Kuutamogolfailua

Tämä tositarina tapahtui hiljattain:

Iltahämärän laskeutuessa golfkentälle, jossa viimeiset auringonsäteet maalasivat taivaan oranssin ja purppuran sävyillä, kohtasivat kaksi miestä, Lennart ja Göran, tuttavallisesti yhdeksännen reiän tuntumassa. Molemmat tunnettiin paitsi taitavina golfareina, myös jykevistä, huolella hoidetuista parransyistä, jotka kehystivät heidän kasvojaan kuin arvokkaat viitat. Ilma oli sakeana kesäyön tuoksuista ja hiljaisesta odotuksesta.

Lennart, jonka parransa oli tumma ja aaltoileva, laski pallonsa varovasti tiille. Göran, jonka parta oli vaaleampi ja hieman villimpi, seurasi häntä hymyillen. Heidän katseensa kohtasivat, ja hetkessä sanaton ymmärrys syveni. Päivän kilpailu oli takana, ja nyt, auringon painuessa mailleen, he tunsivat vetovoiman, joka oli jotain enemmän kuin pelkkä urheilullinen kilpailu.

Kun viimeinen putti oli lyöty ja pisteet laskettu, heidän tiensä veivät kohti klubitaloa. Täysikuu oli noussut jo korkealle, sen hopeinen valo kylpi kenttää mystisessä hehkussa. Heidän askeleensa pysähtyivät klubin varastolle, missä odotti yllättävä tehtävä: talipallojen askartelu tulevaa lintujen ruokintaa varten. Heidän oli tarkoitus yhdistää voimansa tässä pienessä, mutta merkityksellisessä puuhassa.

Käsien kosketus siemeniä ja talia käsitellessä oli aluksi varovaista, mutta pian se muuttui leikkisäksi. Lennartin pitkät, vahvat sormet työskentelivät taitavasti, kun taas Göranin rouheammat kädet tarjosivat tukensa. Kuun valo siivilöityi ikkunoista, valaisten heidän keskittyneitä kasvojaan ja saaden heidän parransa näyttämään lähes eläviltä. Hiljaisuus täyttyi vain heidän hengityksensä äänistä ja kevyestä siementen rapistelusta. Heidän yhteinen tekemisensä, niin arkinen kuin se olikin, loi intiimin tunnelman. Siitä tuli hetki, jolloin heidän kätensä viipyivät toistensa lähellä pidempään kuin oli tarpeen, ja katseet lukittuivat toisiinsa, paljastaen syvemmän yhteyden, joka oli orastanut heidän välilleen kentällä, kuunvalon alla.

Heidän sormensa koskettivat toisiaan yhä uudelleen ja uudelleen, ja jokaisen kosketuksen myötä pieni sähköisku kulki heidän välillään. Heidän parransa rahisivat hiljaa, kun he kumartuivat yhdessä, kuin salaisuutta jakaen. Jokainen yhteinen liike, jokainen jaettu nauru, syvensi heidän sidettään. He eivät olleet enää vain golfkavereita, vaan jotain enemmän. Jotain, joka kasvoi hämärässä, täyden kuun alla.

Talipalloista tuli symboli heidän yhteisestä intohimosta – niin golfiin kuin ehkä johonkin muuhunkin, mitä yö oli tuonut tullessaan.