia lääkkeellä on ja se jää ali tajuntaan ja hyvässä lykyssä saakin sen sitten.
Tiedän monia tapauksia etteivät ole saaneet muuta kun että hieman suuta kuivaa, ja siihen van lasillinen vettä niin ongelma on poissa.
Ja niitä sivuvaikutuksia on tuoteselostuksessa jos jonkin laisia . Monia ei saa kukaan koskaan. Mutta ne ovat siellä siksi että JOS sattuis saamaan jonkun niistä nja voi huonosti niin ei voi hakea korvauksia lääke tehtaalta koska se on mukana tuoteselostuksessa. Siis minun neuvoni ettei niin kovasti luettaisi millaisia sivuvaikutuksia lääkkeillä on kun aloittaa lääkityksen,

Lue lisää

Väsymys on aika yleinen ja lääkkeiden vaikutus painon nousuun. Ei kaikilla, mutta suurella on

Ei kaikki terapia ole edes kallista. Ylös ja lenkille raittiseen
ilmaan .

Ihmisten ja heidän omaisensa voisivat alkaa painostamana politiikkoja sill ettei saada hoitoa heti, koska nämä sairaudet ei voi odottaa .Paikallisille politikoille kun menee selittämään ja sen jälkeen ylempään paikkaan , sillä jos ei kukaan valita niin. Mitään ei tule tapahtumaan edes
Ongelma on sentään niin laaja että ihmisten on itse vaadittava hoito nyt eikö vuoden päästä
Tiedä ån että moni kirjoitan hallitukseen ministerille joka hoitelee sairaus asioita . Mitään ei
Tule saamaan ajalliseksi sillä että odottaa kiltisti viikosta viikkoon etä, joku välittäisi ja sai alkaa terapian .demokraattisessa maassa on kaikilla lupa saada hoitoa , ja kun,saa hoitoa niin se tulee yhteiskunnallekin halvemmaksi ja potilaat taas alkavat työelämä; hoidon jälkeen.

Anonyymi kirjoitti:

Ei kaikki terapia ole edes kallista. Ylös ja lenkille raittiseen
ilmaan .

Tiedät kai ettei toi toimi kaikkeen? On aika monta mihin toi ei riitä. Tarttet sen terapeutin. Syömishäiriöt, traumat, ODC jne

Anonyymi kirjoitti:

Ihmisten ja heidän omaisensa voisivat alkaa painostamana politiikkoja sill ettei saada hoitoa heti, koska nämä sairaudet ei voi odottaa .Paikallisille politikoille kun menee selittämään ja sen jälkeen ylempään paikkaan , sillä jos ei kukaan valita niin. Mitään ei tule tapahtumaan edes
Ongelma on sentään niin laaja että ihmisten on itse vaadittava hoito nyt eikö vuoden päästä
Tiedä ån että moni kirjoitan hallitukseen ministerille joka hoitelee sairaus asioita . Mitään ei
Tule saamaan ajalliseksi sillä että odottaa kiltisti viikosta viikkoon etä, joku välittäisi ja sai alkaa terapian .demokraattisessa maassa on kaikilla lupa saada hoitoa , ja kun,saa hoitoa niin se tulee yhteiskunnallekin halvemmaksi ja potilaat taas alkavat työelämä; hoidon jälkeen.

Lue lisää

Vaatii ehkä sen et joku joka ei saa ajoissa apua tekee jotain karmeaa

Anonyymi kirjoitti:

Ihmisten ja heidän omaisensa voisivat alkaa painostamana politiikkoja sill ettei saada hoitoa heti, koska nämä sairaudet ei voi odottaa .Paikallisille politikoille kun menee selittämään ja sen jälkeen ylempään paikkaan , sillä jos ei kukaan valita niin. Mitään ei tule tapahtumaan edes
Ongelma on sentään niin laaja että ihmisten on itse vaadittava hoito nyt eikö vuoden päästä
Tiedä ån että moni kirjoitan hallitukseen ministerille joka hoitelee sairaus asioita . Mitään ei
Tule saamaan ajalliseksi sillä että odottaa kiltisti viikosta viikkoon etä, joku välittäisi ja sai alkaa terapian .demokraattisessa maassa on kaikilla lupa saada hoitoa , ja kun,saa hoitoa niin se tulee yhteiskunnallekin halvemmaksi ja potilaat taas alkavat työelämä; hoidon jälkeen.

Lue lisää

On varmaan monia ihmisiä, jotka ovat valitelleet vaikka minne.
Yrittämisestä tuskin on puutetta.

Anonyymi kirjoitti:

Vaatii ehkä sen et joku joka ei saa ajoissa apua tekee jotain karmeaa

Kun ei sekään auta. Onhan näitä aina silloin tällöin sattunutkin.
Hetken aikaa voivotellaan, mutta mitään muutosta ei vaan tapahdu.
Ainakaan sen takia ei kannata itselleen mitään lopullista tehdä, jos toivoisi sillä saavansa aikaan muutosta.

Anonyymi kirjoitti:

Kun ei sekään auta. Onhan näitä aina silloin tällöin sattunutkin.
Hetken aikaa voivotellaan, mutta mitään muutosta ei vaan tapahdu.
Ainakaan sen takia ei kannata itselleen mitään lopullista tehdä, jos toivoisi sillä saavansa aikaan muutosta.

Lue lisää

Ajattelinkin tässä sitä kamalaa mitä joku tekee muille. Kouluampumisisa yms. Jossain kohtaan näin käy

Anonyymi kirjoitti:

Ajattelinkin tässä sitä kamalaa mitä joku tekee muille. Kouluampumisisa yms. Jossain kohtaan näin käy

Valitettavasti niin käy aina joskus, vaikka ei saisi käydä koskaan.

Anonyymi kirjoitti:

On varmaan monia ihmisiä, jotka ovat valitelleet vaikka minne.
Yrittämisestä tuskin on puutetta.

Itse jakaisin valittajat kahteen ryhmään. Täsmävalittajiin, jotka kohdentavat valituksen sille taholle, mihin olettavat sen kuuluvan, ja sitten sarjavalittajiin, jotka valittavat kaikkialle.

Eiköhän minulla ennättänyt 20 vuoden aikana olla ihan tarpeeksi " sairaan roolissa". Ja käytin siis tuona aikana säännöllisesti koko sen ajan erilaisia psyykelääkkeitä. Avopuolenkin palveluita käytin jonkin aikaa, mutta totesin sitten, että ne pohjautuivat liikaa smalltalkkiin. Saatoin kyllä sitten huomauttaa, että miksi täällä ei kysellä yhtään enempää elämässä aiemmin tapahtuneita asioita. Niistä palveluista tuli se kuva, että he joutuivat pakosta ottamaan vastaan ja vähän niinkuin valikoivat, että pääsee työstä vähän helpommalla, että ei tarvitse nähdä enempää vaivaa ja uhrata aikaa ja energiaa. Tuleehan se palkka sillä tavalla.

Mitä olen vähänkään seurannut mediassa olevaa uutisointia, niin sieltä on joskus tullut esille se, että monet muutkin kuin minä on kokenut, että heitä ei joko haluta auttaa, tai heistä ei välitetä mitään. Tämä on johtanut mm. jopa johtanut muutaman julkkiksenkin kuolemaan. Se ei ole mitään kuvittelua, se on täyttä totta.

Toki sillä sektorilla on resurssiongelmia, eli rahan puutetta. Mutta suurempi ongelma, tai puute on siinä välittämisessä. Kliininen kohtelu on terveydenhuoltoalalla hirvittävän yleistä. Vastaanotolle tulevat potilaat nähdään jonkin sairauden kantajana, tai edustajana, eikä niinkään nähdä, tai kohdata ihmisenä. Tämä on valitettava ja merkittävä epäkohta.

Lisäksi terveydenhuollossa on todella paljon priorisointia. Ei ehkä niinkään nuorten kohdalla, mutta sitäkin siellä on. Toisekseen siellä arvotetaan ihmisiä, ja sitä saatetaan ihan minkä tahansa syyn perusteella, ihan ulkonäöstä, sosioekonomisesta asemasta, ja diagnoosista lähtien.

Viime aikoina on mediassa uutisoitu joidenkin asiantuntijoiden esille tulemana huoli väkivaltatapausten lisääntymisestä ja niiden yhteydestä mielenterveysongelmiin. Alalla olevat näkevät yhtenä syynä sen, että potilaat eivät käytä heille tarjottuja mielenterveyspalveluita. Syyt nähdään vain, että olisi mt-diagnosoiduissa potilaissa ja heidän sairauksissaan. Todelliset syyt ovat huomattavasti laajempia, aina yhteiskunnallisista, kulttuurissa, yhteisöissä olevissa ongelmissa, yhteisöllisyyden vähenemisessä ja myös mielenterveyspalveluiden huonossa laadussa. Jos kaikki syyt väkivallantekojen, mm. tappojen kohdalla nähdään vain, että syy on siinä, että potilas ei käytä mt-palveluita, tai lääkkeitä, tai että sen syynä olisi vain sairaudentunnottomuus, tai että yksilö ei hyväksy sairauttaan, se on asioiden yksinkertaistamista. Syyt, vastaukset ja ratkaisut ovat huomattavasti laaja-alaisempia ja monimutkaisempia. Se ei vain riitä, että ne syyt tappojen lisääntymiseen ovat sairastuneissa yksilöissä, ja heidän sairaudentunnottomuudessaan. Tarvittaisiin muutoksia ja uudistuksia koko kulttuurissa, yhteiskunnassa, yhteisöissä ja ihmisten tavoissa toimia. Ja sama koskee mt-palveluita ja psykiatriaakin. Se pelkkä diagnoosi ja lääkekeskeinen lähestymistapa ja siihen pohjautuvat hoidot ihmisten ongelmissa ja niiden ratkaisemisessa ne eivät vain riitä.

Ja se, miksi moni lopettaa mt-palveluiden käytön, yksiä niitä syitä ovat mt-palveluiden huono laatu, liian kliininen, virallinen, tai huono kohtelu, lääkkeiden haittavaikutukset, ja alalla olevien välittämisen ja empatian puute. Aitouden tunnistaa aina. Oli sitten mikä tahansa diagnoosi. Ja joidenkin kohdalla ne kyllä ovat menneet, tai menevät edelleenkin pieleen.

Terv. 20 vuoden kokemuksella mt-palveluista ja viisi vuotta sitten ne palvelut hyödyttöminä lopettaneena. Ennättihän tuota kokemusta sentään tulla. Tiedän silti jotakin jostakin. Sen, että asiat ovat huomattavasti laajempia, kuin mitä joskus asiantuntijoiden sanomana uutisoidaan.

Anonyymi kirjoitti:

Eiköhän minulla ennättänyt 20 vuoden aikana olla ihan tarpeeksi " sairaan roolissa". Ja käytin siis tuona aikana säännöllisesti koko sen ajan erilaisia psyykelääkkeitä. Avopuolenkin palveluita käytin jonkin aikaa, mutta totesin sitten, että ne pohjautuivat liikaa smalltalkkiin. Saatoin kyllä sitten huomauttaa, että miksi täällä ei kysellä yhtään enempää elämässä aiemmin tapahtuneita asioita. Niistä palveluista tuli se kuva, että he joutuivat pakosta ottamaan vastaan ja vähän niinkuin valikoivat, että pääsee työstä vähän helpommalla, että ei tarvitse nähdä enempää vaivaa ja uhrata aikaa ja energiaa. Tuleehan se palkka sillä tavalla.

Mitä olen vähänkään seurannut mediassa olevaa uutisointia, niin sieltä on joskus tullut esille se, että monet muutkin kuin minä on kokenut, että heitä ei joko haluta auttaa, tai heistä ei välitetä mitään. Tämä on johtanut mm. jopa johtanut muutaman julkkiksenkin kuolemaan. Se ei ole mitään kuvittelua, se on täyttä totta.

Toki sillä sektorilla on resurssiongelmia, eli rahan puutetta. Mutta suurempi ongelma, tai puute on siinä välittämisessä. Kliininen kohtelu on terveydenhuoltoalalla hirvittävän yleistä. Vastaanotolle tulevat potilaat nähdään jonkin sairauden kantajana, tai edustajana, eikä niinkään nähdä, tai kohdata ihmisenä. Tämä on valitettava ja merkittävä epäkohta.

Lisäksi terveydenhuollossa on todella paljon priorisointia. Ei ehkä niinkään nuorten kohdalla, mutta sitäkin siellä on. Toisekseen siellä arvotetaan ihmisiä, ja sitä saatetaan ihan minkä tahansa syyn perusteella, ihan ulkonäöstä, sosioekonomisesta asemasta, ja diagnoosista lähtien.

Viime aikoina on mediassa uutisoitu joidenkin asiantuntijoiden esille tulemana huoli väkivaltatapausten lisääntymisestä ja niiden yhteydestä mielenterveysongelmiin. Alalla olevat näkevät yhtenä syynä sen, että potilaat eivät käytä heille tarjottuja mielenterveyspalveluita. Syyt nähdään vain, että olisi mt-diagnosoiduissa potilaissa ja heidän sairauksissaan. Todelliset syyt ovat huomattavasti laajempia, aina yhteiskunnallisista, kulttuurissa, yhteisöissä olevissa ongelmissa, yhteisöllisyyden vähenemisessä ja myös mielenterveyspalveluiden huonossa laadussa. Jos kaikki syyt väkivallantekojen, mm. tappojen kohdalla nähdään vain, että syy on siinä, että potilas ei käytä mt-palveluita, tai lääkkeitä, tai että sen syynä olisi vain sairaudentunnottomuus, tai että yksilö ei hyväksy sairauttaan, se on asioiden yksinkertaistamista. Syyt, vastaukset ja ratkaisut ovat huomattavasti laaja-alaisempia ja monimutkaisempia. Se ei vain riitä, että ne syyt tappojen lisääntymiseen ovat sairastuneissa yksilöissä, ja heidän sairaudentunnottomuudessaan. Tarvittaisiin muutoksia ja uudistuksia koko kulttuurissa, yhteiskunnassa, yhteisöissä ja ihmisten tavoissa toimia. Ja sama koskee mt-palveluita ja psykiatriaakin. Se pelkkä diagnoosi ja lääkekeskeinen lähestymistapa ja siihen pohjautuvat hoidot ihmisten ongelmissa ja niiden ratkaisemisessa ne eivät vain riitä.

Ja se, miksi moni lopettaa mt-palveluiden käytön, yksiä niitä syitä ovat mt-palveluiden huono laatu, liian kliininen, virallinen, tai huono kohtelu, lääkkeiden haittavaikutukset, ja alalla olevien välittämisen ja empatian puute. Aitouden tunnistaa aina. Oli sitten mikä tahansa diagnoosi. Ja joidenkin kohdalla ne kyllä ovat menneet, tai menevät edelleenkin pieleen.

Terv. 20 vuoden kokemuksella mt-palveluista ja viisi vuotta sitten ne palvelut hyödyttöminä lopettaneena. Ennättihän tuota kokemusta sentään tulla. Tiedän silti jotakin jostakin. Sen, että asiat ovat huomattavasti laajempia, kuin mitä joskus asiantuntijoiden sanomana uutisoidaan.

Lue lisää

Edelliseen tekstiin ainakin sellainen korjaus, että terveydenhuoltoalalla, etenkin julkisella puolella tapahtuu paljon priorisointia ja potilaiden arvottamista. Sitä saatetaan tehdä ihan minkä tahansa syyn perusteella, aina iästä, sosioekonomisesta, ulkonäöstä, varallisuudesta ja diagnoosista lähtien. Asia, jota ei juurikaan tuoda esille, tai ei ainakaan myönnetä. Mutta kyllä sitä siellä on. Se on sen verran likainen totuus, jota on vaikeaa myöntää julkisesti. Mutta kirjoitinpahan sen nyt kuitenkin. Se, että vaikka alalla olevat vannovat mitä tahansa valoja ei tarkoita välttämättä sitä, että he toimisivat sen mukaisesti. Että ei valikoitaisi, millä tavalla ketäkin kohdellaan, tai hoidetaan. Se on tietyllä tavalla vähän luotu mielikuva, tai illuusio.

Koko sana "paraneminen" on aika suhteellinen. Eihän aivovammaasta, traumasta tai autismista ole tarkoituskaan parantua, vaan opettelua niiden kanssa elämiseen. Vierastan tästä syystä touta sanaa.

Anonyymi kirjoitti:

Koko sana "paraneminen" on aika suhteellinen. Eihän aivovammaasta, traumasta tai autismista ole tarkoituskaan parantua, vaan opettelua niiden kanssa elämiseen. Vierastan tästä syystä touta sanaa.

Lue lisää

Psyykkinen sairaus ei ole aivovamma, autismi ei myöskään ole suoranaisesti psyykkinen sairaus. Trauma puolestaan voi olla fyysinen tai henkinen, ja henkisestä traumasta voi seurata jopa psyykesairautta.
Parantuminen on ihan ok sana, koska psyykkisistä sairauksista voi parantua, suhteellista joo, toipuminen on kuitenkin yleisempää.

Ei aina kannata jankuttaa yhtä ja samaa asiaa päivästä kk toiseen
Eräs tuttavani kertoi,et alkoi itse kerätä juttuja paperille ja luki aina yhden jutun ja mietti sitä.päivän ..piti viikon taon ja alkoi tajuta et kelaaminen oli tapa.
Vähitellen piti 2 viikon taon.
Otti toisen asiaan mitä jauhaa mielessä .lopulta ei enää huvittanut koko jauhaminen tuli uudis juttuja joita toteutti alkoi pitää päiväkirjaa. Ei aina viitsi samaa kirjoitta.
Nykyää tekee käsitöitä eikä muista koko omaa sairashistoriiaa.
Vielä kun löytäisi töitä niin vaihtelu toi hänelle rauhan.
Keskustelu on jonkin aikaa hyvä.mutta liika on liikaa..
Ei kukaan terve ihminen kerro samoja juttuja vuodesta toiseen terapiassa .eteenkin sanoi mummu lumessa

Anonyymi kirjoitti:

Ei aina kannata jankuttaa yhtä ja samaa asiaa päivästä kk toiseen
Eräs tuttavani kertoi,et alkoi itse kerätä juttuja paperille ja luki aina yhden jutun ja mietti sitä.päivän ..piti viikon taon ja alkoi tajuta et kelaaminen oli tapa.
Vähitellen piti 2 viikon taon.
Otti toisen asiaan mitä jauhaa mielessä .lopulta ei enää huvittanut koko jauhaminen tuli uudis juttuja joita toteutti alkoi pitää päiväkirjaa. Ei aina viitsi samaa kirjoitta.
Nykyää tekee käsitöitä eikä muista koko omaa sairashistoriiaa.
Vielä kun löytäisi töitä niin vaihtelu toi hänelle rauhan.
Keskustelu on jonkin aikaa hyvä.mutta liika on liikaa..
Ei kukaan terve ihminen kerro samoja juttuja vuodesta toiseen terapiassa .eteenkin sanoi mummu lumessa

Lue lisää

Mutta niinhän täällä palstallakin on joku, joka ei osaa päästää irti psykiatriassa huonoksi kokemistaan asioista.
Kommenttia kommentin perään, samaa negatiivista " mantraa " toistaen.
Ei ole ihme, jos ei tunnetilat parane, ja elämä pääse vapautuneesti jatkumaan.
Kommenteista kuitenkin saa käsityksen, että tuo henkilö voisi nykyään paremmin kuin ennen.
Mutta voiko voida paremmin, jos on jumissa menneissä ikäviksi kokemissaan asioissa ?

Anonyymi kirjoitti:

Eiköhän minulla ennättänyt 20 vuoden aikana olla ihan tarpeeksi " sairaan roolissa". Ja käytin siis tuona aikana säännöllisesti koko sen ajan erilaisia psyykelääkkeitä. Avopuolenkin palveluita käytin jonkin aikaa, mutta totesin sitten, että ne pohjautuivat liikaa smalltalkkiin. Saatoin kyllä sitten huomauttaa, että miksi täällä ei kysellä yhtään enempää elämässä aiemmin tapahtuneita asioita. Niistä palveluista tuli se kuva, että he joutuivat pakosta ottamaan vastaan ja vähän niinkuin valikoivat, että pääsee työstä vähän helpommalla, että ei tarvitse nähdä enempää vaivaa ja uhrata aikaa ja energiaa. Tuleehan se palkka sillä tavalla.

Mitä olen vähänkään seurannut mediassa olevaa uutisointia, niin sieltä on joskus tullut esille se, että monet muutkin kuin minä on kokenut, että heitä ei joko haluta auttaa, tai heistä ei välitetä mitään. Tämä on johtanut mm. jopa johtanut muutaman julkkiksenkin kuolemaan. Se ei ole mitään kuvittelua, se on täyttä totta.

Toki sillä sektorilla on resurssiongelmia, eli rahan puutetta. Mutta suurempi ongelma, tai puute on siinä välittämisessä. Kliininen kohtelu on terveydenhuoltoalalla hirvittävän yleistä. Vastaanotolle tulevat potilaat nähdään jonkin sairauden kantajana, tai edustajana, eikä niinkään nähdä, tai kohdata ihmisenä. Tämä on valitettava ja merkittävä epäkohta.

Lisäksi terveydenhuollossa on todella paljon priorisointia. Ei ehkä niinkään nuorten kohdalla, mutta sitäkin siellä on. Toisekseen siellä arvotetaan ihmisiä, ja sitä saatetaan ihan minkä tahansa syyn perusteella, ihan ulkonäöstä, sosioekonomisesta asemasta, ja diagnoosista lähtien.

Viime aikoina on mediassa uutisoitu joidenkin asiantuntijoiden esille tulemana huoli väkivaltatapausten lisääntymisestä ja niiden yhteydestä mielenterveysongelmiin. Alalla olevat näkevät yhtenä syynä sen, että potilaat eivät käytä heille tarjottuja mielenterveyspalveluita. Syyt nähdään vain, että olisi mt-diagnosoiduissa potilaissa ja heidän sairauksissaan. Todelliset syyt ovat huomattavasti laajempia, aina yhteiskunnallisista, kulttuurissa, yhteisöissä olevissa ongelmissa, yhteisöllisyyden vähenemisessä ja myös mielenterveyspalveluiden huonossa laadussa. Jos kaikki syyt väkivallantekojen, mm. tappojen kohdalla nähdään vain, että syy on siinä, että potilas ei käytä mt-palveluita, tai lääkkeitä, tai että sen syynä olisi vain sairaudentunnottomuus, tai että yksilö ei hyväksy sairauttaan, se on asioiden yksinkertaistamista. Syyt, vastaukset ja ratkaisut ovat huomattavasti laaja-alaisempia ja monimutkaisempia. Se ei vain riitä, että ne syyt tappojen lisääntymiseen ovat sairastuneissa yksilöissä, ja heidän sairaudentunnottomuudessaan. Tarvittaisiin muutoksia ja uudistuksia koko kulttuurissa, yhteiskunnassa, yhteisöissä ja ihmisten tavoissa toimia. Ja sama koskee mt-palveluita ja psykiatriaakin. Se pelkkä diagnoosi ja lääkekeskeinen lähestymistapa ja siihen pohjautuvat hoidot ihmisten ongelmissa ja niiden ratkaisemisessa ne eivät vain riitä.

Ja se, miksi moni lopettaa mt-palveluiden käytön, yksiä niitä syitä ovat mt-palveluiden huono laatu, liian kliininen, virallinen, tai huono kohtelu, lääkkeiden haittavaikutukset, ja alalla olevien välittämisen ja empatian puute. Aitouden tunnistaa aina. Oli sitten mikä tahansa diagnoosi. Ja joidenkin kohdalla ne kyllä ovat menneet, tai menevät edelleenkin pieleen.

Terv. 20 vuoden kokemuksella mt-palveluista ja viisi vuotta sitten ne palvelut hyödyttöminä lopettaneena. Ennättihän tuota kokemusta sentään tulla. Tiedän silti jotakin jostakin. Sen, että asiat ovat huomattavasti laajempia, kuin mitä joskus asiantuntijoiden sanomana uutisoidaan.

Lue lisää

Ihan niin moni on kuollut kun ei saanut hoitoa . Ja ei näihin sairauksiin voi antaa lääkärin aikaa kolmen kuukauden odottamis ajalla vaan sen ajan on saata heti , niin vaikea on monella ihmisellä juuri se että pitää odottaa viikko viikolla että, pääsisi lääkäriin. Moni sanoo että heitä ei oteta vakavasti sitä,tunnetta ei kenenkään tarvitsisi tuntea .
Jos ei hoito toimi niin etteen vaan kertomaan miten kokee sen että sairaat eivät saa apua .

Anonyymi kirjoitti:

Ihan niin moni on kuollut kun ei saanut hoitoa . Ja ei näihin sairauksiin voi antaa lääkärin aikaa kolmen kuukauden odottamis ajalla vaan sen ajan on saata heti , niin vaikea on monella ihmisellä juuri se että pitää odottaa viikko viikolla että, pääsisi lääkäriin. Moni sanoo että heitä ei oteta vakavasti sitä,tunnetta ei kenenkään tarvitsisi tuntea .
Jos ei hoito toimi niin etteen vaan kertomaan miten kokee sen että sairaat eivät saa apua .

Lue lisää

Osasta voi parantua. Masennus nyt ainakin voi parantua. Etenkin jos työttömyys/yksinäisys yms taustalla. kaikesta ei voi, osasta voi vain tosiaan toipua..

Anonyymi kirjoitti:

Koko sana "paraneminen" on aika suhteellinen. Eihän aivovammaasta, traumasta tai autismista ole tarkoituskaan parantua, vaan opettelua niiden kanssa elämiseen. Vierastan tästä syystä touta sanaa.

Lue lisää

Jos sairaus on sukurasitteena, ei auta, kuin hyväksyä, että ns. parantumista ei ehkä koskaan tapahdu. Täytyy ottaa iloa elämästä tallaisenaan.Pienen lääkemäärän avulla.

Anonyymi kirjoitti:

Jos sairaus on sukurasitteena, ei auta, kuin hyväksyä, että ns. parantumista ei ehkä koskaan tapahdu. Täytyy ottaa iloa elämästä tallaisenaan.Pienen lääkemäärän avulla.

Kyllä sairaanakin voi pärjätä, monet pärjäävät.
Kannattaako ajatella, että ns. parantumista ei ehkä koskaan tapahdu, koska se kääntää ajatukset ja mielen siihen suuntaan, ettei välttämättä näe lainkaan toivoa mahdollisesta parantumisesta tai toipumisesta ? Siinä ikään kuin identifioituu sairaan rooliin.
Ja jos sukurasitteena on joku sairaus, niin jossain sukupolvessahan se on sukuun tullut, niin onhan mahdollista, että sairaus/sairastuminen myös katkeaa jonkun sukupolven kohdalla.

Käypä tutustumassa mielentilatutkimuksiin, niin ottaisit tuon kommenttisi ensimmäisen lauseen uudestaan käsittelyyn, kirjoittaisit aivan eri tavalla.
Minä ole ollut mielentilatutkimuksessa, todettu syyntakeettomaksi. Pystyn sanomaan, että olet aika lailla hakoteillä tuossa sanomassasi.
Missään ei käydä niin tarkkaan ihmisen elämänkaarta läpi kuin mielentilatutkimuksessa.
Ja hoito sen tutkimuksen jälkeen, siellä ei käsitellä ihmistä sairaana ihmisenä, vaan selvitellään, miksi ihminen on sairas/sairastunut.
Ja sen mukaisesti aletaan hoitamaan, mikä katsotaan yksilökohtaisesti parhaaksi hoitotavaksi.

Anonyymi kirjoitti:

Käypä tutustumassa mielentilatutkimuksiin, niin ottaisit tuon kommenttisi ensimmäisen lauseen uudestaan käsittelyyn, kirjoittaisit aivan eri tavalla.
Minä ole ollut mielentilatutkimuksessa, todettu syyntakeettomaksi. Pystyn sanomaan, että olet aika lailla hakoteillä tuossa sanomassasi.
Missään ei käydä niin tarkkaan ihmisen elämänkaarta läpi kuin mielentilatutkimuksessa.
Ja hoito sen tutkimuksen jälkeen, siellä ei käsitellä ihmistä sairaana ihmisenä, vaan selvitellään, miksi ihminen on sairas/sairastunut.
Ja sen mukaisesti aletaan hoitamaan, mikä katsotaan yksilökohtaisesti parhaaksi hoitotavaksi.

Lue lisää

Korjaus, ei ensimmäisen lauseen, vaan ensimmäisen kappaleen.

Anonyymi kirjoitti:

Käypä tutustumassa mielentilatutkimuksiin, niin ottaisit tuon kommenttisi ensimmäisen lauseen uudestaan käsittelyyn, kirjoittaisit aivan eri tavalla.
Minä ole ollut mielentilatutkimuksessa, todettu syyntakeettomaksi. Pystyn sanomaan, että olet aika lailla hakoteillä tuossa sanomassasi.
Missään ei käydä niin tarkkaan ihmisen elämänkaarta läpi kuin mielentilatutkimuksessa.
Ja hoito sen tutkimuksen jälkeen, siellä ei käsitellä ihmistä sairaana ihmisenä, vaan selvitellään, miksi ihminen on sairas/sairastunut.
Ja sen mukaisesti aletaan hoitamaan, mikä katsotaan yksilökohtaisesti parhaaksi hoitotavaksi.

Lue lisää

Suurin osa esitetyistä väitteistä koskeekin enemmän julkista puolta ja sen toimintaa.

Mutta ei ole kovinkaan pitkää aikaa siitä, kun kaksi valtion mielisairaaloita edustavaa totesi, että yksiä syitä väkivallan tekoihin olisi se, että diagnoosin saaneet eivät saa riittävää hoitoa. Mitä se sitten tarkoittaakin käytännössä? Artikkelissa mainittiin yhdeksi "ratkaisukeinoksi" hoidon tehostamista niin julkisen puolen sairaaloissa, kuin avopuolella. Mutta ilmeisesti valtion mielisairaaloissa toimivat ovat aika tietämättömiä siitä, miten huonolaatuista se hoito on oikeasti käytännössä ollut noissa edellä mainituissa tahoissa. Se "hoito" on ollut lähinnä potilaan kohdalla diagnosointia, kategorisointia johonkin lokeroon ja lääkemääräyksiä.

En tietenkään voi tietää, miten yleistä se on, että julkisella puolella ei juuri(kaan) kysellä vastaanotolle tulevan elämässä tapahtuneita asioita, ja tarkastella enemmän olosuhteita ja elämäntilannetta. Tai kuinka paljon siellä tapahtuu priorisointia. Epäilen kuitenkin, että en ole suinkaan ainoa, joka on joutunut tätä kyseistä asiaa kokemaan.

Itselleni on tullut alalla toimijoista vähän sellainen kuva, tai on ollut myös kokemuksia, että painotetaan "sairauden hyväksymistä", korostetaan sairaudentuntoa, johon tietenkin kuuluu olennaisena lääkehoito ja sen käyttäminen, ( haittavaikutuksista viis), alleviivataan yksilön sairautta, ja muodostetaan koko kuva sen läpi projisoituna, eli diagnosoitu ihminen on ja hänet nähdään vain jonkin sairauden ja häiriön edustajana, ei minään muuna. Kaikki termit on luotu ja otettu käyttöön yhtenä kontrollivälineenä ja erottamaan terveet ja älykkäät sairaista ja elämässään vääriä valintoja tehneistä ja epäonnistuneista. Ensin mainitut ovat alalla olevia ja jälkimmäisiä pidetään mt-potilaina. Hoitopäätökset vilisevät ihmisarvoa alentavia sanoja ja ilmaisuja, yksiä niistä on sana mielisairas. Emme ollan vieläkään päässeet sellaiselle edistykselle aikakaudelle, jossa leimaavista sanoista, ilmaisuista ja termeistä luovuttaisiin ja lopetettaisiin niiden käyttö.

Viimeksi uutisissa julkaistussa artikkelissa psykiatrian asiantuntijat tavallaan vierittivät kaiken vian ja syyn sairastuneille potilaille, ja sille, että he eivät käytä heille tarjottuja palveluita. Mutta kuten jo edellä kirjoitin, niin siihenkin on monia syitä, mm. huonot kokemukset kyseisistä palveluista, kliininen kohtelua, ja lääkkeiden haittavaikutukset. Eikä suinkaan syynä ole potilaan sairaus, tai sairaudentunnottomuus. Vaikka sitäkin tällä palstalla kovasti yritetään vakuuttaa. Se ei pidä jokaisne kohdalla paikkaansa. Mikään tosiasia ja totuus ei katoa sillä, että niitä systeemissäkin olevia epäkohtia ja mm. lääkkeiden haittavaikutuksia ignoorataan, tai yritetään siirtää huomiota yhteiskunnassa, yhteisöissä ja mt-palveluissa olevista epäkohdista itse mt-diagnosoituihin. Ne ongelmat ovat olemassa silti. Ongelmia on muuallakin, kuin vain siinä, että se nähdään potilaan sairaudessa. Se on sitä asioiden liiallista yksinkertaistamista.

Totuus on niin vaikea myönnettäväksi. Silloin ei löydy sitä tarvittavaa ymmärtämystäkään, tai että niille asioille edes yritettäsiin tehdä jotakin. Ratkaisuja pitää tehdä myös koko kulttuurissa, yhteiskunnassa, mt-sektorilla ja yhteisöissä niiden ongelmien tulemisen ennaltaehkäisemiseksi Ja yksiä niitä on koko psykiatrian ja sen hoitokeinojen ja asenteiden muuttamiset ja uudistukset.

Anonyymi kirjoitti:

Suurin osa esitetyistä väitteistä koskeekin enemmän julkista puolta ja sen toimintaa.

Mutta ei ole kovinkaan pitkää aikaa siitä, kun kaksi valtion mielisairaaloita edustavaa totesi, että yksiä syitä väkivallan tekoihin olisi se, että diagnoosin saaneet eivät saa riittävää hoitoa. Mitä se sitten tarkoittaakin käytännössä? Artikkelissa mainittiin yhdeksi "ratkaisukeinoksi" hoidon tehostamista niin julkisen puolen sairaaloissa, kuin avopuolella. Mutta ilmeisesti valtion mielisairaaloissa toimivat ovat aika tietämättömiä siitä, miten huonolaatuista se hoito on oikeasti käytännössä ollut noissa edellä mainituissa tahoissa. Se "hoito" on ollut lähinnä potilaan kohdalla diagnosointia, kategorisointia johonkin lokeroon ja lääkemääräyksiä.

En tietenkään voi tietää, miten yleistä se on, että julkisella puolella ei juuri(kaan) kysellä vastaanotolle tulevan elämässä tapahtuneita asioita, ja tarkastella enemmän olosuhteita ja elämäntilannetta. Tai kuinka paljon siellä tapahtuu priorisointia. Epäilen kuitenkin, että en ole suinkaan ainoa, joka on joutunut tätä kyseistä asiaa kokemaan.

Itselleni on tullut alalla toimijoista vähän sellainen kuva, tai on ollut myös kokemuksia, että painotetaan "sairauden hyväksymistä", korostetaan sairaudentuntoa, johon tietenkin kuuluu olennaisena lääkehoito ja sen käyttäminen, ( haittavaikutuksista viis), alleviivataan yksilön sairautta, ja muodostetaan koko kuva sen läpi projisoituna, eli diagnosoitu ihminen on ja hänet nähdään vain jonkin sairauden ja häiriön edustajana, ei minään muuna. Kaikki termit on luotu ja otettu käyttöön yhtenä kontrollivälineenä ja erottamaan terveet ja älykkäät sairaista ja elämässään vääriä valintoja tehneistä ja epäonnistuneista. Ensin mainitut ovat alalla olevia ja jälkimmäisiä pidetään mt-potilaina. Hoitopäätökset vilisevät ihmisarvoa alentavia sanoja ja ilmaisuja, yksiä niistä on sana mielisairas. Emme ollan vieläkään päässeet sellaiselle edistykselle aikakaudelle, jossa leimaavista sanoista, ilmaisuista ja termeistä luovuttaisiin ja lopetettaisiin niiden käyttö.

Viimeksi uutisissa julkaistussa artikkelissa psykiatrian asiantuntijat tavallaan vierittivät kaiken vian ja syyn sairastuneille potilaille, ja sille, että he eivät käytä heille tarjottuja palveluita. Mutta kuten jo edellä kirjoitin, niin siihenkin on monia syitä, mm. huonot kokemukset kyseisistä palveluista, kliininen kohtelua, ja lääkkeiden haittavaikutukset. Eikä suinkaan syynä ole potilaan sairaus, tai sairaudentunnottomuus. Vaikka sitäkin tällä palstalla kovasti yritetään vakuuttaa. Se ei pidä jokaisne kohdalla paikkaansa. Mikään tosiasia ja totuus ei katoa sillä, että niitä systeemissäkin olevia epäkohtia ja mm. lääkkeiden haittavaikutuksia ignoorataan, tai yritetään siirtää huomiota yhteiskunnassa, yhteisöissä ja mt-palveluissa olevista epäkohdista itse mt-diagnosoituihin. Ne ongelmat ovat olemassa silti. Ongelmia on muuallakin, kuin vain siinä, että se nähdään potilaan sairaudessa. Se on sitä asioiden liiallista yksinkertaistamista.

Totuus on niin vaikea myönnettäväksi. Silloin ei löydy sitä tarvittavaa ymmärtämystäkään, tai että niille asioille edes yritettäsiin tehdä jotakin. Ratkaisuja pitää tehdä myös koko kulttuurissa, yhteiskunnassa, mt-sektorilla ja yhteisöissä niiden ongelmien tulemisen ennaltaehkäisemiseksi Ja yksiä niitä on koko psykiatrian ja sen hoitokeinojen ja asenteiden muuttamiset ja uudistukset.

Lue lisää

Oletko ollut avohoidossa julkisella ?
Oletko käynyt poliklinikalla keskustelemassa hoitajan vastaanotolla ?
Mistä te olette siellä keskustelleet, jos ette sinun elämästäsi ?
Sen takiahan siellä käydään keskustelemassa, käydään niitä ongelmia ja vaikeuksia läpi, yritetään miettiä keinoja, kuinka voisi pärjätä paremmin.
Muistan toki omalta kohdaltani alussa, sekä tiedän myös saman tuttavien kautta, että kun mennään sinne hoitajan luokse, hän tietenkin kysyy " mitä kuuluu, miten menee ? ".
Se on ihan asiaan kuuluva kysymys keskustelun alussa.
Alkuun minä, kuten monet muutkin, vastasivat/vastaavat ainoastaan " ihan hyvää " , vaikka kuuluisi kaikkea muuta kuin hyvää.
Vastaanotolla on itsekin puhuttava, se hoitaja ei voi edes tietää, mistä asiakas/potilas haluaa keskustella. Kun juttua saadaan auki, tulee aivan hyviä keskusteluja. Tulee muutakin kuin sitä usein mainitsemaasi smalltalkia.
Mutta se tarvitsee juuri sen, että itse ilmaisee, mistä haluaa keskustella. Ei ne oikein muuten voi muuta kuin kysellä, ehkä joskus typerältäkin kuulostavia kysymyksiä.

Anonyymi kirjoitti:

Oletko ollut avohoidossa julkisella ?
Oletko käynyt poliklinikalla keskustelemassa hoitajan vastaanotolla ?
Mistä te olette siellä keskustelleet, jos ette sinun elämästäsi ?
Sen takiahan siellä käydään keskustelemassa, käydään niitä ongelmia ja vaikeuksia läpi, yritetään miettiä keinoja, kuinka voisi pärjätä paremmin.
Muistan toki omalta kohdaltani alussa, sekä tiedän myös saman tuttavien kautta, että kun mennään sinne hoitajan luokse, hän tietenkin kysyy " mitä kuuluu, miten menee ? ".
Se on ihan asiaan kuuluva kysymys keskustelun alussa.
Alkuun minä, kuten monet muutkin, vastasivat/vastaavat ainoastaan " ihan hyvää " , vaikka kuuluisi kaikkea muuta kuin hyvää.
Vastaanotolla on itsekin puhuttava, se hoitaja ei voi edes tietää, mistä asiakas/potilas haluaa keskustella. Kun juttua saadaan auki, tulee aivan hyviä keskusteluja. Tulee muutakin kuin sitä usein mainitsemaasi smalltalkia.
Mutta se tarvitsee juuri sen, että itse ilmaisee, mistä haluaa keskustella. Ei ne oikein muuten voi muuta kuin kysellä, ehkä joskus typerältäkin kuulostavia kysymyksiä.

Lue lisää

Eri mutta avohoidossa olen. EI se 1-2x kuussa hoitajan kanssa puhuminen liiemmin syömishäiriössä auta eikä traumoissa. On se tyhjää parempi vaan ei korvaa terapiaa (jota on pirun vaikea saada). Aika paljon lääkeseurantaa käytännössä

Avohoito on aika paljon myös riippuvaista millanen hoitaja

Anonyymi kirjoitti:

Eri mutta avohoidossa olen. EI se 1-2x kuussa hoitajan kanssa puhuminen liiemmin syömishäiriössä auta eikä traumoissa. On se tyhjää parempi vaan ei korvaa terapiaa (jota on pirun vaikea saada). Aika paljon lääkeseurantaa käytännössä

Avohoito on aika paljon myös riippuvaista millanen hoitaja

Lue lisää

Jos kahdella aikuisella ihmisellä on sama päämäärä, niin yleensä he kyllä keksivät jonkun yhteisen sävelen.

Nykyään on ne hoitolaitospaikat aika vähissä. Ihmisten olisi kotioloissa löydettävä itselleen jotain aktiviteettia, kun ei ole laitosten työntekijät opastamassa.

Anonyymi kirjoitti:

Nykyään on ne hoitolaitospaikat aika vähissä. Ihmisten olisi kotioloissa löydettävä itselleen jotain aktiviteettia, kun ei ole laitosten työntekijät opastamassa.

Se vaan kun kotona oon betonilaatikossa ja jos kärsit mt-ongelmista saatat myös olla yksinäinen jne

Anonyymi kirjoitti:

Se vaan kun kotona oon betonilaatikossa ja jos kärsit mt-ongelmista saatat myös olla yksinäinen jne

Sepä se, yksi syy yksinäisyyteen, että jäädään kotiin.
Mutta miksi ihminen eristäytyy kotiin yksinään ? Siihenkin on jokin syy taustalla.

Anonyymi kirjoitti:

Sepä se, yksi syy yksinäisyyteen, että jäädään kotiin.
Mutta miksi ihminen eristäytyy kotiin yksinään ? Siihenkin on jokin syy taustalla.

Jos kaikki muut töissä/koulussa ja sä et ja ei oo rahaa jne niin ei ihmekkään Oot aika ulkopuolinen. Paikkakunnalta muuttokin voi vaikuttaa jne

Anonyymi kirjoitti:

Jos kaikki muut töissä/koulussa ja sä et ja ei oo rahaa jne niin ei ihmekkään Oot aika ulkopuolinen. Paikkakunnalta muuttokin voi vaikuttaa jne

On olemassa harrastusmahdollisuuksia, yhdistyksiä, järjestöjä, vapaaehtoistyötä, joillain paikkakunnilla asukastiloja, jne.
Seurakunnat on olemassa, jos on uskonnollista kiinnostusta.
Oma aktiivisuus toki vaikuttaa.
Maksuttomia vaihtoehtoja on aika paljonkin, on vain yleensä itse otettava selvää.

Anonyymi kirjoitti:

On olemassa harrastusmahdollisuuksia, yhdistyksiä, järjestöjä, vapaaehtoistyötä, joillain paikkakunnilla asukastiloja, jne.
Seurakunnat on olemassa, jos on uskonnollista kiinnostusta.
Oma aktiivisuus toki vaikuttaa.
Maksuttomia vaihtoehtoja on aika paljonkin, on vain yleensä itse otettava selvää.

Lue lisää

Tietenkin. Ymmärrät toki, että useat Mt-ongelmista kärsivät ei välttämättä ole niitä oma-aloitteisimpia? Osalle sängystä nouseminen on jo saavutus

Anonyymi kirjoitti:

Tietenkin. Ymmärrät toki, että useat Mt-ongelmista kärsivät ei välttämättä ole niitä oma-aloitteisimpia? Osalle sängystä nouseminen on jo saavutus

Toki ymmärrän, olen mt-ongelmista kärsinyt itsekin, ja tunnen/olen tuntenut mt-potilaita/kuntoutujia myös.
Jos ei ole yhtään oma-aloitteisuutta, niin onhan elämä hankalaa. Aikuista ihmistä kun ei oikein kukaan tule sinne kotiin sängystä ylös nostamaan.

Anonyymi kirjoitti:

Toki ymmärrän, olen mt-ongelmista kärsinyt itsekin, ja tunnen/olen tuntenut mt-potilaita/kuntoutujia myös.
Jos ei ole yhtään oma-aloitteisuutta, niin onhan elämä hankalaa. Aikuista ihmistä kun ei oikein kukaan tule sinne kotiin sängystä ylös nostamaan.

Lue lisää

Masennus on aika paska ongelma näin esimerkkinä. Mitä ite seurannut niin osaa noista ei edes mainosteta missään. Varmasti kysyntää olisi mutta jos olemassa olosta ei tiedä niin hankala mennä. Opin vasta äskettäin meilläkin olevan asukastilan... Ollut jo 10v. Vaan kun siitä ei missään mainosteta niin en edes tiennyt sen olemassa olosta (ja kun kerrostalot samaa harmaata betonia ja se on jonkun kerrostalo tiloissa...)

Anonyymi kirjoitti:

Masennus on aika paska ongelma näin esimerkkinä. Mitä ite seurannut niin osaa noista ei edes mainosteta missään. Varmasti kysyntää olisi mutta jos olemassa olosta ei tiedä niin hankala mennä. Opin vasta äskettäin meilläkin olevan asukastilan... Ollut jo 10v. Vaan kun siitä ei missään mainosteta niin en edes tiennyt sen olemassa olosta (ja kun kerrostalot samaa harmaata betonia ja se on jonkun kerrostalo tiloissa...)

Lue lisää

Parastahan on, kun sait vihdoin kuitenkin tietää siitä asukastilan olemassaolosta.
Mitä väliä, jos et aiemmin tiennyt, nyt ainakin tiedät.
Yritä hyödyntää sitä ja mene reilusti tutustumaan, mitä siellä tapahtuu, tutustut samalla uusiin ihmisiin.

Anonyymi kirjoitti:

Parastahan on, kun sait vihdoin kuitenkin tietää siitä asukastilan olemassaolosta.
Mitä väliä, jos et aiemmin tiennyt, nyt ainakin tiedät.
Yritä hyödyntää sitä ja mene reilusti tutustumaan, mitä siellä tapahtuu, tutustut samalla uusiin ihmisiin.

Lue lisää

Se vaan et muut kävijt on eläkkeellä. Mä oon joku 40v nuorempi :D

Anonyymi kirjoitti:

Se vaan et muut kävijt on eläkkeellä. Mä oon joku 40v nuorempi :D

Itse menisin ihan uteliaisuudesta katsomaan, vaikka ikäeroa olisikin.
Tiedätkö, että ikäihmisiltä voi saada aika hyviä elämänohjeita, ym. ?
Vaikka sanotaankin sukupolvien välinen kuilu, joskus sekin on hyvin silmiä avaava.
Saanko kysyä, asutko isolla vai pienemmällä paikkakunnalla ? Koska monesti on toimintaa eri ikäisille, ne on vaan löydettävä. Löytäminen voi olla hankalaa, jos ei tiedä mistä etsiä.

Anonyymi kirjoitti:

Itse menisin ihan uteliaisuudesta katsomaan, vaikka ikäeroa olisikin.
Tiedätkö, että ikäihmisiltä voi saada aika hyviä elämänohjeita, ym. ?
Vaikka sanotaankin sukupolvien välinen kuilu, joskus sekin on hyvin silmiä avaava.
Saanko kysyä, asutko isolla vai pienemmällä paikkakunnalla ? Koska monesti on toimintaa eri ikäisille, ne on vaan löydettävä. Löytäminen voi olla hankalaa, jos ei tiedä mistä etsiä.

Lue lisää

Joo kävin mä kattomassa ja etin onko tääl vastaavia. Ihan Helsinki. Täällä pitäis tosiaan olla, mainostus on tosiaan näiden suhteen... No. 0. Kaiketi nää kulkee suullisen viestinnän kautta. Mikä on aika hämmentävää

Anonyymi kirjoitti:

Joo kävin mä kattomassa ja etin onko tääl vastaavia. Ihan Helsinki. Täällä pitäis tosiaan olla, mainostus on tosiaan näiden suhteen... No. 0. Kaiketi nää kulkee suullisen viestinnän kautta. Mikä on aika hämmentävää

Lue lisää

Helsingissä on varmasti toimintaa mt-kuntoutujille. Onhan siellä klubitaloa, ym.
Ehkä kannattaisi googlata erilaisilla hakusanoilla etsien.
Helsingissä on mielenterveysyhdistys ( Helmi ) olemassa, sekin löytyy netistä.
Ja tuollaisesta yhdistyksestä voisi saada tietoa kaikesta muustakin toiminnasta.

Anonyymi kirjoitti:

Helsingissä on varmasti toimintaa mt-kuntoutujille. Onhan siellä klubitaloa, ym.
Ehkä kannattaisi googlata erilaisilla hakusanoilla etsien.
Helsingissä on mielenterveysyhdistys ( Helmi ) olemassa, sekin löytyy netistä.
Ja tuollaisesta yhdistyksestä voisi saada tietoa kaikesta muustakin toiminnasta.

Lue lisää

Pitääpä kattoa. Kuten totesinkin, näistä kerrotaan tosi huonosti missään. Vaikea etsiä jos ei tiedä mitä ettii. Sitäkinn ihmettelen miksei hoitotaho kerro näistä. Kukaan ei ikinä ennen sua ollu sanallakaan mistään Helmestä sanonut

Anonyymi kirjoitti:

Joo kävin mä kattomassa ja etin onko tääl vastaavia. Ihan Helsinki. Täällä pitäis tosiaan olla, mainostus on tosiaan näiden suhteen... No. 0. Kaiketi nää kulkee suullisen viestinnän kautta. Mikä on aika hämmentävää

Lue lisää

Eikö jossain lähellä.fi ole noita eri järjestöjen juttuja.

Ja kun puskaradiosta puhutan, niin tulee mieleen, esim. taiteensulatramo.

Anonyymi kirjoitti:

Eikö jossain lähellä.fi ole noita eri järjestöjen juttuja.

Ja kun puskaradiosta puhutan, niin tulee mieleen, esim. taiteensulatramo.

Ainakin aiemmin siellä Lapinlahdessa, Lapinlahden lähteellä on ollut mt-toimintaa.

Kyllä se noin juuri on.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä se noin juuri on.

Ai, tarkoitettiinko noilla edellisillä kommenteilla sitä, että pitäisi identifioitua johonkin sairaan rooliin koko elämän ajaksi? Sitäkö sillä tarkoitettiin, että on "vaikeaa hyväksyä sellaisena, kuin mitä on. Psykiatriassa potilas nähdään ja kohdataan enemmän jonakin diagnoosina, kuin ihmisenä. Siellä ei huomioida juurikaan ihmisen elämässä tapahtuneita asioita ja kokemuksia. Ei ainakaan julkisella puolella. Ja itse asiassa myös muissakin psykiatrian puolilla, oli ne sitten valtion, tai mitä tahansa aika tavalla korostetaan ja alleviivataan sitä sairausteemaa.

Että onko joku, tai minä olen vain jokin sairaus, kävelevä diagnoosi? Eiköhän meistä jokainen ole paljon enemmän ja muutakin, olemme kokonaisuuksia, ja kokemuksiemme, tunteidemme, ajatuksiemme ja arvojemme summa.

Onko joku vielä sitä mieltä, että pitäisikö mt-diagnosoitujen laittaa rintapieleen jonkinlainen tunnus, että kaikki näkisivät ja tietäisivät, että kenellä on jokin mt-diagnoosi, vähän nk. natsisaksan aikana kohdeltiin juutalaisia? Sitä ei koskaan tiedä, miten hulluksi tämä nykymeno voi vielä mennä. Meidän valtiossa ja kulttuurissa on aika paljon rasismia ja stereotypista ajattelua.

Miksi joitakin ihmisiä lyödään täällä leimakirveellä tai lekalla päähän?

Itse en näe mitään pointtia, hyötyä, tai järkeä siinä, että minun, tai kenenkään pitäisi "sisäistää" jokin sairaus yhdeksi osaksi omaa identiteettia. Tai että olen vain jokin diagnoosi. Itse lähden siitä ajattelusta, että olen ensisijaisesti nainen ja ihminen. Omanlaiseni yksilö.

En ainakaan minä ajattele olevani jonkin sairauden edustaja ja jokin sairaus. Se on ihmisten tyypittämistä ja lokeroimista joksikin.

Anonyymi kirjoitti:

Ai, tarkoitettiinko noilla edellisillä kommenteilla sitä, että pitäisi identifioitua johonkin sairaan rooliin koko elämän ajaksi? Sitäkö sillä tarkoitettiin, että on "vaikeaa hyväksyä sellaisena, kuin mitä on. Psykiatriassa potilas nähdään ja kohdataan enemmän jonakin diagnoosina, kuin ihmisenä. Siellä ei huomioida juurikaan ihmisen elämässä tapahtuneita asioita ja kokemuksia. Ei ainakaan julkisella puolella. Ja itse asiassa myös muissakin psykiatrian puolilla, oli ne sitten valtion, tai mitä tahansa aika tavalla korostetaan ja alleviivataan sitä sairausteemaa.

Että onko joku, tai minä olen vain jokin sairaus, kävelevä diagnoosi? Eiköhän meistä jokainen ole paljon enemmän ja muutakin, olemme kokonaisuuksia, ja kokemuksiemme, tunteidemme, ajatuksiemme ja arvojemme summa.

Onko joku vielä sitä mieltä, että pitäisikö mt-diagnosoitujen laittaa rintapieleen jonkinlainen tunnus, että kaikki näkisivät ja tietäisivät, että kenellä on jokin mt-diagnoosi, vähän nk. natsisaksan aikana kohdeltiin juutalaisia? Sitä ei koskaan tiedä, miten hulluksi tämä nykymeno voi vielä mennä. Meidän valtiossa ja kulttuurissa on aika paljon rasismia ja stereotypista ajattelua.

Miksi joitakin ihmisiä lyödään täällä leimakirveellä tai lekalla päähän?

Itse en näe mitään pointtia, hyötyä, tai järkeä siinä, että minun, tai kenenkään pitäisi "sisäistää" jokin sairaus yhdeksi osaksi omaa identiteettia. Tai että olen vain jokin diagnoosi. Itse lähden siitä ajattelusta, että olen ensisijaisesti nainen ja ihminen. Omanlaiseni yksilö.

En ainakaan minä ajattele olevani jonkin sairauden edustaja ja jokin sairaus. Se on ihmisten tyypittämistä ja lokeroimista joksikin.

Lue lisää

Olikin kyse siitä, kuinka ihminen itse suhtautuu itseensä, ei siitä, kuinka terveydenhuolto suhtautuu.
Itsetunto on iso tekijä vaikuttamassa siihen, antaako muiden ihmisten oletusten ja mielipiteiden, tms. vaikuttaa itseensä.
Jos toiset pitävät minua/sinua sairaana, ei ole itse pakko ajatella, että olisi kovin sairas. Ja jos jotain sairautta onkin, siitä voi yrittää toipua/parantua.
Ja mitä paremmin oman tilanteensa tunnistaa, sen helpompaa on alkaa ongelmia hoitamaan.

Anonyymi kirjoitti:

Ai, tarkoitettiinko noilla edellisillä kommenteilla sitä, että pitäisi identifioitua johonkin sairaan rooliin koko elämän ajaksi? Sitäkö sillä tarkoitettiin, että on "vaikeaa hyväksyä sellaisena, kuin mitä on. Psykiatriassa potilas nähdään ja kohdataan enemmän jonakin diagnoosina, kuin ihmisenä. Siellä ei huomioida juurikaan ihmisen elämässä tapahtuneita asioita ja kokemuksia. Ei ainakaan julkisella puolella. Ja itse asiassa myös muissakin psykiatrian puolilla, oli ne sitten valtion, tai mitä tahansa aika tavalla korostetaan ja alleviivataan sitä sairausteemaa.

Että onko joku, tai minä olen vain jokin sairaus, kävelevä diagnoosi? Eiköhän meistä jokainen ole paljon enemmän ja muutakin, olemme kokonaisuuksia, ja kokemuksiemme, tunteidemme, ajatuksiemme ja arvojemme summa.

Onko joku vielä sitä mieltä, että pitäisikö mt-diagnosoitujen laittaa rintapieleen jonkinlainen tunnus, että kaikki näkisivät ja tietäisivät, että kenellä on jokin mt-diagnoosi, vähän nk. natsisaksan aikana kohdeltiin juutalaisia? Sitä ei koskaan tiedä, miten hulluksi tämä nykymeno voi vielä mennä. Meidän valtiossa ja kulttuurissa on aika paljon rasismia ja stereotypista ajattelua.

Miksi joitakin ihmisiä lyödään täällä leimakirveellä tai lekalla päähän?

Itse en näe mitään pointtia, hyötyä, tai järkeä siinä, että minun, tai kenenkään pitäisi "sisäistää" jokin sairaus yhdeksi osaksi omaa identiteettia. Tai että olen vain jokin diagnoosi. Itse lähden siitä ajattelusta, että olen ensisijaisesti nainen ja ihminen. Omanlaiseni yksilö.

En ainakaan minä ajattele olevani jonkin sairauden edustaja ja jokin sairaus. Se on ihmisten tyypittämistä ja lokeroimista joksikin.

Lue lisää

Jos ihminen on vaikka sellainen riidanhaastaja ja yrittää tahallaan ymmärtää asioita väärin, niin onko ne sellaisia asioita että ne määrää hänen koko elämän?

Vai voiko hän tiedostaa nämä asiat, ja lähteä työstämään niitä? Voiko hän jalostaa niitä esimerkiksi niin että niistä on hyötyä hänen harrastuksissa tai työssä?

Tai voiko niitä työstää niin, ettei niistä aina tule hankaluuksia?

Anonyymi kirjoitti:

Jos ihminen on vaikka sellainen riidanhaastaja ja yrittää tahallaan ymmärtää asioita väärin, niin onko ne sellaisia asioita että ne määrää hänen koko elämän?

Vai voiko hän tiedostaa nämä asiat, ja lähteä työstämään niitä? Voiko hän jalostaa niitä esimerkiksi niin että niistä on hyötyä hänen harrastuksissa tai työssä?

Tai voiko niitä työstää niin, ettei niistä aina tule hankaluuksia?

Lue lisää

Kaikkea omassa itsessään pystyy työstämään.
Sehän on niin, että toista ei voi muuttaa, mutta itseään voi.

Terapia on tuossa kohtaa varmaan hyväksi.
Traumat voi aiheuttaa masennusta, ahdistusta. Traumoista ei pääse eroon, eivät ne tapahtumat poistu, tapahtuneet ovat, eikä niitä ole helppo unohtaa, jättää taakseen.
Tärkeintä on, että oppisi ymmärtämään asiat tapahtuneeksi, ja siitä huolimatta elämän on jatkuttava.
Eli tapahtuneita asioita ei voi, eikä tarvitse unohtaa, mutta olisi hyvä hyväksyä ne tapahtuneeksi, että ne ovat osa omaa menneisyyttä, mutta niiden ei tarvitse antaa määrittää tätä hetkeä, eikä tulevaisuutta.

Ei vaatiminen auta kun kaikki terapia Kelan takana.. Jonot on kivat

Anonyymi kirjoitti:

Ei vaatiminen auta kun kaikki terapia Kelan takana.. Jonot on kivat

Se taitaa olla tätä päivää monenkin kohdalla..

Minun mielestäni ei tarvitse hyväksyä mitään sellaista sairautta, mikäli hoito on julkisella sektorilla ja avopuolella ylimalkaista, huonolaatuista ja kapea-alaista, sekä mikäli lääkkeet aiheuttavat enemmän haittaa, kuin niistä on mitään hyötyä. Esim. jos psyykelääkkeet aiheuttavat uusia lisäsairauksia.

Itse lopetin mt-palveluiden ja lääkkeiden käytön noin viisi vuotta. - Ja se oli elämäni paras ja viisain päätös.

Vielä tyhmempää on olla hiljaa epäkohdista, joita huomaa, tai tietää olevan olemassa. Koskivat ne sitten yhteiskuntaa, kulttuuria, ihmisten tapoja toimia, tai mt-puolta. Koska se on huomattavasti helpompaa olla hiljaa, tai olla näkemättä epökohtia, tai olla puuttumatta niihin.

Tiedätkö, että mikään ei koskaan tule muuttumaan, ellei joku, tai jotkut sano, tai kirjoita niitä epäkohtia ja vikoja julkisesti?

Me eletään tietyllä tavalla todellisuuden osalta harhassa, tai illuusiossa, että kaikki on hyvin ja toimii loistavasti. Mutta kun ei vaan toimi. Ja näin on asianlaita mt-palveluissa, niiden tarjoamissa hoidoissa, asenteissa ja kohtelussa jo peräti yli 20 vuoden ajan. Moni tyytyy niiden tarjoamaan laatuun, koska ei tiedä, että ne voisivat olla parempia ja toisenlaisia, kuin mitä ne nyt ovat. Ainakaan itseäni ei kiinnosta sellainen avohoito, jossa kysellään ainoastaan tyyliin:"Mitä kuuluu, mitä teet päivisin ja otatko lääkkeesi säännöllisesti? " Vai käyttäisitkö itse sellaisia palveluita? Sellaisella ei ole mitään hoidollista ulottuvuutta, eikä vaikutusta. Siitä ei ole mitään hyötyä, ei palveluiden käyttäjille, mutta ei myöskään niitä tarjoaville tahoille.

Anonyymi kirjoitti:

Minun mielestäni ei tarvitse hyväksyä mitään sellaista sairautta, mikäli hoito on julkisella sektorilla ja avopuolella ylimalkaista, huonolaatuista ja kapea-alaista, sekä mikäli lääkkeet aiheuttavat enemmän haittaa, kuin niistä on mitään hyötyä. Esim. jos psyykelääkkeet aiheuttavat uusia lisäsairauksia.

Itse lopetin mt-palveluiden ja lääkkeiden käytön noin viisi vuotta. - Ja se oli elämäni paras ja viisain päätös.

Lue lisää

Eihän kaikki hyväksy somaattisia sairauksiakaan, about samoista syistä.

En pidä heitäkään, mitenkään erityisen viisaina ihmisinä.

Kai se muuten on ok, mutta kun tahtovat aiheuttaa muille harmia.

Anonyymi kirjoitti:

Eihän kaikki hyväksy somaattisia sairauksiakaan, about samoista syistä.

En pidä heitäkään, mitenkään erityisen viisaina ihmisinä.

Kai se muuten on ok, mutta kun tahtovat aiheuttaa muille harmia.

Lue lisää

Käsi sydämelle jokaiselle: jos psyykelääke aiheuttaa pitkäaikaisessa juoksussa metabolista oireyhtymää, sydän ja verisuonisairauksia, ennenaikaista dementiaa, tai altistaa haittavaikutusten aiheuttamien oireiden, kuten akatisian, anhedonia ja väsymyksen pahenemisen seurauksena ajautuu vaikkapa alkoholismiin, niin kumpi on järkevämpää ja viisaampaa, jatkaa lääkkeiden käyttöä, ja sairastua, vai lopettaa lääkkeiden käyttö, jotta pysyy terveempänä? Kumman Sinä valitsisit? Paremmin, vai huonommin voimisen? Ja paremman elämänlaadun. Käsi pystyyn ja rehellisiä vastauksia, kiitos!

Anonyymi kirjoitti:

Minun mielestäni ei tarvitse hyväksyä mitään sellaista sairautta, mikäli hoito on julkisella sektorilla ja avopuolella ylimalkaista, huonolaatuista ja kapea-alaista, sekä mikäli lääkkeet aiheuttavat enemmän haittaa, kuin niistä on mitään hyötyä. Esim. jos psyykelääkkeet aiheuttavat uusia lisäsairauksia.

Itse lopetin mt-palveluiden ja lääkkeiden käytön noin viisi vuotta. - Ja se oli elämäni paras ja viisain päätös.

Lue lisää

On eri asia hyväksyä sairaus, kuin hyväksyä hoito.

Anonyymi kirjoitti:

Vielä tyhmempää on olla hiljaa epäkohdista, joita huomaa, tai tietää olevan olemassa. Koskivat ne sitten yhteiskuntaa, kulttuuria, ihmisten tapoja toimia, tai mt-puolta. Koska se on huomattavasti helpompaa olla hiljaa, tai olla näkemättä epökohtia, tai olla puuttumatta niihin.

Tiedätkö, että mikään ei koskaan tule muuttumaan, ellei joku, tai jotkut sano, tai kirjoita niitä epäkohtia ja vikoja julkisesti?

Me eletään tietyllä tavalla todellisuuden osalta harhassa, tai illuusiossa, että kaikki on hyvin ja toimii loistavasti. Mutta kun ei vaan toimi. Ja näin on asianlaita mt-palveluissa, niiden tarjoamissa hoidoissa, asenteissa ja kohtelussa jo peräti yli 20 vuoden ajan. Moni tyytyy niiden tarjoamaan laatuun, koska ei tiedä, että ne voisivat olla parempia ja toisenlaisia, kuin mitä ne nyt ovat. Ainakaan itseäni ei kiinnosta sellainen avohoito, jossa kysellään ainoastaan tyyliin:"Mitä kuuluu, mitä teet päivisin ja otatko lääkkeesi säännöllisesti? " Vai käyttäisitkö itse sellaisia palveluita? Sellaisella ei ole mitään hoidollista ulottuvuutta, eikä vaikutusta. Siitä ei ole mitään hyötyä, ei palveluiden käyttäjille, mutta ei myöskään niitä tarjoaville tahoille.

Lue lisää

Avohoidossa käydessä voi itsekin ottaa asioita esille, alkaa puhumaan. Ei tarvitse odottaa, että koko ajan vain kyseltäisiin.

Anonyymi kirjoitti:

Käsi sydämelle jokaiselle: jos psyykelääke aiheuttaa pitkäaikaisessa juoksussa metabolista oireyhtymää, sydän ja verisuonisairauksia, ennenaikaista dementiaa, tai altistaa haittavaikutusten aiheuttamien oireiden, kuten akatisian, anhedonia ja väsymyksen pahenemisen seurauksena ajautuu vaikkapa alkoholismiin, niin kumpi on järkevämpää ja viisaampaa, jatkaa lääkkeiden käyttöä, ja sairastua, vai lopettaa lääkkeiden käyttö, jotta pysyy terveempänä? Kumman Sinä valitsisit? Paremmin, vai huonommin voimisen? Ja paremman elämänlaadun. Käsi pystyyn ja rehellisiä vastauksia, kiitos!

Lue lisää

Valitsin paremman voinnin, paremman elämänlaadun, ilman lääkkeitä.
Mutta tein sen vasta sitten, kun olin varma itsestäni ja psyykkisestä voinnistani.

Anonyymi kirjoitti:

On eri asia hyväksyä sairaus, kuin hyväksyä hoito.

Sairaudentunnoton ei kykene erottamaan näitä kahta asiaa.

Anonyymi kirjoitti:

Käsi sydämelle jokaiselle: jos psyykelääke aiheuttaa pitkäaikaisessa juoksussa metabolista oireyhtymää, sydän ja verisuonisairauksia, ennenaikaista dementiaa, tai altistaa haittavaikutusten aiheuttamien oireiden, kuten akatisian, anhedonia ja väsymyksen pahenemisen seurauksena ajautuu vaikkapa alkoholismiin, niin kumpi on järkevämpää ja viisaampaa, jatkaa lääkkeiden käyttöä, ja sairastua, vai lopettaa lääkkeiden käyttö, jotta pysyy terveempänä? Kumman Sinä valitsisit? Paremmin, vai huonommin voimisen? Ja paremman elämänlaadun. Käsi pystyyn ja rehellisiä vastauksia, kiitos!

Lue lisää

Käsi sydämmelle joka on enne lääkehoitoa pyytänyt saamaan sen kaiken lääkkeettömän hoidon mitä on ollut saatavilla, ettei tarvitse koskaan käyttää niitä lääkkeitä.

Anonyymi kirjoitti:

Vielä tyhmempää on olla hiljaa epäkohdista, joita huomaa, tai tietää olevan olemassa. Koskivat ne sitten yhteiskuntaa, kulttuuria, ihmisten tapoja toimia, tai mt-puolta. Koska se on huomattavasti helpompaa olla hiljaa, tai olla näkemättä epökohtia, tai olla puuttumatta niihin.

Tiedätkö, että mikään ei koskaan tule muuttumaan, ellei joku, tai jotkut sano, tai kirjoita niitä epäkohtia ja vikoja julkisesti?

Me eletään tietyllä tavalla todellisuuden osalta harhassa, tai illuusiossa, että kaikki on hyvin ja toimii loistavasti. Mutta kun ei vaan toimi. Ja näin on asianlaita mt-palveluissa, niiden tarjoamissa hoidoissa, asenteissa ja kohtelussa jo peräti yli 20 vuoden ajan. Moni tyytyy niiden tarjoamaan laatuun, koska ei tiedä, että ne voisivat olla parempia ja toisenlaisia, kuin mitä ne nyt ovat. Ainakaan itseäni ei kiinnosta sellainen avohoito, jossa kysellään ainoastaan tyyliin:"Mitä kuuluu, mitä teet päivisin ja otatko lääkkeesi säännöllisesti? " Vai käyttäisitkö itse sellaisia palveluita? Sellaisella ei ole mitään hoidollista ulottuvuutta, eikä vaikutusta. Siitä ei ole mitään hyötyä, ei palveluiden käyttäjille, mutta ei myöskään niitä tarjoaville tahoille.

Lue lisää

Onko se sitten kaikkein tyhmintä vain valittaa niistä asiosita, niin että niiden kehittäminen on entistä vaikeampaa?

Se että täällä ei ole vuosiin kyetty antamaan mitään konkreettisia esimerkkejä, että mikä hoito saisi ihmisensä itsensä paranemaan, kertoo varmaan siitä, että hoidon kehittämisen kannalta, ne kaikki helpot kehityskohteet on jo kehitetty, eikä se enää pelkällä foorumilässytyksellä parane.

Ylipäätään ihminen joka ei tiedä, miksi hoidetaan, ei voi ymmärtää miten hoito voisi parantua.

Anonyymi kirjoitti:

Sairaudentunnoton ei kykene erottamaan näitä kahta asiaa.

Ja se, joka ei osaa lukea, tai ei ymmärrä lukemaansa tekstiä, ei tajua että jos lääkkeet aiheuttavat uusia lisäsairauksia, ne myöskin heikentävät elämänlaatua. Se on väistämätön seuraus. Tätä on mm. tarkoitettu ketjun aloituksessa. Päättelykyky on arvokas taito. Psykiatriaa pohjaa useimmat diagnosoimansa sairaudet lääkehoitoihin, huomioimatta niiden aiheuttamia haittoja.

Anonyymi kirjoitti:

Onko se sitten kaikkein tyhmintä vain valittaa niistä asiosita, niin että niiden kehittäminen on entistä vaikeampaa?

Se että täällä ei ole vuosiin kyetty antamaan mitään konkreettisia esimerkkejä, että mikä hoito saisi ihmisensä itsensä paranemaan, kertoo varmaan siitä, että hoidon kehittämisen kannalta, ne kaikki helpot kehityskohteet on jo kehitetty, eikä se enää pelkällä foorumilässytyksellä parane.

Ylipäätään ihminen joka ei tiedä, miksi hoidetaan, ei voi ymmärtää miten hoito voisi parantua.

Lue lisää

Tiedätkö, mikä on siellä systeemissä perusongelmana? Se on vähän sama, mikä Sinulla. Ilmeisesti kuvittelet, että psykiatriassa on kaikki hyvin ja että se on täydellistä ja toimivaa. Vaan kun ei ole. Psykiatrisissa sairaaloissa keskitytään lähinnä diagnosoimaan ja se "hoito" on, tai jää lähinnä siihen, ja lokeroimiseen johonkin lokeroon ja lääkemääräyksiin. Ja avopuolella ne keskustelut jäävät liian usein pelkäksi jutusteluksi, eli smalltalkiksi. Siinä ei ole, eikä tapahdu mitään terapeuttista. Ja kummallakin puolella puuttuu holistisuus, myös psyykepuolen kohdalla. Ei huomioida välttämättä yksilön elämäntilanteita, tai olosuhteita,tai elämässä tapahtuneita asioita. Kukaan älykäs ihminen ei käytä sellaisia palveluita, joiden anti, tai laatu on huono. Tai sitten jos joku uskoo sellaisista olevan jotakin hyötyä, silloin se perustuu pelkästään plaseboilmiöön.

Ja psykiatrian puolella toimien piirissä näistä asioista ei joko tiedetä, tai ei edes nähdä. Silloin puuttuu myös se ymmärrys, mutta tahtotilakin näyttää puuttuvan.

Olen pahoillani, mutta siellä olisi pitänyt uudistuksia jo ajat sitten. Siellä on jämähdetty pahasti. Ei se vain oikein riitä, että painotetaan jotakin "sairauden hyväksymistä". Aika kehnot on sinunkin ohjeistukset. Ihmisillä on huomattavasti enemmän muitakin ongelmia, eikä ne vain riitä ne psykiatrian nykyiset ja pitkään käytössä olleet hoitolinjaukset. Koska siellä keskitytään lähinnä vain diagnosointiin ja lääkepohjaisiin hoitoihin. Ainakin tiettyjen potilasryhmien osalta.

Anonyymi kirjoitti:

Onko se sitten kaikkein tyhmintä vain valittaa niistä asiosita, niin että niiden kehittäminen on entistä vaikeampaa?

Se että täällä ei ole vuosiin kyetty antamaan mitään konkreettisia esimerkkejä, että mikä hoito saisi ihmisensä itsensä paranemaan, kertoo varmaan siitä, että hoidon kehittämisen kannalta, ne kaikki helpot kehityskohteet on jo kehitetty, eikä se enää pelkällä foorumilässytyksellä parane.

Ylipäätään ihminen joka ei tiedä, miksi hoidetaan, ei voi ymmärtää miten hoito voisi parantua.

Lue lisää

Itsellänikin on mt-taustaa, ja olen useammalta mt-kuntoutujalta kysynyt heidän valitellessaan hoitoa, että minkälaista sen hoidon pitäisi sitten olla ?
Yksikään ei ole osannut sanoa siihen juuri mitään.

Anonyymi kirjoitti:

Ja se, joka ei osaa lukea, tai ei ymmärrä lukemaansa tekstiä, ei tajua että jos lääkkeet aiheuttavat uusia lisäsairauksia, ne myöskin heikentävät elämänlaatua. Se on väistämätön seuraus. Tätä on mm. tarkoitettu ketjun aloituksessa. Päättelykyky on arvokas taito. Psykiatriaa pohjaa useimmat diagnosoimansa sairaudet lääkehoitoihin, huomioimatta niiden aiheuttamia haittoja.

Lue lisää

Mutta oli muuten upeaa, että kerkesin saamaan pään parempaan kuntoon, ennen kuin tuli lääkitysten pitkäaikaisseuraukset ajankohtaiseksi.
On psyykkisesti helpompaa kestää fyysistä sairautta, kuin mitä tämä olisi, jos olisi edelleen psyyke huonossa kunnossa.
On nyt tämän hermostollisen sairauden kanssa elettävä, ei tässä oikein muukaan auta.
En keskity syyttämään tekijöitä, jotka sairauden laukaisi, vaan keskityn ja opettelen elämään viallisen hermostoni kanssa.

Anonyymi kirjoitti:

Tiedätkö, mikä on siellä systeemissä perusongelmana? Se on vähän sama, mikä Sinulla. Ilmeisesti kuvittelet, että psykiatriassa on kaikki hyvin ja että se on täydellistä ja toimivaa. Vaan kun ei ole. Psykiatrisissa sairaaloissa keskitytään lähinnä diagnosoimaan ja se "hoito" on, tai jää lähinnä siihen, ja lokeroimiseen johonkin lokeroon ja lääkemääräyksiin. Ja avopuolella ne keskustelut jäävät liian usein pelkäksi jutusteluksi, eli smalltalkiksi. Siinä ei ole, eikä tapahdu mitään terapeuttista. Ja kummallakin puolella puuttuu holistisuus, myös psyykepuolen kohdalla. Ei huomioida välttämättä yksilön elämäntilanteita, tai olosuhteita,tai elämässä tapahtuneita asioita. Kukaan älykäs ihminen ei käytä sellaisia palveluita, joiden anti, tai laatu on huono. Tai sitten jos joku uskoo sellaisista olevan jotakin hyötyä, silloin se perustuu pelkästään plaseboilmiöön.

Ja psykiatrian puolella toimien piirissä näistä asioista ei joko tiedetä, tai ei edes nähdä. Silloin puuttuu myös se ymmärrys, mutta tahtotilakin näyttää puuttuvan.

Olen pahoillani, mutta siellä olisi pitänyt uudistuksia jo ajat sitten. Siellä on jämähdetty pahasti. Ei se vain oikein riitä, että painotetaan jotakin "sairauden hyväksymistä". Aika kehnot on sinunkin ohjeistukset. Ihmisillä on huomattavasti enemmän muitakin ongelmia, eikä ne vain riitä ne psykiatrian nykyiset ja pitkään käytössä olleet hoitolinjaukset. Koska siellä keskitytään lähinnä vain diagnosointiin ja lääkepohjaisiin hoitoihin. Ainakin tiettyjen potilasryhmien osalta.

Lue lisää

Olen jo useampaan kertaan maininnut tuosta smalltalkista, että keskustelu voi olla muutakin. Usein potilaan/asiakkaan on myös itse alettava avautumaan vaikeista asioista.
Jos potilas/asiakas ei puhu ongelmistaan avoimesti, on syvällisempi keskustelu oikeastaan lähes mahdotonta.
Olen ollut useammassa sairaalassa vuosikymmenten aikana, ja onhan niissä ja hoitotavoissa eroja. Joissain laitoksissa paneudutaan nimen omaan potilaan elämäntilanteeseen, taustoihin, ym.
Sitten on esim. lyhyempiä osastojaksoja, joiden aikana ei niinkään keskustella syvällisiä. Sekin usein johtuu siitä, kun henkilökuntaa on vähän, potilaita paljon, ei ole aikaa.
Eli ei ole resursseja hoitaa isoa määrää ihmisiä.
Usein osastojaksot voivat olla lyhyitä, ns. ensiapua akuuteimmassa vaiheessa, ja pitkäaikainen hoito keskusteluineen jatkuu avohoidossa.
Jos on psykiatrisessa sairaalassa pitkäaikaishoidossa, on se hoitokin erilaista.

Anonyymi kirjoitti:

Käsi sydämelle jokaiselle: jos psyykelääke aiheuttaa pitkäaikaisessa juoksussa metabolista oireyhtymää, sydän ja verisuonisairauksia, ennenaikaista dementiaa, tai altistaa haittavaikutusten aiheuttamien oireiden, kuten akatisian, anhedonia ja väsymyksen pahenemisen seurauksena ajautuu vaikkapa alkoholismiin, niin kumpi on järkevämpää ja viisaampaa, jatkaa lääkkeiden käyttöä, ja sairastua, vai lopettaa lääkkeiden käyttö, jotta pysyy terveempänä? Kumman Sinä valitsisit? Paremmin, vai huonommin voimisen? Ja paremman elämänlaadun. Käsi pystyyn ja rehellisiä vastauksia, kiitos!

Lue lisää

No pyysin. Arvaa sainko? Terapia (Kela) on ihan tukossa.. ELi en saanut vaikka halusin ja pyysin

Anonyymi kirjoitti:

Olen jo useampaan kertaan maininnut tuosta smalltalkista, että keskustelu voi olla muutakin. Usein potilaan/asiakkaan on myös itse alettava avautumaan vaikeista asioista.
Jos potilas/asiakas ei puhu ongelmistaan avoimesti, on syvällisempi keskustelu oikeastaan lähes mahdotonta.
Olen ollut useammassa sairaalassa vuosikymmenten aikana, ja onhan niissä ja hoitotavoissa eroja. Joissain laitoksissa paneudutaan nimen omaan potilaan elämäntilanteeseen, taustoihin, ym.
Sitten on esim. lyhyempiä osastojaksoja, joiden aikana ei niinkään keskustella syvällisiä. Sekin usein johtuu siitä, kun henkilökuntaa on vähän, potilaita paljon, ei ole aikaa.
Eli ei ole resursseja hoitaa isoa määrää ihmisiä.
Usein osastojaksot voivat olla lyhyitä, ns. ensiapua akuuteimmassa vaiheessa, ja pitkäaikainen hoito keskusteluineen jatkuu avohoidossa.
Jos on psykiatrisessa sairaalassa pitkäaikaishoidossa, on se hoitokin erilaista.

Lue lisää

No tapaaminen jos 1x kerran kuussa niin siinä ei paljoa kerkeä jos puolet menee lääkehoitoon/ruokaympyröihin jne. Aikaa vaan liian vähän

Anonyymi kirjoitti:

Ja se, joka ei osaa lukea, tai ei ymmärrä lukemaansa tekstiä, ei tajua että jos lääkkeet aiheuttavat uusia lisäsairauksia, ne myöskin heikentävät elämänlaatua. Se on väistämätön seuraus. Tätä on mm. tarkoitettu ketjun aloituksessa. Päättelykyky on arvokas taito. Psykiatriaa pohjaa useimmat diagnosoimansa sairaudet lääkehoitoihin, huomioimatta niiden aiheuttamia haittoja.

Lue lisää

Lääkehaitta uskovainen joutuu aina kääntämään sitä keskustelua lääkehaittoihin, kun ei kykene keskustelemaan siitä, että mitä kaikkea hoitoa voisi olla ilman lääkkeitä.

Anonyymi kirjoitti:

Lääkehaitta uskovainen joutuu aina kääntämään sitä keskustelua lääkehaittoihin, kun ei kykene keskustelemaan siitä, että mitä kaikkea hoitoa voisi olla ilman lääkkeitä.

En ole mikään "lääkehaittauskovainen". Tuon aiheellisesti esille systeemissä oikeasti olemassa olevia epäkohtia, koska niitä ei tuoda esille tarpeeksi mediassa.

Tietosi ovat psykiatrian hoitolinjausten ja käytäntöjen osalta sitten vähän puutteellisia. Koska et näytä tietävän, että ainakin julkisella puolella etenkin psykoosisairauksissa se hoito on nimenomaan lähinnä ja pääasiallisesti vain ja ainoastaan lääkityksiä. Psykoosityyppisten hoito on lähinnä ylläpitohoitoa lääkityspohjaisesti. Tämä on ollut tilanne lähes 20 vuotta.

Ja joidenkin introverttipiirteen omaavia on terveydenhuollossa tulkittu ja diagnosoit etukäteen otetulla asenteella virheellisesti skitsofreenikoiksi.

Anonyymi kirjoitti:

Olen jo useampaan kertaan maininnut tuosta smalltalkista, että keskustelu voi olla muutakin. Usein potilaan/asiakkaan on myös itse alettava avautumaan vaikeista asioista.
Jos potilas/asiakas ei puhu ongelmistaan avoimesti, on syvällisempi keskustelu oikeastaan lähes mahdotonta.
Olen ollut useammassa sairaalassa vuosikymmenten aikana, ja onhan niissä ja hoitotavoissa eroja. Joissain laitoksissa paneudutaan nimen omaan potilaan elämäntilanteeseen, taustoihin, ym.
Sitten on esim. lyhyempiä osastojaksoja, joiden aikana ei niinkään keskustella syvällisiä. Sekin usein johtuu siitä, kun henkilökuntaa on vähän, potilaita paljon, ei ole aikaa.
Eli ei ole resursseja hoitaa isoa määrää ihmisiä.
Usein osastojaksot voivat olla lyhyitä, ns. ensiapua akuuteimmassa vaiheessa, ja pitkäaikainen hoito keskusteluineen jatkuu avohoidossa.
Jos on psykiatrisessa sairaalassa pitkäaikaishoidossa, on se hoitokin erilaista.

Lue lisää

Otan esille yhden esimerkin, miten psykiatriassa toimitaan ja asennoidutaan esim. sellaiseen, jolla on psykoosisairaus diagnoosina. Jos erehdyt olemaan vähänkään aktiivisempi keskustelunosapuoli, ja alat kertoa oman näkemyksesi asioista lääkärille esim. tarkkailujaksolla, se saatetaan katsoa keskustelun johdattamiseksi, tai pahimmillaan liialliseksi innokkuudeksi, tai sairauden pahenemiseksi.

Jos erehdyt kertomaan, että sinut on raiskattu, tai pahoinpidelty elämäsi aikana, sitä ei välttämättä edes uskota. Katsos, se aiemmin annettu tietty diagnoosi leimaa ja muuten pysyvästi.

Toisaalta ei niillä kenellekään elämässä tapahtuneilla asioilla ole kyseisellä toimiville yhtään mitään merkitystä. Ei siellä erityisemmin edes välitetä heistä. Päätarkoitus ja se mihin keskitytään on se, että henkilö, jolle on annettu esim. jokin psykoosidiagnoosi, että hänet saadaan elinikäiseen lääkeputkeen. Ja viimeaikaisten asiantuntijoiden mediassa antamien lausuntojen perusteella haluttaisiin asetettaa jonkinlaiseen kontrolliin. Ja on myös syyllistetty ja leimattu potilaita siitä, että he eivät käytä mt-palveluita. Sellainen vaikutelma on vähän tullut. Kuka nyt muuten oikeasti haluaa käyttää sellaisia palveluita, joissa ei anneta traumaterapiaa niille, jotka sitä tarvitsisivat. Aiemmat diagnoosit saattaa torpata sen, tai sinua ei välttämättä edes uskota hoitopuolella. Introvertteja saatetaan pitää skitsofreenikkoina. Ja avopuolella se hoito on nk. aiemmin todettu liian smalltalkkimaista. Sellaisella ei ole mitään terapeuttista vaikutusta.

Sitäpaitsi terveydenhuolto on järjestelmänä hyvin hierarkinen ja pohjaa omat tietyt kohtelut ja asenteet siihen. Ja arvaapa, missä kohtaa potilas, tai potilaat ovat kyseisessä systeemissä? Vastaan siihen jo valmiiksi. Pohjimmaisena. Tästä minulla on erittäin hyvät muistijäljet. Siellä ei arvostettu edes lähihoitajia, miten sitten potilaita. Ihmisiä ei kohdella tasavertaisesti, vaan aina jonkin sairauden edustajana ja sairaana potilaana. Sanon kiitos ei tuollaisille palveluille! Enkä tule koskaan niitä käyttämäänkään. Toivottavasti ei tarvitse koskaan nähdäkään heitä enää silmiensä edessä.

Koko systeemi on rikki, viallinen, ja täynnä epökohtia, asenteita, kohtelua ja käytössä olevia hoitomuotoja ja keinoja myöten.

Anonyymi kirjoitti:

Otan esille yhden esimerkin, miten psykiatriassa toimitaan ja asennoidutaan esim. sellaiseen, jolla on psykoosisairaus diagnoosina. Jos erehdyt olemaan vähänkään aktiivisempi keskustelunosapuoli, ja alat kertoa oman näkemyksesi asioista lääkärille esim. tarkkailujaksolla, se saatetaan katsoa keskustelun johdattamiseksi, tai pahimmillaan liialliseksi innokkuudeksi, tai sairauden pahenemiseksi.

Jos erehdyt kertomaan, että sinut on raiskattu, tai pahoinpidelty elämäsi aikana, sitä ei välttämättä edes uskota. Katsos, se aiemmin annettu tietty diagnoosi leimaa ja muuten pysyvästi.

Toisaalta ei niillä kenellekään elämässä tapahtuneilla asioilla ole kyseisellä toimiville yhtään mitään merkitystä. Ei siellä erityisemmin edes välitetä heistä. Päätarkoitus ja se mihin keskitytään on se, että henkilö, jolle on annettu esim. jokin psykoosidiagnoosi, että hänet saadaan elinikäiseen lääkeputkeen. Ja viimeaikaisten asiantuntijoiden mediassa antamien lausuntojen perusteella haluttaisiin asetettaa jonkinlaiseen kontrolliin. Ja on myös syyllistetty ja leimattu potilaita siitä, että he eivät käytä mt-palveluita. Sellainen vaikutelma on vähän tullut. Kuka nyt muuten oikeasti haluaa käyttää sellaisia palveluita, joissa ei anneta traumaterapiaa niille, jotka sitä tarvitsisivat. Aiemmat diagnoosit saattaa torpata sen, tai sinua ei välttämättä edes uskota hoitopuolella. Introvertteja saatetaan pitää skitsofreenikkoina. Ja avopuolella se hoito on nk. aiemmin todettu liian smalltalkkimaista. Sellaisella ei ole mitään terapeuttista vaikutusta.

Sitäpaitsi terveydenhuolto on järjestelmänä hyvin hierarkinen ja pohjaa omat tietyt kohtelut ja asenteet siihen. Ja arvaapa, missä kohtaa potilas, tai potilaat ovat kyseisessä systeemissä? Vastaan siihen jo valmiiksi. Pohjimmaisena. Tästä minulla on erittäin hyvät muistijäljet. Siellä ei arvostettu edes lähihoitajia, miten sitten potilaita. Ihmisiä ei kohdella tasavertaisesti, vaan aina jonkin sairauden edustajana ja sairaana potilaana. Sanon kiitos ei tuollaisille palveluille! Enkä tule koskaan niitä käyttämäänkään. Toivottavasti ei tarvitse koskaan nähdäkään heitä enää silmiensä edessä.

Koko systeemi on rikki, viallinen, ja täynnä epökohtia, asenteita, kohtelua ja käytössä olevia hoitomuotoja ja keinoja myöten.

Lue lisää

Edelliseen tekstiin ainakin yksin sanan korjaus: koko systeemi on huonosti toimiva, huonolaatuinen, ja täynnä epäkohtia, asenteita, kohtelua ja käytössä olevia hoitomuotoja myöten.

Ja vielä se lisäys, että yksi asia, joka pilaa koko terveydenhuoltoa ja mt-puoltakin on se potilaiden liiallinen kliininen ( kylmä, tunteeton ja epäempaattinen ) kohtelu. Ja se on myös yksiä niitä syitä, joiden takia en todellakaan käytä tuollaisia "palveluita", enää koskaan.

Ne "sairaudentunnottomuus, sairauden hyväksymis ja hoitomyöntyväisyyspuheet" joutaa vetäistä alas vessanpöntöstä. Niillä asioilla, ja teemoilla ei tee yhtään mitään.

Psykiatriassa pitäisi tehdä uudistuksia, mutta se ei ole minun tehtäväni. Se pitää tapahtua alan sisällä. Vastuu on heillä, ei potilailla. Mutta sääliksi käy niitä, jotka luottavat liikaa systeemiin. Moni joutuu pettymään karvaasti. Etenkin, jos siellä ei tapahtu mitään positiivista muutosta ja kehitystä.

Anonyymi kirjoitti:

No tapaaminen jos 1x kerran kuussa niin siinä ei paljoa kerkeä jos puolet menee lääkehoitoon/ruokaympyröihin jne. Aikaa vaan liian vähän

Onko tullut kertaakaan kysyttyä mahdollisuutta tapaamisiin useammin ?
Poliklinikalla se yleensä onnistuu, jos ihmisen tilanne sitä vaatii.

Anonyymi kirjoitti:

Otan esille yhden esimerkin, miten psykiatriassa toimitaan ja asennoidutaan esim. sellaiseen, jolla on psykoosisairaus diagnoosina. Jos erehdyt olemaan vähänkään aktiivisempi keskustelunosapuoli, ja alat kertoa oman näkemyksesi asioista lääkärille esim. tarkkailujaksolla, se saatetaan katsoa keskustelun johdattamiseksi, tai pahimmillaan liialliseksi innokkuudeksi, tai sairauden pahenemiseksi.

Jos erehdyt kertomaan, että sinut on raiskattu, tai pahoinpidelty elämäsi aikana, sitä ei välttämättä edes uskota. Katsos, se aiemmin annettu tietty diagnoosi leimaa ja muuten pysyvästi.

Toisaalta ei niillä kenellekään elämässä tapahtuneilla asioilla ole kyseisellä toimiville yhtään mitään merkitystä. Ei siellä erityisemmin edes välitetä heistä. Päätarkoitus ja se mihin keskitytään on se, että henkilö, jolle on annettu esim. jokin psykoosidiagnoosi, että hänet saadaan elinikäiseen lääkeputkeen. Ja viimeaikaisten asiantuntijoiden mediassa antamien lausuntojen perusteella haluttaisiin asetettaa jonkinlaiseen kontrolliin. Ja on myös syyllistetty ja leimattu potilaita siitä, että he eivät käytä mt-palveluita. Sellainen vaikutelma on vähän tullut. Kuka nyt muuten oikeasti haluaa käyttää sellaisia palveluita, joissa ei anneta traumaterapiaa niille, jotka sitä tarvitsisivat. Aiemmat diagnoosit saattaa torpata sen, tai sinua ei välttämättä edes uskota hoitopuolella. Introvertteja saatetaan pitää skitsofreenikkoina. Ja avopuolella se hoito on nk. aiemmin todettu liian smalltalkkimaista. Sellaisella ei ole mitään terapeuttista vaikutusta.

Sitäpaitsi terveydenhuolto on järjestelmänä hyvin hierarkinen ja pohjaa omat tietyt kohtelut ja asenteet siihen. Ja arvaapa, missä kohtaa potilas, tai potilaat ovat kyseisessä systeemissä? Vastaan siihen jo valmiiksi. Pohjimmaisena. Tästä minulla on erittäin hyvät muistijäljet. Siellä ei arvostettu edes lähihoitajia, miten sitten potilaita. Ihmisiä ei kohdella tasavertaisesti, vaan aina jonkin sairauden edustajana ja sairaana potilaana. Sanon kiitos ei tuollaisille palveluille! Enkä tule koskaan niitä käyttämäänkään. Toivottavasti ei tarvitse koskaan nähdäkään heitä enää silmiensä edessä.

Koko systeemi on rikki, viallinen, ja täynnä epökohtia, asenteita, kohtelua ja käytössä olevia hoitomuotoja ja keinoja myöten.

Lue lisää

Minulle on diagnosoitu psykoosisairaus yli 30 vuotta sitten, elämäntilanne on parempi nykyään, diagnoosi silti on ja pysyy (?).
En ole täysin samaa mieltä noista sinun väitteistäsi koskien psykiatriaa ja siellä tapahtuvaa hoitoa. Siis osittain olen samaa mieltä osittain en.
En ole esim, kokenut sitä, kun väität, ettei saisi olla aktiivinen. Itse olen aina ollut, eikä siitä ole haittaa ollut, ennemminkin enemmän hyötyä.

Olen ollut monia kertoja osastohoidossa, lyhyissä, sekä pitkäaikaisissa.
Pakkohoidossa olin aikoinaan harvemmin, eli tarkkailujaksoja ei ole montaa kertynyt.
Omat kokemukseni ovat vaihdelleet vuosien saatossa, ja oikeastaan vasta myöhemmin huomasin, kun tulin parempaan kuntoon, että kyllä sielläkin ammattilaisten kanssa pärjää.
Vuosien myötä omat asenteet muuttuu, oma suhtautuminen sekä itseen, että hoitoon muuttuu. Luultavimmin johtuu siitä, kun alkaa ymmärtämään kaiken tarkoituksen, kun pääsee selville omista ongelmista, niiden aiheuttamista oireista, sairauden kanssa elämisen osaa ottaa osaksi elämäänsä, sekä oppii tunnistamaan oman psyykkisen vointinsa entistä paremmin.

Omalla kohdallani huomasin myös sen, että negatiivisella asenteella ei kovin pitkälle pääse. Itsekin on vähän joissain kohdissa joustettava, vaikka ei niin hyvältä tuntuisikaan.
Jos en olisi selvinnyt niinkään hyvin, kuin olen, en osaisi ajatella tänä päivänä kovin laaja-alaisesti.

Myös itsetunnolla on iso vaikutus. Jos alkaa itse pärjäämään paremmin, ei niin paljon välitä muiden mahdollisesta syyllistämisestä, se on enemmänkin oma ajatus itseään kohtaan. Tai se, että pitäisi muiden mielestä olla loppuelämänsä sairas, ehkä on hyvä itse ajatella, ettei niin ole pakko käydä.
Kun sairastuu, menee usein itsetunto alaspäin, voi tulla häpeänkin tunteita, ja siihen kun ammattilaiset tulee neuvomaan ja diagnosoimaan juuri sinun/minun sairauttani ja olemista, elämistä, voi alkuun tulla hyvinkin vahva negatiivinen tunne, kukaan ei ymmärrä, kukaan ei oikeasti halua auttaa, jne.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen tekstiin ainakin yksin sanan korjaus: koko systeemi on huonosti toimiva, huonolaatuinen, ja täynnä epäkohtia, asenteita, kohtelua ja käytössä olevia hoitomuotoja myöten.

Ja vielä se lisäys, että yksi asia, joka pilaa koko terveydenhuoltoa ja mt-puoltakin on se potilaiden liiallinen kliininen ( kylmä, tunteeton ja epäempaattinen ) kohtelu. Ja se on myös yksiä niitä syitä, joiden takia en todellakaan käytä tuollaisia "palveluita", enää koskaan.

Ne "sairaudentunnottomuus, sairauden hyväksymis ja hoitomyöntyväisyyspuheet" joutaa vetäistä alas vessanpöntöstä. Niillä asioilla, ja teemoilla ei tee yhtään mitään.

Psykiatriassa pitäisi tehdä uudistuksia, mutta se ei ole minun tehtäväni. Se pitää tapahtua alan sisällä. Vastuu on heillä, ei potilailla. Mutta sääliksi käy niitä, jotka luottavat liikaa systeemiin. Moni joutuu pettymään karvaasti. Etenkin, jos siellä ei tapahtu mitään positiivista muutosta ja kehitystä.

Lue lisää

Sulla on varmaan asiat nykyään sitten tosi hyvin ?

Anonyymi kirjoitti:

Onko tullut kertaakaan kysyttyä mahdollisuutta tapaamisiin useammin ?
Poliklinikalla se yleensä onnistuu, jos ihmisen tilanne sitä vaatii.

Olen. En vain ole niiden mielestä tarpeeksi kriittinen. Ei siis resursseja koska voin liian hyvin

Anonyymi kirjoitti:

Olen. En vain ole niiden mielestä tarpeeksi kriittinen. Ei siis resursseja koska voin liian hyvin

Oletko yrittänyt selvittää, onko missään esim. jonkinlaista vertaistoimintaa, jossa voisi tavata muita mt-kuntoutujia ? Sellaisiakin paikkoja on, riippuen ehkä siitä, missä asuu.

Anonyymi kirjoitti:

Oletko yrittänyt selvittää, onko missään esim. jonkinlaista vertaistoimintaa, jossa voisi tavata muita mt-kuntoutujia ? Sellaisiakin paikkoja on, riippuen ehkä siitä, missä asuu.

Lue lisää

Kävin sellasessa itseasiassa. Mulle riitti yks kerta kun aletaan lääppiä persettä

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen tekstiin ainakin yksin sanan korjaus: koko systeemi on huonosti toimiva, huonolaatuinen, ja täynnä epäkohtia, asenteita, kohtelua ja käytössä olevia hoitomuotoja myöten.

Ja vielä se lisäys, että yksi asia, joka pilaa koko terveydenhuoltoa ja mt-puoltakin on se potilaiden liiallinen kliininen ( kylmä, tunteeton ja epäempaattinen ) kohtelu. Ja se on myös yksiä niitä syitä, joiden takia en todellakaan käytä tuollaisia "palveluita", enää koskaan.

Ne "sairaudentunnottomuus, sairauden hyväksymis ja hoitomyöntyväisyyspuheet" joutaa vetäistä alas vessanpöntöstä. Niillä asioilla, ja teemoilla ei tee yhtään mitään.

Psykiatriassa pitäisi tehdä uudistuksia, mutta se ei ole minun tehtäväni. Se pitää tapahtua alan sisällä. Vastuu on heillä, ei potilailla. Mutta sääliksi käy niitä, jotka luottavat liikaa systeemiin. Moni joutuu pettymään karvaasti. Etenkin, jos siellä ei tapahtu mitään positiivista muutosta ja kehitystä.

Lue lisää

Edelliseen tekstiin vielä sellainen tarkennus, jotta ei tule väärinymmärrystä. Se ei vaan minun mielestäni riitä, että psykiatriassa, tai tällä palstalla jotkut painottavat niin kovasti ja ehkä vähän jopa liikaakin niitä sairaudentunnottomuus, sairauden hyväksymis ja hoitomyöntyväisyysasioita. Koska siihen hyvinvointiin ja sen edistämiseen liittyy paljon enemmän asioita, kuin vain nuo edellä mainitut asiat.

Psykiatria on minun mielestäni aivan liian sairaus ja lääkekeskeistä ja painotteista.

Olen itse elävä todiste siitä, ja olin hyvin tunnollinen ja hoitomyöntyväinen noin 20 vuoden ajan elämästäni. Mutta sain niin pahoja haittavaikutuksia lääkkeistä, mm. tardviisvia dyskenisiaa, metabolista oireyhtymää, väsymyksen pahenemista ja anhedoniaa, että ne kaikki, monen asian kanssa yhdessä ajoivat myös alkoholismiin. En vain nähnyt enää mitään pointtia, tai hyötyä käyttää diipadaapa, jutusteluun pohjautuvia, smalltalkkiavohoitopalveluita ja napsia lääkkeitä, jotka eivät loppujen lopuksi edistäneetkään omaa hyvinvointia. Elimistöni ei enää jaksanut psyykelääkkeiden haittavaikutuksia ja sairastumista alkoholismiin ja sen mukanaan tuomia seurauksia. Joten siksi lopetin neuroleptien käytön. Enkä taatusti tehnyt kyseistä päätöstä mistään "sairaudentunnomuudesta", tai hoitomyöntyväisyyden puutteesta. Vaan se oli järkivalinta.

Psykiatriassa ei hyväksytä sitä, jos joku, jolle on annettu jokin psykoosidiagnoosi, lopettaa palveluiden, tai lääkkeiden käytön. He unohtavat, että jotkut tekevät kyseisen päätöksen, jotta he voisivat somaattisesti ja henkisesti paremmin ja saadakseen takaisin mm. elämänlaatua.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen tekstiin vielä sellainen tarkennus, jotta ei tule väärinymmärrystä. Se ei vaan minun mielestäni riitä, että psykiatriassa, tai tällä palstalla jotkut painottavat niin kovasti ja ehkä vähän jopa liikaakin niitä sairaudentunnottomuus, sairauden hyväksymis ja hoitomyöntyväisyysasioita. Koska siihen hyvinvointiin ja sen edistämiseen liittyy paljon enemmän asioita, kuin vain nuo edellä mainitut asiat.

Psykiatria on minun mielestäni aivan liian sairaus ja lääkekeskeistä ja painotteista.

Olen itse elävä todiste siitä, ja olin hyvin tunnollinen ja hoitomyöntyväinen noin 20 vuoden ajan elämästäni. Mutta sain niin pahoja haittavaikutuksia lääkkeistä, mm. tardviisvia dyskenisiaa, metabolista oireyhtymää, väsymyksen pahenemista ja anhedoniaa, että ne kaikki, monen asian kanssa yhdessä ajoivat myös alkoholismiin. En vain nähnyt enää mitään pointtia, tai hyötyä käyttää diipadaapa, jutusteluun pohjautuvia, smalltalkkiavohoitopalveluita ja napsia lääkkeitä, jotka eivät loppujen lopuksi edistäneetkään omaa hyvinvointia. Elimistöni ei enää jaksanut psyykelääkkeiden haittavaikutuksia ja sairastumista alkoholismiin ja sen mukanaan tuomia seurauksia. Joten siksi lopetin neuroleptien käytön. Enkä taatusti tehnyt kyseistä päätöstä mistään "sairaudentunnomuudesta", tai hoitomyöntyväisyyden puutteesta. Vaan se oli järkivalinta.

Psykiatriassa ei hyväksytä sitä, jos joku, jolle on annettu jokin psykoosidiagnoosi, lopettaa palveluiden, tai lääkkeiden käytön. He unohtavat, että jotkut tekevät kyseisen päätöksen, jotta he voisivat somaattisesti ja henkisesti paremmin ja saadakseen takaisin mm. elämänlaatua.

Lue lisää

Korjaus tekstiin: en tehtynyt kyseistä päätöstä mistään "sairaudentunnottomuudesta, tai hoitomyöntyväisyyden puutteesta. Vaan järkisyistä.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen tekstiin vielä sellainen tarkennus, jotta ei tule väärinymmärrystä. Se ei vaan minun mielestäni riitä, että psykiatriassa, tai tällä palstalla jotkut painottavat niin kovasti ja ehkä vähän jopa liikaakin niitä sairaudentunnottomuus, sairauden hyväksymis ja hoitomyöntyväisyysasioita. Koska siihen hyvinvointiin ja sen edistämiseen liittyy paljon enemmän asioita, kuin vain nuo edellä mainitut asiat.

Psykiatria on minun mielestäni aivan liian sairaus ja lääkekeskeistä ja painotteista.

Olen itse elävä todiste siitä, ja olin hyvin tunnollinen ja hoitomyöntyväinen noin 20 vuoden ajan elämästäni. Mutta sain niin pahoja haittavaikutuksia lääkkeistä, mm. tardviisvia dyskenisiaa, metabolista oireyhtymää, väsymyksen pahenemista ja anhedoniaa, että ne kaikki, monen asian kanssa yhdessä ajoivat myös alkoholismiin. En vain nähnyt enää mitään pointtia, tai hyötyä käyttää diipadaapa, jutusteluun pohjautuvia, smalltalkkiavohoitopalveluita ja napsia lääkkeitä, jotka eivät loppujen lopuksi edistäneetkään omaa hyvinvointia. Elimistöni ei enää jaksanut psyykelääkkeiden haittavaikutuksia ja sairastumista alkoholismiin ja sen mukanaan tuomia seurauksia. Joten siksi lopetin neuroleptien käytön. Enkä taatusti tehnyt kyseistä päätöstä mistään "sairaudentunnomuudesta", tai hoitomyöntyväisyyden puutteesta. Vaan se oli järkivalinta.

Psykiatriassa ei hyväksytä sitä, jos joku, jolle on annettu jokin psykoosidiagnoosi, lopettaa palveluiden, tai lääkkeiden käytön. He unohtavat, että jotkut tekevät kyseisen päätöksen, jotta he voisivat somaattisesti ja henkisesti paremmin ja saadakseen takaisin mm. elämänlaatua.

Lue lisää

Lääkekeskeistä on joo. ite autan tällä hetkellä tyttäystävää muuttamaan diagnoosia ja lopettaan lääkkeet. Vähän vaikea projekti on

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen tekstiin vielä sellainen tarkennus, jotta ei tule väärinymmärrystä. Se ei vaan minun mielestäni riitä, että psykiatriassa, tai tällä palstalla jotkut painottavat niin kovasti ja ehkä vähän jopa liikaakin niitä sairaudentunnottomuus, sairauden hyväksymis ja hoitomyöntyväisyysasioita. Koska siihen hyvinvointiin ja sen edistämiseen liittyy paljon enemmän asioita, kuin vain nuo edellä mainitut asiat.

Psykiatria on minun mielestäni aivan liian sairaus ja lääkekeskeistä ja painotteista.

Olen itse elävä todiste siitä, ja olin hyvin tunnollinen ja hoitomyöntyväinen noin 20 vuoden ajan elämästäni. Mutta sain niin pahoja haittavaikutuksia lääkkeistä, mm. tardviisvia dyskenisiaa, metabolista oireyhtymää, väsymyksen pahenemista ja anhedoniaa, että ne kaikki, monen asian kanssa yhdessä ajoivat myös alkoholismiin. En vain nähnyt enää mitään pointtia, tai hyötyä käyttää diipadaapa, jutusteluun pohjautuvia, smalltalkkiavohoitopalveluita ja napsia lääkkeitä, jotka eivät loppujen lopuksi edistäneetkään omaa hyvinvointia. Elimistöni ei enää jaksanut psyykelääkkeiden haittavaikutuksia ja sairastumista alkoholismiin ja sen mukanaan tuomia seurauksia. Joten siksi lopetin neuroleptien käytön. Enkä taatusti tehnyt kyseistä päätöstä mistään "sairaudentunnomuudesta", tai hoitomyöntyväisyyden puutteesta. Vaan se oli järkivalinta.

Psykiatriassa ei hyväksytä sitä, jos joku, jolle on annettu jokin psykoosidiagnoosi, lopettaa palveluiden, tai lääkkeiden käytön. He unohtavat, että jotkut tekevät kyseisen päätöksen, jotta he voisivat somaattisesti ja henkisesti paremmin ja saadakseen takaisin mm. elämänlaatua.

Lue lisää

Jos itse tietää paremmin kuin hyvin, mikä auttaa, eikä ole tyytyväinen hoitotahon hoitoon, niin ehkä sitten on tehtävä itse kaikki työ itsensä hyväksi.
Jos on keinot hallussa, mistä avun, ja millaisen avun, itselleen saa, niin miksi sitten pitäisi hakeutua psykiatrian puolelle ?
Aika usein muutenkin sairauksiin ( myös somaattisiin ) liittyen ihminen ensin yrittää omat keinot voidakseen paremmin, ja hakee sitten apua, kun ei enää omatoimisesti onnistu.

Anonyymi kirjoitti:

Jos itse tietää paremmin kuin hyvin, mikä auttaa, eikä ole tyytyväinen hoitotahon hoitoon, niin ehkä sitten on tehtävä itse kaikki työ itsensä hyväksi.
Jos on keinot hallussa, mistä avun, ja millaisen avun, itselleen saa, niin miksi sitten pitäisi hakeutua psykiatrian puolelle ?
Aika usein muutenkin sairauksiin ( myös somaattisiin ) liittyen ihminen ensin yrittää omat keinot voidakseen paremmin, ja hakee sitten apua, kun ei enää omatoimisesti onnistu.

Lue lisää

Ei sinne aina haluta. Joskus pakko.

Anonyymi kirjoitti:

Ei sinne aina haluta. Joskus pakko.

Jos pakolla viedään hoitoon, niin silloin sille on jo tarvetta.
Ilman syytä ei pakkohoitoon joudu.

Anonyymi kirjoitti:

Jos pakolla viedään hoitoon, niin silloin sille on jo tarvetta.
Ilman syytä ei pakkohoitoon joudu.

Tai joku toinen vie ja saat lääkkeet (alaikäinen). Onhan noita missä ite et oo "vapaaehtoinen" vaikket pakkohoidossa oliskaan. usein vaan seuraus on lääkkeet

Anonyymi kirjoitti:

Tai joku toinen vie ja saat lääkkeet (alaikäinen). Onhan noita missä ite et oo "vapaaehtoinen" vaikket pakkohoidossa oliskaan. usein vaan seuraus on lääkkeet

Alaikäistäkään ei viedä hoitoon, jos hän on terve ja hyvävointinen.

Anonyymi kirjoitti:

Alaikäistäkään ei viedä hoitoon, jos hän on terve ja hyvävointinen.

Vanhemmat vie lääkärille. Ja lääkäri voi antaa lääkkeitä aika helpostikkin

Anonyymi kirjoitti:

Vanhemmat vie lääkärille. Ja lääkäri voi antaa lääkkeitä aika helpostikkin

Tämäkin varmasti totta.
Vanhemmat vievät lapsensa lääkäriin yleensä sen takia, koska he välittävät lapsestaan, heille lapsen hyvinvointi on tärkeä asia.
Vievät siis jos lapsi tai nuori voi psyykkisesti huonosti.
Lääkkeiden määrääminen on eri asia, omasta mielestänikin niitä määrätään liian herkästi, ja etenkin jos on alaikäinen kyseessä, olisi harkittava tosi tarkasti, kuinka toimitaan.
Aina parempi, jos vanhemmat tietäisivät jotakin esim. psyykelääkkeistä, mutta usein tietämättömyys aiheuttaa sen, että vanhemmatkin joskus saattavat taipua turhan herkästi lapsen, nuoren lääkitykseen.
Toki on tapauksia, ettei muita vaihtoehtoja nopeaan akuuttiin hoitoon ole, kuin lääkitys, jos lapsi on pahasti sairastunut. Mahdollisimman pian aloitettu terapia olisi hyvä apu.
Ja lääkityksetkin olisi hyvä lopettaa ajoissa, ettei tulisi mitään pitkäaikaiskäyttöä.
Yleensä psyykenlääkkeitä ei ole alaikäisillä edes kovin paljoa tutkittu.

Anonyymi kirjoitti:

Ei sinne aina haluta. Joskus pakko.

Sekään ei ole häpeä tunnustaa, että joutuu ottamaan apua vastaan vaikka on luullut tietävänsä asiat paremmin.

Anonyymi kirjoitti:

Tämäkin varmasti totta.
Vanhemmat vievät lapsensa lääkäriin yleensä sen takia, koska he välittävät lapsestaan, heille lapsen hyvinvointi on tärkeä asia.
Vievät siis jos lapsi tai nuori voi psyykkisesti huonosti.
Lääkkeiden määrääminen on eri asia, omasta mielestänikin niitä määrätään liian herkästi, ja etenkin jos on alaikäinen kyseessä, olisi harkittava tosi tarkasti, kuinka toimitaan.
Aina parempi, jos vanhemmat tietäisivät jotakin esim. psyykelääkkeistä, mutta usein tietämättömyys aiheuttaa sen, että vanhemmatkin joskus saattavat taipua turhan herkästi lapsen, nuoren lääkitykseen.
Toki on tapauksia, ettei muita vaihtoehtoja nopeaan akuuttiin hoitoon ole, kuin lääkitys, jos lapsi on pahasti sairastunut. Mahdollisimman pian aloitettu terapia olisi hyvä apu.
Ja lääkityksetkin olisi hyvä lopettaa ajoissa, ettei tulisi mitään pitkäaikaiskäyttöä.
Yleensä psyykenlääkkeitä ei ole alaikäisillä edes kovin paljoa tutkittu.

Lue lisää

No mulle annettiin 14v ekan kerran. Olin vähän outo nuori joka pelkäs lääkäreitä kuollakseni. (okei mulla on traumahistoriaa vielä nuorempana lääkärien kanssa) ja no, se käsitettiin väärin jne. Olin oikeesti vaan autisti, ja trauma nuori. En psyykepotilas

Anonyymi kirjoitti:

Korjaus tekstiin: en tehtynyt kyseistä päätöstä mistään "sairaudentunnottomuudesta, tai hoitomyöntyväisyyden puutteesta. Vaan järkisyistä.

Ihminen joka on tehnyt oikean järkivalinnan, ei ole tarvetta valittaa siitä valinnasta vuositolkulla.

Anonyymi kirjoitti:

Ihminen joka on tehnyt oikean järkivalinnan, ei ole tarvetta valittaa siitä valinnasta vuositolkulla.

Musta tuntuu et ainakin ite traumatisioiduin/katkeroiduin hoidosta. Ehkä valittaminen tapa purkaa sitä :D

Anonyymi kirjoitti:

Musta tuntuu et ainakin ite traumatisioiduin/katkeroiduin hoidosta. Ehkä valittaminen tapa purkaa sitä :D

Oikea trauma on sellainen, ettei sillä pysty elvistelemään, vaan ihminen on niin solmussa ettei edes itse tiedä mikä häntä vaivaa.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen tekstiin vielä sellainen tarkennus, jotta ei tule väärinymmärrystä. Se ei vaan minun mielestäni riitä, että psykiatriassa, tai tällä palstalla jotkut painottavat niin kovasti ja ehkä vähän jopa liikaakin niitä sairaudentunnottomuus, sairauden hyväksymis ja hoitomyöntyväisyysasioita. Koska siihen hyvinvointiin ja sen edistämiseen liittyy paljon enemmän asioita, kuin vain nuo edellä mainitut asiat.

Psykiatria on minun mielestäni aivan liian sairaus ja lääkekeskeistä ja painotteista.

Olen itse elävä todiste siitä, ja olin hyvin tunnollinen ja hoitomyöntyväinen noin 20 vuoden ajan elämästäni. Mutta sain niin pahoja haittavaikutuksia lääkkeistä, mm. tardviisvia dyskenisiaa, metabolista oireyhtymää, väsymyksen pahenemista ja anhedoniaa, että ne kaikki, monen asian kanssa yhdessä ajoivat myös alkoholismiin. En vain nähnyt enää mitään pointtia, tai hyötyä käyttää diipadaapa, jutusteluun pohjautuvia, smalltalkkiavohoitopalveluita ja napsia lääkkeitä, jotka eivät loppujen lopuksi edistäneetkään omaa hyvinvointia. Elimistöni ei enää jaksanut psyykelääkkeiden haittavaikutuksia ja sairastumista alkoholismiin ja sen mukanaan tuomia seurauksia. Joten siksi lopetin neuroleptien käytön. Enkä taatusti tehnyt kyseistä päätöstä mistään "sairaudentunnomuudesta", tai hoitomyöntyväisyyden puutteesta. Vaan se oli järkivalinta.

Psykiatriassa ei hyväksytä sitä, jos joku, jolle on annettu jokin psykoosidiagnoosi, lopettaa palveluiden, tai lääkkeiden käytön. He unohtavat, että jotkut tekevät kyseisen päätöksen, jotta he voisivat somaattisesti ja henkisesti paremmin ja saadakseen takaisin mm. elämänlaatua.

Lue lisää

Tietysti sairaudentunnottomalle kaikki on liian sairauskeskeistä.

Anonyymi kirjoitti:

Ihminen joka on tehnyt oikean järkivalinnan, ei ole tarvetta valittaa siitä valinnasta vuositolkulla.

Ei kai siitä tarvitsekaan valittaa, jos on tehnyt oikean järkivalinnan ja vointi on sen jälkeen ollut parempi.

Anonyymi kirjoitti:

Oikea trauma on sellainen, ettei sillä pysty elvistelemään, vaan ihminen on niin solmussa ettei edes itse tiedä mikä häntä vaivaa.

Traumoja on olemassa sekä psyykkisiä, että fyysisiä.

Anonyymi kirjoitti:

Tietysti sairaudentunnottomalle kaikki on liian sairauskeskeistä.

Jos ei tunnista ja tunnusta omaa sairauttaan, on vaikeaa ottaa hoitoa vastaan, ja sitä myötä alkaa toipumaan.

Anonyymi kirjoitti:

Oikea trauma on sellainen, ettei sillä pysty elvistelemään, vaan ihminen on niin solmussa ettei edes itse tiedä mikä häntä vaivaa.

No mulla on trauma ja se ilmenee vain lääkärien kanssa. Ja en ole enään 14v eli asiat muuttunu. Siedän lääköreitä nykyään jopa, tollon en

Anonyymi kirjoitti:

Kävin sellasessa itseasiassa. Mulle riitti yks kerta kun aletaan lääppiä persettä

Yksittäiseen tapaukseen en voi ottaa kantaa, mutta tullut aika hemmetinmonessa tällaisessa paikassa käytyä, ja jokaisessa on ne turvallisen tilan periaatteet, ja jokaisessa työntekijät kyllä varmasti puuttuvat asiaan jos heille siitä kertoo.

Anonyymi kirjoitti:

Tietysti sairaudentunnottomalle kaikki on liian sairauskeskeistä.

En harrasta asioiden yksinkertaistamista. Jätän sen harrastuksen, tai tavan ajatella, ja toimia huoletta niille, jotka eivät joko halua, tai kykene katsomaan asioita laajemmasta perspektiivistä.

Mielenterveysoireet johtuvat useimmiten elämässä pielessä ja vialla olevista asioista, tai ne voivat johtua esim. vaikeista perheolosuhteista, liiallisesta stressistä, tai ongelmista ihmissuhteissa, myös traumoista.

Jos aina ajatellaan, että kaikki oireet johtuvat sairaudesta, niin silloin ollaan hakoteillä.

Asioiden yksinkertaistamisella ei ratkaista yksilön, tai kenenkään pielessä olevia asioita. Eikä voi pestä käsiään, tai valkopestä ongelmia toiseksi, kuin ne mitä oikeasti ovat. Rehellisyydellä ja asioiden avoimella myöntämisellä , kuin potilaiden syyllistämisellä pääsee huomattavasti pidemmälle. Se vaatii paitsi rehellisyyttä, myös rohkeutta. Kaikilla sitä ei välttämättä ole.

Anonyymi kirjoitti:

Jos ei tunnista ja tunnusta omaa sairauttaan, on vaikeaa ottaa hoitoa vastaan, ja sitä myötä alkaa toipumaan.

Joo, itse ennätin olla siinä "sairaan roolissa", kuuliainen, hoitomyöntyväinen ja lääkkeitä tunnollisesti napsiva, eli siis niitä käyttävä sen noin 20 vuoden ajan.

Kunnes tajusin, että eipä niistä ollut itselle mitään hyötyä. Se toteaminen riitti, ja siihen loppui teatteri ja turhien hoitojen käyttäminen minun osalta. Ja niin loppui myös alkoholismikin. Eikö elämä olekin ihmeellistä, kun se oikein oivaltaa?

Voin huomattavasti paremmin, ja elämänlaatukin on parempi, ilman psyykelääkkeitä ja niiden aiheuttamaa aivosumua, kognitiivisten kykyjen heikkenemistä ja akatisiaa ja extrapsyramidaalioireita.

Siihen lankaan ja puppuun en koskaan enää usko, enkä myöskään luota systeemiin ja kyseisen hoitotieteen dogmeihin, tai hoitolinjauksiin. Se luottamus yksinkertaisesti karisi tämän ajanjakson aikana. Omakohtainen kokemus ja se, mitä havaintoja tuli tehtyä matkan varrella ja se, että todellinen hyöty jäi nollille, sen sijaan tilalle tulikin vain enemmän haittoja. Sitten olisin ollut aika idiootti, jos olisin edelleen jatkanut neuroleptien vetämistä.

Psykoosien uusiutumisista varoitteleminen ja että sillä pelotetellaan potilaita on edesvastuutonta. Ei niin tule tapahtumaan jokaisen kohdalla. Eikä etenkään, jos annettu diagnoosi on ollut kenties alunperinkin väärä, tai tehty ylitulkintaisesti. Jopa persoonallisuudenpiirteitä sekoitetaan alalla, että ne ovat jokin merkki ja todiste esim. skitsofreniasta. Se on valitettavan yleistä.

Anonyymi kirjoitti:

Joo, itse ennätin olla siinä "sairaan roolissa", kuuliainen, hoitomyöntyväinen ja lääkkeitä tunnollisesti napsiva, eli siis niitä käyttävä sen noin 20 vuoden ajan.

Kunnes tajusin, että eipä niistä ollut itselle mitään hyötyä. Se toteaminen riitti, ja siihen loppui teatteri ja turhien hoitojen käyttäminen minun osalta. Ja niin loppui myös alkoholismikin. Eikö elämä olekin ihmeellistä, kun se oikein oivaltaa?

Voin huomattavasti paremmin, ja elämänlaatukin on parempi, ilman psyykelääkkeitä ja niiden aiheuttamaa aivosumua, kognitiivisten kykyjen heikkenemistä ja akatisiaa ja extrapsyramidaalioireita.

Siihen lankaan ja puppuun en koskaan enää usko, enkä myöskään luota systeemiin ja kyseisen hoitotieteen dogmeihin, tai hoitolinjauksiin. Se luottamus yksinkertaisesti karisi tämän ajanjakson aikana. Omakohtainen kokemus ja se, mitä havaintoja tuli tehtyä matkan varrella ja se, että todellinen hyöty jäi nollille, sen sijaan tilalle tulikin vain enemmän haittoja. Sitten olisin ollut aika idiootti, jos olisin edelleen jatkanut neuroleptien vetämistä.

Psykoosien uusiutumisista varoitteleminen ja että sillä pelotetellaan potilaita on edesvastuutonta. Ei niin tule tapahtumaan jokaisen kohdalla. Eikä etenkään, jos annettu diagnoosi on ollut kenties alunperinkin väärä, tai tehty ylitulkintaisesti. Jopa persoonallisuudenpiirteitä sekoitetaan alalla, että ne ovat jokin merkki ja todiste esim. skitsofreniasta. Se on valitettavan yleistä.

Lue lisää

Edelliseen tekstiin korjaus kohdassa, jossa otin esille lääkkeiden haittavaikutukset, eli yhdestä neuroleptien yleisistä aiheuttamista haittavaikutuksista, eli extrapyramidaalioireen sanan kohdalla.

Anonyymi kirjoitti:

En harrasta asioiden yksinkertaistamista. Jätän sen harrastuksen, tai tavan ajatella, ja toimia huoletta niille, jotka eivät joko halua, tai kykene katsomaan asioita laajemmasta perspektiivistä.

Mielenterveysoireet johtuvat useimmiten elämässä pielessä ja vialla olevista asioista, tai ne voivat johtua esim. vaikeista perheolosuhteista, liiallisesta stressistä, tai ongelmista ihmissuhteissa, myös traumoista.

Jos aina ajatellaan, että kaikki oireet johtuvat sairaudesta, niin silloin ollaan hakoteillä.

Asioiden yksinkertaistamisella ei ratkaista yksilön, tai kenenkään pielessä olevia asioita. Eikä voi pestä käsiään, tai valkopestä ongelmia toiseksi, kuin ne mitä oikeasti ovat. Rehellisyydellä ja asioiden avoimella myöntämisellä , kuin potilaiden syyllistämisellä pääsee huomattavasti pidemmälle. Se vaatii paitsi rehellisyyttä, myös rohkeutta. Kaikilla sitä ei välttämättä ole.

Lue lisää

Kauniita sanoja rehellisyydestä, mutta jos ei voi olla rehellinen itselleen, niin se on kuin rakentaisi elämän taloaan oljenkorsista hiekalle.

Anonyymi kirjoitti:

Kauniita sanoja rehellisyydestä, mutta jos ei voi olla rehellinen itselleen, niin se on kuin rakentaisi elämän taloaan oljenkorsista hiekalle.

Otan mieluummin sen psykoosiriskin lopettaessani neuroleptien käytön, kuin että kärsisin koko elämäni ajan anhedoniasta, akatisiasta, tardiivista dyskeniasta ja jatkuvasta väsymyksestä. Se on myöskin omalla tavalla rohkeutta.

Elämässä pitää olla arvoja, joiden mukaan elää. Ja itselläni ovat totuuden mukaan eläminen ja rehellisyys. - Ja niiden mukaan minä myös toimin.

Anonyymi kirjoitti:

Yksittäiseen tapaukseen en voi ottaa kantaa, mutta tullut aika hemmetinmonessa tällaisessa paikassa käytyä, ja jokaisessa on ne turvallisen tilan periaatteet, ja jokaisessa työntekijät kyllä varmasti puuttuvat asiaan jos heille siitä kertoo.

Lue lisää

Kyllähän ne puuttuu toki. Sen jälkeen kun se tapahtu. Se vaan kun mulla itelläni on seksuaalisen hyväksikäytön traumat niin ymmärtänet miksen ole kovin iloinen kokeileman uudestaan

Anonyymi kirjoitti:

Otan mieluummin sen psykoosiriskin lopettaessani neuroleptien käytön, kuin että kärsisin koko elämäni ajan anhedoniasta, akatisiasta, tardiivista dyskeniasta ja jatkuvasta väsymyksestä. Se on myöskin omalla tavalla rohkeutta.

Elämässä pitää olla arvoja, joiden mukaan elää. Ja itselläni ovat totuuden mukaan eläminen ja rehellisyys. - Ja niiden mukaan minä myös toimin.

Lue lisää

Kaikki ei saa samoja haittavaikutuksia. Jotkut saa ja jotkut ei

Anonyymi kirjoitti:

En harrasta asioiden yksinkertaistamista. Jätän sen harrastuksen, tai tavan ajatella, ja toimia huoletta niille, jotka eivät joko halua, tai kykene katsomaan asioita laajemmasta perspektiivistä.

Mielenterveysoireet johtuvat useimmiten elämässä pielessä ja vialla olevista asioista, tai ne voivat johtua esim. vaikeista perheolosuhteista, liiallisesta stressistä, tai ongelmista ihmissuhteissa, myös traumoista.

Jos aina ajatellaan, että kaikki oireet johtuvat sairaudesta, niin silloin ollaan hakoteillä.

Asioiden yksinkertaistamisella ei ratkaista yksilön, tai kenenkään pielessä olevia asioita. Eikä voi pestä käsiään, tai valkopestä ongelmia toiseksi, kuin ne mitä oikeasti ovat. Rehellisyydellä ja asioiden avoimella myöntämisellä , kuin potilaiden syyllistämisellä pääsee huomattavasti pidemmälle. Se vaatii paitsi rehellisyyttä, myös rohkeutta. Kaikilla sitä ei välttämättä ole.

Lue lisää

Niin, oireet johtuvat elämässä pielessä olevista asioista, stressi, ihmissuhteet, traumat, jne.
Kun oireet alkavat häiritsemään elämistä ja olemista, saatetaan diagnosoida sairaus.
Trauma tai jokin ongelma ei ole sairaus, mutta niiden aiheuttama oireilu voi olla sairautta.

Anonyymi kirjoitti:

Joo, itse ennätin olla siinä "sairaan roolissa", kuuliainen, hoitomyöntyväinen ja lääkkeitä tunnollisesti napsiva, eli siis niitä käyttävä sen noin 20 vuoden ajan.

Kunnes tajusin, että eipä niistä ollut itselle mitään hyötyä. Se toteaminen riitti, ja siihen loppui teatteri ja turhien hoitojen käyttäminen minun osalta. Ja niin loppui myös alkoholismikin. Eikö elämä olekin ihmeellistä, kun se oikein oivaltaa?

Voin huomattavasti paremmin, ja elämänlaatukin on parempi, ilman psyykelääkkeitä ja niiden aiheuttamaa aivosumua, kognitiivisten kykyjen heikkenemistä ja akatisiaa ja extrapsyramidaalioireita.

Siihen lankaan ja puppuun en koskaan enää usko, enkä myöskään luota systeemiin ja kyseisen hoitotieteen dogmeihin, tai hoitolinjauksiin. Se luottamus yksinkertaisesti karisi tämän ajanjakson aikana. Omakohtainen kokemus ja se, mitä havaintoja tuli tehtyä matkan varrella ja se, että todellinen hyöty jäi nollille, sen sijaan tilalle tulikin vain enemmän haittoja. Sitten olisin ollut aika idiootti, jos olisin edelleen jatkanut neuroleptien vetämistä.

Psykoosien uusiutumisista varoitteleminen ja että sillä pelotetellaan potilaita on edesvastuutonta. Ei niin tule tapahtumaan jokaisen kohdalla. Eikä etenkään, jos annettu diagnoosi on ollut kenties alunperinkin väärä, tai tehty ylitulkintaisesti. Jopa persoonallisuudenpiirteitä sekoitetaan alalla, että ne ovat jokin merkki ja todiste esim. skitsofreniasta. Se on valitettavan yleistä.

Lue lisää

Päästä irti menneestä, jo tapahtuneista asioista.
Et pysty voimaan riittävän hyvin, jos pyörittelet kaikkea kokemaasi jatkuvasti mielessäsi.
Ja mielessähän ne asiat on, kun niistä on jatkuvasti katkeralla tyylillä kirjoitettava.
Tapahtuneet ja kokemukset eivät poistu olemasta, mutta miksi niihin pitäisi jäädä jumiin, kun voi keskittyä mukavampiin asioihin, jos asiat on nykyisin jo paremmin.
Se, että pyörittelee mielessään ikäviä asioita on itsensä kiusaamista.

Anonyymi kirjoitti:

Tai joku toinen vie ja saat lääkkeet (alaikäinen). Onhan noita missä ite et oo "vapaaehtoinen" vaikket pakkohoidossa oliskaan. usein vaan seuraus on lääkkeet

Alaikäisen pitää olla todella paljon huonommassa kunnossa kuin aikuisen, ennen kuin pääsee laitoshoitoon.

Anonyymi kirjoitti:

En harrasta asioiden yksinkertaistamista. Jätän sen harrastuksen, tai tavan ajatella, ja toimia huoletta niille, jotka eivät joko halua, tai kykene katsomaan asioita laajemmasta perspektiivistä.

Mielenterveysoireet johtuvat useimmiten elämässä pielessä ja vialla olevista asioista, tai ne voivat johtua esim. vaikeista perheolosuhteista, liiallisesta stressistä, tai ongelmista ihmissuhteissa, myös traumoista.

Jos aina ajatellaan, että kaikki oireet johtuvat sairaudesta, niin silloin ollaan hakoteillä.

Asioiden yksinkertaistamisella ei ratkaista yksilön, tai kenenkään pielessä olevia asioita. Eikä voi pestä käsiään, tai valkopestä ongelmia toiseksi, kuin ne mitä oikeasti ovat. Rehellisyydellä ja asioiden avoimella myöntämisellä , kuin potilaiden syyllistämisellä pääsee huomattavasti pidemmälle. Se vaatii paitsi rehellisyyttä, myös rohkeutta. Kaikilla sitä ei välttämättä ole.

Lue lisää

EN taaskaan puhu kenestäkään henkilökohtaisesti, mutta psykoosisairauksien yksi ominaispiirre on juuri se että ei paketti leviää käsiin. Eikä osata keskittyä niihin yksittäisiin olennaisimpiin asioihin vaan homma menee ihan turhaan haihatteluun.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllähän ne puuttuu toki. Sen jälkeen kun se tapahtu. Se vaan kun mulla itelläni on seksuaalisen hyväksikäytön traumat niin ymmärtänet miksen ole kovin iloinen kokeileman uudestaan

Lue lisää

En edelleenkään puhu kenestäkään henkillökohtaisesti.

Kenenkään ei tietenkään tarvitse mennä kokeilemaan seksuaalista hyväksikäyttöä uudestaan, mutta se että seksuaalista hyväksikäyttöä pääsisi kokeilemaan jossain tuollaisessa valvotussa tilassa ja ryhmässä on järjettömän pieni.

Tietysti meillä kaikilla on perusteltuja pelkoja ja hyvä niin, koska niiden tarkoitus on pitää ihmistä hengissä, mutta silloin kun omat pelot estää ihmistä menemästä vertaistukiryhmiin, niin tilastollinen fakta vaan on se, että sellaiset ihmiset sitten todennäköisemmin saa niitä lääkkeiden sivuvaikutuksia.

* Muistutuksena myös, että seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan uhreille on olemassa omia yhdistyksiä, vertaistukiryhmiä jne jne. Eli siinä mielessä sitä kinastelua on turha tuoda psykoosisairauksien hoitoon.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen tekstiin ainakin yksin sanan korjaus: koko systeemi on huonosti toimiva, huonolaatuinen, ja täynnä epäkohtia, asenteita, kohtelua ja käytössä olevia hoitomuotoja myöten.

Ja vielä se lisäys, että yksi asia, joka pilaa koko terveydenhuoltoa ja mt-puoltakin on se potilaiden liiallinen kliininen ( kylmä, tunteeton ja epäempaattinen ) kohtelu. Ja se on myös yksiä niitä syitä, joiden takia en todellakaan käytä tuollaisia "palveluita", enää koskaan.

Ne "sairaudentunnottomuus, sairauden hyväksymis ja hoitomyöntyväisyyspuheet" joutaa vetäistä alas vessanpöntöstä. Niillä asioilla, ja teemoilla ei tee yhtään mitään.

Psykiatriassa pitäisi tehdä uudistuksia, mutta se ei ole minun tehtäväni. Se pitää tapahtua alan sisällä. Vastuu on heillä, ei potilailla. Mutta sääliksi käy niitä, jotka luottavat liikaa systeemiin. Moni joutuu pettymään karvaasti. Etenkin, jos siellä ei tapahtu mitään positiivista muutosta ja kehitystä.

Lue lisää

No vähän väkisinhän se hoidon kehittäminen jää hoitotahon harteille, jos sairaudentunnottomat potilaat vain pahentavat asiaa ja yrittäävät sabotoida sitä hoitotyön kehitystä.

Anonyymi kirjoitti:

No vähän väkisinhän se hoidon kehittäminen jää hoitotahon harteille, jos sairaudentunnottomat potilaat vain pahentavat asiaa ja yrittäävät sabotoida sitä hoitotyön kehitystä.

Lue lisää

Onko sitä hoitoalan kulttuuria sitten kehitetty ja uudistettu viimeisten vuosikymmenten aikana?

Enpä ole sellaista nähnyt. Hoitokeinot, asenteet, potilaiden kohtelu, diagnosointi, kategorisointi ja lääkekeskeinen lähestymiskulma ovat olleet kutakuinkin samanlaisia viimeiset yli 25 vuotta.

Viimeiseen lauseeseesi totean vain, että kritiikin esittäminen ei ole sabotointia. Jos ei sitä ymmärrä, tai osaa ottaa vastaan, vika on vastapuolessa.

Anonyymi kirjoitti:

Onko sitä hoitoalan kulttuuria sitten kehitetty ja uudistettu viimeisten vuosikymmenten aikana?

Enpä ole sellaista nähnyt. Hoitokeinot, asenteet, potilaiden kohtelu, diagnosointi, kategorisointi ja lääkekeskeinen lähestymiskulma ovat olleet kutakuinkin samanlaisia viimeiset yli 25 vuotta.

Viimeiseen lauseeseesi totean vain, että kritiikin esittäminen ei ole sabotointia. Jos ei sitä ymmärrä, tai osaa ottaa vastaan, vika on vastapuolessa.

Lue lisää

Se on totta, että jos sattuu olemaan sellainen sairaudentunnoton änkyrävänkyrä, joka kieltäytyy kaikesta muusta kuin lääkehoidosta, niin ei varmaan huomaakkaan sitä kehitystä, jo pelkästään sen takia, että lääkkeissä ei sitä sellaista mullistusta ole tapahtunut, että mikä saisi sille ihmiselle sen sairaudentunnon ilmestymään.

Mutta ne ihmiset jotka kykenee ottamaan vastaan sitä hoitoa, niin saavat kyllä ihan tyystin eri hoitoa, mitä silloin 20-30 vuotta sitten.

Sitä voi sitten jäädä miettimään, että miksi joku ihminen valehtelee ettei näin olisi, tai että miksi valehtelu ei olisi "sabotointia"

Anonyymi kirjoitti:

Onko sitä hoitoalan kulttuuria sitten kehitetty ja uudistettu viimeisten vuosikymmenten aikana?

Enpä ole sellaista nähnyt. Hoitokeinot, asenteet, potilaiden kohtelu, diagnosointi, kategorisointi ja lääkekeskeinen lähestymiskulma ovat olleet kutakuinkin samanlaisia viimeiset yli 25 vuotta.

Viimeiseen lauseeseesi totean vain, että kritiikin esittäminen ei ole sabotointia. Jos ei sitä ymmärrä, tai osaa ottaa vastaan, vika on vastapuolessa.

Lue lisää

Kyllä minä ainakin saisin ihan hemmetin paljon parempaa ja erilaista hoitoa nyt, kuin silloin kun itse pääsin MT-palveluihin.

Eikä pelkästään se hoito, vaan myös se yhteiskunnan tietoisuus niistä asioista, kaikkea olisi helpompi sanoittaa myös hoidon ulkopuolella.

Anonyymi kirjoitti:

Se on totta, että jos sattuu olemaan sellainen sairaudentunnoton änkyrävänkyrä, joka kieltäytyy kaikesta muusta kuin lääkehoidosta, niin ei varmaan huomaakkaan sitä kehitystä, jo pelkästään sen takia, että lääkkeissä ei sitä sellaista mullistusta ole tapahtunut, että mikä saisi sille ihmiselle sen sairaudentunnon ilmestymään.

Mutta ne ihmiset jotka kykenee ottamaan vastaan sitä hoitoa, niin saavat kyllä ihan tyystin eri hoitoa, mitä silloin 20-30 vuotta sitten.

Sitä voi sitten jäädä miettimään, että miksi joku ihminen valehtelee ettei näin olisi, tai että miksi valehtelu ei olisi "sabotointia"

Lue lisää

Jo 30 vuotta sitten oli avohoidon puolella toimintaa mt-kuntoutujille.
Oli esim. päivätoimintakeskuksia ja päiväsairaaloita.
Päivätoimintakeskukseen sai mennä halutessaan, päiväsairaalaan mentiin lähetteellä etukäteen sovituksi ajanjaksoksi.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä minä ainakin saisin ihan hemmetin paljon parempaa ja erilaista hoitoa nyt, kuin silloin kun itse pääsin MT-palveluihin.

Eikä pelkästään se hoito, vaan myös se yhteiskunnan tietoisuus niistä asioista, kaikkea olisi helpompi sanoittaa myös hoidon ulkopuolella.

Lue lisää

Nykyään tietoisuutta on tosiaan paljon enemmän. Alkaa olla jo yhteiskunnallinen asia tämä mielenterveyskin, niin monet kärsivät erilaisista psyykkisistä ongelmista.
Varmaan lähes jokainen tuntee jonkun, jolla on jonkinasteisia mt-ongelmia.

Anonyymi kirjoitti:

Se on totta, että jos sattuu olemaan sellainen sairaudentunnoton änkyrävänkyrä, joka kieltäytyy kaikesta muusta kuin lääkehoidosta, niin ei varmaan huomaakkaan sitä kehitystä, jo pelkästään sen takia, että lääkkeissä ei sitä sellaista mullistusta ole tapahtunut, että mikä saisi sille ihmiselle sen sairaudentunnon ilmestymään.

Mutta ne ihmiset jotka kykenee ottamaan vastaan sitä hoitoa, niin saavat kyllä ihan tyystin eri hoitoa, mitä silloin 20-30 vuotta sitten.

Sitä voi sitten jäädä miettimään, että miksi joku ihminen valehtelee ettei näin olisi, tai että miksi valehtelu ei olisi "sabotointia"

Lue lisää

Missähän kohtaa minä olen valehdellut? Tai sabotoinut hoitoalan kehittämistä? Olen käsittääkseni tuonut vain esille omiin kokemuksiini pohjautuvia näkemyksia ja sitä mitä siellä näin ja koin. Ja myöskin sen havainnon, että psykiatria on liian diagnoosi ja lääkekeskeistä. Tämä koskee siis etenkin julkista puolta. Tähän on ihan turha tulla vetämään väliin mitään "päivätoimintaa", koska aihe ei edes koskenut sitä. Ja jos joku nyt väittää, että psykiatria ei ole diagnoosi ja lääkeskeistä, tai että vastaanotoille tulevia ei nähdä muuna, kuin potilaina ja jonkin sairauden edustajana, tai sairauden kantajana, ja että alalla toimivat ovat liian kliinisiä suhtautumisessaan potilaita kohtaan ja että ne tietyt dogmit ja ajattelut, joita siellä psykiatrian puolella toimivien parissa on ovat ihmisiä luokittelevia, niin se ihminen valehtelee, enkä minä! Diagnoosista saatetaan muodostaa koko ihmistä koskeva kuva. Kaikkea ihmisen käytöstä, puhumista, olemusta ja ominaisuuksia katsotaan tiettyjen linssien läpi. Persoonallisuudenpiirteitä aletaan pitää sairauden ominaisuuksina. Traumoja kokeneille ei tarjota terapiaa, jos heillä on jokin muu psykoosityyppinen diagnoosi.

Käypähoitosuositukset ovat päin per*että. On mielivaltaista ja ihmisoikeuksien vastaista vaatia jonkin diagnoosin omaavia käyttämään lääkkeitä koko elämää, etenkin, jos ne aiheuttavat merkittävää haittaa itse käyttäjälle, tai heikentävät elämänlaatua. Minne on kadonnut kaikki inhimillisyys ihmisiltä. Vai katoaako se, kun opiskelee korkeakoulussa ja saa virka-aseman? Siltä ainakin näyttää.

Haittavaikutuksista ei voi mainita lääkärille Koska niitä saatetaan pitää sairauden oireina. Ja sitäpaitsi markkinoilla ei ole olemassa juuri yhtäkään lääkettä, jolla ei olisi jotakin haittavaikutusta. Joten vaikka lääke vaihdettaisiin, niin niitä saattaa tulla silti. Tietyt samat haittavaikutukset ovat yleisiä useissa eri valmisteissa. Joten suo siellä, vetelä täällä.

Mt-puolella on paljon pielessä olevia asioita. Joita en ole taatusti omasta päästä ainakaan keksinyt. Mutta kun kukaan ei tutki kyseistä asiaa laajemmin!

Jos minun mielipiteeni vaikuttaa siihen, että ala ei kehity, tai uudistu, tai sitä ei voisi kehittää ja uudistaa, niin nyt menee överiksi. Ei se nyt minusta ja minun mielipidekirjoittelusta voi olla kiinni. Mutta voisivat ne alalla olevat vähän enemmän kysyä itse palveluiden käyttäjiltä, mitä he toivoisivat systeemiltä. Sen egoismin ja itsensä esille tuomisen ja oman erinomaisuuden ja kaikkitietäväisyyden korostamisen sijaan. Ongelma on siinä, että eihän hierarkiaan pohjautuvassa systeemissä voi niitä neuvoja ottaa vastaan ja kysyä kehittämisideoita. Siinähän kärsii se ego ensin ja syö jotakin valtaan olennaisesti liittyvää. Kaikki hoitoalan ja kulttuurin kehittämisideat pitää tulla itse alalla olevilta. Eikö niin?! Tästähän tässä on kyse!

Ja toinen juttu. On se kumma, miten nös*öä porukkaa tällä palstalla on, kun ei kestetä totuudensanomista! Ketä se auttaa, tai palvelee se hiljaa oleminen ja vaikenemisen kulttuuri? Potilaitako. Joo, no kyllä se ainakin alalla olevia palvelee hel*etin hyvin! Puoli Suomea ei tiedä mitään, mitä sen koko historian aikana on tapahtunut. Ja suurin osa luulee, että siellä edistetään henkistä hyvinvointia. No, tekisivät sitä sitten, ihan oikeasti, sen kapea-alaisen lääkeputkihoidon sijaan.

Anonyymi kirjoitti:

Missähän kohtaa minä olen valehdellut? Tai sabotoinut hoitoalan kehittämistä? Olen käsittääkseni tuonut vain esille omiin kokemuksiini pohjautuvia näkemyksia ja sitä mitä siellä näin ja koin. Ja myöskin sen havainnon, että psykiatria on liian diagnoosi ja lääkekeskeistä. Tämä koskee siis etenkin julkista puolta. Tähän on ihan turha tulla vetämään väliin mitään "päivätoimintaa", koska aihe ei edes koskenut sitä. Ja jos joku nyt väittää, että psykiatria ei ole diagnoosi ja lääkeskeistä, tai että vastaanotoille tulevia ei nähdä muuna, kuin potilaina ja jonkin sairauden edustajana, tai sairauden kantajana, ja että alalla toimivat ovat liian kliinisiä suhtautumisessaan potilaita kohtaan ja että ne tietyt dogmit ja ajattelut, joita siellä psykiatrian puolella toimivien parissa on ovat ihmisiä luokittelevia, niin se ihminen valehtelee, enkä minä! Diagnoosista saatetaan muodostaa koko ihmistä koskeva kuva. Kaikkea ihmisen käytöstä, puhumista, olemusta ja ominaisuuksia katsotaan tiettyjen linssien läpi. Persoonallisuudenpiirteitä aletaan pitää sairauden ominaisuuksina. Traumoja kokeneille ei tarjota terapiaa, jos heillä on jokin muu psykoosityyppinen diagnoosi.

Käypähoitosuositukset ovat päin per*että. On mielivaltaista ja ihmisoikeuksien vastaista vaatia jonkin diagnoosin omaavia käyttämään lääkkeitä koko elämää, etenkin, jos ne aiheuttavat merkittävää haittaa itse käyttäjälle, tai heikentävät elämänlaatua. Minne on kadonnut kaikki inhimillisyys ihmisiltä. Vai katoaako se, kun opiskelee korkeakoulussa ja saa virka-aseman? Siltä ainakin näyttää.

Haittavaikutuksista ei voi mainita lääkärille Koska niitä saatetaan pitää sairauden oireina. Ja sitäpaitsi markkinoilla ei ole olemassa juuri yhtäkään lääkettä, jolla ei olisi jotakin haittavaikutusta. Joten vaikka lääke vaihdettaisiin, niin niitä saattaa tulla silti. Tietyt samat haittavaikutukset ovat yleisiä useissa eri valmisteissa. Joten suo siellä, vetelä täällä.

Mt-puolella on paljon pielessä olevia asioita. Joita en ole taatusti omasta päästä ainakaan keksinyt. Mutta kun kukaan ei tutki kyseistä asiaa laajemmin!

Jos minun mielipiteeni vaikuttaa siihen, että ala ei kehity, tai uudistu, tai sitä ei voisi kehittää ja uudistaa, niin nyt menee överiksi. Ei se nyt minusta ja minun mielipidekirjoittelusta voi olla kiinni. Mutta voisivat ne alalla olevat vähän enemmän kysyä itse palveluiden käyttäjiltä, mitä he toivoisivat systeemiltä. Sen egoismin ja itsensä esille tuomisen ja oman erinomaisuuden ja kaikkitietäväisyyden korostamisen sijaan. Ongelma on siinä, että eihän hierarkiaan pohjautuvassa systeemissä voi niitä neuvoja ottaa vastaan ja kysyä kehittämisideoita. Siinähän kärsii se ego ensin ja syö jotakin valtaan olennaisesti liittyvää. Kaikki hoitoalan ja kulttuurin kehittämisideat pitää tulla itse alalla olevilta. Eikö niin?! Tästähän tässä on kyse!

Ja toinen juttu. On se kumma, miten nös*öä porukkaa tällä palstalla on, kun ei kestetä totuudensanomista! Ketä se auttaa, tai palvelee se hiljaa oleminen ja vaikenemisen kulttuuri? Potilaitako. Joo, no kyllä se ainakin alalla olevia palvelee hel*etin hyvin! Puoli Suomea ei tiedä mitään, mitä sen koko historian aikana on tapahtunut. Ja suurin osa luulee, että siellä edistetään henkistä hyvinvointia. No, tekisivät sitä sitten, ihan oikeasti, sen kapea-alaisen lääkeputkihoidon sijaan.

Lue lisää

Onko pakko odottaa, että psykiatrian suunnalta kysytään jotain ?
Ehdotuksia voi antaa ihan kysymättäkin, jos näkee tai kokee jonkin epäkohdan.
Lääkekeskeisyys ei ole hyvä juttu, mutta kun on olemassa ihmisiä, jotka eivät osallistu/eivät halua osallistua mihinkään muuhun hoitoon, niin lääkkeet on kenties ainoa vaihtoehto.
Päivätoiminnasta sen verran, että sellaista voidaan käyttää, ja käytetäänkin, lisänä hoidossa, lääkkeiden lisäksi.
Jotkut voivat siitä päivätoiminnastakin hyötyä, jopa niinkin paljon, että pääsevät jossain vaiheessa lääkkeistä eroon.
Hoito ei ole niin yksinkertaista, että olisi vain lääkkeet, vain terapiaa, vain toimintaa, vaan se on monen hoitomuodon yhtenäistäminen.
Omasta mielestäni lääkkeitä tulisi käyttää ainoastaan akuutissa vaiheessa, vähän kuin ensiavuksi, ennen kuin alkaa muunlaiset hoidot tulemaan mukaan, juurikin se terapia, toiminta, jne.

Anonyymi kirjoitti:

Missähän kohtaa minä olen valehdellut? Tai sabotoinut hoitoalan kehittämistä? Olen käsittääkseni tuonut vain esille omiin kokemuksiini pohjautuvia näkemyksia ja sitä mitä siellä näin ja koin. Ja myöskin sen havainnon, että psykiatria on liian diagnoosi ja lääkekeskeistä. Tämä koskee siis etenkin julkista puolta. Tähän on ihan turha tulla vetämään väliin mitään "päivätoimintaa", koska aihe ei edes koskenut sitä. Ja jos joku nyt väittää, että psykiatria ei ole diagnoosi ja lääkeskeistä, tai että vastaanotoille tulevia ei nähdä muuna, kuin potilaina ja jonkin sairauden edustajana, tai sairauden kantajana, ja että alalla toimivat ovat liian kliinisiä suhtautumisessaan potilaita kohtaan ja että ne tietyt dogmit ja ajattelut, joita siellä psykiatrian puolella toimivien parissa on ovat ihmisiä luokittelevia, niin se ihminen valehtelee, enkä minä! Diagnoosista saatetaan muodostaa koko ihmistä koskeva kuva. Kaikkea ihmisen käytöstä, puhumista, olemusta ja ominaisuuksia katsotaan tiettyjen linssien läpi. Persoonallisuudenpiirteitä aletaan pitää sairauden ominaisuuksina. Traumoja kokeneille ei tarjota terapiaa, jos heillä on jokin muu psykoosityyppinen diagnoosi.

Käypähoitosuositukset ovat päin per*että. On mielivaltaista ja ihmisoikeuksien vastaista vaatia jonkin diagnoosin omaavia käyttämään lääkkeitä koko elämää, etenkin, jos ne aiheuttavat merkittävää haittaa itse käyttäjälle, tai heikentävät elämänlaatua. Minne on kadonnut kaikki inhimillisyys ihmisiltä. Vai katoaako se, kun opiskelee korkeakoulussa ja saa virka-aseman? Siltä ainakin näyttää.

Haittavaikutuksista ei voi mainita lääkärille Koska niitä saatetaan pitää sairauden oireina. Ja sitäpaitsi markkinoilla ei ole olemassa juuri yhtäkään lääkettä, jolla ei olisi jotakin haittavaikutusta. Joten vaikka lääke vaihdettaisiin, niin niitä saattaa tulla silti. Tietyt samat haittavaikutukset ovat yleisiä useissa eri valmisteissa. Joten suo siellä, vetelä täällä.

Mt-puolella on paljon pielessä olevia asioita. Joita en ole taatusti omasta päästä ainakaan keksinyt. Mutta kun kukaan ei tutki kyseistä asiaa laajemmin!

Jos minun mielipiteeni vaikuttaa siihen, että ala ei kehity, tai uudistu, tai sitä ei voisi kehittää ja uudistaa, niin nyt menee överiksi. Ei se nyt minusta ja minun mielipidekirjoittelusta voi olla kiinni. Mutta voisivat ne alalla olevat vähän enemmän kysyä itse palveluiden käyttäjiltä, mitä he toivoisivat systeemiltä. Sen egoismin ja itsensä esille tuomisen ja oman erinomaisuuden ja kaikkitietäväisyyden korostamisen sijaan. Ongelma on siinä, että eihän hierarkiaan pohjautuvassa systeemissä voi niitä neuvoja ottaa vastaan ja kysyä kehittämisideoita. Siinähän kärsii se ego ensin ja syö jotakin valtaan olennaisesti liittyvää. Kaikki hoitoalan ja kulttuurin kehittämisideat pitää tulla itse alalla olevilta. Eikö niin?! Tästähän tässä on kyse!

Ja toinen juttu. On se kumma, miten nös*öä porukkaa tällä palstalla on, kun ei kestetä totuudensanomista! Ketä se auttaa, tai palvelee se hiljaa oleminen ja vaikenemisen kulttuuri? Potilaitako. Joo, no kyllä se ainakin alalla olevia palvelee hel*etin hyvin! Puoli Suomea ei tiedä mitään, mitä sen koko historian aikana on tapahtunut. Ja suurin osa luulee, että siellä edistetään henkistä hyvinvointia. No, tekisivät sitä sitten, ihan oikeasti, sen kapea-alaisen lääkeputkihoidon sijaan.

Lue lisää

Voiko minun subjektiivinen kokemukseni olla koskaan väärässä?

No ei tietenkään voi, kun se on MINUN subjektiivinen kokemukseni.

Anonyymi kirjoitti:

Missähän kohtaa minä olen valehdellut? Tai sabotoinut hoitoalan kehittämistä? Olen käsittääkseni tuonut vain esille omiin kokemuksiini pohjautuvia näkemyksia ja sitä mitä siellä näin ja koin. Ja myöskin sen havainnon, että psykiatria on liian diagnoosi ja lääkekeskeistä. Tämä koskee siis etenkin julkista puolta. Tähän on ihan turha tulla vetämään väliin mitään "päivätoimintaa", koska aihe ei edes koskenut sitä. Ja jos joku nyt väittää, että psykiatria ei ole diagnoosi ja lääkeskeistä, tai että vastaanotoille tulevia ei nähdä muuna, kuin potilaina ja jonkin sairauden edustajana, tai sairauden kantajana, ja että alalla toimivat ovat liian kliinisiä suhtautumisessaan potilaita kohtaan ja että ne tietyt dogmit ja ajattelut, joita siellä psykiatrian puolella toimivien parissa on ovat ihmisiä luokittelevia, niin se ihminen valehtelee, enkä minä! Diagnoosista saatetaan muodostaa koko ihmistä koskeva kuva. Kaikkea ihmisen käytöstä, puhumista, olemusta ja ominaisuuksia katsotaan tiettyjen linssien läpi. Persoonallisuudenpiirteitä aletaan pitää sairauden ominaisuuksina. Traumoja kokeneille ei tarjota terapiaa, jos heillä on jokin muu psykoosityyppinen diagnoosi.

Käypähoitosuositukset ovat päin per*että. On mielivaltaista ja ihmisoikeuksien vastaista vaatia jonkin diagnoosin omaavia käyttämään lääkkeitä koko elämää, etenkin, jos ne aiheuttavat merkittävää haittaa itse käyttäjälle, tai heikentävät elämänlaatua. Minne on kadonnut kaikki inhimillisyys ihmisiltä. Vai katoaako se, kun opiskelee korkeakoulussa ja saa virka-aseman? Siltä ainakin näyttää.

Haittavaikutuksista ei voi mainita lääkärille Koska niitä saatetaan pitää sairauden oireina. Ja sitäpaitsi markkinoilla ei ole olemassa juuri yhtäkään lääkettä, jolla ei olisi jotakin haittavaikutusta. Joten vaikka lääke vaihdettaisiin, niin niitä saattaa tulla silti. Tietyt samat haittavaikutukset ovat yleisiä useissa eri valmisteissa. Joten suo siellä, vetelä täällä.

Mt-puolella on paljon pielessä olevia asioita. Joita en ole taatusti omasta päästä ainakaan keksinyt. Mutta kun kukaan ei tutki kyseistä asiaa laajemmin!

Jos minun mielipiteeni vaikuttaa siihen, että ala ei kehity, tai uudistu, tai sitä ei voisi kehittää ja uudistaa, niin nyt menee överiksi. Ei se nyt minusta ja minun mielipidekirjoittelusta voi olla kiinni. Mutta voisivat ne alalla olevat vähän enemmän kysyä itse palveluiden käyttäjiltä, mitä he toivoisivat systeemiltä. Sen egoismin ja itsensä esille tuomisen ja oman erinomaisuuden ja kaikkitietäväisyyden korostamisen sijaan. Ongelma on siinä, että eihän hierarkiaan pohjautuvassa systeemissä voi niitä neuvoja ottaa vastaan ja kysyä kehittämisideoita. Siinähän kärsii se ego ensin ja syö jotakin valtaan olennaisesti liittyvää. Kaikki hoitoalan ja kulttuurin kehittämisideat pitää tulla itse alalla olevilta. Eikö niin?! Tästähän tässä on kyse!

Ja toinen juttu. On se kumma, miten nös*öä porukkaa tällä palstalla on, kun ei kestetä totuudensanomista! Ketä se auttaa, tai palvelee se hiljaa oleminen ja vaikenemisen kulttuuri? Potilaitako. Joo, no kyllä se ainakin alalla olevia palvelee hel*etin hyvin! Puoli Suomea ei tiedä mitään, mitä sen koko historian aikana on tapahtunut. Ja suurin osa luulee, että siellä edistetään henkistä hyvinvointia. No, tekisivät sitä sitten, ihan oikeasti, sen kapea-alaisen lääkeputkihoidon sijaan.

Lue lisää

Mitä aktuaalista itteensä???

Jos hoidon edellytys on se että pitää olla sairas... niin millä muulla sinne hoitoon sinun mielestä pitäisi päästä??

Anonyymi kirjoitti:

En edelleenkään puhu kenestäkään henkillökohtaisesti.

Kenenkään ei tietenkään tarvitse mennä kokeilemaan seksuaalista hyväksikäyttöä uudestaan, mutta se että seksuaalista hyväksikäyttöä pääsisi kokeilemaan jossain tuollaisessa valvotussa tilassa ja ryhmässä on järjettömän pieni.

Tietysti meillä kaikilla on perusteltuja pelkoja ja hyvä niin, koska niiden tarkoitus on pitää ihmistä hengissä, mutta silloin kun omat pelot estää ihmistä menemästä vertaistukiryhmiin, niin tilastollinen fakta vaan on se, että sellaiset ihmiset sitten todennäköisemmin saa niitä lääkkeiden sivuvaikutuksia.

* Muistutuksena myös, että seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan uhreille on olemassa omia yhdistyksiä, vertaistukiryhmiä jne jne. Eli siinä mielessä sitä kinastelua on turha tuoda psykoosisairauksien hoitoon.

Lue lisää

Mulle ikävästi kävi niin, että siellä kourittiin mua perseestö toisen toimesta. Vaikka ne siihen puuttuukin niin.. Vahinko on jo tapahtunut

Anonyymi kirjoitti:

Mulle ikävästi kävi niin, että siellä kourittiin mua perseestö toisen toimesta. Vaikka ne siihen puuttuukin niin.. Vahinko on jo tapahtunut

Lisätään vielä, että kyseinen joka näin ryhmässä teki näin heitettiin pihalle. Sai siis rangaistuksen, en vain enään uskalla mennä tollaseen ite enään. Tää joka näin teki, piti koko asiaa tosi hauskana ja nauroi vain.

Anonyymi kirjoitti:

Mulle ikävästi kävi niin, että siellä kourittiin mua perseestö toisen toimesta. Vaikka ne siihen puuttuukin niin.. Vahinko on jo tapahtunut

Mitä ne ohjaajat tai poliisi siitä sanoi?

Anonyymi kirjoitti:

Mitä ne ohjaajat tai poliisi siitä sanoi?

Se sai porttikiellon. Ei ne poliisia viittiny ton takia kutsua. Mut en enään sen jälkeen uskaltanu mennä

Anonyymi kirjoitti:

Se sai porttikiellon. Ei ne poliisia viittiny ton takia kutsua. Mut en enään sen jälkeen uskaltanu mennä

Ja jos mietit miksei niin kyseinen henkilö varmaan oli avohoidossa joo, mutta olis varmaan aina voinu vedota syyntakeettomuuteen tai muuta.

Anonyymi kirjoitti:

Missähän kohtaa minä olen valehdellut? Tai sabotoinut hoitoalan kehittämistä? Olen käsittääkseni tuonut vain esille omiin kokemuksiini pohjautuvia näkemyksia ja sitä mitä siellä näin ja koin. Ja myöskin sen havainnon, että psykiatria on liian diagnoosi ja lääkekeskeistä. Tämä koskee siis etenkin julkista puolta. Tähän on ihan turha tulla vetämään väliin mitään "päivätoimintaa", koska aihe ei edes koskenut sitä. Ja jos joku nyt väittää, että psykiatria ei ole diagnoosi ja lääkeskeistä, tai että vastaanotoille tulevia ei nähdä muuna, kuin potilaina ja jonkin sairauden edustajana, tai sairauden kantajana, ja että alalla toimivat ovat liian kliinisiä suhtautumisessaan potilaita kohtaan ja että ne tietyt dogmit ja ajattelut, joita siellä psykiatrian puolella toimivien parissa on ovat ihmisiä luokittelevia, niin se ihminen valehtelee, enkä minä! Diagnoosista saatetaan muodostaa koko ihmistä koskeva kuva. Kaikkea ihmisen käytöstä, puhumista, olemusta ja ominaisuuksia katsotaan tiettyjen linssien läpi. Persoonallisuudenpiirteitä aletaan pitää sairauden ominaisuuksina. Traumoja kokeneille ei tarjota terapiaa, jos heillä on jokin muu psykoosityyppinen diagnoosi.

Käypähoitosuositukset ovat päin per*että. On mielivaltaista ja ihmisoikeuksien vastaista vaatia jonkin diagnoosin omaavia käyttämään lääkkeitä koko elämää, etenkin, jos ne aiheuttavat merkittävää haittaa itse käyttäjälle, tai heikentävät elämänlaatua. Minne on kadonnut kaikki inhimillisyys ihmisiltä. Vai katoaako se, kun opiskelee korkeakoulussa ja saa virka-aseman? Siltä ainakin näyttää.

Haittavaikutuksista ei voi mainita lääkärille Koska niitä saatetaan pitää sairauden oireina. Ja sitäpaitsi markkinoilla ei ole olemassa juuri yhtäkään lääkettä, jolla ei olisi jotakin haittavaikutusta. Joten vaikka lääke vaihdettaisiin, niin niitä saattaa tulla silti. Tietyt samat haittavaikutukset ovat yleisiä useissa eri valmisteissa. Joten suo siellä, vetelä täällä.

Mt-puolella on paljon pielessä olevia asioita. Joita en ole taatusti omasta päästä ainakaan keksinyt. Mutta kun kukaan ei tutki kyseistä asiaa laajemmin!

Jos minun mielipiteeni vaikuttaa siihen, että ala ei kehity, tai uudistu, tai sitä ei voisi kehittää ja uudistaa, niin nyt menee överiksi. Ei se nyt minusta ja minun mielipidekirjoittelusta voi olla kiinni. Mutta voisivat ne alalla olevat vähän enemmän kysyä itse palveluiden käyttäjiltä, mitä he toivoisivat systeemiltä. Sen egoismin ja itsensä esille tuomisen ja oman erinomaisuuden ja kaikkitietäväisyyden korostamisen sijaan. Ongelma on siinä, että eihän hierarkiaan pohjautuvassa systeemissä voi niitä neuvoja ottaa vastaan ja kysyä kehittämisideoita. Siinähän kärsii se ego ensin ja syö jotakin valtaan olennaisesti liittyvää. Kaikki hoitoalan ja kulttuurin kehittämisideat pitää tulla itse alalla olevilta. Eikö niin?! Tästähän tässä on kyse!

Ja toinen juttu. On se kumma, miten nös*öä porukkaa tällä palstalla on, kun ei kestetä totuudensanomista! Ketä se auttaa, tai palvelee se hiljaa oleminen ja vaikenemisen kulttuuri? Potilaitako. Joo, no kyllä se ainakin alalla olevia palvelee hel*etin hyvin! Puoli Suomea ei tiedä mitään, mitä sen koko historian aikana on tapahtunut. Ja suurin osa luulee, että siellä edistetään henkistä hyvinvointia. No, tekisivät sitä sitten, ihan oikeasti, sen kapea-alaisen lääkeputkihoidon sijaan.

Lue lisää

Kyllä pitäis senkin ymmärtää,millainen olet naapureita ym ihmisiä kohtaan,nehän tässä tapauksessa joutuvat pian sairaalaan,sun kiusaamisen ja vainoaminen,valehtelun,varastelun,satuttaminen takii,koska ei mieleltään terve ihminen tollasta tee!

Päivätoimintoihin kehottaminen ei silti poista sitä faktaa, että myös siellä psykiatrian puolella on epäkohtia, ja että siellä olisi todella paljon uudistamisen tarvetta ja aihetta.

Myös se sairaudentunnon jankkaaminen on jollakin tavalla hölmöä, koska psykiatrian palveluiden huono laatu ja kliininen kohtelu aiheuttaa paitsi luottamuksen menettämistä ja heikentää hyvinvoinnin toteutumista.

Ja tuli muuten mieleen se yksi asia. Eräs väittää tällä palstalla koko ajan, että mt-diagnosoidut eivät itse keksi mitään kehitysideoita. Ei pidä paikkaansa. Niitä on esitetty tällä palstalla. Yksiä niitä on : enemmän välittämistä ihmisistä, eli toisistamme. Näkemistä ja kohtaamista ihminen ihmisenä. Enemmän ymmärtämistä. Enemmän inhimillisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Se ei ole mistään pois. Jo se yksistään uudistaisi hoitoa, palveluita ja koko kulttuuria. Ja se, että jokaista yksilöä kohdellaan ihmisenä, ei jonakin, tai jotakin sairautta edustavana. Kiitos!

Sehän on sama asia, jos sanotaan hoitoa kapea-alaiseksi, niin samallahan se voi tarkoittaa myös tehotonta.
Sairaudentunnon ymmärrän ainakin omalla kohdalla sillä tavalla, kun vihdoin ymmärsin, että olin sairas, niin siinä vaiheessa alkoi hoitokin onnistua, koska siihen oli osallistuttava itsekin.
Kun aiemmin en ymmärtänyt sairauttani, en myöskään halunnut ottaa mitään hoitoa vastaan.
Tuohon asiaan sopii termi sairaudentunto.
Toki sanaa voidaan käyttää turhan herkästi joissain tapauksissa.

Anonyymi kirjoitti:

Päivätoimintoihin kehottaminen ei silti poista sitä faktaa, että myös siellä psykiatrian puolella on epäkohtia, ja että siellä olisi todella paljon uudistamisen tarvetta ja aihetta.

Myös se sairaudentunnon jankkaaminen on jollakin tavalla hölmöä, koska psykiatrian palveluiden huono laatu ja kliininen kohtelu aiheuttaa paitsi luottamuksen menettämistä ja heikentää hyvinvoinnin toteutumista.

Ja tuli muuten mieleen se yksi asia. Eräs väittää tällä palstalla koko ajan, että mt-diagnosoidut eivät itse keksi mitään kehitysideoita. Ei pidä paikkaansa. Niitä on esitetty tällä palstalla. Yksiä niitä on : enemmän välittämistä ihmisistä, eli toisistamme. Näkemistä ja kohtaamista ihminen ihmisenä. Enemmän ymmärtämistä. Enemmän inhimillisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Se ei ole mistään pois. Jo se yksistään uudistaisi hoitoa, palveluita ja koko kulttuuria. Ja se, että jokaista yksilöä kohdellaan ihmisenä, ei jonakin, tai jotakin sairautta edustavana. Kiitos!

Lue lisää

Ammattilaisille menee tuskin viestiä tämän palstan kautta. Se olisi laitettava heille muita teitä.
Ihmisen kohtaaminen ihmisenä, ja välittäminen, niistä voidaan puhua myös hoitotahoista keskustellessa.
Mutta esim. yhteisöllisyys, yleisesti ihmisten toistensa huomioonottaminen, jne., ne ovat taas asioita, joiden puutteesta ei voi hoitotahoa syyttää.
Yhteisöllisyys ja huomioonottaminen koskee koko yhteiskuntaa, meidän jokaisen tulisi ajatella, kuinka kohtaamme toisemme, ja kuinka käyttäydymme muita kohtaan.

Anonyymi kirjoitti:

Ammattilaisille menee tuskin viestiä tämän palstan kautta. Se olisi laitettava heille muita teitä.
Ihmisen kohtaaminen ihmisenä, ja välittäminen, niistä voidaan puhua myös hoitotahoista keskustellessa.
Mutta esim. yhteisöllisyys, yleisesti ihmisten toistensa huomioonottaminen, jne., ne ovat taas asioita, joiden puutteesta ei voi hoitotahoa syyttää.
Yhteisöllisyys ja huomioonottaminen koskee koko yhteiskuntaa, meidän jokaisen tulisi ajatella, kuinka kohtaamme toisemme, ja kuinka käyttäydymme muita kohtaan.

Lue lisää

Ystävällisesti vastaten ja kommentoiden, juu, kyllä tiedän, että viestini ei tule, tai mene perille ammattilaisille tätä kautta. Tarkoitus olikin tuoda esille alaan liittyviä epäkohtia suurempaan tietoisuuteen, vaikka aika harva tällä palstalla käy.

Olet oikeassa tekemisssäsi huomioissa.

Kirjoituksestani unohtui se, ( pahoittelen kovasti sitä, johtuu lääkkeiden aikoinaan aiheuttamista muisti ja kognitiivisista ongelmista) minkä toit esille, ja mikä minun olisi toki pitänyt mainita, ja korostaa, eli että sitä ihmisen kohtaamista, kuuntelemista, ymmärtämistä ja välittämistä pitäisi olla tässä yhteiskunnassa enemmän. En todellakaan yksilöinyt, tai tarkoittanut heittää sitä vastuuta yksistään psykiatrian alalla toimiville. Koska sitä toisten kohtaamista ja kohtelemista ihmisenä pitäisi meidän jokaisen tehdä, asemasta, yhteisöstä, virka-asemasta ja mistä tahansa asuinpaikasta riippumatta.

Sehän on vain tuikitavallista trollausta, jos tahallaan valitaan sellaiset provosoivat sanat, jotka ei kuvasta kokototuutta.

Anonyymi kirjoitti:

Sehän on vain tuikitavallista trollausta, jos tahallaan valitaan sellaiset provosoivat sanat, jotka ei kuvasta kokototuutta.

Voi kuinka paljon monissa eri yhteyksissä poimitaan vain sana sieltä täältä, tai yksi lause asiakokonaisuudesta, sen jälkeen lähtee asiat ns. lapasesta, kun lähdetään mutu-tuntumalla viemään " asiaa " eteenpäin.

Anonyymi kirjoitti:

Sehän on vain tuikitavallista trollausta, jos tahallaan valitaan sellaiset provosoivat sanat, jotka ei kuvasta kokototuutta.

En harrasta koskaan trollausta. Jätän sen typeryyden ja lapsellisuuden huoletta muille.

Olet tehnyt hyviä huomioita.
En kommentoi asiasta enempää, koska minulla on vain omat näkemykseni, kokemukseni ja mielipiteeni

Anonyymi kirjoitti:

Olet tehnyt hyviä huomioita.
En kommentoi asiasta enempää, koska minulla on vain omat näkemykseni, kokemukseni ja mielipiteeni

toinen tärkeä huomio on kommunikaation puute. Kukaan ei kerro mistään mitään ellet itse kysy. Vaikea kuvitella niiden, joilla masennys, psykoosi yms pystyvän tähän. Mullakin about vapautus oli. Samana päivänä lääkäri-> 1h päästä uloskirjaus. En siis oikeasti olisi pystynyt järjestämään ketään hakemaan tai mitään tällä aikataululla. Onneksi omakoti oli olemassa mutta uskon, ettei osalla ole tätä.

Eikä lääkärin tapaamisesta edes kerrottu kuin edellisenä päivänä (tää on tärkeää, koska vapauduin ti. Yleensä lääkäri oli pe).

Ja joo resurssipula tuli selväks